OmaKamu tiimi
Pekka Puukko
Toiminnanjohtaja
pekka.puukko@omakamu.fi
p. 0505438383
Olen perheellinen, kolmen tytön isä ja yhden naisen mies. Harrastan liikuntaa (erityisesti palloilulajeja), lukemista, ruoan laittamista ja siitä nauttimista. Elämäni tärkeitä asioita ovat perhe, ystävyys, oma ja muiden hyvinvointi. Lastensuojelun alalla olen toiminut vapaaehtoisena vuodesta -95 ja erilaisissa ammatillisissa tehtävissä vuodesta 2002 alkaen, mm. vuosina 2007–2011 Pienperheyhdistyksessä Mieskaveritoiminnan ohjaajana.
Olen OmaKamu ry:ssä, koska haluan olla mukana edistämässä toisista välittämisen kulttuuria yhteiskunnassamme. Uskon, että toisista välittäminen on tärkeää myös oman hyvinvoinnin kannalta.
Sanna Temisevä
Vastaava toiminnanohjaaja
sanna.temiseva@omakamu.fi
p. 050 542 8383
Olen koulutukseltani sosionomi ja työskennellyt vuosien ajan lastensuojelussa erilaisissa tehtävissä. Järjestötyöhön hakeuduin, koska tahdon olla edistämässä yhteisöllisyyttä ja lasten hyvinvointia oikea-aikaisesti ja ilon kautta! Toimin OmaKamun valtakunnallisen toiminnanohjaajien tiimin vastaavana ja teen asiakastyötä espoolaisten perheiden parissa. Koordinoitua OmaKamu-toimintaa tarvitaan, jotta ihmiset löytävät toisensa, aito ihmissuhde pääsee turvallisesti alkuun ja sitä tuetaan matkan varrella.
OmaKamun toiminnanohjaajana tahdon tukea vapaaehtoisia Kamuja heidän tärkeässä tehtävässään ja varmistaa, että PikkuKamut perheineen saavat elämäänsä juuri heille sopivan turvallisen aikuisen. Tiiminvetäjänä haluan, että toimintamme on valtakunnallisesti laadukasta ja että kaikilla työkavereillani on hyvä olla osa tätä tiimiä.
Vapaa-ajallani minut löytää varmimmin tatamilta brasilialaisen jujutsun harjoituksista tai kilpailuista. Viihdyn myös eläinten parissa ja luonnossa, erityisesti meren äärellä, sekä kotisohvalla puolison kainalossa.
Eeva Airikkala
Toiminnanohjaaja
vanhempainvapaalla
Olen alunperin Nurmijärveltä kotoisin, mutta aikanaan opiskelujen myötä sujuvasti helsinkiläistynyt sosionomi. Perheeseeni kuuluvat puoliso sekä vauhdikas karvakaveri Nukka. Vapaa-aikani kuluukin suurelta osin koirani kanssa harrastaessa, mutta harrastan lisäksi kuntonyrkkeilyä sekä kesäisin kajakkimelontaa. Olen myös intohimoinen lautapelien pelaaja, joten pelikaverin minusta saa takuuvarmasti!
Ennen OmaKamulle tuloa olen toiminut järjestöpuolella vammaistyössä niin lasten kuin aikuisten parissa sekä vanhustyön puolella päivätoiminnan ohjaajana. Minulla on myös kokemusta maahanmuuttotyöstä järjestöissä, joten moninaisuus on ollut varsin kokonaisvaltaisesti kantava teema työurallani. Koen yhteisöllisyyden tukemisen sekä hyvinvoinnin edistämisen erittäin tärkeiksi motivaattoreiksi työssäni. Haluan omalta osaltani mahdollistaa turvallisten, merkityksellisten ja avartavien suhteiden syntymisen vapaaehtoisten Kamujen ja PikkuKamujen välillä. Olen osa OmaKamun pääkaupunkiseudun tiimiä ja minut löytää Helsingin toimipisteestä.
Heli Pietikäinen
Toiminnanohjaaja
heli.pietikainen@omakamu.fi
p. 050 301 2106
Olen Keski-Suomesta Helsinkiin saapunut sosionomi ja yhteiskuntatieteiden loppuvaiheen maisteriopiskelija. Aiemmin olen työskennellyt varhaiskasvatuksen opettajana sekä lastensuojelun sijaishuollon ja perhekuntoutuksen ohjaajana. Järjestöpuolella olen sekä koordinoinut vapaaehtoistoimintaa että toiminut itse vapaaehtoisena tukihenkilönä kouluikäiselle lapselle.
Työskentelen pääasiallisesti Espoossa osana pääkaupunkiseudun OmaKamu-tiimiä. Työssäni tuen Kamuja ja Pikkukamuja ystävyyden kaikissa vaiheissa. Lapsen kokemus, että hänet kuullaan ja kohdataan, on työssäni merkityksellisintä ja ohjaa kaikkea tekemistä.
Vapaa-ajalla seikkailen leikkipuistoissa ja luonnossa perheeni kanssa, eksyn Helsingin lenkkipoluilla sekä tanssin lattareiden tahtiin.
Piia Koivunen
Toiminnanohjaaja
piia.koivunen@omakamu.fi
p. 050 555 6608
Olen koulutukseltani sosionomi, ja minulla on pitkä kokemus työskentelystä eri-ikäisten lasten, nuorten ja perheiden kanssa muun muassa lastensuojelussa, perhetyössä ja turvakotityössä. Minulle on tärkeää kohdata ihmiset arvostavasti, aidosti kuunnellen ja heidän omista lähtökohdistaan käsin.
OmaKamussa työskentelyssä minulle merkityksellisintä on se, että voin olla mukana tukemassa lasten ja vapaaehtoisten välisiä aitoja, turvallisia ihmissuhteita. Uskon, että yhdenkin luotettavan aikuisen läsnäolo voi olla lapselle todella tärkeää.
Työskentelen pääasiassa LUVNin alueella osana pääkaupunkiseudun tiimiä. Tehtävässäni tuen sekä Kamuja että PikkuKamuja ja heidän perheitään, jotta Kamu-suhde saa hyvän ja turvallisen alun.
Vapaa-ajallani viihdyn mökillä ja luonnossa. Liikun monipuolisesti kuntosalilla, avantouiden, ulkoillen ja lentopalloa pelaten. Olen myös saunaseurassa mukana ja kierrämme porukalla tutustumassa erilaisiin saunoihin pääkaupunkiseudulla ja muualla Suomessa.
Jenni Lampinen
Toiminnanohjaaja
jenni.lampinen@omakamu.fi
p. 050 378 8866
Olen koulutukseltani sosionomi ja filosofian maisteri. Olen kotoisin Keski-Suomesta, mutta nykyisin olen vahvasti juurtunut Helsinkiin. Olen ehtinyt asua myös muutaman vuoden Yhdysvalloissa ja Hollannissa koulun ja töiden parissa.
Työurani aikana olen työskennellyt turvakodissa ja vastaanottokeskuksessa asiakastyössä sekä henkilöstöhallinnon tehtävissä järjestökentällä. Jo sosionomiopinnoista lähtien minua on kiinnostanut erityisesti järjestötyö ja vapaaehtoistoiminta osana kansalaisyhteiskuntaa.
Toimin tällä hetkellä toiminnanohjaajan sijaisena Helsingin ja Vantaan alueella osana pääkaupunkiseudun OmaKamu-tiimiä. Koen merkityksellisenä päästä etsimään toisilleen sopivia Kamu-pareja ja tukemaan heidän yhteistyötään. Uskon, että lapsella ei voi koskaan olla liikaa turvallisia aikuisia elämässään!
Hanna Karosto
Toiminnanohjaaja
vanhempainvapaalla
Olen koulutukseltani sosionomi ja tehnyt töitä niin lasten, perheiden kuin nuortenkin kanssa. Asuin reilut yhdeksän vuotta Lontoossa tehden työtä ulkosuomalaisten yhteisönrakentajana ja tukijana. Nyt takaisin Suomeen muutettuani olen erityisesti iloinnut Suomen vuodenajoista, irtokarkkivalikoimasta sekä metsäretkistä koirani kanssa.
Kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin. Koen tärkeäksi päästä mahdollistamaan Kamu-suhteita, koska uskon ettei kenelläkään lapsella tai nuorella ole elämässään liikaa turvallisia ja merkityksellisiä aikuisia. On ilo auttaa vapaaehtoisia löytämään oma paikkansa ja tapansa auttaa ja tukea toisia! Olen osa OmaKamun pääkaupunkiseudun tiimiä ja toimin erityisesti Vantaan alueella.
Niina Antikainen
Viestintäkoordinattori
1.4.2026-31.8.2026
niina.antikainen@omakamu.fi
p. 050 378 8055
Suoritin medianomiopintojeni aikaisen työharjoittelun OmaKamun viestinnässä vuonna 2022. Nyt neljän vuoden tauon jälkeen tuntuu ihanalta palata viestimään toiminnasta, jonka keskiössä ovat lapset ja yhteisöllisyys. Mulle onkin tärkeää tehdä itselle merkityksellisten aiheiden parissa töitä. Viestinnän työssä nautin siitä, että saan käyttää sekä strategista osaamista että luovuutta.
Vapaa-aikani kuluu ystävien ja muiden läheisten kanssa. Suureksi onneksi olen saanut myös kaksi kummilasta, joille saan olla turvallinen aikuinen. Lisäksi tärkeitä harrastuksia minulle on mm. lukeminen, jooga, virkkaus ja kaikenlaiset erilaiset pelit.
Ronja Koistinen
Viestintäkoordinaattori
Poissa syyskuuhun 2026 asti
Vaihtelevat työt projektien, viestinnän ja tapahtumien parissa johtivat lopulta järjestökentälle. Olen kiinnostunut erityisesti järjestöille sopivasta, hyvän mielen mediasisällön tuottamisesta.
Haluan aina kokeilla uutta ja ideapankkini inspiroituu loputtomasti vapaaehtoisten ja järjestökentällä toimivien ammattilaisten tärkeästä työstä ja sitoutumisesta. Nostan toisista välittämisen, ystävällisyyden ja yhteisöllisyyden etualalle niin töissä kuin vapaallakin. Töiden ulkopuolella opiskelen, kasvatan viidakkoa huonekasveista ja nautin museoista. Olen osa OmaKamun pääkaupunkiseudun tiimiä.
Nukka
Helsingin toimistokoira
Hei! Olen Nukka ja tykkään rapsuista! Tykkään myös: ruoasta, kepeistä, palloista, pahvipakkauksista, leikkimisestä, iltahepuloinnista, koirista ja sinusta!
Tärkeimmät tehtäväni ovat: muiden ilahduttaminen sekä leikkihetkien tärkeydestä muistuttaminen.
Päivi Vainio
Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Lahti
omakamu@harjulan.fi
p. 044 772 5019
Työskentelen Lahdessa Harjulan Setlementissä OmaKamu-koordinaattorina. Koulutukseltani olen sosionomi. Sosiaalialan työtä olen tehnyt lastensuojelun ja erityisaikuisten parissa. Perheeseeni kuuluu mieheni sekä kaksi lasta.
Haluan olla luomassa mahdollisuuden turvallisen ihmissuhteen syntymiselle lapsen ja vapaaehtoisen aikuisen välille. On ilo nähdä riemu lapsen katseessa, kun Kamu keskittyy vain lapsen asiaan ja antaa aikaansa hänelle. Tarvitsemme kaikki toisiamme ja tasa-arvoisen yhteisöllisyyden ajatus viehättää minua. Avoimuus ja erilaisuuden kunnioittaminen kuuluvat arvomaailmaani.
Vapaa-aikanani hakeudun maalle mökille, vesijuoksen, luen tai katson elokuvan. Metsä edustaa minulle rauhan tyyssijaa. Siellä liikkuessani, luontoa ihmetellen ja kuvaten, lähtee runoratsunikin usein laukkaan. Lähin metsäni löytyykin nykyään työhuoneeni seinältä. Edeltäjäni Anna on sen sinne istuttanut ja ammattitaidolla kasvattanut. Mikäpä minun on polkujani vaellellessa ja Lahden OmaKamu-yhteisöäni koordinoidessa. Tule sinäkin mukaan, vaelletaan yhdessä!
Elisa Jokinen
OmaKamu-toiminnan koordinaattori Hämeenlinna
elisa.jokinen@hameensetlementti.fi
p. 050 5918524
Työskentelen Hämeen Setlementillä ja vastaan Hämeenlinnan alueen OmaKamu toiminnasta. Koulutukseltani olen mm. päihde- ja mielenterveystyöntekijä ja suoritan työn ohessa rauhakseen yhteisöpedagogin opintoja. Oman vapaaehtoisuuden kautta huomasin, kuinka järjestöpuolella nousevat vahvasti esille itselle tärkeät eettiset arvot kuten rehellisyys, avoimuus ja vastuullisuus.
Työurallani kaikkea tekemistäni on yhdistänyt halu tehdä töitä ihmisten keskellä ja koenkin, että järjestössä saan työskennellä ihmisten parissa arvojeni mukaan. Lapsuuden ja nuoruuden ollessa keskeisiä vaiheita ihmisen elämässä, on vapaaehtoisilla Kamuilla merkityksellinen rooli PikkuKamujen hyvinvoinnin ja kasvun tukena. Työ antaa minulle väylän olla osana positiivista muutosta ja haluan tarjota vapaaehtoisille Kamuille tukea, ohjausta ja mahdollisuuksia toteuttaa arvokasta tehtäväänsä ystävänä.
Vapaa-ajalla minut voi löytää taide- tai kunnostusprojektin parista sekä nauttimassa luonnosta koirien kanssa. Läheiset ovat minulle suuri voimavara ja vietänkin paljon aikaa kotona uusioperheeni, sukulaisteni ja ystävieni ympäröimänä.
Pipsa Niskakoski
OmaKamu-toiminnan koordinaattori Oulu
pipsa.niskakoski@parastalapsille.fi
p. 050 400 7895
Työskentelen Parasta Lapsille järjestössä OmaKamu-toiminnan koordinaattorina Oulussa. Parasta Lapsille järjestön ja OmaKamu ry:n yhteistyössä yhdistyvät ihmisläheiset toisista välittämisen arvot, joita minäkin haluan olla omalta osaltani edistämässä tämän toiminnan kautta. Koulutukseltani olen muun muassa sosionomi ja Ihminen tavattavissa -mentor. Olen saanut vuosien saatossa työskennellä kiinnostavissa ja monipuolisissa tehtävissä, jotka ovat aina liittyneet lasten, nuorten ja perheiden arjen voimavarojen vahvistamiseen, yhteisöllisyyteen ja ihmisenä rinnalla kulkemiseen. Moniin tehtäviin on liittynyt myös vapaaehtoisten kanssa toimiminen tavalla tai toisella. Järjestötyö on osoittautunut minun arvo- ja ajatusmaailmaan parhaiten sopivaksi työskentelykentäksi.
Myönteinen yhteisöllisyys, iloa ja hyvää mieltä tuottavat asiat elämässä kantavat pitkälle! Kannustavat ja rohkaisevat elämänkokemukset tuovat lämpöistä myötätuulta elämään. Ajattelen, että OmaKamu-toiminta on kuin tuo lämmin tuulahdus tarjotessaan myönteisen kohtaamisen mahdollisuuksia lapsille, nuorille ja perheille, sekä vapaaehtoisille. Vapaaehtoisten Kamujen antama aika ja kohtaaminen PikkuKamujen kanssa on valtavan arvokasta ja tärkeää! Haluan työssäni tukea Kamu-suhteiden turvallista aikuisuutta ja yhteisiä iloisia hetkiä.
Vapaa-aikanani tykkään vaikkapa hortoilla luonnossa ja tulistella. Matkakohteenani Lappi on ykkönen. Aivojumppaa tarvitessani valitsen ristikkolehdet riippumattoon kaveriksi. Minulla on myös paljon vihkoja sekä lehtiöitä, sillä kirjoittaminen ja musiikki ovat minulle tärkeitä itseilmaisun muotoja.
OmaKamu ry:n hallitus
Petri Varis
Hallituksen puheenjohtaja
p.varis@hotmail.com
Olen entinen ammattiurheilija ja nykyinen yrittäjä, jonka perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi aikuista lasta. Viihdyn parhaiten pitkillä kävelylenkeillä metsässä, hyvän kirjan parissa tai kavereiden kanssa urheillen.
Ensimmäisen kerran kuulin OmaKamu-toiminnasta vuosia sitten ystävältäni, joka oli ja on edelleen mukana toiminnassa. Toiminta kuulosti jo silloin erittäin hienolta, mutta silloinen arkeni ei antanut mahdollisuutta aloittaa toimintaa. Reilu vuosi sitten saman ystävän kanssa keskusteltuani totesin, että nyt kun omat lapseni ovat aikuisia, on oikea hetki aloittaa. Kävin koulutukset ja sain loistavan 8-vuotiaan PikkuKamun, jonka kanssa ulkoilemme, pelaamme pelejä ja teemme kivoja retkiä. Kuten kunnon kamuilla aina, sisäpiirivitsit huononevat ja luottamus syvenee jokaisen yhteisen seikkailun myötä.
OmaKamu-toiminta sopii täydellisesti omaan arvomaailmaani: lasten ja nuorten kasvun tukemista positiivisen yhteisen tekemisen kautta, joten vapaaehtoistoiminta on ollut itselleni erittäin merkityksellistä ja palkitsevaa. Koen, että toiminnasta hyötyvät lapset ja nuoret perheineen, vapaaehtoiset sekä koko yhteiskunta.
Jaana Korhola
Hallituksen jäsen
jaana.korhola@outlook.com
Bongasin OmaKamu-toiminnan LinkedIn-sivuilta, kun entinen työkaverini innostavasti kertoi kokemuksistaan oman PikkuKamunsa kanssa. Pohdin, voisinko minäkin olla hyvä Kamu, kun pitkän työuran jälkeen ja lasten kasvettua aikuisiksi, minulla olisi kerrankin aikaa. Asiasta innostuneena kävin koulutuksen ja nyt minulla on ollut PikkuKamu muutaman kuukauden.
Hän on 8-vuotias tyttö pääkaupunkiseudulta ja tapaamme innokkaasti kerran viikossa. Meillä on kaksi koiraa, jotka innostavat meitä molempia eli touhuamme koirien kanssa, leivomme, teemme ruokaa, piirrämme, pelaamme kortti- ja lautapelejä ja höpötämme tyttöjen juttuja. Kunhan PikkuKamuni koirakuume laskee, odotan, että pääsemme seikkailemaan luontoon ja erilisiin tapahtumiin, elokuviin, teatteriin, uimaan ja vaikka mihin.
Olen niin iloinen omasta PikkuKamusta ja siitä, että voin tukea hänen kasvuaan nuoreksi ja aikuiseksi ja samalla hän rikastuttaa minun elämääni. Hän on loistopakkaus, paras mahdollinen PikkuKamu juuri minulle. Vapaa-ajalla liikun koirien kanssa, mökkeilen ja opiskelen sosiologiaa avoimessa yliopistossa. Viihdyn myös kokkihommissa ja tykkään kutsua ystäviä syömään.
Mari Routama
Hallituksen jäsen
Sain tietää OmaKamu-toiminnasta LinkedInin kautta, kun siellä oleva kontakti kertoi toiminnasta. Olin jo pidempään tuntenut halua tehdä jotain lasten ja nuorten hyväksi, ja OmaKamu kolahti heti. Aloin pohtia, miten voisin päästä mukaan toimintaan, ja samaan aikaan OmaKamu haki vapaaehtoisia hallituksen jäseniä. Päätin hakea – ja ilokseni tulin valituksi. Nyt saan olla mukana auttamassa ja kehittämässä OmaKamu-toimintaa tässä roolissa.
Työurani olen tehnyt elintarvikealalla erilaisissa johtotehtävissä. Ennen kaikkea olen kuitenkin neljän vilkkaan lapsen äiti, joten vauhtia ja toisinaan myös vaarallisia tilanteita meidän perheessämme riittää. Perheeseemme kuuluu pari ihanaa teiniä, ja nuorimmat, identtiset kaksostyttömme, käyvät vielä alakoulua.
Vietämme mielellämme aikaa yhdessä perheen, sukulaisten ja ystävien kanssa retkeillen, mökkeillen sekä kulttuurin ja hyvän ruoan parissa. Lasten kanssa minua ohjaa vahva usko siihen, että jokaisella lapsella on oikeus tulla kohdatuksi omana itsenään. Kun lapsi kasvaa ympäristössä, jossa aikuiset ovat aidosti läsnä ja välittävät, syntyy perusta, jolta käsin hän voi löytää oman polkunsa. Näen, että OmaKamu-toiminnan kautta voimme tukea lapsia ja perheitä juuri tämän polun ja omien vahvuuksien löytämisessä
Heli Vähäsilta
Hallituksen jäsen
Viveka Kulmala
Hallituksen jäsen
Olen kauppatieteiden maisteri, liiketoiminnan kehittäjä ja AI Lead. Tuon OmaKamu ry:n hallitukseen kokemusta uudistamisesta – mutta ennen kaikkea sydämen, joka sykkii lapsille, nuorille ja merkitykselliselle työlle.
Olen toiminut vapaaehtoisena Kamuna vuodesta 2023 ja päätös lähteä mukaan oli yksi elämäni parhaista. Kamu-suhteemme ei ole kliininen, vaan olemme osa toistemme elämää – juuri sellaisella tavalla kuin meille sopii.
Minua kantaa ajatus maailmasta, jossa jokaisella lapsella on oikeus tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Uskon, että kun saamme kasvaa läsnäolevassa ympäristössä välittävien aikuisten kanssa, voimme löytää oman paikkamme – ja kukoistaa.
Hallitustyössä minua inspiroi ajatus siitä, että järjestötoiminta voi uudistua ja kasvaa säilyttäen samalla ihmisyyden ytimen.
Katja Eskola
Hallituksen puheenjohtaja
OmaKamu löytyi sattumalta netistä, kun etsin erilaisia lapsiin ja nuoriin keskittyviä järjestöjä. Olen ollut lapsirakas niin kauan kuin muistan, joten lasten parissa työskentely tuntui minusta luontevalta. Elämäntilanteeni oli viimein sellainen, että minulla jäi vapaa-aikaa ja resursseja omalle tulevalle PikkuKamulle. Tämä päätös on ollut kyllä yksi elämäni tärkeimmistä ja palkitsevimmista. Sain aivan ihanan 10-vuotiaan PikkuKamun ja ollaan päästy viettämään yhdessä paljon ihania ja tärkeitä hetkiä.
OmaKamu ry on myös järjestönä tuntunut alusta asti omalta. Meillä on jotenkin tosi lämmin tunnelma ja sen näkee helposti miten täydellä sydämellä, kaikki on mukana toiminnassa. Vapaa-ajalla minut löytää luultavasti erilaisten projektien ja harrastusten parissa. Tällä hetkellä kiinnostukseni on kovasti leivonnassa ja kukkasidossannassa. Haaveilen omasta puutarhasta ja pihakeittiöstä