───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Seksuaalirikokset

Timo Ojala

EDITA

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Edita Publishing Oy ja tekijä
Kansi: Tiina Lahdelma
Kannen kuva: isaravut / Shutterstock.com
Digikirjan taitto: Tiina Lahdelma
(Painetun kirjan taitto: Tiina Lahdelma)

Kustantaja: Edita Publishing Oy

www.edita.fi
Digikirjan ISBN 978-951-37-8094-4
(Painetun teoksen ISBN 978-951-37-8093-7)
Anna palautetta kirjasta: t o i m i t u s . l a k i @ e d i t a . f i
(Painetun teoksen painopaikka: Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu 2022)

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

SISÄLLYS

ESIPUHE ................................................................................................................. XI
1 JOHDANTO ............................................................................................................... 1
1.1 Aluksi ............................................................................................................... 1
1.2 Seksuaalirikosten yleisyys ........................................................................................... 7
1.3 Seksuaalirikoksia koskeva kirjallisuus .............................................................................. 15
1.4 Tässä kirjassa käsiteltävät kysymykset .............................................................................. 18
1.5 Tutkimukselliset ja tutkimuseettiset lähtökohdat .................................................................... 19

2 SEKSUAALIRIKOKSIA KOSKEVIEN RANGAISTUSSÄÄNNÖSTEN KESKEISIMMÄT MUUTOKSET ............................................... 23
2.1 Raiskausta koskevan sääntelyn muutoksen taustalla olevat syyt ....................................................... 23
2.2 Suostumuksen puuttuminen kokonaisuudistuksen keskeisenä lähtökohtana ................................................ 32
2.3 Seksuaalinen hyväksikäyttö .......................................................................................... 34
2.4 Seksuaalisen ahdistelun tekotapojen laajentuminen ................................................................... 35
2.5 Seksuaalisen kuvan luvaton levittäminen ............................................................................. 36
2.6 Muita rangaistussäännösten muutoksia ................................................................................ 37
2.7 Sukupuoliyhteyden määritelmän muutos ................................................................................ 37
2.8 Syyteoikeutta koskevat muutokset .................................................................................... 38
2.9 Rangaistuskäytännön ankaroitumista koskeva tavoite .................................................................. 38

3 RANGAISTUSSÄÄNNÖKSISSÄ TAPAHTUNEET MUUTOKSET JA SOVELLETTAVAN LAIN VALINTA ............................................ 41
3.1 Lähtökohta sovellettavan lain valinnassa ............................................................................ 41
3.2 Rikoksen yksiköinti seksuaalirikoksissa ............................................................................. 42
3.2.1 Lähtökohtia ....................................................................................................... 42
3.2.2 Yksi tekijä ja useita uhreja ...................................................................................... 44
3.2.3 Yksi tekijä ja useita yhteen uhriin kohdistuvia tekoja ............................................................ 46
3.2.4 Useita tekijöitä ja yksi uhri ..................................................................................... 50
3.2.5 Raiskausrikosten yksiköinti ....................................................................................... 51
3.3 Pitkäkestoiset rikokset ja tekoon sovellettava laki ................................................................. 53
3.3.1 Lähtökohta ........................................................................................................ 53
3.3.2 Johtopäätökset .................................................................................................... 56
3.4 Sovellettavan lain valintaa koskevat eri tilanteet muuttuneiden seksuaalirikosten kohdalla .......................... 58
3.4.1 Raiskausta koskevan sääntelyn muutokset ........................................................................... 58

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────
SISÄLLYS

3.4.2 Seksuaalinen kajoaminen ........................................................................................... 59
3.4.3 Sukupuoliyhteyden määrittelyssä tapahtuneet muutokset ............................................................. 60
3.4.4 Seksuaalisen ahdistelun tekotapojen laajentuminen ................................................................. 60
3.4.5 Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten arviointi .................................................................. 63
3.4.6 Syyteoikeutta ja toimenpiteistä luopumista koskevat muutokset ..................................................... 66
3.5 Vanhentuminen ....................................................................................................... 68

4 RAISKAUS .............................................................................................................. 71
4.1 Raiskaussääntelyn kehitys ........................................................................................... 72
4.2 Vuoden 2022 kokonaisuudistus – suostumuksen puuttuminen ............................................................. 81
4.3 Raiskaus selvitysten ja tilastojen valossa .......................................................................... 82
4.4 Raiskauksessa edellytettävä sukupuoliyhteys ......................................................................... 85
4.4.1 Sukupuoliyhteyden määritelmä ...................................................................................... 85
4.4.2 Sukupuoliyhteyden täyttävät toimet ................................................................................ 85
4.4.3 Milloin tunkeutuminen on edennyt sukupuoliyhteyteen saakka? ....................................................... 89
4.4.4 Milloin sukuelimen tai peräaukon koskeminen on sukupuoliyhteys? ................................................... 93
4.5 Raiskauksen tekotavat ............................................................................................... 93
4.5.1 Vapaaehtoinen osallistuminen ...................................................................................... 94
4.5.2 Raiskausta koskevat tunnusmerkistötekijät ......................................................................... 99
4.5.2.1 Sukupuoliyhteyteen osallistumisen vapaaehtoisuus ................................................................ 99
4.5.2.2 Väkivallan käyttö .............................................................................................. 102
4.5.2.3 Uhkauksella pakottaminen ....................................................................................... 112
4.5.3 Raiskauksessa käytetyn väkivallan suhde pahoinpitelyä koskevaan rangaistussäännökseen ............................ 117
4.6 Olosuhteet, joissa henkilö ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan sukupuoliyhteyteen ........................ 118
4.6.1 Tiedottomuus, voimakas päihtymystila ja heikentynyt tajunnantila ................................................. 120
4.6.2 Sairaus ja vammaisuus sekä niiden vaikutus tahdonmuodostuskykyyn ................................................. 129
4.6.3 Pelkotilan vaikutus tahdonmuodostuskykyyn ........................................................................ 129
4.6.4 Tilanteen äkillisyys ............................................................................................. 130
4.6.5 Erityisen valta-aseman vakava väärinkäyttö ....................................................................... 131
4.6.6 Tahdonmuodostuskykyyn vaikuttava muu syy ......................................................................... 135
4.7 Raiskauksen yritys ................................................................................................. 136
4.8 Tuleeko tekijän olla sukupuoliyhteyden toteuttaja eli tekijäasema raiskauksessa? ................................... 140
4.9 Tekijäkumppanuus ................................................................................................... 141
4.10 Raiskaus ja HIV ................................................................................................... 141

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────
SISÄLLYS

5 TÖRKEÄ RAISKAUS ...................................................................................................... 145
5.1 Aluksi ............................................................................................................. 145
5.2 Ankaroittamisperusteet.............................................................................................. 146
5.2.1 Vakavan väkivallan käyttäminen tai sellaisella uhkaaminen ........................................................ 146
5.2.2 Vaikean ruumiinvamman, vakavan sairauden tai hengenvaarallisen tilan aiheuttaminen ............................... 151
5.2.3 Rikoksen tekee useampi kuin yksi henkilö ......................................................................... 155
5.2.4 Rikoksella aiheutetaan erityisen tuntuvaa henkistä tai ruumiillista kärsimystä ................................... 157
5.2.5 Raiskaus tehdään erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla ......................................... 160
5.2.6 Raiskauksen kohteena on kahdeksaatoista vuotta nuorempi lapsi .................................................... 166
5.3 Raiskauksen kokonaistörkeyttä koskeva arvostelu .................................................................... 176
5.4 Lopuksi ............................................................................................................ 181

6 RAISKAUKSEN JA TÖRKEÄN RAISKAUKSEN RANGAISTUKSET JA VAHINGONKORVAUKSET ............................................... 183
6.1 Rangaistukset ...................................................................................................... 183
6.1.1 Rangaistuskäytännön tilanne ennen kokonaisuudistusta ............................................................. 183
6.1.2 Rangaistuskäytäntö ennen kokonaisuudistusta ...................................................................... 185
6.1.3 Korkeimman oikeuden rooli rangaistuskäytännön muodostumisessa .................................................... 185
6.1.4 Raiskausrikosten uuden rangaistustason määrittelyssä huomioon otettavia seikkoja ................................. 190
6.1.5 Mitkä teonpiirteet raiskauksissa ovat rangaistusten kannalta olennaisia? ......................................... 194
6.1.6 Raiskausrikosten uusi rangaistustaso ............................................................................. 196
6.1.7 Vahingonkorvausvelvollisuuden ja muiden rikoksesta johtuvien seurausten huomioiminen rangaistuksen mittaamisessa . 203
6.2 Vahingonkorvaukset ................................................................................................. 205
6.2.1 Aineeton henkilövahinko .......................................................................................... 205
6.2.2 Tilapäinen haitta ................................................................................................ 207
6.2.3 Tilapäinen psyykkinen haitta ..................................................................................... 208
6.2.4 Kärsimys ......................................................................................................... 211

7 SEKSUAALINEN KAJOAMINEN .............................................................................................. 219
7.1 Säännöksen rakenne ................................................................................................. 220
7.2 Seksuaalinen teko ja seksuaalisen itsemääräämisoikeuden olennainen loukkaaminen .................................... 220
7.2.1 Seksuaalinen teko ................................................................................................ 220
7.2.2 Mitkä seksuaaliset teot loukkaavat olennaisesti seksuaalista itsemääräämisoikeutta? .............................. 223

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────
SISÄLLYS

8 TÖRKEÄ SEKSUAALINEN KAJOAMINEN ....................................................................................... 225
8.1 Vakava henkilöön kohdistuva väkivalta tai sillä uhkaaminen ......................................................... 225
8.2 Erityisen tuntuva henkisen tai ruumiillisen kärsimyksen aiheuttaminen taikka erityisen nöyryyttävä tekotapa ........ 228
8.2.1 Aluksi ........................................................................................................... 228
8.2.2 Henkinen tai ruumiillinen kärsimys ............................................................................... 228
8.2.3 Erityisen nöyryyttävä tekotapa ................................................................................... 231
8.3 Kahdeksaatoista vuotta nuorempi lapsi seksuaalisen kajoamisen kohteena ............................................. 233

9 SEKSUAALINEN HYVÄKSIKÄYTTÖ ........................................................................................... 245
9.1 Seksuaalisen hyväksikäytön yleiset kriteerit ....................................................................... 245
9.2 Aseman hyväksikäyttö ............................................................................................... 248
9.2.1 Koulu, laitos, työsuhde tai vapaa-ajan toiminta .................................................................. 248
9.2.2 Uhrin kypsymättömyyden hyväksikäyttö ............................................................................. 250
9.2.3 Sairaus, vammaisuus tai muu heikkoudentila ....................................................................... 252
9.2.4 Erityisen valta-aseman väärinkäyttö .............................................................................. 254
9.3 Lopuksi ............................................................................................................ 255

10 SEKSUAALINEN AHDISTELU .............................................................................................. 257
10.1 Sääntelyn historiaa ............................................................................................... 259
10.2 Seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistön täyttävät tekotavat ....................................................... 263
10.2.1 Aluksi .......................................................................................................... 263
10.2.2 Tekotapojen laajentuminen ....................................................................................... 263
10.2.3 Koskettelemalla tapahtuvat seksuaaliset teot .................................................................... 264
10.2.4 Vakavuudeltaan kosketteluun rinnastuvat muut tekotavat .......................................................... 271
10.2.5 On omiaan -kriteeri ............................................................................................. 275
10.3 Seksuaalisen ahdistelun suhde muihin seksuaalirikoksiin ........................................................... 277
10.4 Työyhteisössä tapahtuvat koskettelut ja muut seksuaaliset teot .................................................... 281
10.4.1 Tasa-arvolain mukainen seksuaalinen häirintä .................................................................... 281
10.4.2 Epävarsinainen laiminlyöntirikos ja seksuaalinen ahdistelu ...................................................... 284
10.5 Rangaistuskäytäntö ................................................................................................ 286
10.6 Vahingonkorvaukset ................................................................................................ 286

11 SEKSUAALISEN KUVAN LUVATON LEVITTÄMINEN ............................................................................. 291

12 TALOUDELLISET SEKSUAALIRIKOKSET ..................................................................................... 297
12.1 Seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttö ................................................................ 297
12.2 Korvauksen tarjoaminen nuoreen kohdistuvasta seksuaalisesta teosta ................................................ 301
12.3 Paritus ja törkeä paritus ......................................................................................... 303

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────
SISÄLLYS

13 ERÄITÄ PROSESSUAALISIA KYSYMYKSIÄ ................................................................................... 311
13.1 Oikeudenkäynnin julkisuutta koskevat kysymykset ................................................................... 311
13.2 Tuomioistuimen odotustilat ja seksuaalirikoksen uhrin kutsuminen oikeudenkäyntiin ................................. 316
13.3 Seksuaalirikoksen uhrin kuuleminen todistelutarkoituksessa ........................................................ 317
13.4 Vastaajan oikeus avustajaan ....................................................................................... 321
13.5 Rikoksesta epäillyn oikeus avustajaan ja epäillyn mahdollisuus kyselyoikeuden käyttämiseen ........................ 327
13.6 Näytön arviointiin liittyvät erityispiirteet ...................................................................... 328

LÄHTEET ................................................................................................................ 337

ASIAHAKEMISTO .......................................................................................................... 347

OIKEUSTAPAUSHAKEMISTO .................................................................................................. 351

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Esipuhe

Seksuaalirikoksia koskevat rangaistussäännökset ovat olleet viimeisen 10–15 vuoden aikana jatkuvien muutosten kohteena. Toistuvien muutosten seurauksena sääntelyn selkeys oli vaarantumassa. Seksuaalirikoksia koskevien säännösten kokonaisuudistus oli siten tarpeen. Seksuaalirikoksia koskevien säännösten kokonaisuudistus saatiin valmiiksi vuonna 2022, ja uudet säännökset tulevat voimaan 1.1.2023.

Seksuaalirikoksia koskevat rangaistussäännökset kuvastavat seksuaalisen itsemääräämisoikeuden sisältöä ja arvostusta yhteiskunnassa. Tietoon tulleiden seksuaalirikosten lukumäärät ovat kasvaneet, vaikka kyselytutkimusten perusteella tilanne on pysynyt vakaana. Ilmoitettujen rikosten lukumäärän kasvu kertoo osaltaan siitä, että seksuaalinen itsemääräämisoikeus ymmärretään aikaisempaa tärkeämpänä oikeushyvänä ja sen loukkaukset koetaan aikaisempaa moitittavampana. Kokonaisuudistuksessa on tarkasteltu säännösten sisältöä ja rangaistustasoja. Pyrkimyksenä on ollut saattaa sääntely vastaamaan tämänhetkistä käsitystä seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta. Toivottavaa olisi, että sääntely kestäisi hyvin aikaa eikä toistuviin muutoksiin olisi vähään aikaan tarvetta.

Aikuisiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa on siirrytty niin sanottuun suostumuksen puuttumiseen perustuvaan sääntelytapaan. Rangaistavaa on sukupuoliyhteys tai muu seksuaalinen teko henkilön kanssa, joka ei osallistu siihen vapaaehtoisesti. Sääntelyn logiikka on siten muuttunut olennaisesti aikaisemmin voimassa olleesta sääntelystä. Uusien säännösten soveltaminen edellyttää tämän uuden logiikan omaksumista. Tässä kirjassa olen käynyt läpi aikuisiin kohdistuvia seksuaalirikoksia uuden sääntelyn pohjalta ja pyrkinyt avaamaan muuttuneen sääntelyn tulkintoihin liittyviä kysymyksiä. Kirjassa painopiste on raiskausrikoksissa ja seksuaalisessa ahdistelussa. Lisäksi kirja sisältää jaksot muista seksuaalirikoksista kuitenkin siten, että lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset olen jättänyt tämän kirjan ulkopuolelle. Lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista on tarkoitus julkaista vuonna 2012 julkaistun kirjan päivitetty painos myöhemmin. Nämä kaksi kirjaa muodostavat seksuaalirikoksia käsittävän kokonaisuuden, ja näissä kirjoissa on käsitelty kaikki rikoslain 20 luvun mukaiset seksuaalirikokset. 

Lähestyn tässä kirjassa seksuaalirikoksia erityisesti rikosoikeudellisesta näkökulmasta. Käsittelen rikoslain rangaistussäännösten tulkintaa eri tekotapojen osalta sekä rangaistus- ja korvauskäytäntöä. Tämän lisäksi olen katsonut aiheelliseksi ottaa teoksen loppuun myös erillisen jakson erityisesti seksuaalirikoksissa esiin tulevista erityisistä prosessuaalisista kysymyksistä. Kirjan avulla on siten mahdollista luoda kokonaiskäsitys siitä, mitkä teot ovat rangaistavia seksuaalirikoksia ja minkälaisia rangaistuksia niistä uudistuksen jälkeen tulisi tuomita.

Seksuaalirikokset ovat uhrille traumaattisia rikoksia. Itse rikoksen lisäksi myös rikoksen käsittely voi muodostua uhrille raskaaksi. Tämän vuoksi seksuaalirikosten tutkinnassa ja tuomioistuimessa tapahtuvassa käsittelyssä uhrin suojelu ja uhria koskevat näkökohdat tulee ottaa asianmukaisesti huomioon. Seksuaalirikokset eivät ole myöskään niitä käsitteleville tahoille helppoja. Esitutkintaviranomaiset, avustajat ja tuomarit käsittelevät inhimillisesti raskaita asioita, jotka jättävät jälkensä myös asioita käsitteleviin tahoihin.

Kirjan kirjoittaminen on pakottanut käymään läpi erilaisia ongelmallisia soveltamistilanteita ja esittämään niitä koskevat tulkintasuositukset. Toivottavasti tästä työstä on hyötyä myös muille aihepiirin parissa työskenteleville.

Kirjan kirjoittaminen päätyön ohella on vaatinut ajankäytön suunnittelua ja tässä yhteydessä lausun kiitokseni perheelleni siitä arvokkaasta tuesta, jota olen heiltä saanut. Lopuksi haluan kiittää Editaa ammattitaitoisesta työstä kirjan tekemisen eri vaiheissa. 

Helsingissä, elokuussa 2022 

Timo Ojala

XI
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

1 Johdanto

1.1 Aluksi

Seksuaalirikoksia koskevat rangaistussäännökset ovat rikoslain (39/1889, RL) 20 luvussa. Seksuaalirikoksia koskevat rangaistussäännökset on uudistettu kokonaisuudessaan 1.1.2023 voimaan tulevalla lailla (723/2022). Uudistuksen taustalla on seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistusta pohtineen työryhmän mietintö (OM 2020:9), josta saadun lausuntopalautteen perusteella uudistustyötä jatkettiin oikeusministeriössä virkamiesvalmisteluna. Kokonaisuudistusta koskeva hallituksen esitys annettiin alkuvuonna 2022 (HE 13/2022 vp) ja eduskunta käsitteli kokonaisuudistusta keväällä 2022. Eduskuntakäsittelyyn liittyvät lakivaliokunnan mietintö (LaVM 10/2022 vp) ja perustuslakivaliokunnan lausunto (PeVL 20/2022 vp). Eduskuntakäsittelyn osalta on syytä todeta, että lakivaliokunta hyväksyi mietinnössään hallituksen esityksen mukaiset säännökset muuttumattomina, jonka mukaisesti eduskunta myös säännökset vahvisti.

Kokonaisuudistus merkitsee seuraavia keskeisiä muutoksia aikaisempaan sääntelyyn nähden:

• Ensimmäinen keskeinen muutos on, että raiskausta koskeva säännös muutettiin suostumusperusteiseksi. Tämä on toteutettu siten, että raiskauksen keskeisenä tunnusmerkkinä on sukupuoliyhteydessä oleminen henkilön kanssa, joka ei osallistu siihen vapaaehtoisesti. Vastaavalla tavalla myös muissa aikuisiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa keskeistä on se, ettei seksuaalisen teon kohde osallistu siihen vapaaehtoisesti.

• Toinen keskeinen muutos on se, että lapsiin eli alle 16-vuotiaisiin kohdistuvia seksuaalirikoksia koskevat säännökset on erotettu pääosin aikuisia koskevista säännöksistä. Tämä merkitsee sitä, että yksittäisessä lapseen kohdistuvassa seksuaalirikoksessa sovelletaan vain yhtä lapsiin kohdistuvaa rikosta koskevaa rangaistussäännöstä. Lapsiin kohdistuvissa rikoksissa sukupuoliyhteyden käsittävät teot on erotettu omiksi rangaistussäännöksiksi ja muita seksuaalisia tekoja koskevat

1
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

puolestaan omat rangaistussäännökset. Aikaisemmin rikoslain 17 luvussa olleet säännökset lasta seksuaalisesti esittävän kuvan levittämisestä ja hallussapidosta on siirretty rikoslain 20 lukuun.

• Kolmas keskeinen muutos on se, että seksuaalista ahdistelua koskevan säännöksen soveltamisalaa on laajennettu koskemaan myös muita kuin koskettelemalla tapahtuvia tekoja.

• Neljäs keskeinen muutos on se, että myös aikuisia koskevan seksuaalisen kuvan levittäminen on säädetty rangaistavaksi seksuaalirikoksena.

• Viides keskeinen muutos on se, että erityisesti lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa rangaistusasteikot ankaroituvat aikaisempaan verrattuna.

• Kuudes keskeinen muutos on se, että sukupuoliyhteyden määritelmää on laajennettu koskemaan tietyt määritelmäsäännöksessä tarkoitetut suulla tai sukuelimellä tapahtuvat koskettelut.

Aikuisiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistussäännökset jakaantuvat raiskausrikoksiin (RL 20:1 ja 2), seksuaalista kajoamista koskeviin rikoksiin (RL 20:3 ja 4), seksuaaliseen hyväksikäyttöön (RL 20:5), seksuaaliseen ahdisteluun (RL 20:6), seksuaalisen kuvan luvattomaan levittämiseen (RL 20:7), seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöön (RL 20:8) ja paritusrikoksiin (RL 20:10 ja 11). Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset jakaantuvat puolestaan lapsenraiskausta koskeviin rikoksiin (RL 20:12 ja 13), seksuaalista kajoamista lapseen kohdistuviin rikoksiin (RL 20:14 ja 15), lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön (RL 20:16), lapsen houkuttelemiseen seksuaalisiin tarkoituksiin (RL 20:18), lasta seksuaalisesti esittävän kuvan levittämis- ja hallussapitorikoksiin (RL 20:19–21) ja lasta seksuaalisesti esittävän esityksen seuraamiseen (RL 20:22). Lapsiin kohdistuvissa rikoksissa on myös aikaisempaa vastaava rajoitussäännös (RL 20:17). Rikoslain 20 luvun lopussa on aikuisiin ja lapsiin kohdistuvien rikosten kohdalla sovellettavaksi tulevat määritelmäsäännös (RL 20:23) sekä syyteoikeutta ja oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskevat säännökset (RL 20:24 ja 25).

Tässä teoksessa käsitellään aikuisiin kohdistuvia seksuaalirikoksia. Tätä kirjan rajausta voidaan perustella erityisesti sillä, että kokonaisuudistuksen jälkeen

2
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

aikuisiin ja lapsiin kohdistuvat rikokset on erotettu aikaisempaa selvemmin toisistaan. Lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia käsitellään omassa teoksessaan.¹

Raiskauksessa teon kohteena olevan henkilön seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukataan vakavimmalla tavalla. Seksuaalisessa kajoamisessa kysymys on muusta teosta kuin sukupuoliyhteydestä, ja seksuaalisen hyväksikäytön kohdalla kysymys on siitä, että tekijä taivuttaa muussa kuin raiskauksen tarkoittamassa olosuhteessa uhrin tekoon asemaansa hyväksikäyttäen. Paritusrikoksissa on kysymys sitä, että kolmatta tahoa estetään hyötymästä taloudellisesti seksuaalipalvelujen tarjoamisesta. Paritusrikoksiin liittyy myös ihmiskauppaa ja törkeää ihmiskauppaa koskevat rikoslain 25 luvun 3 ja 3 a §:n rangaistussäännökset. Näitä ihmiskauppaa koskevia rangaistussäännöksiä käsitellään paritusta koskevan luvun yhteydessä (luku 12). Raiskaus ja muu törkeä seksuaalisen väkivallan harjoittaminen mainitaan myös eräänä tekotapana sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan koskevassa rikoslain 11 luvun 3 ja 4 §:ssä (rikos ihmisyyttä vastaan ja törkeä rikos ihmisyyttä vastaan). Nämä rikokset ihmisyyttä vastaan jäävät tämän kirjan tarkastelun ulkopuolelle.

Seksuaalirikoksia koskevat säännökset olivat ennen kokonaisuudistusta useiden osittaisuudistusten kohteena. Seksuaalirikoksia koskeneet kokonaisuudistusta edeltäneet useat lainsäädäntömuutokset kertovat osaltaan seksuaalisen itsemääräämisoikeuden kokemasta yhteiskunnallisesta muutoksesta. Muutosta kuvaa hyvin esimerkiksi se, että aikoinaan seksuaalirikoksista puhuttiin siveellisyysrikoksina. Rikoslain 20 luvun otsikkona oli ”Siveellisyysrikokset” aina vuoden 1999 uudistukseen saakka. Seksuaalirikosten tavoitteena oli varsin pitkään siveellisyyden tai yleisen sukupuolimoraalin suojaaminen. Sukupuolimoraalin ylläpitämiseen liittyi muun muassa keskeisenä ajatuksena se, että sukupuolielämä kuuluu vain avioliittoon.² Moraalikäsityksistä riippumattomaan sääntelyyn pyrittiin 1970-luvun uudistuksessa, ja tuolloin lähtökohtana oli moraalikäsityksistä riippumaton yksilönsuojan periaate.³ Rikoslainsäädäntöä ei pidetty tarkoituksenmukaisena keinona sukupuolimoraalin
__________
1 Kysymys on vuonna 2012 julkaistusta teoksestani Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset (Edita Publishing Oy), jonka toinen, uudistettu painos ilmestyy arviolta vuoden 2022 lopussa.
2 Ks. esimerkiksi Niemi-Kiesiläinen 1998, s. 5.
3 Ks. HE 52/1970 vp, s. 1. Hallituksen esityksen (HE 52/1970 vp) mukaan tavoitteena oli erilaisista moraalikäsityksistä riippumaton, suojaa tarvitsevan yksilön oikeusturva. Kuitenkin väkisinmakaamisessa teon kohteena saattoi olla ainoastaan nainen, eikä aviomiestä voitu tuomita aviopuolisoonsa kohdistuneesta väkisinmakaamisesta. Ks. HE 52/1970 vp, s. 2. Kaikissa suhteissa tekojen ei ajateltu loukkaavaan toisen henkilön seksuaalista itsemääräämisoikeutta, vaikka nykyisen käsityksen mukaan tällainen loukkaaminen voidaan katsoa epäilemättä olevan olemassa.

3
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

ylläpitämiseksi, vaan seksuaalirikoksia koskevia säännöksiä todettiin tarvittavan seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojaamiseksi. Keskeisenä ajatuksena todettiin, että jokaisella tulee lähtökohtaisesti olla oikeus päättää itse seksuaalisesta käyttäytymisestään edellyttäen, ettei hän loukkaa toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta.⁴ Tässä yhteydessä on syytä mainita, että suojeltavan oikeushyvän vaihtuminen moraalin ylläpitämisestä seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojaamiseen liittyy rikosoikeuden yleisempään kehitykseen. Nykyisin rikosoikeudessa lähdetään yleisesti siitä, että rangaistussäännös on hyväksyttävä, jos kriminalisoinnilla suojataan jotain perus- tai ihmisoikeutta. Suojattava oikeushyvä olisikin voitava johtaa perustuslaista (731/1999) tai kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista.⁵ Rikosoikeuden ydinalueen rikoksissa suojattava oikeushyvä on selvästi palautettavissa perusoikeuksiin. Tällaisia rikoksia ovat muun muassa seksuaalirikokset ja henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset. Sen sijaan moralististen kriminalisointien säätämistä ei pidetä hyväksyttävänä. Nyky-yhteiskunnassa ei ole tyhjentävää ennalta vahvistettua arvo- ja moraalikoodistoa.⁶ Moralististen kriminalisointien kielto koskee erilaisia yksinomaan moraalinäkemyksiin perustuvia kriminalisointeja. Selvää toisaalta on, että demokraattisessa yhteiskunnassa yleisesti paheksuttavat teot tulevat todennäköisesti säädetyksi rangaistavaksi. Perusoikeudet huomioon ottava lainsäädäntöprosessi huolehtii siitä, tuleeko tällainen yleisesti moitittavana pidettävä käyttäytyminen säätää rangaistavaksi vai ei. Täysin moraalivapaata rikosoikeutta tuskin on olemassa.⁷

Kysymyksessä olevaa vuoden 2022 kokonaisuudistusta edeltäneen edellisen seksuaalirikoksia koskeneen vuoden 1999 kokonaisuudistuksen tavoitteena oli sukupuolineutraali sääntely. Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojaamisen kannalta merkitystä ei tullut antaa sille, minkälaista seksuaalista suuntautuneisuutta loukkaava teko osoitti tai kumpaa sukupuolta loukkaaja tai loukattu oli. Merkitystä ei tullut antaa myöskään sille, olivatko osapuolet avioliitossa tai elivätkö osapuolet muutoin parisuhteessa.⁸ Uusimmassa kokonaisuudistuksessa on todettu aikuisiin kohdistuvan seksuaalirikossääntelyn
__________
4 HE 6/1997 vp, s. 161. Ks. myös Niemi-Kiesiläinen 1998, s. 7.
5 Nuutila 1996, s. 82. Nuutila kirjoittaa lisäksi, että perusoikeuksiin palautettu oikeushyväoppi edellyttää valtiosääntöoikeudellisen suhteellisuusperiaatteen huomioon ottamista. Oikeushyvien suojaamisessa on asetettava vastakkain kulloisessakin tilanteessa toiminnallisten vapauksien rajoitus ja oikeushyvälle rangaistusuhalla saatava etu. Ks. Nuutila 1996, s. 83.
6 Ks. esimerkiksi Melander 2008, s. 367–369.
7 Ks. myös Tapani – Tolvanen – Hyttinen 2019, s. 47–50.
8 HE 6/1997 vp, s. 161.

4
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

yleisenä tavoitteena olevan seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ja henkilökohtaisen koskemattomuuden suojan turvaaminen aikaisempaa paremmin.⁹ Hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp) on todettu, että seksuaalinen itsemääräämisoikeus kiinnittyy useisiin perusoikeuksiin, erityisesti perustuslain 7 §:n säännöksiin henkilökohtaisesta vapaudesta ja 10 §:n säännöksiin yksityiselämän suojasta. Perustuslain 7 §:n turvaamaa henkilökohtaista vapautta on kuvattu luonteeltaan yleisperusoikeutena, joka suojaa ihmisen fyysisen vapauden ohella myös hänen tahdonvapauttaan ja itsemääräämisoikeuttaan. Perustuslain 10 §:n turvaamaa yksityiselämän piiriin on puolestaan katsottu kuuluvan yksilön oikeus vapaasti solmia ja ylläpitää suhteita muihin ihmisiin sekä oikeus määrätä itsestään ja ruumiistaan samoin kuin vapaus päättää sukupuolisesta käyttäytymisestään.¹⁰ Hallituksen esityksessä korostetaan sitä, että jokaisella on oikeus päättää seksuaalisesta käyttäytymisestään edellyttäen, ettei hän loukkaa toisen oikeutta. Seksuaalirikoksia koskevilla säännöksillä ei ole tarkoitus asettaa rajoja tai muodollisia käyttäytymisvelvoitteita seksuaaliselle kanssakäymiselle, jonka osapuolet eivät loukkaa toistensa seksuaalista itsemääräämisoikeutta.

Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden keskeinen sisältö on sisällöltään selvä, mutta reuna-alueiltaan ja laajuudeltaan jossakin määrin epäselvä ja riippuvainen yhteiskunnan kulloinkin voimassa olevasta kehityksestä ja vallalla olevista moraalisista arvoista. Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden sisällön raja-alueita koskeva tulkinnanvaraisuus tulee esille prostituution rangaistavuuden osalta. Seksuaalipalvelujen maksullinen tarjoaja voidaan nähdä uhrina, jonka koskemattomuutta ja vapautta palvelun ostaminen loukkaa. Seksuaalipalvelun tarjoajan ei tällöin voida ajatella olevan tarjoamassa palvelujaan vapaasta tahdosta. Toista kantaa edustavat tahot ymmärtävät seksuaalisen itsemääräämisoikeuden puolestaan siten, että seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen kuuluu myös vapaus seksuaalipalvelujen tarjoamiseen.¹¹ Tästä erilaisten näkökantojen yhteensovittamisesta on kysymys muun muassa seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöä koskevassa rangaistussäännöksessä.

Seksuaalirikosten suojeluobjekti on seksuaalinen itsemääräämisoikeus. Seksuaalisella itsemääräämisoikeudella tarkoitetaan ihmisten vapautta päättää itsestään ja käyttäytymisestään. Rangaistussäännöksillä ei tule puuttua sellaiseen seksuaaliseen toimintaan, jota aikuiset ihmiset harjoittavat yksityisesti ja
__________
9 HE 13/2022 vp, s. 96.
10 HE 13/2022 vp, s. 96.
11 Tolvanen 2003, s. 186.

5
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

yhteisymmärryksessä.¹² Seksuaalinen itsemääräämisoikeus seksuaalirikosten suojeluobjektina merkitsee yhtäältä, että sellaisia tekoja, jotka eivät loukkaa seksuaalista itsemääräämisoikeutta, ei tule säätää rangaistavaksi. Toisaalta kaikki objektiivisesti arvioituna seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavana pidettävät teot olisi syytä säätää rangaistavaksi. Oikeushyväajattelu määrittää rangaistavaksi säädettävien tekojen piiriä. Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojaa on parannettu merkittävästi säätämällä raiskaus niin sanotun suostumusperusteisen mallin mukaiseksi. Tällä muutoksella on aikaisempaa paremmin otettu huomioon fyysisen vapauden suojaamisen lisäksi myös tahdonvapauden suojaamisen näkökohdat.

Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suoja on siten kokonaisuudistuksen jälkeen parantunut. Raiskausta koskenut rangaistussäännöksen muutos on vahvistanut seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja korostanut myös niin sanottua seksuaalista integriteettiä eli koskemattomuutta yhtenä raiskaussäännöksen suojeluobjektina. Tätä seksuaalisen koskemattomuuden loukkaamisen rankaisemista raiskauksena voidaan perustella myös yleisen rikosoikeudellisen suostumusopin avulla. Oikeushyvää loukkaavan teon osalta pätevän suostumuksen antaminen edellyttää sitä, että suostumuksen antaja on oikeushyvän haltija, suostumuksen antajalla on määräysvalta oikeushyvästä ja teko on hyväksyttävä, suostumuksen antaja on kelpoinen antamaan suostumuksen ja suostumuksen antaminen tapahtuu vapaaehtoisesti. Aikuisten välisessä seksuaalisessa kanssakäymisessä on selvää, että heillä on määräysvalta kysymyksessä olevasta oikeushyvästä ja että heille kuuluu myös määräysvalta oikeushyvästä.¹³ Suostumuksen antaminen seksuaaliseen kanssakäymiseen on luonnollisesti mahdollista myös päihtyneenä. Rangaistavuuden rajaa määrittää tällöin se, onko asianomistaja ollut sellaisessa tilassa, että hän ei ole voinut ilmaista tai muodostaa tahtoaan. Sääntelyn muutos ei poistanut todisteluun liittyviä ongelmia, vaan todistelun ongelmat kohdistuvat nyt eri seikkaan kuin aikaisemmin. Todistelun kohteena on nyt se, onko asianomistaja ilmaissut tahtonsa esimerkiksi käyttäytymisellään ja onko tekijä voinut esimerkiksi erehtyä suostumuksesta tai onko asianomistaja ollut sellaisessa olosuhteessa, että hän ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Todistelun kohteena voi toki tilanteesta riippuen edelleen olla aikaisempaa sääntelyä vastaavasti myös se, onko tekijä käyttänyt väkivaltaa, jolloin asianomistaja on väkivallalla
__________
12 Kimpimäki 1998, s. 21.
13 Ks. esimerkiksi Hahto 2004, s. 247–248.

6
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tai sillä uhaten pakotettu sukupuoliyhteyteen. Jos asianomistaja on ollut päihtyneenä sukupuoliyhteyden aikana, todistelun kohteena voi olla kysymys siitä, oliko asianomistaja ollut sillä tavoin tiedottomassa tilassa, ettei hän ole voinut ilmaista mielipidettään ja antaa siten suostumustaan sukupuoliseen kanssakäymiseen. Näitä kysymyksiä käsitellään tarkemmin jäljempänä luvussa 4 raiskausta koskevan säännöksen tarkastelun yhteydessä.

1.2 Seksuaalirikosten yleisyys

Rikosten määriä voidaan tarkastella kokonaisrikollisuutena tai viranomaisten tietoon tulleiden rikosten perusteella. Vuotta 2020 koskevan kansallisen rikosuhritutkimuksen¹⁴ mukaan seksuaalista väkivaltaa oli kokenut hieman alle kaksi prosenttia vastaajista, ja tulokset olivat samalla tasolla kuin aikaisempina vuosina. Tutkimuksesta voidaan havaita, että naisista seksuaalista väkivaltaa oli kokenut 2,8 % vastaajista ja miehistä puolestaan 0,5 %.¹⁵ Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tekemän vuoden 2017 uhritutkimuksen¹⁶ mukaan aikuisväestöön kohdistuneiden eri väestökyselyjen perusteella seksuaaliväkivaltaa on viimeisen vuoden aikana kokenut 1–3 % väestöstä. EU:n perusoikeusviraston kyselyn (2014) mukaan Suomessa kolme prosenttia 15 vuotta täyttäneistä naisista oli joutunut viimeisen vuoden aikana seksuaaliväkivallan uhriksi joko parisuhteessa tai parisuhteen ulkopuolella. Koko väestöön suhteutettuna tämä tarkoittaisi, että yli 60 000 naista joutuu joka vuosi seksuaaliväkivallan uhriksi Suomessa (Violence against women: an EU-wide survey 2014).

Sekä vuoden 2020 rikosuhritutkimuksen että vuoden 2017 uhritutkimuksen mukaan naiset kokevat seksuaaliväkivaltaa miehiä useammin. Vuoden 2020 rikosuhritutkimuksen mukaan seksuaalista väkivaltaa kokeneiden vastaajien osuus on pysynyt viimeisimmät vuodet samalla tasolla. Sitä vastoin vuoden 2017 uhritutkimuksen vastausten perusteella osuus olisi hieman alhaisempi kuin esimerkiksi kansallisessa rikosuhritutkimuksessa 2015, jossa
__________
14 Näsi – Kolttola 2021.
15 Näsi – Kolttola 2021, s. 7. Ikäluokittain tarkasteltuna voidaan havaita, että ikäluokassa 15–24 vuotta osuus oli 4,3 %, ikäluokassa 25–34 puolestaan 2,1 %, ikäluokassa 35–54 vastaavasti 1,2 % ja ikäluokassa 55–74 puolestaan 0,8 %.
16 THL 45/2017.

7
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

kaksi prosenttia naisista raportoi vastaavaa.¹⁷ Vuoden 2017 uhritutkimuksen tulosten mukaan seksuaalinen väkivalta olisi jonkin verran alhaisempi myös verrattuna vuoden 2012 vastaavaan tutkimukseen, jossa kyselyyn vastanneista 1,6 % ilmoitti joutuneensa sukupuoliyhteyteen pakottamisen kohteeksi, 1,5 % muuhun seksuaaliseen käyttäytymiseen pakotetuksi ja 1,9 % näiden tekojen yrityksen kohteeksi.¹⁸ Kaikkien kyselytutkimusten tulosten perusteella on kuitenkin selvää, että seksuaaliseen kanssakäymiseen pakottamisen kokeneita henkilöitä olisi Suomessa vuositasolla useita kymmeniä tuhansia, jopa noin 60 000. Uhritutkimusten perusteella on arvioitu, että seksuaaliseen kanssakäymiseen pakottamisen uhrikokemukset eivät ole viimeisten vuosikymmenten aikana lisääntyneet ja että jonkin verran on merkkejä jopa päinvastaisesta kehityskulusta.¹⁹ Kokonaisrikollisuudessa ei siten ole tapahtunut viime aikoina merkittäviä muutoksia. Tämän jälkeen on syytä ottaa tarkasteluun ilmoitetun rikollisuuden määrässä tapahtuneet muutokset.

Poliisille ilmoitettujen seksuaalirikosten määrä on kasvanut. Tilastokeskuksen tilastojen²⁰ mukaan poliisille ilmoitettujen seksuaalirikosten määrä on vuosina 2017–2021 kasvanut seuraavasti:

 Vuosi                             │ 2017  │ 2018  │ 2019  │ 2020  │ 2021
───────────────────────────────────┼───────┼───────┼───────┼───────┼───────
 Seksuaalirikokset                 │ 3 269 │ 3 779 │ 4 305 │ 4 392 │ 5 276
───────────────────────────────────┼───────┼───────┼───────┼───────┼───────
 Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö │ 1 168 │ 1 373 │ 1 709 │ 1 770 │ 2 055
───────────────────────────────────┼───────┼───────┼───────┼───────┼───────
 Raiskaus                          │ 1 245 │ 1 393 │ 1 477 │ 1 450 │ 1 806

Tilastokeskuksen yhteenvedon²¹ mukaan vuonna 2021 raiskauksia ilmoitettiin 1 806 eli 356 tapausta (24,6 %) enemmän kuin vuonna 2020. Vuonna 2021 lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä (sisältäen myös törkeän lapsenraiskauksen²²) tuli tietoon 2 055, mikä on 16,1 % enemmän kuin edellisvuonna.
__________
17 THL 45/2017, s. 35.
18 Optula: Rikollisuustilanne 2012, s. 97–98.
19 Optula: Rikollisuustilanne 2012, s. 99 ja Optula rikollisuustilanne 2013, s. 89.
20 Tilastokeskuksen rikos- ja pakkokeinotilasto 2021, 4. vuosineljännes, liitetaulukko 1 (eräiden rikostyyppien kehitys 2017–2021).
21 Tilastokeskuksen rikos- ja pakkokeinotilasto 2021, 4. vuosineljännes.
22 Laki törkeästä lapsenraiskauksesta tuli voimaan 15.4.2019. Törkeästä lapsenraiskauksesta tehtiin 109 ilmoitusta vuonna 2021. Vuonna 2020 tehtiin 68 ilmoitusta.

8
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Lisäksi ilmoitettiin 1 415 muuta seksuaalirikosta. Näistä 726 oli seksuaalista ahdistelua, mikä on 171 tapausta (30,8 %) enemmän kuin vuonna 2020.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen (Optula) laatiman rikollisuustilannekatsauksen mukaan poliisin tietoon tulleiden raiskausten määrä on vuosia 2003–2012 koskevalla kymmenvuotisjaksolla lähes kaksinkertaistunut. Vuonna 2003 poliisin tietoon tulleita raiskaustapauksia oli 573 ja vuonna 2012 puolestaan 1009.²³ Raiskausrikoksista laaditun selvityksen mukaan vuosina 2006–2010 poliisille ilmoitettiin vuosittain keskimäärin 750 raiskaustapausta.²⁴ Edelleen Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin (Krimo) laatiman rikollisuustilannekatsauksen²⁵ mukaan vuonna 2020 ilmoitettujen raiskausten määrä oli vuoteen 2013 verrattuna kasvanut 49 %. Erityisesti törkeiden tekomuotojen määrä on lisääntynyt huomattavasti. Vuonna 2020 raiskausrikoksista 9 % oli tekomuodoltaan törkeitä, kun taas lievemmin rangaistavien raiskausten (aikaisempi RL 20:1) osuus oli vain kaksi prosenttia. Törkeiden raiskausten määrän kasvu liittynee ainakin osin aikaisempaa raiskaussäännöstä koskeneeseen lainmuutokseen, jonka mukaan raiskausta oli pidettävä törkeänä, jos teko kohdistuu alle 18-vuotiaaseen ja on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Muiden raiskausrikosten osalta lukumäärän kasvu saattoi ainakin joiltakin osin liittyä vuona 2011 voimaan tulleeseen lainmuutokseen, jonka myötä sukupuoliyhteyden harjoittaminen puolustuskyvyttömän henkilön kanssa arvioitiin raiskaukseksi riippumatta siitä, onko tekijä aikaansaanut puolustuskyvyttömyyden.

Edellä todetuin tavoin uhritutkimusten perusteella seksuaalirikoksia koskenut rikollisuus on pysynyt kokonaisrikollisuuden tasolla tarkasteltuna vakaana, mutta tilastoitu rikollisuus on puolestaan kasvanut voimakkaasti. Tilastoidun rikollisuuden kasvu heijastaa siten muita tekijöitä kuin väestön todellisuudessa kokemaa seksuaalista väkivaltaa. Kysymys on ennen muuta ilmoitusherkkyyden kasvusta: entistä useampi raiskaus tulee poliisin tietoon.

Tuomioistuinten käsittelemät seksuaalirikokset ovat lukumääräisesti lisääntyneet viime vuosien aikana jonkin verran. Jos tarkasteluun otetaan kaikki rikoslain 20 luvun mukaiset seksuaalirikokset, käräjäoikeuksien antamien ratkaisujen lukumäärä on kehittynyt vuodesta 2009 alkaen seuraavasti²⁶:
__________
23 Optula: Rikollisuustilanne 2012, s. 100.
24 OM:n selvityksiä ja ohjeita 13/2012, s. 31.
25 Krimo Katsauksia 49/2021 – Rikollisuustilanne 2020, s. 69.
26 Lukumäärät perustuvat Tilastokeskuksen lukuihin.

9
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

KÄRÄJÄOIKEUDET

 Vuosi │ Lopulliset ratkaisut
───────┼──────────────────────
 2009  │ 597
───────┼──────────────────────
 2010  │ 571
───────┼──────────────────────
 2011  │ 596
───────┼──────────────────────
 2012  │ 687
───────┼──────────────────────
 2013  │ 637
───────┼──────────────────────
 2014  │ 745
───────┼──────────────────────
 2015  │ 779
───────┼──────────────────────
 2016  │ 827
───────┼──────────────────────
 2017  │ 793
───────┼──────────────────────
 2018  │ 783
───────┼──────────────────────
 2019  │ 850
───────┼──────────────────────
 2020  │ 739

Yksittäisten rikosnimikkeiden osalta on havaittavissa, että raiskausrikokset (aikaisemmin voimassa olleet säännökset RL 20:1–3) ovat käräjäoikeuksissa lisääntyneet huomattavasti erityisesti vuonna 2012 (vuonna 2009; 153, vuonna 2010; 135, vuonna 2011; 150, vuonna 2012; 246, vuonna 2013; 193, vuonna 2014; 259, vuonna 2015; 229, vuonna 2016; 306, vuonna 2017; 305, vuonna 2018; 281, vuonna 2019; 320 ja vuonna 2020; 286). Tämä raiskausrikosten määrän merkittävä kasvu selittynee ainakin osittain 1.6.2011 voimaan tulleella rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin muutoksella, jolla sukupuoliyhteys tiedottoman tai puolustuskyvyttömän henkilön kanssa säädettiin rangaistavaksi raiskauksena. Tätä johtopäätöstä tukee havainto seksuaalisen hyväksikäytön lukumäärässä tapahtuneesta laskusta vuonna 2012 (vuonna 2008; 100, vuonna 2009; 100, vuonna 2010; 96, vuonna 2011; 135 ja vuonna 2012; 81). Tämän jälkeen ilmoitettujen seksuaalisten hyväksikäyttöjen määrä on vaihdellut 81 ja 98 välillä (vuosi 2016; 98, vuosi 2017; 81, vuosi 2018; 97, vuosi 2019; 93 ja vuosi 2020; 89). Pakottamisia sukupuoliyhteyteen on ollut käräjäoikeuksissa esillä vuosittain noin 20–30 tapausta (vaihteluväli vuosina 2008–2012; 13–33 tapausta), ja tämän jälkeen voimaan tulleen aikaisemman RL 20 luvun 1 §:n 3 momentin mukaisia vähemmän vakavia raiskauksia oli poliisille ilmoitettuna vuosina 2016–2020

10
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

vaihteluvälillä 33–78 vähemmän vakavien raiskausten tuomittujen määrän ollessa vuosittain ainoastaan muutamia (tuomittujen rangaistusten vaihteluväli vuosina 2016–2020; 0–1 tapausta). Myös pakottamisia seksuaaliseen tekoon on ollut esillä vuosittain noin 20–30 tapausta (vaihteluväli vuosina 2008–2012; 18–32 ja vuosina 2016–2020; 26–35).

Hovioikeuksien osalta on havaittavissa myös seksuaalirikosten lukumäärän kasvua, mutta kasvu hovioikeuksissa ei ole ollut yhtä selvää kuin käräjäoikeuksissa. Hovioikeuksien käsittelemien juttujen määrä on ollut viime vuosina seuraava:

 Vuosi │ Lopulliset ratkaisut
───────┼──────────────────────
 2009  │ 239
───────┼──────────────────────
 2010  │ 246
───────┼──────────────────────
 2011  │ 242
───────┼──────────────────────
 2012  │ 248
───────┼──────────────────────
 2013  │ 278
───────┼──────────────────────
 2014  │ 284
───────┼──────────────────────
 2015  │ 269
───────┼──────────────────────
 2016  │ 303
───────┼──────────────────────
 2017  │ 300
───────┼──────────────────────
 2018  │ 268
───────┼──────────────────────
 2019  │ 276
───────┼──────────────────────
 2020  │ 295

Hovioikeuksien käsittelemistä seksuaalirikoksista noin puolet koskee lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia, ja vuositasolla myös lähes puolet tai puolet raiskausrikoksia. Raiskausrikosten (aikaisemmin voimassa olleet säännökset RL 20:1–3) kohdalla asioiden määrä on hovioikeuksissa kasvanut siten, että vuonna 2009 asioita oli 65, vuonna 2010 (88), vuonna 2011 (81), vuonna 2012 (83) ja vuonna 2013 (121), vuonna 2014 (120), vuonna 2015 (114), vuonna 2016 (119), vuonna 2017 (152), vuonna 2018 (138), vuonna 2019 (151) ja vuonna 2020 (159). Muiden aikuisiin kohdistuvien seksuaalirikosten, joihin tilastollisesti myös seksuaalinen hyväksikäyttö kuuluu, kohdalla asioiden määrät ovat pysyneet varsin vakiintuneella tasolla, kunnes lukumäärässä tapahtui vuonna 2013 hienoinen lasku, ja laskeva trendi on jatkunut

11
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

siitä eteenpäin (vuonna 2009; 49, vuonna 2010; 41, vuonna 2011; 44, vuonna 2012; 51, vuonna 2013; 32, vuonna 2014; 20, vuonna 2015; 20, vuonna 2016; 30, vuonna 2017; 18, vuonna 2018; 21, vuonna 2019; 16 ja vuonna 2020; 13). Tämä muiden aikuisiin kohdistuvien seksuaalirikosten lukumäärän lasku ja samanaikaisesti tapahtunut raiskausrikosten lukumäärän kasvu selittynee vuonna 2011 tapahtuneella raiskausrikosta koskevan 2 momentin muutoksella ja samassa yhteydessä seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistössä tapahtuneella muutoksella.

Eräs mielenkiintoinen tarkastelu seksuaalirikosten lukumäärien osalta voidaan tehdä vielä sillä perusteella, miten suuri osa poliisille ilmoitetuista rikoksista etenee syyttäjälle ja syyttäjän syytetoimenpiteiden kautta tuomioistuimeen. Vuosina 2007–2011 rikoslain 20 luvun 1–3 §:n mukaisia raiskausrikoksia ilmoitettiin poliisille kaikkiaan 4 171. Näistä poliisi selvitti 2 701 tapausta, ja syyttäjälle ilmoitettiin 2 554 tapausta. Syyte nostettiin 994 tapauksessa, ja käräjäoikeudessa syyksi luettuja tapauksia oli 730. Syyte hylättiin 251 tapauksessa. Syytteen nostamiseen johtaneista tapauksista syyte hylättiin siis 25,3 %:ssa syytetyistä tapauksista. Krimon rikollisuustilannetta koskevassa katsauksessa²⁷ on todettu, että raiskausrikosten selvitysaste vuosina 2010–2019 on samalla tavoin kuin muissakin rikoslajeissa laskenut viimeisen kymmenen vuoden aikana noin 50 %:n tasosta 28 %:iin. Vuosina 2012–2020 raiskausrikoksia ilmoitettiin poliisille kaikkiaan 10 294 tapausta. Myös pahoinpitelyrikoksissa rikosten selvitysaste on laskenut viimeisen kymmenen vuoden aikana 56 %:sta 30 %:iin.²⁸

Selvitysten mukaan raiskausrikoksia koskevien syytteiden hylkäämisprosentti on moneen muuhun rikostyyppiin verrattuna verrattain korkea. Turun yliopistossa laaditun selvityksen mukaan syytteiden hylkäämisprosentti on vaihdellut eri vuosina. Vuonna 2009 syytteiden hylkäämisprosentti oli 19,5 ja vuonna 2018 puolestaan 26,9. Alimmillaan se oli vuonna 2011, jolloin se oli 14,0. Korkeimmillaan hylkäysprosentti oli puolestaan vuonna 2014, jolloin se oli 36,3. Vuosina 2009–2013 hylkäysprosentti oli keskimäärin 20,0, mutta se jatkoi kasvamistaan. Vuosina 2014–2018 hylkäysprosentti oli 28,6.²⁹ Tämä syytteen hylkäämistä koskeva prosentuaalinen osuus syytetyistä tapauksista on raiskausrikoksissa huomattavan korkea useisiin muihin rikoksin verrattuna. Kaikissa syyteasioissa syytteiden hylkäämisprosentti oli
__________
27 Krimo Katsauksia 42/2020 – Rikollisuustilanne 2019.
28 Ks. Krimo Katsauksia 42/2020 – Rikollisuustilanne 2019, s. 57.
29 Ks. Alaattinoğlu – Kainulainen – Niemi 2020, s. 49.

12
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

vuonna 2021 noin 12 %.³⁰ Esimerkiksi pahoinpitelyä koskevissa rikoksissa vastaava osuus on vaihdellut vuosien 2016–2020 välillä noin 9–12 %, kun taas raiskausrikoksissa vastaavana aikana välillä noin 22–28 %. Edelleen raiskausrikoksissa syyksi luettujen rikosten lukumäärä suhteutettuna ilmoitettuihin rikoksiin on vuosina 2017–2020 vaihdellut välillä noin 15–18 %. Tämä luku on pahoinpitelyrikoksissa myös vastaavina vuosina 2017–2020 ollut välillä noin 13–18 %, kun luku pahoinpitelyrikoksissa on aikaisempina vuosina ollut huomattavasti korkeampi.³¹ Seksuaalirikosten kohdalla huomiota tulee kiinnittää niihin syihin, joiden vuoksi poliisille ilmoitettujen rikosten lukumäärä on korkea ja tuomioistuimiin päätyvien seksuaalirikosten lukumäärä tähän nähden vähäinen. Seksuaalirikosten tutkinta ja selvittäminen on tästä näkökulmasta tarkasteltuna myös ihmisoikeuskysymys. Seksuaalirikokset tulee tutkia nopeasti ja riittävän tehokkaasti, jotta seksuaalirikosten uhrien ihmisoikeudet tulevat turvatuiksi.

Edellä todetuin tavoin seksuaalirikoksia koskevassa kokonaisrikollisuudessa ei ole kyselytutkimusten perusteella tapahtunut olennaisia muutoksia. Mikä tekijä selittää sitten sen, että ilmoitettu rikollisuus on viimeisen kymmenen vuoden aikana kaksinkertaistunut? Selitys on ainakin osittain löydettävissä siitä, että seksuaalinen itsemääräämisoikeus on saanut aiempaan verrattuna yhä laajemman ja väestön keskuudessa merkittävämmän aseman. Toiseksi voidaan ajatella, että seksuaalisen itsemääräämisoikeuden piiriin katsotaan yleisemmin kuuluvan sellaisia seksuaalisia tekoja, joita ei kenties aikaisemmin ole pidetty seksuaalista itsemääräämisoikeutta merkittävästi loukkaavina tekoina. Kun seksuaalinen itsemääräämisoikeus koetaan aikaisempaa merkittävämpänä oikeutena ja kun seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaaviksi katsotaan aikaisempaan verrattuna useampi teko, tämä on johtanut väistämättä siihen, että poliisille ilmoitettujen rikosten lukumäärä on kasvanut. Pitäisin yhtenä keskeisenä selittävänä tekijänä myös sitä, että nykyisin ihmiset ymmärtävät aikaisempaa paremmin seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojeltavana oikeushyvänä. Oikeus seksuaaliseen itsemääräämiseen mielletään aikaisempaa paremmin. Aikaisemmin rikosilmoituksen tekemiseen vaadittiin karkeampaa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkausta kuin
__________
30 Ks. Syyttäjälaitoksen verkkosivut, kohta Syyttäjälaitos lukuina.
31 Ks. aikaisempien vuosien osalta rikosten käsittelemistä koskevat luvut, jolloin Optulan rikollisuustilannetta 2012 koskevan tutkimuksen ja sen liitetaulukon 6a mukaan vastaava luku esimerkiksi pahoinpitelyrikoksissa olisi aikaisemmin ollut 49,5 % (poliisille ilmoitettuja tapauksia 126 094 ja syyksi luettuja tapauksia 62 365).

13
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

nykyisin. Lisäksi seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaukset koetaan nykyisin kenties aikaisempaa loukkaavampina tekoina. Tämän arvion oikeellisuutta voidaan tarkastella myös vertaamalla nykytilaa ruumiillisen koskemattomuuden alueella tapahtuneeseen kehitykseen yleisemmin. Voidaan nimittäin ajatella, että samanaikaisesti kun seksuaalinen itsemääräämisoikeus on saanut aikaisempaa merkittävämmän oikeushyvän aseman, myös ruumiillisen koskemattomuuden loukkaus koetaan aikaisempaa moitittavampana ja pahoinpitelyä koskevien rikosten poliisille tehtyjen ilmoitusten määrä on kasvanut.

Pahoinpitelyrikosten³² osalta rikollisuustilannetta koskevan katsauksen perusteella voidaan todeta, että perusmuotoisen pahoinpitelyn (RL 21:5) mukaiset ilmoitukset poliisille ovat lisääntyneet vuosina 2010–2020. Vuonna 2010 ilmoituksia oli 21 570 ja vuonna 2020 puolestaan 23 230. Lievän pahoinpitelyn (RL 21:7) osalta lukumäärien kehitys on ollut puolestaan seuraava: vuonna 2010 ilmoituksia tehtiin 9 516 ja vuonna 2020 puolestaan 8 301. Törkeitä pahoinpitelyjä koskevien ilmoitusten määrä on ollut laskeva, ja ilmoitukset ovat laskeneet vuosina 2010–2020 siten, että vuonna 2010 ilmoituksia törkeistä pahoinpitelyistä tehtiin 1 996 ja vuonna 2020 puolestaan 1 754. Erityisesti lievää pahoinpitelyä ja pahoinpitelyä koskevat luvut osoittavat nähdäkseni, että myös ruumiillisen koskemattomuuden loukkaus koetaan nykyisin ainakin jonkin verran aikaisempaa moitittavampana siten, että ruumiillisen koskemattomuuden ymmärretään kattavan myös vähäisempänä pidettävät ruumiillisen koskemattomuuden loukkaukset, jollaisia ei kenties aikaisemmin olisi pidetty lainkaan pahoinpitelyrikoksina. Ilmoitusten määrät ovat tosin olleet melko lailla vakiintuneella tasolla viimeisen kymmenen vuoden ajan, ja merkittävin ilmoitusten määrän kasvu näissä rikoksissa on tapahtunut edellisen kymmenen vuoden aikana. Toisaalta ruumiillisen koskemattomuuden loukkauksia ylipäätään pidetään aikaisempaa moitittavampina tekoina, joten ilmoitusherkkyys lienee sitäkin kautta lisääntynyt aikaisempaan verrattuna. Törkeiden pahoinpitelyjen lukumäärään lasku osoittaa puolestaan, että törkeät teot ovat absoluuttisesti vähentyneet, koska näissä teoissa asianomistajan vammat ovat usein sellaiset, että ne tulevat joka tapauksessa poliisin tietoon.
__________
32 Krimo Katsauksia 49/2021 – Rikollisuustilanne 2020, katsauksen s. 39 oleva liitetaulukko 1.

14
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

1.3 Seksuaalirikoksia koskeva kirjallisuus

Seksuaalirikoksia koskevaa lainopillista kirjallisuutta ei ole Suomessa julkaistu erityisen runsaasti. Aihealuetta koskevia lyhyempiä kirjoituksia ja artikkeleita on sitä vastoin julkaistu kohtuullisen paljon. Nämä lyhyemmät kirjoitukset käsittelevät tyypillisesti seksuaalirikoksia jostain yksittäisestä näkökulmasta, eikä kaikkia kirjoituksia voida pitää perinteisinä lainopillisina kirjoituksina. Vuoden 2022 kokonaisuudistusta edeltävästi ja kokonaisuudistuksen valmistelun aikana raiskausta tai yleisemmin seksuaalirikoksia koskevia artikkeleita on julkaistu melko runsaasti.

Keskeisintä tulkinta-aineistoa ovat seksuaalirikosten säätämistä koskevat lain esityöt eli vuoden 2022 kokonaisuudistusta koskeva HE 13/2022 vp ja LaVM 10/2022 vp sekä PeVL 20/2022 vp. Unohtaa ei kaikilta osin sovi myöskään aikaisempia lain valmisteluasiakirjoja, joita ovat erityisesti vuoden 1999 kokonaisuudistusta koskeva HE 6/1997 vp ja LaVM 3/1998 vp sekä vuoden 2011 uudistusta koskeva hallituksen esitys HE 283/2010 vp ja LaVM 37/2010 vp. Vuoden 2014 uudistuksen osalta on hallituksen esityksen HE 216/2013 vp lisäksi otettava huomioon perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 6/2014 vp ja lakivaliokunnan mietintö LaVM 4/2014 vp, koska säännösten sisältöön tehtiin muutoksia vielä eduskuntakäsittelyn aikana. Viimeisimmän kokonaisuudistusta edeltäneen osittaisuudistuksen osalta on mainittava myös lainsäädäntötyötä edeltänyt oikeusministeriön laatima arviomuistio (OM:n selvityksiä ja ohjeita 25/2012). Arviomuistiossa on käsitelty muun muassa sitä, tulisiko raiskausta koskevaa sääntelyä muuttaa siten, että rangaistavuus perustuisi suostumuksen puutteeseen vai onko perustellumpaa säilyttää aikaisempi sääntelymalli.

Raiskausrikosten rangaistuskäytäntö on ollut 2000-luvulla toistuvasti myös julkisen mielenkiinnon kohteena, ja Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos on laatinut kaksi laajaa selvitystä raiskausrikosten rangaistuskäytännöstä. Ensimmäinen selvitys on laadittu vuonna 2004³³, ja siinä on selvitetty erityisesti sitä, onko raiskausrikoksia koskevassa rangaistuskäytännössä tapahtunut muutoksia ja onko hovioikeuksien välillä eroja rangaistuskäytännössä. Selvitystä koskeva toimeksianto perustui eduskunnan lakivaliokunnan oikeusministeriölle antamaan toimeksiantoon, ja taustalla oli tuolloin julkisuudessa käyty keskustelu siitä, onko Itä-Suomen hovioikeudella jollain tavoin muuta
__________
33 Lappi-Seppälä – Hinkkanen 2004.

15
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

maata lievempi suhtautuminen raiskausrikoksiin. Selvityksen johtopäätöksenä tältä osin oli se, että hovioikeuksien rangaistuskäytännön välillä ei ollut merkittäviä eroja siten, että jonkin hovioikeuden rangaistuskäytäntö olisi ollut muita ankarampi tai lievempi.³⁴ Toinen Optulan selvitys on vuodelta 2012³⁵, ja tässä tutkimuksessa Optula selvitti oikeusministerin toimeksiannosta raiskausrikosten rangaistuskäytäntöä ja rangaistuskäytännössä tapahtuneita muutoksia.

Oikeustieteellisen kirjallisuuden osalta Terttu Utriaisen kirja ”Raiskaus rikosoikeudellisena ongelmana” vuodelta 2010 käsittelee raiskausta laaja-alaisesti erityisesti historiallisesta, lainsäädännöllisestä, mielentilatutkimuksen ja kansainvälisen kehityksen näkökulmasta. Raiskausrikossäännösten tulkintaa koskeva jakso on kuitenkin varsin suppea. Utriainen on käsitellyt vuoden 2011 seksuaalirikosten muutoksia Pekka Viljasen juhlakirjassa julkaistussa artikkelissaan ”Seksuaalirikosten muutokset vuonna 2011”. Utriaisen juhlakirjassa on julkaistu Heini Kainulaisen kirjoitus ”Raiskausten käsitteleminen rikosprosessissa uhrin näkökulmasta”³⁶ sekä Helena Karman ja Soile Pohjosen kirjoitus ”Oikeusjärjestys ja seksuaalisen itsemääräämisoikeuden edistäminen”³⁷.

Helena Jokilan väitöskirja ”Tahdonvastainen suostumus ja liiallisen luottamuksen hinta” käsittelee raiskausrikoksia oikeudellisen tiedon konstruktion näkökulmasta. Seksuaalirikoksia koskevat jaksot sisältyvät rikosoikeuden kahteen perusteokseen eli Rikosoikeus-teokseen³⁸ ja Keskeiset rikokset -teokseen³⁹. Sen sijaan muutoin varsinaisia monografioita seksuaalirikoksista ei ole viime aikoina laadittu. Seksuaalirikokset ovat herättäneet kuitenkin sen verran laajempaa kiinnostusta, että erilaisia lyhyempiä artikkeleita tai muita lyhyempiä kirjoituksia on edellä todetuin tavoin julkaistu kohtalaisen runsaasti. Tässä yhteydessä voidaan mainita vain muutamia keskeisimpiä artikkeleita, ja näistä lyhyemmistä kirjoituksista on syytä nostaa esiin aikaisemmalta ajalta erityisesti Helsingin hovioikeuspiirin laatuhankkeen rangaistuksen määräämistä koskevassa kirjassa julkaistu Tiina-Liisa Aution ja Anna Karjalan laatima artikkeli ”Lieventävistä ja ankaroittavista asianhaaroista
__________
34 Lappi-Seppälä – Hinkkanen 2004, s. 64.
35 OM 13/2012: Selvityksiä raiskausrikoksista – OM:n selvityksiä ja ohjeita 13/2012.
36 Kainulainen 2006, s. 79–95.
37 Karma – Pohjonen 2006, s. 95–111.
38 Lappi-Seppälä ym. 2022.
39 Frände ym. 2018.

16
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

raiskausrikoksissa”.⁴⁰ Minna Kimpimäki on kirjoittanut Oikeus-lehdessä julkaistun artikkelin ”Seksuaalinen itsemääräämisoikeus, oikeushyväajattelu ja moraalisen närkästyksen aika”⁴¹, ja Pia Puu Oksanen on puolestaan kirjoittanut Oikeus-lehdessä julkaistun artikkelin ”Asenne esiin ja suostumuksen puute raiskausrikosta määrittämään”⁴².

Vuoden 2022 kokonaisuudistukseen tai muutoin aihepiiriin liittyen on syytä kootusti todeta seuraavat artikkelit:

• Daniela Alaattinoğlu: Sexualbrottslagen – en spegel av samhället och rättskulturen. JFT 2021, s. 277–293.

• Heini Kainulainen: Våldtäkt: Myter och verklighet. JFT 2021, s. 373–391.

• Minna Kimpimäki: Näyttö raiskausrikoksissa: Vapaaehtoisesti vai vastoin tahtoa. Edilex artikkeli 2020/30. Julkaistu 18.8.2020.

• Minna Kimpimäki: Raiskauksen määrittelyn kipukohta: pakottamalla vai ilman suostumusta? LM 2017, s. 789–812.

• Minni Leskinen: Uusi pohjoismainen seksuaalirikosoikeus? Ruotsin lainsäädännöllisten valintojen hyödynnettävyydestä Suomessa. LM 2020, s. 373–399.

• Minni Leskinen: Vapaaehtoisuus seksuaaliseen kanssakäymiseen Saksan ja Ruotsin oikeuskäytännön valossa. DL 2020, s. 958–976.

• Johanna Niemi: Frivillighet och sexualbrott: En systematisk analys. JFT 2021, s. 333–352.

• Otava Piha: Seksuaalinen hyväksikäyttö – seksuaalisen autonomian lisäsuojaa vai harhakuvaa? DL 2022, s. 18–39.

• Venla Roth: Näkymättömät uhrit: seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvän ihmiskaupan tunnistaminen. LM 2011, s. 975–999.

• Terttu Utriainen: Sexualbrottsdefinitioner genom historien – rättslig och samhällelig utveckling. JFT 2021, s. 294–307.
__________
40 Autio – Karjala 2013, s. 69–99.
41 Kimpimäki 1998.
42 Puu Oksanen 2010.

17
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

1.4 Tässä kirjassa käsiteltävät kysymykset

Seksuaalirikoksia koskevat säännökset ovat olleet vuoden 1999 kokonaisuudistuksen jälkeen useiden muutosten kohteena, ja tämän kehityksen päätepisteenä oli vuoden 2022 kokonaisuudistus. Kokonaisuudistuksen seurauksena seksuaalirikoksia koskeva rikoslain 20 luku uudistettiin kokonaisuudessaan. Tämä kirja on systemaattinen yleisesitys voimassa olevasta seksuaalirikossääntelystä. Kirjan eräänä tarkoituksena on siten systematisoinnin avulla laatia koherentti käsitys voimassa olevasta sääntelystä. Toisena tarkoituksena on esittää perustellut tulkintasuositukset voimassa olevien rangaistussäännösten sisällöstä. Tavoitteeni on siten lainopillisen perustutkimuksen mukainen tulkinta ja systematisointi.

Rangaistussäännösten muutokset johtavat kaikissa tilanteissa myös lainvalintaa koskeviin tulkintoihin. Seksuaalirikosten kohdalla muutokset ovat useimmiten johtaneet rangaistussäännösten ankaroitumiseen, joten sovellettavan lain valinnassa ei usein ole merkittäviä ongelmia. Kokonaisuudistusta edeltäneiden osittaisuudistusten ja viimeisimmän kokonaisuudistuksen (723/2022) jälkeen rangaistussäännösten muutokset olivat siinä määrin merkittäviä, että olen katsonut tarpeelliseksi ottaa kirjaan luvun lainvalintaa koskevista kysymyksistä (luku 3).

Kirjassa käsitellään raiskausta koskevat rikokset eli raiskaus ja törkeä raiskaus, seksuaalista kajoamista ja törkeää seksuaalista kajoamista koskevat rangaistussäännökset, seksuaalinen hyväksikäyttö, rangaistusäännös seksuaalisesta ahdistelusta, seksuaalisen kuvan luvaton levittäminen, seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttö, korvauksen tarjoaminen nuoreen kohdistuvasta seksuaalisesta teosta sekä paritusta ja törkeää paritusta koskevat rangaistussäännökset. Kirjan lopussa on luku myös eräistä sellaisista prosessuaalista kysymyksistä, joita on syytä ottaa huomioon erityisesti seksuaalirikosten käsittelyssä (luku 13). Kirjan painopiste on rikoslain 20 luvun 1 ja 2 §:n mukaisissa raiskausrikoksissa.

Tarkastelun ulkopuolelle jäävät lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset. Lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia käsitellään myöhemmin julkaistavassa kirjassani Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset.⁴³ Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset on kokonaisuudistuksen jälkeen tarkoitus arvioida yksin lapsiin
__________
43 Kysymys on edellä mainitusta, vuonna 2012 julkaistusta teoksestani Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset (Edita Publishing Oy 2012), jonka toinen, uudistettu painos ilmestyy arviolta loppuvuodesta 2022.

18
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

kohdistuvien rangaistussäännösten perusteella ilman, että lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa sovellettaisiin erikseen esimerkiksi raiskauksen tai seksuaalisen kajoamisen tunnusmerkistöjä. Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset jäävät siis tämän teoksen tarkastelun ulkopuolelle.

1.5 Tutkimukselliset ja tutkimuseettiset lähtökohdat

Tuomioistuinlaitoksessa työskentely on kerryttänyt muistiini vuosien mittaan erinäisen määrän niin sanottua hiljaista tietoa. Monenlaisia ongelmallisia tilanteita on tullut vastaan, ja lain soveltamiseen liittyviä tulkintakysymyksiä on jäänyt muistiini. Tätä hiljaista tietoa hyödynnän tässä kirjassa erilaisten tulkintakysymysten hahmottamisessa. Tältä osin mitään salassapitoon liittyviä ongelmia ei ole.

Lisäksi hyödynnän myös käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien seksuaalirikoksia koskevia julkisia ratkaisuja. Seksuaalirikoksia koskevat tuomiot olivat aikaisemmin pääsääntöisesti kokonaan salassa pidettäviä, ja tuomioiden sisällöstä ja perusteluista oli vaikea saada tietoa. Tilanne on merkittävästi muuttunut oikeudenkäynnin julkisuutta yleisissä tuomioistuimissa koskevan lain (370/2007) voimaantulon jälkeen. Salassapitoa koskeva käytäntö on mennyt siihen suuntaan, että nykyisin tavanomaista on, että tuomioistuimet määräävät ainoastaan asianomistajan henkilötiedot salassa pidettäviksi ja muutoin tuomio on julkinen. Tämä helpottaa merkittävästi tiedon saamista seksuaalirikoksia koskevista ratkaisuista. Olen hyödyntänyt kirjassani sellaisia tuomioistuinten julkisia ratkaisuja, joissa ainoastaan asianomistajan henkilötiedot on määrätty salassa pidettäviksi. Näitä ratkaisuja olen hyödyntänyt pääosin erilaisten tulkintaongelmien osoittamiseksi ja erityisesti siinä tarkoituksessa, että niistä ilmenee konkreettista soveltamiskäytäntöä sekä tuomioistuinkäytännössä esille nousseita kysymyksiä. Siltä osin, kuin olen hyödyntänyt kirjassa tuomioistuinten ratkaisuja, kysymys on ollut sellaisista ratkaisuista, joissa ratkaisun perusteluja ei ole määrätty salassa pidettäviksi, ja käytössäni on ollut ratkaisun julkinen versio.

Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuja seksuaalirikoksista on myös hyödynnetty verraten runsaasti. Hakusanalla ”seksuaalirikos”⁴⁴ löytyy kaikkiaan 56 ennakkoratkaisua. Näistä ratkaisuista kaikkiaan 41 on annettu
__________
44 Haku tehty Finlexissä 17.8.2022 asiasanalla ”seksuaalirikos”.

19
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

vuoden 2010 jälkeen. Erityisesti ennen vuotta 2010 annetuissa ratkaisuissa on ollut esillä erityisesti jokin prosessuaalinen kysymys. Syyteoikeuden vanhentuminen oli esillä ratkaisuissa KKO 2005:53–55, lapsen kuulemisesta esitutkinnassa laaditun videotallenteen käyttö todisteena oli esillä ratkaisuissa KKO 2006:107 ja KKO 2008:84 ja kuulopuhetodistelua koskee ratkaisu KKO 2008:68. Vuoden 2010 jälkeen annetuissa ratkaisuissa on ollut usein kysymys rangaistuksen määräämisestä, tunnusmerkistön tulkintaa koskevista kysymyksistä tai näytön arvioinnista. Hakusanalla ”raiskaus” tulee esille 10 korkeimman oikeuden ratkaisua, ja tämän lisäksi hakusanalla ”väkisinmakaaminen” tulee esille 12 ennakkoratkaisua, jotka siis koskevat vuotta 1999 edeltänyttä aikaa.

Näytön arviointia koskee myöhemmin jo lähes legendaariseen asemaan noussut prejudikaatti KKO 2013:96. Näytön arviointia koskevia muita merkittäviä ennakkoratkaisuja ovat esimerkiksi KKO 2019:55 (raiskaus – näytön arviointi ja vastaajan unitilaa koskeneen väitteen merkitys, KKO 2019:78 (raiskaus – näytön arviointi ja asianomistajan päihtymyksen merkitys), KKO 2019:84 (raiskaus – näytön arviointi ja sukupuoliyhteys aluksi vapaaehtoista), KKO 2021:5 (asianomistajan kertomusta tukevan näytön merkitys törkeässä lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä), KKO 2021:31 (raiskaus – näytön arviointi), KKO 2021:44 (raiskaus – näytön arviointi) ja KKO 2022:50 (raiskaus – näytön arviointi ja asianomistajan kertomuksen riittävyys näyttönä).

Ratkaisussa KKO 2001:62 käsitellään syytteen muuttamisen lisäksi rikoskumppanuutta väkisinmakaamista (nykyisin raiskaus) koskevassa rikoksessa. Näistä vanhemmista ratkaisuista merkitystä on myös erityisesti rikoskumppanuutta koskevalla ratkaisulla KKO 1964 II 44. Ratkaisu KKO 2004:60 on merkittävä näytön arviointia koskeva prejudikaatti, jossa on otettu kantaa erityisesti tunnistamiseen ja sen luotettavuuteen. Ratkaisussa KKO 2013:6 on kysymys siitä, miten poliisin vapaa-ajalla tekemää raiskausta tulee arvioida virka-aseman väärinkäyttämisen näkökulmasta. Rangaistuksen mittaamista koskevat ratkaisut KKO 2014:85, KKO 2014:91 ja KKO 2018:91, joista ratkaisu KKO 2014:91 linjaa niin kutsutusta puskaraiskauksesta tuomittavaa rangaistusta ja ratkaisu KKO 2018:91 linjaa puolestaan humalatilan johdosta tiedottomassa tilassa olevaan asianomistajaan kohdistuvan raiskauksen rangaistusta. Ratkaisussa KKO 2017:69 on otettu kantaa raiskauksen kokonaistörkeyttä koskevaan arviointiin tilanteessa, jossa tekijöitä oli useita ja teko tapahtui yleisellä paikalla. Ratkaisuun sisältyy myös merkittävä kannanotto sormin tehdyn sukupuoliyhteyden moitittavuuden arviointiin.

20
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisujen merkitys on erilainen riippuen osittain siitä, minkä tyyppisestä kysymyksestä ennakkoratkaisu on annettu. Tältä osin viittaan oikeusneuvos Pertti Välimäen ennakkoratkaisuja koskevaan jaotteluun demonstratiivisiin ja deklaratiivisiin prejudikaatteihin.⁴⁵ Esimerkiksi näytön arvioinnin osalta korkein oikeus voi tyypillisesti antaa niin sanottuja demonstratiivisia prejudikaatteja, joiden avulla korkein oikeus osoittaa niitä tekijöitä, joita näytön arvioinnissa konkreettisessa yksittäistapauksessa on syytä ottaa huomioon. Demonstratiivinen prejudikaatti antaa harkintaohjeen tai -ohjeita, mutta tällainen ratkaisu ei tyypillisesti anna suoraa vastausta lainsoveltajalle. Sen sijaan deklaratiivinen prejudikaatti on tyypillisesti oikeusohjeen tai -normin sisältävä prejudikaatti, jossa korkein oikeus on ottanut kantaa tiettyyn oikeuskysymykseen ja samankaltaisessa soveltamistilanteessa on syytä päätyä samaan lopputulokseen.⁴⁶

Seksuaalirikoksiin liittyy myös Euroopan unionin lainsäädäntöä. Euroopan unionissa on laadittu kaksi merkittävää direktiiviä nyt kysymyksessä olevan aiheen kannalta. Ensinnäkin on mainittava Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (2012/29/EU) rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista⁴⁷. Tämä direktiivi korvasi aikaisemman puitepäätöksen uhrin asemasta rikosoikeudenkäyntimenettelyissä (2001/220/YOS). Direktiivin 22–24 artikloissa tunnustetaan erityissuojelun tarpeessa olevien uhrien asema ja velvoitetaan kukin jäsenmaa varmistamaan, että erityisen haavoittuvaiset uhrit voivat saada olosuhteitaan parhaiten vastaavaa erityiskohtelua. Jäsenmaan on huolehdittava, että kun uhreja ja erityisesti haavoittuvampia uhreja on suojeltava julkisessa oikeudenkäynnissä todistamisen seurauksilta, nämä saavat tuomioistuimen päätöksellä todistaa olosuhteissa, joissa tämä tavoite voidaan toteuttaa. Erityissuojelun tarpeessa olevana uhrina voidaan pitää esimerkiksi seksuaalirikoksen uhria. Aikaisemmin voimassa olleessa puitepäätöksessä ei ollut määritelty sitä, mitä erityisen haavoittuvalla uhrilla tarkoitetaan, mutta EY-tuomioistuin on niin sanotussa Pupino-tuomiossaan (C-105/03, kohta 53)⁴⁸ todennut, että ainakin
__________
45 Välimäki, Pertti: Valitusluparatkaisun viestit syyttäjälle (www.kko.fi, versio 27.6.2005). Ks. myös Pertti Välimäen kirjoitus Valituslupajärjestelmästä ja valituslupahakemuksen sisällöstä (www.korkeinoikeus.fi).
46 Ks. myös Välimäen kirjoitus Valituslupajärjestelmästä ja valituslupahakemuksen sisällöstä (2020), jossa Välimäki jaottelee prejudikaatiksi kelpaavat kysymykset oikeudellisiin ongelmiin, lainsoveltamisongelmiin ja näyttökysymyksiin.
47 EUVL, N:o L 315, 14.11.2012, s. 57–73.
48 EU-tuomioistuimen tuomio 16.6.2005, C-105/03, Pupino, EU:C:2005:386.

21
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tilanteessa, jossa opettajan väitetään pahoinpidelleen tekoaikana alle 5-vuotiaita oppilaitaan, uhrit ovat erityisen haavoittuvia.⁴⁹ Direktiivin sisältöön palataan tarkemmin kirjan prosessioikeudellisessa luvussa 13.

Myös ihmiskaupan torjunnasta on annettu direktiivi (2011/36/EU)⁵⁰, jolla korvattiin neuvoston puitepäätös 2002/629/YOS ihmiskaupan torjunnasta. Direktiivin mukaan ihmiskauppa on räikeä perusoikeusloukkaus, ja sen torjuminen on unionille ja sen jäsenvaltioille ensisijainen tavoite. Ihmiskauppaa koskevat rangaistussäännökset on säädetty puitepäätöksen perusteella.

Myös lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja lapsipornografian torjunnasta on annettu direktiivi (2011/92/EU)⁵¹. Tämä direktiivi korvasi puitepäätöksen (2004/68/YOS). Direktiivissä ja puitepäätöksessä lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, seksuaalinen riisto ja lapsipornografia nähdään vakavina ihmisoikeusloukkauksina, jotka loukkaavat lapsen perusoikeutta sopusointuiseen kasvuun ja kehitykseen. Direktiivin 3–6 artikloissa on määritetty ne teot, jotka jäsenvaltioiden tulee säätää rangaistaviksi. Direktiivin 3 artiklassa on määritelty seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvät rikokset, 4 artiklassa seksuaaliseen riistoon liittyvät rikokset (muun muassa lapsiprostituutio), 5 artiklassa lapsipornografiaan liittyvät rikokset ja 6 artiklassa lasten houkuttelemista seksuaalisiin tarkoituksiin.

Euroopan neuvostossa on laadittu yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumisesta (ns. Istanbulin sopimus), joka tuli Suomen osalta voimaan 1.8.2015. Yleissopimuksen aiheuttamia lainsäädäntötarpeita on pohdittu ulkoministeriön 28.3.2013 päivätyssä mietinnössä.⁵² Istanbulin sopimuksen 36 artikla sisältää määräyksen siitä, että sopimusosapuolten tulee säätää rangaistavaksi seksuaalinen tunkeutuminen toisen henkilön emättimeen, peräsuoleen tai suuhun jonkin ruumiinosan tai esineen avulla tai muu toiseen henkilöön ilman tämän suostumusta kohdistuva seksuaalinen teko. Yleissopimuksen sisältöön palataan myöhemmin kirjan asianomaisissa jaksoissa.
__________
49 Ks. myös EU-tuomioistuimen tuomio 21.12.2011, C-507/10, X, EU:C:2011:873.
50 EUVL, N:o L 101, 15.4.2011, s. 1–11.
51 EUVL, N:o L 26, 28.1.2012, s. 1–21.
52 Ulkoministeriö: Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen voimaansaattamista valmistelleen työryhmän mietintö 28.3.2013.

22
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

2 Seksuaalirikoksia koskevien rangaistussäännösten keskeisimmät muutokset

2.1 Raiskausta koskevan sääntelyn muutoksen taustalla olevat syyt

Seksuaalirikoksia koskevan rikoslain 20 luvun kokonaisuudistus (vuoden 2022 kokonaisuudistus) on eräänlainen päätepiste seksuaalirikoksia koskevien rangaistussäännösten toistuville osittaisuudistuksille. Edellisen kokonaisuudistuksen (vuoden 1999 kokonaisuudistus) jälkeen seksuaalirikoksia koskevia rangaistussäännöksiä oli erityisesti vuoden 2010 jälkeen toistuvasti muutettu saavuttamatta täysin tyydyttävää kokonaisuutta. Vuoden 2022 kokonaisuudistuksen taustaksi on syytä käydä lyhyesti läpi ne muutokset, joita vuoden 1999 kokonaisuudistuksen jälkeen rikoslain 20 lukuun tehtiin ennen vuoden 2022 kokonaisuudistusta.

Vuonna 1999 voimaan tulleen seksuaalirikoksia koskeneen kokonaisuudistuksen jälkeen seksuaalirikoksia muutettiin ennen vuoden 2022 kokonaisuudistusta useita kertoja. Vuoden 1999 kokonaisuudistuksen jälkeen kaikki rikoslain 20 luvun säännökset muuttuivat ennen vuoden 2022 kokonaisuudistusta. Rikoslain 20 luvun edellisen 1.1.1999 (563/1998) voimaantulon jälkeen muutettiin paritussääntelyä ja säädettiin säännös törkeästä parituksesta lailla 540/2004. Seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöä koskevaa säännöstä uudistettiin, ja säädettiin rangaistavaksi seksuaalipalvelujen ostaminen nuorelta lailla 743/2006. Raiskausta koskevaa sääntelyä (RL 20:1.2) uudistettiin 1.6.2011 voimaan tulleella lailla 495/2011, ja samaten lapsiin kohdistuvia seksuaalirikossäännöksiä uudistettiin 1.6.2011 voimaan tulleella lailla 540/2011. Raiskausta koskevia säännöksiä uudistettiin toistamiseen 1.9.2014 voimaan tulleella lailla 509/2014. Tuossa uudistuksessa muutettiin rikoslain 20 luvun 1 ja 2 §:ää (raiskaus ja törkeä raiskaus), kumottiin 3 § (pakottaminen sukupuoliyhteyteen) ja säädettiin uusi 5 a § (seksuaalinen ahdistelu). Samassa yhteydessä muutettiin syyteoikeuden järjestelyä siten, että ainoastaan 18 vuotta täyttäneeseen kohdistunut seksuaalinen ahdistelu jäi asianomistajarikokseksi. Ihmiskauppaa ja paritusta koskevia säännöksiä muutettiin 1.1.2015 voimaan tulleella lailla 1177/2014. Lapsen

23
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

seksuaalisen hyväksikäytön enimmäisrangaistusta korotettiin, ja säädettiin uusi törkeä lapsenraiskaus 15.4.2019 voimaan tulleella lailla 486/2019.

Erityisesti aikuisiin kohdistuvien rangaistussäännösten muutosten taustalla voidaan nähdä yhteisenä tekijänä seksuaalisen itsemääräämisoikeuden muuttunut merkitys, ja lainsäädäntöä on haluttu muuttaa vastaamaan paremmin seksuaalisen itsemääräämisoikeuden alueella tapahtunutta kehitystä. Rangaistussäännösten sisältöä ja rangaistusasteikkoja on jouduttu tarkastelemaan siitä näkökulmasta, onko kaikki sellainen menettely rangaistavaa, jonka voidaan katsoa loukkaavan seksuaalista itsemääräämisoikeutta, ja onko seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaukset säädetty rangaistavaksi riittävän ankarilla rangaistuksilla.

Raiskausrikosten lainsäädännöllisiä muutostarpeita koskevasta arviomuistiosta (OM 25/2012) ilmenevällä tavalla seksuaalirikoksia koskevan 1.9.2014 voimaan tulleen vuoden 2022 kokonaisuudistusta edeltäneen viimeisimmän uudistuksen taustalla olivat seuraavat tekijät:

1 useiden muutosten jälkeen syntynyt tarve suorittaa sääntelyä koskeva kokonaisarviointi

2 hallitusohjelmaan otettu maininta seksuaalirikoslainsäädännön uudistamisesta siten, että sääntely turvaa paremmin seksuaalisen itsemääräämisoikeuden

3 valtioneuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämistä koskevan ohjelman paneminen täytäntöön

4 Amnesty Internationalin vuonna 2008 julkaisema yhteispohjoismainen raportti ja seurantaraportti vuodelta 2010, joissa on käsitelty muun muassa raiskausrikosten määritelmää ja syyteoikeuden järjestämistä, ja

5 raiskausrikoksista käyty julkinen keskustelu.⁵³

Seksuaalirikoksia ja erityisesti raiskausta koskevaa sääntelyä tarkasteltiin arviomuistiossa erityisesti siitä näkökulmasta, onko raiskausta koskeva säännös muotoiltu oikein vai tulisiko sääntely muuttaa suostumuksen puuttumiseen perustuvaksi. Toisena keskeisenä tarkastelun lähtökohtana oli se, ovatko kaikki sellaiset teot raiskausta koskevan rangaistussäännöksen piirissä, jotka teon paheksuttavuuden perusteella tulisi säätää raiskauksena rangaistavaksi.
__________
53 OM 25/2012, s. 11–12.

24
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Arviomuistiossa oli esillä raiskausta koskevan rangaistussäännöksen osalta erityisesti se, tuleeko raiskausta koskeva rangaistussäännös määritellä uhrin suostumuksen puuttumisen kautta.⁵⁴ Arviomuistiossa tarkasteltiin suostumuksen merkitystä raiskausrikoksen määrittelyssä ja todettiin kansainvälisten näkökohtien olevan keskeisessä asemassa arvioitaessa suostumuksen merkitystä ja tunnusmerkistön kirjoitustapaa. Arviomuistiossa käsiteltiin erilaisia vaihtoehtoja raiskausta koskevan tunnusmerkistön muuttamiseksi, ja tuossa vaiheessa päädyttiin vielä siihen, että raiskauksen määrittäminen ilman uhrin suostumusta tapahtuvaksi teoksi ei selkiyttäisi lainsäädäntöä. Valmistelun yhteydessä arvioitiin, että tuolloin voimassa ollut sääntelytapa ja suostumukselle rakentuva malli eivät asiallisesti eroaisi toisistaan. Tuolloin voimassa olleessa sääntelymallissa raiskausta koskevassa rangaistussäännöksessä määritettiin ne keinot ja olosuhteet, joita käyttämällä rikoksentekijä syyllistyi raiskaukseen. Vaihtoehtoisesti suostumukselle rakentuvassa mallissa raiskauksen todettaisiin olevan sukupuoliyhteys ilman kohteena olevan henkilön suostumusta. Arviomuistion laatimisen aikana voimassa olleessa sääntelymallissa suostumuksen puuttumisen määrittävät olosuhteet säädettiin tunnusmerkistössä, ja suostumukseen perustuvassa mallissa jouduttaisiin erikseen sääntelemään siitä, milloin pätevän suostumuksen voidaan katsoa puuttuvan. Arviomuistiossa päädyttiinkin siihen johtopäätökseen, että raiskaussäännösten kirjoittaminen tuolloin voimassa olleella tavalla, jossa tunnusmerkistössä mainitaan käytettävät keinot tai hyödynnettävät olosuhteet, oli edelleen perustelluin tapa muotoilla rangaistussäännös.⁵⁵

Suostumuksen puuttumiseen perustuvaa sääntelymallia kannattavat tahot perustivat sääntelyn muuttamista koskevat vaatimuksensa arviomuistion 2012 julkaisemisen aikaan muun muassa Amnesty Internationalin niin sanotusta Case Closed 2008 -raportista ilmenevään kannanottoon. Raportin mukaan myös Pohjoismaiden tulisi seurata kansainvälisessä oikeudessa omaksuttua lähtökohtaa ja painottaa suostumuksen puutetta raiskauksen tunnusmerkkinä.⁵⁶ Toiseksi suostumuksen puuttumista korostavat näkemykset perustuivat kansainvälisten tuomioistuimien ratkaisukäytäntöön eli ennen kaikkea Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisuun M.C. v. Bulgaria 4.12.2003 ja kansainvälisen rikostuomioistuimen ratkaisuihin. Lisäksi sääntelymallin muuttamista perusteltiin sillä, että suostumuksen puuttumiseen
__________
54 Ks. erityisesti OM 25/2012, s. 59 ss.
55 OM 25/2012, s. 64–67.
56 Ks. esimerkiksi Puu Oksanen 2010, s. 56.

25
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

varaan rakentuvassa sääntelyssä seksuaalinen itsemääräämisoikeus ja sen loukkaukset tunnustettaisiin rangaistaviksi teoiksi sinällään.⁵⁷

Selvää on, että lainsäätäjällä on velvollisuus säätää rangaistavaksi sellaiset teot, joilla loukataan keskeisiä oikeushyviä, joihin seksuaalinen itsemääräämisoikeus kuuluu. Arvioitaessa sitä, kattaako rangaistussäännös riittävällä tavalla kaikki sellaiset tekotavat, joilla seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukataan, riippuu rangaistussäännöksen sanamuodosta ja sitä koskevasta tulkintakäytännöstä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisun M.C. v. Bulgaria 4.12.2003 on väitetty osoittavan, että raiskauksen tulisi perustua suostumuksen puuttumiseen eikä siihen, että tekijä tiettyjä keinoja käyttäen tai uhrin tietynlaista tilaa hyväksikäyttäen on sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa. M.C. v. Bulgaria -ratkaisun sisältöä voidaan arvioida monella tavoin ja kansallisesti voimassa oleva lainsäädäntö voi olla riittävällä tasolla, vaikka rangaistussäännöksessä ei nimenomaisesti teon rangaistavuutta olisi rakennettu suostumuksen puuttumisen varaan. Kysymys on myös siitä, miten tehokkaasti seksuaalirikoksia tutkitaan, miten rangaistussäännöksiä tulkitaan ja miten prosessi järjestetään.

Tiedottomuuden ja puolustuskyvyttömyyden hyväksikäyttö säädettiin rangaistavaksi 1.6.2011 voimaan tulleella rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin muutoksella (495/2011). Tämän muutoksen jälkeen ei voida puhua enää siitä, että raiskausta koskeva rangaistussäännös perustuisi Suomessa yksinomaan väkivallan käyttämiseen. Tämä muutos oli tuossa vaiheessa omiaan vähentämään vaatimuksia suostumuksen puuttumiseen perustuvan sääntelymallin omaksumiseen. Raiskausrikosten lainsäädännöllisiä muutostarpeita koskevasta arviomuistiosta annetusta lausuntopalautteesta ilmenee, että osa lausunnonantajista kannatti raiskausta koskevan sääntelyn muuttamista suostumuksen puuttumiseen perustuvaan muotoon ja osa lausunnonantajista puolestaan katsoi, ettei raiskausta koskevaa rangaistussäännöstä ole tarpeen muuttaa suostumuksen puuttumiseen varaan rakentuvaksi.⁵⁸ Raiskausrikosten muuttamista koskeneessa lainsäädännön jatkovalmistelussa lähdettiin siitä, että raiskausta koskevaa rangaistussäännöstä ei muuteta suostumuksen puuttumiseen perustuvaksi. Hallituksen esityksessä (HE 216/2013 vp) on seikkaperäisesti käsitelty raiskausta koskevaa rangaistussäännöstä ja sen uudistamistarpeita. Hallituksen esityksessä on tarkasteltu kansainvälistä kehitystä ja
__________
57 Puu Oksanen 2010, s. 57.
58 Lausuntotiivistelmä OM 54/2012, s. 40–43.

26
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

eri maiden lainsäädännön kehittymistä raiskausrikosten kohdalla ja arvioitu näistä lähtökohdista nykytilaa.⁵⁹ Hallituksen esityksessä todetaan, että suostumuksen merkitykseen liittyy se näkemys, että raiskausrikos olisi Suomessa väkivallalle rakentuva rikos. Tämä näkökanta ottaa huomioon ainoastaan rikoslain 20 luvun 1 §:n 1 momentin eikä näkemyksessä oteta huomioon raiskausta koskevan rangaistussäännöksen vuonna 2011 muutettua 2 momenttia. Tämän mukaan raiskauksesta tuomitaan myös se, joka käyttämällä hyväkseen sitä, että toinen tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia on kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan, on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan. Hallituksen esityksessä päädyttiin siihen, että raiskausta koskeva rangaistussäännös on edelleen syytä kirjoittaa nykyisellä tavalla, jossa tunnusmerkistössä mainitaan teossa käytettävät keinot tai hyödynnettävät olosuhteet.⁶⁰

Arviomuistiossa oli esillä myös ajatus siitä, että rikoslain 20 luvun 3 §:n mukainen pakottaminen sukupuoliyhteyteen kumotaan ja sääntely siirretään raiskausta koskevan säännöksen alle omana lievempänä tekomuotonaan. Tässä yhteydessä tavoitteena oli myös se, että väkivaltaa sisältävät tapaukset rajataan kokonaan pois lievimmän tekomuodon piiristä. Edelleen arviomuistiossa oli esillä se, että rikoslain 20 luvun 5 §:n mukaisena seksuaalisena hyväksikäyttönä säädetyt sukupuoliyhteyden sisältävät teot tulisi siirtää rangaistavaksi raiskaussäännöksen perusteella ja määritellä raiskauksiksi.

Hallituksen esityksessä (HE 216/2013 vp) päädyttiin siihen, että raiskausta koskevaan rangaistussäännökseen otetaan uudeksi 3 momentiksi raiskauksen vähemmän törkeää tekotapaa koskeva säännös. Sen sijaan raiskauksena rangaistavaksi ei katsottu olevan aihetta säätää niitä seksuaalisena hyväksikäyttönä rangaistavia tekoja, joissa tekoon sisältyy asemaa hyväksikäyttäen tapahtunut sukupuoliyhteys. Rikoslain 20 luvun 3 §:n (563/1998) mukaisessa pakottamisessa sukupuoliyhteyteen oli kysymys ensinnäkin lieventävien asianhaarojen vallitessa tehdystä raiskauksesta (1 mom) ja toiseksi muulla kuin raiskausta koskevan rikoslain 20 luvun 1 §:n 1 momentin mukaisella uhkauksella tapahtuvasta toisen pakottamisesta sukupuoliyhteyteen (2 mom).
__________
59 HE 216/2013 vp, s. 20–35.
60 Eduskunnassa sääntelymalli nousi uudestaan esille ja perustuslakivaliokunta (PeVL 6/2014 vp) totesi lausuntonsa lopuksi, että jatkossa rikoslain 20 luvun uudistamisen yhteydessä on syytä arvioida mahdollisuudet kehittää raiskauksen tunnusmerkistöä suostumuksen puuttumiselle perustuvan kirjoittamistavan suuntaan.

27
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Pakottamisesta sukupuoliyhteyteen oli kysymys 1 momentin mukaisessa tilanteessa, jos teko oli kokonaisuutena arvostellen lieventävien asianhaarojen vallitessa tehty. Lieventävien asianhaarojen tarkastelussa tuli ottaa huomioon käytetyn väkivallan tai uhatun väkivallan vähäisyys ja toisaalta myös se, kuinka suurta loukkausta teko muutoin merkitsi seksuaalisen itsemääräämisoikeuden kannalta. Hallituksen esityksessä (HE 6/1997 vp) on todettu, että avioliitto tai parisuhde ei vähennä henkilön seksuaalista itsemääräämisoikeutta, joten tällainen pysyvää parisuhdetta koskeva seikka ei osoita seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen vähäisyyttä. Toinen asia on se, että rikokseen johtaneet ja siitä ilmenneet seikat otetaan yleisten rikosoikeudellisten periaatteiden mukaisesti huomioon myös seksuaalirikoksissa. Esimerkiksi rikosta edeltänyt tekijän ja uhrin välinen kanssakäyminen yhdessä muiden teko-olosuhteiden kanssa saattaa vaikuttaa muun ohella sen arvioimiseen, tuliko tekoon soveltaa pakottamista sukupuoliyhteyteen koskenutta rikoslain 20 luvun 3 §:ää.⁶¹ Rikoslain 20 luvun 3 §:n (563/1998) mukaisen sukupuoliyhteyteen pakottamista koskevan rangaistusäännöksen 2 momentissa tarkoitetulla muulla kuin raiskaussäännöksessä tarkoitetulla uhkauksella tapahtuvasta toisen pakottamisesta sukupuoliyhteyteen oli esimerkiksi kysymys, jos uhria uhattiin muulla kuin väkivaltaa sisältäneellä rikoksella tai uhattiin paljastaa vaikkapa uhrin tekemä rikos ja uhri tämän uhkauksen johdosta alistui sukupuoliyhteyteen.⁶²

Raiskaussääntelyä koskevassa 1.9.2014 voimaan tulleessa uudistuksessa lähdettiin siitä, että pakottaminen sukupuoliyhteyteen ei rikosnimikkeenä osoittanut riittävää teon paheksuttavuutta eikä antanut asianmukaista kuvaa teon seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavasta luonteesta. Näistä syistä pakottamista sukupuoliyhteyteen koskeva säännös katsottiin aiheelliseksi kumota ja siirtää sääntely raiskausta koskevaan rangaistussäännökseen omaksi vähemmän törkeän raiskauksen tekomuodoksi. Tässä yhteydessä tarkasteluun otettiin myös se, onko väkivaltaa sisältäviä tapauksia aihetta pitää lievimmän tekomuodon piiriin kuuluvina tekoina. Hallituksen esityksessä (HE 216/2013 vp) todettiin, että kun otetaan huomioon ruumiillisen koskemattomuuden ja seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojan parantamiseen tähtäävät tavoitteet, väkivaltaa sisältävät tapaukset on syytä rajata kokonaan pois lievimmän tekomuodon piiristä. Lievimpiä tekomuotoja koskeva sääntely koskee nykyisellään siten muita privilegiointiperusteita kuin väkivallan vähäisyyttä.⁶³
__________
61 HE 6/1997 vp, s. 175.
62 HE 6/1997 vp, s. 176.
63 HE 216/2013 vp, s. 39.

28
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Arviomuistiossa oli esillä myös ehdotus siitä, tulisiko seksuaalista hyväksikäyttöä koskevasta rikoslain 20 luvun 5 §:stä siirtää joitain tekomuotoja raiskausta koskevaan rangaistussäännökseen. Ajatuksena oli se, että tilanteet, joissa tekijä asiaankuulumattomalla tavalla käyttää hyväkseen uhrin riippuvuusasemaa tekijään, voisi olla aiheellista arvioida raiskauksena. Tästä ajatuksesta kuitenkin lainvalmistelun jatkotyössä luovuttiin ja hallituksen esityksessä (HE 216/2013 vp) on todettu, että seksuaalisena hyväksikäyttönä rangaistavia tekoja ei ollut aiheellista osaksikaan siirtää raiskaussäännöksen yhteyteen.⁶⁴

Törkeää raiskausta koskevaan säännökseen vuoden 2014 uudistuksessa lisättiin uudeksi ankaroittamisperusteeksi se, että raiskaus kohdistuu alle 18-vuotiaaseen lapseen. Tällä muutoksella haluttiin osoittaa erityisesti, että lapset ovat seksuaalirikosten joukossa erityisasemassa. Lapsiin kohdistuvat raiskausrikokset voidaan katsoa aikuisiin kohdistuvia raiskauksia paheksuttavammiksi vahingollisuutensa ja vaarallisuutensa perusteella. Näistä syistä törkeää raiskausta koskevaan säännökseen lisättiin ankaroittamisperusteeksi raiskauksen kohdistuminen alle 18-vuotiaaseen lapseen.⁶⁵ Tämän muutoksen taustalla eivät olleet kansainväliset velvoitteet, vaan yksinomaan kansalliseen harkintaan perustunut arviointi siitä, että lapsiin kohdistuvia raiskauksia on pidettävä erityisen vahingollisina ja että tämä puoltaa erityisen suojan lisäämistä lapsiin kohdistuvissa raiskauksissa.⁶⁶

Vuoden 2014 uudistuksen eduskuntakäsittelyn aikana perustuslakivaliokunta esitti lausunnossaan (PeVL 6/2014 vp) vuoden 2022 kokonaisuudistuksen kannalta merkittävän kannanoton. Perustuslakivaliokunta otti lausunnossaan kantaa raiskauksen tunnusmerkistön sääntelytapaan ja totesi, että suostumuksen puuttumiseen perustuva kirjoittamistapa korostaisi raiskauksen luonnetta seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ja ihmisoikeuksien loukkauksena. Perustuslakivaliokunta totesi myös, että valmisteltaessa jatkossa rikoslain 20 luvun uudistuksia on syytä arvioida mahdollisuudet kehittää raiskauksen tunnusmerkistöä tähän suuntaan. Perustuslakivaliokunnan lausunnon jälkeen oli varsin selvää, että jatkossa suostumuksen puuttumiseen perustuvaan sääntelymalliin tultaisiin siirtymään. Kysymys oli enää siitä, millä aikataululla tämä tapahtuisi.
__________
64 HE 216/2013 vp, s. 40.
65 HE 216/2013 vp, s. 41–42.
66 HE 216/2013 vp, s. 42.

29
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Seuraavan kerran raiskaussääntelyn ja yleisemmin koko rikoslain 20 luvun uudistamistarpeeseen palattiin hallituksen esityksen (HE 212/2018 vp) käsittelyn yhteydessä. Mainitussa hallituksen esityksessä esitettiin lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistustasojen korottamista. Lakivaliokunta totesi mietinnössään (LaVM 24/2018 vp), että hallituksen esitys koskee hallitusohjelman mukaisesti vain törkeimpien lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistustasoa (s. 36), eikä siinä ole arvioitu rikoslain 20 luvun laajempia muutostarpeita. Esitys merkitsee siten osittaisuudistusta, joita on rikoslain 20 luvun säännöksiin tehty useasti erityisesti viimeisten kymmenen vuoden aikana. Tiheät osittaisuudistukset ovat ongelmallisia erityisesti lain soveltajan kannalta. Lakivaliokunta on kiinnittänyt asiaan huomiota jo aiemmissa yhteyksissä ja pitänyt rikoslain 20 luvun kokonaistarkastelua tärkeänä (LaVM 37/2010 vp ja LaVM 43/2010 vp). Lakivaliokunta piti tarpeellisena, että rikoslain 20 luvun säännökset koskien lapsiin kohdistuvia hyväksikäyttö- ja raiskausrikoksia uudistetaan ripeästi. Kyseisen uudistuksen lisäksi ja sen valmistelusta erikseen lakivaliokunta katsoi, että rikoslain 20 lukuun kohdistuu muitakin kehittämistarpeita. Tarkastella tulee ensinnäkin rikoslain 20 lukuun sisältyviä eri seksuaalirikoksia koskevia säännöksiä, jotta ne muodostavat selkeän ja johdonmukaisen kokonaisuuden. Lisäksi valiokunta piti keskeisenä, että kokonaisuudistuksessa arvioidaan rikoslain 20 luvun hyväksikäyttö- ja raiskausrikossäännökset muutoinkin kuin niiden säännösten osalta, jotka koskevat lapsiin kohdistuvia hyväksikäyttö- ja raiskausrikoksia.

Lakivaliokunta pitikin tarpeellisena, että hallitus käynnistää mahdollisimman pian rikoslain 20 luvun kokonaisuudistuksen. Keskeistä oli muun muassa tarkastella rikoslain 20 luvun säännösten muodostaman kokonaisuuden selkeyttä ja johdonmukaisuutta sekä arvioida raiskausrikoksen tunnusmerkistöä, muun muassa avutonta tilaa koskevaa sääntelyä sekä suostumuksen aseman vahvistamista.

Lakivaliokunnan mietinnön pohjalta eduskunta antoikin vastauksessaan (EV 305/2018 vp) seuraavat lausumat, jotka viitoittivat seksuaalirikossäännösten kokonaisuudistusta.

Eduskunta (EV 305/2018 vp) hyväksyi seuraavat lausumat:

1. Eduskunta edellyttää, että hallitus ripeästi uudistaa rikoslain 20 luvun säännökset koskien lapsiin kohdistuvia hyväksikäyttö- ja raiskausrikoksia ja antaa asiaa koskevan hallituksen esityksen eduskunnalle. Uudistuksessa tulee edelleen kiristää lapsiin kohdistuvien hyväksikäyttö- ja raiskausrikosten rangaistuksia, erityisesti vähimmäisrangaistuksia, sekä arvioida sääntelytekniikkaa ja

30
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

rikosnimikkeitä. Tarkastella tulee erityisesti sukupuoliyhteyden käsittävien tekojen sääntelytekniikkaa ja lapsen iän merkitystä samoin kuin sitä, tulisiko tällaiset teot siirtää raiskausrikosten piiriin. Uudistuksessa tulee kiinnittää huomiota sukupuolivaikutusten arviointiin.

2. Eduskunta edellyttää, että hallitus mahdollisimman pian käynnistää rikoslain 20 luvun kokonaisuudistuksen, jossa tarkastellaan lukuun sisältyviä eri seksuaalirikoksia koskevia säännöksiä, jotta ne muodostavat selkeän ja johdonmukaisen kokonaisuuden. Lisäksi erityisesti tulee arvioida raiskausrikoksen tunnusmerkistöä muutoin kuin lapsiin kohdistuvien tekojen osalta. Keskeistä on arvioida muun muassa uhrin avutonta tilaa koskevaa sääntelyä sekä suostumuksen aseman vahvistamista raiskausrikosten ja muiden seksuaalirikosten määrittelyssä. Uudistuksessa tulee kiinnittää huomiota sukupuolivaikutusten arviointiin.

3. Eduskunta edellyttää, että hallitus rikoslain 20 luvun kokonaisuudistuksen yhteydessä tai erikseen arvioi myös rikoslain muihin lukuihin sisältyvien seksuaalirikoksia koskevien rangaistussäännösten kehittämistarpeet. Uudistuksessa tulee kiinnittää huomiota sukupuolivaikutusten arviointiin.

Rinteen ja Marinin hallitusten hallitusohjelmassa (kohta 3.3.1 tavoite 4) todetaan seksuaalirikossäännösten kokonaisuudistuksen toteuttaminen. Hallitusohjelman mukaan hallituksen tarkoituksena on toteuttaa seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistus, jonka lähtökohtina ovat koskemattomuus ja seksuaalinen itsemääräämisoikeus. Kokonaisuudistuksessa

• muutetaan rikoslain raiskausmääritelmä suostumuksen puutteeseen perustuvaksi oikeusturvasta huolehtien

• laajennetaan seksuaalirikosten uhrien tukikeskusten palvelutarjontaa ja valtakunnallista kattavuutta

• laaditaan Suomeen Lanzaroten sopimuksen kansallinen toimeenpanosuunnitelma yhteistyössä järjestöjen kanssa lapsiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan ehkäisemiseksi ja varmistetaan sen kohteeksi joutuneiden palvelut

• arvioidaan törkeimpien väkivalta- ja seksuaalirikosten rangaistavuutta niin, että rangaistukset ovat oikealla tasolla sekä suhteessa teon vahingollisuuteen että muista rikoksista langetettaviin rangaistuksiin

• korotetaan erityisesti lapsiin kohdistuvien törkeiden seksuaalirikosten vähimmäisrangaistuksia.

31
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Oikeusministeriö asetti 11.4.2019 työryhmän valmistelemaan rikoslain 20 luvun kokonaisuudistusta. Työryhmän tehtävänä oli valmistella kokonaisuudistus eduskunnan edellä todetun vastauksen lausumien suuntaviivojen mukaisesti. Työryhmän tehtäväksi asetettiin erityisesti

    valmistella säännökset, joilla vahvistetaan suostumuksen asemaa raiskauksen tunnusmerkistössä. Säännösten tulee asiallisesti sisältää rangaistussäännös sukupuoliyhteydestä vastoin toisen ilmaisemaa tahtoa.

    selvittää ja arvioida, voidaanko suostumuksen asemaa vahvistaa muilla muutoksilla, kuten puhtaasti suostumuksen puutteeseen tai suostumuksen ja nykyisen tunnusmerkistön yhdistelmään perustuvalla rikossäännöksellä.

    valmistella muutokset, joilla nuoriin lapsiin kohdistuneet sukupuoliyhteydet säädetään rangaistaviksi raiskausrikoksina ja tehdä tässä yhteydessä ehdotus rangaistusten kiristämiseksi.

    arvioida avutonta tilaa koskevan sääntelyn kattavuutta ja tarkoituksenmukaisuutta ottaen huomioon edellä mainitut muutokset sekä tehdä tarvittavat muutokset perusteluihin tai sääntelyyn.

    arvioida rikoslain muihin lukuihin sisältyvien seksuaalirikoksia koskevien rangaistussäännösten kehittämistarpeet.

Seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistusta koskevan työryhmän mietintö valmistui 7.7.2020 (OM 2020:9), jota seurasi laaja lausuntokierros. Lausuntoja antoi kaikkiaan yli 60 eri tahoa, jonka jälkeen kokonaisuudistuksen valmistelua jatkettiin oikeusministeriössä virkatyönä. Jatkovalmistelun jälkeen hallituksen esityksen luonnos valmistui 22.10.2021, jota seurasi erikseen valituille tahoille suunnattu lausuntokierros ja asiantuntijakuuleminen. Tämän kuulemisen jälkeen annettiin lopullinen hallituksen esitys (HE 13/2022 vp).

2.2 Suostumuksen puuttuminen kokonaisuudistuksen keskeisenä lähtökohtana

Vuoden 2022 kokonaisuudistus uudisti koko rikoslain 20 luvun sääntelyn. Aikuisiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa rangaistussäännösten keskeinen tunnusmerkistötekijä on suostumuksen puuttuminen. Tämä ilmenee

32
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

raiskauksen ja seksuaalisen kajoamisen tunnusmerkistöissä siten, että sukupuoliyhteys (RL 20:1) tai seksuaalinen teko (RL 20:3) tapahtuu henkilön kanssa, joka ei osallistu siihen vapaaehtoisesti.

Suostumuksen puuttumiseen perustuvat rangaistussäännökset on mahdollista muotoilla monin eri tavoin. Hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp) onkin arvioitu erilaisia vaihtoehtoja, miten säännökset voitaisiin muotoilla. Päävaihtoehdot ovat ”ei tarkoittaa ei” tai ”kyllä tarkoittaa kyllä” -mallien mukaiset sääntelyvaihtoehdot. Perusero näissä malleissa on se, täyttyykö raiskaus tai muuhun seksuaaliseen tekoon ryhtyminen, kun sen toinen osapuoli on jotenkin ilmaissut vastentahtoisuutensa (”ei”) vai kun toinen osapuoli ei ole jotenkin ilmaissut suostumustaan (”kyllä”). Kokonaisuudistuksessa on päädytty ”kyllä tarkoittaa kyllä” -mallin mukaiseen sääntelyvaihtoehtoon. Keskeisenä syynä ”kyllä”-malliin valintaan päätymisenä voidaan nähdä se, että ”ei”-mallissa lähtökohtaisena olettamana olisi ollut toisen osapuolen suostuminen seksiin, jos tämä ei ilmaise vastustustaan. Toisena syynä voidaan pitää sitä, että ”kyllä”-mallissa rangaistavan käyttäytymisen ala ja siten seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suoja on hieman laajempi kuin ”ei”-mallissa.

Raiskauksen ja seksuaalisen kajoamisen tunnusmerkistöt on muotoiltu siten, että henkilö syyllistyy raiskaukseen tai seksuaaliseen kajoamiseen olemalla sukupuoliyhteydessä tai tekemällä seksuaalisen teon henkilölle, joka ei osallistu siihen vapaaehtoisesti. Kokonaisuudistuksen valmistelussa oli arvioitavana myös se, onko tunnusmerkistöjen kannalta riittävää todeta vain se, että henkilö ei osallistu siihen vapaaehtoisesti vai tuleeko rangaistussäännöksissä tarkemmin määritellä se, milloin osallistumista ei ole pidettävä vapaaehtoisena. Työryhmän mietinnössä (OM 2020:9) lähdettiin siitä, että riittävää olisi yksin se, että tunnusmerkistössä mainitaan vain se, että henkilö ei osallistu siihen vapaaehtoisesti. Lisäksi työryhmä esitti, että erikseen säädettäisiin rangaistavaksi se, jos teossa käytetään väkivaltaa tai sen uhkaa tai käytetään hyväksi eräitä olosuhteita, joissa toisella osapuolella ei ole mahdollisuutta muodostaa tai ilmaista tahtoaan.

Työryhmän mietinnön mukainen esitys sai lausuntopalautteessa osakseen kritiikkiä sen suhteen, tulisiko vapaaehtoisuuden puuttumista säännellä tarkemmin. Esimerkiksi korkein oikeus kiinnitti lausunnossaan huomiota ehdotetun sääntelyn täsmällisyyteen ja totesi johtopäätöksenään, että erilaisissa tilanteissa tapahtuvien sukupuoliyhteyksien ja seksuaalisten tekojen rikosoikeudellisen arvioinnin pitäisi perustua mahdollisimman selvään ja tulkinnoiltaan ennakoitavaan sääntelyyn. Vapaaehtoisuuden arvioinnin kannalta olisikin syytä pohtia, voitaisiinko erityisesti ehdotetussa raiskausta koskevassa

33
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

sääntelyssä luopua 1 ja 2 momenttien tekotapojen erillisyydestä tai olisiko näiden tekotapojen keskinäistä suhdetta muutoin mahdollista selkeyttää. Korkein oikeus esitti harkittavaksi, voitaisiinko sääntelyä kehittää siihen suuntaan, että se kuvaisi nyt ehdotettua täsmällisemmin ja ennakoitavammin niitä seikkoja, jolloin vapaaehtoisuutta ei ole ja jotka tulisi ottaa huomioon vapaaehtoisuuden puuttumista arvioitaessa.

Jatkovalmistelussa suostumuksen puuttumista koskevaa tunnusmerkistötekijää muotoiltiinkin siten, että raiskausta ja seksuaalista kajoamista koskevissa säännöksissä määritellään tyhjentävästi se, milloin osallistumista sukupuoliyhteyteen tai seksuaaliseen tekoon ei ole pidettävä vapaaehtoisena. Tunnusmerkistöt on laadittu nyt siten, että säännösten (RL 20:1 ja 3) 1 momenteissa säädetään rangaistavaksi sukupuoliyhteys tai seksuaalinen teko henkilön kanssa, joka ei osallistu siihen vapaaehtoisesti. Mainittujen pykälien 2 momenteissa sitten säädetään siitä, milloin osallistumista ei ole pidettävä vapaaehtoisena. Ensinnäkin henkilö ei ole osallistunut sukupuoliyhteyteen tai seksuaaliseen tekoon vapaaehtoisesti, jos hän ei ole sanallisesti, käytöksellään tai muulla tavalla ilmaissut osallistuvansa siihen vapaaehtoisesti. Toiseksi henkilö ei ole osallistunut siihen vapaaehtoisesti, jos hänet on pakotettu tekoon käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkauksella. Kolmanneksi henkilö ei ole osallistunut tekoon vapaaehtoisesti, jos hän ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan tiedottomuutensa, sairautensa, vammaisuutensa, pelkotilansa, voimakkaan päihtymystilansa, heikentyneen tajunnantilansa, tilanteen äkillisyyden, erityisen valta-aseman vakavan väärinkäytön tai muun näihin rinnastettavan syyn vuoksi.

Kuten hallituksen esityksestä (HE 13/2022 vp) ilmenee, raiskauksen ja seksuaalisen kajoamisen 2 momenttien 1–3 kohdissa luetellaan kattavasti ne perusteet, joiden nojalla henkilön osallistumista sukupuoliyhteyteen tai seksuaaliseen tekoon ei ole pidettävä vapaaehtoisena. Muissa tilanteissa raiskauksen tai seksuaalisen kajoamisen tunnusmerkistöt eivät täyttyisi. Jäljempänä raiskauksen kohdalla käydään tarkemmin läpi näitä perusteita, jolloin osallistumista ei ole pidettävä vapaaehtoisena.

2.3 Seksuaalinen hyväksikäyttö

Kokonaisuudistuksen valmistelun eri vaiheissa on pohdittu sitä, onko erillinen säännös seksuaalisesta hyväksikäytöstä edelleen tarpeen vai tulisiko valta-asemaa hyväksikäyttäen tehdyt teot arvioida yksinomaan raiskauksena

34
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tai seksuaalisena kajoamisena. Kokonaisuudistusta valmistelleeseen työryhmään kuulunut Amnestyn edustaja jätti tältä osin työryhmän mietintöön (OM 2020:9) eriävän mielipiteensä katsoen, että seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva säännös ei ole tarpeen ja että sukupuoliyhteyden osalta teot tulisi sisällyttää raiskauksen ja muun seksuaalisen teon osalta seksuaalisen kajoamisen tunnusmerkistöön. Eriävässä mielipiteessä seksuaalisen hyväksikäytön rangaistussäännöksen katsottiin aiheuttavan sääntelyn sekavuutta. Samansuuntaisia näkemyksiä esitti myös osa työryhmämietinnön lausunnonantajista. Osa lausunnonantajista puolestaan piti seksuaalisen hyväksikäytön säännöstä edelleen tarpeellisena erityisesti rangaistavan käyttäytymisen sääntelyn riittävän kattavuuden näkökulmasta.

Jatkovalmistelussa seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva säännös päätettiin sisällyttää rikoslain 20 lukuun. Seksuaalinen hyväksikäyttö koskee tekoja, joissa tekijä saa valta-asemaansa hyväksikäyttäen erityisessä säännöksessä mainitussa heikommassa tai haavoittuvassa asemassa olevan henkilön osallistumaan sukupuoliyhteyteen tai seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavaan seksuaaliseen tekoon.

2.4 Seksuaalisen ahdistelun tekotapojen laajentuminen

Seksuaalista ahdistelua koskeva rangaistussäännös lisättiin rikoslain 20 lukuun (RL 20:5 a) 1.9.2014 voimaan tulleella lailla 509/2014. Tuolloin hallituksen esityksessä (HE 216/2013 vp) pohdittiin myös sitä, onko seksuaalista ahdistelua koskevalle kriminalisoinnille riittävät ja asianmukaiset perusteet. Perustuslakivaliokunnan ja lakivaliokunnan lausuntokäytännössä on määritetty niitä kriteereitä, joita kriminalisoinnilta tulee edellyttää. Seksuaalisen ahdistelun rangaistussäännöksen tarpeellisuuden arvioinnin kohdalla olennaisia kriteereitä ovat ensinnäkin täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimus ja toiseksi se, onko kriminalisoinnille hyväksyttävä peruste ja painava yhteiskunnallinen tarve. Seksuaalisen ahdistelun kriminalisoinnille katsottiin olevan olemassa painava yhteiskunnallinen tarve. Tätä perusteltiin ensinnäkin sillä, että ruumiillisen koskemattomuuden ja seksuaalisen itsemääräämisoikeuden merkitys on yhteiskunnassa yhä lisääntynyt ja tämän kehityssuunnan voidaan olettaa jatkuvan. Yleisillä paikoilla tapahtuvaan yksittäistapaukselliseen ahdisteluun ja häirintään on myös vaikea puuttua muunlaisilla keinoilla. Perustuslakivaliokunta piti omassa arviossaan seksuaalista ahdistelua koskevaa

35
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

rangaistussäännöstä myös tarpeellisena, mutta kiinnitti huomiota sääntelyn täsmällisyyteen. Hallituksen esityksessä seksuaalisen ahdistelun tekotapana oli seksuaalisen teon tekeminen koskettelemalla tai muulla siihen rinnastettavalla tavalla. Perustuslakivaliokunta piti tätä kosketteluun rinnastettavaa avointa tekotapaa täsmällisyyden näkökulmasta ongelmallisena. Perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella lakivaliokunta katsoikin, että rangaistava käyttäytyminen on aiheellista rajata ainoastaan koskettelua sisältäviin tilanteisiin. Näin ollen vuoden 2014 muutoksella rangaistavaksi säädettiin ainoastaan koskettelun sisältävät seksuaaliset teot.⁶⁷

Nyt seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistöä laajennettiin kattamaan koskettelemalla tapahtuvien tekojen lisäksi muilla kosketteluun vakavuudeltaan rinnastettavilla tavoilla tehdyt seksuaaliset teot, jotka ovat omiaan loukkaamaan toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Koskettelemalla tapahtuvien seksuaalisten tekojen lisäksi rangaistavia ovat muut seksuaaliset teot, jotka ovat voimakkuutensa tai toistuvuutensa vuoksi vakavuudeltaan kosketteluun rinnastettavia. Säännöksen piiriin tulisivat siten esimerkiksi sanallisesti tehtävät seksuaaliset teot, viestien tai kuvien lähettäminen tai itsensä paljastaminen edellyttäen, että tällainen muu teko on vakavuudeltaan kosketteluun rinnastettava. Seksuaalista ahdistelua koskevan kriminalisoinnin tekotapojen laajentamisen taustalla onkin eräänä tärkeänä tavoitteena se, että seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavat teot muodostaisivat loogisen kokonaisuuden lievemmistä itsemääräämisoikeuden loukkauksista vakavimpina pidettäviin loukkauksiin.

2.5 Seksuaalisen kuvan luvaton levittäminen

Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojaa on kokonaisuudistuksessa parannettu säätämällä kokonaan uusi säännös seksuaalisen kuvan laittomasta levittämisestä (RL 20:7). Säännöksen mukaan rangaistavaa on oikeudettomasti esittää tai levittää toista seksuaalisesti esittävää todellisuuspohjaista tai todenmukaista kuvaa tai kuvatallennetta siten, että teko loukkaa olennaisesti tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Kuvan levittämisen rangaistavuudella suojataan seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ohella myös laajemmin henkilön yksityisyyttä. Säännös syrjäyttääkin yksityiselämää loukkaavan tiedon
__________
67 Ks. PeVL 6/2014 vp ja LaVM 4/2014 vp.

36
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

levittämistä koskevan rangaistussäännöksen (RL 24:8). Kuvan levittämisen rangaistavuus ei ole riippuvainen siitä, esiintyykö henkilö kuvassa vapaaehtoisesti vai oliko kuva valmistettu ilman hänen lupaansa.

2.6 Muita rangaistussäännösten muutoksia

Kokonaisuudistuksessa ei tehty muutoksia seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöä koskevaan rangaistussäännökseen (RL 20:8) ja seksuaalipalvelujen ostamista nuorelta koskevaan rangaistussäännökseen (RL 20:9, aikaisemmin RL 20:8 a). Paritusta koskevaan säännökseen (RL 20:10, aikaisemmin RL 20:9) tehtiin 1 momentin 1 kohtaan sellainen muutos, että huoneen järjestämisen kahdeksaatoista vuotta nuoremman henkilön kanssa tapahtuvaan seksuaaliseen tekoon ei edellytetä tapahtuvan korvausta vastaan.

2.7 Sukupuoliyhteyden määritelmän muutos

Sukupuoliyhteyden ja seksuaalisen teon määritelmistä säädetään rikoslain 20 luvun 23 §:ssä. Sukupuoliyhteyttä koskevassa aikaisemmin voimassa olleessa rikoslain 20 luvun 10 §:n 1 momentin (509/2014) mukaisessa määritelmässä sukupuoliyhteydellä tarkoitettiin sukupuolielimellä tehtävää tai sukupuolielimeen tai peräaukkoon kohdistuvaa seksuaalista tunkeutumista toisen kehoon taikka toisen sukupuolielimen ottamista omaan kehoon.

Sukupuoliyhteyden määritelmää on muutettu ensinnäkin terminologian osalta niin, että määritelmässä käytetään aikaisemman sukupuolielimen sijasta käsitettä sukuelin. Tällä on tavoiteltu sukupuolineutraalia ilmaisua. Sukupuoliyhteydellä tarkoitetaan uudessa määritelmässä kaikkia niitä tekoja, jotka olivat aikaisemmassakin määritelmässä sukupuoliyhteyksiä. Tämän lisäksi sukupuoliyhteyden määritelmää on aikaisemmasta määritelmästä laajennettu siten, että määritelmän mukaisena sukupuoliyhteytenä pidetään myös sukuelimen tai peräaukon koskettelua sukuelimellä tai suulla. Kysymys on tältäkin osin sukupuolineutraalista määritelmästä eli koskettelijana tai koskettelun kohteena voi olla samaa tai eri sukupuolta oleva henkilö.

Seksuaalisen teon määritelmä (RL 20:23.2) säilyi samansisältöisenä kuin aikaisemmassa laissa eli seksuaalisella teolla tarkoitetaan sellaista tekoa, joka tekijä ja kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen on seksuaalisesti olennainen.

37
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

2.8 Syyteoikeutta koskevat muutokset

Seksuaalirikosten syyteoikeudesta säädetään rikoslain 20 luvun 24 §:ssä. Lähtökohtana on aikaisempaa vastaavasti se, että vain kahdeksantoista vuotta täyttäneeseen kohdistunut seksuaalinen ahdistelu on asianomistajarikos. Nyt kun rikoslain 20 luvun 7 §:ssä säädetään uutena seksuaalirikoksena rangaistavaksi seksuaalisen kuvan luvaton levittäminen, asianomistajarikokseksi on säädetty myös kahdeksantoista vuotta täyttänyttä henkilöä koskenut seksuaalisen kuvan levittäminen. Kaikki muut seksuaalirikokset ovat virallisen syytteen alaisia.

Ennen 1.9.2014 voimaan tullutta muutosta (509/2014) asianomistajarikoksia olivat 18 vuotta täyttäneisiin henkilöihin kohdistunut pakottaminen sukupuoliyhteyteen ja pakottaminen seksuaaliseen tekoon sekä seksuaalista hyväksikäyttöä koskenut tekotapa, jossa on käytetty törkeästi hyväksi rikoksentekijästä riippuvaisen uhrin riippuvuussuhdetta tekijästä. Lisäksi 18 vuotta täyttäneeseen henkilöön kohdistuneen raiskauksen kohdalla syyttäjällä oli aikaisemmin mahdollisuus jättää syyte nostamatta, jos asianomistaja omasta vakaasta tahdostaan oli pyytänyt, ettei syytettä nostettaisi, jollei tärkeä yleinen tai yksityinen etu vaatinut syytteen nostamista. Seksuaalirikosten kohdalla ei ole pidetty sopivana, että rikokset olisivat asianomistajarikoksia. Asianomistajarikoksen on katsottu antavan rikoksentekijälle tai jollekin hänen puolestaan toimivalle mahdollisuuden painostaa asianomistajaa siten, että tämä ei painostuksen takia vaadi rangaistusta rikokseen syyllistyneelle. Lisäksi asianomistajarikosta koskevan järjestelyn on katsottu tarkoittavan, että rikosvastuun toteuttaminen olisi jätetty asianomistajan harteille. Hallituksen esityksessä (HE 216/2013 vp) on esitetty perusteet sille, miksi seksuaalirikoksissa on siirrytty edellä todettuja vähäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta virallisen syytteen alaisuuteen.

2.9 Rangaistuskäytännön ankaroitumista koskeva tavoite

Raiskausta koskevan sääntelyn muuttamiseen liittyy myös lainsäätäjän asettama tavoite rangaistuskäytännön ankaroitumiseksi. Hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp) todetulla tavalla aikuisiin kohdistuneiden seksuaalirikosten rangaistusasteikot ankaroituvat. Raiskauksen ja törkeän raiskauksen rangaistusasteikot säilyvät ennallaan, mutta tunnusmerkistöjen ja myös

38
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

sukupuoliyhteyden määritelmän muutosten myötä raiskauksen ja myös törkeän raiskauksen soveltamisala laajenee aikaisemmasta. Raiskauksen ja törkeän raiskauksen piiriin tulee siten tekoja, jotka olivat aikaisemmin lievemmin rangaistavia.

Seksuaalisen hyväksikäytön vähimmäisrangaistusta on korotettu aikaisemmasta vankeuden 14 päivän minimistä 4 kuukauteen vankeutta, ja osa seksuaalisen hyväksikäytön teoista tulee aikaisempaan verrattuna rangaistavaksi raiskauksena. Seksuaalista kajoamista koskeva rangaistusasteikko on ankarampi kuin aikaisemmassa pakottamista seksuaaliseen tekoon koskevassa rangaistussäännöksessä, ja seksuaalisen kajoamisen tunnusmerkistö on soveltamisalaltaan aikaisempaa säännöstä laajempi. Lisäksi seksuaalisen kajoamisen rangaistusasteikko on aikaisempaa pakottamista seksuaaliseen tekoon ankarampi. Kun aikaisemmin rangaistusasteikko oli sakko tai enintään 3 vuotta vankeutta, nyt rangaistusasteikko on vankeutta vähintään 4 kuukautta ja enintään 4 vuotta. Seksuaalisesta kajoamisesta on säädetty myös törkeä tekomuoto (vankeutta vähintään 1 vuosi ja enintään 6 vuotta), kun aikaisemmin pakottamisesta seksuaaliseen tekoon ei ollut erillistä törkeää tekomuotoa.

Rangaistuskäytännön ankaroituminen tapahtuu siis tunnusmerkistöjen soveltamisalojen laajentumisen kautta, rangaistusasteikkojen osittaisen ankaroitumisen kautta ja myös sukupuoliyhteyden määritelmän laajentumisen kautta. Nämä muutokset merkitsevät sitä, että aikaisempien rangaistussäännösten aikana muodostunutta rangaistuskäytäntöä joudutaan arvioimaan uudestaan. Tehtävä ei ole kaikilta osin helppo, kun esimerkiksi raiskaus tulee sisältämään sellaisia tekoja, joita aikaisemmin ei ole raiskauksina arvioitu. Toisaalta väkivallan käyttöä sisältävää raiskausta täytynee pitää aikaisempaa rangaistuskäytäntöä moitittavampana. Tätä osoittaa osaltaan se, että törkeän raiskauksen täyttää jo vähäisemmän väkivallan käyttö kuin aikaisemmin.

Tässä yhteydessä on syytä lyhyesti ottaa kantaa myös rangaistuksen mittaamista koskevaan yleisempään keskusteluun siitä, ovatko eri rikosten rangaistukset oikeassa suhteessa toisinaan. Tältä osin voidaan viitata vaikkapa väkivaltarikosten kohdalla tai talousrikosten kohdalla tuomittaviin rangaistuksiin ja verrata niitä seksuaalirikoksista tuomittaviin rangaistuksiin. Samalla kun henkilökohtaisen koskemattomuuden ja seksuaalisen itsemääräämisoikeuden merkitys suojattavana oikeushyvänä on korostunut, myös näitä oikeushyviä loukkaavien tekojen rangaistustaso on noussut. Myös väkivaltarikosten kohdalla on oman kokemukseni perusteella havaittavissa vastaavaa kehitystä, vaikka rikoslain 21 luvun rangaistusasteikoissa ei ole tapahtunut muutoksia. Myös talousrikosten kohdalla on pidetty tärkeänä, että julkiseen

39
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

talouteen ja terveeseen ja toimivaan kilpailuun haitallisesti vaikuttavien verorikosten kohdalla täytyy olla tuntuvat rangaistukset, jotta yritykset ja niiden puolesta toimivat tahot huolehtivat veroista ja muista lakisääteisistä maksuista ja velvoitteista. Yhteiskunnan toimivuuden ja yhteiskuntarauhan ylläpitämisen turvaamiseksi on tärkeää, että esimerkiksi verojen maksumoraali on korkealla tasolla ja veronkiertoa pidetään paheksuttavana. Yhteiskunnan toimivuuden kannalta voidaan siten pitää tuhoisana, jos esimerkiksi veropetoksesta tuomittavat rangaistukset ovat liian alhaisia. Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaaminen koetaan nykyisin moitittavampana tekona kuin aikaisemmin. Myös lainsäätäjä on useiden seksuaalirikosta koskevien rangaistussäännösten muutosten yhteydessä todennut tavoitteena olevan rangaistuskäytännön ankaroituminen. Yksilöllisten perusoikeuksien loukkauksesta tuomittavien rangaistusten tulee olla myös oikealla tasolla teon yleiseen paheksuttavuuteen nähden. Oikeudenmukainen rangaistuskäytäntö on omiaan ylläpitämään yhteiskuntajärjestelmään kohdistuvaa yleistä luottamusta, ja tällöin myös rikosten uhrit kokevat, että suojeltavan oikeushyvän loukkaamisesta seuraa tekijälle uskottavana pidettävä rangaistus.

Seksuaalirikosten, väkivaltarikosten ja talousrikosten suojeltavat oikeushyvät eroavat toisistaan. Näiden erilaisten oikeushyvien loukkaamisesta tuomittavien rangaistusten vertaaminen toisiinsa ei ole siten mahdollista eikä vertaaminen ole mahdollista ainakaan yhteismitallisilla argumenteilla. Yksilön seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojan rikkomisesta tuomittavan rangaistuksen vertaaminen talousrikoksista tuomittaviin rangaistuksiin ei johda rationaalisiin loppupäätelmiin. Sen sijaan vertailu väkivaltarikoksista tuomittaviin rangaistuksiin on huomattavasti hedelmällisempää. Seksuaalirikosten kohdalla tarkoituksenmukaisempaa on sen pohtiminen, miten lainsäätäjän tavoite rangaistuskäytännön ankaroitumisesta seksuaalirikosten kohdalla toteutetaan ja mikä rangaistustaso on oikeudenmukainen ja lainsäätäjän tavoitteen mukainen.

40
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

3 Rangaistussäännöksissä tapahtuneet muutokset ja sovellettavan lain valinta

3.1 Lähtökohta sovellettavan lain valinnassa

Rikokseen tulee rikoslain 3 luvun 2 §:n mukaan soveltaa sitä lakia, joka oli voimassa rikosta tehtäessä. Toisaalta pykälän 2 momentissa ilmaistun lievemmän lain periaatteen mukaan tekoon sovelletaan tuomitsemishetken lakia, jos laki on teon jälkeen muuttunut lievemmäksi. Arvioitaessa sitä, mitä lakia rikokseen tulee soveltaa, joudutaan määrittämään rikoksen tekohetki. Tämä harkinta muodostuu entistä tärkeämmäksi niissä tilanteissa, joissa rangaistussäännös on muuttunut teon aikana ankarammaksi. Toiseksi rikoksen tekohetken määrittämisellä on merkitystä myös siihen, mistä ajankohdasta lukien rikoksen vanhentumisajan katsotaan alkavan.⁶⁸

Vanhentumista koskevat säännökset ovat rikoslain 8 luvussa, ja kyseisen luvun 2 §:n 1 momentin mukaan syyteoikeuden vanhentumista koskevat ajat lasketaan rikoksen tekopäivästä. Edelleen rikoslain 8 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan, jos rikolliseen tekoon sisältyy lainvastaisen asiantilan ylläpitäminen, syyteoikeuden vanhentumisaika alkaa vasta sellaisen tilan päättymisestä. Rikoslaissa ei kuitenkaan ole tarkempia säännöksiä siitä, miten rikoksen tekoaika määrittyy sellaisissa tilanteissa, joissa kysymys on toisaalta yhtä tekopäivää pidemmästä tekoajankohdasta, mutta toisaalta kysymys ei ole tarkalleen ottaen lainvastaisen tilan ylläpitämisestä.

Ongelmana seksuaalirikoksissa voi olla erityisesti se, että useissa seksuaalirikoksissa saman tekijän samaan asianomistajaan kohdistama samankaltainen seksuaaliteko toistuu pidemmän aikavälin aikana useita kertoja. Tällaisessa tilanteessa ongelmaksi muodostuu se, onko kysymyksessä tällöin yksi rikos, joka käsittää useita osatekoja, vai käsitelläänkö jokaista osatekoa omana rikoksenaan. Rikoslain 7 lukua koskevan yhtenäisrangaistusjärjestelmän uudistamisen yhteydessä hallituksen esityksessä (HE 40/1990 vp) todettiin, että jotta osatekoja voitaisiin pitää jatkettuna rikoksena, osatekojen tulisi täyttää
__________
68 Ks. myös Matikkala 2018a, s. 200–201.

41
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

sama perustunnusmerkistö, kohdistua samaan oikeushyvään ja olla lisäksi tietyssä ajallisessa ja paikallisessa yhteydessä toisiinsa.⁶⁹

Rikosten yhtymistä käsittelevässä väitöskirjassaan Pekka Koskinen on todennut, että arvioitaessa henkilön suhtautumista määrätyn rikostunnusmerkistön näkökulmasta yksinkertaisin ratkaisu on katsoa koko teko yhdeksi rikokseksi. Yhden rikoksen rajojen murtuminen voi johtua rikosteon liiasta ulottuvuudesta joko pituus- tai poikittaissuunnassa. Liiasta ulottuvuudesta pituussuunnassa voidaan puhua silloin, kun arvosteltavana oleva rikosteko jaksottuu ajallisesti toisiaan seuraaviksi eriksi, joiden keskinäinen yhteys ei ole niin kiinteä, että se tekisi mahdolliseksi nähdä koko rikosteko yhtenä rikoksena. Poikittaissuunnassa on puolestaan liikaa ulottuvuutta, jos henkilön tunnusmerkistön mukainen teko kohdistuu eri tahoihin.⁷⁰

Rikokseen sovellettavan lain (RL 3:2) ja syyteoikeuden vanhentumisen (RL 8:1) kannalta merkitystä on siten sillä, miten seksuaalirikosten tekoaika määritetään. Tämän johdosta käsittelen ensin seksuaalirikosten yksiköintiin liittyviä kysymyksiä. Tässä tarkastelussa olennaista on sen arvioiminen, milloin pitkäkestoinen teko tulee arvioitavaksi yhtenä ja milloin useampana rikoksena. Näissä tilanteissa oman ongelmansa muodostavat vielä ne tilanteet, joissa teko on kokonaisuudessaan päättynyt ennen uuden lain voimaantuloa, ja toisaalta ne tilanteet, joissa teko on alkanut vanhan lain aikaan ja jatkuu uuden lain aikana.

3.2 Rikoksen yksiköinti seksuaalirikoksissa

3.2.1 Lähtökohtia

Seksuaalirikokset ovat yksiköinnin näkökulmasta luonteeltaan osin toisistaan poikkeavia siten, että tekojen yksiköintiä koskevat lopputulokset poikkeavat eri seksuaalirikosten kohdalla toisistaan.⁷¹ Raiskauksessa luonnollisen katsantokannan perusteella lähtökohtana on tekojen yksiköinti sen perusteella, että yksi samaan uhriin kohdistuva sukupuoliyhteys muodostaa yhden raiskauksen. Seksuaalisessa hyväksikäytössä ja seksuaalisessa ahdistelussa
__________
69 HE 40/1990 vp, s. 7.
70 Ks. Koskinen 1973, s. 139–140.
71 Rikosten yhtymisen monitahoisuutta ja yksiköimisratkaisujen sidonnaisuutta kulloinkin kysymyksessä olevaan rikossäännökseen on käsitellyt Koponen 2015, s. 609–625.

42
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

puolestaan tekijän motivaatioperuste on usein sama siten, että yhteen uhriin kohdistunut teko voi seksuaalisessa hyväksikäytössä pitää sisällään ajallisesti pidemmän ajan aikana tapahtuneita seksuaalisia tekoja tai sukupuoliyhteyksiä ja seksuaalisessa ahdistelussa tunnusmerkistön tarkoittamaa koskettelua tai muita vakavuudeltaan siihen rinnastuvia tekotapoja. Parituksessa puolestaan teko on vakiintuneesti luettu tuomitun syyksi yhtenä rikoksena, vaikka toiminta olisi jatkunut useita vuosia (ks. esimerkiksi KKO 2007:38 ja KKO 1960 II 114). Paritus onkin usein luonteeltaan sellaista jatkuvaa toimintaa, jossa yksittäisten tekojen erottaminen tekokokonaisuudesta on jopa mahdotonta ja kokonaisuuden jakaminen eri rikoksiksi on joka tapauksessa luonnollisen katsantokannan vastaista.

Sovellettavan lain valinta käsittää ensinnäkin tilanteet, joissa joudutaan ratkaisemaan, arvioidaanko tekoa yhden vai useamman rangaistussäännöksen perusteella. Tällöin on kysymys lainkonkurrenssia koskevasta arvioinnista.⁷² Lainkonkurrenssissa arvioinnin kohteena on sama historiallinen tapahtumainkulku, ja tällöin joudutaan ottamaan kantaa siihen, sovelletaanko kaikkia tapahtumainkulkuun soveltuvia tunnusmerkistöjä vai syrjäyttääkö jokin tunnusmerkistö muut.⁷³ Lainkonkurrenssista on kyse esimerkiksi arvioitaessa sitä, tuleeko raiskausta koskevaan rikokseen sovellettavaksi lisäksi esimerkiksi pahoinpitelyä koskeva rangaistussäännös. Tämä lainkonkurrenssia koskeva kysymys ei ole erityisen ongelmallinen rikoslain ajallista sovellettavuutta arvioitaessa, joten lainkonkurrenssia koskeva kysymys sivuutetaan tässä kohtaa. Lainkonkurrenssiin palataan kirjan myöhemmissä luvuissa arvioitaessa eri seksuaalirikosten rangaistussäännöksiä.

Lainkonkurrenssia koskevan arvioinnin lisäksi rikokset joudutaan myös yksiköimään. Olennaista on ratkaista se, milloin kysymys on yhdestä ja milloin useammasta rikoksesta. On pohdittava, kuinka paljon tunnusmerkistön mukaista suhtautumista mahtuu yhteen rikokseen ja missä vaiheessa on luontevaa katsoa, että tekijä on syyllistynyt useampaan samannimiseen rikokseen.⁷⁴ Seksuaalirikoksissa rajanveto joudutaan tekemään ensinnäkin sen suhteen, miten yhden tekijän yhteen uhriin kohdistuva pitkäkestoinen teko arvioidaan: onko kysymys yhdestä vai useasti seksuaalirikoksesta? Toiseksi yhden ja useamman rikoksen välistä rajanvetoa joudutaan tekemään silloin, kun yksi tekijä kohdistaa seksuaalirikoksen useampaan kuin yhteen uhriin.
__________
72 Ks. esimerkiksi Nuutila 1997, s. 370.
73 Ks. Tapani – Tolvanen – Hyttinen 2019, s. 567–568.
74 Nuutila 1997, s. 375.

43
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Arvioidessaan sitä, pidetäänkö tiettyä tekokokonaisuutta yhtenä vai useampana rikoksena, korkein oikeus on ratkaisukäytännössään kiinnittänyt huomiota siihen, onko tekoja luonnollisen katsantokannan mukaan pidettävä yhtenä vai useampana rikoksena. Luonnollisen katsantokannan mukaisessa arviossa huomioon otetaan muun muassa tekosarjan ajallinen ulottuvuus ja se, onko kysymys ollut yhtenäisestä toiminnasta vai selkeästi erillisistä teoista (KKO 2004:33). Lisäksi ratkaisuissa on todettu, että eri rikosten kohdalla rangaistussäännösten kirjoitustapa, sääntelyn tavoitteet ja sillä suojatut arvot sekä asianomistajien lukumäärä voivat vaikuttaa siihen, onko tekoja pidettävä yhtenä vai useampana rikoksena (KKO 2022:2, KKO 2018:17, KKO 2007:102, KKO 2007:38 ja KKO 1997:117).

3.2.2 Yksi tekijä ja useita uhreja

Oikeuskirjallisuudessa on todettu, että niissä tilanteissa, joissa loukattu oikeushyvä on henkilöön erottamattomasti liittyvä, rikoksia on niin monta kuin on loukatun oikeushyvän omaavia henkilöitä. Esimerkiksi seksuaalista itsemääräämisoikeutta on pidettävä henkilöön erottamattomasti liittyvänä oikeushyvänä. Niissä tilanteissa, joissa tekijä kohdistaa seksuaalirikoksen useampaan kuin yhteen henkilöön, yksittäisiä seksuaalirikoksia on yhtä monta kuin on teon kohteena olevia uhrejakin.⁷⁵ Tätä tulkintaa voidaan pitää seksuaalirikoksissa vakiintuneena lähtökohtana.⁷⁶ Esimerkiksi korkeimman oikeuden ratkaisuista KKO 2005:54 ja 2005:53 ilmenee, että rangaistusta on vaadittu yhtä monesta lapseen kohdistuvasta teosta kuin tekojen kohteena oleva lasten lukumäärä oli. Vastaavalla tavalla seksuaaliset hyväksikäytöt on yksiköity asianomistajien lukumäärää vastaavasti korkeimman oikeuden ratkaisuissa KKO 2014:17 ja KKO 2010:1.

Korkein oikeus on ihmiskauppaa koskevassa ratkaisussaan KKO 2022:2 ottanut kantaa ihmiskaupparikoksen yksiköintiin eli siihen, onko useisiin asianomistajiin kohdistuva ihmiskauppa yksiköitävä asianomistajittain vai voidaanko useisiin asianomistajiin kohdistuvaa ihmiskauppaa pitää yhtenä rikoksena. Korkein oikeus katsoi, että ihmiskaupassa teko loukkaa uhrin vapautta, itsemääräämisoikeutta ja henkilökohtaista turvallisuutta ja että
__________
75 Nuutila 1997, s. 376–377. Ks. myös Korkka-Knuts – Helenius – Frände 2020, s. 415 ja Tapani – Tolvanen – Hyttinen 2019, s. 610.
76 Matikkala 2018a, s. 200.

44
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

kysymys on keskeisesti asianomistajan henkilöön kohdistuvasta rikoksesta. Ihmiskaupparikos yksiköitiin asianomistajittain. Perusteluista voi hakea johtoa myös seksuaalirikosten yksiköintiin, ja niissä todettiin muun muassa seuraavaa:

KKO 2022:2:

– –

11. Voimassa olevaan lakiin ei sisälly säännöstä, joka koskisi yksittäisten tekojen katsomista yhdeksi tai useammaksi rikokseksi, vaan kysymys on jätetty viime kädessä oikeuskäytännössä ratkaistavaksi. Oikeuskäytännössä arvioinnin lähtökohdaksi on otettu lain esitöissä mainitun mukaisesti niin sanottu luonnollinen katsantokanta (HE 84/1980 vp s. 8 ja LaVM 15/1990 vp s. 3). Tekojen ykseyden arvioinnissa on tällöin kiinnitetty huomiota erityisesti tekojen ajalliseen ulottuvuuteen sekä siihen, onko kysymys ollut yhtenäisestä toiminnasta vai selvästi erillisistä teoista. Rikostunnusmerkistöjen muotoilu, niiden tavoitteet ja niillä suojattavat oikeushyvät, asianomistajien lukumäärä sekä tekojen motivaatioperusta vaikuttavat siihen, pidetäänkö tekoja yhtenä vai useampana rikoksena (ks. KKO 2018:17, kohta 10 ja siinä viitatut ratkaisut).

12. Tässä asiassa selvänä on pidettävä sitä, että A:n menettely on motivaatioperustan ja osatekojen ajallisen yhteyden kannalta arvioituina yhtenäinen kokonaisuus. Tulkintakysymyksenä ratkaistavana on sen merkitys, että teko on kohdistunut useampiin asianomistajiin. Asianomistajatahon merkitys on arvioinnissa erilainen esimerkiksi omaisuusrikoksissa ja henkilöön kohdistuvissa rikoksissa. Vakiintuneen tulkintatavan mukaan voimakkaasti henkilöön liittyviin oikeuksiin, kuten henkeen, terveyteen, vapauteen, seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen tai kunniaan, kohdistuvat loukkaukset yksiköidään lähtökohtaisesti erillisiksi teoiksi asianomistajien määrän mukaisesti. Sen, joka samalla laukauksella haavoittaa kahta henkilöä tai samalla lausumalla loukkaa kahden eri henkilön kunniaa, on katsottu syyllistyvän kahteen eri rikokseen (HE 84/1980 vp s. 8).

13. Tämä lähtökohtainen tulkintatapa ei ole muuttunut yhtenäisrangaistusjärjestelmään siirtymisen ja sitä koskevan, edellä siteeratun esityölausuman jälkeenkään. Esimerkiksi ratkaisussa KKO 2010:88 (kohta 66) yhdessä TV-lähetyksessä esitetyn kolmen henkilön kunniaa loukkaavan lausunnon on katsottu

45
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

muodostavan kolme törkeää kunnianloukkausta. Ratkaisussa KKO 2010:1 on ollut kysymys yhtiön toimitusjohtajan neljään eri työntekijään yhtiön taukotiloissa kohdistamasta hyväksikäytöstä, jota arvioitiin neljänä seksuaalirikoksena.

– –

16. Ihmiskaupassa teko tyypillisesti loukkaa uhrin vapautta, itsemääräämisoikeutta ja henkilökohtaista turvallisuutta. Kun kysymys on näin keskeisesti asianomistajan henkilöön kohdistuvasta rikoksesta, rikoksen yksiköinnissä sovellettavat periaatteet puoltavat asianomistajakohtaista yksiköintiä. Rikoksen yksiköinnissä ei ole syytä antaa punninnassa yhtä merkittävää painoarvoa tekokokonaisuuden ajalliselle yhtenäisyydelle ja yhteiselle motivaatioperustalle eli sille, että menettely on kaikkien asianomistajien osalta perustunut tavoitteeseen taloudellisen edun saavuttamisesta.

17. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A on syyllistynyt menettelyllään 26 ihmiskaupparikokseen.

3.2.3 Yksi tekijä ja useita yhteen uhriin kohdistuvia tekoja

Useissa rikostapauksissa rikoksen tekoaika saattaa olla hyvin pitkä. Tapaukset, joissa useampi teko tai laajempi kokonaisuus katsotaan yhdeksi rikokseksi, voidaan jakaa kolmeen ryhmään:

1. Jatkuvat rikokset: Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat rikokset, jotka jo ennen vuonna 1992 tapahtunutta rikoslain 7 luvun muutosta yksiköitiin yhdeksi “jatkuvaksi” rikokseksi. Näissä yksiköinti perustuu pääosin sovellettavana olevan lainkohdan tunnusmerkistöön ja tyypilliseen tunnusmerkistön täyttävään toteuttamistapaan. Näissä tapauksissa rikos jatkuu yleensä niin pitkään kuin lainvastainen tilakin. Näihin rikoksiin kuuluu luonnollisesti vapaudenriisto, mutta myös esimerkiksi paritus (näin esimerkiksi KKO 2007:38) ja ihmiskauppa (ks. KKO 2022:2 ja KKO 2015:89).

2. Jatketut rikokset: Toisen ryhmän muodostavat aikaisemmin rikoslain 7 luvun 2 §:n nojalla jatketuksi luetut teot. Tyypillinen esimerkki on edeltäneeseen “suunnitelmaan” perustuva tekosarja, jossa tekijä useampana yönä peräkkäin menee samaan varastoon ja anastaa sieltä omaisuutta. Teon subjektiivinen puoli, kohdistuminen samaan tai samoihin asianomistajiin sekä ajallinen ja

46
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

paikallinen yhteys tekevät teoista yhden kokonaisuuden, vaikka yksittäiset teot olisi mahdollista erotella eri rikoksiksi. On lähdetty siitä, että jos teot ovat riittävän läheisessä ajallisessa ja paikallisessa yhteydessä toisiinsa, kyseessä on yksi rikos. Korkein oikeus on esimerkiksi todennut kirjanpitorikosta koskevassa ratkaisussaan KKO 2004:33 seuraavasti:

KKO 2004:33: Rikosten yhtymistä koskevan lainsäädännön uudistuksen tultua voimaan 1.4.1992 aikaisemmin jatkettuina rikoksina arvioidut tekokokonaisuudet on yleensä arvioitu yhtenä rikoksena. Kysymys siitä, onko tietty tekokokonaisuus yksi vai useampi rikos, on ratkaistu sen perusteella, onko tekoja luonnollisen katsantokannan mukaan ollut pidettävä yhtenä vai useampana rikoksena ottaen huomioon muun muassa tekosarjan ajallinen ulottuvuus ja se, onko kysymys ollut yhtenäisestä toiminnasta vai selkeästi erillisistä teoista.

– –

Korkein oikeus toteaa, että kirjanpito on yrityksissä koko liiketoiminnan ajan jatkuva tehtävä, joka käsittää sekä liiketoimintojen jatkuvan kirjaamisen että näistä kirjauksista koottavan tilinpäätöksen laadinnan. Kirjanpidossa noudatetaan tilikausia, jotka pääsääntöisesti ovat 12 kuukauden pituisia. Tilikauden aikana kirjanpitovelvollisen on merkittävä kirjanpitoonsa liiketapahtumina menot, tulot, rahoitustapahtumat sekä niiden oikaisu- ja siirtoerät. Tilikaudelta on laadittava tilinpäätös, joka sisältää muun muassa kirjanpitovelvollisen tuloksen muodostumista kuvaavan tuloslaskelman ja tilinpäätöspäivän taloudellista asemaa kuvaavan taseen. Tilinpäätös on päivättävä ja kommandiittiyhtiössä vastuunalaisen yhtiömiehen on allekirjoitettava se. Yksittäisen tilikauden kirjanpito päättyy siitä laaditun tilinpäätöksen allekirjoittamiseen. Kun kirjanpitoon tehdään tahallisesti väärä merkintä, jolla on edellä mainituissa lainkohdissa tarkoitetut seuraukset, kirjanpitorikoksen tunnusmerkistö täyttyy. Kun väärä tieto siirtyy edelleen tilinpäätökseen, se voi tilinpäätöstietoja vääristäen jopa olennaisesti vaikeuttaa oikean kuvan saamista kirjanpitovelvollisen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Näissä tapauksissa kirjanpitorikos alkaa, kun kirjanpitoon tehdään virheellisiä merkintöjä ja päättyy, kun tilinpäätös allekirjoitetaan.

Edelleen korkein oikeus on katsonut kysymyksessä olleen yksi veropetos tilanteessa, jossa ammatinharjoittaja oli neljänä perättäisenä verovuotena jättänyt veroilmoituksissaan ilmoittamatta osan tuloistaan (KKO 2007:102).

47
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

3. Tekniset yksiköinnit: Kolmannen ryhmän muodostavat yksiköinnit, joita voisi kutsua vaikkapa teknisiksi yksiköinneiksi. Eri tekojen yhteys on väljempi kuin toisessa ryhmässä. Tämäkin ryhmä perustuu osaksi aikaisempaan käytäntöön, jossa tosin ali- ja hovioikeustasolla saatettiin mennä varsin pitkälle. Esimerkiksi rikoslain 7 luvun uudistamista käsittelevässä hallituksen esityksessä (HE 40/1990 vp, s. 8) on todettu, että ”ne jatketun rikoksen määritelmät, jotka aikojen kuluessa on oikeustieteessä kehitetty, poikkeavat olennaisesti rikoslain 7 luvun 2 §:n sanamuodosta. Oikeuskäytännössä jatketun rikoksen käsitettä on pyritty tulkitsemaan vieläkin laajemmin. Siten on katsottu, että jatkettuun rikokseen voi kuulua eri rangaistussäännösten perusteella arvosteltavia osatekoja ja että eri henkilöihin kohdistuvia osatekoja on voitu pitää jatkettuna rikoksena Myös aikaisemmin vaaditusta kiinteästä osatekojen ajallisesta ja paikallisesta yhteydestä on eräiden rikosten osalta huomattavassa määrin luovuttu.”

Tällaisesta teknisestä yksiköinnistä voisi mainita esimerkkinä tapauksen KKO 2006:37, jossa oli kysymys lahjusrikkomuksesta. Syytteessä oli vaadittu tekijän tuomitsemista yhdestä lahjusrikkomuksesta. Yhdeksi rikokseksi yksiköityyn tekokokonaisuuteen kuului kuitenkin useita erillisiä tekoja. Tekokokonaisuuden aikana laki oli muuttunut. Korkein oikeus totesi, että kun uuden, asialliselta sisällöltään aikaisempaa lakia vastaavan lain soveltamisen ei edellä esitetyn perusteella voida arvioida johtavan lievempään lopputulokseen niiden tekojen osalta, jotka ovat tapahtuneet vanhan lain voimassa ollessa, korkein oikeus rikoslain 3 luvun 2 §:n (515/2003) 1 ja 2 momentin säännökset huomioon ottaen soveltaa tässä asiassa kunkin teon osalta sen tekemisen aikana voimassa ollutta lakia. Korkein oikeus siis määritteli yhdelle rikokselle kymmenen eri tekoaikaa ja sovelsi ennen lain muutosta tehtyihin tekoihin vanhaa lakia. Tähän asti rikoksilla on ollut vain yksi tekoaika. Kun osatekoja on useita, tekoajaksi on määritelty esimerkiksi 7.6.2016–17.8.2018 eli koko tekoaika. Nyt tästäkin voidaan tarvittaessa poiketa, ja yhden rikoksen tekoajan sisällä voidaan määrittää useampia tekoaikoja. Niissä tapauksissa, joissa useita ajallisesti toistuvia seksuaalisia tekoja kohdistuu yhteen uhriin, kysymys on edellä hahmotellun jaottelun perusteella jatketusta rikoksesta. Arvioinnissa ratkaisevaa on niin sanotun luonnollisen katsantokannan mukainen arviointi. Mitä yhtenäisemmän kokonaisuuden osateot muodostavat ajallisesti, paikallisesti ja tekotavaltaan, sitä luontevampaa on pitää säännöllisesti toistuvia osatekoja yhtenä rikoksena. Oikeuskäytäntö on muodostunut näissä ajallisesti pitkäkestoisissa seksuaalirikoksissa sellaiseksi, että yhteen uhriin kohdistuvia tekokokonaisuuksia pidetään yleensä yhtenä rikoksena, vaikka yksittäisten osatekojen välillä

48
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

olisi huomattaviakin ajallisia katkoksia. Tämä tulkintakäytäntö on johtunut epäilemättä käytännön soveltamistilanteissa eteen tulleista ongelmista. Esimerkiksi yksittäisen osateon tekoajankohdan määrittäminen saattaa olla ongelmallista. Sen sijaan yleensä helpompaa on määrittää se ajankohta, jolloin ensimmäinen hyväksikäyttöteko tapahtui ja milloin viimeinen teko tapahtui. Näiden ajankohtien väliin jäävät yksittäiset osateot voivat sen sijaan olla huomattavasti vaikeammin määritettävissä. Tarkalla ajankohdan määrittämisellä ei ole merkitystä, jos tekosarjaa pidetään yhtenä rikoksena. Tällöin kaikki alkamis- ja päättymisajankohdan väliin sijoittuvat osateot tulevat syyksi luetuksi samaan rikokseen kuuluvana.

Myös Pekka Koponen on todennut, että esimerkiksi poikkeuksellisen pitkään jatkuvissa henkilöön kohdistuvissa rikoksissa, kuten läheisväkivallassa ja lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa, ei ole luontevaa arvioida yksiköintiä ensisijaisesti tekijän tavoitteiden kautta. Näissä rikoksissa tulee antaa tavanomaista enemmän painoarvoa teon ja sen aiheuttaman oikeudenloukkauksen luonteelle uhrin kannalta. Tämä puoltaa yleensä laajoja yksiköintikokonaisuuksia. Käytännössä näiden rikosten erityinen ongelma on kuitenkin osatekojen heikko yksilöitävyys. Tämä voi vaarantaa vastaajan oikeusturvaa, jos samalla myös tosiasiallinen näyttökynnys alenee.⁷⁷ Useiden tekokokonaisuuksien katsomiseen yhdeksi jatketuksi rikokseksi on ollut osaltaan vaikuttamassa myös aikaisemmin voimassa ollut rikoksen vanhentumista ja syyteoikeutta koskenut sääntely. Ennen rikoslain 8 luvun 1 §:n sääntelyn muuttamista vuoden 2006 alusta lukien asianomistajan tuli tehdä syyttämistä koskenut pyyntö vuoden kuluessa tekoajan päättymisestä. Tällöin oli luontevaa katsoa koko tekosarja yhdeksi jatketuksi rikokseksi, jolloin vanhentumisaika alkoi koko tekosarjan osalta viimeisen osateon päättymisen jälkeen.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukainen lähtökohta on se, että yhteen uhriin kohdistunut tekosarja syyksiluetaan yhtenä seksuaalirikoksena. Tästä voidaan poiketa, jos tekosarjaa ei voida luonnollisen katsantokannan mukaan pitää yhtenä rikoksena. Raiskausrikoksissa yhdessä ja samassa tekokokonaisuudessa suoritetut sukupuoliyhteydet on katsottu yhdeksi teoksi. Esimerkiksi tilanteessa, jossa tekijä on asunnossa ensin ollut ilman suostumusta
__________
77 Koponen 2015, s. 612. Oikeuskäytäntö ei ole kuitenkaan kovin yhdenmukainen johtuen suuresti syyttämiskäytäntöjen erilaisuudesta. Esimerkiksi ratkaisusta KKO 2021:82 ilmenee, että perhepiirissä 7–9-vuotiaaseen lapseen kohdistuneet pahoinpitelyt oli luettu syyksi 13 eri pahoinpitelynä, kun taas ratkaisusta KKO 2021:54 ilmenee, että perhepiirissä tapahtuneesta lapseen noin 9 kuukauden ajanjaksolla tapahtuneista pahoinpitelyistä oli vaadittu rangaistusta yhdestä törkeästä pahoinpitelystä ja teko luettiin syyksi yhtenä rikoksena.

49
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa, ja tämän jälkeen tekijä on muutaman tunnin kuluttua uudestaan ilman suostumusta sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa, tekoa voidaan pitää yhtenä raiskauksena. Sen sijaan tilanteessa, jossa tekijä ja uhri erkaantuvat ensimmäisen raiskauksen jälkeen, ja tämän jälkeen tekijä on, vaikkapa useiden päivien päästä, uudestaan ilman suostumusta sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa, kysymys on lähtökohtaisesti kahdesta raiskauksesta. Yhden tekijän samaan asianomistajaan kohdistamat raiskaukset on katsottu eri rikoksiksi, jos ajallinen yhteys ei puolla enää tekojen katsomista yhdeksi raiskaukseksi.

3.2.4 Useita tekijöitä ja yksi uhri

Jos tekijöitä on useita ja hyväksikäyttö kohdistuu yhteen uhriin, kysymys voi olla joko rikoskumppaneina tehdystä seksuaalirikoksesta tai vaihtoehtoisesti jokaisen tekijän osalta erillisestä seksuaalirikoksesta.

Rikoslain 5 luvun 3 §:n mukaan, jos kaksi tai useammat ovat yhdessä tehneet tahallisen rikoksen, rangaistaan kutakin rikoksen tekijänä. Tekijävastuu edellyttää yhdessä tekemistä, ja tämä viittaa sekä subjektiivisiin että objektiivisiin seikkoihin. Subjektiivisessa suhteessa yhdessä tekeminen merkitsee vaatimusta yhteisymmärryksestä. Objektiivisessa suhteessa edellytetään jonkinlaista osallistumista itse rikoksen toteuttamiseen (vaaditaan siis “tekemistä”). Tekijävastuun edellytyksenä on, että osallisen työnjaon mukainen osuus on olennainen ja että hänen osuutensa täyttämistä on pidettävä kokonaisuuden kannalta merkityksellisenä.⁷⁸

KKO 2001:62: Korkeimman oikeuden ratkaisussa oli kysymys siitä, voitiinko raiskauksesta (tekoaikana rikosnimike oli väkisinmakaaminen) tuomita ne henkilöt, jotka olivat pitäneet kiinni uhria samanaikaisesti, kun yksi henkilö oli sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa. Tapauksessa kolme henkilöä oli ravintolaillan päätteeksi saanut mukaansa ravintolassa tapaamansa naisen ja menneet yhden vastaajista asunnolle. Asunnossa nainen oli kaadettu sängylle, ja tämän vaatteet oli riisuttu. Yhden tekijöistä ollessa sukupuoliyhteydessä kaksi muuta olivat pitäneet uhrista kiinni. Kaikkien kolmen vastaajan katsottiin yhdessä ja yksissä tuumin pakottaneen uhrin sukupuoliyhteyteen väkivallalla siten, että he olivat riisuneet uhrin alasti ja
__________
78 HE 44/2002 vp, s. 152. Ks. myös Korkka-Knuts – Helenius – Frände 2020, s. 333–339, Tapani – Tolvanen – Hyttinen 2019, s. 511–518 ja Melander 2016, s. 303–305.

50
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

vieneet hänet sänkyyn, missä A:n ja C:n pitäessä kiinni B oli ollut ensin sukupuoliyhteydessä ja sen jälkeen B:n ja C:n pitäessä kiinni A oli ollut sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa. Yksi tekijöistä eli A oli ollut vielä uhrin kanssa sukupuoliyhteydessä WC:ssä. Asiassa myös B:n ja C:n katsottiin syyllistyneen väkisinmakaamiseen.⁷⁹

KKO 2017:69: Myös tässä ratkaisussa oli kysymys kolmen henkilön tekemästä raiskauksesta. Korkeimmassa oikeudessa ei ollut kysymys enää rikoskumppanuutta koskevasta arvioinnista, mutta alempien asteiden ratkaisusta on todettavissa, että B, C ja D olivat seuranneet kahden muun henkilön kanssa juna-asemalta kotiaan kohti kävellyttä asianomistaja A:ta. C ja D olivat läpsineet A:ta takapuolelle. A:n kodin kohdalla C oli laittanut kätensä A:n kaulalle ja edelleen suun eteen siten, ettei A ollut pystynyt liikkumaan eikä huutamaan. C oli työntänyt sormensa A:n emättimeen ja B takaapäin A:n peräaukkoon D:n pitäessä A:ta lantion seudulta kiinni. Näiden kolmen henkilön syyksi luettiin raiskausrikos. Sen sijaan kahden muun tilannetta seuranneen osalta rangaistusta ei vaadittu tekoon osallistumisesta.

3.2.5 Raiskausrikosten yksiköinti

Raiskausrikosten tai seksuaalisen kajoamisen osalta rikoksen yksiköinnissä joudutaan myös arvioimaan, onko näissäkin tilanteissa ajallisesti pitkäkestoinen menettely mahdollista yksiköidä yhdeksi rikokseksi. Ennen vuoden 2022 kokonaisuudistusta raiskaus nähtiin pakottamisrikoksena. Näin ollen raiskauksen yksiköintiä oli aikaisemmin mahdollista lähestyä esimerkiksi samalla tavoin kuin vaikkapa pahoinpitelyrikosten yksiköintiä. Esimerkiksi kärsimyskorvausta koskevasta ratkaisusta KKO 2009:46 on havaittavissa, että tuossa perheväkivaltatapauksessa pahoinpitelyjen yksiköinti oli tapahtunut pahoinpitelykertojen lukumäärän perusteella. Jokainen pahoinpitelykerta on syyksiluettu omana pahoinpitelyrikoksenaan. Oikeuskirjallisuudessa on todettu, että kysymys on yhdestä pahoinpitelystä, jos tekijä pahoinpitelee uhria lyömällä kymmenen kertaa. Sen sijaan, jos pahoinpitely jatkuu uudelleen esimerkiksi samana iltana, menettelyä voidaan arvioida uutena pahoinpitelynä.⁸⁰
__________
79 Ks. myös Melander 2016, s. 304, jossa hän toteaa, että raiskauksessa tekijöinä tuomitaan sekä varsinainen kehoon tunkeutumisen suorittaja että uhrista kiinni pitävä henkilö.
80 Ks. esimerkiksi Tapani – Tolvanen 2019, s. 610. Ks. kuitenkin edellä todettu siitä, että perheväkivaltatapauksissa tekojen yksiköinti ei yleensä vastaa tekokertojen lukumäärän perusteella tapahtuvaa yksiköintiä, vaan pitkäkestoinen perheväkivalta voidaan yksiköidä yhdeksi teoksi, vaikka se sisältäisi pidemmän ajanjakson aikana tapahtuneita tekoja.

51
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Raiskausta koskevassa korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2001:62 teko on yksiköity yhdeksi teoksi, kun tekijä oli samassa tekotilanteessa pakottanut uhrin kaksi kertaa sukupuoliyhteyteen. Vastaavalla tavalla syyte oli yksilöity yhdeksi raiskaukseksi myös korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2021:44 ilmenevässä tilanteessa, jossa vastaaja oli syytteen mukaan samassa tilaisuudessa ollut kaksi kertaa sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa. Korkeimmassa oikeudessa oli kysymys näytön arvioinnista ja syyte hylättiin. Useita erilaisia sukupuoliyhteyksiä samassa tilanteessa suoritettuna on pidetty yhtenä törkeänä raiskauksena ratkaisussa KKO 2019:84.

Raiskausta on myös kokonaisuudistuksen jälkeen tarkoituksenmukaista lähestyä samojen periaatteiden mukaisesti kuin pahoinpitelyn yksiköintiä. Tämä koskee erityisesti tilanteita, joissa raiskaus kohdistuu satunnaisesti samaan uhriin. Tällöin raiskauksia on lukumääräisesti yhtä monta kuin on raiskauskertoja.

Aikaisemmin, kun lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa sovellettiin myös aikuisiin kohdistuvia seksuaalirikossäännöksiä, jos niiden soveltamisedellytykset olivat käsillä, yksiköinti noudatti yhden rikoksen ajatusta. Näin oli esimerkiksi ratkaisussa KKO 2010:52, jossa lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö oli kohdistunut nukkuvaan lapseen. Tällöin tekijän katsottiin syyllistyneen sekä lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön että rikoslain 20 luvun 5 §:n 2 momentin (563/1998) mukaiseen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Tekoaika tässä tapauksessa oli noin yksi vuosi kolme kuukautta, ja tekoajan sisällä yksittäisiä hyväksikäyttökertoja oli useita. Tekijän katsottiin syyllistyneen yhteen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja yhteen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Esimerkiksi ratkaisun KKO 2010:52 mukainen tilanne tulisi nyt arvioitavaksi ainoastaan yhden tunnusmerkistön perusteella, eli kysymyksessä olisi seksuaalinen kajoaminen lapseen ja tekoa arvioitaisiin yhtenä tekona. Tällainen yksiköinti on tarkoituksenmukaista lapsiin kohdistuvissa rikoksissa edellä selostetulla tavalla muun muassa sen johdosta, että usein yksittäisten kertojen tekoajankohta ja jopa tekojen lukumäärä jää enemmän tai vähemmän epäselväksi. Tällöin ei ole käytännönkään syistä mahdollista yksiköidä lapseen kohdistuvaa raiskausta tekokertojen lukumäärän perusteella.

Raiskausten ja seksuaalisen kajoamisen osalta yksiköinti tapahtuu lähtökohtaisesti tekokertojen perusteella, ja tästä voidaan poiketa, jos ajallinen yhteys tai yhtenäinen motivaatioperusta puoltaa tekojen pitämistä yhtenä rikoksena. Tällöin on luontevaa yksiköidä raiskaukset yhtä moneksi raiskaukseksi kuin ilman suostumusta tehtyjä sukupuoliyhteyksiä on ollut. Toisaalta parisuhteessa

52
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

olevien välillä tapahtuvat useatkin raiskaukset tai seksuaaliset kajoamiset on mahdollista yksiköidä yhdeksi rikokseksi, kuten edellä on todettu.

3.3 Pitkäkestoiset rikokset ja tekoon sovellettava laki

3.3.1 Lähtökohta

Seksuaalirikosten tekoaika voi edellä todetuin tavoin olla kestoltaan pitkä. Aikaisemmin oikeuskäytännössä on varsin vakiintuneesti lähdetty siitä, että jatkuvissa ja jatketuissa rikoksissa tekoon sovelletaan sitä lakia, joka on voimassa rikollisen toiminnan päättyessä. Näin on todettu esimerkiksi korkeimman oikeuden ratkaisuissa KKO 1943 I 6 ja KKO 1944 II 67.

KKO 1943 I 6: Kun jatkuva rikollinen toiminta oli tapahtunut eri lakien voimassaoloaikana, oli rikollinen tuomittava toiminnan päättyessä noudatettavana olleen lain mukaan. (Ään.)

KKO 1944 II 67: Kun vastaajan rikollinen toiminta oli jatkunut senkin jälkeen, kun uusi, ankarampi laki oli tullut voimaan, oli tämän lain rangaistusasteikkoa käytettävä. (Ään.)

Voimassa olevan rikoslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan rikokseen sovelletaan sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin. Jatkuvissa tai jatketuissa rikoksissa teon päättymishetken lain soveltaminen ei johda vastaajan oikeusturvan kannalta ongelmallisiin tapauksiin, jos kriminalisointi muuttuu kesken teon lievempään suuntaan tai teko on samalla tavalla rangaistavaa sekä vanhan että uuden lain aikana. Tällöin tapaukseen tulee soveltaa uutta lievempää lakia tai uutta teon päättymishetkellä voimassa olevaa, vanhan lain kanssa samanlaiseen lopputulokseen johtavaa lakia.⁸¹ Ongelmia tulee niissä tapauksissa, joissa laki muuttuu ankarammaksi kesken jatkuvan rikoksen tai kriminalisoinnissa on tapahtunut ajanjaksolla muita olennaisia muutoksia. Tältä osin rikoslain yleisten oppien uudistamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 44/2002 vp) lähdetään varsin suoraviivaisesta tulkintasuosituksesta: ”Jos
__________
81 Ks. esimerkiksi kirjanpitorikokseen sovellettavan lain valintaa koskeva korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2010:91, jossa tekoon sovellettiin teon päättymishetkellä voimassa ollutta aikaisempaa, lievempää kirjanpitorikoksen rangaistussäännöstä.

53
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

jokin osa rikoksen täyttymiseen johtavasta toiminnasta tai laiminlyönnistä on tapahtunut uuden lain aikana, vanhaa lakia ei voida soveltaa”.⁸²

Jo rikoslain kokonaisuudistuksen ensimmäisen vaiheen yhteydessä annetussa hallituksen esityksessä kuitenkin todetaan jatkettujen rikosten osalta, että niissä kullakin osateolla on erikseen rajattava tekohetki. Tällöin lain muuttuessa ankarammaksi kesken jatketun rikoksen suorittamisen olisi sovellettavaa lakia valittaessa noudatettava lievemmän lain periaatetta, ja ennen lain muutosta tehtyjä osatekoja tulisi arvostella tekohetken lain perusteella.⁸³

Tilanteessa, jossa laki on muuttunut ankarammaksi kesken teon, edellä mainittujen oikeuslähteiden perusteella voitaisiin periaatteessa menetellä kolmella tavalla. Tapaukseen voitaisiin ensinnäkin kokonaisuudessaan soveltaa lievempää toimeenpanon alkaessa voimassa ollutta lakia tai vaihtoehtoisesti voitaisiin soveltaa kokonaisuudessaan uutta ankarampaa toimeenpanon päättyessä voimassa ollutta lakia⁸⁴. Kolmas vaihtoehto olisi, että jatkuvan rikoksen alkuosaan toimen alkamisesta lainmuutokseen saakka sovellettaisiin vanhaa lievempää lakia ja loppuosaan teosta sovellettaisiin uutta, ankarampaa lakia. Korkein oikeus on ratkaisukäytännössä päätynyt tälle viimeksi mainitulle kannalle paritusta koskevassa tapauksessa KKO 2007:38, jonka perusteluissa todettiin, että kun kysymys on sellaisesta jatkuvasta toiminnasta, joka on luettu tekijän syyksi yhtenä rikoksena, tällaiseen rikokseen on yleensä sovellettu toiminnan päättyessä voimassa ollutta lakia. Esillä olevassa tapauksessa tämä tulkinta kuitenkin johtaisi siihen, että A:n syyksi luettavaan rikokseen olisi sovellettava 1.8.2004 voimaan tullutta, ankaramman enimmäisrangaistuksen mahdollistavaa lakia, vaikka osa paritustoiminnasta oli tapahtunut jo aikaisemman lievemmän lain aikana. Tämä johtaisi rikoslain taannehtivaa soveltamista koskevan kiellon vastaiseen lopputulokseen, vaikka toiminnan osan ajoittuminen lievemmän lain voimassaoloaikaan olisikin mahdollista ottaa huomioon rikoksen törkeysarvioinnissa ja rangaistuksen mittaamisessa. Korkein oikeus katsoi, että rikoslain taannehtivan soveltamisen kielto estää uuden ankaramman lain soveltamisen ainakin niiden rikokseen kuuluvien osatekojen osalta, jotka on tehty ennen lainmuutosta. Toisaalta ei ole
__________
82 HE 44/2002 vp, s. 37.
83 HE 66/1988 vp, s. 190–191.
84 Ks. tältä osin EIT:n ratkaisu Rohlena v. Tsekin tasavalta 27.1.2015, jossa EIT hyväksyi näkemyksen, että jatkaessaan rikoksen tekemistä uuden tekoajankohdan alun lakia ankaramman lain tultua voimaan, tekijällä on tilaisuus ottaa huomioon se mahdollisuus, että hänen menettelynsä tullaan koko tekoajalta arvioimaan uuden lain mukaan. Ks. myös Koponen 2015, s. 619–620.

54
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

perusteltua soveltaa myöskään vanhaa lakia enää niiden tekojen osalta, jotka on tehty vasta lain muututtua ankarammaksi. Onkin lähdettävä siitä, että tällöin rikokseen sovelletaan kunkin siihen kuuluvan osateon osalta sen tekemisen aikaan voimassa ollutta lakia. Edelleen korkein oikeus katsoi, ettei ole estettä siihen, että yhteen rikokseen sovelletaan siihen kuuluvien yksittäisten tekojen tekoajoista riippuen myös useampaa kuin yhtä lakia. Korkein oikeus katsoi, että tekoon oli perusteltua soveltaa A:n syyksi luettavaan 1.1.2001 ja 1.12.2004 välisenä aikana tehtyyn paritusrikokseen ennen 1.8.2004 tehtyjen osatekojen osalta aikaisempaa ja tämän ajankohdan jälkeen tehtyjen osatekojen osalta uutta lakia. A tuomittiin käräjäoikeuden ja hovioikeuden ratkaisuilla hänen syykseen syytekohdissa 1 ja 2 lukemien rikosten asemesta rikoslain 20 luvun 9 §:n 1 momentin 1 kohdan (563/1998, 650/2004) ja 9 a §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdan (650/2004) nojalla rikoksesta, joka käsittää parituksen ja törkeän parituksen (1.1.2001–1.12.2004). Näin siis vallitseva oppi tai paremminkin vakiintunut oikeuskäytäntö siitä, että jatkuvissa rikoksissa sovelletaan tekoajan päättymishetken lakia, oli saatettu kyseenalaiseksi.

Jatketun rikoksen kohdalla sovellettavan lain valinta noudattaa lähtökohtaisesti samaa ajatusrakennelmaa kuin jatkuvien rikosten kohdalla, ja tämä vahvistettiin ratkaisussa KKO 2007:67. Tapauksessa oli kysymys varsinaisesti siitä, saattoiko veropetos olla aikaisemmin voimassa olleen rahanpesun tyyppisen kätkemisrikoksen esirikos. Ratkaisussa otettiin kantaa myös teon yksiköintiin ja sovellettavaan lakiin. Tapauksessa A oli 18.4.2000–9.3.2004 ottanut vastaan, käyttänyt ja muuntanut B:n veropetoksella hankkimia varoja ja sillä saatua hyötyä sekä tilalle tullutta omaisuutta peittääkseen tai häivyttääkseen varojen ja hyödyn laittoman alkuperän sekä avustaakseen B:tä välttämään tekemiensä rikosten oikeudelliset seuraamukset. Korkeimman oikeuden ratkaisussa todettiin, että ennen 1.4.2003 voimaan tullutta lainmuutosta tuolloin kätkemisrikoksena rangaistavan rahanpesun törkeästä tekomuodosta säädettiin rikoslain 32 luvun 2 §:ssä (769/1990), jonka mukaan, jos kätkemisrikoksen kohteena oli erittäin arvokas omaisuus ja kätkemisrikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä oli tuomittava törkeästä kätkemisrikoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Mainittuna päivänä voimaan tulleen lainmuutoksen jälkeen rahanpesun törkeää tekomuotoa koskeva säännös on rikoslain 32 luvun 7 §:ssä (61/2003), jonka 1 momentin mukaan, jos rahanpesussa rikoksen kautta saatu omaisuus on ollut erittäin arvokas tai rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti, ja rahanpesu on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä rahanpesusta

55
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi. Paitsi että rahanpesun törkeän tekomuodon nimi on muuttunut, myös siitä tuomittava enimmäisrangaistus on siten noussut neljästä kuuteen vuoteen. A:n syyksi edellä luettuja tekoja oli 1.4.2003 voimaan tulleesta lainmuutoksesta huolimatta pidettävä luonnollisen katsantokannan mukaisesti yhtenä rikoksena. Kuten korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2007:38 (kohdat 10–11) ilmenee, tällaisessa tilanteessa toiminnan päättyessä voimassa olleen ankaramman enimmäisrangaistuksen mahdollistavan lain soveltaminen koko rikokseen johtaisi rikoslain taannehtivaa soveltamista koskevan kiellon vastaiseen lopputulokseen. Kuhunkin osatekoon on siten sovellettava sen tekemisen aikaan voimassa ollutta lakia. A:n syyksi luetussa rahanpesussa rikoksen kautta saatu omaisuus oli ollut erittäin arvokas, ja rikos oli tehty erityisen suunnitelmallisesti. Rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. A oli siten menettelyllään 18.4.2000–9.3.2004 syyllistynyt rikokseen, joka käsitti törkeän kätkemisrikoksen ja törkeän rahanpesun.

3.3.2 Johtopäätökset

Aikaisemmin oikeuskirjallisuudessa on pääsääntöisesti päädytty jatkuvan ja jatketun rikoksen suhteen siihen lopputulokseen, että ratkaisevana hetkenä on pidetty oikeudenvastaisen tilan päättymistä. Tällä kannalla oltiin vielä rikoslain yleisten oppien uudistamisen yhteydessä. Tämän kannan mukaisesti tekoon on sovellettava rikoksen teon päättymishetkellä voimassa olevaa lakia, vaikka aikaisempi laki olisi ollut lievempi. Perusteluna on esitetty, että rikoksentekijä on tekoa jatkaessaan voinut ennakoida teosta tulevan seuraamuksen.⁸⁵

Kuten edellä on käynyt ilmi, sovellettavaa lakia valittaessa ei ole välttämätöntä päätyä kaikissa tapauksissa yhteen ainoaan ratkaisuun ja soveltaa jatketuissa rikoksissa päättymishetken lakia. Sovellettavaa lakia valittaessa tulisi punnita erilaisia oikeusperiaatteita, koska selvää säännöstä sovellettavan lain valinnasta ei ole. Korkein oikeus on ratkaisuissaan KKO 2006:37 ja KKO 2007:67 korostanut erityisesti taannehtivuuskieltoa, ja tämän rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen kuuluvan kiellon nojalla päätynyt omaksumaan uuden linjan. Lain valinnassa joudutaan arvioimaan tämän lisäksi ainakin kahta eri suuntaan puhuvaa periaatetta:
__________
85 Honkasalo 1965, s. 93 ja Nuutila 1997, s. 63 sekä Palme 1941, s. 746.

56
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

1 Ensinnäkin ennakoitavuuden periaate edellyttää, että teosta seuraava rangaistus on tekohetkellä ennakoitavissa.

2 Toisaalta yhdenvertaisuuden periaate edellyttää, ettei samankaltaisissa tilanteissa päädytä ilman hyväksyttävää syytä erilaiseen lopputulokseen.

Mainituissa korkeimman oikeuden ratkaisuissa oli kysymys tilanteista, joissa tekokokonaisuus oli selvästi ulottunut molemmille puolille lainmuutosta. Korkeimman oikeuden ratkaisuja ei voida nähdäkseni lukea niin, että niissä olisi kaikkia tilanteita varten annettu oikeusohje. Esimerkiksi voidaan mainita, mikä tilanne voisi olla silloin, jos teko alkaa juuri ennen lainmuutosta ja tehdään pääosin ankaramman lain aikana, tai toisin päin, eli teko jatkuu juuri ja juuri uuden ankaramman lain voimaan tulon jälkeiseen aikaan. Teon alkamishetkellä voimassa olleen lievemmän lain soveltaminen näyttäisi olevan perusteltua niissä tapauksissa, joissa pääosa pitkäkestoisesta rikoksesta on tapahtunut tämän lain voimassaolon aikana ja teko päättyy lähes välittömästi ankaramman lain voimaantulon jälkeen. Tällaisessa tilanteessa sekä rangaistuksen ennakoitavuus että samankaltaisten tekojen yhdenvertainen kohtelu puoltavat sitä, että tekoon sovelletaan teon alkuhetkellä ja pääosan tekoajasta voimassa ollutta lakia. Toisaalta, jos tekokokonaisuus on alkanut vain vähän ennen kuin lain muutos on tapahtunut ja tekijä jatkaa tekoaan huomattavan kauan vielä lain muutoksen jälkeen, tekijä on pystynyt jo tekohetkellä ja viimeistään tekoa jatkaessaan ennakoimaan uuden lain mukaisen rangaistuksen. Tällaisessa asetelmassa myös yhdenvertaisuusperiaate puoltaa sitä, että tekoon sovelletaan kokonaisuudessaan teon päättymishetkellä voimassa olevaa lakia.

Näin ollen näyttäisi perustellulta, että myös jatkuvien ja jatkettujen rikosten kohdalla lievemmän lain periaate saa merkitystä, eikä jokaisessa tapauksessa kategorisesti päädyttäisi soveltamaan kunkin teon tekohetken päättymishetkellä voimassa olevaa lakia. Pääsääntönä voidaan pitää vakiintuneen käsityksen mukaista kantaa, jonka mukaan jatkuvaan rikokseen sovelletaan sitä lakia, joka on voimassa tekohetken päättymishetkellä. Tästä pääsäännöstä on tarvittaessa pystyttävä poikkeamaan syytetylle lievempään suuntaan, jos tekohetken päättymishetkellä voimassa olevan lain soveltaminen ei ole perusteltua ennakoitavuusperiaatteen ja yhdenvertaisuusperiaatteen näkökulmasta ja jos teon päättymishetkellä voimassa olevan lain soveltaminen olisi vastoin taannehtivuuskieltoa. Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisujen perusteella tilanne näyttää kuitenkin siltä, että pitkäkestoisissa rikoksissa, joissa laki on muuttunut teon aikana ankarammaksi, tekoon sovelletaan lain muutokseen

57
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

saakka silloin voimassa ollutta lakia ja lain muutoksen jälkeen tapahtuneeseen tekoon silloin voimassa ollutta ankarampaa lakia. Koponen onkin pitänyt Suomessa oikeuskäytännössä omaksuttua oikeudellista konstruktiota periaatetasolla EIT:n soveltamaa perustellumpana. Suomessa omaksutun mallin mukaisesti syyksiluettavassa rikoksessa mainitaan sekä vanhan että uuden säännöksen mukainen rikosnimike, mutta ilmaistaan kysymyksessä olevan yksi rikos.⁸⁶

3.4 Sovellettavan lain valintaa koskevat eri tilanteet muuttuneiden seksuaalirikosten kohdalla

3.4.1 Raiskausta koskevan sääntelyn muutokset

Raiskausta koskevassa sääntelyssä tapahtui kokonaisuudistuksen myötä ensinnäkin se muutos, että tekotavan osalta keskeisenä kriteerinä on se, että tekijä on sukupuoliyhteydessä sellaisen henkilön kanssa, joka ei osallistu siihen vapaaehtoisesti. Vapaaehtoisuuden poistavat tekijät on lueteltu säännöksessä erikseen. Raiskauksen rangaistusasteikko säilyi samana eli vankeutta vähintään vuosi ja enintään kuusi vuotta. Toisena keskeisenä muutoksena on, että raiskausta koskevaan tunnusmerkistöön ei sisälly enää niin kutsuttua vähemmän vakavaa raiskausta. Aikaisemmin voimassa olleen lain 509/2014 (voimassa 1.9.2014–31.12.2022) mukaisessa rikoslain 20 luvun 1 §:n 3 momentin vähemmän vakavassa raiskauksessa rangaistusasteikko oli vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta. Tätä vähemmän vakavaa raiskausta edeltäneessä rikoslain 20 luvun 3 §:n (563/1998) mukaisessa pakottamisessa sukupuoliyhteyteen rangaistusasteikko oli vankeutta vähintään 14 päivää ja enintään kolme vuotta. Lähtökohtaisessa tarkastelussa näyttäisi siten siltä, että uusi sääntely on ankarampi kuin aikaisemmin voimassa ollut sääntely. Käytännössä esiin ei voine tulla tapauksia, joita aikaisemmin voimassa olleen lain mukaan olisi pidetty raiskauksena, mutta joita ei voitaisi
__________
86 Koponen 2015, s. 620. Tästä jaottelusta on seurauksena siis se, että jos tekosarjan osalta on tapahtunut lainmuutoksia ankarampaan suuntaan, taannehtivuuskielto estää ankaramman lain soveltamisen niihin osatekoihin, jotka on tehty ennen lain muutosta. Tästä taas seuraa se, että osateko voi olla vanhentunut sen lain mukaan, joka oli voimassa tekohetkellä. Ks. Korkka-Knuts – Helenius – Frände 2020, s. 454.

58
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

pitää nykyisen sääntelyn mukaisena raiskauksena. Näin ollen raiskaukseen sovelletaan tekohetkellä voimassa ollut rangaistussäännöstä.

Aikaisemman vähemmän vakavan raiskauksen ja sukupuoliyhteyteen pakottamisen välisessä vertailussa vähemmän vakavan rangaistussäännöksen sanamuodolla ei tavoiteltu sitä, että vähemmän vakavan tekotavan soveltamisala olisi laveampi kuin aikaisemman lieventävien asianhaarojen vallitessa tehdyn raiskauksen soveltamisala oli. Hallituksen esityksessä todetuin tavoin aikaisempikaan kirjoitustapa (”lieventävien asianhaarojen vallitessa tehty”) ei tarkoittanut sitä, että sukupuoliyhteyteen pakottamista olisi voitu pitää millään tavoin lievänä tai vähäisenä tekona. Kirjoitustavan muutoksella on kuitenkin haluttu poistaa varmuuden vuoksi mahdolliset mielleyhtymät teon vähäisyydestä.⁸⁷ Sovellettavan lain valinnan näkökulmasta tämä merkitsee sitä, että jos arvioitavana on ennen 1.9.2014 voimaan tulleen lain (509/2014) muutosta tapahtunut raiskaus ja sen arviointi, tuleeko tekoon soveltaa tekohetkellä voimassa ollutta rikoslain 20 luvun 3 §:n (563/1998) mukaista pakottaminen sukupuoliyhteyteen vai rikoslain 20 luvun 1 §:n 3 momentin (509/2014) mukaista privilegioitua vähemmän vakavaa raiskausta, tekohetken laki tulee sovellettavaksi.

3.4.2 Seksuaalinen kajoaminen

Seksuaalista kajoamista koskeva rangaistussäännös (RL 20:3) korvasi aikaisemman pakottamista seksuaaliseen tekoon koskevan rangaistussäännöksen. Uuden rangaistussäännöksen rangaistusasteikko on vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta, kun aikaisemman säännöksen asteikko oli sakko tai vankeutta enintään kolme vuotta. Seksuaalisen kajoamisen rangaistussäännös on soveltamisalaltaan osin laajempi kuin aikaisemmin voimassa olleen säännöksen soveltamisala ja rangaistusasteikko on aikaisempaa ankarampi. Tähän nähden on selvää, että ennen seksuaalista kajoamista koskevan rangaistussäännöksen voimaantuloa tehtyyn tekoon sovelletaan tekohetkellä voimassa ollutta pakottamista seksuaaliseen tekoon koskevaa rangaistussäännöstä.
__________
87 HE 216/2013 vp, s. 39.

59
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

3.4.3 Sukupuoliyhteyden määrittelyssä tapahtuneet muutokset

Rikoslain 20 luvun 10 §:n 1 momentin mukaisen sukupuoliyhteyden määritelmää on muutettu siten, että sukupuoliyhteytenä pidetään nykyisin myös tiettyjä sukuelimen tai peräaukon kosketteluja, jos koskettelu tapahtuu sukuelimellä tai suulla.

Pelkästään määritelmäsäännöksen perusteella ei ole mahdollista todeta, onko kysymys sääntelyn ankaroitumisesta vai ei. Määritelmäsäännöstä sovelletaan yhdessä rikostunnusmerkistöjen kanssa, ja sovellettavan lain välinen vertailu tulee tehdä määritelmäsäännöksen ja rikostunnusmerkistön yhteisvertailuna. Lähtökohtaisesti on selvää, että sukupuoliyhteyden määritelmän laventaminen merkitsee sitä, että aikaisempaa useampia tekoja tulee arvioitavaksi esimerkiksi raiskausta koskevan sääntelyn perusteella.

Esimerkiksi voidaan ottaa hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp) mainittu tilanne siitä, että esimerkiksi naisen sukuelimeen kohdistuvat sukuelimellä tai suulla tapahtuvat koskettelut voivat olla sukupuoliyhteyksiä. Ennen sukupuoliyhteyden määritelmäsäännöksen muuttamista tällaista sukuelimen koskettelua ei voida pitää sukupuoliyhteytenä eikä ennen määritelmäsäännöksen muutoksen voimaantuloa tällainen teko ole tekohetkellä voimassa olleiden säännösten mukaan raiskaus. Aikaisemmin voimassa olleen sääntelyn nojalla tällaista koskettelua voidaan arvioida mahdollisesti raiskauksen yrityksenä, jos tekijä pyrki sukupuoliyhteyteen, tai pakottamisena seksuaaliseen tekoon taikka seksuaalisena hyväksikäyttönä. Nykyisin voimassa olevan sääntelyn perusteella edellä kuvatun laista koskettelua pidetään sukupuoliyhteytenä, ja sovellettavaksi tulee lähtökohtaisesti raiskausta koskeva sääntely. Sukupuoliyhteyden määritelmää koskevan sääntelyn muutos on siten merkinnyt sitä, että tietyt koskettelemalla tapahtuvien tekojen osalta sääntely on muuttunut ankarammaksi aikaisemmin voimassa olleeseen sääntelyyn verrattuna. Näin ollen ennen määritelmäsäännöksen voimaantuloa tehtyihin tekoihin tulee sovellettavaksi tekohetkellä voimassa ollut sääntely.

3.4.4 Seksuaalisen ahdistelun tekotapojen laajentuminen

Seksuaalista ahdistelua koskevan rangaistussäännöksen (RL 20:6) rangaistusasteikko on pysynyt samana aikaisempaan RL 20 luvun 5 a §:n (509/2014) säännökseen verrattuna, mutta tekotavat ovat laajentuneet. Seksuaalista ahdistelua koskeva säännös on lievin seksuaalirikosten tekotapa, ja lähtökohtana

60
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

on, että seksuaalisena ahdisteluna pidetään aikaisempaan säännökseen laajennettujen tekotapojen osalta sellaisia tekoja, joihin ei aikaisemmin voitu soveltaa mitään rikoslain 20 luvun mukaista seksuaalirikosta koskevaa rangaistussäännöstä. Aikaisemmin tämänkaltaisiin kosketteluun vakavuudeltaan rinnastuviin tekoihin on voinut tulla sovellettavaksi erityisesti erilaisten viestien lähettämisen muodossa tapahtuvissa teoissa viestintärauhan rikkomista tai vainoamista koskevat rangaistussäännökset. Edelleen seksuaalista ahdistelua koskevan rangaistussäännöksen ohella näihin tekoihin voi tulla seksuaalisen ahdistelun lisäksi sovellettavaksi pahoinpitelyä tai kunnianloukkausta koskevat säännökset, joten tältä osin seksuaalista ahdistelua koskeva sääntely tai tekotapojen laajentaminen ei ole tuonut muutosta aikaisempaan sääntelyyn verrattuna. Nykyisin tekoon voi tulla sovellettavaksi lisäksi seksuaalista ahdistelua koskeva säännös.

Seksuaalista ahdistelua koskevan rangaistussäännöksen voimaantulon tai tekotapojen laajentamisen jälkeen tilanne ei ole siis sellainen, että lainvalinnassa verrattavana olisi aikaisemmin tekoon sovellettu esimerkiksi pahoinpitelyä koskeva säännös ja nykyisin voimassa oleva seksuaalista ahdistelua koskeva säännös. Seksuaalista ahdistelua koskeva säännös ei ole tarkoitettu ratkaisemaan lainkonkurrenssia esimerkiksi pahoinpitelyn, kunnianloukkauksen, viestintärauhan loukkaamisen ja seksuaalisen ahdistelun välillä, vaan mainitut rangaistussäännökset voivat tulla sovellettavaksi samanaikaisesti. Tilanne on lainvalinnan näkökulmasta sellainen, että seksuaalista ahdistelua koskevan säännöksen tekotapojen laajentuminen on uusi kriminalisointi ja merkitsee siten sääntelyn ankaroitumista. Seksuaalista ahdistelua koskevan rangaistussäännöksen tekotapojen laajentumista ei voida soveltaa taannehtivasti tekoihin, jotka on tehty ennen säännöksen voimaantuloa. Tilannetta voidaan selventää seuraavalla esimerkillä.

Mieshenkilö on ennen seksuaalista ahdistelua koskevan säännöksen tekotapojen laajentamista lähettänyt naiselle kuvan sukuelimestään. Tekoa on tutkittu kunnianloukkauksena, josta syyttäjä nostaa syytteen. Syytteen nostamisen jälkeen on tullut voimaan seksuaalista ahdistelua koskeva säännös aikaisempaan verrattuna laajentuneine tekotapoineen. Kunnianloukkausta koskevan rangaistussäännöksen kohdalla ei ole tapahtunut mitään muutoksia. Tältä osin tekohetken ja tuomitsemishetken laki on sama. Tuomioistuimessa tulee siten arvioida, täyttääkö kuvan lähettäminen kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Tuomitsemishetken tilanteessa ei suoriteta lievemmän lain vertailua kunnianloukkauksen ja seksuaalisen ahdistelun välillä. Jos teon katsotaan täyttävän kunnianloukkauksen tunnusmerkistön,

61
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tekijä tuomitaan kunnianloukkauksesta. Jos arvioinnissa puolestaan päädytään siihen, että teko ei täytä kunnianloukkauksen tunnusmerkistöä, tekoa ei voida arvioida tämän jälkeen seksuaalisena ahdisteluna, koska seksuaalista ahdistelua koskevan rangaistussäännöksen tekotapojen laajennus ei ole ollut voimassa tekohetkellä.

Seksuaalista ahdistelua koskeva säännös ei ole toisaalta myöskään lievennys rikoslain 20 luvun mukaisissa seksuaalirikoksissa. Lainvalintaa koskevaa vertailua ei siten tule tehdä sen suhteen, onko jokin aikaisemmin vaikkapa seksuaalisena hyväksikäyttönä tai pakottamisena seksuaaliseen tekoon pidetty teko nykyisin seksuaalista ahdistelua. Sääntelyn tavoitteena on ollut alkujaan säätää kokonaan uusi rangaistussäännös ja tekotapojen laajentamisen osalta myös sellaisten lievimpien seksuaalisten tekojen osalta, jotka ovat aikaisemmin jääneet kokonaan rankaisematta seksuaalirikoksina. Toki tilanne voi olla se, että teko ei jostain syystä täytä ankaramman seksuaalirikoksen mukaista tunnusmerkistöä. Tällöin arvioitavaksi voi tulla, voidaanko tekoa kuitenkin pitää seksuaalisena ahdisteluna vai ei. Huomioon on tällöin otettava myös rikoksen tekoaika, koska ennen seksuaalista ahdistelua koskevan säännöksen voimaantuloa tai ennen tekotapojen laajentumista tekoon ei voida soveltaa seksuaalisen ahdistelun rangaistussäännöstä. Tilannetta voidaan havainnollistaa seuraavalla esimerkillä.

Hierontapalveluita tarjoava mies hieronnan yhteydessä hyväilee naispuolisen asiakkaan sukuelimen ja rintojen aluetta ja tallentaa hieronnan salaa kännykkäkameralla kohdistaen kameran vähäpukeisen naisen rintojen ja sukuelimen alueelle. Teko on tehty ennen seksuaalista ahdistelua koskevan tunnusmerkistön tekotapojen laajennuksen voimaantuloa. Miestä syytetään rikoslain 20 luvun 5 §:n 4 kohdan (563/1998) nojalla seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja 24 luvun 6 §:n nojalla salakatselusta. Käräjäoikeudessa on arvioitavana se, onko hierojan menettelyssä kysymys seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja salakatselusta. Tuomitsemishetken tilanteessa koskettelun osalta arvioitavaksi voi tulla se, onko kysymys seksuaalisesta hyväksikäytöstä vai seksuaalisesta ahdistelusta, mutta kuvaaminen voi tulla arvioitavaksi vain salakatseluna, ei seksuaalisena ahdisteluna.

Tilanne on erilainen, jos hierontapalveluja koskevan esimerkin mukainen tilanne tulee arvioitavaksi seksuaalista ahdistelua koskevan lain muutoksen voimaantulon jälkeen. Jos hierojalle vaaditaan rangaistusta lain voimaantulon jälkeen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, tuomioistuin voi arvioida ensin sen, onko kysymys koskettelun osalta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Jos

62
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

arvioinnissa päädytään siihen, että teko ei täytä seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöä, tuomioistuin voi tämän jälkeen arvioida syytesidonnaisuuden asettamissa rajoissa sen, täyttääkö teko koskettelun ja kuvaamisen osalta seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistön.

3.4.5 Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten arviointi

Hallituksen esityksen (HE 13/2022 vp) mukaan alle 16-vuotiaisiin lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia koskevat säännökset erotettaisiin aikuisiin kohdistuvia rikoksia koskevista säännöksistä. Tavoitteena on, että lapseen kohdistuvaan yksittäiseen seksuaalirikokseen sovellettaisiin pääsääntöisesti vain yhtä rangaistussäännöstä. Tilanne on siten päinvastainen kuin ennen kokonaisuudistusta, jolloin lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa sovellettiin rinnakkain lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten säännöksiä ja aikuisiin kohdistuvia säännöksiä, jos niiden soveltamisedellytykset täyttyivät.

Tämän muutoksen johdosta on syytä lyhyesti tarkastella sovellettavan lain valintaa tilanteessa, jossa alle 16-vuotiaaseen kohdistunut raiskaus on tapahtunut ennen kokonaisuudistuksen voimaantuloa. Esimerkkinä voidaan käyttää tilannetta, jossa 20-vuotias mies on 5.10.2021 sukupuoliyhteydessä 15-vuotiaan päihtymyksen vuoksi tiedottomassa tilassa olevan uhrin kanssa. Tekohetkellä voimassa olleen rikoslain 20 luvun säännösten mukaan tilannetta arvioitaisiin törkeänä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ja törkeänä raiskauksena, ja sovellettavaksi tulisi siten törkeää lapsenraiskausta koskeva säännös, jonka vähimmäisrangaistus on 4 vuotta ja enimmäisrangaistus 12 vuotta vankeutta. Uusien säännösten mukaan kysymys olisi lähtökohtaisesti rikoslain 20 luvun 12 §:n mukainen lapsenraiskaus, jonka asteikko on vankeutta vähintään kaksi ja enintään kymmenen vuotta. Sovellettavan lain valinnan ja lievemmän lain arvioinnin kannalta keskeistä lienee konkreettinen vertailu tekohetken ja tuomitsemishetken välillä. Jos tuomitsemishetken lain soveltaminen johtaisi törkeän lapsenraiskauksen soveltamiseen, tuo säännös on ankarampi kuin tuomitsemishetken säännös, jolloin sovellettavaksi tulisi ainoastaan lapsiin kohdistuvien seksuaalirikossäännösten mukainen lapsenraiskaus. Samaan lopputulokseen päädyttäisiin myös siinä tapauksessa, jos vertailu tehtäisiin sillä perusteella, että nykyisin lapsiin kohdistuvissa rikoksissa sovelletaan vain yhtä tunnusmerkistöä eikä rinnakkain lapsiin ja aikuisiin kohdistuvia tunnusmerkistöjä.

63
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Toisena esimerkkinä voidaan käyttää korkeimman oikeuden ratkaisun KKO 2010:52 tilannetta, jossa tekijä oli kuvannut ja kosketellut nukkumassa olleen 8–10-vuotiaan alastonta alavartaloa ja sukuelintä. Korkein oikeus luki tuolloin vastaajan syyksi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja seksuaalisen hyväksikäytön. Jos tällainen teko olisi tehty esimerkiksi 5.10.2021, tekoajan lainsäädännön perusteella tekoa olisi arvioitu lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ja pakottamisena seksuaaliseen tekoon. Uusien pykälien perusteella kysymys olisi rikoslain 20 luvun 14 §:n mukaisesta seksuaalisesta kajoamisesta lapseen, jonka rangaistusasteikko on vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään kuusi vuotta. Tekoajan lakia sovellettaessa yhteinen rangaistusasteikko olisi enimmäisrangaistuksen osalta tuomitsemishetken lakia ankarampi, ja tuomitsemishetken lakia sovellettaessa tekijän syyksi luettaisiin vain yksi rikos. Katsoisin, että lievemmän lain periaate johtaa myös tässä tilanteessa tuomitsemishetken lain soveltamiseen, koska tekijän syyksi luettaisiin uuden sääntelyn perusteella yksi rikos aikaisemman kahden rikoksen sijaan.⁸⁸

Kolmantena esimerkkinä voidaan mainita tilanne, jossa 22-vuotias mies on kesäkuussa 2022 15-vuotiaan uhrin kanssa seksuaalisessa kanssakäymisessä. Tekijä kaataa uhrin sohvalle ja riisuu väkisin uhrin vaatteet ja nuolee uhrin sukuelintä. Tekoajan lain perusteella tekoa arvioitaisiin lähtökohtaisesti lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ja pakottamisena seksuaaliseen tekoon, josta yhteinen vähimmäisrangaistus olisi vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään 9 vuotta. Uuden lain mukaan sukuelimen nuolemista pidettäisiin sukupuoliyhteytenä, ja kysymys olisi lapsenraiskauksesta, josta rangaistusasteikko on vankeutta vähintään kaksi vuotta ja enintään kymmenen vuotta. Tapauksessa tulisi sovellettavaksi tekohetken laki, ja tekijän syyksi voitaisiin lukea lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja pakottaminen seksuaaliseen tekoon.

Neljäntenä esimerkkinä voidaan mainita tilanne, jossa toisiaan tapaileva 18-vuotias mies ja 15-vuotias tyttö ovat sukupuoliyhteydessä keskenään. Tyttö ei ole halukas sukupuoliyhteyteen ja ilmaisee tämän aluksi miehelle,
__________
88 Ratkaisussa KKO 2015:50 todetulla tavalla yksin enimmäisrangaistuksen perusteella uuden lain ei voitaisi katsoa johtavan vanhaa lakia lievempään lopputulokseen. Ratkaisussa (kohta 18) todettiin, että seksuaalisesta hyväksikäytöstä (563/1998) voitiin tuomita sakkoa tai vankeutta enintään neljä vuotta. Pakottamisesta seksuaaliseen tekoon (495/2011) voidaan tuomita sakkoa tai vankeutta enintään kolme vuotta. Uusi laki on siten enimmäisrangaistuksen osalta vanhaa lievempi. Uuden lain soveltaminen ei kuitenkaan korkeimman oikeuden harkinnan mukaan johda A:lle vanhaa lakia lievempään lopputulokseen. Asiassa on siten sovellettava tekoajan lakia.

64
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

mutta mies jatkaa painostamista, ja lopulta tyttö on passiivinen antaen sukupuoliyhteyden tapahtua. Vaikka ikäeron vähäisyyden vuoksi rajoitussäännös lähtökohtaisesti soveltuisi, sen soveltaminen ei tule kysymykseen, koska rajoitussäännös sisältää kriteerin siitä, että nuorten keskinäisessä kanssakäymisessä teko ei saa loukata seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaaminen voisi rajoitussäännöksen tarkoittamassa tilanteessa olla käsillä jo esimerkiksi painostuksen tai taivuttelun kautta (HE 282/2010 vp, s. 106) eli varhaisemmassa vaiheessa kuin esimerkiksi esitetyssä raiskauksen edellyttämässä vapaaehtoisuuden puuttumisessa (ks. myös KKO 2018:74, erityisesti kohdat 16–21). Tekoajankohdan säännösten perusteella kysymys ei olisi raiskauksen täyttävästä teosta ja tekoa arvioitaisiin lähtökohtaisesti törkeänä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä tai, jos tekoa ei pidettäisi kokonaisuutena arvostellen törkeänä, kysymys olisi lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Nykyisin voimassa olevien säännösten perusteella tekotapa täyttäisi raiskauksen tunnusmerkistön, mutta sitä ei sovellettaisi, koska lapsiin kohdistuvissa rikoksissa sovelletaan lähtökohtaisesti vain yhtä tunnusmerkistöä. Nykyisten säännösten perusteella tekoa pidettäisiin lapsenraiskauksena tai vaihtoehtoisesti rikoslain 20 luvun 16 §:n mukaisena lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä, joista tunnusmerkistöistä havaitaan, että nykyisin voimassa olevat säännökset eivät johda lievempään lopputulokseen kuin tekohetkellä voimassa olleet säännökset. Tekoon sovellettaisiin siten tekohetkellä voimassa ollutta törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä tai lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaa rangaistussäännöstä.

Viidentenä esimerkkinä voidaan mainita tilanne, jossa tekijä ei ole tahallisuuden edellyttämällä tietoinen siitä, että asianomistaja on alle 16-vuotias, mutta hänen on täytynyt ymmärtää asianomistajan olevan kuitenkin alle 18-vuotias. Tekijä käyttää kesäkuussa 2022 hyväksi asianomistajan voimakasta päihtymystilaa, ja työntää sormensa asianomistajan sukuelimeen. Tekohetken lain osalta sovellettavaksi tulisi lähtökohtaisesti sovellettavaksi törkeää raiskausta koskeva säännös (kohteena 18 vuotta nuorempi lapsi) ja vaihtoehtoisesti raiskaus, jos tekoa ei pidettäisi kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Myös nykyisin voimassa olevat lapsenraiskaus ja seksuaalinen kajoaminen lapseen edellyttävät tahallisuutta uhrin iän suhteen, joten nämä säännökset eivät tule sovellettaviksi, jos tahallisuus ei täyty. Tällöin tekoon soveltuvat myös nykyisten säännösten perusteella yleiset seksuaalirikoksia koskevat säännökset, jos niiden tunnusmerkistöjen mukaiset edellytykset täyttyvät. Näin ollen teko ei olisi rankaisematon nykyisten säännösten perusteella ja nykyisten raiskauksen ja törkeän raiskauksen rangaistusasteikot ovat samat kuin

65
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

aikaisemmin voimassa olleet rangaistusasteikot. Tämän esimerkin mukaiseen tekoon sovellettaisiin siten tekohetkellä voimassa ollutta lakia.

3.4.6 Syyteoikeutta ja toimenpiteistä luopumista koskevat muutokset

Syyteoikeutta koskevaa sääntelyä muutettiin kokonaisuudistuksen yhteydessä siten, että lukuun ottamatta kahdeksantoista vuotta täyttäneeseen henkilöön kohdistunutta seksuaalista ahdistelua tai seksuaalisen kuvan laitonta levittämistä kaikki muut seksuaalirikokset ovat virallisen syytteen alaisia. Tilanne ei siten muuttunut tältä osin aikaisemmin voimassa olleesta muutoin kuin siten, että uutena kriminalisointina säädetty seksuaalisen kuvan laiton levittäminen on myös asianomistajarikos, jos kysymys on kahdeksantoista vuotta täyttäneen kuvan levittämisestä.

Seksuaalirikosten osalta merkittävin muutos tapahtui 1.9.2014 voimaan tulleella lailla 509/2014. Tuolloin rikoslain 20 luvun 4 §:n (563/1998 ja 495/2011) pakottaminen seksuaaliseen tekoon ja rikoslain 20 luvun 5 §:n 4 kohdan (563/1998) mukainen seksuaalinen hyväksikäyttö muuttuivat asianomistajarikoksista virallisen syytteen alaisiksi. Lisäksi aikaisemmin voimassa ollut rikoslain 20 luvun 12 §:n säännös toimenpiteistä luopumisesta kumottiin lailla 509/2014. Kumotun rikoslain 20 luvun 12 §:n (540/2011) mukaan rikoslain 20 luvun 1 §:n mukaisessa raiskausrikoksessa syyttäjällä oli oikeus jättää syyte nostamatta, jos 18 vuotta täyttäneeseen kohdistuneen raiskauksen asianomistaja omasta vakaasta tahdostaan pyysi, ettei syytettä nostettaisi. Tästä vakaasta pyynnöstä huolimatta syyttäjällä oli oikeus nostaa syyte, jos tärkeä yleinen tai yksityinen etu vaati syytteen nostamista.

Rikosprosessuaalisten säännösten kohdalla lähtökohta on, että niitä sovelletaan sellaisinaan lain voimaan tulosta lähtien. Tämän lähtökohdan mukaisesti rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen (RVA) 14 §:n 1 momentissa on säädetty, että syyttäjän syyteoikeus määräytyy sen lain mukaan, joka on voimassa syytettä nostettaessa. Tästä on säädetty pykälän 2 momentissa merkittävä poikkeus asianomistajarikosten kohdalla. RVA 14 §:n 2 momentin mukaan syyttäjä ei saa nostaa syytettä ilman asianomistajan syyttämispyyntöä aikaisemmin voimassa olleen lain aikana tehdystä rikoksesta, jos syyttäjä ei saanut aikaisemman lain mukaan nostaa syytettä ilman asianomistajan syyttämispyyntöä. Säännöksen mukaan tilanne on se, että asianomistajarikoksen muuttuessa 1.9.2014 alkaen ja ollen edelleen kokonaisuudistuksen jälkeen 1.9.2014 muutosta vastaavassa laajuudessa virallisen syytteen alaiseksi, asianomistajan syyttämispyyntö edellytetään ennen

66
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

1.9.2014 tapahtuneen lain muutosta tehdyn rikoksen kohdalla.⁸⁹ Syyteoikeutta koskevat säännökset eivät siten ole sellaisia prosessuaalisia säännöksiä, joiden kohdalla lähtökohtana on, että prosessisäännöksiä sovelletaan voimaan tulosta lähtien vireillä oleviin asioihin. Syyteoikeutta koskevien säännösten kohdalla lähtökohtana puolestaan on, että myös syyteoikeuden kohdalla sovelletaan tekohetkellä voimassa ollutta sääntelyä (ks. myös KKO 2005:53–55⁹⁰). Ennen uusien 1.9.2014 voimaan tulleiden säännösten voimaan tuloa tehdyn pakottamisen seksuaaliseen tekoon tai rikoslain 20 luvun 5 §:n 4 kohdan mukaisen seksuaalisen hyväksikäytön kohdalla syytteen nostaminen edellyttää uusien säännösten voimaantulon jälkeenkin sitä, että asianomistaja on vaatinut asiassa rangaistusta tai tärkeä yleinen tai yksityinen etu vaatii syytteen nostamista. Rikoslain 8 luvun säännösten mukaan vanhentuminen asianomistajarikoksissa alkaa vastaavalla tavalla kuin virallisen syytteen alaisissakin rikoksissa eli lähtökohtaisesti rikoksen tekoajankohdasta lukien (RL 8:2). Asianomistajarikosten kohdalla on lisäksi huomattava, että syyttämispyynnön peruuttaminen merkitsee syyteoikeuden menettämistä (ROL 1:16). Syyttämispyynnön peruuttamisen jälkeen syyttäjä saa nostaa syytteen edellä mainituista seksuaalirikoksista vain, jos tärkeä yleinen tai yksityinen etu sitä vaatii.

Oikeuskirjallisuudessa on pohdittu myös sitä, mitä lakia sovelletaan asianomistajarikoksiin tilanteessa, jossa ennen rikoslain 8 luvun vanhentumissäännösten muuttumista lailla 297/2003 asianomistajan piti syyteoikeuden säilyttämiseksi esittää syyttämispyyntö vuoden kuluessa siitä, kun hän sai tiedon rikoksesta ja sen tekijästä. Nyt voimassa olevan sääntelyn mukaan asianomistajarikosten syyteoikeus vanhentuu vastaavalla tavalla kuin virallisen syytteen alaiset rikokset. Rikoslain 8 luvun säätämistä koskevassa lakivaliokunnan mietinnössä on todettu, että jos asianomistajarikoksen erityinen vanhentumisaika on päättynyt ennen uuden lain voimaantuloa, ei syytettä enää voida nostaa. Jos vanhentumisaika on vielä kesken ja uusi laki pidentäisi sitä, tulee taannehtivan rikoslainkäytön kiellon ja lievemmän lain periaatteen mukaisesti vanhentumisaika laskea vanhan, syytetyn kannalta lievemmän lain mukaisesti.⁹¹

Toimenpiteistä luopumista koskevan rikoslain 20 luvun 12 §:n (540/2011) soveltamisen osalta kysymys on erityisestä raiskausrikosta koskevasta prosessuaalisesta säännöksestä, jonka nojalla syyttäjällä on ollut mahdollisuus jättää syyte nostamatta, jos asianomistaja on omasta vakaasta tahdosta
__________
89 Ks. myös Lahti 2004, s. 102, ja Korkka-Knuts – Helenius – Frände 2020, s. 65.
90 Korkein oikeus on käsitellyt tärkeää yleistä etua seksuaalirikosta koskevan syytteen nostamisen perusteena muun muassa ratkaisuissaan KKO 2010:1, KKO 1993:95 ja KKO 1975 II 74.
91 LaVM 1/2001 vp. Ks. myös KKO 2007:83.

67
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

pyytänyt, ettei syytettä nostettaisi. Tuleeko tämän toimenpiteistä luopumista koskevan säännöksen osalta soveltaa prosessinormien yleistä lähtökohtaa eli sitä, että rikoksen tekoajalla ei ole merkitystä ja säännöksen kumoamisen jälkeen toimenpiteistä luopumista koskevaa säännöstä ei ole mahdollista soveltaa myöskään niihin raiskauksiin, jotka on tehty ennen 1.9.2014 tapahtunutta säännöksen kumoamista? Rikoslain yleisen osan säännösten uudistamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 44/2002 vp) on todettu, että lievemmän lain vertailussa tulee ottaa huomioon myös rikoslainsäädännön soveltamisessa yleisesti noudatettavien säännösten muutokset ja vaikkapa tuomitsematta jättämismahdollisuuden laajentaminen voi yksittäistapauksessa johtaa lievempään lopputulokseen.⁹² Tämän mukaisesti myös toimenpiteistä luopumista koskeva säännös voisi siten olla sellainen rikoslain aineellista soveltamista koskeva säännös, jonka osalta lähtökohtana olisi tekohetkellä voimassa olleen lain soveltaminen. Toimenpiteistä luopumista koskeva kumottu säännös tulisi tämän mukaisesti sovellettavaksi niihin rikoslain 20 luvun 1 §:n mukaisiin raiskausrikoksiin, jotka on tehty ennen 1.9.2014 tapahtunutta toimenpiteistä luopumista koskevan säännöksen kumoamista.⁹³

3.5 Vanhentuminen

Aikuisiin eli yli 18-vuotiaisiin kohdistuneissa seksuaalirikoksissa ei ole erityisiä vanhentumissäännöksiä, vaan näihin tekoihin sovelletaan yleisiä rikoslain 8 luvun 1 §:n mukaisia vanhentumissäännöksiä.

Sen sijaan lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten osalta rikoslain 8 luvun 1 §:n 5 momentissa on oma erityinen rikoksen vanhentumista koskeva säännös, jota muutettiin kokonaisuudistuksen yhteydessä vastaamaan muuttuneita rikosnimikkeitä. Tämän momentin mukaan lapsenraiskauksen, törkeän lapsenraiskauksen, seksuaalisen kajoamisen lapseen, törkeän seksuaalisen kajoamisen lapseen ja lapsen seksuaalisen hyväksikäytön syyteoikeus vanhentuu aikaisintaan, kun asianomistaja täyttää 28 vuotta. Säännöksen mukaan sama koskee kahdeksaatoista vuotta nuorempaan henkilöön kohdistunutta
__________
92 HE 44/2002 vp, s. 37.
93 Seksuaalirikosten muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä ei ole erikseen otettu kantaa siihen, pidetäänkö toimenpiteistä luopumista koskevaa säännöstä rikosoikeudellisena vai rikosprosessuaalisena säännöksenä. Kuten Matti Lahti on todennut, oikeuskäytännön yhtenäisyyttä edistäisi se, että lain voimaanpanosäännöksessä olisi tällaisissa tilanteissa soveltamissäännös tai että kysymykseen olisi otettu kantaa lakiehdotuksen perusteluissa. Ks. Lahti 2004, s. 103.

68
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

raiskausta, törkeää raiskausta, seksuaalista kajoamista, törkeää seksuaalista kajoamista, seksuaalista hyväksikäyttöä, paritusta, törkeää paritusta, ihmiskauppaa ja törkeää ihmiskauppaa. Syyteoikeus vanhentuu rikoksen kohteena olleen henkilön täyttäessä kaksikymmentäkolme vuotta, jos kysymyksessä on 20 luvun 18 §:n 2 momentissa tarkoitettu lapsen houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin. Tätä vanhentumissäännöstä sovelletaan siten, että aikaisintaan vanhentuminen voi tapahtua lapsen ollessa säännöksessä tarkoitetussa iässä. Jos normaalien vanhentumista koskevien laskusääntöjen mukainen ajankohta vanhentumiselle on tätä ajankohtaa myöhäisempi, vanhentumiseen sovelletaan yleistä vanhentumisajan laskentasääntöä.

Rikoslain 8 luvun 1 §:n 5 momentin muutoksen jälkeen säännöksessä rikosnimikkeet vastaavat uuden lain mukaisia nimikkeitä. Tämä herättää kysymyksen siitä, miten rikosoikeudellista lievemmän lain periaatetta tulkitaan tällaisessa tilanteessa, kun tekohetkellä on voimassa erilainen vanhentumista koskeva säännös kuin tuomitsemishetkellä, jolloin tekohetken rikosnimikettä ei välttämättä enää mainita vanhentumista koskevassa säännöksessä. Hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp, s. 63 ja 95) on todettu, että muutoksella ei lievennettäisi sääntelyä ja että muutoksella ei ole tarkoitus puuttua nykyisin rangaistavaksi säädettyjen tekojen syyteoikeuden vanhentumiseen.

Hallituksen esityksessä omaksuttu lähtökohta vastaa sitä, miten esimerkiksi hallituksen esityksessä (HE 212/2018 vp) asiaa on tarkasteltu, kun rikoslain vanhentumista koskevasta säännöksestä poistettiin maininta pakottamisesta sukupuoliyhteyteen. Hallituksen esityksessä (HE 212/2018 vp) on tältä osin todettu seuraavasti: ”Sukupuoliyhteyteen pakottamista koskeva rangaistussäännös on kumottu lailla 509/2014, joten viittaus siihen poistettaisiin tarpeettomana. Selvyyden vuoksi on syytä todeta, että rikoksen vanhentumiseen sovelletaan sen tekohetkellä voimassa ollutta vanhentumislainsäädäntöä, jollei tuomitsemishetken vanhentumislainsäädäntö johda vastaajan kannalta lievempään lopputulokseen (ks. RL 3:2.1–2). Tämä ilmenee muun muassa hallituksen esityksistä 44/2002 vp (s. 37) ja 169/2005 vp (s. 60/I) sekä lakivaliokunnan mietinnöstä 15/2005 vp (s. 3/II). Sukupuoliyhteyteen pakottamista koskevan säännöksen kumoaminen ja tekojen siirtyminen rangaistavaksi raiskausta koskevien säännösten nojalla ei merkinnyt kohtelun lieventymistä, joten sukupuoliyhteyteen pakottamisten vanhentumiseen sovelletaan rikoslain 8 luvun 1 §:n 5 momenttia sellaisena kuin se on laissa 540/2011 (1.6.2011–31.8.2014 tehdyt rikokset), 1161/2005 (1.1.2006–31.5.2011 tehdyt rikokset) tai 138/1973 (1 mom., 1.1.1999–31.12.2005 tehdyt rikokset).”

69
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Myös tässä kokonaisuudistuksessa lähtökohtana on, että tekojen siirtyminen rangaistavaksi uusien tunnusmerkistöjen perusteella ei merkitse kohtelun lieventymistä, ja näin ollen ennen uudistuksen voimaantuloa tehtyjen tekojen vanhentumiseen voidaan soveltaa tekoaikana voimassa ollutta vanhentumissääntelyä, vaikka aikaisempaa rikosnimikettä ei välttämättä enää mainitakaan uudessa säännöksessä.

70
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

4 Raiskaus

Raiskausta koskeva rikoslain 20 luvun 1 § on seuraava:

Raiskaus

Joka on sukupuoliyhteydessä sellaisen henkilön kanssa, joka ei osallistu siihen vapaaehtoisesti, on tuomittava raiskauksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.

Henkilön osallistumista sukupuoliyhteyteen ei ole pidettävä vapaaehtoisena, jos:

1) hän ei ole sanallisesti, käytöksellään tai muulla tavalla ilmaissut osallistuvansa siihen vapaaehtoisesti;

2) hänet on pakotettu sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkauksella; tai

3) hän ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan tiedottomuutensa, sairautensa, vammaisuutensa, pelkotilansa, voimakkaan päihtymistilansa, heikentyneen tajunnantilansa, tilanteen äkillisyyden, erityisen valta-aseman vakavan väärinkäytön tai muun näihin rinnastettavan syyn vuoksi.

Yritys on rangaistava.

Raiskausta koskeva säännös sisältää ensimmäisessä momentissa rangaistavan käyttäytymisen keskeisen sisällön eli sukupuoliyhteydessä olemisen sellaisen henkilön kanssa, joka ei osallistu siihen vapaaehtoisesti. Sääntely on rakennettu sen mukaisesti, että sukupuoliyhteyteen osallistuvan tulee osallistua siihen vapaaehtoisesti (”kyllä on kyllä” -malli). Raiskausta koskevan säännöksen soveltamisen kannalta keskeinen on säännöksen 2 momentti, jossa säädetään siitä, milloin henkilön osallistumista ei ole pidettävä vapaaehtoisena. Hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp, s. 98) todetuin tavoin 2 momentissa luetellaan kattavasti ne perusteet, joiden nojalla henkilön osallistumista ei ole pidettävä vapaaehtoisena. Nämä perusteet koskevat vapaaehtoisuuden ilmaisun

71
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

puuttumista, pakottamista sekä tilanteita, joissa henkilö ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Muissa tilanteissa raiskauksen tunnusmerkistö ei täyty.

Raiskausta koskevassa sääntelyssä on siten aikaisempaan sääntelyyn verrattuna tapahtunut merkittävä muutos, kun suostumuksen puuttuminen on säädetty tunnusmerkistön keskeiseksi tunnusmerkistötekijäksi. Tämän luvun aluksi onkin syytä ensin tarkastella raiskaussääntelyn kehitystä ja siihen vaikuttaneita tekijöitä. Sääntelyn kehitystä koskevan tarkastelun jälkeen siirrytään sitten arvioimaan ja tulkitsemaan voimassa olevaa sääntelyä tarkemmin.

4.1 Raiskaussääntelyn kehitys

Raiskaus herättää rikoksena monenlaisia tunteita. Samalla kun länsimaissa naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon on kiinnitetty huomiota, myös raiskaus rikoksena on saanut osakseen aikaisempaa suurempaa huomiota. Naisten asemaa koskeneilla muutoksilla on kuvattu olleen suuri vaikutus seksuaalirikoslainsäädäntöön ja raiskausrikoksiin sekä näiden rikosten käsittelyyn.⁹⁴

Suomessa viimeisten viiden vuosikymmenen aikana tapahtuneet seksuaalirikoksia koskevat lainsäädännön muutokset kuvastavat hyvin suomalaisen yhteiskunnan ja lainsäätäjän suhtautumista seksuaalirikoksiin. Ensimmäinen suuri lainsäädännöllinen muutos tapahtui 1970 luvulla, kun rikoslain 20 luvun sääntely uudistettiin. Kun aikaisemmin seksuaalirikosta koskevilla kriminalisoinneilla oli suojattu absoluuttista sukupuolimoraalia, uudistuksella tavoiteltiin erilaisista moraalikäsityksistä riippumatonta sääntelyä. Sääntelyn lähtökohdaksi otettiinkin moraalikäsityksistä riippumaton yksilönsuojan periaate.⁹⁵ Tässä yhteydessä on syytä mainita, että vuonna 1971 voimaan tulleessa rikoslain 20 luvun uudistuksessa raiskaus nähtiin kuitenkin vielä rikoksena, joka saattoi kohdistua vain naiseen. Myöskään aviomies ei voinut syyllistyä raiskaukseen. Raiskausta koskevassa sääntelyssä oli siten edelleen jäänteitä aikaisemmasta sääntelystä ja ajattelusta. Raiskausta koskevaa sääntelyä muutettiin vasta 1.6.1994 voimaan tulleella lailla 316/1994 siten, että sääntely tuli sovellettavaksi myös avioliitossa tehtyyn rikokseen, ja vasta tämän muutoksen jälkeen aviomies saattoi syyllistyä aviopuolisoonsa
__________
94 Ks. esimerkiksi Utriainen 2010, s. 7.
95 HE 52/1970 vp, s. 1.

72
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

kohdistuneeseen raiskaukseen. Hallituksen esityksessä (HE 365/1992 vp) on todettu tältä osin, että yleisessä käsityksessä tapahtuneiden muutosten perusteella voidaan todeta, ettei avioliitto vähennä tai poista puolisoiden seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Perusteltuna ei pidetty enää myöskään sitä, että avioliiton solmiminen voisi heikentää naisen suojaa raiskausta vastaan.⁹⁶ Lakivaliokunta kiinnitti mietinnössään (LaVM 4/1994 vp) huomiota vielä kansainvälisiin velvoitteisiin todeten, että hallituksen esityksen antamisen jälkeen Euroopan neuvoston naisten ja miesten tasa-arvoa käsittelevässä kolmannessa ministerikokouksessa Roomassa lokakuussa 1993 oli hyväksytty julistus naisiin kohdistuvan väkivallan vastustamisesta sekä Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksessa joulukuussa 1993 oli annettu julistus naisiin kohdistuvan väkivallan poistamiseksi. Näiden molempien katsottiin edellyttävän puheena olevan lakiehdotuksen hyväksymistä. Vielä vuoden 1994 muutoksen jälkeenkin raiskaus saattoi kohdistua vain naiseen. Kysymys ei siten ollut sukupuolineutraalista sääntelystä. Lakivaliokunta kiinnitti mietinnössään huomiota myös seksuaalirikossäännösten muihin muutostarpeisiin ja viittasi tältä osin tuolloin käynnissä olleeseen seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistusta koskeneeseen hankkeeseen.

Tätä seksuaalirikossääntelyn taustalla olevaa yksilönsuojan lähtökohtaa korostettiin edelleen seuraavassa 1990-luvulla tapahtuneessa seksuaalirikoksia koskeneessa 1.1.1999 voimaan tulleessa kokonaisuudistuksessa (563/1998). Hallituksen esityksessä (HE 6/1997 vp) on todettu, että jokaisella tulee lähtökohtaisesti olla oikeus itse päättää seksuaalisesta käyttäytymisestään edellyttäen, että hän ei loukkaa toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojaamisen kannalta merkitystä ei ole myöskään sillä, minkälaista seksuaalista suuntautuneisuutta loukkaava teko osoittaa tai kumpaa sukupuolta loukkaaja tai loukattu on. Säännösten tulee olla neutraaleja näissä suhteissa. Seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen ei vaikuta myöskään se, ovatko osapuolet avioliitossa tai elävätkö he muuten parisuhteessa.⁹⁷ Vuoden 1999 kokonaisuudistuksessa raiskauksen keskeisenä tekotapana säilyi väkivaltaa tai sen uhkaa käyttäen tapahtunut pakottaminen sukupuoliyhteyteen. Raiskaus voitiin toteuttaa myös saattamalla toinen tiedottomaksi, pelkotilaan tai muuhun sellaiseen tilaan, jossa hän oli kykenemätön puolustamaan itseään. Vuoden 1999 kokonaisuudistuksessa luovuttiin aikaisemmasta
__________
96 HE 365/1992 vp, s. 3.
97 HE 6/1997 vp, s. 161.

73
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

rikosnimikkeestä väkisinmakaaminen ja rikosnimikkeeksi säädettiin raiskaus. Raiskauksen rangaistusasteikoksi säädettiin vankeutta 1–6 vuotta, ja raiskauksen lievemmäksi tekomuodoksi säädettiin pakottaminen sukupuoliyhteyteen (ks. myös LaVM 3/1998 vp).

Seksuaalirikosten ja erityisesti raiskausta koskevaan sääntelyyn kohdistui tyytymättömyyttä myös vuoden 1999 seksuaalirikoksia koskeneen kokonaisuudistuksen jälkeenkin. Vähitellen keskusteluun nousi kysymys siitä, onko raiskaus nähtävä pakottamista ja väkivaltaa sisältävänä rikoksena vai tuleeko sääntelyä muuttaa siihen suuntaan, että ilman suostumusta tapahtuva sukupuoliyhteys katsotaan raiskaukseksi. Eräänä keskeisenä keskustelun herättäjänä voidaan pitää raiskausta koskevaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisua M.C. v. Bulgaria 4.12.2003. Tapauksessa oli tiivistetysti kyse siitä, mikä merkitys suostumukselle on annettava raiskaustilanteissa. Kyseistä ratkaisua on tulkittu siten, että se asettaa erityisiä vaatimuksia myös kansallisten raiskauskriminalisointien tarkemmalle sisällölle.⁹⁸ Hallituksen esityksessä (HE 283/2010 vp) esitettiin, että rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momenttia muutetaan siten, että sääntelyssä luovutaan vaatimuksesta, jonka mukaan tekijän tulee saattaa uhri kykenemättömäksi puolustamaan itseään. Esityksen mukaan raiskaukseksi arvioitaisiin myös ne tapaukset, joissa tekijä käyttää hyväksi uhrin puolustuskyvyttömyyttä, jota tekijä ei ole aiheuttanut. Tavoitteena oli parantaa ja vahvistaa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojaa.⁹⁹ Sääntelyä myös muutettiin esitetyllä tavalla 1.6.2011 voimaan tulleella lailla 495/2011.

Seuraava periaatteellinen keskustelu raiskausta koskevan sääntelyn kirjoitustavasta sisältyi raiskausrikosten lainsäädännöllisiä muutostarpeita käsitelleeseen oikeusministeriön arviomuistioon (OM 25/2012). Arviomuistiossa todetuin tavoin kysymys uhrin suostumuksesta ja suostumuksen puuttumisesta raiskausrikoksen määrittelyssä oli viimeisen kymmenen vuoden aikana noussut vahvasti esiin erilaisissa kannanotoissa. Arviomuistion laatiminen tuli ajankohtaiseksi naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen (niin sanottu Istanbulin sopimus) johdosta. Yleissopimuksessa on sopimusartikloja myös aineellisen rikosoikeuden osalta (V luku), ja yleissopimuksen 36 artiklassa on määräys seksuaalisen väkivallan osalta. Tämän artiklan mukaan osapuolet toteuttavat tarvittavat lainsäädäntö- ja muut toimet varmistaakseen,
__________
98 Ks. esimerkiksi Pirjatanniemi 2011, s. 163 ja Utriainen 2010, s. 273–275.
99 HE 283/2010 vp, s. 7.

74
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

että rangaistavaksi säädetään muun muassa seksuaalinen tunkeutuminen toisen henkilön emättimeen, peräsuoleen tai suuhun jonkin ruumiinosan tai esineen avulla ilman tämän henkilön suostumusta. Artiklan mukaan henkilön on annettava suostumus vapaaehtoisesti vapaasta tahdostaan, joka arvioidaan kulloistenkin olosuhteiden mukaan. Erityisesti kansainvälisille näkökohdille annettiin korostunut merkitys arvioitaessa suostumuksen merkitystä ja raiskaustunnusmerkistön kirjoitustapaa.¹⁰⁰ Arviomuistiossa on todettu, että kansainväliset näkökohdat tukevat johtopäätöstä, jonka mukaan raiskaus on nähtävä ilman uhrin suostumusta tapahtuvaksi teoksi. Jotta tekoa ei katsota raiskaukseksi, suostumuksen tulee olla teko-olosuhteita vasten arvioituna vapaaehtoisesti ja vapaasta tahdosta annettu. Suostumuksen merkitys ja suostumukselle asetettavat vaatimukset eivät kuitenkaan suoraan kerro sitä, miten asia on syytä lainsäädännöllisesti järjestää. Lainsäädännön muotoilulle jää siten kansallista harkinnanvaraa.¹⁰¹ Arviomuistiossa käsiteltiin ja pohdittiin sitä, mitä etuja tai haittoja liittyisi siihen, jos raiskaussääntely muutettaisiin suostumuksen puuttumiseen perustuvaksi. Arviomuistiossa oli esillä kolme erilaista vaihtoehtoa raiskaussääntelylle siten, että ensimmäisessä mallissa jatketaan voimassa olevaan sääntelyyn perustuvaa mallia, jonka mukaan raiskaussäännöksessä mainitaan ne keinot ja olosuhteet, joita käyttämällä tai hyväkseen käyttämällä rikoksentekijä syyllistyy raiskaukseen. Toisessa mallissa sääntelyn pohjana olisi ollut voimassa oleva sääntely, jota olisi täydennetty ilmaisulla, joka olisi osoittanut rangaistussäännöksessä mainittujen tekotapojen ilmentävänä tilanteita, joissa pätevä suostumus puuttuu. Kolmannen mallin mukaan raiskausta koskeva rangaistussäännös olisi kirjoitettu suostumukselle puuttuvan mallin mukaisesti ja jossa raiskauksen olisi todettu olevan sukupuoliyhteys ilman kohteena olevan henkilön suostumusta. Tämän mallin katsottiin lisäksi edellyttävän myös sitä, että laissa säännellään pätevän suostumuksen edellytykset.¹⁰²

Arviomuistiossa päädyttiin arvioon, jonka mukaan voimassa oleva sääntely, jossa raiskaussäännöksessä mainitaan ne keinot ja olosuhteet, joita käyttämällä tai hyväkseen käyttämällä rikoksentekijä syyllistyy raiskaukseen, ja suostumuksen puuttumiseen perustuva sääntely eivät asiallisesti eroa
__________
100 OM 25/2012, s. 59–60. Ks. myös UM:n työryhmän mietintö koskien naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen voimaansaattamisesta.
101 OM 25/2012, s. 62.
102 OM 25/2012, s. 64–66.

75
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

toisistaan. Nykyisin voimassa olevassa sääntelyssä suostumuksen puuttumisen määrittävät olosuhteet säädetään tunnusmerkistössä, ja suostumuksen puuttumiseen perustuvassa mallissa nämä edellytykset tulisi määrittää erillisessä säännöksessä. Näistä lähtökohdista ja rikossäännöksen selkeyteen liittyvistä näkökohdista johtuen arviomuistiossa päädyttiin katsomaan perustelluimmaksi vaihtoehdoksi kirjoittaa raiskausta koskeva säännös myös jatkossa nykyisellä tavalla.¹⁰³

Arviomuistion ja siitä saadun lausuntopalautteen pohjalta laaditussa hallituksen esityksessä (HE 216/2013 vp) raiskausta koskevan sääntelyn esitettiin rakentuvan aikaisemmin voimassa olevan sääntelyn mukaisesti siten, että tunnusmerkistössä mainitaan teossa käytettävät keinot tai hyödynnettävät olosuhteet.¹⁰⁴ Raiskausta koskevaa sääntelyä ei näin ollen muutettu siten, että säännöksen kirjoitusasua olisi muutettu suostumuksen puuttumiseen perustuvaksi. Erityisesti Euroopan neuvoston yleissopimukseen pohjautunut keskustelu raiskausrikoksen luonteesta ja siitä, miten rangaistussäännös on syytä muotoilla, vaikuttivat väistämättä myös raiskausta koskevan rangaistussäännöksen tulkintaan. Yleissopimuksen kansallisessa ratifioinnissa lähdettiin siitä, että valittu lainsäädäntömalli täytti yleissopimuksen 36 artiklan vaatimukset, ja hallituksen esityksessä 216/2013 vp on lisäksi todettu, että nykyisessä mallissa ja suostumuksen puuttumiseen perustuvassa kirjoitustavassa on itse asiassa kysymys samasta asiasta. Raiskausääntelyä muutettiin 1.9.2014 voimaan tulleella lailla 509/2014 siten, että rikoslain 20 luvun 3 §:n säännös pakottamisesta sukupuoliyhteyteen kumottiin, raiskausta koskevaan 1 §:ään säädettiin niin sanottu vähemmän vakava raiskaus ja törkeää raiskausta koskevaan tunnusmerkistöön säädettiin uudeksi ankaroittamisperusteeksi teon kohdistuminen kahdeksaatoista vuotta nuorempaan henkilöön. Tällä keskustelulla oli nähdäkseni myös yleisempää vaikutusta raiskausta koskevan säännöksen tulkintaan, ja oman käsitykseni mukaan raiskausrikosta koskeva tulkintakäytäntö muuttui aikaisempaan verrattuna.
__________
103 OM 25/2012, s. 66–67. Myös toisenlaisia näkemyksiä on esitetty. Esimerkiksi Kevät Nousiainen ja Merja Pentikäinen ovat todenneet, että yleissopimuksen 36 artiklaa koskevan sopimuksen selitysmuistion mukaan sopimusvaltioiden tulee rangaista ja panna tehokkaasti syytteeseen kaikki suostumukseen perustumattomat seksuaaliset teot. Tapauskohtaisesti on arvioitava, onko uhri suostunut seksuaaliseen tekoon vapaaehtoisesti ja otettava huomioon se, että uhrit reagoivat seksuaaliseen väkivaltaan eri tavoin. Nousiainen ja Pentikäinen lähtevät siitä, että raiskauksen tunnusmerkistö olisi tullut muuttaa sopimuksen mukaiseksi ja suostumuksen puuttuminen (ei pakko) olisi tullut määrittää raiskausrikoksen keskeiseksi elementiksi. Ks. Nousiainen – Pentikäinen 2013, s. 458–459.
104 HE 216/2013 vp, s. 35–38.

76
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Korkein oikeus antoikin vuoden 2013 lopussa merkittäväksi ennakkoratkaisuksi osoittautuneen ratkaisun KKO 2013:96, jossa oli kysymys keskeisesti näytön arvioinnista ja sitä koskevasta prejudikaatista, mutta myös tunnusmerkistön tulkinnasta. Tunnusmerkistön tulkinnan osalta kysymys oli erityisesti siitä, minkälainen väkivalta on riittävää, miten vastustelun loppumiseen tulee suhtautua ja mikä on uhrin tekijälle antaman kondomin merkitys tunnusmerkistön tulkinnassa. Korkeimmassa oikeudessa oli muutoksenhakuasetelmasta johtuen kysymys tältä osin pakottamista sukupuoliyhteyteen koskevasta tunnusmerkistöstä, mutta kannanotoilla oli merkitystä myös raiskausrikoksiin laajemmin. Korkein oikeus totesi näistä tunnusmerkistötekijöistä seuraavaa:

KKO 2013:96:

– –

Tunnusmerkistö ja tahallisuus

44. X (vastaaja / kirjoittajan kommentti) on lisäksi valituksessaan esittänyt, että vaikka tapahtumat olisivat edenneet A:n (asianomistaja / kirjoittajan kommentti) kuvaamalla tavalla, tapauksessa ei täyty sukupuoliyhteyteen pakottamisen tunnusmerkistö eikä X:n voida katsoa toimineen tahallisesti.

45. Rikoslain 20 luvun 3 §:n mukainen sukupuoliyhteyteen pakottaminen on saman luvun 1 §:n mukaisen raiskauksen lievin tekomuoto. Ensiksi mainitun pykälän 1 momentin tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää, että rikoksentekijä on pakottanut toisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä väkivaltaa tai sen uhkaa, joka kuitenkin voi olla vähäistä. Rikoksessa keskeistä on toisen itsemääräämisoikeuden loukkaus.

46. Koska A oli kieltänyt X:n lähentelyt, täyttävät syytteessä kuvattu kouriminen ja makuuhuoneeseen työntäminen samoin kuin myöhemmin A:n päällä istuminen myös väkivaltaa koskevan tunnusmerkin. Käytetyn väkivallan ja siitä seuranneen pelkotilan ja avuttomuuden johdosta A on tullut pakotetuksi sukupuoliyhteyteen. Korkein oikeus katsoo X:n menettelyn täyttävän kyseisen rikoksen ulkoiset tunnusmerkit.

47. X on väittänyt, ettei hän ollut ymmärtänyt pakottavansa A:ta ainakaan sen jälkeen, kun A oli ojentanut hänelle kondomin. X:n mukaan hän ei ollut selvillä A:n vastustuksen jatkumisesta eikä ollut toiminut tahallisesti.

77
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

48. Edellä esitetyn mukaisesti asiassa on katsottu näytetyksi, että A on keittiössä yrittänyt työntää X:ää luotaan ja että hän on sanallisesti kieltänyt X:ää sekä keittiössä että myöhemmin makuuhuoneessa. X on tunnustanut kuulleensa A:n kiellon ennen yhdyntää. Korkein oikeus toteaa lähtökohtana, ettei pelkästään lähentelyä ja yhdyntää koskevien kieltojen jälkeen tapahtuvasta fyysisen tai edes sanallisen vastustelun päättymisestä voida päätellä suostumusta yhdyntään. Tahallisuutta ei poista eikä rikoksentekijää vapauta vastuusta vain se, että hän olettaa toisen muuttaneen mielensä ilman, että tahdon muuttumista on sanallisesti tai muutoin selkeästi ilmaistu. Pelkkää kondomin ojentamista ei tämänkaltaisissa olosuhteissa voida pitää sellaisena ilmaisuna. Korkein oikeus katsoo, ettei tapaukseen tästä syystä voida soveltaa vastuuvapausperusteena myöskään rikoslain 4 luvun 1 §:ssä tarkoitettua tunnusmerkistöerehdystä.

Korkein oikeus katsoi ratkaisussaan vastaajan syyllistyneen pakottamiseen sukupuoliyhteyteen.

Suomen raiskausta koskevaa sääntelyä arvosteltiin erityisesti ennen vuonna 2011 tapahtunutta rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin uudistusta sen vuoksi, että väkivallan käyttö oli liiaksi määritellyt raiskauksen sääntelyä. Tämän johdosta on esitetty kannanottoja, että raiskaus tulisi määritellä uhrin suostumuksen puuttumisen perusteella eikä käytetyn väkivallan perusteella. Painavimpana kansainvälisenä perusteena keskustelussa on viitattu erityisesti niin sanotun Istanbulin sopimuksen 36 artiklaan. Tämän mukaan sopimusosapuolten tulee varmistua siitä, että seksuaalinen tunkeutuminen toisen henkilön emättimeen, peräsuoleen tai suuhun ilman tämän henkilön suostumusta on rangaistavaa. Tästä on johdettu vaatimus, että raiskaus tulisi muotoilla siten, että ilman suostumusta tapahtuvaa sukupuoliyhteyttä pidettäisiin raiskauksena. Kysymys olisi raiskauksesta, jos uhri ei ole aidosti ja vapaaehtoisesti suostunut sukupuoliyhteyteen.

Perustuslakivaliokunnan lausunnossa (PeVL 6/2014 vp) hallituksen esitykseen (HE 216/2013 vp) liittyen on otettu myös kantaa raiskausrikosta koskevan sääntelyn rakenteeseen ja pohdittu sitä, onko sääntelyä muutettava suostumuksen puuttumiseen perustuvan mallin mukaiseksi. Perustuslakivaliokunta on todennut, että suostumuksen puuttumiseen perustuva kirjoittamistapa korostaisi raiskauksen luonnetta seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ja ihmisoikeuksien loukkauksena. Perustuslakivaliokunnan arvion mukaan valmisteltaessa jatkossa rikoslain 20 luvun uudistuksia on syytä arvioida

78
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

mahdollisuudet kehittää raiskauksen tunnusmerkistöä tähän suuntaan.¹⁰⁵ Raiskausta koskeva oikeuspoliittinen keskustelu koski jo vuonna 2014 erityisesti sitä, onko Suomessa voimassa olevaa raiskausta koskeva rangaistussäännöstä muutettava suostumusmallin mukaiseksi.

Oikeuskäytännön perusteella raiskaus näyttäytyikin monessa suhteessa erilaisena kuin pelkästään aikaisemman rangaistusäännöksen tasolla tarkasteltuna. Optulan raiskausrikoksia koskevassa selvityksessä on hyvin kuvattu sitä, miten raiskaus teonpiirteidensä perusteella ilmenee oikeuskäytännössä.¹⁰⁶ Optulan selvityksen ja oikeuskäytännöstä tekemieni käytännön havaintojen perusteella oikeuskäytännössä esiintyvissä raiskaustapauksissa hyvin usein kysymys on siitä, että tekijä ja uhri ovat toisilleen jollain tavoin entuudestaan tuttuja. Usein kysymys on parisuhteessa olevista asianosaisista. Toisaalta tuttavuus ei ole kaikissa tapauksissa kovin läheistä, ja kysymys voi olla tällöin siitä, että tekijä ja uhri ovat tienneet toisensa kenties omien ystäviensä kautta taikka muun tällaisen yhteyden kautta. Sen sijaan tilanne, jossa tekijä ja uhri olisivat toisilleen entuudestaan täysin tuntemattomia, on harvinainen.

Tilannetta on edeltänyt usein ravintolassa vietetty ilta, jonka jälkeen on lähdetty kahdestaan tai aluksi isommalla porukalla jatkoille. Tekijä ja uhri ovat olleet päihtyneitä, ja jatkojen aikana tekijä on hyväksikäyttänyt uhrin päihtymystilaa olemalla sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa. Tekijä ei oikeudenkäynnissä usein kiistä sukupuoliyhteyttä, mutta väittää sen tapahtuneen yhteisymmärryksessä. Näissä tilanteissa keskeisin kysymys on oikeudenkäynnissä ollut aikaisemminkin se, mikä uhrin päihtymystila on ollut. Onko uhri ollut tiedoton tai onko hän alkoholin tai muiden päihteiden vuoksi ollut sillä tavoin avuttomassa tilassa, että hän ei ole ollut kykenevä muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan?

Toiseksi oikeuskäytännössä on esiintynyt myös runsaasti tapauksia, joissa tekijä ja uhri ovat viettäneet aikaa yhdessä ja tekijän pyrkimys on lopulta päästä sukupuoliyhteyteen uhrin kanssa, mutta uhri ei ole suostuvainen sukupuoliyhteyteen. Tekijä pitää uhria fyysisesti paikoillaan, riisuu tai repii uhrin vaatteet jollain tavoin pois, ja on tämän jälkeen sukupuoliyhteydessä uhrin
__________
105 Perustuslakivaliokunnalle asiantuntijalausunnon antanut Sakari Melander käsitteli lausunnossaan (Lausunto perustuslakivaliokunnalle 25.2.2014) raiskauksen tunnusmerkistön sääntelytapaa. Melander esitti johtopäätöksenään, että sen jälkeen, kun nykymuotoisen raiskausta koskevan rangaistussäännöksen tulkinnasta on saatu kokemuksia, jatkossa voisi olla aiheellista pohtia, onko rangaistussäännöksen kirjoitustapaa syytä muuttaa suostumusperusteista tunnusmerkistömallia ilmentäväksi.
106 Ks. erityisesti OM 13/2012, s. 54–57.

79
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

kanssa. Tekijän fyysisen väkivallan käyttö kulminoituu siten siihen, että hän ei kunnioita uhrin kielteistä suhtautumista sukupuoliyhteyteen, vaan jatkaa sukupuoliyhteyteen pääsemistä fyysisellä pakolla. Näissä tilanteissa oikeuskäytännössä katsotaan, että nämä fyysiset toimet ovat sitä väkivaltaa, jonka avulla sukupuoliyhteyteen pakottaminen tapahtuu ja että kysymys on raiskauksesta. Tilanne ei usein ole sellainen, että tekijä ilman edeltävää kanssakäymistä omilla voimillaan ilman uhrin myötävaikutusta riisuu uhrilta vaatteet ja tämän jälkeen pitää fyysisellä voimalla uhria aloillaan, jottei tämä pääse pois tilanteesta, ja työntyy sukuelimellään uhrin sukuelimeen. Raiskaus ulkona uhrille täysin tuntemattoman tekijän tekemänä ei ole kovin tyypillinen tekotapa. Luonnollisesti oikeuskäytännössä esiintyy tapauksia, joissa tekijä on lähtenyt ulkona seuraamaan uhria ja lopulta ottanut uhrista kiinni, kaatanut maahan, riisunut uhrin housut ja näillä väkivaltaa sisältävillä toimenpiteillä pakottanut uhrin sukupuoliyhteyteen.

Oikeuskäytännön perusteella raiskaus näyttäytyy rikoksena, jossa tekijän ja uhrin välillä ei ole suuressa osassa tilanteita ollut mitään vihamielistä kohtaamista ja jossa tekijän sukupuoliyhteyteen pääsemiseksi tapahtunut fyysinen pakottaminen on ollut seurausta siitä, että uhri ei ollut suostunut sukupuoliyhteyteen. Toinen tyypillinen tilanne näyttäisi olevan se, jossa uhrin tahdonmuodostusta koskeva kyky on ollut alentunut päihtymystilan johdosta ja jossa tekijä on käyttänyt tätä uhrin tilaa hyväkseen olemalla sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa. Näissäkään tilanteissa kysymys ei ole siitä, että tekijä fyysistä voimaa käyttäen pakottaisi uhrin sukupuoliyhteyteen. Raiskauksen oikeuskäytännön mukainen todellisuus ei ole siten vastannut perinteistä lähtökohtaa, jossa raiskaus nähdään yllättävänä, uhrille entuudestaan tuntemattoman tekijän ”päällekarkauksena”, jossa tekijä väkivaltaa käyttäen pakottaa uhrin sukupuoliyhteyteen. Aikaisemman rangaistussäännöksen ja oikeuskäytännössä esiintyvän todellisuuden välillä näytti olleen jonkinlainen ristiriita. Tähän ristiriitaan on osittain viitattu myös vuoden 2022 kokonaisuudistusta koskevassa hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp, s. 10 ja 36).

Oikeuskäytännössä esiintyvät raiskaukset ovat tyypillisesti sellaisia, joissa kysymys on lähtökohtaisesti ilman uhrin suostumusta tapahtuvasta sukupuoliyhteydestä. Vuoden 2022 kokonaisuudistusta edeltänyt raiskauksen rangaistussäännös ja oikeuskäytännön todellisuus olivat erkaantuneet jonkin verran toisistaan. Uhrin aidon suostumuksen puuttuminen oli jo aikaisemmassakin raiskausta koskevassa rangaistussäännöksessä sisäänrakennettuna oletuksena. Oikeuskäytännössä esiintyvät tilanteet tukivat suostumuksen puuttumiseen perustuvaan malliin siirtymistä. Kriminaalipoliittinen keskustelu oli edennyt

80
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

siihen pisteeseen, että raiskaussääntely ja aikuisiin kohdistuvien seksuaalirikosten sääntely yleisemminkin oltiin vuoden 2022 kokonaisuudistuksessa valmiit muuttamaan suostumuksen puuttumiseen perustuvan mallin mukaiseksi.

4.2 Vuoden 2022 kokonaisuudistus – suostumuksen puuttuminen

Seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistusta valmistelleen työryhmän asettamispäätöksessä valmistelun tavoitteeksi asetettiin raiskaussääntelyn muuttaminen suostumuksen puuttumiseen perustuvan mallin mukaiseksi. Valmistelun aikana arvioitavaksi jäi tältä osin se, miten raiskaussäännös muotoillaan.

Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ja ruumiillisen koskemattomuuden arvo ja merkitys on lisääntynyt, ja niiden suojaa vahvistaa edelleen se, että raiskauksen keskeiseksi perusteeksi teon kohteen pakottamisen tai avuttoman tilan sijaan määritetään tämän vapaaehtoisen osallistumisen puute. Henkilön vapaaehtoisuus osallistua sukupuoliyhteyteen voi puuttua, vaikka häntä ei ole siihen varsinaisesti pakotettu esimerkiksi väkivallalla tai uhkauksella. Vapaaehtoisen osallistumisen kannalta olennaista on se, onko henkilö voinut osallistua siihen omasta valinnastaan, johon valinnanmahdollisuuteen vaikuttaa se, onko henkilöllä ollut riittävä kyky ja vapaus valinnan tekemiseen. Valinnanmahdollisuus on siten keskeinen tekijä, kun arvioidaan sitä, onko henkilö osallistunut sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisesti. Tällaista valinnanmahdollisuutta ei ole, jos tekijä on käyttänyt väkivaltaa tai jos uhri on ollut sellaisessa tilassa, jossa kykyä aitoon valinnanmahdollisuuden käyttämiseen ei ole ollut.

Suostumusmallissa lähtökohtana on, että sukupuoliyhteys ilman uhrin aitoa suostumusta on raiskaus. Suostumus annetaan eri tarkoituksessa kuin rikosoikeuden yleisten oppien tarkoittamassa vastuuvapausperustetta tarkoittavassa suostumuksessa. Kun esimerkiksi pahoinpitelyä koskevassa tilanteessa uhri voi antaa pätevän suostumuksen oman fyysisen koskemattomuuden loukkaamiseen tiettyyn rajaan saakka, sukupuoliyhteyttä koskevassa suostumuksessa on kysymys siitä, että tällöin kysymys ei ole seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavasta sukupuoliyhteydestä. Suostumus raiskausta koskevassa tunnusmerkistössä ei ole oikeuttamisperuste, vaan kysymys on siitä, että tunnusmerkistön mukainen teko edellyttää, että sukupuoliyhteys tapahtuu ilman uhrin suostumusta. Seksuaalisessa kanssakäymisessä aito suostumus annetaan yleensä konkludenttisesti. Molemmat asianosaiset tietävät toistensa

81
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

käyttäytymisen perusteella olevansa niin sanotusti oikealla asialla, ja tilanne etenee molemmin puolin asianosaisten kontrollissa ja molemminpuolisin suostumuksin sukupuoliyhteyteen saakka.

4.3 Raiskaus selvitysten ja tilastojen valossa

Raiskausrikosten arvioinnin kannalta on syytä tarkastella myös sitä, minkälaisissa olosuhteissa raiskaus tyypillisesti tehdään. Tältä osin tarkastelussa on syytä kiinnittää huomiota tekopaikkaan, tekijän ja uhrin väliseen suhteeseen, alkoholin osuuteen tapauksissa ja muihin teonpiirteisiin. Näillä tiedoilla on merkitystä tunnusmerkistön tulkinnan kannalta, mutta myös rangaistuksen mittaamisessa, kun arvioidaan sitä, miten rangaistustilastoja tulkitaan ja voidaanko käsillä olevaa tapausta pitää niin kutsuttuna tyyppitapauksena vai onko siinä tyyppitapauksesta poikkeavia piirteitä. Raiskausrikoksista on laadittu useita selvityksiä, joista seuraavassa on hyödynnetty Krimon vuoden 2020 rikollisuustilannekatsausta, Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan vuoden 2020 selvitystä ja Optulan OM:lle vuonna 2012 laatimaa selvitystä raiskausrikoksista.

Krimon vuoden 2020 rikollisuustilannetta koskevan katsauksen¹⁰⁷ (Krimo 49/2021) mukaan viranomaisten tietoon tuli yhteensä 1 450 raiskausrikosta vuonna 2020, mikä oli kaksi prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Kymmenenvuotisjakson alimmasta rikosten määrän tasosta vuonna 2013 viranomaisten tietoon tulleiden raiskausten määrä on kasvanut 49 %. Erityisesti törkeiden tekomuotojen määrä on lisääntynyt huomattavasti. Vuonna 2020 raiskausrikoksista 9 % oli tekomuodoltaan törkeitä, kun taas lievemmin rangaistavien raiskausten (aikaisempi RL 20:1.3) osuus oli vain kaksi prosenttia.¹⁰⁸ Vuosina 2018–2020 viranomaisten tietoon tulleiden raiskausrikosten tekijöistä 99,2 % oli miehiä ja 0,8 % naisia. Uhrien sukupuolijakauma oli pitkälti päinvastainen eli 96 % naisia ja 4 % miehiä.¹⁰⁹ Raiskausrikoksista epäiltyjen ikäjakauma painottuu vahvasti nuorimpiin ikäryhmiin. Rikostaso on korkeimmillaan 18–20-vuotiaiden keskuudessa, ja kaikkiaan 38 % epäillyistä oli
__________
107 Rikollisuustilanne 2020 – Rikollisuuskehitys tilastojen ja tutkimusten valossa: Krimo katsauksia 49/2021.
108 Krimo 49/2021, s. 69.
109 Krimo 49/2021, s. 71.

82
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

15–24-vuotiaita ja 27 % 25–34-vuotiaita.¹¹⁰ Uhreista puolestaan 52 % oli 15–24-vuotiaita ja kaikkiaan 83 % uhreista oli alle 35-vuotiaita.

Krimon rikollisuustilannekatsauksen mukaan valtaosa raiskausrikoksista tapahtuu yksityisissä tiloissa. Vuonna 2020 viranomaisten tietoon tulleista raiskausrikoksista 76 %:ssa tekopaikkana oli yksityinen asunto ja 13 %:ssa muu yksityinen tila. Kaikkiaan siis 89 % raiskausrikoksista tapahtui yksityisissä tiloissa. Osuus on viimeisen kymmenen vuoden aikana vaihdellut 78 ja 89 %:n välillä.¹¹¹ Vuosina 2018–2020 kirjattuihin rikoksiin syylliseksi epäillyistä 29 % oli alkoholin tai muun päihteen vaikutuksen alaisena. Päihtyneiden tekijöiden osuus on alhaisempi kuin muissa väkivaltarikoksissa. Optulan laatimassa raiskausrikoksia koskevassa selvityksessä hyödynnetyn tuomioistuinaineiston perusteella uhreista 44 % oli päihtyneitä (OM 13/2012, s. 64). Raiskausrikoksissa päihtymyksellä on siis rooli sekä uhrin että tekijän osalta. Selvityksen mukaan noin joka kolmannessa tuomioistuinkäsittelyyn edenneessä raiskaustapauksessa osapuolet olivat puolisoita tai seurustelivat keskenään (OM 13/2012, s. 66). Neljäsosassa tapauksista osapuolet olivat tuttavia tai ystäviä. Vajaassa viidesosassa tapauksista kyse oli satunnaistuttavista, ja reilussa kuudesosassa osapuolet olivat tuntemattomia toisilleen.¹¹²

Optulan laatimassa selvityksessä raiskausrikoksista (OM 13/2012) on tehty seuraava koonnos raiskauksen tyypillisistä piirteistä. Rikokset tehdään pääasiallisesti (2/3) tekijän tai uhrin tai molempien yhteisessä asunnossa. Yksi kuudesta tapahtui ulkotiloissa. Lähes kaikkiin raiskausrikoksiin sisältyy jonkinasteista väkivaltaa tai fyysistä käsiksi käymistä, kun viisi prosenttia tapauksista ei sisältänyt väkivallan käyttöä koskevaa mainintaa. Noin joka kymmenennen rikoksen toteutustapana mainittiin riisuminen. Vakavampaa ja pitkäkestoisempaa väkivaltaa käytettiin runsaassa viidenneksessä tapauksia. Tyypillisin väkivallan käyttömuoto on kiinni pitäminen ja tätä astetta vakavampana käsiksi käyminen, maahan kaataminen ja myös pidempiaikainen retuuttaminen (neljännes kumpaakin). Valtaosaan tapauksia liittyy tuomioon merkittyjä psyykkisiä seurausvaikutuksia. Kolmanneksessa kaikista tapauksista psyykkisten seurausten johdosta on hakeuduttu hoitoon tai turvauduttu tukitoimiin. Noin kolmannekseen tapausselosteista ei ollut liitetty mainintaa tai kuvausta sen enempää fyysisestä kuin psyykkisestäkään vammasta. Vakavampien hoitoa vaativien tapausten osuus on 10–20 %:n vaiheilla.
__________
110 Krimo 49/2021, s. 71.
111 Krimo 49/2021, s. 72.
112 Krimo 49/2021, s. 72.

83
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Päihtyneiden osuus on suuri niin uhrien (44 %) kuin tekijöidenkin (36 %) joukossa. Omana erityisryhmänään olivat tiedottomuutensa (jossa syynä usein juuri päihtymys) perusteella puolustuskyvyttömät uhrit. Yksi neljästä rikoksesta määriteltiin pitkäkestoiseksi (jolloin teko saattaa myös sisältää useampia osatekoja). Yhteen kuudesta liittyy vapaudenriiston elementtejä tai tekijöitä on useampi kuin yksi (yleensä kaksi). Suunnitelmallisia piirteitä liittyi kahdeksaan prosenttiin tapauksia, varsinaisten ”puskaraiskausten” osuus jäi kuuteen prosenttiin. Deittiraiskauksiin luettavia tapauksia oli noin viidennes, tuntemattomien tekemiä taas noin kuudennes. Toisin sanoen viidessä kuudesta tapauksesta tekijä ja uhri tunsivat toisensa.¹¹³

Kokonaisuudistukseen liittyen Turun yliopisto laati tutkimusraportin raiskausrikosten etenemisestä rikosprosessissa.¹¹⁴ Myös tämän raportin mukaan raiskaus on hyvin sukupuolittunut ilmiö, sillä valtaosa epäillyistä tekijöistä on miehiä, kun taas uhreista valtaosa on naisia. Esimerkiksi vuonna 2018 tilastoista löytyi 790 raiskausrikoksesta epäiltyä, joista 787 oli miehiä ja kolme naisia. Samana vuonna raiskauksen uhreja tilastoitiin 1 239, joista 1 199 oli naisia ja 40 miehiä. Tekijöiden ikä oli valtaosassa tapauksia 18–34 vuotta, sillä tämä ikäryhmä edustaa noin 60 % epäillyistä.¹¹⁵ Uhrien osalta voidaan puolestaan todeta, että noin 82 % raiskauksen uhreista oli alle 35-vuotiaita.

Tutkimusraportti käsitteli niitä tilanteita, joissa esitutkinta oli päättynyt, syyte oli jätetty nostamatta tai käräjäoikeus oli hylännyt syytteen. Raportin käräjäoikeuden hylkäämiä syytteitä koskevasta osiosta on havaittavissa, että syytteen hylkäämiseen johtaneissa tapauksissa lähes 87 %:ssa tapahtumapaikkana oli yksityisasunto, valtaosassa tapauksia asianosaiset tunsivat toisensa entuudestaan ja vain neljässä prosentissa kysymyksessä olivat toisilleen entuudestaan tuntemattomat osapuolet. Puolet tapauksista oli sellaisia, joissa uhri kertoi olleensa alkoholin, huumausaineiden tai lääkkeiden vaikutuksen alainen (51,9 %). Tyypillisesti kyse oli alkoholista.¹¹⁶ Raportin mukaan uhri kertoi olleensa nukkumassa, kun hän oli herännyt sukupuoliyhteyteen tai epäillyt herättyään joutuneensa seksuaalisen väkivallan kohteeksi noin 35 %:ssa tapauksista (35,2 %). Uhri kertoi olleensa tiedottomassa tilassa, kuten sammuneena runsaan alkoholin käytön takia, lähes joka neljännessä tapauksessa (24,1 %).¹¹⁷
__________
113 OM 13/2012, s. 66–67.
114 Alaattinoğlu – Kainulainen – Niemi 2020.
115 Alaattinoğlu – Kainulainen – Niemi 2020, s. 46.
116 Alaattinoğlu – Kainulainen – Niemi 2020, s. 84.
117 Alaattinoğlu – Kainulainen – Niemi 2020, s. 84.

84
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

4.4 Raiskauksessa edellytettävä sukupuoliyhteys

4.4.1 Sukupuoliyhteyden määritelmä

Seksuaalirikoksia koskeva sääntely perustuu siihen, että uhriin kohdistetaan moitittavina pidettäviä, laadultaan erilaisia seksuaalisuuden kannalta olennaisina pidettäviä tekoja. Nämä seksuaalisuuden kannalta olennaisina pidettävät teot on rikoslain 20 luvussa jaoteltu sukupuoliyhteyteen ja seksuaaliseen tekoon. Joissakin seksuaalirikoksissa edellytetään sukupuoliyhteyttä ja toisissa puolestaan edellytetään muunlaista seksuaalista tekoa.

Kuten raiskausta koskevasta rangaistussäännöksestä ilmenee, raiskauksessa edellytetään sukupuoliyhteyttä. Sukupuoliyhteys on puolestaan määritelty rikoslain 20 luvun 23 §:n 1 momentissa seuraavasti:

Sukupuoliyhteydellä tarkoitetaan tässä laissa sukuelimellä tehtävää taikka sukuelimeen tai peräaukkoon kohdistuvaa seksuaalista tunkeutumista toisen kehoon, toisen sukuelimen ottamista omaan kehoon taikka toisen sukuelimen tai peräaukon koskettelua sukuelimellä tai suulla.

Sukupuoliyhteyden määritelmää on aikaisempaan nähden laajennettu siten, että sukupuoliyhteytenä pidetään myös toisen sukuelimen tai peräaukon koskettelua sukuelimellä tai suulla. Aikaisempaan määritelmäsäännökseen nähden tehtiin myös se muutos, että sukupuolielimen sijasta määritelmässä käytetään termiä sukuelin. Tähän ei liity asiallista muutosta, vaan kysymys on lähinnä pyrkimyksestä sukupuolineutraaliin ilmaisuun. Muutoin sukupuoliyhteyden määritelmään ei tehty muutoksia, ja siten muuttumattomilta osin sukupuoliyhteyden määritelmän tulkinnassa voidaan tukeutua aikaisemman määritelmän aikana syntyneeseen tulkintakäytäntöön.

4.4.2 Sukupuoliyhteyden täyttävät toimet

Sukupuoliyhteys on siis kysymyksessä sekä silloin, kun tunkeudutaan sukuelimeen tai peräaukkoon taikka sukuelimellä tunkeudutaan toisen kehoon. Tunkeutuminen sukuelimeen tai peräaukkoon voi tapahtua joko sukuelimellä tai muulla kehon osalla taikka esineellä. Sukuelimellä tapahtuva tunkeutuminen voi sen sijaan olla sukuelimeen (vagina) kohdistuvan sukupuoliyhteyden lisäksi anaalista tai oraalista sukupuoliyhteyttä.¹¹⁸ Määritelmäsäännöksen
__________
118 HE 6/1997 vp, s. 188.

85
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

mukaisena sukupuoliyhteytenä ei siten pidetä esimerkiksi tekopeniksellä tehtävää tunkeutumista uhrin suuhun. Tällainen sukuelimellä tehtävään tunkeutumiseen rinnastettava seksuaalinen tunkeutuminen tekopeniksellä tai muulla vastaavalla välineellä on sukupuoliyhteyttä ainoastaan, jos tunkeutuminen kohdistuu sukuelimeen tai peräaukkoon.¹¹⁹

Peräaukkoon tapahtuva tunkeutuminen rinnastuu sukuelimeen tapahtuvaan tunkeutumiseen eli tunkeutuminen voi tapahtua sukuelimen lisäksi millä tahansa kehonosalla tai esineellä. Hallituksen esityksessä (HE 216/2013 vp) on todettu, että peräaukkoon tapahtuvaa tunkeutumista voidaan pitää yhtä paheksuttavana kuin tunkeutumista sukuelimeen. Hallituksen esityksen mukaan pakolla tehdyn teon vahingollisuuteen ja paheksuttavuuteen liittyvien näkökohtien perusteella oli olemassa selviä perusteita sille, että esineellä tai muulla ruumiinosalla tehty tunkeutuminen peräaukkoon otetaan sukupuoliyhteyden määritelmän piiriin. Tällainen teko vähintäänkin rinnastuu niihin, jotka jo aikaisemmin kuuluivat sukupuoliyhteyden määritelmän piiriin. Rikoksen uhrin ja hänen seksuaalisen itsemääräämisoikeutensa loukkaamisen määrän kannalta ei ollut nähtävissä merkitystä sen suhteen, millä tunkeutuminen tapahtuu. Tunkeutuminen esineellä peräaukkoon voidaan jopa usein katsoa muuta sukupuoliyhteydeksi katsottavaa tekotapaa vakavammaksi tällaisen teon nöyryyttävyyden tai kivuliaisuuden takia.¹²⁰

Sukupuoliyhteyden määritelmän laajennus koskee nyt eräitä koskettelemalla tapahtuvia tekotapoja. Määritelmän mukaan toisen sukuelimen tai peräaukon koskettelua pidetään sukupuoliyhteytenä, jos koskettelu tapahtuu sukuelimellä tai suulla. Hallituksen esityksen (HE 13/2022 vp, s. 134) mukaan suulla koskemisella tarkoitetaan myös kielellä tapahtuvaa koskemista. Tältäkin osin määritelmäsäännös on sukupuolineutraali eli koskettelun kohteena tai tekijänä voi olla samaa tai eri sukupuolta oleva, ja määritelmän on tarkoitettu olevan neutraali myös sen suhteen, kumpi osapuoli on tekijä ja kumpi teon kohde.
__________
119 Hallituksen esityksen luonnoksessa sukupuoliyhteyden määritelmä esitettiin muutettavaksi siten, että sukupuoliyhteydellä olisi tarkoitettu sukupuolielimellä tehtävää tai siihen rinnastettavaa taikka sukupuolielimeen kohdistuvaa seksuaalista tunkeutumista toisen kehoon. Tällainen sukupuoliyhteyden määritelmä olisi muodostanut tulkintaongelman esimerkiksi muulla kuin sukuelimellä tapahtuvan oraalisen tunkeutumisen osalta. Tästä muotoilusta kuitenkin lain jatkovalmistelussa luovuttiin ja määritelmän laajennus rajattiin vuoden 2014 uudistuksessa koskemaan vain peräaukkoon tapahtuvaa tunkeutumista.
120 Ks. HE 216/2013 vp.

86
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Sukupuoliyhteyden osalta ratkaisevaa ei ole myöskään se, ovatko tekijä ja uhrina oleva henkilö eri vai samaa sukupuolta. Tunkeutumisen tulee kuitenkin olla määritelmäsäännöksen mukaan seksuaalista. Lähtökohtaisesti sukuelimellä tapahtuva tunkeutuminen toisen kehoon on aina seksuaalista. Tuskin muuta selitystä tällaiselle tunkeutumiselle voidaan esittää. Sen sijaan muulla kuin sukuelimellä tapahtuva tunkeutuminen sukuelimeen tai peräaukkoon herättää kysymyksen siitä, voiko tällaisessa tunkeutumisessa olla kysymys tilanteesta riippuen muustakin kuin seksuaalisesta tunkeutumisesta. Selvää on, että sukuelimeen tapahtuva tunkeutuminen ei ole rangaistavaa esimerkiksi lääketieteellisesti perusteltavissa olevissa toimenpiteissä, jotka suoritetaan asianmukaisissa olosuhteissa ja joissa toimenpiteen suorittamiseen on johtanut lääketieteellisesti perusteltavissa oleva syy ja toimenpiteen suorittaa lääkäri tai muu hoitohenkilökuntaan kuuluva.¹²¹ Kysymys ei ole tällöin seksuaalisesta tunkeutumisesta. Arviointi voi lääkärin suorittaman toimenpiteenkin kohdalla olla toinen, jos toimenpidettä ei suoriteta asianmukaisesti (KKO 2011:1).

Voiko kysymykseen lääketieteellisten toimenpiteiden lisäksi tulla jokin toinen tilanne, jossa sukuelimeen tai peräaukkoon tapahtuva tunkeutuminen ei olisi luonteeltaan seksuaalinen tunkeutuminen? Hallituksen esityksessä (HE 216/2013 vp) on peräaukkoon tapahtuvan tunkeutumisen osalta todettu, että yksittäistapauksittain on ratkaistava, onko tunkeutuminen luonteeltaan seksuaalista vai onko se tehty puhtaasti pahoinpitelytarkoituksessa. Vastaavalla tavalla myös sukuelimeen tapahtuva tunkeutuminen voi tapahtua tarkoituksena kohdistaa uhriin ruumiillista väkivaltaa. Arvioitavaksi tällöin jää se, onko tällöin kysymys yksin pahoinpitelystä tai muusta väkivaltarikoksesta vai näiden ohella seksuaalirikoksesta. Edelleen asiassa voi tulla arvioitavaksi se, milloin väkivalta on ollut siinä määrin intensiivistä, että tekoon tulee kenties sovellettavaksi raiskauksen lisäksi pahoinpitelyä taikka törkeää pahoinpitelyä koskeva rangaistussäännös.

Määritelmän mukaan sukupuoliyhteydestä on kysymys silloinkin, kun sukuelimeen tai peräaukkoon tunkeutuminen tapahtuu jollakin esineellä. Esineellä tapahtuva tunkeutuminen vaginaan tai peräaukkoon on siis sukupuoliyhteyttä. Lisäksi tunkeutumisen tulee olla määritelmän mukaan seksuaalinen.¹²² Hallituksen esityksessä todetaan, että silloin kun kysymys ei ole
__________
121 Ks. esimerkiksi HE 282/2010 vp, s. 110.
122 Matikkala 2018a, s. 126.

87
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tavallisesta sukupuoliyhteydestä, tunkeutuminen tulee olla seksuaalista, mikä edellyttää, että tunkeutuminen joko tapahtuu sukuelintä käyttäen tai kohdistuu sukuelimeen. Myös esineellä tapahtuvaa seksuaalista tunkeutumista sukuelimeen ja nyttemmin myös peräaukkoon on pidettävä luvussa tarkoitettuna sukupuoliyhteytenä.¹²³

Esityölausuma oli aikaisemmin voimassa olleen määritelmäsäännöksen näkökulmasta sisällöltään varsin köyhä, koska jo määritelmä itsessään edellytti tunkeutumista sukuelintä käyttäen tai sukuelimeen. Nyt sukupuoliyhteytenä pidetään myös tunkeutumista peräaukkoon, ja tämän tunkeutumisen osalta aikaisemmalla esityölausumalla voi olla merkitystä. Esiin joudutaan nostamaan kysymys siitä, tuleeko tunkeutumiselta vielä vaatia jotain muuta eli “seksuaalista tunkeutumista” poissuljettuna pelkästään esimerkiksi pahoinpitelymielessä tapahtuva tunkeutuminen. Kuten Jussi Matikkala on todennut, määre “seksuaalinen” saattaa johtaa asettamaan edellytyksen, jonka mukaan teolla tulisi olla ainakin jommankumman osapuolen näkökulmasta seksuaalinen luonne. Silloin sukupuoliyhteyttä ei ehkä olisi sellainen esineellä tapahtuva tunkeutuminen sukuelimeen, jonka tarkoituksena on vain uhrin pahoinpiteleminen.¹²⁴

Tuntuisi varsin luontevalta ajatella, että esimerkiksi tapon yritys tai törkeä pahoinpitely on tätä samaa väkivaltarikosta koskevaa tekoa, vaikka teon yhteydessä käytettäisiin erilaisia tekotapoja, kuten vieraiden esineiden tunkemista naisen sukuelimeen. Toisaalta lienee selvää, että teko ei tyhjenny yksin pahoinpitelysäännökseen, jos tekoon sisältyy seksuaalista ulottuvuutta omaavia tekotapoja, ja pahoinpitelynä ei siten tule arvioitavaksi seksuaalisessa mielessä tapahtuva tunkeutuminen toisen sukuelimeen. Tapauksessa KKO 1993:12, jossa korkeimmassa oikeudessa oli kysymys rikollisesta tekosarjasta tuomittavasta rangaistuksesta, alemmat oikeudet olivat katsoneet, että jääpalojen työntäminen emättimeen täyttää törkeän pahoinpitelyn lisäksi tuolloisen vapautta loukkaavan haureuden tunnusmerkistön. Tämän tapauksen osalta on huomattava, että vapautta loukkaavan haureuden rikoslain 20 luvun 2 §:n 1 momentin (16/1971) mukaisessa tunnusmerkistössä oli kysymys väkivallalla tai muulla uhkauksella pakottamisesta sukupuoliyhteyteen tai muuhun haureuteen. Erityisesti ilmaus “muu haureus” on laajentanut tunnusmerkistön soveltamisalaa. Erillistä määritelmäsäännöstä sukupuoliyhteydestä tai muusta haureudesta ei tuolloisessa rikoslain 20 luvussa ollut.
__________
123 HE 6/1997 vp, s. 188.
124 Ks. Matikkala 2018a, s. 126.

88
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Vaginaan tai peräaukkoon voidaan tunkeutua esineen avulla siis kahdessa tarkoituksessa, joko seksuaalisessa tai pahoinpitelytarkoituksessa. Johtopäätös siitä, missä tarkoituksessa teko on tehty, on tehtävissä vain yksittäistapauksittain kulloisessakin asiassa esitettävän näytön perusteella. Näytön arviointi ei kuitenkaan tällaisessa tilanteessa tapahdu nähdäkseni ilman presumptiota. Olettamana on pidettävä sitä, että jos teko kohdistuu sukuelimen alueelle sukuelimen sisälle tunkeutuen, kysymys on raiskauksen tunnusmerkistön tarkoittamasta sukupuoliyhteydestä ja siten raiskauksesta. Näytön arvioinnin lähtökohtana on siis se, että sukuelimeen tapahtuva tunkeutuminen on lähtökohtaisesti seksuaalista, jos muuta ei kyetä osoittamaan.

4.4.3 Milloin tunkeutuminen on edennyt sukupuoliyhteyteen saakka?

Sukupuoliyhteyden määritelmän käsittäessä nyt myös sukuelimen tai peräaukon koskettelun sukuelimellä tai suulla tunkeutumista koskeva arviointi on osin menettänyt merkitystään arvioitaessa, onko kysymys määritelmän tarkoittamasta sukupuoliyhteydestä vai ei. Kun toisen sukuelintä tai peräaukkoa kosketellaan sukuelimellä, sukupuoliyhteys on määritelmän tarkoittamassa mielessä käsillä, vaikka tunkeutumista ei tapahtuisikaan. Samaa koskee tilannetta, jossa toisen sukuelintä tai peräaukkoa kosketellaan suulla. Tällöinkään ei vaadita, että esimerkiksi kielellä tunkeudutaan toisen sukuelimeen tai peräaukkoon. Riittävää on koskettelu.

Tunkeutumista koskeva arviointi ei ole kuitenkaan kaikilta osin menettänyt merkitystään. Esimerkiksi kädellä, sormella, muulla ruumiinosalla tai esineellä tehtävä sukuelimeen tai peräaukkoon kohdistuva koskeminen määritellään jatkossakin sukupuoliyhteydeksi vain, kun teko käsittää tunkeutumisen. Kaikenlainen sukuelimen tai peräaukon koskeminen ei ole siten jatkossakaan määritelmän tarkoittamaa sukupuoliyhteyttä, vaan osa tällaisista teoista arvioitaisiin määritelmäsäännöksen 2 momentin mukaisina seksuaalisina tekoina.

Myös jatkossa arvioitavaksi tulee sukupuoliyhteyden osalta kysymys siitä, milloin tunkeutuminen toisen sukuelimeen tai kehoon muutoin on edennyt niin pitkälle, että kysymyksessä voidaan katsoa olevan sukupuoliyhteys. On arvioitava, onko sukupuoliyhteyteen riittävää se, että tekijä koskettaa kädellä tai esineellä uhrin sukuelintä, vai tuleeko tapahtua tunkeutuminen uhrin sukuelimeen ja miten pitkälle tällaisen tunkeutumisen tulee edetä. Sama

89
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

kysymys koskee myös anaalista sukupuoliyhteyttä. Edelleen tunkeutuminen voi tulla arvioitavaksi myös sukuelimellä tapahtuvan teon osalta, jos syytteessä rangaistusta vaaditaan myös tunkeutumisesta sukuelimeen tai peräaukkoon tai oraalisesta tunkeutumisesta.

Sukupuoliyhteyden määritelmän mukaan sukupuoliyhteyttä on säännöksen alkuosan mukaan sukuelimellä tehtävä tai sukuelimeen taikka peräaukkoon tapahtuva tunkeutuminen. Tunkeutuminen tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että esimerkiksi sukuelinten koskettaminen toisiinsa ei ole tunkeutumista, mutta toki määritelmän loppuosan mukaista sukuyhteyttä. Sormella tai esineellä tapahtuva naisen sukuelimen koskettelu ei ole sukupuoliyhteyttä sen paremmin säännöksen alkuosan kuin loppuosan koskettelua koskevan laajennuksenkaan perusteella. Varhaisemmassa oikeuskirjallisuudessa on todettu, että teko edellyttää sukuelinten yhtymistä. Brynolf Honkasalo toteaa, että ”emissio tai inmissio seminis ei ole välttämätön”.¹²⁵ Rajana siis aikaisemmin voimassa olleen lain mukaan oli sukuelimien toisiinsa koskettaminen.¹²⁶ Aikaisemmassa laissa ei ollut varsinaista määritelmäsäännöstä sukupuoliyhteydelle, joten määrittely oli ainoastaan oikeustieteen ja oikeuskäytännön kehittelemä. Nykyisin voimassa oleva määritelmä edellyttää tunkeutumista toisen kehoon. Tunkeutuminen ei enää edellytä mitään voimalla tapahtuvaa työntymistä, vaan tunkeutuminen kuvastaa yleisemmin sitä, että kysymys on pikemminkin työntymisestä ilman uhrin suostumusta. Tunkeutuminen ei myöskään kuvaa sitä, että tunkeutujan tulisi olla rikokseen syyllistyvä. Esimerkiksi oraalisessa tunkeutumisessa tekijä voi olla se, joka ottaa uhrin sukuelimen suuhunsa, ja tällöinkin kysymys on määritelmän tarkoittamasta sukuelimellä tehdystä tunkeutumisesta.¹²⁷ Kysymys voi olla näin ollen olla myös siitä, että raiskauksen tekijä ottaa uhrin sukuelimen suuhunsa. Tällöinkin kysymys on sukuelimellä tapahtuvasta tunkeutumisesta, vaikka uhri ei ole halunnut tunkeutua sukuelimellään tekijän suuhun, ja tekijä on puolestaan nimenomaisesti halunnut ottaa uhrin sukuelimen suuhunsa. Tällaisessa asetelmassa tunkeutuminen ei edellytä luonnollisesti sitäkään, että uhrin sukuelin olisi erektiossa.

Tunkeutuminen edellyttänee sitä, että naisen sukuelimen osalta tunkeutuminen on edennyt ulkoisten synnytyselinten ohi, mutta tunkeutumisen ei tarvitse edetä tätä pidemmälle. Edelleen oraalisessa sukupuoliyhteydessä
__________
125 Honkasalo 1960, s. 47.
126 Ks. tältä osin myös Hirvelä 2006, s. 424.
127 ks. myös Matikkala 2018a, s.126–127.

90
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

edellytetään, että tunkeutuminen tapahtuu sukuelimellä, joten tällöin tunkeutuminen voi tapahtua ainoastaan miehen sukuelimellä. Oraalisessa sukupuoliyhteydessä riittävää lienee se, että miehen sukuelin on edennyt huulien sisäpuolelle. Tällöin kysymyksessä voidaan katsoa olevan sukupuoliyhteys. Oraalisessa sukupuoliyhteydessä tulkinnanvarainen tilanne voisi olla se, voidaanko tunkeutumista koskevana sukupuoliyhteytenä pitää miehen jäykistyneen sukuelimen eri puolilta tapahtuvaa nuolemista ilman, että sukuelintä varsinaisesti työnnetään suun sisälle. Tällaista sukuelimen nuolemista ei voitane pitää säännöksen tarkoittamana tunkeutumista koskevana sukupuoliyhteytenä. Vastaavalla tavalla tilanne voi olla se, että nuoleminen kohdistuu naisen sukuelimeen. Tällaista sukuelimen ulkoista nuolemista ei voitane pitää määritelmän tarkoittamana tunkeutumista koskevana sukupuoliyhteytenä. Sen sijaan tilanne voi olla toinen, jos kieli työnnetään naisen sukuelimen sisälle, ja tällaista kielen työntämistä voidaan pitää määritelmän tarkoittamana tunkeutumisena. Jäljempänä käsitellään tarkemmin sitä, mitkä kaikki koskettelemalla tapahtuvat teot täyttävät nykyisen sukupuoliyhteyden määritelmän.

Anaalinen tunkeutuminen voi tapahtua sukuelimellä, muulla kehonosalla tai esineellä. Anaalisessa sukupuoliyhteydessä keskeistä on se, että voidaanko riittävänä pitää tunkeutumista peräaukon sisäpuolelle vai vaaditaanko tätä pidemmälle menevää tunkeutumista esimerkiksi sulkijalihaksen ohitse. Katsoisin myös tältä osin samoin kuin oraalisessa sukupuoliyhteydessä, että tunkeutumisen voidaan katsoa olevan kysymyksessä heti siinä vaiheessa, kun sukupuolielin on edennyt kehon sisäpuolelle, ja että tällainen tunkeutuminen on kysymyksessä myös siinä tapauksessa, kun tunkeutumista on tapahtunut vain hyvin vähäisessä määrin. Toisessa suunnassa rajoittavana on se, että pelkkä miehen sukupuolielimellä tai muulla tavoin peräaukon alueelle tapahtuva koskettaminen ei vielä ole tunkeutumista koskevaa sukupuoliyhteyttä siten kuin määritelmäsäännöksessä tarkoitetaan. Sukuelimen laittaminen pakaroiden väliin ei ole tunkeutumista koskevaa sukupuoliyhteyttä, jos samalla ei tunkeuduta peräaukkoon. Näiltäkin osin kysymys on sukupuoliyhteydestä määritelmän loppuosan mukaan silloin, jos koskettelu tapahtuu sukuelimellä tai suulla, joita tilanteita käsitellään jäljempänä tarkemmin. Sormella tai esineellä tapahtuvaa peräaukon ulkopuolista koskettelua ei voida pitää sukupuoliyhteytenä säännöksen alku- tai loppuosan perusteella.

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2017:69 (kohta 26) ottanut kantaa siihen, miten sormin tapahtuvan tunkeutumisen vakavuus rinnastuu sukuelimellä tapahtuvaan tunkeutumiseen todeten, että sormin tehtyä raiskausta ei voida sinällään pitää vähemmän vakavana tekona kuin sukuelimellä

91
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tehtyä raiskausta, vaan seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen vakavuutta tulee arvioida kokonaisuutena. Samaa lähtökohtaa on perusteltua noudattaa myös nykyisen määritelmäsäännöksen aikana. Uuden määritelmäsäännöksen aikana nousee arvioitavaksi se, miten teon vakavuuden suhteen suhtaudutaan sukuelimellä tai suulla tapahtuvaan kosketteluun. Onko tällaisia sukupuoliyhteyden määritelmän täyttäviä tekoja pidettävä vakavuudeltaan samanlaisina kuin tunkeutumisen käsittäviä tekoja? Hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp, s. 134–135) tähän kysymykseen ei oteta kantaa. Lähtökohtana on nähdäkseni pidettävä sitä, että myös koskettelemalla tapahtuvat sukupuoliyhteydet ovat vakavuudeltaan lähtökohtaisesti yhtä vakavia kuin muutkin sukupuoliyhteydet ja näissäkin ratkaisevaa on teon kokonaisarviointi.

Sukupuoliyhteyden määritelmä on lähtökohtaisesti myös tunkeutumista koskevan tekotavan osalta sukupuolineutraali (LaVM 4/2014 vp). Säännöksen sanamuodon mukaisena tunkeutumisena voidaan pitää myös miehen sukuelimeen tapahtunutta tunkeutumista. Tältä osin voidaan viitata ratkaisuihin KKO 2000:90 ja KKO 2005:54, joissa ei ollut suoranaisesti kysymys siitä, onko miehen virtsaputkeen tapahtunutta tunkeutumista (katetrointi tai tulitikkujen työntäminen) pidettävä sukupuoliyhteyden määritelmän tarkoittamana sukupuoliyhteytenä. Tavoite sukupuoliyhteyden määritelmän neutraaliin soveltamiseen kuitenkin puoltaa sitä, että tällaista miehen sukuelimeen tapahtuvaa tunkeutumista pidetään tunkeutumista koskevana sukupuoliyhteytenä.

Tunkeutumisen osalta on syytä käsitellä myös sitä, onko määritelmän tarkoittamasta sukupuoliyhteydestä kysymys, jos tekijä saa teon kohteen työntämään sormensa tai esineen omaan sukuelimeensä tai peräaukkoon ilman, että tekijä suorittaisi tällaista tunkeutumista. Sukupuoliyhteyden määritelmä edellyttää sanamuotonsa mukaan joko tunkeutumista toisen kehoon tai toisen sukuelimen tai peräaukon tietynlaista koskettelua. Omaan sukuelimeen tai peräaukkoon kohdistuvaa tekoa ei siten voida pitää määritelmän mukaisena sukupuoliyhteytenä, mutta kysymys voi olla määritelmäsäännöksen 2 momentin mukaisesta seksuaalisesta teosta. Määritelmäsäännöksen sanamuoto tarkoittaa myös sitä, että sukupuoliyhteydessä ei voi olla etäyhteydessä. Määritelmän tarkoittamasta sukupuoliyhteydestä ei siten ole kysymys, jos tekijä saa esimerkiksi videoyhteyden päässä olevan teon kohteen työntämään sormensa tai esineen omaan sukuelimeensä. Myös tällaisessa tilanteessa kysymys voi olla sitä vastoin muusta seksuaalisesta teosta määritelmäsäännöksen 2 momentissa tarkoitetulla tavalla.

92
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

4.4.4 Milloin sukuelimen tai peräaukon koskeminen on sukupuoliyhteys?

Sukupuoliyhteyttä koskevan määritelmäsäännöksen loppuosan mukaan sukupuoliyhteytenä pidetään myös toisen sukuelimen tai peräaukon koskettelua sukuelimellä tai suulla. Tältä osin hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp, s. 134) on todettu, että määritelmän piiriin saatetaan muutkin kuin tunkeutumista tai omaan kehoon ottamista käsittävät sukuelimellä tai suulla tehdyt teot. Koskettelulla ei kuitenkaan tarkoitettaisi kevyttä ja hetkellistä hipaisemista.

Määritelmä on tältä osin sukupuolineutraali eli koskettelusta on kysymys, kun mies koskee omalla sukuelimellään naisen sukuelintä tai peräaukkoa, nainen koskee suullaan tai kielellään naisen tai miehen sukuelintä tai peräaukkoa taikka mies koskee sukuelimellään tai suullaan miehen sukuelintä tai peräaukkoa. Myös tekijänä tai teon kohteena voi olla kumpi osapuoli tahansa. Sukupuoliyhteydestä on siis kysymys, jos tekijä saa raiskauksen edellyttämällä tavalla uhrin koskemaan sukuelimellään tai suullaan tekijän sukuelintä tai peräaukkoa. Tältä osin hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp, s. 134) on todettu, että raiskauksessa rikoksentekijänä voi olla se, jonka sukuelimeen säännöksessä tarkoitetulla tavalla kosketaan. Näin ollen sukupuoliyhteydestä on kysymys, jos tekijä saa teon kohteen nuolemaan omaa (miehen tai naisen) sukuelintään tai peräaukkoa tai koskettelemaan teon kohteen omalla sukuelimellään tekijän sukuelintä tai peräaukkoa.

Koskettelemalla tapahtuvan sukupuoliyhteyden määritelmän ulkopuolelle on jätetty kädellä, sormella, muulla ruumiinosalla tai esineellä tapahtuvat koskettelut. Määritelmäsäännöksen sanamuodon mukaan muulla kuin sukuelimellä tai suulla tapahtuvat sukuelimen tai peräaukon koskettelut eivät ole sukupuoliyhteyttä, vaan tällaisia tekoja arvioidaan muina seksuaalisina tekoina.

4.5 Raiskauksen tekotavat

Raiskaus tarkoittaa rikoslain 20 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan sukupuoliyhteydessä olemista sellaisen henkilön kanssa, joka ei osallistu siihen vapaaehtoisesti. Pykälän 2 momentissa on puolestaan säännelty siitä, milloin henkilön osallistumista ei ole pidettävä vapaaehtoisena. Pykälän 1 ja 2 momentti muodostavat siten erottamattoman kokonaisuuden, koska 2 momentissa on

93
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

lueteltu tyhjentävästi ne tekijät, jotka voivat tehdä teosta raiskauksen. Tässä yhteydessä on kuitenkin jo syytä todeta, että 2 momentin 3 kohdassa oleva luettelo niistä olosuhteista, joiden vallitessa henkilö ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan, ei ole tyhjentävä.

Raiskauksen rangaistussäännös sisältää vain yhden tekotavan eli vapaaehtoisuuden puuttumiseen perustuvan sukupuoliyhteyden. Vapaaehtoisuuden puuttumisen arvioinnissa joudutaan kuitenkin arvioimaan niitä seikkoja, joiden perusteella sukupuoliyhteyttä ei ole pidettävä vapaaehtoisena. Tässä arvioinnissa tulee esille osin niitä samoja tekijöitä, jotka olivat aikaisemmin voimassa olleessa rangaistussäännöksessä keskeisiä tunnusmerkistötekijöitä, eli väkivallalla tai sen uhalla pakottaminen tai tiettyjen olosuhteiden käyttäminen hyväksi sukupuoliyhteyteen pääsemiseksi. Nämäkin aikaisemmasta säännöksestä tutut seikat näyttäytyvät nyt eri merkityksessä kuin aikaisemmin. Nyt näitä seikkoja arvioidaan siitä lähtökohdasta, osoittavatko ne sen, että sukupuoliyhteyttä ei ole pidettävä vapaaehtoisena. Raiskausta koskevan pykälän 2 momentissa luetellaan ne perusteet, joiden nojalla henkilön ei voida katsoa osallistuneen sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisesti. Pykälän 2 momentin 1–3 kohtien systematiikka voidaan hahmottaa siten, että 1 kohdassa säädetään pääsääntö siitä, milloin suostumuksen ei voida katsoa olevan olemassa. Momentin 2 ja 3 kohdissa puolestaan tarkennetaan tätä pääsääntöä siitä, mitkä tekotavat merkitsevät sitä, että mahdollisesta suostumuksen näennäisestä ilmaisusta tai henkilön passiivisesta suhtautumisesta huolimatta sukupuoliyhteyden ei voida katsoa tapahtuneen henkilön suostumuksesta.

Raiskaussäännöksen tulkinnan kannalta keskeinen lähtökohta on, että henkilö ei osallistu sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisesti. Tämä lähtökohta tulee ottaa huomioon myös pykälän 2 momenttia tulkittaessa. Siten aluksi on syytä käsitellä sitä, mitä vapaaehtoisuudella tai sen puuttumisella lähtökohtaisesti tarkoitetaan.

4.5.1 Vapaaehtoinen osallistuminen

Hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp, s. 53) on todettu, että henkilön osallistumista voidaan pitää vapaaehtoisena, kun hän on osallistunut siihen omasta valinnastaan, jonka valinnan tekemiseen hänellä on ollut riittävä kyky ja vapaus. Pätevän suostumuksen antamisen kriteereistä voidaan siten todeta, että se edellyttää ensinnäkin vapautta tehdä oma valinta. Tähän valintaan ei saisi vaikuttaa siten, että valinnan mahdollisuus ei ole sukupuoliyhteyden

94
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

aloittamisen hetkellä tai sen aikana käsillä. Henkilöllä tulee siten olla vapaa ja omaan harkintaan perustuva mahdollisuus ryhtyä sukupuoliyhteyteen tai kieltäytyä siitä. Toiseksi edellytetään riittävää kykyä tehdä tämä valinta. Tällä tarkoitetaan henkistä kykyä, mutta myös niitä tilannekohtaisia olosuhteita, jotka saattavat sillä hetkellä vaikuttaa kykyyn tehdä valintoja.

Suostumus yleisesti ottaen tarkoittaa seuraavien vähimmäiskriteereiden olemassaoloa:

1 Suostumus voi olla nimenomaisesti ilmaistu tai konkludenttinen. Konkludenttisena suostumuksena voidaan pitää kaikkea sellaista suostumuksen antajan käyttäytymistä, josta ilman sanojen käyttämistä voidaan päätellä suostujan myönteinen suhtautuminen sukupuoliyhteyteen. Seksuaalisessa kanssakäymisessä konkludenttinen suostumus ilmenee tyypillisesti siitä, että molemmat osapuolet omalta osaltaan käyttäytyvät tilanteen edellyttämällä tavalla. Suostumusta koskeva vaatimus koskee kulloistakin sukupuoliyhteyttä erikseen, eikä aikaisemmin suostumuksin tapahtunut sukupuoliyhteys merkitse sitä, että suostumus olisi olemassa myöhemmässä sukupuoliyhteydessä.¹²⁸ Tämä kriteeri on säännelty raiskausta koskevan pykälän 2 momentin 1 kohdassa siten, että sukupuoliyhteyttä ei ole pidettävä vapaaehtoisena, jos henkilö ei ole sanallisesti, käytöksellään tai muulla tavalla ilmaissut osallistuvansa siihen vapaaehtoisesti.

2 Suostumuksen antajalta vaaditaan tiettyjä subjektiivisia ominaisuuksia. Uhrin henkilökohtaisten ominaisuuksien osalta esille nousee ensinnäkin se, minkälaista ikää suostumuksen antajalta vaaditaan ja toiseksi kysymys on siitä, minkälaisia henkisiä ominaisuuksia vaaditaan. Sukupuoliyhteyden osalta voidaan todeta, että 16 vuoden suojaikäraja asettaa yhden konkreettisen rajan ja arvioinnin lähtökohdan. Sukupuoliyhteys alle 16-vuotiaan kanssa on rangaistavaa ilman lisäkriteereitä lapsenraiskauksena tai törkeänä lapsenraiskauksena. Näin ollen ikää koskeva kysymys ei raiskausta koskevassa arvioinnissa muodosta olennaista tekijää. Muiden uhrin henkilökohtaisten ominaisuuksien osalta voidaan todeta, että suostujan tulee
__________
128 Ks. suostumuksen muodosta, antamisen ajasta ja tarkkuutta koskevasta vaatimuksesta Anttila 1946, s. 96–108. Ks. myös Honkasalo 1965, s. 190, jossa Honkasalo toteaa, että teon kohdistuessa johonkin henkilöön fyysisesti suostumus yleensä ilmaistaan vähintään ilmein tai elein.

95
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

olla henkisesti terve. Henkisellä terveydellä tarkoitetaan ensinnäkin uhrin mielenterveyttä. Henkisen terveyden osalta on todettu, että rajana olisi rikosoikeudellinen syyntakeisuus. Suostumusta ei siten voisi antaa henkilö, jota ei voitaisi pitää syyntakeisena.¹²⁹ Rikoslain 3 luvun 4 §:n 2 momentin mukaan tekijä on syyntakeeton, jos hän ei tekohetkellä kykene mielisairauden, syvän vajaamielisyyden taikka vakavan mielenterveyden tai tajunnan häiriön vuoksi ymmärtämään tekonsa tosiasiallista luonnetta tai oikeudenvastaisuutta taikka hänen kykynsä säädellä käyttäytymistään on sellaisesta syystä ratkaisevasti heikentynyt.

Rikoslain yleisten oppien uudistamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 44/2002 vp) on todettu syyntakeettomuuden osalta, että mielisairaus tarkoittaa tyypillisesti psykoottisluonteisia tiloja. Syvää vajaamielisyyttä vastaava psykiatrinen käsite on usein kehitysvammaisuus. Syyntakeettomiksi katsotaan muun ohella älyllisistä syistä ymmärrystä vailla olevat eli vajaamieliset. Käytännössä rajana on ollut, että älykkyydeltään 9-vuotiaan tason alapuolelle jäävät rikoksentekijät on katsottu ymmärrystä vailla oleviksi. Tähän ryhmään kuuluvat vaikeasti kehitysvammaiset (joiden älykkyysosamäärä vaihtelee välillä 20–40), keskivaikeasti kehitysvammaiset (älykkyysosamäärä välillä 35–55) sekä osa lievästi kehitysvammaisista (älykkyysosamäärä välillä 50–70). Selkeätä linjausta sen suhteen, missä vaiheessa raja syyntakeettomien ja alentuneesti syyntakeisten sekä vastaavasti alentuneesti syyntakeisten ja syyntakeisten välillä ylittyy, ei voida esittää. Satunnaisina mielenhäiriöinä tai tajunnan häiriöinä voidaan erityisestä syystä pitää tietoisuuteen tai tahtomiskykyyn vaikuttanutta kuumetautia, myrkytystä, aivotärähdystä ja tunnottomuuteen asti menevää päihtymystä. Syyntakeettomuutta tarkoittavassa tilassa oleva henkilö ei siten voisi antaa myöskään pätevää suostumusta. Suostumuksen antajalta puuttuu kyky antaa pätevä suostumus, jos hän on edellä selostetulla tavalla vakavasti psyykkisesti sairas.¹³⁰

Vammaisten ja sairaiden seksuaalisista kanssakäymistä ei luonnollisesti voida rajoittaa edellytyksin, että seksuaalinen kanssakäyminen ei loukkaa kummankaan osapuolen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Aidosta suostumuksesta ei ole kysymys sellaisessa tilanteessa, jossa toinen osapuoli käyttää
__________
129 Ks. Anttila 1946, s. 114–117.
130 Ks. myös Korkka-Knuts – Helenius – Frände 2020, s. 243 ja Melander 2016, s. 283–284 sekä Nuutila 1997, s. 312–316. Samoin myös Honkasalo 1965, s. 193–194.

96
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

sairauden tai vammaisuuden aiheuttamaa puolustuskyvyttömyyttä hyväkseen. Henkinen kyvyttömyys ilmaista vapaaehtoisuus on säännelty raiskausta koskevan pykälän 2 momentin 3 kohdassa siten, että henkilö ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan vammaisuutensa vuoksi.

Pätevän suostumuksen kohdalla edellytetään, että suostumuksen antaja ymmärtää, mitä suostumus tarkoittaa ja minkä yksittäisen teon suostumus käsittää. Siten suostumuksen antajan päihtymyksellä on myös merkitystä arvioitaessa sitä, onko suostumuksen antaja ymmärtänyt suostumuksensa merkityksen. Päihtymystilassa oleva henkilö ei siten ole välttämättä kykenevä antamaan pätevää suostumusta. Selvää on, että päihtymyksen johdosta tiedottomassa tilassa oleva (”tunnoton”) ei kykene antamaan suostumusta. Jo ennen tiedottomuuden rajan saavuttamista henkilön päihtymys voi olla siinä määrin voimakasasteinen, että henkilöä voidaan pitää päihtymyksen vuoksi avuttomassa tilassa olevana eikä enää kykenevänä antamaan pätevää suostumustaan. Tämä edellytys on ilmaistu raiskausta koskevan pykälän 2 momentin 3 kohdassa siten, että henkilö ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan tiedottomuutensa, voimakkaan päihtymystilansa tai heikentyneen tajunnantilansa vuoksi.

3 Suostumuksen tulee olla vapaaehtoinen. Suostumus ei ole vapaaehtoinen ja aito, jos se saadaan pakolla.¹³¹ Suostumuksessa on kysymys asianosaisen ilmaisemasta tahdosta, jolla hän sallii tekijän teon. Väkivaltaa käyttäen loukatulle tehty teko ei ole tapahtunut loukatun suostumuksella. Suostumuksesta ei voida katsoa olevan kysymys siinä tilanteessa, jossa tekijä väkivaltaa käyttäen pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen. Suostumuksesta ei ole kysymys myöskään siinä tilanteessa, että tekijä väkivaltaa käyttäen saa uhrin sanallisesti ilmaisemaan tahtovansa sukupuoliyhteyteen tekijän kanssa. Uhkauksella saatu suostumus ei ole myöskään aito. Väkivallalla uhaten saatu suostumus sukupuoliyhteyteen ei ole siten aito suostumus. Tämä on ilmaistu raiskausta koskevan pykälän 2 momentin 2 kohdassa siten, että henkilö ei ole osallistunut vapaaehtoisesti, jos hänet on pakotettu sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkauksella.
__________
131 Ks. pakolla saadusta suostumuksesta Anttila 1946, s. 91–93.

97
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

4 Sukupuoliyhteyden kohdalla oletettua suostumusta ei voida hyväksyä. Tavanomaisesti suostumusoppi voi tulla arvioitavaksi myös niin sanotuissa oletetun suostumuksen mukaisissa tilanteissa, joissa oikea-aikaista suostumusta ei ole saatavilla. Tällaisia voivat olla esimerkiksi erilaiset hoitotoimenpiteet ja niihin ryhtyminen tai asiain hoitamista koskevat tilanteet. Oletettua suostumusta on ajateltu sovellettavan silloin, kun teon ei voida ajatella olevan loukatun tahdon vastainen loukkauksen vähäisyyden vuoksi tai kun toimitaan loukatun hyväksi.¹³² Kumpikaan perustelu ei sovellu sukupuoliyhteyden kohdalla, joten sukupuoliyhteyden kohdalla ei voida soveltaa oletetun suostumuksen mukaista oppia.

5 Erehdys suostumuksesta ratkaistaan tunnusmerkistöerehdystä koskevien oppien mukaisesti. Tunnusmerkistöerehdystä koskevan säännöksen mukaan, jos tekijä ei teon hetkellä ole selvillä kaikkien niiden seikkojen käsillä olosta, joita rikoksen tunnusmerkistön toteutuminen edellyttää, tai jos hän erehtyy sellaisesta seikasta, teko ei ole tahallinen. Sukupuoliyhteyttä koskevan suostumuksen osalta kysymys voi olla lähinnä siitä, että tekijä erehtyy suostumuksen olemassaolosta. Oikeuskirjallisuudessa on sukupuoliyhteyttä koskevan suostumuksen osalta todettu, että erehdykseen liittyvää näyttöä tulee arvioida sen perusteella, oliko uhrin käytös sellainen tai olivatko tapahtuman olosuhteet syytetyn näkökulmasta tarkasteltuna sellaiset, että tekijä saattoi perustellusti luulla suostumuksen olevan olemassa. Tekijän tahallisuusvaatimus ei täyty silloin, kun esitetty näyttö riittää vakuuttamaan siitä, että tekijän erehtyminen tilanteesta tai toisen osapuolen tarkoituksesta oli mahdollista ja ymmärrettävää yleisen elämänkokemuksen valossa.¹³³

Suostumusopin mukaan pätevästi annettu suostumus sukupuoliyhteyteen aiheuttaa sen, että raiskausta koskeva tunnusmerkistö jää toteutumatta. Yhteisymmärrys sukupuoliyhteydestä sulkee siten pois mahdollisuuden siitä, että tekijä olisi toteuttanut rikoksen. Suostumusopin sisältö ja soveltamisen rajat eivät ole täysin vakiintuneita. Ratkaisevaa raiskausta koskevan pykälän soveltamisessa onkin pykälän 2 momentissa säädettyjen tunnusmerkistötekijöiden soveltaminen. Rangaistussäännöksen täsmällisyys ja tarkkarajaisuus
__________
132 Ks. myös Hahto 2004, s. 250.
133 Hahto 2004, s. 474–475.

98
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

edellyttivät, että pätevän suostumuksen edellytykset määriteltiin riittävän tarkasti rangaistussäännöksessä. Myös raiskausrikoksen uhrin oikeusturva edellyttää sitä, että pätevän suostumuksen poistavat tekijät mahdollisimman kattavasti ja tarkkarajaisesti määritetään rangaistussäännöksessä.

4.5.2 Raiskausta koskevat tunnusmerkistötekijät

4.5.2.1 Sukupuoliyhteyteen osallistumisen vapaaehtoisuus

Raiskausta koskevan pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan henkilön osallistumista sukupuoliyhteyteen ei ole pidettävä vapaaehtoisena, jos hän ei ole sanallisesti, käytöksellään tai muulla tavoin ilmaissut osallistuvansa siihen vapaaehtoisesti.

Vapaaehtoinen osallistuminen edellyttää jonkinlaista ilmaisua, joka voi olla nimenomainen (sanallinen) tai konkludenttinen (käytöksellä osoitettu). Sanamuodon on hallituksen esityksen (HE 13/2022 vp, s. 9) mukaan tarkoitus kattaa mitkä tahansa tavat, joilla ihminen voi viestiä vapaaehtoisuudestaan osallistua sukupuoliyhteyteen. Olennaista kuitenkin on, että vapaaehtoisuuden tulee ilmetä ulkoisesti. Tämä tarkoittaa edellä todetuin tavoin sitä, että mitkään oletetut suostumukset eivät ole asian arvioinnissa merkityksellisiä.

Pykälän 2 momentin 1 kohdan arvioinnissa on huomattava, että sukupuoliyhteys voi olla vapaaehtoinen, vaikka toinen ei osallistu siihen seksuaalisesta kiinnostuksesta, vaan muiden motiivien tähden. Myöskään taivuttelu tai suostuttelu ei poista sellaisenaan vapaaehtoista osallistumista. Tällöin on otettava huomioon pykälän 2 momentin 2 ja 3 kohdassa määritellyt olosuhteet, joissa ei ole enää kysymys pelkästä suostuttelusta tai muusta rangaistavuuden ulkopuolelle jäävästä vaikuttamisesta toisen tahtoon.

Vapaaehtoisuuden voi ilmaista nimenomaisella sanallisella ilmaisulla tai aktiivisella osallistumisella sukupuoliyhteyteen. Vapaaehtoisuuden puuttumista osoittavat puolestaan sanallinen kieltäytyminen tai torjuvat eleet. Tunnusmerkistön täyttymisen kannalta ratkaisevaa ei kuitenkaan ole se, että toinen nimenomaisesti kieltäytyy sukupuoliyhteydestä tai muulla tavoin puolustautuu. Sanallisten tai sanattomien ilmaisujen ja muun käyttäytymisen merkitystä joudutaan arvioimaan varsin tilannesidonnaisesti. Tässä tilannesidonnaisessa tulkinnassa voidaan tulkinta-apua saada arvioimalla sitä, onko henkilöllä ollut riittävän vapaat lähtökohdat päättää osallistumisestaan vai ovatko ne puuttuneet.

Tulevan soveltamiskäytännön valossa raiskaussäännöksen 2 momentin 1 kohta on varsin tulkinnanvarainen, eivätkä tätä tulkintaa helpota hallituksen

99
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

esityksessä olevat maininnat tulkinnan lähtökohdista. Hallituksen esityksen (HE 13/2022 vp, s. 99) mukaan esimerkiksi passiivisuutta, jossa henkilö ei ulkoisesti juurikaan reagoi toisen seksuaaliseen lähentelyyn, ei sellaisenaan voida pitää ilmaisuna osallistua sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisuudesta. Kysymys voi olla pelkotilasta tai muusta 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetusta tilanteesta, jossa toinen ei voi muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Hallituksen esityksen mukaan henkilön passiivisuutta toisen osapuolen edetessä sukupuoliyhteyteen ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa ole pidettävä vapaaehtoisuuden poissulkevana seikkana. Tulkinnassa on nähdäkseni lähdettävä seuraavista lähtökohdista.

Jos henkilö ilmaisee sanallisesti vapaaehtoisuuden, sukupuoliyhteys on vapaaehtoinen. Tämän vapaaehtoisuuden voivat poistaa 2 momentin 2 tai 3 kohdan mukaiset olosuhteet. Käytöksellään toinen on ilmaissut vapaaehtoisuutensa ensinnäkin, jos hän itse osallistuu sukupuoliyhteyteen aktiivisesti. Aktiivinen osallistuminen ilmenee usein siten, että molemmat ovat aktiivisia ennen sukupuoliyhteyttä ja esimerkiksi riisuutuvat omin toimenpitein ennen sukupuoliyhteyttä tai muutoin suhtautuvat myötämielisesti tilanteen etenemiseen kohti sukupuoliyhteyttä, eikä kysymys ole 2 momentin 2 tai 3 kohdassa tarkoitetuista olosuhteista. Tulkinta vapaaehtoisuudesta on ongelmallinen niissä tilanteissa, joissa henkilö on passiivinen eli ei ulkoisesti juurikaan ole oma-aloitteinen eikä muutoinkaan reagoi toisen seksuaaliseen lähentelyyn. Tulkinta siitä, onko tällaista käytöstä pidettävä ilmaisuna siitä, että henkilö osallistuu sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisesti vai osoituksena siitä, että kysymys ei ole vapaaehtoisesta osallistumisesta, on lopulta hallituksen esityksessä todetuin tavoin tilannesidonnaista. Jos henkilö on alusta alkaen passiivinen ja passiivinen kaikessa toiminnassaan ennen sukupuoliyhteyttä ja myös sukupuoliyhteyden alkamisen hetkellä ilman, että sukupuoliyhteyteen haluava taho millään tavoin pyrkisi sanallisesti varmistumaan vapaaehtoisuudesta, henkilö ei olisi käytöksellään tai muutoinkaan ilmaissut osallistuvansa siihen vapaaehtoisesti. Tällaisia tilanteita voi esiintyä erityisesti 2 momentin 3 kohdassa lueteltuja olosuhteita muistuttavissa tilanteissa, vaikka 3 kohdan olosuhteet eivät olisikaan käsillä.

Voidaan pitää kuitenkin yleisen elämänkokemuksen perusteella vieraana sitä, että arvioitaessa vapaaehtoisuuden puuttumista pelkästään 2 momentin 1 kohdan perusteella, henkilö olisi täysin passiivinen alusta loppuun saakka ilman, että tällainen henkilö ei olisi jotenkin sanallisesti tai käytöksellään ilmaissut vapaaehtoista osallistumistaan tai toiseen suuntaan olevaa kantaansa eli kielteistä suhtautumistaan. Jos toinen on täysin passiivinen, sukupuoliyhteyteen

100
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

pyrkivä henkilö joutuu passiivisuuden murtaakseen käyttämään henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa (2 momentti 2 kohta) tai kysymys on sellaisesta henkilöä koskevasta olosuhteesta tai ainakin lähellä olevasta olosuhteesta, jossa tämä ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan (2 momentti 3 kohta).

Selvää on, että henkilön vapaaehtoista osallistumista arvioidaan nimenomaan sukupuoliyhteyden alkamisen ja sukupuoliyhteyden aikana eikä esimerkiksi se, että henkilön suhtautuminen sukupuoliyhteyteen muuttuu kielteiseksi vasta sukupuoliyhteyden jälkeen, muuta tekoa raiskaukseksi. Olennaista on se, onko henkilö osallistunut sukupuoliyhteyden hetkellä siihen vapaaehtoisesti. Selvää on myös se, että seksuaalinen itsemääräämisoikeus jatkuu sukupuoliyhteyden aikana. Henkilö voi milloin tahansa kieltäytyä sukupuoliyhteyden jatkamisesta silloinkin, kun se on alkanut molemmin puolin vapaaehtoisesti. Seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavasta ja raiskauksen täyttävästä teosta voi olla kysymys siten silloinkin, kun henkilö jatkaa sukupuoliyhteyttä toisen kiellosta huolimatta. Kieltävän kannan ilmoittavan ei tarvitse muutoin vastustella sukupuoliyhteyden jatkamista esimerkiksi pyrkimällä fyysisesti estämään sukupuoliyhteyden jatkumista. Sama koskee sitä tilannetta, jossa osapuolet ovat sopineet etukäteen siitä, minkälaista sukupuoliyhteyttä suostumus koskee. Jos tällaisesta olennaisesti poiketaan, kysymys voi olla raiskauksesta siltä osin kuin tästä etukäteen sovitusta on olennaisesti poikettu. Usein tällaisessa tilanteessa henkilö, joka jatkaa sukupuoliyhteyttä sovitusta poikkeavalla tavalla, joutuu käyttämään väkivaltaa tai sen uhkaa sukupuoliyhteyttä jatkaakseen, jolloin kysymys on 2 momentin 2 kohdan mukaisesta tilanteesta (ks. esimerkiksi KKO 2019:84).

Vapaaehtoisen osallistumisen arvioinnissa tulee myös uutta tunnusmerkistötekijää arvioitaessa eteen tilanteita, joissa syyte koskee sitä, että tekijä on väkivaltaa käyttäen pakottanut toisen sukupuoliyhteyteen, ja puolustus kiistää väitteen väkivallan käyttämisestä ja katsoo sukupuoliyhteyden tapahtuneen yhteisymmärryksessä.

Kuten Minna Kimpimäki on kirjoituksessaan todennut, vapaaehtoisuuden olemassaolon arviointi tulee olemaan vaikeaa erityisesti niissä tilanteissa, joissa osapuolet ovat olleet vapaaehtoisesti sukupuoliyhteydessä juuri ennen väitetyn raiskausteon tekoajankohtaa tai joissa asianomistaja on jossain vaiheessa tapahtumaketjun aikana ilmaissut halukkuutensa seksiin.¹³⁴ Näytön arvioinnin kannalta vaikeita tilanteita tulevat olemaan myös tapaukset, joissa
__________
134 Ks. Kimpimäki 2020, s. 13.

101
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

muu intiimi kanssakäyminen ja sen yhteydessä käytetty painostus sukupuoliyhteyteen ryhtymiseen johtavat lopulta sukupuoliyhteyteen ilman, että asianomistajan vapaaehtoisuus tai vastentahtoisuus olisi tullut tilanteessa selkeästi ilmaistuksi. Lain esitöiden mukaan se, että seksuaalinen kanssakäyminen on jonkin asteisen painostuksen tai ylipuhumisen tulosta, ei itsessään merkitse sitä, ettei osallistuminen ollut vapaaehtoista, jos seksuaalisen teon osapuolella oli mahdollisuus vapaasti ratkaista, ryhtyykö hän seksuaaliseen kanssakäymiseen. Tällaisissa tapauksissa keskeinen ja vaikeasti ratkaistava kysymys on, suostuiko asianomistaja sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisesti vai tapahtuiko sukupuoliyhteys vastoin hänen tahtoaan ja niin, että vastaajan olisi tullut tämä vapaaehtoisuuden puute ymmärtää. Ruotsissa laaditun raportin¹³⁵ mukaan tapauksissa, joissa asianomistajan tahdonilmaisut eivät olleet selvästi tulkittavissa, tuomioistuimet ovat vaihtelevasti päätyneet joko vapauttavaan tuomioon taikka tuomitsemaan vastaajan raiskauksesta tai tuottamuksellisesta raiskauksesta.¹³⁶

4.5.2.2 Väkivallan käyttö

Raiskausta koskevan rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan henkilön osallistumista ei ole pidettävä vapaaehtoisena, jos hänet on pakotettu sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkauksella. Tässä jaksossa käsittelen väkivallan käyttöä ja seuraavassa jaksossa (4.5.2.3) uhkausta.

Säännöksen tulkinnan lähtökohtana on pidettävä sitä, onko henkilö voinut vapaasta tahdostaan osallistua tai jättää osallistumatta sukupuoliyhteyteen. Väkivallan käyttö poistaa tällaisen mahdollisuuden vapaaehtoiseen osallistumiseen, joten on selvää, että vapaaehtoisuus puuttuu, vaikka pakotettu olisi näennäisesti ilmaissut osallistuvansa sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisesti.
__________
135 Brå 2020:6.
136 Kimpimäki 2020, s. 13. Hallituksen esityksen (HE 13/2022 vp, s. 67) mukaan Ruotsissa vuoden 2018 seksuaalirikossäännöksiä koskevan lainuudistuksen jälkeen raiskausasioiden määrä on selvästi kasvanut. Vuoteen 2017 verrattuna vuonna 2019 raiskauksia koskevien rikosilmoitusten määrä kasvoi noin 21 % (4895:stä 5930:een), syytettyjen määrä noin 80 % (236:sta 425:een) ja syyksi lukevien tuomioiden määrä noin 75 % (190:stä 333:een). Vaikka näille kasvuille voi olla muitakin syitä kuin rangaistavuuden alan laajentaminen, kuten muu yhteiskunnallinen kehitys, on sen arvioitu ainakin osittain johtuvan lainuudistuksesta. Vain verrattain pienen osan tästä kasvusta arvioidaan johtuvan tuottamuksellisen raiskauksen kriminalisoinnista (Brå 2020:6, s. 23–29).

102
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Myöskään henkilön passiivisella suhtautumisella sukupuoliyhteyteen ei ole merkitystä, jos tekijä käyttää väkivaltaa sukupuoliyhteyden suorittamisessa. Mitään aktiivista vastarintaa tai edes kielteisen suhtautumisen sanallista ilmaisua ei siis vaadita, vaan väkivaltaa käyttäen suoritettu sukupuoliyhteys täyttää raiskauksen tunnusmerkistön.

Henkilön osallistumista ei ole pidettävä vapaaehtoisena ensinnäkin, jos hänet on pakotettu sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa. Hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp, s. 101) todetulla tavalla väkivallan alimman vakavuusasteen rajaa ei ole tarkoitus muuttaa aikaisemman lainsäädännön aikaisesta. Raiskausta ja muita seksuaalirikoksia koskevan sääntelyn edellisen kokonaisuudistuksen yhteydessä on hallituksen esityksessä (HE 6/1997 vp) todettu, että säännöksessä oleva sana ”pakottaminen” osoittaa sen, että käytetyn väkivallan tai väkivallan uhan on oltava asteeltaan sellaista, että se riittää murtamaan toisen tahdon. Arvioitaessa puolestaan sitä, minkälainen väkivalta riittää murtamaan uhrin tahdon, huomioon tulee ottaa ensinnäkin se, kuinka voimakasta väkivaltaa käytetään tai kuinka vakavalla väkivallalla uhataan. Toiseksi arviossa tulee ottaa huomioon myös teon olosuhteet kokonaisuudessaan. Raiskaussäännöksen muuttaminen suostumuksen puuttumiseen perustuvaksi merkitsee kuitenkin sitä, että kun aikaisemmin väkivallan käytön kohdalla arvioinnissa kiinnitettiin huomiota uhrin mahdollisuuteen puolustautua, nyt uuden raiskaussäännöksen kohdalla tällaista arviota ei tule tehdä. Tunnusmerkistön täyttyminen ei siis enää edellytä toiselta erityisiä toimia teon estämiseksi.¹³⁷ Väkivallan osalta riittävää voi olla hyvin vähäinenkin väkivalta. Olennaisempaa on tarkastella tilannetta kokonaisuutena ja arvioida, onko tilanne ollut sellainen, että uhrin todellinen mahdollisuus suostua tai olla suostumatta sukupuoliyhteyteen on tilanteeseen liittyneen väkivallan käytön johdosta poistunut.

Hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp, s. 101) todetuin tavoin väkivallaksi voidaan katsoa lieväkin voimankäyttö, kuten toisen kiinni- ja aloillaan pitäminen samoin kuin toisen työntäminen, kaataminen, vetäminen tai päällä istuminen. Mikä tahansa väkivalta ei välttämättä riitä, vaan väkivallan tulee olla siinä määrin intensiivistä, että uhri ei ole voinut vapaasta tahdostaan päättää osallistumisestaan sukupuoliyhteyteen. Hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp, s. 101) todetuin tavoin mahdollinen tilanteeseen liittyvä väkivalta, joka ei ole ollut sukupuoliyhteyteen pakottava, ei välttämättä
__________
137 Ks. HE 13/2022 vp, s. 101 ja HE 6/1997 vp, s. 172–173.

103
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

merkitse sitä, että henkilön osallistumista voidaan kuitenkin pitää vapaaehtoisena.

Väkivallalla tapahtuvaa pakottamista voi toki edelleenkin olla esimerkiksi niin sanotun vastustamattoman pakon käyttäminen (vis absoluta), jossa uhrin voimat ylitetään siten, että hänellä ei ole fyysistä mahdollisuutta toimia haluamallaan tavalla. Tällaisesta pakosta on kysymys, kun sukupuoliyhteyteen päästään esimerkiksi pitämällä uhrin käsistä ja jaloista kiinni. Toiseksi väkivallalla tapahtuvasta pakottamisesta on kysymys myös, vaikka uhri ei ole fyysisesti estynyt toimimasta tietyllä tavalla, mutta uhrin tahtoon vaikutetaan tavalla, joka saa uhrin tekemään pakottajan tahtomalla tavalla (vis compulsiva).¹³⁸ Tässä yhteydessä on kuitenkin otettava huomioon, että raiskaussäännöksen tulkinnassa on tällöinkin otettava huomioon 2 momentin 1 ja 3 kohdat. Vähäinenkin väkivalta saattaa siten johtaa siihen, että vapaaehtoisuutta ei ole ilmaistu tai muutoin osoitettu (1 kohta), tai siihen, että henkilö on ollut tilanteessa, jossa tämä ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan (3 kohta).

Väkivallan sisällön osalta voidaan vertailukohtaa hakea myös pahoinpitelyä koskevasta säännöksestä. Rikoslain 21 luvun 5 §:n mukaan pahoinpitelystä tuomitaan se, joka tekee toiselle ruumiillista väkivaltaa taikka tällaista väkivaltaa tekemättä vahingoittaa toisen terveyttä, aiheuttaa toiselle kipua tai saattaa toisen tiedottomaan tai muuhun vastaavaan tilaan. Pahoinpitelyn tunnusmerkistö jakaantuu kahteen tekotapaan. Ensinnäkin pahoinpitelyn tunnusmerkistön toteuttaa teko, jossa toiselle tehdään ruumiillista väkivaltaa. Tässä on kysymys pahoinpitelemisestä sanan yleiskielisessä merkityksessä. Se on toimintaa, jolla loukataan toisen ruumiillista koskemattomuutta ja josta voi aiheutua toiselle vamma tai muu terveyden vahingoittuminen. Ruumiillisen väkivallan tekeminen on terveyden näkökulmasta relevanttia, ruumiillista koskemattomuutta loukkaavaa toimintaa. Sitä on esimerkiksi lyöminen, läpsiminen, potkiminen, kuristaminen, pureminen, töniminen, retuuttaminen ja käsien vääntäminen.¹³⁹ Toisena tekotapana on rangaistussäännöksessä todettujen erilaisten seurausten tahallinen aiheuttaminen. Myös pahoinpitelyrikoksessa ruumiillisen väkivallan käyttöä voi olla monenlainen toiminta, ja teon luonnetta tulee arvioida ottamalla huomioon teko-olosuhteet
__________
138 Matikkala 2018a, s. 134–135.
139 Ks. Matikkala 2000, s. 106 ja Matikkala 2018b, s. 252. Vanhemman lapseensa kohdistama tukistaminen ja ns. luunapit tulevat arvioitaviksi pahoinpitelynä tai lievänä pahoinpitelynä. Ks. KKO 1993:151.

104
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

kokonaisuudessaan. Vastaavalla tavalla myös raiskauksessa teko-olosuhteilla on merkitystä arvioitaessa yhtäältä väkivallan käyttöä ja sisältöä sekä toisaalta sukupuoliyhteyteen suostumista ja sen vapaaehtoisuutta.

Raiskauksen rangaistussäännöksen 2 momentin 2 kohta pitää sisällään ensinnäkin sen, että kysymyksessä tulee olla sukupuoliyhteyteen pakottamisesta. Toiseksi tämän pakottamisen tulee tapahtua henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa käyttämällä tai väkivallan käytön uhkaamisella. Sukupuoliyhteyteen pakottamisen on aikaisemmin katsottu pitävän sisällään sen, että teon kohde osoittaa vastustavansa sukupuoliyhteyttä. Nyt uudessa raiskaussäännöksessä tästä sukupuoliyhteyden vastustelua koskevasta vaatimuksesta ei ole perusteltua enää pitää kiinni. Tämä johtuu suostumusperusteiseen malliin siirtymisestä, jolloin olisi sääntelyn peruslähtökohdan vastaista edellyttää vastustelua. Sukupuoliyhteyteen pakottaminen voi tapahtua kaikenlaisissa parisuhteissa tai ihmissuhteissa ja samaa tai eri sukupuolta olevien henkilöiden välillä. Vaikka raiskaus voi tapahtua parisuhteessa ja muissakin miehen ja naisen välisissä läheisissä suhteissa, erilaisilla ihmissuhteilla on kuitenkin merkitystä arvioitaessa sitä, onko kysymys sukupuoliyhteyteen pakottamisesta. Raiskauksissa tapahtumat voivat edetä monella eri tavalla, ja tilannetta voidaan havainnollistaa seuraavien kolmen esimerkin avulla.

Esimerkki 1: Ensimmäisessä tilanteessa kysymys on pitkässä parisuhteessa olleesta miehestä ja naisesta. Suhteen parhaat päivät ovat jo takanapäin, ja mies on epäillyt, että naisella on suhde jonkun toisen miehen kanssa. Eräänä iltana mies ja nainen riitelevät, ja tämän riidan jälkeen mies kaataa naisen sängylle, riisuu naisen vaatteet päättäväisesti ja on vaginaalisessa sukupuoliyhteydessä tämän kanssa. Nainen ei ole erityisen halukas sukupuoliyhteyteen ja osoittaa haluttomuutensa passiivisella käyttäytymisellään, mutta ei sanallisesti tai muutoin konkreettisesti osoita vastustamistaan. Onko kysymys 2 momentin 1 kohdan perusteella siitä, että henkilö ei ole ilmaissut osallistuvansa sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisesti vai onko kysymys sukupuoliyhteyteen pakottamisesta?

Esimerkki 2: Mies ja nainen tapaavat perjantai-iltana paikallisessa ravintolassa ja juttelevat ravintolassa useiden tuntien ajan välillä toisiaan suudellen. Kello 02 yöllä he lähtevät taksilla miehen asunnolle. Asunnolla he jatkavat juttelua, ja mies välillä hyväilee naisen hiuksia ja rintoja. Lopulta mies ehdottaa sukupuoliyhteyttä, mutta nainen kieltäytyy tästä. Mies kaataa naisen olohuoneen sohvalle, riuhtaisee naisen vaatteet ja työntyy sukuelimellään naisen sukuelimeen. Onko kysymys siitä, että henkilö ei ole ilmaissut osallistuvansa sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisesti vai sukupuoliyhteyteen pakottamisesta?

105
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Esimerkki 3: Mies ryntää yöllä paikallisessa puistossa kävelleen naisen kimppuun, kaataa tämän maahan, riuhtoo naisen housuja alaspäin ja työntyy sukuelimellään naisen sukuelimeen.

Esimerkin 1 mukaisessa tilanteessa parisuhteessa eläneet mies ja nainen ovat epäilemättä olleet aikaisemmin molemminpuoliseen suostumukseen perustuen sukupuoliyhteydessä keskenään. Suhteeseen tulleen kriisin vuoksi ja sitä koskeneen riidan päätteeksi nainen ei ole ollut halukas sukupuoliyhteyteen, ja tämän hän on osoittanut passiivisella suhtautumisellaan. Mies vaikuttaa omalla käyttäytymisellään eli sängylle kaatamisella ja vaatteiden päättäväisellä riisumisella naisen tahtoon siten, että nainen alistuu sukupuoliyhteyteen. Parisuhdekriisi ja siihen liittyvä riita sekä miehen aggressiivinen käyttäytyminen johtavat siihen, että nainen valitsee mieluummin vastentahtoisen sukupuoliyhteyden kuin sen, että katsoisi, mitä tapahtuisi, jos hän nimenomaisesti kieltäytyisi sukupuoliyhteydestä. Kuten edellä raiskauksen rangaistussäännöksen 2 momentin 1 kohdan yhteydessä on todettu, henkilön passiivisuutta ei voida sellaisenaan pitää ilmaisuna osallistua sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisesti. Tässä tilanteessa, jossa sukupuoliyhteyttä on edeltänyt toisen aggressiivinen käytös ja kohteena olevan henkilön vaatteiden päättäväinen riisuminen, henkilön ei voida passiivisella suhtautumisellaan osoittaneen suostumustaan sukupuoliyhteyteen. Väkivallan käytön osalta voidaan todeta, että väkivallan käytön elementti esimerkin 1 mukaisessa tilanteessa täyttyy. Pakottamisen osalta voidaan myös todeta, että sukupuoliyhteyteen pakottaminen tapahtuu väkivallan käyttämisellä. Tätä voidaan perustella sillä, että miehen on täytynyt tilanteessa ymmärtää, että nainen ei ole tilanteessa osoittanut, saati ilmaissut suostumustaan sukupuoliyhteyteen. Nainen on sukupuoliyhteydessä vastentahtoisesti ja nimenomaisesti miehen käyttämän väkivallan johdosta eikä vapaaehtoiseen suostumukseen perustuen. Kysymys on pakottamisesta sukupuoliyhteyteen ja siten raiskauksen täyttävästä teosta.¹⁴⁰

Tässä yhteydessä on syytä nostaa esille myös se, että perheväkivaltatilanteissa, joissa mies on kohdistanut naiseen väkivaltaa perhepiirissä pidemmän ajanjakson aikana eri tilanteissa, tilannetta voi olla perusteltua arvioida myös raiskausta koskevan rangaistussäännöksen 2 momentin 3 kohdan perusteella. Mainitun 2 momentin 3 kohdan mukaan henkilön osallistumista sukupuoliyhteyteen ei ole pidettävä vapaaehtoisena, jos hän ei ole voinut muodostaa
__________
140 Ks. väkivaltaa koskevan edellytyksen osalta myös KKO 2013:96, kohta 46.

106
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tai ilmaista tahtoaan muun ohella pelkotilansa vuoksi. Jos miehellä on tapana kohdistaa väkivaltaa puolisoonsa, jos asiat eivät mene miehen tahdon mukaisesti, naisella voi olla tähän miehen väkivaltaiseen taustaan nähden sellainen pelkotila, että hän ei ole voinut ilmaista tahtoaan.

Esimerkin 1 tilannetta voidaan kehitellä vielä siten, että nainen ilmaisee sanallisesti suostuvansa sukupuoliyhteyteen. Tällöin arvioinnin kannalta keskeinen arvioitava tekijä on se, puuttuuko vapaaehtoisuus siitä riippumatta, että henkilö on ilmaissut suostumuksensa. Arvioinnissa keskeistä on se, onko väkivaltaa kuitenkin pidettävä sukupuoliyhteyteen pakottavana, jolloin kysymys olisi näennäisestä suostumuksesta, vai voidaanko olosuhteita pitää sellaisina, että väkivallan käytöstä huolimatta henkilöllä on ollut mahdollisuus valintaan. Sängylle kaatamista ja kohteen vaatteiden riisumista voidaan lähtökohtaisesti pitää sukupuoliyhteyteen pakottavan väkivallan täyttävänä, ja siten sanallinen suostumus olisi näennäinen. Kysymys on kuitenkin tilannesidonnaisesta tulkinnasta, johon vaikuttaa myös yksittäistapauksellinen näytön arviointi tilanteen etenemisestä.

Esimerkin 2 mukaisessa tilanteessa tapahtumat kriisiytyvät nopeasti. Aluksi molemmat osapuolet ovat suostuvaisia tietyntasoiseen seksuaalisena pidettävään toimintaan. Nainen ei ole kuitenkaan suostuvainen sukupuoliyhteyteen, ja tämän hän ilmoittaa selvästi. Miehellä ei ole perusteltua oikeutta päätellä illan ja yön aikaisemmista tapahtumista tai miehen asunnolle saapumisesta, että nainen olisi suostuvainen sukupuoliyhteyteen. Naisen sukupuoliyhteyttä vastustava ilmoitus merkitsee jo yksin sitä, että hän ei ole 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla ilmaissut osallistuvansa siihen vapaaehtoisesti. Naisen kaataminen sohvalle ja tämän vaatteiden riisuminen ovat sellaista väkivaltaa, joka täyttää raiskausta koskevan säännöksen tarkoittaman väkivaltaelementin. Vastaavalla tavalla väkivaltaelementtiä on arvioitu myös korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2013:96 (kohta 46). Pakottamisen osalta voidaan myös todeta, että sukupuoliyhteyteen pakottaminen tapahtuu väkivallan käyttämisellä. Vastaavalla tavalla kuin esimerkin 1 mukaisessa tilanteessa tätä voidaan perustella sillä, että miehen on täytynyt tilanteessa ymmärtää, että nainen on sukupuoliyhteydessä vastentahtoisesti ja nimenomaisesti miehen käyttämän väkivallan johdosta eikä vapaaehtoiseen suostumukseen perustuen. Kysymys on pakottamisesta sukupuoliyhteyteen ja siten raiskauksen täyttävästä teosta.

Raiskausta koskevissa tapauksissa varsin tavanomaista on, että tekijä ja uhri ovat tavanneet ravintolassa, ja ravintolasta on yhteisymmärryksessä lähdetty jatkoille tekijän asunnolle, hotelliin tai johonkin muuhun paikkaan.

107
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Tekijä on kenties olettanut, että jatkopaikassa seksuaalinen kanssakäyminen on mahdollista, mutta tilanne ei ole edennyt tekijän suunnittelemalla tavalla, vaan uhri onkin ilmaissut suusanallisesti tai muutoin selvästi, ettei halua sukupuoliyhteyttä tekijän kanssa.¹⁴¹ Uuden raiskausta koskevan tunnusmerkistön näkökulmasta ongelmallisia tulkintatilanteita aiheuttavat jatkossa ne tilanteet, joissa henkilö ei kuitenkaan sukupuoliyhteyteen pääsemiseksi käytä tällaisessa tilanteessa väkivaltaa tai sen uhkaa eikä uhri ole myöskään päihtymyksestä johtuen tilassa, jossa ei olisi kykenevä ilmaisemaan tahtoaan. Jos sukupuoliyhteyteen pyrkivä tällaisessa tilanteessa vain jatkaa lähentelyä ja pyrkimyksiään sukupuoliyhteyteen pääsemiseksi ja lopulta kohteena oleva henkilön suhtautuminen muuttuu passiiviseksi siten, että sukupuoliyhteys kuitenkin tapahtuu, onko tekoa pidettävä raiskauksena. Jos henkilö on aluksi ilmaissut kielteisen suhtautumisensa sukupuoliyhteyteen, henkilön myöhempää passiivisuutta ei voida pitää merkityksellisenä. Hallituksen esityksessä todetulla tavalla passiivisuutta ei lähtökohtaisestikaan voida pitää ilmaisuna osallistumisesta sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisesti. Jos henkilö on jossain vaiheessa ensin ilmaissut nimenomaisesti kielteisen suhtautumisensa sukupuoliyhteyteen, passiivisuutta ei voida ainakaan tällaisessa tilanteessa pitää ilmaisuna osallistumisesta sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisesti. Tässä tulkinnassa voidaan viitata myös siihen, mitä korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2013:96 on todettu. Korkein oikeus on perustelujen kohdassa 48 todennut, ettei pelkästään lähentelyä ja yhdyntää koskevien kieltojen jälkeen tapahtuvasta fyysisen tai edes sanallisen vastustelun päättymisestä voida päätellä suostumusta yhdyntään. Tahallisuutta ei poista eikä rikoksentekijää vapauta vastuusta vain se, että hän olettaa toisen muuttaneen mielensä ilman, että tahdon muuttumista on sanallisesti tai muutoin selkeästi ilmaistu. Pelkkää kondomin ojentamista ei tämänkaltaisissa olosuhteissa voida pitää sellaisena ilmaisuna. Vastaavasti uuden raiskausta koskevan tunnusmerkistön osalta voidaan todeta, että sanallisen vastustelun päättymisestä ei voida päätellä toisen muuttaneen mieltään ilman, että tahdon muuttumista on sanallisesti tai muutoin selvästi ilmaistu.

Selvää myös on, että raiskausta koskevassa arvioinnissa merkitystä ei ole sillä, millä tavoin ravintolasta poistuminen on tapahtunut ja onko jatkoille lähdetty yhteisymmärryksessä. Näillä seikoilla ei ole merkitystä arvioitaessa sitä, onko sukupuoliyhteys jatkopaikassa tapahtunut vastoin uhrin tahtoa
__________
141 Ks. esimerkiksi Utriainen 2010, s. 192–193 ja Autio – Karjala 2013, s. 85.

108
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

(KKO 2001:62). Raiskausta koskevilla säännöksillä suojataan seksuaalista itsemääräämisoikeutta, ja henkilöllä on oikeus milloin tahansa kieltäytyä sukupuoliyhteydestä. Näytön arvioinnin kannalta ja myös rangaistuksen mittaamisen kannalta näillä tekoa edeltävillä tapahtumilla voi kuitenkin olla merkitystä ensinnäkin harkittaessa heidän raiskaukseen liittyvien kertomustensa uskottavuutta. Samoin niillä voi olla merkitystä teon suunnitelmallisuuden arvioinnissa ja siten rangaistuksen mittaamisen osalta. Myös korkeimman oikeuden näytön arviointia koskevassa ratkaisussa KKO 2013:96 oli kysymys vastaavanlaisesta tilanteesta, kun asianomistajana ollut nainen oli poistuttuaan ravintolasta soittanut entuudestaan tuntemalleen miehelle saadakseen kyydin kotiinsa. Mies oli kuljettanut naisen kotiinsa, ja asunnossa he olivat jutelleet ja mies oli ollut sukupuoliyhteydessä naisen kanssa. Ratkaisussa oli kysymys näytön arvioinnista tilanteessa, jossa asianomistaja ja vastaaja olivat antaneet vastakkaiset kertomukset sen suhteen, oliko seksuaalinen kanssakäyminen perustunut pakottamiseen vai ollut vapaaehtoista. Tapauksessa tekijä tuomittiin pakottamisesta sukupuoliyhteyteen.

KKO 2013:96: X oli työntänyt A:n makuuhuoneeseen, riisunut tämän vaatteet, istunut sängyllä A:n rintakehän päällä ja työntänyt sukupuolielimensä A:n suuhun. X oli puristellut A:ta rinnoista lujalla otteella ja työntänyt sukupuolielimensä A:n sukupuolielimeen. Väkivallan käytön osalta korkein oikeus totesi, että koska asianomistaja A oli kieltänyt X:n lähentelyt, täyttävät syytteessä kuvattu kouriminen ja makuuhuoneeseen työntäminen samoin kuin myöhemmin A:n päällä istuminen myös väkivaltaa koskevan tunnusmerkin.

Tämänkin tapauksen osalta on todettava, että voimassa olevan sääntelyn perusteella arvioituna kysymys on raiskauksesta.

Esimerkin 3 mukaisessa tilanteessa kysymyksessä on niin sanottu perinteinen ”puskaraiskausta” koskeva tilanne. Selvää on, että kysymys on tämän esimerkin mukaisessa tilanteessa pakottamisesta sukupuoliyhteyteen ja raiskauksen täyttävästä teosta. Tällaisissa tilanteissa tekijä ja uhri eivät yleensä tunne toisiaan entuudestaan eivätkä he ole tekoa edeltävästi viettäneet aikaa keskenään. Tekijällä ei voi näin ollen olla minkäänlaista uskottavana pidettävää oletusta siitä, että sukupuoliyhteys perustuisi uhrin vapaaehtoiseen suostumukseen. Kysymys on puolestaan siitä, että tekijä käyttää määrätietoisia otteita päästäkseen sukupuoliyhteyteen. Kysymys on väkivallan käyttämisestä ja tätä kautta tapahtuvasta pakottamisesta. Vaikka uhri ei millään konkreettisella tavalla vastustelisi tekoa, tekoa on pidettävä raiskauksena. Vastustelun

109
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

puuttumista tai vastustelun olemassaoloa ei ole myöskään pidettävä seikkana, jolla olisi merkitystä teon moitittavuuden arvioinnissa muutoinkaan. Myös korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2014:91 oli käsillä niin sanottu perinteinen puskaraiskaus. Ratkaisussa tekijä oli puistoalueella tarttunut asianomistajaa voimakkaasti kurkusta, raahannut hänet pensaikkoon ja kaatanut hänet maahan. Tekijä oli pitänyt kättään asianomistajan suun edessä ja uhannut tappaa tämän, mikäli tämä huutaisi. Tämän jälkeen tekijä oli riisunut asianomistajan alavartalon paljaaksi ja levittänyt hänen jalkansa kuristaen samalla voimakkaasti. Tekijä oli näin käyttämällä asianomistajaan kohdistunutta väkivaltaa ja uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa pakottanut asianomistajan suojaamattomaan sukupuoliyhteyteen ja syyllistynyt raiskaukseen.

On oletettavaa, että myös uuden raiskausta koskevan tunnusmerkistön soveltamisessa joudutaan arvioimaan väkivallan käyttöä ja sillä uhkaamista, vaikka se ei ainakaan kaikilta osin olekaan yhtä olennaisessa roolissa kuin aikaisemmin voimassa olleen tunnusmerkistön soveltamisessa. Vaikka raiskauksessa nyt korostuu se, onko henkilö ilmaissut osallistuvansa siihen vapaaehtoisesti, väkivallan käyttö esiintynee jatkossakin tyypillisenä tekotapana, jos tällaista suostumusta sukupuoliyhteyteen ei ole ja tekijä kuitenkin vastoin uhrin tahtoa pyrkii sukupuoliyhteyteen.

Raiskausta koskeva rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohta on kirjoitettu siten, että väkivallalla tapahtuvan pakottamisen tarkoitus ei ole välttämättä sukupuoliyhteyteen pääseminen. Riittävää on, että sukupuoliyhteyden voidaan katsoa toteutuneen väkivallan käytön vuoksi. Sellaiset tilanteet ovat tavallisia, joissa henkilöt ovat olleet yhteisessä käsityksessä siitä, että he ovat sukupuoliyhteydessä keskenään, mutta ennen varsinaista sukupuoliyhteyttä toinen ilmoittaa, että hän ei haluakaan sukupuoliyhteyttä. Jos tällaisessa tilanteessa toinen osapuoli esimerkiksi jaloista tai käsistä tai uhrin vartalosta muutoin kiinni pitäen on sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa, kysymys on väkivallalla tapahtuneesta pakottamisesta. Uhri on pakotettu sukupuoliyhteyteen kohdistaen uhriin kiinnipitämistasoista lihasvoimaa. Tällaisessa lihasvoiman käyttämisessä on kysymys raiskausta koskevan rangaistussäännöksen tarkoittamasta väkivallan käyttämisestä ja sitä kautta tapahtuneesta sukupuoliyhteyteen pakottamisesta.

Arvioitavaksi voi tulla myös tilanne, jossa henkilöt ovat päätyneet sukupuoliyhteyteen vähintäänkin konkludenttisen yhteisymmärryksen perusteella, mutta toinen osapuolista ilmoittaa sukupuoliyhteyden alkamisen jälkeen

110
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

haluavansa lopettaa.¹⁴² Jos tällaisessa tilanteessa toinen osapuoli jatkaa sukupuoliyhteyttä toisen osapuolen ilmoituksesta huolimatta, on pohdittava, voidaanko sukupuoliyhteyden jatkamista arvioida raiskauksena. Seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen kuuluu luonnollisesti se, että henkilö voi kesken sukupuoliyhteyden ilmoittaa haluavansa lopettaa. Tällöin sukupuoliyhteys on alkanut molempien asianosaisten seksuaalista itsemääräämisoikeutta kunnioittaen. Miten raiskausta koskevan tunnusmerkistön näkökulmasta arvioidaan sitä, jos sukupuoliyhteyttä ei lopeteta sen jälkeen, kun sukupuoliyhteydessä oleva henkilö ilmoittaa haluavansa lopettaa? Tällöin sukupuoliyhteys jatkuessaan tapahtuu ilman toisen henkilön suostumusta.

Tällainen yhteiseen ymmärrykseen alun perin perustunut sukupuoliyhteys ja kesken sukupuoliyhteyden ilmoitettu halu lopettaa sukupuoliyhteys saattaisi tulla esille tilanteissa, joissa henkilöt ovat päättäneet lähteä esimerkiksi ravintolaillan jälkeen jatkamaan illanviettoa jommankumman asunnolle tai hotelliin. Hallituksen esityksessä (HE 6/1997 vp) ei käsitellä tällaista tilannetta. Sen sijaan hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp, s. 100) on nimenomaisesti todettu, että seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaa myös se, että henkilö jatkaa sukupuoliyhteyttä toisen kielloista huolimatta. Jos seksuaalista itsemääräämisoikeutta ei suojattaisi enää sukupuoliyhteyden aloittamisen jälkeen, seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suoja olisi vajavainen. Tilanteessa, jossa sukupuoliyhteys on alkanut molemminpuoliseen suostumukseen perustuen ja jossa toinen osapuoli ilmoittaa sen jälkeen haluavansa lopettaa, teon rangaistavuudelta voidaan edellyttää sitä, että henkilö nimenomaisesti ilmoittaa haluavansa lopettaa sukupuoliyhteyden. Pelkkä innostuksen loppuminen tai passiiviseen suuntaan muuttunut suhtautuminen ei voine olla riittävä. Tavanomaista lienee se, että sen jälkeen, kun toinen ilmoittaa halustaan lopettaa sukupuoliyhteys, tekijä kohdistaa uhriin vähintään kiinnipitämistasoista tai muuta sen kaltaista väkivaltaa, joka mahdollistaa sukupuoliyhteyden jatkamisen siitä huolimatta, että toinen on ilmoittanut haluavansa keskeyttää sukupuoliyhteyden. Tällöin raiskaus on kysymyksessä 2 momentin 1 ja 2 kohtien perusteella.

Raiskausta koskevan 2 momentin 2 kohta ei edellytä, että väkivallan kohteena on se henkilö, joka on sukupuoliyhteyden kohteena. Myös toiseen henkilöön kohdistettu väkivalta tulee kysymykseen, jos tekijä saa sillä toisen
__________
142 Tämänkaltainen tilanne oli esillä esimerkiksi Helsingin käräjäoikeuden tuomiossa 29.4.2013 nro 4633.

111
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

sukupuoliyhteyteen. Tunnusmerkistö koskee väkivallan käytön osalta vain henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa. Muuta aggressiivista käyttäytymistä ja esimerkiksi esineiden hajottamista tai väkivaltateon kohdistamista eläimeen joudutaan arvioimaan jäljempänä selostetun uhkaamista koskevan tunnusmerkistötekijän perusteella tai 2 momentin 3 kohdan nojalla.

4.5.2.3 Uhkauksella pakottaminen

Rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaisesta raiskauksesta on kysymys väkivallan käyttämisellä tapahtuneen pakottamisen lisäksi myös, jos henkilö on pakotettu sukupuoliyhteyteen uhkauksella.

Aikaisemmin voimassa olleessa raiskauksessa edellytettiin sitä, että joku pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa. Sääntely on siten tältä osin muuttunut ja soveltamisalaltaan aikaisempaa laajempi. Kuitenkin on huomattava, että aikaisemmin muulla kuin väkivallalla uhkaaminen tuli arvioitavaksi rikoslain 20 luvun 1 §:n 3 kohdan mukaisena niin kutsuttuna vähemmän vakavana raiskauksena. Uhkauksella pakottamisenkin kohdalla tulkinnan lähtökohtana on se, onko henkilöllä ollut vapaa mahdollisuus päättää osallistumisestaan vai onko uhkaus poistanut tai ratkaisevasti kaventanut tätä mahdollisuutta.

Raiskaussäännöksessä uhkauksen sisältönä voi olla ensinnäkin sellaisen väkivaltateon tekeminen toiselle, joka merkitsisi edellä selostetun henkilöön kohdistetun väkivallan käyttämistä. Väkivallan käytön uhkaamisella vaikutetaan uhrin tahtoon siten, että hänen täytyy alistua sukupuoliyhteyteen. Uhri valitsee mieluummin vastentahtoisen sukupuoliyhteyden kuin uhkauksen toteuttamisen.¹⁴³ Hallituksen esityksen (HE 13/2022 vp, s. 102) mukaan väkivallalla uhkaamisen tulee olla laadultaan sellainen, että se murtaa uhrin tahdon siten, että tämä tekee kuten pakottaja haluaa. Joissakin tapauksissa melko vähäiselläkin väkivallalla uhkaaminen voi riittää tahdon murtamiseen. Jos tekijä uhkaa myöhemmin tehtävällä väkivallalla, pakottamisesta voisi olla kysymys vasta, kun uhria uhataan melko vakavalla väkivallalla.¹⁴⁴ Väkivallalla uhkaamisen avulla tehtävät raiskaukset ovat tekotavoiltaan suhteellisen harvinaisia. Jos kysymys on väkivallalla uhkaamisesta, kysymys on tyypillisesti tilanteesta, jossa väkivallan käytön uhka on käsillä raiskausta koskevassa nimenomaisessa tilanteessa eikä väkivallan käytön uhka ulotu pitkälle tulevaisuuteen.
__________
143 Matikkala 2018a, s. 135.
144 ks. HE 13/2022 vp, s. 102 ja HE 6/1997 vp, s. 172–173.

112
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Toiseksi uhkaamalla pakottaminen käsittää kokonaisuudistuksen jälkeen väkivallan käytöllä uhkaamisen lisäksi muuta vakavana pidettävää uhkausta, jolla toinen pakotetaan sukupuoliyhteyteen. Tältä osin tulkinta-apua voidaan hakea kuitenkin myös aikaisemmasta sääntelystä, koska muulla kuin väkivallalla uhkaaminen tuli aikaisemmin arvioitavaksi niin kutsuttuna vähemmän vakavana raiskauksena. Nyt nämä muut uhkaukset arvioidaan raiskauksena, ja sääntely on siis ankaroitunut aikaisempaan sääntelyyn nähden. Hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp, s. 102) todetuin tavoin mitä tahansa uhkausta, kuten esimerkiksi uhkaamista vähäisellä edun menettämisellä, ei voitaisi pitää pakottavana eikä siis vapaaehtoisen osallistumisen poissulkevana. Uhkauksen täytyy olla luonteeltaan ja vakavuudeltaan sellainen, että se saa kohteen taipumaan uhkaukseen. Uhkaus on lähtökohtaisesti pakottava, jos se kohdistuu elämän perusedellytyksiin, kuten toimeentuloon, asumiseen, terveyteen tai muihin vastaaviin keskeisiin tarpeisiin. Pakottavana uhkauksena voidaan lähtökohtaisesti pitää esimerkiksi uhkaamista työpaikan menettämisellä, asunnon menettämisellä tai yösijan menettämisellä tilanteessa, jossa uhkauksen kohteen on muutoin vaikea saada yösijaa. Riittävä uhkaus voi olla myös esimerkiksi se, että tekijä uhkaa levittää kohteena olevasta henkilöstä otetun seksuaalisen kuvan tai uhkaa paljastaa kohteena olevan henkilön tekemän rikoksen tai muun haitallisen seikan esimerkiksi uhatun työnantajalle tai puolisolle.

Aikaisemmin voimassa ollut vähemmän vakavaa raiskausta koskenut rikoslain 20 luvun 1 §:n 3 momentti koski myös tilanteita, joissa joku muunlaisella uhkauksella kuin väkivallalla uhkaamalla pakotti toisen sukupuoliyhteyteen. Erityisesti nuorten välisissä kaveri- tai muissa suhteissa voi tulla esille tilanteita, joissa tyttöä on erilaisin tavoin painostettu sukupuoliyhteyteen. Painostaminen on voinut tapahtua vetoamalla erilaisiin aikaisempiin lupauksiin sukupuoliyhteydestä tai joissain tapauksissa sukupuoliyhteyttä on voitu edellyttää esimerkiksi vastapalveluna jostain sukupuoliyhteyttä vaativan tahon tekemästä tai sallimasta muusta toimesta. Voi olla myös tilanteita, että sukupuoliyhteyttä on vaadittu eräänlaisena korvauksena yöpymismahdollisuuden tai muun palveluksen antamisesta.

Vähemmän vakavaa raiskausta edeltäneen rikoslain 20 luvun 3 §:n 2 momentin (563/1998) perusteluissa (HE 6/1997 vp) tätä muuta kuin väkivallan käytöllä tapahtunutta uhkaamista kuvattiin siten, että uhkauksen on täytynyt olla sillä tavoin todellinen, että se on saanut kohteena olevan henkilön taipumaan uhkaukseen. Hallituksen esityksen mukaan uhkauksen pakottavuutta arvioitaessa merkitystä oli annettava sille, että joissakin

113
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

elämäntilanteissa juuri sukupuolisuhteen jatkamiseen liittyvät uhkaukset voivat olla tyypillisiä riidanaiheita, eikä niihin liittyviä mielipiteenilmaisuja ole pidettävä toisen pakottamisena. Esimerkiksi uhkaaminen avioerolla tai muun suhteen katkaisemisella, jos suhteen toinen osapuoli ei suostu sukupuoliyhteyteen, ei ollut sellaista säännöksen tarkoittamaa pakottamista.¹⁴⁵

Oikeuskirjallisuudessa on todettu aikaisemmin voimassa olleen rikoslain 20 luvun 3 §:n 2 momentin (563/1998) mukaisen tekotavan osalta, että kyse ei ollut uhkauksesta käyttää henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa. Uhkauksen tuli olla kuitenkin senlaatuinen, että se pakotti toisen sukupuoliyhteyteen. Tällaisesta muusta uhkauksesta kävi esimerkiksi uhkaus polttaa toisen kesämökki, uhkaus paljastaa toisen syrjähyppy tai uhkaus kertoa uhatun työnantajalle uhatun tekemästä rikoksesta tai muusta haitallisesta teosta.¹⁴⁶ Uhkauksen sisällön arvioinnissa keskeistä siis on ollut, että se on toiminut pakkona sukupuoliyhteyteen.

Oikeuskäytännössä on tullut esille aikaisemmin voimassa olleen sääntelyn aikana tilanne, jossa asianomistaja oli mennyt ystäviensä kanssa tekijän asunnolle. Tekijä oli vaatinut sukupuoliyhteyttä antaakseen yösijan asianomistajalle. Tällaista uhkaamista ei voida ainakaan kaikissa olosuhteissa pitää sellaisena uhkauksena, joka toimisi riittävänä pakotteena sille, että asianomistaja yösijan saadakseen suostuisi sukupuoliyhteyteen. Näin on erityisesti silloin, jos asunto sijaitsee kaupunkiympäristössä ja asianomistaja voisi lähtökohtaisesti poistua asunnosta ilman, että joutuisi täysin tuntemattomaan ympäristöön. Kaupunkiympäristössä on mahdollista hankkia yösija myös muualta tai poistua omaan asuntoon, joten kysymys ei ole turvattomasta ympäristöstä. Sen sijaan tilanne voi olla toinen, jos kysymys on nuoresta henkilöstä. Tällöin kysymys voisi olla riittävästä uhkaamisesta, koska nuorella ei ole välttämättä keinoja hankkia vaihtoehtoista yösijaa eikä nuorella ole keinoja tai kykyä liikkua öisessä kaupungissa erityisesti, jos kaupunki ei ole hänen kotikaupunkinsa tai välimatkat kaupungissa ovat pitkät. Tällöin sukupuoliyhteyden vaatiminen yösijan saamisen ehtona voisi olla riittävä uhkaus, jonka vuoksi kysymys olisi sukupuoliyhteyteen pakottamisesta mainittua uhkausta hyväksikäyttäen. Näissä tilanteissa kysymys voi olla myös siitä, että asianomistajan ilmoittaessa, että hän ei halua sukupuoliyhteyttä, tekijä käyttää myös fyysistä väkivaltaa sukupuoliyhteyteen pääsemiseksi. Tämä väkivalta on
__________
145 HE 6/1997 vp, s. 175–176. Ks. myös HE 13/2022 vp, s. 102.
146 Ks. myös Matikkala 2018a, s. 135.

114
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

usein kiinnipitämistasoista väkivaltaa. Silloin, kun tekoon sisältyy fyysisen väkivallan käyttöä, kysymys on rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohdan alkuosan mukaisesta väkivaltaa käyttäen tapahtuneesta raiskauksesta.

Uhkauksella pakottaminen ja raiskausta koskevan pykälän 2 momentin 3 kohdan pelkotila ovat soveltamisaloiltaan limittäiset. Pelkotilalla, jossa henkilö ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan, tarkoitetaan esimerkiksi pelon aiheuttamaa tilaa, joka lamauttaa henkilön tahdonilmaisukyvyn. Pelkotila voi syntyä esimerkiksi tilanteessa, jossa toinen käyttäytyy aggressiivisesti tai uhkaavasti tai teon kohde muusta syystä kokee tilanteen vaaralliseksi. Hallituksen esityksessä (HE 6/1997 vp) on esimerkkinä todettu muun muassa tilanne, jossa toiselta autokyydin saanut henkilö tajuaa kyytiin noustuaan kyydin tarjonneen henkilön tarkoituksena olevan sukupuoliyhteys ja kuljettaja on sellaisessa tilassa, jossa kuskin aikomusten vähäisinkin vastustus voi johtaa väkivaltaan. Tällaisessa tilanteessa voidaan perustellusti katsoa, että tekijä raiskausta koskevan rangaistussäännöksen 2 momentin 3 kohdan tarkoittamalla tavalla käyttää hyväkseen aiheuttamaansa pelkotilaa eikä muuta erityistä pakottamista tarvita.¹⁴⁷ Hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp, s. 103) on puolestaan todettu, että pelkotilan ei tarvitse syntyä toisen osapuolen käyttäytymisestä, vaan se voi syntyä myös teko-olosuhteista.

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1984 II 49 oli esillä tilanne, jossa kaksi tyttöä olivat saaneet entuudestaan tuntemattomilta henkilöiltä autokyydin. Tytöt olivat pyytäneet ajamaan kaupungin keskustaan, mutta kyydin tarjonnut henkilö oli kuitenkin ajanut syrjäiselle sorakuopalle. Sorakuopalla tekijä oli ruuvimeisselillä uhannut tyttöjä ja saanut nämä riisuutumaan. Tekijä oli myös raapinut teräaseella toisen tytön poskea ja kaulaa, joihin on tullut useita naarmuja. Heti sen jälkeen tekijä oli sulkenut auton ovet ja pakottanut tytöt sukupuoliyhteyteen kanssaan. Muiden tekijöiden ohella on yön viileys ollut omiaan vaikuttamaan siihen, että heikosti vaatetetut tytöt eivät ole yrittäneet paeta. Tällaisessa tilanteessa tilannetta voidaan nähdäkseni arvioida joko 2 momentin 2 kohdan mukaisena väkivallalla uhkaamisena tai sitten 2 momentin 3 kohdan mukaisena pelkotilana. Tällaisessa uhkaamistilanteessa ja teon tapahtuessa vielä öiseen aikaan syrjäisellä alueella uhrin voidaan katsoa olevan pelkotilan takia tilanteessa, jossa tämä ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan.
__________
147 HE 6/1997 vp, s. 173.

115
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Erilaisissa parisuhteissa saattaa esiintyä myös lähisuhdeväkivaltaa eli tilanteita, joissa parisuhteen toinen osapuoli joutuu toisen osapuolen väkivallantekojen kohteeksi. Tällaisissa suhteissa voi esiintyä myös tilanteita, joissa väkivaltainen parisuhteen osapuoli vaatii sukupuoliyhteyttä aggressiivisessa mielentilassa ollessaan. Mitään konkreettista väkivallan käytöllä uhkaamista tilanteessa ei tapahdu. Toinen osapuoli on kuitenkin tekijän aikaisemman käyttäytymisen perusteella tietoinen siitä, että tällaisessa tilanteessa ”ei ole syytä asettua poikkiteloin” aggressiivisen osapuolen tahtoa vastaan ja on ulkoisesti tarkastellen vapaaehtoisesti sukupuoliyhteydessä tekijän kanssa. Miten tällaista tilannetta tulisi arvioida raiskausta koskevan säännöksen kannalta?

Tilannetta voidaan tarkastella ensinnäkin raiskausta koskevan 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetun uhkauksella pakottamisen näkökulmasta. Parisuhteen toinen osapuoli on tietoinen siitä, että aggressiivinen osapuoli suurella todennäköisyydellä kohdistaa häneen väkivaltaa, jollei hän suostu sukupuoliyhteyteen. Tekoon ei kuitenkaan liity konkreettista väkivallan käytöllä uhkaamista, joten väkivallan käytöllä uhkaamista ei voida nähdäkseni perustaa siihen, että tekijä on yleisesti ottaen aggressiivinen. Uhkaamisen ei tarvitse tapahtua nimenomaisin väkivallan uhkauksia koskevien lausumien muodossa. Raiskausta koskevan säännöksen näkökulmasta on täysin riittävää, että uhkaaminen tapahtuu esimerkiksi eleillä. Tällaisten eleiden tulee olla riittävän konkreettisia, jotta niitä voitaisiin pitää väkivallalla uhkaamisena. Riittävää voi tietyissä tilanteissa olla myös tekijän aggressiivinen käyttäytyminen yhdistettynä siihen, että uhri on tietoinen siitä, että tällaisessa tilanteessa hän joutuu valitsemaan sukupuoliyhteyden ja hänen todennäköisesti kohdistuvan fyysisen väkivallan välillä. Käsillä voi olla näin ollen väkivallan käytöllä uhaten tapahtunut sukupuoliyhteyteen pakottaminen, ja tekoa voidaan arvioida raiskauksena. Monesti näissä tilanteissa rikosoikeudellisen arvioinnin ohella toinen keskeinen ongelma liittyy näytön arviointiin ja myös tekijän tahallisuutta koskevaan arviointiin. Lähisuhderaiskauksien kohdalla tapahtumista on usein ainoastaan molempien osapuolten toisiinsa nähden ristiriitaiset kertomukset. Näytön arviointi on erityisen haasteellista, jos väkivallalla uhkaaminen joudutaan perustamaan tekijän aikaisempaan käyttäytymiseen. Tämä näyttö on taas merkityksellinen arvioitaessa sitä, onko kysymys raiskausta koskevan rangaistussäännöksen 2 momentin tarkoittamasta sukupuoliyhteyteen pakottamisesta tai 3 kohdan tarkoittamasta pelkotilasta, jossa henkilö ei ole voinut ilmaista tahtoaan.

Vaihtoehtoinen mahdollisuus arvioida lähisuhdeväkivaltaa koskevaa tilannetta perustuu raiskausta koskevan rangaistussäännöksen 2 momentin 3

116
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

kohtaan. Arvioinnin kohteena on tällöin se, voidaanko edellä selostetun mukaisessa tilanteessa katsoa, että parisuhteen toinen osapuoli on aggressiivisesti käyttäytyvän osapuolen menettelyn ja tämän aikaisemmin kohdistaman väkivallan johdosta sellaisessa pelkotilassa, että hän ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Hallituksen esityksessä (HE 6/1997 vp) on todettu pelkotilan osalta, että pelkotilalla tarkoitetaan sellaista pelon aiheuttamaa tilaa, joka lamauttaa puolustuskyvyn joko sen vuoksi, että uhattu pitää puolustautumista liian vaarallisena, tai sen vuoksi, että hän ei pelkonsa vuoksi kykene toimimaan oman tahtonsa mukaisesti.¹⁴⁸ Hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp, s. 103) todetulla tavalla pelkotilan ei tarvitse syntyä toisen osapuolen käyttäytymisestä, vaan se voi syntyä myös teko-olosuhteista. Pelkotila voi syntyä esimerkiksi parisuhteessa tai muussa suhteessa tapahtuneen aikaisemman fyysisen tai henkisen väkivallan seurauksena. Parisuhdeväkivaltaa sisältävissä parisuhteissa voi olla tilanne se, että uhri ei pelkonsa vuoksi kykene toimimaan oman tahtonsa mukaisesti ja ilmoittamaan, ettei suostu sukupuoliyhteyteen. Aggressiivisen puolison aikaisemman käyttäytymisen ja tästä kumpuavan tiedon johdosta pelkotila voi olla siinä määrin suuri, että uhrin oma tahto lamaantuu eikä hän uskalla sitä ilmaista. Selostetun kaltaisessa tilanteessa käsillä voi olla myös rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin 3 kohdan mukainen raiskaus. Tämän momentin tilanteissa oman ongelmansa muodostaa tekijän tahallisuuden arviointi sen suhteen, että onko hän tietoinen uhrin pelkotilasta ja onko kysymys tämän pelkotilan aiheuttaman aloitekyvyttömyyden hyväksikäytöstä.

4.5.3 Raiskauksessa käytetyn väkivallan suhde pahoinpitelyä koskevaan rangaistussäännökseen

Raiskausta koskevan rangaistussäännöksen kohdalla joudutaan käymään rajanvetoa sen suhteen, minkälainen väkivalta sisältyy raiskaukseen ja milloin taas raiskauksen lisäksi tulee kysymykseen myös erillinen pahoinpitely. Tilanteessa, jossa raiskaus tehdään 2 momentin 2 kohdan mukaisesti väkivaltaa käyttäen, teko sisältää myös pahoinpitelyä koskevassa rangaistussäännöksessä tarkoitettua ruumiillista väkivaltaa. Jos pahoinpitely liittyy yksinomaan raiskauksen tekemiseen, tekijä tulee tuomita ainoastaan raiskauksesta.¹⁴⁹
__________
148 HE 6/1997 vp, s. 173.
149 HE 13/2022 vp, s. 102 ja ks. myös HE 6/1997 vp, s. 173.

117
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

4.6 Olosuhteet, joissa henkilö ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan sukupuoliyhteyteen

Rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan henkilön osallistumista sukupuoliyhteyteen ei ole pidettävä vapaaehtoisena, jos hän ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan tiedottomuutensa, sairautensa, vammaisuutensa, pelkotilansa, voimakkaan päihtymystilansa, heikentyneen tajunnantilansa, tilanteen äkillisyyden, erityisen valta-aseman väärinkäytön tai muun näihin rinnastettavan syyn vuoksi.

Sääntelyn logiikka on tämänkin kohdan osalta erilainen kuin aikaisemmin voimassa olleessa raiskaussäännöksessä. Aikaisemmin vaadittiin sitä, että henkilö oli säännöksessä mainituissa olosuhteissa kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. Nyt ei edellytetä kyvyttömyyttä, vaan riittävää on, että henkilö ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp, s. 103) onkin todettu, että vaikka henkilö kohdassa tarkoitetuissa olosuhteissa ilmaisisi näennäisesti osallistuvansa sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisesti, ei osallistumista olisi pidettävä vapaaehtoisena. Kysymys on sen arvioinnista, vaikuttavatko kohdassa mainitut olosuhteet siinä määrin tiedollisiin tai motorisiin kykyihin tai vaikuttavatko olosuhteet siinä määrin henkilön tahdonmuodostusmahdollisuuksiin, että henkilön mahdollisuus vapaaseen valintaan on poistunut. Toisena muutoksena aikaisempaan sääntelyyn nähden on se, että arvioinnissa ei ole merkitystä myöskään sillä, mikä vaikutus näillä olosuhteilla on kykyyn puolustautua. Tämä johtuu siitä, että suostumuksen puuttumiseen perustuvassa mallissa henkilöltä ei ylipäätään vaadita mitään aktiivisia toimia puolustautumiseen. Sääntelyä on täydennetty myös lisäämällä luetteloon aikaisempaan nähden eräitä uusia olosuhteita, kuten tilanteen äkillisyys ja erityinen valta-asema.

Aikaisemmin voimassa olleessa rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentissa (509/2014) edellytettiin, että momentissa mainituissa olosuhteissa henkilö oli kykenemätön puolustamaan itseään tai kykenemätön muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. Puolustuskyvyttömyydellä tarkoitettiin sitä, että asianomainen henkisen tai ruumiillisen esteen takia ei pystynyt joko lainkaan tai ainakaan merkittävästi estämään toisen menettelyä.¹⁵⁰ Korkeimman oikeuden ratkaisussa (KKO 2019:78, kohta 8) puolustuskyvyttömyyden osalta on
__________
150 HE 6/1997 vp, s. 180.

118
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

todettu, että rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin esitöiden (HE 283/2010 vp, s. 11) mukaan puolustuskyvyttömyyttä osoittavilla tiloilla tarkoitetaan samaa kuin ennen lainmuutosta voimassa olleessa laissa. Aikaisemmin voimassa olleen lain esitöissä todetaan puolustuskyvyttömyyden tarkoittavan sitä, että asianomainen ei pysty henkisen tai ruumiillisen esteen takia joko lainkaan tai ainakaan merkittävästi estämään toisen menettelyä. Puolustuskyvyttömyys kattaa myös esimerkiksi lääkkeistä tai huumaavista aineista aiheutuvan tahdottomuuden, vaikka uhri ei olisikaan tiedoton. Rangaistavuuden edellytyksenä on, että toinen on todella puolustuskyvytön eikä vain esimerkiksi huumaavan aineen vaikutuksen alainen (HE 6/1997 vp, s. 173 ja 180). Pelkkää estojen löystymistä ei voida pitää lainkohdassa tarkoitettuna puolustuskyvyttömyytenä tai tahdottomuutena (HE 283/2010 vp, s. 11).

Nyt voimassa olevassa rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin 3 kohdassa mainittujen olosuhteiden osalta edellytetään, että henkilö ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Pykälän 2 momentin 3 kohdassa mainitut olosuhteet voivat johtaa tilanteisiin, joissa henkilön kyky muodostaa tai ilmaista tahtoaan on heikentynyt ilman, että henkilön välttämättä katsotaan olevan aikaisemmin voimassa olleen säännöksen tarkoittamassa avuttomassa tilassa. Raiskaussäännöksellä tarkoitetaan kriminalisoitavaksi tämän kaltaiset haavoittuvassa asemassa oleviin henkilöihin kohdistuneet teot seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojan parantamiseksi. Nykyisin voimassa olevaa rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin 3 kohtaa tulkittaessa on siten otettava huomioon, että kohdassa mainituilta henkilöä koskevilta olosuhteilta ei vaadita enää henkilön tilan osalta sellaista avuttomuutta, joka johtaisi kykenemättömyyteen muodostaa tai ilmaista tahtoaan, vaan riittävää on se, että kohdassa mainittu olosuhde johtaa siihen, että henkilön kyky on siinä määrin heikentynyt, että henkilön mahdollisuus vapaaehtoisen päätöksen tekemiseen on riittävästi heikentynyt.

Selvää on, että esimerkiksi se, milloin henkilön kyky on voimakkaan päihtymystilan johdosta merkittävästi alentunut, johtaa tilannekohtaiseen arviointiin kussakin tapauksessa esitettävän todistelun perusteella. Säännöksen tulkinnan kannalta olennaista on siten arvioida, mitkä uhrin tilat ovat säännöksessä tarkoitettuja tiloja, jolloin uhrin ei voida katsoa voineen muodostaa tai ilmaista tahtoaan.

119
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

4.6.1 Tiedottomuus, voimakas päihtymystila ja heikentynyt tajunnantila

Rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan raiskauksesta on kysymys muun ohella silloin, jos henkilö ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan tiedottomuutensa, voimakkaan päihtymystilansa tai heikentyneen tajunnantilansa vuoksi.

Säännöksen arvioinnissa merkitystä ei ole sillä, mistä mainittu henkilöä koskeva tila on syntynyt tai aiheutunut tai kuka sen on aiheuttanut. Tämän kohdan mukaisessa raiskauksessa ei myöskään edellytetä minkäänlaista pakottamista, vaan kysymys on uhrin tietynlaisen säännöksessä kuvatun tilan hyväksikäytöstä olemalla sukupuoliyhteydessä tällaisessa tilassa olevan uhrin kanssa.

Voimassa olevan sääntelyn mukaan raiskauksena rangaistaan tilanteet, joissa toinen henkilö on sukupuoliyhteydessä tiedottoman henkilön kanssa. Tiedottomuudella tarkoitetaan tilaa, jossa henkilö on tajuton tai muuten täysin tiedoton ympäristöstään, eikä hänellä ole siten mahdollisuutta muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Tiedottomuudesta on kysymys esimerkiksi tilanteessa, jossa uhri on alkoholin, lääkkeiden tai muiden huumaavien aineiden johdosta menettänyt tajuntansa tai on kooman, pyörtymisen tai sairautensa johdosta tiedoton. Myös nukkuva henkilö on tiedoton, vaikka hän ei olisi alkoholin tai muiden huumaavien aineiden vaikutuksen alainen.¹⁵¹ Pelkkä alkoholin tai muiden huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena oleminen ei merkitse sitä, että uhri olisi tiedoton. Alkoholin nauttimisesta kenties aiheutunutta estojen höllentymistä ei voida hallituksen esityksen (HE 13/2022 vp, s. 103 ja ks. myös HE 283/2010 vp) mukaan pitää puolustuskyvyttömyytenä tai tahdottomuutena.

Tiedottomasta tilasta oli kysymys korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2021:31. Kysymys oli siitä, oliko vastaajan näytetty olleen sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa tämän nukkuessa. Taustana tapahtumissa oli raiskausrikoksissa varsin tyypillinen tilanne, jossa vastaaja ja asianomistaja olivat olleet eri seurueissa viettämässä ravintolailtaa ja siirtyneet myöhemmin jatkoille todistajana kuullun henkilön asunnolle. Korkein oikeus katsoi asianomistajan ja tämän kertomusta tukevan muun todistelun perusteella tulleen näytetyksi, että asianomistaja oli käynyt nukkumaan lattialle asetetulle
__________
151 HE 13/2022 vp, s. 103 ja ks. myös HE 283/2010 vp, s. 11.

120
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

patjalle mekkoon ja sukkahousuihin pukeutuneena ja heränneensä siihen, että vastaaja oli tunkeutunut peniksellään hänen peräaukkoonsa. Asianomistaja oli ollut aikaisemman ja myös nykyisin voimassa olevan tunnusmerkistön tarkoittamassa tiedottomassa tilassa, ja vastaajan menettely täytti aikaisemman tunnusmerkistön ja täyttäisi myös nykyisen tunnusmerkistön mukaisen raiskauksen.

Tiedottomuuden kanssa joudutaan usein samanaikaisesti arvioimaan vaihtoehtoisesti sitä, onko uhri ollut joka tapauksessa säännöksen tarkoittamassa voimakkaassa päihtymystilassa, josta johtuen hän ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp, s. 103) on todettu, että voimakkaan päihtymystilan johdosta henkilö ei ole aina tiedoton, mutta päihtymystila on voinut heikentää niin paljon hänen tiedollisia tai motorisia kykyjään, että hän ei voi muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Henkilö saattaa tässä tilassa olla esimerkiksi kykenemätön reagoimaan toisen lähentelyyn. Kuitenkaan pelkkää alkoholin tai muun päihdyttävän aineen vaikutuksesta johtuvaa estojen löystymistä ei uudenkaan säännöksen perusteella voida pitää tällaisena tilana.

Yleisesti voidaan todeta, että alkoholin käyttäytymistä, suorituskykyä ja mielentilaa muuttavat vaikutukset ovat riippuvaisia ensisijaisesti veren alkoholipitoisuudesta. Alkoholin aiheuttama humala johtuu aivojen lamaantumisesta alkoholin nauttimisen seurauksena. Mitä korkeampi veren alkoholipitoisuus on, sitä enemmän aivot lamaantuvat ja sitä voimakkaampi humala on.¹⁵² Alkoholi vaikuttaa samanaikaisesti kaikkialla hermostossa, ja verenalkoholin noustessa alkoholin yleinen lamaava vaikutus syvenee ja häiritsee yhä useampia toimintoja.¹⁵³ Korkean verenalkoholin (2–3 promillea) vaikutuksista on todettu, että sellaisessa tilanteessa, jossa henkilö ei ole toistuvan ja runsaan alkoholinkäytön seurauksena tottunut alkoholin vaikutuksiin, alkoholin vaikutus muistuttaa nukutusaineen vaikutusta veren alkoholipitoisuuden noustessa yli kahden promillen.¹⁵⁴

Jos henkilö kykenee päihtymystilastaan huolimatta osallistumaan aktiivisesti seksuaaliseen kanssakäymiseen, päihtymystilaa ei voitane katsoa voimakkuudeltaan sellaiseksi, että henkilö ei olisi voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Ongelmallisia ovat nähdäkseni erityisesti ne tilanteet, joissa päihtynyt henkilö ei juurikaan reagoi lähentelyyn tai sukupuoliyhteyden
__________
152 Kiianmaa 2015, s. 26.
153 Kiianmaa 2003, s. 120.
154 Kiianmaa 2003, s. 121 ja Poikolainen 2018.

121
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

aloittamiseen, vaan suhtautuu siihen passiivisesti. Tällöin tulkinnassa on otettava huomioon jo se, mitä edellä on todettu henkilön passiivisesta suhtautumisesta. Kun passiivinen suhtautuminen ei ilman alkoholin vaikutustakaan välttämättä merkitse suostuvaa asennetta, sitä suuremmalla todennäköisyydellä päihtyneen henkilön passiivista suhtautumista ei voida pitää suostuvan asenteen ilmaisuna. Tällöin henkilön voimakas päihtymystila yhdessä passiivisen suhtautumisen kanssa merkitsee yleensä sitä, että henkilö ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2019:78 (postinjakaja-tapaus) oli arvioitavana, oliko asianomistaja ollut voimakkaasta humalatilasta johtuen tiedoton tai avuttomassa tilassa, jonka johdosta hän ei olisi kyennyt puolustamaan itseään taikka muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. Asianomistaja oli ravintolasta lähdön jälkeen ollut voimakkaasti päihtynyt, ja postinjakotehtävissä ollut vastaaja oli tavannut asianomistajan pyrkimässä kerrostalon rappukäytävään. Lyhyen kohtaamisen aikana asianosaisten välillä oli ollut sukupuoliyhteys. Korkein oikeus totesi alkoholin vaikutuksesta muun muassa siten, että alkoholin käytön takia tiedoton tai nukkuva henkilö on samalla puolustuskyvytön sekä kyvytön ilmaisemaan tahtoaan. Yksinomaan siitä, että henkilö on alkoholin käytön takia menettänyt muistinsa, ei voida kuitenkaan vielä päätellä hänen olleen myös kyvytön puolustamaan itseään tai muodostamaan mielipidettään taikka ilmaisemaan sitä. Tajuissaan ja hereillä olevan päihtyneen henkilön kyky puolustaa itseään, muodostaa oma tahtonsa ja ilmaista se vaihtelee yksilöllisesti ja vaikeasti arvioitavin tavoin. Korkein oikeus hylkäsi syytteen raiskauksesta todeten muun muassa, että seksin harjoittaminen rappukäytävässä aiemmin tuntemattoman henkilön kanssa on poikkeuksellista, mutta ei mahdotonta. Alkoholilla on tunnetusti myös estoja alentava vaikutus. Pelkkää estojen löystymistä alkoholin vaikutuksesta ei voida pitää lainkohdassa tarkoitettuna puolustuskyvyttömyyttä osoittavana tilana.

Miten korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2019:78 ilmenevää tilannetta arvioitaisiin uuden raiskaussäännöksen perusteella? Nyt raiskauksesta on kysymys, jos henkilö ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan muun ohella tiedottomuutensa tai voimakkaan päihtymystilansa vuoksi. Ratkaisussa mainituissa olosuhteissa asianomistaja ei ole ollut tiedoton, joten tältä osin arvio olisi sama kuin aikaisemman säännöksen perusteella. Korkein oikeus arvioi tapauksessa näyttöä siten, että asianomistaja oli ollut toimintakykyinen eli hän oli kyennyt liikkumaan ja kommunikoimaan. Tältä osin arvio olisi myös nykyisen säännöksen perusteella se, että asianomistaja ei ole ollut sellaisessa tilassa, etteikö hän ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Tulkinta

122
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

ei siten ole välttämättä kovin erilainen verrattuna siihen, mitä aikaisemman säännöksen aikana on vaadittu muulta puolustuskyvyttömyyden aiheuttavalta avuttomalta tilalta, jolla tarkoitettiin esimerkiksi alkoholin tai huumaavien lääkkeiden aiheuttamaa tahdottomuutta, vaikka asianomainen ei olisikaan tiedoton.

Raiskausta koskevaa rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin 3 kohdan tiedottomuutta ja voimakasta päihtymystilaa voi tarkastella siitä näkökulmasta, että tekijä ei voi pätevästi vedota uhrin suostumukseen tai oletettuun suostumukseen, jos uhri on ollut ensinnäkin tiedoton. Tiedoton ei voi antaa minkäänlaista suostumusta eikä tällaista suostumusta voida olettaa, koska suostumus tulee olla käsillä siinä vaiheessa, kun teon toteutukseen ollaan ryhtymässä. Näin ollen tiedottoman kanssa sukupuoliyhteydessä ei ole mahdollista pätevästi vedota siihen, että jossain aikaisemmassa vaiheessa on ollut puhetta sukupuoliyhteydestä, kun uhri ei konkreettisessa tilanteessa pysty tällaista suostumusta antamaan. Korkein oikeus on todennut ratkaisussaan KKO 2018:91 tiedottomuuden osalta muun ohella siten, että seksuaalinen kanssakäyminen edellyttää osapuolten seksuaalisen itsemääräämisoikeuden toteutumista. Raiskausrikoksella loukataan henkilön seksuaalista itsemääräämisoikeutta tilanteessa, jossa rikoksen uhri on tiedoton tai muuten puolustuskyvytön siten, että hän on kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. Henkilö, joka nukkuu tai on muutoin tiedoton, on kykenemätön ilmaisemaan tahtoaan kanssakäymiseen tai osoittamaan sen hiljaisesti. Nukkuvan tai tiedottoman henkilön tahtoa ei myöskään voida olettaa olevan olemassa aikaisemman kanssakäymisen perusteella, koska tahto sukupuoliyhteyteen tulee olla teon aikana.

Voimakkaan päihtymystilan kohdalla tulee arvioitavaksi tyypillisesti se, miten vahvasti päihtynyt henkilön tulee olla ennen kuin hänen voidaan katsoa olevan tilassa, jossa henkilö ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Suostumusopissa yleisesti ottaen edellytetään, että suostumuksen antajan täytyy ymmärtää suostumuksen merkitys ja sisältö.¹⁵⁵ Hallituksen esityksissä (HE 283/2010 vp ja HE 13/2022 vp) on todettu, että alkoholin tai muiden päihteiden aiheuttamaa pelkkää estojen löystymistä ei voida pitää säännöksessä tarkoitettuna tilana.¹⁵⁶ Näillä hallituksen esitysten lausumilla tarkoitettaneen sitä, että henkilö voi antaa alkoholin vaikutuksen alaisena pätevän
__________
155 Ks. esimerkiksi Nuutila 1997, s. 312–314.
156 HE 283/2010 vp, s. 11 ja HE 13/2022 vp, s. 103.

123
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

suostumuksen sukupuoliyhteyteen, vaikka tämä käyttäytyminen olisi jollain tavoin estotonta ja jopa henkilön normaalin käyttäytymisen vastaista (ks. myös edellä selostettu ratkaisu KKO 2019:78).

Rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan uhrin tulee olla kohdassa mainitun tilan johdosta tilassa, jossa tämä ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Tämän mukaan suostumus sukupuoliyhteyteen olisi mahdollista antaa, vaikka uhri ei päihtymystilansa johdosta enää olisi sellaisessa tilassa, jossa hän voisi suostumusopin tarkoittamalla tavalla ymmärtää suostumuksensa merkitystä ja sisältöä, mutta kykenee kuitenkin jollain tavoin muodostamaan ja ilmaisemaan tahtonsa. Suostumuksen sukupuoliyhteyteen voidaan voimassa olevan sääntelyn perusteella katsoa olevan luonteeltaan erilainen kuin suostumuksen antaminen esimerkiksi itseensä kohdistuvaan pahoinpitelyyn. Tämä aiheuttaa sen, että asianomistaja ei todellisuudessa ole ollut enää kykenevä ilmaisemaan tahtoaan, mutta hänen käyttäytymisensä saattaa olla sen suuntaista, että se objektiivisesti arvioituna osoittaa suostumuksen olevan olemassa. Sen sijaan tilanteessa, jossa asianomistaja ei esimerkiksi vastustele millään tavoin sukupuoliyhteyttä ja on hereillä, mutta ei ole toisaalta myöskään aloitteellinen eikä mukana sukupuoliyhteydessä omalla aktiivisella panoksellaan, ollaan vaikeassa rajanvetotilanteessa, jossa joudutaan yhtäältä arvioimaan, onko uhri ollut sellaisessa tilassa, jossa hän ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Toiseksi arvioinnin kohteena on se, voidaanko passiivista suhtautumista pitää joka tapauksessa momentin 1 kohdan perusteella sellaisena seikkana, jolloin henkilö ei ole ilmaissut osallistuvansa siihen vapaaehtoisesti. Kolmantena arvioinnin kohteena on se, onko tekijä voinut uskottavasti erehtyä uhrin tilasta ja suostumuksen olemassaolosta.

Tekijän erehtymistä joudutaan arvioimaan rikoslain 4 luvun 1 §:n mukaisen tunnusmerkistöerehdyksen avulla. Tämän säännöksen mukaan, jos tekijä ei teon hetkellä ole selvillä kaikkien niiden seikkojen käsilläolosta, joita rikoksen tunnusmerkistön toteutuminen edellyttää, tai jos hän erehtyy sellaisesta seikasta, teko ei ole tahallinen. Vastuu tuottamuksellisesta rikoksesta voi kuitenkin tulla kysymykseen tuottamuksen rangaistavuutta koskevien säännösten mukaan. Tunnusmerkistöerehdyksen kannalta ongelmallisin tilanne on se, jossa uhri on fyysisesti ottaen hereillä eikä hän käyttäytymisellään osoita sukupuoliyhteyden vastustamista. Uhrin käytös on passiivista ja tahdotonta. Tällaisessa tilanteessa sukupuoliyhteydessä oleva tekijä voi väittää olleensa siinä käsityksessä, että uhri oli suostuvainen sukupuoliyhteyteen, kun tämä oli hereillä eikä vastustanut sukupuoliyhteyttä. Uhri voi puolestaan katsoa

124
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

olleensa sellaisessa tilassa päihtymyksen vuoksi, ettei hän ollut käsittänyt tilannetta eikä ollut myöskään kyennyt ilmaisemaan tahtoaan.

Aikaisemmin lienee monesti lähdetty siitä, että tekijä on voinut olettaa uhrin suostuvan sukupuoliyhteyteen, ja asiaa on tarkasteltu tekijän erehtymisen kautta. Uuden raiskaussäännöksen perusteella tilannetta voidaan perustellusti arvioida myös toisin, ja tällöin tarkastelun lähtökohtana tulisi olla se, onko henkilö ylipäätään sanallisesti, käytöksellään tai muulla tavalla ilmaissut osallistuvansa sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisesti. Tähän arviointiin vaikuttaa luonnollisesti myös uhrin päihtymyksen voimakkuus ja sen vaikutus siihen, onko henkilö voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Päihtyneen asianomistajan kanssa sukupuoliyhteyteen pyrkivältä henkilöltä tulisi edellyttää korostunutta huolellisuutta sen suhteen, että tekijä on vakuuttunut päihtyneen asianomistajan tahdonmuodostuskyvystä. Tekijä ei voi nähdäkseni uskottavasti väittää erehtyneensä sukupuoliyhteyttä koskevasta suostumuksesta, jos hänen tiedossaan on asianomistajan päihtymystila, kysymys on ensitapaamisesta ja asianomistajan käytös on pikemminkin tahdotonta tai passiivista kuin aktiivista seksuaalista kanssakäymistä. Väitettä siitä, onko tekijä voinut uskottavasti erehtyä asianomistajan suostumuksesta, tulisi siten tarkastella kriittisesti.

Raiskausta koskevassa 2 momentin 3 kohdassa mainitaan tiedottomuuden ja voimakkaan päihtymystilan lisäksi heikentynyt tajunnantila. Hallituksen esityksen (HE 13/2022 vp, s. 103) mukaan esimerkiksi nukahtamis- tai heräämisvaiheessa taikka hypnoosissa olevan henkilön tajunnantila voi olla siinä määrin heikentynyt, ettei hän voi muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Oikeuskäytännössä esiintyy runsaasti tapauksia, joissa nainen ja mies ovat tavanneet ravintolassa ja lähteneet aamuyöllä ravintolan sulkeutumisen aikaan yhdessä miehen asunnolle tai hotelliin. Nainen on ollut voimakkaasti päihtynyt, ja jatkopaikassa hän on kuitenkin vielä jutellut miehen kanssa ennen kuin on mennyt sängylle lepäämään. Tämän jälkeen mies on tullut hyväilemään naista, eikä nainen ole millään tavoin vastustellut miehen kosketuksia. Tämä on edennyt siihen, että mies on ollut sukupuoliyhteydessä naisen kanssa. Nainen on havahtunut sukupuoliyhteyden aikana ja pyytänyt miestä lopettamaan, mutta ei ole muutoin reagoinut tekoon erityisemmin. Yön jälkeen nainen tekee rikosilmoituksen raiskauksesta. Mies esittää omana kantanaan, että nainen oli ollut hereillä koko ajan eikä ollut vastustellut hyväilyä. Miten tällaista tilannetta tulisi arvioida raiskausta koskevan rangaistussäännöksen näkökulmasta?

125
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Tiedottomuuden näkökulmasta tilanne on ongelmallinen. Nainen on ollut koko illan ja yön miehen seurassa valveilla. Myös sängyllä tapahtuneen lepäämisen aikana on voinut olla niin, että nainen on välillä havahtunut hereille ja taas jatkanut nukkumista. Naisen tiedottomuus ei ole siten helposti osoitettavissa. Sen sijaan runsas alkoholin nauttiminen illan ja yön aikana yhdistettynä aamuyölle saakka jatkuneeseen valvomiseen on epäilemättä aiheuttanut sen, että naisen tajunnantila on ollut nukahtamisen ja välillä tapahtuneen heräämisvaiheen vuoksi heikentynyt. Tällaisessa tilassa oleva henkilö voi olla silmämääräisesti arvioituna hereillä, mutta tällainen henkilö reagoi erilaisiin ärsytyksiin vajavaisesti tai epäloogisesti. Tällaisessa alkoholin ja väsymyksen johdosta alentuneessa tajunnantasossa oleva henkilö ei välttämättä reagoi voimakkaasti myöskään lähentymisyrityksiin. Ulkopuolinen kuitenkin pystyy havaitsemaan, että tämä reagoimattomuus johtuu nimenomaan siitä, että naisen tajunnantila on alkoholin ja lepäämiseen liittyneen nukahtamisen ja välillä tapahtuneen heräämisen vuoksi heikentynyt eikä tämän vuoksi hereillä olemisesta huolimatta ole ollut tilassa, jossa olisi voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Jos nainen on kovin passiivinen, ja tämä passiivisuus johtuu alkoholin tai muiden päihteiden ja siihen kenties yhdistyvän valvomisen aiheuttamasta voimakkaasta väsymyksestä, naisen voidaan katsoa tilassa, jossa tämä ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan ja sukupuoliyhteys täyttää raiskauksen tunnusmerkistön. Tällöin käsillä on myös tilanne, jossa passiivista suhtautumista ylipäätään ei voida pitää käytöksenä, jolla nainen olisi ilmaissut osallistuvansa siihen vapaaehtoisesti (2 momentti 1 kohta). Toisaalta on selvää, että nainen voi päihtymyksestä ja valvomisesta huolimatta suostua yhdyntään, mutta tällöin molempien osapuolten tulee olla aktiivisia asiassa.

Sukupuoliyhteyden tapahtuessa alkoholin vaikutuksen alaisena olevan henkilön kanssa, joka ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan, arvioitavaksi voi tulla myös väite siitä, että tekijä on erehtynyt uhrin tilasta tai päätellyt uhrin olevan suostuvainen sukupuoliyhteyteen. Tällaisen väitteen arviointiin liittyy näytön arviointia koskevia vaikeuksia ja ongelmia. Useissa tapauksissa on selvää, että väite erehtymisestä on selvästi perusteeton. Näyttöä arvioitaessa tulee ottaa huomioon asianosaisten käytös ennen sukupuoliyhteyttä ja olivatko tapahtumaan liittyvät olosuhteet sellaiset, että tekijä on saattanut perustellusti katsoa suostumuksen sukupuoliyhteyteen olevan olemassa.¹⁵⁷ Suostumuksen olemassaolon tai sen puuttumisen arviointia vaikeuttaa usein
__________
157 Ks. myös Hahto 2004, s. 474.

126
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

se, että suostumusta ei yleensä ilmaista siten, että tekijän kysyessä suostumusta toinen asianosainen sen tällaiseen kysymykseen nimenomaisesti ilmoittaisi. Suostumus annetaan käytännössä muutoin kuin sanallisesti, ja usein molempien osapuolten suostumus ilmenee osapuolten objektiivisesta käyttäytymisestä. Suostumus voidaan päätellä olevan olemassa, jos molemmat osapuolet esimerkiksi riisuvat omat vaatteensa. Ravintolaillan jälkeisiä jatkoja koskevissa tilanteissa suostumuksen olemassaoloa ei voida sitä vastoin perustaa siihen, että asianosaiset ovat yhteisymmärryksessä lähteneet yhdessä ravintolasta, ja kenties molempien osapuolten käyttäytyminen on voinut ennen jatkopaikkaan päätymistä olla sen suuntaista, että sukupuoliyhteyteen päätyminen ei ole ollut poissuljettu vaihtoehto. Ravintolassa asianosaisten välillä on jopa voinut olla flirttailevaa käyttäytymistä, suutelemista ja muutoinkin seksuaalisesta merkityksellistä keskinäistä koskettelua. Tällaisessakaan tilanteessa tekijä ei voi siis vastuusta vapautuakseen ja suostumuksen olemassaolosta erehtymistä osoittaakseen vedota pätevästi uhrin ravintolaillan aikana osoittamaan aikaisempaan käyttäytymiseen. Ratkaisevaa on se, mitä tekijän on täytynyt tietää tai havaita uhrista ja tilanteesta juuri ennen sukupuoliyhteyteen päätymistä.¹⁵⁸ Arvioinnin tulee tällaisessa tilanteessa kohdistua siihen, onko henkilö käytöksellään tai muulla tavalla ilmaissut osallistuvansa sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisesti.

Nykyinen raiskausta koskeva sääntely ei jätä tekijän uhrin suostumusta koskevalle erehtymiselle yhtä paljon tilaa kuin aikaisemmin voimassa ollut sääntely. Ensinnäkin raiskausta koskevan rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan henkilön passiivisesta suhtautumisesta ei välttämättä voida päätellä henkilön osallistuneen sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisesti. Tällaisessa tilanteessa, jos sukupuoliyhteyteen pääsemiseksi ei käytetä 2 momentin 2 kohdan mukaista väkivaltaa, voi olla jonkinlainen mahdollisuus siihen, että tekijän voisi pätevästi katsoa erehtyneen uhrin suostumuksesta sukupuoliyhteyteen.

Sen sijaan tiedottomuutta koskevassa rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaisessa raiskauksessa tekijän ei voida käytännössä katsoa uskottavasti erehtyneen tekoon liittyvistä olosuhteista ja uhrin suostumuksesta. Voimakkaan päihtymystilan tai heikentyneen tajunnantilan kohdalla on myös varsin vähän mahdollisuuksia siihen, että tekijä voisi uskottavasti väittää henkilön osallistuneen sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisesti, jos
__________
158 Ks. Hahto 2004, s. 475.

127
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

henkilö on täysin passiivinen. Jos uhri on alkoholin ja siihen liittyen valvomisesta aiheutuneen väsymyksen johdosta passiivinen ja tahdoton, tekijän on täytynyt ymmärtää se, että uhri ei tämän tilan johdosta ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Tällöin tekijä ei voi pätevästi erehtyä uhrin suostuneen sukupuoliyhteyteen, jos tekijä itse on ainoastaan aloitteellinen ja joutuu esimerkiksi riisumaan uhrin vaatteet ilman, että tämä millään konkreettisella tavalla osoittaisi olevan kiinnostunut sukupuoliyhteydestä.

Tilanne on toisenlainen, jos asianomistajan käytös on päihtymyksen vuoksi muuttunut, ja asianomistaja on omalla aktiivisuudellaan myötävaikuttamassa sukupuoliyhteyteen päätymisessä. Tekijä ja asianomistaja voivat olla toisilleen yhden illan tuttavuuksia, eikä asianomistajalla ole ollut alun perin minkäänlaista tarkoitusta olla sukupuoliyhteydessä tekijän kanssa. Lopulta alkoholin vaikutuksen alaisena asianomistaja ja tekijä ovat sukupuoliyhteydessä. Asianomistaja voi sukupuoliyhteyden jälkeen olla pettynyt siihen, että tilanne eteni sukupuoliyhteyteen saakka, mutta tällöin asianomistaja on ollut kuitenkin ennen sukupuoliyhteyttä kykenevä ilmaisemaan ja muodostamaan tahtonsa, ja hän on myös vähintäänkin käytöksellään osoittanut osallistuvansa sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisesti. Jälkikäteen tilanne ei enää raiskaukseksi muutu.

Tiedottomuus ja voimakkaan päihtymyksen aiheuttama tila kietoutuvat usein tosielämän tilanteissa yhteen. Päihtymyksen johdosta sammunut henkilö on tiedoton, alkoholin ja muiden huumaavien aineiden yhteisvaikutuksesta johtunut tajunnan menettänyt henkilö on tiedoton, päihtymyksen johdosta syvässä unessa oleva henkilö on tiedoton ja nukkuva henkilö ylipäätään on tiedoton. Tiedottomuus on ulkoisesti tarkasteltuna huomattavasti helpompi havaita, ja sukupuoliyhteys tiedottoman kanssa on raiskaus. Voimakkaan päihtymyksen aiheuttama tila on huomattavasti tulkinnanvaraisempi. Tulkintaa helpottaa nähdäkseni se, jos tekijän väite yhteisymmärryksessä tapahtuneesta sukupuoliyhteydestä puretaan pienempiin osatekijöihin. Tarkasteluun otetaan tällöin ensinnäkin se, miten asianomistaja on sukupuoliyhteyteen suhtautunut (asianomistajan aktiivisuus tai passiivisuus). Jos asianomistaja on ollut aktiivinen, hänen tilansa ei ole ollut sellainen, jossa hän ei olisi voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Tällöin kysymys ei ole raiskauksesta. Jos asianomistaja on ollut passiivinen tai tahdoton sukupuoliyhteyttä koskevassa tilanteessa, tämän jälkeen joudutaan arvioimaan asianomistajan tahdonmuodostuskykyä ja siihen vaikuttaneita tekijöitä. Asianomistajan olleessa voimakkaasti päihtynyt hänen kykynsä ilmaista tahtonsa on voinut olla tosiasiassa menetetty, vaikka hän olisi ollut hereillä. Tällöin tekijä ei voi

128
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

olettaa suostumusta pelkästään sen perusteella, että asianomistaja ei vastustele sukupuoliyhteyttä. Päihtymyksen vuoksi tekijän on täytynyt pitää todennäköisenä, että passiivisuus johtuu asianomistajan päihtymyksen aiheuttamasta tahdottomuudesta eikä siitä, että asianomistaja suostuisi tekoon.

4.6.2 Sairaus ja vammaisuus sekä niiden vaikutus tahdonmuodostuskykyyn

Raiskausta koskevan rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaisessa tekotavassa kysymys voi olla myös sairaudesta tai vammaisuudesta, jonka vuoksi henkilö ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Sairaus voi olla luonteeltaan fyysinen tai psyykkinen. Olennaista on, että henkilöllä ei ole hänellä olevan sairauden vuoksi mahdollisuutta muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Vammaisuuden kohdalla tulee ottaa huomioon myös se, minkälaisesta seksuaalisesta kanssakäymisestä on kysymys. Vammainen henkilö voi olla seksuaalisessa kanssakäymisessä toisen henkilön kanssa, kun tähän kanssakäymiseen ei sisälly vammaisen henkilön seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkausta.

Tunnusmerkistössä mainituilla sairaudella ja vammaisuudella ei ole haluttu puuttua sairaiden ja vammaisten henkilöiden sellaisiin seksuaalisiin suhteisiin, joissa ei loukata osapuolten seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Keskeisenä arviointiperusteena erilaisten tekojen arvioinnissa on siten seksuaalinen itsemääräämisoikeus ja sen arviointi, onko käsillä oleva teko loukannut sairaudesta kärsivän tai vammaisen henkilön seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Arvioinnissa olennaista on, voidaanko sairaan tai vammaisen henkilön oma tahto osallistua sukupuoliyhteyteen todeta.

4.6.3 Pelkotilan vaikutus tahdonmuodostuskykyyn

Rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan kysymys voi olla myös pelkotilasta, jos henkilö ei ole tällaisen tilan vuoksi voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan.

Uhrin pelkotila ja siitä johtuva tahdonmuodostuskyvyn heikentyminen voi ilmetä monenlaisissa olosuhteissa. Hallituksen esityksen (HE 13/2022 vp, s. 103) mukaan pelkotilalla tarkoitetaan esimerkiksi sellaista pelon aiheuttamaa tilaa, joka lamauttaa henkilön tahdonmuodostuskyvyn. Lisäksi pelkotilalla tarkoitetaan tilanteita, joissa henkilö pitää vastentahtoisuuden

129
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

ilmaisemista liian vaarallisena. Pelkotila voi syntyä esimerkiksi tilanteessa, jossa toinen käyttäytyy aggressiivisesti tai uhkaavasti tai teon kohde muusta syystä kokee tilanteen vaaralliseksi, vaikka nimenomaista uhkausta ei esitetäkään. Pelkotilan ei tarvitse syntyä toisen osapuolen käyttäytymisestä juuri käsillä olevassa tilanteessa, vaan se voi syntyä esimerkiksi teko-olosuhteista. Pelkotila voi syntyä myös parisuhteessa tai muussa suhteessa tapahtuneen aikaisemman fyysisen tai henkisen väkivallan seurauksena.

Kuten edellä on raiskausta koskevan 2 momentin 2 kohdan osalta todettu, erilaisissa parisuhteissa saattaa esiintyä myös lähisuhdeväkivaltaa eli tilanteita, joissa parisuhteen toinen osapuoli joutuu toisen osapuolen väkivallan tekojen kohteeksi. Tällaisissa suhteissa voi esiintyä myös tilanteita, joissa väkivaltainen parisuhteen osapuoli vaatii sukupuoliyhteyttä aggressiivisessa mielentilassa ollessaan. Mitään konkreettista väkivallan käytöllä uhkaamista tilanteessa ei tapahdu. Toinen osapuoli on kuitenkin tekijän aikaisemman käyttäytymisen perusteella tietoinen siitä, että tällaisessa tilanteessa ”ei ole syytä asettua poikkiteloin” aggressiivisen osapuolen tahtoa vastaan, ja on ulkoisesti tarkastellen vapaaehtoisesti sukupuoliyhteydessä tekijän kanssa. Näissä tilanteissa konkludenttista suostumusta ei voida päätellä olevan, jos uhrin lamaantuminen on johtunut pelkotilasta eikä hän tällaisesta tilasta johtuen kykene ilmaisemaan tahtoaan. Uhrin vapaaehtoisuus ja suostumus sukupuoliyhteyteen on tällaisessa tilanteessa poissuljettu.

Tekijän tahallisuuden osalta vaaditaan, että tekijän on täytynyt pitää vähintäänkin varsin todennäköisenä sitä, että toinen myöntyy sukupuoliyhteyteen pelkotilansa takia. Sukupuoliyhteyteen pyrkivä henkilö voi käsittää tai esitetyn näytön perusteella on vähintäänkin täytynyt käsittää toisen osapuolen käytöksestä tai muista olosuhteista, että tämä ilmaisee suostuvansa sukupuoliyhteyteen, koska pelkää vastustamisen johtavan vakavampaan loukkaukseen, esimerkiksi itsensä tai läheisensä pahoinpitelyyn tai sukupuoliyhteyden pitkittymiseen.

4.6.4 Tilanteen äkillisyys

Raiskauksena rangaistavaa on 2 momentin 3 kohdan mukaan myös sukupuoliyhteys henkilön kanssa, joka ei ole tilanteen äkillisyyden vuoksi voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Tunnusmerkistön täyttää sukupuoliyhteyden nopea aloittaminen tilanteessa, jossa osapuolten välillä ei ole ollut sukupuoliyhteyden aloittamiseen liittyvää sanallista tai sanatonta viestintää eikä

130
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

toinen ole sen vuoksi voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Hallituksen esityksen (HE 13/2022 vp, s. 104) mukaan tilanteen äkillisyydellä tarkoitetaan esimerkiksi väkijoukossa, hieronnan, saunomisen tai uimisen yhteydessä tapahtuvaa odottamatonta ja äkillistä tunkeutumista toisen sukuelimeen tai muuta sukupuoliyhteyden muodon toteuttavaa tunkeutumista.

Tilanteen äkillisyys voi tulla nähdäkseni arvioitavaksi myös muissa tilanteissa, joissa henkilöiden välillä on ollut jopa tietynlaista sanatonta viestintää, mutta johon nähden esimerkiksi yllättävä sormen työntäminen toisen sukuelimeen tai peräaukkoon voi olla säännöksen tarkoittama äkillinen tilanne. Äkillistä tilannetta koskeva tekotapa on kuitenkin lähtökohtaisesti ajateltu soveltuvaksi erityisesti tilanteisiin, joissa tilannetta edeltävää kanssakäymistä ei voida pitää edes sanattomana seksuaaliseen kanssakäymiseen suostumuksen antavana viestintänä.

Sinänsä on selvää, että tällainen äkillinen tunkeutuminen on jo vapaaehtoisuuden ilmaisun puuttumisen vuoksi rangaistavaa raiskausta koskevan 2 momentin 1 kohdan perusteella, mutta 3 kohtaan on katsottu tarpeelliseksi ottaa selvyyden vuoksi nimenomainen maininta tästä.

4.6.5 Erityisen valta-aseman vakava väärinkäyttö

Raiskauksen määrittäminen suostumuksen puuttumisen perusteella merkitsi sitä, että erilaisten valta-asemien merkitystä on jouduttu pohtimaan raiskauksen näkökulmasta uudestaan. Toiseen nähden valta-asemassa oleva voi käyttää asemaansa sillä tavoin, että henkilöllä ei ole enää vapaata mahdollisuutta päättää siitä, suostuuko hän sukupuoliyhteyteen vai ei. Valta-aseman väärinkäyttö tulee esille myös rikoslain 20 luvun 5 §:n mukaisessa seksuaalisessa hyväksikäytössä. Kokonaisuudistuksen yhteydessä on käyty keskustelua myös siitä, onko seksuaalisen hyväksikäytön rangaistussäännös tarpeellinen vai tulisiko kaikki valta-asemaa väärinkäyttäen tehdyt sukupuoliyhteydet arvioida raiskauksina. Uudistuksessa päädyttiin säilyttämään seksuaalisen hyväksikäytön kriminalisointi, joten raiskauksena tulee arvioitavaksi ne teot, joissa on kysymys erityisestä valta-asemasta, kun taas seksuaalisessa hyväksikäytössä on kysymys muunlaisesta valta-asemasta.

Raiskauksesta on rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin 3 kohdan nojalla kysymys, kun henkilö ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan erityisen valta-aseman vakavan väärinkäytön vuoksi. Säännöksessä tarkoitettu valta-asema kattaa tilanteet, joissa yhdellä osapuolella on toiseen nähden

131
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

henkinen yliote taikka valta vaikuttaa tämän toisen etuun tai asemaan. Valta-aseman perustetta ei ole säännöksessä tarkemmin määritetty, joten valta-asema voi perustua muuhunkin kuin muodolliseen valta-asemaan. Valta-aseman tulee olla kuitenkin merkitykseltään suuri, koska säännöksessä edellytetään erityistä valta-asemaa. Kysymykseen voivat siten tulla erilaiset työsuhteisiin, taloudellisiin valtasuhteisiin, valmennussuhteeseen, uskonnolliseen tai henkiseen auktoriteettiin tai muuhun henkiseen valta-asemaan sekä käytännön avun tarpeeseen perustuvat valtasuhteet. Hallituksen esityksen mukaan valtasuhteen merkittävyyttä harkittaessa on syytä arvioida valtasuhteen merkitystä elämän perusedellytysten, kuten toimeentulon, työsuhteen, asumisen, terveyden, hengellisten tai muiden keskeisten tarpeiden kannalta. Jatkuvaa fyysistä tai psyykkistä hoitoa vaativa henkilö voi olla erityisen alisteisessa asemassa. Kuitenkin myös lyhytaikaisen hoitosuhteen, kuten esimerkiksi lääkärintarkastuksen, väärinkäyttäminen seksuaalisiin tarkoituksiin kuuluu säännöksen soveltamisalaan, jos teon kohde on sen aikana erityisen alisteisessa asemassa.¹⁵⁹

Erityinen valta-asema ei säännöksen sanamuodon mukaan yksin riitä raiskauksen tunnusmerkistön täyttymiseen, vaan säännös edellyttää sitä, että tätä valta-asemaa käytetään väärin. Tällä väärinkäytöllä tarkoitetaan sellaista toimintaa, jonka seurauksena toinen ei voi muodostaa tai ilmaista tahtoaan sukupuoliyhteyteen osallistumisesta. Tällaista väärinkäyttämistä on esimerkiksi puuttuminen valtasuhteen perusteena olevaan seikkaan, kuten työsuhteessa työsuhteen jatkumiseen ja uskonnollisessa yhteisössä kuulumiseen yhteisöön.¹⁶⁰ Valmennussuhteessa voidaan puolestaan ajatella, että merkittävä etu voisi olla kuuluminen esimerkiksi johonkin valmennusryhmään tai pääseminen edustamaan joukkueessa tai kilpailussa.

Valta-aseman väärinkäyttämistä voidaan arvioida oikeuskäytännössä aikaisemmin seksuaalisen hyväksikäytön perusteella arvioitujen tapausten valossa. Vertailua voidaan tehdä siihen, miten näitä tapauksia tulisi arvioida uuden raiskausta tai seksuaalista kajoamista koskevan tunnusmerkistön perusteella. Ensimmäisenä voidaan tarkastella korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2014:17 käsiteltyä niin sanottua kansanparantajan tapausta. Tuossa tapauksessa vastaaja oli ollut kansanparantajan, jäsenkorjaajan ja kouluttajan asemassa kolmeen asianomistajaan nähden. Asianomistajat olivat tulleet
__________
159 HE 13/2022 vp, s. 104.
160 HE 13/2022 vp, s. 104–105.

132
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

ensin hakemaan apua vaivoihinsa ja osallistuneet sitten vastaajan tarjoamaan kansanparantajan ja jäsenkorjaajan koulutukseen. Näissä yhteyksissä vastaaja oli ollut sukupuoliyhteydessä asianomistajien kanssa ja kohdistanut näihin myös muita seksuaalisia tekoja. Vastaajaa oli pidetty kurssilaisten keskuudessa auktoriteettina, jota oli kunnioitettu suuresti. Vastaajalla oli ollut hyvän parantajan maine, ja hänen hoitonsa olivat tuoneet helpotusta asianomistajien vaivoihin. Asianomistajat eivät olleet tosiasiassa halunneet sukupuoliyhteyksiä ja muita seksuaalisia tekoja, mutta jotenkin vastaaja oli saanut heidät niihin ryhtymään.

Tapausta KKO 2014:17 nykyisen raiskaussäännöksen kannalta arvioitaessa voidaan todeta, että kysymyksessä on ollut raiskaussäännöksen tarkoittama valta-asema. Vaikka kysymys on ollut niin sanotusta kansanparantajasta, valta-asema on liittynyt elämän perusedellytyksiin eli terveyteen. Asianomistajat ovat olleet hoitosuhteen ja siihen liittyneen osin henkisen yliotteen perusteella erityisen alisteisessa asemassa. Sukupuoliyhteydet ja muut seksuaaliset teot eivät ole perustuneet myöskään vapaaehtoisuuteen. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2014:17 mainituissa olosuhteissa tapahtunutta tekoa voitaisiin nykyisin voimassa olevien säännösten perusteella pitää raiskauksena ja seksuaalisena kajoamisena.

Ratkaisussa KKO 2011:1 oli puolestaan kysymys lääkärin suorittamasta rintojen tutkimisesta, jonka yhteydessä lääkäri imi potilaan rintoja, jollainen toimenpide ei ollut lääketieteellisesti perusteltu toimenpide, vaan seksuaalinen teko. Tätä tapausta voidaan arvioida valta-aseman näkökulmasta, vaikka kysymys ei ollutkaan sukupuoliyhteyden käsittävästä teosta. Syytteessä tarkoitettu teko oli tapahtunut asianomistajan tultua syöpäepäilyn vuoksi saamansa lähetteen perusteella rintojen ultraäänitutkimukseen. Lääkäri oli tutkinut asianomistajan rinnat ennen ultraäänitutkimusta tämän seistessä sekä edestä että takaapäin käyttäen molempia käsiä samanaikaisesti. Tutkimuksessa tarvittavan geelin lääkäri oli levittänyt paljain käsin asianomistajan rinnoille. Hän oli tässä yhteydessä myös kehunut asianomistajan rintoja kauniiksi ja hyvin muodostuneiksi. Ultraäänitutkimuksen jälkeen lääkäri oli toistamiseen ja samalla tavoin tutkinut asianomistajan rinnat. Sitten hän oli pyytänyt asianomistajaa lypsämään toista rintaansa eritteen esille saamiseksi. Kun sellaista ei ole tullut, hän on luvan pyydettyään ja saatuaan imenyt asianomistajan nänniä. Korkein oikeus totesi ratkaisussaan, että lääkäri ja potilas eivät ole tiedoiltaan tasavertaisia tutkimus- ja hoitosuhteessa. Sen tunnusomaisia piirteitä ovat yhtäältä lääkärin asiantuntemus ja siitä johtuva auktoriteettiasema ja toisaalta se, että potilas kokee normaalisti välttämättömäksi suostua tarvittaviin

133
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

toimenpiteisiin, vaikka pitäisikin niitä vastenmielisinä tai yksityisyytensä kannalta kiusallisina. Nykyisen raiskaussäännöksen osalta voidaan todeta, että kysymyksessä on ollut valta-asema ja valtasuhde on liittynyt elämän perusedellytyksiin eli terveyteen. Tutkittavaksi tulemisen yhteydessä potilas on tiedollisesti alisteisessa asemassa, eikä potilaalla ole juurikaan mahdollisuuksia tutkimuksen yhteydessä kyseenalaistaa tutkimusmenetelmiä. Näin myös erityisen alisteisen aseman vaatimus näyttäisi olevan käsillä. Valta-asemaa myös käytetään väärin seksuaalisen teon tarkoituksessa. Käsillä voisi siten olla raiskauksen ja seksuaalisen kajoamisen tunnusmerkistöissä tarkoitetun erityisen valta-aseman vakava väärinkäyttö.

Kolmantena tapauksena voidaan nostaa esille korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2010:1, jossa yhtiön miespuolinen toimitusjohtaja oli työssä lähennellyt ja kosketellut useaa nuorta naistyöntekijää. Syytteessä kuvatut teot olivat kunkin asianomistajan kohdalla tapahtuneet yhtiön henkilöstön taukotiloissa, joissa toimitusjohtaja oli ollut kahden kulloisenkin teon asianomistajan kanssa. Kukin teko oli ajoittunut tilanteeseen, jolloin asianomistaja on ollut sängyssä lepäämässä. Asianomistajat olivat saattaneet riisua osaa vaatetuksestaan ennen lepäämään käymistään, ja myös toimitusjohtaja oli voinut vähentää vaatetustaan ennen tapahtumien alkua. Toimitusjohtaja oli hieronut tai kosketellut asianomistajia hartioilta samoin kuin intiimeiltä alueilta, jolloin koskettelua on tapahtunut myös vaatteiden alta. Vielä toimitusjohtaja oli yrittänyt riisua ainakin joidenkin asianomistajien yltä vaatekappaleita. Korkein oikeus katsoi ratkaisussaan toimitusjohtajan tosiasiallisilla toimillaan ja käyttäen hyväksi esimiesasemaansa taivuttaneen asianomistajat alistumaan tekojensa kohteeksi. Korkein oikeus katsoi tuolloin voimassa olleen seksuaalisen hyväksikäytön edellyttämän erityisen riippuvuussuhteen olevan olemassa oikeastaan niillä samoilla perusteilla, joita tarkoitetaan nykyisessä raiskauksessa tai seksuaalisessa kajoamisessa erityisen valta-aseman vakavalta väärinkäytöltä. Korkein oikeus totesi valta-aseman osalta seuraavaa. Toimitusjohtaja oli ollut asianomistajien esimies, ottanut heidät työhön ja päättänyt muun muassa heidän työvuoroistaan. Asemansa perusteella toimitusjohtaja oli voinut vaikuttaa myös asianomistajien työsuhteiden jatkumiseen. Mainituista syistä toimitusjohtajan ja asianomistajien välillä on vallinnut taloudellinen riippuvuussuhde, jonka merkitys asianomistajille on ollut tärkeä. Teot ovat lisäksi kohdistuneet koeajalla olleisiin tai muutoin työsuhteensa juuri aloittaneisiin nuoriin, ammattiinsa vastavalmistuneisiin henkilöihin. Sillä vastaajan vetoamalla seikalla, että alalla vallitsi hyvä työllisyys ja asianomistajien olisi ollut helppo työllistyä muunkin työnantajan palveluksessa, ei ollut

134
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tässä arvioinnissa merkitystä. Huomioon ottaen tekojen olosuhteet sekä se, että toimitusjohtaja oli kussakin tapauksessa taivuttanut asianomistajat alistumaan seksuaaliseen tekoon verrattain pian heidän työsuhteensa alkamisen jälkeen, korkein oikeus katsoi myös, että riippuvuussuhteen väärinkäyttö on ollut törkeää. Vastaavilla perusteilla voisi todeta, että kysymyksessä olisi nykyisen raiskauksen tai seksuaalisen kajoamisen tunnusmerkistön tarkoittama erityisen valta-aseman vakava väärinkäyttö.

4.6.6 Tahdonmuodostuskykyyn vaikuttava muu syy

Raiskausta koskevan rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin 3 kohdan luettelo ei ole tyhjentävä. Tunnusmerkistöstä ilmenevällä tavalla raiskauksesta on kysymys myös tilanteessa, jossa henkilö ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan muun kohdassa erikseen mainittuihin olosuhteisiin rinnastettavan syyn vuoksi. Kysymyksessä tulee siis olla erikseen mainittuihin syihin rinnastettava syy, jonka vuoksi tahtoa ei voida muodostaa tai ilmaista.

Hallituksen esityksen (HE 13/2022 vp, s. 105) mukaan tällaisia muita syitä voisivat olla esimerkiksi henkilön poikkeuksellinen henkinen tai fyysinen uupumus tai henkilöön kohdistunut erityisen voimakas painostus. Soveltamisen kannalta olennaista on arvioida, onko tällainen muu syy sellainen, jonka vuoksi henkilö ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Kysymys tulee olla laadultaan ja voimakkuudeltaan sellaisesta syystä, jonka vuoksi henkilöllä ei ole ollut riittävää fyysistä tai henkistä toimintakykyä. Tulkinnassa tulee ottaa huomioon kuitenkin myös se, että jos esimerkiksi fyysisen uupumuksen vuoksi henkilö suhtautuu passiivisesti sukupuoliyhteyteen, käsillä voi olla myös 2 momentin 1 kohdan mukainen tilanne, jossa henkilö ei ole millään tavalla osoittanut osallistuvansa sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisesti.

Voimakas taivuttelu voi olla säännöksen tarkoittama muu rinnasteinen syy, jos taivuttelu tai painostus on siinä määrin voimakasta, että jäljellä ei ole enää valinnanmahdollisuutta. Tämän vuoksi tavanomaiset parisuhderiidat ja niihin liittyvä vähäinen taivuttelu ei ole vielä riittävä täyttämään raiskausta, jos henkilö tällaisessa vähäisen taivuttelun tilanteessa lopulta suostuu sukupuoliyhteyteen.

135
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

4.7 Raiskauksen yritys

Raiskauksen yritys on säädetty rangaistavaksi perinteisellä tavalla eli ottamalla rangaistussäännöksen viimeiseen momenttiin toteamus siitä, että yritys on rangaistava. Rikoksen yrityksen osalta rikoslain 5 luvun 1 §:n 2 momentissa säädetään, että teko on edennyt rikoksen yritykseksi, kun tekijä on aloittanut rikoksen tekemisen ja saanut aikaan vaaran rikoksen täyttymisestä. Rikoksen yritys on kysymyksessä silloinkin, kun sellaista vaaraa ei aiheudu, jos vaaran syntymättä jääminen on johtunut vain satunnaisista syistä. Saman luvun 2 §:n 1 momentin mukaan yrityksestä ei rangaista, jos tekijä on vapaaehtoisesti luopunut rikoksen täyttämisestä tai muuten estänyt tunnusmerkistössä tarkoitetun seurauksen syntymisen.

Yrityksen rangaistavuus edellyttää siis sitä, että tekijä on aloittanut rikoksen tekemisen ja saanut aikaan vaaran rikoksen täyttymisestä, mutta rikos ei ole vielä täyttynyt. Rikoksen yritys näyttäytyy eri tavoin erilaisissa rikostyypeissä, ja yrityksen rangaistavuuden soveltamisala riippuu paljon siitä, miten varhaisessa vaiheessa rikos kussakin rikostyypissä katsotaan täyttyneeksi. Tämä määrittää ratkaisevasti sen, miten suuren soveltamisalan rikoksen yritys saa. Toisaalta mitä varhaisemmassa vaiheessa rikos katsotaan täyttyneeksi, sitä varhaisempaan vaiheeseen siirtyy myös rikoksen yrityksen alkupiste. Esimerkiksi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön kohdalla teko voi tilanteesta riippuen täyttyä puhein tai kosketteluin tapahtuneella teolla, joten tällöin myös yrityksen alkupiste on tätä vaihetta varhaisempi vaihe. Sen sijaan raiskauksessa teon täyttyminen edellyttää sukupuoliyhteyttä, joten kaikki toiminta ennen sukupuoliyhteyden täyttymistä voi olla ainoastaan yritystä. Toisaalta rangaistavan yrityksen alkupisteen määrittelyssä on muistettava, että erilaiset yritystäkin edeltävät valmistelutoimet eivät ole rangaistavia, koska rikoksen valmistelua ei ole yleisesti säädetty rangaistavaksi. Valmistelu on vielä yrityksen alkupistettäkin varhaisempi vaihe.

Eräs raiskauksen yritystä koskeva tilanne on se, jossa tekijä pyrkii entuudestaan tuntemattoman uhrin kanssa sukupuoliyhteyteen väkivaltaa käyttäen. Tekijä ryhtyy fyysistä voimaa käyttäen riisumaan uhria sukupuoliyhteyteen päästäkseen. Uhri vastustelee, ja lopulta sukupuoliyhteys ei uhrin vastustelun takia onnistu ja tekijä juoksee karkuun. Tällaisessa tilanteessa raiskauksen täytäntöönpanotoimi on aloitettu. Fyysistä voimaa on ryhdytty käyttämään sukupuoliyhteyteen pääsemiseksi. Käsillä on raiskauksen yritys.

Raiskauksen yrityksestä on ollut kysymys oikeuskäytännössä esimerkiksi tilanteissa, joissa asianosaiset ovat aluksi molemminpuolisen suostumuksen

136
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

mukaisesti hyväilleet toisiaan. Sen jälkeen, kun uhri on ilmoittanut, ettei halua sukupuoliyhteyttä, tekijä on fyysistä voimaa käyttäen onnistunut riisumaan uhrilta vaatteet ainakin osittain ja pyrkinyt pääsemään sukupuoliyhteyteen.¹⁶¹ Jos sukupuoliyhteys ei ole onnistunut, teko on jäänyt yritykseksi. Tällaisessa tilanteessa arvioitavaksi voi tulla se, onko tekijän katsottava luopuneen yrityksestä vapaaehtoisesti. Oikeuskirjallisuudessa on todettu eräänä tyyppiesimerkkinä vapaaehtoisuuden poissulkevasta ulkoisesta esteestä tilanne, jossa poliisi tai vartiointiliikkeen vartija saapuu tekopaikalle juuri, kun tekijä on ehtinyt aloittaa rikoksen täytäntöönpanon, mutta tekijä ei ole ehtinyt viedä suunnitelmaansa loppuun.¹⁶² Tekijän vapaaehtoisuuden arviointi tulee tehdä konkreettisten, ulkoisesti havainnoitavien seikkojen perusteella. Vapaaehtoisuuden arvioinnissa tulee ottaa huomioon myös rikoksen tunnusmerkistö ja sen rakenne.¹⁶³ Vapaaehtoisuuden arvioinnissa voi olla hyödyksi ajatella siten, että tekijä on luopunut vapaaehtoisesti, jos hän olisi voinut toteuttaa rikoksen halutessaan. Kysymyksessä ei olisi vapaaehtoinen luopuminen, jos tilanne on sellainen, että tekijä ei onnistuisi rikoksen tekemisessä, vaikka niin tahtoisikin.¹⁶⁴

Vanhemmassa oikeuskirjallisuudessa on todettu, että luopumisen vapaaehtoisuuden poistaisi täytäntöönpanoa kohtaavat todelliset esteet. Kiinnijoutumisen pelon osalta on todettu, että luopuminen ei olisi johtunut vapaaehtoisuudesta, jos tekijä on luullut teon estyvän kiinnijoutumisen vuoksi.¹⁶⁵ Nykyisin on hylätty erottelun tekeminen objektiiviseen ja subjektiiviseen kiinnijäämisriskiin. Tällaisen erottelun tekeminen on mahdotonta. Vaihtoehtona on, että tekijän vapaaehtoisuus arvioidaan konkreettisten ulkoisten seikkojen perusteella. Syytetylle tarjotaan vastuuvapaus tilanteessa, jossa luopumisen motiivina on pelko kiinnijäämisestä, jollei asiassa kyetä osoittamaan näyttöä ulkoisista esteistä.¹⁶⁶

Raiskauksen yritystä koskevissa tilanteissa on usein kysymys siitä, että uhri onnistuu rimpuilemalla tai muutoin vastustelemalla estämään tekijän pääsemisen sukupuoliyhteyteen saakka. Uhri voi myös onnistua pakenemaan tilanteesta, ja tämän vuoksi tekijä ei onnistu pääsemään sukupuoliyhteyteen.
__________
161 Tällainen tilanne oli esimerkiksi Helsingin hovioikeuden tuomiossa 19.3.2013 nro 852.
162 Tapani 2010, s. 222. Ks. myös KKO 2002:112.
163 Tapani 2010, s. 224–225.
164 Nuutila 1997, s. 334 ja HE 44/2002 vp sekä Honkasalo 1949, s. 175–176.
165 Honkasalo 1949, s. 176.
166 Tapani 2010, s. 224–225.

137
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Uhri voi myös onnistua saamaan mukanaan olleen matkapuhelimen käteensä ja ilmoittaa tekijälle soittavansa hätänumeroon. Vielä tilanne voi olla sellainen, että uhri onnistuu huutamalla kiinnittämään ulkopuolisten huomion meneillään olevaan tapahtumaan, ja tekijä säikähtää tilannetta ja lähtee karkuun. Onko näissä tilanteissa kysymys vapaaehtoisesta luopumisesta vai onko luopuminen tapahtunut ulkoisesta syystä?

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1971 II 41 oli kysymys väkisinmakaamisen yrityksestä luopumisesta. Ratkaisun otsikko on seuraava:

KKO 1971 II 41: Yritettyään väkivallalla pakottaa asianomistajan luvattomaan sekaannukseen kanssaan ja pahoinpideltyään häntä tällöin syytetty oli omasta tahdostaan eikä ulkonaisten esteiden tähden luopunut täyttämästä väkisinmakaamisrikosta. Syyte väkisinmakaamisen yrityksestä hylättiin RL 4 luvun 2 §:n 1 mom:n nojalla, mutta syytetty tuomittiin rangaistukseen pahoinpitelystä. Ään.

Ratkaisun otsikosta tai vuosikirjaselosteesta ei tarkemmin ilmene se syy, mikä sai tekijän luopumaan yrityksestään. Vuosikirjaselosteen mukaan teko oli tapahtunut yöllä henkilöautossa siten, että tekijä oli väkivaltaa käyttäen lyömällä uhria silmäkulmaan yrittänyt pakottaa uhrin sukupuoliyhteyteen kanssaan. Alioikeus ja hovioikeus katsoivat tekijän syyllistyneen väkisinmakaamisen yritykseen, mutta korkein oikeus katsoi tekijän luopuneen omasta tahdostaan eikä ulkonaisten esteiden vuoksi pakottamasta teon toteuttamisesta, joten korkein oikeus katsoi, ettei kysymys ollut väkisinmakaamisen yrityksestä. Tekijän syyksi luettiin pahoinpitely. Tapausselosteen perusteella ei ole mahdollista todeta, oliko luopuminen tapahtunut uhrin voimakkaan vastustamisen johdosta vai oliko kysymys siitä, että tekijä katsoi kuitenkin viisaammaksi luopua sukupuoliyhteyteen pakottamisesta muista syistä ja tilanteessa, jossa tekijä olisi voinut tehdä teon niin halutessaan.

Kuten edellä on todettu, raiskauksen yritystä koskevissa tilanteissa on usein kysymys siitä, että sukupuoliyhteyteen pääseminen ei ole onnistunut sen vuoksi, että uhri on eri tavoin rimpuillut tai muutoin vastustellut tekoa, ja tekijän teko ei ole tällaisen syyn vuoksi onnistunut. Oikeuskäytännössä on katsottu, että jos sukupuoliyhteyteen pääseminen ei ole onnistunut asianosaisen rimpuilun tai muun vastustelun vuoksi ja tekijä tämän johdosta joutuu lopulta luopumaan teostaan, kysymys ei ole vapaaehtoisesta yrityksestä luopumisesta ja tekijän tekoa tulee tällaisessa tilanteessa arvioida raiskauksen yrityksenä. Yrityksestä luopumisesta ei ole kysymys myöskään sellaisessa tilanteessa, jossa uhri onnistuu saamaan käteensä matkapuhelimen ja

138
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

sukupuoliyhteyttä väkivaltaa käyttäen yrittävä henkilö luopuu teostaan sen vuoksi, että hän pelästyy matkapuhelinta ja asianomistajan aikomusta soittaa hätänumeroon. Yrityksestä luopumisesta ei ole kysymys myöskään sellaisessa tilanteessa, jossa uhri onnistuu rimpuilemalla ja vastustelemalla pakenemaan tilanteesta ja tekijän teko jää tämän vuoksi yritykseksi. Vielä voidaan todeta, että yrityksestä luopumisesta ei ole kysymys myöskään sellaisessa tilanteessa, jossa tekijä joutuu luopumaan yrityksestä sen vuoksi, että paikalle tulee ulkopuolisia, ja tekijä pelästyy ulkopuolisia ja poistuu paikalta.¹⁶⁷

Raiskauksen tunnusmerkistön muuttaminen suostumuksen puuttumiseen perustuvaksi antaa aiheen tarkastella myös raiskauksen yritystä uudessa valossa. Kun rangaistavaa on sukupuoliyhteys henkilön kanssa, joka ei ole sanallisesti, käytöksellään tai muulla tavalla ilmaissut osallistuvansa siihen vapaaehtoisesti, kysymys voidaan tämän suhteen esittää siitä, miten yritysvaihe tähän suhteutuu. Yritysvaihe on helppo jäsentää tilanteessa, jossa uhri on tiedoton. Tällöin tekijä ryhtyessään esimerkiksi riisumaan uhria sukupuoliyhteyden toteuttaakseen on ryhtynyt täytäntöönpanotoimiin. Jos tällöin ulkopuolinen keskeyttää toiminnan, kysymys on raiskauksen yrityksestä.

Tilanteessa, jossa tekijä yrittää sanallisesti tai muilla vastaavilla keinoilla suostutella toista sukupuoliyhteyteen, mutta tekijä lopettaa toimintansa toisen ilmoitettua kieltäytyvänsä sukupuoliyhteydestä, kysymys ei ole rangaistavasta yrityksestä. Sukupuoliyhteys itsessään ei ole rangaistava teko, ja sukupuoliyhteyttä voi edeltää keskustelu ja jopa suostuttelu, eikä tällaista voida pitää kiellettynä. Rangaistavasta yrityksestä tuskin on kysymys myöskään siinä tilanteessa, jossa toinen on aktiivinen sukupuoliyhteyteen pääsemiseksi ja toinen osapuoli on puolestaan passiivinen ja jossa aktiivinen osapuoli lopettaa toimintansa, kun aluksi passiivinen osapuoli lopulta ilmoittaa kielteisen suhtautumisen sukupuoliyhteyteen. Selvää on myös, että rangaistavasta yrityksestä ei ole kysymys, jos aktiivinen osapuoli lopulta omasta päätöksestään lopettaa toimintansa ennen sukupuoliyhteyttä, vaikka passiivinen osapuoli ei mitään kieltävää kantaansa sanallisesti ilmoittaisikaan.
__________
167 Erilaisia yritystä koskevia tilanteita on ollut esillä Helsingin hovioikeuden ratkaisuissa 17.2.2012 nro 435 (uhri onnistunut pakenemaan, tekijä juossut perässä ja uhri onnistunut soittamaan hätäkeskukseen, jolloin tekijä oli poistunut paikalta), 1.6.2012 nro 1497 (tekijä yrittänyt asunnossa väkivalloin pakottaa uhrin sukupuoliyhteyteen, uhri onnistunut rimpuilemaan ja lopulta päässyt ulos asunnosta), 7.3.2013 nro 713 (uhri onnistui pakenemaan tilanteesta), 19.3.2013 nro 852 (uhri sai matkapuhelimen käteensä ja ilmoitti soittavansa hätänumeroon, jonka jälkeen tekijä lopetti) ja 29.11.2013 nro 3144 (uhrin pakeneminen asunnosta).

139
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Raiskaussääntelyn muuttuminen suostumusperusteisen mallin mukaiseksi tuo epäilemättä esiin uusia tilanteita, joissa joudutaan pohtimaan rangaistavan yrityksen rajoja. Silloin, kun teko sisältää väkivaltaa tai sillä uhkaamista, soveltamistilanteet ovat samanlaisia kuin aikaisemminkin. Uudet soveltamistilanteet voivat konkretisoitua niissä tilanteissa, joissa toinen osapuoli ei ole ilmaissut suostumustaan sukupuoliyhteyteen, mutta toinen osapuoli pyrkii muilla kuin väkivaltaa sisältävin keinoin sukupuoliyhteyteen.

4.8 Tuleeko tekijän olla sukupuoliyhteyden toteuttaja eli tekijäasema raiskauksessa?

Oikeuskäytännössä on tullut esille tekoja, joissa tekijänä oleva henkilö ottaa esimerkiksi uhrin sukuelimen suuhunsa. Jos teko on tapahtunut vastoin uhrin suostumusta, arvioitavaksi tulee se, onko tekoa pidettävä raiskauksena vai jonain muuna seksuaalirikoksena. Sukupuoliyhteyden määritelmän mukaan sukupuoliyhteyttä on myös toisen sukuelimen ottaminen omaan kehoon. Tällä on haluttu varmistaa se, että sukupuoliyhteyttä on myös se, että tekijä ottaa uhrin sukuelimen suuhunsa. Kysymys voi olla näin ollen olla myös siitä, että raiskauksen tekijä ottaa uhrin sukuelimen suuhunsa. Tällöinkin kysymys on sukuelimellä tapahtuvasta tunkeutumisesta, vaikka uhri ei ole halunnut tunkeutua sukuelimellään tekijän suuhun, sillä tekijä on puolestaan nimenomaisesti halunnut ottaa uhrin sukuelimen suuhunsa. Tällaisessa asetelmassa tunkeutuminen ei edellytä luonnollisesti sitäkään, että uhrin sukuelin olisi erektiossa. Nykyisen määritelmäsäännöksen perusteella tällainen sukuelimen ottaminen tekijän suuhun on selvästi sukupuoliyhteyttä.

Raiskausta koskevassa rangaistussäännöksessä puolestaan rangaistavaksi on säädetty sukupuoliyhteys tilanteessa, jossa toinen ei ole ilmaissut osallistuvansa siihen vapaaehtoisesti. Esimerkiksi väkivalta tai uhrin tietynlaisen tilan hyväksikäyttö ei rajaa niitä sukupuoliyhteyden tilanteita, joissa raiskaus tulisi sovellettavaksi. Tämän mukaisesti raiskauksesta voi olla kysymys myös sellaisessa tilanteessa, jossa nainen pakottaa miehen vaginaaliseen sukupuoliyhteyteen. Olennaista ei ole se, onko tekijä vai uhri sukupuoliyhteyden näkökulmasta tunkeutunut tai kosketellut sukuelimellä toisen sukuelintä. Sukupuoliyhteyden tarkoittama tunkeutuminen tai sukuelimellä tapahtuva toisen sukuelimen koskettelu on tässä suhteessa tekijäasetelmaltaan neutraali. Rangaistavuuden näkökulmasta merkitystä on sillä, onko sukupuoliyhteys saatu tekijän taholta aikaan ilman, että toinen osapuoli on ilmaissut osallistuvansa

140
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

siihen vapaaehtoisesti esimerkiksi pakottamalla käyttäen väkivaltaa tai uhaten sellaisen käyttämisellä, tai onko sukupuoliyhteys saatu aikaan käyttäen hyväksi uhrin säännöksessä tarkoitettua tilaa.

4.9 Tekijäkumppanuus

Raiskaukseen osallistuneen tai muuten myötävaikuttaneen henkilön tekoon sovelletaan rikoslain 5 luvun tekijäkumppanuutta tai välillistä tekemistä koskevia säännöksiä. Vaikka raiskaussäännös edellyttää sukupuoliyhteydessä olemista, voidaan rikoslain 5 luvun 3 tai 4 §:n nojalla raiskauksesta tuomita tekijänä henkilö, joka ei ole itse ollut sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa. Esimerkiksi asianomistajan kiinnipitäminen kolmannen henkilön häntä raiskatessa tai muu keskeinen myötävaikuttaminen sellaisen sukupuoliyhteyden aikaansaamiseksi kolmannen kanssa, johon asianomistaja ei osallistu vapaaehtoisesti, voi tulla arvioitavaksi rikoskumppanuutena tai välillisenä tekemisenä.¹⁶⁸

Aikaisemmin voimassa olleen raiskaussäännöksen osalta pidettiin siis selvänä, että jos esimerkiksi kaksi henkilöä päättää raiskata henkilön siten, että toinen tekijöistä pitelee kiinni toisen tekijöistä suorittaessa sukupuoliyhteyden, kumpikin tekijöistä voidaan tuomita raiskauksesta tekijäkumppaneina.¹⁶⁹ Tämänkaltainen tekijäkumppanuus on ollut käsillä korkeimman oikeuden ratkaisuissa KKO 2001:62 ja KKO 1964 II 44.

Vastaavalla tavalla tekijäkumppanuus voi olla kysymyksessä myös nykyisen raiskaussäännöksen muissa tilanteissa kuin väkivaltaa tai sillä uhaten tehdyissä raiskauksissa. Tällöin olennaista on kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että kaikki rikoskumppanuuden edellytykset, kuten esimerkiksi yhteisymmärrys ja jollain tavoin osallistuminen tekoon, toteutuu.

4.10 Raiskaus ja HIV

Raiskauksessa tapahtuvassa sukupuoliyhteydessä tekijä voi tartuttaa uhriin sukupuolitaudin taikka HIV:n. Tilanne voi olla myös se, että tekijä on HI-viruksen kantaja, mutta virus ei tartu sukupuoliyhteyden aikana uhriin.
__________
168 Ks. HE 13/2022 vp, s. 105.
169 Ks. esimerkiksi Nuutila 1997, s. 339 ja Melander 2016, s. 304.

141
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Yleisesti ottaen HI-virusta kantavan henkilön sukupuoliyhteyksissä rikosoikeudellisesti on merkitystä sillä, onko tekijä tiennyt omasta HIV-positiivisuudestaan ja onko tekijä salannut tämän omalta seksipartneriltaan. Toinen merkittävä kysymys on se, onko tekijä käyttänyt sukupuoliyhteyden aikana kondomia vai ei. Kolmas olennainen tekijä on se, onko HIV:n hoito ollut järjestetty ja onko HIV-positiivinen noudattanut määrättyä lääkehoitoa.

Tämän mukaisesti sukupuoliyhteyttä koskevissa tilanteissa on hahmotettavissa neljä erilaista tekokategoriaa:

1 Tekijä ei ole käyttänyt kondomia eikä ole informoinut partneriaan.

2 Tekijä on käyttänyt kondomia, mutta ei ole informoinut partneriaan.

3 Tekijä ei ole käyttänyt kondomia, mutta on informoinut partneriaan.

4 Tekijä on käyttänyt kondomia ja informoinut partneriaan.¹⁷⁰

Raiskausrikoksissa merkitystä ei ole annettava sille, onko uhri tietoinen tekijän HIV-infektiosta vai ei, koska sukupuoliyhteys ei tapahdu uhrin suostumuksesta. Kysymys on raiskausrikosten kohdalla siitä, syyllistyykö HIV-positiivinen tekijä raiskausrikoksen lisäksi johonkin muuhun rikokseen.

Tilannetta tulee lähestyä ensinnäkin siitä näkökulmasta, mikä rikos on kysymyksessä sellaisessa tilanteessa, jossa tekijä on vapaaehtoisesti sukupuoliyhteydessä asianosaisen kanssa, mutta ei kerro tälle tartunnastaan. Oikeuskäytäntö on ollut jonkin verran epäyhtenäistä ja hapuilevaa. Nyt tästä kysymyksestä on saatu neljä merkittävää korkeimman oikeuden ratkaisua (KKO 2015:83, KKO 2015:84, KKO 2017:8 ja KKO 2021:64). Vuonna 2015 annetuissa ratkaisuissa kummassakin tapauksessa vastaaja oli käyttänyt HIV-lääkitystä ja ollut suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä infektiostaan kertomatta. Sairaus ei ollut tarttunut asianomistajaan. Ratkaisussa KKO 2015:83 oli kysymys useista anaaliyhdynnöistä. Korkein oikeus katsoi, että HIV-tartunta on vakava seuraus ja että vastaaja oli törkeällä huolimattomuudella aiheuttanut asianomistajalle vakavan terveyden vaaran. Vastaajan katsottiin syyllistyneen vaaran aiheuttamiseen. Ratkaisussa KKO 2015:84 oli kysymys emätinyhdynnästä ja siitä, oliko HIV-infektion tarttumista pidettävä sillä tavalla todennäköisenä, että teko oli luettava vastaajan syyksi törkeän pahoinpitelyn yrityksenä. Korkein oikeus katsoi, että tartunnan todennäköisyys oli kerrotuissa olosuhteissa ollut niin vähäinen, ettei edes vastaajan sairastama C-hepatiitti ollut voinut lisätä tartuntavaaraa sellaiseksi, että vastaajan
__________
170 Matikkala 1995, s. 38.

142
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

HIV-infektion tarttuminen asianomistajaan olisi ollut todennäköisempää kuin sen tarttumatta jääminen. Syyte törkeän pahoinpitelyn yrityksestä hylättiin. Ratkaisussa KKO 2017:8 oli kysymys tilanteesta, jossa suojaamattomia sukupuoliyhteyksiä oli ollut lukuisia ja HIV-infektio oli tarttunut asianomistajaan. Korkein oikeus katsoi HIV-infektion olevan törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistössä tarkoitettu vakava sairaus ja piti tekoa myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Vastaaja tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä.

Ratkaisussa KKO 2021:64 HIV-kysymystä arvioitiin päivittyneen lääketieteellisen tiedon perusteella. Korkein oikeus totesi, että asiantuntijalausuntojen perusteella HIV-infektion keskimääräinen tartuntariski suojaamattomassa emätinyhdynnässä on siis naisella 1:1 250 silloin, kun HIV-positiivinen mies ei käytä asianmukaista lääkitystä. Tartuntariskiä ei ole silloin, kun HIV-positiivinen osapuoli käyttää säännöllisesti HIV-lääkitystä, jonka hoitovaste on hyvä, eli veren virusmäärä pysyy alle 200 kopion millilitrassa. Korkein oikeus totesi, että vastaaja oli saanut lääkehoitoa HIV-infektioonsa. Edelleen korkein oikeus totesi, että HIV-infektion tarttumisen yleisestä todennäköisyydestä, vastaajan sairaudesta ja teko-olosuhteista saadun selvityksen perusteella HIV-infektion tarttumisen todennäköisyys asianomistajaan oli ollut erittäin pieni. HIV-infektion tarttuminen nyt kysymyksessä olevissa olosuhteissa on ollut niin epätodennäköistä, että käsillä ei ole ollut vaara rikoksen täyttymisestä eikä vaaran aiheuttamisen tunnusmerkistössä tarkoitettua vaaraa. Rangaistavan yrityksen tai vaaran aiheuttamista koskevan rikoksen tunnusmerkistö ei siis täyttynyt.

143
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

5 Törkeä raiskaus

5.1 Aluksi

Törkeää raiskausta koskeva rangaistussäännös on rikoslain 20 luvun 2 §:ssä. Rangaistussäännös on sisällöltään seuraava:

Törkeä raiskaus

Jos raiskauksessa

1) käytetään tai uhataan käyttää vakavaa henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai aiheutetaan toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila,

2) rikoksen tekee useampi kuin yksi henkilö

3) rikoksella aiheutetaan erityisen tuntuvaa henkistä tai ruumiillista kärsimystä,

4) rikos tehdään erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla tai

5) kohteena on kahdeksaatoista vuotta nuorempi lapsi

ja raiskaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä raiskauksesta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

Törkeän raiskauksen rangaistusasteikko on ankara. Vähimmäisrangaistus on kaksi vuotta vankeutta eli kysymys on esimerkiksi törkeää pahoinpitelyä ankarammin rangaistavasta teosta. Törkeän raiskauksen ankaroittamisperusteet painottuvat käytetyn väkivallan tai väkivallalla uhkaamisen voimakkuuteen sekä toisaalta aiheutetun kärsimyksen tai nöyryyttävyyden erityiseen tuntuvuuteen.

Keskeisinä muutoksina aikaisemmin voimassa olleen törkeän raiskauksen tunnusmerkistöön on se, että säännös ei enää sisällä nimenomaista mainintaa ampuma- tai teräaseen taikka niihin rinnastettavan hengenvaarallisen

145
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

välineen käyttämisestä. Näitä välineitä käyttäen tehdyn raiskauksen ankaroittamisperusteen on ajateltu sisältyvän nykyisen säännöksen kohdan 1 mukaiseen ankaroittamisperusteeseen. Lisäksi usean henkilön tekemään raiskausta koskevaa ankaroittamisperustetta on tarkennettu siten, että nykyisen säännöksen mukaan selvää on, että jo kahden henkilön tekemässä raiskauksessa mainittu ankaroittamisperuste täyttyy. Tässä luvussa käsittelen törkeän raiskauksen rangaistussäännöksen tulkintaa ja siihen liittyviä soveltamistilanteita.

5.2 Ankaroittamisperusteet

Törkeän raiskauksen tarkoittamat ankaroittamisperusteet liittyvät aikaisempaa vastaavasti vakavaan väkivaltaan, uhrille aiheutettavaan seuraukseen tai kärsimykseen, rikoksentekijöiden määrään, rikoksen tekotapaan ja uhrin nuoreen ikään. Säännöksen soveltaminen edellyttää vastaavasti kuin muissakin törkeissä tekomuodoissa ankaroittamisperusteen käsillä olon lisäksi sitä, että rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Aikaisemmin voimassa olleeseen sääntelyyn verrattuna uudeksi ankaroittamisperusteeksi on säädetty vakavan henkilöön kohdistuvan väkivallan käyttäminen. Hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp, s. 106) on todettu, että muilta osin ankaroittamisperusteet vastaavat asiallisesti aikaisemmin voimassa ollutta sääntelyä. Ankaroittamisperusteiden soveltamisalaan vaikuttavat kuitenkin perusmuotoisen raiskauksen tunnusmerkistön muutokset. Tällä tarkoitetaan sitä, että uudessa sääntelyssä ankaroittamisperusteiden soveltamisala voi olla aikaisempaan sääntelyyn verrattuna laajempi, koska perusmuotoinen raiskaus perustuu suostumusmalliin eikä enää väkivallan käyttämiseen taikka tiettyjen olosuhteiden hyväksikäyttämällä toteutettuun sukupuoliyhteyteen.

Törkeän raiskauksen ankaroittamisperusteet painottuvat yhtäältä käytetyn väkivallan tai väkivallan käytöllä tapahtuvan uhkauksen voimakkuuteen tai väkivallalla aiheutettuihin seurauksiin (1 kohta) ja toisaalta raiskauksen aiheuttaman kärsimyksen tai nöyryyttävyyden voimakkuuteen (3 ja 4 kohdat).

5.2.1 Vakavan väkivallan käyttäminen tai sellaisella uhkaaminen

Rikoslain 20 luvun 2 §:n 1 kohdassa teon ankaroittamisperusteena mainitaan ensinnäkin se, että raiskauksessa käytetään tai uhataan käyttää vakavaa henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa. Tämä ankaroittamisperuste on uusi verrattuna

146
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

aikaisempaan sääntelyyn. Tämän ankaroittamisperusteen osalta on huomattava, että väkivallan käytön vakavuus on erilainen ankaroittamisperuste kuin mitä esimerkiksi törkeässä pahoinpitelyssä säädetään ankaroittamisperusteista. Törkeän raiskauksen tarkoittama vakava väkivalta voi siten olla käsillä, vaikka väkivallan käyttö ei täyttäisi törkeän pahoinpitelyn ankaroittamisperusteita. Hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp, s. 106) onkin todettu, että tällä törkeän raiskauksen ankaroittamisperusteella on tarkoitus laajentaa törkeän raiskauksen soveltamisalaa sellaisiin voimakkaampaa väkivaltaa sisältäviin raiskauksiin, joissa väkivallan aste ei aivan vastaa törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistössä tarkoitettua.

Törkeän raiskauksen vakavan väkivallan tai sellaisella uhkaamisen arvioinnissa on tarkasteltava sitä, että perusmuotoisen raiskauksen tunnusmerkistön mukainen raiskaus voi sisältää myös väkivallan käyttöä. Perusmuotoiseen raiskaukseen (RL 20 luku 1 § 2 momentti 2 kohta) lukeutuva väkivalta on tarkoitettu koskemaan vähäistä tai tätä jonkin verran voimakkaampaa raiskauksen toteuttamisessa käytettyä väkivalta. Perusmuotoiseen raiskaukseen kuuluisi siten esimerkiksi kiinnipitäminen, vaatteiden väkisin tapahtuva riisuminen, kaataminen, kämmenellä tai nyrkillä tapahtuva lyöminen, potkiminen ja raahaaminen.¹⁷¹ Törkeän raiskauksen tunnusmerkistössä vakavalla väkivallalla tarkoitetaan tätä vakavampaa väkivaltaa, jonka ei tarvitse kuitenkaan voimakkuudeltaan täyttää törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistössä tarkoitettua väkivaltaa. Hallituksen esityksen (HE 13/2022 vp, s. 106) mukaan vakavan väkivallan ankaroittamisperusteen täyttää esimerkiksi raiskauksen yhteydessä tapahtuva erityisen voimakas tai useasti toistuva nyrkillä lyöminen tai potkaiseminen päähän, erityisen voimakas tai usein toistuva lyöminen tylpällä esineellä, veitsellä viiltäminen, hengitystä salpaava kuristaminen, erityisen voimakas tönäiseminen seinää tai muuta kovaa pintaa vasten taikka erityisen kivulias raajojen vääntäminen.

Vakavan väkivallan käytössä ei edellytetä, että väkivallan käytöstä aiheutuu vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila. Voimakkaan väkivallan käyttö sellaisenaan riittää ankaroittamisperusteen täyttymiseen. Jäljempänä arvioidaan erikseen sitä ankaroittamisperustetta, jossa raiskauksessa aiheutetaan toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila.
__________
171 HE 13/2022 vp, s. 106.

147
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Törkeän raiskauksen ankaroittamisperusteena ei enää erikseen mainita ampuma- tai teräaseen taikka niihin rinnastettavan hengenvaarallisen välineen käyttämistä. Hallituksen esityksen (HE 13/2022 vp, s. 106) mukaan ampuma- tai teräaseen taikka muun hengenvaarallisen välineen käyttö sisältyisi vakavan väkivallan käyttämistä tai vakavalla väkivallalla uhkaamista taikka vakavan sairauden tai hengenvaarallisen tilan aiheuttamista koskeviin tekotapoihin. Edellä todetulla tavalla esimerkiksi teräaseella tapahtuva viiltäminen on vakavan väkivalan käyttämistä. Myös teräaseen tai ampuma-aseen taikka muulla hengenvaarallisen välineen käytöllä uhkaaminen on vakavan väkivallan käytöllä uhkaamista. Riittävää tähän uhkaamiseen on se, että ampuma-, teräase tai muu hengenvaarallinen väline on raiskausta suoritettaessa esillä uhkaamistarkoituksessa. Selvää on, että vakavan väkivallan käytöllä uhkaaminen voi tapahtua ilman välineistä tapahtuvalla fyysisen väkivallan käytöllä uhkaamisella ja mitä erilaisempia välineitä käyttäen tapahtuvalla väkivallan käytöllä uhkaamisella. Kysymyksessä olevassa ankaroittamisperusteessa ei erikseen mainitakaan mitään tiettyä välinettä, jonka käyttö tekisi väkivallan käytöstä tai sillä uhkaamisesta vakavaa. Lähtökohtana voidaan silti pitää, että vakavan käytöstä tai sillä uhkaamisesta on kysymys, jos raiskauksessa käytetään aikaisemman määritelmäsäännöksen mukaista ampuma- tai teräasetta taikka muuta hengenvaarallista välinettä. Tämän vuoksi tässä yhteydessä on syytä tarkastella myös sitä, mitä aikaisemmassa määritelmäsäännöksessä näillä välineillä tarkoitettiin.

Ampuma- ja teräaseen kohdalla tulkinta oli aikaisemmin suhteellisen selvää sen suhteen, mitä näillä välineillä tarkoitettiin. Ampuma- tai teräaseen määritelmää ei ollut aikaisemmassa ankaroittamisperusteessa kytketty mihinkään ampuma- tai järjestyslain mukaiseen ampuma-aseen tai teräaseen määritelmään. Ampuma-aseella tarkoitettiin ampuma-aselain (1/1998) 2 §:n 1 momentin tarkoittamia välinettä, jolla ruutikaasunpaineen, nallimassan räjähdyspaineen tai muun räjähdyspaineen avulla voidaan ampua luoteja, hauleja tai muita ammuksia taikka lamaannuttavia aineita siten, että siitä voi aiheutua vaaraa ihmiselle. Ampuma-aseeksi katsottiin myös sellainen esine, joka muistuttaa ampuma-asetta ja joka rakenteensa tai valmistusmateriaalinsa puolesta on ilman erityistietoja ja -taitoja muunnettavissa toimivaksi ampuma-aseeksi. Ampuma-aselain 6 §:n mukaan ampuma-aseen tyypit ovat haulikko, kivääri, pienoiskivääri, pistooli, pienoispistooli, revolveri, pienoisrevolveri, yhdistelmäase, kaasuase, merkinantopistooli, mustaruutiase ja muu ampuma-ase. Nämä ampuma-aseen tyypit ovat sellaisia ampuma-aseita, joita törkeän raiskauksen ankaroittamisperusteessa tarkoitettiin ampuma-aseella ja

148
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

jotka siis myös nykyisessä määritelmässä voivat olla vakavan väkivallan käytössä tai sillä uhkaamisessa käytettäviä välineitä.

Järjestyslaissa on puolestaan säännökset erilaisten teräaseiden hallussapidosta julkisilla paikoilla. Järjestyslain 10 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan teräaseiden, rikottujen lasiesineiden ja muiden näihin rinnastettavien viiltämiseen tai pistämiseen soveltuvien esineiden soveltuvien ja näin ollen toisen vakavaan vahingoittamiseen tarkoitettujen tai siihen soveltuvien esineiden hallussapito yleisellä paikalla on kielletty. Tyypillisiä teräaseita ovat stiletti, puukko, veitsi ja erilaiset monitoimityökalut. Stiletillä tarkoitetaan teräasetta, jonka terä voidaan piilottaa kahvan sisään ja saada sieltä esiin jousivoiman tai muun vastaavan teräaseen oman voiman avulla. Järjestyslain (612/2003) säätämistä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 20/2002 vp) teräasetta on luonnehdittu siten, että teräaseella tarkoitetaan puukkoa, veistä, tikaria, pistintä, miekkaa, viidakkoveistä ja heittopuukkoa sekä näihin rinnastettavia esineitä, esimerkiksi monitoimityökaluja. Teräaseeksi katsotaan siten kaikki sellaiset esineet, joissa on toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuva terä, joka metallin lisäksi voi olla valmistettu muustakin materiaalista. Tällaiset välineet voivat siten myös olla nykyisen ankaroittamisperusteen arvioinnissa sellaisia välineitä, joilla tehdään vakavaa väkivaltaa tai uhataan sellaisen käyttämisellä.

Teräaseeseen verrattavissa olevia esineitä olivat rikotut lasiesineet, tyypillisimmillään rikotut lasipullot, joita voidaan käyttää toisen vahingoittamiseen. Tällaisia rikottuja lasipulloja on törkeän pahoinpitelyn yhteydessä pidetty teräaseina tai ainakin teräaseeseen rinnastuvana hengenvaarallisen välineenä. Näin ollen rikottua lasipulloa pidettiin aikaisemman törkeän raiskauksen ankaroittamisperusteen tarkoittamana teräaseena tai ainakin ankaroittamisperusteen tarkoittamana hengenvaarallisen välineenä. Myös nykyisen ankaroittamisperusteen arvioinnissa kysymys on välineestä, jolla voidaan hyvin uhata vakavan väkivallan käyttämisellä tai tällaista välinettä käytettäessä kysymys on vakavasta väkivallasta.

Myös tavalliseksi esineeksi naamioidut teräaseet olivat törkeän raiskauksen tarkoittamia teräaseita. Tällaisia voivat olla esimerkiksi sellaiset teräaseet, jotka on kätketty toisen esineen sisään tai joiden ulkonäkö on muokattu sellaiseksi, että niitä ei helposti pysty erottamaan teräaseeksi. Tällainen esine saattoi olla esimerkiksi teräväreunainen luottokortti, hiusharjan tai sateenvarjon kahvaan piilotettu veitsi, huulipunapuikon sisään kätketty veitsi, vyönsolkeen piilotettu veitsi ja kynään piilotettu veitsi. Myös uuden ankaroittamisperusteen arvioinnissa tällaisilla välineillä voidaan tehdä vakavaa väkivaltaa tai uhata vakavan väkivallan käyttämisellä.

149
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Raiskauksen teki aikaisemmin törkeäksi myös se, jos raiskauksessa käytettiin muuta hengenvaarallista välinettä. Hengenvaarallisen välineen ei tarvinnut olla ampuma- tai teräaseen rinnastuva, joten määritelmä oli väljempi kuin esimerkiksi törkeässä pahoinpitelyssä. Törkeän pahoinpitelyn kohdalla korkein oikeus on useissa ennakkoratkaisuissaan joutunut ottamaan kantaa siihen, minkälaisia esineitä voidaan pitää ampuma- tai teräaseeseen rinnastettavana hengenvaarallisena välineenä. Tällaisina ei ole pidetty kumipamppua (KKO 1996:65), vasaraa ja pesäpallomailaa (KKO 2009:79), metallirunkoista tuolia (KKO 2010:36) tai teleskooppipatukkaa (KKO 2021:57). Ryöstöä koskevassa ratkaisussa KKO 1994:10 ilmapistoolia ei ole pidetty ampuma-aseena eikä hengenvaarallisena välineenä, mutta rikkonaista olutpulloa on pidetty teräaseeseen rinnastettavana hengenvaarallisena välineenä (KKO 2020:37) ja kirveen käyttö niin sanotulla hamarapuolella lyötäessä on merkinnyt teräaseen käyttöä (KKO 2021:38). Kun nykyisessä törkeässä raiskauksessa ei erikseen mainita tiettyjen välineiden käyttöä, vaan ratkaisevaa on se, käytetäänkö raiskauksessa vakavaa henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhataan käyttää tällaista väkivaltaa, selvää on, että esimerkiksi teleskooppipatukka, pamppu, tuolin jalka tai vasara voi olla väline, jonka käyttämisellä uhkaaminen voi täyttää vakavalla väkivallalla uhkaamisen tarkoittaman ankaroittamisperusteen, tai jos tällaista välinettä käytetään uhrin lyömiseen, kysymys voi olla vakavan väkivallan käyttämisestä. Myös erilaiset työkalut, kuten esimerkiksi vasara, ruuvimeisseli, taltta ja erilaiset muut vastaavanlaiset työkalut voivat olla välineitä, joita käyttämällä kysymys on vakavan väkivallan käyttämisestä tai sellaisella uhkaamisesta. Sama koskee myös paineilman avulla toimivia naulaimia (niin sanottu naulapyssy), pitkähköjä nauloja ja muita tämänkaltaisia välineitä. Myös erilaiset sakset ja muut vastaavat terävät kotitalousvälineet voivat olla välineitä, joita käyttämällä kysymys on vakavasta väkivallasta tai sellaisella uhkaamisesta.

Raiskauksen tekemisessä voidaan käyttää myös pesäpallomailaa tai erilaisia patukoita, ketjuja, jousia, vaijereita ja kaapeleita. Nämä eivät sinänsä eroa vaarallisuudeltaan juurikaan ympäristöstä löydettävissä olevista lyömiseen soveltuvista esineistä. Tämänkaltaisia välineitä käyttämällä kysymys voi olla vakavan väkivallan käyttämisestä tai sellaisella uhkaamisesta. Myös kaikkia arkisia välineitä käytettäessä kysymys voi olla vakavan väkivallan käyttämisestä tai sellaisella uhkaamisesta. Siten esimerkiksi tyynyllä tapahtuva uhrin tukahduttaminen voi olla vakavan väkivallan käyttämistä tai ainakin hengenvaarallisen tilan aiheuttamista. Vastaavasti tavanomaisella asusteissa käytettävällä vyöllä uhri voidaan kuristaa hengenvaarallisesti, jolloin kysymys voi olla vakavasta väkivallasta tai hengenvaarallisen tilan aiheuttamisesta.

150
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Vakavalla väkivallalla uhkaaminen tarkoittaa sellaista uhkaamista, joka uhkauksen toteutuessa toteuttaisi vakavan väkivallan käyttämisen kriteerin.¹⁷² Esimerkiksi uhkaus hakata uhri henkihieveriin, jos uhri ei suostu sukupuoliyhteyteen, voi merkitä tällaista vakavalla väkivallalla uhkaamista. Vakavalla väkivallalla uhkaamista on myös se, että uhria uhataan tappamisella, jos tämä ei suostu sukupuoliyhteyteen. Vakavalla väkivallalla uhkaamisen täytyy liittyä raiskauksen tekemiseen. Väkivallan käytöllä uhkaaminen voi liittyä sukupuoliyhteyteen pakottamiseen tai siihen, että uhri saatetaan sellaiseen pelkotilaan, jossa uhri ei voi tahtoaan muodostaa tai ilmaista. Sen sijaan, jos tekijä suorittamansa raiskauksen jälkeen vakavalla väkivallan käyttämisellä uhaten käskee uhrin olla ilmoittamatta raiskauksesta kenellekään, kysymys ei ole törkeän raiskauksen tarkoittamasta ankaroittamisperusteesta. Tällainen teon jälkeinen uhkaaminen voi täyttää jonkin toisen rikoksen tunnusmerkistön.

Rikoslain 20 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukainen vakava väkivalta tai sellaisella uhkaaminen edellyttää, että tätä väkivaltaa tai uhkaamista käytetään raiskauksessa. Tämä käyttäminen voi olla sitä, että tekijä fyysisellä väkivallalla saa uhrin sukupuoliyhteyteen tai pitää esimerkiksi kädessään ampuma- tai teräasetta ja saa tällä uhkauksella uhrin sukupuoliyhteyteen. Vakavan väkivallan käytöllä uhkaamista raiskauksessa on myös se, jos tekijä pitää asetta uhrin ohimolla tai teräasetta uhrin kaulalla ja pakottaa uhrin sukupuoliyhteyteen. Vakavan väkivallan käyttämisestä raiskauksessa on kysymys, uhrille aiheutetaan vammoja eli esimerkiksi teräaseella viilletään uhria pakotettaessa uhri sukupuoliyhteyteen tai muutoin raiskauksen yhteydessä. Sen sijaan, jos väkivaltaa tai esimerkiksi teräasetta tai muuta hengenvaarallista välinettä käytetään raiskauksen päättymisen jälkeen, kysymys on uudesta rikoksesta. Esimerkiksi jos tekijä raiskauksen jälkeen lyö teräaseella uhria, tällainen teko tulee arvioitavaksi lähtökohtaisesti törkeänä pahoinpitelynä.

5.2.2 Vaikean ruumiinvamman, vakavan sairauden tai hengenvaarallisen tilan aiheuttaminen

Vakavan väkivallan käytön tai sellaisella uhkaamisen lisäksi rikoslain 20 luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa ankaroittamisperusteena mainitaan se, että raiskauksessa aiheutetaan toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila. Nämä törkeän raiskauksen ankaroittamisperusteet ovat samanlaisia kuin törkeässä pahoinpitelyssä ja törkeässä ryöstössä.
__________
172 Ks. myös Matikkala 2018a, s. 147.

151
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp, s. 107) on todettu, että vaikka vakavan väkivallan käyttämisen edellytys ei täyty, raiskaus on mahdollista arvioida törkeäksi, jos teolla aiheutetaan tahallisesti toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila. Tältä osin kysymys on vastaavasta ankaroittamisperusteesta kuin esimerkiksi törkeässä pahoinpitelyssä. Kun kysymys on vakavan seurauksen aiheuttaminen raiskauksella, tekijän tahallisuuden tulee ulottua tällaisen seurauksen aiheuttamiseen.

Myös edellisen kokonaisuudistuksen hallituksen esityksessä (HE 6/1997 vp) on todettu, että vaikean ruumiinvamman aiheuttamisella tarkoitetaan sitä, että nimenomaan raiskauksessa aiheutetaan toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila eli teon tahallisuuden tulee ulottua myös tällaisen seurauksen aiheuttamiseen.¹⁷³ Vaikealla ruumiinvammalla tarkoitetaan esimerkiksi erilaisia murtumavammoja. Tämän mukaisesti esimerkiksi käsivarren murtuminen raiskauksessa voi olla säännöksessä tarkoitettu vaikea ruumiinvamma. Vaikea ruumiinvamma ei pidä sisällään vaikeita henkisiä oireita, joten raiskauksesta aiheutuvat vaikeat henkisen terveyden vauriot eivät kuulu tämän ankaroittamisperusteen sisälle. Vaikeana ruumiinvammana on törkeää pahoinpitelyä koskevassa oikeuskäytännössä pidetty muun muassa toisen silmän menettämistä (KKO 1933 I 51 ja 1975 II 79), toisen silmän näkökyvyn oleellista alentumista (KKO 1939 II 121 ja 1955 II 49) ja kuulon menettämistä toisesta korvasta (KKO 1953 II 130).¹⁷⁴

Vakava sairaus voi olla esimerkiksi vakava sukupuolitauti, joka tarttuu sukupuoliyhteydessä tai muutoin raiskausta koskevan teon yhteydessä. Esimerkiksi HIV-infektio on vakava sairaus. Vakavan sairauden aiheuttaminen raiskauksessa edellyttää kuitenkin tahallisuutta, ja edellä raiskausta koskevassa luvussa (jakso 4.10) olen käsitellyt HIV-infektioon liittyvää kysymystä muun muassa tahallisuuden näkökulmasta. Selvää on, että HIV on törkeän raiskauksen tarkoittama vakava sairaus ja että tällaisen viruksen kohdalla kysymys on myös toisen terveyden vahingoittamisesta. Terveyden vahingoittaminen ja vakavan sairauden aiheuttaminen edellyttää kuitenkin vaaraa viruksen tarttumisesta ja myös tahallisuutta. Kaikissa tilanteissa vaara viruksen tarttumisesta ei ole sillä tavoin käsillä, että kysymys voisi olla rikoksesta (ks. esimerkiksi KKO 2021:64). Jos kysymys on hoitamattomasta HIV-infektiosta, kysymys on vielä tekijän tahallisuuden arvioinnista. Korkeimman
__________
173 HE 6/1997 vp, s. 174.
174 Ks. myös Matikkala 2000, s. 111.

152
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

oikeuden ratkaisussa KKO 2015:84 oli kysymys emätinyhdynnästä ja siitä, oliko HIV-infektion tarttumista pidettävä sillä tavalla todennäköisenä, että teko oli luettava vastaajan syyksi törkeän pahoinpitelyn yrityksenä. Korkein oikeus katsoi, että tartunnan todennäköisyys oli kerrotuissa olosuhteissa ollut niin vähäinen, ettei edes vastaajan sairastama C-hepatiitti ollut voinut lisätä tartuntavaaraa sellaiseksi, että vastaajan HIV-infektion tarttuminen asianomistajaan olisi ollut todennäköisempää kuin sen tarttumatta jääminen. Syyte törkeän pahoinpitelyn yrityksestä hylättiin. Tämän tahallisuutta koskevan arvion tulee olla luonnollisesti sama riippumatta siitä, jäikö virus sukupuoliyhteydessä tarttumatta vai sattuiko virus juuri siinä sukupuoliyhteydessä tarttumaan. Molemmissa vaihtoehdoissa tahallisuus puuttuu, eikä HIV-positiivisen suojaamatonta sukupuoliyhteyttä voida pitää tahallisuuden puuttumisen johdosta törkeän raiskauksen yrityksenä eikä myöskään törkeänä raiskauksena tilanteessa, jossa virus kuitenkin tarttui sukupuoliyhteydessä. Jos tekijän tarkoituksena (tarkoitustahallisuus) on ollut viruksen tartuttaminen, tilannetta tulee arvioida tahallisuuden näkökulmasta toisin. Tällöin tekoa voidaan pitää tahallisena, vaikka todennäköisyys viruksen tarttumiseen on vähäinen.

Raiskausrikoksissa uhrille saattaa aiheutua psyykkisiä ongelmia ja oireita. Aikoinaan törkeää pahoinpitelyä koskevaan sääntelyyn oli tarkoitus säätää määritelmäsäännös siitä, mitä vaikealla ruumiinvammalla ja vakavalla sairaudella olisi tarkoitettu. Hallituksen esityksen (HE 68/1966 vp) mukaan vaikealla ruumiinvammalla tarkoitettiin puhekyvyn, näön tai kuulon menettämistä tai huomattavaa heikkenemistä, muuta vaikeaa vikaa tai ruumiinvirhettä, raskauden keskeytymistä, pysyväistä tai pitkäaikaista vaikeaa terveydenhaittaa, haavaa tai tautia, joka on aiheuttanut hengenvaaran tahi jota kokemuksen perusteella on pidettävä luonteeltaan hengenvaarallisena, taikka muuta näihin rinnastettavaa ruumiin tahi ruumiillisen tai henkisen terveyden vahingoittumista. Henkisen terveyden vahingoittuminen voisi näin ollen olla vaikea ruumiinvamma tai vakava sairaus, jos henkisen terveyden vahingoittuminen on riittävän vakavaa.

Arvioitaessa sitä, milloin kysymys voisi olla vakavasta psyykkisestä vammasta tai sairaudesta, tulkinta-apua voidaan saada esimerkiksi liikenne- ja potilasvahinkolautakunnan korvausohjeiden luokittelusta. Liikenne- ja potilasvahinkolautakunnan korvausohjeiden mukaan tilapäisen haitan korvaukseen oikeuttavat psyykkiset haitat on luokiteltu kolmeen luokkaan.

153
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

1 Lievä psyykkinen haitta on normien ja ohjeiden mukaisessa luokittelussa lievin psyykkisen haitan luokka. Tällainen haitta on kyseessä, kun psyykkinen haitta on aiheuttanut lyhytaikaisen toimintakyvyn heikkenemisen, ja se on vaatinut lääkehoitoa tai muuta hoitoa enintään kuuden kuukauden ajan. Tällainen lievää vähäisempi psyykkinen haitta ei ole sellainen vakava vamma tai sairaus, jota törkeän raiskauksen ankaroittamisperusteessa tarkoitetaan.

2 Toinen luokka normeissa ja ohjeissa on lievää vaikeampi psyykkinen haitta. Tällainen psyykkinen haitta on kysymyksessä, jos vahinkoa kärsinyt on tarvinnut säännöllisen ja tiiviin enintään 12 kuukautta kestäneen psykiatrisen hoitosuhteen tai tarvinnut pitkäkestoisen enintään 12 kuukautta kestäneen lääkehoidon ja henkilön toiminnallinen toipuminen on kestänyt enintään 12 kuukautta.

3 Kolmantena on vaikea psyykkinen haitta, jossa edellytetään, että henkilö on tarvinnut sairaalahoitoa psykoositasoisen häiriön vuoksi tai säännöllinen psykiatrinen hoitosuhde on kestänyt yli 12 kuukautta ja henkilön toiminnallinen toipuminen on kestänyt yli 12 kuukautta.

Katsoisin, että vasta näin korvausohjeiden luokittelun mukainen vaikea psyykkinen haitta on sellainen psyykkinen vamma, jota voitaisiin pitää törkeässä raiskauksessa tarkoitettuna vakavana vammana tai vaikeana sairautena.

Hengenvaarallinen tila edellyttää toteutunutta konkreettista vaaraa. Hengenvaarallinen tila voi syntyä vaikkapa teräaseen käytön yhteydessä, kun teräaseella lyödään uhria. Sen sijaan kuristamisen osalta hengenvaarallista tilaa tulee arvioida korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 1998:1 ilmenevällä tavalla: kuristaminen ei itsessään merkitse hengenvaarallisen tilan aiheutumista, vaikka kuristaminen aiheuttaa uhrille konkreettisen vaaran.

KKO 1998:1: Ratkaisussa tilanne oli sellainen, että tekijä oli kuristanut uhria usean sekunnin ajan vuoroin kaksin käsin ja vuoroin housun vyöllä kaulasta niin voimakkaasti, että uhri oli menettänyt tajuntansa, minkä lisäksi uhria oli uhannut koko kaulalta tapahtuneen kuristamisen ajan niin sanottu heijasteellinen sydänkuolema. Korkein oikeus totesi, että uhri oli ollut kuristamisen seurauksena konkreettisessa hengenvaarassa. Hengenvaaran oli aiheuttanut kuristamiseen liittyvä heijasteellisen sydänpysähdyksen vaara. Voimakas kuristaminen käsin ja vyöllä oli aiheuttanut uhrille nirhaumia ja verenpurkaumien lisäksi vakavia hengitysvaikeuksia ja shokkitilan. Hengenvaarasta huolimatta pahoinpitely ei ollut aiheuttanut uhrille laissa tarkoitettua hengenvaarallista tilaa, vaikka hän olisi jäänyt vaille lääkärinhoitoa.

154
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Kuristamista on arvioitua myös tappoa koskevassa ratkaisussa KKO 2019:106.

KKO 2019:106: Ratkaisussa (kohta 28) korkein oikeus totesi olevan yleisesti tiedossa, että kurkusta kuristaminen voi olla hengenvaarallista ja johtaa kuolemaan joko siitä syystä, että kuristettaessa hengitystiet tukkeutuvat eikä uhri saa hengitettyä, tai siitä syystä, että kuristamisen yhteydessä verenkierto pään alueelle voi estyä (ks. KKO 1998:2). Tekijän ennakoitavissa on siten ollut, että hänen kuristaessaan kuvatulla tavalla asianomistajaa kaulasta tämän hengitys estyy ja tästä on seurauksena kuolema. Tekijä on lisäksi jatkanut voimakkaan väkivallan käyttämistä, vaikka hän on voinut asianomistajan avunhuutojen ja käyttäytymisen perusteella tehdä havaintoja tämän tilasta. Korkein oikeus katsoi, että tekijän oli täytynyt pitää asianomistajan kuolemaa tekonsa varsin todennäköisenä seurauksena. Näin ollen menettely täytti tapon tunnusmerkistön.

Kuristamista raiskauksen yhteydessä on arvioitu ratkaisussa KKO 2019:84.

KKO 2019:84: Tapauksessa sukupuoliyhteys oli alkanut molempien suostumuksella, mutta sitten edennyt siihen, että tekijä oli käyttänyt väkivaltaa sukupuoliyhteyden jatkamiseksi. Tekijä oli asettanut asianomistajan sängylle vatsalleen ja asettunut itse asianomistajan selän taakse, laittanut kätensä tämän kaulalle ja ryhtynyt kuristamaan asianomistajaa melko voimakkaasti. Asianomistaja oli pyytänyt tekijää lopettamaan ja sanonut, että kuristaminen sattuu. Tekijä oli kuristanut asianomistajaa voimakkaammin ja laittanut kätensä tämän suulle painaen samalla asianomistajan kasvoja tyynyyn. Tekijä oli lyönyt lampulla asianomistajaa otsaan ja jatkanut kuristamista siten, että asianomistaja oli menettänyt tajuntansa. Korkein oikeus arvioi tilannetta tekotavan erityisen raakuuden ja julmuuden perusteella eikä asiassa ollut tarpeen ottaa kantaa siihen, voitaisiinko kuristamista tässä yhteydessä pitää hengenvaarallisen tilan aiheuttamisen.

5.2.3 Rikoksen tekee useampi kuin yksi henkilö

Rikoslain 20 luvun 2 §:n 1 momentin 2 kohdan mukainen ankaroittamisperuste on käsillä, kun raiskauksessa rikoksen tekee useampi kuin yksi henkilö. Ankaroittamisperustetta on muutettu aikaisempaan sääntelyyn nähden siten, että kahden tai useamman henkilön tekemässä raiskauksessa ankaroittamisperusteen soveltamisesta ei jää epäselvyyttä. Aikaisemmin voimassa olleen vastaavan ankaroittamisperusteen mukaan törkeän raiskauksen ankaroittamisperuste on se, jos rikoksen tekevät useat.

155
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Ankaroittamisperusteen soveltamisen näkökulmasta säännöksen asettama kriteeri, jossa raiskauksen tekee yhtä useampi henkilö, on selvä. Kysymys on siis kahden tai useamman henkilön tekemästä raiskauksesta. Myös aikaisemman ankaroittamisperusteen kohdalla oli selvää, että määritelmä ”rikoksen tekevät useat” tarkoitti kahta tai useampaa henkilöä. Joukkoraiskauksen voidaan katsoa kuuluvan törkeimpiin raiskauksen toteuttamistapoihin. Tätä ankaroittamisperustetta on hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp, s. 107) perusteltu sillä, että kahden tai useamman henkilön raiskaamaksi joutuminen aiheuttaa tyypillisesti erityistä kärsimystä.

Ankaroittamisperusteen osalta joudutaan arvioimaan ensinnäkin, mitä kunkin tekijän tulee tehdä. Onko riittävää se, että tekijöitä pidetään rikoskumppanuutta koskevan sääntelyn perusteella tekijöinä vai edellyttääkö ankaroittamisperusteen soveltaminen muunlaista rikoksen tekemistä? Oikeuskirjallisuudessa on todettu, että ankaroittamisperuste voisi olla käsillä tilanteessa, jossa yksi on sukupuoliyhteydessä, toinen pitää uhria kiinni ja kolmas on kuljettanut seurueen raiskauksen mahdollistamiseksi syrjäiselle paikalle ja vartioi, ettei heitä yllätetä.¹⁷⁵ Ankaroittamisperuste ei siten edellytä sitä, että raiskaukseen osallistuvien henkilöiden tulisi olla kaikkien sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa. Riittävää on se, että yksi on sukupuoliyhteydessä, kun raiskaukseen rikoskumppanuutta koskevien oppien mukaisesti vain osallistuu sukupuoliyhteydessä olevan henkilön lisäksi vähintään yksi toinenkin henkilö. Kaikki tilanteet, joissa yhteen raiskaukseen osallistuu kaksi tai useampia henkilöitä, ovat kvalifiointiperusteen tarkoittamia tilanteita eli silloin raiskauksen tekevät useat.

Selvää luonnollisesti on, että tilanteessa, jossa raiskauksen tekevät kaksi tai useampia henkilöitä ja tekijät ovat vuoron perään sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa, kysymys on kvalifiointiperusteen tarkoittamasta tekotavasta.¹⁷⁶ Sama koskee myös tilannetta, jossa tekijät ovat samanaikaisesti sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa eli toinen tekijöistä on vaginaalisessa ja toinen tekijöistä samanaikaisesti oraalisessa sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa.¹⁷⁷ Kvalifiointiperuste ei edellytä myöskään sitä, että kysymys tulisi olla vaginaalisesta
__________
175 Matikkala 2018a, s. 144.
176 Näin esimerkiksi Helsingin hovioikeuden ratkaisussa 26.10.2012 nro 2899, jossa ankaroittamisperusteen katsottiin olleen käsillä, mutta kokonaisarvostelun perusteella tekoa ei pidetty törkeänä raiskauksena.
177 Näin esimerkiksi korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2017:69, mutta kokonaistörkeysarvostelun perusteella tekoa ei pidetty törkeänä raiskauksena. Ks. myös useamman tekijän osallistumisesta raiskaukseen ratkaisu KKO 2001:62.

156
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

sukupuoliyhteydestä. Kaikki määritelmäsäännöksen mukaiset sukupuoliyhteydet ovat riittäviä eli kvalifiointiperuste on käsillä, vaikka uhrin kohdistettaisiin oraalinen tai anaalinen sukupuoliyhteys taikka määritelmäsäännöksen tarkoittama koskettelu.

5.2.4 Rikoksella aiheutetaan erityisen tuntuvaa henkistä tai ruumiillista kärsimystä

Rikoslain 20 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdan ankaroittamisperusteesta on kysymys, jos raiskauksessa rikoksella aiheutetaan erityisen tuntuvaa henkistä tai ruumiillista kärsimystä. Hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp, s. 107) on todettu aikaisempaa kokonaisuudistusta koskevaa hallituksen esitystä (HE 6/1997 vp, s. 174) vastaavasti, että raiskaus voidaan tehdä vakavaa väkivaltaa käyttämättä tai vakavaa fyysistä seurausta aiheuttamatta tavalla, johon liittyy erityisen tuntuvaa henkistä tai ruumiillista kärsimystä. Erityistä kärsimystä voi aiheuttaa esimerkiksi poikkeuksellisen pelottava tekoympäristö tai erityisen pelottava tekotapa. Erityisen tuntuvaa kärsimystä voi aiheuttaa myös se, että tekoa seuraa tekijälle ulkopuolisia henkilöitä, vaikka nämä eivät osallistuisi raiskauksen tekemiseen. Erityisen kivun aiheuttaminen voi puolestaan merkitä erityisen ruumiillisen kärsimyksen aiheutumista.

Se, milloin kysymys on ankaroittamisperusteen edellyttämästä erityisen tuntuvan henkisen tai ruumiillisen kärsimyksen aiheuttamisesta, jää teko-olosuhteista tehtävän kokonaisarvioinnin varaan. Säännöksessä ei ole kysymys niin sanotusta abstraktista vaarantamisesta, vaan ankaroittamisperuste edellyttää, että tällainen erityisen tuntuva henkinen tai ruumiillinen kärsimys aiheutuu nimenomaisesti käsillä olevassa tapauksessa ja käsillä olevan tapauksen olosuhteissa. Henkinen tai ruumiillinen kärsimys ei välttämättä edellytä erityistä lääketieteellistä selvitystä sen osoittamiseksi, että tällainen kvalifiointiperusteen mukainen erityinen henkinen tai ruumiillinen kärsimys on käsillä. Henkisen kärsimyksen tuntuvuus määrittyy pikemminkin teko-olosuhteiden kuin uhrin henkilökohtaisten kokemusten perusteella. Ruumiillinen kärsimys pitää sisällään myös muita ulottuvuuksia kuin pelkän kivun aiheutumisen, joten tämänkään osoittamiseksi lääketieteellinen selvitys ei ole välttämätöntä.

Raiskaus rikoksena aiheuttaa säännönmukaisesti henkistä ja ruumiillista kärsimystä. Törkeän raiskauksen ankaroittamisperusteen kohdalla vaaditaan tämän johdosta erityisen tuntuvaa henkistä tai ruumiillista kärsimystä.

157
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Kysymys on siten henkisen tai ruumiillisen kärsimyksen erityisestä tuntuvuudesta verrattuna raiskauksen tyypillisesti aiheuttamaan kärsimykseen. Arvioitaessa sitä, onko raiskaus aiheuttanut raiskauksen aiheuttamaa kärsimystä tuntuvampaa kärsimystä, huomioon tulee ottaa kärsimystä aiheuttavia tekijöitä ja verrata niitä perustekomuodon mukaiseen raiskaukseen. Arvio kiinnittyy tällöin siihen, onko kysymys kärsimyksestä, joka tyypillisesti aiheutuu raiskauksesta vai onko kysymys tämän ylittävästä erityisen tuntuvasta kärsimyksestä. Myös korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2017:69 (kohta 24) erityisen nöyryyttävyyden arvioinnin kohdalla on todettu, että raiskausrikokseen tyypillisesti kuuluvan nöyryyttävyyden vuoksi sanottu ankaroittamisperuste edellyttää teon poikkeavan nöyryyttävää luonnetta. Vastaavalla tavalla myös erityisen henkisen tai ruumiillisen kärsimyksen kohdalla ankaroittamisperusteen täyttyminen edellyttää raiskaukseen tyypillisesti kuuluvan kärsimyksen ylittävää erityistä tuntuvuutta.

Kärsimystä arvioitaessa merkitystä on siten ensinnäkin loukkauksen laadulla. Loukkauksen laatu tässä yhteydessä viittaa erityisesti seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaukseen, mutta lisäksi raiskauksen kärsimystä aiheuttaviin teko-olosuhteisiin. Teko-olosuhteilla tarkoitan tässä yhteydessä kaikkia niitä tekijöitä, joita raiskaukseen liittyy eli raiskauksen tekotapaa, tekijöiden määrää, raiskauksen tekopaikkaa, raiskauksen julkisuutta eli onko raiskaus ulkopuolisten seurattavissa tai liittyykö raiskaukseen muun oikeushyvän kuin seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaaminen. Merkitystä on myös loukatun asemalla, loukkaajan ja loukatun välisellä suhteella sekä loukkauksen julkisuudella. Hallituksen esityksen mukaan erityisen tuntuvaa henkistä kärsimystä voisi aiheutua tyypillisesti siitä, että uhri joutuu useamman henkilön raiskaamaksi. Erityisen tuntuvaa henkistä kärsimystä voisi aiheutua myös poikkeuksellisen pelottavasta tekoympäristöstä tai siitä, että tekoa seuraa muita henkilöitä, vaikka he eivät olisi tekoon osallisia.¹⁷⁸ Hallituksen esityksessä mainittu tekotapa, jossa uhri joutuu usean henkilön raiskaamaksi, on edellä todetuin tavoin itsessään erillinen ankaroittamisperuste, mutta voi olla myös erityistä kärsimystä aiheuttava tekotapa ja siten täyttää myös tämän ankaroittamisperusteen. Erityistä kärsimystä voi aiheuttaa esimerkiksi tekotapa, jossa useat henkilöt vuoroin pitävät uhrista kiinni yhden tekijöistä ollessa sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa. Erityistä kärsimystä lisäävä tekijä voi olla myös se, että raiskaus suoritetaan julkisella paikalla, jossa
__________
178 HE 13/2022 vp, s. 107 ja HE 6/1997 vp, s. 174.

158
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

teko voisi olla ulkopuolisten nähtävissä. Myös tekotapa, jossa raiskauksessa on mukana useita tekijöitä ja jossa tekijät pakottavat uhrin samanaikaisesti esimerkiksi oraaliseen ja vaginaaliseen sukupuoliyhteyteen, on erityistä kärsimystä aiheuttava. Edelleen voidaan todeta, että joukkoraiskausta muistuttava raiskauksen tekotapa on luonteeltaan erityistä kärsimystä aiheuttava. Joukkoraiskausta muistuttavalla tekotavalla tarkoitan sellaista tekotapaa, jossa kaksi tai useampi tekijää on vuoron perään kenties useampia kertoja peräkkäin sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa. Tällaiseen tekotapaan liittyy poikkeuksellisia nöyryyttäviä piirteitä verrattuna tavanomaisena pidettävään yhden henkilön suorittamaan raiskaukseen.

Poikkeuksellisen pelottava tekoympäristö voisi olla kysymyksessä esimerkiksi tilanteessa, jossa tekijä tarjoaa autokyydin uhrille kuljettaakseen tämän haluamaansa paikkaan, mutta tekijä ajaakin syrjäiseen ja uhrille entuudestaan tuntemattomaan paikkaan ja pakottaa uhrin sukupuoliyhteyteen. Vaikka teko ei sisältäisi erityisen tuntuvaa väkivalloin tapahtuvaa pakottamista, teko-olosuhteet ovat tapauksessa sellaiset, että raiskauksen voidaan katsoa aiheuttaneen erityisen tuntuvaa henkistä kärsimystä. Erityisen tuntuvaa henkistä kärsimystä voivat aiheuttaa myös sellaiset teko-olosuhteet, joihin liittyy uhrin vapauden rajoittamista. Uhri esimerkiksi viedään johonkin rakennukseen ja hänen liikkumistaan rajoitetaan. Jos uhriin kohdistetaan tällöin useita peräkkäisiä sukupuoliyhteyksiä, joita kuitenkin pidetään yhtenä tekona, tällainen raiskaus tekotapana voidaan katsoa aiheuttavan erityisen tuntuvaa henkistä kärsimystä. Tällaisista olosuhteista oli kysymys korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2014:85.

KKO 2014:85: Korkeimmassa oikeudessa oli kysymys enää rangaistuksen mittaamisesta, mutta ratkaisussa on todettu teko-olosuhteiden osalta (kohta 11) siten, että teossa käytetystä väkivallasta oli aiheutunut asianomistajalle vain vähäisiä ruumiillisia vammoja. Tekoa varten asianomistajan vapaus oli kuitenkin riistetty useiksi tunneiksi ja hänet oli saatettu pelkotilaan, joka oli osaltaan mahdollistanut teon ja saanut asianomistajan luopumaan enemmästä vastarinnasta. Asianomistaja oli pakotettu kummankin tekijän kanssa useisiin eri tavoin toteutettuihin sukupuoliyhteyksiin. Sanottujen nöyryyttävien teko-olosuhteiden ja pitkän keston vuoksi teko oli aiheuttanut asianomistajalle suurta henkistä kärsimystä, vaikka vammat olivatkin jääneet suhteellisen vähäisiksi. Esitetyn lääkärinlausunnon mukaan teosta oli hänelle aiheutunut myös posttraumaattinen stressireaktio. Teko oli siten ollut asianomistajalle varsin vahingollinen.

159
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Erityisen tuntuvaa henkistä kärsimystä aiheuttaa myös teko, jossa raiskausta seuraavat ulkopuoliset tai jossa raiskaus suoritetaan ulkopuolisten nähden. Myös raiskaus, jossa uhri raiskataan tämän omien perheenjäsenten nähden, aiheuttaa erityisen tuntuvaa henkistä kärsimystä. Erityistä kärsimystä aiheuttaa myös raiskaus, johon liittyy tekijän tai uhrin virtsaamista. Esimerkiksi tekotapa, jossa tekijä teon yhteydessä virtsaa tai ulostaa uhrin päälle, aiheuttaa erityistä kärsimystä. Myös sellainen teko, jossa tekijä pakottaa uhrin virtsaamaan tekijän päälle tai suuhun, aiheuttaa erityistä kärsimystä.

Erityisen tuntuva ruumiillinen kärsimys tarkoittaa muuta kuin uhrille teosta aiheutuvia fyysisiä vammoja. Ruumiillinen kärsimys on myös, ainakin osaksi, eri asia kuin edellä selostettu henkinen kärsimys. Ruumiillinen kärsimys viittaa ennen muuta raiskauksen tekotapaan, ja siitä aiheutuvaan ruumiilliseen kärsimykseen. Tekotapa, jossa uhri esimerkiksi sidotaan kiinni, ja tämän jälkeen tekijä suorittaa sukupuoliyhteyden, voi aiheuttaa erityistä ruumiillista kärsimystä. Myös raiskaus, jossa naisen sukuelimeen työnnetään jokin sellainen esine, joka kivuliaisuuden johdosta voidaan katsoa aiheuttavan erityistä ruumiillista kärsimystä. Myös sellainen tekotapa, jossa tekijä raiskaa uhrin useita kertoja peräkkäin, voisi aiheuttaa erityisen tuntuvaa ruumiillista kärsimystä. Tällaista kärsimystä voisi aiheuttaa myös sellainen tekotapa, johon liittyy uhriin kohdistuvia sadomasokistisia piirteitä, kuten sitomista, ruoskimista tai muita tämänkaltaisia tekoja. Erityinen ruumiillinen kärsimys voisi olla käsillä myös sellaisessa tekotavassa, jossa tekijöitä on useampia ja yksi tekijöistä vääntää uhrin kädet selän taakse ja toinen tekijöistä tarttumalla voimakkaasti uhria hiuksista kiinni pakottaen tämän oraaliseen sukupuoliyhteyteen.

5.2.5 Raiskaus tehdään erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla

Rikoslain 20 luvun 2 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan kysymyksessä on törkeä raiskaus, jos raiskauksessa rikos tehdään erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Ankaroittamisperusteen soveltaminen edellyttää, että käsillä tulee olla erityisen raaka, erityisen julma tai erityisen nöyryyttävä tekotapa.

Hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp, s. 107) on todettu, että erityisen raaka ja julma tekotapa vastaavat törkeän pahoinpitelyn vastaavia ankaroittamisperusteita. Raakuudessa painopiste on väkivallan fyysisessä karkeudessa, ja

160
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

julmuus puolestaan voi ilmetä puolustuskyvyttömään kohdistuvana väkivaltana. Erityisen nöyryyttävällä tavalla tehdystä raiskauksesta voi olla puolestaan kysymys esimerkiksi silloin, kun raiskaus tapahtuu muiden ihmisten nähden tai kun raiskauksen uhria nöyryytetään muulla tavoin.¹⁷⁹ Korkein oikeus on törkeää pahoinpitelyä koskevassa ratkaisussaan (KKO 2021:54, kohta 17) todennut erityisen raakuuden tai julmuuden osalta, että törkeää pahoinpitelyä koskevissa lain esitöissä (HE 94/1993 vp) ei ole otettu kantaa siihen, mikä tekee teon raakuudesta tai julmuudesta erityistä. Esitöissä mainittu uhrin puolustuskyvyttömyys on vain yksi esimerkki julmuudelle annettavasta merkityssisällöstä. Puolustuskyvyttömän pahoinpitelemistä ei voida kuitenkaan kaikissa tilanteissa pitää erityisen julmana. Pahoinpitelyn katsominen erityisen julmaksi edellyttää, että rikokseen liittyy muitakin julmuutta osoittavia piirteitä. Tyypillisesti tällaisina pidetään tarkoituksellista kärsimyksen tai tuskien aiheuttamista taikka niiden pitkittämistä, mutta julmuusarviointiin voivat vaikuttaa myös muut pahoinpitelyn tekotapaan, uhrin ja tekijän asemaan sekä teko-olosuhteisiin liittyvät seikat. Korkein oikeus on esimerkiksi törkeää pahoinpitelyä koskevassa rangaistuksen määräämistä koskevassa ratkaisussaan KKO 2021:20 katsonut, että raskaana olevaan seurustelukumppaniin kohdistunutta väkivaltaa, joka oli sisältänyt muun muassa lattialla makaavan puolison mahan alueelle kohdistuneita potkuja tarkoituksin saada aikaan keskenmeno, voitiin pitää erityistä julmuutta osoittavana tekona.

Myöskään törkeää raiskausta koskevissa esitöissä ei ole tarkemmin kuvattu sitä, mikä tekee raiskauksessa käytetyistä keinoista sellaisen, että raiskauksen voidaan katsoa tehdyn erityisen raa’alla tai julmalla tavalla. Arvioinnissa voidaan siten kiinnittää huomiota niihin näkökohtiin, joita törkeän pahoinpitelyn vastaavassa ankaroittamisperusteessa on otettu huomioon. Törkeän pahoinpitelyn kohdalla erityisen raa’alla tekotavalla tarkoitetaan esimerkiksi päähän kohdistuvia potkuja, ja erityisen julmasta tekotavasta on puolestaan kysymys esimerkiksi puolustuskyvyttömään kohdistuvassa pahoinpitelyssä.¹⁸⁰ Tekotavan raakuudessa korostuu raiskauksessa käytetyn väkivallan fyysinen karkeus. Julmuudessa puolestaan kysymys on tekotavan uhrille kärsimyksiä, pelkoa ja kauhua aiheuttavasta ulottuvuudesta.¹⁸¹ Erityistä raakuutta ja
__________
179 HE 13/2022 vp, s. 107 ja ks. myös HE 6/1997 vp, s. 174.
180 Ks. esimerkiksi Matikkala 2018b, s. 258.
181 Matikkala 2018a, s. 146.

161
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

julmuutta arvioitaessa merkitystä on törkeän pahoinpitelyn vastaavilla ankaroittamisperusteilla ja niitä koskevalla tulkintakäytännöllä.

Erityisen raaka ja julma tekotapa on ollut esillä korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2014:22¹⁸²:

KKO 2014:22: Tekijät olivat yhdessä tehneet X:lle ruumiillista väkivaltaa. Uhri oli haettu asunnolle ja asunnossa uhria oli pahoinpidelty kaikkiaan noin kolmen tunnin ajan. Uhria oli kuristettu niin kauan, että hän oli mennyt tajuttomaksi ja tätä oli lyöty mailalla tai pampulla, hänet oli riisuttu alastomaksi, hänen kaulaansa oli laitettu kuristuspanta ja hänen kätensä ja jalkansa oli sidottu ilmastointiteipillä. Uhria oli myös viilletty veitsellä, poltettu kaasupolttimella ja hänen korvastaan oli leikattu pala saksilla. Pahoinpitelyssä oli käytetty hengenvaarallisia välineitä, väkivalta oli ollut ihmisarvoa alentavaa sekä tehty erityisen raa’alla ja julmalla tavalla.

Vastaavanlainen tekotapa voisi olla käsillä myös törkeässä raiskauksessa. Raiskauksessa, jossa uhria voimakkaasti kuristetaan, lyödään tai uhrin liikkumista rajoitetaan sitomisella tai muulla vastaavalla tavalla, raiskaus on tehty erityisen raa´alla tavalla ja törkeän raiskauksen ankaroittamisperusteen soveltaminen on käsillä.

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2005:134 oli puolestaan kysymys maassa maanneeseen henkilöön kohdistuneesta pahoinpitelystä. Tekijä oli voimakkaasti potkinut uhria ylävartalon ja pään alueelle. Korkein oikeus katsoi, että pahoinpitely oli tehty erityisen raa’alla ja julmalla tekotavalla. Korkein oikeus totesi tämä ankaroittamisperusteen osalta seuraavaa:

KKO 2005:134:

– –

24. Rikoslain 21 luvun 6 §:n mukaan pahoinpitely on törkeä muun muassa, jos rikos tehdään erityisen raa’alla tai julmalla tavalla ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

25. Lainkohdan säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 94/1993 vp s. 96) on katsottu, että päähän potkimista voidaan yleensä pitää raakana tekotapana. Puolustuskyvyttömään kohdistunutta pahoinpitelyä voidaan puolestaan esitöiden mukaan pitää julmana.
__________
182 Korkeimmassa oikeudessa oli kysymys enää asunnon haltijan rikosoikeudellisesta vastuusta kahden muun tekijän asunnossa suorittamaan törkeään pahoinpitelyyn.

162
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

26. Oikeuskäytännössä on usein katsottu, että törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistö täyttyy, jos maassa puolustuskyvyttömänä makaavaa potkitaan päähän. Tällöin myös vakavan vamman ja pysyvän haitan vaara on ilmeinen.

27. A on kohdistanut lyönnit ja potkut maassa maanneen B:n ylävartaloon ja päähän. B:n päässä ja kasvoissa todetut vammat, joiden laadun vuoksi röntgenkuvaukset on katsottu tarpeellisiksi, viittaavat siihen, että lyönnit ja potkut ovat olleet voimakkaita. A ei tuntenut B:tä eikä B ollut omalla menettelyllään antanut hänelle minkäänlaista aihetta hyökkäykseen. A on aloittanut B:hen kohdistamansa pahoinpitelyn tietoisena siitä, että B oli joutunut jo muiden henkilöiden pahoinpitelemäksi ja että hän tästä syystä oli kaatunut ja makasi maassa puolustuskyvyttömänä. Korkein oikeus katsoo, että näissä olosuhteissa pahoinpitely, jota voidaan pitää tekotavaltaan sekä raakana että julmana, on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Tällainen tekotapa voisi esiintyä myös raiskauksessa, jossa tekijä väkivaltaa käyttäen pakottaa uhrin sukupuoliyhteyteen, ja tässä yhteydessä kohdistaa potkuja uhrin ylävartalon ja pään alueelle. Tekotapaa voidaan epäilyksittä pitää erityisen raa´alla tavalla tehtynä.

Raiskaus on rikoslain 20 luvun 1 §:n mukaan mahdollista tehdä väkivaltaa käyttäen (2 mom 2 kohta) tai olemalla sukupuoliyhteydessä henkilön kanssa, joka ei voi siihen antaa suostumustaan (2 mom 3 kohta). Törkeän raiskauksen 4 kohdan mukainen ankaroittamisperuste tulee sovellettavaksi, jos raiskauksessa rikos tehdään erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla. Ankaroittamisperusteen soveltamista ei ole rajattu tiettyyn raiskauksen 2 momentin mukaiseen tekotapaan, joten asiassa on syytä arvioida myös sitä, tuleeko erityisen raaka, julma tai nöyryyttävä tekotapa sovellettavaksi raiskauksen 2 momentin 3 kohdan mukaisessa tilassa olevaan uhriin kohdistuvassa raiskauksessa.

Tekotavan raakuus viittaa vahvasti raiskauksen tekotavan karkeuteen. Raiskaus voidaan tehdä siten, että tiedottomassa tilassa olevaan kohdistuvassa raiskauksessa uhriin kohdistetaan samanaikaisesti voimakasta väkivaltaa. Tällöin väkivalta voisi olla mahdollista arvioida raiskauksesta erillisenä törkeänä pahoinpitelynä, koska väkivalta ei ole ollut tarpeen raiskauksen tekemiseksi ja raiskaus on käsillä jo uhrin tiedottoman tilan perusteella. Toisaalta törkeän raiskauksen tunnusmerkistössä edellytyksenä on, että raiskauksessa rikos tehdään erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla. Mahdollista siten on

163
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

myös sellainen tulkinta, että tiedottomaan henkilöön kohdistuva väkivalta arvioidaan osana raiskauksen tekotapaa ja siten tiedottomaan henkilöön kohdistuva voimakas väkivalta olisi osa törkeän raiskauksen tunnusmerkistöä.

Tekotavan julmuus puolestaan viittaa uhrin puolustuskyvyttömään tilaan. Uhri on puolustuskyvytön esimerkiksi silloin, kun tämä on päihteiden tai muun syyn vuoksi tiedottomassa tilassa. Raiskausta voisi pitää erityisen julmalla tavalla tehtynä, jos tekijä kohdistaa tällaisessa tilassa olevaan uhriin poikkeuksellisen rajun sukupuoliyhteyden. Tekijä esimerkiksi vääntelee uhria luonnottomiin asentoihin tai on useissa erilaisissa sukupuoliyhteyksissä (vaginaalinen, oraalinen ja anaalinen sukupuoliyhteys) uhrin kanssa. Tällainen puolustuskyvyttömään uhriin kohdistettu tavanomaista rajumpi toiminta voisi täyttää erityisen julman tekotavan ankaroittamisperusteen.

Erityisen nöyryyttävä tekotapa voi olla kysymyksessä tilanteessa, jossa raiskaus tapahtuu uhrille läheisten ihmisten nähden tai kun raiskauksen kohdetta nöyryytetään muulla tavoin.¹⁸³ Läheisen ihmisen nähden tehtävää raiskausta on pidettävä tekotavaltaan erityisen nöyryyttävänä. Muulla tavoin tapahtuva nöyryyttäminen voi olla tekotapaan liittyvää fyysistä nöyryyttämistä tai muunlaista nöyryyttämistä. Fyysistä nöyryyttämistä voisi olla esimerkiksi uhrin sitominen ja alistaminen raiskauksen yhteydessä niin sanottuihin pissa- tai kakkaleikkeihin. Esimerkiksi, jos tekijä sukupuoliyhteyden lisäksi esimerkiksi virtsaa uhrin suuhun tai kehon päälle, tällainen tekotapa on erityisen nöyryyttävä. Samoin, jos tekijä sotkee uhria ulosteella, kysymyksessä on erityisen nöyryyttävä tekotapa. Erityisen nöyryyttävänä tekotapana voidaan pitää myös sellaista raiskausta, jossa tekijä saa uhkauksin tai pelkotilan avulla uhrin virtsaamaan tekijän päälle ja tekemään edellä mainittuja ulosteella tapahtuvia tekoja.

Erityisen nöyryyttävä tekotapa voisi olla myös sellainen teko, jossa tekijä esimerkiksi sitomalla tämän kiinni tai muulla tavoin pakottaa uhrin sadomasokistisen toiminnan kohteeksi. Uhriin kohdistuva ruoskinta tai muunlainen sadomasokistinen toiminta on raiskauksen yhteydessä tehtynä erityisen nöyryyttävää ja uhrille lisäkärsimystä aiheuttavaa toimintaa. Myös tässä yhteydessä tilanne voi olla sellainen, että raiskauksen tekijä saa uhrin pakotettua kohdistamaan tekijään jotain sadomasokistisia toimenpiteitä. Tällaista toiminta voidaan pitää ankaroittamisperusteen tarkoittamana erityisen nöyryyttävänä tekotapana.
__________
183 HE 6/1997 vp, s. 174.

164
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Erityisen nöyryyttävää tekotapaa arvioitiin korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2017:69.

KKO 2017:69: Tapauksessa oli kysymys siitä, että kolme tekijää B, C ja D olivat kahden muun seurueeseen kuuluneen henkilön kanssa tulleet samalla junalla A:n kanssa Tapanilan asemalle ja poistuttuaan junasta lähteneet seuraamaan A:ta, joka puolestaan lähti kulkemaan kävellen kotiinsa. B oli jo junan eteisessä junan pysähtymistä odoteltaessa omasta pyynnöstään tönäisty A:ta vasten tämän seistessä selin vastaajiin päin. Kävelymatkan aikana A:ta on seurattu lähietäisyydellä. C ja D ovat juosseet edellään kulkeneen A:n kiinni ja läpsäisseet häntä avokämmenellä takapuolelle. A:n kotiportin luona D on tullut A:n eteen ja pitänyt häntä lantion seudulta kiinni. C on pitänyt kättään ensin A:n harteilla ja sitten tämän suulla, ja B on tullut A:n viereen. A:n kotiin meno on pysäytetty ja hänen liikkumistaan on estetty, eikä hän ole aluksi voinut turvautua myöskään avunhuutoihin puolustautuakseen kolmen nuoren miehen ylivoimaa vastaan. C on työntänyt sormensa A:n emättimeen ja B samanaikaisesti A:n peräaukkoon D:n pitäessä edelleen A:sta kiinni. A:n kertoman mukaan hän työnsi kehoaan kaikin voimin taaksepäin, millä tavoin hän sai C:n sormet pois kehostaan. A sai kertomansa mukaan myös huitaistuksi käden suultaan, minkä jälkeen hän alkoi huutaa, jolloin muut B:tä lukuun ottamatta olivat menneet kauemmas. A:n mukaan tunkeutumiset tekivät kipeää ja hänen arvionsa mukaan tapahtumat kotiportilla kestivät muutamia minuutteja.

Korkein oikeus katsoi ratkaisussaan (kohta 24), että erityinen nöyryyttävyys ei tapauksessa täyttynyt. Perusteluissa todettiin, että raiskauksen tekotavan erityiseen nöyryyttävyyteen viittaavia seikkoja ovat olleet rikoksen tekeminen kolmen vastaajan toimesta muiden asiassa vastaajina olleiden katsellessa sekä teon tapahtuminen julkisella paikalla A:n kodin edustalla. Raiskausrikokseen tyypillisesti kuuluvan nöyryyttävyyden vuoksi sanottu ankaroittamisperuste edellyttää teon poikkeavan nöyryyttävää luonnetta. Tässä tapauksessa raiskaukseen ei ole kuitenkaan liittynyt erityistä pyrkimystä asianomistajan nöyryyttämiseen eikä rikoksen tekotapa sellaista osoita, vaikka asianomistajan seuraamiseen onkin liittynyt poikkeuksellisen ahdistavia piirteitä. Myöskään se seikka, että tekijöitä on ollut useita, ei sellaisenaan merkitse, että teko on tehty erityisen nöyryyttävällä tavalla. Korkein oikeus katsoi, ettei tämä ankaroittamisperuste täyttynyt.

Fyysisen nöyryyttämisen lisäksi nöyryyttämistä voi tapahtua sanallisesti. Voidaanko tällaista raiskauksen yhteydessä tapahtuvaa sanallista nöyryyttämistä pitää törkeän raiskauksen tarkoittamana erityisen nöyryyttävänä tekotapana? Mahdolliset sanalliset karkeudet tai loukkaavat ilmaisut voisivat nähdäkseni

165
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

vain hyvin poikkeuksellisesti täyttää törkeän raiskauksen tarkoittaman erityisen nöyryyttävän tekotavan. Tällainen erityinen nöyryyttävyys voisi olla kysymyksessä silloin, kun tekijä voimakkain sanallisin ilmaisuin syyllistää uhria raiskauksen tapahtumisesta ja saa voimakkailla sanallisilla ilmaisuilla uhrin tuntemaan syyllisyyttä raiskauksen tapahtumisesta. Tämänkaltainen hyvin karkea sanallinen raiskauksen tapahtumiseen liittyvä uhrin nöyryyttäminen voisi poikkeuksellisissa olosuhteissa täyttää törkeän raiskauksen tarkoittaman erityisen nöyryyttävyyden.

5.2.6 Raiskauksen kohteena on kahdeksaatoista vuotta nuorempi lapsi

Rikoslain 20 luvun 2 §:n 1 momentin 5 kohdan mukainen ankaroittamisperuste on se, jos raiskauksessa kohteena on kahdeksaatoista vuotta nuorempi lapsi. Tämä on kuin jo aikaisemmin voimassa olleessa törkeässä raiskauksessa, joka säädettiin seksuaalirikoksia koskeneen uudistuksen yhteydessä lailla 509/2014. Tämän ankaroittamisperusteen soveltamiseen ei sinänsä liity tulkinnanvaraisia kysymyksiä. Jos raiskaus kohdistuu alle kahdeksantoistavuotiaaseen lapseen, ankaroittamisperuste on käsillä. Hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp, s. 107) on todettu, että kun lapsiin eli alle 16-vuotiaisiin ja tietyissä tilanteissa 18:aa vuotta nuorempiin lapsiin kohdistuvissa sukupuoliyhteyksissä tulee sovellettavaksi lapsenraiskausta koskevat säännökset, törkeän raiskauksen mainittu ankaroittamisperuste soveltuu lähtökohtaisesti vain lapsen ollessa jo 16 vuotta täyttänyt.

Vaikka kysymyksessä oleva ankaroittamisperuste on sinällään selvä, tämän ankaroittamisperusteen kohdalla esille nousevat tekijän tahallisuuteen liittyvät kysymykset. Ratkaisevaa voi siis olla se, onko tekijä ollut tahallisuuden edellyttämällä tavalla tietoinen uhrin olevan alle 18-vuotias. Toinen soveltamisongelma liittyy teon kokonaistörkeyttä koskevaan arviointiin. Raiskauksen kohdistuminen alle 18-vuotiaaseen täyttää aina ankaroittamisperusteen, joten kysymys siitä, onko kysymys törkeästä raiskauksesta vai perustekomuodon mukaisesta raiskauksesta, määrittyy teon kokonaistörkeysarvioinnin perusteella.

Tämän ankaroittamisperusteen soveltamisessa ratkaisevaa on pelkästään uhrin ikä. Kysymys ei ole arvostuksenvaraisesta seikasta, vaan uhri joko on alle 18-vuotias tai sitten ei ole. Hallituksen esityksessä (HE 216/2013 vp) on todettu, että tämä ankaroittamisperuste on eri asemassa muihin törkeän raiskauksen kvalifiointiperusteisiin nähden, koska ikään perustuvan

166
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

kvalifiointiperusteen soveltaminen on mekaanista. Tämä hallituksen esityksen maininta pitää sinänsä paikkansa, mutta säännöksen soveltamisen mekaanisuuden lisäksi on huomattava, että tekijän tahallisuusvaatimus koskee luonnollisesti tekijän tietoisuutta lapsen iästä.

Tämän ankaroittamisperusteen soveltamisen osalta on todettava, että rikosoikeudellisesti vastuullisena tekijänä raiskauksessa voi olla 15 vuotta täyttänyt henkilö. Teon kohdistuessa alle 18-vuotiaaseen uhriin törkeän raiskauksen ankaroittamisperuste on käsillä. Tällöin tekijä voi olla siis nuorempi kuin raiskauksen uhri, mutta tällä ei ole merkitystä arvioitaessa 5 kohdan mukaisen ankaroittamisperusteen soveltamista. Tällaisessa tilanteessa erityistä huomiota tulee kiinnittää lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM 4/2014 vp) esitetyn mukaan rikoksen törkeysarvosteluun. Lakivaliokunta on todennut, että alle 18-vuotiaiden tekijöiden tapauksessa tulee huomioida, että suojaikärajoja koskeva sääntely perustuu ajatukseen, jonka mukaan nuorten henkilöiden kyky päättää ryhtymisestä seksuaalisiin suhteisiin ja tekoihin ei ole yhtä kehittynyt kuin aikuisilla. Tämän vuoksi on perusteltua, että henkilön iällä on jossain määrin merkitystä arvioitaessa sitä, kuinka törkeänä rikosta on pidettävä.

Nähdäkseni tekijän iän merkitystä arvioitaessa huomioon tulee ottaa myös uhrin ikä ja se, onko tekijä vanhempi vai nuorempi kuin tekijä. Jos tekijä on nuorempi kuin raiskauksen uhri tai tekijä ja uhri ovat samanikäisiä, ankaroittamisperusteen alkuperäinen tavoite suojella lasta häntä vahingoittavilta teoilta ei ole päällimmäisenä suojeluintressinä esillä. Tällöin uhrin ikä vain heikosti puoltaa oletusta siitä, että raiskaus olisi myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, ja uhrin iän ohella kokonaistörkeysarvostelulla on keskeinen merkitys arvioitaessa sitä, voidaanko rikosta pitää törkeänä raiskauksena. Jos tekijä on puolestaan vanhempi kuin uhri, uhrin suojaaminen hänen ikänsä perusteella on perusteltua, ja mitä suurempi tekijän ja uhrin välinen ikäero on, sitä selvempää teon moitittavuus on jo yksin uhrin iän perusteella arvioituna. Esimerkiksi, jos tekijä on vaikkapa 17-vuotias ja uhri puolestaan 14-vuotias, tekijän nuorella iällä ei juurikaan voida enää perustella kokonaisarvostelua. Näin ollen uhrin ikää koskevan ankaroittamisperusteen osalta voidaan esittää seuraavat suositukset:

1 Tekijä 15 vuotta täyttänyt ja uhri tätä vanhempi, mutta alle 18-vuotias: rikoslain 20 luvun 2 §:n 1 momentin 5 kohdan mukainen ankaroittamisperuste täyttyy. Erityinen merkitys on tällöin raiskauksen kokonaistörkeysarvostelulla ja tässä arvostelussa merkitystä on erityisesti raiskauksen muilla ominaisuuksilla kuin uhrin iällä.

167
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

2 Tekijä 15 vuotta täyttänyt ja uhri tekijän kanssa suurin piirtein samanikäinen, mutta molemmat kuitenkin alle 18-vuotiaita: rikoslain 20 luvun 2 §:n 1 momentin 5 kohdan mukainen ankaroittamisperuste täyttyy. Erityinen merkitys on raiskauksen kokonaistörkeysarvostelulla, ja tässä arvostelussa merkitystä on erityisesti raiskauksen muilla ominaisuuksilla kuin uhrin iällä.

3 Tekijä on yli 16-vuotias, mutta alle 18-vuotias, ja uhri on tekijää jonkin verran nuorempi: rikoslain 20 luvun 2 §:n 1 momentin 5 kohdan mukainen ankaroittamisperuste täyttyy. Lähtökohtaisena olettamana on tällöin, että rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä ja ainakin kokonaistörkeysarvostelun merkitys ei ole yhtä suuri kuin edellä mainituissa kahdessa ensimmäisessä tilanteessa.

4 Tekijä on lähes 18-vuotias ja uhri puolestaan 14-vuotias tai tätä nuorempi: rikoslain 20 luvun 2 §:n 1 momentin 5 kohdan mukainen ankaroittamisperuste täyttyy. Lähtökohtaisena olettamana on tällöin, että rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä ja vain erityiset syyt voisivat puoltaa tulkintaa, jonka mukaan raiskausta ei olisi pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Tahallisuuden osalta on todettava, että tekijän tulee olla tahallisuuden edellyttämällä tavalla tietoinen siitä, että uhri on alle 18-vuotias. Uhrin iän osalta kysymys on olosuhteesta eli tahallisuuden osalta kysymys on olosuhdetahallisuudesta. Uhrin ikää koskevan tahallisuuden osalta kysymys on vastaavasta kysymyksestä kuin lapsen seksuaalisen hyväksikäytön kohdalla tekijän tahallisuudesta suhteessa siihen, onko lapsi alle 16-vuotias. Tältä osin korkein oikeus on ottanut kantaa tekijän tahallisuuteen suhteessa lapsen ikään ratkaisussaan KKO 2014:54. Korkein oikeus sovelsi todennäköisyystahallisuutta arviossaan. Jos tekijä esimerkiksi lapsen kehitysvaiheen tai tapaamisolosuhteiden taikka muiden seikkojen perusteella on ymmärtänyt tai tekijän on täytynyt ymmärtää tämän olevan alle 16-vuotias, tahallisuusvaatimuksen asettama edellytys tekijän tietoisuudelle täyttyy. Tällöin tekijän tahallisuutta ei poista esimerkiksi se, että kumppani ilmoittaa tekijälle olevansa 16 vuotta täyttänyt. Tekijä syyllistyy lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, jos hän on ollut tietoinen lapsen iästä tai tälle on syntynyt epäilys siitä, että lapsi on alle 16-vuotias. Eli teko on lapsen ikään koskevilta osin pidettävä tahallisena, jos tekijän on täytynyt pitää varsin todennäköisenä, että kohde on alle 16-vuotias. Sellaisessa tilanteessa, jossa tekijä väittää, että hän erehtyi lapsen iästä ja että hän

168
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

oletti lapsen olevan yli 18-vuotias, keskeisessä asemassa on näytön arviointi ja sen arviointi, onko tekijä voinut uskottavasti erehtyä lapsen ikää koskevasta olosuhteesta. Kysymys on aina kertomusten ja muun todistelun arvioinnista, ja sen seurauksena joskus näyttö ei välttämättä riitä siihen, että tekijän voitaisiin katsoa olleen tahallisuuden vaatimalla tavalla selvillä lapsen iästä. Usein on kuitenkin niin, että tekijän on täytynyt pitää varteenotettavana mahdollisuutena sitä, että lapsi on alle 18-vuotias. Jos tekijä tällaisessa tilanteessa ryhtyy seksuaaliseen kanssakäymiseen lapsen kanssa ilman, että hän luotettavalla tavalla vakuuttuu lapsen iästä, tekijän ei voida katsoa erehtyneen sillä tavoin lapsen iästä, että tälle voitaisiin antaa merkitystä.

Miten teon olosuhdetta koskeva tahallisuus tulee arvioida? Tahallisuutta säännellään rikoslain 3 luvun 6 §:ssä. Säännöksen mukaan tekijä on aiheuttanut seurauksen tahallaan, jos hän on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen taikka pitänyt seurauksen aiheuttamista varmana tai varsin todennäköisenä. Säännös koskee ainoastaan tahallisuutta suhteessa rikoksen seurauksiin. Hallituksen esityksessä (HE 44/2002 vp, s. 87) esitettiin, että tahallisuuden määritelmä olisi koskenut myös tunnusmerkistön täyttymisen edellyttämiä olosuhteita. Lakivaliokunnan mietinnöstä (LaVM 28/2002 vp, s. 9–10) ilmenevällä tavalla valiokunta päätyi siihen, että pykälässä säädetään ainoastaan seuraustahallisuudesta. Olosuhdetahallisuus jäi oikeuskäytännössä arvioitavaksi, jolloin lakivaliokunnan mietinnön mukaan huomioon on otettava tunnusmerkistöerehdystä koskeva säännös.

Olosuhdetahallisuutta koskeva rajanveto jätettiin lainsäätäjän tietoisella ratkaisulla oikeuskäytännössä ratkaistavaksi. Lainsäätäjän ratkaisu jätti avoimeksi teko-olosuhteiden suhteen noudatettavan tahallisuuden alimman asteen. Teko-olosuhteiden osalta ratkaisukäytäntö ei ollut 2000-luvun alussa sillä tavoin vakiintunut, että se olisi oikeuttanut katsomaan olosuhdetahallisuuden osalta olevan voimassa tietty noudatettava tulkintakanta¹⁸⁴ Olosuhdetahallisuudesta on annettu lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten osalta edellä mainittu ratkaisu KKO 2014:54 ja sen lisäksi ainakin kuusi merkittävää prejudikaattia uudistuneiden yleisten oppien voimaan tulon jälkeen. Nämä ratkaisut on mainittu tahallisuutta koskevassa prejudikaatissa KKO 2013:17 (kohta 31) ja ovat siis

• lahjusrikkomusta koskeva ratkaisu KKO 2006:37

• törkeää huumausainerikosta koskeva ratkaisu KKO 2006:64
__________
184 Ks. myös Lappi-Seppälä 2003, s. 781.

169
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

• avunantoa törkeään velallisen petokseen koskeva ratkaisu KKO 2009:87

• kunnianloukkausta koskeva ratkaisu KKO 2010:88 ja

• seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöä koskeva ratkaisu KKO 2012:66.

Viimeisimmässä olosuhdetahallisuutta koskevassa ratkaisussa KKO 2013:17 oli kysymys yrityssalaisuuden väärinkäytöstä. Rikoslain 30 luvun 6 §:n 1 kohdan mukaan yrityssalaisuuden väärinkäyttöön syyllistyy henkilö, joka oikeudettomasti käyttää tässä laissa rangaistavaksi säädetyllä teolla tietoon saatua tai ilmaistua toisella kuuluvaa yrityssalaisuutta elinkeinotoiminnassa. Tahallisuuden osalta kysymys koski sitä, oliko X ollut tietoinen, että hänen yhtiössään moottorikelkkapukuja valmistettaessa olisi käytetty erään toisen yhtiön kaavoja. Tietoisuus kaavojen käytön oikeudettomuudesta perustettiin asiassa esitettyyn selvitykseen. Tekijän tietoisuutta ja tahallisuutta arvioitiin sen mukaan, oliko hän pitänyt varmana tai varsin todennäköisenä, että väärinkäytön kohde oli yrityssalaisuus ja että se oli saatu tietoon tai ilmaistu rikoksella.

Korkeimman oikeuden kaikissa edellä mainituissa ratkaisuissa olosuhdetahallisuus on määritelty todennäköisyystahallisuuden perusteella. Ratkaisussa KKO 2014:54 (kohta 9) on todettu, että korkein oikeus on tahallisuutta määrittelevän säännöksen voimaantulon jälkeen antamissaan ratkaisuissa arvioinut olosuhdetahallisuutta yksinomaan todennäköisyystahallisuuden perusteella (KKO 2013:55 ja 2013:17 sekä siinä kohdassa 31 mainitut muut ratkaisut). Korkein oikeus on aikaisemmissa ratkaisuissaan katsonut rikosoikeudellisten periaatteiden ja tulkintasääntöjen vahvasti puoltavan sitä, että olosuhdetahallisuutta arvioidaan noudattaen mahdollisimman yhtenäistä perustetta. Ongelmallisina on pidetty lähinnä tilanteita, joissa tekijä rikosvastuun torjumiseksi tarkoituksellisesti pyrkii välttämään merkityksellistä tietoa taikka laiminlyö erityisen vastuuasemansa taikka teko-olosuhteiden synnyttämän selvitysvelvollisuuden. Oikeuskirjallisuudessa on ratkaisuihin KKO 2006:64, KKO 2009:87, KKO 2010:88, KKO 2012:66, KKO 2013:17, KKO 2013:55, KKO 2014:54, KKO 2015:66, KKO 2016:92 ja KKO 2019:107 viitaten todettu, että todennäköisyystahallisuutta on sovellettava seuraustunnusmerkkien ohella muihin tunnusmerkistötekijöihin¹⁸⁵.
__________
185 Korkka-Knuts – Helenius – Frände 2020, s. 202.

170
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Tapani on puolestaan ratkaisun KKO 2012:66 johdosta todennut, että lakivaliokunnan mietinnössä olevaa tahallisuutta koskevaa mainintaa ei tule käsittää siten, että talousrikoksissa tulisi soveltaa säännönmukaisesti todennäköisyystahallisuutta alempaa rajanvetomallia. Olosuhdetahallisuuden raja jää lakivaliokunnan mietinnön mukaan arvioitavaksi oikeuskäytännössä, eikä mikään estä soveltamasta myös talousrikoksissa johdonmukaisesti todennäköisyystahallisuutta¹⁸⁶.

Lakivaliokunta viittasi yleisten oppien uudistamista koskevassa mietinnössään olosuhdetahallisuuden osalta tunnusmerkistöerehdykseen. Lakivaliokunnan mukaan olosuhdetahallisuus jää tunnusmerkistöerehdystä koskevan säännöksen perusteella oikeuskäytännössä arvioitavaksi (LaVM 28/2002 vp, s. 10). Tunnusmerkistöerehdystä koskevan rikoslain 4 luvun 1 §:n mukaan teko ei ole tahallinen, jos tekijä ei teon hetkellä ole selvillä kaikkien niiden seikkojen käsilläolosta, joita rikoksen tunnusmerkistön toteutuminen edellyttää, tai jos hän erehtyy sellaisesta seikasta. Tunnusmerkistöerehdyksessä on näin ollen kysymys rikosoikeudellisesti merkityksellisestä erehdyksestä ja erityisesti tunnusmerkistöerehdyksessä on kysymys tiedon puutteesta tai väärästä tiedosta¹⁸⁷. Tunnusmerkistöerehdyksen näkökulmasta ongelma koskee tunnusmerkistöön kuuluvia normatiivisesti merkityksellisiä seikkoja. Tekijän tulee tuntea ne olosuhteet, jotka luovat tunnusmerkistöön normatiivisesti merkityksellisen elementin¹⁸⁸.

Tunnusmerkistöerehdyksen kohteena ovat tunnusmerkistötekijät. Joka erehtyy tai on tietämätön tunnusmerkistön määrittämästä teko-olosuhteesta, ei ole selvillä tunnusmerkistötekijöistä. Kuten Tapio Lappi-Seppälä on todennut, tällöin on käsillä erehdyksen perustilanne, joka pätee sellaisenaan kuvaileviin tunnusmerkkeihin. Kun kysymys on aistein havaittavaan todellisuuteen kuuluvista seikoista, asian ratkaisee todellisuusvastaavuus eli tekijän käsityksen ja empiirisen maailman välinen suhde¹⁸⁹. Arvottamista edellyttävissä tunnusmerkeissä tilanne on ongelmallisempi. Tällöin joudutaan erikseen miettimään, mistä tekijän tulee olla selvillä ja mitä selvillä oleminen niiden yhteydessä ylipäätään tarkoittaa. Uhrin iän suhteen kysymys on aistein havaittavasta seikasta. Olosuhdetahallisuus ja siinä yhteydessä viittaaminen tunnusmerkistöerehdykseen liittyy kiinteästi näytöllisiin kysymyksiin. Minkälaista
__________
186 Tapani 2012, s. 612.
187 Korkka-Knuts – Helenius – Frände 2020, s. 213.
188 Korkka-Knuts – Helenius – Frände 2020, s. 216.
189 Lappi-Seppälä 2004, s. 6.

171
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

näyttöä vaaditaan siitä, että jokin tunnusmerkistön kannalta relevantti seikka tulee näytetyksi? Tähän nähden on nähdäkseni luontevaa, että itse tahallisuutta koskeva tulkinta on sama sekä seurausten että olosuhteiden kohdalla. Pohdinta siirtyy siihen, milloin on esitetty riittävä näyttö, jonka perusteella tekijän voidaan katsoa olleen tietoinen varsin todennäköisesti seikan olemassaolosta. Toiselta puolen kysymys on siitä, milloin väite tiedon puutteesta tai väärän tiedon olemassaolosta on sillä tavoin uskottava, että se poistaa tahallisuuden. Korkein oikeus ei ole nähnyt tarvetta arvioida olosuhdetahallisuutta toisin kuin seuraustahallisuutta. Lapsen ikää koskevan tahallisuuden arviointia koskevassa ratkaisussaan KKO 2014:54 korkein oikeus on arvioinut tahallisuuden arvioinnin lähtökohtia seuraavasti:

KKO 2014:54:

– –

10. Säännöksen edellyttämän tahallisuuden on katettava kaikki tunnusmerkistöön kuuluvat seikat. Seksuaalirikoksia koskevien rikoslain 20 luvun säännösten esitöiden (HE 6/1997 vp s. 182) mukaan tekijän tulee olla tietoinen siitä, että hän tekee seksuaalisen teon suojaikärajaa nuoremman lapsen kanssa. Jos tekijä esimerkiksi lapsen kehitysvaiheen tai tapaamisolosuhteiden perusteella on ymmärtänyt lapsen olevan suojaikärajaa nuorempi, tahallisuusvaatimuksen asettama edellytys tekijän tietoisuudelle täyttyy. Tällöin tekijän tahallisuutta ei poista esimerkiksi pelkästään se, että kumppani ilmoittaa hänelle olevansa suojaikärajan ylittänyt.

11. Korkein oikeus toteaa, että sovellettavan säännöksen ja sen sisältämän suojaikärajan tarkoituksena on suojella lasta vahingolliselta seksuaaliselta kanssakäymiseltä. Tästä johtuen on luonnollista, että seksuaaliseen kanssakäymiseen ryhtyvällä vanhemmalla henkilöllä on vastuu siitä, että kumppani on ylittänyt laissa säädetyn suojaikärajan. Tämä saattaa joissain tilanteissa ja olosuhteissa edellyttää myös kumppanin iän tarkempaa selvittämistä. Usein kuitenkin kumppanin iän luotettava selvittäminen on ongelmallista. Kumppanin ilmoitukseen ei voi aina luottaa.

12. Edellä mainituissa lain esitöissä onkin lähdetty siitä, että tahallisuutta ei poista se, että kumppani ilmoittaa väärin ikänsä, jos tekijä on esimerkiksi lapsen kehitysvaiheen tai tapaamisolosuhteiden perusteella voinut päätellä, ettei lapsi ole ylittänyt suojaikärajaa. Näin ollen tahallisuus voi täyttyä myös silloin, vaikka tekijä on pyrkinyt varmistumaan kumppanin iästä.

172
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

13. Korkein oikeus on ratkaisussaan 2006:64 katsonut, että kuljettamansa huumausaineen laadusta tarkoituksellisesti tietämättömänä pysyneiden osalta ei ollut perusteltua tulkita rikoslain 4 luvun 1 §:n tunnusmerkistöerehdystä koskevaa säännöstä niin, että tämänluonteinen tietämättömyys riittäisi poistamaan tahallisuuden huumausaineen laatua koskevalta osalta. Myös silloin, jos nuoren henkilön kanssa seksuaaliseen tekoon ryhtyneen voidaan olosuhteista päätellen katsoa tarkoituksellisesti jättäneen varmistumatta kumppanin iästä, on perusteltua, ettei ainakaan tämä seikka poista tahallisuutta.

14. Korkein oikeus on aikaisemmin useiden eri rikosten osalta arvioinut olosuhdetahallisuutta sen perusteella, onko tekijä voinut pitää rikoksen tunnusmerkistön täyttäviä seikkoja varsin todennäköisinä. Korkein oikeus katsoo, että tätä arviointitapaa voidaan lähtökohtaisesti soveltaa myös kysymyksessä olevan lapsen seksuaalisen hyväksikäytön osalta. Silloinkin voidaan olosuhteista riippuen antaa merkitystä sille, kuinka tekijä on suhtautunut kumppanin iän selvittämiseen.

Raiskauksen tekijän tahallisuus suhteessa uhrin ikään määrittyy todennäköisyystahallisuuden perusteella (ks. myös KKO 2014:54). Arvioitavana on se, onko tekijä pitänyt varsin todennäköisenä, että uhri on alle 18-vuotias. Tekijän kiistäessä olleensa tietoinen siitä, että uhri on alle 18-vuotias, tekijän tahallisuus tulee arvioida asiassa esitetyn näytön perusteella. Tällöin olennaista on se, missä raiskaus on tapahtunut. Onko kysymys teosta, jossa tekijä ja uhri eivät ole tavanneet tai tunteneet toisiaan entuudestaan? Tällöin keskeinen merkitys on uhrin ulkoisella olemuksella ja siitä tehtävillä johtopäätöksillä. Jos raiskaaja on tuntenut tai tiennyt uhrin entuudestaan, erehtyminen uhrin iästä ei ole välttämättä uskottavaa. Kaikkiaan tahallisuutta koskeva arvio joudutaan tekemään sillä perusteella, onko tekijän täytynyt pitää varsin todennäköisenä sitä, että uhri on alle 18-vuotias vai voidaanko tekijän erehtymistä uhrin iästä pitää uskottavaa.

Tahallisuuden lisäksi törkeää raiskausta koskevan 5 kohdan mukaisen ankaroittamisperusteen kohdalla merkitystä saa teon kokonaisarvostelu. Tämän luvun lopussa on oma jakso kokonaistörkeysarvostelusta ja sen merkityksestä arvioitaessa sitä, milloin raiskausta on pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä (jakso 5.3). Tässä yhteydessä nostan esille eräitä näkökohtia kokonaistörkeysarvostelun merkityksestä tilanteessa, jossa ankaroittamisperusteena on se, että raiskaus on kohdistunut alle 18-vuotiaaseen

173
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

lapseen. Lakivaliokunta on mietinnössään (LaVM 4/2014 vp) kiinnittänyt huomiota siihen, että tilanteessa, jossa raiskauksen ankaroittamisperusteena on se, että teko on kohdistunut alle 18-vuotiaaseen lapseen, raiskauksen kokonaistörkeysarvostelulla on korostunut merkitys arvioitaessa sitä, tuleeko raiskausta pitää törkeänä vai ei. Raiskaus on rikoksena erityisen moitittava. Teon kohdistuminen alle 18-vuotiaaseen osoittaa vielä tavanomaiseen raiskaukseen verrattuna korostunutta moitittavuutta. Nämä seikat puoltaisivat sitä, että raiskaus olisi myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, kun se kohdistuu alle 18-vuotiaaseen lapseen.

Uhrin iän lisäksi tämä ankaroittamisperuste ei edellytä kuitenkaan itse raiskaukselta muuta, joten ankaroittamisperuste on käsillä vakavuudeltaan hyvinkin erilaisissa teoissa. Tällöin kokonaisarvosteluvaatimus mahdollistaa sen, että yksittäistapauksessa ei päädytä kohtuuttoman ankariin rangaistuksiin yksin ankaroittamisperusteen täyttymisen vuoksi (KKO 2013:57, kohta 4). Kyse on kokonaistörkeysarvostelun osalta osin samankaltaisesta tilanteesta kuin törkeässä lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä, jonka osalta korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2011:102 todennut seuraavaa. Kokonaisarvostelu on tapauskohtaista, ja sen merkitys voi vaihdella eri rikosten kohdalla. Seksuaalirikokset ovat tyypillisesti rikoksia, joiden osalta vakavuudeltaan hyvinkin erilaisissa teoissa voivat täyttyä tunnusmerkistön mukaiset ankaroittamisperusteet. Senkin vuoksi kokonaisarvostelulla on näissä rikoksissa painava merkitys. Tällöin huomiota on kiinnitettävä kaikkiin tekoon, tekijään ja teon uhriin liittyviin seikkoihin. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön törkeysarvioinnissa merkitystä voidaan antaa ennen kaikkea sille, miten paheksuttavana tekoa on luonteensa, tekotapansa ja vahingollisuutensa vuoksi pidettävä. Vastaavalla tavalla raiskauksen kohdistuessa alle 18-vuotiaaseen uhriin kokonaistörkeysarvostelussa huomiota on kiinnitettävä kaikkiin tekoon, tekijään ja teon uhriin liittyviin seikkoihin. Korkein oikeus on törkeää raiskausta koskevassa ratkaisussaan (KKO 2017:69, kohdat 14 ja 15) todennut, että raiskausrikokseen voi syyllistyä monella eri tavalla ja että eri tekojen moitittavuudessa on eroja. Jo lähtökohtaisesti vakavan loukkauksen arvioiminen puheena olevan luvun 1 §:n mukaiseksi raiskaukseksi sisältää myös sellaisia raiskauksen vakavia ilmenemismuotoja, jotka eivät kuitenkaan välttämättä täytä luvun 2 §:ssä tarkoitettuja törkeän tekomuodon arviointikriteereitä. Raiskauksessa rikoksen törkeyden kokonaisarvostelu voi olla erilainen riippuen siitä, mistä ankaroittamisperusteesta on kysymys. Jos raiskausrikoksessa on useita tekijöitä, kokonaisarvostelussa tulee kiinnittää kunkin tekijän kohdalla huomiota siihen, miten tekijä itse osallistuu tekoon.

174
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Raiskauksia koskevassa oikeuskäytännössä teon törkeyttä on katsottu lisäävän muun muassa teon pitkä kesto, sen suunnitelmallisuus sekä tekoon sisältynyt vapaudenriisto tai kotirauhan rikkominen.

Raiskauksen kokonaistörkeysarvostelun osalta voidaan esittää seuraavat suositukset:

• Tekijä ja uhri ovat molemmat alle 18-vuotiaita ja toisilleen entuudestaan tuttuja. Tekijä ja uhri ovat samoissa kotibileissä, ja uhri ei päihtymyksen vuoksi voi ilmaista tahtoaan. Tekijä on uhrin puolustuskyvyttömästä tilasta huolimatta sukupuoliyhteydessä tämän kanssa ja syyllistyy rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaiseen raiskaukseen. Uhrin ikään perustuva törkeän raiskauksen ankaroittamisperuste täyttyy, mutta uhrin iällä ei ole todellisuudessa raiskauksen moitittavuutta lisääviä piirteitä. Tällaisessa tilanteessa raiskausta ei ole välttämättä pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

• Tekijä on 19-vuotias ja uhri 17-vuotias eli tekijä on uhria jonkin verran vanhempi, ja he tuntevat toisensa entuudestaan. Asianosaiset tapaavat sattumalta kolmannen henkilön asunnossa ja juttelevat keskenään hetken. Tekijä ehdottaa seksiä uhrille, mutta tämä ilmoittaa, ettei halua. Tekijä tarttuu uhrista kiinni, kaataa sohvalle, riisuu uhrilta vaatteet ja on sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa. Uhrin ikään perustuva ankaroittamisperuste täyttyy. Tekotapana on raiskauksena tavanomainen teko, joka tekotavaltaan ei puolla raiskauksen kokonaistörkeysarvostelua. Tekijän ja uhrin välinen ikäero on myös vähäinen eikä puolla teon pitämistä kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

• Tekijä on noin 30-vuotias tai sitä vanhempi ja uhri puolestaan yli 16-vuotias, mutta alle 18-vuotias. Tekijä tapaa sattumalta alkoholista tai muista päihteistä sekaisin olevan uhrin eikä uhri voi ilmaista tahtoaan. Tekijä hyödyntää uhrin tahdonmuodostuskyvyn puutteen ja on sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa. Käsillä on rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin 3 kohdan mukainen raiskaus, ja uhrin ikään perustuva törkeää raiskausta koskeva ankaroittamisperuste täyttyy. Tässä tapauksessa ankaroittamisperusteen säätämisen taustalla oleva lasten suojelemiseen liittyvä tavoite puoltaa voimakkaasti teon pitämistä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Lisäksi kun otetaan huomioon tekijän ja uhrin välinen ikäero ja

175
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

raiskauksen tekotapa, raiskausta on pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Sama tulkinta on luonnollisesti sellaisessa teossa, jossa tekijä väkivaltaa käyttämällä pakottaa uhrin sukupuoliyhteyteen kanssaan ja myös tällaisessa tekotavassa kokonaistörkeysarvostelun perusteella raiskausta on pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

• Tekijä on huomattavasti uhria vanhempi ja vaikkapa noin 30-vuotias tai tätä vanhempi ja uhri puolestaan yli 16-vuotias, mutta alle 18-vuotias. Uhrin nukkuessa tekijä työntää sormen uhrin sukuelimeen. Teko täyttää rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaisen raiskauksen ja uhrin ikään perustuva törkeää raiskausta koskeva ankaroittamisperuste täyttyy. Raiskausta pidetään myös tässä tapauksessa kokonaisuutena arvostellen törkeänä, kun otetaan huomioon tekijän ja uhrin välinen ikäero ja raiskauksen tekotapa. Selvää on, että jos tekijä kohdistaa alle 16-vuotiaan nukkuvaan uhriin tai sukupuoliyhteyden tai väkivaltaa käyttäen pakottaa alle 16-vuotiaan uhrin sukupuoliyhteyteen, teko täyttää lapsenraiskauksen tai mahdollisesti törkeän lapsenraiskauksen tunnusmerkistön.

5.3 Raiskauksen kokonaistörkeyttä koskeva arvostelu

Törkeä raiskaus edellyttää samalla tavoin kuin muidenkin rikosten törkeät tekomuodot yhden tai useamman kvalifiointiperusteen täyttymisen lisäksi myös kokonaistörkeyttä eli teon tulee olla myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.¹⁹⁰

Törkeiden rikosten kokonaistörkeyttä koskevan arvostelun merkitys on korostunut viimeaikaisessa oikeuskäytännössä. Esimerkiksi korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2013:57 on käsitelty nimenomaisesti törkeän varkauden yrityksen kokonaistörkeysarvostelua. Ratkaisussa on lausuttu myös kokonaisarvostelusta ja siinä noudatettavista lähtökohdista yleisesti siten, että ratkaisussa lausuttuja lähtökohtia on mahdollista soveltaa muissakin törkeissä tekomuodoissa. Ratkaisun perusteella voidaan todeta seuraavat teon kokonaistörkeysarvostelussa huomioon otettavat näkökohdat. Kokonaistörkeysarvostelulla saattaa olla erilainen merkitys riippuen rikoksen lajista ja
__________
190 HE 66/1988 vp, s. 19.

176
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tekotavasta. Pelkkä törkeän tekomuodon ankaroittamisperusteen täyttyminen ei riitä rikoksen katsomiseksi kokonaisuutena arvostellen törkeäksi. Tällä korkein oikeus tarkoittaa nähdäkseni sitä, että rikoksen kokonaistörkeyttä ei voida todeta pelkästään toteamuksella, että rikoksessa on täyttynyt yksi ankaroittamisperuste ja että rikosta on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että rikoksen kokonaistörkeyttä tulisi arvioida eri seikkojen kuin ankaroittamisperusteesta ilmenevien seikkojen valossa. Esimerkiksi joissain tapauksissa rikoksen ankaroittamisperusteen ilmenemistapa saattaa olla niin vahingollinen tai vaarallinen, että se jo sellaisenaan antaa aiheen arvioida rikoksen myös kokonaisuutena arvostellen törkeäksi. On myös mahdollista, että rikoksessa täyttyy useampi kuin yksi ankaroittamisperuste, mikä myös voi puoltaa rikoksen arvioimista kokonaisuutena arvostellen törkeäksi. Kokonaisarvostelu voi tapahtua arvioimalla rikoksen törkeyttä ankaroittamisperusteen tai -perusteiden ilmenemismuodon pohjalta.

Korkein oikeus on törkeää raiskausta koskevassa ratkaisussaan KKO 2017:69 todennut ensinnäkin, että seksuaalirikokset ovat tyypillisesti rikoksia, joiden osalta vakavuudeltaan hyvinkin erilaisissa teoissa voivat täyttyä tunnusmerkistön mukaiset ankaroittamisperusteet. Senkin vuoksi kokonaisarvostelulla on näissä rikoksissa painava merkitys. Lisäksi korkein oikeus on todennut, että raiskausta ja törkeää raiskausta koskevat säännökset ovat soveltamisalaltaan laajoja. Näiden rikosten rangaistusasteikot ovat enimmäisrangaistusten osalta korkeita ja osin päällekkäisiä. Samankin rikosnimikkeen sisällä rikokset saattavat vaihdella merkittävästi laadultaan, tekotavoiltaan ja rangaistavuudeltaan. Raiskausrikokseen voi syyllistyä monella eri tavalla, ja eri tekojen moitittavuudessa on eroja. Jo lähtökohtaisesti vakavan loukkauksen arvioiminen puheena olevan luvun 1 §:n mukaiseksi raiskaukseksi sisältää myös sellaisia raiskauksen vakavia ilmenemismuotoja, jotka eivät kuitenkaan välttämättä täytä luvun 2 §:ssä tarkoitettuja törkeän tekomuodon arviointikriteereitä. Raiskauksessa rikoksen törkeyden kokonaisarvostelu voi olla erilainen riippuen siitä, mistä ankaroittamisperusteesta on kysymys. Jos raiskausrikoksessa on useita tekijöitä, kokonaisarvostelussa tulee kiinnittää kunkin tekijän kohdalla huomiota siihen, miten tekijä itse osallistuu tekoon. Raiskauksia koskevassa oikeuskäytännössä teon törkeyttä on katsottu lisäävän muun muassa teon pitkä kesto, sen suunnitelmallisuus sekä tekoon sisältynyt vapaudenriisto tai kotirauhan rikkominen.

Edellä lausuttu korkeimman oikeuden omaksuma rikoksen kokonaistörkeysarvostelussa noudatettava lähtökohta vastaa sitä, mitä oikeuskirjallisuudessa

177
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

on esitetty kokonaistörkeysarvostelun osalta. Oikeuskirjallisuudessa on todettu esimerkiksi, että kokonaistörkeyden konkreettisia tulkinta-apuvälineitä ovat ensinnäkin kvalifiointiperusteet. Kvalifiointiperusteet voivat täyttyä myös yli 100-prosenttisesti, ja tällaisessa tapauksessa “ylimenevä osa” voidaan käyttää kokonaistörkeyden perustelussa.¹⁹¹ Lappi-Seppälä on kirjoittanut Rikosoikeus-teoksessa, että kokonaistörkeyttä koskevan vaatimuksen sisältö vaihtelee tilanteen mukaan. Ensinnäkin kvalifiointiperusteiden käsillä olo itsessään voi olla enemmän tai vähemmän ilmeistä. Jos kvalifiointiperusteen edellytykset täyttyvät kirkkaasti, jää kokonaisarvosteluklausuulin merkitys vähäisemmäksi. Mitä lähempänä perusteen soveltamisrajat ovat, sitä enemmän tulee kiinnittää huomiota muihin teonpiirteisiin. Samaa logiikkaa noudattaen kokonaistörkeyttä koskeva vaatimus tulee helpommin täytetyksi myös, mitä useampi kvalifiointiperuste tapaukseen sopii.¹⁹²

Kokonaistörkeyttä koskevan arvostelun painoarvo rikoksen törkeyden arvioinnissa voi vaihdella myös rikostyypeittäin. Tämä riippuu huomattavasti siitä, minkälaisia kvalifiointiperusteita rikoksen törkeä tekomuoto pitää sisällään. Silloin, jos kvalifiointiperusteet voivat tulla kysymykseen vahingollisuudeltaan hyvin monenlaisissa teoissa, kokonaistörkeysarvostelulla on korostunut merkitys. Ratkaisussaan KKO 2011:102 (kohta 13) korkein oikeus on katsonut, että kokonaisarvostelulla on lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa painava merkitys, koska vakavuudeltaan hyvin erilaiset teot voivat täyttää kyseisen tunnusmerkistön mukaiset ankaroittamisperusteet.

Törkeän raiskauksen kohdalla kokonaistörkeysarvostelulla on erilainen painoarvo riippuen siitä, mistä ankaroittamisperusteesta on kysymys. Jos törkeässä raiskauksessa aiheutetaan vaikea ruumiinvamma tai hengenvaarallinen tila, raiskaus on lähtökohtaisesti myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, ja kokonaistörkeyttä voi tällaisessa tilanteessa perustella ankaroittamisperusteesta ilmenevillä näkökohdilla. Vaikean ruumiinvamman tai hengenvaarallisen tilan käsillä ollessa rikoksen ankaroittamisperusteen ilmenemistapa itsessään on niin vahingollinen tai vaarallinen, että se jo sellaisenaan antaa aiheen arvioida rikoksen myös kokonaisuutena arvostellen törkeäksi.

Silloin, jos raiskauksen tekevät useat, kokonaistörkeysarvosteluun tulee kiinnittää korostunutta huomiota. Kokonaistörkeysarvostelussa on syytä kiinnittää huomiota siihen, miten tekijät itse tekoon osallistuvat. Jos tekijät
__________
191 Matikkala 2018b, s. 245.
192 Lappi-Seppälä 2022, s. 600–601.

178
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

ovat vuoron perään sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa yhden tai useamman tekijöistä pitäessä uhrista samanaikaisesti kiinni, rikoksen ankaroittamisperusteen ilmenemistapa itsessään on tällöin niin vahingollinen tai vaarallinen, että se jo sellaisenaan antaa aiheen arvioida rikoksen myös kokonaisuutena arvostellen törkeäksi. Jos usean tekijän tilanteessa ainoastaan yksi on sukupuoliyhteydessä ja muiden tekijöiden rooli raiskauksessa jää vähäisemmäksi, kokonaistörkeysarvostelu edellyttää nähdäkseni ankaroittamisperusteen lisäksi muita kokonaistörkeyttä puoltavia argumentteja. Tällainen voisi olla esimerkiksi teon suunnitelmallisuus. Jos raiskauksen tekijät ovat suunnitelleet tekoaan etukäteen ja sopineet esimerkiksi tehtävien jaosta, tällainen suunnitelmallisuus on mahdollista ottaa huomioon kokonaistörkeysarvostelussa.

Kokonaistörkeysarvostelun merkitys lienee suurimmillaan raiskauksessa, jossa raiskauksen kohteena on alle 18-vuotias lapsi. Tämän ankaroittamisperusteen osalta lakivaliokunta on mietinnössään (LaVM 4/2014 vp) lausunut, että kokonaistörkeysarvostelussa tulee ottaa huomioon myös tekijän ikä. Lakivaliokunta on todennut, raiskaus on moitittava teko kaikissa tekomuodoissaan, mutta raiskaus voi olla moitittavuudeltaan erilainen. Tällöin törkeän raiskauksen kahden vuoden vähimmäisrangaistus yhdessä kvalifiointiperusteen kategorisen soveltamisen kanssa johtaa tietyissä tilanteissa kohtuuttomaan lopputulokseen silloin, kun tekijänä on alle 18-vuotias nuori. Raiskauksen syyksi lukemisessa tulee asianmukaisesti ottaa huomioon erilaisten tekojen ja tekijöiden erityispiirteet. Alle 18-vuotiaiden tekijöiden tapauksessa tulee huomioida myös se, että suojaikärajoja koskeva sääntely perustuu ajatukseen, jonka mukaan nuorten henkilöiden kyky päättää ryhtymisestä seksuaalisiin suhteisiin ja tekoihin ei ole yhtä kehittynyt kuin aikuisilla. Tämän johdosta lakivaliokunta on todennut, että henkilön iällä on jossain määrin merkitystä arvioitaessa sitä, kuinka törkeänä rikosta on pidettävä ja kokonaistörkeyttä koskevassa arvioinnissa tulee ottaa huomioon tekijän nuori ikä. Vaikka kokonaistörkeyttä koskevassa arvostelussa otetaan huomioon tekijän nuori ikä, tämä ei poissulje sitä, että esimerkiksi myös 15-vuotias tekijä voi syyllistyä raiskauksen törkeään tekomuotoon.

Raiskaus voi olla tekotavaltaan erilainen ja siten raiskauksen moitittavuus voi vaihdella eri raiskauksen toteuttamistavoissa. Tilanne voi olla esimerkiksi sellainen, että tekijä on 19-vuotias ja uhri 17-vuotias. Vaikka tällöin tekijän ikään ei lakivaliokunnan mukaan tulisi kiinnittää erityistä huomiota, tällaisessa asetelmassa tulee kiinnittää huomiota tekoon kokonaisuudessaan. Kokonaistörkeyttä koskevassa arvioinnissa tulee ottaa huomioon, missä olosuhteissa raiskaus on tapahtunut. Jos kysymys on ollut esimerkiksi nuorten

179
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

yhteisestä illanvietosta, jossa tekijän ja uhrin välillä on ollut ystävällistä kanssakäymistä illan aikana. Yöllä uhri on kuitenkin päihtymyksensä vuoksi kykenemätön ilmaisemaan suostumustaan, ja tekijä hyväilee uhria ja lopulta työntää sormen uhrin vaginaan. Tekijän tekoa on pidettävä moitittavana, ja se tulee arvioitavaksi raiskausta koskevan säännöksen perusteella. Tekoa ei kuitenkaan voitane kerrotuissa olosuhteissa pitää kokonaisuutena arvostellen törkeänä, joten tekijän tekoa ei ole kokonaistörkeysarvostelun perusteella pidettävä törkeänä raiskauksena. Raiskausta voidaan pitää edellä selostetussa tilanteessa kokonaisuutena arvostellen törkeänä, jos taustalla ei ole tekijän ja uhrin aikaisempaa kanssakäymistä ja tekijä väkivaltaa käyttäen tai sillä uhaten pakottaa uhrin sukupuoliyhteyteen. Raiskauksen kohdistuessa alle 18-vuotiaaseen lapseen teon kokonaistörkeyttä koskevassa arvostelussa tulee siten ottaa huomioon raiskauksen tekotapa eli se, minkälaisella teolla sukupuoliyhteys tehdään. Toiseksi kokonaistörkeyttä koskevassa arvostelussa tulee ottaa huomioon tekijän iän lisäksi myös uhrin ikä ja uhrin ja tekijän välinen ikäero. Jos uhri on 15-vuotias tai huomattavasti tätä nuorempi, raiskaus on lähtökohtaisesti myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, ja tällöin ainoastaan tekijän nuori ikä on tekijä, joka voi puoltaa sitä, että tekoa ei pidettäisi kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Jos uhri on puolestaan lähellä 18 vuoden ikää, kokonaistörkeyttä koskevassa arvostelussa tulee ottaa huomioon raiskauksen tekotapa sekä uhrin ja tekijän välinen ikäero.

Sukupuoliyhteys voi olla myös laadultaan erilaista, ja sukupuoliyhteyden määritelmää on laajennettu aikaisempaan verrattuna. Arvioinnin lähtökohtana voidaan pitää sitä, että sormin tehtyä raiskausta ei voida pitää vähemmän vakavana kuin sukuelimellä tehtyä raiskausta (KKO 2017:69, kohta 26). Lähtökohtana voidaan pitää myös sitä, että suulla tai sukuelimellä tapahtuvia määritelmäsäännöksen tarkoittamia sukupuoliyhteyksiä ei voida pitää vähemmän vakavina kuin tunkeutumalla tapahtuvia sukupuoliyhteyksiä. Kuten ratkaisussa KKO 2017:69 on todettu, käytännössä on mahdollista, että sormin tehdyissä raiskauksissa muut teko-olosuhteet ovat keskimääräistä useammin vähemmän vakavia. Tämä näkökohta on otettava huomioon myös koskettelemalla tapahtuvissa sukupuoliyhteyden määritelmän täyttävissä teoissa.

Törkeän raiskauksen kokonaistörkeysarvostelussa on siten arvioitava yhtäältä mistä kvalifiointiperusteesta kulloinkin on kysymys ja toisaalta ilmentääkö kvalifiointiperuste jo sellaisenaan teon kokonaistörkeyttä puoltavia seikkoja vai edellyttääkö kokonaistörkeys myös muita törkeyttä puoltavia seikkoja.

180
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

5.4 Lopuksi

Törkeä raiskaus on rikoksena vakava, ja rikoksen vakavuutta osoittaa hyvin törkeän raiskauksen rikoksen rangaistusasteikko vankeutta vähintään kaksi ja enintään kymmenen vuotta. Nykyisin voimassa oleva raiskauksen sääntely perustuu sukupuoliyhteyteen, johon toinen ei ole ilmaissut osallistuvansa vapaaehtoisesti. Kaikista raiskauksista merkittävä osa on rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaisia sukupuoliyhteyksiä sellaisessa tilassa olevan uhrin kanssa, jossa tämä ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Kuitenkaan törkeän raiskauksen ankaroittamisperusteissa ei ole juurikaan otettu huomioon sitä, millä edellytyksillä puolustuskyvyttömän raiskausta tulee pitää törkeänä raiskauksena.

181
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

6 Raiskauksen ja törkeän raiskauksen rangaistukset ja vahingonkorvaukset

6.1 Rangaistukset

6.1.1 Rangaistuskäytännön tilanne ennen kokonaisuudistusta

Rikoslain 20 luvun vuoden 1998 kokonaisuudistuksen jälkeen raiskausta koskeva lainsääntö oli muuttumattomana voimassa noin 12 vuoden ajan. Tämän jälkeen raiskausta koskevan säännöksen 2 momenttia muutettiin 1.6.2011 voimaan tulleella lailla. Vuosia 1999–2011 koskeva rangaistuskäytäntö on selvitetty varsin perusteellisesti kahdessa Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksessa, ja hyödynnän näitä tutkimuksia selostaakseni ensin rangaistuskäytäntöä koskevan tilanteen ennen vuoden 2011 muutoksia. Myöhemmissä jaksoissa pyrin esittämään näkemykset siitä, miten tunnusmerkistön muutosten tulisi heijastua rangaistuskäytäntöön ja mikä raiskausrikosten rangaistustason tulisi olla viimeisimmän kokonaisuudistuksen jälkeen.

Raiskausrikoksia koskeva rangaistustaso alkoi ankaroitua jo ennen raiskausta koskevan säännöksen 1.1.1999 voimaan tullutta muutosta lailla 563/1998. Tuolloin voimaan tulleella muutoksella raiskausta koskeva minimirangaistus korotettiin 6 kuukaudesta 1 vuoteen. Keskirangaistukset ankaroituivat siten 1990-luvun loppupuolella rangaistusasteikon ankaroitumista vastaavasti noin kuudella kuukaudella.¹⁹³ Vuosien 2001–2003 rangaistuskäytännön perusteella on todettu, että raiskauksen päärikosperusteinen keskirangaistus oli kaksi vuotta ehdotonta vankeutta, ja ehdottoman vankeuden osuus tuomituista rangaistuksista oli 63 %. Törkeän raiskauksen normaalirangaistus oli runsaat neljä vuotta ehdotonta vankeutta. Pakottamisesta sukupuoliyhteyteen seurasi puolestaan keskimäärin vuosi ehdollista vankeutta ehdollisen vankeuden osuuden ollessa 95 %.¹⁹⁴
__________
193 Lappi-Seppälä – Hinkkanen: Selvityksiä raiskausrangaistuksista ja rangaistuskäytännön yhtenäisyydestä Optula 61/2004, s. 21.
194 Lappi-Seppälä – Hinkkanen: Selvityksiä raiskausrangaistuksista ja rangaistuskäytännön yhtenäisyydestä Optula 61/2004, s. 21.

183
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Raiskausrikoksia koskevan selvityksen (OM 13/2012) perusteella on todettavissa, että raiskausrikosten rangaistuskäytäntö on jakaantunut viiteen rangaistusvyöhykkeeseen. Nämä vyöhykkeet ja rangaistustasot ovat olleet seuraavat¹⁹⁵:

1. Vyöhyke 1 – Sukupuoliyhteyteen pakottaminen (vankeutta 3–9 kk)

Tämän vyöhykkeen mukaisissa teoissa kysymys on ollut nyt jo kumotusta rikoslain 20 luvun 3 §:n (563/1998) mukaisesta sukupuoliyhteyteen pakottamisesta. Tekijät ovat olleet ensikertalaisia. Rikos on kohdistunut puolisoon, seurustelukumppaniin, tuttavaan tai satunnaiseen tuttavaan. Tekotapana on ollut kiinni pitäminen, uhrin riisuminen sekä kaataminen sängylle. Noin puolessa näistä tapauksista rikosta oli edeltänyt tekijän ja uhrin välinen yhteinen ajanvietto asunnossa, ravintolassa taikka muussa tapaamispaikassa.

2. Vyöhyke 2 – Sukupuoliyhteyteen pakottaminen (vankeutta noin 9–10 kk – 1 v 4 kk)

Myös toisen vyöhykkeen tapauksissa kysymys oli pakottamisesta sukupuoliyhteyteen. Tyypillisesti rikos kohdistui tässä luokassa puolisoon tai seurustelukumppaniin tai muuhun tuttavaan. Keskeisenä erona vyöhykkeen 1 mukaisiin tekoihin oli se, että tässä luokassa aikaisemmin rangaistujen osuus oli vyöhykkeen 1 tapauksia suurempi.

3. Vyöhyke 3 – Raiskaus (hieman yli 1 v – 1 v 6 kk)

Tämän vyöhykkeen mukaisiin tapauksiin sisältyy raiskauksen tunnusmerkistön lievimmät tekomuodot. Puolet teoista kohdistui omaan puolisoon tai seurustelukumppaniin, ja toisesta puolesta valtaosa kohdistui muuhun tuttavaan tai entuudestaan tuttuun henkilöön. Tyypillinen tekotapa tässä vyöhykkeessä oli riisuminen, kiinni pitäminen sekä vähäiseksi luonnehdittava väkivalta. Myös tässä vyöhykkeessä tekoa oli edeltänyt tekijän ja uhrin välinen yhdessäolo joko ravintolassa tai asunnossa.

4. Vyöhyke 4 – Raiskaus (noin 1 v 6 kk – runsas 2 v)

Tämä on raiskauksen ankarammin rangaistava vyöhyke. Teoista noin kolmasosa kohdistui tyypillisesti puolisoon tai seurustelukumppaniin ja toinen kolmasosa kohdistui satunnaiseen tuttavaan tai muutoin tekijälle entuudestaan tuttuun henkilöön. Runsaassa 20 %:ssa tapauksista teko kohdistui
__________
195 Luokittelu tässä perustuu OM 13/2012 selvitykseen, s. 16–18 ja 133–145.

184
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

ennestään tuntemattomaan uhriin. Tekotapana oli tässä luokassa usein uhrin eri tavoin tapahtunut retuuttaminen tai väkivalloin tapahtunut aloillaan pitäminen. Tässä luokassa oli myös ollut suoranaista nyrkillä lyömistä, potkimista tai pidempiaikaista vapaudenriistoa. Myös tässä luokassa noin kolmasosassa tapauksista tekoa oli edeltänyt tekijän ja uhrin välinen yhteinen ajanvietto ravintolassa tai asunnossa.

5. Vyöhyke 5 – Törkeä raiskaus (noin 3 v – 5 v)

Ankarin vyöhyke käsittää törkeinä raiskauksina rangaistavat teot. Valtaosassa tapauksia tekijä ja uhri olivat toisilleen entuudestaan tuntemattomia. Tyypillisenä tekotapa oli erimuotoisen väkivallan käyttäminen. Uhria on voitu lyödä useita kertoja, kuristaa tai retuuttaa voimakkaasti. Teräaseen käyttö on sisältynyt noin viidesosaan tapauksista, ja myös noin viidesosassa tapauksista tekijöitä oli ollut yhtä useampi. Valtaosassa tilanteita teko oli kestänyt huomattavan pitkään tai siihen oli sisältynyt useita erilaisia sukupuoliyhteyden muotoja (vaginaalinen, anaalinen ja oraalinen sukupuoliyhteys). Myös usein tuntien vapaudenriisto oli esiintynyt lähes neljäsosassa tapauksista.

6.1.2 Rangaistuskäytäntö ennen kokonaisuudistusta

Krimon selvityksen mukaan raiskauksesta (pl. yritykset) tuomittiin päärikoksena rangaistukseen kaikkiaan 122 henkilöä (syyksi luettuja rikoksia yhteensä 155) vuonna 2020. Noin puolet (52 %) tuomittiin ehdottomaan vankeuteen. Raiskauksen keskirangaistus oli noin kaksi vuotta. Törkeästä raiskauksesta määrättiin 35 vankeusrangaistusta, kaikki ehdottomina. Ehdottomien vankeusrangaistusten keskirangaistus oli hieman päälle neljä vuotta.¹⁹⁶

6.1.3 Korkeimman oikeuden rooli rangaistuskäytännön muodostumisessa

Mikä on korkeimman oikeuden rooli rangaistuskäytännön muodostumisessa ja ohjaamisessa? Korkein oikeus ei ole perinteisesti antanut systemaattisesti ennakkoratkaisuja rangaistuksen mittaamisesta eri rikostyyppien kohdalla.¹⁹⁷
__________
196 Krimo katsauksia 50/2022 s. 105.
197 Ks. myös Kemppinen 2021, s. 51. Kemppinen toteaa, että rangaistuksen määräämistä koskevien korkeimman oikeuden ennakkoratkaisujen määrä oli vielä 1980- ja 1990-luvuilla hyvin vähäinen.

185
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Tähän on voinut olla vaikuttamassa monta syytä, joista nostan nyt esille vain muutamia.

Ensimmäinen syy on rikosasioiden tyypillinen muutoksenhakuasetelma, jossa yksin rikosasian vastaaja on muutoksenhakijana. Valtaosassa rikosasioita muutoksenhakijana korkeimmassa oikeudessa on yksin vastaaja. Tällöin rangaistuskäytännön ohjaamiseksi annettavan ennakkoratkaisun laatiminen on hankalaa, jollei mahdotonta. Tämä johtuu siitä, että rikosasian vastaajalle syntyy tällaisessa tilanteessa vahva odotus siitä, että rangaistus vastaa yleistä rangaistuskäytäntöä. Lisäksi reformatio in pejus -kiellon vuoksi rangaistuksen korottaminen ei ole mahdollista. Ohjaavan prejudikaatin antaminen tällaisessa muutoksenhakuasetelmassa on vaikeaa, eikä esimerkiksi rangaistustason uudelleen arviointi ole käytännössä mahdollista. Esimerkkinä voidaan mainita tilanne, jossa käräjäoikeus ja hovioikeus ovat tuominneet jostain yksittäisestä rikoksesta huomattavasti ankaramman rangaistuksen kuin mitä tyypillisesti tällaisesta rikoksesta tuomitaan. Korkeimmassa oikeudessa muutoksenhakijana on ainoastaan vastaaja, ja hänelle myönnetään valituslupa painavan syyn perusteella. Korkeimmalle oikeudelle toimittamassaan vastauksessa syyttäjä ei millään tavalla argumentoi sillä, että tällaisissa rikoksissa rangaistuskäytäntö on muodostunut liian lieväksi ja että hovioikeuden tuomitsema rangaistus vastaa sitä muuttunutta tilannetta, jonka perusteella nykyisin vastaavia tapauksia tulisi arvioida. Tällaisessa tilanteessa korkeimman oikeuden mahdollisuudet laatia rangaistuksen mittaamisen näkökulmasta avoimet ja oikeuskäytäntöä ohjaavat perustelut ovat rajalliset, eikä avointa rangaistustason uudelleen arviointia ole mahdollista tehdä.

Toinen keskeinen syy voi olla näkemys ratkaisun yksittäistapauksellisuudesta. Normaalisti eri rikostunnusmerkistöjen soveltamisala on suhteellisen laaja. Tällöin lähtökohtaisesti yhdellä ratkaisulla voidaan ohjata vain tiettyä, pientä osaa tunnusmerkistön erilaisista tyyppitilanteista. Ennakkoratkaisun antamista pienestä osasta tunnusmerkistön soveltamisalasta saatetaan pitää ongelmallisena, koska takeita ei ole siitä, saadaanko tunnusmerkistön muita tekotapoja koskevia prejudikaatteja koskaan annettua.

Kolmas tekijä, joka osaltaan on voinut olla aikaisemmin vaikuttamassa rangaistuksen mittaamista koskevien ennakkoratkaisujen vähäisyyteen, on rangaistuksen mittaamista koskevan ratkaisun tekemisen pohjatyön työläys. Avoin rangaistuksen mittaamista koskeva ennakkoratkaisu edellyttää mittavaa pohjatyötä. Ensin täytyisi jollakin tavoin kartoittaa olemassa olevaa rangaistuskäytäntöä. Jos aihepiiristä ei ole jo laadittuja tutkimustuloksia, tämä puute täytyy korvata muulla tavoin. Edelleen ennakkoratkaisun antaminen

186
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

edellyttää myös huolellista pohdintaa sen suhteen, miten käsillä olevaa rikosta tulee arvioida ja miten käsillä oleva tekotapa suhteutuu rikostunnusmerkistön tyyppitapausten joukossa. Tällaisen harkinnan tekeminen edellyttää käytännössä sitä, että muutoksenhakijana on myös syyttäjä. Tällainen muutoksenhakuasetelma mahdollistaa sen, että ennakkoratkaisussa on mahdollista argumentoida avoimesti eri suuntiin ja antaa perusteluiltaan avoin ennakkoratkaisu.

Ennakkoratkaisun kannalta paras tilanne olisi se, että syyttäjälaitos pystyisi esimerkiksi jonkin uuden kriminalisoinnin tai tunnusmerkistön muuttumisen jälkeen kokoamaan tiettyä rikosnimikettä koskevia tapauksia ja hakemaan samanaikaisesti valituslupaa rangaistuksen mittaamisesta vähintään 3–5 tapauksesta. Jos lainsäädännön muuttumisen jälkeen suhteellisen pian pystyttäisiin antamaan rangaistuksen mittaamista koskevia ennakkoratkaisuja, rangaistuskäytäntö ei olisi alempien oikeusasteiden käytännössä ennättänyt liiaksi vakiintua jollekin tietylle tasolle, ja tällöin korkein oikeus voisi käyttää sille kuuluvaa valtaa myös rangaistustason arvioinnissa.

Korkein oikeus ei ole kuitenkaan enää viimeisen 10–15 vuoden aikana ollut pidättyväinen rangaistuksen mittaamista koskevien ennakkoratkaisujen antamisessa. Kokonaisuudistusta edeltävältä ajalta voidaan mainita neljä keskeistä rangaistuksen mittaamista koskevaa ennakkoratkaisua, joilla on linjattu eräitä tyypillisiä soveltamistilanteita. Nämä ratkaisut ovat KKO 2014:85, KKO 2014:91, KKO 2017:69 ja KKO 2018:91.

KKO 2014:91: Ratkaisussa KKO 2014:91 arvioitavana oli niin kutsuttu perinteinen puskaraiskausta koskeva tilanne, jossa A:n syyksi luettu raiskaus on kohdistunut hänen sattumalta hieman aikaisemmin tapaamaansa, hänelle entuudestaan tuntemattomaan nuoreen naiseen. A on raahannut X:n pensaikkoon ja tappamisella uhkaamalla sekä kurkusta kuristamalla pakottanut hänet suojaamattomaan sukupuoliyhteyteen. A:n menettelyn pelottamana X on lopettanut vastustamisen. Korkein oikeus katsoi oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi 3 vuotta 6 kuukautta vankeutta.

KKO 2018:91: Ratkaisussa KKO 2018:91 kysymys oli puolestaan nukkuvaan asianomistajaan kohdistuneesta raiskauksesta. A:n syyksi oli luettu raiskaus sillä perusteella, että hän oli käyttänyt hyväkseen asianomistajan humalatilasta tai väsymyksestä johtunutta tiedotonta tilaa, jonka vuoksi tämä oli ollut kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan ja ollut sukupuolielimellään suojaamattomassa emätinyhdynnässä tämän kanssa. Korkein oikeus katsoi, että 1 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistus tulee olla ehdoton. Korkein oikeus totesi, että

187
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

valinta ehdollisen ja ehdottoman rangaistuksen välillä tapahtuu viime kädessä kokonaisharkinnan perusteella. Tällöin on kiinnitettävä huomiota paitsi tekijän aikaisempaan rikollisuuteen myös rikoksen vakavuuteen ja rikoksesta ilmenevään tekijän syyllisyyteen ja muihinkin mittaamisperusteisiin. Mitä lähempänä rangaistus on kahta vuotta vankeutta, sitä painavampia perusteita tarvitaan, jotta rangaistus voidaan tuomita ehdollisena (KKO 2015:18, kohta 19 ja siinä viitattu oikeuskäytäntö).

KKO 2017:69: Ratkaisussa KKO 2017:69 oli puolestaan kysymys siitä, että tekijöitä oli ollut kolme ja kysymys oli sormin tapahtuneesta tunkeutumisesta. Teko syyksi luettiin perustekomuodon mukaisena raiskauksena. Korkein oikeus totesi ensinnäkin, että sormin tehtyä raiskausta ei voida sinällään pitää vähemmän vakavana tekona kuin sukupuolielimellä tehtyä raiskausta, vaan seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen vakavuutta tulee arvioida kokonaisuutena. Käytännössä on mahdollista, että sormin tehdyissä raiskauksissa muut teko-olosuhteet ovat keskimääräistä useammin vähemmän vakavia. Tässä asiassa asianomistajan kehoon tunkeutumisen tapaa ei kuitenkaan ollut pidettävä vähemmän vakavana kuin tavanomaista sukupuoliyhteyttä. Korkein oikeus totesi edelleen, että B:lle tuomittavan rangaistuksen mittaamisen kannalta keskeistä on sen arviointi, kuinka vakavasti teko on loukannut A:n seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Tässä arvioinnissa on otettava huomioon myös se, että B, C ja D ovat tehneet teon yhdessä. Tässä tapauksessa raiskauksen tunnusmerkistön täyttävässä kehoon tunkeutumisessa ei ole ollut erityisiä rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavia, sitä alentavia tai korottavia piirteitä. Sen sijaan tekotapa kokonaisuudessaan on ollut A:lle hyvin pelottava ja ahdistava sekä omiaan aiheuttamaan hänelle pitkäaikaista henkistä kärsimystä. Häntä on kotimatkallaan julkisella paikalla seurannut viiden tuntemattoman miehen ryhmä. Jo matkalla hänen henkilökohtaiseen koskemattomuuteensa on puututtu, mikä on lisännyt tilanteen ahdistavuutta. Hän on joutunut raiskauksen kohteeksi siten, ettei hän jo tekijöiden lukumääräisen ylivoiman vuoksi ole voinut suojella itseään. Korkein oikeus katsoi, että tekotavan pelottavuus huomioon ottaen B:n, C:n ja D:n syyksi jäävästä rikoksesta tulee tuomita ankarampi rangaistus kuin raiskauksesta keskimäärin tuomitaan. Esitetyillä perusteilla teosta tulisi lähtökohtaisesti tuomita 2 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistus.

Erityisen moitittavia tekotapoja on arvioitu puolestaan ratkaisussa KKO 2014:85.

188
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

KKO 2014:85: Kysymys oli useista raiskausrikoksista, ja moitittavimpana pidettiin törkeää raiskausta, jonka osalta korkein oikeus totesi seuraavaa:

”10. A:n osalta ankarimmin rangaistava rikos on hänen syykseen kohdassa 6 luettu törkeä raiskaus. Siinä A ja B ovat yhdessä riistettyään syytekohdassa 4 todetuin tavoin F:n vapauden väkivaltaa käyttämällä ja uhkauksin saattaneet F:n pelkotilaan, jossa hän on ollut kykenemätön puolustamaan itseään. Tätä pelkotilaa hyväksikäyttäen he ovat pakottaneet F:n useita kertoja oraali-, emätin- ja anaaliyhdyntään kanssaan. Kahdesti he ovat samanaikaisesti olleet yhdynnässä F:n kanssa.

11. Teossa käytetystä väkivallasta on aiheutunut F:lle vain vähäisiä ruumiillisia vammoja. Tekoa varten F:n vapaus on kuitenkin riistetty useiksi tunneiksi ja hänet saatettu pelkotilaan, joka on osaltaan mahdollistanut teon ja saanut F:n luopumaan enemmästä vastarinnasta. F on pakotettu kummankin tekijän kanssa useisiin eri tavoin toteutettuihin sukupuoliyhteyksiin. Sanottujen nöyryyttävien teko-olosuhteiden ja pitkän keston vuoksi teko on aiheuttanut F:lle suurta henkistä kärsimystä, vaikka vammat ovatkin jääneet suhteellisen vähäisiksi. Esitetyn lääkärinlausunnon mukaan teosta on hänelle aiheutunut myös posttraumaattinen stressireaktio. Teko on siten ollut F:lle varsin vahingollinen.

12. Teon vaikuttimena on ollut pyrkimys rangaista F:ää siitä, että hän oli ”vasikoinut” eli ilmoittanut viranomaisille C:n menettelystä. Rankaiseminen on toteutettu A:n ja B:n toimesta suunnitellusti houkuttelemalla F kysymyksessä olevaan kerhotilaan ja riistämällä hänen vapautensa. Teon vaikuttimet ja sen nöyryyttävä tekotapa osoittavat myös tekijöissään erityisen suurta syyllisyyttä.”

Korkein oikeus katsoi, että teon vahingollisuuteen, sen vaikuttimiin ja teosta ilmenevään A:n syyllisyyteen nähden oikeudenmukaisena rangaistuksena tältä osin oli pidettävä 5 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistusta.

Kokonaisuudistuksen jälkeen raiskausta koskeva sääntely on muuttunut. Raiskausta koskevassa muuttuneessa tilanteessa olisi toivottavaa, että korkein oikeus antaisi raiskauksen osalta rangaistuksen mittaamista koskevia prejudikaatteja. Näitä prejudikaatteja tulisi antaa useista erilaisista raiskaustapauksista, jolloin erilaisten tyyppitapausten mukainen rangaistustaso saataisiin määritettyä. Tällainen prejudikaattien antaminen edellyttäisi sitä, että syyttäjät hakisivat valituslupia rangaistuksen mittaamisesta ja pyrkisivät saamaan mahdollisimman monenlaisia tapauksia korkeimman oikeuden käsiteltäväksi.

189
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

6.1.4 Raiskausrikosten uuden rangaistustason määrittelyssä huomioon otettavia seikkoja

Lakivaliokunta on kokonaisuudistusta koskevassa mietinnössään (LaVM 10/2022 vp) esittänyt perusteita, joiden johdosta raiskausrikosten rangaistustason tulisi uudistuksen jälkeen olla korkeampi kuin aikaisemmin. Lakivaliokunnan perustelut ovat seuraavat:

LaVM 10/2022 vp:

– –

Lakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että hallituksen esityksessä ehdotetuilla lainmuutoksilla perusmuotoisen raiskauksen rangaistavuus ankaroituu merkittävästi nykyisestä. Tämä johtuu seuraavista seikoista: (1) raiskauksen tunnusmerkistö ulotetaan koskemaan puhtaasti vapaaehtoisen osallistumisen puuttuessa toteutettuja sukupuoliyhteyksiä, (2) sukupuoliyhteyden määritelmää laajennetaan, (3) raiskauksena nykyisin rangaistavien lajissaan lievimpienkin tekojen (nykyinen rikoslain 20 luvun 1 §:n 3 momentti) osalta vähimmäisrangaistus korotetaan neljästä kuukaudesta yhteen vuoteen vankeutta ja (4) osa nykyisin seksuaalisena hyväksikäyttönä (nykyinen rikoslain 20 luvun 5 §) rangaistavista teoista ovat jatkossa rangaistavia raiskauksena, jolloin vähimmäisrangaistus nousee sakosta yhteen vuoteen vankeutta. Valiokunta korostaa, että tästä seuraa johdonmukaisesti se, että nykyisin raiskauksena rangaistavista teoista, mukaan lukien väkivallalla toteutetuista, on perusteltua määrätä jatkossa lähtökohtaisesti nykyistä ankarampi rangaistus. Rangaistusasteikkoja on tarpeen soveltaa siten, että rangaistuskäytäntö muodostaa johdonmukaisen kokonaisuuden. On myös tärkeää, että säännösten soveltamisen osalta muodostuu valtakunnallisesti yhdenmukainen linja.

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2011:102 on kuvattu rangaistuksen mittaamisessa huomioon otettavia seikkoja. Ratkaisussa on todettu, että rangaistus on määrätty ottaen huomioon rikoslain 6 luvun 3 ja 4 §:ssä säädetyt periaatteet ja asianomaista rikosta koskevassa säännöksessä säädetty rangaistusasteikko. Mittaamisharkinnassa keskeisessä asemassa ovat kysymyksessä olevaa rikosta koskevat rangaistuksen mittaamista ohjaavat ennakkoratkaisut. Jos sellaisia ei ole, huomioon voidaan ottaa myös muut samaa rikosta koskevat korkeimman oikeuden ratkaisut, joissa korkeimmassa oikeudessa on ollut kysymys myös rangaistuksen mittaamisesta. Jos korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntöä ei jonkin rikoksen osalta ole laisinkaan tai jos se on niukkaa, huomiota voidaan kiinnittää myös rangaistuskäytäntöä kuvaaviin tilastollisiin

190
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

ja muihin selvityksiin, mikäli niistä ilmenevää rangaistustasoa voidaan pitää rangaistuksen mittaamisperusteet huomioon ottaen oikeudenmukaisena. Tällä maininnalla rangaistustason oikeudenmukaisuudesta tarkoitettaneen sitä, että tilastollisesta aineistosta ilmenevää rangaistustasoa voidaan pitää oikeudenmukaisena, jos aineiston jälkeen ei ole tapahtunut sellaisia lainsäädäntö- tai muita muutoksia, jotka osoittaisivat suhtautumisen rangaistustasoon muuttuneen tilastollisen aineiston ajankohdan jälkeen.

Myös raiskausrikoksissa rangaistuksen mittaamisen lähtökohtana ovat tunnusmerkistön mukainen rangaistusasteikko ja rikoslain 6 luvun mukaiset rangaistuksen määräämistä koskevat lähtökohdat. Rikoslain 6 luvun 2 §:n mukaan rangaistus määrätään noudattaen rikoksesta säädettyä rangaistusasteikkoa. Siitä voidaan poiketa saman luvun 8 §:ssä säädettyjen edellytysten perusteella. Rangaistuksen määräämisen lähtökohdista säädetään rikoslain 6 luvun 3 §:ssä, jonka mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Rangaistuksen mittaamisessa vaikuttavia perusteita ovat 4–8 §:ssä mainitut perusteet, ja rangaistuslajin valinnassa otetaan lisäksi huomioon 9–12 §:t.

Rangaistuksen mittaamisen yleisperiaate ilmaistaan rikoslain 6 luvun 4 §:ssä. Säännöksen mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Luvun 5 §:ssä säädetään koventamisperusteista, 6 ja 7 §:ssä lieventämis- ja kohtuullistamisperusteista sekä 8 §:ssä rangaistusasteikon lieventämisestä.

Rangaistuslajin valinnassa tulee vielä ottaa 4–8 §:ssä säädetyn lisäksi huomioon 9–12 §:ssä säädetty. Luvun 9 §:n mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottoman vankeuden tuomitsemista.

Tuomioistuimen tulee kiinnittää rangaistusta määrätessään erityistä huomiota rangaistuskäytännön yhtenäisyyteen (RL 6:3). Tämä tarkoittaa lähtökohtaisesti sitä, että samanlaisia tapauksia tulee kohdella samalla tavoin ja erilaisia tapauksia eri tavoin.¹⁹⁸ Yhdenvertaisuusperiaate edellyttää, että silloin kun tapaukset vastaavat rangaistuksen mittaamisperusteita koskevien
__________
198 Lappi-Seppälä 1987, s. 183; Lappi-Seppälä 2000, s. 317. Ks. myös Tapani – Tolvanen 2016, s. 19 ja Nousiainen 1965, s. 62–63.

191
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tulkintaohjeiden mukaan riittävässä määrin toisiaan, on niistä tuomittava samanlaiset rangaistukset.¹⁹⁹ Rangaistuskäytännön yhtenäisyyttä korostetaan myös rikosoikeuden yleisten oppien säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 44/2002 vp), jossa todetaan yhdenvertaisuusperiaatteen olevan oikeudellisesti sitova mittaamisperiaate, joka koskee sekä mittaamista että lajivalintaa.²⁰⁰ Yhdenvertaisuusperiaatteen lähtökohta on sinänsä selkeä. Ongelmana on kuitenkin ensinnäkin tapausten samankaltaisuusarvio eli sen arvioiminen, milloin tapaukset ovat olennaisilta osin toisiaan vastaavia. Toisena ongelmana on sen arvioiminen, mikä on kunkin rikostyypin tyyppitapaus ja siitä tuomittava normaalirangaistus.

Yhtenä mahdollisuutena turvata yhdenvertaisuusperiaatteen toteutuminen käytännössä on pidetty niin kutsuttua normaalirangaistusajattelua. Myös rikosoikeuden yleisten oppien uudistamiseen johtaneessa hallituksen esityksessä tuodaan esille normaalirangaistusajattelu. Tämän mukaisesti normaalirikoksesta olisi tuomittava normaali rangaistus, jollei ole syytä poiketa tuosta normaalirangaistuksesta suuntaan tai toiseen. Normaalirangaistusajattelulla pyritään tarjoamaan mittaamiselle konkreettinen lähtökohta ja kiintopiste, joka haettaisiin oikeuskäytännöstä. Tuomioistuimen tulisi pitäytyä oikeuskäytännön vakiinnuttamilla keskimääräisillä linjoilla, jollei johonkin tapaukseen liittyvä erityispiirre oikeuttaisi tuosta linjasta poikkeamiseen. Näin ollen tuomioistuimen rangaistuskäytännössä muodostuu yksittäisten tapausten ratkaisemisen kautta kullekin rikostyypille normaalirangaistusvyöhyke.²⁰¹

Selvää on, että yksittäisen rikostyypin sisällä ei ole löydettävissä yleensä selvärajaisesti määriteltävää normaalirikosta eli niin sanottua ”tyyppirikosta”. Sitä vastoin yleensä voidaan määritellä joukko tyyppitilanteita ja näitä tyyppitilanteita vastaavat tyyppirangaistusvyöhykkeet. Tällainen tyyppitapausajattelu soveltuu erityisen hyvin useisiin seksuaalirikoksiin, kuten esimerkiksi lapsen hyväksikäyttörikosten hahmottamiseen, joissa voidaan hahmottaa erilaisia tyypillisiä tekoja, kuten sukupuoliyhteys, sukupuolielinten koskettelu, muunlainen seksuaalinen koskettelu (”hyväily”) jne. Tällöin rangaistuskäytännön
__________
199 Ks. myös Rikosoikeuskomitean mietintö KM 1976:72, s. 67, jossa todetaan, että suhteellisuusperiaate edellyttää, että eriasteista moitittavuutta osoittavista rikoksista tuomittavat rangaistukset ovat oikeudenmukaisessa suhteessa toisiinsa ja että yhtäläistä moitittavuutta ilmentävistä rikoksista tuomitaan yhtä ankarat rangaistukset. Poikkeaminen suhteellisuusperiaatteesta koetaan käytännössä usein yhdenvertaisuusperiaatteen ja oikeudellisen ennustettavuuden syrjäyttämisenä.
200 HE 44/2002 vp, s. 186–187.
201 HE 44/2002 vp, s. 187 ja Tapani – Tolvanen 2016, s. 23. Ks. myös Nousiainen 1965, s. 66–69.

192
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

yhtenäisyyden turvaamiseksi on tarpeen pyrkiä hahmottamaan näitä tyyppitilanteita vastaavia tyyppirangaistuksia.

Tyyppirangaistusajatteluun perustuva mittaamisharkinta voidaan jäsentää kaksivaiheiseksi operaatioksi. Asiaa ratkaisevan tuomarin on ensin hahmotettava kunkin rikoslajin tyypilliset tekotavat ja tekotilanteet sekä näihin tyypillisiin tekoihin liittyvät tyyppirangaistusvyöhykkeet. Tämän jälkeen asiaa ratkaisevan tuomarin on verrattava käsiteltävänä olevaa konkreettista tapausta rikoslajin tyypilliseen ilmenemismuotoon. Tämän vertailun jälkeen konkreettisessa asiassa on tuomittava joko tyyppirangaistus tai sellainen rangaistus, joka ilmentää konkreettisen rikoksen tyyppirikoksesta lievempään tai törkeämpään suuntaan poikkeavia piirteitä.²⁰²

Tyyppirangaistusajattelun hyödyntäminen edellyttää rangaistuskäytäntöä kuvaavia selvityksiä. Rangaistustilastot eivät yksin anna luotettavaa tietoa tyypillisestä rikostapauksesta. Tilastojen avulla selvitettävissä oleva yksittäisestä rikoksesta tuomittu rangaistus ei kerro mitään tyypillisestä tekijästä ja tyypillisestä rikoksentekotilanteesta. Tyyppirangaistusajattelun hyödyntäminen edellyttää sitä vastoin tietoa tietyn rangaistavaksi säädetyn käyttäytymisen tyypillisistä teoista ja näitä tekoja vastaavista tyyppirangaistuksista taikka tyyppirangaistusvyöhykkeistä.

Erilaisten rikostyyppien kohdalla rangaistuskäytännön muodostuminen voi tapahtua eri tavoin. Normaalissa tilanteessa rangaistuskäytäntö määrittyy yksittäisten tuomioistuinratkaisujen kautta. Sen jälkeen, kun tapauksia on riittävä määrä, niistä voidaan määrittää erilaisia tyypillisiä tapauksia ja niistä tuomittavia rangaistuksia. Eräissä poikkeustapauksissa rangaistustasoista on annettu suositusluonteisia ohjeita, joilla tiettyä rikostyyppiä koskevaa rangaistuskäytäntöä pyritään ohjaamaan. Tällainen ohjeistus on ollut vakiintunut menettelytapa esimerkiksi huumausainerikoksissa. Niissäkin ohjeistus pohjautuu mahdollisuuksien mukaan tuomioistuinratkaisuista ilmenevään rangaistuskäytäntöön, mutta myös pelkkään harkintaan ja arvioon niissä tilanteissa, joissa tuomioistuinten ratkaisuja ei ole tai niitä on vähän. Vastaavalla tavalla rangaistussuosituksia on antanut esimerkiksi Rovaniemen hovioikeuspiirin laatuhanke.

Rangaistuskäytäntö muodostuu näin ollen yksittäisten tapausten kautta, ja ongelmaksi jää se, miten tietoa ja tutkimustuloksia saadaan näistä yksittäisistä tapauksista. Tällaista tiedontarvetta ei poista käytettävissä olevat tilastot
__________
202 Tapani – Tolvanen 2016, s. 22–23.

193
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

keskimääräisistä rangaistuksista eri rikosnimikkeittäin. Tulokset ovat liian karkeita lainkäyttöratkaisun tekemiseksi. Suomessa oikeustieteellisten julkaisujen kirjoittaminen rangaistuskäytännöstä on ollut vähäistä. Oikeustieteellinen kirjoittelukaan ei siten anna tutkimuksellista tietoa rangaistuskäytännöstä. Tutkimistulosten tuottaminen on jäänyt Krimon tehtäväksi, joka sekään ei ole pyrkinyt laatimaan tutkimustietoa kattavasti kaikista rikostyypeistä. Myös tuomioistuimet ovat itse laatineet selvityksiä ja suosituksia tiettyjen rikostyyppien osalta.

6.1.5 Mitkä teonpiirteet raiskauksissa ovat rangaistusten kannalta olennaisia?

Raiskauksen perinteisenä tyyppitapauksena voidaan pitää niin sanottua puistoraiskausta, jossa uhrille entuudestaan tuntematon tekijä väkivaltaa käyttäen pakottaa uhrin sukupuoliyhteyteen. Tämän tyyppitapauksen perusteella voidaan nostaa esille ainakin neljä merkittävää tekijää rangaistuksen mittaamisen näkökulmasta. Nämä ovat seuraavat: 1) miten syvällekäyvästi teko loukkaa uhrin seksuaalista itsemääräämisoikeutta, 2) loukkaako teko seksuaalisen itsemääräämisoikeuden lisäksi muita suojeltavia oikeushyviä, kuten muuta ruumiillista koskemattomuutta, 3) miten nöyryyttävä teko on uhrin kannalta ja 4) miten suunnitelmallinen teko on.

1. Teon seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaavuuden arviointi

Arvioitaessa sitä, miten syvällekäyvästi teko loukkaa uhrin seksuaalista itsemääräämisoikeutta, huomioon tulee ottaa se, millä tavoin sukupuoliyhteys on toteutettu. Sormin naisen sukuelimeen tapahtunut tunkeutuminen ei ole lähtökohtaisesti yhtä moitittavaa kuin miehen sukuelimellä tapahtuva tunkeutuminen naisen sukuelimeen (ks. kuitenkin KKO 2017:69, kohta 26). Myöskään sukupuoliyhteyden määritelmän täyttävä suulla tai sukuelimellä tapahtuva koskettelu ei ole lähtökohtaisesti yhtä moitittavaa kuin sukuelimellä tapahtuva tunkeutuminen. Vastaavalla tavalla sormin peräaukkoon tapahtuva tunkeutuminen ei ole yhtä moitittavaa kuin sukuelimellä peräaukkoon tapahtuva tunkeutuminen. Oraalinen sukupuoliyhteys lienee moitittavuudeltaan rinnastettavissa tekoon, jossa mies tunkeutuu sukuelimellään naisen sukuelimeen tai peräaukkoon. Teon seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaavuutta arvioitaessa huomioon tulee ottaa myös se, käsittääkö teko useita erilaisia sukupuoliyhteyksiä. Jos raiskaus käsittää vaginaalisen sukupuoliyhteyden lisäksi anaalisen tai oraalisen sukupuoliyhteyden, teko loukkaa seksuaalista itsemääräämisoikeutta syvällisemmin

194
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

kuin tilanteessa, jossa teko käsittää ainoastaan yhdenlaisen sukupuoliyhteyden. Vielä merkitystä on sukupuoliyhteyksien lukumäärällä eli sillä, onko yhdessä tekokokonaisuudessa sukupuoliyhteyksiä muutoin lukumäärältään enemmän kuin yksi. Toisaalta on selvää, että sukupuoliyhteyden laatu ei ole rangaistuksen määräämisessä yksin ratkaiseva, vaan seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen vakavuutta tulee arvioida kokonaisuutena (KKO 2017:69, kohta 26).

Tekijän ja uhrin tekoa edeltävällä kanssakäymisellä on myös merkitystä arvioitaessa sitä, miten syvällekäyvästi teko loukkaa uhrin seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Tämä on merkityksellistä erityisesti tilanteessa, jossa uhrin kyky ilmaista tahtoaan on ollut yhteisen ravintolaillan jälkeen alentunut, mutta tekijän ja uhrin yhteinen ilta on saattanut jättää tekijän käsitykseen, jonka mukaan uhri ei ollut illan aikana osoittamansa käyttäytymisen perusteella suhtautunut ehdottoman torjuvasti vastaajan ehdottomaan seksin harjoittamiseen.

Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaavuutta arvioitaessa merkitystä on myös sillä, miten pitkäkestoinen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaaminen on. Merkitystä on siten tekokokonaisuuden kestolla. Tekokokonaisuuden kesto ei ole tekijä, jolla voitaisiin perustella tavanomaista lievempää rangaistusta, mutta huomattavan pitkäkestoinen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaaminen on peruste tuomita tavanomaista ankarampi rangaistus.

2. Loukkaako teko muita oikeushyviä

Teon moitittavuuden arvioinnissa on merkitystä myös sillä, loukkaako teko seksuaalisen itsemääräämisoikeuden lisäksi muitakin oikeushyviä. Käytetyn väkivallan määrällä on tämän vuoksi merkitystä raiskauksen moitittavuuden arvioinnissa. Väkivallan voimakkuuden vaikutus rangaistusta ankaroittavana tekijänä ilmenee myös törkeän raiskauksen tunnusmerkistöstä, jossa väkivallan määrä on yksi teon ankaroittamisperuste. Näin ollen väkivallan määrä vaikuttaa myös perustunnusmerkistön mukaisessa raiskauksessa tuomittavaan rangaistukseen ja käytetyllä väkivallalla on merkitystä tuomittavassa rangaistuksessa.

Myös erilaisilla teon aikana tapahtuvilla sanallisilla loukkaavilla ilmaisuilla on merkitystä teon moitittavuutta arvioitaessa. Jos tekijä teon aikana haukkuu uhria esimerkiksi huoraksi tai muutoin käyttää halventavia ilmaisuja, tämä lisää teon moitittavuutta ja aiheuttaa uhrille kärsimystä. Raiskaukseen liittyvä vapaudenmenetys lisää myös teon moitittavuutta. Jos tekijä rajoittaa uhrin liikkumisvapautta tai pitää tätä lukitussa tilassa, näillä seikoilla on teon moitittavuutta lisäävä vaikutus.

195
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

3. Teon nöyryyttävyys

Teon nöyryyttävyyttä lisää esimerkiksi se, jos tekijöitä on enemmän kuin yksi. Jos tekijöitä on useita, ja sukupuoliyhteys tapahtuu esimerkiksi vuorotellen muiden katsellessa tekoa, tämä lisää raiskauksen moitittavuutta.

4. Teon suunnitelmallisuus

Teon suunnitelmallisuuteen kuuluu esimerkiksi se, että raiskausta on suunniteltu etukäteen ja että uhri houkutellaan sopivaan paikkaan teon toteuttamiseksi. Teon suunnittelemista etukäteen voi osoittaa esimerkiksi se, että uhri houkutellaan jonkin keksityn syyn johdosta tekijän luokse, ja teko tehdään ennalta suunnitellun mukaisesti uhrin saavuttua paikalle. Myös erilaisten teossa käytettävien välineiden hankkiminen osoittaa teon suunnitelmallisuutta. Tekopaikan valinta voi osoittaa myös sitä, että tekoa on suunniteltu ennalta.

6.1.6 Raiskausrikosten uusi rangaistustaso

A) Raiskaus

Tilanne on edellä todetuin tavoin sellainen, että kokonaisuudistuksen jälkeen raiskausrikosten rangaistuskäytäntöä ei voida sellaisenaan perustaa aikaisempiin rangaistuskäytäntöä kuvaaviin selvityksiin eikä aikaisempaan rangaistuskäytäntöön. Hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp) ja lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM 10/2022 vp) todetuin tavoin rangaistustason on katsottu olevan kokonaisuudistuksen jälkeen ankarampi kuin aikaisemmin. Tätä on puolestaan perusteltu sillä, että seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ja ruumiillisen koskemattomuuden arvo ja merkitys on lisääntynyt. Näiden suojaamiseen on suhtauduttava tällä hetkellä vielä suuremmin odotuksin kuin silloin, kun seksuaalirikoksia koskevan rikoslain 20 luvun uudistus toteutettiin 1990-luvun lopulla.

Rangaistusasteikkoja ei kuitenkaan muutettu siten, että enimmäisrangaistusta olisi korotettu tai että raiskausrikoksen perustekomuodon vähimmäisrangaistusta olisi korotettu. Rangaistusasteikkoa sen sijaan ankaroitettiin siltä osin, että aikaisemman raiskauksen lievimmässä tekomuodossa arvioituja tekoja arvioidaan nyt perusasteikon mukaan. Näissä tilanteissa rangaistusasteikko ankaroitui vähimmäisrangaistuksen osalta 4 kuukaudesta 1 vuoteen vankeutta. Rangaistustasoon vaikuttavat myös suostumusperusteinen malli

196
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

erityisesti tilanteissa, joissa kysymys on siitä, että teossa ei ole käytetty väkivaltaa eikä ole käsillä erityisiä olosuhteita.

Näistä lähtökohdista voidaan esittää raiskausrikosten kohdalla näkemys tuomittavista rangaistuksista.

1. Vyöhyke 1 – Sukuelimen koskettelu suulla tai sukuelimellä (vankeutta 1 v – 1v 4 kk)

Kysymys on rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaisesta tilanteesta, jossa tekijä koskettelee asianomistajan sukuelintä suulla tai sukuelimellä. Tekijä on ensikertalainen. Rikos on kohdistunut puolisoon, seurustelukumppaniin, tuttavaan tai satunnaiseen tuttavaan. Tekoa on edeltänyt tyypillisesti tekijän ja uhrin välinen yhteinen ajanvietto asunnossa, ravintolassa tai muussa vastaavassa paikassa. Uhrin kyky ilmaista tahtoaan on alkoholin tai muiden päihteiden vuoksi alentunut eikä hän suoranaisesti ilmaise vastustavansa tekoa, mutta toisaalta hänellä olisi kyky tahtonsa ilmaisemiseen. Tekoon ei sisälly mitään kiinnipitämistä eikä muutakaan väkivaltaa.

2. Vyöhyke 2 – Sukuelimen koskettelu suulla tai sukuelimellä (vankeutta 1 v 4 kk – 1 v 8 kk)

Kysymys on tilanteesta, jossa tekijä ja uhri ovat viettäneet yhteistä iltaa. Tekijä on tavoitellut sukupuoliyhteyttä. Uhrin päihtymystila on kuitenkin sellainen, että hän on tiedottomassa tilassa, ja tekijä koskettelee sukupuoliyhteyden määritelmän täyttävällä tavalla uhrin sukuelintä suulla tai sukuelimellään.

3. Vyöhyke 3 – Raiskaus (1 v 6 kk – 1 v 8 kk)

Tässä vyöhykkeessä on kysymys sukupuoliyhteydestä, jossa ei ole käytetty väkivaltaa eikä uhrin kyvyttömyyttä tahdonmuodostukseen. Tähän vyöhykkeeseen sisältyvät raiskauksen 2 momentin 1 kohdan mukaiset lievimmät tekomuodot, joissa on kuitenkin tapahtunut tunkeutuminen sormin tai sukuelimellä toisen kehoon. Tyypillisesti teko kohdistuu omaan puolisoon tai seurustelukumppaniin taikka muuhun tuttavaan tai muutoin entuudestaan tuttuun henkilöön. Myös tässä vyöhykkeessä tekoa on tavanomaisesti edeltänyt tekijän ja uhrin välinen yhdessäolo joko ravintolassa tai asunnossa.

Jos tekoon sisältyy useita sukupuoliyhteyksiä tai jos teko käsittää vähäistä enemmän vapauden rajoittamista, rangaistus tulee olla noin 2 vuotta.

197
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

4. Vyöhyke 4 – Raiskaus (noin 2 v)

Tämä vyöhyke sisältää raiskauksen 2 momentin 2 tai 3 kohdan mukaisia olosuhteita. Teko kohdistuu tyypillisesti puolisoon tai seurustelukumppaniin taikka satunnaiseen tuttavaan tai muutoin tekijälle entuudestaan tuttuun henkilöön. Tyypillinen tekotapa tässä vyöhykkeessä on riisuminen, kiinni pitäminen sekä vähäiseksi luonnehdittava väkivalta taikka uhrin tiedottomuus tai muu 2 momentin 3 kohdassa mainittu olosuhde.

Tähän vyöhykkeeseen voidaan katsoa kuuluvan myös tekotavat, joissa tekijä käyttää hyväkseen uhrin tiedotonta tilaa, eikä tekoa edellä tekijän ja uhrin välinen yhteinen ajanvietto. Myös tekotavan, jossa tekijä on aikaisemmalla käyttäytymisellään saanut uhrin sellaiseen pelkotilaan, ettei tämän kykene ilmaisemaan tahtoaan, voidaan katsoa kuuluvan tähän vyöhykkeeseen.

5. Vyöhyke 5 – raiskaus (noin 2 v 6 kk – 3 v)

Tämä vyöhyke on muutoin samankaltainen kuin edellä mainittu vyöhyke 4, mutta tekoon sisältyy uhrin eri tavoin tapahtuvaa retuuttamista tai väkivalloin tapahtunutta aloillaan pitämistä. Tekotapana voi olla myös nyrkillä lyöminen, potkiminen tai pidempiaikainen vapaudenriisto taikka teko sisältää useita sukupuoliyhteyksiä. Teko sisältää esimerkiksi yhdessä tekokokonaisuudessa suoritettuja useita vaginaalisia sukupuoliyhteyksiä siten, että tekijä ei päästä uhria pois. Teko voi sisältää myös samaan tapahtumaan liittyen useita erilaisia sukupuoliyhteyksiä, eli esimerkiksi vuoron perään vaginaalisen ja oraalisen tai anaalisen sukupuoliyhteyden.

Tähän vyöhykkeeseen voidaan katsoa kuuluvan myös ne muutoin vyöhykkeen 4 perusteella arvioitavat teot, mutta nyt tekijöitä on useita eli tekijät suorittavat yhdessä raiskauksen, jolloin yksi voi pitää uhria paikallaan ja toinen on sukupuoliyhteydessä. Myös muutoin yhteiseen suunnitelmaan perustuva teko, jossa usea henkilö on vuoron perään sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa, kuuluisi tähän vyöhykkeeseen.

6. Vyöhyke 6 – Raiskaus (noin 3 v 6 kk)

Tähän vyöhykkeeseen kuuluisi niin sanottu puskaraiskaus eli raiskaus, jossa tekijä väkivallalla pakottaa uhrin sukupuoliyhteyteen. Samaan kategoriaan kuuluu myös raiskaus, jossa ulkopuolinen tekijä on sukupuoliyhteydessä tiedottomassa tilassa olevan uhrin kanssa.

198
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

7. Vyöhyke 7 – Törkeä raiskaus (noin 3 v – 5 v)

Ankarin vyöhyke käsittää törkeinä raiskauksina rangaistavat teot. Tyypillisenä tekotapana on erimuotoisen väkivallan käyttäminen. Uhria on voitu lyödä useita kertoja, kuristaa tai retuuttaa voimakkaasti tai tekoon sisältyy teräaseen käyttö. Teko kestää huomattavan pitkään tai siihen sisältyy useita erilaisia sukupuoliyhteyden muotoja (vaginaalinen, anaalinen ja oraalinen sukupuoliyhteys). Myös useiden tuntien vapaudenriisto voi sisältyä tekoon.

B) Törkeä raiskaus

Rikoslain 20 luvun 2 §:n mukaisen törkeän raiskauksen rangaistusasteikko on vankeutta vähintään kaksi ja enintään kymmenen vuotta. Rangaistusasteikon vähimmäisrangaistuksen osalta kysymys on siten ankarammin rangaistavasta teosta kuin esimerkiksi törkeä pahoinpitely (1–10 vuotta) tai tapon yritys (14 päivää – 9 vuotta).

Törkeän raiskauksen ensimmäisessä kvalifiointiperusteessa edellytetään, että raiskauksessa käytetään tai uhataan käyttää vakavaa henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai aiheutetaan toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila. Silloin, jos törkeässä raiskauksessa uhrille aiheutetaan vaikea ruumiinvamma, tuomittavan rangaistuksen tulee olla ankarampi kuin vastaavassa tilanteessa tuomittaisiin törkeästä pahoinpitelystä, koska raiskauksessa teolla loukataan ruumiillisen koskemattomuuden lisäksi seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Lähtökohtaisesti rangaistuksen tulee olla noin 2,5–3 vuotta tilanteissa, joissa uhrille on aiheutettu esimerkiksi luun murtuma raiskauksen yhteydessä. Jos käsillä on puolestaan hengenvaarallinen tila, rangaistuksen tulee olla lähtökohtaisesti noin neljän vuoden luokkaa.

Törkeässä raiskauksessa, jossa rikoksen tekevät useat, ja tämä on ainoa ankaroittamisperuste, rangaistuksen tulee olla vähintään noin kolme vuotta. Rangaistuksen tulee olla ankarampi, jos tekoon liittyy nöyryyttäviä piirteitä tai teko tapahtuu yllättäen julkisella paikalla. Törkeän raiskauksen osalta voidaan esittää seuraavat rangaistustasot:

1 Raiskauksessa tekijöitä 2–4, teko tapahtuu ulkona julkisella paikalla, tekijät ovat vuoron perään sukupuoliyhteydessä yhden tekijöistä pitäessä uhria kiinni, yhden ollessa sukupuoliyhteydessä. Tekoon voi sisältyä myös se, että tekijät ovat samanaikaisesti sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa.

• 4 vuotta vankeutta

199
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

2 Raiskauksessa tekijöitä on useita (2–4), uhri erehdytetään tulemaan johonkin paikkaan tai hänet viedään väkisin johonkin tilaan, uhrin liikkumisvapautta rajoitetaan ja hänen vapauttaan rajoitetaan muutoinkin useiden tuntien ajan. Tekijät ovat useita kertoja sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa.

• 5 vuotta – 5 vuotta 6 kuukautta vankeutta.

Törkeässä raiskauksessa, jossa aiheutetaan erityisen tuntuvaa henkistä tai ruumiillista kärsimystä, rangaistuksen tulee olla vankeutta vähintään noin kolmen vuotta. Erityisen nöyryyttävä tekotavan osalta voidaan esittää seuraavat suositukset:

1 Raiskaus tapahtuu uhrille läheisten ihmisten nähden, mutta raiskaukseen tekotapana ei muutoin liity poikkeavia piirteitä.

• 2 vuotta 6 kuukautta – 3 vuotta vankeutta

2 Törkeä raiskaus sisältää fyysistä nöyryyttämistä, kuten uhrin sitomista tai tekijä virtsaa uhrin suuhun tai kehon päälle.

• sitominen noin 3 vuotta vankeutta

• uhrin nöyryyttäminen virtsaamalla 3 vuotta – 3 vuotta 6 kuukautta vankeutta

3 Törkeässä raiskauksessa tekijä sitomalla uhrin kiinni tai muulla tavoin pakottaa uhrin sadomasokistisen toiminnan kohteeksi. Tekijä kohdistaa ruoskintaa tai muunlaista sadomasokistista toimintaa uhriin.

• 3–4 vuotta vankeutta.

Törkeässä raiskauksessa, jossa raiskaus tehdään erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla, rangaistustaso voi vaihdella huomattavasti. Rangaistukseen vaikuttaa keskeisesti myös se, aiheutuuko raa’asta ja julmasta tekotavasta vakavia vammoja vai ei. Jos raa’an tekotavan seurauksena aiheutuu vammoja, tekoon voi tulla sovellettavaksi myös törkeän raiskauksen 1 kohdan mukainen ankaroittamisperuste ja tällä on olennaisesti myös rangaistusta korottava merkitys. Tämän osalta voidaan esittää seuraavat suositukset:

1 Raiskauksessa, jossa uhria voimakkaasti kuristetaan, lyödään tai uhrin liikkumista rajoitetaan sitomisella tai muulla vastaavalla tavalla, mutta teosta ei aiheudu vakavia vammoja uhrille.

• 3 vuotta 6 kuukautta – 4 vuotta vankeutta

200
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

2 Raiskaus kohdistetaan tiedottomassa tilassa olevaan, ja tällaisessa tilassa olevaan uhriin kohdistetaan poikkeuksellisen raju sukupuoliyhteys. Tekijä esimerkiksi vääntelee uhria luonnottomiin asentoihin tai on useissa erilaisissa sukupuoliyhteyksissä (vaginaalinen, oraalinen ja anaalinen sukupuoliyhteys) uhrin kanssa.

• noin 3 vuotta 6 kuukautta vankeutta.

Törkeä raiskaus, jossa käytetään ampuma- tai teräasetta tai muuta hengenvaarallista välinettä taikka muuten uhataan vakavalla väkivallalla, voi olla moitittavuudeltaan monenlainen. Jos teräase on tekijällä esillä sukupuoliyhteyteen pakottamisessa, mutta teräaseella ei aiheuteta uhrille vammoja, teko ei ole yhtä moitittava kuin tilanteessa, jossa teräaseella aiheutetaan vammoja uhrille. Vammat voivat olla viiltoja tai syvempiä haavoja tai jopa hengenvaarallisia vammoja. Jos vammat ovat vakavia, tekoon voi tulla sovellettavaksi myös törkeän raiskauksen 1 kohdan mukainen ankaroittamisperuste. Ampuma- ja teräaseen sekä muun hengenvaaralliseen välineen käytön (tekotapana vakavan väkivallan käyttö tai sillä uhkaaminen) osalta voidaan esittää seuraavat rangaistussuositukset:

1 Tekijällä on teräase tai ampuma-ase kädessään, ja hän tällaisen välineen käytöllä uhaten saa uhrin pakotettua sukupuoliyhteyteen. Tällaisella välineellä pakottaminen tapahtuu toisensa entuudestaan tuntevien henkilöiden välillä jommankumman asunnossa. Teräaseella tai ampuma-aseella ei aiheuteta fyysisiä vammoja uhrille.

• noin 2 vuotta 6 kuukautta – 3 vuotta vankeutta

2 Tekijä varustautuu teräaseella tai ampuma-aseella ja valitsee julkisella paikalla sattumanvaraisesti uhrinsa ja pakottaa tämän teräaseella uhaten sukupuoliyhteyteen. Tekijä uhkaa sanallisesti myös teräaseen käytöllä ja puukottamisella. Teräaseella ei aiheuteta fyysisiä vammoja.

• noin 3 vuotta 6 kuukautta – 4 vuotta vankeutta

3 Tekijä teräasetta käyttäen ja sanallisesti sekä teräaseen liikkeillä tekee uhkauksia teräaseen käytöstä, jos uhri ei myönny sukupuoliyhteyteen. Tekijä teräaseen käytöllä uhaten pakottaa uhrin useisiin toisiaan seuraaviin sukupuoliyhteyksiin estäen uhrin poistumisen tilanteesta sukupuoliyhteyksien välillä. Vapauden rajoitus ja useita sukupuoliyhteyksiä kestävä törkeä raiskaus kestää muutamia tunteja.

• noin 5 vuotta – 5 vuotta 6 kuukautta vankeutta

201
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

4 Tekijöitä on useita. Tekijät pakottavat uhrin mukaansa ja kuljettavat uhrin rakennukseen tai muuhun paikkaan, jossa raiskaus on mahdollista suorittaa ulkopuolisten häiritsemättä. Tekijät teräasetta tai ampuma-asetta käyttäen ja vakavalla väkivallalla uhaten pakottavat uhrin sukupuoliyhteyteen, ja tekijät ovat samanaikaisesti ja vuoron perään sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa. Uhrin poistuminen rakennuksesta estetään ja raiskauksia seuraa useita muutamien tuntien ajanjakson aikana. Uhria myös lyödään ja läpsitään raiskausten aikana. Tällaisessa tilanteessa täyttyy useampi törkeän raiskauksen kvalifiointiperuste.

• 6–7 vuotta vankeutta

5 Tekijä pakottaa teräasetta käyttäen uhrin sukupuoliyhteyteen, ja pakottamista tehostaakseen tekijä viiltää muutamia viiltohaavoja uhrin käsivarsiin.

• vankeutta 3 vuotta – 3 vuotta 6 kuukautta

• jos teräaseella aiheutetaan lyömällä viiltoa syvempi haava käsivarteen, vankeutta 4 vuotta – 4 vuotta 6 kuukautta

6 Tekijä raiskauksen yhteydessä aiheuttaa teräaseella hengenvaarallisen vamman ja esimerkiksi lyö vatsan alueelle tai muille elintärkeitä elimiä sisältävälle alueelle.

• vankeutta 5 vuotta – 5 vuotta 6 kuukautta

• jos vammat aiheutetaan teräaseella vasta raiskauksen päättymisen jälkeen, teko arvostellaan erillisenä törkeänä pahoinpitelynä tai tapon yrityksenä, rangaistus tällöin myös 5 vuotta – 5 vuotta 6 kuukautta

7 Tekijöitä on useita, ja he tekevät raiskauksen yhdessä. Raiskauksessa käytetään myös teräasetta, ja teko sisältää useita erilaisia sukupuoliyhteyksiä. Uhrin liikkumisvapautta rajoitetaan useiden tuntien ajan ja uhria sidotaan.

• 5–6 vuotta vankeutta.

202
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

6.1.7 Vahingonkorvausvelvollisuuden ja muiden rikoksesta johtuvien seurausten huomioiminen rangaistuksen mittaamisessa

Rangaistusta vaaditaan usein alennettavaksi esimerkiksi sillä perusteella, että tuomittu vahingonkorvausvelvollisuus on huomattava tai että tekijä menettää työpaikkansa rikoksen johdosta. Tällöin sovellettavaksi tulee rikoslain 6 luvun 7 §:n 1 kohta, jonka mukaan rangaistusta lieventävänä seikkana on otettava huomioon myös tekijälle rikoksesta johtunut tai hänelle tuomiosta aiheutuva muu seuraus, jos vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi näistä syistä kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen. Rangaistuksen lieventäminen edellyttää säännöksen mukaan sitä, että vakiintuneen käytännön mukainen seuraamus johtaisi vahingonkorvauksen tai muun rikoksesta johtuneen seurauksen johdosta kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen.

Selvää on, että useisiin rikoksiin liittyy vahinkojen korvaaminen, eivätkä rikoksesta tavanomaisesti seuraavat korvaukset voi olla sellaisia, jotka oikeuttaisivat rangaistuksen lieventämiseen. Tällainen tavanomainen korvausvelvollisuus on tekijän ennakoitavissa, eikä korvausvelvollisuus voi johtaa siihen, että tavanomainen rangaistus yhdessä tavanomaisen korvausvelvollisuuden kanssa johtaisi kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen. Oikeuskäytännössä onkin todettu vakiintuneesti, että rikokseen tyypillisesti kuuluvat vahingonkorvaukset eivät oikeuta alentamaan rangaistusta.

KKO 2005:5: Korkein oikeus on törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa ratkaisussaan todennut, että kivusta ja särystä, kärsimyksestä ja pysyvästä viasta ja haitasta tuomitut korvaukset ovat tyypillisiä tämänkaltaisten rikosten perusteella tuomittavia korvauslajeja. Näin ollen kysymys ei ole poikkeuksellisesta, vaan tällaiseen rikokseen luonteenomaisesti liittyvän vahingon korvaamisesta. Tähän nähden rikoksesta A:lle aiheutunutta vahingonkorvausvelvollisuutta ei tullut rangaistusta mitattaessa ottaa huomioon rangaistusta alentavana seikkana.

KKO 2006:44: Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2006:44 arvioitavana oli se, tuleeko rangaistusta lieventää vahingonkorvausvelvollisuuden, työpaikan menettämisen tai menettämisen uhan taikka rikoksesta seuranneen julkisuuden vuoksi. Korkein oikeus katsoi, ettei mikään näistä tekijöistä oikeuttanut tuossa tapauksessa rangaistuksen lieventämiseen. Lieventämisperusteen soveltamisen lähtökohdista korkein oikeus totesi, että säännös on kuitenkin poikkeusluonteinen eivätkä rikoksesta johtuvat tai

203
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tuomiosta aiheutuvat säännönmukaiset tai ennakoitavissa olevat, kiusallisetkaan seuraamukset oikeuta rangaistuksen lieventämiseen. Veropetosta koskevan rikoksen vahingonkorvausvelvollisuuden osalta ratkaisussa todettiin, että kysymys oli sen vahingon korvaamisesta, jota vastaavan hyödyn hankkimiseen rikoksella oli pyritty.

Tällaisessa tapauksessa korvausvelvollisuus on säännönmukainen seuraamus rikoksesta. Näin ollen korvausvelvollisuus ei tässä tapauksessa ollut sellainen poikkeuksellinen seuraamus, jonka perusteella rangaistusta olisi ollut lievennettävä. Tapauksen saaman julkisuuden, ja sen vaikutuksen osalta huomioon tulee ottaa se, missä asemassa olevat henkilöt ovat olleet rikoksen tehdessään ja millä tavoin ja miten laajasti tapausta on uutisoitu, ja onko uutisointi ollut sisällöltään asianmukaista. Jos asian käsittely julkisuudessa ei ole ollut epäasiallista, eikä asiaa ole käsitelty julkisuudessa rikosten laatuun nähden poikkeuksellisella tai kohtuuttomia mittasuhteita saaneella tavalla, asian saamaa julkisuutta ei voida pitää sellaisena, että se voitaisiin ottaa huomioon rangaistusta määrättäessä. Rikoksesta seuranneen työpaikan menetyksen tai mahdollisesti odotettavissa olevan työpaikan menetyksen osalta tulee ottaa huomioon se, miten odotettavissa oleva ja ennakoitava seuraamus työpaikan menetys on ollut kysymyksessä olevasta rikoksesta. Raiskaukseen syyllistyneen kohdalla työpaikan menetys on monessa ammatissa sillä tavoin odotettavissa oleva seuraus, eikä sitä siten voida pitää sillä tavoin odottamattomana, että se oikeuttaisi rangaistuksen lieventämiseen tällä perusteella. Lähestulkoon kaikissa ammateissa voitaneen sanoa, että työpaikan menettäminen raiskausta koskevan rikoksen seurauksena ei ole täysin odottamatonta tai yllättävää. Näin ollen työpaikan menettäminen ei käytännössä voine johtaa juuri koskaan rangaistuksen lieventämiseen raiskausrikoksissa.

Raiskausrikoksissa tuomitaan tavanomaisesti vahingonkorvausvelvollisuus, ja teosta saattaa olla tekijälle muita haitallisia seurauksia, kuten esimerkiksi työpaikan menetys tai vapaaehtoistoiminnassa tapahtuvia luottamusaseman menetyksiä. Tällaiset seuraukset ovat odotettavissa olevia ja ennakoitavia seurauksia raiskausrikoksessa, joten niille ei tule antaa merkitystä rangaistuksen mittaamisessa. Raiskausrikoksissa odotettavissa olevia ja rikoksesta tyypillisesti seuraavia korvattavien vahinkojen lajeja ovat vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n mukaiset sairaanhoitokustannukset, ansionmenetys, kipu ja särky sekä muu tilapäinen haitta sekä pysyvä haitta. Tyypillinen ja odotettavissa oleva korvaus on myös vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n mukainen kärsimyskorvaus. Tällaiset korvauslajit ovat odotettavissa olevia, eikä niillä ole merkitystä rangaistusta mitattaessa. Ainoastaan jokin hyvin poikkeuksellinen

204
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

ja tavanomaisesta poikkeava korvausvelvollisuus voisi olla tekijä, joka oikeuttaisi rangaistuksen lieventämiseen. Tällöin korvauksen tulee olla määrältään poikkeuksellisen suuri, jollainen ei ole ollut tekohetkellä ennakoitavissa tai korvattavan vahingon tulee olla korvauslajin osalta sillä tavoin yllätyksellinen ja myös määrällisesti huomattava, että sellainen ei ole ollut ennakoitavissa.

6.2 Vahingonkorvaukset

Raiskausrikoksista voi seurata monenlaisten vahinkojen korvaamista. Tyypillisiä korvattavia vahinkoja ovat vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n mukaiset korvauslajit eli sairaanhoitokustannukset, ansionmenetys, kipu ja särky sekä muu tilapäinen haitta ja pysyvä haitta. Toinen tavanomainen korvauslaji on vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n mukainen kärsimys. Kivun ja säryn sekä muun tilapäisen haitan osalta tavanomainen korvattava vahinko on tilapäinen psyykkinen haitta.

6.2.1 Aineeton henkilövahinko

Henkilövahinkona on vahingonkorvauslakia koskevan hallituksen esityksen (HE 187/1973 vp) mukaan pidettävä muun muassa psyykkisen tilan häiriintymistä. Vahinkoa kärsineen psyykkisessä tilassa ilmenevät häiriöt voivat tulla korvattaviksi joko henkilövahinkona vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n nojalla tai kärsimyksenä luvun 6 §:n perusteella. Käytännössä psyykkisessä terveydentilassa ilmenevän vahingon korvattavuus edellyttää, että vahinko on lääketieteellisin keinoin toteennäytettävissä.²⁰³

Aineettomien vahinkojen eri lajeilla on toisistaan erottuvat käyttöalueet. Näillä eri käyttöalueilla on merkitystä tuomittaessa korvauksia aineettomista vahingoista:

• Kivulla ja säryllä kompensoidaan fyysisen vamman tai sairauden aiheuttamia tietyn vähimmäistason ylittäviä epämiellyttäviä tuntemuksia (tilapäinen fyysinen haitta);

• kipuun ja särkyyn rinnastuvasta kärsimyksestä tai tätä vastaavasta haitasta voidaan tuomita korvaus silloin, kun henkilövahinko ilmenee psyykkisen tilan häiriintymisenä (tilapäinen psyykkinen haitta); ja
__________
203 HE 116/1998 vp.

205
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

• kärsimyskorvauksen kohteena on aineellisesta henkilövahingosta riippumaton tavanomaista harmia tai muuta epämukavuutta suurempi henkinen haitta.²⁰⁴

Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n 3 ja 4 kohtien mukaan henkilövahingon kärsineellä on oikeus korvaukseen kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta (3 kohta) ja pysyvästä haitasta (kohta 4). Kysymys on näiltä osin henkilövahingosta johtuvan aineettoman vahingon korvaamisesta.

Kuten hallituksen esityksessä (HE 167/2003 vp) on todettu, haitalla tarkoitetaan vauriota, häiriötä ja hankaluutta, jota henkilövahinko eri tavoin aiheuttaa. Aineettoman henkilövahingon kohdalla pääsääntöisesti edellytetään, että haitta on lääketieteellisin keinoin todettavissa. Esimerkiksi tietynlaisesta teosta lääketieteellisten kokemussääntöjen mukaan aiheutuvaa kipua voitaisiin kuitenkin pitää korvattavana haittana siitä huolimatta, ettei sen aiheutumista yksittäistapauksessa kyetä näyttämään toteen.

Hallituksen esityksen (HE 167/2003 vp) mukaan korvattavaa haittaa ovat ensinnäkin henkilövahingosta johtuvat epämiellyttävät aistimukset ja muut oireet. Niistä tyypillisimmät ovat kipu ja särky. Korvattavaa haittaa ovat myös psyykkiset oireet, kuten ahdistuneisuus ja masentuneisuus. Säännöksissä tarkoitettua haittaa on myös fyysisistä tai psyykkisistä syistä johtuva toiminnanvajavuus, esimerkiksi kykenemättömyys aistia tai liikkua normaalisti.

Korvaus suoritetaan erikseen 3 kohdan perusteella tilapäisestä haitasta ja 4 kohdan perusteella pysyvästä haitasta. Tarkoituksena on, että kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta määrättäisiin korvaus kokonaisarvion perusteella. Saman henkilövahingon perusteella ei siis määrätä erikseen korvausta yhtäältä kivusta ja särystä ja toisaalta muusta tilapäisestä haitasta.

Kipuna ja särkynä sekä muuna tilapäisenä haittana korvataan haitta, joka vahinkoa kärsineelle on aiheutunut henkilövahingon ilmenemisestä alkaen siihen ajankohtaan saakka, jolloin hänen terveydentilansa on vahingon jälkeen joko palannut ennalleen tai muutoin vakiintunut. Tilapäistä haittaa voi aiheutua ensinnäkin sellaisista vammoista, sairauksista tai muista terveydentilan häiriöistä, jotka korvauksen määräämishetkellä ovat jo parantuneet tai joiden voidaan arvioida paranevan. Toisaalta tilapäisenä haittana korvataan myös mahdollisesti pysyviksi jäävistä vammoista, sairauksista tai muista
__________
204 Hemmo 2005, s. 174–175.

206
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

terveydentilan häiriöistä aiheutuva haitta henkilövahingon ilmenemisestä alkaen siihen saakka, kunnes korvaus pysyvästä haitasta voidaan määrittää.

Pysyvänä haittana korvataan puolestaan sellaiset henkilövahingon seuraukset, joiden voidaan korvauksen määräämishetken tietämyksen perusteella arvioida vaikuttavan vahinkoa kärsineen elämänlaatuun heikentävästi hänen loppuelämänsä ajan. Arvio haitan pysyvyydestä tehdään pääsääntöisesti lääketieteellisin perustein. Myös psyykkisen terveydentilan häiriö voi aiheuttaa sellaisen pysyvän toiminnanvajavuuden, joka korvataan pysyvänä haittana. Pysyvästä kiputilasta tai muusta pysyvästä epämiellyttävästä aistimuksesta tai oireesta henkilölle aiheutuva elinikäinen elämänlaadun heikentyminen tulisi niin ikään korvattavaksi pysyvänä haittana. Pykälän 3 kohdan nojalla korvataan vain tilapäinen kipu ja särky, kun taas pysyvästä kiputilasta määrätään korvaus 4 kohdan nojalla. Korvausta pysyvästä haitasta suoritetaan siitä ajankohdasta alkaen, jolloin vahinkoa kärsineen terveydentila on vahingon jälkeen vakiintunut. Tällä ajankohdalla on korvausten määräämistä ajatellen tärkeä merkitys. Henkilövahingon aiheuttamat haitalliset seuraukset korvataan tuohon ajankohtaan saakka tilapäisenä haittana ja tuon ajankohdan jälkeiseltä ajalta pysyvänä haittana.

Terveydentilan vakiintumisella tarkoitetaan sitä, että vahinkoa kärsineen terveydentilassa ei ole enää odotettavissa muutosta parempaan ja että myöskään lääketieteellisiä keinoja terveydentilan parantamiseksi ei enää ole käytettävissä. Lääketieteellisen tiedon ja kokemuksen mukaan vahinkoa kärsineen terveydentila yleensä vakiintuu fyysisen vammautumisen jälkeen siten, että vamman aiheuttama pysyvä haitta on määriteltävissä viimeistään noin vuoden kuluttua vahingon sattumisesta. Myös korvaus pysyvästä haitasta on siten yleensä mahdollista määrätä vasta tuolloin. Psyykkisen terveydentilan häiriöistä jäävän pysyvän haitan määrittely on yleensä mahdollista aikaisintaan kahden vuoden kuluttua häiriön ilmenemisestä. Vaikeiden psyykkisten vammojen osalta aika on tyypillisesti tätäkin pitempi.

6.2.2 Tilapäinen haitta

Raiskausrikoksissa uhrille voi aiheutua tilapäistä haittaa ensinnäkin kivun ja säryn muodossa. Tällaista voi aiheutua esimerkiksi sukupuoliyhteydestä ja raiskauksen yhteydessä tapahtuneista muista fyysisistä teoista, kuten esimerkiksi puristamisen tai muun vastaavan muodossa.

207
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Vaikeimmin näistä on arvioitavissa sukupuoliyhteyden itsessään aiheuttaman tilapäisen haitan korvaaminen. Tällainen voisi olla rinnastettavissa esimerkiksi Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksiin²⁰⁵ sellaisen kivun tai säryn korvaamisesta, johon ei liity kudosvaurioita. Näitä on käsitelty suositusten kohdissa 12.1 ja 12.2. Kohta 12.1 koskee kipua, johon ei ole liittynyt kudosvaurioita ja kohta 12.2 särkyä, johon ei ole liittynyt kudosvaurioita. Tällöin kiputilasta korvataan 200–1 500 euroa (kohdat 12.1.1 – 12.1.3) ja särkyä koskevien suositusten mukaan kiputilasta (kohta 12.2.1) 500–1 500 euroa, voimakkaasta kiputilasta (kohta 12.2.2) 1 000–6 000 euroa ja sietämättömästä kiputilasta (kohta 12.2.3) 4 000–12 000 euroa. Raiskauksessa, jossa naisen emättimeen työnnetään voimakasta kipua aiheuttaen esine, korvauksen tulisi olla voimakkaan ja sietämättömän kiputilan rajalta eli noin 6 000 euron luokkaa.

6.2.3 Tilapäinen psyykkinen haitta

Tyypillinen henkilövahinko, joka raiskausrikosten seurauksena uhrille aiheutuu, on tilapäinen psyykkinen haitta. Selvää on, että lääketieteellisesti todettu psyykkisen terveydentilan häiriö, joka on vaatinut terveydenhuollon toimenpiteitä, oikeuttaa tilapäisen haitan korvaukseen siitä riippumatta, liittyykö henkilövahinkoon myös fyysisiä vammoja.

Tilapäisen psyykkisen haitan kohdalla on ensin arvioitava, onko tilapäinen psyykkinen haitta seurausta raiskauksesta eli onko se syy-yhteydessä rikokseen. Raiskausrikoksissa voi olla tilanne se, että uhrilla on ollut muutakin psyykkistä kuormittavuutta elämässään. Tällaisessa tilanteessa ei ole välttämättä kovin helppoa todeta, mikä osa psyykkisestä oireilusta johtuu syyksi luettavasta seksuaalirikoksesta ja mikä osa puolestaan muista tekijöistä.

Mielenterveyden häiriön perusteella suoritettavat korvaukset on jaoteltu Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksissa neljään pääluokkaan eli akuutti stressireaktio, traumaperäinen stressihäiriö, sopeutumishäiriö ja masennus. Masennus (suositusten kohta 13.4) jakaantuu puolestaan lievään masennukseen, keskivaikeaan masennukseen ja vaikeaan masennukseen.²⁰⁶ Masennuksen eri luokat määritellään seuraavasti:
__________
205 Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositukset 2020.
206 Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositukset 2020.

208
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

a Lievä masennus: vaatii lääkehoitoa tai muuta terveydenhuollon ammattihenkilön tai mielenterveysalan muun asiantuntijan antamaa apua tai hoitoa enintään 6 viikon ajan. Aiheuttaa tilapäistä haittaa 1–3 kuukauden ajan. Korvaussuositus on 500–2 000 euroa.

b Keskivaikea masennus: vaatii tiiviin, enintään 12 kuukauden psykiatrisen hoitosuhteen tai pitkäkestoisen, enintään 12 kuukauden lääkehoidon. Aiheuttaa tilapäistä haittaa enintään 12 kuukauden ajan. Korvaussuositus on 2 000–4 000 euroa.

c Vaikea masennus: vaatii sairaalahoitoa tai säännöllisesti toistuvaa psykiatrista hoitosuhdetta yli 12 kuukauden ajan. Toipuminen kestää yli 12 kuukautta. Korvaussuositus on 4 000–9 000 euroa.

Vertailun vuoksi voidaan todeta Liikenne- ja potilasvahinkolautakunnan liikennevakuutuksen korvausohjeiden (2022) mukaiset korvausluokat tilapäisen psyykkisen haitan osalta. Korvausluokkia on kolme: lievä psyykkinen haitta, lievää vaikeampi psyykkinen haitta ja vaikea psyykkinen haitta. Korvausluokat ja niiden korvaustasot määrittyvät seuraavasti²⁰⁷:

a Lievä psyykkinen haitta: aiheutunut psyykkinen häiriö, joka aiheuttaa lyhytaikaisen toimintakyvyn heikkenemisen, ja tämä on vaatinut lääkehoitoa tai muuta terveydenhuollon ammattihenkilön antamaa taikka määräämää hoitoa enintään 6 viikon ajan. Korvaussuositus on 300–1 300 euroa.

b Lievää vaikeampi psyykkinen haitta: vahingon kärsinyt tarvitsee säännöllisen, tiiviin, enintään 12 kuukauden psykiatrisen hoitosuhteen tai tarvitsee pitkäkestoisen enintään 12 kuukauden lääkehoidon ja toiminnallinen toipuminen kestää enintään 12 kuukautta. Korvaussuositus on 1 300–4 100 euroa.

c Vaikea psyykkinen haitta: vahinkoa kärsinyt tarvitsee sairaalahoitoa psykoositasoisen häiriön vuoksi tai säännöllinen psykiatrinen hoitosuhde kestää yli 12 kuukautta ja toiminnallinen toipuminen kestää yli 12 kuukautta. Korvaussuositus on 4 100–9 600 euroa.

Jos raiskauksen tai törkeän raiskauksen perusteella vaatii korvausta tilapäisestä psyykkisestä haitasta, psyykkisen haitan olemassaolosta täytyy esittää
__________
207 Liikenne- ja potilasvahinkolautakunnan korvausohjeet 2022.

209
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

lääketieteellistä näyttöä, josta ilmenevät ne hoidot ja terapiat, joita psyykkisen terveydentilan johdosta on suoritettu. Jos selvityksestä ilmenee, että seksuaalirikoksen uhrilla on ollut psyykkisen puolen hoitokontakteja jo ennen syyksi luettavaa rikosta, asiassa tulee pyrkiä selvittämään, mikä merkitys hoidossa on ollut raiskausrikoksella ja olisiko hoito jatkunut samanlaisena hyväksikäyttöteosta riippumatta. Tyypillisesti oikeudenkäynnissä korvausvaatimusta tilapäisestä psyykkisestä haitasta ei kiistetä sillä perusteella, että vahinko ei ole syy-yhteydessä syyksi luettavaan tekoon. Kiistäminen tapahtuu tyypillisesti perusteen osalta siten, että itse seksuaalirikos kiistetään ja tätä kautta aiheutunut vahinko. Sen sijaan harvoin esille nostetaan kysymys seksuaalirikoksen ja suoritetun psyykkisen hoidon välisestä syy-yhteydestä. Tällöin tuomioistuin ei voi tähän syy-yhteyskysymykseen myöskään ottaa kantaa.

Jos raiskauksen uhrilla on ollut psyykkisen puolen hoitokontakti jo ennen raiskausta, olennaista on selvittää, millä tavoin hoidon ja lääkityksen tarve on raiskauksen jälkeen muuttunut, onko diagnoosissa tapahtunut muutoksia, ja mikä on lääketieteellinen arvio siitä, miten raiskaus on vaikuttanut uhrin psyykkiseen terveyteen. Tämän perusteella täytyy muodostaa käsitys siitä, onko tilapäinen psyykkinen haitta aiheutunut kokonaisuudessaan vai ainoastaan joltakin osin raiskausrikoksesta.

Korvausmäärien osalta hyvän lähtökohdan tarjoavat sekä Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositukset että Liikenne- ja potilasvahinkolautakunnan julkaisemat liikennevakuutuksen korvausohjeet.²⁰⁸ Liikennevakuutuksen korvausohjeet rakentuvat tilapäisen psyykkisen haitan osalta sille perustalle, mitä hoitoa tai lääkitystä psyykkinen haitta on vaatinut. Ratkaisevaa ei ole tässä arviossa lääketieteellinen diagnoosi sinänsä, vaan hoitojen ja lääkityksen intensiivisyys. Sen sijaan Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksissa lähdetään liikkeelle diagnoosista. Tämä vaikeuttaa jossain määrin arviota sellaisissa tilanteissa, joissa mitään selvää diagnoosia ei ole asetettu, mutta toisaalta on selvää, että psyykkisen puolen asiantuntija-apuun on jouduttu turvautumaan. Korvausten osalta on perusteltua paneutua molempien ohjeistusten sisältöön.
__________
208 Nämä ohjeet eivät ole tuomioistuimia sitovia, kuten korkein oikeus on esimerkiksi ratkaisuissaan KKO 2009:82 (kohta 14) ja KKO 1994:62 todennut.

210
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

6.2.4 Kärsimys

Kärsimyskorvausta koskeva vahingonkorvauslain 5 luvun 6 § kuuluu seuraavasti:

Oikeus korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on sillä:

1) jonka vapautta, rauhaa, kunniaa tai yksityiselämää on rangaistavaksi säädetyllä teolla loukattu;

2) jota on rangaistavaksi säädetyllä teolla syrjitty;

3) jonka henkilökohtaista koskemattomuutta on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu;

4) jonka ihmisarvoa on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu muulla kuin 1–3 kohdassa tarkoitettuihin loukkauksiin verrattavalla tavalla.

Korvaus määrätään sen kärsimyksen perusteella, jonka loukkaus on omiaan aiheuttamaan ottaen erityisesti huomioon loukkauksen laatu, loukatun asema, loukkaajan ja loukatun välinen suhde sekä loukkauksen julkisuus.

Aineettomista vahingoista keskeinen osa on fyysisiin henkilövahinkoihin liittyviä. Näitä ovat kipu ja särky sekä muu tilapäinen haitta sekä pysyvä haitta. Lisäksi korvauskelpoisia aineettomia vahinkoja saattaa syntyä silloin, kun henkilö joutuu sellaisen oikeudenloukkauksen kohteeksi, joka ei johda ulkoiseen henkilövahinkoon. Esimerkiksi vapaudenriisto oikeuttaa korvaukseen kärsimyksestä.²⁰⁹

Kuten vahingonkorvauslain uudistamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 167/2003 vp) on todettu, jotta loukkaus oikeuttaisi korvaukseen kärsimyksestä, se olisi tullut aiheuttaa nimenomaan johonkin säännöksessä mainittuun oikeushyvään kohdistuvalla rikoksella. Vahingonkorvausvelvollisuus voi syntyä, vaikka säännöksessä mainittuun oikeushyvään kohdistuvaa
__________
209 Hemmo 2005, s. 157. Vahingonkorvauslakia säädettäessä hallituksen esityksessä HE 187/1973 vp, s. 25, on varsin niukat perustelut kärsimyskorvauksen osalta. Hallituksen esityksen perusteluista syntyy vaikutelma, että kärsimyskorvaus oli eräänlainen kivun ja säryn korvaus niitä tilanteita varten, joissa ei ole aiheutunut henkilövahinkoa. Hallituksen esityksessä todetaan, että ”henkilövahingon satuttua tulee korvattavaksi myös se kipu ja särky, jonka tällainen vahinko on sen kohteeksi joutuneelle aiheuttanut. Mutta on muitakin kuin henkilövahingon aiheuttamista merkitseviä tekoja, joista seuraa loukatulle kärsimystä, minkä korvaamista on pidettävä asianmukaisena.”

211
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

rikosta ei lueta vastaajan syyksi erillisenä rikoksena, vaan sen katsotaan sisältyvän muuhun rikokseen. Hallituksen esityksessä todetaan, että esimerkiksi petokseen saattaa sisältyä pakottaminen, jolloin uhrille syntyy oikeus korvaukseen vapauteen kohdistuvan loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä.²¹⁰

Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:ssä ei siten yksilöidä kärsimyskorvaukseen oikeuttavia rangaistavaksi säädettyjä tekoja, vaan siinä kuvataan ne oikeushyvät, joiden loukkaaminen rangaistavaksi säädetyllä teolla oikeuttaa korvaukseen.²¹¹ Selvää on, että rikoslain 20 luvun mukaiset seksuaalirikokset ovat sellaisia, jotka oikeuttavat korvaukseen kärsimyksestä. Kärsimyskorvauksen suuruuden arvioinnissa keskeisessä asemassa on sen teon luonnehdinta, joka seksuaalirikoksen uhriin on kohdistunut. Kysymys on siis eräällä tavoin objektiivisesta arvioinnista riippumatta siitä, miten uhri itse teon kokee. Lähden itse pitkälti siitä, että teon objektiivisen luonteen arviointi tapahtuu luontevasti jo rangaistuksen mittaamisessa, ja tämän tulisi toimia mahdollisimman pitkälle apuna myös kärsimyskorvauksen suuruuden arvioinnissa. Tällöin ratkaisussa ei tule mahdollisesti ristiriitaisia perusteluja yhtäältä rangaistuksen mittaamista koskevien perusteluiden ja toisaalta kärsimyskorvausta koskevien perusteluiden osalta.

Raiskauksista tuomittavia kärsimyskorvauksia on määritetty Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksissa (2020, 5. painos) kuuteen tasoon (suosituksen luokka III kohdat 1.1.1.–1.1.6.) seuraavasti:

1 1.1.1 Teko on jäänyt yritykseksi ja käytettyä väkivaltaa tai uhkausta on pidettävä teon laatuun nähden vähäisenä. Korvaussuositus 1 000–2 000 euroa.

2 1.1.2 Käytettyä väkivaltaa tai uhkausta on pidettävä teon laatuun nähden vähäisenä. Tunkeutumista loukatun kehoon ei ole pidettävä erityisen nöyryyttävänä. Teko-olosuhteisiin ei liity erityisiä kärsimystä lisääviä piirteitä. Korvaussuositus on 2 000–4 000 euroa.

3 1.1.3 Käytettyä väkivaltaa tai uhkausta ei voida pitää teon laatuun nähden vähäisenä, taikka tunkeutumista loukatun kehoon on pidettävä erityisen nöyryyttävänä, taikka teko-olosuhteisiin liittyy erityisiä kärsimystä lisääviä piirteitä. Korvaussuositus on 4 000–7 000 euroa.
__________
210 HE 167/2003 vp, s. 54.
211 Tiilikka 2007, s. 298.

212
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

4 1.1.4 Käytettyä väkivaltaa tai uhkausta on pidettävä teon laatuun nähden vakavana. Tunkeutumista loukatun kehoon on pidettävä erityisen nöyryyttävänä. Teko-olosuhteisiin liittyy erityisiä kärsimystä lisääviä piirteitä. Korvaussuositus on 7 000–16 000 euroa.

5 1.1.5 Teko on tehty käyttämällä hyväksi toisen tiedottomuutta tai muuta avutonta tilaa. Tekoon ei liity erityisiä kärsimystä lisääviä piirteitä. Korvaussuositus 2 000–4 000 euroa.

6 1.1.6 Teko on tehty käyttämällä hyväksi toisen tiedottomuutta tai muuta avutonta tilaa. Tekoon liittyy erityisiä kärsimystä lisääviä piirteitä. Korvaussuositus 4 000–7 000 euroa.

Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositukset perustavat kärsimyskorvauksen määrittelyn ensinnäkin raiskauksessa käytettyyn väkivaltaan tai uhkaukseen ja toiseksi tunkeutumisen nöyryyttävyyden arviointiin. Pidän näitä kärsimyksen määrittelyssä käytettyjä lähtökohtia ongelmallisina erityisesti kokonaisuudistuksen jälkeen tehtävässä kärsimyskorvauksen arvioinnissa. Kärsimyskorvauksen suuruus tulisi määrittyä seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaamisen vakavuuden perusteella. Mitä olennaisemmalla tavalla seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukataan, sitä suurempi myös kärsimyskorvauksen tulee olla. Raiskauksessa seksuaalista itsemääräämisoikeutta voidaan loukata vapaaehtoisuuden puuttumisella, pakottamalla väkivaltaa käyttäen uhri sukupuoliyhteyteen tai käyttämällä hyväksi uhrin puolustuskyvytöntä tilaa olemalla sukupuoliyhteydessä tällaisen uhrin kanssa. Esimerkiksi rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin 1 kohdan tarkoittama raiskaus, jossa uhri ei ole suostunut sukupuoliyhteyteen, loukkaa olennaisella tavalla seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja oikeuttaa kärsimyskorvaukseen. Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan kärsimyskorvauksen määrittelyä tulisi jatkossa muuttaa siten, että kärsimyskorvauksen määrittelyn lähtökohdaksi otetaan arvio siitä, miten vakavasti raiskaus loukkaa uhrin seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Tässä arviossa tulee ottaa huomioon sukupuoliyhteyteen pakottamisessa käytetyn väkivallan voimakkuus tai väkivallan käytön uhkauksen vakavuus, ne olosuhteet, joissa tekijä on ollut sukupuoliyhteydessä tiedottomassa tai puolustuskyvyttömässä olevan henkilön kanssa, ja se, onko raiskauksessa kärsimystä erityisesti lisääviä piirteitä, joihin lukeutuvat esimerkiksi teon tekeminen uhrin läheisten nähden ja uhrin nöyryyttäminen.

Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksissa ei ole vielä nähtävissä raiskausta koskevan sääntelyn kokonaisuudistuksessa tapahtuneiden muutosten vaikutuksia. Korvaussuosituksia olisi aihetta jatkossa muuttaa

213
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

siten, että kärsimyskorvauksen määrään vaikuttaisi keskeisesti seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen vakavuus. Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositusten mukaiset kärsimyskorvauksen määrään vaikuttavat seikat eivät tällä hetkellä kaikilta osin osoita sitä, miten olennaisesti teko loukkaa uhrin seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Esimerkiksi tiedottoman henkilön kanssa sukupuoliyhteydessä oleminen ei sisällä väkivaltaa, ja teon nöyryyttävyys voi olla pientä tai suurta, mutta teko loukkaa olennaisesti uhrin seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Tällaisen teon kärsimyskorvauksen määrittäminen on vaikeaa henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositusten nojalla.

A) Raiskauksen kärsimyskorvaukset

Kärsimyskorvauksen määrittelyssä olennaisia tekijöitä ovat ne teko-olosuhteet, joissa raiskaus on tapahtunut. Nämä teko-olosuhteet on arvioitu jo kertaalleen rangaistuksen mittaamisessa, joten tämäkin puoltaa kärsimyskorvauksen määrittelyä siten, että kärsimyskorvaus tosiasiassa määritetään suhteuttamalla se tuomittavaan rangaistukseen. Tämä pätee luonnollisesti siinä tilanteessa, jossa tekijä on kohdistanut raiskauksen yhteen uhriin ja rangaistus tuomitaan vain seksuaalirikoksen perusteella. Jos tuomittavassa rangaistuksessa on mukana muitakin tekoja, kärsimyskorvauksen arviointi edellyttää sitä, että ratkaisija arvioi erikseen raiskausrikoksesta tuomittavan rangaistuksen ja arvioi kärsimyskorvausta seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen perusteella. Sama koskee niitä tilanteita, joissa tekijä on kohdistanut raiskauksen useaan uhriin ja tekijän syyksi tulee luettavaksi useita raiskauksia. Tällöin kärsimyskorvauksen tason arviointi edellyttää sitä, että ratkaisija arvioi kustakin yksittäisesti teosta erikseen tuomittavan rangaistuksen ja arvioi kärsimyskorvauksen määrän tällä perusteella. Näillä huomautuksilla oma näkemykseni on se, että kärsimyskorvaus voidaan suhteuttaa tuomittavaan rangaistukseen siten, että yhden vuoden vankeusrangaistus vastaa noin 5 000 euron korvausta kärsimyksestä. Kärsimyskorvauksen määrä ei kuitenkaan yhden vuoden vankeusrangaistuksen tasolla olisi aivan 5 000 euroa, vaan noin 4 000 euroa, ja toisaalta määrä ei enää yli viiden vuoden vankeusrangaistuksissa seuraisi suoraan vankeusrangaistuksen pituutta. Näillä perusteilla raiskauksen kärsimyskorvaukset voisivat olla seuraavat:

214
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

1. Vyöhyke 1 – Sukuelimen koskettelu suulla tai sukuelimellä (vankeutta 1 v – 1 v 4 kk)

• kärsimyskorvaus noin 4 000–6 000 euroa

Kysymys on rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaisesta tilanteesta, jossa tekijä koskettelee asianomistajan sukuelintä suulla tai sukuelimellä. Tekijä on ensikertalainen. Rikos on kohdistunut puolisoon, seurustelukumppaniin, tuttavaan tai satunnaiseen tuttavaan. Tekoa on edeltänyt tyypillisesti tekijän ja uhrin välinen yhteinen ajanvietto asunnossa, ravintolassa tai muussa vastaavassa paikassa. Uhrin kyky ilmaista tahtoaan on alkoholin tai muiden päihteiden vuoksi alentunut, eikä hän suoranaisesti ilmaise vastustavansa tekoa, mutta toisaalta hänellä olisi kyky tahtonsa ilmaisemiseen. Tekoon ei voi sisältyä mitään kiinnipitämistä eikä muutakaan väkivaltaa, koska sellainen ei kuulu vähemmän vakavan raiskauksen tekotapaan.

2. Vyöhyke 2 – Sukuelimen koskettelu suulla tai sukuelimellä (vankeutta 1 v 4 kk – 1 v 8 kk)

• kärsimyskorvaus 6 000–7 000 euroa

Kysymys on tilanteesta, jossa tekijä ja uhri ovat viettäneet yhteistä iltaa. Tekijä on tavoitellut sukupuoliyhteyttä. Uhrin päihtymystila on kuitenkin sellainen, että hän on tiedottomassa tilassa ja tekijä koskettelee sukupuoliyhteyden määritelmän täyttävällä tavalla uhrin sukuelintä suulla tai sukuelimellään.

3. Vyöhyke 3 – Raiskaus (noin 1 v 6 kk – 1 v 8 kk)

• kärsimyskorvaus 6 500–7 000 euroa

Tässä vyöhykkeessä kysymys sukupuoliyhteydestä, jossa ei ole käytetty väkivaltaa eikä uhrin kyvyttömyyttä tahdonmuodostukseen. Tähän vyöhykkeeseen sisältyvät raiskauksen 1 momentin ja 2 momentin 1 kohdan mukaisten tekotapojen lievimmät tekomuodot, joissa on kuitenkin tapahtunut tunkeutuminen sormin tai sukuelimellä toisen kehoon. Tyypillisesti teko kohdistuu omaan puolisoon tai seurustelukumppaniin taikka muuhun tuttavaan tai muutoin entuudestaan tuttuun henkilöön. Tyypillinen tekotapa tässä vyöhykkeessä on riisuminen, kiinni pitäminen sekä vähäiseksi luonnehdittava väkivalta. Myös tässä vyöhykkeessä tekoa on tavanomaisesti edeltänyt tekijän ja uhrin välinen yhdessäolo joko ravintolassa tai asunnossa.

Jos tekoon sisältyy useita sukupuoliyhteyksiä tai jos teko käsittää vähäistä enemmän vapauden rajoittamista, rangaistus tulee olla noin 1 v 6 kk – 2 v.

• kärsimyskorvaus 6 500–9 000 euroa

215
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

4. Vyöhyke 4 – Raiskaus (noin 2 v)

• kärsimyskorvaus noin 9 000 euroa

Tämä vyöhyke sisältää raiskauksen 2 momentin 2 tai 3 kohdan mukaisia olosuhteita. Teko kohdistuu tyypillisesti puolisoon tai seurustelukumppaniin taikka satunnaiseen tuttavaan tai muutoin tekijälle entuudestaan tuttuun henkilöön. Tyypillinen tekotapa tässä vyöhykkeessä on riisuminen, kiinni pitäminen sekä vähäiseksi luonnehdittava väkivalta taikka uhrin tiedottomuus tai muu 2 momentin 3 kohdassa mainittu olosuhde.

Tähän vyöhykkeeseen voidaan katsoa kuuluvan myös tekotavat, joissa tekijä käyttää hyväkseen uhrin tiedotonta tilaa eikä tekoa edellä tekijän ja uhrin välinen yhteinen ajanvietto. Myös tekotapa, jossa tekijä on aikaisemmalla käyttäytymisellään saanut uhrin sellaiseen pelkotilaan, ettei tämän kykene ilmaisemaan tahtoaan, voidaan katsoa kuuluvana tähän vyöhykkeeseen.

5. Vyöhyke 5 – raiskaus (noin 2 v 6 kk – 3 v)

• kärsimyskorvaus 11 000–14 000 euroa

Tämä vyöhyke on muutoin samankaltainen kuin edellä mainittu vyöhyke 4, mutta tekoon sisältyy uhrin eri tavoin tapahtuvaa retuuttamista tai väkivalloin tapahtunutta aloillaan pitämistä. Tekotapana voi olla myös nyrkillä lyöminen, potkiminen tai pidempiaikainen vapaudenriisto taikka teko sisältää useita sukupuoliyhteyksiä. Teko sisältää esimerkiksi yhdessä tekokokonaisuudessa suoritettuja useita vaginaalisia sukupuoliyhteyksiä siten, että tekijä ei päästä uhria pois. Teko voi sisältää myös samaan tapahtumaan liittyen useita erilaisia sukupuoliyhteyksiä eli esimerkiksi vuoron perään vaginaalisen ja oraalisen tai anaalisen sukupuoliyhteyden.

Tähän vyöhykkeeseen voidaan katsoa kuuluvan myös ne muutoin vyöhykkeen 4 perusteella arvioitavat teot, mutta nyt tekijöitä on useita eli tekijät suorittavat yhdessä raiskauksen, jolloin yksi voi pitää uhria paikallaan ja toinen on sukupuoliyhteydessä. Myös muutoin yhteiseen suunnitelmaan perustuva teko, jossa usea henkilö on vuoron perään sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa, kuuluisi tähän vyöhykkeeseen.

6. Vyöhyke 6 – Raiskaus (noin 3 v 6 kk)

• kärsimyskorvaus noin 16 000 euroa

Tähän vyöhykkeeseen kuuluisi niin sanottu puskaraiskaus eli raiskaus, jossa tekijä väkivallalla pakottaa uhrin sukupuoliyhteyteen. Samaan kategoriaan kuuluu myös raiskaus, jossa ulkopuolinen tekijä on sukupuoliyhteydessä tiedottomassa tilassa olevan uhrin kanssa.

216
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

7. Vyöhyke 7 – Törkeä raiskaus (noin 3 v – 5 v)

• kärsimyskorvaus noin 14 000–24 000 euroa

Ankarin vyöhyke käsittää törkeinä raiskauksina rangaistavat teot. Tyypillisenä tekotapana on erimuotoisen väkivallan käyttäminen. Uhria on voitu lyödä useita kertoja, kuristaa tai retuuttaa voimakkaasti, tai tekoon sisältyy teräaseen käyttö. Teko kestää huomattavan pitkään tai siihen sisältyy useita erilaisia sukupuoliyhteyden muotoja (vaginaalinen, anaalinen ja oraalinen sukupuoliyhteys). Myös usein tuntien vapaudenriisto voi sisältyä tekoon.

B) Törkeän raiskauksen kärsimyskorvaukset

Vastaavasti törkeän raiskauksen kohdalla kärsimyskorvauksen suuruus voidaan suhteuttaa tuomittavaan rangaistukseen seuraavasti:

• vankeus 2 v – kärsimyskorvaus 10 000 euroa

• vankeus 2 v 6 kk – kärsimyskorvaus 12 500 euroa

• vankeus 3 v – kärsimyskorvaus 15 000 euroa

• vankeus 3 v 6 kk – kärsimyskorvaus 17 500 euroa

• vankeus 4 v – kärsimyskorvaus 20 000 euroa

• vankeus 4 v 6 kk – kärsimyskorvaus 22 500 euroa

• vankeus 5 v – kärsimyskorvaus 25 000 euroa

• vankeus 6 v – kärsimyskorvaus 27 500 euroa

• vankeus 7 v – kärsimyskorvaus 30 000 euroa

• vankeus 8 v – kärsimyskorvaus 32 250 euroa

• vankeus 9 v – kärsimyskorvaus 35 000 euroa

• vankeus 10 v – kärsimyskorvaus 37 250 euroa.

217
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

7 Seksuaalinen kajoaminen

Seksuaalinen kajoaminen on uusi rangaistusnimike, ja se korvaa aikaisemmin voimassa olleen pakottamisen seksuaaliseen tekoon. Seksuaalinen kajoaminen on säädetty rangaistavaksi rikoslain 20 luvun 3 §:ssä. Säännös on sisällöltään seuraava:

Seksuaalinen kajoaminen

Joka koskettelemalla tai muulla tavoin tekee muun kuin 1 §:ssä tarkoitetun seksuaalisen teon sellaiselle henkilölle, joka ei osallistu siihen vapaaehtoisesti, tai saa tämän ryhtymään sellaiseen tekoon, ja teko olennaisesti loukkaa tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta, on tuomittava seksuaalisesta kajoamisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Henkilön osallistumista seksuaaliseen tekoon ei ole pidettävä vapaaehtoisena, jos:

1) hän ei ole sanallisesti, käytöksellään tai muulla tavalla ilmaissut osallistuvansa siihen vapaaehtoisesti;

2) hänet on pakotettu seksuaaliseen tekoon käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkauksella; tai

3) hän ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan tiedottomuutensa, sairautensa, vammaisuutensa, pelkotilansa, voimakkaan päihtymystilansa, heikentyneen tajunnantilansa, tilanteen äkillisyyden, erityisen valta-aseman vakavan väärinkäytön tai muun näihin rinnastettavan syyn vuoksi.

Yritys on rangaistava.

Säännös pitää sisällään raiskaukseen nähden samoja elementtejä. Nyt on kysymys kuitenkin muusta kuin sukupuoliyhteydestä. Hallituksen esityksessä onkin todettu, että säännös vastaa muuten raiskausta koskevaa säännöstä, mutta se koskee muita seksuaalisia tekoja kuin sukupuoliyhteyttä.²¹²
__________
212 HE 13/2022 vp, s. 108.

219
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

7.1 Säännöksen rakenne

Seksuaalista kajoamista koskevassa säännöksessä määritellään raiskaussäännöstä vastaavasti ne tilanteet, joissa osallistumista seksuaaliseen tekoon ei ole pidettävä vapaaehtoisena. Säännöksessä tarkoitettu vapaaehtoisuuden puuttuminen arvioidaan vastaavalla tavalla kuin raiskausta koskevaa säännöstä sovellettaessa.

Seksuaalista kajoamista koskevan säännöksen perusteella rangaistavaa on yhtäältä se, että tekijä kohdistaa seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavan teon uhriin, ja toisaalta myös se, että tekijä saa uhrin tekemään seksuaalisia tekoja itselleen. Seksuaalisen kajoamisen yritys on myös rangaistava.

Rikoslain 20 luvun 3 §:n mukainen seksuaalinen kajoaminen on sääntelyn rakenteen osalta vastaava kuin raiskauksessa kuitenkin sillä erotuksella, että seksuaalisessa kajoamisessa on kysymys sukupuoliyhteyden sijasta muista seksuaalisista teoista. Seksuaalisessa kajoamisessa vapaaehtoisuuden puuttumista arvioidaan vastaavalla tavalla kuin raiskauksen kohdalla, joten viittaan näiltä osin siihen, mitä edellä on kirjoitettu vapaaehtoisuuden puuttumisesta raiskauksen kohdalla.

7.2 Seksuaalinen teko ja seksuaalisen itsemääräämisoikeuden olennainen loukkaaminen

Seksuaalisessa kajoamisessa edellytetään sitä, että uhri on seksuaalisen teon kohteena tai tekijänä ja että seksuaalinen teko olennaisesti loukkaa uhrin seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Teossa tulee siten arvioida ensinnäkin se, mitä tarkoitetaan seksuaalisella teolla, ja tämän jälkeen tulee kussakin tapauksessa arvioida, loukkaako käsillä oleva seksuaalinen teko olennaisesti uhrin seksuaalista itsemääräämisoikeutta.

7.2.1 Seksuaalinen teko

Seksuaalinen teko on määritelty rikoslain 20 luvun 23 §:n 2 momentissa siten, että kysymys on teosta, joka tekijä ja kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen on seksuaalisesti olennainen. Lakivaliokunta totesi mietinnössään (LaVM 43/2010 vp), että uhrin kannalta merkitystä on itse teon tapahtumisella eikä sillä, missä tarkoituksessa tekijä teon tekee. Teon seksuaalisesti olennaista luonnetta ei tule arvioida korostetusti uhrin

220
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

näkökulmasta. Uhrin lisäksi on otettava huomioon tekijä ja teko-olosuhteet. Teon seksuaalinen olennaisuus tulee arvioida objektiivisin perustein.

Hallituksen esityksen mukaan seksuaalisen itsemääräämisoikeuden kannalta olennaisille loukkauksille on yleensä ominaista, että ne sisältävät olennaisen puuttumisen toisen henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, kuten intensiivistä tai voimakasta koskettelemista seksuaalisesti merkityksellisiin ruumiinosiin. Seksuaalista itsemääräämisoikeutta voidaan kuitenkin olennaisesti loukata muunkin tyyppisillä kuin koskettelua käsittävillä seksuaalisilla teoilla. Esimerkiksi henkilön saaminen ilman vapaaehtoisuutta osallistumaan tekijän seksuaaliseen tyydyttämiseen voi olennaisesti loukata seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Tällaisesta voi olla kysymys jo toisen saamisessa katsomaan tekijän seksuaalista kanssakäymistä tai itsetyydytystä. Muun kuin koskettelua käsittävän teon rangaistavuuden kannalta merkitystä ei ole sillä, tehdäänkö teko osapuolten fyysisessä läheisyydessä vai viestintäteknologian välityksellä.²¹³

Seksuaalisten tekojen piiri on lähtökohtaisesti laaja. Seksuaalisten tekojen laatua ja laajuutta on jouduttu arvioimaan erityisesti lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten kohdalla. Seksuaaliset teot voidaan jaotella ainakin yhdeksään erilaiseen tekokokonaisuuteen. Tällaisia kokonaisuuksia lasten seksuaalisissa hyväksikäyttörikoksissa ovat²¹⁴

1 houkutteleminen katsomaan masturbointia, yhdyntää tai pornografista aineistoa

2 pornografisen aineiston näyttäminen

3 seksuaalisesti latautuneiden tapahtumien kertominen tai niistä keskusteleminen

4 seksuaalisväritteisten viestien lähettäminen

5 kohteen saaminen toimimaan seksuaalisväritteisellä tavalla (paljastavat vaatteet, esiintyminen alastomana, kohteen saaminen masturboimaan itseään, alastonkuvien ottaminen ym.)

6 tekijän sukuelimen näyttäminen

7 sukupuolielimen esittäminen lapselle tai alastomana esiintyvän lapsen katseleminen

8 lapseen muualle kuin sukupuolielimeen tapahtuva koskettelu tai

9 lapsen sukupuolielimeen tapahtuva koskettelu tai lapsen saaminen koskettelemaan tekijän sukupuolielintä.
__________
213 HE 13/2022 vp, s. 108.
214 Ks. tekotapojen luokittelusta esimerkiksi HE 13/2022 vp, s. 126.

221
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Seksuaalinen teko voi olla pelkästään tekijän uhriin kohdistamaa sanallista viestintää eli seksuaalissävytteisiä puheita tai muita vihjailevia puheita ilman, että teko pitäisi sisällään lainkaan fyysistä koskettelua. Toiseksi tekotapana on sukuelimen eri tavoin tapahtuva paljastaminen tai uhrin saaminen paljastamaan oman sukuelimensä. Kolmanneksi seksuaalinen teko voi käsittää sukupuoliyhteyden katselemista tai masturboinnin katselemista tai uhrin katselemista tai kuvaamista erilaisissa vihjailevissa asennoissa alastomana tai muutoin seksuaalisissa olosuhteissa. Tämäkään ei välttämättä edellytä mitään fyysistä koskettelua. Neljänneksi kysymys voi olla kosketteluista muualle kuin sukupuolielimen alueelle. Tekijä koskettelee uhria esimerkiksi rintojen alueelta, pakaroista, reiden sisäpinnalta tai muutoin yhdistäen koskettelun vihjaileviin puheisiin. Viidenneksi seksuaalinen teko voi olla kysymyksessä silloin, kun koskettelu kohdistuu sukupuolielimen alueelle.²¹⁵

Seksuaalinen teko edellyttää sitä, että teko on seksuaalisesti olennainen, ja tässä arvioinnissa tulee ottaa huomioon tekijä ja kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet. Seksuaalisesti olennaisena pidettävässä teossa kysymys voi olla tekijän tai uhrin aktiivisesta roolista. Tekijä voi esimerkiksi pakottaa uhrin masturboimaan itseään tai sietämään seksuaalista koskettelua. Kysymys voi olla myös siitä, että uhri pakotetaan tyydyttämään tekijää. Edelleen kysymys voi olla myös ilman koskettamista tapahtuvista seksuaalisista teoista. Tekijä voi pakottaa uhrin katsomaan sitä, että tekijä masturboi itseään tai muuta tekijän seksuaalista toimintaa.²¹⁶

Seksuaalisen teon määritelmän osalta joudutaan joissain tapauksissa kysymään, onko esimerkiksi kaikki sukupuolielimen alueelle tapahtuva koskettelu luonteeltaan seksuaalista vai voiko tällainen toiminta tulla arvioitavaksi jonakin muuna tekona. Lähtökohtana on pidettävä sitä, että sukuelimen alueelle tapahtuvaa kosketteluna on pidettävä seksuaalisesti olennaisena. Tällaisen koskettelun osalta esille voi nousta kysymys siitä, onko sukupuolielimen alueelle kohdistunutta tekoa pidettävä seksuaalisena vai tuleeko se arvioitavaksi jonakin muuna rikoksena. Sukupuolielinten koskettelua saattaa liittyä esimerkiksi väkivaltarikoksiin. Jos tilanne saa alkunsa julkisella paikalla tapahtuvana pahoinpitelynä ja jos tällöin tekijä pahoinpitelyn yhteydessä esimerkiksi puristaa vaatteiden päältä uhria sukupuolielimen alueelta, tätä koskettelua ei voitane pitää seksuaalisesti olennaisena eikä siten myöskään pakottamisena seksuaaliseen tekoon.
__________
215 Ks. esimerkiksi HE 6/1997 vp, s. 178 ja KKO:n selvitys 2/2009, s. 34.
216 Ks. myös Matikkala 2018a, s. 150.

222
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

7.2.2 Mitkä seksuaaliset teot loukkaavat olennaisesti seksuaalista itsemääräämisoikeutta?

Seksuaalisessa kajoamisessa tekoon on asetettu lisäkriteerinä se, että teko olennaisesti loukkaa toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Tämä lisäkriteeri herättää kysymyksen siitä, millä kriteereillä seksuaalisen itsemääräämisoikeuden olennainen loukkaaminen arvioidaan. Tuleeko arviointi suorittaa arvioimalla ainoastaan seksuaalisen teon luonnetta vai tuleeko arvioinnissa ottaa huomioon myös ne mahdolliset toimet, joiden avulla seksuaaliseen itsemääräämisoikeuden loukkaamiseen päädytään?

Hallituksen esityksessä (HE 6/1997 vp) seksuaalisen itsemääräämisoikeuden kannalta olennaisille teoille on katsottu olevan ominaista, että tällaiset teot sisältävät myös olennaisen puuttumisen toisen ruumiilliseen koskemattomuuteen, kuten pakottamista koskettelemaan toista intensiivisesti tai alistumaan tällaisiin kosketteluihin. Seksuaalista itsemääräämisoikeutta voidaan olennaisesti loukata muunlaisellakin kuin sukupuolielimiin liittyvällä seksuaalisella teolla. Myös pakottaminen muuten osallistumaan toisen seksuaaliseen tyydyttämiseen voi olla seksuaalisesti niin merkittävää, että se olennaisesti loukkaa toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Tällaisesta voi olla kysymys esimerkiksi teossa, jossa toinen pakotetaan katsomaan tekijän seksuaalista kanssakäymistä tai itsetyydytystä. Säännös soveltuu myös tilanteisiin, joissa uhri vapaaehtoisuuden puuttumista koskevissa olosuhteissa saadaan ryhtymään häneen itseensä kohdistuvaan seksuaaliseen tekoon.²¹⁷

Hallituksen esityksessä todetaan, että arvioitaessa sitä, onko seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaus olennainen, tulee arvioida teon laatu, osapuolten välinen suhde ja muut teon olosuhteet. Seksuaalisessa kajoamisessa on tyypillisesti kysymys muusta kuin lyhytkestoisesta ohimenevästä teosta, jollaisia voidaan arvioida seksuaalisena ahdisteluna. Kuitenkin laadultaan, intensiteetiltään tai muuten olosuhteisiin nähden vakavammat teot voivat merkitä olennaista loukkausta myös lyhytkestoisina. Tällaisesta lyhytkestoisesta teosta voi olla kysymys esimerkiksi asianomistajan sukuelinten voimakkaammassa koskettelussa. Asianomistajan saaminen masturboimaan itseään tämän vapaaehtoisuuden puuttuessa on yleensä seksuaalisen itsemääräämisoikeuden olennainen loukkaus. Loukkauksen olennaisuutta koskevan edellytyksen täyttymistä voi lisätä myös esimerkiksi seksuaalisen teon jatkaminen uhrin
__________
217 HE 6/1997 vp, s. 177 ja ks. myös Matikkala 2018a, s. 150.

223
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

kielloista tai estelyistä huolimatta ja olosuhteet, joissa uhrin on vaikeaa estää teko tai lopettaa teon kohteeksi joutuminen sanoin tai teoin.²¹⁸

Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaavuuden olennaisuutta arvioitaessa lähtökohtana on siis tarkastella seksuaalisen teon luonnetta itsessään. Tämä on tekojen yhdenvertaisen arvioinnin kannalta tietyllä tavalla välttämätöntä. Uhrien seksuaalinen itsemääräämisoikeus täytyy ymmärtää samanlaisena oikeushyvänä kaikkien uhrien kohdalla riippumatta uhrin iästä tai taustasta muutoin. Sen sijaan muilla teko-olosuhteilla voi nähdäkseni olla merkitystä arvioitaessa, loukkaako jokin teko olennaisesti seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Näiden muiden teko-olosuhteiden arvioinnissa tulee olla kuitenkin suhteellisen pidättyväinen, jottei tarkastelu siirry väärällä tavalla pois uhriin kohdistetusta seksuaalisesta teosta joihinkin muihin seikkoihin.

Seksuaalisessa kajoamisessa seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavina tekoina voidaan pitää lähtökohtaisesti seuraavia tekoja:

1 Tekijä intensiivisesti koskettelee uhria rintojen alueelta ja hyväilee niitä esimerkiksi suulla.

2 Tekijä koskettelee uhria sukuelimen alueelta.

3 Tekijä saa uhrin koskettelemaan tekijän omaa sukuelintä.

4 Tekijä saa vapaaehtoisuuden poistavalla tavalla uhrin katsomaan masturbointia.

5 Tekijä saa vapaaehtoisuuden poistavalla tavalla uhrin masturboimaan itseään.

6 Tekijä saa vapaaehtoisuuden poistavalla tavalla uhrin osallistumaan tekijän ja jonkun kolmannen henkilön väliseen seksuaaliseen kanssakäymiseen esimerkiksi saamalla katsomaan tekijän ja kolmannen henkilön välistä sukupuoliyhteyttä tai osallistumaan jotenkin muutoin tällaiseen seksuaaliseen tekoon.

Pelkät sanallisesti tapahtuvat seksuaaliset teot voinevat vain erityisen poikkeuksellisissa olosuhteissa olla merkittävyydeltään sellaisia, että niiden voitaisiin katsoa loukkaavan olennaisesti toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Tällaiset teot vain harvoin ylittävät vaadittavan merkittävyyskynnyksen.
__________
218 HE 13/2022 vp, s. 108.

224
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

8 Törkeä seksuaalinen kajoaminen

Seksuaalisesta kajoamisesta on säädetty myös törkeä tekomuoto. Törkeän seksuaalisen kajoamisen rangaistusäännös on sisällöltään seuraava:

Törkeä seksuaalinen kajoaminen

Jos seksuaalisessa kajoamisessa

1) käytetään tai uhataan käyttää vakavaa henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa,

2) rikoksentekijöiden lukumäärän tai muun syyn vuoksi rikoksella aiheutetaan erityisen tuntuvaa henkistä tai ruumiillista kärsimystä tai se tehdään erityisen nöyryyttävällä tavalla tai

3) kohteena on kahdeksaatoista vuotta nuorempi lapsi

ja seksuaalinen kajoaminen on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä seksuaalisesta kajoamisesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

Seksuaalisen kajoamisen ankaroittamisperusteet liittyvät vakavaan väkivaltaan, rikoksentekijöiden lukumäärään, uhrille aiheutettuun kärsimykseen, rikoksen nöyryyttävään tekotapaan ja uhrin ikään.

8.1 Vakava henkilöön kohdistuva väkivalta tai sillä uhkaaminen

Ensimmäisenä ankaroittamisperusteena on vakavan henkilöön kohdistuvan väkivallan käyttäminen tai sillä uhkaaminen. Tämän ankaroittamisperusteen osalta on huomattava, että väkivallan käytön vakavuus on erilainen ankaroittamisperuste kuin mitä esimerkiksi törkeässä pahoinpitelyssä säädetään ankaroittamisperusteista. Törkeän seksuaalisen kajoamisen tarkoittama vakava väkivalta voi siten olla käsillä, vaikka väkivallan käyttö ei täyttäisi törkeän

225
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

pahoinpitelyn ankaroittamisperusteita. Hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp, s. 110) onkin todettu, että tällä törkeän seksuaalisen kajoamisen ankaroittamisperusteella on tarkoitus laajentaa törkeän seksuaalisen kajoamisen soveltamisalaa sellaisiin voimakkaampaa väkivaltaa sisältäviin tekoihin, joissa väkivallan aste ei aivan vastaa törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistössä tarkoitettua.

Törkeän seksuaalisen kajoamisen tunnusmerkistön edellyttämän vakavan väkivallan tai sellaisella uhkaamisen arvioinnissa on tarkasteltava sitä, että myös perusmuotoisen seksuaalisen kajoamisen mukainen teko voi sisältää väkivallan käyttöä. Perusmuotoiseen seksuaaliseen kajoamiseen (RL 20:3.2 2 kohta) lukeutuva väkivalta on tarkoitettu koskemaan vähäistä tai tätä jonkin verran voimakkaampaa seksuaalisen teon toteuttamisessa käytettyä väkivaltaa. Perusmuotoiseen seksuaaliseen kajoamiseen kuuluisi siten esimerkiksi kiinnipitäminen, vaatteiden väkisin tapahtuva riisuminen, kaataminen, kämmenellä tai nyrkillä tapahtuva lyöminen, potkiminen ja raahaaminen.²¹⁹ Törkeän seksuaalisen kajoamisen tunnusmerkistössä vakavalla väkivallalla tarkoitetaan tätä vakavampaa väkivaltaa, jonka ei tarvitse kuitenkaan voimakkuudeltaan täyttää törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistössä tarkoitettua väkivaltaa. Hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp, s. 106) raiskauksen kohdalla todetun mukaan vakavan väkivallan ankaroittamisperusteen täyttää esimerkiksi raiskauksen yhteydessä tapahtuva erityisen voimakas tai useasti toistuva nyrkillä lyöminen tai potkaiseminen päähän, erityisen voimakas tai usein toistuva lyöminen tylpällä esineellä, veitsellä viiltäminen, hengitystä salpaava kuristaminen, erityisen voimakas tönäiseminen seinää tai muuta kovaa pintaa vasten taikka erityisen kivulias raajojen vääntäminen. Vakavan väkivallan käytössä ei edellytetä, että väkivallan käytöstä aiheutuu vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila. Voimakkaan väkivallan käyttö sellaisenaan riittää ankaroittamisperusteen täyttymiseen. Vastaavia lähtökohtia sovelletaan myös törkeään seksuaaliseen kajoamiseen tätä ankaroittamisperustetta sovellettaessa.

Vakavalla väkivallalla uhkaaminen tarkoittaa sellaista uhkaamista, joka uhkauksen toteutuessa toteuttaisi vakavan väkivallan käyttämisen kriteerin.²²⁰ Esimerkiksi uhkaus hakata uhri henkihieveriin, jos uhri ei suostu seksuaaliseen tekoon, voi merkitä tällaista vakavalla väkivallalla uhkaamista. Vakavalla
__________
219 Ks. raiskauksen osalta mainittu HE 13/2022 vp, s. 106.
220 Ks. myös Matikkala 2018a, s. 147.

226
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

väkivallalla uhkaamista on myös se, että uhria uhataan tappamisella, jos tämä ei suostu seksuaaliseen tekoon. Vakavalla väkivallalla uhkaamisen täytyy liittyä seksuaalisen teon tekemiseen. Väkivallan käytöllä uhkaaminen voi liittyä seksuaalisen teon pakottamiseen tai siihen, että uhri saatetaan sellaiseen pelkotilaan, jossa uhri ei voi muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Sen sijaan, jos tekijä suorittamansa seksuaalisen teon jälkeen vakavalla väkivallan käyttämisellä uhaten käskee uhrin olla ilmoittamatta teosta kenellekään, kysymys ei ole törkeän seksuaalisen kajoamisen tarkoittamasta ankaroittamisperusteesta. Tällainen teon jälkeinen uhkaaminen voi täyttää jonkin toisen rikoksen tunnusmerkistön.

Rikoslain 20 luvun 4 §:n 1 momentin 1 kohdan mukainen vakava väkivalta tai sellaisella uhkaaminen edellyttää, että tätä väkivaltaa tai uhkaamista käytetään seksuaalisen teon tekemisessä. Tämä käyttäminen voi olla sitä, että tekijä fyysisellä väkivallalla saa uhrin seksuaaliseen tekoon tai pitää esimerkiksi kädessään ampuma- tai teräasetta ja saa tällä uhkauksella uhrin alistumaan seksuaaliseen tekoon. Vakavan väkivallan käytöllä uhkaamista seksuaalisessa teossa on myös se, jos tekijä pitää asetta uhrin ohimolla tai teräasetta uhrin kaulalla ja pakottaa uhrin seksuaaliseen tekoon. Vakavan väkivallan käyttämisestä seksuaalisessa kajoamisessa on kysymys, jos uhrille aiheutetaan vammoja eli esimerkiksi teräaseella viilletään uhria pakotettaessa uhri seksuaaliseen tekoon tai muutoin seksuaalisen teon yhteydessä. Sen sijaan, jos väkivaltaa tai esimerkiksi teräasetta tai muuta hengenvaarallista välinettä käytetään seksuaalisen teon päättymisen jälkeen, kysymys on uudesta rikoksesta. Esimerkiksi jos tekijä seksuaalisen teon jälkeen lyö teräaseella uhria, tällainen teko tulee arvioitavaksi lähtökohtaisesti törkeänä pahoinpitelynä.

Törkeän seksuaalisen kajoamisen enimmäisrangaistus on kuusi vuotta vankeutta. Tähän nähden, jos väkivallan käyttö on voimakkuudeltaan törkeän pahoinpitelyn tarkoittamaa, törkeän seksuaalisen kajoamisen säännös ei kata törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistötekijöitä. Näin ollen törkeän seksuaalisen kajoamisen yhteydessä tehdystä törkeästä pahoinpitelystä rangaistaan erikseen.²²¹
__________
221 HE 13/2022 vp, s. 110.

227
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

8.2 Erityisen tuntuva henkisen tai ruumiillisen kärsimyksen aiheuttaminen taikka erityisen nöyryyttävä tekotapa

8.2.1 Aluksi

Hallituksen esityksen mukaan törkeän seksuaalisen kajoamisen 2 momentin 2 kohdan ankaroittamisperusteet vastaavat pääosin törkeän raiskauksen 2 ja 3 kohdan ankaroittamisperusteita sekä erityisen nöyryyttävän tekotavan osalta törkeän raiskauksen 4 kohdan ankaroittamisperustetta.²²² Tärkeänä poikkeuksena on kuitenkin se, että useamman kuin yhden henkilön osallistuminen rikokseen ei sellaisenaan riittäisi ankaroittamisperusteen soveltumiseen. Tämän lisäksi edellytetään, että teko aiheuttaa erityisen tuntuvaa henkistä tai ruumiillista kärsimystä tai että se tehdään erityisen nöyryyttävällä tavalla.

8.2.2 Henkinen tai ruumiillinen kärsimys

Rikoslain 20 luvun 4 §:n 1 momentin 2 kohdan ankaroittamisperusteesta on kysymys, jos seksuaalisessa kajoamisessa rikoksentekijöiden lukumäärän tai muun syyn vuoksi rikoksella aiheutetaan erityisen tuntuvaa henkistä tai ruumiillista kärsimystä. Hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp, s. 107) on todettu törkeän raiskauksen osalta aikaisempaa kokonaisuudistusta koskevaa hallituksen esitystä (HE 6/1997 vp, s. 174) vastaavasti, että teko voidaan tehdä vakavaa väkivaltaa käyttämättä tai vakavaa fyysistä seurausta aiheuttamatta tavalla, johon liittyy erityisen tuntuvaa henkistä tai ruumiillista kärsimystä. Erityistä kärsimystä voi aiheuttaa esimerkiksi poikkeuksellisen pelottava tekoympäristö tai erityisen pelottava tekotapa. Erityisen tuntuvaa kärsimystä voi aiheuttaa myös se, että tekoa seuraa tekijälle ulkopuolisia henkilöitä, vaikka nämä eivät osallistuisi raiskauksen tekemiseen. Erityisen kivun aiheuttaminen voi puolestaan merkitä erityisen ruumiillisen kärsimyksen aiheutumista.

Se, milloin kysymys on ankaroittamisperusteen edellyttämästä erityisen tuntuvan henkisen tai ruumiillisen kärsimyksen aiheuttamisesta, jää teko-olosuhteista tehtävän kokonaisarvioinnin varaan. Säännöksessä ei ole kysymys niin sanotusta abstraktista vaarantamisesta, vaan ankaroittamisperuste
__________
222 HE 13/2022 vp, s. 110.

228
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

edellyttää, että tällainen erityisen tuntuva henkinen tai ruumiillinen kärsimys aiheutuu nimenomaisesti käsillä olevassa tapauksessa ja käsillä olevan tapauksen olosuhteissa. Henkinen tai ruumiillinen kärsimys ei välttämättä edellytä erityistä lääketieteellistä selvitystä sen osoittamiseksi, että tällainen kvalifiointiperusteen mukainen erityinen henkinen tai ruumiillinen kärsimys on käsillä. Henkisen kärsimyksen tuntuvuus määrittyy pikemminkin teko-olosuhteiden kuin uhrin henkilökohtaisten kokemusten perusteella. Ruumiillinen kärsimys pitää sisällään myös muita ulottuvuuksia kuin pelkän kivun aiheutumisen, joten tämänkään osoittamiseksi lääketieteellinen selvitys ei ole välttämätön.

Seksuaalinen kajoaminen rikoksena aiheuttaa säännönmukaisesti henkistä ja ruumiillista kärsimystä. Törkeän seksuaalisen kajoamisen ankaroittamisperusteen kohdalla vaaditaan tämän johdosta erityisen tuntuvaa henkistä tai ruumiillista kärsimystä. Kysymys on siten henkisen tai ruumiillisen kärsimyksen erityisestä tuntuvuudesta verrattuna seksuaalisen kajoamisen tyypillisesti aiheuttamaan kärsimykseen. Arvioitaessa sitä, onko seksuaalinen kajoaminen aiheuttanut teon normaalisti aiheuttamaa kärsimystä tuntuvampaa kärsimystä, huomioon tulee ottaa kärsimystä aiheuttavia tekijöitä ja verrata niitä perustekomuodon mukaiseen seksuaaliseen kajoamiseen. Arvio kiinnittyy tällöin siihen, onko kysymys kärsimyksestä, joka tyypillisesti aiheutuu seksuaalisesta kajoamisesta vai onko kysymys tämän ylittävästä erityisen tuntuvasta kärsimyksestä. Myös korkeimman oikeuden törkeää raiskausta koskevassa ratkaisussa KKO 2017:69 (kohta 24) erityisen nöyryyttävyyden arvioinnin kohdalla on todettu, että raiskausrikokseen tyypillisesti kuuluvan nöyryyttävyyden vuoksi sanottu ankaroittamisperuste edellyttää teon poikkeavan nöyryyttävää luonnetta. Vastaavalla tavalla myös törkeän seksuaalisen kajoamisen edellyttämän erityisen henkisen tai ruumiillisen kärsimyksen kohdalla ankaroittamisperusteen täyttyminen edellyttää seksuaaliseen kajoamiseen tyypillisesti kuuluvan kärsimyksen ylittävää erityistä tuntuvuutta.

Kärsimystä arvioitaessa merkitystä on siten ensinnäkin loukkauksen laadulla. Loukkauksen laatu tässä yhteydessä viittaa erityisesti seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaukseen, mutta lisäksi kärsimystä aiheuttaviin teko-olosuhteisiin. Teko-olosuhteilla tarkoitan tässä yhteydessä kaikkia niitä tekijöitä, joita seksuaaliseen kajoamiseen liittyy eli seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaavan seksuaalisen teon tekotapaa, tekijöiden määrää, seksuaalisen teon tekopaikkaa ja teon julkisuutta eli sitä, onko teko ulkopuolisten seurattavissa tai liittyykö seksuaaliseen kajoamiseen muun oikeushyvän kuin seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaaminen. Merkitystä on myös

229
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

loukatun asemalla, loukkaajan ja loukatun välisellä suhteella sekä loukkauksen julkisuudella. Erityisen tuntuvaa henkistä kärsimystä voisi aiheutua myös poikkeuksellisen pelottavasta tekoympäristöstä tai siitä, että tekoa seuraa muita henkilöitä, vaikka he eivät olisi tekoon osallisia.²²³ Erityistä kärsimystä voi aiheuttaa esimerkiksi tekotapa, jossa useat henkilöt vuoroin pitävät uhrista kiinni yhden tekijöistä kohdistaessa seksuaalisia tekoja uhriin. Erityistä kärsimystä lisäävä tekijä voi olla myös se, että seksuaalinen teko suoritetaan julkisella paikalla, jossa teko voisi olla ulkopuolisten nähtävissä.

Poikkeuksellisen pelottava tekoympäristö voisi olla kysymyksessä esimerkiksi tilanteessa, jossa tekijä tarjoaa autokyydin uhrille kuljettaakseen tämän haluamaansa paikkaan, mutta tekijä ajaakin syrjäiseen ja uhrille entuudestaan tuntemattomaan paikkaan ja pakottaa uhrin seksuaaliseen tekoon. Vaikka teko ei sisältäisi erityisen tuntuvaa väkivalloin tapahtuvaa pakottamista, teko-olosuhteet ovat tapauksessa sellaiset, että seksuaalisen kajoamisen voidaan katsoa aiheuttaneen erityisen tuntuvaa henkistä kärsimystä. Erityisen tuntuvaa henkistä kärsimystä voivat aiheuttaa myös sellaiset teko-olosuhteet, joihin liittyy uhrin vapauden rajoittamista. Kyse voi olla esimerkiksi tapauksesta, jossa uhri viedään johonkin rakennukseen ja hänen liikkumistaan rajoitetaan. Jos uhriin kohdistetaan tällöin useita seksuaalisia tekoja, joita kuitenkin pidetään yhtenä tekona, tällainen seksuaalinen kajoaminen tekotapana voidaan katsoa aiheuttavan erityisen tuntuvaa henkistä kärsimystä. Tällaisista olosuhteista oli kysymys korkeimman oikeuden raiskausta koskevassa ratkaisussa KKO 2014:85. Korkeimmassa oikeudessa oli kysymys enää rangaistuksen mittaamisesta, mutta ratkaisussa on todettu teko-olosuhteiden osalta (kohta 11) siten, että teossa käytetystä väkivallasta oli aiheutunut asianomistajalle vain vähäisiä ruumiillisia vammoja. Tekoa varten asianomistajan vapaus oli kuitenkin riistetty useiksi tunneiksi ja hänet oli saatettu pelkotilaan, joka oli osaltaan mahdollistanut teon ja saanut asianomistajan luopumaan enemmästä vastarinnasta. Asianomistaja oli pakotettu kummankin tekijän kanssa useisiin eri tavoin toteutettuihin sukupuoliyhteyksiin. Sanottujen nöyryyttävien teko-olosuhteiden ja pitkän keston vuoksi teko oli aiheuttanut asianomistajalle suurta henkistä kärsimystä, vaikka vammat olivatkin jääneet suhteellisen vähäisiksi. Esitetyn lääkärinlausunnon mukaan teosta oli aiheutunut hänelle myös posttraumaattinen stressireaktio. Teko oli siten ollut asianomistajalle varsin vahingollinen. Vastaavia kriteereitä voidaan soveltaa myös siinä
__________
223 HE 13/2022 vp, s. 107 ja HE 6/1997 vp, s. 174.

230
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tapauksessa, että kysymys olisi muista seksuaalisista teoista kuin sukupuoliyhteydestä.

Erityisen tuntuvaa henkistä kärsimystä aiheuttaa myös teko, jossa seksuaalista tekoa seuraavat ulkopuoliset tai jossa seksuaalinen kajoaminen suoritetaan ulkopuolisten nähden. Myös seksuaalinen kajoaminen, jossa uhriin kohdistetaan seksuaalisia tekoja tämän omien perheenjäsenten nähden, aiheuttaa erityisen tuntuvaa henkistä kärsimystä. Erityistä kärsimystä aiheuttaa myös seksuaalinen kajoaminen, johon liittyy tekijän tai uhrin virtsaamista. Esimerkiksi tekotapa, jossa tekijä teon yhteydessä virtsaa tai ulostaa uhrin päälle, aiheuttaa erityistä kärsimystä. Myös sellainen teko, jossa tekijä pakottaa uhrin virtsaamaan tekijän päälle tai suuhun, aiheuttaa erityistä kärsimystä.

Erityisen tuntuva ruumiillinen kärsimys tarkoittaa muuta kuin uhrille teosta aiheutuvia fyysisiä vammoja. Ruumiillinen kärsimys on myös, ainakin osaksi, eri asia kuin edellä selostettu henkinen kärsimys. Ruumiillinen kärsimys viittaa ennen muuta seksuaalisen kajoamisen tekotapaan ja siitä aiheutuvaan ruumiilliseen kärsimykseen. Tekotapa, jossa uhri esimerkiksi sidotaan kiinni ja jossa tekijä tämän jälkeen suorittaa seksuaalisen teon, voi aiheuttaa erityistä ruumiillista kärsimystä. Tällaista kärsimystä voisi aiheuttaa myös sellainen tekotapa, johon liittyy uhriin kohdistuvia sadomasokistisia piirteitä, kuten sitomista, ruoskimista tai muita tämänkaltaisia tekoja. Erityinen ruumiillinen kärsimys voisi olla käsillä myös sellaisessa tekotavassa, jossa tekijöitä on useampia ja jossa yksi tekijöistä vääntää uhrin kädet selän taakse ja toinen tekijöistä tarttumalla voimakkaasti uhria hiuksista kiinni pakottaen tämän seksuaaliseen tekoon.

8.2.3 Erityisen nöyryyttävä tekotapa

Erityisen nöyryyttävä tekotapa voi olla kysymyksessä tilanteessa, jossa seksuaalinen kajoaminen tapahtuu uhrille läheisten ihmisten nähden tai kun teon kohdetta nöyryytetään muulla tavoin.²²⁴ Läheisen ihmisen nähden tehtävää seksuaalista kajoamista on pidettävä ainakin voimakkaasti seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavien seksuaalisten tekojen kohdalla tekotavaltaan erityisen nöyryyttävänä. Muulla tavoin tapahtuva nöyryyttäminen voi olla tekotapaan liittyvää fyysistä nöyryyttämistä tai muunlaista nöyryyttämistä. Fyysistä nöyryyttämistä voisi olla esimerkiksi uhrin sitominen ja
__________
224 HE 6/1997 vp, s. 174.

231
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

alistaminen seksuaalisen kajoamisen yhteydessä niin sanottuihin pissa- tai kakkaleikkeihin. Esimerkiksi, jos tekijä seksuaalisen teon lisäksi esimerkiksi virtsaa uhrin suuhun tai kehon päälle, tällainen tekotapa on erityisen nöyryyttävä. Samoin, jos tekijä sotkee uhria ulosteella, kysymyksessä on erityisen nöyryyttävä tekotapa. Erityisen nöyryyttävänä tekotapana voidaan pitää myös sellaista tekoa, jossa tekijä saa uhkauksin tai pelkotilan avulla uhrin virtsaamaan tekijän päälle ja tekemään edellä mainittuja ulosteella tapahtuvia tekoja.

Erityisen nöyryyttävä tekotapa voisi olla käsillä myös sellaisessa teossa, jossa tekijä esimerkiksi sitomalla tämän kiinni tai muulla tavoin pakottaa uhrin sadomasokistisen toiminnan kohteeksi. Uhriin kohdistuva ruoskinta tai muunlainen sadomasokistinen toiminta on seksuaalisen kajoamisen yhteydessä tehtynä erityisen nöyryyttävää ja uhrille lisäkärsimystä aiheuttavaa toimintaa. Myös tässä yhteydessä tilanne voi olla sellainen, että tekijä saa uhrin pakotettua kohdistamaan tekijään jotain sadomasokistisia toimenpiteitä. Tällaista toimintaa voidaan pitää ankaroittamisperusteen tarkoittamana erityisen nöyryyttävänä tekotapana.

Erityisen nöyryyttävää tekotapaa arvioitiin jo edellä luvussa 3 selostetussa raiskausta koskevassa korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2017:69.

Tapauksessa oli kysymys siitä, että kolme tekijää B, C ja D olivat kahden muun seurueeseen kuuluneen henkilön kanssa tulleet samalla junalla A:n kanssa Tapanilan asemalle ja poistuttuaan junasta lähteneet seuraamaan A:ta, joka puolestaan lähti kulkemaan kävellen kotiinsa. B oli jo junan eteisessä junan pysähtymistä odoteltaessa omasta pyynnöstään tönäisty A:ta vasten tämän seistessä selin vastaajiin päin. Kävelymatkan aikana A:ta oli seurattu lähietäisyydellä. C ja D olivat juosseet edellään kulkeneen A:n kiinni ja läpsäisseet häntä avokämmenellä takapuolelle. A:n kotiportin luona D oli tullut A:n eteen ja pitänyt häntä lantion seudulta kiinni. C oli pitänyt kättään ensin A:n harteilla ja sitten tämän suulla ja B oli tullut A:n viereen. A:n kotiin meno oli pysäytetty ja hänen liikkumistaan oli estetty eikä hän ole aluksi voinut turvautua myöskään avunhuutoihin puolustautuakseen kolmen nuoren miehen ylivoimaa vastaan. C oli työntänyt sormensa A:n emättimeen ja B samanaikaisesti A:n peräaukkoon D:n pitäessä edelleen A:sta kiinni. A:n kertoman mukaan hän oli työntänyt kehoaan kaikin voimin taaksepäin, millä tavoin hän oli saanut C:n sormet pois kehostaan. A oli kertomansa mukaan saanut myös huitaistuksi käden suultaan, minkä jälkeen hän oli alkanut huutaa, jolloin muut B:tä lukuun ottamatta olivat menneet kauemmas. A:n mukaan tunkeutumiset olivat tehneet kipeää ja hänen arvionsa mukaan tapahtumat kotiportilla olivat kestäneet muutamia minuutteja.

232
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Korkein oikeus katsoi ratkaisussaan (kohta 24), että erityinen nöyryyttävyys ei tapauksessa täyttynyt. Perusteluissa todettiin, että raiskauksen tekotavan erityiseen nöyryyttävyyteen viittaavia seikkoja ovat olleet rikoksen tekeminen kolmen vastaajan toimesta muiden asiassa vastaajina olleiden katsellessa sekä teon tapahtuminen julkisella paikalla A:n kodin edustalla. Raiskausrikokseen tyypillisesti kuuluvan nöyryyttävyyden vuoksi sanottu ankaroittamisperuste edellyttää teon poikkeavan nöyryyttävää luonnetta. Tässä tapauksessa raiskaukseen ei ole kuitenkaan liittynyt erityistä pyrkimystä asianomistajan nöyryyttämiseen eikä rikoksen tekotapa sellaista osoittanut, vaikka asianomistajan seuraamiseen onkin liittynyt poikkeuksellisen ahdistavia piirteitä. Myöskään se seikka, että tekijöitä on ollut useita ei sellaisenaan merkitse, että teko on tehty erityisen nöyryyttävällä tavalla. Korkein oikeus katsoi, ettei tämä ankaroittamisperuste täyttynyt.

Fyysisen nöyryyttämisen lisäksi nöyryyttämistä voi tapahtua sanallisesti. Voidaanko tällaista seksuaalisen kajoamisen yhteydessä tapahtuvaa sanallista nöyryyttämistä pitää törkeän seksuaalisen kajoamisen tarkoittamana erityisen nöyryyttävänä tekotapana? Mahdolliset sanalliset karkeudet tai loukkaavat ilmaisut voisivat nähdäkseni vain hyvin poikkeuksellisesti täyttää törkeän seksuaalisen kajoamisen tarkoittaman erityisen nöyryyttävän tekotavan. Tällainen erityinen nöyryyttävyys voisi olla kysymyksessä silloin, kun tekijä voimakkain sanallisin ilmaisuin syyllistää uhria seksuaalisen teon tapahtumisesta ja saa voimakkailla sanallisilla ilmaisuilla uhrin tuntemaan syyllisyyttä seksuaalisen kajoamisen tapahtumisesta. Tämänkaltainen hyvin karkea sanallinen seksuaalisen kajoamisen tapahtumiseen liittyvä uhrin nöyryyttäminen voisi poikkeuksellisissa olosuhteissa täyttää törkeän seksuaalisen kajoamisen tarkoittaman erityisen nöyryyttävyyden.

8.3 Kahdeksaatoista vuotta nuorempi lapsi seksuaalisen kajoamisen kohteena

Tämän ankaroittamisperusteen soveltamiseen ei sinänsä liity tulkinnanvaraisia kysymyksiä. Jos seksuaalinen kajoaminen kohdistuu alle kahdeksantoistavuotiaaseen lapseen, ankaroittamisperuste on käsillä. Hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp, s. 107) on törkeän raiskauksen kohdalla todettu, että kun lapsiin eli alle 16-vuotiaisiin ja tietyissä tilanteissa kahdeksaatoista vuotta nuorempiin lapsiin kohdistuvissa sukupuoliyhteyksissä tulevat sovellettavaksi lapsenraiskausta koskevat säännökset, törkeän raiskauksen mainittu

233
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

ankaroittamisperuste soveltuu lähtökohtaisesti vain lapsen ollessa jo 16 vuotta täyttänyt. Vastaavalla tavalla lapsiin eli alle 16-vuotiaisiin ja tietyissä tilanteissa kahdeksaatoista vuotta nuorempiin lapsiin kohdistuvissa seksuaalisissa teoissa tulevat sovellettavaksi seksuaalista kajoamista lapseen tai törkeää seksuaalista kajoamista lapseen koskevat rangaistussäännökset, ja törkeän seksuaalisen kajoamisen ankaroittamisperuste soveltuu lähtökohtaisesti lapsen ollessa jo 16 vuotta täyttänyt.

Vaikka kysymyksessä oleva ankaroittamisperuste on sinällään selvä, tämän ankaroittamisperusteen kohdalla esille nousevat tekijän tahallisuuteen liittyvät kysymykset. Ratkaisevaa voi siis olla se, onko tekijä ollut tahallisuuden edellyttämällä tavalla tietoinen uhrin olevan alle 18-vuotias. Toinen soveltamisongelma liittyy teon kokonaistörkeyttä koskevaan arviointiin. Seksuaalisen kajoamisen kohdistuminen alle 18-vuotiaaseen täyttää aina ankaroittamisperusteen, joten kysymys siitä, onko kysymys törkeästä seksuaalisesta kajoamisesta vai perustekomuodon mukaisesta seksuaalisesta kajoamisesta määrittyy teon kokonaistörkeysarvioinnin perusteella.

Tämän ankaroittamisperusteen soveltamisessa ratkaisevaa on pelkästään uhrin ikä. Kysymys ei ole arvostuksenvaraisesta seikasta, vaan uhri joko on alle 18-vuotias tai sitten ei ole. Hallituksen esityksessä (HE 216/2013 vp) on törkeän seksuaalisen kajoamisenkin osalta relevantilla tavalla todettu, että tämä ankaroittamisperuste on eri asemassa muihin törkeän raiskauksen kvalifiointiperusteisiin nähden, koska ikään perustuvan kvalifiointiperusteen soveltaminen on mekaanista. Tämä hallituksen esityksen maininta pitää sinänsä paikkansa, mutta säännöksen soveltamisen mekaanisuuden lisäksi on huomattava, että tekijän tahallisuusvaatimus koskee luonnollisesti tekijän tietoisuutta lapsen iästä.

Tämän ankaroittamisperusteen soveltamisen osalta on todettava, että rikosoikeudellisesti vastuullisena tekijänä seksuaalisessa kajoamisessa voi olla 15 vuotta täyttänyt henkilö. Teon kohdistuessa alle 18-vuotiaaseen uhriin törkeän seksuaalisen kajoamisen ankaroittamisperuste on käsillä. Tällöin tekijä voi olla siis nuorempi kuin seksuaalisen kajoamisen uhri, mutta tällä ei ole merkitystä arvioitaessa 3 kohdan mukaisen ankaroittamisperusteen soveltamista. Tällaisessa tilanteessa erityistä huomiota tulee kiinnittää törkeää raiskausta koskevassa aikaisemmassa lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM 4/2014 vp) esitetyn mukaan rikoksen törkeysarvosteluun. Lakivaliokunta on todennut, että alle 18-vuotiaiden tekijöiden tapauksessa tulee huomioida, että suojaikärajoja koskeva sääntely perustuu ajatukseen, jonka mukaan nuorten henkilöiden kyky päättää ryhtymisestä seksuaalisiin suhteisiin

234
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

ja tekoihin ei ole yhtä kehittynyt kuin aikuisilla. Tämän vuoksi on perusteltua, että henkilön iällä on jossain määrin merkitystä arvioitaessa sitä, kuinka törkeänä rikosta on pidettävä. Nähdäkseni tekijän iän merkitystä arvioitaessa huomioon tulee ottaa myös uhrin ikä ja se, onko tekijä vanhempi vai nuorempi kuin tekijä. Jos tekijä on nuorempi kuin seksuaalisen kajoamisen uhri tai jos tekijä ja uhri ovat samanikäisiä, ankaroittamisperusteen alkuperäinen tavoite suojella lasta häntä vahingoittavilta teoilta ei ole päällimmäisenä suojeluintressinä esillä. Tällöin uhrin ikä vain heikosti puoltaa oletusta siitä, että seksuaalinen kajoaminen olisi myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, ja uhrin iän ohella kokonaistörkeysarvostelulla on keskeinen merkitys arvioitaessa sitä, voidaanko rikosta pitää törkeänä seksuaalisen kajoamisen. Jos tekijä on puolestaan vanhempi kuin uhri, uhrin suojaaminen hänen ikänsä perusteella on perusteltua, ja mitä suurempi tekijän ja uhrin välinen ikäero on, sitä selvempää teon moitittavuus on jo yksin uhrin iän perusteella arvioituna. Esimerkiksi, jos tekijä on vaikkapa 17-vuotias ja uhri puolestaan 16-vuotias, tekijän nuorella iällä ei juurikaan voida enää perustella kokonaisarvostelua. Näin ollen uhrin ikää koskevan ankaroittamisperusteen osalta voidaan esittää seuraavat suositukset:

1 Tekijä 15 vuotta täyttänyt ja uhri 16 vuotta eli vanhempi, mutta alle 18-vuotias: rikoslain 20 luvun 4 §:n 1 momentin 3 kohdan mukainen ankaroittamisperuste täyttyy. Erityinen merkitys on tällöin seksuaalisen kajoamisen kokonaistörkeysarvostelulla, ja tässä arvostelussa merkitystä on erityisesti seksuaalisen kajoamisen ja seksuaalisen teon luonteella ja siten muilla ominaisuuksilla kuin uhrin iällä.

2 Tekijä on yli 16-vuotias, mutta alle 18-vuotias, ja uhri on tekijää jonkin verran nuorempi, mutta kuitenkin 16 vuotta täyttänyt: rikoslain 20 luvun 4 §:n 1 momentin 3 kohdan mukainen ankaroittamisperuste täyttyy. Lähtökohtaisena olettamana on tällöin, että rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, ja ainakin kokonaistörkeysarvostelun merkitys ei ole yhtä suuri kuin edellä mainitussa kohdan 1 tilanteessa.

Tässä yhteydessä on syytä nostaa esille myös se, että tietyissä tilanteissa alle 16-vuotiaaseen kohdistuva seksuaalinen teko voi tulla arvioitavaksi seksuaalisena ahdisteluna tai sen törkeänä tekomuotona. Hallituksen esityksen mukaan alle 16-vuotiaisiin lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia koskevat

235
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

säännökset erotettaisiin aikuisiin kohdistuvia rikoksia koskevista säännöksistä. Tavoitteena on, että lapseen kohdistuvaan yksittäiseen seksuaalirikokseen sovellettaisiin pääsääntöisesti vain yhtä rangaistussäännöstä. Tästä säännösten soveltamistilanteiden lähtökohtaisesta erottelusta johtuen on kuitenkin tärkeää tunnistaa ne mahdolliset tilanteet, joissa lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten soveltamisedellytykset eivät erityisesti lapsen ikää koskevan tahallisuusvaatimuksen osalta täyty, jolloin joudutaan arvioimaan aikuisiin kohdistuvia seksuaalirikoksia koskevien säännösten soveltuvuutta, vaikka teko onkin kohdistunut tosiasiassa alle 16-vuotiaaseen lapseen.

Mainituista syistä erottelua ei tule ymmärtää sillä tavoin ehdottomana, että aikuisiin kohdistuviin rikoksiin sovellettavia tunnusmerkistöjä ei voitaisi missään tilanteessa soveltaa, jos rikoksen kohteena oleva henkilö on tosiasiallisesti ollut alle 16-vuotias. Kun lapsenraiskaus tai seksuaalinen kajoaminen lapseen edellyttää tahallisuutta myös uhrin iän suhteen, nämä säännökset eivät tule sovellettaviksi, jos tahallisuus ei täyty. Tällöin tekoon tulee soveltaa yleisiä seksuaalirikoksia koskevia säännöksiä, jos niiden tunnusmerkistöjen mukaiset edellytykset täyttyvät. Kokonaisuudistuksen pykälistä tai hallituksen esityksen perusteluista ei ilmene, tulevatko tällöin ja millä edellytyksillä sovellettaviksi raiskausta tai seksuaalista kajoamista koskevat säännökset. Hallituksen esityksen perusteluissa (HE 13/2022 vp, s. 97) on tähän kysymykseen liittyen todettu, että jos tekoon soveltuu lapsenraiskausta tai seksuaalista kajoamista lapseen kohdistuva säännös taikka näiden rikosten törkeää tekomuotoa koskeva säännös, siihen ei sovellettaisi erikseen raiskausta, seksuaalista kajoamista tai seksuaalista hyväksikäyttöä koskevia säännöksiä. Tulkitsen tätä niin, että tällä lausumalla tarkoitetaan myös sitä, että jos lapsiin kohdistuvien rikosten rangaistussäännös ei tule sovellettavaksi, tekoon voidaan soveltaa aikuisiin kohdistuvia rangaistussäännöksiä, jos niiden edellytykset täyttyvät.

Tahallisuuden osalta on todettava, että tekijän tulee olla tahallisuuden edellyttämällä tavalla tietoinen siitä, että uhri on alle 18-vuotias. Uhrin iän osalta kysymys on olosuhteesta eli tahallisuuden osalta kysymys on olosuhdetahallisuudesta. Uhrin ikää koskevan tahallisuuden osalta kysymys on vastaavasta kysymyksestä kuin lapsen seksuaalisen hyväksikäytön kohdalla tekijän tahallisuudesta suhteessa siihen, onko lapsi alle 16-vuotias. Tältä osin korkein oikeus on ottanut kantaa tekijän tahallisuuteen suhteessa lapsen ikään ratkaisussaan KKO 2014:54. Korkein oikeus sovelsi todennäköisyystahallisuutta arviossaan. Jos tekijä esimerkiksi lapsen kehitysvaiheen tai tapaamisolosuhteiden taikka muiden seikkojen perusteella on ymmärtänyt tai tekijän

236
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

on täytynyt ymmärtää tämän olevan alle 16-vuotias, tahallisuusvaatimuksen asettama edellytys tekijän tietoisuudelle täyttyy. Tällöin tekijän tahallisuutta ei poista esimerkiksi se, että kumppani ilmoittaa tekijälle olevansa 16 vuotta täyttänyt. Tekijä syyllistyy lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, jos hän on ollut tietoinen lapsen iästä tai tälle on syntynyt epäilys siitä, että lapsi on alle 16-vuotias. Eli tekoa on lapsen ikää koskevilta osin pidettävä tahallisena, jos tekijän on täytynyt pitää varsin todennäköisenä, että kohde on alle 16-vuotias. Sellaisessa tilanteessa, jossa tekijä väittää, että hän erehtyi lapsen iästä ja että hän oletti lapsen olevan yli 18-vuotias, keskeisessä asemassa on näytön arviointi ja sen arviointi, onko tekijä voinut uskottavasti erehtyä lapsen ikää koskevasta olosuhteesta. Kysymys on aina kertomusten ja muun todistelun arvioinnista, ja sen seurauksena näyttö ei joskus välttämättä riitä siihen, että tekijän voitaisiin katsoa olleen tahallisuuden vaatimalla tavalla selvillä lapsen iästä. Usein on kuitenkin niin, että tekijän on täytynyt pitää varteenotettavana mahdollisuutena sitä, että lapsi on alle 18-vuotias. Jos tekijä tällaisessa tilanteessa ryhtyy seksuaaliseen kanssakäymiseen lapsen kanssa ilman, että hän luotettavalla tavalla vakuuttuu lapsen iästä, tekijän ei voida katsoa erehtyneen sillä tavoin lapsen iästä, että tälle voitaisiin antaa merkitystä.

Miten teon olosuhdetta koskeva tahallisuus tulee arvioida? Tahallisuutta säännellään rikoslain 3 luvun 6 §:ssä. Säännöksen mukaan tekijä on aiheuttanut seurauksen tahallaan, jos hän on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen taikka pitänyt seurauksen aiheuttamista varmana tai varsin todennäköisenä. Säännös koskee ainoastaan tahallisuutta suhteessa rikoksen seurauksiin. Hallituksen esityksessä (HE 44/2002 vp, s. 87) esitettiin, että tahallisuuden määritelmä olisi koskenut myös tunnusmerkistön täyttymisen edellyttämiä olosuhteita. Lakivaliokunnan mietinnöstä (LaVM 28/2002 vp, s. 9–10) ilmenevällä tavalla valiokunta päätyi siihen, että pykälässä säädetään ainoastaan seuraustahallisuudesta. Olosuhdetahallisuus jäi oikeuskäytännössä arvioitavaksi, jolloin lakivaliokunnan mietinnön mukaan huomioon on otettava tunnusmerkistöerehdystä koskeva säännös.

Olosuhdetahallisuutta koskeva rajanveto jätettiin lainsäätäjän tietoisella ratkaisulla oikeuskäytännössä ratkaistavaksi. Lainsäätäjän ratkaisu jätti avoimeksi teko-olosuhteiden suhteen noudatettavan tahallisuuden alimman asteen. Teko-olosuhteiden osalta ratkaisukäytäntö ei ollut 2000-luvun alussa sillä tavoin vakiintunut, että se olisi oikeuttanut katsomaan

237
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

olosuhdetahallisuuden osalta olevan voimassa tietty noudatettava tulkintakanta.²²⁵ Olosuhdetahallisuudesta on annettu lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten osalta edellä mainittu ratkaisu KKO 2014:54 ja sen lisäksi ainakin kuusi merkittävää prejudikaattia uudistuneiden yleisten oppien voimaan tulon jälkeen. Nämä ratkaisut on mainittu tahallisuutta koskevassa prejudikaatissa KKO 2013:17 (kohta 31), ja ne ovat siis

• lahjusrikkomusta koskeva ratkaisu KKO 2006:37

• törkeää huumausainerikosta koskeva ratkaisu KKO 2006:64

• avunantoa törkeään velallisen petokseen koskeva ratkaisu KKO 2009:87

• kunnianloukkausta koskeva ratkaisu KKO 2010:88 ja

• seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöä koskeva ratkaisu KKO 2012:66.

Viimeisimmässä olosuhdetahallisuutta koskevassa ratkaisussa KKO 2013:17 oli kysymys yrityssalaisuuden väärinkäytöstä. Rikoslain 30 luvun 6 §:n 1 kohdan mukaan yrityssalaisuuden väärinkäyttöön syyllistyy henkilö, joka oikeudettomasti käyttää tässä laissa rangaistavaksi säädetyllä teolla tietoon saatua tai ilmaistua toisella kuuluvaa yrityssalaisuutta elinkeinotoiminnassa. Tahallisuuden osalta kysymys koski sitä, oliko X ollut tietoinen, että hänen yhtiössään moottorikelkkapukuja valmistettaessa olisi käytetty erään toisen yhtiön kaavoja. Tietoisuus kaavojen käytön oikeudettomuudesta perustettiin asiassa esitettyyn selvitykseen. Tekijän tietoisuutta ja tahallisuutta arvioitiin sen mukaan, oliko hän pitänyt varmana tai varsin todennäköisenä, että väärinkäytön kohde oli yrityssalaisuus ja että se oli saatu tietoon tai ilmaistu rikoksella.

Korkeimman oikeuden kaikissa edellä mainituissa ratkaisuissa olosuhdetahallisuus on määritelty todennäköisyystahallisuuden perusteella. Ratkaisussa KKO 2014:54 (kohta 9) on todettu, että korkein oikeus on tahallisuutta määrittelevän säännöksen voimaantulon jälkeen antamissaan ratkaisuissa arvioinut olosuhdetahallisuutta yksinomaan todennäköisyystahallisuuden perusteella (KKO 2013:55 ja 2013:17 sekä jälkimmäisen ratkaisun kohdassa 31 mainitut muut ratkaisut). Korkein oikeus on aikaisemmissa ratkaisuissaan katsonut rikosoikeudellisten periaatteiden ja tulkintasääntöjen vahvasti puoltavan sitä, että olosuhdetahallisuutta arvioidaan noudattaen mahdollisimman
__________
225 Ks. myös Lappi-Seppälä 2003, s. 781.

238
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

yhtenäistä perustetta. Ongelmallisina on pidetty lähinnä tilanteita, joissa tekijä rikosvastuun torjumiseksi tarkoituksellisesti pyrkii välttämään merkityksellistä tietoa taikka laiminlyö erityisen vastuuasemansa taikka teko-olosuhteiden synnyttämän selvitysvelvollisuuden. Heli Korkka-Knuts, Dan Helenius ja Dan Frände ovat ratkaisuihin KKO 2006:64, KKO 2009:87, KKO 2010:88, KKO 2012:66, KKO 2013:17, KKO 2013:55, KKO 2014:54, KKO 2015:66, KKO 2016:92 ja KKO 2019:107 viitaten todenneet, että todennäköisyystahallisuutta on sovellettava seuraustunnusmerkkien ohella muihin tunnusmerkistötekijöihin.²²⁶ Tapani on puolestaan ratkaisun KKO 2012:66 johdosta todennut, että lakivaliokunnan mietinnössä olevaa tahallisuutta koskevaa mainintaa ei tule käsittää siten, että talousrikoksissa tulisi soveltaa säännönmukaisesti todennäköisyystahallisuutta alempaa rajanvetomallia. Olosuhdetahallisuuden raja jää lakivaliokunnan mietinnön mukaan arvioitavaksi oikeuskäytännössä, eikä mikään estä soveltamasta myös talousrikoksissa johdonmukaisesti todennäköisyystahallisuutta.²²⁷

Lakivaliokunta viittasi yleisten oppien uudistamista koskevassa mietinnössään olosuhdetahallisuuden osalta tunnusmerkistöerehdykseen. Lakivaliokunnan mukaan olosuhdetahallisuus jää tunnusmerkistöerehdystä koskevan säännöksen perusteella oikeuskäytännössä arvioitavaksi (LaVM 28/2002 vp, s. 10). Tunnusmerkistöerehdystä koskevan rikoslain 4 luvun 1 §:n mukaan teko ei ole tahallinen, jos tekijä ei teon hetkellä ole selvillä kaikkien niiden seikkojen käsilläolosta, joita rikoksen tunnusmerkistön toteutuminen edellyttää, tai jos hän erehtyy sellaisesta seikasta. Tunnusmerkistöerehdyksessä on näin ollen kysymys rikosoikeudellisesti merkityksellisestä erehdyksestä, ja erityisesti tunnusmerkistöerehdyksessä on kysymys tiedon puutteesta tai väärästä tiedosta.²²⁸ Tunnusmerkistöerehdyksen näkökulmasta ongelma koskee tunnusmerkistöön kuuluvia normatiivisesti merkityksellisiä seikkoja. Tekijän tulee tuntea ne olosuhteet, jotka luovat tunnusmerkistöön normatiivisesti merkityksellisen elementin.²²⁹

Tunnusmerkistöerehdyksen kohteena ovat tunnusmerkistötekijät. Joka erehtyy tai on tietämätön tunnusmerkistön määrittämästä teko-olosuhteesta, ei ole selvillä tunnusmerkistötekijöistä. Kuten Lappi-Seppälä on todennut, tällöin on käsillä erehdyksen perustilanne, joka pätee sellaisenaan kuvaileviin
__________
226 Korkka-Knuts – Helenius – Frände 2020, s. 202.
227 Tapani 2012, s. 612.
228 Korkka-Knuts – Helenius – Frände 2020, s. 214.
229 Korkka-Knuts – Helenius – Frände 2020, s. 217.

239
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tunnusmerkkeihin. Kun kysymys on aistein havaittavaan todellisuuteen kuuluvista seikoista, asian ratkaisee todellisuusvastaavuus eli tekijän käsityksen ja empiirisen maailman välinen suhde.²³⁰ Arvottamista edellyttävissä tunnusmerkeissä tilanne on ongelmallisempi. Tällöin joudutaan erikseen miettimään, mistä tekijän tulee olla selvillä ja mitä selvillä oleminen niiden yhteydessä ylipäätään tarkoittaa. Uhrin iän suhteen kysymys on aistein havaittavasta seikasta. Olosuhdetahallisuus ja siinä yhteydessä viittaaminen tunnusmerkistöerehdykseen liittyy kiinteästi näytöllisiin kysymyksiin. Minkälaista näyttöä vaaditaan siitä, että jokin tunnusmerkistön kannalta relevantti seikka tulee näytetyksi? Tähän nähden on nähdäkseni luontevaa, että itse tahallisuutta koskeva tulkinta on sama sekä seurausten että olosuhteiden kohdalla. Pohdinta siirtyy siihen, milloin on esitetty riittävä näyttö, jonka perusteella tekijän voidaan katsoa olleen varsin todennäköisesti tietoinen seikan olemassaolosta. Toiselta puolen kysymys on siitä, milloin väite tiedon puutteesta tai väärän tiedon olemassaolosta on sillä tavoin uskottava, että se poistaa tahallisuuden. Korkein oikeus ei ole nähnyt tarvetta arvioida olosuhdetahallisuutta toisin kuin seuraustahallisuutta. Lapsen ikää koskevan tahallisuuden arviointia koskevassa ratkaisussaan KKO 2014:54 korkein oikeus on arvioinut tahallisuuden arvioinnin lähtökohtia seuraavasti:

KKO 2014:54:

– –

10. Säännöksen edellyttämän tahallisuuden on katettava kaikki tunnusmerkistöön kuuluvat seikat. Seksuaalirikoksia koskevien rikoslain 20 luvun säännösten esitöiden (HE 6/1997 vp s. 182) mukaan tekijän tulee olla tietoinen siitä, että hän tekee seksuaalisen teon suojaikärajaa nuoremman lapsen kanssa. Jos tekijä esimerkiksi lapsen kehitysvaiheen tai tapaamisolosuhteiden perusteella on ymmärtänyt lapsen olevan suojaikärajaa nuorempi, tahallisuusvaatimuksen asettama edellytys tekijän tietoisuudelle täyttyy. Tällöin tekijän tahallisuutta ei poista esimerkiksi pelkästään se, että kumppani ilmoittaa hänelle olevansa suojaikärajan ylittänyt.

11. Korkein oikeus toteaa, että sovellettavan säännöksen ja sen sisältämän suojaikärajan tarkoituksena on suojella lasta vahingolliselta seksuaaliselta kanssakäymiseltä. Tästä johtuen on luonnollista, että seksuaaliseen kanssakäymiseen ryhtyvällä vanhemmalla henkilöllä on vastuu siitä, että kumppani on ylittänyt laissa säädetyn suojaikärajan. Tämä saattaa joissain tilanteissa
__________
230 Lappi-Seppälä 2004, s. 6.

240
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

ja olosuhteissa edellyttää myös kumppanin iän tarkempaa selvittämistä. Usein kuitenkin kumppanin iän luotettava selvittäminen on ongelmallista. Kumppanin ilmoitukseen ei voi aina luottaa.

12. Edellä mainituissa lain esitöissä onkin lähdetty siitä, että tahallisuutta ei poista se, että kumppani ilmoittaa väärin ikänsä, jos tekijä on esimerkiksi lapsen kehitysvaiheen tai tapaamisolosuhteiden perusteella voinut päätellä, ettei lapsi ole ylittänyt suojaikärajaa. Näin ollen tahallisuus voi täyttyä myös silloin, vaikka tekijä on pyrkinyt varmistumaan kumppanin iästä.

13. Korkein oikeus on ratkaisussaan 2006:64 katsonut, että kuljettamansa huumausaineen laadusta tarkoituksellisesti tietämättömänä pysyneiden osalta ei ollut perusteltua tulkita rikoslain 4 luvun 1 §:n tunnusmerkistöerehdystä koskevaa säännöstä niin, että tämänluonteinen tietämättömyys riittäisi poistamaan tahallisuuden huumausaineen laatua koskevalta osalta. Myös silloin, jos nuoren henkilön kanssa seksuaaliseen tekoon ryhtyneen voidaan olosuhteista päätellen katsoa tarkoituksellisesti jättäneen varmistumatta kumppanin iästä, on perusteltua, ettei ainakaan tämä seikka poista tahallisuutta.

14. Korkein oikeus on aikaisemmin useiden eri rikosten osalta arvioinut olosuhdetahallisuutta sen perusteella, onko tekijä voinut pitää rikoksen tunnusmerkistön täyttäviä seikkoja varsin todennäköisinä. Korkein oikeus katsoo, että tätä arviointitapaa voidaan lähtökohtaisesti soveltaa myös kysymyksessä olevan lapsen seksuaalisen hyväksikäytön osalta. Silloinkin voidaan olosuhteista riippuen antaa merkitystä sille, kuinka tekijä on suhtautunut kumppanin iän selvittämiseen.

Seksuaalisen kajoamisen tekijän tahallisuus suhteessa uhrin ikään määrittyy todennäköisyystahallisuuden perusteella (ks. myös KKO 2014:54). Arvioitavana on se, onko tekijä pitänyt varsin todennäköisenä, että uhri on alle 18-vuotias. Tekijän kiistäessä olleensa tietoinen siitä, että uhri on alle 18-vuotias, tekijän tahallisuus tulee arvioida asiassa esitetyn näytön perusteella. Tällöin olennaista on se, missä seksuaalinen kajoaminen on tapahtunut. Onko kysymys teosta, jonka tapahtuessa tekijä ja uhri eivät ole aiemmin tavanneet tai tunteneet toisiaan entuudestaan? Tällöin keskeinen merkitys on uhrin ulkoisella olemuksella ja siitä tehtävillä johtopäätöksillä. Jos tekijä on tuntenut tai tiennyt uhrin entuudestaan, erehtyminen uhrin iästä ei ole välttämättä uskottavaa. Kaikkiaan tahallisuutta koskeva arvio joudutaan tekemään sillä perusteella, onko tekijän täytynyt pitää varsin todennäköisenä sitä, että uhri on alle 18-vuotias vai voidaanko tekijän erehtymistä uhrin iästä pitää uskottavana.

241
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Tahallisuuden lisäksi törkeää seksuaalista kajoamista koskevan 3 kohdan mukaisen ankaroittamisperusteen kohdalla merkitystä saa teon kokonaisarvostelu. Tässä yhteydessä nostan esille eräitä näkökohtia kokonaistörkeysarvostelun merkityksestä tilanteessa, jossa ankaroittamisperusteena on se, että seksuaalinen kajoaminen on kohdistunut alle 18-vuotiaaseen lapseen. Lakivaliokunta on mietinnössään (LaVM 4/2014 vp) kiinnittänyt huomiota siihen, että tilanteessa, jossa raiskauksen ankaroittamisperusteena on se, että teko on kohdistunut alle 18-vuotiaaseen lapseen, raiskauksen kokonaistörkeysarvostelulla on korostunut merkitys arvioitaessa sitä, tuleeko raiskausta pitää törkeänä vai ei. Raiskaus on rikoksena erityisen moitittava. Teon kohdistuminen alle 18-vuotiaaseen osoittaa vielä tavanomaiseen raiskaukseen verrattuna korostunutta moitittavuutta. Nämä seikat puoltaisivat sitä, että raiskaus olisi myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä, kun se kohdistuu alle 18-vuotiaaseen lapseen.

Uhrin iän lisäksi tämä ankaroittamisperuste ei edellytä kuitenkaan itse seksuaaliselta teolta muuta, joten ankaroittamisperuste on käsillä vakavuudeltaan hyvinkin erilaisissa teoissa. Tällöin kokonaisarvosteluvaatimus mahdollistaa sen, että yksittäistapauksessa ei päädytä kohtuuttoman ankariin rangaistuksiin yksin ankaroittamisperusteen täyttymisen vuoksi (KKO 2013:57, kohta 4). Tilanne on kokonaistörkeysarvostelun osalta osin samankaltaisesta tilanteesta kuin törkeässä lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä, jonka osalta korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2011:102 todennut seuraavaa:

13. – – kokonaisarvostelu on tapauskohtaista, ja sen merkitys voi vaihdella eri rikosten kohdalla. Seksuaalirikokset ovat tyypillisesti rikoksia, joiden osalta vakavuudeltaan hyvinkin erilaisissa teoissa voivat täyttyä tunnusmerkistön mukaiset ankaroittamisperusteet. Senkin vuoksi kokonaisarvostelulla on näissä rikoksissa painava merkitys. Tällöin huomiota on kiinnitettävä kaikkiin tekoon, tekijään ja teon uhriin liittyviin seikkoihin. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön törkeysarvioinnissa merkitystä voidaan antaa ennen kaikkea sille, miten paheksuttavana tekoa on luonteensa, tekotapansa ja vahingollisuutensa vuoksi pidettävä.

Vastaavalla tavalla seksuaalisen kajoamisen kohdistuessa alle 18-vuotiaaseen uhriin kokonaistörkeysarvostelussa huomiota on kiinnitettävä kaikkiin tekoon, tekijään ja teon uhriin liittyviin seikkoihin. Korkein oikeus on törkeää raiskausta koskevassa ratkaisussaan (KKO 2017:69, kohdat 14 ja 15) todennut, että raiskausrikokseen voi syyllistyä monella eri tavalla ja että eri tekojen moitittavuudessa on eroja. Jo lähtökohtaisesti vakavan loukkauksen

242
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

arvioiminen puheena olevan luvun 1 §:n mukaiseksi raiskaukseksi sisältää myös sellaisia raiskauksen vakavia ilmenemismuotoja, jotka eivät kuitenkaan välttämättä täytä luvun 2 §:ssä tarkoitettuja törkeän tekomuodon arviointikriteereitä. Raiskauksessa rikoksen törkeyden kokonaisarvostelu voi olla erilainen riippuen siitä, mistä ankaroittamisperusteesta on kysymys. Jos raiskausrikoksessa on useita tekijöitä, kokonaisarvostelussa tulee kiinnittää kunkin tekijän kohdalla huomiota siihen, miten tekijä itse osallistuu tekoon. Raiskauksia koskevassa oikeuskäytännössä teon törkeyttä on katsottu lisäävän muun muassa teon pitkä kesto, sen suunnitelmallisuus sekä tekoon sisältynyt vapaudenriisto tai kotirauhan rikkominen.

Seksuaalisen kajoamisen kokonaistörkeysarvostelun osalta voidaan esittää seuraavat suositukset:

• Tekijä ja uhri ovat molemmat alle 18-vuotiaita ja toisilleen entuudestaan tuttuja. Tekijä ja uhri ovat samoissa kotibileissä, ja uhri ei päihtymyksen vuoksi voi ilmaista tahtoaan. Tekijä kohdistaa uhrin puolustuskyvyttömästä tilasta huolimatta koskettelua uhrin rintojen ja sukuelimen alueelle (ei kuitenkaan sukupuoliyhteys) ja syyllistyy rikoslain 20 luvun 3 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaiseen seksuaaliseen kajoamiseen. Uhrin ikään perustuva törkeän seksuaalisen ankaroittamisperuste täyttyy, mutta uhrin iällä ei ole todellisuudessa seksuaalisen kajoamisen moitittavuutta lisääviä piirteitä. Tällaisessa tilanteessa seksuaalista kajoamista ei ole välttämättä pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

• Tekijä on 19-vuotias ja uhri 17-vuotias eli tekijä on uhria jonkin verran vanhempi ja he tuntevat toisensa entuudestaan. Asianosaiset tapaavat sattumalta kolmannen henkilön asunnossa ja juttelevat keskenään hetken. Tekijä ehdottaa seksiä uhrille, mutta tämä ilmoittaa, ettei sitä halua. Tekijä tarttuu uhrista kiinni, kaataa sohvalle, kourii kovakouraisesti uhria tämän rintojen alueelta ja suutelee. Uhrin ikään perustuva ankaroittamisperuste täyttyy. Tekotapana on selvästi seksuaalisen kajoamisen täyttävä teko, joka tekotavaltaan jonkin verran puoltaa teon kokonaistörkeysarvostelua. Tekijän ja uhrin välinen ikäero on puolestaan vähäinen eikä puolla teon pitämistä kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Kysymys on rajanvetotilanteesta, jossa painava merkitys on annettava seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen luonteelle ja jossa tekoa voisi pitää kokonaisarvostelussa törkeänä.

243
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

• Tekijä on noin 30-vuotias tai sitä vanhempi ja uhri puolestaan yli 16-vuotias, mutta alle 18-vuotias. Tekijä tapaa sattumalta alkoholista tai muista päihteistä sekaisin olevan uhrin eikä uhri voi ilmaista tahtoaan. Tekijä hyödyntää uhrin tahdonmuodostuskyvyn puutteen ja kohdistaa tähän vähäistä pidemmän aikaa seksuaalista hyväilyä eri puolille kehoa. Käsillä on rikoslain 20 luvun 3 §:n 2 momentin 3 kohdan mukainen seksuaalinen kajoaminen, ja uhrin ikään perustuva törkeää seksuaalista kajoamista koskeva ankaroittamisperuste täyttyy. Tässä tapauksessa ankaroittamisperusteen säätämisen taustalla oleva lasten suojelemiseen liittyvä tavoite puoltaa voimakkaasti teon pitämistä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Lisäksi kun otetaan huomioon tekijän ja uhrin välinen ikäero ja seksuaalisen teon tekotapa, seksuaalista kajoamista on pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Sama tulkinta on luonnollisesti sellaisessa teossa, jossa tekijä väkivaltaa käyttämällä pakottaa uhrin tekemään seksuaalisia tekoja tekijälle ja myös tällaisessa tekotavassa kokonaistörkeysarvostelun perusteella seksuaalista kajoamista on pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

244
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

9 Seksuaalinen hyväksikäyttö

9.1 Seksuaalisen hyväksikäytön yleiset kriteerit

Seksuaalinen hyväksikäyttö on säädetty rangaistavaksi rikoslain 20 luvun 5 §:ssä. Seksuaalisessa hyväksikäytössä on kysymys siitä, että tekijä asemaansa hyväksikäyttäen saa erityisessä heikommassa tai haavoittuvassa asemassa olevan henkilön osallistumaan joko sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavaan seksuaaliseen tekoon. Säännös ei koske tekoja, joihin teon kohde ei osallistu vapaaehtoisesti, vaikka teot muutoin tapahtuisivat säännöksessä kuvatuissa olosuhteissa, vaan tällaiset teot tulevat arvioitaviksi raiskauksena tai seksuaalisena kajoamisena. Voimassa olevan seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan rangaistussäännöksen sisältö on seuraava:

Seksuaalinen hyväksikäyttö

Joka asemaansa hyväksikäyttäen saa osallistumaan sukupuoliyhteyteen tai ryhtymään muuhun seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavaan seksuaaliseen tekoon

1) kahdeksaatoista vuotta nuoremman henkilön, joka on koulussa, laitoksessa, työsuhteessa tai vapaa-ajan toiminnassa hänen määräysvaltansa tai valvontansa alainen taikka muussa niihin rinnastettavassa alisteisessa suhteessa häneen,

2) kahdeksaatoista vuotta nuoremman henkilön, jonka kyky itsenäisesti päättää seksuaalisesta käyttäytymisestään on hänen kypsymättömyytensä sekä osapuolten ikäeron vuoksi olennaisesti heikompi kuin tekijällä,

3) henkilön, joka on hoidettavana sairaalassa tai muussa laitoksessa ja jonka mahdollisuus muodostaa tai ilmaista tahtoaan on sairauden, vammaisuuden tai muun heikkoudentilan vuoksi heikentynyt, tai

4) henkilön, jonka mahdollisuus muodostaa tai ilmaista tahtoaan on heikentynyt toisen henkilön erityisen valta-aseman väärinkäytön vuoksi,

on tuomittava, jollei teosta muualla tässä luvussa säädetä yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta, seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

245
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Seksuaalinen hyväksikäyttö koskee siis tekoja, joissa tekijä saa asemaansa hyväksikäyttäen erityisessä heikommassa tai haavoittuvassa asemassa olevan henkilön osallistumaan sukupuoliyhteyteen tai seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavaan seksuaaliseen tekoon. Seksuaalista kanssakäymistä ei ole kuitenkaan katsottu perustelluksi rajoittaa kaikentyyppisissä tilanteissa, joissa henkilöiden välillä on jonkinlainen valta- tai voimasuhde. Seksuaalisen hyväksikäytön rangaistavuus on säännöksessä rajattu koskemaan vahvempaa asemaa hyväksikäyttäen tehtyjä seksuaalisia tekoja vain erikseen määritellyissä tilanteissa, joissa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen ja vahingon riski heikommalle osapuolelle on merkittävä.²³¹

Säännös ei kuitenkaan koske tekoja, joihin teon kohde ei osallistu vapaaehtoisesti, vaikka teot muuten tapahtuisivat säännöksessä tarkemmin kuvatuissa olosuhteissa. Tällaiset vapaaehtoisuuden puuttumiseen perustuvat teot arvioidaan raiskauksena tai seksuaalisena kajoamisena. Se, onko teossa kysymys raiskauksesta tai seksuaalisesta kajoamisesta vai seksuaalisesta hyväksikäytöstä, ratkeaa rajatapauksissa erityisesti sen perusteella, kuinka heikossa asemassa teon kohde on.

Niin sanottuun suostumusperusteiseen malliin siirtymisen keskeisenä tausta-ajatuksena on, että sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaaliseen tekoon osallistumisen tulee perustua vapaaehtoisuuteen. Osallistumista voidaan pitää vapaaehtoisena, kun henkilö on osallistunut siihen omasta valinnastaan ja tällaisen valinnan tekemiseen hänellä on ollut riittävä kyky ja mahdollisuus. Raiskaussäännöksessä ja seksuaalista kajoamista koskevassa säännöksessä erityisesti 2 momentin 2 ja 3 kohdissa rangaistavaksi on esitetty säänneltäväksi ne tilanteet ja olosuhteet, joissa tällaista valinnanmahdollisuutta ei ole ollut.

Raiskausta koskevan 1 §:n 2 momentin 3 kohdassa ja vastaavasti seksuaalisen kajoamisen säännöksessä on pyritty kuvaamaan niitä olosuhteita, joissa aitoa valinnanmahdollisuutta ei ole ollut ja eräänä tällaisena tekotapana mainitaan erityisen valta-aseman vakava väärinkäyttö. Rangaistavuus edellyttää siten ensinnäkin erityistä valta-asemaa, jolla tarkoitetaan tyypillisesti työsuhteeseen, taloudelliseen valtasuhteeseen, valmennussuhteeseen, uskonnolliseen auktoriteettiasemaan tai muuhun elämän perusedellytysten kannalta merkitykselliseen asemaan perustuvaa valta-asemaa. Valta-aseman lisäksi
__________
231 HE 13/2022 vp, s. 111. Perustuslakivaliokunta ei lausunnossaan esittänyt huomioita seksuaalisen hyväksikäytön sääntelystä. Ks. PeVL 20/2022 vp.

246
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

edellytetään myös sitä, että tätä asemaa käytetään vakavasti väärin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että uhria painostetaan nimenomaisesti tai antamalla vähintäänkin ymmärtää sukupuoliyhteydellä olevan keskeinen merkitys tällaisen valtasuhteen kannalta merkityksellisen edun kannalta eli esimerkiksi työsuhteen jatkumisen tai uskonnolliseen yhteisöön kuulumisen kannalta. Tässäkin arviossa keskeistä on kiinnittää huomiota siihen, onko valta-aseman väärinkäytöllä vaikutettu toisen tahdonmuodostuskykyyn sillä tavoin, että aitoa valinnanmahdollisuutta sukupuoliyhteyteen tai muun seksuaalisen kanssakäymisen suostumisen kannalta ei ole ollut.

Tällaisessa raiskaussäännöksen tai seksuaalisen kajoamisen säännöksen tarkoittamassa valta-aseman väärinkäyttötilanteessa merkitystä ei siis ole sillä, että asianomistaja olisi näennäisesti suostunut sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaaliseen tekoon. Selvyyden vuoksi on todettava, että valta-asemassa oleva voi toki syyllistyä raiskaukseen tai seksuaaliseen kajoamiseen myös muilla raiskauksen tai seksuaalisen kajoamisen tunnusmerkistöissä kuvatuilla perusteilla, eli esimerkiksi pakottamalla asianomistajan väkivaltaa käyttäen sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaaliseen tekoon taikka olemalla sukupuoliyhteydessä taikka kohdistamalla seksuaalisen teon toiseen vastoin asianomistajan ilmaisemaa kielteistä suhtautumista. Valta-asematilanteissa säännöksessä mainittu valta-aseman väärinkäyttö olisi siten valta-asemaa koskeva erityinen tekotapa.

Tähän valta-aseman väärinkäyttöön liittyy keskeisesti kysymys seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Valta-asemia on hyvin erilaisia, ja niitä voi liittyä moniin elämän osa-alueisiin. On myös olemassa hyvin monen tasoisia valta-aseman väärinkäyttötilanteita, ja näillä on erilaisia vaikutuksia siihen, miten vakavasti toisen henkilön valinnanmahdollisuutta kavennetaan. Kun raiskauksessa tai seksuaalisessa kajoamisessa edellytyksenä täytyy olla se, että erityistä valta-asemaa käytetään sillä tavoin väärin, että aitoa valinnanmahdollisuutta sukupuoliyhteyteen tai seksuaaliseen kanssakäymiseen suostumisessa ei ole, tätä vähäisemmät vaikuttamiset jäisivät kokonaan rankaisematta, jos raiskausta tai seksuaalista kajoamista vähäisempiä vaikuttamisia tahdonmuodostukseen ei säädettäisi rangaistavaksi seksuaalisena hyväksikäyttönä.

Valta-asemien ja niihin liittyvien tilanteiden erilaisuudesta johtuen katson valta-asemaa koskevien tilanteiden muodostavan asteikollisen janan, jossa toisessa päässä on raiskauksen tai seksuaalisen kajoamisen tunnusmerkistön täyttävät väärinkäyttötilanteet, keskivaiheilla seksuaalisen hyväksikäytön tilanteet, joissa tahdonmuodostukseen on epäasiallisesti vaikutettu (ei kuitenkaan valinnanmahdollisuutta kokonaan poistaen) ja toisessa päässä

247
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

rankaisemattomat tilanteet, joissa valta-asemassa oleva ei ole millään tavoin käyttänyt asemaansa väärin ja joissa molemmilla on ollut aito valinnanmahdollisuus seksuaalisesta kanssakäymisestä päätettäessä.²³²

9.2 Aseman hyväksikäyttö

9.2.1 Koulu, laitos, työsuhde tai vapaa-ajan toiminta

Seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan säännöksen 1 kohdassa mainitaan koulu, laitos, työsuhde ja muu vapaa-ajan toiminta. Säännöksen tarkoituksena on suojella koulussa, muussa laitoksessa, työsuhteessa tai vapaa-ajan toiminnassa taikka muuten alisteisessa asemassa olevia alle 18-vuotiaita nuoria auktoriteettiasemassa olevien henkilöiden heihin kohdistamalta seksuaaliselta hyväksikäytöltä.

Säännöksen 1 kohdan mukaisessa tilanteessa uhrin tulee olla ensinnäkin alle 18-vuotias. Lisäedellytyksenä on, että nuori on näissä tilanteissa joko tekijän määräysvallan tai valvonnan alainen taikka että hän on muussa niihin rinnastettavassa alisteisessa asemassa tekijään nähden. Hallituksen esityksen (HE 13/2022 vp) mukaan voimakasta määräysvalta- ja valvontasuhdetta edustaa esimerkiksi vangin asema vankilan henkilöstöön nähden, mutta säännös soveltuu myös huomattavasti löyhemmän valvontasuhteen, kuten koulussa opettajan aseman, harrastustoiminnassa valmentajan tai ohjaajan aseman ja työsuhteessa tai työharjoittelussa esimiehen aseman, hyväksikäyttöön.²³³ Vankilaolosuhteiden osalta on todettava, että alle 18-vuotiaita ehdotonta vankeutta suorittavia henkilöitä ei ole vuosittain erityisen suuri määrä, joten säännöksen soveltaminen ei juurikaan aktualisoidu vankilaoloissa, vaikka selvää on, että vankilan henkilöstö on vankiin nähden sellaisessa asemassa, että asemaan perustuva määräysvalta on olemassa. Koululla tarkoitetaan kaikenlaisia oppilaitoksia eli kysymys voi olla koulusta, jonne oppilas on velvollinen menemään tai vapaaehtoisesta laitoksesta. Koulun tai laitoksen toiminnan ei tarvitse perustua lainsäädäntöön, ja myös yksityisen ylläpitämässä laitoksessa voi olla käsillä sellainen alistussuhde, jota seksuaalisen hyväksikäytön rangaistussäännöksessä tarkoitetaan. Seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva
__________
232 Ks. seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan rangaistussäännöksen kriittisen tarkastelun osalta esimerkiksi Piha 2022, s. 18–39.
233 HE 13/2022 vp, s. 112.

248
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

säännös soveltuu myös edellä mainittuihin laitosolosuhteisiin rinnastettavassa alisteisessa asemassa oleviin nuoriin kohdistuvaan seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Tällaisessa asemassa nuori voi olla joissain tapauksissa esimerkiksi leiriolosuhteissa suhteessa leirin toiminnasta huolehtiviin aikuisiin, kuten ohjaajiin, yövahteihin tai keittäjiin.²³⁴

Koulussa tai vastaavassa säännöksessä tarkoitetussa olosuhteessa edellytetään sitä, että tekijä käyttää asemaansa hyväksi saadakseen toisen sukupuoliyhteyteen tai ryhtymään toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavaan tekoon tai alistumaan sellaisen teon kohteeksi. Aseman hyväksi käyttämisellä tarkoitetaan muun ohella sitä, että tekijä vetoaa nimenomaisesti asemansa tuomiin mahdollisuuksiin vaikuttaa toisen olosuhteisiin tai antaa ymmärtää tällaisen mahdollisuuden olevan olemassa ja sen avulla vaikuttaa toisen päätökseen seksuaaliseen kanssakäymiseen ryhtymisestä. Kysymyksessä voi olla vihje joistakin eduista, jos uhri suostuu seksuaaliseen kanssakäymiseen. Asema hyväksikäytöstä on kysymys myös, jos tekijä käyttää hyväkseen henkistä yliotetta saadakseen uhrin seksuaaliseen kanssakäymiseen. Tekijä ei saa käyttää hyväkseen asemaansa tahdonvoimaltaan vielä kypsymättömän nuoren taivuttamiseksi. Tällaisesta hyväksikäytöstä on kysymys silloin, kun vanhempi henkilö ikänsä ja oikeuksiensa johdosta on olennaisesti nuorta vahvemmassa asemassa ja käyttää sitä hyväkseen nuoren taivuttamiseen. Aseman hyväksi käyttämisellä tarkoitetaankin sitä, että henkilö väärinkäyttää asemansa tuomaa mahdollisuutta vaikuttaa heikommassa tai alisteisessa asemassa olevan päätökseen seksuaaliseen tekoon ryhtymisestä. Aseman hyväksikäyttöä ja nuoren alisteista asemaa arvioitaessa tulee ottaa huomioon tekijän menettely sekä tämän lisäksi myös nuoren kypsyys ja ikä. Säännöksen soveltamista rajaa kuitenkin se, että säännös ei kiellä kaikenlaisia nuorten ja heitä vanhempien henkilöiden seksuaalisuhteita silloinkaan, kun vanhempi osapuoli on nuorta vahvemmassa asemassa.²³⁵

KKO 2018:60: Korkeimman oikeuden ratkaisussa olivat rangaistuksen mittaamisen osalta arvioitavana opettajan oppilaaseen kohdistamat seksuaaliset teot ja sukupuoliyhteydet. Tapauksessa naisopettaja oli ollut lukuisia kertoja sukupuoliyhteydessä ja muulla tavoin tehnyt seksuaalisia tekoja kahdelle poikaoppilaalleen, jotka olivat tapahtuma-aikaan 13–15- ja 12–13-vuotiaita. Opettajan syyksi oli hovioikeudessa luettu kaksi törkeää
__________
234 HE 6/1997 vp, s. 178 ja HE 13/2022 vp, s. 112.
235 HE 6/1997 vp, s. 178.

249
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, kaksi seksuaalista hyväksikäyttöä sekä törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen. Alemmat asteet olivat katsoneet seksuaalisen hyväksikäytön osalta, että opettaja oli asemaansa hyväksikäyttäen taivuttanut määräysvaltansa ja valvontansa alaiset oppilaansa sukupuoliyhteyksiin ja muihin seksuaalisiin tekoihin.

Koulu- ja laitosolosuhteiden lisäksi säännös soveltuu myös muuhun näihin rinnastettavaan alisteisessa suhteessa olevaan. Tällaisessa rinnasteisessa asemassa nuori voi olla esimerkiksi leiriolosuhteissa leirin toiminnasta huolehtiviin aikuisiin nähden. Esimerkiksi jonkin urheilulajin tai muun harrastuksen leiriolosuhteet tai jo pelkästään harjoitusolosuhteet voivat olla sellaiset, että alle 18-vuotias lapsi on alisteisessa suhteessa harrastuksen ohjaajaan.

Uskonnollisessa yhteisössä alisteinen suhde tekijän ja nuoren välillä voi syntyä esimerkiksi erilaisissa leiriolosuhteissa taikka sellaisissa suhteellisen suljetuissa uskonnollisissa yhteisöissä, joissa jollekin johtohenkilölle tai johtohenkilöille muodostuu selvä johtoasema yhteisön muihin jäseniin nähden. Tällaisessa uskonnollisessa yhteisössä johtavan tahon aseman hyväksikäyttö voi ilmentyä esimerkiksi erilaisena uhkaamisena nuoren joutumisesta ”kadotukseen”, jollei hän suostu seksiin. Myös muunlainen aseman hyväksikäyttö voi tulla kysymykseen. Uskonnollisten yhteisöjen sisällä jäsenten keskinäinen riippuvuus voi tulla arvioitavaksi myös säännöksen 4 kohdan nojalla, jossa edellytyksenä on, että tekijä asemaansa hyväksikäyttäen taivuttaa seksuaaliseen tekoon henkilön, joka on hänestä erityisen riippuvainen. Esimerkiksi hallituksen esityksessä (HE 6/1997 vp) todetaan, että henkisen riippuvuussuhteen käyttö voi liittyä myös voimakkaan uskonnollisen tai muun vakaumuksen aiheuttamaan riippuvuuteen, jos esimerkiksi tällaisen henkistä sitoutumista edellyttävän liikkeen johtohenkilöt käyttävät auktoriteettiasemaansa väärin.²³⁶

9.2.2 Uhrin kypsymättömyyden hyväksikäyttö

Seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan rangaistussäännöksen 2 kohdassa on säädetty kahdeksaatoista vuotta nuoremman henkilön kypsymättömyyden hyväksikäytöstä. Säännöksen mukaan rangaistavaa on seksuaalinen kanssakäyminen kahdeksaatoista vuotta nuoremman henkilön kanssa, jonka kyky itsenäisesti päättää seksuaalisesta käyttäytymisestään on hänen kypsymättömyytensä sekä osapuolten ikäeron vuoksi olennaisesti heikompi kuin tekijällä.
__________
236 HE 6/1997 vp, s. 179.

250
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Rangaistavuuden edellytyksenä on ensinnäkin, että alle 18-vuotias nuori on kypsymätön päättämään seksuaalisesta kanssakäymisestään. Toiseksi vaaditaan sitä, että tekijän ja uhrin välillä on tietty ikäero ja että uhrin kyky päättää kanssakäymisestä on olennaisesti heikompi kuin tekijällä. Rangaistavuuden lisäedellytyksenä aikaisemmin olleesta vaatimuksesta, että tekijä käyttää törkeästi hyväksi tätä uhrin kypsymättömyyttä, on puolestaan uudistuksessa luovuttu. Säännöksen 2 kohta ei edellytä sitä, että tekijä on kohteeseen nähden muodollisessa auktoriteettiasemassa. Osapuolten välinen suhde voi perustua tuttavuuteen, ystävyyteen tai muuhun tämänkaltaiseen seikkaan. Kohdan tarkoituksena on suojella niitä nuoria, jotka ovat ikäisiään ruumiillisesti ja henkisesti kehittymättömämpiä käyttämään seksuaalista itsemääräämisoikeuttaan. Säännöksellä ei kuitenkaan ole tarkoitus suojella kaikenlaisia nuorten ja näitä vanhempien henkilöiden välisiä seksuaalisuhteita. Säännöksellä ei myöskään ole tarkoitus suojella sellaisia seksuaalisia suhteita, joissa vanhempi henkilö on kypsempi ja vahvemmassa asemassa, jos nuorella on kuitenkin riittävän tasavertainen kyky ja vapaus päättää itse osallistumisestaan seksuaaliseen tekoon. Rangaistavuuden olennainen edellytys on, että vanhempi käyttää asemaansa hyväksi nuoren saamiseksi seksuaaliseen kanssakäymiseen.²³⁷ Teon rangaistavuus edellyttää myös tämän kohdan osalta sitä, että tekijä käyttää asemaansa hyväkseen. Kysymys ei ole mistään muodollisen aseman hyväksikäytöstä, vaan riittävää on pelkästään tiedollisen aseman hyväksikäyttö. Tekijä on tietoinen nuoren kypsymättömyydestä, ja tekijä käyttää tätä tiedollista valta-asemaansa hyväkseen päästäkseen seksuaaliseen kanssakäymiseen nuoren kanssa.

KKO 2017:31: Korkeimman oikeuden ratkaisussa oli esillä rangaistuksen mittaamisen osalta tilanne, jossa asianomistajaa huomattavasti vanhemman miehen oli alemmissa asteissa katsottu syyllistyneen seksuaaliseen hyväksikäyttöön käyttämällä törkeästi väärin asianomistaja A:n kypsymättömyyttä ja taivuttamalla A muun muassa useita kertoja sukupuoliyhteyteen tämän täytettyä 16 vuotta. Seksuaalinen hyväksikäyttö oli jatkunut noin viisi kuukautta lapsen seksuaalisen hyväksikäytön päättymisen jälkeen.

Tämän seksuaalisen hyväksikäytön kohdalla on tietty yhteys lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rajoitussäännökseen (RL 20:17). Rajoitussäännöksen mukaan kysymys ei ole lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jos osapuolten iässä sekä kypsyydessä ei ole suurta eroa. Rikoslain 20 luvun 5 §:n 1 momentin
__________
237 HE 13/2022 vp, s. 113 ja ks. myös LaVM 3/1998 vp, s. 22.

251
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

2 kohdan mukaisessa seksuaalisessa hyväksikäytössä osapuolten ikäeron tulee olla ainakin jonkin verran suurempi kuin mitä edellä todetussa rajoitussäännöksessä tarkoitetaan. Ikäeron tulee siis olla käytännössä enemmän kuin viisi vuotta, ellei kypsyydessä ole muuten selvää epäsuhtaa.²³⁸ Tämän osapuolten ikäeron johdosta alle 18-vuotias on kypsymätön päättämään seksuaalisesta kanssakäymisestä. Kysymys on siten siitä, että tällainen nuori voisi hyvin päättää seksuaalisesta kanssakäymisestään samanikäisen nuoren kanssa, mutta reilusti vanhempaan tekijään verrattuna nuori voi olla siinä määrin kypsymätön, että kysymys on pikemminkin tekijän valta-aseman hyväksikäytöstä kuin tasavertaisesta suhteesta.

Arvioitaessa henkilöiden kykyä päättää itsenäisesti seksuaalisesta käyttäytymisestään on otettava huomioon osapuolten iän lisäksi heidän henkinen ja ruumiillinen kehittyneisyytensä sekä elämänkokemuksensa. Kyky itsenäisiin päätöksiin edellyttää henkistä kypsyyttä ja kykenevyyttä harkita päätösten ja käyttäytymisen vaikutuksia. Tekijän ja uhrin välisellä ikäerolla on merkitystä arvioitaessa osapuolten kypsyyseroa. Rangaistussäännöksen kannalta vaaditaan nähdäkseni reilusti yli viiden vuoden ikäeroa tilanteessa, jossa uhri on 16-vuotias. Ikäero voi olla noin 10 vuoden luokkaa, jos uhri on lähempänä kahdeksaatoista vuotta. Ikäeron lisäksi teon rangaistavuus edellyttää, että uhrin kypsyys päättää seksuaalisesta käyttäytymisestään on olennaisesti heikompi kuin tekijällä. Tässä arviossa tulee ottaa huomioon ensinnäkin osapuolten muu kanssakäyminen ja se, minkälaisesta suhteesta on kysymys. Jos kysymys on siitä, että vanhempi henkilö on erilaisin keinoin houkutellut nuorta seksuaaliseen kanssakäymiseen eikä osapuolten välillä ole ollut mitään aitoa kanssakäymistä, kysymys on uhrin kypsymättömyyden hyväksikäyttämisestä. Sen sijaan, jos osapuolten välille on syntynyt hiljalleen suhde, jonka edetessä osapuolten välille syntyy myös seksuaalista kanssakäymistä, kysymys ei ole välttämättä kypsymättömyyden hyväksikäytöstä, koska nuori on voinut aidosti ja vapaaehtoisesti päättää kanssakäymisestään ja sen etenemisestä vanhemman osapuolen kanssa.

9.2.3 Sairaus, vammaisuus tai muu heikkoudentila

Säännöksen kohdassa 3 kysymys on seksuaalisesta kanssakäymisestä sellaisen henkilön kanssa, joka on hoidettavana sairaalassa tai muussa laitoksessa ja jonka kyky puolustaa itseään tai kyky muodostaa tai ilmaista tahtoaan
__________
238 HE 13/2022 vp, s. 113.

252
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

on sairauden, vammaisuuden tai muun heikkoudentilan vuoksi heikentynyt. Keskeistä tässäkin kohdassa on, vastaavalla tavoin kuin seksuaalisen hyväksikäytön kaikissa kohdissa, tekijän asemaansa perustuva taivuttaminen. Lisäksi vaaditaan sitä, että sairaalassa tai laitoksessa olevan henkilön kyky puolustaa itseään tai kyky ilmaista tai muodostaa tahtoaan on sairauden, vammaisuuden tai muun heikkoudentilan vuoksi heikentynyt. Säännös ei enää edellytä kyvyn olennaista heikentymistä, mutta heikentymisen tulee olla sellaista, ettei henkilö voi riittävästi harkita osallistumispäätöksensä merkitystä. Jos henkilö on puolestaan niin heikossa kunnossa tai asemassa, ettei hän voi muodostaa tai ilmaista tahtoaan, teko tulee arvioitavaksi seksuaalisen hyväksikäytön sijasta raiskauksena tai seksuaalisena kajoamisena.²³⁹ Arviointi sen suhteen, milloin kysymys on siitä, että uhri ei voi sairaudesta johtuvasta syystä muodostaa tai ilmaista tahtoaan ja milloin taas tähän nähden lievempiasteisesta uhrin sairauden aiheuttamasta tahdonmuodostuskyvyn heikentymisestä, voi olla tulkinnanvarainen ja vaikeasti ratkaistava kysymys.

Teon kohteena tulee olla sairaalassa tai muussa laitoksessa hoidettavana oleva henkilö. Hoidon syy voi olla oikeastaan mikä hyvänsä, mutta säännös edellyttää sitä, että uhrilla on laitoksessa ollessaan sellainen sairaus, vammaisuus tai muu heikkoudentila, että uhrin kyky puolustautua tai ilmaista tahtoaan on heikentynyt. Sairaudella ja vammaisuudella tarkoitetaan samaa kuin raiskauksessa ja seksuaaliseen tekoon pakottamisessa. Sairaus voi olla fyysistä tai psyykkistä, ja vammaisuus voi ilmetä ruumiillisena tai henkisenä vammana tai vajavaisuutena.²⁴⁰

Seksuaalinen hyväksikäyttö edellyttää tässäkin kohdassa sitä, että tekijä käyttää hyväksi asemaansa. Aseman hyväksikäyttämisellä tarkoitetaan tämän kohdan osalta sitä, että tekijällä on jonkinlainen asema sairaalassa tai muussa laitoksessa ja että tässä asemassa tapahtuu uhrin taivuttaminen seksuaaliseen kanssakäymiseen. Sairaalaolosuhteissa epäilemättä lääkäreillä on säännöksen tarkoittama asema, mutta tämän lisäksi muillakin uhrin hoitoon osallistuvilla henkilöillä voi olla seksuaaliseen hyväksikäyttöön nähden riittävä asema. Tämän kohdan mukaisessa seksuaalisessa hyväksikäytössä ratkaisevaa on kuitenkin uhrin heikentyneen puolustuskyvyn tai mielipiteen ilmaisemiskyvyn hyväksikäyttäminen eikä niinkään tekijän muodollinen valta-asema uhriin nähden, joten sairaalaolosuhteissa myös uhrin hoitoon osallistuvalla
__________
239 HE 13/2022 vp, s. 114.
240 HE 13/2022 vp, s. 114. Ks. myös HE 6/1997 vp, s. 179.

253
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

henkilökunnalla laajemminkin on säännöksen tarkoittama asema uhriin nähden.²⁴¹ Vastaavalla tavalla muussa laitoksessa tapahtuvien tekojen kohdalla vaaditaan tekijältä tiettyä asemaa laitoksen organisaatiossa. Tekijä voi olla oikeastaan tässäkin tilanteessa kuka tahansa laitoksen henkilöstöön kuuluva, jolla on pääsy uhrin luokse. Tekijäpiiriä rajaa se, että tekijällä täytyy olla jokin asema sairaalan tai laitoksen organisaatiossa eikä tämän kohdan mukaisena tekijänä voi olla organisaatiosta täysin ulkopuolinen henkilö. Esimerkiksi sairaalassa tai laitoksessa vierailulla oleva henkilö ei täytä tämän kohdan mukaiselta tekijältä vaadittavia kriteereitä. Säännös edellyttää aina asemaa hyväksikäyttäen tapahtuvaa toisen taivuttamista.

Säännöksen 3 kohdassa teko voi kohdistua kaikkiin 16 vuotta täyttäneisiin henkilöihin. Kohde voi siis olla yhtä hyvin 16-vuotias kuin 86-vuotias. Säännös ei koske sellaisia tekoja, joissa potilaan kyky ei ole lainkaan heikentynyt eikä tekoon liity aseman hyväksikäyttöä. Säännöksen tarkoitus ei ole säätää rangaistavaksi sairaiden tai vammaisten sellaisia seksuaalisuhteita, joissa ei loukata kummankaan osapuolen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Kohta ei koske myöskään hoidettavana olevien henkilöiden keskinäistä seksuaalista kanssakäymistä, kun heidän välillään ei ole säännöksessä tarkoitettua asemaan perustuvaa hyväksikäyttöä.²⁴²

9.2.4 Erityisen valta-aseman väärinkäyttö

Säännöksen 4 kohdassa on säädetty rangaistavaksi teot, joissa tekijä asemaansa hyväksikäyttäen taivuttaa seksuaaliseen kanssakäymiseen tai saa alistumaan seksuaalisen teon kohteeksi henkilön, jonka mahdollisuus muodostaa tai ilmaista tahtoaan on heikentynyt toisen henkilön erityisen valta-aseman väärinkäytön vuoksi. Säännöksessä ei ole tarkemmin määritetty riippuvaisen aseman perustetta. Hallituksen esityksessä on todettu, että valta-aseman tulisi olla merkitykseltään erityisen suuri. Kysymykseen tulevat siten erilaiset työsuhteisiin, taloudellisiin valtasuhteisiin, henkiseen auktoriteettiin ja muuhun henkiseen valta-asemaan sekä käytännön avun tarpeeseen perustuvat valtasuhteet, joissa toinen osapuoli on heikommassa tai alisteisessa asemassa.²⁴³
__________
241 HE 13/2022 vp, s. 114. Ks. myös Matikkala 2018a, s. 155, jossa hän kirjoittaa, että kyseeseen tulevat lääkärit ja muu hoitohenkilökunta, jolla on tehtäviensä vuoksi pääsy potilaan tai hoidettavan luokse.
242 HE 13/2022 vp, s. 114.
243 HE 13/2022 vp, s. 114–115.

254
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Rangaistavuus edellyttää, että erityistä valta-asemaa käytetään väärin. Tällä viitataan siihen, että sukupuoliyhteyteen tai seksuaaliseen tekoon saamisessa puututaan valtasuhteen perusteena olevaan seikkaan tai muuten käytetään väärin valta-aseman tuomaa vaikutusmahdollisuutta. Seksuaalisessa hyväksikäytössä valta-aseman väärinkäytössä ei kuitenkaan puututa yhtä vahvasti toisen valinnan mahdollisuuteen kuin raiskauksessa tai seksuaalisessa kajoamisessa. Kysymys on siten valtasuhteen heikomman osapuolen suojaamisesta tilanteissa, joissa tämän valinnanmahdollisuus on väärinkäytön vuoksi heikentynyt vähemmässä määrin kuin raiskauksessa tai seksuaalisessa kajoamisessa. Ihmisten kesken on olemassa lukemattomia erilaisia riippuvuussuhteita ja valta-asetelmia, joista vain erityisen merkittävien valta-asemien seksuaalista hyväksikäyttämistä on pidettävä rangaistavina.

Seksuaalisen hyväksikäytön tekomuoto on säännöksen 4 kohdassa avoin tekopaikan suhteen ja sen suhteen, miten tekijä saa uhriin nähden rakennettua sellaisen erityisen riippuvaisen aseman, jossa tekijä sitten käyttää hyväksi uhrin erityisen riippuvaista tilaa. Kuten oikeuskirjallisuudessa on todettu, elämässä on paljon erilaisia riippuvuussuhteita eikä kaikissa riippuvuussuhteissa ole kysymys säännöksen tarkoittamasta asetelmasta.²⁴⁴ Rangaistavuutta rajoittaa se, että kysymys tulee olla erityisestä valta-asemasta, ja tätä asemaa tulee käyttää väärin. Tämän kohdan aikaisemman säännöksen mukaisesta seksuaalisen hyväksikäytön tulkinnasta on korkeimman oikeuden prejudikaatit KKO 2010:1 (esimies – työntekijä), KKO 2011:1 (lääkäri – potilas) ja KKO 2014:17 (kansanparantaja – oppilas). Olen käsitellyt näitä tapauksia jo edellä raiskausta koskevan säännöksen kohdalla ja esittänyt tulkintasuosituksia, miten tapauksia voisi mahdollisesti arvioida nykyisen säännöksen muotoilun valossa.

9.3 Lopuksi

Seksuaalisen hyväksikäytön rangaistavuuden ala on riippuvainen siitä, miten raiskausta koskevaa tunnusmerkistöä jatkossa tulkitaan ja miten suostumuksen puuttumista arvioidaan. Voimassa olevassa suostumuksen puuttumiseen perustuvassa sääntelymallissa seksuaaliselle hyväksikäytölle ei nähdäkseni jää kovin merkittävää soveltamisalaa, mutta se toimii tärkeänä lisänä sen suhteen, että rangaistavan käyttäytymisen ala säilyy riittävän laajana.
__________
244 Ks. esimerkiksi Matikkala 2018a, s. 155.

255
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

10 Seksuaalinen ahdistelu

Seksuaalirikoksia koskeviin säännöksiin lisättiin lailla 509/2014 uutena rangaistussäännöksenä seksuaalista ahdistelua²⁴⁵ koskeva rikoslain 20 luvun 5 a §. Säännöksen soveltamisala rajattiin koskettelemalla tapahtuviin tekoihin, ja kysymys on lievimmin rangaistavasta seksuaalirikoksesta. Seksuaalista ahdistelua koskeva säännös tulee sovellettavaksi, jollei teosta säädetä rangaistusta muualla rikoslain 20 luvussa.

Seksuaalisen ahdistelun soveltamisalaa laajennettiin kokonaisuudistuksessa, ja sitä koskeva rikoslain 20 luvun 6 §:n säännös on seuraava:

Seksuaalinen ahdistelu

Joka

1) koskettelemalla tai

2) kosketteluun voimakkuutensa tai toistuvuutensa vuoksi vakavuudeltaan rinnastettavalla tavalla sanallisesti, lähettämällä tai esittämällä viestin tai kuvan, ottamalla kuvan tai itseään paljastamalla, taikka muulla vastaavalla tavalla

tekee toiselle seksuaalisen teon, joka on omiaan loukkaamaan tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta, on tuomittava, jollei teosta muualla tässä luvussa säädetä rangaistusta, seksuaalisesta ahdistelusta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Tässä yhteydessä on syytä todeta, että perustuslakivaliokunta katsoi lausunnossaan (PeVL 20/2022 vp), että hallituksen esityksessä ehdotettua sääntelyä tulisi avoimen tekotapatunnusmerkin ”muulla vastaavalla tavalla” osalta täsmentää. Lakivaliokunta ei kuitenkaan mietinnöstään (LaVM 10/2022 vp)
__________
245 Hallituksen esityksessä HE 216/2013 vp rikoksen nimikkeenä oli vielä ”Seksuaalinen häirintä”, mutta lakivaliokunta (LaVM 4/2014 vp) muutti nimikkeeksi ”Seksuaalinen ahdistelu”, jotta rikos erottuisi tasa-arvolain mukaisesta seksuaalisesta häirinnästä.

257
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

ilmenevällä tavalla täsmentänyt sääntelyä eikä tehnyt muutoksia hallituksen esityksen mukaiseen ehdotukseen. Lakivaliokunta totesi, että saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta pitää hyväksyttävänä myös sitä, että tunnusmerkistö sisältää avoimen tekotapatunnusmerkistön ”taikka muulla vastaavalla tavalla”. Tunnusmerkistössä ei voida luetella yksityiskohtaisesti kaikkia mahdollisia tekotapoja, joilla toista voidaan seksuaalisesti ahdistella. Näin ollen tekotapojen luetteleminen tyhjentävästi jättäisi säännöksen soveltamisalaltaan kapeammaksi kuin hallituksen esityksessä ehdotettu säännös ja seksuaalisena ahdisteluna pidettäviä tekoja, jotka rinnastuvat moitittavuudeltaan säännöksessä mainittuihin, jäisi rankaisemattomaksi.

Seksuaalista ahdistelua koskevalla kriminalisoinnilla halutaan suojata aikaisempaa kattavammin seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja ruumiillista koskemattomuutta. Seksuaalisella ahdistelulla tarkoitetaan koskettelemalla tai muilla siihen vakavuudeltaan rinnastettavilla tavoilla tehtyjä seksuaalisia tekoja, jotka ovat omiaan loukkaamaan toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja jotka eivät ole rikoslain 20 luvun muiden säännösten nojalla ankarammin rangaistavia. Säännöstä muutettiin aikaisempaan nähden siten, että se kattaa koskettelun lisäksi muitakin seksuaalisia tekoja, jotka voimakkuutensa tai toistuvuutensa vuoksi ovat vakavuudeltaan kosketteluun rinnastettavia. Tällaisia tekoja voitaisiin tehdä sanallisesti, lähettämällä tai esittämällä viestin tai kuvan, ottamalla toisesta kuvan tai itseään paljastamalla. Tunnusmerkistö on siinä mielessä avoin, että se koskee myös muita tällaisia kosketteluun vakavuudeltaan rinnastettavia tekoja. Kysymyksessä ei kuitenkaan ole sellainen häirintätyyppinen säännös, jonka soveltaminen muodostuu ennakoimattoman laajaksi. Edellytys, että teko rinnastuu voimakkuutensa tai toistuvuutensa vuoksi vakavuudeltaan kosketteluun, jättää säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle vähäisemmät seksuaaliset teot sekä sellaiset teot, joiden seksuaalisuus tai seksuaalista itsemääräämisoikeutta tyypillisesti loukkaava luonne on hyvin tulkinnanvarainen.²⁴⁶
__________
246 HE 13/2022 vp, s. 115–116.

258
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

10.1 Sääntelyn historiaa

Seksuaalirikoksia ja erityisesti raiskausrikoksia koskevaa arviomuistiota (OM 25/2012) koskevissa lausunnoissa esitettiin useiden lausunnonantajien toimesta, että seksuaalinen häirintä tulisi säätää rangaistavaksi.²⁴⁷ Lausuntopalautteen jälkeen tuolloin vielä seksuaalisena häirintänä käsitelty rikos sisällytettiin hallituksen esitysluonnokseen. Esityksen mukainen seksuaalisen häirinnän tunnusmerkistö oli seuraava:

Seksuaalinen häirintä²⁴⁸

Joka koskettelemalla tai muulla siihen vakavuudeltaan rinnastettavalla tavalla tekee toiselle teon, joka on omiaan loukkaamaan tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä rangaistusta, seksuaalisesta häirinnästä sakkoon.

Kuten edellä olevasta luonnoksen mukaisesta ehdotuksesta ilmenee, hallituksen esitysluonnoksessa rangaistusasteikoksi oli kaavailtu ainoastaan sakkorangaistusta. Lisäksi tekotapoina oli mainittu koskettelemalla tai muulla tähän rinnastettavalla tavalla tehty seksuaalinen teko. Tekotapaa ei olisi myöskään kytketty rikoslain 20 luvun 10 §:n (509/2014) mukaisen määritelmäsäännöksen mukaiseen seksuaalisen teon määritelmään. Luonnoksessa oli myös ehdotettu, että säännös olisi tullut sovellettavaksi, jollei teosta muualla laissa ole säädetty rangaistusta. Soveltamista ei ollut rajattu rikoslain 20 luvun mukaisiin rikoksiin, vaan säännös olisi ollut ehdotuksen mukaan toissijainen kaikkiin muualla säädettyihin rangaistuksiin nähden. Tällainen sääntelymalli olisi mahdollistanut sen, että tekoa olisi arvioitu pelkästään uuden säännöksen perusteella, vaikka teko olisi selvästi täyttänyt ankarammin rangaistavan rikoksen tunnusmerkistön.

Hallituksen esityksen luonnoksesta pyydettyjen lausuntojen jälkeen hallituksen esityksessä (HE 216/2013 vp) seksuaalista häirintää koskevan rikoksen rangaistusasteikoksi esitettiin sakko tai enintään kuuden kuukauden
__________
247 Seksuaalista häirintää koskevan rangaistussäännöksen säätämistä esittivät sosiaali- ja terveysministeriö, Keski-Suomen syyttäjänvirasto, Suomen Tuomariliitto ry, Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry, professori Johanna Niemi ja Naisjärjestöjen Keskusliitto ry. Ks. arviomuistiota koskeva lausuntotiivistelmä OM 54/2012, s. 46.
248 Ks. luonnos 11.7.2013 hallituksen esitykseksi s. 90. Säännös ei toteutunut tässä muodossaan.

259
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

vankeusrangaistusta. Lisäksi rangaistavuuden toissijaisuus rajattiin koskemaan ainoastaan rikoslain 20 luvun mukaisia rikoksia. Edelleen tekotapa oli kytketty seksuaalisen teon määritelmään siten, että seksuaalinen häirintä olisi edellyttänyt koskettelemalla tai siihen vakavuudeltaan rinnastuvaa seksuaalista tekoa. Hallituksen esityksessä säännöksen sisällöksi esitettiin seuraavaa:

Seksuaalinen häirintä²⁴⁹

Joka koskettelemalla tai muulla siihen vakavuudeltaan rinnastettavalla tavalla tekee toiselle seksuaalisen teon, joka on omiaan loukkaamaan tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta, on tuomittava, jollei teosta muualla tässä luvussa säädetä rangaistusta seksuaalisesta häirinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Eduskuntakäsittelyn aikana hallituksen esityksen mukaisen seksuaalisen häirinnän kohdalla huomiota kiinnitettiin ensinnäkin rikosnimikkeeseen. Seksuaalinen häirintä rikosnimikkeenä ei ollut riittävän erottuva tasa-arvolain mukaisesta seksuaalisesta häirinnästä. Perustuslakivaliokunta totesi tältä osin (PeVL 6/2014 vp), että naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 7 §:n 5 momentin mukaan seksuaalista häirintää pidetään tasa-arvolaissa tarkoitettuna syrjintänä. Saman pykälän 6 momentin mukaan seksuaalisella häirinnällä tarkoitetaan ”sanallista, sanatonta tai fyysistä, luonteeltaan seksuaalista ei-toivottua käytöstä, jolla tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti loukataan henkilön henkistä tai fyysistä koskemattomuutta erityisesti luomalla uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai ahdistava ilmapiiri”. Hallituksen esityksen mukainen seksuaalinen häirintä oli soveltamisalaltaan tarkoitettu suppeammaksi kuin tasa-arvolain mukainen seksuaalinen häirintä. Tämän johdosta perustuslakivaliokunta katsoi, että säännöksen nimike tulee muuttaa selvemmin rikosta kuvaavaksi. Lakivaliokunta päätyi siihen (LaVM 4/2014 vp), että rikosnimike on ”Seksuaalinen ahdistelu”, ja tämän nimikkeen katsottiin kuvaavan Seksuaalinen häirintä -nimikettä paremmin teon luonnetta rikoksena.
__________
249 Ks. HE 216/2013 vp, s. 69. Seksuaalista häirintää koskeva rangaistussäännös ei tullut voimaan hallituksen esityksen mukaisessa muodossaan.

260
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Toiseksi eduskuntakäsittelyn aikana kiinnitettiin huomiota säännöksen sanamuodon täsmällisyyteen. Hallituksen esityksen (HE 216/2013 vp) mukaiseen ehdotukseen sisältyi tekotapana ensinnäkin koskettelemalla tehty seksuaalinen teko. Tämä ei ollut täsmällisyyden kannalta ongelmallinen. Toisena tekotapana oli ehdotettu kosketteluun vakavuudeltaan rinnastuva seksuaalinen teko. Perustuslakivaliokunta (PeVL 6/2014 vp) katsoi, että hallituksen esityksen mukaista avointa tekotapaa (”koskettelemalla tai muulla siihen vakavuudeltaan rinnastettavalla tavalla”) on lähtökohtaisesti pidettävä rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen kannalta ongelmallisena. Tämä avoin tekotapa oli täsmällisyyden kannalta ongelmallinen ja perustuslakivaliokunta katsoi, että jos tämä kosketteluun rinnastuva tekotapa halutaan säilyttää, säännökseen tulisi lisätä jokin avointa tekotapaa kuvaava tekotapa, jotta säännöksen perusteella voitaisiin riittävän hyvin ennakoida, minkälaisia tekoja pidetään rangaistavina.

Lakivaliokunta totesi, että rangaistussäännöksen soveltamisalaa oli pyritty hallituksen esityksessä rajaamaan ja ottamaan huomioon rangaistavuutta rajoittavat kriminalisointiperiaatteet. Ehdotetussa säännöksessä on kuitenkin useita tulkinnanvaraisia rajauksia. Ensinnäkin ehdotuksen mukaan tekotapana voi olla kosketteluun vakavuudeltaan rinnastuva tekotapa. Toiseksi kysymyksessä tulee olla seksuaalinen teko, joka määritetään rikoslain 20 luvun 10 §:n 2 momentissa (509/2014). Kolmanneksi teon seksuaalisen teon tulee olla sellainen, että teko on omiaan loukkaamaan kohteen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Lakivaliokunnan arvion mukaan erikseen arvioituina nämä tunnusmerkistötekijät voisivat olla riittävän täsmällisiä, mutta yhdessä ne muodostavat kokonaisuuden, jonka perusteella rangaistavuuden ala jää epäselväksi. Hallituksen esityksen mukaan rangaistavien tekojen piiri voisi olla sangen laaja, ja rangaistavuus olisi arvioitava viime kädessä yksittäistapauksittain ottaen huomioon se, mitä kulloinkin olisi pidettävä hyväksyttävän seksuaalisen käyttäytymisen rajana. Rangaistavuuden rajat eivät voineet lakivaliokunnan arvion mukaan olla näin tulkinnanvaraiset ja epäselvät. Säännöksen täsmällisyyteen liittyvistä näkökohdista ja sääntelyn täsmällisyyden parantamiseksi lakivaliokunta katsoi, että seksuaalinen ahdistelu tulee rajata vain koskettelemalla tapahtuviin seksuaalisiin tekoihin. Näin ollen lakivaliokunta esitti säännöksen sanamuodoksi seuraavaa:

261
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Seksuaalinen ahdistelu²⁵⁰

Joka koskettelemalla tekee toiselle seksuaalisen teon, joka on omiaan loukkaamaan tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta, on tuomittava, jollei teosta muualla tässä luvussa säädetä rangaistusta, seksuaalisesta ahdistelusta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Ennen kokonaisuudistusta voimassa olleen seksuaalisen ahdistelun rajaamista ainoastaan koskettelemalla tapahtuviin tekoihin perusteltiin erityisesti rikosoikeudellisella laillisuusperiaatteella. Aikaisemman säännöksen hallituksen esityksen (HE 216/2013 vp) käsittelyn yhteydessä perustuslakivaliokunta katsoi lausunnossaan (PeVL 6/2014 vp), että säännökseen sisältyvää avointa tekotapaa (”koskettelemalla tai muulla siihen vakavuudeltaan rinnastettavalla tavalla”) on lähtökohtaisesti pidettävä rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen kannalta ongelmallisena (ks. PeVL 48/2002 vp, s. 3/II). Perustuslakivaliokunnan mukaan seksuaalisen häirinnän erityisluonteeseen kuitenkin kuuluu, että häirintää voi olla varsin monentyyppistä (vrt. PeVL 16/2013 vp, s. 4/I). Valiokunta totesi, että laillisuusperiaatteen kannalta tuolloin ehdotettua tunnusmerkistöä tulisi täsmentää esimerkiksi sisällyttämällä siihen joitakin nimenomaisesti kuvattuja tekotapoja, jotta kyseisen rangaistussäännöksen perusteella voidaan riittävän hyvin ennakoida, millaisia tekoja pidetään rangaistavina. Lakivaliokunta katsoi tuolloin antamassaan mietinnössä (LaVM 4/2014 vp) ongelmalliseksi täsmentää säännöstä esimerkkiluettelolla, ja säännös rajattiin koskemaan vain koskettelemalla tapahtuvia tekoja.

Aikaisemman seksuaalista ahdistelua koskevan rangaistussäännöksen sisältö muuttui eduskuntakäsittelyn aikana merkittävästi, ja säännöksen soveltamisala kaventui hallituksen esityksen mukaiseen pykäläehdotukseen verrattuna. Koskettelemalla tapahtuvien seksuaalisten tekojen lisäksi muulla tavoin tapahtuvat seksuaaliset teot eivät tule kysymykseen, joten tällaisia muita tekotapoja koskevilta osin hallituksen esityksen perustelut eivät ole hyödynnettävissä säännöksen tulkinnassa. Hallituksen esityksen perusteluja lukiessa on siten syytä verrata lopullista säännöksen sanamuotoa ja arvioida, miltä osin perustelut ovat hyödynnettävissä ja vastaavat lopullista säännöksen sisältöä.

Alun perin seksuaalisen ahdistelun sisältöä ei ollut kytketty rikoslain 20 luvun 10 §:n 2 momentin (509/2014) mukaiseen seksuaalisen teon
__________
250 Tässä muodossa eduskunta myös säännöksen lopulta sääti.

262
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

määritelmään, ja tässä yhteydessä pohdittiin sitä, mikä on rikoslain 20 luvun mukaisen seksuaalisen häirinnän suhde tasa-arvolain mukaiseen seksuaalisen häirinnän määritelmään. Tasa-arvolain mukaan seksuaalista häirintä voivat olla sukupuolisesti vihjailevat eleet tai ilmeet, jotka ovat toistuvia, härskit puheet, kaksimieliset vitsit sekä vartaloa, pukeutumista tai yksityiselämää koskevat huomautukset tai kysymykset toistuvasti esiintyvinä. Edelleen seksuaalista häirintää tasa-arvolain tarkoittamassa mielessä ovat puhelinsoitot, sähköposti- ja tekstiviestit, esille asetetut pornoaineistot, fyysinen koskettelu, sukupuoliyhteyttä tai muuta sukupuolista kanssakäymistä koskevat ehdotukset tai vaatimukset ja raiskaus tai sen yritys. Selvää on, että kaikki tasa-arvolain mukaiset seksuaalista häirintää koskevat teot eivät ole rikoslain 20 luvun 10 §:n 2 momentin (509/2014) tarkoittamia seksuaalisia tekoja. Rikoslain 20 luvun 5 a §:n (509/2014) mukainen seksuaalinen ahdistelu rajattiin koskemaan ainoastaan koskettelemalla tapahtuvia seksuaalisia tekoja. Näin ollen rikoslain 20 luvun 5 a §:n (509/2014) mukaisen seksuaalisen ahdistelun säännöksen sanamuodon tulkinnassa apua ei ollut juurikaan saatavissa tasa-arvolain sisällöstä tai tasa-arvolain säätämiseen johtaneista lain esitöistä.

10.2 Seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistön täyttävät tekotavat

10.2.1 Aluksi

Viime vuosina viranomaisten tietoon on tullut vuosittain noin 500 seksuaalista ahdistelua koskevaa tapausta. Tuomioistuimen ratkaisuja seksuaalisesta ahdistelusta annetaan vuosittain noin 80. Merkittävä osa seksuaalista ahdistelua koskevista tapauksista ratkaistaan sakkomenettelyssä.

10.2.2 Tekotapojen laajentuminen

Rangaistussäännöksen mukaan kysymys tulee olla koskettelemalla tai kosketteluun voimakkuutensa tai toistuvuutensa vuoksi vakavuudeltaan rinnastettavalla tavalla sanallisesti, kuvan tai viestin lähettämällä tai esittämällä, kuvan ottamalla tai itseään paljastamalla tai muulla vastaavalla tavalla tehdystä seksuaalisesta teosta, joka on omiaan loukkaamaan toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Säännöksen soveltamisalaa rajaa se, että kysymys ei saa olla sellaisesta teosta, josta säädetään rangaistus muualla rikoslain 20 luvussa.

263
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Näin ollen säännöksen soveltamisalaa arvioitaessa tulee ottaa huomioon erityisesti seksuaalista kajoamista, seksuaalista hyväksikäyttöä ja seksuaalista kajoamista lapseen koskevat säännökset.

10.2.3 Koskettelemalla tapahtuvat seksuaaliset teot

Seksuaalista ahdistelua koskeva säännös kattaa ensinnäkin koskettelemalla tapahtuvat seksuaaliset teot. Seksuaalisen teon arvioinnissa tulee puolestaan ottaa huomioon rikoslain 20 luvun 23 §:n 2 momentin mukainen määritelmäsäännös, jonka mukaan seksuaalisena tekona pidetään tekoa, joka tekijä ja kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen on seksuaalisesti olennainen.

Koskettelemalla tapahtuvan seksuaalisen teon osalta viittaan tässä yhteydessä myös siihen, mitä olen edellä luvussa 7 kirjoittanut seksuaalisen kajoamisen yhteydessä. Koskettelemalla tapahtuvalta seksuaaliselta teolta edellytetään tiettyä intensiivisyyttä, eikä kysymys voi olla esimerkiksi ihmisjoukossa tapahtuvasta toisen ihmisen hipaisusta. Koskettelussa on kysymys toisen sivelystä, puristelusta, taputtelusta tai vastaavista koskettelun tekotavoista. Tällaisen koskettelun tulee kohdistua myös seksuaalisuuden kannalta olennaisille alueille, kuten rintojen, sukupuolielimen, takapuolen taikka reiden alueelle.²⁵¹ Koskettelemalla tapahtuvassa seksuaalisessa teossa tekijä koskettelee uhria esimerkiksi rintojen alueelta, pakaroista, reiden sisäpinnalta tai muutoin yhdistettynä vihjaileviin puheisiin koskettelee tai sivelee teon kohdetta muualtakin kehon alueelta. Kysymys voi luonnollisesti olla myös sukuelimen alueelle kohdistuvasta koskettelusta.²⁵² Koskettelua käsittävä teko voi myös muuhun ruumiinosaan kohdistuvana olla seksuaalinen, jos siihen liittyy sanallista tai muuta seksuaalista toimintaa, kuten esimerkiksi käsivarren sivelemistä sanallisen seksuaalisen vihjailun yhteydessä. Myös suutelemista voidaan pitää lain tarkoittamana kosketteluna. Sen sijaan pelkkä halaaminen ei ole yleensä sillä tavoin seksuaalinen teko, että se täyttäisi tunnusmerkistön.²⁵³

Seksuaalinen teko edellyttää sitä, että teko on seksuaalisesti olennainen, ja tässä arvioinnissa tulee ottaa huomioon tekijä ja kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet. Seksuaalista ahdistelua koskevassa hallituksen
__________
251 HE 13/2022 vp, s. 116 ja HE 216/2013 vp, s. 59.
252 Ks. esimerkiksi HE 6/1997 vp, s. 178 ja KKO:n selvitys 2/2009 s. 34.
253 HE 13/2022 vp, s. 116.

264
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

esityksessä (HE 216/2013 vp) on pohdittu sitä, voidaanko esimerkiksi pukeissa olevan naisen takapuoleen kohdistuvaa taputtelua pitää seksuaalisena tekona. Hallituksen esityksen mukaan ainakin seksuaalista ahdistelua koskevan rangaistussäännöksen näkökulmasta tällaista takapuolen taputtelua tulee pitää seksuaalisena tekona.²⁵⁴

Seksuaalista ahdistelua koskevan rangaistussäännöksen tavoitteena on parantaa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojaa. Seksuaalisen teon määritelmän tulkinta kytkeytyy osin aina siihen, minkä seksuaalirikoksen kohdalla seksuaalisen teon käsitettä tulkitaan ja mitä lisäedellytyksiä seksuaalisen teon ohella kulloinkin sovellettava rangaistussäännös edellyttää. Esimerkiksi seksuaaliseen kajoamisen kohdalla teolta edellytetään sitä, että se olennaisesti loukkaa toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Myös seksuaalisessa hyväksikäytössä edellytetään sitä, että kysymys on seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavasta teosta. Tällainen seksuaalisen teon luonnetta kuvaava lisäkriteeri edellyttää seksuaaliselta teolta tiettyä olennaisuutta. Seksuaalisessa ahdistelussa seksuaalisen teon tulee olla puolestaan omiaan loukkaamaan toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Kysymys on nyt abstraktista vaarantamisesta eli teon luonnetta arvioidaan objektiivisesti, eikä edellytyksenä ole se, että teon kohde edes itse kokisi seksuaalisen itsemääräämisoikeuden tulleen loukatuksi. Tämän mukaisesti kaikki seksuaalisena tekona pidettävät koskettelut voivat tulla arvioitaviksi seksuaalisena ahdisteluna.

Seksuaalisen teon määritelmän osalta joudutaan kysymään, onko esimerkiksi kaikki sukupuolielimen alueelle tapahtuva koskettelu luonteeltaan seksuaalista vai voiko tällainen toiminta tulla arvioitavaksi jonakin muuna tekona. Lähtökohtana on pidettävä sitä, että sukuelimen tai naisen rintojen alueelle tapahtuvaa koskettelua on pidettävä seksuaalisesti olennaisena. Tällaisen koskettelun osalta esille voi nousta kysymys siitä, onko sukupuolielimen tai naisen rintojen alueelle kohdistunutta tekoa pidettävä seksuaalisena vai tuleeko se arvioitavaksi jonakin muuna rikoksena. Sukupuolielinten koskettelua saattaa liittyä esimerkiksi väkivaltarikoksiin. Jos tilanne saa alkunsa julkisella paikalla tapahtuvana pahoinpitelynä ja jos tekijä tällöin pahoinpitelyn yhteydessä esimerkiksi puristaa vaatteiden päältä uhria sukupuolielimen alueelta, tätä koskettelua ei voitane aina pitää seksuaalisesti olennaisena. Tässä yhteydessä on kuitenkin huomattava, että tekijä voidaan tuomita pahoinpitelyn lisäksi seksuaalisesta ahdistelusta. Jos tekijä esimerkiksi pahoinpitelyn
__________
254 HE 13/2022 vp, s. 116 ja HE 216/2013 vp, s. 60.

265
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

yhteydessä samalla myös pahoinpitelyyn kuulumattomalla tavalla puristelee uhria seksuaalisesti olennaisella tavalla, teko voi täyttää pahoinpitelyn ja seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistöt. Seksuaalista ahdistelua koskeva rangaistussäännös on toissijainen vain rikoslain 20 luvun muihin säännöksiin nähden, joten tilanteesta riippuen tekijä voidaan tuomita seksuaalisesta ahdistelusta ja jostain muusta rikoslain 20 luvun ulkopuolisesta rikoksesta.

Pahoinpitelyn ja seksuaalisen ahdistelun välisestä rajanvedosta ja sen arvioinnista, tuleeko tekijä tuomita molemmista vai ainoastaan seksuaalisesta ahdistelusta, voidaan mainita esimerkkinä korkeimman oikeuden tapaus KKO 2012:14 ja Vaasan hovioikeuden julkaisema ratkaisu VHO 2007:5.

KKO 2012:14: Korkeimman oikeuden ratkaisussa oli kysymys siitä, että taksin matkustajana ollut mies oli kohdistanut seksuaalisena pidettäviä kosketteluja naispuoliseen taksinkuljettajaan. Tekijä oli tuolloin voimassa olleiden rangaistussäännösten nojalla tuomittu pahoinpitelystä, kun hän oli ollessaan matkustajana B:n kuljettamassa taksissa tehnyt tälle ruumiillista väkivaltaa laittamalla kätensä B:n jalkojen väliin, puristelemalla B:tä rinnoista ja vetämällä tätä itseään kohti.

Luonteeltaan teko ei ole ollut pahoinpitely. Käden laittaminen jalkoväliin ja rinnoista tapahtuva puristeleminen ovat sen sijaan seksuaalisia tekoja, jotka ovat omiaan loukkaamaan seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Tällaista tekoa voidaan pitää seksuaalisen ahdistelun eräänä tyyppitapauksena.

VHO 2007:5: Vaasan hovioikeus on julkaisemassaan ratkaisussa tuominnut tekijän pahoinpitelystä, kun tämä oli päivällä kadulla tehnyt 16-vuotiaalle asianomistajalle väkivaltaa imemällä ja puremalla kaulaan jäljen, puristamalla kaulasta ja vetämällä hiuksista ja puristamalla takapuolesta aiheuttaen punoittavan vamman kaulaan ja aristusta pakaraan. Vahvassa humalatilassa asianomistajan ennestään tuntematon B oli tullut asianomistajan luokse ja lyhyen keskustelun jälkeen yhtäkkiä tarrannut asianomistajaa kiinni takapuolesta sekä vetänyt lähelleen sekä pussaillut ja kähminyt asianomistajaa.

Tässä tapauksessa asianomistaja on ollut 16-vuotias eli ei enää alle suojaikärajan. Katsoisin Vaasan hovioikeuden tapauksesta ilmenevissä olosuhteissa, että teko ei täyttäisi myöskään lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöä, jos asianomistaja olisi ollut alle 16-vuotias. Sen sijaan seksuaalisen ahdistelun näkökulmasta vaikuttaa selvältä, että kysymys on ollut sellaisesta seksuaalisesta teosta, joka on ollut omiaan loukkaamaan seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Lisäksi fyysisen koskemattomuuden loukkaaminen (muun

266
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

muassa kaulasta tapahtunut pureminen, kaulasta puristaminen ja hiuksista vetäminen) on ollut selvää, ja tekijän voitaisiin katsoa syyllistyneen seksuaalisen ahdistelun lisäksi myös pahoinpitelyyn.²⁵⁵

Seksuaalisen teon luonnetta arvioitaessa merkitystä tulee antaa teko-olosuhteille. Seksuaalisen ahdistelun kohdalla erilaiset esimerkiksi vihjailevien puheiden muodossa tapahtuvat seksuaaliset teot rajattiin soveltamisalan ulkopuolelle. Tällaiset seikat tulevat kuitenkin mukaan arviointiin, koska niillä voi olla merkitystä arvioitaessa sitä, onko koskettelua pidettävä seksuaalisena tekona vai ei. Esimerkiksi täysin tuntemattomien henkilöiden välillä ei ole välttämättä mitään tekoa edeltävää keskustelua, ja tekijä voi julkisella paikalla puristella uhrin pakaroita tai rintoja. Tällainen puristelu on luonteeltaan seksuaalinen teko, joka voi tulla arvioitavaksi seksuaalisena ahdisteluna. Työtovereiden kesken tilanne voi olla se, että tekijä kohdistaa vihjailevia puheita uhriin ja erilaisissa yhteyksissä koskettelee työtoveriaan eri puolilta tämän kehoa. Tällöin koskettelun luonnetta arvioitaessa merkitystä tulee antaa myös koskettelujen aikaisille tai niitä edeltäneille puheille. Puheet voivat johtaa siihen, että koskettelua pidetään seksuaalisena tekona, vaikka muutoin tilanne saattaisi olla se, että koskettelua itsessään ilman muita tekoon liittyviä olosuhteita ei pidettäisi seksuaalisena tekona.

Korkein oikeus on ratkaisuissaan KKO 2019:104 ja KKO 2020:38 arvioinut seksuaalista ahdistelua.

KKO 2019:104: Ratkaisussa vastaaja A oli ensin keskustelun aikana laskenut kätensä joksikin aikaa asianomistajan reidelle. Asianomistajan ollessa lähdössä pois tapaamisesta A on halatessaan asianomistajaa suudellut tätä suulle ja kaulalle. A on halatessaan myös samalla työntänyt kätensä asianomistajan paidan alle, hyväillyt asianomistajan selkää ja vatsaa sekä työntänyt kielensä asianomistajan suuhun ja puristellut asianomistajaa takapuolesta. Jatkaessaan asianomistajan suutelemista A on tunnustellut kädellään tämän rintaliivien hakasia ja siirtänyt kättään kohti tämän rintoja. Tämän jälkeen asianomistaja on päässyt poistumaan paikalta.

Korkein oikeus totesi ratkaisussaan (kohta 23), että A:n asianomistajaan kohdistamat koskettelut ovat olleet osapuolet ja teko-olosuhteet huomioon ottaen seksuaalisesti olennaisia. Koskettelut ovat kohdistuneet kehon sellaisille alueille ja olleet kokonaisuudessaan luonteeltaan sellaisia, että ne ovat olleet omiaan loukkaamaan asianomistajan seksuaalista itsemääräämisoikeutta. A on siten menettelyllään syyllistynyt seksuaaliseen ahdisteluun.
__________
255 Ks. myös HE 216/2013 vp, s. 61–62.

267
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

KKO 2020:38: Tässä ratkaisussa oli puolestaan kyse tilanteesta, jossa vastaaja A ja asianomistaja B olivat olleet viettämässä iltaa ravintolassa eri seurueissa. 18-vuotias B tunsi A:n ystävänsä enona ja oli myös A:n lasten tuttava ja joskus aikaisemmin käynyt A:n kotona. A oli sanonut ravintolassa B:lle, että hänellä oli kahdenkeskistä asiaa, ja ohjannut B:n ravintolan terassille selästä kädellä pitäen. A ja B olivat istuneet terassin sohvalla vierekkäin siten, että A:n käsi oli ollut B:n olkapäällä. A ei ollut sivellyt, puristanut tai rutistanut B:tä. A:n ja B:n vartalot eivät olleet koskettaneet toisiaan, vaan heidän välissään oli ollut noin 10–20 senttimetriä. A oli kertonut B:lle olevansa ihastunut tähän. Lisäksi A oli sanonut, että voisi ”lykkiä” B:tä. B oli kieltänyt A:ta puhumasta tuollaisia. Kun B oli yrittänyt lähteä pois, A oli ottanut B:tä ranteesta kiinni ja sanonut, ettei tämä saisi lähteä mihinkään. B oli kuitenkin päässyt poistumaan tilanteesta.

Korkein oikeus totesi ratkaisussaan seuraavaa:

KKO 2020:38

– –

16. Korkein oikeus toteaa, että A ei ole koskenut sellaisiin kehon osiin, joita tyypillisesti pidetään seksuaalisesti merkityksellisinä, eikä kosketuksia ole myöskään tehty tällaisilla kehon osilla. Kysymys ei ole ollut sivelevistä, taputtelevista, puristelevista tai muistakaan kiihottavina pidettävistä liikkeistä. Koskettelut eivät ole kohdistuneet vaatteiden alle, eivätkä ne muutoinkaan ole olleet erityisen intiimejä vaan moniin sosiaalisiin tilanteisiin soveltuvia ja hyväksyttäviä. Korkein oikeus katsoo, että A ei ole koskettanut B:tä tavoilla, jotka sellaisinaan olisivat, yksin tai yhdessä arvioituina, seksuaalisesti olennaista koskettelua.

17. A on istuessaan B:n vieressä ja koskettaessaan B:n olkapäätä kertonut B:lle, että hän on ihastunut B:hen ja että hän voisi ”lykkiä” B:tä. Toteamus ”lykkimisestä” on tuossa yhteydessä sisältänyt sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaalitekoon liittyvän suorasukaisen ehdotuksen. Korkein oikeus katsoo, että A:n ehdotus B:lle on ollut rikoslain 20 luvun 10 §:n 2 momentissa määritellyin tavoin seksuaalisesti olennainen.

18. Korkein oikeus toteaa, että seksuaaliset puheet voivat muuttaa joidenkin, muissa olosuhteissa hyväksyttävien fyysisten kosketusten luonteen seksuaaliseksi, jolloin arvioitavaksi tulee myös se, onko koskettelu loukannut toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. A:n esittämien väitteiden vuoksi Korkein oikeus toteaa lisäksi, ettei ravintolaympäristö tapahtumapaikkana vähennä seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojaa vaan tällöinkin huomiota on kiinnitettävä ennen muuta osapuolten väliseen suhteeseen ja siihen,

268
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

onko toinen suhtautunut torjuvasti tai myönteisesti seksuaalisiin ehdotuksiin tai muuhun lähentelyyn.

19. Rikoslain 20 luvun 5 a §:n seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistössä seksuaalisen ahdistelun tekotavaksi on lainsäätäjän harkinnan tuloksena säädetty vain toisen kosketteleminen. Rikoslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Tämä tarkoittaa lainkäyttäjälle osoitettua kieltoa mennä lain sanamuodon ulkopuolelle ja täydentää lakia rikosasian vastaajan vahingoksi analogiapäätelmään turvautumalla (HE 44/2002 vp s. 29).

20. Tässä asiassa ne seksuaaliset teot, jotka ovat olleet omiaan loukkaamaan B:n seksuaalista itsemääräämisoikeutta, ovat liittyneet seksuaalisiin ja B:lle vastenmielisiin puheisiin. Korkein oikeus katsoo, että A:n fyysiset kosketukset ovat olleet niin vähäisiä ja sosiaalisessa kanssakäymisessä tavanomaisia, ettei niiden luonne ole muuttunut seksuaalisesti olennaiseksi yksinomaan seksiin liittyvän ehdotuksen perusteella. Silloin, kun fyysistä kosketusta ei voida teko-olosuhteetkaan huomioon ottaen pitää seksuaalisesti olennaisena kosketteluna, teko ei voi täyttää seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistöä.

21. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että syyte seksuaalisesta ahdistelusta on hylättävä.

Jäljempänä todetulla tavalla seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistö on laajentunut käsittämään myös sanalliset seksuaaliset teot. Tältä osin hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp) on todettu, että sanallisia seksuaalisena ahdisteluna rangaistavia seksuaalisia tekoja voisivat olla ainakin toisen seuraaminen sukupuoliyhteyttä ehdotellen tai muunlainen, esimerkiksi työyhteisössä tapahtuva taivuttelu sukupuoliyhteyteen. Samoin seksuaalista ahdistelua koskevaa rangaistussäännöstä voitaisiin soveltaa silloin, kun tekijä ehdottelee yleisellä paikalla toiselle, että tämä ryhtyisi hänen kanssaan maksua vastaan sukupuoliyhteyteen. Sanallista seksuaalista ahdistelua voisi myös olla perusteeton kysely toisen seksuaalielämästä, esimerkiksi sellaisen henkilön tekemänä, jonka virka- tai työtehtävien mukaista tällainen kysely ei ole. Toisen henkilön ulkoisten ominaisuuksien, erityisesti seksuaalisesti merkityksellisten ruumiinosien kommentoinnin tämän kuullen esimerkiksi julkisella paikalla voisi joissain tapauksia katsoa olevan omiaan loukkaamaan tämän seksuaalista

269
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

itsemääräämisoikeutta.²⁵⁶ Tämä seksuaalisen ahdistelun tekotapojen laajentuminen on syytä ottaa huomioon, kun arvioidaan sitä, miten viimeksi mainittua korkeimman oikeuden ratkaisua KKO 2020:38 tulkitaan uuden rangaistussäännöksen perusteella.

Oikeuskirjallisuudessa on tarkasteltu myös hovioikeustason ratkaisuja siitä, minkä tyyppiset koskettelut ovat tulleet arvioitaviksi seksuaalisena ahdisteluna. Laura Nordberg on Helsingin hovioikeuspiirin yliopistollisen laatuhankkeen julkaisussa tarkastellut kaikkiaan 45:tä hovioikeustason ratkaisua seksuaalisesta ahdistelusta.²⁵⁷ Niissä koskettelua asianomistajan haaroväliin, takapuoleen ja rintojen alueelle sekä suutelemisesta oli pidetty seksuaalisena ahdisteluna.²⁵⁸ Olkapään, hartioiden tai käsivarren koskettelu tai halaaminen ei ole puolestaan ainakaan sellaisenaan ilman seksuaalissävytteisiä puheita merkinnyt, että koskettelua olisi pidetty seksuaalisesti olennaisena, joten seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistö ei ole täyttynyt.²⁵⁹ Nordberg on päätynyt tarkastelemiensa hovioikeusratkaisujen perusteella siihen johtopäätöksen, että koskettelu oli ollut selkeimmin seksuaalisesti olennaista sen kohdistuttua sellaisiin kehon osiin, joita tyypillisesti pidetään seksuaalisesti merkityksellisinä. Aineiston perusteella tällaisia kehon osia tai alueita olivat ainakin takapuoli, rinnat, reidet, sukupuolielimet ja peräaukko. Myös suutelemista oli pidetty seksuaalisesti olennaisena kosketteluna. Seksuaalisesti olennaisena kosketteluna oli niin ikään pidetty sellaista koskettelua, joka oli kohdistunut kehon eri kohtiin ja ollut ikään kuin monivaiheista.

Seikkoja, jotka tekijään ja teon kohteena olevaan henkilöön liittyneinä olivat aineistossa osoittaneet teon seksuaalista olennaisuutta, olivat olleet esimerkiksi osapuolten suuri ikäero, asianomistajan nuori ikä ja se, että osapuolet olivat olleet toisilleen tuntemattomia. Myös esimiesasema suhteessa asianomistajaan oli ollut olennaisuutta osoittanut seikka. Teko-olosuhteiden osalta merkitystä oli muun ohella ollut sillä, että kosketteleminen oli tapahtunut yllättäen tai julkisella paikalla muiden nähden. Seksuaalista olennaisuutta osoittaneina teko-olosuhteina oli otettu huomioon koskettelujen kohdistuminen vaatteiden alle, asianomistajan päihtymystilan hyödyntäminen sekä tekoa edeltäneet tapahtumat. Esimerkiksi eräässä ratkaisussa asianomistajan käden vieminen vastaajan housujen etumukselle ja masturboiminen
__________
256 HE 13/2022 vp, s. 117.
257 Nordberg 2022, s. 237–290.
258 Nordberg 2022, s. 258–267.
259 Nordberg 2022, s. 268–269.

270
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

asianomistajan edessä ennen asianomistajan suutelemista olivat osoittaneet teon seksuaalista olennaisuutta. Koskettelun seksuaalisen olennaisuuden arvioinnissa merkitystä oli ollut myös sillä, olivatko koskettelut olleet erityisen intiimejä vai moniin sosiaalisiin tilanteisiin soveltuvia ja hyväksyttäviä. Koskettelun seksuaalista olennaisuutta arvioitaessa merkitystä saattoi olla myös tekijän seksuaalisilla puheilla.²⁶⁰ Nordbergin havaintojen perusteella rangaistavana kosketteluna ei ollut puolestaan pidetty muun muassa käden pitämistä toisen selällä saatettaessa tätä kävellen toiseen paikkaan, käden pitämistä vieressä istuneen olkapäällä sekä toisen ranteesta kiinni ottamista, olkapäästä tarttumista ja halaamisen yrittämistä, käsivarresta tarttumista sekä halaamista, käden laittamista hartioille ja suutelemisen yrittämistä.²⁶¹

10.2.4 Vakavuudeltaan kosketteluun rinnastuvat muut tekotavat

Säännöksen 2 kohdassa mainittujen tekotapojen tulee olla paisti seksuaalisia luonteeltaan myös vakavuudeltaan kosketteluun rinnastettavia. Sanallisesti, viestin tai kuvan lähettämällä tai esittämällä, kuvan ottamalla tai itsensä paljastamalla tehdyt seksuaaliset teot voivat olla omiaan loukkaamaan seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Tämän tyyppisten tekojen katsominen seksuaaliseksi ja toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta omiaan loukkaaviksi on usein kosketteluun verrattuna tulkinnanvaraisempaa, joten säännöksen soveltuminen edellyttää teoilta riittävää vakavuutta. Kohdassa tarkoitetut tekotavat voidaan katsoa vakavuudeltaan kosketteluun rinnastuviksi joko niiden voimakkuuden (intensiivisyyden) tai toistuvuuden perusteella. Voimakkuudella ja toistuvuudella viitataan siihen, miten vahvasti teko sen luonne ja muut olosuhteet huomioon ottaen kohdistuu toisen seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen. Seksuaaliset teot voidaan katsoa voimakkuudeltaan kosketteluun vakavuudeltaan rinnastettaviksi muun muassa silloin, kun niitä voidaan pitää kohdettaan halventavina tai nöyryyttävinä tai muuten hänelle kärsimystä tai ahdistusta aiheuttavina. Teon halventavuus voi seurata esimerkiksi kuvan, eleen tai sanallisen ilmaisun sisällöstä. Teko, esimerkiksi seksuaaliseen kanssakäymiseen ehdottelu, voi olla joissain tilanteissa nöyryyttävä sen vuoksi, että se tehdään muiden ihmisten edessä. Kärsimystä tai ahdistusta voi
__________
260 Nordberg 2022, s. 280.
261 Nordberg 2022, s. 281.

271
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

aiheuttaa vähäisempikin seksuaalinen teko, jos se jatkuu, toistuu tai tehdään muuten voimakkaasti.²⁶²

Sanallisia seksuaalisena ahdisteluna rangaistavia seksuaalisia tekoja voivat olla ainakin toisen seuraaminen sukupuoliyhteyttä ehdotellen tai muunlainen, esimerkiksi työyhteisössä tapahtuva taivuttelu sukupuoliyhteyteen. Seksuaalista ahdistelua koskevaa rangaistussäännöstä voidaan soveltaa myös silloin, kun tekijä ehdottelee yleisellä paikalla toiselle, että tämä ryhtyisi hänen kanssaan maksua vastaan sukupuoliyhteyteen. Sanallista seksuaalista ahdistelua voi myös olla perusteeton kysely toisen seksuaalielämästä, esimerkiksi sellaisen henkilön tekemänä, jonka virka- tai työtehtävien mukaista tällainen kysely ei ole. Toisen henkilön ulkoisten ominaisuuksien, erityisesti seksuaalisesti merkityksellisten ruumiinosien kommentoinnin tämän kuullen esimerkiksi julkisella paikalla voi joissain tapauksissa olla omiaan loukkaamaan tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta.²⁶³

Seksuaalissävyisiin yhteydenottoihin voivat luontevasti soveltua useat eri rangaistussäännökset (ks. HE 216/2013 vp, s. 62). Samoin kunnianloukkaussäännös voi hyvinkin soveltua seksuaalissävyiseen nimittelyyn. Esimerkiksi korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2005:137 tuomittiin kunnianloukkauksesta miesohjastaja, joka oli syyllistynyt kunnianloukkaukseen nimittelemällä kilpailutilanteessa naisohjastajaa sukupuoleen liittyvällä halventavalla ilmaisulla. Seksuaalisten solvausten esittäminen voidaan vakavimmissa tapauksissa katsoa seksuaaliseksi ahdisteluksi, kun ne kohdistuvat nimenomaan toisen seksuaalisuuteen. Tilanteita on monenlaisia ja riippuu vahvasti asiayhteydestä, kohdistuuko halventava nimittely kunniaan vai seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen.²⁶⁴

Seksuaalista ahdistelua voi olla myös itsensä paljastaminen seksuaalisesti toiselle. Viestin tai kuvan lähettämisen tai esittämisen tyypillisenä tekotapana on sähköisen sanallisen tai kuvallisen viestin lähettäminen. Kyseessä voi olla esimerkiksi sukuelintä esittävän voimakkaasti seksuaalisen kuvan tai seksuaalisesti räikeän sanallisen viestin lähettäminen toiselle henkilökohtaisesti. Ainakin toistuvana myös vähemmän räikeästi vihjaileva seksuaaliseen kanssakäymiseen ehdottaminen viestejä lähettämällä voi täyttää seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistön. Säännös koskee vastaavasti myös seksuaalisten video- ja äänitallenteiden lähettämistä tai esittämistä toiselle. Tahallisuusedellytyksestä
__________
262 HE 13/2022 vp, s. 116–117.
263 HE 13/2022 vp, s. 117.
264 HE 13/2022 vp, s. 117.

272
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

johtuu, että tekijän tulee mieltää myös se, että tällainen teko on omiaan loukkaamaan toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Rangaistavaa ei luonnollisesti ole sellaisten seksuaalisten viestien lähettäminen tai esittäminen, joka tapahtuu osapuolten yhteisymmärryksessä.²⁶⁵

Hallituksen esityksen (HE 13/2022 vp) perustelujen mukaan myös kuvan ottaminen voi olla seksuaalinen teko ja tulla siten arvioitavaksi seksuaalisena ahdisteluna tai jopa seksuaalisena kajoamisena. Tunnusmerkistössä mainitulla kuvan ottamisella tarkoitettaisiin toisen luvatonta kuvaamista seksuaalisella tavalla. Kysymykseen tulisi esimerkiksi toisen kuvaaminen hameen alta (niin sanottu upskirting). Vakavimmat teot, esimerkiksi toisen sukuelinten tai sukupuoliyhteyden kuvaaminen, arvioitaisiin seksuaalisena kajoamisena.²⁶⁶ Seksuaalisten tekojen joukkoon on tässä säännöksessä ja myös seksuaalisessa kajoamisessa katsottu kuuluvan kuvan ottaminen (HE 13/2022 vp, s. 109 ja 117). Kuvan ottamista seksuaalisena tekona ei ole hallituksen esityksen perusteluissa tarkasteltu erityisen analyyttisesti, ja kuvan ottamisen kohdalla on pidetty selvänä, että sellainen kuuluu seksuaalisten tekojen joukkoon myös aikuisten välisessä kanssakäymisessä. Hallituksen esityksen perustelujen (s. 117) mukaan seksuaalisessa ahdistelussa kysymykseen tulisi esimerkiksi kuvan ottaminen hameen alta, kun taas vakavimmat teot, kuten esimerkiksi toisen sukuelimen tai sukupuoliyhteyden kuvaaminen, arvioitaisiin seksuaalisena kajoamisena. Totean, että oikeuskäytännössä tulkinta ei ole ollut ainakaan aikaisemman sääntelyn aikana näin selvä.

Esimerkiksi eräässä Helsingin hovioikeuden vuonna 2017 antamassa tuomiossa arvioitiin aikuisten (puolisot) välistä kuvaamista ja sitä, täyttikö nukkumassa olleen alastoman puolison kuvaaminen tuolloin voimassa olleen seksuaaliseen tekoon pakottamisen tunnusmerkistön.

Tapauksessa syytetty oli kuvannut nukkumassa ollutta asianomistajaa siten, että kuvissa oli näkynyt tämän alastonta vartaloa, kuten rinnat, takapuoli ja häpykarvoitus. Kuvaamistilanteisiin ei ollut selvitetty liittyneen mitään seksuaalista kanssakäymistä. Syytetty ei ollut kosketellut asianomistajaa tai muuttanut asianomistajan asentoa taikka asetellut tätä erityisesti kuvaamista varten. Syytetty oli kuvannut sen, minkä hän oli omin silmin nähnyt. Kuvaamisen lisäksi tekoon ei ollut liittynyt muuta asianomistajaa loukkaavaa seikkaa.
__________
265 HE 13/2022 vp, s. 117.
266 HE 13/2022 vp, s. 117.

273
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Hovioikeus katsoi, että kuvaamisessa ei näissä olosuhteissa ollut kysymys seksuaalisesta teosta kyseisen rangaistussäännöksen edellyttämällä tavalla. Hovioikeuden tuomion perusteluissa on käsitelty kuvaamista erilaisten esimerkkien valossa ja todettu muun muassa vakiintuneena kantana, että yleisiin suihkutiloihin tai kauppaliikkeiden sovituskoppeihin asennettujen kameroiden kuvaamisen tilanteissa tekijää ei ole tuomittu seksuaalirikoksesta, vaan tyypillisesti salakatselusta tai rikoslain 17 luvun 18 §:n tarkoittamasta rikoksesta.

Vaikka kuvan ottaminen seksuaalisen ahdistelun tekotapana on tarkoitettu perustelujen valossa rajattavaksi fyysistä koskettelua lähellä olevaksi hameen alta kuvaamiseksi, kuvan ottamisen kohdalla esiin voi nousta ongelmallisia soveltamistilanteita. Ongelmallinen tilanne voi olla käsillä pohdittaessa esimerkiksi, onko urheiluhallin pukuhuoneeseen piilotetulla kameralla kuvaaminen rangaistavaa seksuaalisena ahdisteluna tai onko yleisellä paikalla päihtymyksen vuoksi osittain alastomana makaavan kuvaaminen rangaistavaa seksuaalisena ahdisteluna vai jopa ankarammin rangaistavana seksuaalisena kajoamisena. Kuvan ottaminen erillisenä tekotapana mainiten vaikuttaisi heijastusvaikutuksen vuoksi laajentavan rangaistavuutta varsin hallitsemattomasti paitsi seksuaalisen ahdistelun kohdalla myös muissa seksuaalirikoksissa.

Lisäksi ahdisteluna rangaistavaa voi olla toisen hameen tai paidan helman nostaminen tai vetoketjun avaaminen tai muu vastaava seksuaalinen koskettelu vaatteisiin. Toisen vaatteiden riisuminen ilman tämän vapaaehtoista osallistumista on vakavammissa tapauksissa arvioitava seksuaalisen ahdistelun sijaan seksuaalisena kajoamisena. Myöskin epäonnistunut yritys suudella toista väkisin seksuaalisesti voidaan arvioida seksuaaliseksi ahdisteluksi.²⁶⁷

Seksuaalisten tekojen moninaisuuden vuoksi tunnusmerkistö on sillä tavalla avoin, että nimenomaisesti mainittujen tekotyyppien lisäksi ahdisteluna pidetään myös muulla tavalla tehtyjä tekoja. Säännöksen soveltamista rajaa myös tältä osin 23 §:n 2 momentin seksuaalisen teon määritelmä ja edellytykset, että teko rinnastuu voimakkuutensa tai toistuvuutensa vuoksi vakavuudeltaan kosketteluun ja on omiaan loukkaamaan toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Säännöksessä tarkoitettuja muulla tavalla tehtyjä seksuaalisia tekoja voivat olla esimerkiksi riisuutuvien tai alastomien
__________
267 HE 13/2022 vp, s. 118. Vrt. tältä osin Nordbergin hovioikeustason ratkaisuista tekemät johtopäätökset, joissa suutelemisen yrittämistä ei ollut tyypillisesti pidetty ainakaan ennen kokonaisuudistusta voimassa olleen sääntelyn mukaisena seksuaalisena ahdisteluna. Nordberg 2022, s. 281.

274
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

henkilöiden epäasiallinen katseleminen yhteisessä pukeutumis- tai peseytymistilassa.²⁶⁸

Ahdistelijan tekoa kuvataan pykälässä yleisesti ilmaisulla seksuaalinen teko. Rikoslain 20 luvussa käytetään useissa kohdin seksuaalisen teon käsitettä, usein erilaisin lisämäärein varustettuna (”seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaava seksuaalinen teko”, ”seksuaalinen teko, joka on omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä”). Seksuaalinen teko on 23 §:n 2 momentissa määritelty teoksi, joka tekijä ja kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen on seksuaalisesti olennainen. Seksuaalisen teon olennaisuuden osalta on keskeistä sen olosuhdesidonnaisuus. Suomen oloissa esimerkiksi mökin rannassa alastomana uimista tai saunomista ei yleensä pidetä seksuaalisena tekona. Selvyyden vuoksi todetaan, että seksuaalisella ahdistelulla ei välttämättä tavoitella tekijän kiihottumista. Seksuaalisen ahdistelun tavoite voi olla aivan toisenlainen, kuten vallan tavoittelu teon kohteeseen tai muihin nähden taikka kohteen halventaminen tai nöyryyttäminen. Tekijän motiivi ei sinänsä ole rikoksen tunnusmerkistön osa, mutta se voi muiden olosuhteiden ohella vaikuttaa siihen, onko tekoa pidettävä seksuaalisena (esimerkiksi vaatturin kosketus asiakkaan takapuoleen tätä mitatessaan ei lähtökohtaisesti ole seksuaalista).²⁶⁹

10.2.5 On omiaan -kriteeri

Rangaistava teko edellyttää sitä, että seksuaalisen teon tulee olla omiaan loukkaamaan seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Aikaisemman voimassa ollutta sääntelyä koskeneessa hallituksen esityksessä (HE 216/2013 vp) ja myös kokonaisuudistusta koskevassa hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp) on omiaan -kriteeriä on tämän rangaistussäännöksen kohdalla luonnehdittu siten, että teon seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaava luonne olisi teon tyypillinen seuraus. Kyseessä on seksuaalisen itsemääräämisoikeuden abstrakti vaarantuminen, joten rangaistavuuden edellytyksenä ei ole, että kohde kokee itsemääräämisoikeutensa tulleen loukatuksi. Toisaalta jos teon kohde reagoi selvästi tavanomaisesta poikkeavalla tavalla katsoen seksuaalisen itsemääräämisoikeutensa tulleen loukatuksi, se ei sellaisenaan merkitse, että näin olisi myös rikosoikeudellisessa arvioinnissa katsottava tapahtuneen. Lähtökohtana
__________
268 HE 13/2022 vp, s. 117–118.
269 HE 13/2022 vp, s. 118.

275
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

on niin sanotun keskimääräisihmisen reagointitapa. Huomioon voidaan kuitenkin ottaa teon kohteen keskeisiä henkilökohtaisia ominaisuuksia, kuten hänen ikänsä ja sukupuolensa. Esimerkiksi yhtäältä nuorten kohdalla ja toisaalta vanhimpien häirinnän kohteiden kohdalla seksuaalisen itsemääräämisoikeuden voitaneen ajatella tulevan tyypillisesti loukatuiksi matalammalla kynnyksellä kuin muiden kohdalla.

On omiaan -kriteeriä tulkittaessa arviointi voi vaihdella huomattavasti ainakin sillä perusteella, mitkä ovat teko-olosuhteet ja millainen on tekijän ja teon kohteen välinen suhde. Teko on tyypillisesti varsin matalalla kynnyksellä omiaan loukkaamaan seksuaalista itsemääräämisoikeutta, jos sen tekee esimerkiksi kadulla uhrille täysin tuntematon henkilö. Vastaavasti matala kynnys soveltuu tilanteisiin, joissa käytetään luottamusta väärin, kuten esimerkiksi liikennevälineen kuljettajan ja asiakkaan välisessä asiakassuhteessa. Vastaavaa matalan kynnyksen arviointia voidaan soveltaa myös esimerkiksi työpaikoilla ainakin eri asemassa olevien työkaverien taikka työntekijän ja asiakkaan välillä. Toisaalta kynnys asettuu korkealle vakiintuneessa parisuhteessa. Tällöin koskettelun taikka seksuaalisten viestien lähettämisen tai muun vastaavan toiminnan ei yleensä voida katsoa olevan omiaan loukkaamaan itsemääräämisoikeutta. Muut tilanteet, kuten seurustelusuhteet, vanhojen tuttavien väliset tapaamiset tai satunnaiset tuttavuudet asettuvat arvioinnissa näiden ääripäiden välille.²⁷⁰

On omiaan -kriteeriä kuvaa hyvin korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2010:52, jossa oli kysymys nukkuvaan lapseen kohdistuneista seksuaalisista teoista.

KKO 2010:52: Tapauksessa tekijä A oli kuvannut viidellä eri kerralla 8–10-vuotiaan tytön alastonta alaruumista ja sukuelintä tytön nukkuessa. Tekoon oli kuulunut myös sukuelimen koskettelua. Teon kohteena oli siten nukkumassa ollut lapsi, joka ei ollut tekojen tapahtuessa tai välittömästi niiden jälkeen tullut ollenkaan niistä tietoiseksi. Korkein oikeus katsoi, että teon kohdistuessa nukkuvaan lapseen tekijän kannalta on sattumanvaraista ja ennalta arvaamatonta, onko lapsi herännyt ja havainnut teon heti vai onko lapsi saanut tiedon teosta muuta kautta jälkeenpäin vai onko teko jäänyt kokonaan tulematta lapsen tietoon. Näihin sattumanvaraisiin, tekijästä riippumattomiin seikkoihin nähden lapsen nukkumisella ei ole merkitystä arvioitaessa sitä, onko tekijän menettely ollut omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä. Kysymys oli lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
__________
270 HE 13/2022 vp, s. 118–119.

276
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Seksuaalisen ahdistelun kohdalla on omiaan -kriteeri laskee muihin rikoslain 20 luvun rikoksiin nähden sitä kynnystä, minkälaisia kosketteluja on pidettävä seksuaalisina. Toisaalta kriteeri asettaa tietyn kynnyksen sen suhteen, että kaikenlaista seksuaalisena pidettävää koskettelua tai muuta tunnusmerkistössä kuvattua toimintaa ei pidetä välttämättä rangaistavana. Tällä tarkoitan sitä, että koskettelun tai muun tunnusmerkistön tarkoittaman toiminnan tulee olla myös ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta luonteeltaan sellaista, että kysymys on tyypillisesti seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavasta koskettelusta.

10.3 Seksuaalisen ahdistelun suhde muihin seksuaalirikoksiin

Seksuaalinen ahdistelu tulee kysymykseen, jos tekoa ei ole pidettävä muuna rikoslain 20 luvun mukaisena seksuaalirikoksena. Lähinnä rajanveto tulee tehtäväksi seksuaalisen kajoamisen ja seksuaalisen hyväksikäytön kohdalla. Seksuaalista ahdistelua koskeva rangaistussäännös voi soveltua myös kuuttatoista vuotta nuorempiin lapsiin kohdistuviin tekoihin. Kun otetaan huomioon se, että alle 16-vuotiaaseen kohdistuvissa seksuaalisissa teoissa teon katsotaan varsin helposti olevan omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä, seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistö tulee vain harvoin sovellettaviksi lapsiin kohdistuvissa seksuaalisissa teoissa.²⁷¹

Jos teko täyttää seksuaalista kajoamista koskevan tunnusmerkistön tai seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön, tekoon ei tule sovellettavaksi seksuaalista ahdistelua koskeva tunnusmerkistö. Rajanveto seksuaalisen ahdistelun ja rikoslain 20 luvun muiden rikosten välillä voi koskea lähinnä sitä, onko kysymys sellaisesta teosta, joka tulee arvioitavaksi seksuaalisena kajoamisena tai seksuaalisena hyväksikäyttönä vai jääkö vakavampi rikos täyttymättä. Arviointi kohdistuu tämän jälkeen siihen, onko kysymys kuitenkin seksuaalisesta ahdistelusta. Lisäksi alle 16-vuotiaisiin kohdistuvien tekojen kohdalla arvioitavaksi tulee rajanveto seksuaalisesta kajoamisesta lapseen.

Työyhteisössä työnantajan edustajan ja työntekijän välisessä seksuaalisessa kanssakäymisessä kysymys voi olla seksuaalisesta hyväksikäytöstä (KKO 2010:1). Työnantajan edustajan kohdalla kysymys voi olla myös
__________
271 HE 13/2022 vp, s. 119.

277
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

seksuaalisesta ahdistelusta, jos kysymys on vähäisemmästä koskettelusta kuin mitä on tapahtunut ratkaisussa KKO 2010:1. Lääkärin ja potilaan välisessä seksuaalisessa suhteessa kysymys voi puolestaan olla myös seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Esimerkiksi ratkaisussa KKO 2011:1 oli kysymys tapauksesta, jossa lääkäri oli naispotilaan rintojen tutkimisen yhteydessä seksuaalisesti olennaisella tavalla hieronut paljaita rintoja ja imenyt niitä. Tällaisessa tapauksessa kysymys oli seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavasta teosta. Jossain vähäisemmässä lääkärin potilaaseen kohdistamassa koskettelussa kysymys voisi olla teosta, joka tulee arvioitavaksi seksuaalisena ahdisteluna. Myös hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp) on todettu, että tietyissä ammateissa, kuten lääkärit, hoitajat ja hierojat) tavanomaista toimintaa on asiakkaiden vartalon koskettelu, joka ei ole seksuaalista. Jos koskettelu kuitenkin poikkeaa normaalista ja asianmukaisesta ammatillisesta käytännöstä ja kohdistuu seksuaalisesti merkityksellisiin ruumiinosiin, kysymys voi olla seksuaalisesta ahdistelusta tai vakavammasta seksuaalirikoksesta.²⁷² Näin esimerkiksi ratkaisussa KKO 2014:17 kansanparantajan on katsottu syyllistyneen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Hieronta- ja muita vastaavia palveluja tarjoava henkilö voi syyllistyä seksuaaliseen hyväksikäyttöön, mutta jos koskettelu ei ole erityisen intensiivistä tai jokin muu seksuaalisen hyväksikäytön kriteeri jää täyttymättä, tällaista epäasiallisena pidettävää koskettelua voidaan pitää seksuaalisena ahdisteluna.

Rikoslain 20 luvun 14 §:n mukaan seksuaaliseen kajoamiseen lapseen syyllistyy se, joka koskettelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan tämän kehitystä, tai saa tämän ryhtymään sellaiseen tekoon. Rangaistukseksi tuomitaan vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään kuusi vuotta. Koskettelun osalta merkitystä on ensinnäkin sillä, missä olosuhteissa koskettelu on tapahtunut, kuka koskettelua on tehnyt ja mikä on lapsen ja koskettelijan välinen suhde. Lapsiin kohdistettava tavanomainen ystävällinen koskettelu ei sinänsä sisällä sellaista seksuaalista merkitystä, jota säännöksessä tarkoitetaan. Seksuaalisesti olennaisena voidaan yleensä pitää sellaista koskettelemista, joka kohdistuu sukupuolielimiin tai muihin seksuaalisesti erityisen herkkiin kohtiin. Seksuaalinen olennaisuus vaihtelee myös lapsen ruumiillisen ja henkisen kypsyyden johdosta. Pienellä lapsella seksuaalisesti olennainen koskettelu edellyttänee yleensä sukupuolielimiin kohdistuvaa tekoa,
__________
272 HE 13/2022 vp, s. 119.

278
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

mutta lähempänä sukukypsyyttä olevalle lapselle voi myös muunlainen koskettelu olla seksuaalisesti olennainen.

Lapsiin kohdistuvissa sanallisissa viesteissä ja muussa kanssakäymisessä tapahtuvaa koskettelua on arvioitu korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2016:52. Ratkaisussa on todettu, että opettaja ja tämän oppilas X olivat opettajan ehdotuksista ja pyynnöistä päätyneet useita kertoja samaan luokkahuoneeseen. Näissä yhteyksissä he olivat halanneet muutaman kerran ja kerran X oli istunut opettajan polvella. Lisäksi opettaja oli 4. ja 31.5.2012 välisenä aikana lähettänyt X:lle yhteensä 14 sähköpostiviestiä pääosin iltaisin tai koulun vapaapäivinä. Viesteistä seitsemän oli ajoittunut 25. ja 31.5.2012 väliselle ajalle, jolloin koulun lukuvuosi oli ollut päättymässä ja jona ajankohtana X oli edellä todetuin tavoin istunut opettajan polvella. X oli vastannut viesteihin. Korkein oikeus katsoi ratkaisussaan, että menettelyä ei ollut pidettävä määritelmäsäännöksen tarkoittamana seksuaalisena tekona.

Ratkaisussa arviointia perusteltiin muun ohella seuraavasti:

Arvioitavana tässä asiassa on yksinomaan se, onko opettajan X:ään kohdistamia menettelyjä pidettävä rikoslain 20 luvun 10 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla seksuaalisesti olennaisena tekona. Tätä kysymystä on arvioitava objektiivisin perustein, ottaen huomioon tekijä, teon kohteena oleva henkilö ja teko-olosuhteet kokonaisuutena. Opettajan viestit ovat edellä todetuin tavoin olleet korostuneen henkilökohtaisia ja hän on käyttänyt niissä ilmaisuja, jotka eivät kuulu opettajan ja oppilaan väliseen kanssakäymiseen. Viesteissä ei kuitenkaan ole tuotu esiin sukupuolielämään tai seksuaalisuuteen liittyviä seikkoja. Viestit eivät ole olleet myöskään sävyltään seksuaalisia tai seksuaalisväritteisiä, eikä niissä ole vihjattu tämänluonteisiin seikkoihin. Pelkästään sitä, että opettaja on viesteissään ilmaissut halunsa rutistaa tai halata X:ää, ei näissä olosuhteissa voida pitää seksuaalisesti olennaisena. Tällaiseen arvioon ei anna aihetta sekään, että osa viesteistä on lähetetty ilta- tai loma-aikaan ja yksi viikonloppuna aamuyön aikaan.

Tällainen menettely ei siten voisi lähtökohtaisesti täyttää myöskään seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistöä, kun tekoa ei pidetä luonteen määritelmän mukaisena seksuaalisena tekona. Toisaalta selvästi seksuaalissävytteisten viestin lähettäminen ja internetissä tapahtuva keskustelu voivat tulla arvioitavaksi vakavampana lapseen kohdistuvana seksuaalirikoksena (Ks. KKO 2017:50, KKO 2017:51 ja KKO 2018:70).

279
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Lähtökohtana voidaan pitää sitä, että koskettelun kohdistuessa lapsen sukupuolielimen alueelle kysymys on seksuaalisesta teosta, joka täyttää seksuaalisen kajoamisen lapseen tunnusmerkistön. Tämä lähtökohta on sitä selvempi, mitä kehittyneempi lapsi on ja mitä vähemmän muita selityksiä koskettelu voi saada. Tilanteessa, jossa koskettelun kohteena oleva lapsi on iältään lähes 10-vuotias tai vanhempi, sukupuolielimen alueelle tapahtuvalle koskettelulle on käytännössä mahdotonta esittää muuta selitystä kuin seksuaaliset tarkoitusperät. Tällainen koskettelu on lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä riippumatta siitä, onko tekijänä lapsen vanhempi tai muu aikuinen. Tällaisen koskettelun osalta voidaan lähteä siitä, että kysymys on lapseen kohdistuvasta seksuaalisesta teosta, joka on omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä.

Lapsen rintojen alueen koskettelu ja sen rikosoikeudellinen tulkinta voi olla yksittäisenä tekona arvioituna vaikeaa, mutta yleensä tällainen koskettelu liittyy muuhun lapseen kohdistuvaan seksuaaliseen tekoon ja saa sitä kautta myös seksuaalisen merkityksen. Jos kysymys on yksittäisestä lapsen rintojen puristelusta, kysymys on tällöin siitä, voidaanko tekoa pitää seksuaalisena ja onko tällainen teko omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä. Seksuaaliselta teolta edellytetään sitä, että sitä voidaan pitää tekijä ja teon kohde sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen olennaisena. Yksittäinen puristelu voi olla luonteeltaan lähinnä ”kähmintää”, jolloin teko ei välttämättä ole seksuaalisesti olennainen. Tällöin tällainen kähmintä jäisi rankaisematta seksuaalisena kajoamisena lapseen, mutta tulisi arvioitavaksi sen sijasta seksuaalisena ahdisteluna. Todellisuudessa tilanne on kuitenkin harvoin sellainen, että aikuisen lapseen kohdistama teko olisi vain yksittäinen rintojen puristelu ilman tekoon liittyvää muuta seksuaalista ulottuvuutta. Jos tekoon liittyy rintojen puristelun lisäksi esimerkiksi seksuaalissävytteisiä puheita tai muuta sanallista vihjailua, teko on jo kokonaisuutena sellainen, että kysymys on seksuaalisesti olennaisesta teosta ja teko on myös omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä. Tällöin tekoa tulee arvioida seksuaalisena kajoamisena lapseen eikä seksuaalisena ahdisteluna.

Samalla tavoin teko on seksuaalisesti olennainen, jos aikuinen koskettelee ja hyväilee lasta reiden sisäpinnalta. Tämän suhteen ei ole merkitystä sillä, tapahtuuko hyväily vaatteiden päältä vai alta. Tällä on merkitystä rangaistuksen määräämisessä, mutta ei sen sijaan teon rikosoikeudellisessa arvioinnissa muutoin. Edelleen teko on seksuaalinen ja omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä, jos koskettelu ja hyväily kohdistuvat lapsen takapuolen ja pakaroiden alueelle. Tällainen lapseen kohdistuva koskettelu tulee siten

280
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

arvioitavaksi seksuaalisena kajoamisena lapseen eikä seksuaalisena ahdisteluna. Joissakin lapsen yksittäisissä esimerkiksi rintojen ”kourimista” taikka muuta ”kähmintää” koskevissa tilanteissa saattaa tulla arvioitavaksi, onko kysymys seksuaalisesta kajoamisesta lapseen asemesta seksuaalisesta ahdistelusta. Esimerkiksi edellä jo selostetussa Vaasan hovioikeuden julkaisemassa ratkaisussa (VHO 2007:5) ilmenevissä olosuhteissa katsoisin, että teko ei täyttäisi seksuaalista kajoamista lapseen koskevan rikoksen tunnusmerkistöä, jos asianomistaja olisi ollut alle 16-vuotias, mutta teko tulisi arvioitavaksi seksuaalisena ahdisteluna.

10.4 Työyhteisössä tapahtuvat koskettelut ja muut seksuaaliset teot

10.4.1 Tasa-arvolain mukainen seksuaalinen häirintä

Työntekijöiden välistä seksuaalista ahdistelua voi tapahtua yhtäältä työyhteisöissä työntekijöiden välillä ja toisaalta esimiesten ja näiden alaisina olevien työntekijöiden välillä. Tekojen arvioinnissa tulee tällöin ottaa huomioon myös naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (609/1986, tasa-arvolaki) säännökset, jotka tulevat sovellettavaksi työ-, virka- ja muissa palvelussuhteissa. Selvää on, että työyhteisössä tapahtuvat seksuaaliset teot voivat täyttää myös teon luonteesta riippuen jonkun seksuaalirikoksen tunnusmerkistön. Tässä yhteydessä tarkastelen työyhteisöissä tapahtuvaa seksuaalista häirintää ja arvioin, minkälaiset teot ovat tasa-arvolain mukaisia tekoja ja milloin sovellettavaksi tulevat myös rikoslain säännökset.

Tasa-arvolain 7 §:n 5 ja 6 momenttien mukaan seksuaalista häirintää ja häirintää sukupuolen perusteella samoin kuin käskyä tai ohjetta harjoittaa sukupuoleen perustuvaa syrjintää on pidettävä tasa-arvolaissa tarkoitettuna syrjintänä. Seksuaalisella häirinnällä tarkoitetaan tasa-arvolaissa sanallista, sanatonta tai fyysistä, luonteeltaan seksuaalista ei-toivottua käytöstä, jolla tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti loukataan henkilön henkistä tai fyysistä koskemattomuutta erityisesti luomalla uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai ahdistava ilmapiiri. Tasa-arvolain mukaisen seksuaalisen häirinnän säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 90/1994 vp) seksuaalista häirintää on luonnehdittu seuraavasti:

281
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Olennaista sukupuoliselle kanssakäymiselle ihmisen vapautena ja oikeutena on sen molemminpuolinen hyväksyminen. Silloin kun sukupuolinen kanssakäyminen ei perustu molemminpuoliseen suostumukseen ja hyväksymiseen, toisen lähestyminen koetaan häiritsevänä, jopa ahdistavana. Yhdistävä piirre kaikelle sukupuoliselle häirinnälle tai ahdistelulle on nimenomaan se, että se on aina kohteelle vastentahtoista tai ainakin ei-toivottua.

Sukupuoliseen häirintään tai ahdisteluun kuuluu luonteeltaan ja vakavuusasteeltaan varsin erilaisia käyttäytymismuotoja.

Häirintä yksittäisenä tekona lievemmissä muodoissa ei ole rikos, mutta teon tekee moitittavaksi sen toistuminen. Uhrin kannalta tilanne tulee työpaikalla kestämättömäksi. Teon vakavammat muodot ovat jo nyt rikoslain 20 luvussa kriminalisoituja tekoja.

Eräiltä osin esiintymismuodot ovat kuitenkin voimassa olevassa lainsäädännössä tuntemattomia. Ilmaisu sukupuolinen häirintä ja ahdistelu pyrkii osaltaan kuvaamaan ilmiön laaja-alaisuutta. Se voi ilmetä ainakin seuraavin tavoin: sukupuolisesti vihjailevat eleet tai ilmeet, jotka ovat toistuvia, härskit puheet, kaksimieliset vitsit sekä vartaloa, pukeutumista tai yksityiselämää koskevat huomautukset tai kysymykset, niin ikään toistuvina, seksuaalisesti värittyneet kirjeet, puhelinsoitot tai esille asetetut pornoaineistot, fyysinen koskettelu, sukupuoliyhteyttä tai muuta sukupuolista kanssakäymistä koskevat ehdotukset tai vaatimukset, raiskaus tai sen yritys. Myös muunlainen tunkeutuminen puhein ja kysymyksin henkilön sukupuolisen koskemattomuuden alueelle voisi täyttää häirinnän tunnusmerkistön.

Sukupuolista häirintää tai ahdistelua käyttäytyminen on silloin, kun tekijä tietää tai tavanomaista harkintaa käyttäen hänen olisi pitänyt tietää, että hänen käyttäytymisensä tai menettelynsä muuten ei ole toivottua. Häirinnän ja ahdistelun estäminen ja välttäminen perustuu ennen muuta muiden ihmisten huomioonottamiseen ja jokaisen yksilön sukupuolisen vapauden ja itsemääräämisoikeuden kunnioittamiseen. Tämän vuoksi yksin lain säännöksillä ilmiötä ei voida poistaa, vaan tarvitaan yksilökohtaista tiedostusta häirinnän ja ahdistelun loukkaavuudesta ja haitoista sekä sen eroamisesta myönteisestä, molemminpuoliseen hyväksymiseen perustuvasta sukupuolisesta kanssakäymisestä.

Sukupuolisen häirinnän tai ahdistelun selvittäminen ei kaikissa ilmenemismuodoissaan voi olla rikostutkintaan verrattavaa. Jos häirintä tai ahdistelu sisältää fyysisen koskemattomuuden tahallisen loukkauksen, menettelyyn saattavat tulla sovellettavaksi rikoslain pahoinpitely- tai siveellisyysrikoksia koskevat säännökset.

282
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Sukupuolisen häirinnän ei-toivottavuus näkyy ensi sijassa kohteen kieltäytymisenä kanssakäymisestä tai häiritsijän käyttäytymisen paheksuntana. Työpaikoilla häirityn on tuotava esiin käyttäytymisen vastentahtoisuus esimerkiksi siten, että työntekijä huomauttaa sukupuolisesta häirinnästä tai ahdistelusta työnantajan edustajalle tai kertoo siitä luottamusmiehelle tai työsuojeluvaltuutetulle.

Häirinnästä tai ahdistelusta on ensisijaisesti vastuussa häiritsijä itse. Häiritsijä voi joutua paitsi rikosoikeudelliseen vastuuseen teostaan myös vahingonkorvauslain (412/1974) mukaiseen vastuuseen. Vastuu työnantajalle siirtyy siinä vaiheessa, kun uhri on saattanut asian työnantajan tietoon. Työnantajalla on johto- ja valvontaoikeutensa nojalla mahdollisuus ojentaa häiritsijää.

Työpaikoilla voidaan myös ennakolta yhdessä pohtia, miten mahdollisissa häirintätilanteissa tulee toimia, jotta häirintä- ja ahdistelutilanteet voidaan välttää.

Häirintää koskevan säännöksen mukaan työnantajan velvollisuutena olisi yleisesti käytettävissään olevilla keinoilla ehkäistä ja estää häirinnän ja ahdistelun esiintymistä ja konkreettisessa tapauksessa ryhtyä viivytyksettä asiassa tarpeellisiin toimenpiteisiin. Säännös velvoittaisi työnantajat mahdollisuuksiensa mukaan huolehtimaan myös siitä, ettei toinen työntekijä ahdistele toista työntekijää sekä että asiakaspalvelutehtävissä olevat työntekijät eivät joudu asiakkaiden taholta tulevan häirinnän tai ahdistelun kohteeksi.

Todistustaakka kääntyy työnantajalle, kun on aihetta epäillä, että työntekijä on työpaikalla joutunut sukupuolisen häirinnän ja ahdistelun kohteeksi. Työnantajalla on mahdollisuus osoittaa, että hän on täyttänyt huolellisen työnantajan velvoitteet.

Työolot tulee kehittää sellaisiksi, ettei työntekijä joudu häirinnän kohteeksi; erityisesti tulee kiinnittää huomiota yksintyöskentelyyn. Työnantaja voi omalla esimerkillään, ohjeilla ja määräyksillä vaikuttaa työilmapiiriin. Työnantajalla on työnjohto-oikeuden perusteella, tapahtuneesta häirinnästä tiedon saatuaan, riittävän tehokkaat valtuudet ja keinot ryhtyä toimiin myös häirintään syyllistyneen osalta. Tällöin tulevat kyseeseen häirinnän tai ahdistelun asteesta ja toistumisesta riippuen häiritsijälle annettava huomautus, varoitus, lomautus ja viime vaiheessa työsuhteen irtisanominen tai purku.

Työntekijä vastaa työyhteisössä luonnollisesti itse omista teoistaan, jotka tämä on kohdistanut toiseen työntekijään. Työntekijän suorittamat teot voivat joutua erilaisen prosessin kohteeksi riippuen sitä, onko kysymys yksinomaan tasa-arvolain mukaisesta seksuaalisesta häirinnästä ilman, että teko täyttäisi rikosta, vai onko kysymys tasa-arvolain mukaisen häirinnän lisäksi rikoksena

283
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

pidettävästä teosta. Tasa-arvolain mukainen seksuaalinen häirintä käsittää tekoja, joita ei voida pitää kaikilta osin rikoslain 20 luvun 23 §:n 2 momentin mukaisina seksuaalisina tekoina. Työnantajan tulee puuttua tietoonsa tulleisiin tasa-arvolain mukaisiin seksuaalisen häirinnän tapauksiin. Jos seksuaalinen häirintä täyttää rikoslain 20 luvun 6 §:n mukaisen seksuaalisen ahdistelun tai vakavamman seksuaalirikoksen tunnusmerkistön, tasa-arvolain mukaisten selvittelytoimenpiteiden lisäksi kysymykseen tulee seksuaalirikosta koskeva esitutkinta. Jos työnantaja ei ryhdy asianmukaisiin toimenpiteisiin seksuaalista häirintää koskevan tapauksen ilmitulon jälkeen, työnantajan edustaja voi syyllistyä rikoslain 47 luvun 1 §:n mukaiseen työturvallisuusrikokseen ja saman luvun 3 §:n mukaiseen työsyrjintään. Työnantajan menettely on kiellettyä syrjintää, jos työnantaja saatuaan tiedon häirinnästä ei ryhdy käytettävissä oleviin toimiin epäkohdan poistamiseksi tai häirinnän jatkamisen estämiseksi (KKO 2010:1).

Työyhteisössä saattaa tulla arvioitavaksi myös se, onko työnantajan edustaja syyllistynyt rikolliseen menettelyyn, jos tämä ei ole ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin sen jälkeen, kun hänen tietoonsa on saatettu seksuaalinen häirintä työyhteisössä. Kysymys voi olla rikoslain 47 luvun 3 §:n mukaisesta työsyrjinnästä. Lisäksi arvioitavaksi voi tulla se, onko työnantajan edustajan katsottava syyllistyneen itse rikoslain 20 luvun 6 §:n mukaiseen seksuaaliseen ahdisteluun, jos tämä ei ole ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin ja on tietoinen siitä, että seksuaalinen ahdistelu työyhteisössä jatkuu. Tällöin työnantajan edustajan vastuun arvioinnissa keskeisessä asemassa on epävarsinaisen laiminlyöntirikoksen konstruktio, josta enemmän seuraavan otsikon alla.

10.4.2 Epävarsinainen laiminlyöntirikos ja seksuaalinen ahdistelu

Työyhteisöjä koskevissa tilanteissa, joissa työnantajan edustaja ei ole puuttunut tietoonsa saatettuun seksuaaliseen ahdisteluun, arvioitavaksi voi tulla kysymys siitä, tuleeko varsinaiseen seksuaaliseen ahdisteluun osallistumatonta, mutta tekoon puuttumatonta työnantajan edustajaa pitää tekijänä seksuaalisessa ahdistelussa. Arvioitavaksi tulee tällöin se, voidaanko työnantajan edustajaa arvioida tekijäksi epävarsinaisen laiminlyöntirikoksen kautta.

Rikoslain 3 luvun 3 §:n 2 momentissa säädetään niin sanotusta epävarsinaisesta laiminlyöntirikoksesta. Säännöksen mukaan laiminlyönti on rangaistava, jos tekijä on jättänyt estämättä tunnusmerkistön mukaisen seurauksen

284
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

syntymisen, vaikka hänellä on ollut erityinen oikeudellinen velvollisuus estää seurauksen syntyminen. Tällainen velvollisuus voi perustua säännöksen 1 kohdan mukaan muun muassa virkaan, toimeen tai asemaan.

Epävarsinaisessa laiminlyöntirikoksessa edellytetään sellaista vastuuasemaa, johon liittyy oikeudellinen velvollisuus estää tietty seuraus.²⁷³ Kuten rikoslain yleisten oppien uudistamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 44/2002 vp, s. 43) on todettu, työhön tai virkaan liittyvien tehtävien laiminlyönti tulee yleensä rangaistavaksi jo varsinaisena laiminlyöntirikoksena. Yleisen virkavelvollisuuden on todettu vain harvemmin riittävän epävarsinaisen laiminlyöntirikoksen vastuuperusteeksi. Esimerkiksi poliisin ei lähtökohtaisesti voitaisi katsoa syyllistyvän varkausrikokseen, vaikka tämä passiivisesti seuraisi varkausrikoksen tekemistä. Toisaalta rajatapauksena on pidetty sitä, että tiettyä rakennusta suojelemaan palkattu vartija millään tavalla tekoon puuttumatta sallii jonkun murtautua hänen vartioimaansa liikkeeseen. Epävarsinaiset laiminlyöntirikokset ovat lähtökohtaisesti koskeneet tuottamuksellisia tekoja eivätkä tapauksia, joissa kysymys olisi ollut tietyn seurauksen estämisen tahallisesta laiminlyönnistä.

Vanhemmassa oikeuskirjallisuudessa on todettu, että epävarsinaisia laiminlyöntirikoksia ei voida erottaa tunnusmerkistötasolla ja että selvä valtaosa loukkaamis- ja muista seurausrikoksista voidaan toteuttaa myös laiminlyönnillä. Edellytyksenä on, että seurauksen on tapauksessa aiheuttanut sellaisen henkilön laiminlyönti, jolla olisi ollut erityinen oikeudellinen velvollisuus estää seuraus.²⁷⁴ Oikeuskirjallisuudessa on käsitelty myös kysymystä, onko osakeyhtiössä esimiesasemassa olevalla valvontavastuu rikosten estämiseksi. Esimiehellä on normaalisti direktio-oikeus työn suorittajiin nähden, mutta alaisiin nähden ei ole suoranaista käskyvaltaa. Valvontavastuun perusteena ei ole katsottu olevan erityistavoitetta estää alaisten rikoksia.²⁷⁵

Työnantajan edustaja voisi nähdäkseni poikkeuksellisessa tilanteessa syyllistyä alaisen työntekijän ohella seksuaaliseen ahdisteluun epävarsinaisen laiminlyöntirikoksen konstruktion kautta. Vastuuasemassa olevan vastuu toisen tekemän tahallisen rikoksen estämisestä ei voi olla kovin laaja. Tällöin kysymyksessä täytyy olla tilanne, jossa rikoksen tapahtuminen on selvästi havaittavissa ja esimiehen velvollisuus tällaiseen toimintaan puuttumisessa täytyy myös olla selvä.
__________
273 Ks. Korkka-Knuts – Helenius – Frände 2020, s. 111.
274 Ks. esimerkiksi Nuutila 1997, s. 125.
275 Ks. Nuotio 2006, s. 339–340.

285
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

10.5 Rangaistuskäytäntö

Seksuaalisen ahdistelun rangaistusasteikko on sakkoa ja vankeutta enintään kuusi kuukautta. Seksuaalisen ahdistelun kohdalla tyypillinen rangaistus on sakkorangaistus (ks. myös KKO 2019:104).

Eräänlaisina seksuaalisen ahdistelun tyyppitapauksina voidaan pitää edellä tarkemmin selostettuja ratkaisuja KKO 2012:14 ja VHO 2007:5 näistä ilmenevine tekotapoineen. Näiden kaltaisissa tekotavoissa sakkorangaistus on oikeudenmukainen seuraamus seksuaalisesta ahdistelusta. Jos seksuaalinen ahdistelu on toistuvaa ja kestoltaan pitkäaikaista, rangaistukseksi tulee tuomita vankeutta. Esimerkiksi, jos tekijä kohdistaa useita kertoja useiden viikkojen tai kuukausien ajanjakson aikana samaan asianomistajaan seksuaalisena ahdisteluna pidettäviä tekoja, rangaistuksen tulee olla vankeutta, arviolta kolmen – neljän kuukauden luokkaa.

10.6 Vahingonkorvaukset

Vahingonkorvauslain (412/1974, VahL) 5 luvun 1 §:n mukaan vahingonkorvaus käsittää hyvityksen henkilö- ja esinevahingosta sekä 4 a ja 6 §:ssä säädetyin edellytyksin kärsimyksestä. Seksuaalisen ahdistelun kohdalla tulee arvioitavaksi tyypillisesti se, onko loukattu henkilö oikeutettu korvaukseen kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta tai kärsimyksestä.

Aineettomien vahinkojen eri lajeilla on toisistaan erottuvat käyttöalueet. Näillä eri käyttöalueilla on merkitystä tuomittaessa korvauksia aineettomista vahingoista.

• Kivulla ja säryllä kompensoidaan fyysisen vamman tai sairauden aiheuttamia tietyn vähimmäistason ylittäviä epämiellyttäviä tuntemuksia (tilapäinen fyysinen haitta);

• kipuun ja särkyyn rinnastuvasta kärsimyksestä tai tätä vastaavasta haitasta voidaan tuomita korvaus silloin, kun henkilövahinko ilmenee psyykkisen tilan häiriintymisenä (tilapäinen psyykkinen haitta); ja

• kärsimyskorvauksen kohteena on aineellisesta henkilövahingosta riippumaton tavanomaista harmia tai muuta epämukavuutta suurempi henkinen haitta.²⁷⁶
__________
276 Hemmo 2005, s. 174–175.

286
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Henkilövahingoista säädetään vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:ssä. Säännös kuuluu seuraavasti:

Henkilövahingon kärsineellä on oikeus korvaukseen:

1) tarpeellisista sairaanhoitokustannuksista ja muista tarpeellisista kuluista;

2) ansionmenetyksestä;

3) kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta;

4) pysyvästä haitasta.

Seksuaalisessa ahdistelussa teon kohteena olevalle henkilölle voi aiheutua tilapäistä haittaa kivun ja säryn muodossa. Tällaista voi aiheutua esimerkiksi puristamisen tai muun vastaavan koskettelun seurauksena. Tällaisen seksuaalisen ahdistelun yhteydessä tapahtuva puristelu voisi olla rinnastettavissa esimerkiksi Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan (HEVA) suosituksiin sellaisen säryn korvaamisesta, johon ei liity kudosvaurioita. Tällöin kiputilasta korvataan alle 200 eurosta 1 500 euroon.²⁷⁷

Kärsimyskorvausta koskeva vahingonkorvauslain 5 luvun 6 § kuuluu seuraavasti:

Oikeus korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on sillä:

1) jonka vapautta, rauhaa, kunniaa tai yksityiselämää on rangaistavaksi säädetyllä teolla loukattu;

2) jota on rangaistavaksi säädetyllä teolla syrjitty;

3) jonka henkilökohtaista koskemattomuutta on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu;

4) jonka ihmisarvoa on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu muulla kuin 1–3 kohdassa tarkoitettuihin loukkauksiin verrattavalla tavalla.

Korvaus määrätään sen kärsimyksen perusteella, jonka loukkaus on omiaan aiheuttamaan ottaen erityisesti huomioon loukkauksen laatu, loukatun asema, loukkaajan ja loukatun välinen suhde sekä loukkauksen julkisuus.
__________
277 Ks. HEVA:n suositukset 2020, Luokka I, kohta 12.1.

287
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Kärsimys tulee siis korvattavaksi vain erikseen luetelluissa tilanteissa. Tässä suhteessa kärsimyskorvaus eroaa esimerkiksi tilapäisen haitan korvausaiheesta, joka tulee korvattavaksi, ellei muuta ole säädetty. Kärsimyksessä on kysymys muutoksesta henkilön tunnetilassa. Ihminen voikin kokea kärsimystä ilman, että henkilövahingon kynnys ylittyy tai että häneen edes kohdistuu mitään henkilövahinkoa. Kärsimyksellä tarkoitetaan siis sitä henkistä kärsimystunnetta, joka henkilölle aiheutuu häneen kohdistetun oikeudettoman loukkauksen seurauksena. Kärsimyksen korvaaminen edellyttää kuitenkin aina vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:ssä mainittua loukkausta. Muutoin korvausta kärsimyksestä ei voida tuomita.²⁷⁸ Loukkaavan teon tulee olla sellainen, että se objektiivisesti arvioiden aiheuttaa loukkauksen kohteeksi joutuneelle henkilölle kärsimystä. Loukkaus voi joissakin tapauksissa olla niin lievä, ettei siitä voida katsoa aiheutuneen loukatulle korvattavaa kärsimystä. Saarnilehdon mukaan tarkoitus on ollut myös, ettei tällöin synny oikeutta korvaukseen kärsimyksestä.²⁷⁹

Kuten vahingonkorvauslain uudistamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 167/2003 vp) on todettu, jotta loukkaus oikeuttaisi korvaukseen kärsimyksestä, se olisi tullut aiheuttaa nimenomaan johonkin säännöksessä mainittuun oikeushyvään kohdistuvalla rikoksella. Vahingonkorvausvelvollisuus voi syntyä, vaikka säännöksessä mainittuun oikeushyvään kohdistuvaa rikosta ei lueta vastaajan syyksi erillisenä rikoksena, vaan sen katsotaan sisältyvän muuhun rikokseen. Hallituksen esityksessä todetaan, että esimerkiksi petokseen saattaa sisältyä pakottaminen, jolloin uhrille syntyy oikeus korvaukseen vapauteen kohdistuvan loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä.²⁸⁰ Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:ssä ei siten yksilöidä kärsimyskorvaukseen oikeuttavia rangaistavaksi säädettyjä tekoja, vaan siinä kuvataan ne oikeushyvät, joiden loukkaaminen rangaistavaksi säädetyllä teolla oikeuttaa korvaukseen.²⁸¹

Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdan vapauteen kohdistuvilla loukkauksilla tarkoitetaan hallituksen esityksen (HE 167/2003 vp) mukaan henkilön fyysisen vapauden, tahdonvapauden
__________
278 Saarnilehto 2007, s. 163. Armas Arti kirjoitti aikanaan, että säännöksen mukaisiin (tarkoittaa aikaisempaa VahL 5:6:ää / TO) rikoksiin rinnastettavan rikoksen tulee olla lueteltujen kaltainen. Lähtökohtana näissä rikostapauksissa on pidettävä sitä, että rikoksen todella tulee aiheuttaa toiselle kärsimystä. Ks. Arti 1981, s. 339.
279 Saarnilehto 2007, s. 164.
280 HE 167/2003 vp, s. 54.
281 Tiilikka 2007, s. 298.

288
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

ja itsemääräämisoikeuden loukkauksia. Säännös kattaisi myös seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen kohdistuvat loukkaukset. Seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen kohdistuvia rangaistavaksi säädettyjä loukkauksia ovat rikoslain 20 luvun 1–7 §:ssä rangaistavaksi säädetyt raiskaus, törkeä raiskaus, pakottaminen sukupuoliyhteyteen, pakottaminen seksuaaliseen tekoon, seksuaalinen hyväksikäyttö, lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö.²⁸² Vastaavasti kokonaisuudistuksen jälkeen lähtökohtaisesti kaikki rikoslain 20 luvun 1–9 ja 12–22 §:ssä rangaistavaksi säädetyt teot kohdistuvat seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen.

Vahingonkorvausvelvollisuus voi säännöksen 1 kohdan perusteella seurata esimerkiksi vapaudenriistosta, pakottamisrikoksesta, raiskauksesta, lähestymiskiellon rikkomisesta, väärästä ilmiannosta, kunnianloukkauksesta, yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä, salakuuntelusta, salakatselusta ja kotirauhan rikkomisesta.²⁸³

Seksuaalinen ahdistelu rikoksena loukkaa uhrin seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Näin ollen seksuaalista ahdistelua tulee pitää myös sellaisena seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaamisena, että se oikeuttaa korvaukseen kärsimyksestä. Korvausmäärä lienee sellaisissa seksuaalisen ahdistelun tapauksissa, joissa tekijä tuomitaan yksittäisestä teosta sakkorangaistukseen 200–400 euroa. Jos seksuaalinen ahdistelu on ollut pitkäkestoinen ja pitänyt sisällään useita tekokokonaisuuksia, kärsimyskorvauksen määrän tulee olla arviolta 1 000–1 500 euroa. HEVA:n suositusten mukaan seksuaalisen ahdistelun korvaussuositus kärsimyskorvauksen osalta on 400–1 000 euroa.²⁸⁴ HEVA:n suosituksissa ei ole voitu vielä ottaa huomioon sitä, että seksuaalisen ahdistelun tekotavat laajentuvat koskettelun lisäksi kattamaan muitakin seksuaalisia tekoja. Kun huomioon otetaan se, että näiden muiden tulee kuitenkin vakavuudeltaan vertautua koskettelemalla tehtyihin tekoihin, kärsimyskorvauksen lähtökohtainen taso voi näissä muissa tekotavoissa olla tuo 400–1 000 euroa.
__________
282 HE 167/2003 vp, s. 64 ja LaVM 1/2004 vp, s. 4.
283 Hemmo 2005, s. 181. Ks. myös Viljanen 2008, s. 494, jossa Viljanen pitää myös lapsen omavaltaista huostaanottoa ja lapsikaappausta kärsimyskorvaukseen oikeuttavina rikoksina. Tähän lopputulokseen päädyttiin myös ratkaisussa KKO 2011:11.
284 Ks. HEVA:n suositukset 2020, luokka III, kohta 1.3.3.

289
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

11 Seksuaalisen kuvan luvaton levittäminen

Kokonaisuudistuksessa seksuaalisen kuvan luvaton levittäminen on säädetty rangaistavaksi seksuaalirikoksena rikoslain 20 luvun 7 §:ssä. Säännöksen sisältö on seuraava:

Seksuaalisen kuvan luvaton levittäminen

Joka oikeudettomasti esittää tai levittää toista seksuaalisesti esittävän todellisuuspohjaisen tai todenmukaisen kuvan tai kuvatallenteen siten, että teko loukkaa olennaisesti tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta, on tuomittava seksuaalisen kuvan luvattomasta levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Kuva tai kuvatallenne on 1 momentissa tarkoitetulla tavalla todellisuuspohjainen, jos se on valmistettu tilanteesta, jossa henkilö tosiasiallisesti esiintyy 1 momentissa tarkoitetussa kuvassa tai kuvatallenteessa, ja todenmukainen, jos se erehdyttävästi muistuttaa valokuvaamalla tai muulla vastaavalla menetelmällä valmistettua kuvaa tai kuvatallennetta tilanteesta, jossa henkilö tosiasiallisesti esiintyy 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Kysymyksessä on uusi seksuaalirikossäännös. Aikaisemmin kuvan luvatonta levittämistä on arvioitu lähinnä kunnianloukkauksena tai yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä.²⁸⁵ Koska säännöksen soveltamisesta ei ole oikeuskäytäntöä, tässä jaksossa esitetyt näkemykset perustuvat pitkälti hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp) esitettyihin säännöskohtaisiin perusteluihin.

Säännöksen nojalla rangaistavaa on toista henkilöä seksuaalisesti esittävän kuvan tai kuvatallenteen esittäminen tai levittäminen oikeudettomasti siten, että teko loukkaa olennaisesti kuvassa esiintyvän seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Säännöksessä termillä ”kuva” tarkoitetaan myös videota.
__________
285 Ks. HE 13/2022 vp, s. 57.

291
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Kuvatallenteella tarkoitetaan tiedostoa, filmiä tai muuta alustaa, jolta kuva voidaan toistaa. Tyypillinen tekotapa voi olla esimerkiksi osapuolten yhteisymmärryksessä omaan käyttöönsä ottama seksuaalinen kuva, jonka toinen osapuoli myöhemmin esittää tuttavilleen tai levittää internetissä ilman kuvassa esiintyvän suostumusta. Säännös koskee luonnollisesti monen tyyppisiä muitakin tilanteita ja kattaa myös salaa tai muuten oikeudetta otettujen seksuaalisten kuvien levittämisen. Säännös ei kuitenkaan koske alle 18-vuotiasta esittävää kuvaa, jonka levittämisen rangaistavuudesta on säädetty erikseen 20 luvun 19–20 §:ssä.²⁸⁶

Kuvan tai kuvatallenteen esittäminen tai levittäminen on säännöksessä tarkoitetulla tavalla oikeudetonta, jos siihen ei ole kuvassa esiintyvän lupaa tai muuta pätevää suostumusta. Koska säännös koskee vain seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavaa kuvan levittämistä, se ei sovellu tilanteisiin, joissa kuvan esittämisen tai levittämisen oikeudettomuus johtuu esimerkiksi vain tekijänoikeuden loukkauksesta tai esimerkiksi taloudellista seikkaa koskevan sopimusehdon loukkauksesta.²⁸⁷

Säännöksessä rangaistavaksi on säädetty ensinnäkin kuvan esittäminen. Esittämisellä tarkoitetaan kuvan näyttämistä toiselle siten, ettei tämä saa kuvaa haltuunsa. Kuvan voi esittää esimerkiksi tietokoneen tai matkapuhelimen näytöltä tai paperitulosteelta. Toiseksi säännöksessä rangaistavaksi on säädetty kuvan levittäminen. Levittäminen tarkoittaa kuvan tai kuvatallenteen luovuttamista toiselle siten, että tämä saa sen haltuunsa. Säännös koskee esittämistä tai levittämistä luvatta yhdelle ihmiselle, suljetulle ryhmälle, lukuisille valituille vastaanottajille sekä esittämistä tai levittämistä avoimessa internetissä tai muuten lukuisten ihmisten saataville.²⁸⁸

Säännöksessä ei edellytetä, että kuvia olisi useita, vaan yhdenkin kuvan esittäminen tai kuvatiedoston levittäminen voi riittää tunnusmerkistön täyttymiseen. Kuvan seksuaalisuus arvioidaan yleisten käsitysten mukaisesti kuvan antaman kokonaisvaikutelman perusteella. Kuvan seksuaalisuus voi johtua alastomuudesta tai vähäpukeisuudesta, mutta myös siinä esiintyvän voimakkaan seksuaalisesta toiminnasta. Pelkkä alastomuus ei kaikissa tapauksissa tee kuvasta seksuaalista sellaisenaan, mutta kuva voi esittämis- tai levittämistavan tai muun yhteytensä vuoksi esittää siinä olevaa seksuaalisesti.
__________
286 HE 13/2022 vp, s. 120.
287 HE 13/2022 vp, s. 120.
288 HE 13/2022 vp, s. 121.

292
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Rangaistavaa on todellisuuspohjaisen tai todenmukaisen kuvan esittäminen tai levittäminen. Kuvaa pidetään henkilöä esittävänä, jos hän on kuvasta tunnistettavissa. Tunnistettavuus ei välttämättä edellytä kasvojen tunnistettavuutta. Esimerkiksi henkilön alastonta vartaloa esittävän seksuaalisen kuvan esittäminen tai levittäminen voi loukata olennaisesti hänen seksuaalista itsemääräämisoikeuttaan, vaikka hänen kasvojaan ei näkyisi. Esimerkiksi selkeästi ei-todenmukaiset pilakuvat eivät kuulu säännöksen soveltamisalaan, ja tällaisia kuvia koskevia tekoja voidaan joissain tapauksissa arvioida kunnianloukkausta koskevien säännösten mukaan.

Todellisuuspohjaisella tarkoitetaan pykälän 2 momentissa olevan määritelmäsäännöksen mukaan sitä, että kuva tai kuvatallenne on todellisuuspohjainen, jos se on valmistettu tilanteesta, jossa henkilö tosiasiallisesti esiintyy kuvassa tai kuvatallenteessa. Edelleen kuva tai kuvatallenne on todenmukainen, jos se erehdyttävästi muistuttaa valokuvaamalla tai muulla vastaavalla menetelmällä valmistettua kuvaa tai kuvatallennetta tilanteesta, jossa henkilö tosiasiallisesti esiintyy pykälän 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Erottelua todellisuuspohjaisiin ja todenmukaisiin kuviin on käsitelty aikaisemmin myös hallituksen esityksessä (HE 282/2010 vp) ja lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM 43/2010 vp). Kriminalisointi koskee sellaisten kuvien tai kuvatallenteiden levittämistä, jotka on tehty todellisesta tosiasiallisessa tilanteessa (todellisuuspohjainen). Yhtä lailla kysymys on todellisuuspohjaisesta kuvasta, vaikka kuva tällöin valmistettaisiin piirtämällä tai maalaamalla taikka muulla vastaavalla tavalla, jos vain yhteys todelliseen tilanteeseen on osoitettavissa. Toisaalta rangaistavuuden on perusteltua koskea sellaisia kuvia tai kuvatallenteita, joita ei voida erottaa sellaisista kuvista tai kuvatallenteista, joissa mallina on käytetty todellista henkilöä (todenmukainen). Kysymys on tällöin tietokonetta käyttäen tai muulla teknisellä tavalla valmistetuista kuvista tai kuvatallenteista, jotka ovat siinä määrin aidon tai autenttisen valokuvan, elokuvan tai vastaavan kuvan tai kuvatallenteen näköisiä, että jää epävarmaksi, onko ne tehty tosiasiallisesta tilanteesta vai ei. Sen sijaan säännös ei koske sellaisia piirtämällä, maalaamalla tai muulla vastaavalla tavalla tehtyjä kuvia tai kuvatallenteita, joiden mallina ei ole käytetty todellista henkilöä tosiasiallisessa hyväksikäyttötilanteessa. Kysymys ei tällöin ole sen paremmin todellisuuspohjaisesta kuin todenmukaisestakaan kuvasta tai kuvatallenteesta.

Yhteenvetona voisi todeta, että todellisuuspohjaisesta kuvasta tai kuvatallenteesta on kysymys silloin, kun siinä on kysymys todellisuudessa tapahtuneesta tilanteesta riippumatta siitä, millä teknisellä tavalla kuva on

293
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

valmistettu. Kuva tai kuvatallenne voi siis olla autenttinen kuva- ja äänitallenne (videotallenne) tai piirtämällä valmistettu tallenne tai vaikkapa maalaamalla valmistettu tallenne. Tallenteen tekninen toteuttamistapa voi olla siis mikä tahansa, jos tallenteen tekemisen pohjana on todellinen hyväksikäyttötilanne.

Todenmukainen kuva tai kuvatallenne on puolestaan kysymyksessä silloin, kun teknisillä välineillä on valmistettu kuva tai kuvatallenne, joka erehdyttävästi muistuttaa aitoa valokuvaamalla tai muulla vastaavalla menetelmällä tehtyä tallennetta. Todenmukaisessa tallenteessa ei siis yksin tallenteen perusteella pysty sanomaan, onko kysymys todellisesta tilanteesta valmistetusta kuvasta vai ainoastaan sellaisesta aidon näköisestä teknisillä välineillä valmistetusta kuvasta. Piirtämällä tai maalaamalla valmistettu kuva ei voi koskaan olla todenmukainen, jos piirtämällä tai maalaamalla valmistetun kuvan osalta ei pystytä osoittamaan sen taustalla olleen todellista tilannetta. Tällöin kysymys ei ole rikoslain 20 luvun 7 §:n nojalla rangaistavasta teosta.

Teon rangaistavuus edellyttää, että kuvan esittäminen tai levittäminen loukkaa siinä esiintyvän seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti. Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaus tapahtuu jo sillä, että seksuaalista kuvaa levitetään oikeudettomasti. Olennaisuuden edellytys tarkoittaa, ettei säännös kata kaiken tyyppistä seksuaalisena pidettävän kuvan levittämistä. Rangaistavuuden ulkopuolelle jää tekoja, joissa kuvan seksuaalisuuden aste ei ole voimakas, se on hyvin tulkinnanvarainen tai joissa kuvassa esiintyvää seksuaalisuutta pidettäisiin yleisesti hyväksyttynä esittää julkisella paikalla. Tällaisia olisivat esimerkiksi kuvat, joissa esiintyvä henkilö on rannalla tavanomaisella tavalla vähäpukeisena tai video, jossa esiintyvät halaavat ja suutelevat.

Kun kuvan seksuaalisuuden aste on tätä voimakkaampaa, olisi loukkauksen olennaisuutta arvioitava myös teon muiden olosuhteiden kannalta. Loukkauksen olennaisuuteen vaikuttaa tällöin myös se, miten laajasti tai millä tavoin kuvaa esitetään tai levitetään. Henkilöä sukupuoliyhteydessä tai seksuaalisella tavalla alasti esittävän kuvan esittäminen jo yhdelle henkilölle voi täyttää tunnusmerkistön. Vähemmän räikeäkin, mutta kuitenkin voimakkaasti seksuaalinen kuva voi riittää tunnusmerkistön täyttymiseen, jos kuvaa levitetään laajemmin esimerkiksi internetin kautta. Vaikka kuva ei alun perin esittäisi toista seksuaalisesti (esimerkiksi kuva alastomasta henkilöstä saunomassa), voivat kuvan levittämisen olosuhteet tehdä siitä seksuaalisen ja

294
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavan, esimerkiksi jos kuva laitetaan pornografiaa sisältävälle internetsivustolle.²⁸⁹

Teon arvosteluun vaikuttaa myös esitettyjen tai levitettyjen kuvien tai kuvatallenteiden määrä. Esimerkiksi kuvan näyttäminen matkapuhelimen ruudulta yhdelle tai kahdelle ihmiselle on rangaistavaa vain, jos kuvan seksuaalisuuden ilmeneminen on hyvin voimakasta. Seksuaalisen kuvan jakaminen laajalle joukolle on lähtökohtaisesti vakavampaa kuin muutaman henkilön rajatulle ryhmälle. Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden kannalta vakavimpana levittämisen muotona on yleensä pidettävä kuvan saattamista laajaan levitykseen esimerkiksi internetin kautta siten, että kuva on rajoittamattomasti saatavilla eikä sen leviämistä voi enää estää.²⁹⁰

Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen kannalta merkitystä voi olla myös sillä, onko kuvaa jo aiemmin levitetty siinä esiintyvän toimesta tai suostumuksella. Esimerkiksi jos kuva on jo julkaistu yleisesti siinä esiintyvän suostumuksella tai kuvassa esiintyvä on itse laittanut sen internetsivustolle, jolle pääsyä ei ole rajoitettu tietylle ryhmälle, kuvan edelleen levittämisen ilman hänen suostumustaan ei yleensä voida katsoa loukkaavan tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti. Sen sijaan loukkaus voi olla olennainen, jos vain tietyille henkilöille jaettua kuvaa levitetään luvatta ulkopuolisille. Teon rangaistavuuteen ei lähtökohtaisesti vaikuta myöskään se, esiintyykö kuvassa myös kuvan esittäjä ja levittäjä.²⁹¹

Kuvan levittämisen rangaistavuudella suojataan seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ohella myös laajemmin henkilön yksityisyyttä. Sen vuoksi rikokseen syyllistynyttä ei rangaista erikseen yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Säännös koskee pelkästään kuvan esittämistä ja levittämistä, mutta ei sen sijaan kuvan valmistamista. Kuvan levittämisen rangaistavuus ei riipu siitä, esiintyykö henkilö kuvassa vapaaehtoisesti vai oliko kuva valmistettu ilman hänen lupaansa. Seksuaalisen kuvan valmistaminen toisesta salaa tai muuten ilman tämän vapaaehtoisuutta voidaan hallituksen esityksen mukaan arvioida kuvan sisällöstä ja olosuhteista riippuen seksuaalisena kajoamisena tai seksuaalisena ahdisteluna. Kuvan valmistaja ja levittäjä, joka syyllistyy teoillaan sekä seksuaaliseen ahdisteluun tai seksuaaliseen kajoamiseen että seksuaalisen kuvan luvattomaan levittämiseen, voidaan tuomita molemmista rikoksista. Kuvan lähettäminen kuvattaessa suoratoistona esimerkiksi
__________
289 HE 13/2022 vp, s. 121.
290 HE 13/2022 vp, s. 121.
291 HE 13/2022 vp, s. 121–122.

295
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

internetin välityksellä katsottaisiin sekä kuvan valmistamiseksi että levittämiseksi. Jos kohteena oleva henkilö on antanut luvan kuvaamiseensa, muttei kuvan levittämiseen, ja kuvaaja esimerkiksi suoratoistaa sitä kuvassa esiintyvältä salaa internetin kautta, on teko rangaistava vain seksuaalisen kuvan luvattomana levittämisenä.

Seksuaalisen kuvan luvatonta levittämistä koskeva säännös ei koske muiden oikeuksien kuin seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkausta. Jos teko loukkaa myös esimerkiksi tekijänoikeutta, voi se tulla muista seikoista riippuen erikseen arvioitavaksi myös tekijänoikeusrikoksia koskevien rangaistussäännösten nojalla.²⁹²
__________
292 HE 13/2022 vp, s. 122.

296
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

12 Taloudelliset seksuaalirikokset

Tässä luvussa käsittelen rikoslain 20 luvun 8 §:n mukaista seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöä, 9 §:n mukaista korvauksen tarjoamista nuoreen kohdistuvasta seksuaalisesta teosta sekä 10 ja 11 §:n mukaista paritusta ja törkeää paritusta.

12.1 Seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttö

Seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöä koskeva rangaistussäännös on rikoslain 20 luvun 8 §:ssä. Säännös on seuraava:

Seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttö

Joka lupaamalla tai antamalla välitöntä taloudellista arvoa edustavan korvauksen saa 10 tai 11 §:ssä taikka 25 luvun 3 tai 3 a §:ssä tarkoitetun rikoksen kohteena olevan henkilön ryhtymään sukupuoliyhteyteen tai siihen rinnastettavaan seksuaaliseen tekoon, on tuomittava, jollei teko ole 9 §:n mukaan rangaistava, seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä tuomitaan myös se, joka käyttää hyväkseen kolmannen lupaamaa tai antamaa 1 momentissa tarkoitettua korvausta ryhtymällä sukupuoliyhteyteen tai siihen rinnastettavaan seksuaaliseen tekoon sanotussa momentissa tarkoitetun rikoksen kohteena olevan henkilön kanssa.

Seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä tuomitaan niin ikään se, joka tekee 1 tai 2 momentissa tarkoitetun teon, vaikka hänellä on ollut syytä epäillä 1 tai 2 momentissa tarkoitetun henkilön olevan 10 tai 11 §:ssä taikka 25 luvun 3 tai 3 a §:ssä tarkoitetun rikoksen kohteena.

Tahallisen rikoksen yritys on rangaistava.

297
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Säännös vastaa olennaisilta osin ennen viimeisintä kokonaisuudistusta voimassa ollutta säännöstä, ja sen tulkinnassa voidaan siten hyödyntää aikaisempia lainvalmisteluasiakirjoja. Seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttö ei sisältynyt aikoinaan seksuaalirikosten vuoden 1999 kokonaisuudistukseen. Rangaistussäännös lisättiin nyt kysymyksessä olevaa kokonaisuudistusta edeltävään sääntelyyn rikoslain 20 lukuun hallituksen esityksen HE 221/2005 vp perusteella. Hallituksen esityksessä esitettiin, että seksuaalipalvelujen ostaminen olisi säädetty rangaistavaksi yleisesti niin, että rangaistussäännös olisi koskenut kaikkia seksuaalipalvelujen ostamisen tapoja ja tilanteita. Lakiehdotusta ei kuitenkaan hyväksytty näin laajana, vaan säännös rajattiin koskemaan seksin ostamista vain parituksen tai ihmiskaupan uhreilta (LaVM 10/2006 vp ja PeVL 17/2006 vp). Rajaamista perusteltiin sillä, että kriminalisoinnin tueksi esitetyt perusteet koskivat nimenomaan parituksen ja ihmiskaupan vähentämiseen liittyviä kysymyksiä. Lakivaliokunta katsoi tärkeäksi, että ihmiskaupan ja parituksen kaltaista vakavaa rikollisuutta pyritään tehokkaasti torjumaan. Lakivaliokunta päätyi siihen, että rangaistavaksi tulee säätää seksin ostaminen sellaiselta henkilöltä, joka on parituksen kohteena tai ihmiskaupan uhri (LaVM 10/2006 vp).

Oikeusministeriössä laadittiin vuonna 2013 selvitys seksikaupan kohteen hyväksikäyttöä koskevan sääntelyn toimivuudesta.²⁹³ Selvityksessä esitettiin, että seksinosto kiellettäisiin kokonaan ilman nykyisin voimassa olevaa rajoitusta tai että tahallisuuden lisäksi ainakin törkeä huolimattomuus olisi riittävä syyksi lukemiseen. Hallituksen esityksen luonnoksessa (OM:n luonnos 3.7.2014) luovuttiin kuitenkin ajatuksesta kieltää seksin osto kokonaan ja päädyttiin esittämään, että seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttö säädetään rangaistavaksi sekä tahallisesti että tuottamuksesta tehtynä.

Hallituksen esityksessä (HE 229/2014 vp) päädyttiin esittämään, että rangaistavaksi säädettäisiin myös tuottamukselliset tekomuodot, jonka mukaisesti säännöstä muutettiin lailla 384/2015. Nykyisin voimassa oleva rangaistussäännös on sisällöltään vastaava kuin ennen kokonaisuudistusta voimassa ollut säännös. Teon rangaistavuus edellyttää korvauksen antamista tai lupaamista, ja korvauksella tulee olla välitöntä taloudellista arvoa. Korvauksen ei tarvitse olla rahallinen korvaus, vaan riittävää on myös esimerkiksi jonkin esineen luovuttaminen korvauksena sukupuoliyhteydestä. Prostituutiolle on tyypillistä, että korvaus sukupuoliyhteydestä maksetaan rahana. Ehdotettu
__________
293 OM Selvityksiä ja ohjeita 39/2013.

298
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

säännös ei kuitenkaan edellytä nimenomaan rahana maksettavaa korvausta, vaan myös muut korvaukset ovat mahdollisia, kunhan korvauksella on välitöntä taloudellista arvoa. Kysymykseen voi tulla esineen antaminen, palvelus, kuten matkan kustantaminen, tai jonkin toiselle kuuluvan menon suorittaminen.

Rangaistussäännöksen soveltamisessa ongelmalliseksi on muodostunut tekijältä vaadittavan tahallisuuden arviointi. Olennaista on, minkälaista tietoisuutta seksuaalipalvelujen ostajalta edellytetään siitä, että seksipalveluja myyvä henkilö on parituksen tai ihmiskaupan uhri. Lakivaliokunta totesi mietinnössään (LaVM 10/2006 vp), että tekojen voidaan varsin usein olettaa tapahtuvan sellaisissa olosuhteissa, joissa tekijä mieltää tilanteen tunnusmerkistön syyksiluettavuusvaatimuksen edellyttävällä tavalla. Tavallisesti kyse saattaisi olla eräänlaisesta tyyppitilanteesta, joissa toiminnan tietyt piirteet viittaavat siihen, että teon kohteena oleva henkilö on tunnusmerkistössä erikseen mainitun rikoksen uhri. Paritukseen tyypillisesti viittaavina piirteinä voidaan pitää esimerkiksi sitä, että kohteeseen saadaan yhteys välikäden kautta tai että korvaus suoritetaan muulle henkilölle kuin teon kohteelle. Paritukseen viittaa usein myös se, että henkilö tietoverkossa ilmoittaa valmiudestaan maksulliseen seksuaalisuhteeseen tavalla, joka osoittaa tällaisen ilmoituksen olevan osa järjestäytyneesti suunniteltua laajempaa kokonaisuutta. Näin voi olla esimerkiksi, jos samalla internetsivustolla on useiden eri henkilöiden samankaltaisia ilmoituksia. Ihmiskauppaan viittaavana piirteenä voidaan puolestaan pitää esimerkiksi sitä, että teon kohteena olevan henkilön liikkumisvapautta on havaittavasti rajoitettu tai että teon kohteena oleva henkilö ei ole psyykkisesti täysin toimintakykyinen.

Tahallisuutta koskeva arvio tuli tehtäväksi korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2012:66.

Korkein oikeus totesi, että seksuaalipalveluihin liittyy usein parituksen tai ihmiskaupan mahdollisuus, jota ostajan on vaikea sulkea pois. Seksuaalipalvelujen ostaminen ei ole kuitenkaan sellaisenaan rangaistavaa. Ostajan tietoisuutta tulee arvioida olosuhdetahallisuuden perusteella ja olosuhdetahallisuutta arvioidaan sen mukaan, onko tekijä pitänyt varsin todennäköisenä, että seksipalveluja myyvä henkilö on seksikaupan kohteena. Korkein oikeus arvioi tahallisuutta toteamalla ensinnäkin, että asiassa ei ollut ilmennyt lakivaliokunnan mietinnössä todettuja paritukseen viittaavia piirteitä. Uhrin parittajat eivät olleet paikalla hotellissa, jossa seksin ostaminen oli tapahtunut, eikä tekijä ollut voinut havaita, ettei uhri ollut laatinut ilmoitusta internetissä tai kirjoittanut tekijän ja uhrin välisiä tekstiviestejä. Ilmoitustapa

299
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

ja ilmoituksen sisältö eivät viitanneet järjestäytyneeseen toimintaan. Uhrin liikkumisvapautta ei ollut myöskään havaittavalla tavalla rajoitettu. Nämä seikat puhuivat tahallisuutta vastaan. Tahallisuuden puolesta puhui se, että internet-ilmoitus oli laadittu suomeksi, vaikka uhri ei osannut suomea, uhri oli ollut nuori (21-vuotias) ja tullut Baltian maasta. Hänen psyykkinen toimintakykynsä oli ollut myös vajavainen. Korkein oikeus päätyi siihen johtopäätökseen, että esitettyjen seikkojen perusteella tekijän ei ole täytynyt pitää varsin todennäköisenä, että uhri on parituksen kohteena.

Rangaistussäännöksen soveltamisen kynnys on tahallisuuden arvioinnin osalta varsin korkea, koska erilaisista seikoista voi olla vaikea tehdä johtopäätöstä, että tekijän on täytynyt pitää varsin todennäköisenä sitä, että henkilö on säännöksessä tarkoitetun rikoksen kohteena. Tätä kynnystä kuitenkin madaltaa se, että teko on rangaistava myös, jos tekijällä on ollut syytä epäillä uhrin olevan säännöksessä tarkoitetun rikoksen kohteena. Tältä osin hallituksen esityksessä (HE 229/2014 vp) on todettu, että tuottamuksellista tekomuotoa kuvataan siten, että tekijällä on ollut syytä epäillä henkilön olevan parituksen tai ihmiskaupan kohteena. Rikoslain 3 luvun 7 §:n (tuottamus) 1 momentin mukaan tekijän menettely on huolimatonta, jos hän rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan. Jos tekijällä tietoonsa tulleiden, edellä kuvattujen kaltaisten paritukseen tai ihmiskauppaan viittaavien piirteiden – kuten esimerkiksi kielitaidottomuuden – perusteella oli syytä epäillä henkilöä parituksen tai ihmiskaupan kohteeksi, hän syyllistyisi tältä seksiä ostaessaan seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöön. Näin olisi riippumatta siitä, onko hän todella epäillyt paritusta tai ihmiskauppaa vai ei.

Tuottamuksellisuutta koskeva tunnusmerkki (”syytä epäillä”) olisi sama kuin rikoslain 32 luvun 4 §:ssä tarkoitetussa tuottamuksellisessa kätkemisrikoksessa. Mainittua säännöstä koskevan hallituksen esityksen (HE 66/1988 vp, s. 108) mukaan arvioitaessa sitä, onko tekijällä ollut syytä epäillä säännöksessä tarkoitetun omaisuuden alkuperää, on kiinnitettävä huomiota tekijän tiedossa olleisiin seikkoihin ja olosuhteisiin. Tekijän tulee siis olla tietoinen niistä seikoista, joiden perusteella omaisuuden alkuperää on syytä epäillä.

Säännöstä voidaan hallituksen esityksen (HE 229/2014 vp) mukaan tunnusmerkistöstä ilmenevin edellytyksin soveltaa myös niin sanottuun tiedostamattomaan riskinottoon (tiedoton tuottamus, ks. HE 44/2002 vp, s. 90–91). Vaikka tekijä ei tosiasiassa ole mieltänyt tunnusmerkistön toteutumista mahdolliseksi tai ei ole tullut sitä ajatelleeksi, voidaan hänet silti tuomita seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä, jos hänellä

300
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

on jonkin ulkoisen seikan johdosta ollut syytä epäillä, että henkilö on säännöksessä tarkoitetun rikoksen kohteena. Pelkästään yleinen tieto siitä, että osa prostituoiduista on parituksen tai ihmiskaupan kohteena, ei kuitenkaan olisi riittävä syy epäillä tätä yksittäistapauksessa.

Kuten momentin sanamuodosta ilmenee, rangaistavuus edellyttää sitä, että henkilö todella on parituksen tai ihmiskaupan kohteena. Teko ei siis olisi rangaistava, jos ilmenneiden seikkojen perusteella oli syytä epäillä esimerkiksi paritusta, mutta henkilö ei todellisuudessa ollut parituksen kohde.

Selvyyden vuoksi on tarpeen toistaa lakivaliokunnan mietinnössä LaVM 10/2006 vp (s. 6) todettu: Seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä rankaiseminen ei edellytä, että pykälässä mainituista parituksesta tai ihmiskaupasta olisi annettu lainvoimainen tuomio. Säännöksen sanamuoto ei myöskään edellytä, että esimerkiksi parittajan henkilöllisyys tai paritusrikoksen muut yksityiskohdat olisi selvitetty.

12.2 Korvauksen tarjoaminen nuoreen kohdistuvasta seksuaalisesta teosta

Seksuaalipalvelujen ostaminen nuorelta (korvauksen tarjoaminen nuoreen kohdistuvasta seksuaalisesta teosta) on säädetty rangaistavaksi rikoslain 20 luvun 9 §:ssä. Säännös on seuraava:

Korvauksen tarjoaminen nuoreen kohdistuvasta seksuaalisesta teosta

Joka lupaamalla tai antamalla korvauksen saa kahdeksaatoista vuotta nuoremman henkilön ryhtymään sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaaliseen tekoon, on tuomittava korvauksen tarjoamisesta nuoreen kohdistuvasta seksuaalisesta teosta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Korvauksen tarjoamisesta nuoreen kohdistuvasta seksuaalisesta teosta tuomitaan myös se, joka on osapuolena kahdeksaatoista vuotta nuoremman henkilön kanssa sukupuoliyhteydessä tai muussa seksuaalisessa teossa, joista toinen on luvannut tai antanut korvauksen.

Yritys on rangaistava.

Säännös on sisällöltään olennaisilta osin vastaava kuin ennen kokonaisuudistusta voimassa ollut säännös. Rangaistavaa on lupaamalla tai antamalla korvaus saada kahdeksaatoista vuotta nuorempi henkilö ryhtymään

301
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaaliseen tekoon. Tekijänä voi olla kuka tahansa, joka lupaa tai antaa alaikäiselle korvauksen siitä, että tämä tekee seksuaalisia palveluksia hänelle tai jollekulle muulle. Tekijä voi itsekin olla alaikäinen. Seksuaalisten palveluksien tekemisen edellytetään tapahtuvan maksua tai muuta korvausta vastaan, mutta edellytyksenä ei ole, että tekijä painostaa tai taivuttaa alaikäisen palveluksiin. Alaikäinen voi itse tehdä aloitteen. Maksun tai korvauksen tulee kuitenkin olla ainakin yksi edellytys seksuaalipalvelujen antamiselle. Ystävyyssuhteisiin tai muuten seurusteluun liittyvät lahjat tai muut taloudelliset järjestelyt eivät tee tällaisessa suhteessa tapahtuvasta sukupuoliyhteydestä tai muista seksuaalisista teoista rangaistavia.

Prostituutiolle on tyypillistä, että korvaus sukupuoliyhteydestä maksetaan rahana. Säännös ei kuitenkaan edellytä nimenomaan rahana maksettavaa korvausta, vaan myös muut korvaukset ovat mahdollisia. Kysymykseen voi tulla esineen antaminen, palvelun, kuten matkan kustantaminen, jonkin toiselle kuuluvan menon suorittaminen tai esimerkiksi asunnon tarjoaminen sukupuoliyhteyttä vastaan. Korvauksella ei tarvitse olla ainakaan välitöntä taloudellista arvoa. Myös opintosuorituksen hyväksyminen tai muun sellaisen hyväksymisen tai alaikäiselle tärkeän suosituksen antaminen voi olla säännöksessä tarkoitettu korvaus.

Korvaus tulee luvata tai antaa. Kun korvauksen on oltava sukupuoliyhteyden tai muun seksuaalisen teon edellytys, se tulee ainakin luvata ennen tekoa. Korvaus voidaan antaa myöhemminkin. Säännös ei edellytä, että korvaus nimenomaisesti luvataan tai annetaan seksuaalipalveluista, vaikka prostituutiossa tämä onkin tyypillisin tapa. Myös hiljainen lupaus tai korvauksen tosiasiallinen suorittaminen siten, että sen yhteys seksuaalipalvelujen saamiseen on selvä, voi riittää. Edellytyksenä kuitenkin on, että korvaus saa alaikäisen ryhtymään sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaaliseen tekoon. Korvauksen tulee olla seksuaalipalvelujen edellytys.

Julkisuudessa on esiintynyt tapauksia, joissa nuoret ovat pyytäneet tai saaneet sukupuoliyhteydestä korvaukseksi vaatteita tai alkoholia. Tällaisessa tapauksessa tekijä on antanut nuorelle sellaisen korvauksen, että tekijä on syyllistynyt säännöksen mukaiseen seksuaalipalvelujen ostamiseen nuorelta. Jos tällaisessa tilanteessa nuori on alle 16-vuotias, tekijä syyllistyy rikoslain 20 luvun 5 tai 12–16 §:n mukaiseen rikokseen.

302
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

12.3 Paritus ja törkeä paritus

Paritus on säädetty rangaistavaksi rikoslain 20 luvun 10 §:ssä. Tämän rangaistussäännöksen sisältö on seuraava:

Paritus

Joka hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä

1) järjestää huoneen tai muun tilan korvausta vastaan tapahtuvaa sukupuoliyhteyttä tai siihen rinnastettavaa seksuaalista tekoa varten taikka kahdeksaatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa tapahtuvaa sukupuoliyhteyttä tai sellaista seksuaalista tekoa varten, joka on omiaan vaarantamaan lapsen kehitystä,

2) vakiintuneena osana liiketoimintaansa majoittaa sellaiseen tekoon ryhtyvää ja siten olennaisesti edistää tekoa,

3) yhteystietoja välittämällä tai muuten markkinoi jonkun sellaiseen tekoon ryhtymistä tietäen, että hänen toimintansa olennaisesti edistää teon toteutumista,

4) muuten käyttää hyväkseen jonkun ryhtymistä sellaiseen tekoon tai

5) viettelee toisen sellaiseen tekoon,

on tuomittava parituksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

Säännöstä muutettiin kokonaisuudistuksessa aikaisempaan verrattuna kohdassa 1 lapsia koskevien tekojen osalta. Soveltamisala laajentui niin, että se kattaa muistakin kuin korvausta vastaan tehdyistä lapsen kanssa tapahtuvista sukupuoliyhteyksistä tai seksuaalisista teoista hyötymisen. Muilta osin säännöksen soveltamisala pysyi vastaavana kuin ennen kokonaisuudistusta voimassa olleessa säännöksessä.²⁹⁴

Korkeimman oikeuden ratkaisuissa KKO 2005:17 (ns. punainen talo) ja KKO 2007:38 kysymys oli parituksen tavanomaisista tekotavoista eli prostituoitujen hankkimisesta Suomeen ja huoneen tai muun tilan järjestäminen tätä toimintaa varten. Myös korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2007:101 oli kysymys samankaltaisesta parituksen tyypillisestä
__________
294 HE 13/2022 vp, s. 122–123.

303
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tekotavasta. Tämä viimeisin korkeimman oikeuden ratkaisu koski prostituoitujen ja maasta jo lähteneiden henkilöiden esitutkinnassa antamien kertomusten hyödyntämistä oikeudenkäynnissä, mutta ratkaisusta ilmenee, että parituksesta syytetty henkilö A oli luovuttanut asuntonsa kahden henkilön haltuun, jotka olivat tarjonneet asunnossa maksullisia seksipalveluita. Kysymys oli siten paritusta koskevan rangaistussäännöksen 1 kohdan mukaisesta huoneen hankkimisesta. Prostituutiota, paritusta ja ihmiskauppaa on kattavasti ja eri näkökulmista käsitelty Minna Kimpimäen kirjassa ”Haureuden harjoittajista ihmiskaupan uhreihin – Prostituution, parituksen ja ihmiskaupan oikeudellinen sääntely”, joten tässä yhteydessä parituksen osalta viittaan Kimpimäen kirjaan.²⁹⁵

Pykälän 1 momentin 1 kohdassa mainitaan nimenomaisesti huoneen tai muun tilan järjestäminen prostituutiota varten. Rangaistavuus edellyttää tässäkin tapauksessa, että teon tavoitteena on hyödyn hankkiminen itselle tai toiselle. Asunnon vuokraaminen taikka hotelli- tai muun majoitushuoneen järjestäminen prostituoidulle ei sinänsä ole rangaistavaa. Kysymyksessä on oltava nimenomaan tilan järjestäminen prostituution harjoittamista varten. Ongelmallisimpia ovat tapaukset, joissa majoitushuone tai asunto vuokrataan normaalein ehdoin henkilölle, jonka tiedetään olevan prostituoitu. Lähtökohdaksi voidaan asettaa, että prostituoidullakin on oikeus käyttää hotelli- tai muita majoitushuoneita yöpymiseen tai muuhun majoittumiseen. Toisaalta rangaistavuuden piiriin kuuluisivat selvästi tapaukset, joissa on kysymys prostituoidun hyväksikäyttämisestä. Hyväksikäyttämistä voi osoittaa tavallista korkeamman tai muuten poikkeuksellisen maksun periminen samoin kuin pyrkimys sitoa prostituoitu toimimaan tietyssä paikassa. Hyväksikäyttöön voi myös viitata pysyvä yhteistyösuhde majoituksen tarjoajan ja prostituoidun välillä. Myös poikkeukselliset ehdot majoitushuoneiden vuokraamisessa, kuten huoneen vuokraaminen lyhyeksi ajaksi (ns. tuntihotellit), voivat olla merkki sellaisesta huoneen järjestämisestä prostituutiota varten, jota säännöksessä tarkoitetaan. Erityisen vaikeita tulkinta- ja näyttöongelmia saattaa käytännössä liittyä asunnon vuokraamiseen tavanomaisin ehdoin henkilölle, jonka vuokranantaja tietää harjoittavan prostituutiota. Jos vuokranantaja tietää asuntoa käytettävän yksinomaan prostituution harjoittamiseen, kysymys on tilan järjestämisestä prostituutiota varten. Jos taas kysymys on tavanomaisesta asunnon vuokraamisesta asuinkäyttöön, säännös ei sovellu, vaikka vuokranantaja
__________
295 Ks. parituksen osalta erityisesti Kimpimäki 2009, s. 118–183.

304
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tietäisikin vuokraajan olevan prostituoitu. Satunnaiset poikkeamiset asunnon tyypillisestä käytöstä eivät ole ratkaisevia, olipa sitten kysymys asumiskäytössä olevan vuokra-asunnon käyttämisestä satunnaisesti prostituution harjoittamiseen tai prostituutiota varten vuokratun asunnon käyttämisestä satunnaisesti asumiseen. Kysymys on tavanomaisesti yksittäisen asunnon tai useampien eri paikoissa sijaitsevien asuntojen tai hotellihuoneiden järjestämisestä prostituutiota varten.²⁹⁶

Paritus koskee kahdeksaatoista vuotta nuorempaan lapseen kohdistuvia sukupuoliyhteyksiä sekä tämän ikäiseen lapseen kohdistuvia tai lapsen tekemiä seksuaalisia tekoja riippumatta siitä, tehdäänkö tällainen seksuaalinen teko korvausta vastaan. Muiden kuin sukupuoliyhteyksien osalta olennaista on, että teko aiheuttaa abstraktia vaaraa lapsen kehitykselle.²⁹⁷

Momentin 2 kohdassa tarkoitetulla majoittamiskiellolla on haluttu puuttua sellaisiin tilanteisiin, joissa majoitusliikkeen pitäjät ovat majoittaneet prostituoituja, mutta itse sukupuoliyhteys tai muu seksuaalinen toiminta on tapahtunut muualla.²⁹⁸ Majoittamiskielto koskee tilanteita, joissa majoittaminen olennaisesti edistää maksua vastaan tapahtuvaa sukupuoliyhteyttä tai muuta parituksen tarkoittamaa toimintaa. Hallituksen esityksessä (HE 34/2004 vp) on todettu, että jos huoneeseen majoittuva ainoastaan haetaan sieltä muualla tapahtuvaa maksullista sukupuoliyhteyttä tai muuta kohdassa tarkoitettua tekoa varten, majoittajan toiminnan rangaistavuudelle asetettaisiin lisävaatimuksia. Pelkästään taloudellisen hyödyn tavoittelu ja tietoisuus siitä, että henkilö harjoittaa prostituutiota, eivät riittäisi rangaistavuudelle. Lisäksi edellytettäisiin, että majoittajan toiminta luo välttämättömät edellytykset prostituutiolle, ja majoittaminen on olennainen osa hänen liiketoimintaansa. Satunnainen majoittaminen ei siten tule arvioitavaksi parituksena, vaan majoittamisen tulee olla liiketoimintaan kuuluva olennainen osa.

Paritusta koskevan säännöksen 3 kohdan mukaisella yhteystietojen välittämisellä tarkoitetaan hallituksen esityksen (HE 34/2004 vp) mukaan sellaisen ilmoituksen julkaisemista, jolla selvästi pyritään seksuaalipalvelujen myynnin edistämiseen, ja vastaavaa mainostamista. Markkinoinnilla tarkoitetaan aktiivista toimintaa, joka on suunnattu yleisölle tai joka tapauksessa useammalle kuin yhdelle henkilölle. Jos sen sijaan kysymys on yhteystiedon kertomisesta yksittäiselle henkilölle, tätä ei voitaisi laajuudeltaan
__________
296 Ks. myös Kimpimäki 2009, s. 130–134.
297 HE 13/2022 vp, s. 123.
298 Ks. myös Kimpimäki 2009, s. 165.

305
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

ja aktiivisuudeltaan pitää markkinointina. Tällaiseen toimintaan ei myöskään yleensä liittyne taloudellisen hyödyn tavoittelua. Kohta koskee myös sellaisen henkilön yhteystietojen välittämistä, jonka kautta voidaan luoda yhteys prostituoituihin. Lisäksi kohta koskee myös muuten kuin yhteystietoja välittämällä tapahtuvaa markkinointia, kuten tilanteita, joissa mahdollisille asiakkaille esitellään myöhemmin tehtävää valintaa varten joukko prostituoitujen valokuvia heidän palvelujensa markkinoimiseksi. Kohdan perusteella ei rangaista myöskään prostituoitua itseään, vaikka tämä markkinoisikin toimintaansa. Kohta koskee sitä, että joku markkinoi toisen prostituutiota. Rangaistussäännös koskee periaatteessa kaikkia tapoja, joilla seksuaalipalveluja markkinoidaan yhteystietoja välittämällä: esimerkiksi lehti-ilmoituksia tai internetissä julkaistavia ilmoituksia.

Momentin 4 kohdassa on säädetty rangaistavaksi prostituutiota harjoittavan henkilön hyväksikäyttö. Kohdassa tarkoitettua hyväksikäyttämistä voi olla esimerkiksi korvauksen periminen prostituoidulta asiakkaiden välittämisestä tai oikeudesta toimia tietyllä alueella tai tietyssä huoneistossa. Selkeimmän esimerkin tällaisesta hyväksikäyttämisestä tarjoavat parittajat, jotka perivät prostituoidulta joko asiakkaiden lukumäärään tai aikaan sidotun korvauksen. Säännös ei edellytä, että hankittava hyöty saadaan suoraan prostituoidulta. Rangaistavaa voi olla esimerkiksi välittää prostituoidun yhteystietoja asiakkaalta saatavaa korvausta vastaan. On esimerkiksi mahdollista hankkia hyötyä prostituoituja hyväksikäyttämällä välittämällä heidän puhelinnumeroitaan tai osoitteitaan maksullisilla puhelinlinjoilla.

Säännöksellä ei ole tarkoitettu kriminalisoida ihmisten välisiä tavanomaisia taloudellisia suhteita, vaikka taloudelliset velvoitteet eivät jakautuisikaan tasaisesti. Prostituoidun kanssa parisuhteessa elävä henkilö ei syyllisty paritukseen pelkästään siksi, että hän asuu tämän kanssa asunnossa, jonka vuokran prostituoitu maksaa. Samoin prostituoitu voi pyytää turvakseen toisen henkilön ja korvata tälle jotakin avusta ilman, että teossa olisi kysymys prostituoidun hyväksikäyttämisestä. Toisaalta se, että prostituoidulta korvausta saava henkilö tarjoaa tälle myös suojelua tai että hänellä ja prostituoidulla on seksuaalisuhde, ei sellaisenaan estä säännöksen soveltamista. Olennaista näissä tilanteissa on se, onko toiminnassa kysymys prostituoidun hyväksikäyttämisestä. Joissakin tapauksissa tietyissä ammateissa työskentelevät henkilöt saattavat välittää tietoja siitä, millä tavoin prostituoituihin saa yhteyksiä. Tällöinkin teon mahdollista rangaistavuutta on arvioitava taloudellisen hyödyn hankkimisen ja toisen hyväksikäytön asettamien edellytysten pohjalta.

306
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Prostituution harjoittaja tarvitsee toiminnassaan useita palveluita, joiden tarjoajat saavat välillistä hyötyä prostituutiosta. Kysymys ei ole pelkästään tilojen vuokraamisesta, vaan myös prostituoidun yhteyksien saamisessa tarvitsemista palveluista, kuten yhteystietojen välittämisestä tai ravintolapalveluiden tarjoamisesta taikka toiminnassa mahdollisesti tarvittavien vaatteiden tai välineiden ja kuljetuksen järjestämisestä. Joissakin tapauksissa palveluiden tarjoaja tietää ostajan olevan prostituoitu ja mahdollisesti senkin, että palvelu, esimerkiksi kuljetus, liittyy juuri prostituution harjoittamiseen. On esitetty, että prostituution vastustamiseksi myös kaikki välillinen hyötyminen prostituutiosta tulisi säätää rangaistavaksi. Käytännössä on erittäin vaikeaa erottaa sitä, mitä palveluja prostituoitu tarvitsee juuri toimintansa harjoittamiseen ja mitä palveluja hän käyttäisi muutenkin. Välillistä hyötyä tuottavat palvelut ovat yleensä sellaisia, joita muutkin kuin prostituoidut tarvitsevat ja käyttävät. Välillisen hyötymisen laaja kriminalisointi johtaisi vaikeisiin tulkintakysymyksiin. Se voisi johtaa myös siihen, että prostituoidun elämä myös muissa kuin prostituution harjoittamiseen liittyvissä tilanteissa olisi vaikeata. On olemassa ilmeinen riski, että tällaista laajaa säännöstä ei kuitenkaan käytännössä voitaisi muun muassa näyttövaikeuksien vuoksi soveltaa. Jos säännöstä taas sovellettaisiin laajasti, sen vaikutukset heijastuisivat selvästi ilmeisesti muihinkin henkilöihin kuin prostituutiota harjoittaviin. Esityksessä onkin katsottu prostituutiosta hyötymisen kriminalisointiin olevan syytä liittää edellytys prostituoidun hyväksikäytöstä.

Momentin 5 kohdan mukaan tekotapana voisi olla myös toisen vietteleminen tai painostaminen edellä kuvattuun tekoon. Vietteleminen viittaa toisen houkuttelemiseen ja painostaminen taas voimakkaaseen taivuttamiseen. Olennaista on, että tekijä pyrkii vaikuttamaan toisen päätöksentekoon, mutta ei käytä siihen uhkausta tai muuta vielä voimakkaampaa tapaa. Jos tekijä pakottaa toisen sukupuolisuhteeseen jonkun kolmannen kanssa tai käyttää siinä hyväkseen 5 §:n 1 momentissa tarkoitettua asemaansa, sovelletaan raiskausta, sukupuoliyhteyteen pakottamista tai seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaa säännöstä.

Vietteleminen edellyttää selvää pyrkimystä saada toinen ryhtymään prostituoiduksi. Sen sijaan oman mielipiteen ilmaiseminen prostituutiosta tai prostituution voimakaskaan puolustaminen eivät sellaisenaan ole viettelemistä. Tyypillisimmässä tapauksessa tekijä houkuttelee toista ryhtymään prostituutioon tarjoamalla tälle taloudellisia etuja. Myös peitellympi etujen tarjoaminen voi olla viettelemistä, jos siihen kytkeytyy esimerkiksi lupaus huolehtia tarvittavien tilojen järjestämisestä tai asiakkaiden hankkimisesta. Painostaminen taas voi tapahtua esimerkiksi vetoamalla siihen, että sukupuolisuhteeseen

307
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

ryhtyminen olisi edullista jonkin tekijälle ja painostettavalle tärkeän edun, kuten kauppasopimuksen, alennuksen tai muun sellaisen, saavuttamiseksi. Vedettäessä rajaa tietoisen prostituutioon taivuttamisen ja mielipiteen ilmaisun välille on kiinnitettävä huomiota tilanteeseen ja asianomaisten väliseen suhteeseen kokonaisuudessaan. Kohdassa on kysymys tilanteista, joissa tekijän menettely ei täytä ihmiskaupan tunnusmerkistöä, koska hän ei käytä toisen riippuvaista asemaa tai turvatonta tilaa hyväkseen, erehdytä tai osta tai myy toista taikka saata toista prostituutioon käyttämällä väkivaltaa, uhkausta tai kavaluutta. Tekijän ja tekoon vietellyn tai painostetun suhde on siis tasavertaisempi kuin ihmiskaupassa. Hallituksen esityksessä (HE 6/1997 vp, s. 188) on mainittu esimerkkeinä viettelystä toisen houkuttelu prostituutioon tarjoamalla tälle taloudellisia etuja ja myös peitellympi etujen tarjoaminen, jos siihen kytkeytyy esimerkiksi lupaus huolehtia asiakkaiden hankkimisesta. Painostaminen taas voisi saman esityksen mukaan tapahtua esimerkiksi vetoamalla siihen, että sukupuolisuhteeseen ryhtyminen olisi edullista jonkin tekijälle ja painostettavalle tärkeän edun, kuten kauppasopimuksen, alennuksen tai muun sellaisen, saavuttamiseksi. Useimmiten painostamisessa on kysymys vähintään toisen aseman hyväksikäyttämisestä, johon tulee sovellettavaksi ihmiskauppaa koskeva säännös.

Paritusta koskevaa rangaistussäännöstä muutettiin hallituksen esityksen (HE 103/2014 vp) perusteella siten, että painostamista sisältävät teot katsottaisiin jatkossa ihmiskaupaksi eikä paritukseksi. Esityksen mukaan myös alle 18-vuotiaan parittaminen tulisi katsoa lähtökohtaiseksi ihmiskaupaksi. Lisäksi esitykseen sisältyy rikosprosessuaalisia säännöksiä, joilla paritusrikoksen uhrin asemaa pyritään parantamaan.

Törkeästä parituksesta on rikoslain 20 luvun 11 §:n mukaan kysymys seuraavasta teosta:

Törkeä paritus

Jos parituksessa

1) tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä,

2) rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti tai

4) kohteena on kahdeksaatoista vuotta nuorempi lapsi

ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä parituksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

308
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Parituksen törkeää tekomuotoa koskevaan rangaistussäännökseen ei tehty kokonaisuudistuksessa muutoksia aikaisempaan sääntelyyn nähden. Törkeästä parituksesta on kysymys, jos parituksessa tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä tai rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti. Törkeästä parituksesta on kysymys myös, jos kohteena on kahdeksaatoista vuotta nuorempi lapsi. Lisäksi teon on oltava myös kokonaisarvostelun perusteella törkeä, jotta tekijä voidaan tuomita törkeästä parituksesta.

Huomattavan taloudellisen hyödyn kohdalla hyötyä ei tarvitse olla välttämättä saatu, vaan riittävää on sellaisen tavoittelu. Hallituksen esityksen (HE 34/2004 vp) mukaan huomattavan hyödyn osalta mitään tarkkoja rahamääriä ei voida asettaa. Koska paritus jo sinänsä voi tuottaa varsin suurta hyötyä, kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa voi sanoa olevan kysymys tätä tavallista tasoa suuremman hyödyn tavoittelusta.

Paritus on tehty erityisen suunnitelmallisesti yleensä ainakin silloin, kun sitä voi luonnehtia laajamittaiseksi ja ammattimaiseksi toiminnaksi. Erityinen suunnitelmallisuus voisi ilmetä esimerkiksi yhteistyökumppaneiden hankkimisena rikoksen onnistumiseksi, muuna rikoksen huolellisena valmisteluna ja sen ilmitulon välttämiseen tähtäävinä järjestelyinä. Monesti tällaisissa tapauksissa myös ensimmäinen raskauttamisperuste soveltuisi.

Kolmas kvalifiointiperuste liittyy parituksen kohteen nuoruuteen eli alle 18 vuoden ikään. Perusteen taustalla ovat tämän ikäisten erityinen suojelutarve sekä lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja lapsipornografian torjumista koskevan Euroopan unionin puitepäätöksen (2004/68/YOS)²⁹⁹ ja sen korvanneen Euroopan unionin direktiivin (2011/93/EU)³⁰⁰ velvoitteet.
__________
299 EUVL, N:o L 13, 20.1.2004, s. 44.
300 Lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja seksuaalisen riiston sekä lapsipornografian torjumisesta ja neuvoston puitepäätöksen 2004/68/YOS korvaamisesta 13.12.2011 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/93/EU. EUVL, N:o L 335, s. 1–14.

309
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

13 Eräitä prosessuaalisia kysymyksiä

Seksuaalirikosten käsittelyyn liittyy paljon tavanomaisista rikosasioista poikkeavia prosessuaalisia kysymyksiä. Myös Euroopan unioni ja Euroopan neuvosto ovat olleet kiinnostuneita seksuaalirikosten uhrien asemasta ja siitä, miten seksuaalirikosten uhrien asema täytyy ottaa huomioon seksuaalirikosten käsittelyssä. Seksuaalirikosten käsittelyssä on osattava tunnistaa ne osa-alueet, jotka poikkeavat tavanomaisista rikosasioista.

Tässä jaksossa käsittelen eräitä keskeisimpiä, erityisesti seksuaalirikoksissa esiin tulevia prosessuaalisia kysymyksiä. Olen pyrkinyt nostamaan esille kaikista merkityksellisimmät, erityisesti seksuaalirikoksissa esille tulevat kysymykset, eikä kyseessä ole tyhjentävä seksuaalirikosten käsittelyä koskeva prosessuaalisten kysymysten esitys. Seksuaalirikosten käsittelyyn liittyviä olennaisia osa-alueita ovat oikeudenkäynnin ja oikeudenkäyntiaineiston julkisuus, seksuaalirikosten uhrien kohtelu sekä esitutkinnassa että oikeudenkäynnissä, vastaajan avustaminen ja tämän oikeus avustajaan sekä todistelu eli esimerkiksi asianomistajan kertomus ja sen näyttöarvo. Näihin liittyviä kysymyksiä käsittelen tässä jaksossa.

13.1 Oikeudenkäynnin julkisuutta koskevat kysymykset

Julkisuutta koskeviin kysymyksiin sovelletaan esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä eri lain säännöksiä. Esitutkinnan ja syyteharkinnan aikana sovellettavaksi tulee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999), ja tuomioistuimen käsittelyn aikana sovelletaan puolestaan oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annettua lakia (370/2007). Esitutkinnan ja syyteharkinnan aikana seksuaalirikoksia koskeva aineisto on lähtökohtaisesti kokonaisuudessaan salassa pidettävää. Oikeudenkäynnin aikana oikeudenkäyntiaineiston julkisuutta määritetään neljässä eri ulottuvuudessa, jotka ovat diaarijulkisuus, oikeudenkäyntiasiakirjojen julkisuus, käsittelyjulkisuus ja ratkaisujulkisuus.

311
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Ihmisen seksuaalisuus ja seksuaalista itsemääräämisoikeutta koskevat loukkaukset koskevat uhrin yksityiselämään liittyviä arkaluonteisia tietoja. Yleensä seksuaalirikosten uhreilla on erityinen tarve suojella oikeudenkäynnin aikana omaa henkilöllisyyttään. Tämän vuoksi seksuaalirikosten kohdalla joudutaan turvautumaan erilaisiin salassapitoa koskeviin määräyksiin. Täysi-ikäisten henkilöiden kohdalla tilanteessa, jossa tekijä ja uhri eivät ole sukua keskenään, salassapitoa koskevat määräykset voivat olla suppeammat kuin muissa tilanteissa. Silloin, jos teko on kohdistunut alle 16-vuotiaaseen lapseen ja tekijänä on uhrin sukulainen, salassapitoa koskevat määräykset ovat tarpeen uhrin yksityiselämään liittyvien arkaluonteisten tietojen suojaamiseksi.

Lähtökohtaisesti kaikissa seksuaalirikoksissa asianomistajan henkilötiedot määrätään salassa pidettäväksi eli asianomistajan henkilöllisyys ei ole diaaritiedoissa, muussa oikeudenkäyntiaineistossa eikä ratkaisussa julkinen. Tällainen määräys annetaan oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 6 §:n nojalla, eikä se edellytä asianomistajan pyyntöä. Jos asianomistaja sitä vastoin nimenomaisesti pyytää, että hänen henkilöllisyyttään ei määrätä salassa pidettäväksi, tuomioistuin ei tällöin määrää asianomistajan henkilöllisyyttä salassa pidettäväksi. Asianomistajan henkilöllisyyden salaaminen onnistuu riittävästi pääsääntöisesti määräämällä diaaritiedoissa oleva asianomistajan nimi salassa pidettäväksi ja toisaalta määräämällä tuomioistuimen ratkaisu pidettäväksi salassa asianomistajan nimen osalta. Yleensä asianomistajan henkilötietojen salaamisella saavutetaan se, että tekoa ei voida yhdistää tiettyyn asianomistajaan ja asianomistajan yksityiselämä voidaan suojata tällaisella toimenpiteellä. Seksuaalirikosten kohdalla erityistä tarvetta rikoksentekijän suojelemiseen ei sen sijaan ole. Näin ollen seksuaalirikosten kohdalla lähtökohtana ei tule pitää sitä, että ratkaisu määrättäisiin kokonaisuudessaan tuomiolauselmaa lukuun ottamatta salassa pidettäväksi, jos rajatumpi salassapitomääräys on asianomistajan kannalta riittävä.

Seksuaalirikoksissa oikeudenkäyntiasiakirjat eli asianosaisten kirjelmät, kirjalliset todisteet ja esitutkinta-aineisto sisältävät oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 9 §:n 1 momentin 2 kohdan tarkoittamia arkaluonteisia tietoja henkilön yksityiselämään tai terveydentilaan liittyvistä seikoista. Lähtökohtaisesti tällaiset tiedot ovat suoraan lain nojalla salassa pidettäviä. Tuomioistuimen tulee tällöinkin ottaa kantaa siihen, mitkä asiakirjat ovat suoraan lain nojalla salassa pidettäviä (KKO 2016:87). Toisaalta pykälän 3 momentin mukaan tällaiset tiedot eivät kuitenkaan rikosasiassa ole salassa pidettäviä siltä osin kuin ne liittyvät olennaisesti syytteessä tarkoitettuun tekoon tai sen rikosoikeudelliseen arviointiin, jollei

312
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tuomioistuin 10 §:n nojalla määrää niitä salassa pidettäviksi. Näin ollen seksuaalirikoksissa on yleensä tarpeen, että tuomioistuin antaa erillisen määräyksen oikeudenkäyntiasiakirjojen salassapidosta. Ratkaisussa tulisi riittävästi yksilöidä ne oikeudenkäyntiasiakirjat, jotka määrätään salassa pidettäväksi (ks. yksilöinnistä ja perusteluvelvollisuudesta KKO 2021:51).

Seksuaalirikosten kohdalla tuomioistuimen suullinen käsittely määrätään oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 15 §:n nojalla lähtökohtaisesti pidettäväksi yleisön läsnä olematta. Mainitun pykälän mukaan tuomioistuin voi asiaan osallisen pyynnöstä tai erityisestä syystä muutoinkin päättää, että suullinen käsittely toimitetaan kokonaan tai tarpeellisin osin yleisön läsnä olematta esimerkiksi, jos asiassa esitetään arkaluonteisia tietoja henkilön yksityiselämään, terveydentilaan, vammaisuuteen tai sosiaalihuoltoon liittyvistä seikoista tai asiassa esitetään 9 §:ssä salassa pidettäväksi säädetty tai 10 §:n nojalla salassa pidettäväksi määrätty oikeudenkäyntiasiakirja taikka ilmaistaan muussa laissa salassa pidettäväksi säädetty tieto, jonka julkinen käsittely todennäköisesti aiheuttaisi merkittävää haittaa tai vahinkoa niille eduille, joiden suojaamiseksi salassapitovelvollisuus on säädetty. Lähtökohtana on luonnollisesti käsittelyn toimittaminen yleisön läsnä olematta, jos asiassa on ensin määrätty diaaritiedoissa asianomistajan henkilöllisyys pidettäväksi salassa ja tämän jälkeen määrätty oikeudenkäyntiaineisto salassa pidettäväksi. Tällöin suullinen käsittely on syytä määrätä toimitettavaksi yleisön läsnä olematta. Suullinen käsittely voi olla julkinen, jos asianomistaja perustellusti katsoo, että käsittely voidaan toimittaa julkisena.

Tuomioistuimen ratkaisun salassapidosta säädetään oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 24 §:ssä. Tämän pykälän mukaan tuomioistuin voi määrätä ratkaisun pidettäväksi tarpeellisin osin salassa, jos ratkaisu sisältää

1 9 §:ssä salassa pidettäviksi säädettyjä tietoja

2 tietoja, joiden salassa pitämiseksi on annettu 10 §:ssä tarkoitettu salassapitomääräys, taikka

3 tietoja, joiden salassa pitämiseksi asian suullinen käsittely on toimitettu yleisön läsnä olematta.

Ratkaisun lopputulos ja sovelletut lainkohdat ovat tällöinkin julkisia. Jollei kyseinen asianosainen toisin pyydä, tuomioistuin voi kuitenkin määrätä pidettäväksi salassa asianomistajan henkilöllisyyden rikosasiassa, jos rikosasia koskee erityisen arkaluonteista, hänen yksityiselämäänsä liittyvää seikkaa.

313
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Selvänä lähtökohtana on pidettävä sitä, että tuomioistuimen ratkaisu määrätään salassa pidettäväksi ainoastaan asianomistajan henkilöllisyyden osalta, ja muilta osin ratkaisu on julkinen. Sellaisissa tilanteissa, joissa asianomistajan henkilöllisyys paljastuu sukulaisuussuhteen tai muun tällaisen syyn perusteella, ratkaisu on syytä määrätä salassa pidettäväksi laajemmin ja ainakin niiltä osin, kun ratkaisusta ilmenee tekijän ja asianomistajan välisiä sukulaisuussuhteeseen liittyviä tietoja tai tietoja, joiden perusteella asianomistajan henkilöllisyys on helposti pääteltävissä tai selvitettävissä. Tarvittaessa ratkaisu voidaan tällöin määrätä kokonaan salassa pidettäväksi. Luonnollisesti ratkaisun lopputulos on tällöinkin julkinen. Jos ratkaisu on määrätty kokonaan salassa pidettäväksi, tuomioistuimen tulee lähtökohtaisesti aina laatia julkinen seloste. Seksuaalirikoksiin liittyy merkittävä intressi, ja tämän vuoksi julkinen seloste on lähtökohtaisesti aina tarpeen.

Salassapito voi edellä todetuin tavoin olla erilaisissa seksuaalirikoksissa erilainen, ja lähtökohtana voidaan pitää seuraavaa jaottelua:

1 Kysymys on täysi-ikäisten välisestä seksuaalirikoksesta, jossa tekijä ja uhri eivät ole sukua toisilleen:

• määrätään diaaritiedoissa asianomistajan henkilötiedot salassa pidettäviksi

• määrätään oikeudenkäyntiaineisto siltä osin salassa pidettäväksi kuin oikeudenkäyntiaineistossa esiintyy asianomistajan henkilötiedot tai asianomistajan yksilöintiä koskevat tiedot. Jos tällainen erottelu ei ole mahdollista suorittaa tarkoituksenmukaisesti, määrätään oikeudenkäyntiaineisto kokonaisuudessaan salassa pidettäväksi

• toimitetaan pääkäsittely suljetuin ovin

• ratkaisu määrätään salassa pidettäväksi ainoastaan siltä osin kuin siinä mainitaan asianomistajan nimi ja muilta osin ratkaisu on julkinen

2 Kysymys on täysi-ikäisten välisestä seksuaalirikoksesta, jossa tekijänä on uhrin seurustelukumppani, puoliso tai muu läheinen henkilö:

• Jos tekijän ja uhrin välisestä läheisestä suhteesta voidaan tunnistaa uhrin henkilöllisyys, salassapito tulee tarvittaessa määrätä siten, että aineiston perusteella ei ole helposti todettavissa uhrin henkilöllisyys.

314
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

• Uhrin henkilöllisyyden salaaminen voi edellyttää sitä, että asianomistajan nimi määrätään diaaritiedoissa salassa pidettäväksi, oikeudenkäyntiaineisto määrätään salassa pidettäväksi, pääkäsittely toimitetaan suljetuin ovin ja tuomioistuimen ratkaisu määrätään salassa pidettäväksi.

• Tekijän ja uhrin ollessa läheisiä toisilleen salassapidon laajuudesta on syytä keskustella uhrin kanssa ja arvioida, onko ratkaisu joltakin osin määrättävissä julkiseksi. Esimerkiksi asianomistajan nimen lisäksi ratkaisun määrääminen salassa pidettäväksi tekijän ja uhrin välisen sukulaisuussuhteen osalta voi olla riittävä sen turvaamiseksi, että ratkaisua ei olisi tarpeen määrätä enää tätä laajemmin salassa pidettäväksi.

3 Kysymys on alle 18-vuotiaasta seksuaalirikoksen uhrista. Tekijä ja uhri eivät ole sukua toisilleen. Tällöin määrätään

• diaaritiedoissa asianomistajan henkilötiedot salassa pidettäviksi

• oikeudenkäyntiaineisto siltä osin salassa pidettäväksi kuin oikeudenkäyntiaineistossa esiintyy asianomistajan henkilötiedot tai asianomistajan yksilöintiä koskevat tiedot.

Jos tällainen erottelu ei ole tarkoituksenmukaista,

• määrätään oikeudenkäyntiaineisto kokonaisuudessaan salassa pidettäväksi

• toimitetaan pääkäsittely suljetuin ovin

• ratkaisu määrätään salassa pidettäväksi ainoastaan siltä osin kuin siinä mainitaan asianomistajan nimi, ja muilta osin ratkaisu on julkinen.

4 Seksuaalirikoksen uhri on alle 18-vuotias, ja tekijä ja uhri ovat sukua toisilleen:

• Jos tekijän ja uhrin välisestä läheisestä suhteesta voidaan tunnistaa uhrin henkilöllisyys, salassapito tulee tarvittaessa määrätä siten, että aineiston perusteella ei ole helposti todettavissa uhrin henkilöllisyys.

• Uhrin henkilöllisyyden salaaminen voi edellyttää sitä, että asianomistajan nimi määrätään diaaritiedoissa salassa pidettäväksi, oikeudenkäyntiaineisto määrätään salassa pidettäväksi, pääkäsittely toimitetaan suljetuin ovin ja tuomioistuimen ratkaisu määrätään salassa pidettäväksi.

315
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

• Tekijän ja uhrin ollessa läheisiä toisilleen, salassapidon laajuudesta on syytä keskustella uhrin kanssa ja arvioida, onko ratkaisu joltakin osin määrättävissä julkiseksi. Esimerkiksi asianomistajan nimen lisäksi ratkaisun määrääminen salassa pidettäväksi tekijän ja uhrin välisen sukulaisuussuhteen osalta voi olla riittävä sen turvaamiseksi, että ratkaisua ei olisi tarpeen määrätä enää tätä laajemmin salassa pidettäväksi.

Myös naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja torjumista koskeva Euroopan neuvoston yleissopimus 210/2011 (ns. Istanbulin sopimus) edellyttää, että oikeudenkäynti tulee toteuttaa siten, että uhrien yksityissyyttä ja julkista kuvaa suojataan. Tällainen tavoite voidaan toteuttaa oikeudenkäynnin aikana soveltamalla oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annettua lakia ja määräämällä tarvittaessa asianomistajan henkilöllisyys salassa pidettäväksi. Lisäksi oikeudenkäyntiasiakirja voidaan määrätä salassa pidettäväksi. Pääkäsittely voidaan toimittaa yleisön läsnä olematta, ja ratkaisu voidaan määrätä kokonaan tai osittain salassa pidettäväksi. Näillä toimenpiteillä uhrin yksityisyyttä ja julkista kuvaa voidaan suojata kulloisenkin tapauksen vaatimalla tavalla.

13.2 Tuomioistuimen odotustilat ja seksuaalirikoksen uhrin kutsuminen oikeudenkäyntiin

Rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä neuvoston puitepäätöksen 2001/220/YOS korvaamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (2012/29/EU)³⁰¹ 19 artiklan 2 kohdassa edellytetään, että jäsenvaltioiden tulee huolehtia siitä, että uusissa tuomioistuintiloissa on erilliset odotustilat uhreja varten. Myös Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ns. Istanbulin sopimus) 56 artiklan g kohdan mukaan uhrien oikeuksien suojeluun ja etujen turvaamiseen kuuluu se, että uhrien ja väkivallan tekijöiden joutuminen tekemisiin keskenään tuomioistuimissa ja muissa lainvalvontaviranomaisten tiloissa tulee estää mahdollisuuksien mukaan.
__________
301 EUVL, N:o L 315, 14.11.2012, s. 57–73.

316
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Seksuaalirikoksia koskevissa oikeudenkäynneissä on pyrittävä siihen, että seksuaalirikoksen uhri pyydetään saapumaan mahdollisuuksien mukaan eri sisäänkäynnin luokse kuin mistä rikoksentekijä saapuu oikeudenkäyntiin. Lisäksi seksuaalirikoksen uhrille tulee pyrkiä turvaamaan sellainen odotustila, jossa hän voi odottaa oikeudenkäyntiä ilman, että hän samalla joutuu tekemisiin rikoksentekijän kanssa. Tämä tilaa toimii rikoksen uhrin odotustilana myös oikeudenkäynnin aikaisten taukojen aikana. Tuomioistuinten odotustilat eivät ole yleensä suunniteltu siten, että niissä olisi erillisiä tiloja rikoksen uhrin ja rikoksentekijän pitämiseksi erillään. Tällainen järjestely on kuitenkin yleensä mahdollista toteuttaa pienellä suunnittelulla ja tuomioistuimen erilaisia tiloja hyväksikäyttämällä. Esimerkiksi jokin istuntosali, neuvotteluhuone tai muu vastaava tila on mahdollista varata, ja käyttää sitä turvaten näin uhrin mahdollisuus pysytellä erossa rikoksentekijästä.

13.3 Seksuaalirikoksen uhrin kuuleminen todistelutarkoituksessa

Voimassa olevan oikeudenkäymiskaaren sääntelyn mukaan tilanteessa, jossa asianomistaja on seksuaalirikosasiassa oikeudenkäynnin aikana yli 18-vuotias, asianomistajaa tulee kuulla henkilökohtaisesti oikeudenkäynnissä. Tästä on mahdollista oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 3 momentin 4 kohdan mukaan poiketa, jos kuuleminen oikeudenkäynnissä vaarantaisi hänen terveytensä tai aiheuttaisi muuta vastaavaa merkittävää haittaa. Lähtökohtaisesti asianomistajan kuuleminen on myös seksuaalirikoksissa toteutettu siten, että kertomus annetaan sellaisenaan ilman mitään erityisjärjestelyjä rikosasian vastaajan ollessa oikeudenkäynnissä salissa läsnä. Asianomistajan kuuleminen tulee seksuaalirikoksen uhrin pyynnöstä toteuttaa siten, että rikoksentekijä ja uhri eivät ole samanaikaisesti läsnä oikeudensalissa. Esimerkiksi rikosuhridirektiivin (2012/29/EU) 23 artiklan 3 kohdan mukaan erityissuojelua kaipaavien uhrien käytettävissä on oltava oikeudenkäynnin aikana seuraavia erityistoimenpiteitä:

a toimenpiteet uhrin ja rikoksentekijän välisen katsekontaktin välttämiseksi muun muassa todistelun aikana ja tarkoituksenmukaisin keinoin, kuten viestintätekniikkaa käyttämällä;

b toimenpiteet sen varmistamiseksi, että uhria voidaan kuulla oikeudessa ilman hänen henkilökohtaista läsnäoloaan erityisesti asianmukaisen viestintätekniikan avulla;

317
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

c toimenpiteet sellaisten uhrin yksityiselämää koskevien tarpeettomien kysymysten välttämiseksi, jotka eivät liity rikokseen; ja

d toimenpiteet sen mahdollistamiseksi, että asia käsitellään yleisön läsnä olematta.

Myös Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ns. Istanbulin sopimus) 56 artiklan i kohdan mukaan rikoksen uhrien oikeuksien suojaaminen edellyttää, että oikeudenkäynnissä tulee sallia uhrien antaa todistajanlausuntoja kansallisessa laissa säädettyjen sääntöjen mukaisesti oikeussalissa olematta läsnä tai ainakin väitetyn väkivallantekijän olematta läsnä, erityisesti käyttämällä saatavilla olevaa asianmukaista viestintätekniikkaa.

Voimassa olevan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 51 §:n mukaan muun muassa asianomistajaa voidaan kuulla pääkäsittelyssä asianosaisen tai muun henkilön läsnä olematta, jos tuomioistuin harkitsee tämän soveliaaksi ja menettely on tarpeen muun muassa

• jos kuultava muuten jättäisi ilmaisematta, mitä asiasta tietää, tai

• henkilö häiritsee tai koettaa eksyttää kuultavaa tämän puhuessa tai

• jos rikosasiassa kuultava on muusta kuin säännöksen 1 kohdassa tarkoitetusta syystä erityisen suojelun tarpeessa ottaen huomioon etenkin hänen henkilökohtaiset olosuhteensa ja rikoksen laatu.

Asianosaiselle on varattava tilaisuus esittää kuultavalle kysymyksiä. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 52 §:n mukaan muun muassa asianomistajaa voidaan kuulla pääkäsittelyssä hänen henkilökohtaisesti läsnä olematta käyttäen videoneuvottelua tai muuta soveltuvaa teknistä tiedonvälitystapaa, jossa istuntoon osallistuvilla on puhe- ja näköyhteys keskenään, jos tuomioistuin harkitsee tämän soveliaaksi ja esimerkiksi

• kuultavan kertomuksen uskottavuutta voidaan luotettavasti arvioida ilman hänen henkilökohtaista läsnäoloaan pääkäsittelyssä tai

• rikosasiassa kuultava on muusta kuin säännöksen 4 kohdassa tarkoitetusta syystä erityisen suojelun tarpeessa ottaen huomioon etenkin hänen henkilökohtaiset olosuhteensa ja rikoksen laatu.

Etäyhteyden käytön uskottavuus- ja soveliaisuusedellytykseen on otettu kantaa korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2021:5.

Seksuaalirikoksen uhrin ja rikoksentekijän välisen katsekontaktin välttämiseksi oikeudenkäynnin aikana on mahdollista turvautua erilaisiin

318
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

järjestelyihin. Seuraavassa on lueteltu mahdolliset keinot helpoista keinoista enemmän työtä edellyttäviin keinoihin:

1 estetään uhrin ja rikoksentekijän välinen katsekontakti oikeussaliin sijoitettavilla ”sermeillä”

2 kuullaan uhria siten, että vastaaja poistetaan kuulemiseksi ajaksi salista sellaiseen tilaan, jossa hänellä on mahdollisuus kuulla asianomistajan kertomus

3 sijoitetaan uhri niin sanottuun pelkäävän todistajan koppiin, johon tuomioistuimella on katsekontakti, mutta muut salissa olevat eivät ole katsekontaktissa uhriin

4 kuullaan uhria videoneuvotteluvälineistön avulla siten, että uhri on esimerkiksi toisessa tuomioistuimessa ja asianomistajan kertomus välitetään videoneuvotteluteitse oikeudenkäyntiin, mutta asianomistajalle ei välitetä videokuvaa oikeudenkäynnistä.

Jos seksuaalirikoksen asianomistaja on henkilökohtaisesti läsnä oikeudenkäynnissä sen vuoksi, että häntä halutaan kuulla todistelutarkoituksessa, asianomistajalle tulee tarjota mahdollisuus poistua oikeudenkäynnistä hänen kuulemisensa jälkeen, jos poistumiselle ei ole oikeudenkäynnistä muutoin johtuvaa estettä.

Sellaisen seksuaalirikoksen asianomistajan kohdalla, jota ei ole kuultava henkilökohtaisesti oikeudenkäynnissä, esitutkinnassa videotallenteeseen tai siihen rinnastettavaan muuhun kuva- ja äänitallenteeseen tallennettua kuulustelua voidaan käyttää todisteena, jos syytetylle on varattu asianmukainen mahdollisuus esittää kuulusteltavalle kysymyksiä.

Vastaajan kyselyoikeuden osalta edellytetään sitä, että vastaajalla on ollut asianmukainen mahdollisuus esittää kysymyksiä. Tällä tarkoitetaan käsitykseni mukaan ensinnäkin sitä, että syytetyn vastakuulusteluoikeus on muodollisesti ja teknisessä mielessä toteutettu oikein. Vastaajalla tulee lähtökohtaisesti olla avustaja jo tässä esitutkinnan vaiheessa ja avustajan tehtävänä on huolehtia siitä, että vastakuulustelussa esitetään tarvittavat kysymykset. Jos asianomistajana on yli 18-vuotias seksuaalirikoksen uhri, kysymykset tulisi saada esittää vastaajan avustaja, jos hän haluaa menetellä tällä tavoin. Toinen vaihtoehto on, että tutkinnanjohtaja esittää avustajan muotoilemat kysymykset. Tavoiteltavaa olisi, että vastaajan avustaja esittää itse kysymykset ja tällainen järjestely turvaa lähtökohtaisesti paremmin asianmukaisen mahdollisuuden kysymysten esittämiseen kuin se, että kysymykset esittäisi tutkinnanjohtaja.

319
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Alle 15-vuotiaiden rikosten uhrien kohdalla tilanne on lähtökohtaisesti toisenlainen ja tällöin voidaan pitää parempana sitä, että vastaajan avustaja toimittaa kysymykset tutkinnanjohtajalle, joka esittää kysymykset sellaisenaan tai muokattuina rikoksen uhrille.

Lähtökohtaisesti asianomistajan kertomus tallennettaneen ensin ja annetaan sitten vastaajan katsottavaksi ja annetaan tälle tilaisuus kysymysten esittämiseen. Vastaajan halutessa esittää vastakuulustelussa kysymyksiä asianomistajalle, asianomistaja kutsutaan uudestaan kuultavaksi ja kysymykset esitetään tässä uudessa kuulemisessa. Myös tämä uusi kuuleminen tallennetaan videotallenteelle. Mahdollista voisi olla myös sellainen järjestely, että vastaaja ja tämän avustaja seuraavat asianomistajan kuulustelua videolinkin välityksellä reaaliajassa tai muunlaisella teknisellä järjestelyllä ja vastakuulustelu suoritetaan reaaliaikaisesti. Tulevaisuus näyttää, kumpi vaihtoehdoista mahdollistaa paremmin vastakuulusteluoikeuden käyttämisen ja kumpi toteutustapa on käyttökelpoisempi.

Vastakuulustelun teknisen toteuttamisen lisäksi asianmukainen mahdollisuus kysymysten esittämiseen edellyttää sitä, että vastakuulusteluoikeuden voidaan myös oikeudenkäynnin aikaisesta näkökulmasta katsoa toteutuneen sisällöllisesti asianmukaisella tavalla. Tällä tarkoitan sitä, että vastakuulustelun tulee voida katsoa kohdistuneen myös sisällöllisesti oikein. Esitutkinnan aikana ei ole välttämättä vielä selvää, miten syyte muotoillaan ja mihin kaikkeen vastakuulustelussa olisi tullut kiinnittää huomiota. Jos vastaaja oikeudenkäynnissä esittää väitteen siitä, että vastakuulusteluoikeus ei ole toteutunut asianmukaisesti, tällöin täytyy tarkastella sitä, mitä asianomistaja on kertonut esitutkinnassa, mitä vastakuulustelukysymyksiä tälle on esitetty, mitä kysymyksiä vastaaja haluaisi vielä esittää ja mikä on syytteen sisältö verrattuna esitutkinnan aikaiseen tietoon. Jos vastaajan uudet kysymykset ovat asianmukaisia ja sellaisia, jollaisia ei ole esitetty esitutkinnan aikana, ja jos niiden esittäminen on esimerkiksi vastaajan syytteeseen puolustautumisen kannalta merkityksellisiä, asianomistaja tulee kutsua henkilökohtaisesti oikeudenkäyntiin kuultavaksi. Tällöin voitaneen menetellä siten, että asianomistajan kertomus otetaan vastaan videotallenteelta ja vastaajan lisäkysymykset esitetään oikeudenkäynnissä. Pelkkä vastaajan väite siitä, että kyselyoikeus ei ole esitutkinnassa toteutunut asianmukaisesti, ei riitä siihen, että asianomistaja kutsuttaisiin henkilökohtaisesti kuultavaksi oikeudenkäyntiin. Kynnys ei saa toisaalta olla myöskään liian korkea, vaan vastaajan perusteltu tarve lisäkysymysten esittämiseen johtaa siihen, että vastakuulusteluoikeuden ei voida katsoa toteutuneen asianmukaisesti esitutkinnassa.

320
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

13.4 Vastaajan oikeus avustajaan

Vastaajan oikeus avustajaan on saanut osakseen laajaa oikeudellista huomiota Euroopan unionin tasolla. Tältä osin voidaan todeta seuraavat kaksi direktiiviä ja yksi direktiiviehdotus:

• Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/13/EU tiedoksisaantioikeudesta rikosoikeudellisissa menettelyissä³⁰²

• Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/48/EU oikeudesta käyttää avustajaa rikosoikeudellisissa menettelyissä ja eurooppalaista pidätysmääräystä koskevissa menettelyissä sekä oikeudesta saada tieto vapaudenmenetyksestä ilmoitetuksi kolmannelle osapuolelle ja pitää vapaudenmenetyksen aikana yhteyttä kolmansiin henkilöihin ja konsuliviranomaisiin³⁰³

• Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (KOM(2013) 824 lopullinen) ensivaiheen oikeusavusta rikoksesta epäillyille tai syytetyille henkilöille, jotka ovat menettäneet vapautensa, sekä oikeusavusta eurooppalaista pidätysmääräystä koskevissa menettelyissä.

Nämä direktiivit turvaavat aikaisempaa paremmin epäillyn oikeuden avustajaan ja parantavat epäillyn oikeusturvaa. Nämä direktiivit jatkavat sitä kehityslinjaa, joka on saanut alkunsa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä. Ihmisoikeustuomioistuin onkin antanut useita ratkaisuja, joissa vastaajan oikeuksia on katsottu loukatun tilanteessa, jossa vastaaja ei ole saanut avustajaa esitutkintaan tai vastaajan ei ole katsottu pätevällä tavalla luopuneen oikeudestaan avustajaan esitutkinnassa. Avustajan käyttö tai siitä luopuminen tulee seksuaalirikosten esitutkinnassa esille kahdessa eri merkityksessä. Ensinnäkin epäillyn asianmukaisella avustamisella on merkitystä vastaajan oikeuksien näkökulmasta ja erityisesti sellaisessa tilanteessa, jossa vastaajan esitutkintakertomukseen joudutaan turvautumaan näyttönä asiassa. Toiseksi vastaajan oikeudellisella avustamisella on merkitys myös arvioitaessa jatkossa sitä, onko vastaajalle varattu asianmukaisesti tilaisuus kysymysten esittämiseen.
__________
302 EUVL, N:o L 142, 1.6.2012, s. 1–10.
303 EUVL, N:o L 294, 6.11.2013, s. 1–12.

321
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Ihmisoikeussopimukset ja kansallinen esitutkinta- ja prosessilainsäädäntö lähtevät siitä, että epäillyllä tai syytetyllä on oikeus avustajaan. Tarvittaessa puolustaja voidaan määrätä myös viran puolesta, ja oikeusapua voidaan myöntää vähävaraiselle. Lainsäädännön tasolla ei näyttäisi siten olevan ongelmia sen suhteen, etteikö epäilty saisi käyttää avustajaa esitutkinnassa. Ongelmia aiheutuu siinä, miten tämä oikeus tarjotaan epäillylle ja miten avustajan käytöstä on mahdollista luopua erityisesti esitutkintavaiheessa.

Esitutkintalain (805/2011) 4 luvun 16 §:n 1 momentin mukaan kun henkilölle ilmoitetaan, että häntä epäillään rikoksesta, hänelle on viipymättä ja viimeistään ennen hänen kuulemistaan ilmoitettava:

1 oikeudesta käyttää valitsemaansa avustajaa;

2 oikeudesta puolustajaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 §:ssä säädetyillä edellytyksillä;

3 oikeudesta maksuttomaan oikeusapuun ja avustajaan oikeusapulaissa (257/2002) säädetyillä edellytyksillä;

4 oikeudesta saada tieto rikoksesta, josta häntä epäillään, sekä tieto rikosepäilyä koskevista muutoksista;

5 oikeudesta tulkkaukseen sekä olennaisten asiakirjojen käännöksiin siten kuin 13 §:ssä, pakkokeinolain 2 luvun 16 §:ssä ja 3 luvun 21 §:ssä sekä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 a luvun 3 §:ssä säädetään;

6 oikeudesta vaieta ja olla muutoinkin myötävaikuttamatta rikoksensa selvittämiseen.

Kuten ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään todennut, epäilty voi luopua ihmisoikeussopimuksen takaamasta oikeudestaan avustajaan. Luopumisen tulee olla yksiselitteistä, ja siihen tulee liittyä luopumista vastaavia minimitakeita.³⁰⁴ Luopuminen voi tapahtua myös hiljaisesti sillä edellytyksillä, että syytetty on kohtuudella kyennyt ennakoimaan sellaisen käyttäytymisen merkityksen (Panovits v. Kypros 11.12.2008, kohdat 70–71 ja Pishchalnikov v. Venäjä 24.9.2009).

Mitä nämä avustajasta luopumista koskevat minimitakeet sitten ovat? Ensinnäkin epäillylle tulee kertoa, että hänellä on oikeus avustajaan. Toiseksi epäillylle tulee kertoa, että hän saa olla vaiti eli että hänen ei tarvitse myötävaikuttaa oman syyllisyytensä selvittämiseen. Kolmanneksi täytyy vakuuttua
__________
304 Ks. myös Fredman 2011, s. 492–493.

322
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

siitä, että epäilty todella ymmärtää oikeutensa (ks. esimerkiksi Kuralic v. Kroatia 15.10.2009). Edelleen nuoren henkilön kohdalla viranomaisen tulee pyrkiä varmistumaan siitä, että hän on täysin tietoinen oikeuksistaan ja kykenee arvioimaan käyttäytymisensä seuraukset mahdollisimman pitkälle (Panovits v. Kypros 11.12.2008). Minimitakeilla tarkoitetaan myös sitä, että senkin jälkeen, jos luopuminen on muodollisesti ottaen tapahtunut pätevästi, epäillyn täytyy tietää se, minkä epäillyn rikoksen osalta luopuminen on tapahtunut. Luopumisen ei voida katsoa tapahtuneen riittävillä tiedoilla, jos myöhemmin epäiltyä koskevia rikoksia laajennetaan tai ankaroitetaan ratkaisevasti siitä, mitä epäillylle on ilmoitettu siinä vaiheessa, kun epäilty on luopunut oikeudestaan avustajaan.

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2012:45 on otettu kantaa ensinnäkin siihen, milloin avustajasta luopuminen on tapahtunut pätevästi ja toiseksi siihen, voidaanko epäillyn esitutkinnassa antamaa kertomusta hyödyntää oikeudenkäynnissä, jos luopuminen avustajasta ei ole tapahtunut pätevästi. Avustajasta luopumisen osalta ratkaisun KKO 2012:45 perusviesti on seuraava:

1 Epäillyllä on oikeus avustajaan;

2 Jos epäillyllä ei ole avustajaa, arvioitavaksi tulee kysymys siitä, millä edellytyksillä epäillyn voidaan katsoa pätevästi luopuneen oikeudestaan avustajaan;
a) luopumisen yksiselitteisyys;
b) luopuminen on tapahtunut tietoisena epäillylle kuuluvista oikeuksista eli oikeudesta olla vaiti ja oikeudesta olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen; ja
c) vastaaja todella ymmärtää luopumisen seuraukset.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviehdotuksessa (oikeus avustajaan rikosoikeudellisissa menettelyissä ja pidätetyn oikeus yhteydenpitoon; KOM(2011) 326 lopullinen) on johdantotekstissä kohdassa 18 todettu niistä edellytyksistä, jotka täyttämällä epäillyn voidaan katsoa luopuneen oikeudestaan avustajaan. Kyseisen johdantoluonnoksen kohta 18 kuuluu seuraavasti:

(18) Epäillyn tai syytetyn olisi sallittava luopua oikeudesta asianajajan käyttöön sillä edellytyksellä, että hän on täysin tietoinen luopumisen seurauksista erityisesti sillä perusteella, että hän on tavannut asianajajan ennen tämän päätöksen tekemistä ja hänellä on tarvittava kyky ymmärtää luopumisen seuraukset, ja edellyttäen että luopuminen tapahtuu vapaaehtoisesti

323
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

ja yksiselitteisesti. Epäillyn tai syytetyn olisi voitava peruuttaa luopuminen milloin tahansa menettelyn aikana.

Esitutkintalaissa tai oikeudenkäymiskaaren 17 luvussa ei ole säännöstä siitä, miten sellaiseen esitutkintakertomukseen tulee suhtautua, jossa rikoksesta epäilty on ilman avustajan läsnäoloa antanut itselleen epäedullisia lausumia ja kenties tunnustanut teon. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisussa Salduz v. Turkki (suuri jaosto) 27.11.2008³⁰⁵ oli kysymys siitä, että 17-vuotiasta poikaa epäiltiin osallistumisesta laittomaan mielenosoitukseen kielletyn PKK:n tukemiseksi. Oikeutta avustajaan ei toteutettu Turkin turvallisuustuomioistuimen toimivaltaan kuuluvissa asioissa. Pidätyksen jälkeen suoritetuissa kuulusteluissa häntä kuultiin ilman avustajaa, ja hän myönsi osallisuutensa tapahtumiin. Myöhemmin syyttäjälle ja tuomioistuimelle antamissaan lausumissa Salduz kiisti osallisuutensa tapahtumiin. Ratkaisussa todettiin, että ihmisoikeussopimuksen 6 artikla edellyttää normaalisti, että syytetyllä on oikeus avustajaan jo kuulustelujen alkuvaiheessa. Asianajajan tehtävänä on muun muassa suojella, että epäilty ei joudu ilman omaa tahtoaan myötävaikuttamaan syyllisyytensä selvittämiseen ja että näyttö saadaan ilman pakkoa tai painostusta. Syytetyn oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskeville oikeuksille aiheutui periaatteessa korjaamatonta vahinkoa, jos tuomiossa nojaudutaan sellaisiin epäillyn esitutkinnassa antamiin lausumiin, jotka oli annettu ilman asianajajaa toimitetussa poliisikuulustelussa.

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2012:45 päädyttiin siihen, että jos avustajasta luopuminen ei ole tapahtunut pätevästi, epäillyn esitutkintakertomus on saatu itsekriminointisuojaa rikkomalla. Itsekriminointisuoja on puolestaan keskeinen epäillylle kuuluva oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin lähtökohta, jonka rikkominen johtaa kertomuksen hyödyntämiskieltoon.³⁰⁶ Esitutkintakertomuksen hyödyntämisen osalta ratkaisussa KKO 2012:45 on todettu seuraavaa:
__________
305 Muita vastaavankaltaisia Turkkia koskevia tapauksia ovat muun muassa Ditaban v. Turkki 14.4.2009, Zeki Bayhan v. Turkki 28.7.2009 ja Dayanan v. Turkki 13.10.2009.
306 Korkein oikeus päätyi ratkaisussaan KKO 2013:25 siihen, että epäillyn luopuminen avustajasta oli tapahtunut pätevästi, jolloin hänen esitutkintakertomuksensa hyödyntämiseen ei ollut estettä. Tuossa tapauksessa näyttönä oli pääosin ainoastaan epäillyn esitutkinnassa antama ja sittemmin peruuttama kertomus, joten näyttö ei riittänyt syyksi lukevaan tuomioon.

324
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

KKO 2012:45:

– –

Yleiset säännöt ja periaatteet esitutkintakertomukseen vetoamisesta

38. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 32 §:n 2 momentin mukaan todistajan aikaisemmin oikeudelle tai syyttäjälle tai poliisiviranomaiselle antama kertomus saadaan lukea todistajaa kuulusteltaessa vain silloin, kun hän todistajanlausunnossaan poikkeaa siitä, mitä hän aikaisemmin on kertonut, tai kun todistaja selittää, että hän ei voi tai halua lausua mitään asiassa. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan kuulusteltaessa asianosaista todistelutarkoituksessa noudatetaan soveltuvin osin edellä selostettua säännöstä todistajan kuulustelemisesta. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n mukaan tuomioistuimen tulee vapaasti harkita, mitä asiassa on pidettävä totena.

39. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 32 §:ssä tai oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 7 §:ssä ei ole säädetty siitä, voidaanko epäillyn esitutkintakertomukseen vetoaminen joissakin tilanteissa estää. Korkein oikeus on ratkaisussaan (KKO 2011:91) todennut, että voimassa olevassa lainsäädännössä ei ole yleisiä säännöksiä todisteiden käytön kiellosta eli niin sanotusta hyödyntämiskiellosta. Pelkästään se seikka, että todiste tai todisteen sisältämä tieto on hankittu lainvastaisella tavalla tai muutoin virheellisellä menettelyllä, ei vielä välttämättä merkitse sitä, ettei tällaista todistetta saisi käyttää oikeudenkäynnissä. Jos todisteen sisältämän tiedon hankkimiseen liittyy vakava oikeudenloukkaus, todisteen käytön kieltäminen voi tulla tapauskohtaisesti kysymykseen. Punnittavaksi tulee tällöin yhtäältä oikeudenloukkauksen vakavuus ja toisaalta rikoksen selvittämisintressi (kohdat 8 ja 9). Silloinkin kun todisteen hyödyntäminen sallitaan, tuomioistuimen on vapaan harkinnan periaatteen mukaisesti arvioitava, onko säännösten vastainen tai muutoin virheellinen menettely vaikuttanut todisteen luotettavuuteen (kohta 17). Jo pitkään on pidetty muutoinkin selvänä, ettei esimerkiksi kidutuksella hankittua lausumaa voida käyttää tuomioistuimessa todisteena, vaikkei tätä koskevaa nimenomaista todistamiskieltoa ole laissa säädettykään (ks. esimerkiksi HE 36/1989 vp s. 4).

40. Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä lähtökohtana on, että todistelua ja todisteiden sallittavuutta koskevat kysymykset määräytyvät kansallisen oikeuden mukaan (mm. Al-Khawaja v. Yhdistynyt kuningaskunta, suuren jaoston tuomio 15.11.2011, kohta 118). Lainvastaisestikaan hankitun todistusaineiston hyödyntäminen osana todistelua ei ole sinänsä ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan vastaista, jos menettely kokonaisuudessaan täyttää oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset (mm. Allan v. Yhdistynyt kuningaskunta, tuomio 5.11.2002, kohdat 42–43 ja Gäfgen

325
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

v. Saksa, suuren jaoston tuomio 1.6.2010, kohdat 163–165). Arvioitaessa sitä, onko oikeudenkäynti kokonaisuutena ollut oikeudenmukainen, merkitystä on muun muassa rikostuomion perusteena olevien todisteiden laadulla ja erityisesti sillä, vaarantavatko todisteiden hankintaan liittyvät olosuhteet niiden luotettavuutta (Lutsenko v. Ukraina, tuomio 18.12.2008, kohta 48). Epäillyn itsekriminointisuojan loukkaus näytön hankinnassa voi olla sen luotettavuutta heikentävä seikka (Lutsenko, kohta 49).

41. Epäillyn oikeus vaieta ja itsekriminoinnin suoja kuuluvat kansainvälisesti tunnustettuihin periaatteisiin, jotka ihmisoikeustuomioistuimen mukaan kuuluvat oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ytimeen. Itsekriminointisuojan tarkoituksena on ensinnäkin turvata epäillyn oikeutta valita, pysyykö hän vaiti vai antaako hän lausumia poliisin kuulusteluissa (Allan, kohta 50). Itsekriminointisuojan tarkoitus on myös suojata epäiltyä viranomaisten epäasianmukaisia pakottamistoimia vastaan (Saunders v. Yhdistynyt kuningaskunta, tuomio 17.12.1996, kohta 68, Gäfgen, kohta 168). Jos rikostuomiossa on nojauduttu näyttöön, jota hankittaessa on loukattu epäillyn itsekriminointisuojaa, tämä seikka voi perustaa 6 artiklan loukkauksen (Allan, kohdat 50–52 ja Zaichenko v. Venäjä tuomio 18.2.2010, kohdat 57–60).

42. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on katsottu, että jos epäillyn oikeus avustajan käyttöön esitutkinnassa ei ole toteutunut, syytetyn oikeuksille aiheutuu periaatteessa korjaamatonta vahinkoa, jos tuomiossa syyllisyyden tueksi nojaudutaan hänen esitutkinnassa antamiinsa lausumiin (mm. Salduz, kohta 55, Panovits, kohta 86, Pishchalnikov, kohta 70, Leonid Lazarenko, kohta 49). Epäillyn mahdollisuus puolustautua tuomioistuinkäsittelyssä avustajan avulla ja riitauttaa esitutkintalausumansa ei poista tätä haittaa, jos lausumaa kuitenkin käytetään syyksilukemisen tukena (Salduz, kohdat 58 ja 62, Panovits, kohta 75, Zaichenko, kohta 58, Leonid Lazarenko, kohta 57). Ihmisoikeustuomioistuin on siten arvioinut avustajan puuttumisesta johtuvaa loukkausta samaan tapaan kuin muita itsekriminointisuojan loukkauksia.

43. Edellä mainittu itsekriminointisuojaa koskevan oikeudenloukkauksen korjaamattomuus merkitsee sitä, että oikeudenkäynti voi yleensä olla oikeudenmukainen vain, mikäli syyllisyyttä arvioitaessa ei nojauduta sellaisiin epäillyn lausumiin, joita rasittaa tällainen oikeudenloukkaus. Jos tuomio on perustunut epäillyn lausumiin, joihin liittyy epäillyn oikeutta avustajaan koskeva loukkaus, ihmisoikeustuomioistuimen mukaan asianmukaisin tapa korjata todettu rikkomus on se, että syytettä arvioidaan oikeudenkäynnissä valittajan pyynnöstä uudelleen ja että oikeudenkäynnissä menetellään 6 artiklan vaatimusten mukaisesti (mm. Sejdovic v. Italia, suuren jaoston tuomio 1.3.2006, kohdat 126–127, Salduz, kohta 72, Panovits, kohta 103, Pishchalnikov, kohta 99, Zaichenko, kohta 65, Leonid Lazarenko, kohta 65).

326
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

A:n esitutkintakertomusten hyödyntäminen näyttönä

44. A on katsonut, että asiassa ei saa käyttää todisteena niitä hänen esitutkintakertomuksiaan, joihin syyttäjä on näyttönä vedonnut ja joita hovioikeus on tuomionsa perusteluissa käyttänyt selvityksenä A:n syyllisyydestä. A:n mukaan on vähintäänkin katsottava, että esitutkintakertomuksilla on vain vähäinen arvo näyttönä.

45. Kuten edellä on todettu, vapautensa menettäneen rikoksesta epäillyn oikeudella avustajan käyttöön heti esitutkinnan alusta alkaen turvataan epäillyn itsekriminointisuojaa ja muita puolustautumismahdollisuuksia. Avustajan tehtävänä on muun muassa huolehtia siitä, että syytetty ei vastoin tahtoaan joudu myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen. Varhainen mahdollisuus avustajan saamiseen kuuluu siten tärkeisiin rikoksesta epäillyn prosessuaalisiin oikeussuojatakeisiin.

46. Silloin kun esitutkintakertomus on hankittu loukaten epäillyn oikeutta avustajaan, kysymys sen käytettävyydestä oikeudenkäynnissä ei siis ensisijaisesti liity epäillyn tai hänen lausumiensa uskottavuuden arviointiin vaan epäillyn puolustautumisoikeuksiin. Jos epäillyn itsekriminointisuojaa on näissä tilanteissa loukattu, epäillyn asemaa ei voida korjata noudattamalla kohdassa 39 selostettua vapaan todisteiden harkinnan periaatetta, jonka mukaan asianosaisen oikeuksia loukatenkin hankitun todisteen esittäminen sallitaan, mutta sen näyttöarvoa alennetaan tapauksen olosuhteiden mukaan. Epäillyn oikeuksien loukkaaminen voidaan tällöin välttää vain, jos hänen syyllisyyttään tukevia lausumia ei hyödynnetä oikeudenkäynnissä.

47. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A:n esitutkinnassa 16.12.2009 ja 21.12.2009 antamia lausumia ei saa käyttää A:n syyllisyyttä tukevana näyttönä asiassa.

13.5 Rikoksesta epäillyn oikeus avustajaan ja epäillyn mahdollisuus kyselyoikeuden käyttämiseen

Epäillyn avustamisen tärkeys esitutkinnassa tulee esille myös tilanteessa, jossa seksuaalirikoksen uhrin kertomus tallennetaan kuva- ja äänitallenteelle ja tätä tallennetta säännöksen mahdollistamissa tilanteissa käytetään todisteena oikeudenkäynnissä. Tallenteen käyttäminen todisteena edellyttää sitä, että vastaajalle on varattu asianmukainen tilaisuus esittää kysymyksiä asianomistajalle. Tilaisuuden varaaminen on riittävää, ja vastaaja voi luopua tästä oikeudesta. Jos vastaajalla ei ole ollut avustajaa esitutkinnassa ja hän on kuitenkin

327
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

luopunut oikeudestaan kysymysten esittämiseen asianomistajalle, kysymys on tämän jälkeen siitä, onko kyselyoikeudesta luopuminen tapahtunut pätevästi. Tältä osin kysymys on kontradiktorisuuden turvaamisesta, kun taas edellä selostetun epäillyn oman kertomuksen todisteena käyttämisen osalta kysymys on itsekriminointisuojasta. Näin ollen nämä tilanteet ratkeavat osin erilaisilla kriteereillä. Kyselyoikeuden osalta ratkaisevaa on se, että vastaajalle on varattu tilaisuus kysymysten esittämiseen. Jos vastaaja ei tätä mahdollisuutta käytä hyväkseen, tutkinnanjohtajan täytyy varmistua siitä, että vastaajalle on kerrottu kyselyoikeuden käyttämättä jättämisestä aiheutuvat seuraukset. Näihin seurauksiin kuuluu se, että kertomusta voidaan käyttää todisteena oikeudenkäynnissä. Jos tässä yhteydessä esitutkinnassa syntyy epäilys, että vastaaja ei kykene itse selviytymään puolustautumisestaan, vastaajalle täytyy määrätä tarvittaessa viran puolesta puolustaja. Jos oikeudenkäynnin aikana syntyy epäilys, että vastaaja ei ole ollut kykenevä itse ilman avustajaa puolustautumaan kyselyoikeuden käyttämisen osalta, täytyy harkita, onko kyselyoikeuden käyttäminen toteutunut asianmukaisesti. Tarvittaessa kyselyoikeuden käyttäminen tulee korjata oikeudenkäynnin aikana siten, että esitutkintaviranomaiset järjestävät tilaisuuden kyselyoikeuden toteuttamiselle.

13.6 Näytön arviointiin liittyvät erityispiirteet

Näytön arvioinnissa tulee erottaa kaksi keskeistä vaihetta:

1 todisteiden näyttöarvon harkinta eli todistusharkinta ja

2 näytön riittävyyden arviointi.³⁰⁷

Rikosasiassa syyksi lukevan tuomion voidaan katsoa edellyttävän sitä, että syytteen tueksi esitetty näyttö on laadultaan ja laajuudeltaan riittävää ja että vaihtoehtoiset tapahtumainkulut eivät jätä järkevää epäilyä syyllisyydestä. Näin ollen näyttökynnys rikosasioissa voidaan muotoilla siten, että kysymys on ”ei varteenotettavaa epäilyä -kynnyksestä”. Ei varteenotettavaa epäilyä -kynnys on muotoiltu ratkaisussa KKO 2002:47 toteamalla todistelun johtopäätöksenä, että kun verrataan syytettä tukevaa ja sitä vastaan puhuvaa näyttöä, erityisesti D:n esitutkintakertomuksesta ja I:n kertomuksesta ilmenevät syytettä tukevat seikat ovat niin vakuuttavia, että ei jää sijaa varteenotettavalle
__________
307 Virolainen – Martikainen 2010, s. 272.

328
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

epäilylle X:n syyllisyydestä. Tätä kynnystä on käytetty myös raiskausta koskevassa asiassa KKO 2004:60, jossa kynnys on ilmaistu siten, että kysymys on sen arvioinnista, onko näyttö kokonaisuutena arvioiden niin vakuuttavaa, että vastaaja voidaan todeta syylliseksi ilman, että hänen syyllisyydestään jää varteenotettavaa epäilystä.

Näytön arvioinnissa ensimmäinen kysymys on se, onko esitetty todistelu kattavuudeltaan sellaista, että jokaisesta tunnusmerkistön täyttymisen kannalta keskeisestä tunnusmerkistötekijästä on näyttöä. Toiseksi kysymys on näytön riittävyyden arvioinnista eli siitä, onko näyttö sellaista, että se riittää osoittamaan tunnusmerkistötekijän olemassaolon. Tämä kontrolli on käytännössä riittävää siinä tilanteessa, että syytettä ei kiistetä tai se kiistetään esittämättä tarkempia kiistämisperusteita. Jos todistelu ei ole ollut laajuudeltaan ja laadultaan riittävää, syyte tule hylättäväksi jo tällä perusteella. Näytön riittävyyden arviointi tuli esille esimerkiksi lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa ratkaisussa KKO 2008:68, jossa kuulopuheen käyttö pääasiallisena näyttönä torjuttiin ja tämän jälkeen jouduttiin arvioimaan, oliko jäljelle jäänyt näyttö riittävää syyksi lukevaan tuomioon. Syyte hylättiin sillä perusteella, että näyttö ei ollut laadultaan ja laajuudeltaan riittävää.

Ei varteenotettavaa epäilyä -kynnyksen soveltaminen tulee vastaan siinä vaiheessa, kun syytettä tukevan näytön laatu ja laajuus on riittävä.³⁰⁸ Jos tällaisessa tilanteessa syytteen kiistämisen tueksi esitetään vaihtoehtoinen tapahtumienkulku tai vastaajalla on oma käsitys tapahtumienkulusta, kysymys on tällöin erityisesti näytön riittävyyden arvioinnista. Onko syytettä tukeva näyttö riittävää eli todistaako se riittävällä tavalla syytteessä väitetyn tapahtumainkulun olemassaolosta vai jääkö syyllisyydestä varteenotettava epäily. Kysymys on tällöin siitä, onko syytteessä esitetylle hypoteesille esitetty järkeviä vaihtoehtoisia hypoteeseja. Väitetyn oikeustosiseikan ja todisteen välistä suhdetta testataan todistusaineistosta ilmenevillä muilla todisteilla, apufaktoilla ja kokemussäännöillä. Jos järkeviä selitysvaihtoehtoja syytteen teonkuvaukselle ei löydy, on syyte näytetty toteen ilman varteenotettavaa epäilyä. Edelleen, jos vaihtoehtoinen hypoteesi on saanut tukea todistelusta, tällöin vaihtoehtoista hypoteesia ei ole kyetty eliminoimaan ja syyllisyydestä jää varteenotettava epäilys.³⁰⁹
__________
308 Ks. myös Virolainen – Martikainen 2010, s. 298–299.
309 Virolainen – Martikainen 2010, s. 299.

329
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Todistelua koskevassa arvioinnissa ei ole kysymys pelkästään ratkaisijakohtaisesta arvioinnista sen suhteen, mihin näyttöön syyksi lukeva tuomio voidaan perustaa. Tätä harkintaa ohjaavat ratkaisevasti myös oikeudelliset lähtökohdat. Näytön riittävyyden arviointi on oikeudellinen kysymys. Näitä oikeudellisia lähtökohtia ovat erityisesti lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa ensinnäkin se, että syyksi lukeva tuomio ei saa perustua sellaiseen lapsen kertomukseen, jonka osalta vastaajalla ei ole ollut aitoa tilaisuutta kysymysten esittämiseen (kontradiktorisuuspuute). Toisena oikeudellisena lähtökohtana voidaan mainita se, että syyksi lukeva tuomio ei saa perustua kuulopuhetodisteluun. Kolmantena oikeudellisena lähtökohtana nousee esille se, onko syyksi lukeva tuomio mahdollista perustaa lapsen kertomukseen, jos asianomistajan ja vastaajan kertomukset ja käsitykset tapahtumista ovat ristiriidassa keskenään. Seuraavassa käsittelen tarkemmin tätä viimeistä kysymystä siitä näkökulmasta, miten asianomistajan ja vastaajan ristiriitaisia kertomuksia on todistusoikeudellisesti arvioitava.

Asianomistajan ja vastaajan kertomukset ovat seksuaalirikoksissa usein ristiriidassa keskenään. Keskeinen ristiriita koskee tyypillisesti sitä, onko sukupuoliyhteys tapahtunut molempien asianosaisten yhteisymmärryksessä vai ei. Tällöin joudutaan arvioimaan sitä, onko syyksi lukeva tuomio mahdollista perustaa asianomistajan luotettavana pidettävään kertomukseen, jos syytteen tueksi ei ole teknistä tai muuta konkreettista näyttöä. Painavia oikeudellisia perusteita voidaan esittää sen tueksi, että syyksi lukeva ratkaisu ei ole mahdollista kaikissa tilanteissa perustaa esimerkiksi asianomistajan kertomukseen. Tällaisessa tilanteessa ratkaisevaa on se, millä perusteilla ratkaisija pitää asianomistajan kertomusta luotettavampana kuin vastaajan kertomusta ja ovatko nämä perusteet oikeudellisesti riittäviä. Esimerkiksi Ruotsin korkeimman oikeuden (Högsta domstolen, HD) ratkaisukäytännössä on lähdetty siitä, että raiskausta koskevassa tilanteessa, jossa käytössä on vain molempien osapuolten kertomukset, asianomistajan uskottavampi kertomus ei riitä poistamaan järkevää epäilyä syyllisyydestä (HD 3.7.2009 B 1013-09 ja B 1867-09). Ratkaisijan täytyy siis ensin hahmottaa todistusharkinnan oikeudelliset perusteet, jolloin todistusharkintaan saadaan oikeudellisen ratkaisutoiminnan perusteet ja reunaehdot.³¹⁰ Todistusharkinta ja näytön riittävyyden arviointi ovat oikeudellisia kysymyksiä.
__________
310 Ks. myös Hirvelä 2006, s. 282. Hirvelä kirjoittaa, että kysymys näytön riittävyydestä on normatiivinen kysymys.

330
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Ruotsin korkein oikeus on antanut useita mielenkiintoisia seksuaalirikoksiin liittyviä todistelua koskevia ratkaisuja. Ratkaisut HD 3.7.2009 B 1013-09 (I) ja B 1867-09 (II) koskivat raiskausrikoksia. Lapseen kohdistuvaa raiskausta ja törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koski puolestaan Ruotsin korkeimman oikeuden ratkaisu 28.12.2010 B 2937-10. Ratkaisussa 3.7.2009 (I) oli kysymys asianomistajan ja vastaajan kotona väitetyksi tapahtuneesta raiskauksesta, jossa asianosaisten kertomukset sukupuoliyhteyden vapaaehtoisuudesta poikkesivat toisistaan. Asianomistajan kertomus oli yksityiskohtainen, ja hän oli pari päivää väitetyn raiskauksen jälkeen kertonut tapahtumista myös äidilleen. Tapauksessa ei kuitenkaan voitu esitetyn todistelun perusteella sulkea pois sukupuoliyhteyden vapaaehtoisuutta, ja näin syyllisyydestä jäi järkevä epäily.

Ratkaisussa HD 3.7.2009 (II) oli kysymys siitä, että raiskauksen väitettiin tapahtuneen eräässä huoneistossa, jossa huoneiston omistajat olivat olleet samanaikaisesti nukkumassa. Raiskaus oli asianomistajan kertomuksen mukaan tapahtunut siten, että vastaaja oli laittanut kätensä asianomistajan suun eteen ja pitänyt leipäveistä asianomistajan kaulalla. Näyttö perustui asianomistajan ja vastaajan kertomuksiin. Mitään lääketieteellistä tai muuta näyttöä mahdollisista jäljistä kaulalla ei ollut esitetty. Myöskään teknistä näyttöä leipäveitsestä ja siitä kenties saatavissa olleista DNA-löydöksistä ei ollut. Asianomistaja oli ollut pelokas soittaessaan hätänumeroon ja myös poliisikuulusteluissa. Asianomistaja ei ollut kuitenkaan huutanut apua huoneistossa olleelta omistajalta. Ruotsin korkein oikeus katsoi, että vaikka asiassa oli vahvoja perusteita katsoa asianomistajan kertomuksen olevan uskottava, vastaajan syyllisyydestä jäi kuitenkin järkevä epäilys.

Korkein oikeus on muun muassa ratkaisuissaan KKO 2013:96 ja 97, KKO 2014:48, KKO 2019:78, KKO 2019:84, KKO 2021:5, KKO 2021:31 ja KKO 2021:44 ottanut kantaa näytön arviointiin seksuaalirikoksissa. Ratkaisut KKO 2013:97 ja KKO 2014:48 koskevat näytön arviointia lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa, enkä tässä yhteydessä käsittele näitä ratkaisuja tarkemmin. Ratkaisussa KKO 2013:96 oli kysymys aikuisten välisessä sukupuoliyhteyteen pakottamista koskevassa asiassa asianomistajan kertomuksen merkitykseen ja riittävyyteen. Tapauksessa oli kysymys siitä, oliko sukupuoliyhteys tapahtunut vapaaehtoisesti vai oliko vastaaja väkivallalla pakottanut uhrin sukupuoliyhteyteen. Korkein oikeus totesi näytön arvioinnin yleisinä lähtökohtina seuraavaa:

331
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

KKO 2013:96:

– –

4. Korkeimmassa oikeudessa kysymys on asianosaisten keskenään ristiriitaisten kertomusten luotettavuuden arvioinnista sen suhteen, oliko seksuaalinen kanssakäyminen perustunut väkivaltaiseen pakottamiseen vai ollut vapaaehtoista ja oliko A:n vastustelu ollut niin havaittavaa, että X:n on katsottava menetelleen tahallisesti. Laajemmin kysymys on siitä, osoittaako esitetty näyttö kokonaisuudessaan arvioituna riittävällä varmuudella X:n syyllistyneen sukupuoliyhteyteen pakottamiseen vai jääkö hänen syyllisyydestään vähintäänkin varteenotettava epäily.

Yleistä asianosaisten kertomusten uskottavuuden ja niihin perustuvan näytön riittävyyden arvioinnista seksuaalirikoksissa

5. Rikoksen syyksilukeminen edellyttää, että tuomioistuin näyttöä kokonaisuudessaan harkittuaan katsoo, ettei syytetyn syyllisyydestä ole jäänyt varteenotettavaa epäilyä (esim. KKO 2002:47, 2004:60, 2013:27 ja 2013:77). Näyttökynnys ei seksuaalirikoksissa ole alempi kuin muissa yhtä vakavissa rikoksissa, vaikka suoran ja yksiselitteisen näytön hankkiminen jo tekojen luonteen vuoksi on usein vaikeaa. Koska lähtökohtana on syyttömyysolettama, näytön hankkiminen on syyttäjän tai asianomistajan vastuulla.

6. Näytön arviointi tuomioistuimessa perustuu oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n mukaan vapaaseen todistusharkintaan. Näyttökysymykset vaihtelevat tapauksittain, eikä todisteiden arvottamisesta tai punnintamenetelmistä voida antaa kiinteitä ja kaavamaisia ohjeita. Yleisesti noudatettaviin periaatteisiin kuitenkin kuuluu muun muassa, että todisteita arvioidaan objektiivisesti, tasapuolisesti ja yleisten kokemussääntöjen mukaisesti ja myös yksilöidysti ennen kokonaisarvioinnin tekemistä. Jos syytteen tueksi on esitetty riittävää näyttöä, sen kestävyyttä on vielä tarkasteltava asiassa esitettyjen muiden mahdollisten tapahtumainkulkujen valossa. Näitä seikkoja on myös käsiteltävä tuomion perusteluissa.

7. Silloin kun väitetylle rikokselle ei ole ulkopuolisia todistajia tai kun teosta ei ole seurannut ulkoisesti havaittavia vammoja tai niitä ei ajan kulumisen seurauksena enää ole havaittavissa, näyttö perustuu suurelta osin asianosaisten kertomusten varaan. Riittävään varmuuteen rikoksesta ja vastaajan syyllisyydestä ei ainakaan yleensä voida päätyä vain sillä, että asianomistajan kertomus keskinäisessä vertailussa katsotaan uskottavammaksi kuin syytetyn kertomus. Asianomistajan kertomuksen painoarvoa ei myöskään itsessään lisää se, että asianomistajalla, toisin kuin vastaajalla, on velvollisuus pysyä totuudessa. Asianomistajan todentuntuinen ja vakuuttavakin kertomus tarvitsee virheettömyyden varmistamiseksi tuekseen välillistä näyttöä esimerkiksi väitetyn rikoksen jälkeisistä tapahtumista ja seurauksista.

332
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

8. Nykyisin vallitsevan oikeuspsykologisen käsityksen mukaan henkilötodistelun luotettavuutta ei voida juurikaan perustaa henkilön puhetavasta, ilmeistä ja eleistä taikka tunnereaktiosta oikeudenkäynnissä tehtävien havaintojen ja vaikutelmien varaan (Esimerkiksi Christianson – Ehrenkrona: Psykologi och bevisvärdering, 2011 ja Haapasalo: Todistajanpsykologia - aikuiset todistajat teoksessa Santtila – Weizmann-Henelius (toim.), Oikeuspsykologia, 2008 sekä Granhag – Stridbeck: Psychological Perspectives on the Evaluation of Evidence teoksessa Granhag (toim.) Forensic Psychology in Context, 2010). Suurempi merkitys on kertomuksella itsessään, kuten sen keskeisen sisällön johdonmukaisuudella, realistisuudella ja muuttumattomuudella sekä yksityiskohtien runsaudella. Vaikka näytön riittävyyttä arvioitaessa keskitytään rikoksen tunnusmerkistön täyttymisen kannalta merkityksellisiin seikkoihin, voidaan kuultavien uskottavuutta ja heidän kertomustensa luotettavuutta tarkasteltaessa pitää merkityksellisinä myös sellaisia kertomusten osia, jotka eivät liity välittömästi rikoksen tunnusmerkkeihin.

9. Rikosasiassa vastaaja voi kertomuksellaan ja väitteillään sekä näitä koskevilla todisteilla pyrkiä horjuttamaan käsitystä asianomistajan kertomuksen oikeellisuudesta taikka vastaaja voi kertomuksellaan tarjota vaihtoehtoisen tapahtumien selityksen. Vastaajan ei edellytetä puolustautuakseen voivan esittää vastanäyttöä syyttäjän todistelulle taikka kykenevän esittämään vakuuttavaa todistelua oman kertomuksensa paikkansapitävyydestä. Vastaajan kertomuksen uskottavuuden arvioiminen korostuu silloin, kun asianomistajan kertomusta muuta näyttöä vasten on pidettävä luotettavana. Vastaajan kertomusta on arvioitava sen kannalta, onko esitetty vaihtoehtoinen tapahtumienkulku olennaisilta osiltaan mahdollinen ja siinä määrin todennäköinen, ettei sen olemassaoloa voida riittävällä varmuudella poissulkea. Lopuksi arvioitavaksi jää, riittääkö näytön todistusarvo kokonaisarvioinnissa ylittämään tuomitsemiskynnyksen.

– –

43. Yhteenvetona Korkein oikeus katsoo, että A:n kertomusta voidaan sitä tukeva näyttö huomioon ottaen pitää luotettavana. Syytettä tukeva näyttö on asian laatuun ja näyttömahdollisuuksiin nähden myös riittävän kattava. X:n kertomus puolestaan sisältää useita seikkoja, jotka merkittävästi horjuttavat X:n uskottavuutta ja hänen kertomuksensa luotettavuutta. Esitetty vaihtoehtoinen tapahtumainkulku on mahdollinen, mutta kokonaisuutena tarkasteltuna varsin epätodennäköinen. Korkein oikeus katsoo, että tapahtumien kulkua voidaan arvioida A:n kertomuksen pohjalta.

333
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2013:96 asianomistajan kertomuksen luotettavuuden arvioinnissa otettiin huomioon ensinnäkin asianomistajan kertomus itsessään, joka oli yksityiskohtainen ja johdonmukainen sekä pysynyt sisällöltään muuttumattomana. Asianomistajan kertomusta tukivat kuitenkin myös kertomuksen ulkopuoliset tekijät eli ensinnäkin asianomistajan kertomus tapahtumista läheiselle ystävälleen pian tapahtumien jälkeen (perustelujen kohta 34) ja hänen psyykkisessä terveydessään tapahtuneet muutokset ja siitä tehdyt havainnot (perustelujen kohta 36). Asianomistajan kertomuksen luotettavuuden arviointi ei siten perustunut pelkästään kertomukseen, vaan sitä tukivat merkittävästi asianomistajan käyttäytyminen ja psyykkinen terveydentila teon jälkeen. Tämänkaltainen asianomistajan kertomuksen luotettavuuden kontrollointi on välttämätöntä kaikissa sellaisissa seksuaalirikoksissa, joissa ratkaisu joudutaan perustamaan asianomistajan ja vastaajan kertomuksiin. Korkeimman oikeuden ratkaisu on asianomistajan kertomuksen luotettavuuden ja riittävyyden arvioinnin kannalta onnistunut eikä aseta nähdäkseni tarpeettoman korkeaa kynnystä sille, mitä kaikkea asianomistajan kertomuksen tueksi tulisi kyetä esittämään. Ruotsin korkeimman oikeuden edellä selostetut ratkaisut asettavat jopa tarpeettoman korkean kynnyksen sille, missä tilanteessa asianomistajan kertomus on riittävä näyttö. Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2013:96 on käytännön oikeuselämän kannalta perusteltu linjaus.

Ratkaisussa KKO 2021:5 on todettu ratkaisua KKO 2013:96 täydentävästi niistä kriteereistä, jolloin asianomistajan kertomus on katsottu ilman nimenomaista välillistä todistelua riittäväksi syyksi lukevaan tuomioon. Ratkaisussa on todettu näytön arvioinnin osalta seuraavaa:

KKO 2021:5:

– –

94. Asianomistajan kertomus on osoittautunut riidattomaksi siltä osin, että asianomistaja on kertomallaan tavalla istunut hajareisin neljänä eri kertana A:n keskivartalon päällä tämän maatessa selällään sängyllä. Tässä yhteydessä asianomistajaan väitetysti kohdistuneiden seksuaalisten tekojen osalta asianomistajan ja vastaajan kertomukset ovat ristiriitaiset, ja syytteen tueksi esitetty näyttö teon seksuaalisesta luonteesta perustuu lähes yksinomaan asianomistajan esitutkinnassa antamaan kertomukseen.

95. Kuten Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2013:96 (kohta 7) todennut, luotettavakaan asianomistajan kertomus ei yleensä yksin voi riittää syyksilukevaan tuomioon. Vaikka asianomistajan kertomus

334
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

olisi luotettava, vastaajan syyllisyydestä jää usein varteenotettava epäily, jos asianomistajan kertomuksen tueksi ei ole esitetty välillistä näyttöä. Ratkaisussa KKO 2013:96 lausuttua oikeusohjetta on sittemmin tulkittu muun ohessa seksuaalirikoksia koskeneissa ennakkopäätöksissä KKO 2013:97, KKO 2014:48 ja KKO 2019:54.

96. Korkein oikeus toteaa, että näytön arviointi on aina tapauskohtaista. Korkeimman oikeuden edellä selostetuissa ratkaisuissa ei suljeta pois mahdollisuutta, että asianomistajan kertomus voi joissakin tilanteissa ilman välillisen näytön tukeakin muodostaa riittävän vakuuttavan näytön syyksilukevaan tuomioon. Tällöin asianomistajan kertomuksen luotettavuuden arvioinnin pitää olla tavanomaistakin huolellisempaa, ja kertomuksen luotettavuus sekä virheettömyys tulisi kyetä varmistamaan muilla objektiivisesti arvioiden hyväksyttävillä kriteereillä. Myös vastaajan mahdolliset vaihtoehtoiset selitykset on arvioitava huolellisesti siten, että vastaajan syyllisyydestä ei jää varteenotettavaa epäilyä.

97. Edellä todetuin tavoin asianomistajan kertomus on osoittautunut luotettavaksi sen sittemmin riidattomaksi todetun lähtökohdan osalta, että asianomistaja on neljällä kerralla istunut sängyssä maanneen A:n keskivartalon päällä hajareisin. Asianomistajan kertomus on ollut olennaisen sisältönsä osalta muuttumaton ja yksityiskohtainen. Asianomistajan äidin kertomus erityisesti rikosepäilyn syntytavasta ja siitä, mitä asianomistaja on tälle alkuvaiheessa kertonut, tukee Korkeimmalle oikeudelle syntynyttä käsitystä asianomistajan kertomuksen luotettavuudesta. Asianomistajan kertomuksen mahdollisista virhelähteistä on esitetty myös oikeuspsykologian yksikön lausunto. Lausunnossa on esitetty näkökohtia, jotka varsin vahvasti puoltavat johtopäätöstä asianomistajan kertomuksen luotettavuudesta ja vastaavat Korkeimman oikeuden tekemiä havaintoja asianomistajan kertomuksesta.

98. Korkein oikeus toteaa johtopäätöksenään, että tässä tapauksessa asianomistajan kertomuksen lisäksi ei ole esitetty syytettä tukevaa välillistä näyttöä. Asianomistajan kertomuksen uskottavuutta ja luotettavuutta tukevat kuitenkin tapahtumien osittainen riidattomuus ja muu selvitetty tila sekä asianomistajan äidin kertomus ja oikeuspsykologian yksikön lausunto. Asianomistajan kertomuksen virheettömyyttä ja luotettavuutta on siten kyetty vahvistamaan muilla kertomusta tukevilla tekijöillä, ja näistä syistä kertomusta on pidettävä niin vakuuttavana ja luotettavana, että sen voidaan katsoa lähtökohtaisesti riittävän syyksi lukevaan tuomioon. Seuraavaksi on vielä arvioitava, jääkö syyllisyydestä A:n vaihtoehtoinen selitys huomioon ottaen varteen otettava epäily (KKO 2012:27, kohta 13, KKO 2017:12, kohta 11, KKO 2018:3, kohta 15 ja KKO 2019:84, kohta 43).

335
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Lähteet

Kirjallisuus

Alaattinoğlu, Daniela: Sexualbrottslagen – En spegel av samhället och rättskulturen. JFT 2021, s. 277–293.

Alaattinoğlu, Daniela – Kainulainen, Heini – Niemi, Johanna: Raiskausrikosten eteneminen rikosprosessissa. Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan tutkimusraportteja ja katsauksia 1/2020. Turun yliopisto 2020.

Anttila, Inkeri: Loukatun suostumus oikeudenvastaisuuden poistavana perusteena. Suomalainen Lakimiesyhdistys 1946.

Arti, Armas: Vahingonkorvauslaki. Karisto 1981.

Autio, Tiina-Liisa – Karjala, Anna: Lieventävistä ja ankaroittavista asianhaaroista raiskausrikoksissa. Teoksessa Lappi-Seppälä, Tapio – Kankaanrinta, Veera (toim.): Rangaistuksen määrääminen. Helsingin hovioikeuden laatuhankkeen julkaisu. Helsingin hovioikeus 2013, s. 69–99.

Fredman, Markku: Perus- ja ihmisoikeudet Suomen oikeudessa ja asianajajan työssä. Defensor Legis 4/2011, s. 480–493.

Frände, Dan – Matikkala, Jussi – Tapani, Jussi – Tolvanen, Matti – Viljanen, Pekka – Wahlberg, Markus: Keskeiset rikokset. Edita Publishing Oy 2018. (Frände ym. 2018)

Hahto, Vilja: Uhrin myötävaikutus ja rikoksentekijän vastuu. Rikos- ja vahingonkorvausoikeudellinen tutkimus tekoa edeltävästä uhrikäyttäytymisestä fyysistä koskemattomuutta loukkaavissa rikoksissa. Edita Prima Oy 2004.

Hemmo, Mika: Vahingonkorvausoikeus. WSOYpro 2005.

Hirvelä, Päivi: Rikosprosessi lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa. WSOYpro 2006.

Honkasalo, Brynolf: Suomen rikosoikeus. Yleiset opit. II osa. Suomalainen Lakimiesyhdistys 1949.

Honkasalo, Brynolf: Suomen rikosoikeus. Erityinen osa II. Suomalainen Lakimiesyhdistys 1960.

Honkasalo, Brynolf: Suomen rikosoikeus. Yleiset opit. Ensimmäinen osa. Suomalainen Lakimiesyhdistys 1965.

Jokila, Helena: Tahdonvastainen suostumus ja liiallisen luottamuksen hinta. Raiskauksen ja muiden seksuaalirikosten oikeudellisen tiedon konstruktiot. Suomalainen Lakimiesyhdistys 2010.

337
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Kainulainen, Heini: Raiskausten käsitteleminen rikosprosessissa uhrin näkökulmasta. Teoksessa Lohiniva-Kerkelä, Mirva (toim.): Väkivalta – seuraamukset ja haavoittuvuus. Terttu Utriaisen juhlakirja. Talentum 2006, s. 79–95.

Kainulainen, Heini: Våldtäkt: Myter och verklighet. JFT 4–5/2021, s. 373–391.

Karma, Helena – Pohjonen, Soile: Oikeusjärjestys ja seksuaalisen itsemääräämisoikeuden edistäminen. Teoksessa Lohiniva-Kerkelä, Mirva (toim.): Väkivalta – seuraamukset ja haavoittuvuus. Terttu Utriaisen juhlakirja. Talentum 2006, s. 95–111.

Kemppinen, Heikki: Rangaistuksen määräämisen perusteleminen. Suomalainen Lakimiesyhdistys 2021.

Kiianmaa, Kalervo: Alkoholi. Teoksessa Salaspuro, Mikko – Kiianmaa, Kalervo – Seppä, Kaija – Ahlström, Salme (toim.): Päihdelääketiede. Duodecim 2003, s. 120–131.

Kiianmaa, Kalervo: Humalan ilmeneminen. Teoksessa Aalto, Mauri – Alho, Hannu – Kiianmaa, Kalervo – Lindroos, Lolan (toim.): Alkoholiriippuvuus. Duodecim 2015.

Kimpimäki, Minna: Seksuaalinen itsemääräämisoikeus, oikeushyväajattelu ja moraalisen närkästyksen aika. Oikeus 2/1998, s. 20–29.

Kimpimäki, Minna: Haureuden harjoittajista ihmiskaupan uhreihin. Prostituution, parituksen ja ihmiskaupan oikeudellinen sääntely. Lapland University Press 2009.

Kimpimäki, Minna: Raiskauksen määrittelyn kipukohtia: pakottamalla vai ilman suostumusta? Lakimies 2017, s. 789–812.

Kimpimäki, Minna: Näyttö raiskausrikoksissa: Vapaaehtoisesti vai vastoin tahtoa. Edilex artikkeli 2020/30. Julkaistu 18.8.2020.

Kolttola, Ilari (toim.): Rikollisuustilanne 2020 – Rikollisuuskehitys tilastojen ja tutkimusten valossa. Krimo katsauksia 49/2021. Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti 2021.

Koponen, Pekka: Yksi vai useita rikoksia – Rikosten yhtymisestä. Defensor Legis 4/2015, s. 609–625.

Korkka-Knuts, Heli – Helenius, Dan – Frände, Dan: Yleinen rikosoikeus. Edita Publishing Oy 2020.

Koskinen, Pekka: Yksitekoisesta rikosten yhtymisestä. Suomalainen Lakimiesyhdistys 1973.

Kuusisto Mäkelä, Frida Emilia – Carling, Chris (toim.): Seuraamusjärjestelmä 2020. Kontrollijärjestelmä tilastojen ja tutkimusten valossa. Krimo katsauksia 50/2022. Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti 2022.

Lahti, Matti: Lievemmän lain periaate. Teoksessa Lahti, Raimo – Ojala, Timo (toim.): Rikosoikeuden uudistuneet yleiset opit. Helsingin hovioikeus 2004, s. 88–107.

Lappi-Seppälä, Tapio: Rangaistuksen määräämisestä I. Suomalainen Lakimiesyhdistys 1987.

Lappi-Seppälä, Tapio: Rikosten seuraamukset. WSOY 2000.

338
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Lappi-Seppälä, Tapio: Rikosoikeuden yleisiä oppeja koskeva uudistus I. Lakimies 5/2003, s. 751–788.

Lappi-Seppälä, Tapio: Rikosoikeuden yleisiä oppeja koskeva uudistus II. Lakimies 2004, s. 3–36.

Lappi-Seppälä, Tapio – Hinkkanen, Ville: Selvityksiä raiskausrangaistuksista ja rangaistuskäytännön yhtenäisyydestä. Optula tutkimustiedoksiantoja 61/2004. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos 2004.

Lappi-Seppälä, Tapio: Tahalliset henkirikokset. Teoksessa Lappi-Seppälä, Tapio – Hakamies, Kaarlo – Helenius, Dan – Melander, Sakari – Nuotio, Kimmo – Ojala, Timo – Rautio, Ilkka: Rikosoikeus. Alma Talent 2022, s. 573–610.

Lappi-Seppälä, Tapio – Hakamies, Kaarlo – Helenius, Dan – Melander, Sakari – Nuotio, Kimmo – Ojala, Timo – Rautio, Ilkka: Rikosoikeus. Alma Talent 2022. (Lappi-Seppälä ym. 2022)

Leskinen, Minni: Uusi pohjoismainen seksuaalirikosoikeus? Ruotsin lainsäädännöllisten valintojen hyödynnettävyydestä Suomessa. Lakimies 2020, s. 373–399.

Leskinen, Minni: Vapaaehtoisuus seksuaaliseen kanssakäymiseen Saksan ja Ruotsin oikeuskäytännön valossa. Defensor Legis 2020, s. 958–976.

Matikkala, Jussi: HIV-infektio, seksi ja rikosoikeudellinen vastuu. Helsingin yliopisto 1995.

Matikkala, Jussi: Henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset. Lakimiesliiton kustannus 2000.

Matikkala, Jussi: En kommentar till uppsåt och HIV ur den finska straffrättens synvinkel. Juridisk Tidskrift JT 2004/05, s. 397–403.

Matikkala, Jussi: Tahallisuudesta rikosoikeudessa. Suomalainen Lakimiesyhdistys 2005.

Matikkala, Jussi: Seksuaalirikokset. Teoksessa Frände, Dan – Matikkala, Jussi – Tapani, Jussi – Tolvanen, Matti – Viljanen, Pekka – Wahlberg, Markus: Keskeiset rikokset. Edita Publishing Oy 2018, s. 115–202. (Matikkala 2018a)

Matikkala, Jussi: Henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset. Teoksessa Frände, Dan – Matikkala, Jussi – Tapani, Jussi – Tolvanen, Matti – Viljanen, Pekka – Wahlberg, Markus: Keskeiset rikokset. Edita Publishing Oy 2018, s. 203–302. (Matikkala 2018b)

Melander, Sakari: Kriminalisointiteoria – Rangaistavaksi säätämisen oikeudelliset rajoitukset. Suomalainen Lakimiesyhdistys 2008.

Melander, Sakari: EU-rikosoikeus. Talentum 2015.

Melander, Sakari: Rikosvastuun yleiset edellytykset. Tietosanoma 2016.

Niemi, Johanna: Frivillighet och sexualbrott: En systematisk analys. JFT 4-5/2021, s. 333–352.

Niemi-Kiesiläinen, Johanna: Naisia, miehiä vai henkilöitä: seksuaalirikokset ja sukupuoli. Oikeus 2/1998, s. 4–19.

339
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Nordberg, Laura: Seksuaalinen ahdistelu. Teoksessa Koponen, Pekka – Lahti, Raimo – Kallioinen, Laura (toim.): Valittuja kysymyksiä rikos-, prosessi- ja vahingonkorvausoikeudesta II. Helsingin hovioikeuden laatuhankkeen julkaisu. Helsingin hovioikeus 2022, s. 237–290.

Nousiainen, Tapio: Rangaistuksen tuomitsemisesta. Suomen lakimiesliiton kustannus 1965.

Nousiainen, Kevät – Pentikäinen, Merja: Väkivallan vastaisen sopimuksen kivinen ratifiointi Suomessa. Oikeus 4/2013, s. 455–462.

Nuutila, Ari-Matti: Rikosoikeudellinen huolimattomuus. Lakimiesliiton Kustannus 1996.

Nuutila, Ari-Matti: Rikoslain yleinen osa. Lakimiesliiton Kustannus 1997.

Nuutila, Ari-Matti: Oikeustapauskommentti KKO 2001:7. Teoksessa Timonen, Pekka (toim.): KKO:n ratkaisut kommentein I/2001. Lakimiesliiton Kustannus 2001, s. 58–64.

Nuutila, Ari-Matti – Ojala, Timo: Vaarantamisrikokset. Teoksessa Lappi-Seppälä, Tapio – Hakamies, Kaarlo – Koskinen, Pekka – Majanen, Martti – Melander, Sakari – Nuotio, Kimmo –Nuutila, Ari-Matti – Ojala, Timo – Rautio, Ilkka: Rikosoikeus. WSOY 2009, s. 539–547.

Näsi, Matti – Kolttola, Ilari: Suomalaiset väkivallan ja omaisuusrikosten kohteina 2020. Kansallisen rikosuhritutkimuksen tuloksia. Krimon katsauksia 48/2021. Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti 2021.

Ojala, Timo: Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset. Edita Publishing Oy 2012.

Palme, W.A.: Eräitä sotaväen rikoslain sovelluttamista sodan aikana koskevia kysymyksiä. Lakimies 1941.

Piha, Otava: Seksuaalinen hyväksikäyttö – seksuaalisen autonomian lisäsuojaa vai harhakuvaa? Defensor Legis 1/2022, s. 18–39.

Pirjatanniemi, Elina: Haastavatko ihmisoikeudet Suomen kriminaalipolitiikan? Oikeus 2/2011, s. 154–174.

Poikolainen, Kari: Alkoholihumala ja muita alkoholin välittömiä vaikutuksia. Duodecim 2018.

Puu Oksanen, Pia: Asenne esiin ja suostumuksen puute raiskausrikosta määrittämään. Oikeus 1/2010, s. 54–58.

Rautio, Ilkka – Ojala, Timo: Seksuaalirikokset. Teoksessa Lappi-Seppälä, Tapio – Hakamies, Kaarlo – Helenius, Dan – Melander, Sakari – Nuotio, Kimmo – Ojala, Timo – Rautio, Ilkka: Rikosoikeus. Alma Talent 2022.

Rikollisuustilanne 2012: Rikollisuus ja seuraamusjärjestelmä tilastojen valossa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksia 264. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos 2013.

Roth, Venla: Näkymättömät uhrit: seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvän ihmiskaupan tunnistaminen. Lakimies 5/2011, s. 975–999.

340
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Saarnilehto, Ari: Vahingonkorvauslaki. Edita 2007.

Tapani, Jussi: Yrittänyttä ei laiteta? Rikoksen yrityksen rangaistavuus. Lakimiesliiton Kustannus 2010.

Tapani, Jussi: Olisiko nyt sanottu viimeinen sana olosuhdetahallisuuden alarajasta? KKO 2012:66 ja seksuaalipalveluiden ostamisen rangaistavuus. Defensor Legis 5/2012, s. 607–619.

Tapani, Jussi – Tolvanen, Matti: Rikosoikeus. Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano. Talentum 2016.

Tapani, Jussi – Tolvanen, Matti – Hyttinen, Tatu: Rikosoikeuden yleinen osa – Vastuuoppi. Alma Talent 2019.

Tiilikka, Päivi: Sananvapaus ja yksilönsuoja. Suomalainen Lakimiesyhdistys 2007.

Tolvanen, Matti: Rikosoikeus moraalisen viestin viejänä – pohdintoja seksuaalipalvelujen oston ja myynnin kriminalisoinnista kriminalisointiperiaatteiden valossa. Oikeus 2/2003, s. 181–190.

Utriainen, Terttu: Raiskaus rikosoikeudellisena ongelmana. Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunta 2010.

Utriainen, Terttu: Seksuaalirikosten muutokset vuonna 2011. Teoksessa Hyttinen, Tatu (toim.): Juhlajulkaisu Pekka Viljanen 1952 – 26/8 – 2012. Turun yliopisto 2012, s. 271–283.

Utriainen, Terttu: Sexualbrottsdefinitioner genom historien – rättslig och samhällelig utveckling. JFT 4–5/2021, s. 294–307.

Viljanen, Mika: Vahingonkorvauksen määrä – tutkimus vahingoista ja rahoista. Suomalainen Lakimiesyhdistys 2008.

Virolainen, Jyrki – Martikainen, Petri: Tuomion perusteleminen. Alma Talent 2010.
Virallislähteet

EV 305/2018 vp. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

HE 68/1966 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten rankaisemista koskevan lainsäädännön uudistamisesta.

HE 52/1970 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle siveellisyyteen kohdistuvien rikosten rankaisemista koskevan lainsäädännön uudistamisesta.

HE 187/1973 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle Vahingonkorvausta koskevaksi lainsäädännöksi.

HE 84/1980 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle rikosten yhtymistä koskevan lainsäädännön uudistamisesta.

341
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

HE 66/1988 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle rikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen ensimmäisen vaiheen käsittäväksi rikoslain ja eräiden muiden lakien muutoksiksi.

HE 40/1990 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle rikosten yhtymistä koskevan lainsäädännön uudistamisesta.

HE 365/1992 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rikoslain väkisinmakaamista ja vapautta loukkaavaa haureutta koskevien säännösten muuttamisesta.

HE 94/1993 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle rikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen toisen vaiheen käsittäviksi rikoslain ja eräiden muiden lakien muutoksiksi.

HE 90/1994 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain muuttamisesta.

HE 6/1997 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle oikeudenkäyttöä, viranomaisia ja yleistä järjestystä vastaan kohdistuvia rikoksia sekä seksuaalirikoksia koskevien säännösten uudistamiseksi.

HE 183/1997 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle ampuma-aselaiksi ja laiksi poliisilain 23 §:n sekä laiksi poliisin henkilörekistereistä annetun lain 19 ja 20 §:n muuttamisesta.

HE 116/1998 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vahingonkorvauslain muuttamisesta.

HE 20/2002 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi turvallisuuden edistämistä yleisillä paikoilla koskevien säännösten uudistamiseksi.

HE 44/2002 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamiseksi.

HE 167/2003 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vahingonkorvauslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

HE 34/2004 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

HE 169/2005 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

HE 221/2005 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen ihmiskauppaa ja maahanmuuttajien salakuljetusta koskevien lisäpöytäkirjojen hyväksymisestä ja niiden lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä laeiksi rikoslain 20 luvun ja järjestyslain 7 ja 16 §:n muuttamisesta.

HE 282/2010 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle lasten suojelemista seksuaalista riistoa ja seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen hyväksymiseksi ja siihen liittyviksi laeiksi.

HE 283/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain 20 luvun muuttamisesta.

342
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

HE 216/2013 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain 20 luvun muuttamisesta.

HE 46/2014 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle oikeudenkäymiskaaren 17 luvun ja siihen liittyvän todistelua yleisissä tuomioistuimissa koskevan lainsäädännön uudistamiseksi.

HE 103/2014 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

HE 229/2014 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rikoslain 20 luvun 8 §:n muuttamisesta.

HE 212/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

HE 13/2022 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle seksuaalirikoksia koskevaksi lainsäädännöksi.

KM 1976:72. Rikosoikeuskomitean mietintö.

LaVM 15/1990 vp. Toisen lakivaliokunnan mietintö n:o 15 hallituksen esityksestä laiksi huoneenvuokralain muuttamisesta.

LaVM 4/1994 vp. Lakivaliokunnan mietintö koskien hallituksen esitystä laiksi rikoslain väkisinmakaamista ja vapautta loukkaavaa haureutta koskevien säännösten muuttamisesta.

LaVM 3/1998 vp. Lakivaliokunnan mietintö koskien hallituksen esitystä oikeudenkäyttöä, viranomaisia ja yleistä järjestystä vastaan kohdistuvia rikoksia sekä seksuaalirikoksia koskevien säännösten uudistamiseksi sekä hallituksen esitystä laiksi rikoslain 1 luvun 11 §:n muuttamisesta.

LaVM 1/2001 vp. Lakivaliokunnan mietintö koskien hallituksen esitystä rikosoikeudellista vanhentumista koskevien säännösten uudistamiseksi.

LaVM 28/2002 vp. Lakivaliokunnan mietintö koskien hallituksen esitystä rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamiseksi.

LaVM 1/2004 vp. Lakivaliokunnan mietintö koskien hallituksen esitystä laiksi vahingonkorvauslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

LaVM 15/2005 vp. Lakivaliokunnan mietintö koskien hallituksen esitystä laiksi rikoslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

LaVM 10/2006 vp. Lakivaliokunnan mietintö koskien hallituksen esitystä kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen ihmiskauppaa ja maahanmuuttajien salakuljetusta koskevien lisäpöytäkirjojen hyväksymisestä ja niiden lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä laeiksi rikoslain 20 luvun ja järjestyslain 7 ja 16 §:n muuttamisesta.

LaVM 37/2010 vp. Lakivaliokunnan mietintö koskien hallituksen esitystä laiksi rikoslain 20 luvun muuttamisesta.

343
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

LaVM 43/2010 vp. Lakivaliokunnan mietintö koskien hallituksen esitystä lasten suojelemista seksuaalista riistoa ja seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen hyväksymiseksi ja siihen liittyviksi laeiksi.

LaVM 4/2014 vp. Lakivaliokunnan mietintö koskien hallituksen esitystä laiksi rikoslain 20 luvun muuttamisesta.

LaVM 24/2018 vp. Lakivaliokunnan mietintö koskien hallituksen esitystä laiksi rikoslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

LaVM 10/2022 vp. Lakivaliokunnan mietintö koskien hallituksen esitystä seksuaalirikoksia koskevaksi lainsäädännöksi.

OM 13/2012. Selvityksiä raiskausrikoksista. Oikeusministeriön selvityksiä ja ohjeita OM 13/2012. Oikeusministeriö 2012.

OM 25/2012. Raiskausrikosten lainsäädännölliset muutostarpeet – Arviomuistio. OM:n selvityksiä ja ohjeita 25/2012. Oikeusministeriö 2012.

OM 54/2012. Raiskausrikosten lainsäädännölliset muutostarpeet – Lausuntotiivistelmä. OM:n mietintöjä ja lausuntoja 54/2012. Oikeusministeriö 2012.

OM 39/2013. Seksikaupan kohteen hyväksikäyttö – Seksinostokiellon toimivuuden arviointi: OM:n selvityksiä ja ohjeita 39/2013. Oikeusministeriö 2013.

OM 9/2020. Seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistus. OM:n mietintöjä ja lausuntoja 2020:9. Oikeusministeriö 2020.

PeVL 48/2002 vp. Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle terrorismia koskeviksi rikoslain ja pakkokeinolain säännöksiksi.

PeVL 17/2006 vp. Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle koskien hallituksen esitystä kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen ihmiskauppaa ja maahanmuuttajien salakuljetusta koskevien lisäpöytäkirjojen hyväksymisestä ja niiden lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä laeiksi rikoslain 20 luvun ja järjestyslain 7 ja 16 §:n muuttamisesta.

PeVL 6/2014 vp. Perustuslakivaliokunnan lausunto koskien hallituksen esitystä eduskunnalle laiksi rikoslain 20 luvun muuttamisesta.

PeVL 20/2022 vp. Perustuslakivaliokunnan lausunto koskien hallituksen esitystä eduskunnalle seksuaalirikoksia koskevaksi lainsäädännöksi.

THL 45/2017. Suomalaiset tapaturmien uhreina 2017 – Kansallisen uhritutkimuksen tuloksia. Työpaperi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2017.

UM 28.3.2013. Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen voimaansaattamista valmistelleen työryhmän mietintö.

344
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Verkkolähteet

Brottsförebyggande rådet: Rapport 2020:6. Den nya samtyckeslagen i praktiken. En uppföljning av 2018 års förändringar av lagreglerna rörande våldtäkt. Brottsförebyggande rådet 2020. (Brå 2020:6) [Viitattu 17.8.2022]

https://bra.se/download/18.7d27ebd916ea64de5306522c/1614334749612/2020_6Den_nya_samtyckeslagen_i_praktiken.pdf

Henkilövahinkoasiain neuvottelukunta: Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksia. Vahingonkorvauslain 5 luvun säännösten nojalla kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta, pysyvästä haitasta sekä kärsimyksestä suoritettavien korvausten määristä. 5. painos. Oikeusministeriö 2020. [Viitattu 17.8.2022]

https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/162631

Liikenne- ja potilasvahinkolautakunta: Liikenne- ja potilasvahinkolautakunnan liikennevakuutuksen korvausohjeet 2022. [Viitattu 17.8.2022]

https://www.liipo.fi/media/liikennevakuutuksen-korvausohjeet-2022.pdf

Syyttäjälaitos: Syyttäjälaitos lukuina. [Viitattu 17.8.2022]

https://syyttajalaitos.fi/syyttajalaitos-lukuina

Tilastokeskus: Rikos- ja pakkokeinotilasto 2021, 4. vuosineljännes. [Viitattu 17.8.2022]

https://www.stat.fi/til/rpk/2021/

Välimäki, Pertti: Valitusluparatkaisun viestit syyttäjälle. 1.2.2005. Syyttäjäpäivien aineistoa, versio 27.6.2005. [Viitattu 17.8.2022]

https://kko.fi

Välimäki, Pertti: Valituslupajärjestelmästä ja valituslupahakemuksen sisällöstä. Julkaistu 22.9.2020. [Viitattu 17.8.2022]

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/muutoksenhakijalle/artikkelit/valituslupahakemuksensisallosta.html

345
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Asiahakemisto

A

abstrakti vaarantaminen 265

aineeton vahinko 205

alisteinen asema 248

ampuma- tai teräase 145

anaalinen 91

ankaroittamisperuste 147

aseman hyväksikäyttö 249

asianomistajan kuuleminen 317

asianomistajarikos 38

E

emätinyhdyntä 143

epävarsinainen laiminlyöntirikos 284

erehtyminen 124

erityinen valta-asema 246

estojen löystyminen 119

F

fyysinen nöyryyttäminen 164

fyysinen uupumus 135

H

haavoittuva asema 119

heikentynyt tajunnantila 120

hengenvaarallinen tila 147, 152

henkilökohtainen koskemattomuus 5

henkilötieto 312

HIV-infektio 141, 152

I

ihmiskauppa 3

J

jatkettu rikos 55

jatkuva rikos 54

julkinen paikka 269

347
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

K

kaataminen 147

kärsimys 146, 158, 205

kiinnipitäminen 147

kipu ja särky sekä muu tilapäinen haitta 205

kokonaisrikollisuus 7

kokonaistörkeys 176

kondomi 77, 108, 142

konkludenttinen suostumus 95, 130

kunnianloukkaus 272

kuristaminen 155

kuva 291

kuvan esittäminen 292

kuvan levittäminen 292

kuvan ottaminen 273

kuvatallenne 291

L

lääkäri 133

läheisväkivalta 49

lähisuhdeväkivalta 116

lainkonkurrenssi 43

lamaantuminen 130

lapseen kohdistuva seksuaalirikos 63

lapsipornografia 22

lievemmän lain periaate 57

lyöminen 147

M

muu heikkoudentila 252

O

oikeus avustajaan 321

olosuhdetahallisuus 169

on omiaan -kriteeri 263, 275

oraalinen tunkeutuminen 90

P

päihtyneisyys 122

painostus 135

pakottaminen sukupuoliyhteyteen 58

passiivinen suhtautuminen 126

pelkotila 115, 129

peräaukko 86

prostituutio 302

psyykkinen haitta 154

348
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

psyykkinen vamma 153

puistoraiskaus 194

puolustuskyvyttömyys 26

puskaraiskaus 198

pysyvä haitta 205

R

raaka ja julma tekotapa 162

raiskauksen yritys 138

rangaistuksen mittaaminen 190

rangaistuskäytännön yhtenäisyys 191

rangaistuskäytäntö 184

rangaistustaso 183

rikokseen sovellettava laki 42

rikoksentekijä 50

rikoksen tekohetki 41

rikoskumppani 50

ruumiinvamma 147

S

sairaus 129, 147, 152, 252

salassapito 313

sanallinen nöyryyttäminen 165

seksuaalinen ahdistelu 60

seksuaalinen itsemääräämisoikeus 3

seksuaalinen kajoaminen 219

seksuaalinen teko 37, 220

seksuaalipalvelujen ostaminen 298

seksuaalirikosten yksiköinti 42

seksuaalisesti olennainen 220, 264

siveellisyysrikos 3

sovellettavan lain valinta 43

sukuelin 37

sukupuolimoraali 3, 72

sukupuolitauti 141, 152

sukupuoliyhteys 3, 37

sukupuoliyhteyteen pakottaminen 105

suostumuksen puuttuminen 25, 72, 81

suostumus 6, 95

suutelemisen yrittäminen 271

syyteoikeus 66

T

tahallisuus 130, 168

tekijäkumppanuus 141

teko-olosuhteet 267

349
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tekopenis 86

teon halventavuus 271

teon päättymishetki 53

teräase 149

tiedottomuus 26, 120

tilanteen äkillisyys 130

tilapäinen psyykkinen haitta 208

toimenpiteistä luopuminen 67

tunnusmerkistöerehdys 124

työsyrjintä 284

työyhteisö 269

U

uhkaus 102, 112

uhrin ikä 173

uskonnollinen yhteisö 132, 250

V

vaaran aiheuttaminen 143

vähemmän vakava raiskaus 58

vahingonkorvausvelvollisuus 203

väkivalta 102, 146

välillinen tekeminen 141

valmennussuhde 132

valta-asema 34, 131, 247

vammaisuus 129, 252

vanhentumisaika 41

vapaaehtoisuus 33

viranomaisten tietoon tulleet rikokset 7

voimakas päihtymystila 120

Y

yksityiselämä 312

350
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Oikeustapaushakemisto

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

Al-Khawaja v. Yhdistynyt kuningaskunta 15.11.2011 325

Allan v. Yhdistynyt kuningaskunta 5.11.2002 325

Dayanan v. Turkki 13.10.2009 324

Ditaban v. Turkki 14.4.2009 324

Gäfgen v. Saksa 1.6.2010 326

Kuralic v. Kroatia 15.10.2009 323

Lutsenko v. Ukraina 18.12.2008 326

M.C. v. Bulgaria 4.12.2003 25, 26, 74

Panovits v. Kypros 11.12.2008 322, 323

Pishchalnikov v. Venäjä 24.9.2009 322

Rohlena v. Tsekin tasavalta 27.1.2015 54

Salduz v. Turkki 27.11.2008 324

Saunders v. Yhdistynyt kuningaskunta 17.12.1996 326

Zaichenko v. Venäjä 18.2.2010 326

Zeki Bayhan v. Turkki 28.7.2009 324

Euroopan unionin tuomioistuin

C-105/03, Pupino, EU:C:2005:386 21

C-507/10, X, EU:C:2011:873 22

Korkein oikeus

KKO 1933 I 51 152

KKO 1939 II 121 152

KKO 1943 I 6 53

KKO 1944 II 67 53

KKO 1953 II 130 152

KKO 1955 II 49 152

KKO 1960 II 114 43

KKO 1964 II 44 20, 141

KKO 1971 II 41 138

KKO 1975 II 74 67

KKO 1975 II 79 152

KKO 1984 II 49 115

KKO 1993:12 88

KKO 1993:95 67

KKO 1993:151 104

351
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

KKO 1994:10 150

KKO 1994:62 210

KKO 1996:65 150

KKO 1997:117 44

KKO 1998:1 154

KKO 1998:2 155

KKO 2000:90 92

KKO 2001:62 20, 50, 52, 109, 141, 156

KKO 2002:47 328

KKO 2002:112 137

KKO 2004:33 44, 47

KKO 2004:60 20, 329

KKO 2005:5 203

KKO 2005:17 303

KKO 2005:53 20, 44, 67

KKO 2005:54 20, 44, 67, 92

KKO 2005:55 20, 67

KKO 2005:134 162

KKO 2005:137 272

KKO 2006:37 48, 56, 169, 238

KKO 2006:44 203

KKO 2006:64 169, 170, 238, 239, 241

KKO 2006:107 20

KKO 2007:38 43, 44, 46, 54, 56, 303

KKO 2007:67 55, 56

KKO 2007:83 67

KKO 2007:101 303

KKO 2007:102 44, 47

KKO 2008:68 20, 329

KKO 2008:84 20

KKO 2009:46 51

KKO 2009:79 150

KKO 2009:82 210

KKO 2009:87 170, 238, 239

KKO 2010:1 44, 46, 67, 134, 255, 277, 284

KKO 2010:36 150

KKO 2010:52 52, 64, 276

KKO 2010:88 45, 170, 238, 239

KKO 2010:91 53

KKO 2011:1 87, 133, 255, 278

KKO 2011:11 289

KKO 2011:102 174, 178, 190, 242

KKO 2012:14 266, 286

KKO 2012:27 335

KKO 2012:45 323, 324, 325

KKO 2012:66 170, 171, 238, 239

KKO 2013:6 20

352
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

KKO 2013:17 169, 170, 238, 239

KKO 2013:25 324

KKO 2013:55 170, 238, 239

KKO 2013:57 174, 176, 242

KKO 2013:96 20, 77, 106, 107, 108, 109, 331, 332, 334

KKO 2013:97 331, 335

KKO 2014:17 44, 132, 133, 255, 278

KKO 2014:22 162

KKO 2014:48 331, 335

KKO 2014:54 168, 169, 170, 172, 173, 236, 238, 239, 240, 241

KKO 2014:85 20, 187, 188, 230

KKO 2014:91 20, 110, 187

KKO 2015:18 188

KKO 2015:50 64

KKO 2015:66 170, 239

KKO 2015:83 142

KKO 2015:84 142, 153

KKO 2015:89 46

KKO 2016:52 279

KKO 2016:87 312

KKO 2016:92 170, 239

KKO 2017:8 142, 143

KKO 2017:12 335

KKO 2017:31 251

KKO 2017:50 279

KKO 2017:51 279

KKO 2017:69 20, 51, 91, 156, 158, 165, 174, 177, 180, 187, 188, 194, 195, 229, 232, 242

KKO 2018:3 335

KKO 2018:17 44, 45

KKO 2018:60 249

KKO 2018:70 279

KKO 2018:74 65

KKO 2018:91 20, 123, 187

KKO 2019:54 335

KKO 2019:55 20

KKO 2019:78 20, 118, 122, 124, 331

KKO 2019:84 20, 52, 101, 155, 331, 335

KKO 2019:104 267

KKO 2019:106 155

KKO 2019:107 239

KKO 2020:37 150

KKO 2020:38 267, 268, 270

KKO 2021:5 20, 318, 331, 334

KKO 2021:20 161

KKO 2021:31 20, 120, 331

KKO 2021:38 150

353
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

KKO 2021:44 20, 52, 331

KKO 2021:51 313

KKO 2021:54 49, 161

KKO 2021:57 150

KKO 2021:64 142, 143, 153

KKO 2021:82 49

KKO 2022:2 44, 45, 46

KKO 2022:50 20

Hovioikeudet

Helsingin HO 17.2.2012 nro 435 139

Helsingin HO 1.6.2012 nro 1497 139

Helsingin HO 26.10.2012 nro 2899 156

Helsingin HO 7.3.2013 nro 713 139

Helsingin HO 19.3.2013 nro 852 137, 139

Helsingin HO 29.11.2013 nro 3144 139

Vaasan HO 2007:5 266, 281

Käräjäoikeudet

Helsingin KO 29.4.2013 nro 4633 111

Ruotsin korkein oikeus 

3.7.2009 B 1013-09 330, 331

3.7.2009 B 1867-09 330, 331

28.12.2010 B 2937-10 331

354
───────────────────────────────────────────────────────────────────────────