Joakim Vigelius

22.1K posts
Opens profile photo
Joakim Vigelius
@joakimvigelius
Kansanedustaja. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja. Kaupunginvaltuutettu Tampereella. YTK (valtio-oppi).

Joakim Vigelius’s posts

Pinned
Listaan alle kaikki maahanmuuton tiukennukset, joiden hylkäämistä Lindtmanin SDP on äänestänyt eduskunnassa. ❌ SDP äänesti vastaan: Kansalaisuuden saamiseksi edellytetyn asumisajan korotus 5 → 8 v. sekä pakolaisen alennetun asumisaikavaatimuksen poisto (HE 27/2024) ❌ SDP
A-talk ohi. Enpä ole ennen ollut yhtä erikoisessa haastattelussa. Aluksi toimittaja pahoittelee yhtiön puolesta poliitikon sanavalintoja epäonnistuneesta maahanmuutosta. Sitten keskustellaan pitkä tovi epäonnistuneen maahanmuuton sijaan maahanmuuttokeskustelusta itsestään. En
Image
Se oli sellainen A-studio. Huutokauppaa, kuinka monta ihmistä maailmalta lennätetään ja sallitaan vaeltelevan länsimaihin mitään tulijoilta edellyttämättä. Onneksi tämä sinisilmäinen maahanmuuttopolitiikka on vihdoin tiukentumassa läpi Euroopan, myös Suomessa.
Image
Viime vuosina Ruotsi vastaanotti enimmillään 6000 kiintiöpakolaista vuodessa. Nyt enää 900. Norja vastaanotti aiemmin jopa 4000. Ensi vuonna 200. Tanska vastaanottaa parisataa ihmistä. Välillä kiintiö oli kokonaan nollattu. Tästä eivät Suomen linjan kauhistelijat juuri puhu.
Osallistuin juuri yliopistoluennolle, jossa opetettiin "miehistä, joilla on kuukautiset". Tämän kyseenalaistettuani alkoi itku sensitiivisyydestä ja transfobiasta. Myös biologian tuntemukseni osoittautui "ala-astetasoiseksi", kun en usko miesten kuukautisiin. 1/4
Image
Muistutus: ay-liike on rahoittanut liki jokaisen SDP:n ja vasemmistoliiton kansanedustajan vaalikampanjaa – tuhansilla euroilla. Luettelin näitä lukuja eduskunnassa, jottei vasemmiston ja ay-liikkeen symbioosi pääsisi unohtumaan.
3:50
Läpi meni! Eduskunta hyväksyi juuri äänin 103-58 tiukennukset kansalaisuuden ehtoihin. Jatkossa Suomen kansalaisuutta ei enää saa Kelan tukia nostava ja myös nuhteettomuusvaatimuksia kiristetään. Vastaan äänestivät kaikki SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton kansanedustajat.
0:02 / 2:20
Jotkut ovat kyseenalaistaneet A-studion huomioni, että rasismi on käsitteenä inflatoitunut ja että se sanana ymmärretään eri tavoin. Onko joku tästä muka eri mieltä? Viime vuosinahan rasismia on nähty ainakin: - pesukarhuissa - makeisissa - taustan kyselyssä - englanniksi
Syyskuussa Ylen Jälkiviisaissa pidettiin Elokapinan tientukkimista freesinä ja ilahduttavana. Viime perjantaina Convoyn kohdalla tientukkiminen olikin vastuutonta ja ehkä jopa Venäjän hybridioperaatio. Niin se mieli muuttuu. Taattua Yle-laatua.
Tulin katsomaan, kun väkijoukko huutaa "rasistit" ulos hallituksesta ja heiluttaa anarkistilippuja. Kovaa ajoa. Parin tunnin päästä A-studioon puhumaan hallituksen tuntuvista tiukennuksista maahanmuuttoon 👍🏻
Image
Mikon puheen aikana vasemmistosta välihuudettiin ivallisesti useaan kertaan, että "meneekö tämä TikTokiin?" Meni ja sekös huutelijoita kismittää.
Quote
Petri Juola
@jutripeola
Suomen kaikkien aikojen kovin pintakäsittelijä?! Hä?! 💪🏻 @BergbomMiko