───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Päivi Hirvelä

Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön selvittäminen

WSOYpro

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Päivi Hirvelä

Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön selvittäminen

Päivi Hirvelä ja WSOY 2007

ISBN 978-951-0-34885-7

Tämä sähköinen kirja on sisällöltään sama kuin vuonna 2007 ilmestynyt saman niminen kirja (kirjan ISBN 978-951-0-32622-0)

2

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Sisällys

Lyhenteet 9

Alkusanat 11

1. Johdanto 13

2. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön kriminalisointi 17

2.1 Lapsen rikosoikeudellinen suoja seksuaalirikoksissa 17

2.1.1 Lainsäädännön, oikeuskäytännön ja tutkintakäytännön uudistukset 17

2.2 Kaikkia koskevat seksuaalirikossäännökset 19

2.3 Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö 25

2.3.1 Suojaikäraja 25

2.3.2 Seksuaaliteko 26

2.3.3 Perhepiirissä tapahtuva teko 27

2.3.4 Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö 28

2.4 Seksuaalipalvelujen ostaminen nuorelta 29

3. Epäilyn syntyminen ja lastensuojeluilmoitus 31

3.1 Lapsen kertomus 31

3.2 Lapsen psyykkiset oireet 33

3.3 Lapsen fyysiset oireet 34

3.4 Ilmitulon tavat 35

3.5 Lastensuojeluilmoituksen tekeminen 36

4. Rikosilmoituksen tekeminen 41

4.1 Ilmoitusvelvollisuus 41

4.2 Sosiaaliviranomaisten tekemä ilmoitus 43

4.3 Terveydenhuollon viranomaisten tekemä ilmoitus 45

4.4 Rikosilmoituksen tekemisen kynnys 46

5

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

5. Lapsen edustaminen ja avustaminen rikosprosessissa 48

5.1 Huoltajan ja lapsen eturistiriita 48

5.2 Edunvalvojan määrääminen 49

5.3 Oikeudenkäyntiavustaja ja tukihenkilö 51

6. Esitutkinta 55

6.1 Esitutkinnan ratkaiseva rooli 55

6.2 Syyteoikeus esitutkinnan toimittamisen edellytyksenä 57

6.2.1 Rikoksen vanhentuminen 57

6.2.2 Asianomistajan syyttämispyyntö ennen vuotta 1999 tapahtuneissa rikoksissa 59

6.2.3 Erittäin tärkeä yleinen etu syyteoikeuden perusteena ennen vuotta 1999 tapahtuneissa rikoksissa 64

6.3 Esitutkinnan viranomaisyhteistyö 67

6.3.1 Tutkinnanjohtaja 67

6.3.2 Syyttäjän rooli 68

6.3.3 Sosiaali- ja terveydenhuollon rooli 70

6.3.4 Osapuolten orientaatioerot 71

6.3.5 Viranomaisyhteistyön ongelmat 72

6.3.6 Lastentalomalli 74

6.4 Lapsen kuulustelu 75

6.4.1 Asiantuntijakuulustelu vai poliisin toimittama kuulustelu 76

6.4.2 Lapsen oikeuspsykologinen kuulustelu 83

6.4.3 Lapsen kuulustelun taltioiminen 98

6.5 Rikoksesta epäillyn kuulustelu 102

6.5.1 Ennen kuulustelua 102

6.5.2 Syyttömyysolettama 103

6.5.3 Tunnustaminen 103

6.5.4 Hyväksikäytöstä epäillyn kuulustelun erityispiirteet 106

6.5.5 Erilaiset tekijäprofiilit 107

6.5.6 Esimerkkejä kuulusteluista 108

6.5.7 Kuulustelujen arviointi 110

6.6 Pakkokeinot 111

6.6.1 Pidättäminen ja vangitseminen 111

6.6.2 Kotietsinnät ja takavarikot 111

6.6.3 Telepakkokeinot ja henkilökatsastus 113

6.6.4 Hukkaamiskielto ja vakuustakavarikko 113

6.6.5 Pakkokeinojen merkitys 113

6

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

6.7 Muu esitutkinnassa hankittava selvitys 114

6.7.1 Somaattinen selvitys 114

6.7.2 Lasten psykologiset tutkimukset 116

6.7.3 Asiantuntijalausunnot 118

6.7.4 Epäillyn vastatodistelu 124

6.8 Esitutkinnan päättäminen 126

7. Syyteharkinta 127

7.1 Syytekynnys tutkintakynnyksenä 127

7.1.1 Syyttäjän velvollisuus hankkia lisänäyttöä 128

7.1.2 Syytetyn oikeusturvaintressi 129

7.2 Syyte 130

7.2.1 Haastehakemuksen sisältö 130

7.2.2 Teonkuvaus toistuneissa hyväksikäytöissä 132

7.2.3 Sukupuoliyhteyden ja seksuaalisen teon ero 133

7.2.4 Vaihtoehtoiset syytteet 134

7.2.5 Haastehakemuksen todistelu 134

7.3 Syyttämättä jättäminen 135

7.3.1 Prosessinedellytyksen puuttuminen 135

7.3.2 Ei näyttöä -peruste 136

7.3.3 Seuraamusluontoinen syyttämättäjättämispäätös 137

7.4 Toimenpiteistä luopuminen asianomistajan tahdosta 138

7.4.1 Vakaan tahdon säännöksen tarpeellisuus 139

8. Tuomioistuinkäsittely 141

8.1 Lapseen kohdistuva seksuaalirikos vai nuorten keskinäinen seksuaalinen kanssakäyminen? 141

8.1.1 Lain tarkoittama suuri ikäero 142

8.1.2 Tietoisuus asianomistajan iästä 144

8.2 Seksuaalisen teon rajapinnat 146

8.2.1 Seksuaalisen teon tunnusmerkit 146

8.2.2 Lapsen koskettelun tarkoituksen arviointi 147

8.2.3 Hyväksikäyttö muulla tavoin kuin koskettelemalla 157

8.2.4 Rikoksen yrityksen toteutuminen 160

8.2.5 Seksuaalisen teon kriteereiden soveltaminen 164

8.3 Kontradiktorinen periaate ja välittömyysvaatimus 166

8.3.1 Kontradiktorisuus ja välittömyys oikeuskäytännössä 166

7

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

8.4 Näytön arviointi ja näyttöratkaisun perustelu 175

8.4.1 Oikeudellinen päätöksenteko perusteluvastuuna 175

8.4.2 Lapsen kertomuksen luotettavuuden arvioinnin mittareita 177

8.4.3 Todistusharkinta käytännössä 182

8.5 Rangaistuskäytäntö 196

8.5.1 Rangaistuksen mittaaminen 196

8.5.2 Rangaistuksen kohtuullistaminen 196

8.5.3 Ehdollinen ja ehdoton rangaistus 197

8.5.4 Rangaistusten pituudet ja tyypilliset piirteet 200

8.5.5 Tuomittujen hoito-ohjelmat 207

8.6 Vahingonkorvauskäytäntö 208

8.6.1 Seksuaalisen hyväksikäytön seuraukset 208

8.6.2 Vahingonkorvausvastuun vanhentuminen 211

8.6.3 Vahingonkorvauksen perusteet 212

8.6.4 Vahingonkorvauksen määrä 214

8.6.5 Korvaustasot suhteessa tekoon 222

8.6.6 Rangaistuksen pituuden ja vahingonkorvauksen suhde 227

Viitteet 229

Oikeustapaukset 238

Hakemisto 239

8

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Lyhenteet

A asetus

EIT Ihmisoikeustuomioistuin

ETL esitutkintalaki 30.41997/449

EU Euroopan neuvosto

EU Euroopan unioni

HE hallituksen esitys

HO hovioikeus

KKO korkein oikeus

KÄO käräjäoikeus

LaVM eduskunnan lakivaliokunnan mietintö

LSL lastensuojelulaki

NJA Nytt juridiskt arkiv

OK oikeudenkäymiskaari (vuoden 1974 laki)

OLJ oikeusministeriön lainvalmisteluosaston julkaisu

RL rikoslaki 19.12.1889/39

ROL laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa 11.7.1997/689

SJP syyttämättäjättämispäätös

TEO Terveydenhuollon oikeusturvakeskus

VahL vahingonkorvauslaki

YK Yhdistyneet kansakunnat

9

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Alkusanat

Tämä teos perustuu vuonna 2006 julkaistun väitöstutkimuksen empiiriseen osaan. Teoksessa analysoidaan oikeustapausaineiston perusteella lapseen kohdistuneeksi epäillyn rikoksen esitutkintaa sekä syyttämis- ja tuomioistuinkäytäntöä. Tutkimusta lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista ovat motivoineet monet lainsäädännön uudistukset, korkeimman oikeuden ja ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut sekä yleisesti ihmisoikeussopimusten ja perusoikeuksien vaikutus lainkäyttöön. Selvittämistehtävällä on merkitystä myös siksi, että jutuissa poiketaanusein käsittely- ja asiakirjajulkisuudesta. Tämän vuoksi edes päätöksentekijöille ei muodostu yleisesti tiedossa olevaa oikeuskäytäntöä. Lapseen kohdistuneeksi epäillyn rikoksen selvittämisen vaatimuksiin kuuluu myös monialainen yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollon sekä poliisin ja oikeuslaitoksen edustajien välillä. Tämän teoksen tarkoituksena on paitsi tuoda ammattilaisten tietoon näiden rikosten tutkinta- ja oikeuskäytäntöä, myös pyrkiä vaikuttamaan hyviksi tunnettujen ja oikeudenmukaisten tutkimusmenetelmien vakiintumiseen, sillä lapsiin kohdistuneet rikokset ovat selvitettävissä samankaltaisin järkiperäisin menetelmin kuin muutkin rikokset.

Helsingissä 1.8.2007

Päivi Hirvelä

11

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

1. Johdanto

Globaali ulottuvuus

Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset ovat viime vuosina olleet niin kansallisen kuin kansainvälisenkin huolen kohteena. Lapsiin kohdistuvat rikokset tapahtuvat tavallisimmin lapsen omassa lähipiirissä. Tässä mielessä ne ovat tyypillisiä valtionsisäisiä rikoksia. Lapsen seksuaalisella hyväksikäytöllä on kuitenkin myös globaali ulottuvuutensa. Eri puolilla maailmaa heikoissa taloudellisissa ja sosiaalisissa olosuhteissa elävät lapset ovat otollisia ja helppoja kohteita kansainväliselle rajat ylittävälle ihmiskaupalle ja pornografiaa tuottavalle seksiteollisuudelle. Unicefin arvion mukaan vuosittain 1,2 miljoonaa lasta joutuu lapsikaupan uhriksi ja ainakin kahta miljoonaa lasta käytetään prostituutiossa ja pornografian tuottamisessa.¹ Yksi muoto kansainvälistä lapsiprostituutiota on lapsiseksiturismi. Suomesta tämä matkailu suuntautuu tavallisimmin itärajan yli tai Thaimaahan. Lainsäädännön viimeaikaisilla uudistuksilla lainsäätäjä on pyrkinyt turvaamaan lasten henkilökohtaisen koskemattomuuden perusoikeutta. Samoin YK:ssa EN:ssa ja EU:ssa lasten seksuaalisen hyväksikäytön torjumiseen on ryhdytty monin kansallisia lainsäädäntöjä yhtenäistävin hankkein.

Monitieteisyys

Lapseen kohdistuneen rikoksen selvittäminen on monen eri ammattialan erityisosaajan yhteistyötä. Tapausten tutkiminen edellyttää monitieteistä ja moniammatillista lähestymistapaa. Juridiikan kohtaavat psykologia, lääketiede ja sosiaalitieteet sekä lääketieteen erityisaloilla vielä psykiatria, lastenpsykiatria, oikeuspsykiatria, pediatria ja gynekologia. Teoksen lähtökohta on monitieteinen ja tämä näkyy oikeustieteellisten lähteiden lisäksi lääketieteellisen ja psykologisen aineiston käyttämisenä. Eri tieteiden yhtymäkohta tarkoittaa samalla, että tällä alueella kohtaavat myös erilaiset käsitteet ja ammattikielet. Asiantuntemuksen monipuolisuutena tämä on rikkaus ja välttämättömyys,

13

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

mutta samalla myös vaikeus erilaisten ammattikäsitteitten, menettely- ja ajattelutapojen yhteensovittamisessa. Juristille psykologinen tai lääketieteellinen käsitteistö ei ole välttämättä tuttua. Juristille ei ole selvää esimerkiksi se, kuinka varmasti psykologisista tai lääketieteellisistä tutkimuksista voi yksittäistapauksessa tehdä syyn ja seurauksen johtopäätöksiä. Aivan samalla tavalla saattaa psykologian, lääketieteen ja sosiaalialan ammattilaisille olla tuntematonta, mitä oikeudenkäynnissä ylipäätänsä tapahtuu ja millaisiin prosessuaalisiin periaatteisiin rikosprosessi perustuu. Selvää ei aina ole myöskään se, miten rikosprosessi eroaa huostaanottoa tai lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevasta oikeudenkäynnistä. Eri alojen ammattitaidon hyödyntäminen rikosprosessin käyttöön edellyttää rikosprosessin edustajalta kykyä kommunikoida sosiaalityöntekijöiden, psykologien ja lastenpsykiatrien kanssa ja heidän tutkimusmenetelmiensä ja terminologiansa ymmärtämistä. Rikoksen selvittämisessä puolestaan muiden alojen asiantuntijoilta odotetaan kykyä viestiä oman alansa asiantuntijatietoa oikeudelliselle päätöksenteolle ymmärrettävässä muodossa niin, että kokemussäännöt, havainnot ja tutkimusmenetelmät sekä päättelyketju ovat avoimia ja mahdollistavat vaihtoehtojen pohdinnan.

Aiheen emotionaalisuus

Oman haasteensa lapsen seksuaalisen hyväksikäytön epäilyn selvittämiseen antaa myös aiheen emotionaalisuus. Epäily lapseen kohdistuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä on kuohuttava ja herättää voimakkaita tunteita. Lapseen kohdistuneeksi epäillyn rikoksen selvittäminen on henkisesti raskasta myös asiaa tutkiville viranomaisille. Tunnevaikutukselle altistuminen saattaa johtaa myös sellaisten psyykkisten puolustusmekanismien käyttämiseen, jotka voivat heijastua jutun käsittelyyn. Tämä voi näkyä ilmiön kieltämisenä ja torjumisena, jolloin ei näe sitä todentavia seikkoja, koska ei ylipäätänsä pysty kohtaamaan lapseen kohdistunutta seksuaalirikosta. Psyyken puolustus voi ilmetä myös päinvastaisena reaktiona, jolloin rikoksen aiheuttama ahdistus voi näkyä paniikinomaisena ja hatarin perustein tapahtuvana ylidiagnosointina.² Samat ääripäät saattavat näkyä myös oikeudellisessa näytön riittävyyden arvioinnissa. Asiaan liittyvä tunnelataus ja

14

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

päätöksentekijän oma ahdistus voivat tiedostamattomina vaikuttaa siihen, että näyttökynnys lapsen edun nimissä laskee ja riittäväksi arvioidaan näyttö, jota muutoin olisi pidettävä riittämättömänä. Yhtä lailla näyttökynnys voi ilmiön torjunnan vuoksi kohota liian korkeaksi. Molemmissa ääritapauksissa lopputulos on väärä. Keinona ehkäistä puolustusmekanismien vääristävää vaikutusta on tunteiden myöntäminen ja niiden tiedostaminen.

Tämä teos pyrkii auttamaan ammattilaisia juttujen kohtaamisessa antamalla välineitä – tai ainakin varteenotettavia näkökantoja – siihen, millä tavoin lapseen kohdistuvan rikoksen epäily tulisi tutkia, oikeussääntöjä soveltaa ja millaisia kriteerejä jutun ratkaisemisessa voi käyttää. Tapauksen tunneperäisyys voi vaikuttaa jutun kanssa tekemisiin joutuvaan kuitenkin myös pidemmällä tähtäimellä. Tapauksen henkinen kuormittavuus voi altistaa sekundaariselle traumaperäiselle stressireaktiolle. Törkeät henkirikokset, seksuaalirikokset ja lapsiin kohdistuneet rikokset ovat henkisesti raskaita myös tutkijoille ja saattavat johtaa sijaistraumatisoitumiseen. Tyypillisesti oireet ilmenevät sen jälkeen, kun asia on ammatillisesti hoidettu ja juttu on sinänsä jo ohi. Työn aiheuttama sekundaarinen traumatisoituminen ei ole liiemmin ollut esillä oikeuslaitoksessa, vaikka syyttäjät, avustajat ja tuomarit ovat selkeästi näiden ongelmien vaikutuspiirissä.³ Syynä tähän saattaa olla ilmapiiri, jossa pelätään osoittautumista heikoksi ja sellaiseksi, joka ei kestä alaan kuuluvia juttuja. Lisäksi syynä saattaa olla ammattirooliin kuuluva riippumattomuus ja tapausten käsitteleminen salaisina. Tämä saatetaan käsittää siten, ettei työhön liittyviä rasittavia kokemuksia voisi purkaa ulkopuolisten ammattilaisten avulla. Sekundaarinen traumatisoituminen on kuitenkin työn luonteeseen liittyvä riski, joka voi vaarantaa terveyttä ja työkykyä. Sosiaali- ja terveydenhuollon puolella esimerkiksi terapian työtehtävissä, joissa työntekijän persoona on keskeinen työkalu, työnohjaus on itsestään selvä ammatillisuutta ylläpitävä väline. Myös oikeudellisella puolella olisi tarvetta vastaavalle työnohjausjärjestelmälle.

Kirjan sisältö

Tässä teoksessa tarkastellaan oikeustapausaineiston valossa lapseen kohdistuneeksi epäillyn rikoksen käsittelyä rikosprosessissa. Metodina on seurata sitä polkua, jonka tapaus rikosprosessiketjussa kulkee. Kysymyksiä, joihin pyritään saamaan vastaus,

15

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

ovat: millä perusteilla rikosta ylipäätänsä epäillään, miten lastensuojeluilmoitusta käytetään ilmoittamisen keinona, mitä rikosilmoituksen tekeminen edellyttää, millaisissa tapauksissa esitutkinta aloitetaan ja kuinka se toimitetaan. Esitutkinnassa kiinnostuksen kohteena on myös viranomaisyhteistyö poliisin, syyttäjän ja sosiaali- ja terveydenhuollon välillä. Esitutkintavaihetta tarkastellaan siltä kannalta, mikä viranomainen lapsen kuulustelun yleensä toimittaa ja kuinka se taltioidaan. Lisäksi selvitetään vastaajan roolia ja oikeuksia esitutkinnassa. Asianosaisten ja todistajien kuulustelujen lisäksi selvitetään myös muita jutuissa käytettyjä tutkintakeinoja.

Syyteharkinnassa kiinnostus kohdistuu siihen, miten syyttäjä selviää väittämistaakastaan eli velvollisuudesta esittää kaikki tunnusmerkistön edellyttämät oikeustosiseikat sekä millaisissa tapauksissa usein päädytään syyttämättäjättämispäätökseen. Oikeuden päätöksistä selvitetään, miten lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöä tulkitaan ja miten juttu käsitellään tuomioistuimessa. Prosessuaalinen puoli tarkentuu kysymyksiksi, millä tavoin lasta oikeudessa kuullaan, miten kontradiktorisuuden ja välittömyyden vaatimuksiin suhtaudutaan, miten näyttöä arvioidaan sekä millainen rangaistus- ja korvauskäytäntö jutuissa on muodostunut. Teos perustuu paljolti käytännön oikeustapausaineistoon, jonka käyttämiseen on hankittu lupa.¹

__________

1. Aineisto koostuu 85 oikeustapauksesta, jotka oli ratkaistu tuomioistuimessa vuosien 1998–2005 välisenä aikana. Jutut oli käsitelty eri puolilla Suomea ja niistä 20 oli käräjäoikeuden päätöksen varaan jäänyttä juttua. Loput olivat hovioikeuksien ja korkeimman oikeuden ratkaisemia juttuja.

16

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

2. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön kriminalisointi

2.1 Lapsen rikosoikeudellinen suoja seksuaalirikoksissa

2.1.1 Lainsäädännön, oikeuskäytännön ja tutkintakäytännön uudistukset RL 20 luvun keskeisimmät erityisesti lapsia koskevat säännökset ovat 6 §:n lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja 7 §:n törkeä lapsen seksuaalisen hyväksikäyttö sekä 8a §:n seksuaalipalvelujen ostaminen nuorelta. Lisäksi erityisesti lapsia seksuaalirikoksilta suojaavia säännöksiä on myös muissa rikoslain luvuissa ja rikoslain ulkopuolisissa säännöksissä.

Rikoslain uudistukset

Tärkein substanssilainsäädännön uudistus on ollut vuoden 1999 alusta voimaan tulleet seksuaalirikoksia koskevat rikoslain 20 luvun säännökset, joissa selkeästi ilmaistuna tavoitteena oli lasten rikosoikeudellisen suojan parantaminen. Tämä näkyi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistusasteikon koventamisena, sakkoon tuomitsemisen mahdollisuuden poistamisena ja perhepiirissä tapahtuvan hyväksikäytön rangaistussääntelyn sekä törkeän tunnusmerkistön soveltamisalan laajentamisena. Lisäksi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rikokset tulivat virallisen syytteen alaisiksi. Viimeksi säännökset on päivitetty 1.8.2004 voimaan tulleella lailla. Taustana tälle muutokselle oli herääminen lasten ihmisoikeuksille ja suojan tarpeelle kansainvälistä pornoteollisuutta ja ihmiskauppaa vastaan. Nämä muutokset koskivat seksuaalipalvelujen ostamista nuorelta, paritusta, lapsipornografiasäännöksiä sekä ihmiskaupan tunnusmerkistöä. Vuoden 2006 alusta on tullut voimaan myös lapseen kohdistuneen seksuaalirikoksen syyteoikeuden vanhentumista koskeva säännös. Tämän

17

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

mukaan syyteoikeus lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vanhentuu aikaisintaan, kun asianomistaja on 28 vuotta. Tässä on otettu huomioon se lapsiin kohdistuvien rikosten erityispiirre, että jutut tulevat rikosoikeudellisesti käsiteltäviksi varsin myöhään. Säännös koskee lain voimaantulon (1.1.2006) jälkeen tehtyjä rikoksia.

Muut lakiuudistukset

Myös rikosprosessin puolella lainkäyttäjälle on annettu uusia työvälineitä. Merkittäviä lainsäädäntömuutoksia ovat olleet 1.1.2004 voimaan tulleet esitutkintalain säännökset lapsen kuulustelemisesta sekä 1.10.2003 voimaan tulleet oikeudenkäymiskaaren todistajansuojaa koskevat säännökset. Lisäksi kehitysaskel lasten oikeudellisen turvan parantamiseksi ja viranomaisyhteistyön selkeyttämiseksi on 1.1.2001 voimaan tullut laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista. Laki turvaa alaikäisen etua lapsen ja vanhemman välisessä ristiriitatilanteessa sekä sosiaaliviranomaisen oikeutta tehdä rikosilmoitus lapseen kohdistuneesta rikoksesta.

Vahingonkorvaus

Lisäksi lapseen kohdistuneiden rikosten vahingonkorvauksissa on tapahtunut paljon. Vuoden 2006 alusta voimaan tulleessa uudessa vahingonkorvauslaissa on säädetty aikaisempaa tarkemmin korvauksen määräytymisen perusteista. Samaten vuoden 2006 alusta on uudistunut rikosvahinkolaki asianomistajalle valtion varoista maksettavista korvauksista. Tässä korvaukset pyritään yhtenäistämään tuomioistuimen määräämiin korvauksiin. Laissa on säädetty myös valtion maksamista kattokorvauksista kärsimyskorvausten osalta.

Oikeuskäytäntö

Viime vuosina on siis saatu runsaasti uutta lainsäädäntöä, mutta myös oikeuskäytännössä on tapahtunut. Korkein oikeus on antanut viime vuosina tarpeellisia ja pitkään odotettuja ennakkotapauksia muun muassa vanhan lain – eli ennen vuotta 1999 tapahtuneisiin rikoksiin sovellettavien rikoslain 20 luvun (16/1971) – säännösten soveltamisesta ja lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön tulkinnasta.

Tutkintakäytäntö

Lisäksi tutkintakäytännössä on viime vuosina tapahtunut merkittäviä asioita. Lääkäreille on vuonna 2001 annettu lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tutkimiseen käyvän hoidon ohjeet. Samoin terveyden- ja sosiaalitoimen henkilöstölle on Stakes jul-

18

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

kaissut vuonna 2003 suosituksen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja pahoinpitelyn selvittämisestä. Suosituksessa tutkimusmenetelmä on yhdistetty esitutkintalain ja oikeudenkäymiskaaren uusiin säännöksiin ja sovellettu uutta todistajanpsykologista tietoa lapsen kuulustelun menetelmistä. Suosituksessa keskeisenä orientaationa on kaikkien osapuolten oikeusturva. Seuraavassa tähän suositukseen viitataan puhuttaessa Stakesin suosituksesta tai oppaasta.

2.2 Kaikkia koskevat seksuaalirikossäännökset

Vuonna 1998 seksuaalirikossäännöksiä uudistettiin seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ja suojaamisen lähtökohdista. Lain valmistelutöissä korostettiin säännösten sukupuolineutraaliutta ja samanlaista suhtautumista erilaisiin seksuaalisiin suuntautuneisuuksiin sekä parisuhteiden muotoihin.⁴ Yleisesti kaikkia ja siis myös lapsia koskevia säännöksiä ovat RL 20:1:n raiskaus, RL 20:2:ssä teon törkeä tekomuoto, RL 20:3:ssä mainittu pakottaminen sukupuoliyhteyteen ja RL 20:4:ssä pakottaminen seksuaaliseen tekoon sekä 5 §:ssä seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistö.

Raiskaus

Raiskauksesta säädetään RL 20:1:ssä:

Joka pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa, on tuomittava raiskauksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.

Raiskauksesta tuomitaan myös se, joka saatettuaan toisen tiedottomaksi taikka pelkotilaan tai muuhun sellaiseen tilaan, jossa hän on kykenemätön puolustamaan itseään, käyttämällä puolustuskyvyttömyyttä hyväkseen on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan. Yritys on rangaistava.

Tuntomerkit täyttää teko, jossa henkilön seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukataan pakottamalla sukupuoliyhteyteen. Pakottamisen keinona voi olla joko 1) väkivalta tai 2) uhrin saattaminen kykenemättömäksi puolustamaan itseään. Väkivallasta on kyse, kun se kohdistuu henkilöön ja sitä joko käytetään tai uha-

19

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

taan käyttää. Väkivalta tai sen uhka voi kohdistua joko suoranaisesti raiskauksen uhriin tai myös muuhun henkilöön, johon kohdistetulla väkivallalla tai sen uhkaamisella uhrin tahto murretaan. Väkivallalla ei tarvitse olla suoranaista ajallista välittömyyttä raiskaukseen, vaan myös uhkaus vastaisuudessa tehdä väkivaltaa katsotaan väkivallaksi. Teon kohteelta ei vaadita pakenemisyritystä tai itsensä vaarantamista teon vastustamiseksi. Sen sijaan edellytetään sitä, että hän on selvästi osoittanut vastustavansa sukupuoliyhteyttä.

Toinen tekotapa, joka täyttää raiskauksen tuntomerkit, on toisen saattaminen kykenemättömäksi puolustamaan itseään. Tämä voi toteutua saattamalla toinen tiedottomaksi tai pelkotilaan. Henkilö voidaan saattaa tiedottomaksi huumaamalla esimerkiksi lääkkeillä, alkoholilla tai huumeilla. Säännös ei kuitenkaan koske tapauksia, joissa tekijä ei ole itse saattanut uhria kyseiseen tilaan. Raiskauksen tarkoittamasta tiedottomaksi saattamisesta ei siten ole kyse, jos asianosaiset ovat esimerkiksi nauttineet yhdessä alkoholia ja toinen on tämän johdosta nukahtanut, jolloin toinen käyttää tilaisuutta sukupuoliyhteyteen. Tähän sovelletaan seksuaalisen hyväksikäytön säännöstä. Raiskaukseen johtavalla pelkotilalla tarkoitetaan puolestaan sellaista pelon aiheuttamaa tilaa, joka lamauttaa henkilön puolustuskyvyn. Pelon aiheuttama lamaantuminen saattaa tarkoittaa, että uhattu pitää puolustautumista liian vaarallisena tai ettei hän muutoin pelkonsa vuoksi kykene toimimaan oman tahtonsa mukaisesti. Esimerkkinä on tilanne, jossa asuntoon murtautunut henkilö voi saada asunnossa olevan sellaiseen pelkoon, että hän alistuu vastoin tahtoaan sukupuoliyhteyteen, vaikka suoranaista uhkausta ei esitetäkään. Samanlaisesta pelkotilasta on kysymys, jos toiselta autokyydin saanut henkilö tajuaa, että vähäinenkin vastustus voisi johtaa väkivaltaan. Näissä tapauksissa raiskaukseen ei välttämättä ole millään erillisellä toimella pakotettu. Rangaistavuus edellyttää kuitenkin, että tekijä mieltää saattaneensa käyttäytymisellään tai toiminnallaan toisen säännöksessä tarkoitettuun tilaan. Sitä rangaistavuus taas ei vaadi, että tekijällä olisi jo alun perin asuntoon tunkeutuessaan tai ottaessaan kyyditettävän mukaansa ollut tarkoitus pakottaa tämä sukupuoliyhteyteen.⁵

20

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Törkeä raiskaus

Törkeästä raiskauksesta säädetään RL 20:2:ssä:

Jos raiskauksessa

1) aiheutetaan tahallisesti toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila,

2) rikoksen tekevät useat tai siinä aiheutetaan erityisen tuntuvaa henkistä tai ruumiillista kärsimystä,

3) rikos tehdään erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla tai

4) käytetään ampuma- tai teräasetta tai muuta hengenvaarallista välinettä taikka muuten uhataan vakavalla väkivallalla

ja raiskaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä raiskauksesta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi. Yritys on rangaistava.

Törkeän tekomuodon ankaroittamisperusteet liittyvät uhrille aiheutettuun kärsimykseen, tekotapaan tai siihen, että rikoksen tekemisessä on käytetty hengenvaarallista välinettä. Törkeä tekomuoto edellyttää aina myös kokonaisarvostelussa teon törkeyttä.

Pakottaminen sukupuoliyhteyteen

Raiskauksen lievää tekomuotoa koskeva säännös on pakottaminen sukupuoliyhteyteen, josta säädetään RL 20:3:ssä.

Jos raiskaus, huomioon ottaen väkivallan tai uhkauksen vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen lieventävien asianhaarojen vallitessa tehty, rikoksentekijä on tuomittava pakottamisesta sukupuoliyhteyteen vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.

Pakottamisesta sukupuoliyhteyteen tuomitaan myös se, joka muulla kuin 1 §:n 1 momentissa mainitulla uhkauksella pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen. Yritys on rangaistava.

Pakottaminen sukupuoliyhteyteen tarkoittaa raiskausta, joka on tapahtunut kokonaisuutena lieventävien asianhaarojen vallitessa. Tällainen voi olla ensinnäkin tekoon liittyvä väkivaltaelementti, joka on ollut vähäinen. Myös muut rikokseen liittyvät seikat voivat johtaa tähän. Kuitenkaan vakavaa väkivaltaa sisältänyttä raiskausta ei koskaan ole kokonaisuutena arvostellen tehty lieventävien asianhaarojen vallitessa. Myöskään asianosaisten parisuhde tai seurustelu ei ole tällainen lievempään asteikkoon johtava seikka.

Sukupuoliyhteys

Raiskauksen, törkeän raiskauksen ja pakottamisen tuntomerkit täyttävä seksuaaliteko on sukupuoliyhteys. Se on RL 20:10.1:ssa

21

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

määritelty sukupuolielimellä tapahtuvaksi tai sukupuolielimeen kohdistuvaksi seksuaaliseksi tunkeutumiseksi toisen kehoon. Lain seksuaalisen suuntautuneisuuden neutraaliuden mukaisesti sukupuoliyhteys käsittää vaginaalisen, anaalisen ja oraalisen sukupuoliyhteyden. Sukupuolielimellä tapahtuvan toisen kehoon tunkeutumisen lisäksi se voidaan toteuttaa myös tunkeutumalla esineellä tai sormella toisen sukupuolielimeen.⁶

Pakottaminen seksuaaliseen tekoon

Kaikista edellä todetuista rikoksista rangaistusseuraamus voi olla vain vankeutta. Sen sijaan pakottamisessa seksuaaliseen tekoon (RL 20:4) vankeusrangaistuksen ohella mahdollinen rangaistus on myös sakko.

Joka väkivallalla tai uhkauksella pakottaa toisen ryhtymään muuhun kuin 1 §:ssä tarkoitettuun seksuaaliseen tekoon tai alistumaan sellaisen teon kohteeksi ja se olennaisesti loukkaa toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta, on tuomittava pakottamisesta seksuaaliseen tekoon sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi. Yritys on rangaistava.

Säännös koskee pakottamista muuhun seksuaaliseen tekoon kuin sukupuoliyhteyteen tai pakottamista alistumaan tällaiseen tekoon. Edellytyksenä on lisäksi, että teko olennaisesti loukkaa henkilön seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Pykälän tarkoittaman pakottamisen tulee tapahtua väkivallalla tai sillä uhkaamisella. Pakkoa, väkivaltaa ja pelkotilaa koskevat vaatimukset ovat vastaavia kuin raiskauksessa. Säännöksen tarkoittaman pakon tulee siten murtaa teon kohteena olevan oma tahto, jolloin hän tämän vuoksi joutuu luopumaan oikeudestaan olla ryhtymättä tekoon.

Seksuaalinen teko

Seksuaalitekona kyseisessä tunnusmerkistössä on seksuaalinen teko. RL 20:10.2:ssa se on määritelty teoksi, jolla tavoitellaan seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä ja joka tekijä ja teon kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen on seksuaalisesti olennainen. Lain ilmaisu teosta on niin neutraali, ettei se sellaisenaan aseta muuta rajoitusta kuin ylipäätänsä teon liittymisen seksuaalisuuteen. Tällaiset seksuaaliset teot voivat liittyä sinänsä hyvin monenlaisiin tekoihin ja toimiin, jotka voivat huomattavastikin vaihdella koskettelusta aina koskettamatta tapahtuviin tekoihin. Koskettamatta tapahtuva teko voi tapahtua jopa ti-

22

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

lanteessa, jossa tekijä ja teon kohde eivät ole fyysisesti samassa tilassa. Teon seksuaalisen luonteen lisäksi olennainen kriteeri on teon tavoite. Sillä tulee tavoitella seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä – eli seksuaalisella teolla tulee olla merkitystä ihmisen sukupuolivietin kannalta. Seksuaalisen teon käsitettä rajaa edelleen teon seksuaalinen olennaisuus, jossa otetaan huomioon tekijä, teon kohteena oleva henkilö ja teko-olot. Merkitystä tässä suhteessa on esimerkiksi asianosaisten iällä ja heidän keskinäisellä suhteellaan. Teko, joka toisissa olosuhteissa ja toisessa henkilörelaatiossa voi olla seksuaaliseen tyydytykseen tähtäävä, voi toisissa olosuhteissa olla sisällöltään epäseksuaalinen.⁷

Seksuaalinen hyväksikäyttö

Kaikkia koskeva säännös on lisäksi RL 20:5:n seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistö:

Joka asemaansa hyväksikäyttäen taivuttaa sukupuoliyhteyteen tai ryhtymään muuhun seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavaan seksuaaliseen tekoon tai alistumaan sellaisen teon kohteeksi

1) kahdeksaatoista vuotta nuoremman henkilön, joka on koulussa tai muussa laitoksessa hänen määräysvaltansa tai valvontansa alainen taikka muussa niihin rinnastettavassa alisteisessa suhteessa häneen,

2) kahdeksaatoista vuotta nuoremman henkilön, jonka kyky itsenäisesti päättää seksuaalisesta käyttäytymisestään on hänen kypsymättömyytensä sekä osapuolten ikäeron vuoksi olennaisesti heikompi kuin tekijällä, käyttämällä törkeästi väärin tämän kypsymättömyyttä,

3) henkilön, joka on hoidettavana sairaalassa tai muussa laitoksessa ja jonka kyky puolustaa itseään on sairauden, vammaisuuden tai muun heikkoudentilan vuoksi olennaisesti heikentynyt, tai

4) henkilön, joka on hänestä erityisen riippuvainen, käyttämällä törkeästi väärin tätä riippuvuussuhdetta tekijästä,

on tuomittava seksuaalisesta hyväksikäytöstä sakkoon tai vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi.

Seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan myös se, joka käyttämällä hyväksi sitä, että toinen tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden tai muun avuttoman tilan takia on kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan, on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan tai saa hänet ryhtymään muuhun hänen seksuaalista itsemääräämisoikeuttaan olennaisesti loukkaavaan seksuaaliseen tekoon tai alistumaan sellaisen teon kohteeksi. Yritys on rangaistava.

Tämä säännös eroaa edellisistä siinä, ettei se edellytä toisen pakottamista, vaan teko voi tapahtua täysin ilman vastustustakin ja jopa yhteisymmärryksessä teon kohteen kanssa. Kyseessä tässä

23

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tunnusmerkistössä on seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaaminen siksi, että teon kohde ei kykene tasavertaisesti päättämään osallistumisestaan seksuaaliseen toimintaan ja tekijä käyttää hyväkseen tätä kypsymättömyydestä tai aseman alistuneisuudesta johtuvaa epätasavertaisuutta. Seksuaalitekona tunnusmerkistössä on sukupuoliyhteys ja seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaava seksuaalinen teko.

Seksuaalisen hyväksikäytön säännös on paitsi yleinen ja kaikkia koskeva, myös erityinen lasten suojasäännös, sillä se antaa erityissuojaa alle 18-vuotiaalle. Nämä erityistilanteet koskevat tapauksia, joissa alle 18-vuotias joutuu sellaisen henkilön seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi, johon nähden asianomistaja on määräysvallan tai valvonnan alainen tai tähän rinnastettavassa alisteisessa suhteessa. Säännöksen 2 kohdan nojalla erityissuojaa saa kypsymätön henkilö. Se koskee sellaista alle 18-vuotiasta henkilöä, jonka kyky päättää seksuaalisesta käyttäytymisestään on hänen kypsymättömyytensä sekä osapuolten ikäeron vuoksi olennaisesti tekijää heikompi ja tekijä käyttää kypsymättömyyttä törkeästi väärin. Säännöskohta syntyi vasta lakivaliokunnassa ja perusteluista ilmenee, että säännös on tarkoitettu suojaamaan yleistä suojaikärajaa vanhempia eli 16–17-vuotiaita.⁸

Lisäksi säännöksen 2 momentin mukaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan henkilö, joka käyttää hyväkseen toisen kykenemättömyyttä itsensä puolustamiseen, tahdon muodostamiseen tai ilmaisuun. Kykenemättömyys johtuu tiedottomuudesta, sairaudesta, vammaisuudesta tai muusta avuttomasta tilasta. Seksuaalitekoina rikoksessa on sukupuoliyhteys uhrin kanssa tai uhrin saaminen ryhtymään tai alistumaan seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavaan seksuaaliseen tekoon. Tähän kategoriaan kuuluvat itsensä humalaan juoneen henkilön hyväksikäyttötilanteet.

24

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

2.3 Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva rangaistussäännös on RL 20:6:ssä:

Joka

1) on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa,

2) koskettelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään, tai

3) saa hänet ryhtymään 2 kohdassa tarkoitettuun tekoon,

on tuomittava lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi.

Lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ei kuitenkaan pidetä 1 momentissa tarkoitettua tekoa, jos osapuolten iässä tai henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa.

Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan myös se, joka menettelee 1 momentissa tarkoitetulla tavalla kuusitoista mutta ei kahdeksantoista vuotta täyttäneen lapsen kanssa, jos tekijä on lapsen vanhempi tai vanhempaan rinnastettavassa asemassa lapseen nähden sekä asuu lapsen kanssa samassa taloudessa. Yritys on rangaistava.

2.3.1 Suojaikäraja

Keskeinen kysymys lapsen rikosoikeudellisessa suojaamisessa on suojaikärajan määrääminen. Lakia säädettäessä päädyttiin lain selkeyden vuoksi ikään sidottuun suojaikärajaan, joka lain soveltamisen kannalta on oikea lähtökohta. Lapsen suojaikäraja on 16 vuotta.⁹ Toinen suojaikäraja on 18 vuotta ja se liittyy lapsen suojaan perhepiirissä kohdistuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan.¹⁰ Täysin yksiselitteinen rikosoikeudellisen vastuun perustava raja yleinen suojaikäraja ei kuitenkaan ole, sillä nuorten keskinäiset seksuaalisuhteet eivät kuulu rangaistavuuden piiriin (RL 20:6.2). Ratkaisu siitä, onko kyseessä nuorten keskinäinen seksi vai lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, ratkeaa vertaamalla, onko osapuolten iässä tai henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä suurta eroa vai ei. Jäljempänä teoksessa selvitetään oikeuskäytännöstä, millaisia kriteerejä tuomioistuimet ovat soveltaneet teon rangaistavuuteen ja rankaisemattomuuteen.

25

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

2.3.2 Seksuaaliteko

Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön seksuaalitekoja ovat sukupuoliyhteys lapsen kanssa ja lapseen kohdistuvat seksuaaliset teot. Seksuaaliteoksi katsotaan myös se, että tekijä saa lapsen ryhtymään seksuaaliseen tekoon. Sukupuoliyhteydellä lapseen tarkoitetaan jo edellä esiteltyä RL 20:10:n mukaista seksuaalista tunkeutumista toisen kehoon. Rangaistavaa on niin hetero- kuin homoseksuaalinenkin sukupuoliyhteys.

Seksuaalinen teko

Lapseen kohdistuva seksuaalinen hyväksikäyttö voi toteutua myös seksuaalisella teolla. Lain keskeinen tarkoitus suojata lasta vahingoittavilta teoilta on todettu seksuaalisen teon yhteydessä siten, että lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä rangaistavaa on koskettelemalla tai muulla tavoin alle 16-vuotiaalle tehty seksuaalinen teko, "joka on omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään". Kyseessä on abstrakti vaarantamisrikos, jonka lainsäätäjä on presumoinut vaaralliseksi ja jonka tekijän ei sallita näyttää toteen, ettei asia hänen kohdallaan ole ollut näin.¹¹ Väärinymmärrysten välttämiseksi lakivaliokunta on vielä teroittanut lainsoveltajalle, ettei kyseessä ole konkreettinen vaarantamisrikos eikä teon tarvitse aiheuttaa erillistä seurausta tai konkreettisen vaaran syntymistä. Teon vahingoittavuus tarkoittaa ylipäätänsä, että lain tarkoittama seksuaalinen teko on luonteeltaan sellainen, joka tyypillisesti aiheuttaa tunnusmerkistössä kuvatun seurauksen. Siten ei edellytetä, että jutussa osoitetaan teon aiheuttaneen lapselle kehityshaittaa. Kuten lakivaliokunta totesi, lapseen kohdistuva seksuaalinen teko vahingoittaa aina lasta.¹²

Siitä, millainen rangaistava seksuaalinen teko on, oli puhetta jo edellisessä luvussa kaikkiin kohdistuvien seksuaalirikosten kohdalla. Kuten muidenkin osalta, myös lapseen kohdistuvana teko voi toteutua monella eri tavalla joko koskettelemalla tai koskettamatta. Tavallisinta on, että teko toteutuu lapsen kosketteluna. Koskettelut voivat kohdistua joko lapsen sukupuolielimiin tai muualle kehoon. Koskettamatta tapahtuva seksuaalinen teko voi tapahtua asianosaisten ollessa samassa fyysisessä tilassa tai viestimien välityksellä jopa etäisyyden päästä. Tällaisia koskettamatta tapahtuvia tekoja voivat olla esimerkiksi sukupuolielimen esitte-

26

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

leminen, pornofilmin näyttäminen lapselle, lapsen kuvaaminen tai seksuaaliviritteiset puheet tai muut viestit lapselle.¹³ Jäljempänä teoksessa tarkastellaan tarkemmin oikeustapausten valossa eri tavoilla toteutuneita lapseen kohdistuvia seksuaalisia tekoja.

2.3.3 Perhepiirissä tapahtuva teko

Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön RL 20:6:n rangaistussäännöksen 3 momentti koskee perhepiirissä tapahtuvaa sukupuoliyhteyttä lapsen kanssa tai lapseen kohdistunutta seksuaalista tekoa. Säännöksessä suojaikäraja on 18 vuotta. Niissä tapauksissa, joissa lapsi on alle 16- vuotias, sovelletaan 1 momentin perussäännöstä. Tämän mukaan tekijänä voi olla lapsen vanhempi tai vanhempaan rinnasteinen henkilö, joka asuu lapsen kanssa samassa taloudessa. Tällaisessa asemassa lapseen on yleensä ottovanhempi, isä- tai äitipuoli tai sijaisvanhempi. Säännös voi näiden lisäksi koskea muitakin vanhempaan rinnastettavia heidän asuessaan lapsen kanssa samassa taloudessa. Tällaisessa asemassa on esimerkiksi lapsen biologisen vanhemman kanssa avoliitossa tai muutoin avioliitonomaisissa olosuhteissa oleva henkilö. Samassa taloudessa asumisella tarkoitetaan tavanomaista perhesuhteissa asumista. Siten esimerkiksi perheeseen kuuluva henkilö, joka on aika ajoin pitkiäkin aikoja muualla työn tai muun syyn vuoksi, on samassa taloudessa asuva. Merkitystä tulkinnassa saattaa olla myös lapsen ja kyseisen henkilön välisellä suhteella. Jos henkilöllä on lapseen auktoriteettiasema, hän rinnastuu vanhempaan todennäköisemmin kuin jos hän on lapseen nähden tyystin ulkopuolinen. Tilanne tulee kuitenkin arvioitavaksi kokonaisuutena. Yhden vanhemmuuteen liittyvän piirteen ilmeneminen tai puuttuminen ei ole ratkaisevaa.¹⁴

27

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

2.3.4 Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

Tunnusmerkistö

Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäytön tunnusmerkistö on RL 20:7:ssä.

Jos lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä

1) kohteena on lapsi, jolle rikos lapsen iän tai kehitystason vuoksi on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa,

2) rikos tehdään erityisen nöyryyttävällä tavalla tai

3) rikos on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa lapselle hänen tekijää kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen tai muuten tekijästä erityisen riippuvaisen asemansa vuoksi

ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi. Yritys on rangaistava.

Kuten perustunnusmerkistössä, myöskään törkeässä tekomuodossa ei edellytetä, että teosta olisi aiheutunut lapselle todellista vahinkoa. Riittävää on, että tällainen vahinko liittyy tyypillisesti kyseiseen tekoon.

Olennaista törkeän rikoksen tunnusmerkistössä on, että se on aikaisemmasta lainsäädännöstä täsmentänyt ja laajentanut törkeän tekomuodon soveltamisalaa. Tämä on johtanut myös ongelmiin nykyisen ja vanhan rikoslain säännösten yhteensovittamisessa. On jouduttu pohtimaan, kumpaa tunnusmerkistöä tulee soveltaa vanhan lain aikana tapahtuneeseen tekoon, joka voimassa olevan lain aikaisena täyttäisi törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön.

Luottamussuhde

Käytännössä kaikkein merkittävin lapsen suojan laajennus törkeässä tekomuodossa on ollut kohdan 3 lapsen tekijää kohtaan tunteman erityisen luottamus- ja riippuvuussuhteen hyväksikäyttö. Kuten esitöissä todetaan, hyväksikäyttö tällaisessa suhteessa aiheuttaa lapselle vaikeita ristiriitoja ja hyvin pitkäaikaista vahinkoa. Lapsen tilannetta kärjistää se, ettei hän voi hakea tukea läheisiltään, koska tekijänä on juuri se henkilö, johon lapsen tulisi voida turvautua.¹⁵ Lapsille aiheutuneet psyykkiset vammat ovat kaikkein vakavimpia ja henkisistä kärsimyksistä tuomitut korvaukset korkeimpia tapauksissa, joissa hyväksikäyttäjänä on lapseen tällaisessa suhteessa oleva henkilö.

28

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Lapsen luottohenkilöitä ovat luonnollisesti ennen kaikkea lapsen vanhemmat. Samassa asemassa voivat olla myös muut hänen kasvatuksestaan huolehtivat henkilöt. Myös kodin ulkopuolinen henkilö, esimerkiksi lapsen harrastusten ohjaaja, voi saavuttaa tällaisen aseman.¹⁶ Yleisesti voi sanoa, että lapsen vanhemman omaan lapseensa tai vanhemman asemassa olevan lapseen kohdistamat teot luokitellaan oikeuskäytännössä lähtökohtaisesti törkeän tekomuodon täyttäviksi.

2.4 Seksuaalipalvelujen ostaminen nuorelta

Tunnusmerkistö

Vuonna 1998 säädetyssä seksuaalirikoksia koskevassa laissa lapsen suojaamisen tavoite näkyi myös siinä, että lapsiprostituution asiakkuus kriminalisoitiin. RL 20:8a:ssä on säädetty rangaistavaksi seksuaalipalvelujen ostaminen nuorelta:

Joka lupaamalla tai antamalla korvauksen saa kahdeksaatoista vuotta nuoremman henkilön ryhtymään sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaaliseen tekoon, on tuomittava seksuaalipalvelujen ostamisesta nuorelta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Seksuaalipalvelujen ostamisesta nuorelta tuomitaan myös se, joka käyttää 1 momentissa tarkoitettuja seksuaalipalveluja, joista toinen on luvannut tai antanut korvauksen. Yritys on rangaistava.

Lakia säädettäessä erityinen peruste teon kriminalisoimiselle oli, että alaikäisen kohdalla vastuu prostituutiosta on selvästi seksuaalipalveluiden ostajalla. Tyypillinen tilanne on, että ostajana on kypsempi ja yhteiskunnallisesti vahvemmassa asemassa oleva henkilö, jolla on oltava taju prostituution kielteisistä vaikutuksista nuoreen.¹⁷ Tekijänä rikoksessa voi sinänsä olla kuka tahansa, joka lupaa tai antaa alaikäiselle korvauksen siitä, että tämä tekee seksuaalisia palveluita hänelle tai jollekulle muulle. Oleellista säännöksessä on, ettei siihen liity mitään painostus- tai taivuttamiselementtiä, vaan alaikäinen voi myös itse olla aloitteentekijänä ja aktiivisena osapuolena seksipalveluiden tarjoamisessa.

Korvaus

Tyypillistä on, että korvaus maksetaan rahana, mutta myös muut korvaamisen tavat ovat mahdollisia. Vastike voi olla jokin esine, matka, asunto tai vaikka opintosuorituksen hyväksyminen.

29

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Ystävyyssuhteisiin tai seurusteluun liittyvät lahjat tai taloudelliset järjestelyt eivät kuitenkaan ole lain tarkoittamaa korvausta. Korvaukselta edellytetään sekä sisällöllistä että ajallista yhteyttä seksuaalitoimintaan. Korvauksen ajallinen yhteys aktiin on sen lupaaminen ennen sukupuoliyhteyteen tai seksuaaliseen tekoon ryhtymistä. Vaikka nimenomaista vastikesopimusta ei tehtäisikään, myös tilanteeseen liittynyt hiljainen lupaus tai tosiasiallinen korvauksen maksaminen palvelusta täyttää edellytyksen, jos sillä on yhteys seksitapahtumaan.

30

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

3. Epäilyn syntyminen ja lastensuojeluilmoitus

Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön epäily voi pääasiallisesti herätä kahta kautta: joko lapsen omasta kertomuksesta tai lapsen läheisen aikuisen esittämänä huolena lapsen oireilusta tai muusta hyvinvoinnista. Joskus hyväksikäytön epäily tulee esille muun tutkimuksen yhteydessä.¹⁸

3.1 Lapsen kertomus

Omasta aloitteestaan lapsi ei kerro asiasta kovin helposti. Stakesin vuonna 2003 sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle julkaiseman oppaan mukaan viranomaisten tietoon tulleissa epäilyissä 6–45 %:ssa selvitys on alkanut lapsen kertomuksen perusteella. Tavallista kuitenkin on, ettei lapsi halua tai uskalla kertoa kenellekään edes niissä tilanteissa, kun asia on muita teitä tullut ilmi. Suoran kertomisen sijaan lapsi saattaa viestiä tapahtuneesta antamalla ympärillä oleville aikuisille vihjeitä tapahtumasta. Helpoimmin lapsi kertoo tapahtumasta, jos tekijä on entuudestaan tuntematon. Oikeustapausaineistossa lapselle entuudestaan tuntemattomien tekijöiden tapaukset olivat "helpoimpia", ja ne tulivat yleensä ilmi kutakuinkin heti tapahtuman jälkeen.

Tapauksessa 10-vuotias lapsi oli ollut myymässä ovelta ovelle tuotteita ja tullut kotiin järkyttyneenä. Lapsi kertoi äidille soittaneensa naapuritalossa ovikelloa. Asunnossa ollut mies oli kutsunut hänet sisään. Hän pyysi lasta olohuoneeseen, laski housunsa alas ja esitteli sukupuolielintään sekä pyysi lapselta suudelmaa. Epäilty myönsi pyytäneensä lapselta "suukkoa", mutta kiisti lapsen kertomuksen muutoin. Esitutkinnassa lapsen kertomus videoitiin. Syytetty tuomittiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Perusteena oli lapsen videoitu kertomus, äidin kertomus ja vastaajan suudelman pyytämisen myöntäminen.

31

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Kertomisen tapa

Lapsi saattaa kertoa hyväksikäytöstä myös vahingossa leikkiessään tai uskoutua läheiselle aikuiselle tai ystävälle. Pienimmät lapset ja kehitysvammaiset saattavat puhua tapahtumasta myös avoimesti ymmärtämättä tapahtunutta ja sen merkitystä. Pedofiilien kanssa tekemisiin joutuneet kouluikäiset pojat taas voivat pitää kiinni tapahtuman kieltämisestä siitä huolimatta, että hyväksikäyttäjän hallusta tavattu kuva-aineisto osoittaa heidän joutuneen hyväksikäytön kohteeksi. Toisaalta he saattavat kertoa kokemuksestaan kavereilleen myös rehvastelevalla tavalla.¹⁹

Tyypillistä on myös, että asiasta kertoessaan lapsi ei kerro heti kaikkea kokemaansa. Hän saattaa kertoa asiasta tipoittain ja samalla testata kuulijan luottamusta ja reaktioita. Lapsi voi myös puhua asiasta siten, että hän viittaa johonkin salaisuuteen. On myös mahdollista, että lapsi saattaa myöhemmin peruuttaa kertomuksensa etenkin tilanteissa, joissa siihen on suhtauduttu epäillen tai jos häntä on uhkailtu kertomisesta. Myös tapauksen tutkimisesta noussut kohu ja toimenpiteet voivat pelästyttää lapsen, ja hän voi sen vuoksi säikähtäneenä peruuttaa kertomansa.

Kertomisen vaikeus

Kertomisen vaikeus ja niukkuus saa tukea Merja Laitisen seksuaalisesti hyväksikäytettyjen haastattelututkimuksesta. Kokemuksista kertominen oli haastateltaville vaikeaa vielä aikuisuudessakin. Laitisen aineistossa kävi ilmi, että useammatkin seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi joutuneet olivat yrittäneet tavalla tai toisella kertoa asiasta lapsuudessa, mutta heidän kertomuksensa oli ohitettu tai torjuttu. Kaikki olivat kuitenkin odottaneet, että joku olisi huomannut heidän tilanteeseensa ja puuttunut siihen.²⁰ Myös aineistossa tämä oli ilmeistä:

1) Sukulaismiehen seitsemään lapseen kohdistuneessa vuosia kestäneessä hyväksikäytössä asia tuli suvun piirissä esiin jo vuosia ennen kuin jutussa tehtiin rikosilmoitus. Asianomistajan täti oli lähes 10 vuotta aikaisemmin kysynyt hyväksikäytöstä. Sen jälkeen täti ja asianomistajan äiti olivat keskustelleet asiasta puhelimessa. Tämän jälkeen kukaan ei enää halunnut tietää asiasta mitään.

2) Perheystävän hyväksikäyttämä lapsi oli mökiltä lähettänyt kotiväelle kortin, jossa lapsi kertoi ystävänsä isän tekevän hänelle pahaa. Juttu tuli kuitenkin selvitettäväksi vasta vuosien kuluttua.

32

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

3.2 Lapsen psyykkiset oireet

Lapsen käytösmuutokset

Epäily voi syntyä myös lapsen käytöksestä ja oireista. Tällöin lähtötilanne on toisenlainen kuin tapauksessa, jossa lapsi itse kertoo tapahtuneesta. Tavallisimmin lapsen käyttäytymisen muutoksesta tekevät havaintoja lapsen lähipiiri, päivähoidon, koulun tai lastensuojelun työntekijät. Toisaalta on myös mahdollista, että lapsen käyttäytymisessä ei ilmene muutoksia, vaan hän saattaa tehdä kaikkensa pysyäkseen huomaamattomana. Esimerkkinä on aineiston tapaus, jossa perheen lapsiin kohdistunut hyväksikäyttö paljastui, kun tytön sijoituskodissa lapsen käytöshäiriöt johtivat tarkempaan tutkimukseen.

Sijaisperheeseen tullessaan fyysisesti terve 5-vuotias lapsi oli vielä vaipoissa, liikkui konttaamalla, sai usein kirkumis- ja väkivaltakohtauksia sekä näki toistuvia painajaisia. Päivällä lapsi oli passiivinen eikä osannut tavallisia ikätason arkiasioita. Vuoden aikana lapsen kunto koheni ja vointi normalisoitui. Sukulaisia tavatessaan hän kuitenkin taantui entisiin oireisiin. Lapsen sisarusta oli hoidettu vuosia lastenpsykiatrian poliklinikalla erilaisten oireiden vuoksi, joihin ei löytynyt syytä. Sijaisperheeseen sijoitettu lapsi kertoi myöhemmin, että isä oli kohdistanut kumpaankin lapseen anaaliyhdyntöjä. Sittemmin myös toisen lapsen somaattisessa tutkimuksessa paljastui lapsen peräaukon poikkeuksellinen väljyys. Myöhemmin myös hän kertoi isän kumpaankin lapseen kohdistamista anaaliyhdynnöistä. Isä tuomittiin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Tyypillisiä psyykkisiä oireita

Yleisesti hyväksikäyttöön liittyy sekä välittömiä että myöhempään elämään heijastuvia vaikutuksia. Oireet voivat olla monimuotoisia, ja niitä voidaan jaotella hyvin monella tavalla. Kootusti voidaan todeta, että psyykkisiä oireita, joiden tulee herättää ammattilaisen valppaus, ovat lapsen

• seksuaalinen latautuneisuus, korostuneen viettelevä suhtautuminen aikuisiin ja käyminen käsiksi muiden lasten sukupuolielimiin sekä pakonomainen julkinen masturbointi

• jatkuva masentuneisuus, sulkeutuneisuus ja pelokkuus aikuisia kohtaan

• pelko jompaakumpaa vanhempaa kohtaan ja kosketuksen kavahtaminen

• jatkuva levottomuus, ahdistus ja ylikiihottuneisuus

33

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

• karkaaminen kotoaan ja se, ettei hän tai vanhemmat osaa selittää syytä siihen

• äkillinen kehitystaantuma, esimerkiksi kastelun alkaminen uudelleen

• tahallinen itsensä vahingoittaminen tai itsemurhan yritys.²¹

Johtopäätösten tekeminen

Hyväksikäyttö voi aiheuttaa varsin monenlaisia psyykkisiä oireita. Johtopäätösten tekeminen käytösoireiden syistä on kuitenkin erittäin pulmallista. Ne ovat nimittäin epäspesifisiä ja tunnistettavia myös muista syistä johtuvissa psyykkisissä häiriöissä. Kaikkein selvimmin seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvä käyttäytymispiirre on lapsen yliseksualisoitunut käyttäytyminen: seksuaalisesti hyväksikäytetyillä lapsilla on todettu muita lapsia yleisemmin seksuaalisen aktiviteetin matkimista. Ongelmana syyn ja seurauksen selvittämisessä on kuitenkin myös tämän oireen osalta, että samaa käyttäytymistä on havaittu myös ei- hyväksikäytetyillä lapsilla.²² Käyttäytymisongelmilla on monia syitä, joista lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö voi olla vain yksi. Seksuaalista hyväksikäyttöä selkeästi osoittavaa erityisoiretta tai oirekokonaisuutta ei ole. Siitä huolimatta lapsen käytösoireet ovat asianmukainen peruste epäilyn syntymiseen ja syy tarkempaan selvittelyyn. Joka tapauksessa lapsen oirehdinta on osoitus lapsen avun tarpeesta.

3.3 Lapsen fyysiset oireet

Psyykkisten oireiden lisäksi epäilyn voivat herättää fyysiset somaattiset oireet. Nämäkin voivat olla monimuotoisia: normaaleja, jotka eivät viittaa hyväksikäyttöön, poikkeavia, jotka voivat johtua hyväksikäytöstä tai muusta syystä ja sellaisia, jotka selkeämmin ovat osoituksia hyväksikäytöstä tai penetroivasta väkivallasta. Merkkejä ovat immenkalvon tuore repeämä, peräaukon syvä repeämä, löydetty siemenneste, sukupuoliteitse tarttuva sukupuolitauti tai nuoren raskaus.²³ Lääketieteellisesti varma selvitys hyväksikäytöstä on saatavissa sangen harvoissa epäillyissä hyväksikäyttötapauksissa: vain 15 %:ssa havaitaan merkkejä seksuaali-

34

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

sesta pahoinpitelystä ja vain 1 %:lla pojista voidaan osoittaa sukupuolielinten fyysisiä vaurioita.²⁴ Vaikka lapsessa ei ole fyysisiä merkkejä hyväksikäytöstä, ei tästä voida kuitenkaan päätellä, ettei hyväksikäyttöä olisi tapahtunut. Lapsen hyväksikäyttöä kuvaavan kertomuksen näyttöarvoa ei välttämättä heikennä somaattisten merkkien puuttuminen. Toisaalta varsin monet fyysiset merkit voivat johtua myös muusta syystä. Tästä huolimatta lapsen fyysiset oireet voivat aiheellisesti olla epäilyn herättäjänä ja selvittämisen lähtökohtana.

Psykosomaattiset oireet

Epäily voi syntyä myös erilaisista psykosomaattisista oireista. Tällaisia voivat olla esimerkiksi vaikeat äkillisesti ilmenneet syömisvaikeudet, unihäiriöt, erilaiset kivut ja tuhrimiset.²⁵ Laitisen seksuaalisesti lapsuudessaan hyväksikäytettyjen haastatteluissa ilmeni, että lapsen keino viestiä itseensä kohdistunutta kaltoinkohtelua ja yritys saada apua tapahtui usein poikkeavalla käyttäytymisellä: karkaamisella, itsensä vammauttamisella tai epämääräisten oireiden aiheuttamalla sairaalakierteellä.²⁶ Myös tämä kävi ilmi tapausaineistossa:

Useammassakin tapauksessa lapsilla ilmeni monenlaisia terveysoireita tapahtuma-aikaan. Esimerkkinä tapaus, jossa lapsen (6 v.) äiti kertoi oikeudessa, että lapsella oli ollut yöllisiä painajaisia ja hän oli alkanut pelätä miehiä. Kun asiasta oli kysytty, lapsi "oli mennyt täysin lukkoon". Lasta oli myös tutkittu keskussairaalassa selkäsäryn vuoksi. Kun mitään vikaa ei löytynyt, lääkäri oli epäillyt lapsen henkisten kipujen ilmenneen fyysisinä. Tapauksessa kävi sittemmin ilmi, että perheen ystävä oli käyttänyt lukuisia kertoja lasta seksuaalisesti hyväkseen.

3.4 Ilmitulon tavat

Ilmitulotapojen osuudet

Teoksen tapausaineiston jutuissa viranomaiset olivat ryhtyneet toimenpiteisiin epäilyn selvittämiseksi. Siten aineisto kuvaa vain ilmiön esiin tullutta osaa eli niitä tapauksia, joissa ilmoitusten tekemisen kynnys niin lastensuojeluun kuin poliisillekin oli ylittynyt. Näissä epäilyn ilmitulon tavoiksi hahmottuivat a) lapsen kertomus omalle vanhemmalleen, b) lapsen kertomus muulle aikuiselle, c) lapsen käytösoireet tai muun tutkimuksen yhteydessä herännyt epäily, d) silminnäkijähavainnot, e) poliisin valvontaisku

35

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tai muu rikostutkinta ja f) hyväksikäytetyn oma ilmoitus aikuisuudessa.

Tavallisinta oli, että lapsi oli kertonut asiasta jossain vaiheessa vanhemmalleen. Vanhemmalle kertomisen tilanteissa kyseessä oli tavallisimmin perheen ulkopuolinen hyväksikäyttö. Tilanteiden lukumäärä, joissa hyväksikäytöstä kerrottiin muille kuin vanhemmille, ei ollut kovin suuri. Näissäkin enin osa tapauksista oli perheen ulkopuolisia hyväksikäyttöjä. Kun epäily syntyi viranomaistaholla lapsen käyttäytymisoireiden perusteella, tapaukset olivat sekä perheen ulkopuolisia että perheen sisäisiä hyväksikäyttöepäilyjä. Joissain tapauksissa tutkimuksen lähtökohtana oli myös silminnäkijähavainto. Eräässä tapauksessa silminnäkijähavainto liittyi perheen sisäiseen hyväksikäyttöön lapsen vanhemman satuttua tulemaan kotiin tavallisesta poikkeavaan aikaan lapsen toisen vanhemman käyttäessä lastaan hyväkseen. Poliisin valvontahavaintojen perusteella ilmi tulleita tapauksia oli niukasti. Näissä hyväksikäytöt olivat perheen ulkopuolisia ja liittyivät joko muun rikostutkinnan yhteydessä paljastuneeseen tekoon tai hyväksikäyttäjän internetin kautta lapseen solmimaan kontaktiin.

Aikuisuudessa tehsy rikosilmoitus

Tyypillisin tapa ilmituloon oli lapsen oma kertomus. Toinen tavallinen tapa oli rikoksen uhrin itse vartuttuaan tekemä rikosilmoitus. Aikuisuudessa ilmoitetuissa jutuissa suurimmassa osassa oli kyseessä perheen sisäinen hyväksikäyttö. Useimmissa tapauksissa hyväksikäytetyt olivat joutuneet sellaiseen henkilökohtaiseen kriisiin lapsuuden kokemuksensa suhteen, että he kokivat tarpeelliseksi selvittää asian myös juridisen edesvastuun kannalta. Missään oikeuteen asti menneessä jutussa ei ilmennyt, että muistot hyväksikäytöstä olisivat nousseet esiin vasta myöhemmin, esimerkiksi terapiassa (tukahdutetut muistot), vaan ne olivat olleet muistissa aina lapsuuden kokemuksista lähtien.

3.5 Lastensuojeluilmoituksen tekeminen

Sekä lastensuojelullisten toimenpiteiden että rikosoikeudellisen suojan toteutuminen edellyttää, että lapseen kohdistunut rikos tulee ulkopuolisten aikuisten tietoon ja johtaa toimenpiteisiin.

36

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Instrumentti tähän on lastensuojeluilmoitus. Vielä vuoden 2007 loppuun voimassa olevassa lastensuojelulaissa on todettu ilmoituksen tekemisen velvollisuus:

sosiaalihuollon, terveydenhuollon, koulutoimen, poliisitoimen tai seurakunnan palveluksessa tai luottamustoimessa olevan henkilön, joka on virkaa tai tointa hoitaessaan saanut tietää ilmeisestä perhe- tai yksilökohtaisen lastensuojelun tarpeessa olevasta lapsesta, on ilmoitettava asiasta viipymättä sosiaalilautakunnalle.

Säännöksessä on myös todettu jokaisen oikeus tehdä tällainen ilmoitus lastensuojelulle.

Salassapitovelvollisuuden vaikutus

Sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisten ilmoitusvelvollisuus ohittaa salassapitovelvollisuuden. Vaikka tätä ei säännöksessä ole selkeästi sanottu, tämä ilmenee siitä, että ilmoittamisvelvollisuus koskee nimenomaisesti vaitiolovelvollisia viranomaisia: sosiaali- ja terveydenhuollon, koulutoimen, poliisitoimen tai seurakunnan palveluksessa olevia ja luottamustoimessa olevia. Mikäli salassapitovelvollisuus ylittäisi paljastamisen velvollisuuden, ei laissa olisi edes ollut tarpeen mainita erikseen salassapitovelvollisuuden sitomia viranomaistahoja. Silloin säännöksen sisällöksi olisi voinut riittää toteamus jokaisen oikeudesta tehdä ilmoitus lastensuojelulle. Paljastamisen velvoittavuutta osoittaa lisäksi ilmoitusvelvollisuutta koskevan säännöksen muotoilu käskymuotoon. Paljastamisen velvollisuutta tukee vielä se, että ilmoitus tehdään toiselle salassapitovelvolliselle viranomaiselle eli sosiaaliviranomaiselle.

Uusi lastensuojelulaki

Vuoden 2008 alusta voimaantulevassa uudessa lastensuojelulaissa ilmoitus- ja salassapitovelvollisuuden tulkintaongelma on ratkaistu: laissa mainitut tahot ovat salassapitosäännöksen estämättä velvollisia ilmoittamaan kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jos he ovat tehtävässään saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelutarpeen selvittämistä. Ilmoitusvelvollisten piiri on uudessa säännöksessä laajentunut ja tarkentunut. Ilmoitusvelvollisia viranomaisia ovat sosiaali- ja terveydenhuollon, opetustoimen, nuorisotoimen, poliisitoimen ja seurakunnan tai muun uskonnollisen yhdyskunnan

37

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

palveluksessa tai luottamustoimessa olevat henkilöt. Lisäksi ilmoitusvelvollisuus koskee sosiaalipalvelujen tai terveydenhuollon palvelujen tuottajan, opetuksen tai koulutuksen järjestäjän tai iltapäivätoimintaa harjoittavan yksikön palveluksessa olevia henkilöitä ja terveydenhuollon ammattihenkilöitä.

Ilmeinen lastensuojelun tarve

Millaisissa tilanteissa ilmoittaminen sitten tulee tehdä? Vuoden 2007 loppuun voimassa olevan lain mukaan ilmoittamisvelvollisuuden aktualisoi tilanne, jossa lapsi on ilmeisessä lastensuojelun tarpeessa. Uudessa laissa tarve on määritelty selkeämmin tilanteeksi, jossa lapsen tilanne edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä. Ilmoituksen tekemisen velvoite ratkeaa vastauksena siihen, onko lapsi ilmeisessä lastensuojelun tarpeessa tai onko tilanne sellainen, että lastensuojelun tarve tulee selvittää. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö tai pahoinpitely lapsen lähipiirissä ja sen todennäköinen jatkuminen täyttää kriteerin. Mikäli tilanne taas on se, että ilmoitusvelvollisen saadessa tiedon asiasta ei jatkamistodennäköisyyttä ole eikä lapsi muutoinkaan ole enää ilmeisessä lastensuojelun tarpeessa ja lapsen turvaverkko on kunnossa, ei ilmoitusvelvollisuus laukea. Näitä ovat tilanteet, joissa hyväksikäyttö on perheen ulkopuolista, esimerkiksi kertaluontoinen tapaus, asia on vanhempien tiedossa, ja he todellisuudessa kykenevät kantamaan vastuun lapsen suojaamisesta ja tilanteen selvittämisestä. Stakesin vuonna 2003 julkaiseman oppaan mukaan ilmoituskynnys on matala ja ilmoitus on tehtävä, kun sosiaali- tai terveydenhuollon toimipaikassa ilmenee, että on perusteltua syytä epäillä lapsen pahoinpitelyä tai seksuaalista hyväksikäyttöä.²⁷ Ohje on asianmukainen: lähtökohtana on ilmoituksen tekeminen. Lastensuojelun tehtävänä on tämän jälkeen selvittää tarkemmin lastensuojelullisten toimien tarve. Yhteenvetona voi siis todeta, että sekä vanha että uusi laki paitsi oikeuttaa kaikki lapsen tilanteesta huolestuneet tekemään lastensuojeluilmoituksen, myös velvoittaa laissa mainitut ammattihenkilöt ottamaan yhteyttä lastensuojelun viranomaisiin. Tässä vaiheessa ei tarvitse spekuloida mahdollisia jatkotoimia, miten lapsen etu asiaa edelleen hoidettaessa mahdollisesti toteutuu. Tämä on niiden viranomaisten asia, jotka kulloinkin kyseisestä toimenpiteestä ovat vastuussa.

38

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Esimerkki lastensuojeluilmoituksesta

Aineiston tapauksissa, joissa asia tuli esiin muissa kuin hyväksikäytetyn aikuisuudessa tekemissä rikosilmoituksissa, lastensuojeluilmoitus oli varsin suuressa osassa tehty. Esimerkkinä ilmoituksesta on seuraavassa tapaus, jossa lastensuojeluilmoituksen oli tehnyt lastenpsykiatri.

Lapsi (4 v.) oli käynyt äidin yhteydenoton vuoksi lastenpsykiatrian poliklinikalla. Äiti kertoi lastenpsykiatrille kolmesta eri tapahtumasta, jotka olivat saaneet hänet huolestumaan lapsensa tilanteesta. Lastenpsykiatri totesi lastensuojeluilmoituksessaan, että äidin kertomiin asioihin nähden viranomaisten oli syytä olla huolissaan lapsen turvallisuudesta ja pyysi ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin.

Ilmoittaminen käytännössä

Suomalaisessa tutkimuksessa on todettu sosiaali- ja terveydenhuollossa työntekijöiden jättävän usein ilmoituksen tekemättä siitä huolimatta, että se kuuluu heidän velvollisuuksiinsa. Tämän mukaan työntekijät ilmoittavat lastensuojeluviranomaisille hieman yli puolet tietoonsa tulleista epäilyistä. Vaikka epäilyyn olisivat hyvät syyt, tapauksista ei ilmoiteta kuin joka toinen.²⁸ Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan 4/5 työntekijöistä tekee ilmoituksen harkinnanvaraisesti. Yleensä he olivat kokeneita sosiaalityöntekijöitä, jotka luottavat taitoihinsa seksuaalisen hyväksikäytön käsittelyssä. Ne viranomaiset, jotka jättivät aina ilmoituksen tekemättä, olivat kokemattomia. Harkinnanvaraisesti ilmoittavat osoittivat myös epäluottamusta lastensuojeluviranomaisia kohtaan ja arvioivat, että ilmoittamisesta aiheutuisi lapselle suurempia ongelmia kuin ilmoittamatta jättämisestä. Osa ilmoittamatta jättäneistä perusteli menettelyään sillä, että perheen hoitaminen ja auttaminen olisi tullut mahdottomiksi. Tämä viittaa siihen, että auttaminen ja ilmoittamisvelvollisuus koetaan ammattieettisesti ristiriitaisina vaatimuksina.²⁹ Saman havainnon ilmoitusten tekemättä jättämisestä on tehnyt myös eduskunnan oikeusasiamies. Oikeusasiamiehen erilliskertomuksessa eduskunnalle vuodelta 2006 on todettu, että terveydenhuollossa lastensuojeluilmoituksen tekemisen kynnys on korkealla. Myös muut ilmoitusvelvolliset päivähoidon, koulun tai kirkon piirissä tekevät ilmoituksia havaitsemistaan tapauksista hyvin harvoin.³⁰

Asian ilmitulo on kuitenkin perusedellytys lapsen auttamiseksi. Näennäistyöskentely, pitkällinen seurailu tai asian ympärillä

39

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

kiertely eivät anna ratkaisumahdollisuuksia tai tee tilannetta paremmaksi. Tutkijat ovat kiinnittäneet laajemminkin huomiota siihen, että perhekeskeinen orientaatio ja pikemmin vanhemmuuden kuin lapsen suojeleminen estää lapsia saamasta yhteiskunnan apua, tukea ja suojelua silloin, kun he sitä tarvitsevat.³¹ Todennäköisesti ilmoitus jätetään tavallisimmin tekemättä tietämättömyydestä ilmoituksen teon velvollisuudesta tai oman suojautumisen vuoksi, koska ei haluta sekaantua hankaliin lastensuojelujuttuihin. Mikäli ilmoitus jätetään tekemättä, se on väärää itsesuojelua ja lapsen avun tarpeen ohittamista. Avun hakemista ei saa sälyttää lapsen vastuulle, vaan aikuisten tehtävä on puuttua. Toisaalta toki kaikessa viranomaistoiminnassa on käytettävä tervettä järkeä ja vältettävä ylilyöntejä suuntaan tai toiseen. Asianajollinen neuvo ilmoituksen tekemisessä on, että väärän ilmiannon syytösten välttämiseksi ilmoituksessa ei tule väittää tietyn henkilön syyllistyneen lapseen kohdistuneeseen rikokseen. Sen sijaan tulee kertoa omat havainnot ja pyytää lastensuojeluviranomaisia ryhtymään näiden perusteella toimenpiteisiin. Stakesin oppaassa annettu ohjaus lastensuojeluilmoituksen välittömästä tekemisestä perustellussa tilanteessa tulee toivottavasti yhtenäistämään toimintatapoja ja alentamaan lastensuojeluilmoituksen tekemisen kynnystä. Virkamiesten kohdalla ilmoituksen laiminlyöminen tilanteissa, joissa sen tekemisen velvollisuus olisi ollut ilmeinen, voi tulla arvioitavaksi myös virkavastuuna.

40

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

4. Rikosilmoituksen tekeminen

Rikosilmoituksen tekijä

Seuraava vaihe asian rikosprosessiketjussa on rikosilmoituksen tekeminen. Yleensä rikosilmoituksen tekee henkilö, johon rikos kohdistuu, eli asianomistaja. Lapseen kohdistuneissa tapauksissa rikosilmoituksen tekeminen ei kuitenkaan ole yhtä yksioikoinen kysymys. Pieni lapsi ei itse tietenkään voi asiassaan edes toimia. Pääsääntönä lapseen kohdistuneissa tapauksissa on huoltajan tekemä rikosilmoitus. Jutuissa, joissa tekoon epäilty on itse lapsen huoltaja tai läheisessä suhteessa huoltajaan, on tavallista ja ymmärrettävää, ettei ilmoitusta välttämättä tehdä. Usein perheen ulkopuolella ensimmäisten joukossa tiedon lapseen kohdistuneesta väkivalta- tai seksuaalirikoksesta saavat sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaiset. Millainen heidän oikeutensa tai velvollisuutensa on rikosilmoituksen tekemiseen?

4.1 Ilmoitusvelvollisuus

Lähtökohtana on, ettei oikeusjärjestykseemme kuulu yleistä ilmiantovelvollisuutta. Samoin lähtökohta on jokaisen oikeus tehdä ilmoitus tietoonsa tulleesta rikoksesta. Vaikka yleistä ilmiantovelvollisuutta ei ole, rikoslain säännös törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä edellyttää ilmoitusta tietyissä tilanteissa. Rangaistuvastuu seuraa, jos tietää säännökseen sisältyvässä luettelossa mainitun törkeän rikoksen olevan "hankkeilla" eikä rikoksen ollessa vielä estettävissä anna siitä tietoa viranomaiselle tai sille, jota vaara uhkaa. Tällaista ilmoitusta edellyttävä rikos on törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö.³²

Jo tapahtunut rikos

Ilmoitusvelvollisuus ei kuitenkaan koske jo tapahtuneita rikoksia, vaan nimenomaisesti tilanteita, joissa rikos on hankkeilla ja se olisi mahdollista estää ennakolta.³³ Ilmoitusvelvollisuus jo

41

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tapahtuneen rikoksen osalta voi kuitenkin aktualisoitua eräissä tilanteissa. Näitä ovat tapaukset, joissa rikollisen toiminnan jatkuminen voitaisiin estää.³⁴ Tämä tarkoittaa tapauksia, joissa rikoksen voidaan perustellusti päätellä jatkuvan ja päätelmä jatkumisesta tehdään jo toteutuneesta rikoksesta.

Jatkumisen vaara

Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset ovat usein muita kuin kertaluontoisia rikoksia. Ne voivat jatkua vuosia, olla toistuvia ja muuttua tekotavoiltaan yhä vakavammiksi. Aineistossa tällaisia juttuja oli hiukan alle puolet. Teot jatkuivat yhdestä aina neljääntoista vuoteen. Jutuissa kävi myös ilmi, että lähipiirissä niistä usein tiedettiin tai osattiin ainakin jossain määrin epäillä ilman, että epäily olisi johtanut sen kummempaan puuttumiseen tai rikosilmoituksen tekemiseen. Useissa aineiston jutuissa voitiin perustellusti olettaa, että lapseen jo kohdistunut rikos ennakoi myös tulevia vastaavia tekoja. Siten rikoslain edellytykset törkeän rikoksen hankkeilla olosta olisivat ainakin joissain tapauksissa toteutuneet.

Lähiomaisten ilmoittamisvelvollisuus

Vaikka ilmoittamisvelvollisuus tiedossa olevasta törkeästä jatkamisvaaraisesta rikoksesta koskee kaikkia, rangaistusvastuu asiaan puuttumatta jättämisestä ei kuitenkaan koske lähiomaisia. Rikoksen ilmoittamatta jättämisestä ei tuomita rangaistukseen sitä, jonka olisi rikoksen estämiseksi täytynyt antaa ilmi oma puolisonsa, sisaruksensa tai sukulaisensa suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa. Ilmoitusvelvollisuus ei koske myöskään henkilöä, jonka kanssa asuu yhteistaloudessa tai joka on muun henkilökohtaisen suhteen takia läheinen. Tulkinta yhteistaloudesta ja läheisiin suhteisiin rinnastettavista suhteista on laaja. Taustana on ajatus, ettei läheisessä suhteessa tekijään olevilta voida kohtuudella vaatia ilmoittamista poliisille.³⁵

Yhteenvetona voi todeta, että lähisukua ja vanhempia ei voida saattaa rikosoikeudelliseen vastuuseen, vaikka he eivät ilmoita tietensä lapseen kohdistuneesta jatkuvasta rikoksesta viranomaisille. Heitä ei koske myöskään lastensuojelulain ilmoitusvelvollisuus. Sen sijaan heitä koskee sekä lastensuojeluilmoituksen että rikosilmoituksen osalta oikeus tällaisen ilmoituksen tekemiseen.

Sosiaali- ja terveydenhuolto

Entä lapseen kohdistuneesta jatkuvasta väkivalta- tai seksuaalirikoksesta tietoinen sosiaali- ja terveydenhuollon viranomainen ja hänen velvollisuutensa ja oikeutensa rikosilmoituksen tekemi-

42

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

seen? Rikosilmoituksessa asia siirtyy rikosoikeusjärjestelmän piiriin. Siinä kysymys ei enää ole sosiaali- ja terveydenhuollon varsinaisten auttamisjärjestelmien toiminnasta, vaan rikosoikeudellisen vastuun selvittämisestä. Rikosilmoituksen tekemisen oikeuden tai velvollisuuden ongelmana on, että sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisia koskeva lainsäädäntö eroaa toisistaan siltä osin kuin kysymys on oikeudesta rikosilmoituksen tekemiseen: sosiaaliviranomaisten osalta rikosilmoituksen tekemisen oikeudesta on säädetty, mutta terveydenhuollon viranomaisten osalta ei ole.

4.2 Sosiaaliviranomaisten tekemä ilmoitus

Sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain mukaan sosiaaliviranomainen saa antaa salassa pidettävästä asiakirjasta oma-aloitteisesti tiedon poliisille, syyttäjäviranomaiselle tai tuomioistuimelle. Oikeus on tapauksissa, joissa henkilöä epäillään törkeästä rikoksesta, josta rikoslain perusteella on ilmoitusvelvollisuus tai rikoksesta, jonka enimmäisrangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta. Tämä tarkoittaa muun muassa lapsen törkeää seksuaalista hyväksikäyttöä. Sosiaaliviranomaisilla on oikeus tehdä rikosilmoitus myös törkeää tapauskategoriaa lievemmissä tilanteissa, jos ilmoittaminen on välttämätöntä lapsen edun tai erittäin tärkeän yleisen edun vuoksi. Sosiaaliviranomaisten rikosilmoituksen tekemisen oikeus edellä mainitulla perusteella koskee siten kaikkia lapseen epäillyksi kohdistuneita seksuaalirikoksia.

Oikeus tehdä ilmoitus

Lain esitöissä on todettu intressipunninnassa erityistä painoarvoa olevan viranomaisten velvollisuudella suojella aktiivisesti kansalaisia yksityisten henkilöiden toisiinsa kohdistamilta ihmisoikeusloukkauksilta.³⁶ Sosiaali- ja terveysministeriön lain soveltamista koskevassa oppaassa on kuitenkin korostettu, ettei säännös velvoita oma-aloitteiseen toimintaan, vaan ainoastaan oikeuttaa tähän. Oppaassa on todettu sosiaalityöntekijän oma-aloitteisuuden ohjenuoraksi esimerkiksi tilanne, jossa lapseen on kohdistunut törkeää vähäisempi rikos ja huoltajat eivät ryhdy tilanteen

43

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

edellyttämiin toimenpiteisiin.³⁷ Stakesin oppaassa suositus rikosilmoituskynnyksestä on ilmoitus poliisille perustelluista epäilyistä seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä sellaisista pahoinpitelyn epäilyistä, joissa lapselle on aiheutunut vammoja. Ohjeen mukaan ilmoitus voidaan jättää tekemättä vain, jos lapsen etu tai yleinen etu ei sitä vaadi. Tällainen on esimerkiksi tilanne, jossa tekijäksi epäillään alaikäistä ja perhe kykenee suojelemaan lasta. Kuitenkin esimerkiksi toistuvat epäilyt pedofiilin toiminnasta edellyttävät rikosilmoitusta.³⁸

Velvollisuus tehdä ilmoitus

Kirjallisuudessa on katsottu, että rikosilmoituksen tekemisen tulee olla pikemminkin sosiaaliviranomaisen velvollisuus kuin oikeus. Tapauksissa, joissa lääkintähenkilökuntaan kuuluva on katsonut omassa lastensuojeluilmoituksessaan rikosilmoituksen tekemisen aiheelliseksi, se tulee tehdä.³⁹ Kirjallisuudessa on kritisoitu myös Stakesin oppaan 2003 ohjeistusta, jossa ilmoituksen tekemisen kynnys on korotettu liiankin korkealle. Oikeusasiamies on erilliskertomuksessaan aiheellisesti todennut, että sosiaaliviranomaisen rikosilmoitusoikeutta koskeva säännös on kohtuuttoman hankala. Säännös on todella vaikeaselkoinen ja osin se on myös ristiriidassa rikoslain törkeiden rikosten ilmoitusvelvollisuuden kanssa. Oikeusasiamiehen mukaan säännös tulisi muotoilla siten, että viranomaisilla olisi salassapidosta riippumatta oikeus ilmoittaa poliisille ne rikosepäilyt, jotka koskevat lapsiin kohdistuvia väkivaltarikoksia tai seksuaalista hyväksikäyttöä sen eri muodoissa. Samoin tulisi harkita, olisiko tarpeellista säätää sosiaaliviranomaisille joissakin tilanteissa myös velvollisuus ilmoittaa poliisille tällaisista rikosepäilyistä.⁴⁰ Oikeusasiamiehen ehdotus on kannatettava. Lapseen kohdistuneessa rikoksessa ilmoituksen tekemisen tulee pääsäännön mukaan olla sosiaaliviranomaisen velvollisuus, ja tilanteiden, joissa ilmoitusta ei tehdä, erikseen perusteltavia poikkeuksia. Säännöksen ryhdittäminen selkiyttäisi tarpeellisella tavalla sosiaaliviranomaisen menettelytapoja ja turvaisi yhdenvertaisuutta rikosvastuun toteutumisessa.

44

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

4.3 Terveydenhuollon viranomaisten tekemä ilmoitus

Oikeus ja velvollisuus tehdä ilmoitus

Edellä sanottu rikosilmoituksen tekemisen oikeus/velvollisuus koskee siis sosiaaliviranomaisia. Sen sijaan terveydenhuollon viranomaisia kyseinen sosiaalihuollon asiakkaan oikeuksista annettu lainsäädäntö ei koske. Terveydenhuollon viranomaisten rikosilmoituksen tekemisen oikeudesta ei ole vastaavaa lainsäädäntöä. Oikeustieteen piirissä ei kuitenkaan ole yksimielisyyttä siitä, millainen terveydenhuollon rikosilmoituksen tekemisen oikeus on. On katsottu, että kaikilla viranomaisilla on oikeus tehdä rikosilmoitus virassaan havaitsemastaan lapseen kohdistuneesta rikoksesta: lastensuojeluilmoituksen tekeminen tavallaan vain siirtää vastuun jatkotoimenpiteistä sosiaalitoimelle, mutta ei oikeuta terveydenhuollon henkilöstöä jättämään tekemättä rikosilmoitusta.⁴¹ Myös kirjallisuudessa on pidetty tarpeettomana, että terveydenhuollon rikosilmoituksen tekemistä koskee lainsäädännössä lastensuojeluilmoituksen kautta kulkeva mutka ja katsottu, että ilmoittamisvelvollisuus koskee rikoslain törkeitä rikoksia.⁴²

Säännöksien tulkinta

Nykyisiä säännöksiä ja niiden puutetta on tulkittava siten, että terveydenhuollon viranomaisella on sekä oikeus että velvollisuus tehdä asiassa lastensuojeluilmoitus sosiaaliviranomaisille. Tämän jälkeen sosiaaliviranomaisilla on heitä koskevan erityissäännöksen nojalla oma- aloitteinen oikeus tehdä asiassa rikosilmoitus poliisille. Lastensuojeluilmoituksella terveydenhuollon viranomainen on täyttänyt myös velvollisuutensa rikoslain törkeän rikoksen ilmoittamisesta.

Terveydenhuoltoa koskee siis sääntövaje, joka tulee korjata lainsäädäntötoimin. Jotta terveydenhuollon viranomaisille voitaisiin perustellusti antaa ohje rikosilmoituksen tekemisestä, tästä tulisi siten selkeästi säätää sosiaaliviranomaisia vastaavalla tavalla. Tällaiseen lain tulkintaan perustuvat myös Stakesin oppaassa annetut toimintasuositukset.⁴³

45

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

4.4 Rikosilmoituksen tekemisen kynnys

Epäilyn riittävyys

Millainen epäily sitten riittää rikosilmoituksen tekemiseen? Esitutkinnan aloittamisen edellytys on, että epäilyn tueksi on esitetty jotain konkreettista. Pelkkä ylimalkainen epäily ei tähän riitä. Tämä vaatimus heijastuu myös rikosilmoituksen tekemiseen. Rikosilmoituksen perusteena tulee siten olla epäily, joka perustuu johonkin konkreettiseen. Tavallisimmin perusteena on lapsen kertomus tai muut yksilöidyt havainnot. Perusteena voivat joskus olla myös erittäin perusteellisesti pohditut lapsen oireet, joiden selitysvaihtoehtoina tulee kuitenkin ottaa huomioon myös muut mahdolliset tekijät. Tapauksissa, joissa kriteerit toteutuvat ja konkreettista taustaa ilmoitukselle on, ilmoitus tulee tehdä.

Seurustelutyyppinen suhde

Tilanteissa, joissa kysymys on lähellä suojaikärajaa olevasta nuoresta ja hänen seurustelutyyppisestä suhteestaan itseään vanhempaan henkilöön, rikosilmoituksen tekemisestä tulee keskustella nuoren ja hänen vanhempiensa kanssa. Keskusteleminen ei välttämättä kuitenkaan tarkoita, että ilmoitusta ei nuoren tai vanhempien vastustamisen vuoksi tehtäisi. Tämä ajatustapa sisältyykin Stakesin ohjeistukseen. Pääsääntönä näissäkin tilanteissa on rikosilmoituksen tekeminen. Jos rikosilmoitusta ei tehdä, se tulee perustella erikseen.

Tyypillinen rikosilmoitus

Aineistossa nykyistä "marssijärjestystä" lastensuojeluilmoituksen ja rikosilmoituksen tekemisestä oli viranomaisten tekemissä rikosilmoituksissa noudatettu. Tyypillinen tapa merkitä rikosilmoitus oli seuraava:

Terveystarkastuksessa tuli esille seikkoja, joiden perusteella on syytä epäillä, että 4–7-vuotiaat A ja B olivat joutuneet seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Lasten kertoman mukaan X oli ollut mukana alastonleikissä lasten kanssa sängyssä ja suihkussa useita kertoja ja kosketellut heitä seksuaalisesti. Tiettävästi lapsia oli valokuvattu ja valokuvia oli edelleen X:n asunnolla.

Tapauksissa, joissa lastensuojeluilmoitusta ei ollut, lapsi teki yhdessä vanhempiensa kanssa rikosilmoituksen usein suoraan poliisille. Asianomistajan itse aikuisuudessa tekemissä rikosilmoituksissa ilmoitus oli yleensä merkitty siten, että jutun tapahtumatiedoista mainittiin tekoaika ja asianomistajan ikä sekä syy siihen,

46

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

miksi rikosilmoitus oli tehty vasta vuosien kuluttua teoista. Tyypillinen merkintätapa oli seuraava:

A ilmoitti, että hän oli joutunut lapsuudessaan isäpuolensa sukupuolisen hyväksikäytön kohteeksi. Nykyisin 24-vuotias A oli vasta aikuisena pystynyt kertomaan tapahtumasta äidilleen. Äidin ja isäpuolen suhde oli tämän jälkeen katkennut ja isäpuoli oli muuttanut pois yhteisestä kodista.

Rikosilmoitusten määrät

On pääteltävissä, että kynnys rikosilmoituksen tekemiseen lapseen kohdistuneiksi epäillyissä tapauksissa on viime aikoina alentunut. Tähän viittaavat vuosina 2002–2006 poliisille tehdyt rikosilmoitukset lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista. Trendi antaa aiheen uskoa, että Stakesin oppaassa vuonna 2003 annettu ohjeistus menettelylinjoista on omaksuttu kentällä.⁴⁴

│tammi- │tammi- │tammi- │tammi- │tammi-

│maaliskuu│maaliskuu│maaliskuu│maaliskuu│maaliskuu

│2002 │2003 │2004 │2005 │2006

─────────────┼─────────┼─────────┼─────────┼─────────┼─────────

Lapsen │ 141 │ 153 │ 157 │ 247 │ 262

seksuaalinen │ │ │ │ │

hyväksikäyttö│ │ │ │ │

Muutos% │ + 25 % │ + 9 % │ + 3 % │ + 57 % │ + 6 %

47

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

5. Lapsen edustaminen ja avustaminen rikosprosessissa

Huoltaja edustajana ja rinnakkainen puhevalta

Alaikäisen, alle 18-vuotiaan, lakimääräisinä edustajina ja edunvalvojina toimivat yleensä hänen huoltajansa. Huoltaja edustaa lasta myös tämän henkilöä koskevissa asioissa, jollei siitä ole toisin säädetty. Tämä merkitsee, että alaikäisen asiassa puhevaltaa käyttää, eli asiaa koskevia vaatimuksia esittää huoltaja tai muu laillinen edustaja. Kuitenkin vajaavaltaisella, joka on täyttänyt 15 vuotta, on huoltajansa tai muun laillisen edustajansa kanssa rinnakkainen puhevalta henkilöään koskevassa tai muuten henkilökohtaista etuaan ja oikeuttaan koskevassa asiassa. Sama 15-vuotiaan alaikäisen rinnakkainen puhevalta on todettu myös syytepyynnön esittämisen osalta oikeudenkäynnistä rikosasioissa koskevassa laissa. Tämän mukaan 15 vuotta täyttäneellä alaikäisellä on huoltajan tai muun laillisen edustajan ohella oikeus itsenäisesti tehdä syyttämispyyntö hänen henkilöönsä kohdistuneesta rikoksesta.

5.1 Huoltajan ja lapsen eturistiriita

Edunvalvoja

Lapsen ja huoltajan mielipiteet ja edut saattavat kuitenkin olla lapsen henkilöä koskevassa asiassa ristiriidassa keskenään. Tilanteessa, jossa lapsen ja hänen huoltajansa välillä on tällainen eturistiriita, lapselle voidaan määrätä edunvalvoja käyttämään huoltajan sijasta puhevaltaa lapsen asiassa. Sosiaalihuollon viranomaiselle on säädetty oikeus toimia lapsen ja huoltajan välisessä ristiriitatilanteessa. Säännöksen mukaan tilanteessa, jossa alaikäisen henkilöä koskevassa yksittäisessä sosiaalihuollon asiassa on perusteltu syy olettaa, ettei huoltaja voi puolueettomasti valvoa lapsen etua, sosiaaliviranomaisen tulee tehdä edunvalvojan mää-

48

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

räämistä koskeva hakemus käräjäoikeudelle tai ilmoitus maistraatille. Edellytyksenä toimenpiteelle on sen merkitys alaikäisen edun turvaamiseksi. Näissä tilanteissa alaikäisen oma toivomus ja mielipide on iän ja kehitystason edellyttämällä tavalla selvitettävä ja otettava huomioon.

Eturistiriitatilanteet

Säännöksen soveltamista ohjaavan sosiaali- ja terveysministeriön oppaan mukaan säännöksen tarkoittama eturistiriita on, kun objektiivisesti arvioiden on aihetta olettaa, ettei huoltaja voi puolueettomasti valvoa lapsen etua. Laillisen edustajan puolueettomuus vaarantuu ainakin silloin, kun vastapuolena on hän itse tai hänen puolisonsa tai muu läheinen henkilö. Eturistiriita on käsillä esimerkiksi silloin, kun huoltajan tai hänelle läheisen henkilön epäillään pahoinpidelleen lasta tai käyttäneen häntä seksuaalisesti hyväksi.⁴⁵ Stakesin oppaassa suositellaan, että perhepiirissä lapseen kohdistuneissa seksuaalirikoksissa ja pahoinpitelyissä edunvalvojan tarve harkittaisiin aina. Määräys haetaan, jos käy ilmi, että vanhemmat eivät halua toimia lapseen kohdistuneessa vakavassa tapauksessa tai jos he syyttelevät toinen toisiaan.⁴⁶ Ongelmana edunvalvojan määräämisessä on vaikeus löytää tehtävään soveltuvia henkilöitä. Pulmana on myös ollut, ettei edunvalvojan palkkioista ja korvauksista aikaisemmin säädetty mitään.⁴⁷ Vuoden 2008 alusta voimaantulevassa lastensuojelulaissa tämäkin asia on korjattu. Palkkiosta ja kustannuksista vastaa kunta, joka on vastuussa lastensuojelun järjestämisestä.⁴⁸

5.2 Edunvalvojan määrääminen

Perusteet määräämiselle Uudistuvassa lastensuojelulaissa edunvalvojan käyttämistä lisätään ja edunvalvojan määräämistä koskee erityissäännös. Lain mukaan lapselle voidaan määrätä edunvalvoja käyttämään huoltajan sijasta lapsen puhevaltaa, jos on perusteltu syy olettaa, ettei huoltaja voi puolueettomasti valvoa lapsen etua ja edunvalvojan määrääminen on tarpeen asian selvittämiseksi tai muutoin lapsen edun turvaamiseksi.⁴⁹ Tapausaineistossa edunvalvojan (aikaisemman lain uskotun miehen) määräystä oli haettu vain hyvin harvoissa jutuissa. Mää-

49

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

räyksiä oli ainoastaan 4 %:ssa, vaikka 36 %:ssa kyseessä oli lähipiirissä tapahtunut hyväksikäyttö. Kaikissa jutuissa edunvalvojana toimi lakimies, asianajaja tai yleinen oikeusavustaja. Kaikissa tapauksissa edunvalvoja oli määrätty myös lapsen oikeudenkäyntiavustajaksi ja heille maksettiin korvaus valtion varoista.

Ongelmia lapsen edustamisessa

Lapsen edustaminen ja puhevallan käyttämisen oikeus on etenkin lapsen huostaanoton tapauksissa osoittautunut joissain tilanteissa tuomioistuimelle vaikeaksi kysymykseksi. Esimerkkinä tästä seuraavassa tapaus, jossa pohdittiin huostaan otetun lapsen puhevallan käyttämistä:

Lapsi oli sosiaalilautakunnan huostassa ja käo:n mukaan sosiaalilautakunnalla oli puhevalta asiassa. Oikeuden mukaan lapsen äidillä sen sijaan ei ollut puhevaltaa lapseen kohdistuneessa rikoksessa. Koska sosiaalilautakunta ei ollut ilmoittanut rikosta syytteeseen pantavaksi, asia jätettiin tutkimatta. Hovioikeus totesi, ettei lapsen huolto siirry huostaanoton yhteydessä sosiaalilautakunnalle. Huostaanottotapauksessa sosiaalilautakunnalla on päätösvalta vain huostaan otetun lapsen hoidosta, kasvatuksesta, valvonnasta ja muusta huolenpidosta sekä olinpaikasta. Huostaan otetun lapsen huolto sen sijaan pysyy edelleen huoltajalla, paitsi jos tuomioistuin tehdystä hakemuksesta on muuttanut sen. Lain mukaan alaikäisen henkilöön kohdistuneen rikoksen johdosta oikeus syyttämispyynnön esittämiseen on vajaavaltaisen huoltajalla tai muulla laillisella edustajalla. Koska äiti oli esittänyt syyttämispyynnön asianomistajarikoksille säädetyssä määräajassa, käräjäoikeuden olisi tullut tutkia syyte.

Edunvalvojan päätösvalta

Kuten edellä olevasta käy ilmi, huostaanotto ei syrjäytä huoltajan oikeuksia eikä puhevalta lapsen asiassa siirry huoltajalta. Edunvalvojan määräys ei myöskään vie huoltajan asemaa tai määräysvaltaa, mutta antaa edunvalvojalle oikeuden päätösvaltaan tietyissä edunvalvojan määräyksessä todetuissa asioissa. Jotta edunvalvojan määräyksestä saataisiin konkreettista hyötyä ja voitaisiin ehkäistä toimivaltaristiriidat huoltajien kanssa, edunvalvojan hakemuksessa ja päätöksessä tulee yksilöidä ne oikeudet ja valtuudet, jotka edunvalvojalle annetaan. Tarpeellisia edunvalvojan toimivaltuuksia ovat oikeus tehdä rikosilmoitus, esittää syyttämispyyntö, antaa suostumus lapsen somaattiseen ja psykologiseen tutkimukseen sekä kuulusteluun. Uudistuvan lastensuojelulain 28 §:n nojalla lapsen tutkiminen voidaan ristiriitatilanteessa huoltajien kanssa käynnistää myös sosiaaliviranomaisten toimesta.

50

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Sosiaalihuollon johtavan viranhaltijan tai hänen määräämänsä viranhaltijan päätöksellä voidaan hakea hallinto-oikeudelta lupaa lapsen tutkimuksen toimittamiseen.

Oikeudenkäyntiavustajan määräys

Mikäli edunvalvoja on lakimies ja hän toimii samalla lapsen oikeudenkäyntiavustajana tuomioistuimessa, tulisi myös tästä olla erillinen määräys. Oikeudenkäyntiavustajan määräys ei anna valtuuksia päättää lapsen puolesta edunvalvojan (huoltajan) päätettävissä olevista asioista ja oikeudenkäyntiavustajan määräys puolestaan takaa avustajan oikeuden palkkioon valtion varoista. Yhtä lailla on kuitenkin mahdollista, että edunvalvojana ja oikeudenkäyntiavustajana toimivat eri henkilöt, jolloin edunvalvojaksi voidaan määrätä esimerkiksi lastensuojelun viranomainen ja lapsen oikeudenkäyntiavustajaksi julkinen oikeusavustaja tai asianajaja.

5.3 Oikeudenkäyntiavustaja ja tukihenkilö

Edellytykset määräämiselle

Asianomistajalla on oikeus taloudellisesta asemasta riippumattomaan valtion varoista määrättävään oikeudenkäyntiavustajaan ja tukihenkilöön seksuaalirikoksissa. Seksuaalirikoksissa tuomioistuin voi määrätä asianomistajalle oikeudenkäyntiavustajan esitutkintaan. Lisäksi oikeus oikeudenkäyntiavustajaan on oikeudenkäynnissä, kun asianomistajalla on vaatimuksia virallisen syyttäjän ajamassa asiassa. Edellytyksenä on, ettei sitä erityisestä syystä pidetä tarpeettomana. Tukihenkilö voidaan määrätä sellaiselle seksuaalirikoksen asianomistajalle, jota kuullaan henkilökohtaisesti ja jonka voidaan katsoa tarvitsevan tukea.

Tehtävät

Oikeudenkäyntiavustajan tehtävä on asianomistajan juridisista intresseistä huolehtiminen. Hänen tulee niin pian kuin mahdollista neuvotella päämiehensä kanssa ja valmistella hänen avustamistaan sekä ryhtyä sellaisiin toimenpiteisiin, joita tämän oikeuksien valvominen vaatii. Tukihenkilön tehtävänä on taas toimia esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä asianomistajan henkilökohtaisena tukena ja auttaa häntä asian käsittelemiseen liittyvissä kysymyksissä. Seksuaalirikoksissa uhri – etenkin lapsi – on usein henkisen tuen tarpeessa riippumatta siitä, millaisia vaatimuksia asiassa esitetään. Lapsen tukemiseen keskittyvä erillinen tukihen-

51

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

kilö on tapauksissa välttämätön, sillä oikeudenkäyntiavustajan ei voi edellyttää huolehtivan asianomistajan oikeudellisten etujen valvomisen lisäksi myös lapsen henkisestä tukemisesta.

Tarve kumpaankin uhriavustajaan

Aikaisemmin oikeudenkäyntiavustaja ja tukihenkilö olivat vaihtoehtoisia ja asianomistajalle ei voitu määrätä tukihenkilöä, jos hänelle määrättiin oikeudenkäyntiavustaja. Käytännössä tämä johti siihen, että lain tarkoittamia tukihenkilöitä ei ole juuri määrätty. Määräyksiä on jouduttu myös peruuttamaan ja lakkauttamaan tukihenkilön määräys, kun asiassa on esitetty vahingonkorvausvaatimuksia, sillä tällöin asianomistajalla on oltava oikeudenkäyntiavustaja.⁵⁰ Teoksen tapausaineisto ajoittuu siihen ajankohtaan, jolloin uhriavustajat olivat vaihtoehtoisia. Asianomistajilla oli tästä huolimatta jutuissa usein tukenaan rikosprosessin eri vaiheissa henkilö, joka oli lapsen entuudestaan tuntema lastensuojelun viranomainen tai lapsen läheinen henkilö. Tämä osoittaa selkeästi, että lapsilla on välttämätön tarve sekä tukihenkilöön että oikeudenkäyntiavustajaan. Virallisia lain tarkoittamia tukihenkilöitä oli aineiston tapauksissa määrätty ainoastaan muutamassa jutussa. Sen sijaan oikeudenkäyntiavustaja oli lähes jokaisessa jutussa. Eräässä tapauksessa asianomistajalle oli jopa vastoin voimassa olleen lain säännöstä määrätty sekä tukihenkilö että oikeudenkäyntiavustaja, minkä vuoksi vastaajaa ei velvoitettu korvaamaan valtiolle tukihenkilölle valtion varoista maksettua palkkiota.

Edellytyksenä omat vaatimukset

Edellytys oikeudenkäyntiavustajan määräämiselle on, että asianomistajalla on vaatimuksia asiassa. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että asianomistajan vain yhtyessä virallisen syyttäjän ajamaan syytteeseen tarvetta ja oikeutta oikeudenkäyntiavustajaan ei ole.⁵¹ Toisaalta on katsottu, ettei lain sanamuoto aseta estettä määrätä oikeudenkäyntiavustajaa: asianomistajalla on tällöinkin vaatimus, joka on sama kuin syyttäjän. Hän voi haluta itse valvoa omaa etuaan jutussa esimerkiksi todistajankuulusteluissa tai varata mahdollisuuden myöhemmin esitettäviin vahingonkorvauksiin.⁵² Laki ei aseta näissäkään tilanteissa estettä oikeudenkäyntiavustajan määräämiselle. Sen sijaan tapauskohtaisesti avustaja voi osoittautua tarpeettomaksi. Käytännössä tällainen tilanne on kuitenkin lähinnä teoreettista saivartelua, sillä tapauk-

52

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

sissa esitetään yleensä aina asianomistajan omia vaatimuksia, tavallisimmin vahingonkorvausvaatimus.

Virallisen syyttäjän ajama asia

Sen sijaan ongelmallisempi rajoitus uhriavustajan saamiselle on edellytys virallisen syyttäjän ajamasta asiasta. Rajauksen syyksi on arveltu halua rajoittaa asianomistajien nostamia syytteitä ja sitä, että asianomistajilla on varallisuudestaan riippuen mahdollisuus maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain mukaiseen avustajaan.⁵³ Seksuaalirikoksissa rajoitus tulee kuitenkin esiin tilanteissa, joissa syyttäjä on päätynyt puuttuvan näytön perusteella syyttämättäjättämispäätökseen ja asianomistaja toissijaisen syyteoikeuden nojalla nostaa syytteen. Näissä tilanteissa asianomistajalla ei ole siis oikeutta tukihenkilöön ja oikeudenkäyntiavustajaan. Kuitenkaan asianomistajan henkisen tuen ja oikeudellisen avun tarve ei liene vähäisempi verrattuna tilanteisiin, joissa virallinen syyttäjä on nostanut syytteen. On perusteltua ajatella, että seksuaalirikoksissa uhrin oikeuden uhriavustajaan tulisi koskea virallisen syyttäjän ajamien syytteiden lisäksi yhtäläisesti myös asianomistajan itse ajamia syytteitä.

Viranomaisten tiedottaminen

Lainsäätäjä on pyrkinyt tekemään oikeudenkäyntiavustajan ja tukihenkilön määräämisen asianomistajalle vaivattomaksi. Lähtökohtana on, että viranomaiset tiedottavat oma- aloitteisesti asianomistajalle hänen oikeudestaan uhriavustajaan. Asianomistajalle on ennen kuulustelua ilmoitettava, kun hänelle voidaan määrätä oikeudenkäyntiavustaja ja/tai tukihenkilö. Sen varmistamiseksi, että asianomistaja saa tiedon hänelle kuuluvasta edusta, tätä koskeva merkintäkohta on painettu myös asianomistajan kuulustelupöytäkirjapohjaan asiana, josta ennen kuulustelua tulee ilmoittaa asianomistajalle.

Viranomaisten oma-aloitteinen toiminta

Myös viranomaisten oma-aloitteinen toiminta tukihenkilön ja oikeudenkäyntiavustajan määräämisessä on mahdollista. Syyttäjä tai tutkinnanjohtaja voi tehdä tuomioistuimelle esityksen uhriavustajan määräämiseksi. Käytännössä poliisi ottaa yhteyttä asianajajaan tapauksissa, joissa ei tässä vaiheessa ole avustajaa. Tämän jälkeen avustajanmääräyksen tuomioistuimelta hakee avustaja asianomistajan valtuuttamana. Tuomioistuin voi myös omasta aloitteestaan määrätä asianomistajalle uhriavustajan. Tämä ei yleensä ole kuitenkaan tarpeellista, sillä asianomistajan avusta-

53

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

janmääräys on yleensä hoidettu jo ennen oikeudenkäynnin alkamista.⁵⁴

Lapsen tukihenkilöt

Lapsella saattaa siten ainakin periaatteessa olla rikosprosessissa tukenaan ja apunaan varsin monia henkilöitä: huoltajana oma vanhempi, edunvalvoja käyttämässä päätäntävaltaa lapsen ja vanhemman eturistiriidan kysymyksissä, tukihenkilö lapsen henkisenä tukena ja oikeudenkäyntiavustaja hoitamassa lapsen oikeudellisia intressejä. Useimmiten roolit kuitenkin yhtyvät ja edunvalvojana ja oikeudenkäyntiavustajana on sama henkilö. Useimmissa tapauksissa huoltajan ja lapsen välillä ei myöskään ole eturistiriitaa eikä siten edunvalvojan tarvetta ja lapsen henkisenä tukena ja hänen puhevaltansa käyttäjänä toimii usein hänen oma huoltajansa.

54

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

6. Esitutkinta

6.1 Esitutkinnan ratkaiseva rooli

Edellytys esitutkinnan aloittamiselle

Ennen kuin esitutkintaa aloitetaan, tulee antaa vastaus kysymykseen, onko syytä epäillä, että rikos on tehty. Edellä rikosilmoituksen tekemistä koskevassa jaksossa otettiin kantaa siihen, millaisissa tilanteissa sosiaaliviranomaisilla on aihe tehdä rikosilmoitus lapseen kohdistuneeksi epäillystä rikoksesta. Tämän peilikuvana voi todeta, millaisissa tilanteissa ilmoitus johtaa esitutkinnan aloittamiseen. Oleellista on, että tällöin ei vielä tiedetä, onko rikos tapahtunut eikä sitä tässä vaiheessa tarvitsekaan tietää. Siitä huolimatta epäilyn perustana tulee olla jotain konkreettista: pelkästään yleisluontoiset mihinkään kiinnittymättömät epäilyt eivät esitutkinnan aloittamiseen riitä.

Rikoksen vanhentuminen

Esitutkinnan aloittamisen edellytyksenä joudutaan ottamaan kantaa myös rikoksen syyteoikeuteen. Tapauksissa, joissa rikoksen syyteoikeus on selvästi vanhentunut, esitutkinta voidaan lopettaa tai jättää toimittamatta. Lapseen kohdistuneissa rikoksissa tämä tulee ajankohtaiseksi usein, sillä rikokset tulevat monesti ilmi vasta pitkän ajan kuluttua. Rikoksen vanhentumiseen liittyvät kysymykset lapsiin kohdistuvissa rikoksissa ovat monimutkaisia. Omapiirteisen problematiikkansa juttuihin tuo, että ennen vuotta 1999 voimassa olleessa rikoslaissa lapseen kohdistuva haureus ja rikoksen törkeä tekomuoto olivat asianomistajarikoksia. Näissä asianomistajan tuli syyteoikeuden menettämisen uhalla tehdä syytepyyntö vuoden kuluessa rikoksesta tiedon saamisesta. Nykyisin voimassa olevan lain aikana tapahtuneissa rikoksissa vastaavaa vaatimusta ei ole, sillä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on virallisen syytteen alainen rikos.

Vanha rikoslaki

Vielä pulmallisemmaksi vanhan rikoslain mukaisten tapausten syyteoikeus tulee kysyttäessä, miten syytepyynnön esittämi-

55

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

sen vaatimukseen vaikuttaa 15-vuotiaan alaikäisen rinnakkainen syyteoikeus huoltajansa kanssa. Vanhan lain syyteoikeuden pulmat eivät pääty vielä näihinkään kysymyksiin. Tapaukset ovat asianomistajaominaisuuden lisäksi nimittäin syyteoikeuden "välitilatapauksia". Tilanteessa, joissa erittäin tärkeä yleinen etu vaatii, ne "muuttuvat" virallisen syytteen alaisiksi rikoksiksi. Siten asianomistajarikoksena vanhentunut juttu saattaa tästä huolimatta olla virallisen syytteen alainen ja syyte tulla nostettavaksi rikoksen yleisen vanhentumisajan puitteissa. Esitutkinnassa tulee siten selvittää, olisiko jutussa asianomistajan syytepyynnön vanhentumisesta huolimatta tällaisia syyteoikeuden perustavia tekijöitä.

Esitutkinnan roolit

Esitutkinnan tehtäviksi voidaan kiteyttää rikoksen selvittäminen, toimiminen syyteharkinnan perusteena ja oikeudenkäynnin valmisteluna. Lapsiin kohdistuvissa rikoksissa nämä esitutkinnan roolit korostuvat. Pääasiallinen näyttö jutuissa on lapsen kertomus, ja se hankitaan esitutkinnassa. Lapsen kuulustelun toteuttamiseen liittyy monia sekä kuulemisen sisältöön että kuulustelun tekniikkaan liittyviä erityisvaatimuksia. Sisällölliset vaatimukset liittyvät syyttäjän väittämistaakkaan. Tämä tarkoittaa, että kuulustelussa on saatava tarpeellinen selvitys niistä seikoista, joista rikos muodostuu. Etenkin pienimpien lasten kohdalla kuulustelutekniikkaan liittyy erityisvaatimuksia, jotka edellyttävät lapsen kehitysvaiheen ymmärtämistä ja erityisosaamista.

Lapsen kuulustelun merkitys

Kuulustelun merkitystä rikosasian valmisteluna korostaa, että pääsääntöisesti alle 15-vuotiaita ei kuulla henkilökohtaisesti pääkäsittelyssä. Esitutkinnassa taltioitu kertomus voidaan hyväksyä oikeudenkäyntiaineistoksi ja taltiointi korvaa tuomioistuimessa todistelutarkoituksessa välittömästi tapahtuvan kuulemisen. Tämä merkitsee samalla, että osa pääkäsittelyssä tapahtuvaa oikeudenkäyntiä, eli asianomistajan todistelutarkoituksessa tapahtuva kuuleminen, siirtyy pääkäsittelystä esitutkintavaiheeseen. Siten vastuu menettelytapojen asianmukaisuudesta ja siitä, että epäillyn henkilön puolustautumisen oikeuksista huolehditaan, jää esitutkinnan vastuulle.

"Ei järkevää epäilyä" - näyttökynnys asettaa esitutkintaan myös omat vaatimuksensa. Esitutkinnassa ei voida keskittyä vain päähypoteesin todentamiseen, vaan jutussa on hankittava selvitys

56

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

myös vaihtoehtojen poissulkemiseksi. Esitutkinnan vaativana tehtävänä on toimia valmisteluna, jossa huolehditaan hankitun näytön luotettavuudesta, riittävyydestä ja hyödynnettävyydestä. Seuraavassa paneudutaan lapseen kohdistuneen seksuaalirikoksen syyteoikeuden vanhentumiseen ja esitutkinnan toimittamiseen.

6.2 Syyteoikeus esitutkinnan toimittamisen edellytyksenä

6.2.1 Rikoksen vanhentuminen

Esitutkinta lopetetaan saattamatta asiaa syyttäjän harkittavaksi, jos tutkinnassa on käynyt selville, ettei rikosta ole tehty tai asiassa ei voida nostaa ketään vastaan syytettä. Oikeuskirjallisuuden mukaan tämä tarkoittaa, ettei esitutkintaa toimiteta tapauksissa, joissa rikoksen syyteoikeus on selvästi vanhentunut. Lisäperusteena on, ettei tutkimiseen ole muutakaan erityistä perustetta. Tällainen voisi olla esimerkiksi yleinen etu.⁵⁵ Tapauksissa, joissa lapseen kohdistuneen seksuaalirikoksen syyteoikeus on selvästi vanhentunut, on tuskin löydettävissä sellaista yleisen edun mukaista syytä, jonka vuoksi rikos tulisi tutkia.

Rikoksen vanhentumisajat

Syyteoikeuden vanhentumisaika on porrastettu rikoksesta säädetyn enimmäisrangaistuksen mukaan neljään luokkaan. Syyteoikeus vanhentuu kahdessakymmenessä vuodessa, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vankeutta yli kahdeksan vuoden ja kymmenessä vuodessa, jos ankarin rangaistus on yli kaksi vuotta ja enintään kahdeksan vuotta vankeutta. Viidessä vuodessa syyteoikeus vanhentuu, jos ankarin rangaistus on yli vuosi ja enintään kaksi vuotta vankeutta, ja kahdessa vuodessa, jos ankarin rangaistus on enintään vuosi vankeutta tai sakkoa.

Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön (lapseen kohdistuneen haureuden) yleinen syyteoikeuden vanhentumisaika on kymmenen vuotta. Törkeän tekomuodon syytteeseenpano on vanhentu-

57

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

nut, jos syytettä ei ole nostettu kahdessakymmenessä vuodessa. Uusimmissa, 1.1.2006 jälkeen tapahtuneissa rikoksissa vanhentumisaikaa on jatkettu siten, että syyteoikeus vanhentuu aikaisintaan, kun asianomistaja täyttää 28 vuotta. Tämä säännös ei kuitenkaan vaikuta ennen vuotta 2006 tapahtuneisiin rikoksiin, joten tällä uudistuksella ei tule olemaan käytännön merkitystä vielä pitkään aikaan.

Toistuvien rikosten vanhentuminen

Oman pulmansa lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapausten vanhentumiseen aiheuttaa kysymys vanhentumisen alkamisesta. Syyteoikeuden vanhentumisaika lasketaan rikoksen tekopäivästä. Lapseen kohdistuneet seksuaalirikokset ovat tyypillisesti toistuvia tekoja. Siten tulee usein pohdittavaksi, muodostaako kukin yksittäinen teko oman itsenäisesti vanhenevan rikoksen vai muodostavatko kaikki osateot yhdessä rikoksen, joka vanhenee kokonaisuutena.

Vanhentumisen alkaminen

Oikeuskäytännön valossa voi sanoa, että lapsiin kohdistuneissa seksuaalirikoksissa saman henkilön samaan lapseen pidemmälläkin aikajaksolla kohdistamat toistuvat seksuaalirikokset katsotaan yhdeksi rikokseksi, joiden vanhentuminen alkaa viimeisestä osateosta. Tätä kuvaavat seuraavat tapausaineiston perustelut, joissa esitettiin väite syyteoikeuden vanhentumisesta vanhimpien osatekojen osalta:

1) HO: Osa asianomistajiin kohdistuneista syytteen mukaisista teoista on tapahtunut jo yli kymmenen vuotta ennen haasteen tiedoksiantoa, osa teoista vasta myöhemmin. "Rangaistus tulee tuomita kaikista syytteessä tarkoitetuista teoista."

2) HO: Jutussa törkeiksi katsotut teot olivat jatkuneet vuodesta 1979 aina vuoteen 1987. Juttu tuli vireille vuonna 2002. "Menettely muodostaa yhden rikoksen, joka koostuu useasta osateosta. Tällaisen rikoksen vanhentumisaika alkaa viimeisestä osateosta. Sen vuoksi syyteoikeus ei ole rikoslain 8 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla vanhentunut."

Vanhentumista koskeva kysymys ei kuitenkaan yleisen vanhentumisenkaan osalta ole aivan yksiselitteinen asia. Kysymys vanhentumisen katkeamisesta riippuu edellä mainituin tavoin rikoksen yksilöimisestä. Esimerkkinä yleisestä vanhenemistulkinnasta

58

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

poikkeava tapaus, jossa rikos vanhimpien osatekojen osalta katsottiin vanhentuneeksi.

Syyttäjä vaati rangaistusta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Teot olivat toistuvia ja tekosarjassa ei ollut mitään katkoja. Käräjäoikeus ja hovioikeus katsoivat rikoksen vanhimmat osateot vanhentuneiksi ja totesivat, että jokainen osateko vanhentuu erikseen.

Tästä päälinjasta poikkeavasta ratkaisusta voinee päätellä, että lapsen seksuaalisen hyväksikäytön toteaminen vanhentuneeksi on jokseenkin harvoin "kristallinkirkkaan" selvä asia. Samaan viittaa apulaisvaltakunnansyyttäjän päätös, jossa todettiin, että tilanne lapseen kohdistunutta haureutta koskevassa jutussa ei vanhentumisen osalta ollut niin yksiselitteinen, että poliisi olisi voinut tehdä päätöksen tutkinnan lopettamisesta. Sen sijaan: "poliisin olisi tullut toimittaa esitutkinta siinä laajuudessa kuin syyteoikeuden vanhentuminen olisi edellyttänyt ja tullut saattaa syyteoikeus syyttäjän ratkaistavaksi". Esitutkinnassa voi pitää ohjeena, että syyteoikeus on selvästi vanhentunut ainakin niissä tapauksissa, joissa törkeän rikoksen yleinen vanhentumisaika viimeisestä osateosta on kulunut.

6.2.2 Asianomistajan syyttämispyyntö ennen vuotta 1999 tapahtuneissa rikoksissa

Virallisen syyttäjän syyteoikeus määräytyy sen lain mukaan, joka on voimassa syytettä nostettaessa. Virallinen syyttäjä ei kuitenkaan saa ilman asianomistajan syyttämispyyntöä nostaa syytettä aikaisemman lain voimassa ollessa tehdystä rikoksesta, "josta syyttäjä tuon lain mukaan ei saanut nostaa syytettä ilman sellaista pyyntöä, vaikka uuden lain mukaan pyyntöä ei edellytetä".

Asianomistajarikoksen ominaisuus

Säännös tarkoittaa, että aikaisemman lain mukainen asianomistajarikos säilyttää asianomistajarikoksen ominaisuutensa, vaikka se myöhemmässä lain muutoksessa olisikin muuttunut virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi. Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten kohdalla on käynyt juuri näin: voimassa olevan rikoslain mukaan lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on virallisen syytteen alainen rikos. Taas ennen vuotta 1999 tapahtuneet lapsiin

59

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

kohdistuneet seksuaalirikokset (lapseen kohdistuva haureus ja törkeä lapseen kohdistuva haureus), ovat asianomistajarikoksia.

Asianomistajarikosten syyteoikeuskysymysten esiin ottaminen voi tuntua käytännön kannalta enää turhalta siirtymäajan kysymykseltä. Näin ei kuitenkaan ole, sillä lapseen kohdistuvat rikokset tulevat usein ilmi pitkän ajan kuluttua. Vanhan lain aikaiset tapaukset voivat tulla ratkaistaviksi vielä pitkään.

Edellytyksenä syyttämispyyntö

Voimassa olevan lain aikaisiin (vuoden 1999 jälkeen tapahtuneisiin) tekoihin ei liity erityisempiä syyteoikeuden ongelmia rikoksen syyteoikeuden kytkeytyessä yksiselitteisesti rikoksen yleiseen vanhentumisaikaan. Sen sijaan virallisen syyttäjän toimivalta vanhan lain aikaisissa rikoksissa on huomattavasti pulmallisempi: syyteoikeus näissä edellyttää nimittäin, että asianomistaja on esittänyt syyttämispyynnön yhdessä vuodessa siitä päivästä, jolloin hän sai tiedon rikoksesta ja sen tekijästä. Asianomistajarikoksen syyteoikeuden ja ylipäätänsä esitutkinnan toimittamisen edellytys on asianomistajan esittämä syyttämispyyntö.

Rikoksen vanhentumista koskevia säännöksiä uudistettaessa asianomistajarikosten vuoden erityisvanhentuminen poistettiin ja asianomistajarikokset rinnastettiin virallisen syytteen alaisten rikosten vanhentumiseen. Muutoksen taustalla oli oikeudenkäytössä koettu erityisvanhentumisajan epämääräisyys ja vaikeatulkintaisuus.⁵⁶ Siten nykyisin myös asianomistajarikoksissa ainoa määräaika syyttämispyynnön tekemiseen on kunkin rikoksen yleinen vanhentumisaika.

Tämä erittäin tarpeellinen uudistus ei kuitenkaan auta oikeudellista päätöksentekijää vanhojen asianomistajarikosten erityisvanhentumisen ratkaisemisessa. Lainsäätäjän ohjeen mukaan rikosten vanhentuminen määräytyy aina tekohetkellä voimassa olleiden säännösten mukaan, jollei tuomitsemishetken vanhentumislainsäädäntö johda vastaajan kannalta lievempään lopputulokseen.⁵⁷ Vanhoja asianomistajarikoksia koskee siten edelleen päällekkäin kaksi vanhentumisaikaa: sekä yleinen syyteoikeuden vanhentuminen että asianomistajarikoksia koskeva vuoden erityisvanhentuminen.

60

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Syytepyynnön muoto ja määräaika

Syytepyynnön muoto

Asianomistajan syytepyynnön vuoden määräaika on osoittautunut lapsiin kohdistuvissa rikoksissa monin tavoin pulmalliseksi. Laissa ei ensinnäkään ole säännöksiä siitä, missä muodossa syyttämispyyntö tulisi tehdä. Asianomistaja voi siten tehdä pyynnön kirjallisesti tai suullisesti. Siitä sen sijaan on säännös, mille taholle syyttämispyyntö osoitetaan. Se tehdään sen paikkakunnan viralliselle syyttäjälle tai poliisille, jonka toimialueella syyte rikoksesta saadaan nostaa. Mikäli asianomistaja on esittänyt pyyntönsä "väärässä forumissa", viranomaisten tulee toimittaa se toimivaltaiselle viranomaiselle. Useimmiten pyyntö esitetään poliisille rikosilmoituksen tekemisen yhteydessä tai muutoin esitutkinnassa. Pelkkä ilmianto rikoksesta ei kuitenkaan riitä, vaan syyttämispyynnön tulee sisältää pyyntö henkilön asettamisesta syytteeseen. Sisäasiainministeriön esitutkintapöytäkirjan laadinnasta annetuissa ohjeissa on todettu, että asianomistajarikoksissa on tarpeellista yksilöidä rangaistusvaatimus mahdollisimman tarkasti. Jos kuitenkin on epäselvää, mistä rikoksista jutussa tulee olemaan kyse, suositeltava merkintätapa on: "Vaadin rangaistusta edellä kerrotuista asianomistaja- tai virallisen syytteen alaisista rikoksista."⁵⁸

Syytepyynnön määräaika

Syyttämispyynnön tekemisen määräaika alkaa kulua siitä päivästä, kun asianomistaja on saanut tiedon sekä rikoksesta että sen tekijästä. Oikeuskirjallisuudessa on todettu, että tieto rikoksesta ei edellytä, että asianomistaja tietäisi teon olevan rangaistava. Syyteoikeuden vanhentumisajan kannalta on riittävää, että asianomistaja on tietoinen niistä seikoista, jotka ovat tunnusmerkistön toteutumisen edellytyksenä. Näitä ovat tekijä, rikoksen muodostava tapahtumainkulku ja syyksiluettavuus tahallisena tai tuottamuksellisena. Vanhentumisaika alkaa kulua, kun asianomistajalla on syyttämispyyntönsä tueksi niin paljon tietoa rikoksesta, että hän voi esittää pyyntönsä ilman pelkoa syyllistyä väärään ilmiantoon.⁵⁹ Etenkin perhepiirissä tapahtuneiden toistuvien lasten seksuaalisten hyväksikäyttötekojen tyypillinen piirre on tekojen normalisoiminen lapsen elämään. Näin ollen se, että asianomistaja ei tiedä tai ymmärrä teon rikollista luonnetta – mikä lasten ja

61

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

nuorten kohdalla saattaa olla hyvinkin tavallista – voi koitua hänen vahingokseen.

Laillisen edustajan tekemä syyttämispyyntö

Alaikäiseen kohdistuneessa rikoksessa ei luonnollisestikaan edellytetä pienen lapsen valveutunutta kansalaistietoutta ja vaadita häneltä syyttämispyynnön tekemistä. Alaikäiseen henkilöön kohdistuneissa rikoksissa oikeus pyyntöön on alaikäisen huoltajalla tai muulla laillisella edustajalla. Tällainen pyyntöön oikeutettu laillinen edustaja on myös lapselle juttuun määrätty edunvalvoja. Kirjallisuudessa on katsottu, että lapsen laillisella edustajalla on oikeus tehdä syyttämispyyntö vajaavaltaisen puolesta siihen saakka, kunnes lapsi täyttää 18 vuotta ja tämä määräaika kuluu itsenäisesti vajaavaltaisen oman määräajan kulumisesta riippumatta.⁶⁰ Samalla tavoin lapsen huoltajan oikeutta syyttämispyyntöön on tulkittu myös korkeimman oikeuden tapauksessa 2005:53:

Syytteen mukaan C:hen kohdistunut seksuaalinen hyväksikäyttö oli tapahtunut 1.5.1995

–30.9.1999. Syytteen nostaminen niistä teoista,

joiden ilmoitettiin tapahtuneen ennen 1.1.1999, edellytti joko asianomistajan syyttämispyyntöä tai erittäin tärkeän yleisen edun vaatimusta. C oli tullut täysi-ikäiseksi 18.5.2003, mihin saakka hänen huoltajillaan oli puhevalta ilmoittaa rikos syytteeseen pantavaksi. C:n äiti ilmoitti saaneensa tiedon syytteessä kerrotuista teoista elokuussa 2001. Hän oli esitutkinnassa 8.10.2001 vaatinut X:n tuomitsemista rangaistukseen. Syyttämispyyntö ajalla 1.5.1995–31.12.1998 tehdyiksi ilmoitetuista teoista oli siten tehty määräajassa.

Laillisen edustajan lapseen tekemä rikos

Poikkeus syyttämispyyntöä edellyttävistä tilanteista ovat tapaukset, joissa huoltaja, edunvalvoja tai muu laillinen edustaja on itse kohdistanut rikoksen alaikäiseen. Tällöin syyttäjä saa nostaa syytteen riippumatta syyttämispyynnön esittämisestä. Erillistä syyttämispyyntöä ei siis tarvita lainkaan lapsen huoltajan, edunvalvojan tai muun laillisen edustajan lapseen kohdistamassa vanhan rikoslain aikaisessa (ennen vuotta 1999 tapahtuneessa) rikoksessa. Niissä syyteoikeuden osalta puhevaltaa käyttää virallinen syyttäjä vajaavaltaisen puolesta. ⁶¹ Sen sijaan muiden henkilöiden, esimerkiksi lapsen kanssa asuvan isä- tai äitipuolen, lapsen henkilöön kohdistamissa rikoksissa määräajassa tehtyä syyttämispyyntöä edellytetään.

62

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Asianomistajan tekemän syyttämispyynnön vanhentumisaika

Alaikäiseen henkilöön kohdistuneet rikokset ovat rikosprosessuaalisesti kiinnostavia siksi, että 15 vuotta täyttäneellä alaikäisellä on oikeus myös itse toimia asiassa. Hänellä on nimittäin huoltajansa tai muun laillisen edustajansa rinnalla oikeus itsenäisesti tehdä syyttämispyyntö henkilöönsä kohdistuneessa rikoksessa.

Oikeuskäytännössä 15-vuotiaan rinnakkainen oikeus syytepyynnön tekemiseen on osoittautunut vaikeaksi asiaksi. Ongelmana on ollut kysymys siitä, mistä syytepyynnön oikea- aikaisuus lasketaan: 15 ikävuodesta vai 18 vuoden täysi-ikäisyydestä. Oikeuskäytännössä yhtenäistä näkemystä ei ole, vaan asiasta on päinvastaisia ratkaisuja.

Epävarmuutta ikäkriteerin soveltamisessa on pidettävä sekä vastaajien että lasten oikeusturvan kannalta epätyydyttävänä. Epäyhtenäinen ratkaisukäytäntö osoittaa ensinnäkin, että lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten saattaminen virallisen syytteen alaisiksi on ollut ehdottoman tarpeellista. Samalla se osoittaa asianomistajarikosten erityisvanhentumissäännöksen erittäin kyseenalaiseksi ja lainmuutoksen, jossa tämä on poistettu, aiheelliseksi.

Lain tarkoitus

Laista ja sen esitöistä tai korkeimman oikeuden ennakkopäätöksistä ei ikäkriteeriin saa selkoa.⁶² Apua tulkintaan voinee hakea lain tarkoituksesta. Säännöksen tarkoituksena ei ole ollut riistää lapsen oikeuksia ja saattaa häntä oman kehitystasonsa ja tietämättömyytensä perusteella henkilöönsä kohdistuneissa rikoksissa prosessuaalisesti heikompaan asemaan kuin muissa häneen kohdistuneissa rikoksissa. Sen sijaan 15-vuotiaalle nuorelle on haluttu turvata mahdollisuus jo tämän ikäisenä toimia huoltajan rinnalla itsenäisesti niin, että hän voi myös omatoimisesti saattaa itseensä kohdistuneen rikoksen viranomaiskäsittelyyn.

Ikärajan asettaminen 15 ikävuoteen henkilöön kohdistuvissa rikoksissa olisi toki vastaajan etujen mukaista ja perusoikeusharkinnassa tuomioistuimen tehtävä on suojella ensisijaisesti syytetyn oikeuksia. Tästä huolimatta punnintaa tulee tehdä myös vastakkaisten intressien näkökulmasta.⁶³ Lapseen kohdistuva seksuaalirikos loukkaa vakavalla tavalla lapsen henkilökohtaisen koskemattomuuden perusoikeutta. Valtiovallan velvollisuutena on

63

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

turvata, ettei tämän perusoikeuden suoja ole vain näennäinen. Tulkinnassa voidaan hyvin syin lähteä siitä, että säännöksen tarkoitus ei ole ollut heikentää lapsen oikeusasemaa siten, että lapsi nuoren ikänsä ja siihen liittyvän tietämättömyyden vuoksi menettäisi ratkaisevasti oikeuksiaan. Tämä painaa intressipunninnan sen mukaiseksi, että vanhan lain aikaisissa tapauksissa asianomistajarikoksen syytepyynnön erityisvanhentumisajan alkaminen tulisi laskettavaksi täysi-ikäisyydestä. Tällaista punnintatapaa monissa tuomioistuimissa on noudatettukin.

6.2.3 Erittäin tärkeä yleinen etu syyteoikeuden perusteena ennen vuotta 1999 tapahtuneissa rikoksissa

Vanhan lain eli ennen vuotta 1999 lapseen kohdistuneiden rikosten syyteoikeuden problematiikka ei tyhjenny vielä syytepyynnön esittämiseen. Vanhan rikoslain mukaan syyttäjällä on syyteoikeus lapseen kohdistuneessa haureudessa ja törkeässä lapseen kohdistuneessa haureudessa, jos erittäin tärkeä yleinen etu niin vaatii. Tilanteissa, joissa erittäin tärkeän yleisen edun vaatimus toteutuu, rikos muuttuu virallisen syytteen alaiseksi ja syyttäjä saa asianomistajan näkökannasta riippumatta – jopa vastoin asianomistajan tahtoa – nostaa syytteen.

Esitutkinnan näkökulma

Esitutkinnan näkökulmasta tämä edellyttää, että myös niissä vanhan lain aikaisissa tapauksissa, joissa asianomistajan syytepyynnön tekeminen on selvästi myöhässä, tulee selvittää mahdolliset erittäin tärkeän yleisen edun toteutumisen edellytykset. Kysymys tulisi periaatteessa ratkaista ennen varsinaisen pääasian tutkimista. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä erittäin tärkeä yleinen etu saa sisältönsä jutun substanssista ja tulee ratkaistavaksi saman aineiston perusteella kuin itse pääasia. Siten kannanotto syyteoikeuteen edellyttää käytännössä tutkinnan toimittamista ainakin siihen asti, että tähän kysymykseen voidaan perustellusti ottaa kantaa. Kysymykset vanhan lain aikaisen lapseen kohdistuneen haureuden vanhentumisesta ovat siinä määrin visaisia, ettei esitutkinnassa ainakaan ilman syyttäjän mielipidettä tulisi katsoa juttua vanhentuneeksi.

64

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Kuten jo edellä kävi ilmi, erittäin tärkeän edun selvittäminen on tarpeellista vain ennen vuotta 1999 tapahtuneissa lapseen kohdistuneissa seksuaalirikoksissa tilanteissa, joissa asianomistaja ei ole esittänyt syyttämispyyntöään säädetyssä vuoden määräajassa. Tämän jälkeen tapahtuneissa lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapauksissa tämä ei ole prosessinedellytys.

Seuraava kysymys on, mikä lapseen kohdistuvissa seksuaalirikoksissa sitten on erittäin tärkeä yleinen etu?

Yleisen edun kriteerit

Lainkohdan soveltamista koskevasta oikeuskirjallisuudesta ja käytännöstä on abstrahoitu kolme huomioon otettavaa kriteeriä: rikoksen törkeys, rikoksentekijän vaarallisuus ja yhdenvertaisuus. Rikoksen törkeyttä koskeva kriteeri sijoittaa rikoksen sekä suhteessa muihin rikoksiin että rikostyypin sisällä asteikolle lievä–tavallinen–törkeä rikos. Tekijän vaarallisuutta koskeva kriteeri hakee sisältönsä puolestaan siitä, kuinka usein ja minkä ajan kuluessa rikoksia on tehty. Yhdenvertaisuuskriteeri on edellisiin nähden toissijainen ja sen merkitys on lähinnä siinä, että vastaavissa tapauksissa menetellään samalla tavalla. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että erittäin tärkeä yleinen etu tulee kyseeseen suhteellisen harvoin. Tavallinen tapaus eli rikoksen tavallisin keskiverto ilmenemismuoto ei siten vielä oikeuttaisi syyttäjää nostamaan syytettä. Rikoksen täytyisi olla selvästi tavallista törkeämpi, tekijän vaarallisempi ja lisäksi yhdenvertaisuudelle tulisi olla perusteet.⁶⁴

Esimerkkejä

Miten kyseiset kriteerit sitten toteutuvat lapseen kohdistuneen haureuden tunnusmerkistöissä? Erittäin tärkeän yleisen edun vaatimus toteutui seuraavilla perusteilla:

KKO 1975 II 74

• asianomistaja oli rikoksen johdosta jouduttu ottamaan huostaan

• syyttämispyyntöön oikeutettu (lapsen äiti) ei pelon vuoksi uskaltanut tehdä syyttämispyyntöä.

KKO 1993:95

• syyttämispyyntöön oikeutetun (lapsen äidin) riippuvuussuhde epäiltyyn

• asianomistajan nuori ikä

• rikos oli tapahtunut asianomistajan kodissa

65

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

KKO 2005:53

• teot olivat luonteeltaan sellaisia, että ne olivat omiaan aiheuttamaan teon kohteeksi joutuneelle lapselle häpeän ja syyllisyyden tunteita

• edellä mainitut tunteet ja se, että tekijä oli lähisukulaisen puoliso, estivät asianomistajia ilmoittamasta tekijää ja saattamasta rikosta syytteeseen pantavaksi

• teot olivat jatkuneet vuosia

• teot olivat kohdistuneet kolmeen lapseen.

KKO 2005:54

• teot olivat luonteeltaan sellaisia, että ne ovat omiaan aiheuttamaan häpeän ja syyllisyyden tunteita teon kohteeksi joutuneelle lapselle

• tunteet olivat estäneet kertomasta menettelystä ulkopuoliselle ja ilmoittamasta tekoja syytteeseen

• teot ovat jatkuneet vuosia

• teot olivat toistuneet kunkin asianomistajan kohdalla lukuisia kertoja

• teot olivat kohdistuneet viiteen lapseen.

KKO 2005:55

• teot olivat omiaan aiheuttamaan häpeän ja syyllisyyden tunteita tekojen kohteeksi joutuneelle lapselle

• tunteet olivat estäneet kertomasta menettelystä ulkopuolisille

• asianomistaja ei ankarien kotiolojen vuoksi voinut kertoa vanhemmilleen

• lapsen lähipiirissä ei ollut muitakaan aikuisia, jotka olisivat voineet ryhtyä toimenpiteisiin

• teot olivat toistuneet

• hyväksikäyttö oli jatkunut yli vuoden.

Sovelletut kriteerit olivat eri jutuissa jokseenkin yhdenmukaisia.

Yhteenveto

Yhteenvetona voi todeta, että lähes kaikissa tapauksissa annettiin merkitystä sille, millainen mahdollisuus syytepyynnön tekemiseen asianomistajalla oli rikoksen tapahduttua. Ratkaisuissa syyteoikeuden perusteena todettiin jutun laatuun liittyvänä erityispiirteenä se, että lapseen kohdistunut seksuaalirikos aiheuttaa lapselle syyllisyyden ja häpeän tunteita, jotka estävät häntä ryhtymästä viranomaistoimiin. Samoin ratkaisuissa oli tapauskohtaisesti otettu huomioon, ettei lapsen lähipiirissä ollut henkilöitä, joiden puoleen hän olisi saattanut kääntyä tapaukseen puuttumiseksi. Merkittävä kriteeri oli myös tapausten toistuminen ja niiden pitkäkestoisuus sekä kohdistuminen useampaan lapseen. Kriteeri siitä, että tunnusmerkistön tyyppitilanne (rikoksen tavallisin keskiverto ilmenemismuoto) ei toteuttaisi erittäin tärkeän yleisen edun edellytystä, ei välttämättä pidä paikkaansa lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten osalta.⁶⁵ Tyypillistä nimittäin näissä jutuissa on, että teot

66

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

ovat muuta kuin kertaluonteisia. Niiden luonteeseen liittyy eteneminen pikkuhiljaa ja alkaminen ensin vähäisinä kosketteluina ja siirtyminen vähittäin yhä vakavampiin lapsen integriteettiä loukkaaviin tekomuotoihin. Samoin pikemminkin tyypillistä kuin epätyypillistä on, että tekijät ovat lapsen lähipiiristä. Tämä on täysin ymmärrettävää, sillä vain luotetuilla lähipiirin henkilöillä on ylipäätänsä mahdollisuus päästä lapsen läheisyyteen ja saavuttaa lapsen luottamus ja tätä hyväksi käyttäen kohdistaa lapseen seksuaalitekoja. Sen sijaan vähemmän tyypillisiä tilanteita ovat lapselle vieraan henkilön yksittäiset ja yllättävät teot. Siten voinee todeta, että erittäin tärkeän yleisen edun kriteeri toteutuu tyypillisissä lapseen kohdistuneen haureuden tunnusmerkistöissä. Taas tilanteet, joissa kriteeri ei toteudu, ovat ikään kuin peilikuvia edellytykset täyttävistä tapauksista. Näitä ovat tilanteet, joissa ei ilmene mitään rikosilmoituksen estänyttä erityistä seikkaa, tekijänä on yleensä joku muu kuin auktoriteettia lapseen omaava henkilö ja teot ovat kertaluontoisia.

6.3 Esitutkinnan viranomaisyhteistyö

Esitutkinnan tehtävä toimia rikosprosessiketjussa rikoksen selvittäjänä, syyteharkinnan mahdollistajana ja rikosprosessin valmisteluna edellyttää yhteistyötä. Lapseen kohdistuneiksi epäillyissä rikosasioissa yhteistoiminta eri viranomaistahoilla tapahtuu sosiaali- ja terveydenhuollon, poliisin, syyttäjän, tuomioistuimen ja asianosaisten avustajien välisenä.

6.3.1 Tutkinnanjohtaja

Tutkinnanjohtajan tehtävät

Esitutkinnassa vastuu on ennen kaikkea poliisilla. Poliisissa esitutkintaa johtaa päällystöön kuuluva tutkinnanjohtaja. Tutkinnanjohtajan tehtäviin kuuluu tärkeimpien tutkinnallisten ratkaisujen tekeminen: päättäminen tutkinnan aloittamisesta ja lopettamisesta, suuntaamisesta ja toteuttamisesta, yhteydenpidosta sidosryhmiin sekä päätökset pakkokeinojen käyttämisestä. Viime kädessä hän vastaa siitä, mihin toimenpiteisiin esitutkinnassa ryh-

67

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

dytään ja mihin ei. Tutkinnanjohtajan vastuulla on myös, millä tavoin toimenpiteet toteutetaan. Lisäksi tutkinnanjohtajan velvollisuuksiin kuuluu valvoa, että tutkinta toimitetaan esitutkintaperiaatteiden mukaisesti.⁶⁶ Lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevissa jutuissa tutkinnanjohtaja päättää myös lapsen asiantuntijakuulustelun toimittamisen tavasta ja asiantuntijalausunnon hankkimisesta.

6.3.2 Syyttäjän rooli

Esitutkintalain mukainen vastuu on esitutkintaviranomaisilla. Syyttäjä ei poliisirikoksia lukuun ottamatta ole esitutkintaviranomainen. Syyttäjä on sen sijaan esitutkinnan valmisteluroolin ja pääkäsittelyn keskittämisen turvaamiseksi kytketty esitutkinnan seurantaan.⁶⁷ Jotta seuranta olisi mahdollista, poliisilla on velvollisuus ilmoittaa syyttäjälle muun kuin yksinkertaisen asian esitutkinnasta. Syyttäjän vaikutusmahdollisuuksia esitutkintaan puolestaan turvaa säännös, jonka mukaan poliisin on syyttäjän pyynnöstä toimitettava esitutkinta tai lisätutkimuksia sekä noudatettava syyttäjän esitutkinnan tavoitteiden turvaamiseksi antamia määräyksiä.

Syyttäjän rooli seksuaalirikoksissa

Lapseen kohdistuviksi epäillyissä seksuaalirikoksissa esitutkintalain mukaisen ilmoituksen tekeminen syyttäjälle tulee olla itsestään selvyys. Kuitenkaan pelkkä ilmoittaminen ja syyttäjän ilmoituksen vastaanottaminen sekä mahdollinen reagoiminen lisätutkinnan pyytämisellä esitutkinnan päätyttyä ei riitä. Jutuissa on välttämätöntä, että syyttäjä omaksuu aktiivisen rikosprosessin valmisteluroolin. Kuten edellä syyteoikeuden vanhentumiseen liittyvistä kysymyksistä ilmeni, jo pelkästään nämä kysymykset ovat vaikeita ja edellyttävät poliisin yhteydenottoa syyttäjään. Syyttäjän kannanottoja tarvitaan prosessinedellytyksiä koskevien kysymysten lisäksi tutkinnan rajaamiseen ja tutkintasuunnitelman laatimiseen.

Esitutkintayhteistyön toimivuus

Tapausaineistoon liittyvissä jutuissa ei ollut kovin laajalti tietoa poliisin ja syyttäjän yhteistyöketjun toiminnasta. Syyttäjien mukaan esitutkintayhteistyö on monenkirjavaa. Osassa tapauksia syyttäjä ei saa mitään tietoa jutusta ennen päättynyttä esitutkin-

68

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

taa, osassa tapauksia taas ilmoitus lähetetään, mutta se ei johda kummankaan tahon yhteydenottoon asian tiimoilta. Osassa juttuja taas esitutkintayhteistyö on todellista. Niissä pidetään neuvotteluja ja sovitaan tutkintalinjauksista sekä ennen tutkinnan aloittamista että sen kestäessä, ja syyttäjä osallistuu jopa kuulustelujen seuraamiseen. Osassa tapauksia on taas käynyt ilmi, että tutkinta on toimitettu ohittamalla syyttäjän antamat määräykset. Esitutkintayhteistyön epäyhtenäisyys osoittaa yhteisen toimintalinjan tarvetta.⁶⁸

Syyttäjä tutkinnanjohtajana

Rikosoikeudenkäynnin reaalitodellisuus edellyttää syyttäjän roolin vahvistamista. Syyttäjän työ syyteharkinnasta aina viimeiseen muutoksenhakuasteeseen saakka on viime kädessä riippuvainen esitutkinnan laadusta. Hänellä on myös vastuu ratkaisujensa perusteena olevan esitutkinnan asianmukaisuudesta.⁶⁹ Nykyinen asiantila tulisi korjata siten, että syyttäjän asema lainsäädännössä määritetään vaativimmissa jutuissa esitutkinnan johtajaksi.⁷⁰ Tällöin esitutkinnan rikostekninen ja -taktinen osaaminen tulisi poliisiorganisaatiosta ja rikosoikeuden ja -prosessin tuntemus syyttäjältä.⁷¹

Syyttäjän tehtäväksi tässä yhteistyökuviossa muodostuu ensinnäkin tutkintasuunnitelman laatiminen ja tutkinnan edetessä sen uudelleenarviointi poliisin kanssa. Ratkaistavaksi tulee myös lapsen edunvalvonnan tarve (ellei sitä ole sosiaaliviranomaisten toimesta jo aikaisemmin hoidettu), sekä tukihenkilön ja oikeudenkäyntiavustajan hankkiminen. Lisäksi on varmistettava, että epäillyllä on lainopillinen avustus. Tutkinnanjohtajan päätettäviä asioita ovat myös lapsen kuulustelemisen tapa joko tehtävään erityisesti perehtyneen ja osaavan poliisin toimesta tai asiantuntijakuulusteluna. Lisäksi tulee selvittää, onko lapsen kuuleminen ylipäätänsä mahdollista.

Tutkintasuunnitelma

Osa tutkinnan edellytysten turvaamista on myös lapsen kuulustelun teknisten olosuhteiden kuulusteluhuoneen ja taltiointivälineiden asianmukaisuus. Lisäksi jo tutkintasuunnitelman vaiheessa tulee ottaa esiin se tapa, jolla vastaajan kysymysten tekeminen toteutetaan. Tutkintasuunnitelmassa tulee hahmottaa lisäksi asiassa hankittava muu selvitys eli todistajien kuulustelut, tilattavat asiantuntijalausunnot, mahdollinen paikkatutkinta, taka-

69

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

varikot ja epäiltyyn kohdistettavat muut pakkokeinot sekä epäillyn kuulustelun ajoittaminen. Asiantuntijaselvityksen osalta tulee vielä harkita, tulisiko jutussa hakea tuomioistuimelta määräys asiantuntijasta vai hankitaanko asiantuntijalausunto tutkinnanjohtajan määräyksellä. Oikeuden antama määräys turvaa osapuolten tasavertaista mahdollisuutta esittää näkemyksensä asiantuntijan nimeämisestä ja ehkäisee mahdollisia myöhempiä puolueellisuusväitteitä. Tutkinnan suunnittelussa tulee esitutkinnan lähtökohtana huolehtia myös siitä, että tutkimushypoteesina on sekä rikokseen syyllistymisen päähypoteesi että vaihtoehtoiset selitykset. Päähypoteesille etsitään todistelussa saatavilla oleva syyllisyysnäyttö ja vaihtoehtojen osalta mahdollisuuksien mukaan niiden todennäköisyys epäilyä selittävänä syynä.

Epäillyn juridinen puolustus

Velvollisuus huolehtia siitä, että epäillyllä on jutussa jo tutkinnan varhaisessa vaiheessa juridinen puolustus, on esitutkinnan velvollisuus. Avustaja tulee olla määrätty jo ennen kuin lapsen kuulustelu toimitetaan.⁷² Mikäli epäilty ei itse hanki itselleen avustajaa, hänelle tulee määrätä viran puolesta puolustaja. Avustajan tai puolustajan määrääminen on epäillyn oikeusturvan vuoksi välttämätöntä. Samalla se ehkäisee oikeudenkäynnissä esitettäviä väitteitä esitutkinnan asianmukaisuudesta Lapsen vastakuulustelun tarpeellisuuden arvioimista ei tule jättää ilman oikeudellista avustajaa olevan epäillyn harkinnan varaan.

6.3.3 Sosiaali- ja terveydenhuollon rooli

Yhteistoiminta ei rajoitu kuitenkaan vain poliisin ja syyttäjän väliseksi. Kuten edellä on käynyt ilmi, lapsiin epäillyiksi kohdistuvat rikokset paljastuvat usein sosiaali- ja terveydenhuollossa. Terveydenhuollossa tehdään lastensuojeluilmoitus ja sosiaaliviranomaiset tekevät rikosilmoituksen. Sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävät lapseen kohdistuneen rikoksen selvittämisessä eivät kuitenkaan yleensä pääty tähän. Heidän virka-apuna annettavia asiantuntijapalveluitaan tarvitaan lisäksi esitutkintalain mukaisissa lapsen asiantuntijakuulusteluissa ja asiantuntijalausuntojen laatimisessa. Stakesin oppaassa on todettu, että tutkinnanjohtaja voi kutsua koolle poliisin ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisneu-

70

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

vottelun, jossa sovitaan tutkintaan liittyvästä aikataulusta ja varmistetaan, että tutkimusmenetelmät lapsen kuulustelussa vastaavat esitutkintalain määräyksiä. Yhteistyötahot sosiaali- ja terveyspuolella ovat yleensä keskussairaaloissa ja suurimmissa perheneuvoloissa.⁷³

6.3.4 Osapuolten orientaatioerot

Eri viranomaistahojen yhteistoiminta ei kuitenkaan ole aivan ongelmatonta. Oman pulmansa keskinäiseen yhteistyöhön tuo jo eri alojen perusorientaatio. Työorientaatioon liittyy myös kysymys asian selvittämisessä käytettävistä menetelmistä. Rikostutkinnan tavoite saa sisältönsä esitutkintalain tarkoituksesta rikoksen selvittämisenä. Orientaatio rikostutkinnassa on siten luonnollisesti juridinen, jossa tavoitteena on aineellisen totuuden selvittäminen. Sen sijaan sosiaali- ja terveydenhuollossa on havaittu lasten seksuaalisen hyväksikäytön selvittämisessä kolme erilaista orientaatiomallia: juridinen, lastensuojelullinen ja terapeuttinen. Juridisessa orientaatiossa asiaa selvittävä työntekijä mieltää lapseen kohdistuneen hyväksikäytön rikokseksi ja asettuu rikostutkinnan lähtökohtiin ja rikostutkijan rooliin. Lastensuojelullisessa työorientaatiossa seksuaalinen hyväksikäyttö mielletään ensisijaisesti epäonnistuneeksi vanhemmuudeksi ja selvittämisessä arvioidaan ennen kaikkea lapsen suojelun tarvetta. Terapeuttinen orientaatio taas pohjautuu käsitykseen, jonka mukaan lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on ilmaus perheen toimintahäiriöstä ja vuorovaikutusongelmasta. Toimintatapana tämä näkyy kaikkien asianosaisten avun tarpeen arvioimisena. Työntekijän orientaatio on merkittävä, sillä se vaikuttaa siihen, millaisia toimintatapoja hän käyttää asian selvittämisessä.⁷⁴

Stakesin oppaan orientaatio

Stakesin oppaassa (2003) orientaatio on juridinen puolueettomuuteen sitoutuva lähtökohta. Siinä lapseen kohdistuneen pahoinpitelyn ja seksuaalisen hyväksikäytön selvittämisen menetelmät on kytketty esitutkinnan toimittamisen vaatimuksiin. Oppaassa mallinnetussa toimintatavassa on tiedostettu sekä lapsen, epäillyn että asiaa tutkivan työntekijän oikeusturva. Tämän lähtökohdan kiteyttää oppaan esipuheessa Sirpa Taskisen toteamus sii-

71

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tä, että lapsiin kohdistuvat rikokset ovat selvitettävissä samankaltaisin järkiperäisin menetelmin kuin muutkin rikokset.⁷⁵

6.3.5 Viranomaisyhteistyön ongelmat

Viranomaisilta vaadittavat taidot

Eräs monialaisen viranomaisyhteistyön kiistämättömistä eduista on asiantuntemuksen monipuolisuus. Samalla sen varjopuoli on, että erilaisen koulutustaustan omaavat viranomaistahot eivät välttämättä ymmärrä toistensa toimintatapoja ja ammattikieltä.⁷⁶ Juristeilta moniammatillinen yhteistyö vaatii kykyä arvioida muun alan erityistietämystä ja tuoda se rikosprosessin palvelukseen. Terveydenhoidon ja käyttäytymistieteiden edustajalta yhteistyö puolestaan edellyttää kykyä ja ennen kaikkea halua välittää oman alansa tietoa ja menetelmiä toisten alojen ammattilaisille siten, että kokemussäännöt, tutkimuksessa tehdyt havainnot, sovelletut tutkimusmenetelmät ja johtopäätösten ketju ovat muiden alojen edustajille ymmärrettäviä ja avoimia.⁷⁷

Yhteistyön silta on rakennettavissa siten, että sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö saa tietoa siitä, millaisten periaatteiden mukaan rikosprosessissa toimitaan ja millainen rikosprosessin käytännön kulku ylipäätänsä on. Samoin sosiaali- ja terveydenhuollon tiedon tarpeisiin kuuluu tieto siitä, mikä ero on lastensuojelujutun ja huoltoriidan sekä rikosjutun ratkaisuperiaatteiden välillä. Esitutkintaan osallistuvan sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisen tieto rikostutkinnan periaatteista ja menettelytavoista on myös osa asiantuntijan omaa oikeusturvaa.

Asiantuntijan kuuleminen

On erittäin tavallista, että kirjallisen lausunnon antanut sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija kutsutaan kuultavaksi suullisesti tuomioistuimeen. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapauksissa havainnot ja päätelmät ovat useimmiten sellaisia, että lausunnon laatijan kuulemiseen on erityinen syy ja lääkäriasiantuntijan kuulemiskynnys yleensä ylittyy.

Tilanteissa, joissa sosiaali- ja terveydenhuollon edustaja tulee kuultavaksi todistajana, hänelle tulee etukäteen kertoa, mitä asiantuntijalta rikosprosessissa ylipäätänsä odotetaan ja miten todistajankuulustelu käytännössä toimitetaan. Asiantuntijan on kuulusteluun valmistautuessaan hyvä tietää, että kuulemisessa

72

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

käydään ensin läpi ammatillinen tausta ja asiantuntijuus erityisalueella. Sen jälkeen selvitetään tutkimuksessa tehdyt havainnot, sovelletut kokemussäännöt, johtopäätökset ja vaihtoehtojen arviointi. Parhaiten asiantuntija voi valmistautua kuulemiseen, jos hän saa kysymykset etukäteen. Samalla ne on syytä toimittaa myös toiselle osapuolelle, elleivät kuulustelun teemat ilmene tarpeellisella tarkkuudella jo haastehakemuksesta. Todistajan on syytä tietää myös jokaiseen todistajankuulusteluun oleellisesti kuuluvasta vastakuulustelun vaiheesta eli syytetyn puolustuksen esittämistä kysymyksistä.

Kustannusten jako

Toinen eri viranomaistahojen käytännön yhteistyön ongelma on rakenteellinen eli puute niistä keskuksista, joissa seksuaalisen hyväksikäytön selvittämistä voidaan tehdä ja yleisesti resurssipula. Epäselvyyttä viranomaisten kesken on esimerkiksi siitä, minkä viranomaistahon kustannettavaksi varsin työläät ja kalliit lapsen seksuaalisen hyväksikäytön selvittämisen kustannukset jäävät. Kustannuksethan ovat rikoksen selvittämisen aiheuttamia kustannuksia ja kuuluisivat siten lähtökohtaisesti esitutkinnan vastattaviksi. Tähän asti kustannukset ovat jääneet kuitenkin sosiaali- ja terveydenhuollolle.

Viime aikoina on ilmennyt, että terveydenhuollon yhteistyötahot ovat sekä kustannusvastuun että resurssiongelmien vuoksi jopa kieltäytyneet antamasta asiantuntija-apua lasten oikeuspsykologisissa kuulusteluissa. On aivan selvää, että terveydenhuollon voimavarat tulee niukkuuden vallitessa käyttää ennen kaikkea terveydenhuollon perustehtävään. Siitä huolimatta rikosten selvittämisen virka-apu lapsiin kohdistuneissa rikoksissa kaipaa sosiaali- ja terveysministeriön tai Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen ja sisäasiainministeriön arvovallallaan luomaa menettelyohjeistoa siitä, millaisten tahojen puoleen poliisilla on oikeus kääntyä selvittämiskysymyksissä ja millaista palvelua sosiaali- ja terveydenhuolto ovat puolestaan velvollisia antamaan sekä kenen kustannettaviksi kyseiset kulut jäävät.

73

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

6.3.6 Lastentalomalli

Lastentalomallin toiminta

Islannissa eri viranomaistahojen yhteistyöongelma on ratkaistu hyvin mielenkiintoisella tavalla. Lapsiin kohdistuvien kaltoinkohtelujen epäilyn selvittämistä varten on kehitetty lastentalomalli, jossa rikosepäilyt selvitetään moniammatillisena "saman katon alla" tapahtuvana yhteistyönä. Mallin ovat kehittäneet lastensuojelu-, poliisi- ja oikeusviranomaiset yhdessä ja sitä käytetään lasten pahoinpitelyn ja seksuaalisen hyväksikäytön selvittämiseen. Malli on ollut käytössä vuodesta 1998. Tämän mukaan lapseen kohdistuneen rikoksen tutkinta ohjataan kokonaisuudessaan fyysisesti yhteen paikkaan, jossa se selvitetään eri asiantuntijatahojen toimesta. Ryhmän toimintaa koordinoi syyttäjä. Samassa yhteydessä tehdään lapsen somaattinen ja psykologinen tutkimus sekä kuulustelu oikeutta varten. Lisäksi huolehditaan, että lapsi tutkimuksen jälkeen tulee ohjatuksi mahdollisesti tarvitsemaansa hoitoon. Lastentalossa toimitetaan alkuvaiheessa poliisin ja sosiaaliviranomaisten tekemä lapsen tutkinnallinen ja lastensuojelun alustava haastattelu ja tämän jälkeen tapahtuu tuomarin toimittama lapsen kuulustelu. Lapsen kuulustelua varten talossa on erityisesti tätä tarkoitusta varten suunniteltu ja rakennettu kuulusteluhuone, josta on videoyhteys oikeussaliin. Käytännössä lapsen kuulustelemisen toimittaa tuomarin valvonnan alaisena kuulustelupsykologiaan perehtynyt psykologi, sosiaalityöntekijä tai kriminologi. Kuulustelutilaan ovat välittömässä videoyhteydessä jutun tuomari, syyttäjä, poliisi, lastensuojelun edustaja, lapsen avustaja, epäillyn avustaja ja joskus myös epäilty. He seuraavat kuulustelua ja voivat esittää lapselle kuulustelijan välityksellä kysymyksiä.⁷⁸

Lastentalomalli Ruotsissa

Lastentalosta on Islannissa saatu hyviä kokemuksia ja näiden perusteella myös Ruotsissa oikeusministeriö on 3.2.2005 antanut syyttäjälaitoksen, Keskusrikospoliisin, Oikeuslääketieteenlaitoksen ja sosiaaliministeriön tehtäväksi valmistella vastaavaa hanketta. Hankkeen valmistelun vetovastuussa on syyttäjälaitoksen Göteborgin kehittämiskeskus (Utvecklingscentrum Göteborg). Selvityksen tulee olla valmiina vuonna 2008. Ruotsissa Malmössa on jo kokeiluluontoisesti vuodesta 2004 toteutettu lastentalomallia lasten kriisikeskuksessa (Kriscentrum för barn och ungdomar i

74

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Malmö). Vuonna 2006 Malmön lisäksi kokeilukeskukset ovat aloittaneet Tukholmassa (Barncentrum i Stockholm), Göteborgissa (Barnhuset i Göteborg), Linköpingissä (Barnhuset i Linköping), Umeåssa (Barn och Unga Hus i Umeå) sekä Sundsvallissa (Barnkriscentrum i Sundsvall).

Ruotsalaisessa mallissa on sama idea kuin Islannin esikuvassa eli se, että lapsen ei tarvitse itse asioida kuin yhdessä paikassa, jossa tutkimus ja kuulustelu hoidetaan. Mallin etuna on ehkäistä eri tarkoituksissa tapahtuvat lapsen toistuvat kuulemiset. Samalla malli palvelee tarvetta kohottaa lapseen kohdistuviksi epäiltyjen rikosten tutkinnan tasoa. Hankkeen valmistelussa tulee selvittää muun muassa tällaisten keskusten sijoittelu maahan. Vastaava esitys on valmisteilla myös Norjassa.⁷⁹

Lastentalomalli Suomessa

Myös meillä tulisi selvittää vastaavan moniammatillisen lastentalomallin toteuttamismahdollisuuksia. Eduskunnan oikeusasiamies on eduskunnalle antamassaan erilliskertomuksessa lapseen kohdistuneiden rikosten selvittämisestä ja viranomaisten vastuusta todennut lapsen oikeudeksi, että epäily selvitetään asiantuntevasti ja kiireellisesti niille tarkoitetussa erityisessä tutkimusyksikössä.⁸⁰ Tällaisen tutkimuskeskuksen tulisi luonnollisesti tarjota palvelujaan yhdenvertaisesti koko maahan. Sen voisi ajatella toimivan joko itsenäisenä alueellisia pisteitä omaavana organisaationa tai keskussairaaloiden tai muiden viranomaisyksikköjen yhteydessä. Tällaisessa moniammatillisessa ja erikoistuneessa tutkimusyksikössä voitaisiin yhtenäistää tutkimustapoja, ehkäistä selvitysten lasta rasittavia tekijöitä, kohottaa tutkimuksen laatua sekä parantaa lapsen ja epäillyn oikeusturvaa.

6.4 Lapsen kuulustelu

Lapsen kuulustelusta on säädetty esitutkintalain 39 a §:ssä seuraavasti:

Asianomistajan ja todistajan kuulustelu on tallennettava videotallenteeseen tai siihen rinnastettavaan muuhun kuva- ja äänitallenteeseen, jos kuulustelukertomusta on tarkoitus käyttää todisteena oikeudenkäynnissä eikä kuultavaa tämän nuoren iän tai henkisen toiminnan häiriintynei-

75

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

syyden vuoksi todennäköisesti voida siitä haittaa kuulusteltavalle aiheuttamatta kuulla henkilökohtaisesti. Kuulustelussa on otettava huomioon kuulusteltavan kehitystason asettamat erityisvaatimukset kuulustelumenetelmille, kuulusteluun osallistuvien henkilöiden määrälle ja muille kuulusteluolosuhteille. Tutkinnanjohtaja voi päättää, että muukin kuin esitutkintaviranomainen voi kuulustelijan valvonnassa esittää kysymykset kuulusteltavalle. Rikoksesta epäillylle on varattava mahdollisuus esittää kysymyksiä kuulusteltavalle. Jos rikoksesta epäilty niin pyytää, hänen kysymyksensä saa esittää myös asiamies tai avustaja. Kuulustelija voi kuitenkin määrätä, että kysymykset on esitettävä kuulustelijan välityksellä kuulusteltavalle.

Lapsen suojaamista esitutkinnassa ilmentää velvollisuus kohdella lasta hänen ikänsä ja kehitystasonsa edellyttämällä tavalla ja velvoite huolehtia, ettei lapselle aiheuteta tarpeettomasti haittaa. Samoin kuulustelussa tulee ottaa huomioon lapsen kehitystason aiheuttamat erityisvaatimukset kuulustelumenetelmille, kuulusteluun osallistuvien henkilöiden määrälle ja muille olosuhteille. Esitutkintaviranomaisten on myös tarvittaessa neuvoteltava lääkärin tai muun asiantuntijan kanssa siitä, voidaanko lapseen ylipäätänsä kohdistaa tutkintatoimenpiteitä.

6.4.1 Asiantuntijakuulustelu vai poliisin toimittama kuulustelu

Kun lapsen kuulustelemisen mahdollisuus on selvitetty, on vuorossa valinta lapsen kuulustelun toimittamistavasta. Esitutkintasäännösten mukaan lapsiin kohdistuvat tutkintatoimet tulee mahdollisuuksien mukaan antaa tähän tehtävään erityisesti perehtyneiden poliisimiesten suoritettaviksi.⁸¹ Aina ei kuitenkaan ole käytettävissä vaadittavaa perehtyneisyyttä omaavaa esitutkintaviranomaista. Tutkinnanjohtajalla on siten mahdollisuus päättää, että lapsen kuulustelun toimittaa asiantuntija.⁸² Säännös on poikkeus muusta esitutkinnasta, sillä asiantuntijakuulustelijan ei tarvitse olla esitutkintaviranomainen eikä häneltä edellytetä edes viranomaisstatusta.

Käytännössä asiantuntijakuulustelu tarkoittaa lapsiin erikoistuneen kokeneen psykologin, lastenlääkärin, lastenpsykiatrin tai muun lapsiasiantuntijan toimimista kuulustelijana.⁸³ Jotta asiantuntijakuulustelu olisi käytännössä mahdollista toteuttaa, tulee eri

76

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

paikkakunnilla viranomaisyhteistyön puitteissa olla sovittuna sosiaali- tai terveydenhuollon toimipiste, johon tutkinnanjohtaja voi osoittaa kuulustelua koskevan virka-apupyynnön.

Lapsen iän vaikutus

Kaikissa lasten kuulusteluissa asiantuntijan käyttäminen ei kuitenkaan ole tarpeen, vaan tavallisimmin tarve aktualisoituu nuorimpien lasten (alle kouluikäisten) kohdalla.⁸⁴ Poliisin oma erityiskoulutus lapsiin kohdistuvien rikosten tutkinnassa antaa tarpeellisia kuulustelutaitoja kouluikäisten lasten kuulemiseen. Pienimpien lasten kielellisen kehityksen arvioiminen ja kuulustelutekniikan suhteuttaminen tähän edellyttää kuitenkin lapsen kehityksen erityistä tuntemista. Asiantuntijakuulustelijan käyttäminen on EIT:n tapauksissa todettu tarpeelliseksi sekä lapsen kuulemisen asiantuntemuksen vuoksi että turvaamassa puolustuksen etuja. Tällöin tutkintaan tulee myös poliisiorganisaatioon kuulumattoman asiantuntijan näkemys. Aineistossa poliisin tekemiä lasten kuulusteluja oli valtaosassa tapauksia. Tavallisimmin poliisi kuulusteli lapsia ikähaarukassa 7–15 vuotta. Vanhempien lasten kohdalla tapauksissa, joissa nuori oli mielenterveydellisistä syistä laitoshoidossa, kuulustelu tehtiin asiantuntijakuulusteluna. Jutuissa sosiaali- ja terveydenhuollon toimittamia kuulusteluja oli 24 %:ssa. Lasten iät olivat 3–16 vuotta.

Asiantuntijoiden yhteistyö poliisin kanssa

Aineiston jutuissa sosiaali- ja terveydenhuollon ja poliisin yhteistoiminta ei kuitenkaan ollut sillä tavoin jäsentynyttä kuin voidaan edellyttää. Asiantuntijakuulustelijat joutuivat hoitamaan kuulustelun ilman, että he olisivat saaneet siihen kovinkaan usein esitutkintaviranomaisten saati syyttäjän tukea.

Tyypillistä oli, että juttu lähti liikkeelle terveydenhuollon puolelta, jossa oli tehty jo varsin pitkällisiä selvityksiä ennen kuin asiassa ylipäätänsä tehtiin rikosilmoitusta ja esitutkinta kytkettiin selvittämiseen. Lähes valtaosassa sosiaaliviranomaisten tutkimista tapauksista lähete lastenpsykiatrian poliklinikalle ja pyyntö asian tutkimisesta oli tullut toisen lääkärin lähetteenä – ei poliisin virka-apupyyntönä. Käytännössä tämä tarkoitti, että lapsia oli useissa tapauksissa jo sosiaali- ja terveydenhuollon toimesta kuulusteltu ennen rikosilmoitusta.

77

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Toisaalta taas varhainen rikosilmoituskaan ei välttämättä johtanut siihen, että tutkinta olisi ollut yhtään jäsentyneempää. Tutkintasuunnitelma, kuulustelun suunnittelu ja toteuttaminen jäi usein myös esitutkintaan ajoissa ilmoitetuissa tapauksissa täysin sosiaali- ja terveydenhuollon vastattavaksi. Tavallista oli, että jutuissa perustettiin terveydenhuollon ammatillinen työryhmä, johon kuuluivat lastenpsykiatri, psykologi ja sosiaalityöntekijä. Käytännössä he vastasivat lapsen osalta esitutkinnasta. Esitutkintaviranomainen ei tähän työryhmään kuulunut. Esimerkkinä seuraavassa on jokseenkin tyypillinen tapaus, jossa rikosilmoitus oli tehty, mutta esitutkintavastuu jätetty terveydenhuollolle:

Lapsi kertoi äidille, että perheen luotettu ystävä oli käyttänyt häntä ja nuorempia sisaruksia seksuaalisesti hyväkseen useita vuosia. Vanhemmat hakeutuivat lasten kanssa välittömästi terveyskeskukseen, jossa lapsille tehtiin tutkimus. Terveyskeskuslääkäri neuvotteli lasten jatkohoidosta ja teki lähetteen psykiatrian poliklinikalle. Samanaikaisesti vanhemmat tekivät rikosilmoituksen poliisille. Esitutkinnan sen kummemmin puuttumatta tutkintaan lastenpsykiatrian poliklinikalla perustettiin lastenpsykiatrin, psykologien ja sosiaalityöntekijän tutkimusryhmä. Tutkimuksessa kunkin lapsen kohdalla järjestettiin neljä vanhempien ja tutkimusryhmän keskinäistä tapaamista. Sen jälkeen psykologit kahdessa eri haastattelussa haastattelivat lapsia ja nauhoittivat keskustelut (eivät videoineet). Selosteessa ilmoitettiin useamman kuulemisen osalta, että nauhoitus epäonnistui teknisesti, joten niiden purkaminen ei ollut mahdollista. Tämän jälkeen tutkimuksessa järjestettiin kaksi eri palautekeskustelua lasten ja perheen kanssa. Neljällä eri käyntikerralla lapsille tehtiin erilaisia psykologisia testejä. Tutkimuksestaan työryhmä laati kaikkien jäsenten allekirjoittaman lausunnon.

Esitutkinnassa kuultiin perheen vanhinta, tuolloin 13-vuotiasta, lasta. Kuulustelua ei videoitu tai taltioitu nauhalle eikä vastaajalle varattu mahdollisuutta kysymysten tekemiseen. Esitutkinnasta ei ilmennyt, että tutkinnanjohtaja olisi pohtinut lapsen kuulemisen vaihtoehtoja sen enempää esitutkinnassa kuin sitä, miten kuuleminen toimitetaan myöhemmin pääkäsittelyssä. Nuorempien lasten kuulemiseen, joiden haastatteluista terveydenhuollossa ei ollut mitään tallennetta, esitutkinnassa ei paneuduttu lainkaan. Vanhimman lapsen lisäksi esitutkinnassa kuultiin lasten äitiä ja epäiltyä. Aineistona oli lisäksi asiantuntijoiden lausunto.

Syyttäjä nosti syytteen ja ratkaisi todistelun pääkäsittelyssä siten, että hän kuuli 13-vuotiasta henkilökohtaisesti ja lisäksi lasten vanhempia, tutkimuksen tehneen työryhmän kaikkia jäseniä sekä epäiltyä. Jutussa perhetuttu tuomittiin perheen 4–11-vuotiaisiin lapsiin kolmen vuoden aikana kohdistuneesta toistuvasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Seksuaaliteot olivat lasten sukuelinten hieromista ja muuta koskettelua.

78

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Tyypillisiä virheitä esitutkinnassa

Tutkinnassa tapahtui monta tyypillistä virhettä: Esitutkinnassa tutkinnanjohto ei ottanut tapausta "haltuunsa", vaan jätti asian sosiaali- ja terveystoimen vastuulle. Sosiaali- ja terveydenhuollossa lukuisista lasten ja koko perheen tapaamisista huolimatta suhtautuminen kuulustelujen taltioimiseen oli hämmästyttävän leväperäistä. Esitutkintaviranomaiset eivät puuttuneet sen enempää kuulustelujen tekniseen kuin sisällölliseenkään puoleen, vaikka siihen olisi ollut aihetta. Esitutkinnassa jätettiin myös täysin syyttäjän ongelmaksi se, miten nuorimpien lasten kertomukset esitetään oikeudenkäynnissä ja miten epäillyn oikeusturva otetaan asiassa huomioon. Edellä kuvatussa, valitettavan tavallisessa, tapauksessa esitutkinta ei toiminut tehtävässään pääkäsittelyn valmisteluna.

Läsnäolo kuulustelussa

Esitutkintaviranomaisen rooli

Asiantuntijakuulustelujen tulee tapahtua esitutkintaviranomaisen valvonnassa. Tämä tarkoittaa, että jutun varsinaisen tutkijan tai tutkinnanjohtajan tulee olla mukana asiantuntijan toimittamassa kuulustelussa. Samassa kuulusteluhuoneessa poliisimiehen ei tarvitse lapsen kanssa olla, mutta joka tapauksessa kuulustelutilanteessa hänen tulee olla paikalla.⁸⁵ Esitutkintaviranomaisen läsnäolo varmistaa, että kuulustelu tapahtuu rikoksen selvittämisen eikä esimerkiksi terapian lähtökohdista. Lisäksi tutkintaviranomaisen tehtävänä on huolehtia, että kuulustelussa selvitetään rikosoikeudellisesti relevantit seikat. Esitutkintaviranomaisen luonteva rooli lapsen asiantuntijakuulustelussa on toimia kuulustelutodistajana, kuulustelun seuraajana, rikosoikeuden asiantuntijana, kuulustelutilanteen kontrolloijana sekä kuulemisen teknisen tason varmistajana. Esitutkintaviranomaisella on siis asiantuntijakuulustelussa läsnäolovelvollisuus.

Huoltajan rooli

Taas läsnäolo-oikeus alle 15-vuotiaan kuulusteluissa on huoltajalla, edunvalvojalla tai muulla laillisella edustajalla (ETL 33 §). Huoltajan läsnäolo kuulustelussa ei kuitenkaan ole poikkeukseton, sillä tutkija voi kieltää vajaavaltaisen edustajan läsnäolon, jos tätä itseään epäillään rikoksesta. Tästä huolimatta optimaalisin kuulustelutilanne seksuaalirikoksissa ei ole, että lapsen huoltaja on läsnä samassa huoneessa. Säännöstä koskevassa hallituksen

79

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

esityksessä onkin suositettu, että kuulusteluhuoneessa ei tulisi olla muita kuin kuulustelija ja lapsi. Sisäasiainministeriön ohjeissa lapsen kohtaamisesta poliisitoiminnassa ja esitutkinnassa (SM-2006- 02026/Ri-2) tämä menettelytapa todetaankin pääsääntöiseksi.⁸⁶ Stakesin oppaassa on todettu, että huoltajan läsnäolo kuulusteluhuoneessa voi pienen lapsen kohdalla olla turvallisuudentunnetta lisäävä ja tulla kyseeseen edellyttäen, ettei huoltaja millään tavoin puutu kuulustelun kulkuun. Pulmallisia ovat kuitenkin tilanteet, joissa epäily kohdistuu toiseen vanhempaan ja taustalla on esimerkiksi erokiista. Näissä tilanteissa – ja ylipäätänsä epäilyn kohdistuessa vanhempaan – tutkittavat vaihtoehtoiset hypoteesit edellyttävät, että kumpikaan lapsen vanhemmista ei ole kuulusteluhuoneessa.⁸⁷ Tilannekohtaisesti lapsen kuulustelussa voi olla mukana lapselle määrätty tukihenkilö, jollei tutkinnanjohtaja näe rikostutkinnallisista syistä aihetta sitä kieltää.

Tapausaineiston jutuissa lasten vanhemmat olivat läsnä etenkin nuorimpien lasten, alle 5-vuotiaiden, asiantuntijakuulemisissa ja poliisien toimittamissa vanhempienkin lasten kuulusteluissa. Vanhemmat olivat usein seuraamassa kuulustelua, kun epäily kohdistui perheen ulkopuoliseen henkilöön. Kuitenkin myös niissä tapauksissa, joissa epäily kohdistui toiseen vanhempaan, toinen vanhempi oli monessa tapauksessa seuraamassa kuulemista lapsen kanssa samassa tilassa. Tapauskohtaisesti jouduttiin turvautumaan myös erilaisiin järjestelyihin lapsen kertomisen helpottamiseksi. Kuvaava esimerkki tästä on 4-vuotiaan kuuleminen, jossa hän kuulustelussa kertoi isän sukuelimen kosketteluista kuulusteluhuoneessa äidilleen samalla kun asiantuntijakuulustelijana toimineen psykologin tuli lapsen pyynnöstä pitää käsiä korvillaan.

Syyttäjän rooli

Kysymys niistä henkilöistä, joilla on oikeus olla läsnä kuulustelussa ei tyhjenny kuulusteltavaan lapseen, asiantuntijakuulustelijaan, tutkijaan (poliisimieheen) ja huoltajaan. Oikeus läsnäoloon ja kysymysten esittämiseen on myös syyttäjällä. Syyttäjän ei ole kuitenkaan tarpeen olla lapsen kanssa samassa kuulusteluhuoneessa, vaan hän voi seurata kuulustelua monitorin kautta ja täydentää kuulustelua kuulustelijan välityksin esitettävillä kysymyk-

80

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

sillä. Tapausaineistossa ei ilmennyt, että syyttäjä olisi ollut paikalla yhdessäkään lapsen kuulustelussa.

Epäilty ja vastakuulustelu

Toinen kuulustelun välittömyyteen liittyvä kysymys on epäillyn oikeus läsnäoloon ja hänelle varattava tilaisuus kysymysten tekemiseen. Sinänsä epätietoista ei ole se, onko epäillyllä oikeus esittää kysymyksiä: hänelle on lain nimenomaisen määräyksen mukaisesti annettava mahdollisuus kysymysten tekemiseen ja tästä ei enää esitutkintalain 39 a §:n ja oikeudenkäymiskaaren 17:11:n säännösten jälkeen pitäisi olla mitään epäselvyyttä. Pulma sen sijaan on, onko epäillyllä tai hänen avustajallaan läsnäolo-oikeutta lapsen kuulustelussa. Välittömyyttä toteutetaan muissa Pohjoismaissa siten, että ainakin epäillyn puolustajalla/avustajalla on oikeus osallistua kuulustelun seuraamiseen videoyhteyden päässä. Tanskassa kysymys ei ole avustajan oikeudesta, vaan jopa velvollisuudesta. Sen sijaan epäillyn itsensä osallistuminen kuulusteluihin on ainakin käytännössä poikkeuksellista.

Esitutkintalain säännös on tässä mielessä muotoiltu epäselvästi eikä asianosaisten kutsumisesta paikalle ja heidän läsnäolostaan saa lain sanamuodosta selkeätä ohjetta. Lakia säädettäessä valiokuntien lausunnoista välittyi toivomus, että vastaajalle ja/tai hänen avustajalleen annetaan mahdollisuus kuulustelun välittömään seuraamiseen. Käytännössä meillä ei pääsääntöisesti menetellä näin, vaan lapsen kuulustelut toteutetaan erillisinä siten, että pääkuulustelu tallennetaan ja annetaan vastaajan ja hänen avustajansa käyttöön vastakuulustelukysymysten tekemistä varten. Vastakuulustelu järjestetään tämän jälkeen erillisenä tilaisuutena kutsumatta siihen vastaajaa ja hänen avustajaansa. Tällöin kuulustelija esittää lapselle vastaajan kuulustelijalle toimittamat kysymykset ja myös tämä tilaisuus taltioidaan. Käytännössä menettelytapa on osoittanut haavoittuvuutensa tilanteissa, joissa vanhemmat ovat lapsen pääkuulustelun jälkeen kieltäneet lapsen osallistumisen uusiin kuulusteluihin sekä jutuissa, joissa lapsen henkinen tasapaino on estänyt myöhemmin järjestettävän vastakuulustelun. Lainsäädäntömme muuhun tiukkaan todistelun välittömyyden vaatimukseen nähden täydellinen välittömyydestä luopuminen on ylimitoitettua. Toisaalta on selvää, että lapsen

81

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

kanssa samassa huoneessa epäilty tai avustaja ei voi olla, vaan välittömyys on ratkaistava muulla tavalla.

Fyysiset kuulusteluolosuhteet

Kuulustelun toteuttaminen siten, että kaikilla tahoilla olisi asianmukainen tilaisuus osallistua siihen, riippuu keskeisesti kuulusteluolosuhteista. Usein este välittömyyden toteuttamiselle on asianmukaisten laitteiden ja erillisten "monitorihuoneiden" puute. Ideaalinen fyysinen tila lasten kuulemiseen on poliisitaloon tai johonkin muuhun tilaan järjestetty lapsen kuulemista varten erityisesti kalustettu huone, jossa on kuvan ja äänen tallennus ja videoyhteys toiseen tilaan, josta kuulustelua voidaan samanaikaisesti seurata. Tällaiseen erilliseen "monitorihuoneeseen" ei ole ongelma järjestää epäillyn, hänen avustajansa ja syyttäjän sekä jopa tuomioistuimen mahdollisuutta seurata kuulustelua ja tehdä kuulustelijan välityksin täydentäviä ja vastakuulustelun kysymyksiä. Tällainen järjestely vastaisi varsin pitkälle islantilaisen lastentalohankkeen tapaa järjestää lasten kuulustelut. Videoyhteyksillä varustettujen kuulustelutilojen hankkiminen liittyy ehdottomasti lapsen kuulustelun säännösten edellyttämiin kehityshankkeisiin.⁸⁸

Välittömyys

Välittömyyden toteuttaminen ei siten vaadi uutta lainsäädäntöä. Edellytys on ainoastaan käytäntöjen ja fyysisten kuulusteluolosuhteiden sovittaminen vaatimuksen mukaisiksi. Käytännön toimintaohjeena voi mielestäni noudattaa sitä, että epäillyn avustajan kuulustelun seuraamismahdollisuus etäyhteydellä tulisi pyrkiä järjestämään. Myös syyttäjän osallistuminen kuulustelun seuraamiseen on pohjoismaisissa käytännöissä pääsääntö ja tuomarin osallistumisessa on oikeusjärjestelmään liittyviä maakohtaisia ratkaisumalleja. Tähän nähden oma käytäntömme, jossa käytännössä syyttäjät eivät lain sallimasta oikeudesta huolimatta juuri osallistu, on poikkeus. Ideaalinen tilanne oikeudenkäyntivaiheen välittömyysvajeen korvaamisessa olisi myös se, että tuomari, jolle juttu tulisi ratkaistavaksi, osallistuisi etäyhteydellä kuulustelun seuraamiseen ja käyttäisi asiaa selkeyttävää prosessinjohtoa kysymysten tarkentamisessa ja selventämisessä.⁸⁹

Kuulusteluissa ilmenneet puutteet

Tapausaineistossa välitöntä kuulustelun seuraamista ei ollut yhdessäkään jutussa. Hämmästyttävän usein myös epäillyn kysymysten tekemisen oikeudesta oli huolehdittu heikosti. Erityisesti

82

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

sosiaali- ja terveydenhuollon tekemissä kuulusteluissa mahdollisuuden varaaminen epäillyn kysymyksille oli usein ohitettu. Useimmissa tilanteissa tutkinnanjohtaja ei kiinnittänyt tähän mitään huomiota eikä puutetta pyritty paikkaamaan millään tavoin. Eräissä tapauksissa syyttäjä pyrki täydentämään tutkintaa lisätutkintapyynnöllä, jossa hän edellytti tilaisuuden varaamista vastaajan kysymyksille. Muutamassa tapauksessa kävi kuitenkin ilmi, ettei tämä ollut vanhempien kielteisen suhtautumisen tai lapsen kunnon vuoksi mahdollista. Aineistoon sisältyi myös tapauksia, joissa vastaajalle oli esitutkintavaiheessa tarjottu vastakuulustelumahdollisuutta, mutta hän kieltäytyi siitä. Osassa tapauksia epäilty kieltäytyi jopa katsomasta lapsen kuulusteluvideoita. Puutteena joissain esitutkinnoissa oli, että vastaajalle tarjotusta mahdollisuudesta ja hänen kieltäytymisestään ei tehty tutkintapöytäkirjaan mitään merkintää. Tämä laiminlyönti aiheuttaa juttuun aivan turhia todisteluongelmia siitä, onko tilaisuus tarjottu. Jutuissa merkinnät vastakuulustelun järjestämisestä on säännönmukaisesti kirjattava tutkintapöytäkirjaan. Kontradiktorisuuden puutteita oli aineiston useissa jutuissa, mutta väite siitä esitettiin vain neljässä tapauksessa. Näissä tilanteissa oikeus joutui vaikeaan ratkaisutilanteeseen siitä, voidaanko lapsen kertomusta hyväksyä lainkaan näytöksi, ja millainen todistusoikeudellinen merkitys sille oli annettava. Jokaisessa jutussa oikeus pohti myös sitä, voitiinko prosessuaalinen puute korjata vielä oikeudenkäyntivaiheessa. Siihen, miten tuomioistuimet nämä kysymykset ratkaisivat, palataan tuomioistuinkäsittelyä koskevassa jaksossa.

6.4.2 Lapsen oikeuspsykologinen kuulustelu

Lapsen kuulustelu on vaativa tehtävä, sillä se poikkeaa jokapäiväisestä lapsen ja aikuisen välisestä keskustelusta. Tavallisessa vuorovaikutustilanteessa lapsilta ei odoteta seikkaperäistä selostusta tapahtumasta ja usein arkipäivän asioita lapselta kyselevä aikuinen tietää jo etukäteen "oikeat" vastaukset. Tavallisesti lasten kanssa käydyllä vuorovaikutustilanteella ei ole myöskään sen kummempia oikeusseurauksia. Kuulustelussa tilanne on kuiten-

83

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

kin tyystin toinen: esitutkinnassa kuulustelija ei tiedä asian oikeaa tilaa, valittu kuulustelutapa vaikuttaa lapsen kertomukseen ja kuulustelulla on seurauksia. Lapsen kuulustelua koskevan säännöksen esitöissä onkin todettu, että lapsen kuulusteluissa kuulustelumenetelmään tulee kiinnittää erityistä huomiota, sillä osaava kuulustelutekniikka parantaa olennaisesti kertomuksen luotettavuutta ja merkitystä todisteena.⁹⁰

Esivalmistelut

Ennen kuin kuulustelu aloitetaan, kuulustelijan tulee valmistautua kuulusteluun hankkimalla tietoa lapsesta ja muotoilemalla tutkimuksen lähtökohdat. Lapsen kielellisen tason selvittäminen on tärkeää etenkin, jos lapsella on kognitiivisen toiminnan häiriöitä. Lisäksi haastattelijan tulisi pyrkiä kuulustelun helpottamiseksi selvittämään etukäteen lapsen käyttämät nimitykset sukupuolielimistä ja sukupuoliasioista.⁹¹ Kuulusteluun valmistautumiseen kuuluu myös vaihtoehtoisten selitysten muotoilu. Näistä lapsen kuulustelijan tulee olla yhteydessä jutun tutkijaan ja mahdollisesti myös syyttäjään.

Tulkin käyttö

Mikäli lapsi on muun kielinen kuin kuulustelija, tarvitaan tulkki. Lapsen kuulustelussa tulkilta edellytetään enemmän kuin tavallisessa kuulustelun tulkkaustilanteessa. Hänen tulee ymmärtää kuulustelun perussäännöt ja erilaisten kysymystyyppien merkitys sekä se, että käännösten sävyllä ja tarkkuudella on korostunut merkitys. Tulkin tulee olla myös henkisesti valmentautunut keskustelemaan seksuaaliteemasta ja osata säilyttää neutraalius kuulustelussa.

Haastattelutekniikat

Selvittämistä palvelevia haastattelutekniikoita on useita erilaisia, ja niillä voidaan vaikuttaa saadun tiedon laatuun ja määrään. Todistajanpsykologisessa tutkimuksessa on käyty laajaa keskustelua siitä, millaista kuulustelutekniikkaa lasten kuulusteluissa voi käyttää ja millaisia virhelähteitä erilaisiin kuulustelutapoihin liittyy. Nykyisin voi sanoa vallitsevan yksimielisyyden siitä, että lasten oikeuspsykologisissa haastatteluissa käytettävät vuorovaikutukselliset menetelmät ovat vapaa kerronta ja kognitiivisia muisti-

84

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

prosesseja parantava haastattelu. Yleensä pelkkään vapaaseen kertomukseen ei ainakaan pienimpien lasten kohdalla voida jäädä, koska alle 5-vuotiaan lapsen kyky kertoa spesifejä yksityiskohtia on heikko. Suorat fokusoidut ja jopa kontrolloidusti esitetyt johdattelevatkin kysymykset ovat tarpeen, jotta ylipäätään saadaan vastauksia tutkittavasta asiasta.⁹²

Strukturoitu haastattelurunko

Stakesin oppaassa suositetaan käytettäväksi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön selvittämistä varten kehitettyä strukturoitua haastattelurunkoa. Tutkimuksissa on havaittu, että tällaisen tarkoin mallinnetun haastattelun käyttäminen lisää lapsen oman kerronnan määrää, kontrolloi kuulustelijan kuulustelumenettelyä ja varmistaa, että kuulustelussa tulee käydyksi epäily tarpeellisella tavalla läpi. Stakesin oppaassa suositeltu haastattelurunko on USA:ssa NICHD:ssa (National Institute of Child Health and Human Development) kehitetty. Malleja on oppaassa kaksi, toinen akuutteja tilanteita ja toinen muita selvittämisiä varten.⁹³ Mallin mukainen kuulustelutapa on perusteltu myös siksi, että se täyttää esitutkintalain ja oikeudenkäymiskaaren kuulustelusäännösten vaatimukset. Koska esitutkintavaiheessa toimitettu kuulustelu korvaa lapsen oikeudenkäynnissä tapahtuvan kuulemisen, on tärkeää, että kuulustelu vastaa oikeudenkäynnin vuorokuulustelumallia.

Kuulustelun kulku

Kuulustelu jäsentyy pääkuulusteluun ja vastakuulusteluun. Pääkuulustelun tarkoituksena on saada mahdollisimman korkea näyttöarvo todistusteemalle ja vastakuulustelun eli puolustuksen kuulustelun päämääränä on lisäinformaation saaminen ja kertomuksen luotettavuuden testaaminen. Lapsen kuulustelu jäsentyy kontaktin luomisen, lapsen oman kertomuksen, avoimien kysymysten ja kuulustelun päättämisen vaiheisiin. Stakesin oppaan mukainen pääkuulustelu rakentuu seuraavasti: 1) esittäytyminen, 2) totuuden ja valheen erojen selvittäminen, 3) perussääntöjen läpikäynti, 4) harjoitushaastattelu, 5) haastattelun varsinaisen aiheen esittely, 6) vapaan kerronnan vaihe, 7) tarkentava kysely ja 8) kuulustelun lopettaminen. Oppaassa kuulustelu on purettu kuulustelijan käytettäviksi vuorosanoiksi. Siinä on menettelyohje myös keskustelun tyrehtymisen varalta, joten se antaa varsin hy-

85

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

vän tuen kuulustelun läpiviemiseen. Kuulustelun vaiheistus on pitkälti sama kuin esimerkiksi Undeutschin ja Hoorwichin luomissa malleissa.⁹⁴ Strukturoitua haastattelurunkoa voi käyttää aina neljästä ikävuodesta lähtien.

Esittäytyminen

Kuulustelun tallentamisesta kertominen

Esittäytymisen vaiheessa kuulustelija kertoo, keitä kuulustelussa on läsnä. Tämän jälkeen hän esittelee itsensä nimeltä ja ammatiltaan lapselle, selittää kuulustelun taltioimisen ja vastaa lapsen kysymyksiin. Lapsen tulee tietää, ettei kuulustelu jää vain kahdenkeskiseksi keskusteluksi, vaan se tallennetaan ja se tulee myös muiden tietoon. Esitutkintalaissa edellytetään oikeiden tietojen antamista kuulusteltavalle ja näin menetellään myös lasten kohdalla. Tiedon antamista edellyttää myös esitutkinnasta ja pakkokeinoista annettu asetus, jonka mukaan tallentamisesta kuva- tai äänitallenteelle on ilmoitettava kuulusteltavalle.⁹⁵ Kirjallisuudessa kuulustelun tätä vaihetta kutsutaan vaitiolovelvollisuuden rajojen selvittämiseksi. Voi olla, että luottamuksellisuuden puute estää lasta kertomasta. On ymmärrettävää, että lapsesta on vaikeaa ja kiusallista kertoa intiimejä asioita itsestään ja mahdollisesti omasta läheisestään tietoisena siitä, että keskustelut tulevat vanhempien ja muiden tietoon ja voivat vaikuttaa hänen elämäänsä, tulevaisuuteensa ja lähimpiin ihmisiinsä. Asianmukaisessa tutkimuksessa ei kuitenkaan voida ajatella, että lasta johdettaisiin harhaan haastattelun luottamuksellisuuden suhteen ja ikään kuin toistettaisiin lapsen mahdollinen aikaisempi kokemus siitä, ettei aikuiseen voi luottaa.⁹⁶

Asianomistajan totuusvelvollisuus ja oikeus olla kertomatta

Toteutusvelvollisuus

Toinen kuulustelun alkuun liittyvä kysymys on asianomistajan totuusvelvollisuus. Esitutkintalain mukaan asianomistajalla ja hänen laillisella edustajallaan on totuusvelvollisuus. Asianomistajan on pysyttävä totuudessa tehdessään selkoa asiasta ja vastatessaan esitettyihin kysymyksiin. Totuusvelvollisuuden rikkominen esitutkinnassa on kriminalisoitu perättömänä lausumana viranomaismenettelyssä. Oikeudenkäyntivaiheen totuusvelvollisuussäännöksen mukaan asianomistajalla on velvollisuus pysyä to-

86

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tuudessa ilmoittaessaan seikat, joihin hän vetoaa, lausuessaan vastapuolen käsityksistä ja vastatessaan kysymyksiin. Oikeudenkäyntivaiheen totuusvelvollisuuden rikkomista taas ei ole kriminalisoitu. Esitutkintalain esitöistä ilmenee, että säännöksellä ei kuitenkaan ole tarkoitettu aktiivista kertomisvelvollisuutta, vaan nk. negatiivista totuusvelvollisuutta. Tämän mukaan asianomistajan tulee asiasta kertoessaan pysyä totuudessa. Sen sijaan todistajaan verrattavaa aktiivisen kertomisen velvollisuutta hänellä ei ole ja hän voi syytä ilmoittamatta myös kieltäytyä kertomasta.⁹⁷

Vaikenemisen oikeus

Haastattelurungon suomalaiseen versioon on lisätty osa, jossa lapselle ilmoitetaan, ettei hänen tarvitse kertoa asiassa mitään, ellei hän halua.⁹⁸ Haastattelurungosta käydyssä keskustelussa tämä on saanut kritiikkiä, koska se antaa lapselle ristiriitaisen viestin siitä, että hänen toivotaan kertovan mutta hänen ei sitä kuitenkaan tarvitse tehdä. On myös viitattu siihen, ettei tavallisissakaan kuulusteluissa asianomistajille kerrota vaikenemisen oikeudesta. Toisaalta on kritisoitu, ettei lapsille anneta asianmukaista tietoa heidän oikeuksistaan. Kuulustelutilanteessa lapselle annettava ristiriitainen viesti on perusteltu aihe jättää kyseinen ilmoitus pois. Kuten käytäntö on muissakin asianomistajakuulusteluissa, lapselle ei tarvitse erikseen ilmoittaa, että hänellä on oikeus olla myös olla kertomatta.

Totuuden ja valheen erottaminen

Totuuden ja valheen erottamisen vaiheessa lasta pyydetään tunnistamaan totuudet valheista ja lupaamaan, että hän puhuu totta. Tämä korostaa kuulustelun tehtävää tosiasioiden löytäjänä, jossa lasta valmistetaan kertomaan vain todellisuudessa tapahtuneita asioita. Myös esitutkintalain mukaan asianomistajalla on velvollisuus pysyä totuudessa ja totuusvelvollisuudesta on ennen kuulustelun alkua tehtävä selkoa asianomistajalle. Stakesin oppaassa esitetyssä kuulustelumallissa totuuden ja valheen ero käydään lapsen kanssa läpi harjoitteen avulla. Lapsen tulee kuulustelutilanteessa ymmärtää, että kyse ei ole leikistä, vaan tositilanteesta, jossa vain totuus on merkitsevä. Tämä on myös kuulustelijan kannalta vaativaa, sillä seksuaaliasioissa ihmiset varovat kertomasta sellaista, mikä on haastattelijan kokemusmaailman ulko-

87

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

puolella ja minkä voi kuvitella järkyttävän häntä. Kuulusteltava tekee johtopäätökset haastattelijan toleranssista puheen ja ruumiinkielen perusteella hyvin nopeasti. Kuulustelijan tulee siten osata ilman moraalisia arvioita hyväksyä kaikki, mitä kuulusteltava kertoo.⁹⁹

Perussääntöjen läpikäynti

Perussääntöjen läpikäynnissä kuulustelija opastaa lasta vastaamaan kysymyksiin. Vaitiolo voi usein pysäyttää koko keskustelun ja lapsen vaikeneminen tai olkapäiden kohauttelu voi johtaa tulkintaongelmiin. Lapsen kanssa tulee sopia jo alussa kysymyksiin vastaamisen tavat. Lapselle selitetään, että hän voi myös vastata, ettei hän muista tai tiedä. Lapselle tulee myös selittää, että hänen tulee korjata kuulustelijaa, jos tämä on väärässä. Kuulustelussa demonstroidaan eri vaihtoehdot sen tarkistamiseksi, että lapsi on ymmärtänyt.¹⁰⁰ Lapsen tulee ymmärtää, että kyseessä ei ole koulumainen tilanne, jossa kysymyksiin olisi kuulustelijan etukäteen tietämät oikeat ja väärät vastaukset.¹⁰¹

Harjoituskuulustelu

Harjoituskuulustelun vaihe palvelee sekä lapseen tutustumista että kuulustelutekniikan harjoittelua. Lapseen luodaan kontakti ja kuulusteluun ilmapiiri, jossa lapsen olisi helppo vapaasti kertoa.¹⁰² Lapselle on varattava tilaisuus rauhassa orientoitua tilanteeseen ja haastattelijaan. Lapselle on tärkeää voida testata haastattelijaa ennen kuin hän voi kertoa tälle vaikeista asioista. Tämä tarkoittaa keskustelua lapsen kanssa ensin neutraaleista asioista. Aluksi on hyvä esittää konkreettisia ja yksinkertaisia kysymyksiä, joihin vastausta ei tarvitse miettiä. Samalla kysymysten muodon tulee edellyttää, että lapsi kertoo asiasta useammalla kuin yhdellä sanalla (kerro minulle vähän perheestäsi, mitä muuta voit kertoa itsestäsi, kerro minulle päiväkodistasi, koulustasi, opettajastasi). Helpot kysymykset tarjoavat lapselle vaarattoman mahdollisuuden tutustua haastattelijaan. Samalla ne hahmottavat lapsen voimavaroja ja aktiviteetteja sekä luovat luottamuksellista pohjaa myöhemmille kysymyksille. Varsinaisessa harjoitushaastattelun vaiheessa lapsen kanssa käydään läpi jokin lapselle tärkeä viimeai-

88

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

kainen tapahtuma ja häntä pyydetään kertomaan siitä kaikki (Muutama päivä sitten oli jokin lapsen tapahtuma. Kerro minulle, kuinka vietit sitä. Kerro vielä tarkemmin, mitä tapahtui, kun heräsit sinä aamuna aina siihen asti, kun menit illalla nukkumaan).

Kuulustelun aiheen esittely

Kuulustelun aiheen esittelyssä lapsi orientoidaan varsinaiseen kuulusteluaiheeseen. Orientoinnissa kuulustelijan ei pidä mainita epäillyn nimeä tai väitetyn tapahtuman yksityiskohtia. Lähestymistapoja aiheeseen on useampia ja ne on sovitettava yhteen taustatilanteen kanssa (1. Tiedätkö, miksi olet tullut tapaamaan minua tänään? 2. Kerro minulle, miksi olet tullut puhumaan kanssani. 3. Olen kuullut, että kerroit X:lle, että joku on tehnyt sinulle jotain. Kerro minulle, mitä kerroit X:lle. 4. Onko X huolestunut, että sinulle olisi voinut tapahtua jotain? Mistä hän on huolestunut? 5. Kuulin, että joku on tehnyt sinulle pahaa. Kerro minulle siitä kaikki, mitä muistat. 6. Kuulin, että sinulle on voinut tapahtua jotain.).

Vapaan kerronnan vaihe

Vapaan kerronnan vaiheessa lapselta pyritään saamaan vapaa kertomus sanomalla esimerkiksi: "Kerro minulle kaikki, mitä sinulle tapahtui alusta loppuun saakka niin hyvin kuin muistat." Avoimen kysymyksen kuulusteluvaihe vastaa todistajan pääkuulustelua, jonka mukaan todistajan tulee aluksi oma-aloitteisesti esittää kertomuksensa yhtäjaksoisesti. Hyviä rohkaisevia kuulustelua eteenpäin vieviä kysymyksiä ovat "Mitä tapahtui?" ja "Entä mitä sitten tapahtui?". Vapaan kertomuksen vaiheessa kertomista ei tule keskeyttää eikä käyttää muita kuin helpottavia ilmauksia kuten "ok", "ymm", tai peilausta eli lapsen omien sanojen toistamista (Lapsi: "Hän riisui vaatteeni.", Kuulustelija: "Hän riisui vaatteesi?") ja em. rohkaisuja (L: "Joo ja sitten...", K: "Niin, sitten?").

Menetelmä auttaa paljastamaan asioita, jotka tapahtumahetkellä sanottiin ja tehtiin ja jotka lapsi havaitsi. Nämä antavat myös tarkistettavia apufaktoja, joilla on merkitystä tukinäyttönä lapsen kertomuksen luotettavuuden arvioimisessa. Tutkijan on pyrittävä siihen, että hän pystyisi ikään kuin näkemään tapahtuman ulkopuolisena tarkkailijana ja pyytää lasta näkemään, kuulemaan,

89

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

haistamaan ja tuntemaan, mitä tapahtui.¹⁰³ Kun lasta pyydetään avoimella kysymyksellä kuvaamaan hyväksikäyttöä, hän antaa usein kuitenkin niukkasanaisen vastauksen ja asiaa joudutaan tarkentamaan fokusoiduilla kysymyksillä.

Tarkentavan kuulustelun vaihe

Tarkentavan kuulustelun vaiheessa asia käydään uudelleen läpi lapsen kertomuksen järjestyksessä. Tässä vaiheessa selvitetään lapsen käyttämien termien merkitykset, epäselvyydet ja ristiriidat. Kuulusteluvaihe vastaa oikeudenkäynnin pääkuulusteluvaihetta, jossa todistajan tulee "tarvittaessa hänelle esitettyjen kysymysten avulla" esittää kertomuksensa. Asian rikosoikeudellinen arvioiminen edellyttää, että mahdollisesta hyväksikäytöstä saadaan yksityiskohtainen kuvaus. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöt ovat tekokeskeisiä ja nimenomaisesti seksuaalisen hyväksikäytön teko on rikosasiassa väittämistaakan ja todistelun kohteena. Toteamukset "minua on käytetty seksuaalisesti hyväksi", "hän kosketteli minua", eivät riitä, vaan tapahtumista tulee saada seikkaperäinen selostus. Mitä hyväksikäyttö tarkoitti? Mitä tarkasti ottaen tapahtui? Millainen koskettelu oli, mihin se kohdistui, tapahtuiko se vaatteiden päältä vai paljaalle iholle, tapahtuiko koskettelussa lapsen kehoon tunkeutumista, oliko kyse yhdynnästä, millaisesta (vaginaalisesta, anaalisesta, oraalisesta)? Kuka oli tekijä? Milloin ja missä teko tapahtui?¹⁰⁴

Tarkentavassa kuulustelussa siirrytään siis vapaan kerronnan vaiheesta nk. kognitiiviseen vaiheeseen, jossa käytetään fokusoitua, teemaan keskittyvää kyselyä. Kuulustelutekniikassa palataan vapaan kerronnan vaiheeseen ja avataan ja laajennetaan jo saatua kertomusta pala palalta yksityiskohdiksi. Kuulustelussa käytetään avoimia ilmaisuja, joilla pyritään saamaan lapsi palauttamaan mieleensä yksityiskohtia. Ilmaisut voivat olla yleisiä tai liittyä lapsen mainitsemaan asiaan. Ohjaavilla kysymyksillä lasta pyydetään kertomaan lisää yksityiskohtia tai tarkentamaan seikkoja, joista hän on aikaisemmin kertonut. Nämä kysymykset ovat mikä, kuka, missä tai koska -tyyppisiä kysymyksiä. Selkeyttäviä ilmaisuja käytetään, jos haastattelija ei ymmärtänyt tai kuullut, mitä lapsi sanoi.

90

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Kysymystyypit

Tarkentavan kuulustelun avaamisessa käytetään samoja sanoja, joita lapsi on omassa aikaisemmassa kertomuksessaan käyttänyt ja kysymyksissä toistetaan lapsen itse käyttämiä ilmaisuja: K: "Aikaisemmin sanoit jotain (lapsen kertomat yksityiskohdat). Voitko kertoa siitä kaiken?". Yksityiskohtien tarkentamisessa yhdistetään fokusoitu ja avoin kysymys. Fokusoitu kysymys "Missä vaatteesi olivat?" ja avoin kysymys lapsen kerrottua, että ne riisuttiin, "Kerro minulle kaikki siitä, miten ne riisuttiin". "Kertoisitko minulle, mitä sedän luona tapahtui" kun lapsi on jo kertonut olleensa sedän luona. L: "Hän oli ilkeä." K: "Mitä tarkoitat, millä tavalla hän oli ilkeä?". Näillä kysymystyypeillä voi selvittää myös tapahtuman ajoitusta. Lapsen aikakäsitys voi olla kehittymätön, jolloin tekoajan tarkentamisen kiinnekohtina voi käyttää kesää, joulua, syntymäpäivää tai muuta lapselle tärkeää tapahtumaa. Lasten paikkoja ja aikamääriä koskevat käsitteet tulee myös tarkistaa ja kuulustelijan ei pidä käyttää lapselle vaikeita ja vieraita ilmauksia.¹⁰⁵ Kun kuulustelija ei ymmärrä kertomusta, hän voi sanoa sen suoraan: "Mitä sinä sanoit? Nyt en ymmärtänyt" tai "Voisitko sanoa uudestaan, kun en oikein kuullut?". Kuulusteluun ei tule jättää ristiriitaisuuksia, epäjohdonmukaisuuksia tai tarkemmin selvittämättä jätettyjä fyysisiä mahdottomuuksia.

Usein toistuneet hyväksikäytöt

Useasti toistuneiden hyväksikäyttöjen kohdalla lasta tulee pyytää kertomaan tapahtumasta, jonka hän muistaa parhaiten. Lapsen kuvattua tapahtuman yleisesti häneltä tulee kysellä tapahtuman yksityiskohdat jälleen avoimilla ja kohdennetuilla kysymyksillä (mitä sitten tapahtui jne.). Yksityiskohdissa kysymys taas ankkuroidaan lapsen itse käyttämään ilmaisuun ja pyydetään lasta kertomaan siitä tarkemmin. Tämän jälkeen mennään tapahtumaketjun alkuun ja pyydetään lasta kertomaan ensimmäisestä kerrasta: "Kerro minulle ensimmäisestä kerrasta, kun jotain tapahtui. Mitä tapahtui alusta loppuun saakka?". Yksityiskohdat käydään jälleen läpi samalla tavoin kuin aikaisemmin.¹⁰⁶

Vaihtoehtoiset hypoteesit

Kuulustelun alussa luotuja vaihtoehtoisia hypoteeseja ei esitetä suoraan lapselle, vaan kuulustelun yksityiskohtia läpi käytäessä kuulustelijan tulee kertomuksen ristiriitaisuuksina, "mustina aukkoina" ja mahdollisina selvyyttä vaille jääneinä tapahtumankulkuina pitää alussa luodut vaihtoehdot mielessään ja lähteä sel-

91

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

ventävillä ja tarkentavilla kysymyksillä hahmottamaan näiden mahdollisuutta. Joka tapauksessa kuulustelijan oletuksena erilaiset vaihtoehtoiset selitykset ehkäisevät kuulustelun johdattelevuutta.

Vastakuulustelu

Vastakuulustelun vaiheessa kuulustelussa pidetään tauko ja epäillylle ja hänen avustajalleen annetaan tilaisuus esittää omat kysymyksensä tutkijalle esitettäviksi edelleen lapselle. Vastakuulustelun järjestäminen on edellytys sille, että kuulustelua voidaan käyttää sellaisenaan todisteena oikeudessa. Jos epäilty ei halua hänelle varattua mahdollisuutta käyttää, ei oikeudenmukaisen menettelyn rikkomista ole tapahtunut.¹⁰⁷ Tavallisimmin vastakuulustelu järjestetään erillisenä kuulusteluna, jolloin pääkuulustelusta on kulunut aikaa. Tämä menettelytapa ei ole paras mahdollinen, vaan toivottavaa olisi, että vastakuulustelu voitaisiin järjestää saman tien rasittamatta lasta enää uudelleen. Tämä kuitenkin edellyttää, että vastaajalla ja/tai hänen avustajallaan on ollut mahdollisuus kuulustelun seuraamiseen. Samassa yhteydessä esitetään myös syyttäjän ja mahdollisesti kuulustelua seuranneen tuomarin täydentävät kysymykset. Lain mukaan kysymykset lapselle voi esittää epäilty tai avustaja tai kysymykset voivat tulla esitettäviksi kuulustelijan välityksellä. Päätöksen siitä, miten kysymykset esitetään, tekee kuulustelija. Asianmukaista on, että vastakuulustelun kysymykset esittää kuulustelija.¹⁰⁸

Vastakuulustelun tarkoitus

Vastakuulustelussa kysymys on epäillyn kysymysten tekemisen oikeudesta ja vastakuulustelun perimmäisestä ideasta eli lisäinformaation saamisesta ja annetun kertomuksen luotettavuuden testaamisesta.¹⁰⁹ Tällöin on tarkoituksena selvittää, missä määrin pääkuulustelussa annettu kertomus vastaa todellista tapahtumain kulkua.¹¹⁰ Myös johdattelevat kysymykset ovat tässä vaiheessa sallittuja. Välttämättä ne eivät olekaan haitallisia siinä vaiheessa, kun informaatiota on jo kerääntynyt runsaasti. Kysymysten muokkaaminen Vastakuulustelun tarkoituksen toteutumiseksi on oleellista, että epäillyn kysymykset tulevat aidosti esitetyiksi.

Kysymysten muokkaamiseen

saattaa kuitenkin olla tarvetta niiden sovittamiseksi lapsen kehitystason mukaisiksi tai niiden sopimattomuuden

92

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

vuoksi. Kuulustelijalla on oikeus epäillyn tai avustajan kysymysten muokkaamiseen ja karsimiseen vastaavalla tavalla kuin tuomioistuimessa todistajankuulustelussa on mahdollista evätä ilmeisesti asiaan kuulumattomat, eksyttävät tai muuten sopimattomat kysymykset. Kuulustelussa on kuitenkin huolehdittava siitä, ettei kysymysten muokkaaminen tee tyhjäksi epäillyn oikeutta vastakuulusteluun. Parhaiten kysymysten muokkaaminen tapahtuu kuulustelijan ja epäillyn avustajan yhteistyönä.¹¹¹

Lopetusvaihe

Kuulustelun lopetusvaiheessa siirrytään neutraaliin lapselle mieluisaan aiheeseen ja kiitetään häntä kuulustelusta (Kiitos kun kerroit minulle niin paljon asioita. Se auttoi minua ymmärtämään, mitä on tapahtunut.).

Kuulustelujen määrä ja virhelähteet

Perusteita useammalle kerralle

Vastakuulustelun vuoksi kuulustelukertoja voi olla tarpeen järjestää useampia. Myös pääkuulustelu voi edellyttää useampaa tapaamista ja ensimmäinen käyntikerta saattaa olla tarpeellista varata nuorimpien lasten kohdalla tutustumiseen. Kuulustelukertojen määrä on kuitenkin rajoitettu ja niitä ei tulisi olla enempää kuin kolme. Syynä kuulustelujen määrän lisäämiseen voi kuitenkin olla erityisen painava syy, kuten esiin tulleet uudet seikat tai tarve tulkin käyttöön. Sen sijaan se, että lapsi ei kerro mitään, ei ole peruste kuulustelujen jatkamiseen.¹¹²

Ruotsissa esitutkinnan menettelysääntö on vastaava: kuulustelukertoja ei saa olla useampia kuin selvittämisen laatuun ja lapsen etuun nähden on tarpeellista. Ruotsin valtakunnansyyttäjänviraston ohjeiden mukaan syynä lapsen kuulustelukertojen lisäämiseen yhdestä useampaan voi olla vain vastakuulustelun toimittaminen, kuulustelijan kontaktin saaminen lapseen, pienen lapsen väsymys tai traumaattisten muistojen vaatima mieleen palauttamisen aika.¹¹³

Kognitiiviset taidot

Lapsen kertomukseen liittyy virhelähteitä, jotka voivat liittyä joko lapseen, tutkimusmenetelmään tai tutkijaan. Lapseen liittyvä virhelähde voi olla ensinnäkin kognitiivinen kyky kertoa. Oleellinen rajoitus on luonnollisesti lapsen puheen kehittymättömyys.

93

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Tämä rajoitus koskee paitsi pieniä lapsia, myös isompia vammaisia lapsia, joilla on vaikeuksia puheen tuottamisen alueella. Lapsen kielellinen kehitystaso voi vaikuttaa myös siihen, että lapsi tulkitsee kysymyksen toisin kuin tutkija on tarkoittanut tai että haastattelija ymmärtää lapsen väärin. Väärinymmärryksen mahdollisuus kasvaa, jos kysymyksiin sisältyy lapsen kehitystason ylittäviä aikakäsitteitä tai lauserakenteita. Lapsella aikakäsitteet ja tapahtumien aikajärjestys vakiintuvat vasta kouluiässä. Pienet lapset eivät ymmärrä, milloin on huomenna, eilen tai viime vuonna, ja tapahtuivatko tapahtumat kerran, viikoittain tai kerran kuukaudessa. Alle 10- vuotiailla on myös vaikeuksia ymmärtää ja kuvata ihmisten motiiveja. Pienen lapsen kohdalla kielellinen kypsymättömyys johtaa yleensä niukkoihin kertomuksiin. Tämä seikka ei kuitenkaan tarkoita, että niukasti kerrottu tapahtuma olisi sinänsä epätarkka tai epäluotettava.¹¹⁴

Fantasiointi

Toinen lapseen liittyvä virhelähde on fantasian mahdollisuus, jolloin kuultu tai nähty tapahtuma voi vaikuttaa siihen, että se muistetaan itse koettuna. Alle 5-vuotiailla lapsilla voi olla vaikeuksia erottaa todella havaitut asiat kuvitelluista. Heille sadut ja unet saattavat olla todellisuutta. Lapset voivat myös täydentää todellisiin tapahtumiin liittyviä muistiaukkoja mielikuvituksella, aikaisemmilla tiedoillaan tai kokemuksillaan, ja esittää ilman näkyvää motiivia selvästi reaalitodellisuuden kannalta mahdottoman kertomuksen, johon he itse näyttävät uskovan. Tarina voi saada hyvinkin vauhdikkaita ja todellisuuden kannalta uskomattomia käänteitä. Aineksia seksuaalisesti sävyttyneisiin fantasioihin lapsi voi saada esimerkiksi näkemänsä pornografisen materiaalin perusteella, aikuisten keskinäisestä käyttäytymisestä tai muilta lapsilta. Tietoisesta valehtelusta fantasioinnin erottaa valehtelun taustalla oleva motiivi. Tahallisen valehtelun motiiveja ovat esimerkiksi rangaistuksen välttäminen, leikin jatkaminen, lupauksen pitäminen tärkeälle ihmiselle (yhteisen sovitun salaisuuden pitäminen), henkilökohtaisten etujen saaminen tai häpeän välttäminen.¹¹⁵

Unohtaminen

Kolmas lapseen itseensä liittyvä virhelähde on unohtamisen mahdollisuus. Keskeiset osat tapahtumista muistetaan yleensä pitkänkin ajan jälkeen. Unohtaminen kohdistuu ensi vaiheessa

94

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tapahtuman kannalta vähäisiin yksityiskohtiin. Muistitutkimuksen mukaan aikuisten ja lasten kyky muistaa ja kertoa on yhtä hyvä, jos tapahtuma on ollut ymmärrettävä ja merkityksellinen eikä unohtaminen ole vaikuttanut asiaan. Lapsilta lausunto tapahtumista tulisi kuitenkin saada mahdollisimman pian, sillä lasten pienempi kokemusvarasto ja vähäisemmät muistirakenteet vaikeuttavat uuden tiedon sitomista vanhaan kokemusaineistoon, ja siten lapset unohtavat aikuisia nopeammin.¹¹⁶

Terapian vaikutus

Siihen, millaisena muistiin painettu tieto säilyy muistissa, vaikuttaa unohtamisen lisäksi tapahtuman jälkeen saatu tieto. Erityisesti lasten kohdalla tapahtuman jälkeen saatu informaatio on merkittävä muistiainekseen vaikuttava tekijä. Tällaisena virhelähteenä voi toimia esimerkiksi terapia. Terapian yhteydessä lapsen todellisuuskäsitykset saattavat muuttua. Todistajanpsykologian käsityksen mukaan terapian mielikuvia muuttava vaikutus ja terapian yhteydessä saatu kertomus voi muodostaa oikeusturvariskin. Terapiassa saadulle lausumalle ei oikeudellisessa yhteydessä voida antaa samaa statusta kuin esitutkinnan mukaisilla selvittämiskeinoilla saadulle kertomukselle. Terapian ja selvittämisen keinoja ja menetelmiä ei siten tule sekoittaa toisiinsa eikä käyttää terapeuttisia hoitamisen menetelmiä asian selvittämisessä.¹¹⁷

Torjutut muistot

Toinen todistajanpsykologinen kysymys, joka ei niinkään liity pienten lasten kuulusteluihin, vaan aikuisen lapsuudessaan tapahtuneeksi muistamaan kaltoinkohteluun, ovat torjutut muistot. Kyseessä on muisto, joka on pysynyt unohduksissa ja palautuu mieleen vasta pitkän ajan kuluttua. Tutkimuksessa ei ole yhtenäistä näkemystä siitä, voiko tällaisia aitoja muistoja olla. Toisaalla niitä pidetään mahdollisina, ja toisaalla niiden aitouteen suhtaudutaan epäilevästi. Niiden todenperäisyyden erottaminen on todella vaikeaa johdattelun tai hypnoosin aiheuttamista muistikuvista tai sellaisista muistikuvista, jotka on kuultu muilta ja sulautettu osaksi omia muistoja.¹¹⁸

Kuulustelussa vältettäviä ilmaisuja

Tiettyjä ilmaisuja tulee kuulusteluissa kaikissa variaatioissa välttää, koska ne voivat vääristää kuulustelua. Tällaisia ovat vaihtoehtoilmaisut tilanteissa, joissa lapsi ei ole lainkaan maininnut asiaa. Samoin vältettäviä ovat yksityiskohtaiset johdattelevat ilmaisut. Nämä viestittävät, että kuulustelija odottaa yksityiskoh-

95

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

dan suhteen tiettyä vastausta. (K: "Olitteko sisällä vai ulkona, kun hän riisui vaatteesi?", kun lapsi ei ole maininnut vaatteiden riisumisesta. K: "Kun setä teki sinulle pahaa, olitteko ulkona vai sisällä?", kun lapsi ei ole maininnut sedän tehneen pahaa.). Samoin vältettäviä ovat yleiset johdattelevat ilmaisut, joissa kuulustelija kuvaa tapahtuman laatua ilman, että lapsi olisi kuvannut tapahtumaa samalla tavalla. Näihin ilmauksiin vievät helposti kuulustelijan omat odotukset.

Kuulustelun virhelähteitä

Tutkimukset viittaavat myös siihen, että mikäli kuulustelijalla on etukäteen väärää tietoa tapahtumista, tämä muokkaa kuulustelua virheelliseen odotusten suuntaan. Väärä tieto saattaa usein vielä toistua eri vaiheissa, jolloin se kertautuu. Myös kysymysten toistaminen saa varsinkin alle kouluikäiset muuttamaan vastauksiaan lapsen arvellessa, että hänen ensin antamansa vastaus oli väärä. Kuulustelun tunnesävy heijastuu myös kuulustelun onnistumiseen: paineita luova sävy ja painostaminen kertomaan vaikuttavat tulokseen. Painostamista voi olla esimerkiksi vetoaminen siihen, että lapsesta tuntuu paremmalta, kun hän on kertonut. Samoin kuulustelijan oletus, että lapsi pelkää kertoa, jolloin lohduttelu saattaa vaikuttaa tulokseen. Vältettävää kuulustelussa on myös vetoaminen muiden kuultujen kertomukseen tai siihen, ettei lapsi saa käyttäytyä "lapsellisesti". Nämä ovat omiaan luomaan muun kuin neutraalin kuulustelutilanteen. Myös stereotyyppisten käsitysten luominen epäillystä on omiaan heikentämään kuulustelun totuustulosta.¹¹⁹

Tilman Furnissin kuulustelumetodi

Lasten seksuaalisen hyväksikäytön tutkimuksen historian "harharetkiä" on ollut Tilman Furnissin luoma metodi, jonka lähtökohtana oli ajatus siitä, että kuulustelutekniikka ei voi saada lasta kertomaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jollei sitä ole tapahtunut ja salaisuussyndrooma estää lasta kertomasta. Hänen mukaansa tutkijan tehtävänä on auttaa lasta kertomaan tapahtumasta antamalla viesti, että tutkija tietää, että hyväksikäyttö on tapahtunut. Metodissa lapsen "ei" ei kelpaa vastaukseksi. Kertomus hankitaan kahden tekniikan avulla, "kertomuksella toisesta lapsesta" ja "hypoteettisilla kysymyksillä", joilla lasta kannustetaan kertomaan mielikuvitustarina ja houkutellaan mielikuvitusleikkiin, kun aikuinen samanaikaisesti siirtyy reaalitasol-

96

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

le.¹²⁰ Metodiin ei sisälly edes epäilyä siitä, että lapsi voisi totella kehotusta kuvitella ja jatkaa mielikuvitustarinaa. Tekniikka on vaarallinen ja manipulatiivinen. Sitä opetettiin 1990-luvun alkupuolella myös Suomessa.¹²¹

Hyväksikäyttötutkimusta tekeville on aivan selvää, että lapsen on vaikeaa, kipeää ja kiusallista kertoa ja siksi tutkimuksessa tarvitaan myös fokusoituja kysymyksiä. Nämä ovat kuitenkin aivan muuta kuin lapsen houkuttelu fantasiointia tukevin keinoin kertomaan tarinaa, jonka todenperäisyyttä on enää jälkikäteen hyvin vaikea selvittää ja jossa lapsen kertomukseen on saattanut sekoittua tutkijan esittämä kuvaus. Tällaista lapsen harhauttamiseen, pakottamiseen ja painostamiseen perustuvaa kuulustelutapaa onkin pidettävä lain vastaisena menetelmänä.¹²²

Yhteenveto

Kootusti voi todeta, että erityisesti silloin, kun tapahtumaa koskeva muistijälki on heikko tai sitä ei ole, lapsi on herkkä hyväksymään johdattelun ja vastaamaan odotusten mukaisesti. Toisaalta, mikäli muistijälki tapahtumasta on vahva, lapsi on johdattelulle vastustuskykyinen.¹²³ Ilmeistä tutkimusten valossa on, että lapset kykenevät kuvaamaan luotettavasti hyväksikäyttötilanteen ja he ovat yleensä tarkkoja kertomuksissaan: pikemminkin he jättävät pois tapahtumia kuin lisäilevät niitä.¹²⁴ Näin on etenkin silloin, kun lapset voivat kertoa ilman manipulointia, ja jos haastattelu tapahtuu mahdollisimman pian tapahtuman jälkeen. Ongelmallisia haastattelutilanteet ovat kuitenkin pienten lasten kohdalla. Eniten väärää tietoa on todettu saatavan lapsilta, joilla on stereotyyppinen mielikuva tekijästä tai tapahtumasta ja joilta kysellään pitkän ajan kuluessa toistuvasti ja johdattelevasti.¹²⁵ Luotettavimmat kertomukset taas saadaan, mikäli voidaan käyttää avoimia kysymyksiä ja lähdetään rikostutkinnan objektiivisuusvaatimuksen lähtökohdasta.

Strukturoitu malli

Strukturoitu malli pyrkii vähentämään tilannetekijöiden vaikutusta kuulusteluun ja se tulisi omaksua lapsen kuulustelun metodina sekä asiantuntijoiden että poliisin toimittamissa kuulusteluissa. Strukturoidun mallin tekniikassa on kaiken kaikkiaan leimallista suora ja rehellinen suhtautuminen lapseen. Lasta ei pakoteta kertomaan eikä totuuden paljastamiseksi käytetä valheita ja lapselle kerrotaan selvästi keskustelun tarkoitus. Tämän tyyppi-

97

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

nen tekniikka vastaa sekä sisällöllisesti että menettelyllisesti lain vaatimuksia. Tällainen kuulustelumenetelmä lisää lapsen kertomuksen luotettavuutta.¹²⁶ Siinä saadaan riittävä tieto, joka on oikeudellistettavissa tunnusmerkistön mukaisiksi oikeustosiseikoiksi ja menettelyllisesti se hankitaan hyväksyttävällä tavalla. Tämän jälkeen kertomuksen luotettavuutta voidaan todistusharkinnassa perustellusti arvioida.

6.4.3 Lapsen kuulustelun taltioiminen

Kuulustelusta on laadittava kuulustelupöytäkirja. Kuulustelu on dokumentoitava sekä kuvan että äänen tallentavalla tavalla.¹²⁷ Tämä on edellytys sille, että kuulustelulla voidaan korvata lapsen henkilökohtainen kuuleminen oikeudessa.

Teknisinä taltiointikeinoina voidaan käyttää videointia tai DVD- toimintoisia kuva- ja äänitallenteita. Vaatimus kuvan ja äänen tallentamisesta on keskeinen edellytys ylipäätänsä sille, että kuulustelutilanteen kokonaisuudesta ja vuorovaikutukseen olennaisesti liittyvästä nonverbaalisesta viestinnästä välittyy tieto ulkopuolisille. Hallituksen esityksessä on todettu tällaisen taltioinnin perusteltavuus, koska siitä käytetyt kuulusteluolosuhteet ja menetelmät voidaan jälkikäteen todeta riidattomasti.¹²⁸

Taltioinnin edut

Kuulustelun dokumentointi edellytetyllä tavalla on lapsen edun mukaista ja tekee mahdolliseksi sen, ettei häntä pääsääntöisesti jouduta kuulemaan enää henkilökohtaisesti oikeussalissa. Suojaamisen elementtiä toteuttaa myös lapsen välttyminen kohtaamasta epäiltyä kasvokkain. Pääkäsittely on aikuisellekin seksuaalirikoksen uhrille varsin piinallinen, saati sitten lapselle. Kaikkein merkittävin lasta suojaava osatekijä järjestelyssä on se, ettei lapsen esitutkintakuulustelun jälkeen tarvitse enää olla rikosasian kanssa tekemisissä. Tämän jälkeen juttu siirtyy siitä vastaavien aikuisten hoidettavaksi ja lapsen elämässä voidaan keskittyä lapsen itsensä kannalta kaikkein oleellisimpaan eli muuhun kasvuun, kehitykseen ja toipumiseen.

98

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Taltioimisen ongelmia

Tapausaineistossa valtaosassa lasten kuulustelut oli tavalla tai toisella taltioitu ja suurimmaksi osaksi käytetty keino oli videointi. Siitä huolimatta hämmästyttävän suuressa osassa sosiaali- ja terveydenhuollon tekemissä kuulemisissa taltiointi oli syystä tai toisesta jätetty tekemättä. Osassa tapauksia sitä oli yritetty, mutta tekniset keinot olivat pettäneet. Osassa tapauksia tutkija oli tehnyt sanatarkkoja muistiinpanoja lapsen vastauksista kirjaamatta kuitenkaan sanatarkasti kysymyksiä. Vakavampaa muutamissa tapauksissa oli kuitenkin, että taltioinnin tekemättä jättäminen oli tutkimusta tehneen nimenomainen periaateratkaisu. Syynä oli että tutkija saattoi itse päättää videoinnin tarpeellisuudesta sen mukaan häiritsikö se tutkimusta vai ei. Tällaiset käytännöt ovat esitutkinnassa vahingollisia niin tutkimukselle kuin kaikkien osapuolten oikeusturvallekin. Näillä asenteilla tutkintaa ei tule tehdä.

Myös useissa tapauksissa lapsen kuulustelu oli tehty "normaalina esitutkintakertomuksena" kirjaamatta sanatarkasti kysymyksiä ja vastauksia. Tällainen kirjaamistapa on pulma sekä pohdittaessa lapsen kuulemisen tapaa pääkäsittelyssä että muutoinkin kertomuksen luotettavuuden arvioimisessa. Jatkossa ongelmana saattaa olla, että menettelytapasäännösten edellyttäessä tiettyä dokumentaatiotapaa muulla tavoin tallennettuihin kertomuksiin saattaa kohdistua hyödyntämiskieltoväitteitä. Mikäli dokumentaatiota ei tehdä laissa säädetyllä tavalla, laiminlyönti voi johtaa myös kysymykseen virkavastuusta. Tällaisten tilanteiden ehkäisy edellyttää, että dokumentaatiotapa varmistetaan esitutkintayhteistyössä selkeästi etukäteen.

Huono tekninen laatu

Usein toistuva ongelma lasten kuulustelujen tallenteissa on videointien kuvan ja äänen laadun luvattoman heikko taso. Tekninen huono laatu vaikuttaa siihen, ettei kuulustelutilanteesta ole mahdollista tehdä samalla luotettavuudella havaintoja kuin välittömässä tilanteessa.¹²⁹129 Laatu selittyy sillä, että kuulustelussa käytetyt laitteistot eivät yleensä ole studiotasoa. Päinvastoin ne ovat usein kotiharrastelijan välineistöä, jota ei tulisi käyttää. Monesti kuulustelu on äänitetty kameran kiinteällä mikrofonilla, jolloin äänityksen laatu on epäselvä ja lapsen lausumasta on vaikea saada selkoa. Kovin usein jää myös huomiotta, että taustan äänet

99

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

häiritsevät taltiointia. Kuulustelutilanteessa ei tulisikaan esimerkiksi samanaikaisesti kirjoittaa, vaan keskittyä pelkästään kuulustelun läpiviemiseen. Kuulustelun kirjoittaminen on muutoinkin täysin turhaa, sillä taltiointi on jo sinänsä kuulustelu ja myöhemmin se tulee joka tapauksessa purkaa nauhalta sanatarkaksi kirjaukseksi.

Kuulusteluun valmistautumisessa myös kameran asetteluun tulee paneutua tarpeellisella huolellisuudella niin, että se palvelee kuulustelutilanteen välittymistä. Käytännössä on esimerkkejä, joissa kamera on asetettu staattisesti sellaiseen kohtaan, josta ei ole saatavissa selkeää kuvaa lapsen kasvoista ja olemuksesta. Samoin kuulustelija jää monesti täysin kuvaamatta, jolloin tilanteen vuorovaikutuksellisuus ei välity. Lähtökohtaisesti jo tekniseen kuvaamiseen liittyvät tehtävät ovat kuulustelussa niin vaativia, ettei taltiointia tulisi jättää kuulustelua toimittavan henkilön hoidettavaksi. Siitä tulisi huolehtia esimerkiksi asiantuntijakuulusteluissa kuulemista valvovan poliisin tai muun kuulustelutodistajan.

Mikäli tallenteen tekninen taso ei ole tyydyttävä, sen näyttöarvo ei vastaa sitä, mitä henkilön välitön oikeudessa kuuleminen voisi olla. Siten tutkinnassa on selkeästi tiedostettava, että videoinnin teknisen laadun kohottaminen parantaa kuulustelun näyttöarvoa. Kaikkein optimaalisin taltioinnin vaihtoehto olisi lastentalon tapainen valmiiksi lasten kuulustelua varten kalustettu ja varustettu tila, jossa taltioiminen tapahtuisi useammalla kameralla ja äänen tallennuksen laatu olisi varmistettu. Kuulustelun teknisen toteuttamisen edellytykset ovat niitä seikkoja, joista tutkinnanjohtajan ja syyttäjän tulee varmistua ennen kuulustelun toimittamista.

Kuulustelujen purkaminen

Kuulustelujen purkaminen on osoittautunut viranomaistahojen yhteistyöongelmaksi. Esitutkintalain mukaan jo kuulustelun tallennus säädetyllä tavalla on sinänsä riittävä dokumentaatio kuulustelusta. Kuulustelun sanatarkka purku on kuitenkin tarpeellinen asiantuntijatodistelua ja rikosprosessiketjun seuraavia vaiheita varten. Kuulustelun purkaminen esitetyiksi kysymyksiksi ja vastauksiksi on edellytys sille, että asiantuntija voi sekä nauhoituksen että kirjallisen purun avulla asianmukaisella tavalla arvioida lapsen kertomusta. Samoin syyttäjän työ väittämistaakan ja to-

100

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

distelun teemoittamisessa edellyttää, että hän voi kohdentaa väitteen ja todistelun tarkkaan nimenomaiseen kuulustelun kohtaan. Tämän velvollisuutensa toteuttamiseksi syyttäjä tarvitsee nauhoituksen kirjallisen purun. Vastaavalla tavalla kuulustelun litterointi on välttämätön vastaajan avustajalle puolustukseen valmistautumisessa.

Ongelmat nauhoitusten purkamisessa

Poliisi on kuitenkin eräissä tapauksissa syyttäjän esitutkintaan antamista määräyksistä huolimatta kieltäytynyt nauhoitusten purkamisesta vedoten siihen, ettei esitutkintalaki tätä edellytä. Kuitenkin esimerkiksi huumerikoksissa, joissa todisteluna on telekuunteluita, ne puretaan itsestään selvänä tutkintaan kuuluvana osana ilman, että aineistoa edes ajateltaisiin tarjottavaksi pelkästään nauhalle taltioituna materiaalina. Kirjallisuudessa on katsottu, että kuulustelujen purkaminen on kunkin sitä tarvitsevan viranomaistahon oma velvollisuus, ellei siitä paikallisesti ole muuta sovittu.¹³⁰ Nauhoitusten purkamistehtävää on poliisissa tällä perusteella pidetty asiantuntijakuulusteluissa sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävänä. Sosiaali- ja terveydenhuolto toimii asiantuntijakuulusteluissa poliisille virka- apua antavana tahona, jolle nauhoitusten purkuvelvollisuutta ei voida sälyttää.

Kysymyksen ydin ei ole nauhoitteiden litteroinnin tarpeessa, vaan ongelma koskee ensisijaisesti resursseja ja viranomaisyhteistyötä. Nauhoitusten purkaminen on kieltämättä työlästä ja kallista. Kysymystä tuleekin pohtia siitä näkökulmasta, mikä esitutkinnan rooli rikosprosessiketjussa ylipäätänsä on. Sen tehtävä on toimia syyteharkinnan mahdollistajana ja pääkäsittelyn valmisteluna. Tämä edellyttää, että esitutkinta on toimitettu siten, että se parhaalla mahdollisella tavalla palvelee rikosprosessiketjun myöhempiä vaiheita. Mikäli se ei tätä roolia täytä, voidaan sanoa, ettei se täytä tehtäväänsä. Lapsen kuulustelun nauhoitteiden sanatarkka purku on yksi niistä kysymyksistä, joka syyttäjän ja tutkinnanjohtajan on esitutkintayhteistyössä jo tutkintasuunnitelmaa tehtäessä selkeästi sovittava.

101

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

6.5 Rikoksesta epäillyn kuulustelu

Rikosprosessissa asianomistajan kuulustelun lisäksi toisen asianosaistahon, rikoksesta epäillyn, kuulustelu on oleellinen osa esitutkinnan keskeistä tarkoitusta eli rikoksen selvittämistä.

6.5.1 Ennen kuulustelua

Epäillyn teon ilmoittaminen

Kaikille kuulusteltaville on ilmoitettava heidän asemansa esitutkinnassa ja epäillylle, mistä teosta häntä epäillään. Minkään tarkan tunnusmerkistön kertomista ilmoittamisvelvollisuus ei edellytä. Usein esimerkiksi ennen vuotta 1999 tapahtuneissa rikoksissa, joihin sovelletaan aikaisemmin voimassaolleita rikoslain 20 luvun säännöksiä, se ei lievemmän lain vertailun vuoksi ole esitutkinnan alussa edes mahdollista. Ilmoitukseksi tässä vaiheessa riittää se tieto, joka rikosilmoitukseen on yksilöity. Oikeuskirjallisuudessa on todettu, ettei epäillylle tule ennen kuulustelun alkua selostaa, mitä esitutkinnassa on siihen mennessä tapahtunut. Käytännössä kuulustelun helpottamiseksi kuitenkin yleensä ilmoitetaan ne pääasiat, joiden perusteella tutkinta tehdään ja jotka jutussa ovat käyneet ilmi.¹³¹

Epäillyn avustaja ja puolustaja

Ennen kuulustelua epäillylle on tehtävä selkoa oikeudesta käyttää avustajaa ja mahdollisuudesta määrätä puolustaja. Kuten aikaisemmin useissa yhteyksissä on todettu, tässä suhteessa lapseen kohdistuneiksi epäiltyjen seksuaalirikosten tutkinnan tulisi poiketa muiden rikosten tutkinnasta siten, että pelkkä ilmoittaminen avustajan käyttämisen mahdollisuudesta ei riitä: tutkinnanjohdon tulee varmistua, että vastaajalla on kuulusteluissa avustaja tai hänelle määrätään puolustaja. Koska jutun päätodistelu eli lapsen kuulusteleminen tapahtuu esitutkintavaiheessa eikä lasta pääsääntöisesti kuulla henkilökohtaisesti enää oikeudessa, myös epäillyllä tulee olla esitutkinnassa asianmukainen pääkäsittelytilannetta vastaava puolustus valvomassa hänen oikeuksiaan. Epäillyn ilman avustajaa esitutkinnassa antama ilmoitus siitä, ettei hän halua käyttää mahdollisuutta esittää lapselle kysymyksiä, voidaan varsin perustellusti oikeudessa todeta "pätemättömäksi". Rikoksesta epäillyllä tulee olla oikeudellinen avustaja arvioimassa

102

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

vastakuulustelun tarpeellisuutta ja sen sisältöä. Tällaista esitutkinta- aineiston "prosessuaalisen kelvollisuuden riskiä" ei tutkinnassa tule ottaa.

Ei totuusvaatimusta

Esitutkinnassa asianomistajalle, tämän lailliselle edustajalle ja todistajalle tulee tehdä selkoa totuudessa pysymisen velvollisuudesta. Epäillyllä taas ei ole totuusvaatimusta eikä häntä voida muutoinkaan velvoittaa edesauttamaan rikoksen selvittämisessä. Laissa tästä ei ole säädetty mitään ilmoitusvelvollisuutta. Oikeuskirjallisuuden mukaan epäillylle tulisi kuitenkin esitutkinnassa tästä oikeudestaan ilmoittaa toteamalla, ettei hänen tarvitse myötävaikuttaa oman syyllisyytensä selvittämiseen.¹³²

6.5.2 Syyttömyysolettama

Syyttömyysolettaman mukaan epäiltyä on kohdeltava syyttömänä. Oikeuskirjallisuuden mukaan tämä ei tarkoita, että epäiltyä pidettäisiin täysin syyttömänä sivullisena, vaan sen tunnustamista, että häntä epäillään jostain syystä ja sen vuoksi häneen liitetään myös syyllisyysolettama.¹³³ Syyttömyysolettama tarkoittaakin objektiivisuusvelvoitetta ja sen pitämistä mielessä, että epäilty voi olla syytön ja epäilyt voivat osoittautua virheellisiksi.¹³⁴ Kirjallisuudessa on todettu tämä siten, ettei tutkijalla saa olla asiassa ennakkokäsitystä, vaan hänen tulee objektiivisen avoimesti pitää silmällä kaikkia kysymykseen tulevia vaihtoehtoja.¹³⁵ Kysymys on pitkälti ammatillisesta asennoitumisesta, joka heijastuu tutkintaan niin, että vaihtoehtoiset tapahtumainkulut ja muut mahdolliset epäillyt otetaan huomioon ja selvitetään.¹³⁶

6.5.3 Tunnustaminen

Tunnustustavoite

Tutkinnan objektiivisuusvaatimus korostuu epäillyn kuulustelussa. Kuulustelutekniikoissa on painotettu tavoitteena tunnustuksen saamista. Oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin todettu, ettei sitä voida asettaa päämääräksi, sillä silloin on vaarana, että unohdetaan mahdollisuus, että kuulusteltava onkin syytön.¹³⁷ Rikoksesta epäillyn tunnustaminen on kuitenkin selkeä prosessitaloudellinen hyöty ja antaa jutun ratkaisemiseen sellaista var-

103

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

muutta, johon muulla todistelulla ei usein päästä. Tunnustamista on jopa kuvattu "todisteiden kuningattareksi".¹³⁸ Vaikka rikosjutuissa epäillyn tunnustaminen ja rangaistusvaatimuksen myöntäminen eivät sido tuomioistuinta, niillä on merkitystä. Rikosjutuissa tunnustusta ei riita-asioiden tavalla aseteta suoraan näyttökysymyksen ratkaisun perusteeksi, vaan langettava tuomio edellyttää myös muuta näyttöä. Poikkeuksena ovat kuitenkin lievimmät rikosjutut, joissa käytännössä sovelletaan riita-asioiden sääntöä.¹³⁹

Tunnustuksen merkitys

Millainen merkitys ja todistusarvo tunnustamiselle asiassa annetaan, on tuomioistuimen arvioitava. Tunnustamisen merkitys vakavammissa rikoksissa vaihtelee. Tapauksissa, joissa selvitys kyetään hankkimaan muutoinkin kuin tunnustamisella, dna-tutkimuksella, sormenjäljillä tai silminnäkijähavainnoilla, tunnustamisella on vain täydentävää merkitystä. Sen sijaan jutuissa, joissa tällaisia todistelun keinoja ei ole, sillä on painoarvoa todisteiden yhteisvaikutuksessa muiden samaan suuntaan viittaavien todisteiden rinnalla. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapaukset eivät ole lieviä rikoksia, joten niissä langettava päätös ei voi perustua yksin epäillyn tunnustamiseen.

Kiistämisen syyt

Tärkein rikoksen kiistämisen syy on luonnollisesti se, että henkilö ei ole syyllistynyt hänen syykseen epäiltyyn rikokseen. Kiistämisiä tapahtuu kuitenkin myös tilanteissa, joissa syyllisyys rikokseen kyetään muin keinoin näyttämään toteen. Erityisesti vakavissa väkivaltarikoksissa tekijällä saattaa olla vahva motiivi kieltää, minimoida tai oikeuttaa tekonsa. Rikoksen kiistäminen on tällöin keino säilyttää itsekunnioitus. Perusteeton kiistäminen saattaa olla myös yritys välttää häpeää, ympäristön sosiaalinen tuomio ja rikoksesta seuraava rangaistus. Syy kiistämiseen saattaa olla myös teon aiheuttama sisäinen ristiriita ja halu välttää tämän kohtaamista esimerkiksi toteamalla, että "minulla ei ole mitään tarvetta tehdä tuollaisia tekoja", "en minä mikään rikollinen ole".¹⁴⁰ Seksuaalirikoksissa nämä seikat korostuvat, sillä tuomio seksuaalirikoksesta leimaa ja vaikuttaa lähipiirissä. Jopa vankilamaailmassa seksuaalirikoksista tuomitut kokevat syrjintää. Näistä rikoksista tuomitut hakeutuvat usein oma- aloitteisesti vankilan pelkääjien osastolle.¹⁴¹ Tuomio seksuaalirikoksesta vaikuttaa

104

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

myös työnsaantiin, sillä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä koskeva laki edellyttää, että alaikäisten kanssa työnsä vuoksi tekemisissä olevilta selvitetään työhönottotilanteessa seksuaali- huume- ja väkivaltarikostausta.

Oikeellisuuden varmistaminen

Tapauksissa, joissa tunnustaminen on oleellinen seikka, todistelussa on varmistuttava, että tunnustaminen on oikea. Siihen tapaan, jolla tunnustus on saatu, tulee kiinnittää erityistä huomiota. Tunnustaminen edellyttää tarkkaa kirjaamista, jossa tunnustus sidotaan tapahtumatietoihin niin, että siitä ilmenee rikoksen tekotapa, -paikka ja sellaiset seikat, jotka eivät voi olla muun kuin rikoksentekijän tiedossa. Tämä edellyttää, ettei epäillylle tutkintavaiheessa voida antaa kaikkea tietoa esimerkiksi rikospaikkatutkinnasta. Suositeltavinta on, että myös epäillyn kuulustelu ja tunnustus ainakin koontikuulustelussa taltioitaisiin videolle, jolloin kuulustelun olosuhteet ja ilmapiiri sekä kuulustelijan ja kuulusteltavan välinen vuorovaikutus välittyvät myös ulkopuolisille.

Väärä tunnustus

On myös tilanteita, joissa henkilö voi tehdä vääriä tunnustuksia. Väärät tunnustukset voivat olla vapaaehtoisia, pakotettuja tai "pakotettuja sisäistettyjä" vääriä tunnustuksia. Vapaaehtoisia vääriä tunnustuksia voi ilmetä esimerkiksi tilanteissa, joissa rikos on ollut näyttävästi esillä tiedotusvälineissä ja jutun tutkinta on alkuvaiheessa. Tunnustamiseen voi olla syynä julkisuuden tavoittelu tai henkilön yleistynyt syyllisyydentunto yhdistyneenä huonoon itsetuntoon. Tunnustajan taustalla voi olla myös kykenemättömyys erottaa totuutta ja fantasiaa. Tunnustaja saattaa myös suojella jotakuta. Vakavimmissa väkivaltarikoksissa tällaiset tilanteet ovat melko harvinaisia, mutta niitä voi ilmetä lähisuhteissa, joissa esimerkiksi nuorempi henkilö suojelee vanhempaa lähisukulaista.¹⁴²

Väärä tunnustaminen voi ilmetä myös muutoin kuin vapaaehtoisesti annetuissa lausumissa. Tällaisia ovat tilanteet, jotka liittyvät esitutkintalain vastaisiin epäasiallisiin menettelytapoihin. Näitä ovat lupaukset epäillylle tunnustamisen seurauksena esitutkintaan ja oikeudenkäyntiin liittyvistä perusteettomista vapautumisen tai lievemmän rangaistuksen eduista. Voi myös olla, että henkilö haluaa vain paeta psyykkisesti stressaavaa kuulustelutilannetta tunnustamalla ja uskomalla, että asian todellinen laita tulee

105

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

kyllä ilmi myöhemmin. Tällainen tunnustus peruutetaan yleensä painostuksen lakattua ja tunnustajan päästyä pois tilanteesta. Kolmas väärien tunnustusten laji on pakotettu sisäistetty väärä tunnustus. Tällaisissa tilanteissa kuulusteltava voi tunnustaa, koska hän uskoo, että hänen on täytynyt tehdä teko, vaikka hänellä ei ole mitään mielikuvaa tapahtumasta. Tämän kategorian tapaus on myös tilanne, jossa tekijällä on epäselvä muistikuva tapahtumasta. Kuulustelussa tähän epävarmaan muistikuvaan voidaan vaikuttaa manipulatiivisilla kysymyksillä ja väitteillä. Epäselviin muistoihin vaikuttava seikka voi olla, jos poliisi esittää kuulustelussa kuultavaa vastaan puhuvia vahvoja todisteita. Tämän tyyppiset tunnustukset ovat yleensä muotoa "Luulen, että minun on täytynyt..." tai "Luulen, että sitten tein...". Tällaiset tunnustukset perutaan yleensä pidemmällä aikavälillä tunnustajan tullessa vakuuttuneeksi siitä, ettei hän ole voinut syyllistyä rikokseen.

Edellä mainittuun kategoriaan saattaisi kuulua tapausaineistossa epäillyn kuulustelu, jossa videoidussa kuulustelussa kuulustelijan kysymykseen siitä, kiistääkö epäilty edelleen syyllistyneensä lapsensa seksuaaliseen hyväksikäyttöön, hän vastaa: "Olen tullut siihen johtopäätökseen, että olen syyllistynyt seksuaaliseen hyväksikäyttöön. En kuitenkaan pysty kertomaan tarkemmin, miten olen käyttänyt lasta hyväkseni. Minulla ei ole muistikuvaa mistään seksistä. Täyttä varmuutta en pysty sanomaan tästäkään asiasta." Avustajan kysymykseen epäilty vastasi todennäköisesti hyväksikäyttäneensä, mutta totesi, ettei voi sanoa asiasta yksiselitteisesti kyllä tai ei. Nähtyään sittemmin lapsensa videoidun kuulustelun, epäilty totesi, etteivät lapsen kertomat teot olleet hänen tekemiään.

Jutussa kävi ilmi, että asianomistaja oli sittemmin kertonut hoitolaitoksessa, että hän oli huijannut kaikkia hoitajia hyväksikäyttöasiassa. Jutussa nostettu syyte hylättiin.

6.5.4 Hyväksikäytöstä epäillyn kuulustelun erityispiirteet

Rikoksen osapuolten "eriparisuus"

Vaikka lapsen seksuaalisen hyväksikäytön epäillyn kuulustelu ei sinänsä poikkea muissa vakavissa rikoksissa tapahtuvista kuulusteluista, tiettyjä eroja muihin juttuihin kuitenkin on. Erona on rikoksen osapuolten "eriparisuus". Lapsi on epäiltyyn nähden monessa suhteessa heikommassa asemassa selvittämään tapahtumien kulkua oikeassa valossa.

106

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Tätä eriparisuutta tasoittaa kuulustelijan hyvä etukäteisvalmistautuminen. Kuulustelijan tulee perehtyä mahdollisuuksien mukaan kuulusteltavan elinpiiriin, harrastuksiin, aikaisempaan rikollisuuteen ja teon olosuhteisiin. Oleellista on lähipiirin kuulemisella ja paikkatutkinnalla perehtyä muun muassa siihen, millaiset käytännön mahdollisuudet epäillyllä tekoaikaan oli olla yhteydessä lapseen ja millaiset fyysiset olosuhteet liittyvät tekopaikkaan. Näitä seikkoja kysytään kuulustelussa tarkentavina kysymyksinä peilattaessa asianomistajan ja todistajien lausumia epäillyn kertomukseen.

Jutun emotionaalisuus

Jutun emotionaalinen luonne on kuulustelijalle toinen erityinen haaste. Kuulustelijan on pidettävä tutkinnassa omat tunteensa kurissa ja sitouduttava objektiivisuuteen. Kuulustelijan tehtävänä on luoda ilmapiiri, jossa epäilty voi ilman moraalista arviointia kertoa oman käsityksensä tapahtumien kulusta ja epäilyyn johtaneista syistä. Jos kuulustelija tuntee vastenmielisyyttä kuulusteltavaa kohtaan, kertomisen mahdollistavan ilmapiirin luominen ei onnistu. Kuulustelijan asenteista tehdään päätelmät heti kuulustelun alussa nonverbaalisten signaalien perusteella. Valmentautumisessa kuulustelutilanteeseen on tarpeellista teon jonkinasteinen ymmärtäminen, mikä ei tarkoita sen hyväksymistä.

6.5.5 Erilaiset tekijäprofiilit

Kirjallisuuden mukaan kuulustelun menetelmää valittaessa kuulustelijan tulee hahmottaa epäillyn tekijäprofiili. Tilannesidonnaisessa hyväksikäytössä taustana on normaali seksuaalisuus, mutta tilanteen johtama lapsen hyväksikäyttö. Näissä tilanteissa tekijä on usein naimisissa, teon hetkellä alkoholin vaikutuksen alainen, tapaukset ovat ainutkertaisia ja uhreja on yleensä yksi. Lapsia preferoivat tekijät taas fantasioivat lapsiseksistä ja harrastavat lapsipornografiaa. Heidän seksuaaliset mieltymyksensä kohdistuvat kaavamaisesti lapsiin. Näiden varsinaisten pedofiilien kohdalla uhrilukumäärä on yleensä suurempi.¹⁴³Esitetty profilointi jättää kuitenkin huomiotta käytännössä suurimman hyväksikäyttäjien ryhmän. Tämä on lapsen lähipiiristä, usein naimisissa, avoliitossa tai seurustelusuhteessa lapsen toisen vanhemman kanssa ja siten

107

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

"normaalin seksuaalisuuden piirissä". Tässä ryhmässä teot ovat yleensä pitkäkestoisia ja toistuvia, eivät välttämättä liity lainkaan alkoholin käyttöön ja voivat kohdistua perheessä useampaankin lapseen.

6.5.6 Esimerkkejä kuulusteluista

Teon myöntäminen

Tapausaineistossa myöntämisiä oli 41 %:ssa. Kuulusteluissa myöntämiset oli yleensä tarpeellisella tavalla sidottu tapahtumatietoihin, asianosaisten keskinäiseen suhteeseen ja yksityiskohtiin. Tuomioistuimet perustelivat tunnustamisen merkitystä seuraavasti:

1) Asianosaisten yhtenevät kertomukset ja niitä tukevat lapsen päiväkirjamerkinnät osoittavat lapsen isän olleen toistuvasti sukupuoliyhteydessä tyttärensä kanssa.

2) Vastaaja on tunnustanut syytteen. Syyksilukemista tukevat osaltaan kirjallisiksi todisteiksi otetut asiakirjat. Huoltajien kertomukset todentavat myös osaltaan syytettä sekä kuvaavat niitä pelkotiloja ja henkistä kärsimystä, joita lapsilla on edellä kerrotun menettelyn jälkeen ollut.

Osamyöntäminen

Suuressa osassa myönnetyistä tapauksista oli kysymys osamyöntämisestä (62 %:ssa). Näissä syytetty myönsi vähemmän tekoja tai lievempiä tekomuotoja kuin asianomistaja oli kertonut.

Kiistetyt tapaukset

Enemmistö tapauksista oli kiistettyjä juttuja, 59 %. Näissä epäillyn kuvaus suhteestaan asianomistajaan ja tapaamispaikkojen kuvaukset sekä toimintaan liittyvät muut piirteet olivat tärkeitä kiinnekohtia asianomistajan ja todistajien kertomuksiin:

1) Oikeus totesi syyksilukemisen perusteena muun muassa, että vastaajan omastakin kertomuksesta ilmenivät yhdessä saunomiset ja nukkumiset lasten kanssa. Oikeus totesi, että nämä olivat juuri niitä tilanteita, joissa seksuaalisia tekoja väitettiin tehdyiksi. Vastaaja oli kiistänyt syytteen.

2) Jutussa vastaaja kiisti teot. Oikeus totesi, että vastaajan kertomus lapsen ajeluttamisesta eri paikkakunnilla, tälle annetuista kestityksistä, yhdessäolon salaamisesta ja muista tällaisista seikoista viittasi selvästi suhteen seksuaalisuuteen. Erityisesti yöpymiset lapsen kanssa kahdestaan eri puolilla Suomea vastaajan maksamissa majoitustiloissa tuki tätä johtopäätöstä. Kyse oli 60-vuotiaan harrastusten kautta 13–16-vuotiaalle tutun hyväksikäytöstä.

108

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Kiistetyissä tapauksissa kuulusteluissa vastaajat useimmiten kertoivat epäilyn olleen aiheettoman ja kuvasivat yhteydenpitoaan lapseen normaalina arjen yhdessäolona ja harrastamisena.

Vaihtoehtoiset selitykset epäilylle

Kuulusteluissa tuli myös esiin vaihtoehtoisia selityksiä epäilyille. Tavallisimpia vaihtoehtoja olivat, että väite seksuaalisesta hyväksikäytöstä oli:

• lapsen mielikuvituksen tuotetta

• psyykkisesti sairaan lapsen kykenemättömyys erottaa totuutta ja mielikuvia

• lapsen lastenkirjoista saamia mielikuvia

• lapsen naapurin lapsilta kuulemia ja oppimia puheita

• lapsen näkemien pornovideoiden aiheuttamia kertomuksia

• lasten kodin muun tilanteen aiheuttamia oireita

• mahdollinen siten, että lapset olivat voineet altistua kenen tahansa hyväksikäytölle, sillä heidän kotinsa oli ryyppyporukoiden kohtaamispaikka

• väärintulkinta, kysymys oli viattomasta tervehdyksestä/normaalista lapsen ja vanhemman välisestä hellyydestä/alalle kuuluvasta vaatteiden sovittelusta ilman alusvaatteita/etelämaalaisesta kulttuurista, jossa halaillaan ja suudellaan

• liioittelua, sillä kyse oli sopimattomasta ja ajattelemattomasta menettelystä, mutta ei rikollisesta teosta

• asianomistajan yritys kiristää

• kosto siitä, että vastaaja oli vanhempana pitänyt kuria

• kosto avioerosta

• yritys vaikuttaa huoltopäätöksen lopputulokseen

• erehdys vastaajan henkilöstä ja vastaajan sekoittamisesta johonkin toiseen henkilöön.

Seksuaalihistorian läpikäyminen

Varsin monissa kuulusteluissa käytiin läpi tekoa selittävänä tekijänä epäillyn seksuaalihistoriaa, jolla pyrittiin kartoittamaan tekijäprofiilia ja ymmärrettävää selitystä tapahtuneelle:

1) Jutussa lasten sukuelinten kosketteluun syyllistynyt ja teot myöntänyt henkilö kertoi, että hänellä oli jo lapsuudessa ollut lapsiin kohdistuvia alistamisen ja piiskaamisen fantasioita. Murrosiässä hän oli hakenut mielihyvää ja jännitystä masturboimalla julkisilla paikoilla. Sittemmin pelkät fantasiat eivät enää tuottaneet tuntemuksia, joten hän lähti kokeilemaan, miltä tuntuu toteuttaa fantasiat. Ensimmäisen teon jälkeen epäilty ajatteli lopettaa, mutta hän ei pystynyt vastustamaan pakkomiellettään ja tekoja täytyi jatkaa. Taipumuksensa vuoksi hän oli ollut myös hoidossa, mutta hoito oli keskeytynyt.

2) Jutussa avopuolison 10–15-vuotiaaseen lapseen kohdistuneessa viisi vuotta kestäneessä hyväksikäyttöjutussa vastaaja kuvasi omaa väkivaltaista lapsuuttaan. Suhde puolisoon ja sukupuolielämä tämän kanssa oli normaalia koko ajan. Vastaaja ei osannut selittää, minkä vuoksi hän oli

109

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen yhteisessä kodissa asunutta lasta. Yhdynnät olivat tapahtuneet kotona saunan jälkeen avopuolison jäätyä pesemään saunaan pyykkiä tai tämän ollessa työvuorossa.

Väitteitä tutkijoiden virheellistä kuulustelumenetelmistä vastaajan kuulustelussa esitettiin harvoin. Nimenomaisena väitteenä se oli esillä vain yhdessä tapauksessa.

6.5.7 Kuulustelujen arviointi

Vastaajien esitutkintakuulusteluista ei välittynyt, että kuulustelijoilla olisi ollut erityisen ongelmallista kohdata epäiltyä ja esittää asiaa selvittäviä suoria ja yksityiskohtiin meneviä kysymyksiä. Kuulustelut kirjattiin useimmiten vastaajan omaksi suorasanaiseksi kertomukseksi ilman, että se olisi tapahtunut kysymys–vastaus-tekniikalla. Monissa tapauksissa kertomus oli kuitenkin ensimmäisen kuulustelun jälkeen yksityiskohtien tarkentamisen vaiheessa kirjattu kysymyksinä ja vastauksina. Tämä antoi hyvän tarttumapinnan kuulusteluun ja suorasanaista kirjaamista selkeämmän tiedon siitä, mitä epäillyltä oli kysytty ja mitä hän oli vastannut. Epäillyn kuulustelu oli videoitu vain muutamissa tapauksissa. Ainakin syyteharkintavaiheessa ne osoittautuivat tärkeäksi keinoksi syyttäjälle arvioida lapsen ja vastaajan kertomuksia keskenään. Epäillyn kertomuksen videointi ainakin viimeisen "koontikuulustelun" osalta olisi toivottavaa. Kynnystä videoimiseen voi alentaa se, että niitä ei tarvitse purkaa. Kaiken kaikkiaan epäiltyjen kuulustelujen osalta voi todeta, ettei niissä ilmennyt vastaavia ongelmia kuin lasten kuulusteluissa. Verrattaessa epäiltyjen kuulusteluja lasten kuulusteluihin epäillyn kanssa tutkijat olivat selvästi enemmän omalla tutulla tontillaan kuin lasten kuulusteluissa. Epäillyn kanssa puhuttiin aikuisen kanssa aikuisten ymmärtämillä käsitteillä, kuulusteluja ei vaivannut hämmennys tai häpeä. Tapausten emotionaalinen luonne ei välittynyt kuulusteluista ainakaan siten, että tämä olisi ollut este kuulustelun toimittamiselle.

110

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

6.6 Pakkokeinot

Pakkokeinoja käytetään esitutkinnan aikana ja niitä on mahdollista käyttää aina siihen saakka, kunnes seuraamusten täytäntöönpano alkaa. Pakkokeinoja käytetään rikosprosessin häiriöttömän kulun turvaamiseksi, todisteiden saamiseksi ja rikollisen toiminnan jatkamisen estämiseksi sekä asianomistajan etujen turvaamiseksi. Rikosprosessuaaliset pakkokeinot voidaan jaotella vapauteen sekä muihin oikeushyviin kohdistuviksi.¹⁴⁴ Lapsiin kohdistuviksi epäiltyjen juttujen tutkinnassa käytetyt pakkokeinot ovat tavallisimmin vapauteen kohdistuvina epäillyn pidättäminen ja vangitseminen ja muihin oikeushyviin kohdistuvina takavarikko ja kotietsintä. Lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön esitutkinnassa voidaan tutkinnan keinoina käyttää lisäksi telepakkokeinoja, telekuuntelua, televalvontaa ja teknistä kuuntelua.

6.6.1 Pidättäminen ja vangitseminen

Tapausaineistossa käytetyimpiä pakkokeinoja olivat epäillyn pidättäminen ja vangitseminen. Vangitsemisia oli kaikkiaan 42 %:ssa. Tavallisimmin vangitseminen tuli kyseeseen tilanteessa, jossa oli kysymys "tuoreesta tapauksesta". Sen sijaan henkilöön kohdistuvia pakkokeinoja käytettiin harvemmin asianomistajan vasta aikuisuudessa tekemissä rikosilmoituksissa. Useimmissa tapauksissa epäilty oli vangittuna esitutkinnan aikana ja hän tuli vastaamaan vapaalta jalalta. Tapauksissa, joissa epäilty oli vangittuna koko esitutkinnan ajan ja päätös oli langettava, vastaaja määrättiin usein myös pidettäväksi edelleen vangittuna. Muutamissa tapauksissa vapaalta vastaamaan tullut syylliseksi todettu vastaaja määrättiin oikeuden päätöksellä heti vangittavaksi.

6.6.2 Kotietsinnät ja takavarikot

Takavarikoinnin kohteet

Jutuissa tehtiin myös kotietsintöjä ja takavarikoita todisteiden hankkimiseksi. Kaikkein tyypillisin epäiltyyn kohdistetun takavarikoinnin kohde olivat epäillyn asianomistajasta ja jopa hyväksi-

111

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

käyttöakteista taltioimat kuvatallenteet. Tällaiset tallenteet olivat sinänsä jo todistusfaktoja hyväksikäytöstä ja niitä oli muutamissa jutuissa. Muita takavarikoinnin kohteita olivat tekijöiden tietokoneelle tallentamat tai muuten asunnosta löydetyt lapsipornokuva-arkistot, epäiltyjen asianomistajille lähettämät tai heiltä saamat kirjeet tai muut viestit, lasten palkkiota vastaan tekemien suoritteiden maksulistat, epäillyn päiväkirjat ja asianomistajien kertomuksissaan kuvaamat seksivälineet. Jutuissa mahdollisimman nopeasti rikosilmoituksen jälkeen toimitettu kotietsintä oli tärkeä testi asianomistajan kertomukselle, jonka mukaan tekijällä oli seksivälineitä tai filmejä hallussaan ja hän säilytti niitä tietyssä paikassa.

Poliisi teki tapauksessa ennalta ilmoittamatta kotietsinnän rikosilmoituksen perusteella epäillystä lasten hyväksikäytöstä samana päivänä, kun rikosilmoitus tehtiin. Kotietsinnässä lapsen kuvaamaa tekijän kotona ollutta seksivälinekaappia, videokasetteja tai videolaitteita ei löytynyt. Jutussa syyte hovioikeudessa hylättiin perustuen muun muassa siihen, ettei lapsen kertomusta kyetty sitomaan ajallisesti tai paikallisesti. Selvittämättä myös jäi, olivatko lapsen kertomat tapahtumat edes mahdollisia.

Takavarikoidut päiväkirjat

Asianomistajien puolelta todisteeksi takavarikoituja aineistoja olivat eräissä tapauksissa lasten päiväkirjat, joissa oli autenttisia merkintöjä lasten kokemuksista. Eräissä jutuissa esitettiin väitteitä siitä, että päiväkirjat olisivat kiellettyjä kirjallisia todisteita. Väitteet eivät menestyneet, sillä niitä ei ollut tehty varta vasten oikeutta varten tarkoitetuiksi kirjallisiksi todisteiksi. Kuvaavia esimerkkejä päiväkirjojen merkityksestä todistelussa olivat seuraavat tapaukset:

1) Asianomistaja oli kirjoittanut päiväkirjaansa: "X nuokkui äsken tuossa mun sängyn laidalla ja hiero ja hiplas. Mä panin tietysti hanttiin, ei jaksa enää." Edelleen asianomistaja oli kirjoittanut päiväkirjaansa: "Mun on pakko tunnustaa yksi juttu, eli mä haluaisin muuttaa täältä pois, mutten uskalla, kun pelkään, että äiti saa tietää tuon edellisen sivun jutun. Ei kyllä jaksais elää näinkään, mutta mitä mä voin? En ole uskaltanut kertoa kenellekään!" X oli lapsen vanhemman ystävä, joka asui vanhemman ja lapsen kanssa samassa asunnossa.

2) Jutussa todettiin 12-vuotiaan päiväkirjasta merkinnät: X oli antanut kielisuudelmia 14.8., 17.8., 15.9. ja 22.10., hieronut tai kosketellut sukupuolielimestä ja rinnoista ja nuollut sukupuolielimestä 31.8., 1.9., 3.9., 7.9., 12.9., 14.9., 17.9. ja 16.10, kosketellut sukupuolielimestä hieroma-

112

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

sauvalla 26.10, lapsi oli nuollut X:n sukupuolielintä, kunnes tämä oli saanut siemensyöksyn 14.9. ja 26.10. Lapsi toimi X:n perheen lasten iltahoitajana.

6.6.3 Telepakkokeinot ja henkilökatsastus

Televalvontatiedot

Vaikka telepakkokeinot ovat mahdollisia törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tutkinnassa, niitä oli käytetty vähän. Televalvontatietoja oli hankittu tapauksissa, joissa seksuaaliteko oli tehty lähettämällä lapselle seksuaalisävyisiä tekstiviestejä ja tapauksissa, joissa asianosaiset olivat puhelimitse sopineet tapaamisia.

Asianomistajan taltioima nauhoite

Telekuuntelua tai teknistä kuuntelua tapauksissa ei käytetty. Muutamassa tapauksessa sen sijaan todisteena oli asianomistajan itse taltioima nauhoite vastaajan kanssa käydystä puhelinkeskustelusta. Todisteina näillä oli merkitystä asianosaisten välisen suhteen luonteen kuvaamisessa ja eräässä jutussa myös autenttisena todisteena vastaajan seksuaaliteon yrityksestä.

Henkilökatsastus

Vastaajan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen puuttuvia henkilökatsastuksia toimitettiin hyvin harvoissa jutuissa. Eräässä tapauksessa epäillyille tehtiin tutkinnanjohtajan päätöksellä henkilökatsastus verinäytteen ottamiseksi dna-tutkimusta varten. Tutkimuksessa todettiin, että asianomistajan vaatteista taltioitu dna-tunniste ei täsmännyt epäiltyjen dna-tunnisteeseen.

6.6.4 Hukkaamiskielto ja vakuustakavarikko

Ainoastaan yhdessä jutussa oli käytetty asianomistajan korvausvaatimusten turvaamiseksi hukkaamiskieltoa ja vakuustakavarikkoa. Tämän tarpeellisuutta tulisi kuitenkin nykyistä useammin ainakin harkita asianomistajan vahingonkorvauksen turvaksi.

6.6.5 Pakkokeinojen merkitys

Jutuissa käytetyt pakkokeinot ja kotietsinnöissä tehdyt havainnot ja takavarikot olivat useimmiten jutun todistelussa tärkeitä kiinnekohtia, joihin sekä asianomistajien että epäiltyjen kertomukset voitiin todistelussa sitoa. Nämä olivat apufaktoja, joista saatiin joko positiivista tai negatiivista tukinäyttöä asianosaisten kerto-

113

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

muksille. Tämä osoittaa, että jutuissa tulee esitutkinnassa käyttää samoja tutkinnan keinoja kuin muissakin rikoksissa. Tällöin todistelusta tulee muutakin kuin vain "sana sanaa vastaan" -tilanteita.

6.7 Muu esitutkinnassa hankittava selvitys

Asianosaisten kuulustelun lisäksi esitutkintaan liittyvä hyväksikäyttöselvitys käsittää useissa tapauksissa virka-apupyyntönä tehdyt lapsen somaattisen tutkimuksen, asiantuntijalausuntoon liittyvän lapsen psykologisen tutkimuksen ja lapsen kertomuksen luotettavuutta arvioivan asiantuntijalausunnon.

6.7.1 Somaattinen selvitys

Somaattinen lääketieteellinen lapsen tutkimus hyväksikäytön merkkien löytämiseksi tehdään useissa tapauksissa. Sitä ei kuitenkaan tarvita tilanteissa, joissa epäilty teko ei ole edes voinut jättää fyysisiä jälkiä. Tällaisia ei luonnollisestikaan jää esimerkiksi sukuelinten koskettelusta tai lapsen altistamisesta pornografialle.

Erityisen perehtyneisyyden merkitys

Somaattisen tutkimuksen ja johtopäätösten tekeminen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön jutuissa edellyttää erityistä perehtyneisyyttä. Parinkymmenen vuoden aikana tieto lapsen seksuaalisen hyväksikäytön fyysisistä seurauksista on tarkentunut ja tietoa lasten sukuelinten rakenteen normaalista vaihtelusta on huomattavasti aikaisempaa enemmän.¹⁴⁵ Lapsen normaalin anatomian tutkiminen ja poikkeavuuksien epäileminen sekä jatkotutkimuksiin ohjaaminen kuuluu lastenlääkärin ja yleislääkärin ammattitaitoon. Pojan genitaalien poikkeamien toteaminen on terveydenhuollossa tuttua neuvoloissa ja koululääkärissä. Tyttöjen ulkoisten sukupuolielinten anatomiassa esiintyy eri iässä normaalia vaihtelua, josta taas lääketieteellisessä peruskoulutuksessa ei välttämättä saa tarvittavaa tietoa. Tällaisia vaikeasti tulkittavia merkkejä ovat päätelmät tytön immenkalvon normaalista muodosta ja sen variaatioista. Normaali kalvo voi olla malliltaan monenlainen ja sen läpimitasta tehtävät päätelmät mahdollisesta penetraatiosta ovat usein tulkinnanvaraisia.

114

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Lapsen kokemus tutkimuksesta

Somaattinen tutkimus vaatii tekijältä paitsi erityistä tietoa ja kliinistä kokemusta, myös lapsen kohtaamisen kykyä. Tutkimus ei saa aiheuttaa lapselle lisävahinkoa eikä se saa merkitä lapselle psyykkisesti hyväksikäytön toisintoa. Kaiken kaikkiaan sen tulee tapahtua lasta kunnioittavasti pakottamatta tai altistamatta lasta toistuville tutkimuksille. Eräissä sairaaloissa somaattinen selvitys tapahtuu lapsen ollessa nukutuksessa. Tämä ei kuitenkaan voi olla pääsääntö, sillä se onnistuu useimmiten myös lapsen ollessa hereillä. Tällöin saadaan normaalitilanteen mukainen havainto esimerkiksi peräaukon sulkijalihaksen toiminnasta. Lapsi on tällöin myös itse tietoinen siitä, mitä tapahtuu. Suositusten mukaan tutkimukseen tulee osallistua kaksi lääkäriä, joista toisen tulee olla lastenlääkäri, lastenkirurgi, lastenurologi, gynekologi tai oikeuslääkäri. Parhaimmillaan somaattinen tutkimus voi toimia lapselle terapeuttisenakin kokemuksena hänen saadessaan kuulla, että kaikki on kunnossa.¹⁴⁶

Suostumus tutkimukseen

Alaikäisen potilaan mielipide hoitotoimenpiteeseen on selvitettävä silloin, kun se on hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden mahdollista. Jos alaikäinen kykenee päättämään, häntä on kohdeltava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Jos taas alaikäinen ei kykene päättämään hoidostaan, häntä on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajansa kanssa.¹⁴⁷ Vaikka säännöksessä on puhe lapsen hoitamisesta, samaa menettelysäännöstä sovelletaan myös lapsen tutkimiseen selvittämisen tarkoituksessa. Siten tutkimusta ei voida luonnollisestikaan tehdä vastoin lapsen suostumusta, jos lapsi kykenee päättämään tästä. Pienten lasten kohdalla somaattisen tutkimuksen tekeminen edellyttää lapsen huoltajien suostumusta. Useimmiten suostumus saadaankin eikä se ole ongelma. Tietyissä eturistiriidan tilanteissa voidaan käyttää edunvalvojan määräystä ja hänelle annettua valtuutta tehdä lasta koskevia päätöksiä. Samoin vuoden 2008 alusta voimaantulevassa lastensuojelulaissa on säädös hallinto-oikeuden antamasta luvasta lapsen tutkimiseen tilanteissa, joissa tutkimus on lapsen lastensuojelun tarpeen selvittämiseksi välttämätön, mutta huoltaja vastustaa tutkimusta.¹⁴⁸

Tuoreiden ja vanhojen tapausten erot

Tapausaineistossa lääketieteellisiä somaattisia selvityksiä oli tehty varsin runsaasti. Enimmäkseen niitä oli tapauksissa, joissa

115

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

kyseessä oli suhteellisen tuore tapaus ja ilmoitettu seksuaalinen hyväksikäyttö oli kohdistunut lapsen sukuelimiin sekä etenkin tilanteissa, joissa epäiltiin penetraatiota. Jutuissa, joissa kysymys oli vuosia vanhoista tapauksista, fyysisten merkkien tutkimusta ei tehty. Sen sijaan näissä jutuissa esitettiin usein selvityksinä lapsen varhaislapsuuden tai kouluiän aikaisia lääkärinlausuntoja, joissa asianomistajalla oli tutkittu aikoinaan erilaisia oireita ilman, että niitä olisi yhdistetty seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

6.7.2 Lasten psykologiset tutkimukset

Tarkoitus

Psykologiset tutkimukset ovat osa lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyviä selvityksiä. Psyykkisen tilan arvioinnissa tarkoituksena ei ole varsinaisesti seksuaalisen hyväksikäytön selvittäminen, vaan keskeisenä tavoitteena on tiedon kerääminen lapsen kognitiivisesta ja psykososiaalisesta kehitystasosta lapsen kertomuksen luotettavuuden ja ikätasoisuuden arvioimiseksi. Lisäksi tutkimuksessa saadaan tieto lapsen mahdollisesta avuntarpeesta ja sen luonteesta.¹⁴⁹ Selvitykset toimivat myös vahingonkorvausvaatimuksen perusteena.

Kognitiiviset kyvyt

Tärkeimpiä oikeuspsykologisen kuulustelun luotettavuuden arviointiin vaikuttavia apufaktoja ovat lapsen kehitystason, havaintotoiminnan ja muistin arviointi. Tällaisia lapsen kognitiivisia kykyjä mittaavia menetelmiä ovat WPPSI-R ja WISC-III sekä kotimainen NEPSY. NEPSYyn kuuluvia osatehtävät ovat: ohjeiden ymmärtäminen, kielellinen sujuvuus, lauserakenteiden ymmärtäminen, kuvien havaitseminen ja kasvokuvien tunnistaminen, nimien mieleen palauttaminen ja kertomuksen oppiminen sekä kuvien muistaminen. Ne ovat välineitä arvioida lapsen kertomuksen ikätasoisuutta ja suhdetta lapsen kognitiivisiin taitoihin.¹⁵⁰

Oireilua selvittävät menetelmät

Lapsen psyykkisen tilan ja hoidon tarpeen kartoituksen mielessä oireiden synty, kesto ja vakavuus ovat tarvittavaa tietoa. Oireilun selvittämiseksi on useita psykologisia menetelmiä (Child Behavior Checklist, Child Sexual Behavior Inventory, Trauma Symptom Checklist for Children ja Trauma Symptom Checklist for Young Children). Perinteisiä keinoja lapsen psykologisessa tutkimuksessa ovat leikin ja piirtämisen tarkkailu, sillä nämä il-

116

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

maisun muodot ovat lapsille luonnollisia. Leikin avulla lapsi pystyy vaivattomasti siirtymään todellisuudesta mielikuvitukseen ja käsittelemään tunteitaan vertauskuvallisella tasolla. Leikeissä lapselta voidaan saada vapaasti ilmaistu kuvaus hänen elämäntilanteestaan, joka lapsen puheen ohella on psykologisen tutkimuksen materiaalia.

Psykologiset persoonallisuustestit

Osana lapsen psyykkistä tutkimusta ovat myös psykologiset persoonallisuustestit (mm. Rorschach, The Thematic Apperception Test, TAT ja The Children´s Apperception Test, CAT). Näissä tutkimusmenetelmissä tulokset perustuvat symbolisten viestien tulkintaan. Testit ovat vaativa tutkimusväline, ja ne edellyttävät käyttäjältään laajaa tulkintakokemusta. Siitä, kuinka seksuaalisesti hyväksikäytetyt lapset reagoivat testeissä, on olemassa vain vähän tutkimustietoa. Joitain viitteitä on, että esimerkiksi Rorschach-testillä olisi mahdollista löytää tilastollisesti merkitseviä tunnusmerkkejä.¹⁵¹ Rikoksen selvittämisen keinoja persoonallisuustestit eivät kuitenkaan ole ja niistä tehtävät tulkinnat vaativat muutoinkin tutkijalta erityistä kriittisyyttä. Niitä tuleekin käyttää vain siihen tarkoitukseen, mihin ne on tehty eli persoonallisuuden hahmottamiseen. Parhaimmillaankin projektiiviset menetelmät ovat siten vain tutkinnan apuvälineitä ja niitä ei voi käyttää hyväksikäytön todenperäisyyden arviointiin.¹⁵² Todistusoikeudelliselta kannalta materiaali ei siten ole todistusfaktan asemassa. Merkityksettömiä testit eivät näytön kannalta kuitenkaan ole, vaan selvitykset toimivat osaltaan lapsen haastattelua ja muuta selvitystä joko positiivisesti tai negatiivisesti tukevana apufaktana peilattaessa kertomusta lapsen persoonasta hahmotettuun kuvaan.

Aineistossa asianomistajien psykologisia tutkimuksia oli tehty lähes jokaisessa jutussa. Stakesin oppaassa mallinnetun menetelmän mukaisesti lapsen psykologinen tutkimus tulee olla eri henkilön tekemä kuin lapsen oikeuspsykologinen kuulustelu ja se tulee ajoittaa tapahtuvaksi lapsen kuulustelun jälkeen.¹⁵³

117

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

6.7.3 Asiantuntijalausunnot

Asiantuntijalausunnon hankkiminen

Tutkinnanjohtajalla on oikeus hankkia asiantuntijalausuntoja. Toinen vaihtoehto asiantuntijalausunnon saamiseksi on oikeuden määräämä asiantuntijalausunto.¹⁵⁴ Viimeksi mainittua lausunnon hankkimisen tapaa ei sen eduista huolimatta käytetä, vaikka tämä turvaisi asianosaisten yhdenvertaista asemaa jo esitutkintavaiheessa, ehkäisisi asiantuntijaan kohdistuvia puolueellisuusväitteitä sekä tekisi mahdolliseksi myös asiantuntijan käyttämisestä koituvan kuluvastuun selvittämisen jo esitutkintavaiheessa. Tavallisin tilanne sen sijaan on, että tutkinnanjohtaja lapsen seksuaalisen hyväksikäytön esitutkinnoissa pyytää kirjallisen lausunnon lapsen kertomuksen arvioimiseksi. Useimmiten pyyntö sisältyy jo virka-apupyyntöön asiantuntijakuulustelun toimittamisesta. Asiantuntijalausuntoa voidaan pyytää myös niissä tapauksissa, joissa lapsen kuulustelun on toimittanut poliisimies. Todistuskeinojen jaottelussa kirjallinen asiantuntijan lausunto on asiantuntijatodistelua.¹⁵⁵ Stakesin oppaassa mallinnetun tutkimusmenetelmän mukaan lausunto tulee antaa kolmen kuukauden sisällä poliisin esittämästä pyynnöstä.¹⁵⁶

Asiantuntijalausunnon merkitys

Asiantuntijalausunnon laatiminen on vaativa tehtävä ja sen merkitys sekä syyttäjän syyteratkaisulle että tuomioistuimen päätökselle on oleellinen. Asiantuntijalausuntoja tapausaineiston jutuissa oli suurimmassa osassa. Joissain jutuissa niitä oli jopa useampia. Tapaukset, joissa psykologista tai lastenpsykiatrista asiantuntemusta ei käytetty, olivat tilanteita, joissa kysymys oli lähes samanikäisten henkilöiden seurustelusuhteesta tai asianomistajan varhaisessa aikuisuudessa tekemästä rikosilmoituksesta. Tällöin asianomistajaa kuultiin yleensä oikeudessa henkilökohtaisesti eikä erityistä asiantuntija-apua asianomistajan kertomuksen luotettavuuden arvioimisessa tarvittu. Sen sijaan korvausvaatimuksen perusteena myös näissä tapauksissa oli selvitys asianomistajan psyykkisestä tilasta.

118

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Kritiikki asiantuntijalausuntoja kohtaan

Syyt lausuntojen vähentymiseen

Ruotsissa asiantuntijalausuntojen hankkimiseen ja käyttämiseen rikosjutuissa suhtaudutaan kriittisesti. Syynä tähän ovat olleet eräät tapaukset, joissa korkein oikeus on purkanut langettavan päätöksen, kun asianomistaja on sittemmin muuttanut kertomustaan ratkaisevilta osiltaan tai ilmoittanut, että hänen aikaisempi kertomuksensa oli väärä. Jutuissa langettavan ratkaisun perusteena on ollut asiantuntijan näkemys lapsen kertomuksen luotettavuudesta. Tämä linja on vaikuttanut 1980-luvulta lähtien psykologisen asiantuntemuksen käytön vähenemiseen jutuissa. Kirjallisuudessa on arveltu syiksi trendiin myös asiantuntijoiden halua vetäytyä kritiikin pelossa ja tuomioistuimien aikaisempaa parempaa osaamista seksuaalisen hyväksikäytön tapauksissa.¹⁵⁷ Taustalla lienee myös Ruotsissa 1970- ja 1980-luvuilla vallinnut ja sittemmin 1990-luvun lopussa laantunut koulukuntakiista kliinisten lapsipsykologien ja todistajanpsykologien välillä. Kummankin koulukunnan kiihkeys ja pyrkimys toisen asiantuntemuksen vähättelyyn vei ainakin jossain määrin oikeuslaitoksen luottamuksen kumpaankin asiantuntijatahoon.¹⁵⁸

Lausuntojen ongelmat

Kirjallisuudessa esitetyn analyysin mukaan pahimmat puutteet lausunnoissa ovat selvityksen ja johtopäätösosan sekaantuminen siten, että lausunnossa ei erotella todettuja faktoja, sovellettuja kokemussääntöjä ja johtopäätöksiä. Lausunnot ovat tästä syystä vaikealukuisia ja hankalasti hahmottuvia. Toinen ongelma on, että lausunnoissa liian monelta lausunnonantajalta puuttuvat perustiedot lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Johtopäätökset saattavat perustua omiin oletuksiin ja jopa puhtaisiin ennakkoluuloihin. Ne perustuvat myös usein yleistyksiin ilman, että niillä olisi konkreettista tartuntapintaa kyseiseen tapaukseen. Lisäksi lausunnonantajat yrittävät tehdä jutussa kokonaisarvion tuomioistuimen puolesta myös sellaisen esitutkinta-aineiston perusteella, jota ei edes ole heidän käytössään. Lausunnoista puuttuu usein myös hypoteesinasettelu ja faktojen ja johtopäätösten tarkastelu näitä vaihtoehtoja vasten. Toisaalta esitettyinä vaihtoehtoina voi olla hypoteeseja, jotka ovat oikeudellisesti tyystin epärelevantteja, kuten lapsen oma halukkuus sukupuoliyhteyteen tai väite, jolla ei ole mitään kiinnekohtaa esitutkinta-aineistoon.

119

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Lausunnoissa saatetaan myös pitää kuulustelua johdattelevana ilman, että lapsen kysymyksiin antamia vastauksia olisi mitenkään arvioitu.

Samantyyppiset lausuntojen puutteet koskivat ruotsalaisten havaintojen mukaan koulukuntataustasta riippumatta kaikkia asiantuntijoita. Lisäksi erityisesti todistajanpsykologisen taustan omaavilla asiantuntijoilla oli taipumus käyttää aikuistyyppistä lähestymistapaa esimerkiksi olettamalla, että isä- tai äitipuolen hyväksikäyttämä lapsi olisi aivan hyvin voinut kertoa asiasta vanhemmalleen tai että esimerkiksi 9–11-vuotias lapsi olisi hyvin voinut vastustaa oraalista yhdyntää lapsen kanssa harjoittanutta puremalla tätä. Mikäli lapsi ei toiminut asiantuntijan olettamalla tavalla, tämä tulkittiin osoitukseksi lapsen kertomuksen epäluotettavuudesta. Monissa lausunnoissa oli puutteita myös siinä, ettei selvityksessä ilmennyt, miten lapsen kertomus oli alun perin syntynyt ja missä hän oli asiasta ensimmäisen kerran kertonut.¹⁵⁹ Myös suomalaisessa kirjallisuudessa on korostettu lausunnoissa kriittisyyttä. Käytettäessä luotettavuusarvioinneissa kriteeriperusteista analyysia apuna kertomuksen todenperäisyyden arvioinnissa, ei nykytutkimuksen valossa voida sanoa, millä todennäköisyydellä jokin yksittäinen lausunto on tosi, vaikka siinä esiintyisikin totuuskriteereitä. Keskeisiä lapsen kertomuksen arviointiperusteita ovat kertomuksen johdonmukaisuus tilanteesta toiseen, kehitystason mukainen sanasto ja tunneilmaisut. Näitä ovat pelon, häpeän ja syyllisyyden tunteet. Lisäksi oleellista on tarkastelu sepitetyn kertomuksen motiivista sekä aikuisten manipulaation mahdollisuudesta. Kriteeriperusteista lausuntoanalyysia voidaan soveltaa lapsiin samalla varovaisuudella kuin aikuisiinkin.¹⁶⁰

Lausuntojen rakenne

Stakesin oppaassa on asiantuntijalausunnon laatimista varten ohjeistus. Ohjeen mukaisesti lausunnon rakenne on seuraava: 1) yksilöinti lausunnon pyytäjästä ja tutkimuksen tarkoituksesta, 2) tutkittavan yksilöinti, 3) tutkimuspaikat ja tutkimuksissa mukana olleet henkilöt, 4) esitiedot, jossa selvitetään tapauksesta etukäteen hankitut tiedot ja niistä tehty yhteenveto. Esitietoihin kuuluu

120

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tieto siitä, miten epäily heräsi, kuka sen esitti ja millä perusteella, 5) esitietojen perusteella laaditut hypoteesit eli realistiset vaihtoehdot sen selvittämiseksi, mistä hyväksikäyttöepäily ja lapsen mahdolliset oireet tai vammat ovat syntyneet, 6) somaattiset tutkimukset ja niissä saatu selvitys, 7) lapsen psykologisessa tutkimuksessa esiin tulleet seikat ja 8) johtopäätökset. Lisäksi lausuntoon kuuluu yhteenveto ja allekirjoitukset. Johtopäätöksissä todetaan, mitkä esitietojen perusteella laadituista hypoteeseista ovat saaneet vahvistusta ja millä tavoin. Lausunnossa on erotettava lausunnon antajan omat havainnot ja johtopäätökset. Kuten oppaassa todetaan, tutkijan kannalta tosiasia (fakta) on se, minkä hän itse havaitsee ja voi varmistaa, mutta ei sellaisenaan se, mitä hänelle kerrotaan.¹⁶¹

Lausuntojen käyttö Suomessa

Ruotsalainen trendi psykologisen asiantuntemuksen vieroksumisesta ei todentunut tapausaineistossa. Päinvastoin asiantuntijalausuntoja oli useimmissa jutuissa. Lausunnot oli laadittu usein sairaaloissa ryhmätyönä siten, että lastenpsykiatrin, psykologin ja sosiaalityöntekijän muodostama tutkijaryhmä oli yhdessä tehnyt lausunnon ja siinä oli kaikkien tutkimusryhmään osallistuneiden allekirjoitukset. Toinen tyypillinen lausuntomalli oli yksittäisen lastenpsykiatrin tai psykologin laatima ja allekirjoittama lausunto. Lausunnot olivat yleensä sivumääräisesti varsin pitkiä ja niissä oli kuvattu tarkoin lapsesta saadut esitiedot, lapsen psykologisen tutkimuksen tulokset, lapsen ja vanhempien tapaamiset ja lapsen kuulustelussa ilmenneet seikat. Kirjoitustavasta ja tutkimusotteesta hahmottui kliininen lapsipsykologinen tutkimusote, mikä onkin aivan ymmärrettävää, sillä Suomessa ei toistaiseksi ole oikeuspsykologista koulutusta.

Lausuntopyynnön yksilöinti

Yleisesti ottaen aineiston perusteella voi todeta, että lausuntojen tasossa on vastaavia ongelmia kuin Ruotsissa. Monessa jutussa ongelmana oli jo se, että lausuntopyyntö tuli joltain muulta taholta kuin poliisilta ja niissä edellytettiin ylipäätänsä tutkintaa seksuaalisen hyväksikäytön epäilystä. Tämän perusteella sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaiset tekivät ikään kuin oman esitutkinnan, jossa kuultiin lapsen lisäksi laajasti lapsen perhettä ja epäil-

121

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tyä. Näiden tapaamisten järjestäminen vie tutkimusyksiköiden voimavaroja ja on varsin harvoin ainakaan rikosprosessin lähtökohdista tarpeellista. Huoltajien ja epäillyn kuulemiseen sosiaali- ja terveydenhuollossa sisältyy myös ongelmia oikeusturvan osalta. Terveydenhuollon tutkimuksissa kuulusteltavaa tuskin muistutetaan esitutkintalain mukaisesta totuudessa pysymisen velvollisuudesta tai epäillyn kohdalla siitä, että hänellä tällaista velvollisuutta ei ole. Lausuntojen teon yhteydessä haastatelluille henkilöille ei ehkä välttämättä muutoinkaan välity käsitys siitä, että kyseessä on esitutkintaan vertautuva tilanne, jota ei koske terveydenhuollon salassapitovelvollisuus. Huoltajien ja epäillyn kuulustelu tapahtuu myöhemmin joka tapauksessa esitutkinnassa poliisin toimesta, jolloin kuulusteltavien oikeusturvasta huolehtiminen ja velvollisuudet ovat selkeitä. Jäsentymättömään menettelytapaan johtaa ilmeisesti se, että lausuntopyynnöissä ei yleensä yksilöidä niitä seikkoja, joihin vastausta pyydetään. Tässä paljastuu puolestaan esitutkintayhteistyön olemattomuus jutuissa.

Tarvittavan tiedon yksilöiminen

Poliisin ja syyttäjän tulee lausunnon pyytämisvaiheessa yksilöidä asiantuntijalausunnossa tarvittava tieto. Näitä seikkoja ovat lapsen kykytaso ja kykyjen ikätasoisuus sekä psyykkinen status. Lisäksi pyydetään asiantuntijan näkemystä lapsen kuulustelukertomuksen luotettavuudesta sekä vaihtoehtojen arviointia. Nämä vaihtoehdot tulee puolestaan muotoilla yhteistyössä poliisin ja syyttäjän kanssa.

Asiantuntijan suullinen kuuleminen

Sekä oikeuden määräämää että asianosaisen nimeämää asiantuntijaa voidaan kuulla tuomioistuimessa suullisesti, jos asianosainen sitä vaatii eikä kuuleminen ole ilmeisesti merkityksetöntä. Henkilökohtainen kuuleminen tulee ajankohtaiseksi myös, jos tuomioistuin pitää kuulemista tarpeellisena. Jos tällaisessa tilanteessa asiantuntijoita on ollut useampia, voidaan heistä kutsua kuultavaksi joko yksi tai useampi. Kumpaakin asiantuntijamuotoa koskee myös se, että heidän kirjallinen lausuntonsa luetaan oikeudessa joko kokonaan tai osittain. Tavallisimmin käytännössä asiantuntijan lausunto esitellään pääkäsittelyssä ja luetaan tarvittavin osin. Näin lausunto tulee osaksi laillista oikeudenkäyntiai-

122

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

neistoa. On erittäin tavallista, että lausunnon antanut sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija kutsutaan kuultavaksi oikeuteen.

Palkkio

Erona oikeuden määräämän ja asianosaisen nimeämän asiantuntijan kohdalla on oikeus palkkioon asiantuntijan tehtävästä: vain oikeuden määräämää asiantuntijaa koskee säännös asiantuntijan palkkiosta. Sen mukaan tällaisella asiantuntijalla on oikeus saada kohtuullinen palkkio työstä ja ajanhukasta sekä korvaus tarpeellisista kuluista. Viranomaistahojen lausunnoissa palkkio maksetaan, mikäli siitä on erikseen määrätty. Asianosaisen nimeämällä oikeudessa kuultavalla asiantuntijalla on taas oikeus vain vastaavaan todistajanpalkkioon kuin muillakin tavallisilla todistajilla. Hänelle korvataan siten oikeuteen saapumisen aiheuttama työansion menetys ja päiväraha sekä matkakustannukset yleensä halvinta julkista vaihtoehtoa käyttäen.

Asianosaisen nimeämällä asiantuntijalla ei sen sijaan ole oikeutta palkkioon lausunnon vaatimasta työstä. Maksettava korvaus on asiantuntijan nimenneen ja asiantuntijan välinen keskinäinen asia.¹⁶² Esimerkiksi terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen pysyvien asiantuntijoiden antamista lausunnoista TEO maksaa palkkion sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamien perusteiden mukaisesti.¹⁶³

Asianosaisen nimeämien asiantuntijoiden asema

Oikeuskäytännössä on ollut havaittavissa, että asianosaisen nimeämien asiantuntijoiden on usein vaikea mieltää itseään tavalliseen todistajaan rinnastettavaksi oikeudessa kuultavaksi todistajaksi. Etenkin syyttäjän nimeämien asiantuntijoiden osalta tämä on ymmärrettävää, sillä puolueettomuusvelvollisuuden ja virkavastuun osalta heillä ei ole mitään vastuuaseman eroa tuomioistuimen määräämiin asiantuntijoihin. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapauksissa, joissa asiantuntijatodistelua on lähes säännönmukaisesti, tulisikin käyttää tutkinnanjohtajan määräyksestä hankittujen asiantuntijalausuntojen sijaan enemmän oikeuden määräämää asiantuntijaa. Oikeuden määräämänä asiantuntijana olisi omiaan korostamaan tehtävän riippumattomuutta, ammatil-

123

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

lisuutta ja etenkin puolueettomuutta. Tämä järjestely ehkäisisi myös myöhempiä puolueellisuusväitteitä, koska se edellyttäisi kummankin osapuolen kannanottoa ennen tehtävään määräämistä asiantuntijan henkilöstä ja hänen pätevyydestään tehtävään. Se olisi oikeudenmukainen menettelytapa myös asiantuntijalle maksettavan palkkion ja kuluvastuun osalta. Nykyisin asiantuntijaselvitysten kustannusvastuu jää sosiaali- ja terveydenhuollolle, vaikka se itse asiassa on esitutkinnan kustannuksia. Saksassa oikeuspsykologit toimivat tuomioistuimissa puolueettomina asiantuntijoina, jotka tuomioistuimen toimeksiannosta testaavat ja haastattelevat asianosaisia ja todistajia sekä laativat tutkimuksestaan raportin. Mikäli tapaus menee varsinaiseen oikeuskäsittelyyn, oikeuspsykologi arvioi myös oikeudessa esitetyn näytön ja häntä kuullaan asiantuntijatodistajana.¹⁶⁴ Tällaista menettelytapaa on kirjallisuudessa esitetty omaksuttavaksi myös meillä.¹⁶⁵ Ruotsissa korkeimman oikeuden päätöksessä katsottiin myös, että asiantuntijatodistajan tulisi puolueellisuusväitteiden välttämiseksi olla oikeuden määräämä.

Oikeuden määräämä asiantuntija on nykyisen lainsäädännön mukaisesti määrättävissä, jos sellaista pyydetään. Tämä edellyttää, että tutkinnanjohtaja tekee jo esitutkinnan alussa hakemuksen tuomioistuimelle asiantuntijan määräämiseksi.

6.7.4 Epäillyn vastatodistelu

Esitutkinnassa on selvitettävä ja otettava huomioon yhtä hyvin epäiltyä vastaan kuin hänen puolestaankin vaikuttavat seikat ja todisteet. Vaatimus sekä päähypoteesin syyllisyysnäytön että vastanäytön hankkimisesta liittyy selvitysaineiston kattavuuteen ja vaatimukseen siitä, että langettavan ratkaisun edellytyksenä on tutkinnan riittävä laajuus. Tutkinta-aineiston tulee antaa ainekset myös vaihtoehtojen tarkastelulle ja poissuljennalle.¹⁶⁶ Sen lisäksi, että epäillyn eduksi olevaa aineistoa hankitaan viran puolesta, se tavallisimmin tulee nimettäväksi vastaajan itse yksilöimänä todisteluna.

Kirjallinen vastatodistelu

Tapausaineistossa vastatodistelun kirjallisina selvityksinä olivat usein epäillystä esitetyt lääkärinlausunnot epäillyn terveyteen liit-

124

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tyvästä henkilöhistoriasta. Lisäksi kirjallisena selvityksenä oli työnantajan todistuksia, joissa selostettiin epäillyn luonnetta, menestymistä työelämässä sekä työaikaseurantoja osoittamassa mahdottomiksi väitteitä epäillyn tapahtumapaikalla olosta ilmoitettuun tekoaikaan. Lisäksi tyypillistä aineistoa olivat asianomistajan ja epäillyn suhteen hyvää laatua osoittavat tekstiviestit, kirjeet, onnittelukortit, annetut lahjat tai muut ystävällishenkiset yhteydenotot sekä tätä todentava valokuva-aineisto. Esitutkintaan liitettyjä kirjallisia vastatodisteita olivat myös asianomistajan yhteydenotot korvausasiassa ennen jutun vireilletuloa osoittamassa rikosilmoituksen motiivina rahallisen korvauksen saamisen tavoitetta. Joissain tapauksissa oli myös lapsen kertomusta arvioiva "second opinion" -asiantuntijalausunto.

Henkilötodistajat

Vastaajat nimesivät jutuissa kuultavaksi myös henkilötodistajia. Kuultavat todistajat olivat usein epäillyn lähiomaisia, työtovereita tai ystäviä.

Loppulausunto

Esitutkintalain mukaan ennen esitutkinnan päättämistä asianosaisille on varattava tilaisuus esittää esitutkintaviranomaiselle loppulausunto esitutkinnassa kertyneestä aineistosta, jos se on omiaan jouduttamaan tai helpottamaan asian käsittelyä tuomioistuimessa. Lausunto on liitettävä esitutkintapöytäkirjaan. Tapausaineistossa loppulausuntoja oli pyydetty vaihtelevasti, vaikka on oletettavaa, että syyttäjän intressissä olisi ollut saada loppuunviedyn esitutkinnan perusteella kannanotto esitutkinnan kattavuudesta ja rikosepäilyn aiheellisuudesta.

Esitutkinnan reagointi loppulausunnossa esitettyihin tutkinnan täydentämisen vaatimuksiin vaihteli. Joissain tapauksissa esitutkintaa täydennettiin pyydetyillä kuulusteluilla ja selvityksillä, osassa toimenpiteitä pidettiin tarpeettomina. Eräissä tapauksissa juttu oli loppulausunnon pyytämisen jälkeen siirretty syyteharkintaan ja loppulausunnossa pyydetyt lisätutkinnat jätettiin syyttäjän ratkaistaviksi. Joissakin tapauksissa epäillyn nimeämiä henkilöitä kuultiin vasta syyttäjän lisätutkintapyynnön nojalla, vaikka epäilty oli jo tutkintavaiheessa nimennyt heidät.

Vastatodistelun tarkoitus

Vastatodistelu on omiaan haastamaan jutussa syyttäjän ja asianomistajatahon todistelun ja nostamaan esiin joko päähypoteesin heikkoudet tai muutoin tälle vaihtoehtoiset selitykset.

125

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

6.8 Esitutkinnan päättäminen

Esitutkinnan valmistuttua juttu toimitetaan rikosprosessiketjun seuraavaan vaiheeseen; syyttäjälle syyteharkinnan suorittamista varten. Esitutkinta voidaan kuitenkin lopettaa saattamatta asiaa syyttäjän harkittavaksi. Tämä on mahdollista, jos tutkinnassa on käynyt selville, ettei rikosta ole tehty tai ettei jutussa voida nostaa syytettä esimerkiksi syyteoikeuden vanhentumisen vuoksi.

126

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

7. Syyteharkinta

7.1 Syytekynnys tutkintakynnyksenä

Syyttäjän tehtävät

Esitutkintaa seuraavassa syyteharkinnan vaiheessa syyttäjän tehtävänä on esitutkinnan perusteella yksilöidä, minkä tunnusmerkistön mukaisesta rikoksesta jutussa on kysymys, identifioida rikoksen väittämistaakkaan kuuluvat seikat sekä ratkaista, ovatko nämä näytettävissä toteen. Todennäköisyys, jota toteennäyttämiseltä edellytetään, on ilmaistu käsitteellä "todennäköiset syyt". Virallisen syyttäjän on nostettava syyte, kun on olemassa todennäköisiä syitä epäillyn syyllisyyden tueksi. Syytekynnys käsittää kaksi elementtiä: todennäköisyyden 1) epäiltynä olevan henkilön syyllisyydestä ja 2) syypääksi toteavasta tuomiosta.¹⁶⁷

Syytekynnyksen määritelmä

Syyttäjälle annetussa ohjeistuksessa ei ole tarkemmin otettu kantaa siihen, millaiseen teoreettiseen viitekehykseen syyttäjän todennäköisten syiden näyttökynnys liittyy. Syyttäjän toimenkuvan kehittämistä koskevan työryhmän mietinnössä on todettu tasavertaisina oikeuskirjallisuuden erilaiset lähestymistavat. Tällaisia ovat syytekynnyksen ylittyminen ensinnäkin silloin, kun syyllisyyden vahvistava tuomio näyttää selvästi todennäköisemmältä kuin vapauttava. Toisaalta syytekynnys voidaan määritellä tilanteeksi, jossa syyllisyys on todennäköisempää kuin syyttömyys ja kolmas tapa lähestyä asiaa on selvittämis- ja oikeusturvaintressin suhde toisiinsa.¹⁶⁸ Syyttäjien arjessa puhutaan syytekynnyksen yhteydessä myös "kehtaamiskynnyksestä". Tällä ei tarkoiteta asian vaatimaa vaivannäköä, vaan kysymystä siitä, millaisella näytöllä tehtävänsä asiantuntevasti hoitava syyttäjä voi säällisesti väittää jonkun henkilön syyllistyneen rikokseen.

127

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

7.1.1 Syyttäjän velvollisuus hankkia lisänäyttöä

Syyteharkinnassa syyttäjä ei saa vain passiivisesti tyytyä esitutkinnan antiin ja todeta sitä puutteelliseksi. Vielä syyteharkintavaiheessa tulee pohtia, olisiko näytön puute paikattavissa lisätutkinnalla. Tämä on oleellista etenkin niissä tapauksissa, joissa syyttäjä syystä tai toisesta ei ole ollut esitutkintavaiheessa yhteistyössä tutkinnan kanssa.

Lapsen hyväksikäyttöjutuissa epävarmuus kohdistuu tyypillisesti tosiseikastoon, todisteiden hankkimiseen ja niiden arviointiin. Todisteiden hankkimisen ongelmaan ei yleensä ole realistista odottaa oikeudessa korjausta ja sitä, että oikeudenkäyntiin ilmaantuisi uutta esitutkinnassa esiintymätöntä syyllisyysarviota tukevaa todistusaineistoa. Materiaalin rikastuminen pääkäsittelyssä ei yleensä suinkaan lisää syyksi lukevan tuomion todennäköisyyttä, vaan johtaa pikemminkin syytteen hylkäämiseen.¹⁶⁹

Ei lapsen kertomusta

Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapauksissa esitutkinnan vakavin puute on, jos jutussa ei ole lapsen kertomusta. Tällöin selvitykseksi jäävät vain toisen käden tiedot lapsen jollekin henkilölle kertomasta tai sitten jutussa ei ole kertomusta tämänkään vertaa. Näin saattaa käydä etenkin pienimpiä lapsia koskevissa tapauksissa. Jutuissa, joissa lapsen kuulustelu on joka tapauksessa järjestetty, mutta kertomusta ei ole saatu, ei näyttöpuutetta ole yleensä mahdollista korjata.

Vastakkaiset kertomukset

Toinen epävarmuuden kohde on näytön arvioiminen. Tähän jutuissa lähes aina eteen tulevaan epävarmuuteen syyttäjä taas voi hyvällä syyllä kuvitella saavansa oikeudenkäynnissä lisäselvitystä. Viime kädessä vastakkaisia henkilötodistajien kertomuksia voi relevantisti arvioidakin vain siten, että heidät myös kuullaan vastakkain. Tilanne lapsiin kohdistuneiksi epäillyissä tapauksissa on kuitenkin siinä määrin muusta juttukannasta poikkeava, että lapsen kertomus on videoitu ja se esitetään sellaisenaan oikeudessa ilman, että se tulisi enää rikastumaan. Tällöin jutuissa vastakkainasetteluna on lapsen videoitu kertomus versus vastaajan oikeudessa henkilökohtaisesti antama kertomus. Näissä tilanteissa apulaisvaltakunnansyyttäjän ratkaisu A:2.8.2005 antaa syyttäjälle jonkinlaisen perusratkaisun mallin:

128

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Kihlakunnansyyttäjä oli päättänyt syytteen nostamatta jättämisestä näytön riittämättömyyden vuoksi. Asianomistajan kantelun vuoksi päädyttiin syytteen nostamiseen. Syytteen nostamista perusteltiin mm. seuraavilla seikoilla: syyteharkinta perustui kirjalliseen esitutkintamateriaaliin, jolloin näytön arviointi varsinkin henkilötodisteiden kohdalla on välillistä. Mahdollisuus ristiriitaisten kertomusten luotettavuuden arvioimiseen ja kannanotto ristiriidan syihin on pelkän kirjallisen aineiston perusteella rajoitettua. Suullinen ja välitön käsittely oikeudenkäynnissä sen sijaan antaa syyteharkintatilannetta paremmat mahdollisuudet tarkempaan ja laadukkaampaan henkilötodisteiden luotettavuuden arvioimiseen. Selvitysintressi on seksuaalirikoksissa yleisesti ottaen korostuneempi kuin monessa muussa rikostyypissä. Koska syytteen nostaminen merkitsee rikosepäilyn perinpohjaista selvittämistä, voidaan selvitysintressin painavuus ottaa huomioon syytteen nostamista puoltavana seikkana.

7.1.2 Syytetyn oikeusturvaintressi

Haittakriteeri

Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapauksissa voi perustellusti todeta, että selvittämisintressi on jutuissa korostunut. Vaikeaksi punninnan tekee se, että tapauksissa samanaikaisesti myös syytetyn oikeusturvaintressi saa erityistä painoarvoa. Oikeusturvaintressin merkitystä konkretisoi kysymys, missä määrin syytteen nostaminen näin leimaavasta ja vakavasta rikoksesta loukkaisi syytetyn oikeusturvaa. Haittakriteeri saa tarkempaa sisältöä siitä, onko epävarmuutta tekijän henkilöstä, koskeeko epätietoisuus tekoaikaa, teon päälinjoja tai yksityiskohtia vai ylipäätänsä sitä, onko väitettyä tekoa pidettävä rikoksena. Yksittäisen jutun kohdalla ratkaisuun voidaan päästä vain tapauskohtaisesti etsimällä jutun sisältä ne seikat, joihin epävarmuus kulminoituu.

Toisaalta syytetyn oikeusturva voi eräissä tapauksissa olla myös selvittämisintressin kanssa samansuuntainen. Tätä kuvaa apulaisvaltakunnansyyttäjän ratkaisu, jossa todettiin epäilyn heijastuneen lasten huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevien asioiden käsittelyyn. Sen vuoksi syytteen nostaminen ja ratkaiseminen oikeudessa oli sekä asian selvittämisen että epäillyn oikeusturvan kannalta perusteltua. Jutussa keskeinen epävarmuus kohdistui tosiasioiden arvioimiseen ja siitä aiheutuvaan faktaepävarmuuteen. Epäily oli vaikuttanut myös lasten huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevien asioiden käsittelyyn. Sen vuoksi syytteen nostaminen ja ratkaisemi-

129

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

nen oikeudessa oli sekä asian selvittämisen että epäillyn oikeusturva- aspektin kannalta perusteltua.

7.2 Syyte

Vuosittain 150–250 lapsen seksuaalisen hyväksikäytön juttua ylittää todennäköisten syiden syytekynnyksen ja syyttäjä laatii haastehakemuksen lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta. Syyttäjä nostaa syytteen toimittamalla kirjallisen haastehakemuksen käräjäoikeuteen.

7.2.1 Haastehakemuksen sisältö

Haastehakemuksen kohdat

Haastehakemuksessa tulee ilmoittaa 1) vastaaja, 2) asianomistaja, 3) syytteenalainen teko, tekoaika ja - paikka ja muut tiedot, jotka tarvitaan teon kuvailemiseksi, 4) rikos, johon syyttäjä katsoo vastaajan syyllistyneen, 5) rangaistus ja menettämisvaatimus sekä muut vaatimukset ja lainkohdat, joihin ne perustuvat, 6) syyttäjän ajamat asianomistajan vaatimukset, 7) todisteet, jotka syyttäjä aikoo esittää, sekä mitä hän kullakin todisteella aikoo näyttää toteen, 8) syytteen nostamisen edellytyksenä oleva pyyntö, määräys tai suostumus sekä 9) seikat, joihin tuomioistuimen toimivalta perustuu, jollei se ilmene muutoin haastehakemuksesta.

Periaatteelliset ohjeet sisällöstä

Nykyisin syyttäjille ei ole erityistä malleihin perustuvaa ohjeistusta syytteen laatimiseen. Syyttäjän toimenkuvan kehittämistä koskevan työryhmän mietinnössä on kuitenkin annettu periaatteellisia ohjeita haastehakemuksen tekijälle.¹⁷⁰ Niiden mukaan oikeudenkäyntimenettely edellyttää haastehakemukselta riittävää yksityiskohtaisuutta, jotta vastaaja sen perusteella kykenee vastaamaan syytteeseen ja syyttäjän muihin vaatimuksiin sekä valmistautumaan oikeudenkäyntiin. Rikosoikeudenkäynnissä on lähtökohtana, ettei pääkäsittelyssä ainakaan syyttäjän taholta saa tulla yllätyksenä uusia vaatimuksia tai aiemmin ilmoittamattomia seikkoja. Tapauksissa, joissa vastaaja on myöntänyt esitutkinnassa syyllisyytensä, teonkuvaus voi olla lyhempi ja ylimalkaisempi. Taas monimutkaisissa ja kiistetyissä jutuissa on syytä

130

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

selvittää teon yksityiskohtia haastehakemuksessa hiukan tarkemmin. Laajoissa jutuissa suositetaan käytettäväksi myös johdantoa, joka orientoi osapuolia tulevaan pääkäsittelyyn.

Ohjeiden mukaan haastehakemuksesta tulee käydä ilmi myös mahdolliset toissijaiset tai vaihtoehtoiset syytteet ja teonkuvaukset, mikäli nämä ovat tiedossa jo ennen jutun vireille tuloa. Pääkäsittelyssä esitettäviksi jäisivät siten vain sellaiset toissijaiset ja vaihtoehtoiset syytteet, joiden perusteet ovat tulleet esiin vasta pääkäsittelyssä. Haastehakemuksen tulee sisältää myös tyhjentävä luettelo syyttäjän muista liitännäisistä vaatimuksista, menettämisseuraamuksista, sotilasarvon menettämisestä, aikaisempia rangaistuksia koskevista vaatimuksista, vangitsemisesta ja todistelukustannuksista. Ohjeiden mukaan syyttäjän tulee ottaa haastehakemuksessa kantaa myös rangaistuslajin valintaan ja rangaistuksen mittaamiseen sillä tarkkuudella kuin se on tarpeen epäillyn puolustuksen järjestämiseksi.

Edelleen haastehakemuksesta on käytävä ilmi todisteet riittävällä tarkkuudella. Tämä koskee sekä vedottavia todisteita että niiden teemoja. Todistelun nimeämisen tulee olla yksityiskohtaista ja kattaa kaiken syyttäjän oikeudessa esittämän todistelun. Vastaajan ja asianomistajan on voitava omassa valmistautumisessaan lähteä siitä, että ilmoitettu näyttö myös esitetään pääkäsittelyssä.

Luurankomalli

Kaikkein käytetyin tapa on laatia syyte nk. luurankomallin mukaisesti, jossa teonkuvaus esitetään mahdollisimman pelkistetyssä muodossa. Tässä kuvataan konkreettisina oikeustosiseikkoina tunnusmerkistön abstraktiotason edellyttämät oikeustosiseikat. Tarkempi juttuteorian tiivistetty esitys, olosuhteiden kuvaamisesta ja teon taustoittamisesta jätetään pääkäsittelyn asiaesittelyyn. Kaikkein yksinkertaisimpia syytteen laatimisen tilanteita ovat tapaukset, joissa on kysymys yhdestä yksittäisestä teosta, jonka voi yksilöidä selkeästi tiettyyn aikaan, paikkaan ja tarkkaan tekotapaan.

1) X on saattanut A:n kykenemättömäksi puolustamaan itseään tarjoamalla A:lle alkoholia niin, että tämä on sammunut. Tämän jälkeen X on käyttänyt A:n puolustuskyvyttömyyttä hyväkseen olemalla sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan. A on ollut 13-vuotias ja X 25-vuotias. Teko on tapahtunut A:n kotona. X on A:n äidin miesystävä. Teko on ollut omiaan

131

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

aiheuttamaan erityistä vahinkoa A:lle hänen ikänsä ja tekijää kohtaan tuntemansa luottamuksen vuoksi. Rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

2) X on tehnyt A:lle seksuaalisen teon houkuttelemalla tekohetkellä 12- vuotiaan A:n asuntoonsa ja kosketellut häntä eri puolilta kehoa seksuaalisesti värittyneellä tavalla sekä esittänyt hänelle halunsa sukupuoliyhteyteen halailemalla lasta ja yrittämällä riisua häntä. Teko on ollut omiaan vahingoittamaan A:n kehitystä.

7.2.2 Teonkuvaus toistuneissa hyväksikäytöissä

Syytteen teonkuvauksessa edellytetty riittävä yksityiskohtaisuus ei välttämättä ole aivan yksinkertainen vaatimus etenkään vanhemmissa ja toistuneissa lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapauksissa. Näissä pulmana on teon tarkka ajoittaminen ja yksilöiminen. Syyttäjä ei luonnollisestikaan voi yksilöidä tekoja tarkemmin kuin asianomistaja on asiasta kertonut ja mitä muuta todistelua tekojen aikajanalle asetteluun on ollut saatavissa. Tapausaineistossa fact finding -ongelma oli ilmeinen, sillä runsas enemmistö jutuista oli tapauksia, joissa kysymys oli pidemmällä aikajaksolla tapahtuneista toistuvista teoista. Nämä olivat yleensä alkaneet lapsen läheisyyteen hakeutumisena, seksuaaliviritteisinä puheina, yhä kohdistuneempina lapsen vartalon kosketteluina ja seksuaalisena häirintänä edeten kerta kerralta vakavampiin sukupuolielimiin kohdistuneisiin kajoamisiin sekä monissa tapauksissa aina lapsen alistamiseen sukupuoliyhteyteen.

Yleisin teonkuvauksen tapa

Tapauksissa yleisin teonkuvauksen tapa oli katsoa rikokset yhdeksi kokonaisuudeksi ja nimetä tekoajaksi tietty ajanjakso sekä koota yhden tunnusmerkistön alle ajallisesti erikseen erittelemättä kaikki samaan asianomistajaan kohdistuneet seksuaaliteot. Tällöin ne muodostavat yhden useasta osateosta koostuvan rikoksen. Korkein oikeus on hyväksynyt tämän "luonnollisen katsantokannan".

Esimerkkinä seuraavassa on vuosia jatkuneita hyväksikäyttöjä koskeva syyte, jossa ilmeni tasapainoilu tekojen riittävän yksilöimisen suhteen. Jutussa seksuaaliteot olivat samankaltaisina toistuvia, joita ei ollut mahdollista erottaa erikseen omiksi tekokerroikseen.

132

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

X on harjoittanut sukupuoliyhteyteen verrattavaa haureutta 9–15-vuotiaan A:n kanssa koskettelemalla ja tekemällä muulla tavoin A:lle seksuaalisia tekoja sekä saamalla tämän ryhtymään seksuaalisiin tekoihin, jotka ovat olleet omiaan vahingoittamaan tämän kehitystä. X on usean vuoden ajan toistuvasti muun muassa työntänyt sormensa A:n sukupuolielimeen, puristellut tämän rintoja tyydyttäen samalla itseään, hinkannut sukupuolielintään lapsen rintoja vasten sekä esitellyt lapselle sukupuolielintään tyydyttäen samalla itseään.

Teonkuvauksen pelkistäminen ja yksittäisten tekojen erittelemättömyys saattaa kuitenkin johtaa myös siihen, että yksilöidyn syytteeseen vastaamisen voi kuvitella olevan jokseenkin vaikeaa.

7.2.3 Sukupuoliyhteyden ja seksuaalisen teon ero

Vanhan uuden lain erot

Tiettyä vaikeutta syytteiden teonkuvauksessa voi havaita syyttäjän sukupuoliyhteyden ja seksuaalisen teon hahmottamisessa. Oman ongelmatiikkansa näihin käsitteisiin tuo se, että sukupuoliyhteyden lainopillinen käsitesisältö on nykyisen rikoslain myötä muuttunut siitä, mitä se oli aiemmassa laissa. Aikaisemmin aina vuoden 1999 loppuun saakka voimassa olleen laintulkinnan mukaan rikoslain tarkoittama sukupuoliyhteys kattoi ainoastaan vaginaalisen sukupuoliyhteyden, jonka toteutumisen rajana oli sukupuolielimien toisiinsa koskettaminen.¹⁷¹ Sen sijaan nykyisin voimassa olevan rikoslain sukupuolineutraalin lähtökohdan mukaan sukupuoliyhteys on sukupuolielimellä tapahtuvaa tai sukupuolielimeen kohdistuvaa seksuaalista tunkeutumista toisen kehoon. Nykyisin sukupuoliyhteys kattaa siten niin vaginaalisen, anaalisen kuin oraalisenkin toisen kehoon tunkeutumisen. Myös esineellä tapahtuva seksuaalinen tunkeutuminen toisen sukupuolielimeen täyttää sukupuoliyhteyden tunnusmerkit.¹⁷² Siten vanhan lain aikaisissa tapauksissa lapseen kohdistunut anaali- tai oraaliyhdyntä ja sormen tai muun kuin peniksen tunkeutuminen vaginaan toteuttaa lapseen kohdistuvan haureuden mukaisen "sukupuoliyhteyteen verrattavan haureuden", kun se vuoden 1999 jälkeen tapahtuneissa teoissa on sukupuoliyhteyttä. Aina syyttäjät eivät kuitenkaan uudemmissa tapauksissa ole välttämättä hahmottaneet sukupuoliyhteyden käsitteen sisältöä, vaan syytteissä on usein katsottu sukupuoliyhteyden toteuttava teko seksuaaliseksi teoksi.

133

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Tekojen erottelun merkitys

Sukupuoliyhteyden ja seksuaalisen teon erottelu ei tunnusmerkistön soveltamisen kannalta ole sinänsä ratkaisevaa, sillä sama tunnusmerkistö koskee kumpaakin tekomuotoa. Rangaistuksen mittaamiseen tällä kuitenkin on vaikutusta, sillä toteutunut sukupuoliyhteys on ankarammin rangaistavaa kuin seksuaalinen teko.¹⁷³ Seksuaaliteon analyysilla on merkitystä myös tilanteissa, joissa tapaukseen tulisi sovellettavaksi lisäksi raiskauksen tunnusmerkistö, koska raiskauksen toteuttava seksuaaliteko voi olla vain sukupuoliyhteys.

7.2.4 Vaihtoehtoiset syytteet

Uusi ja vanha rikoslaki

Syyttäjien vaihtoehtoiset syytteet jutuissa liittyvät enimmäkseen uuden ja vanhan rikoslain mukaiseen lain soveltamiseen. Kaikki tapausaineiston jutut oli ratkaistu oikeudessa uuden lain voimassa ollessa, mutta useat rikokset olivat tapahtuneet vanhan lain aikana. Tällöin lievemmän lain valinta on väistämätöntä. Eräissä tapauksissa tekoaika alkoi vanhan lain aikana ja jatkui uuden lain ollessa voimassa. Näissä tilanteissa rikokseen sovellettiin lakia, joka oli voimassa oikeudenvastaisen tilan päättyessä eli sovellettiin nykyistä säännöstä.¹⁷⁴ Useissa jutuissa syyttäjät tekivät tulkinnan lievemmän lain mukaisesta valinnasta ja laativat syytteen tähän muotoon. Monissa tapauksissa syyte taas oli muotoiltu niin, että lievemmän lain valinta jätettiin avoimesti oikeudessa tehtäväksi ja teonkuvaus muotoiltiin siten, että se soveltui sekä vanhan että uuden lain mukaiseen tunnusmerkistöön. Muutoin jutuissa ei juuri esiintynyt vaihtoehtoisia syytteitä.

7.2.5 Haastehakemuksen todistelu

Haastehakemuksen todistelulta edellytetään, että hakemuksessa ilmoitetaan todisteet sekä mitä kullakin todisteella aiotaan näyttää toteen. Tämä tarkoittaa vedottavien todisteiden nimeämistä ja teemoittamista. Todistelussa teemoitus muotoillaan siten, että todistelun kohteena on aina faktaväite konkreettisesta oikeustosiseikasta. Haastehakemuksen todistelua koskevasta luettelosta saa yleensä hyvän kuvan jutun sisällöstä ja riidanalaisista väitteistä.

134

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

7.3 Syyttämättä jättäminen

Tilastollisesti syyttäjän syyttämiskäytäntöä lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä viime vuosilta kuvaa seuraava Tilastokeskuksen oikeustilastojen aineisto:¹⁷⁵

│vuosi 2002│vuosi 2003│vuosi 2004

─────────────────────────────────┼──────────┼──────────┼──────────

syyte │ 153 │ 220 │ 251

─────────────────────────────────┼──────────┼──────────┼──────────

juttu päättynyt syyttäjällä (sjp)│ 94 │ 113 │ 155

─────────────────────────────────┼──────────┼──────────┼──────────

Yhteensä │ 247 │ 333 │ 406

─────────────────────────────────┴──────────┴──────────┴──────────

Syyttämättä jättämiseen päätymisen todennäköisyys loppuun toimitetun esitutkinnan perusteella on luokkaa 38 %. Tämä eroaa jossain määrin siitä, millainen syyttämättäjättämisprosentti yleensä jutuissa on. Tilastokeskuksen aineiston mukaan syyttäjä nostaa syytteen 74 %:ssa tapauksia. Tähän nähden 62 %:n syytteen nostaminen alittaa jossain määrin yleisen syytteen nostamisfrekvenssin. Kaikkein suurin syyttämättä jäämisen peruste seksuaalirikoksissa on syytteeseen riittävän näytön puuttuminen. Syytteen nostamista ei syyttäjän haastehakemuksessa tarvitse erikseen perustella: perusteet syyttämiseen ilmenevät syyttäjän todistelusta. Syyttämättä jättäminen on sen sijaan kirjallisesti perusteltava.

7.3.1 Prosessinedellytyksen puuttuminen

Tapauksissa, joissa syytteen nostamatta jättämisen peruste on prosessinedellytyksen puute, kysymys on tavallisimmin syyteoikeuden vanhentumisesta. Toinen prosessinedellytykseksi luonnehdittava syyttämättä jättämisen syy on "ei rikos" -peruste eli tapaukset, joissa syyttäjä toteaa, että jutussa ilmennyt teko ei täytä rikoksen tunnusmerkkejä ja kyseessä ei siten ole rikos. Tämä peruste on usein myös lähellä ei näyttöä - perustetta.

135

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

7.3.2 Ei näyttöä -peruste

Mielenkiintoisin syyttämättä jättämisen peruste on näytön riittämättömyys. Tapausaineiston perusteella on erotettavissa omaksi ryhmäkseen tapaukset, joissa esitutkinnassa ei ole lainkaan lapsen omaa kertomusta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Näissä jutuissa on usein kysymys toisen käden tiedosta ja aikuisen kertomuksesta, jonka mukaan lapsi on kertonut hänelle seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tähän ryhmään kuuluvat myös tapaukset, joissa lapselle läheinen aikuinen esimerkiksi oman lapsuusaikaisen hyväksikäyttökokemuksensa perusteella epäilee lapseen kohdistunutta hyväksikäyttöä. Epäilyn perusteena saattaa olla myös asiantuntijoiden vakuuttuneisuus lapsen oireiden perusteella siitä, että lapsi on joutunut hyväksikäytön kohteeksi.

Toinen ei näyttöä -luokan jutturyhmä ovat tapaukset, joissa asianomistajan kertomus on, mutta näyttö ei muulla perusteella riitä syytteen nostamiseen.

Vain kertomus

Viimeksi mainitun ryhmään kuuluvat tilanteet, joissa kysymys on asianomistajan vasta aikuisuudessa esimerkiksi terapiassa esiin tulleista muistoista. Samoin jutut, joissa arviointi perustuu ennen muuta kuulustelukertomuksen sisältöön ja kertomisen tapaan. Näissä tilanteissa asianomistajan kertomus on yleensä vuolas ja sen ydinosa kehittyy kuulustelu kuulustelulta tapahtumien kulun saadessa edetessään jopa ritualistisia piirteitä. Näytön riittämättömyyden perustetta sovelletaan myös tilanteissa, joissa on pienen lapsen epäselvä kertomus, joka voidaan tulkita joko hyväksikäyttökokemukseksi tai joksikin muuksi tapahtumaksi. Tässä tapausryhmässä kertomuksen syntyhistoria ja käytetty kuulustelutekniikka saavat erityistä merkitystä. Näissä tilanteissa muun järkevän vaihtoehtoisen selityksen katsotaan usein selittävän epäilyyn johtaneet syyt siinä määrin uskottavasti, ettei hyväksikäyttöepäilyllä arvioida olevan menestymisen mahdollisuuksia.

Syyttämättä jättämisen vaikean ryhmän muodostavat myös tapaukset, joissa asianomistaja tekee rikosilmoituksen nuoressa aikuisuudessa ja sen jälkeen peruu kertomuksensa. Tämän jälkeen hän saattaa vielä useaan kertaan tehdä ilmoituksen ja jälleen perua sen. Määrällisesti ehkä suurimman syyttämättä jättämisen

136

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

ryhmän muodostavat tapaukset, joissa taustalla on vanhempien huoltoriita ja väite hyväksikäytöstä on esitetty ikään kuin huoltoriidan viimeisenä "valttikorttina" sen jälkeen, kun muut mahdolliset väitteet eivät ole menestyneet.

Langettavan päätöksen todennäköisyys osana syyttäjän todennäköisiä syitä edellyttää, että syyttäjällä on perusteet ennakoida jutun oikeuskäsittelyn johtavan langettavaan lopputulokseen.¹⁷⁶ Käytännössä keskeisin edellytys tähän on lapsen oma kertomus hyväksikäytöstä ja se, että lapsi kykenee nimeämään tekoon syyllisen. Mikäli taas lapsen hyväksikäyttökuvausta ei ole, vaan näyttönä ovat käyttäytymisoireet ja asiantuntijoiden havainnot, voi pääsääntönä sanoa, ettei näyttö rikosasiassa riitä.¹⁷⁷

7.3.3 Seuraamusluontoinen syyttämättäjättämispäätös

Seuraamusluontoisia syyttämättäjättämispäätöksiä lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapauksissa tehdään harvoin. Apulaisvaltakunnansyyttäjä on ottanut kantaa siihen, ettei kohtuusperustetta tule käyttää esimerkiksi sillä perusteella, että rikoksesta epäilty on iäkäs.

Syyttäjä oli todennut 80-vuotiaan isoisän syyllistyneen useita kertoja 11-vuotiaan lapsenlapsensa seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Syyttäjän mukaan oikeudenkäyntiä ja rangaistusta oli pidettävä vastaajan ikä huomioon ottaen kohtuuttomana. Apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan pelkästään se seikka, että henkilö on iäkkäänä tehnyt törkeänä pidettävän lapseen kohdistuvan rikoksen, ei ole sellainen seikka, joka olisi hyväksyttävä peruste rangaistusvastuulta välttymiseen. Syyttäjän perustelua ei ole huomioon ottaen vastaajan syyksi luetun rikoksen laatu ja erityisesti rikoksen kohdistuminen lapseen, pidettävä asianmukaisena.

Seurustelutyyppinen tilanne

Kohtuusperuste voi sen sijaan poikkeuksellisesti tulla kyseeseen tapauksessa, jossa kysymys on seurustelutyyppisestä tilanteesta ja asianomistaja on ilmoittanut, ettei hän halua lausua asiassa mitään ja että hänellä ei ole jutussa rangaistusvaatimusta. Tällaiset tilanteet tulevat esiin tavallisimmin tapauksissa, joissa on kysymys seurustelusuhteesta, jossa toinen on alle suojaikärajan ja toinen sen yli ja joissa alaikäinen on ilmoittanut kieltäytyvänsä oi-

137

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

keudessa todistamasta. Näissä tilanteissa on kuitenkin varmistuttava asianomistajan näkemyksen vapaaehtoisuudesta.

7.4 Toimenpiteistä luopuminen asianomistajan tahdosta

Syyttäjällä on oikeus jättää syyte nostamatta, jos asianomistaja lapsen seksuaalisen hyväksikäytön perustunnusmerkistön mukaisessa tapauksessa omasta vakaasta tahdostaan pyytää, ettei syytettä nostettaisi. Edellytyksenä on lisäksi, ettei tärkeä yleinen tai yksityinen etu vaadi syytteen nostamista.

Edellytykset

Säännöksen esitöiden mukaan taustalla on lapsen edun argumentti. Pyynnön on tapahduttava ilman asianomistajaan kohdistuvaa painostusta ja muutoinkin perusteellisen harkinnan tuloksena. Tämän varmistamiseksi syyttäjän tulisi pyytää asianomistajaa perustelemaan ratkaisunsa ja tarjota tälle tilaisuus keskustella asiasta olosuhteissa, joissa hänen ei tarvitse pelätä painostusta. Alaikäisen kohdalla pyynnön esittää puhevaltaa käyttävä huoltaja tai muu laillinen edustaja. Jos rikoksesta epäilty on lapsen huoltaja, ei syyttömänkään huoltajan mielipiteelle tule kuitenkaan antaa ratkaisevaa merkitystä. Näissä tapauksissa syyttäjän tulee yhdessä lastensuojeluviranomaisten kanssa arvioida oikeudenkäynnin vaikutusta lapsen kehitykseen ja harkita lapsen edun mukainen menettelytapa. Myös lapsen omalle mielipiteelle tulee antaa merkitystä, jos hän on suhteellisen varttunut. Tilanteissa, joissa huoltajan ja lapsen mielipiteet poikkeavat toisistaan, tulee tilannetta pohtia lapsen edun kannalta. Esimerkiksi vahingonkorvauksen maksaminen ei saa olla jutussa ratkaisevaa.¹⁷⁸

Aikaisemmin pahoinpitelyä koski vastaava toimenpiteistä luopumisen mahdollisuus. Säännös kuitenkin kumottiin. Perusteena kumoamiselle oli syyttäjän vaikeus selvittää, oliko asianomistajan pyyntö esitetty vapaaehtoisesti ja ilman painostusta. Pahoinpitelyn ei myöskään voitu katsoa poikkeavan muista rikoksista siten, että syyttämättä jättäminen edellyttäisi suuremman painoarvon antamista asianomistajan mielipiteelle kuin muissa virallisen syytteen alaisissa rikoksissa.¹⁷⁹ Seksuaalirikosten vastaavan säännöksen

138

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

katsottiin pahoinpitelyä koskevan toimenpiteistä luopumisen säännöksen kumoamisen yhteydessä perustuvan kuitenkin erilaisiin syihin kuin pahoinpitelyssä. Seksuaalirikoksissa asianomistajan pyynnölle tulee syyteharkinnassa antaa merkittävämpi painoarvo siksi, että seksuaalirikokset saattavat olla asianomistajalle hyvin kipeitä ja vaikeita asioita ja uhri saattaa haluta välttää intiimien asioidensa käsittelemistä tuomioistuimessa.¹⁸⁰

7.4.1 Vakaan tahdon säännöksen tarpeellisuus

Vakaan tahdon säännöksessä on kysymys lapsen suojelemisen, yksityiselämän suojan ja ratkaisujen yhdenvertaisuuden välisestä harkinnasta, joka voidaan palauttaa henkilökohtaisen koskemattomuuden ja yksityiselämän suojan sekä yhdenvertaisuuden väliseksi punnintatilanteeksi. Näiden intressien välisessä painoarvojen vertailussa tärkeimmäksi nousee lapsen henkilökohtaisen koskemattomuuden suojaaminen ja valtion velvollisuus antaa tehokas suoja suojattomille yksilöille. Lapsen edun mukaista on, että lapseen kohdistuvissa rikoksissa yhteiskunta vastaa siitä, että rikosprosessi kykenee hoitamaan tehtävänsä ja sitä ei jätetä riippumaan suojattoman lapsen mielipiteestä. Pyynnön ratkaiseva merkitys saattaa myös paradoksaalisesti toimia tarkoitustaan vastaan ja altistaa asianomistajan uhkailulle ja painostamiselle.

Syitä säännöksen poistamiseen

Yhteiskunnan intressi puuttua tällaisiin rikoksiin on niin voimakas, ettei syytteen nostaminen lähtökohtaisesti voi olla asianomistajan päätettävissä.¹⁸¹ Lisäksi tähän suuntaan painoarvoa vie myös yhdenvertaisen kohtelun vaatimus: on vastaajia eriarvoistavaa, jos vakavasta lapseen kohdistuneesta rikoksesta voi tapauskohtaisesti selvitä ilman rikosvastuuta riippuen siitä, esittääkö asianomistaja syytteestä luopumista koskevan pyynnön. Yhtä lailla eriarvoistavaa on, että syyttäjien ratkaisut tapauksissa poikkeavat käytännössä toisistaan sen suhteen, miten asianomistajan pyyntöön kulloinkin suhtaudutaan.

Tämän näkemyksen toinen puoli on kuitenkin rikosuhrin kohtelun vaatimukset ja heidän kokemansa oikeusturva. Tämä asettaa erityisvaatimukset rikosprosessille ja sille, että rikosprosessin eri vaiheissa toimivat ymmärtävät, millä tavoin voimak-

139

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

kaasti henkilökohtaista integriteettiä loukkaavan rikoksen kohdannut käyttäytyy.¹⁸²

Luottamuksen palauttaminen

Psykologiset tutkimukset osoittavat, että läheissuhteissa tapahtuneiden seksuaalirikosten olennainen vaikutus on niiden luottamusta vaurioittava merkitys.¹⁸³ Rikosoikeusjärjestelmän yhtenä tehtävänä voidaan pitää täysin riippumatta siitä, johtaako rikosprosessi syytteen hyväksyvään tai hylkäävään lopputulokseen tämän luottamuksen palauttamista. Tämä tapahtuu siten, että seksuaalirikoksen tutkinta ja käsittely niin esitutkintavaiheessa, syyteharkinnassa kuin tuomioistuimessakin tapahtuu avoimella, asiantuntevalla ja oikeudenmukaisella sekä asianosaisten henkilöä kunnioittavalla tavalla. Myös Rikosuhritoimikunnan mukaan seksuaalirikoksissa uhrin tilanteeseen tulee menettelytavoissa kiinnittää erityistä huomiota ja toteuttaa esitutkinta ja oikeuskäsittely niin, että uhri saa asiallisen ja ammattitaitoisen kohtelun sekä tarvitsemansa henkisen tuen.¹⁸⁴

Käytännön kokemus pahoinpitelyrikoksissa viittaa siihen, että vakaan tahdon säännöksen poistaminen on helpottanut asianomistajien henkistä painolastia tietona siitä, etteivät he ole vastaajaan nähden millään tavoin vastuussa asian oikeudellisista seuraamuksista, vaan rikosvastuuseen saattaminen on yksin syyttäjän toimivallassa. Seksuaalirikoksissa syyttäjällä on aivan yhtä mahdotonta kuin väkivaltatilanteissa ylipäätänsä edes varmistua siitä, että pyynnön taustalla ei ole painostusta tai, että asianomistaja on perustellusti ilmoittamaansa mieltä. Sen sijaan syyttäjä voi valmistella jutun ja hoitaa sen oikeudessa siten, että rikoksen uhri tulee kuulluksi ja kohdelluksi niin, ettei hänen tarvitse kokea pääkäsittelyä uhriutumisen toisintamisena.

Kohtuusperuste

Seksuaalirikoksia koskeva toimenpiteistä luopumisen erityissäännös on kumottavissa tarpeettomana myös sen vuoksi, että niissä tilanteissa, joissa erityissäännös tulisi sovellettavaksi, syyte voidaan jättää nostamatta yleisten syyttämättäjättämissäännösten nojalla kohtuusperusteella. Tällöin asianomistajan pyyntöön voidaan kiinnittää huomiota tilanteissa, joissa oikeudenkäynti tai rangaistus olisivat kohtuuttomia tai tarkoituksettomia. Syyte on tapauskohtaisesti mahdollista jättää nostamatta myös tekijän ja asianomistajan välillä saavutetun sovinnon perusteella.

140

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

8. Tuomioistuinkäsittely

Tuomioistuinkäsittelyä koskevassa osuudessa on kyse rikosprosessiketjun viimeisestä vaiheesta. Näkökulma tähän on seuraavissa jaksoissa sekä rikosoikeudellinen että prosessuaalinen. Rikosoikeudellinen tarkastelu kohdistuu ensinnäkin siihen, miten oikeuskäytännössä on ratkaistu rajanveto rankaisemattomasta nuorten keskinäisestä seksuaalisesta kanssakäymisestä ja seksuaalirikoksesta. Samoin selvitettäviksi tulevat rajatapaukset, joissa menettelyä joko on tai ei ole pidetty rikoslain tarkoittamana seksuaalisena tekona. Tähän liittyy myös rikoksen yrityksen rajan ylittyminen. Prosessuaalisessa mielessä selvitettäväksi tulevat kontradiktorinen periaate, näytön arviointi ja tuomioistuimen perustelut. Kiinnostavaa on lisäksi rangaistus- ja korvaustaso lapsen seksuaalisen hyväksikäytön jutuissa.

8.1 Lapseen kohdistuva seksuaalirikos vai nuorten keskinäinen seksuaalinen kanssakäyminen?

Lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ei pidetä sukupuoliyhteyttä tai seksuaalista tekoa, jossa osapuolten iässä tai henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa. Kyseisellä säännöksellä on haluttu rajata nuorten keskinäiset sukupuolisuhteet rangaistavuuden ulkopuolelle, kun ne eivät sisällä toisen hyväksikäyttämistä. Säännöksen soveltumiseen riittää, että joko ikäero tai kypsyysero ei ole suuri.

Ikäero

Säännöksen esitöissä ei ole määritelty tarkemmin, kuinka monen vuoden ikäeroa on pidettävä suurena. Tähän on päädytty siksi, että ikäeroa tarkastellaan paitsi laskennallisena, myös suh-

141

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

teessa kummankin osapuolen ikään. Jos alle 16-vuotias on lähellä suojaikärajaa, hänen ja kumppanin ikäero voi olla jonkin verran suurempi kuin jos teon kohteena on selvästi alle 16-vuotias ja tekijänä itse suojaikärajan ylittänyt. Kuitenkaan useiden vuosien ikäeroa ei voida lähellä suojaikärajaakaan olevan asianomistajan kohdalla pitää vähäisenä.¹⁸⁵

Kehitysero

Esitöiden mukaan ikäeroa oleellisempi kriteeri on osapuolten henkisen ja ruumiillisen kypsyyden ero. Kehityseron vähäisyys on olennainen tasavertaisen aseman saavuttamiselle seksuaalisuhteessa. Kehityserolla tarkoitetaan säännöksessä muutakin kuin seksuaalista kypsyyttä. Sen arvioinnissa otetaan huomioon asianosaisen kyky itsenäiseen päätöksentekoon ja hänen elämänkokemuksensa.¹⁸⁶

Tyypillisin tilanne

Lasten suojaikärajan osalta tapauksissa tyypillisin tilanne on 14–15- vuotiaan ja 25–30-vuotiaan seurustelusuhde, jossa seksuaalinen kanssakäyminen on edennyt sukupuoliyhteyden asteelle. Tavallisimmin suhteen vanhempi osapuoli on mieshenkilö ja suojaikärajan alainen naispuolinen. Kuitenkin tapauksissa, joissa on kysymys lapsen seksuaalisen hyväksikäytön lisäksi seksuaalipalvelujen ostamisesta nuorelta, esiintyy myös homoseksuaalisia suhteita.

8.1.1 Lain tarkoittama suuri ikäero

Ikäero 10 vuotta tai yli

Tapausaineiston perusteella voi sanoa, että tapauksissa, joissa oli kysymys 10 vuoden ja tämän ylittävästä ikäerosta, tuomioistuimien näkemys oli yhtenäinen: tapauksissa todettiin olevan lain tarkoittama suuri ikäero huolimatta siitä, että asianomistaja oli lähellä suojaikärajaa. Tässä tapausryhmässä tuomioistuimet eivät yleensä ryhtyneet erityisemmin enää arvioimaan sitä, miten lähellä suojaikärajaa asianomistaja oli tai arvioimaan sen kummemmin asianosaisten henkisen ja ruumiillisen kypsyneisyyden kehityseroja. Kuvaavaa kriteerin hyväksyttävyydessä oli myös se, että tällä ikäerolla olevat tapaukset jäivät lainvoimaisiksi jo alioikeuden päätöksellä.

142

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

1) Jutussa tuomioistuin perusteli myös taustatilannetta: Osapuolten välillä on suuri ikäero, 11 vuotta. X on ollut aikuinen mies jo suhteen alusta alkaen. A on taas varhaisnuoruutta elänyt lapsi, jonka kehitys on lääkärinlausunnon mukaan ollut ongelmallista. Jutussa on kysymys iän tuoman kypsyyden ja kokeneisuuden hyväksikäyttämisestä. A ei ole kyennyt tasavertaisista lähtökohdista arvioimaan sukupuolisen kanssakäymisen itselleen aiheuttamia ongelmia.

2) Jutussa otettiin kantaa ikäeron lisäksi myös kehityseroon: Osapuolten ikäero on 10 vuotta. Suhteessa kummankin kannalta on kysymys suuresta ikäerosta. Arvioinnissa ikäeroa tärkeämpää ovat henkisen ja ruumiillisen kehityksen erot. A on ollut nuoruusiässä oleva tyttö, X aikuinen mies. Kyse ei ole ollut seurustelusta, vaan tapailusta sukupuolisuhteen merkeissä. A ei ole vaikuttanut ikäistään kypsemmältä. On tavallista, että murrosikäiset tytöt ihastuvat itseään huomattavasti vanhempiin ja kokeneisiin miehiin. Aikuisen on näissä tapauksissa asetettava suhteelle rajat. Kyseessä on ollut suuri ikäero ja suuri henkisen ja ruumiillisen kypsyyden ero.

Ikäero 5–9 vuotta

Tapauksissa, joissa ikäero oli alle 10 vuotta, henkisen ja ruumiillisen kypsyyseron merkitys ja asianomistajan suojaikärajan läheisyyden vaikutus oli edellistä ryhmää suurempi. Ikäeron ollessa 5–9 vuotta näillä on kalenteri-iän eron ohella merkitystä ja yhä merkittävämmäksi ne tulevat 5 vuoden ikäeron kohdalla.

1) Jutussa X:n ja A:n 5 vuoden ikäeroa ja heidän henkisessä kehityksessään olevaa eroa oli pidettävä melko suurena. Rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavana tekijänä oikeus otti lieventävänä huomioon asianosaisten seurustelusuhteen ja korottavana sukupuoliyhteyden tapahtumisen vastaajan aloitteesta.

2) Jutussa merkitystä oli oikeuden tekemillä havainnoilla asianomistajan ja vastaajan kypsyydestä. Mitään erityistä asiantuntijatodistelua tästä ei esitetty. Oikeus totesi asianosaisten 7 vuoden ikäerosta huolimatta asianomistajasta tehtyjen havaintojen ja kertomusten perusteella, ettei asianosaisten henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ollut suurta eroa.

3) Jutussa kysymys oli useammasta 5–6 vuoden ikäeron tilanteista. Jutuissa asianomistaja kaikissa tapauksissa oli hiukan alle 15-vuotias ja tekijä asianomistajaa 5–6 vuotta vanhempi. Oikeuden mukaan jo kyseinen ikäero, 5 vuotta, oli niin suuri, että pelkästään tällä perusteella voitiin katsoa asianosaisten fyysisessä ja henkisessä kypsyydessään olevan lain tarkoittama suuri ero.

Ikäero alle 5 vuotta

Tapauksissa, joissa ikäero oli alle 5 vuotta, korostuivat edellistä ryhmää painavammin jutun taustaolosuhteet ja se, miten lähellä asianomistajan ikä oli suojaikärajaa.

Tapauksessa oikeuden arvion mukaan 14- ja 13-vuotiaan satunnainen seksuaalisuhde heitä 4 vuotta vanhempaan vastaajaan oli tilanne, jossa

143

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

asianomistajat eivät ikänsä ja kehitystasonsa vuoksi olleet tasavertaisessa asemassa vastaajaan. Kehitysero jo ikäeron perusteella oli niin suuri, että teko toteutti rikoksen. Samassa päätöksessä arvioitiin vastaajan suhdetta 15 vuotta täyttäneisiin tyttöihin. Oikeus katsoi, ettei 3 vuoden ikäero ollut niin suuri, että X:n olisi pelkästään sen perusteella katsottava syyllistyneen hyväksikäyttöön. Oikeuden istunnossa asianomistajat pitivät itseään tasavertaisina suhteessa X:ään ja vakuuttivat, etteivät he teon ja oikeudenkäynnin välillä olleet henkisten ja fyysisten ominaisuuksiensa osalta muuttuneet merkittävästi. Oikeus hylkäsi syytteen 3 vuoden ikäerolla.

Kynnys 5 vuoden ikäeron kohdalla

Kootusti voi todeta, että 5 vuoden ikäero muodostaa selkeän kynnyksen rikoksen toteutumisessa. Sen ylittävissä ikäeroissa katsotaan usein ikäeron jo sinällään pitävän sisällään asianosaisten ruumiillisen ja henkisen kypsyyseron. Tämän alittavissa iän eroissa asianomistajan iän suhde suojaikärajaan ja teon muut olosuhteet saavat painoarvoa. Mikäli näissä jutuissa kyseessä on seurustelutyyppinen suhde ja jutun asianomistajan ikä on lähellä suojaikärajaa, kyseessä ei ole lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Jutuissa ei yleensä ollut sen kummempaa asiantuntijatodistelua asianosaisten henkisen ja ruumiillisen kypsyyden eroista, vaan tuomioistuimet tekivät niistä päätelmät pääkäsittelyssä omien välittömien havaintojensa perusteella.

8.1.2 Tietoisuus asianomistajan iästä

Tietoisuuden arviointi

Lapseen kohdistuva seksuaalinen hyväksikäyttö edellyttää toteutuakseen tahallisuutta. Tämä kattaa tietoisuuden siitä, että asianomistaja on alle 16 vuotta. Tietoisuuden arvioinnissa asianomistajan ulkonäkö ja käyttäytyminen ovat tärkeitä perusteita. Huomiota kiinnitetään myös niihin olosuhteisiin, joissa lapseen on tutustuttu. Tahallisuutta ei poista pelkästään se, että kumppani on ilmoittanut olevansa 16 vuotta täyttänyt.¹⁸⁷ Rajatapauksissa tekijälle ei kuitenkaan ole asetettu sanottavaa selonottovelvollisuutta.¹⁸⁸ Tapausaineistossa tietoisuuden puute asianomistajan iästä ei aktualisoitunut usein. Seuraavassa käräjä- ja hovioikeus päätyivät vastaajan tahallisuudesta erilaisiin lopputuloksiin. Käräjäoikeuden ratkaisu perustui siihen, ettei vastaajalle voitu asettaa selonottovelvollisuutta seurustelukumppanin iästä, kun taas hovioike-

144

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

us tarkasteli vastaajan tietoisuutta yleisen elämänkokemuksen perusteella.

Jutussa 31-vuotias oli seurustellut 15-vuotiaan kanssa yli puolen vuoden ajan. Syytetty ilmoitti, ettei hän missään vaiheessa tullut tietämään asianomistajan ikää. Asianomistaja oli läsnä pääkäsittelyssä. Syyttäjän mukaan vastaaja taas tiesi asianomistajan iän, koska tämä vastaajan tietämän mukaan kävi peruskoulua ja seurustelu kesti useita kuukausia. Käräjäoikeuden mukaan tekijällä ei ollut tietoa seurustelukumppaninsa iästä eikä hänelle myöskään voitu asettaa selonottovelvollisuutta tämän suhteen. Hovioikeus päätyi toiseen lopputulokseen. Sen mukaan asianomistajan ulkoisesta olemuksesta ei ollut pääteltävissä, että hän oli alle 16-vuotias. Sen sijaan yleisen elämänkokemuksen mukaan ei ollut uskottavaa, että vastaaja olisi yli puoli vuotta kestäneen tiiviin seurustelun yhteydessä, jolloin hän oli ollut lukuisia kertoja sukupuoliyhteydessä seurustelukumppaninsa kanssa, ollut täysin tietämätön A:n iästä. Tahallisuusvaatimus täyttyi. Ikäero oli suuri. Rangaistus oli ehdollinen 60 päivää vankeutta.

Viestinten käyttö ilman näköyhteyttä

Oikeuskäytännössä on esiintynyt myös kysymys siitä, millaisissa olosuhteissa voidaan katsoa tietoisuusvaatimuksen iästä toteutuvan näköyhteyttä vailla olevissa viestimissä, kuten television keskustelukanavilla, internetin chat-palstoilla, sähköpostissa tai matkapuhelinviesteissä.

1) Tapauksessa 11-vuotias tyttö oli television keskustelukanavalla ilmoittanut halunsa päästä keskusteluihin 11–13-vuotiaiden poikien kanssa. Hän kertoi olevansa 11-vuotias naispuolinen henkilö. Vastaaja, 29-vuotias mies, vastasi asianomistajan viestiin ja liitti viestiinsä koodin "M13". Tämän jälkeen asianosaisten viestintä siirtyi matkapuhelimen tekstiviesteiksi. Vastaaja kuvasi viesteissä seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa. Vastaaja kiisti tahallisuuden ilmoittaen olettaneensa olleensa tekemisissä täysi-ikäisen kanssa tai joka tapauksessa henkilön, jonka ikää hän ei tiennyt. Oikeuden mukaan asianomistaja oli ilmoittanut haluavansa yhteyttä 11–13-vuotiaisiin poikiin. Vastaaja oli tekeytyen 13-vuotiaaksi pyrkinyt viestiyhteyteen nuoren asianomistajan kanssa. Oikeus katsoi tekijän tienneen viestien vastaanottajan 11–13-vuotiaaksi ja lähettäneen tälle viestejä, joissa oli tavoiteltu seksuaalista kiihotusta ja tyydytystä.

2) Korkeimman oikeuden ratkaisemassa tapauksessa KKO 2004:71 oli kysymys 52-vuotiaan miehen 11-vuotiaalle tytölle lähettämistä sähköpostiviesteistä, joiden ilmaisut osoittivat hänen pyrkimyksensä seksuaaliseen kanssakäymiseen lapsen kanssa. KKO:n mukaan asianomistaja oli jo nimimerkissään ilmoittanut ikänsä. X:lle täytyi tämän ja viestien perusteella tulla selväksi, että asianomistaja oli ilmoittamansa ikäinen. X oli tämän jälkeen tiennyt, että hän oli tekemisissä 11-vuotiaan kanssa ja jatkanut viestien vaihtoa ilmoittaen olevansa 18-vuotias ja haluavansa tyt-

145

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tökaveria, jolla on mahdollisuus harrastaa seksiä. X tarjoutui opettamaan A:lle "kaikkea kivaa seksistä".

Perustelut oikeustapauksissa

Tapauksissa annettiin merkitystä teon olosuhteille ja yleiselle elämänkokemukselle. Tämän mukaan tekijä ei voinut olla tietämätön asianomistajan iästä puoli vuotta kestäneessä läheisessä seurustelusuhteessa. Jälkimmäisissä näköyhteyttä vailla olevissa tapauksissa merkitystä annettiin sille, että asianomistaja oli ilmoittanut oikean ikänsä. Tästä vastaaja saattoi vakuuttua asianomistajan viestien sisällön perusteella ja siitä, että asianomistajan ilmaisema kiinnostus kohdistui oman ikätason keskustelukumppaneihin. Vastaajan tahallisuutta osoitti, että hän oli tietoisesti hakeutunut yhteyteen asianomistajaan tekeytyen nimimerkin suojassa todellista nuoremmaksi. Oikeuskirjallisuudessa on viimeksi mainitun tapauksen kohdalla todettu ratkaisun olleen ennen kaikkea näytöllinen. Siinä tahallisuus todettiin olosuhteista: keskustelukumppanin iän "täytyi tulla selväksi" ja vastaajan katsottiin "olosuhteissa tienneen" kumppanin iän.¹⁸⁹ Tapausten perusteella voi todeta, että sinänsä oikeusteorian kannalta pulmallinenkin tahallisuus mahdollisine selonottovelvollisuuksineen ei näyttäydy oikeuskäytännössä ongelmana. Usein se sivuutetaan perustelemalla tahallisuus tapauksessa ilmi käyneillä ulkoisilla olosuhteilla.

8.2 Seksuaalisen teon rajapinnat

Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön toteuttavia tekomuotoja ovat sukupuoliyhteys ja seksuaalinen teko. Sukupuoliyhteyden määritelmää ja etenkin vanhan ja uuden rikoslain muuttunutta tulkintasisältöä sekä sen aiheuttamia ongelmia oikeuskäytännössä on käsitelty jo syyteharkintaa koskevassa luvussa.

8.2.1 Seksuaalisen teon tunnusmerkit

Seksuaalinen teko on teko, jolla 1) tavoitellaan seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä ja 2) joka tekijä ja teon kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen on seksuaalisesti olennai-

146

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

nen. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistössä rangaistavalta seksuaaliselta teolta edellytetään lisäksi, että se 3) on omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä.¹⁹⁰

Teko-olosuhteet, ikä ja suhde

Tunnusmerkin täyttymisen kannalta merkitystä on niin teko-olosuhteilla kuin osapuolten iällä ja keskinäisellä suhteella. Jos lapseen kohdistetaan seksuaalinen teko esimerkiksi olosuhteissa, joista hän ei pysty itse poistumaan, teko on vahingollisempi kuin tilanteessa, josta hän voi vapaasti poistua. Vahingoittavuuden kannalta on oleellista myös, minkä ikäisestä ja kuinka kehittyneestä lapsesta on kysymys. Tekojen seksuaalisuus ja kehitysuhka lapselle on sidoksissa myös tapoihin. Tietyssä kulttuurissa tai ympäristössä seksuaalisesti merkittävä teko voi toisessa yhteisössä olla vailla tätä latausta. Esimerkkinä on vaikka suomalainen saunakulttuuri. Muualla siihen voidaan nähdä liittyvän seksuaalista latautuneisuutta, jota taas meillä siihen ei sisälly. Tekojen rangaistavuuteen sen sijaan ei vaikuta, vaikka lapsi olisi itse seksuaalisen teon aloitteentekijä tai hänellä olisi aikaisempaa kokemusta sukupuolisuhteista. Seksuaalinen teko suojaikärajan alle olevan kanssa on lapsen omasta käyttäytymisestä riippumatta aina lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä.¹⁹¹

Vahingoittavuuden kriteeri

Konkreettisesti teon ei tarvitse aiheuttaa lapsen kehityksen vaarantumista tai vahingoittumista. Ilmaisulla "on omiaan aiheuttamaan" tarkoitetaan, että lain tarkoittama seksuaalinen teko jo sinänsä on luonteeltaan sellainen, että se tyypillisesti aiheuttaa tunnusmerkistössä kuvatun seurauksen.¹⁹² Siten syyttäjän ei seksuaalisen teon kohdalla tarvitse tapauskohtaisesti näyttää toteen teon lapselle konkreettisesti aiheuttamaa kehityksen vaaraa tai vahinkoa, vaan tämä edellytys sisältyy jo teon luonteeseen.

8.2.2 Lapsen koskettelun tarkoituksen arviointi

Tavallisinta on, että seksuaalinen teko ilmenee lapsen kosketteluina. Rangaistavuuden ulkopuolella on luonnollisesti lapsen tavanomainen ystävällinen koskettelu, jolla ei ole säännöksen tarkoittamaa seksuaalista sisältöä. Seksuaalinen sisältö sen sijaan voi olla teoilla, jotka kohdistuvat sukupuolielimiin ja seksuaalisesti herkkiin kohtiin. Kuitenkin myös kosketteluissa teon seksuaali-

147

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

nen olennaisuus vaihtelee lapsen ruumiillisen ja henkisen kypsyyden johdosta. Pienellä lapsella seksuaalisesti olennainen koskettelu edellyttää yleensä sukupuolielimiin kohdistunutta tekoa. Taas lähempänä sukukypsyyttä oleville lapsille myös muunlainen koskettelu saattaa olla seksuaalisesti oleellista.¹⁹³

Luokittelu seksuaalisiksi teoiksi selvää

Tapausten valtaosassa lapsen sukuelimien koskettelujen lisäksi lapseen kohdistui vastaajan masturbointia lapsen seurassa, yhdyntä tai se, että tekijä sai lapsen koskettelemaan itseään. Näissä jutuissa koskettelut eivät yleensä edellyttäneet erityistä rikosoikeudellista analyysia eikä niiden luokittelu rikoslain tarkoittamiksi seksuaalisiksi teoiksi ollut ongelmallista. Tyypillinen tapaus on esimerkiksi juttu, jossa perheystävän seksuaaliteot olivat 7 vuoden ajan kohdistuneet kolmeen 6–13-vuotiaaseen lapseen.

Syytteen mukaan X oli useita kertoja kosketellut lasten sukupuolielimiä samalla koskettaen omaa sukupuolielintään ja tyydyttäen itseään. Menettelyllään vastaaja oli tehnyt asianomistajille seksuaalisia tekoja, jotka olivat omiaan vahingoittamaan heidän kehitystään. Käräjäoikeus ja hovioikeus katsoivat, että vastaaja oli syyllistynyt kolmeen lapseen kohdistuvaan haureuteen. Rangaistus oli 1 vuosi 6 kuukautta vankeutta.

Lapsen hoitaminen vai seksuaalinen teko

Ongelmallisia sen sijaan näytön kannalta ovat tapaukset, joissa kysymys vaihtoehtoisina selityksinä on joko pienen lapsen normaalista huoltamisen ja hoitamisen toimenpiteestä tai lapseen kohdistuneesta seksuaaliteosta. Tämän tapausryhmän jutut eivät usein edes johda oikeudenkäyntiin. Syyttäjät ratkaisevat ne syyttämättäjättämisellä, koska vaihtoehtoinen selitys usein jättää sellaisen selittymisen mahdollisuuden, joka alentaa päähypoteesin syyllisyystodennäköisyyden ja menestymismahdollisuuden liian pieneksi. Esimerkkinä tästä on tapaus, jossa syyttäjä totesi lapsen kertomuksen selittyvän pienen lapsen vatsavaivoihin liittyvällä toimenpiteellä.

Jutussa 5-vuotias lapsi oli asiantuntijakuulustelussa kertonut hänen ollessaan isovanhempien hoidossa "papan kutittaneen häntä pyllystä ja ettei se ollut yhtään hauskaa". Jutussa lapsen vanhemmat epäilivät, että lapseen oli kohdistunut hyväksikäyttö. Tapauksessa selvitettiin luotettavasti, että lapsella oli tekoaikaan ollut vatsavaivaoja. Asiassa jäi siten järkevä epäily siitä, että lapsen kertomukset saattoivat selittyä hänen vatsavaivoillaan ja kovan vatsan vuoksi tapahtuneella ulostamistilanteen auttamisella. Jutussa ei ollut syytteeseen riittäviä todennäköisiä syitä.

148

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Tapauksissa, joissa kysymys ei ole niinkään näytöstä, vaan nimenomaisesti teon seksuaalisesta luonteesta, näkökulmaa antaa 9- ja 10-vuotiaan pesemistilannetta koskeva tapaus. Jutussa otettiin kantaa koskettelun luonteeseen ja sen normaaliuteen kyseisessä asianosaisrelaatiossa.

Lapset, 9 ja 10 vuotta, pyysivät päästä uimaan X:n uima-altaaseen. Vastaaja edellytti, että lapset käyvät suihkussa ennen altaaseen menoa. Hän oli peseytymisen varmistamiseksi riisuutunut myös itse ja pessyt lapset suihkussa kosketellen heidän sukupuolielimiään. Vastaajan mukaan hän oli toiminut näin vain nopeuttaakseen tilannetta. Hän oli mielestään pessyt lapset niin kuin lapset normaalisti pestään.

Päätöksessä todettiin olevan outoa, että lapsille vieras aikuinen halusi pestä 9–10-vuotiaita. Pesua ei käräjäoikeuden mukaan voitu pitää normaalina kanssakäymisenä. Jutussa kävi lisäksi ilmi, että vastaaja oli kohdistanut toiseen lapseen myös muun seksuaalisen teon. Vastaaja tuomittiin lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Väkivaltarikos vai seksuaalinen teko

Sukupuolielinten koskettelu saattaa liittyä myös väkivaltarikoksiin. Seksuaalisen teon soveltuvuuden harkinnassa joudutaan ottamaan kantaa teon tarkoitusperään, seksuaalisen kiihotuksen ja tyydytyksen tavoitteluun ja teon seksuaaliseen olennaisuuteen. Esimerkkinä seuraavassa on tapaus, jossa alioikeus ja hovioikeus päätyivät näissä kriteereissä erilaiseen lopputulokseen:

Vastaaja X oli ottanut pihalleen omenavarkaisiin tulleen lapsen kiinni ja lyönyt tätä kasvoihin. Lisäksi hän oli repäissyt lapsen housut nilkkoihin ja lyönyt tätä puun oksalla pakaroihin. Tämän jälkeen X oli kääntänyt lapsen selälleen ja tarttunut kiinni tämän penikseen ja puristellut siitä. Vastaaja katsoi syyllistyneensä vain pahoinpitelyyn ja olleensa tähän oikeutettu puolustaessaan kotirauhaansa. Käräjäoikeuden mukaan hän oli syyllistynyt seksuaaliseen tekoon, joka olosuhteet huomioon ottaen oli olennainen. Vastaaja oli 49-vuotias ja asianomistaja 11- vuotias. Teko oli käräjäoikeuden mukaan myös vahingoittanut lapsen kehitystä, koska vastaaja oli toteuttanut sen koskettelemalla lapsen sukuelintä pitäen samanaikaisesti kiinni hänestä ja estäen pääsyn irti tilanteesta.

Hovioikeus päätyi asiassa toisenlaiseen lopputulokseen. HO:n mukaan X:n tarkoitus oli ainoastaan kurittaa lasta "vanhanaikaisella tavalla". Tilanteessa ei ollut mitään seksuaalista. Hovioikeuden mukaan sukupuolielimestä puristaminen oli osa ruumiillista kuritusta ja siihen ei näytetty liittyneen seksuaalisen teon määritelmän mukaista tarkoitusta. Syyksi jäi lievä pahoinpitely, josta tuomittu rangaistus oli 40 päiväsakkoa.

149

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Tapauksessa voi miettiä, olisiko teko aikuiseen kohdistettuna tullut arvioitavaksi toisin ja olisiko aikuisen sukupuolielimeen kohdistuvan väkivallan katsottu olevan samalla tavalla vailla seksuaalista tarkoitusperää. Jos teko aikuiseen kohdistettuna pitäisi sisällään seksuaalisen tarkoituksen, miksi lapsen sukupuolielimeen kohdistettu vastaava teko ei sisältäisi samaa tekijän seksuaalisen kiihotuksen tarkoitusta? Väkivaltarikos voi luonnollisesti kuitenkin raiskausta lievemmissäkin tekomuodoissa sisältää seksuaalisen teon edellytykset ja toteuttaa samalla sekä pahoinpitelyn että erillisenä seksuaalirikoksena rangaistavan seksuaalisen integriteetin loukkaamisen. Esimerkkinä seuraavassa tapaus, joka tapahtui vanhan rikoslain aikana (ennen vuotta 1999), ja siihen sovellettiin tuolloin voimassa olleita säännöksiä.

Tapauksessa syyksilukeminen koski seuraavaa teonkuvausta: X oli tavannut koulusta palaamassa olleen 9-vuotiaan A:n ja esitellyt itsensä viranomaiseksi. X esitti A:lle paperin, jossa oli uhkaava teksti. Tämän jälkeen X käski A:n laskemaan housunsa ja löi tätä vitsalla pakaroille. Oikeus katsoi syytteen mukaisesti teon toteuttaneen pahoinpitelyn lisäksi sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan käyttäytymisen lasta kohtaan. Rangaistus tästä ja lukuisista vastaavista teoista oli 3 vuotta 6 kuukautta vankeutta.

Koskettelu muualle kuin sukupuolielimiin

Muualle kehoon kuin sukupuolielimiin kohdistuneet koskettelut ovat tapauksia, joissa oikeus joutuu myös ottamaan kantaa seksuaalisen teon kaikkiin tunnusmerkistöedellytyksiin.

Syyttäjän mukaan vastaaja oli kosketellut asuntoonsa kutsumaansa 12- vuotiasta eri puolille kehoa seksuaalisesti värittyneellä tavalla: halailemalla ja yrittämällä riisua häntä. Asianomistaja kuvasi esitutkinnassa koskettelun olleen takamuksen puristelemista ja hiplaamista eri puolilta vartaloa sekä yritystä repiä housuja alas. Lisäksi vastaaja oli "pussannut" kaulalle, suulle ja poskelle. Vastaaja oli kertomansa mukaan ainoastaan "pussannut" poskelle kiitokseksi tiskaamisesta.

Oikeuden mukaan asianomistajan kuvaus oli uskottava. Kyseessä oli seksuaalinen teko, jolla tavoiteltiin seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä, teko oli seksuaalisesti olennainen ja omiaan vahingoittamaan A:n kehitystä. Rangaistuksen mittaamisessa otettiin huomioon A:n psyykkiselle terveydelle aiheutunut vakava vahinko. Oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi katsottiin 1 vuoden ehdoton vankeusrangaistus.

Lapsen suuteleminen

Yksi lapsen koskettelun tulkinnan ongelmakohtia ovat lapsen suutelemistapaukset. Näissä lapsen tavanomaisen hellittelyn ylittä-

150

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

vissä tapauksissa joudutaan pohtimaan, asettuuko teko normaalin, poikkeavan, sopimattoman tai paheksuttavan menettelyn alueelle vai ylittyykö teossa rangaistavan seksuaalisen teon raja. Tapausaineistossa lapsen suutelemisesta oli muutamia päätöksiä. Ensimmäisessä tapausesimerkissä teon katsominen seksuaaliseksi teoksi selittyi pitkälti sillä, että vastaaja oli kohdistanut asianomistajaan myös muita sukupuolielimiin kohdistuneita seksuaalisia tekoja. Tällöin oli luontevaa katsoa suutelemisella olevan sama tarkoitus kuin muillakin teoilla. Toisessa laajemmin selostamassani tapausesimerkissä kysymys oli yhdestä yksittäisestä suutelusta, jonka yhteydessä oikeus pohti perusteellisesti esimurrosikäisiin kohdistuneen suutelutilanteen rangaistavuutta.

1) Jutussa oli kysymys lapseen kohdistuneiden seksuaalitekojen lisäksi yhtenä syytekohtana lapsen suutelemisesta. Syytteen mukaan 40- vuotias sukulainen X oli tehnyt 14-vuotiaalle A:lle seksuaalisen teon kietomalla kätensä tytön ympärille ja suutelemalla tätä poskipäästä alkaen huulille saakka. Syyttäjän mukaan teko oli omiaan vahingoittamaan herkässä iässä olevan asianomistajan kehitystä. Vastaajan mukaan kysymys oli tervehdyksestä ja ystävällisestä eleestä. Oikeus katsoi, että kysymys oli lain tarkoittamasta seksuaalisesta teosta. Arvioinnissaan oikeus otti huomioon, että vastaaja oli suutelun jälkeen kysynyt A:lta "tykkäätkö minusta?", mihin A oli tilanteesta päästäkseen vastannut "joo". Sittemmin A oli itkenyt hysteerisesti. Olosuhteet osoittivat, että kysymys oli seksuaalisesta teosta ja vastaaja oli menettelyllään syyllistynyt lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Rangaistus tästä ja muista samaan asianomistajaan kohdistuneista seksuaalirikoksista oli 3 vuotta vankeutta.

2) Jutussa kaksi 12-vuotiasta oli pyytänyt rahaa heille entuudestaan tuntemattomalta aikuiselta jäätelöä varten. Vastikkeeksi he tarjoutuivat laulamaan. X totesi, että "yksi pusu ja saat tämän" tarkoittaen 50 sentin kolikkoa. X antoi lapsille rahaa ja suuteli toista lasta kummallekin poskelle ja toista suulle. Lapset menivät tämän jälkeen jäätelölle ja kertoivat illalla tapahtumasta vanhemmilleen.

Syytteen mukaan olosuhteet olivat sellaiset, että teot olivat omiaan vahingoittamaan asianomistajien kehitystä. Oikeus totesi analysoidessaan teon seksuaalista luonnetta, että aivan pienen lapsen suutelemista poskelle ja suullekaan ei yleensä mielletä seksuaaliseksi teoksi. 12-vuotiaiden asianomistajien ikään ja kehitystasoon nähden voidaan arvioida, että suuteleminen suulle ja tietynlaisissa olosuhteissa poskellekin voi lähtökohtaisesti olla seksuaalinen teko.

Teon seksuaalisuus ei kuitenkaan vielä riitä täyttämään lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöä, vaan teon on oltava seksuaalisesti olennainen: seksuaalisella teolla tulee tavoitella seksuaalista kiihotusta ja tyydytystä. Tapahtumien kulusta välittyi kuva, että vastaajan suuteleminen oli spontaani, hetken mielijohteesta rahanpyytämisen reaktiona

151

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

suoritettu teko. Se piti sisällään nopeat suudelmat toisen molemmille poskille ja toisen suulle. Vastaaja koski lapsiin vain huulillaan. Hän ei muutoin kosketellut tai hyväillyt heitä tai yrittänyt painaa näitä seinää vasten tai pitää kiinni. Vastaaja antoi rahat heti sen jälkeen, kun suuteleminen oli tapahtunut. Aloite ryhtyä kanssakäymiseen ei tullut vastaajalta, vaan lapsilta heidän pyytäessään rahaa.

Oikeuden mukaan olosuhteista oli pääteltävissä, että vastaaja ei suutelemisella tavoitellut seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä. Olosuhteet viittasivat siihen, että tilanteeseen ei muutoinkaan liittynyt varsinaista seksuaalista latautuneisuutta, vaan kyse oli enemmänkin "moiskauttamisesta", jollaisia pienempiin lapsiin usein kohdistetaan. Vastaaja oli epäilemättä aiheuttanut lapsille hämmennystä ja jälkikäteen pahaa mieltä. Menettelyä voitiin pitää ajattelemattomana sekä kohdistaa siihen moraalista paheksuntaa, mutta ei RL 20:10:n tarkoittamana seksuaalisesti olennaisena tekona. Syyte hylättiin.

Lisää vertailuaineistoa saa KKO:n tapauksesta 2005:93. Jutussa otettiin kantaa, toteuttivatko isän alaikäisille lapsilleen toistuvasti antamat pitkät kielisuudelmat, joihin liittyi suun ympäristön nuoleskelua sekä lasten vartalon hyväilyä, lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön.

3) Syyttäjän mukaan vastaaja oli antaessaan 3–8-vuotiaalle ja 1–6- vuotiaalle lapsilleen em. suudelmia tehnyt seksuaalisen teon, joka oli omiaan vahingoittamaan heidän kehitystään. Käräjäoikeus hylkäsi syytteen, koska koskettelusta ei esitetty sellaista näyttöä, että X:n menettelyä olisi voinut pitää poikkeuksellisena hellyyden osoituksena.

Hovioikeus päätyi toiseen lopputulokseen. Hovioikeuden mukaan teko oli lähtöisin isän tarpeista. Lapset olivat tottuneet tulemaan isän syliin suudeltaviksi, koska isä oli liittänyt tähän houkuttelua ja kehumista. Lasten kyky ymmärtää tekojen merkitys ja vastustaa aikuisten tahtoa oli rajoitettu. Lasten näennäinen vapaaehtoisuus ei osoittanut, että kyse olisi ollut heidän tarpeistaan. Kertomuksista ilmeni lisäksi, että toinen lapsista koki suutelemisen vastenmielisenä. Lastenpsykiatrisen lausunnon mukaan lapset olivat eläneet rajoja rikkovassa isä–lapsi- suhteessa. Isän suuteluun ja hyväilyyn liittyvä käytös oli lasten kehityksen kannalta vahingollista. Kyseessä oli siten seksuaalinen teko. Pitkät kielisuudelmat ja niihin liittyvä vartaloiden hyväileminen eivät normaalisti kuulu vanhempien ja lasten väliseen kanssakäymiseen. X:n oli täytynyt käsittää, että hän oli menettelyllään syyllistynyt sellaiseen seksuaaliseen tekoon, joka oli omiaan vahingoittamaan lasten kehitystä.

Korkein oikeus päätyi taas käräjäoikeuden kannan mukaiseen lopputulokseen ja hylkäsi syytteen. Oikeus totesi tunnusmerkistön perusedellytyksen olevan, että tekijä tavoittelee teollaan seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä. Rangaistavuus edellyttää, että tämä voidaan päätellä teon laadusta tai muista olosuhteista. Vanhempien ja pienten lasten välisissä suhteissa suutelut ja hyväilyt ovat tavanomaisia hellyyden ja yhteisyyden

152

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

osoittamisen muotoja, joskin käytäntö vaihtelee eri yhteisöissä ja kulttuureissa. Se, että osa todistajista piti menettelyä tavallisesta poikkeavana, ei vielä osoittanut sen seksuaalista luonnetta. Seksuaaliselle teolle erityisesti pienten lasten kysymyksessä ollen on yleensä tunnusomaista, että se kohdistuu sukupuolielimiin tai muihin seksuaalisesti erityisen herkkiin elimiin.

Korkein oikeus totesi, että jutussa ei tullut esiin selvitystä, joka olisi viitannut siihen, että X:llä olisi taipumusta käyttää lapsia seksuaalisesti hyväkseen. Huomiota tuli kiinnittää myös siihen, että X ei mitenkään pyrkinyt salaamaan tai peittelemään hyväilyjään. Tämäkin viittasi siihen, ettei teoilla ollut seksuaalista tarkoitusta. Näyttöä ei ollut myöskään, että X olisi seksuaalisesti kiihottunut ollessaan tekemisissä lasten kanssa. Tilaisuuksia näiden havaintojen tekemiseen oli runsaasti. Korkein oikeus painotti, ettei lastenpsykiatrian poliklinikan asiantuntijalausunnossa otettu kantaa siihen, ovatko siinä mainitut "isän tarpeet" olleet luonteeltaan seksuaalisia vai eivät. Pelkästään siitä, että X:n menettely todettiin lasten kehityksen kannalta vahingolliseksi, ei voitu vielä päätellä, että kysymyksessä olisi laissa tarkoitetulla tavalla "seksuaalinen" teko. Kun syyte koskee nimenomaan lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, teon rangaistavuus edellyttää, että teolla on viimeksi mainitun kaltainen luonne. X:n teon ei näytetty täyttäneen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöä.

Oikeuden päätösten perustelut

Edellä selostettujen tapausten 2 ja 3 perusteluissa lapsen suuteleminen on ensinnäkin asetettu seksuaalitekojen kenttään teon suhteuttamiseksi seksuaalisen teon seksuaalisen olennaisuuden kriteeriin. Tapauksessa 2 on tässä mielessä pohdittu lapsen suutelemisen merkitystä suhteessa ikäkriteeriin ja suutelemisen tapaan. Päätöksessä on todettu pienen lapsen kohdalla lapsen suutelemisen sekä poskelle että suulle yleensä olevan ilman seksuaaliväritystä. Sen sijaan esimurrosikäisen kohdalla kumpikin suutelemisen tapa saattaa tapauskohtaisesti saada myös seksuaalisen merkityksen. Korkeimman oikeuden tapauksessa todetaan suutelut ja hyväilyt vanhempien ja lasten välisissä suhteissa tavanomaisiksi hellyyden osoittamisen muodoiksi, joiden käytäntöihin liittyy myös kulttuurisia eroja. Korkein oikeus ei kuitenkaan tarkastellut kysymystä sen pidemmälle todeten vain, että seksuaalinen teko pienen lapsen kohdalla edellyttää yleensä sukupuolielimiin kohdistuvaa koskettelua. Edelleen oikeus totesi, että isän lapsiin kohdistamien kielisuudelmien ja hyväilyjen seksuaalista luonnetta ei osoittanut vielä se, että osa todistajista piti menettelyä tavallisesta perhepiirin hellyyden osoittamisesta poikkeavana. Oikeus ei arvioinut kyseisen suutelutavan seksuaalista sisältöä ja sen

153

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

suhdetta mahdollisiin kulttuurieroihin sen pidemmälle. Päätöksessä esille otetun kriteerin sisällölle olisi vastaisen soveltamiskäytännön tueksi ollut kuitenkin toivottavaa saada hiukan selkeämpi vastaus.

Edellytyksenä seksuaalinen kiihotus

Kummankin ratkaisun jatkoanalyysissa pohdittiin teon tavoitetta. Tässä käy ilmi tapausten toisistaan poikkeava tarkastelutapa. Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan rikoksen perusedellytys on tekijän teolla tavoittelema seksuaalinen kiihotus tai tyydytys. Oikeus lähti tapauksessa 2 pohtimaan tekijän tavoitetta avaamalla tarkastelun ulkoisiin tapahtumaolosuhteisiin ja niistä tehtäviin johtopäätöksiin. Korkeimman oikeuden ratkaisussa seksuaalisen teon tavoitetta haettiin taas pikemminkin vastaajan "sisäisestä maailmasta", vaikka oikeus totesi, että päätelmät tehdään teon laadusta ja muista olosuhteista. Oikeus totesi tapauksessa 2 teon syntytilanteen osoittaneen kyseessä olleen "moiskahdustyyppisen suutelemisen", jossa ei ollut seksuaalista latausta. Tämä pääteltiin olosuhteista: syntymisestä lasten rahanpyytämisen reaktiona, suutelujen nopeudesta ja siitä, ettei tekoon liittynyt muuta koskettelua tai kiinnipitämistä. Korkeimman oikeuden tapauksessa 3 jutussa tavoitetta peilattiin taas vastaajasta saatuun henkilökuvaan ja siihen, ettei hänessä ilmennyt taipumuksia lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Teon seksuaalisen luonteen puuttumista osoitti myös, ettei vastaaja pyrkinyt mitenkään peittelemään ja salaamaan tekoaan. Lisäksi oikeus antoi erityistä merkitystä sille, ettei näyttöä ollut myöskään vastaajan seksuaalisesta kiihottumisesta hänen ollessaan tekemisissä lasten kanssa. Tällä oikeus viitannee seksuaalisen kiihottumisen merkkeihin, havaintoihin vastaajan hengityksen kiihtymisestä, ihon punehtumisesta tai erektiosta lasten suutelemisen yhteydessä.

Korkeimman oikeuden poissuljentasyissä seksuaalisen kiihottuneisuuden havainnot tekotilanteessa ovat pulmallinen kriteeri. Kiihottuneisuuden ilmenemismuotojen puuttuminen tai se, etteivät ulkopuoliset tee näistä havaintoja, ei välttämättä osoita, ettei henkilö olisi teollaan tavoitellut seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä. Sama vaikeus liittyy teon salaamiseen. Seksuaalista kiihotusta tavoittelevissa lapsiin kohdistuneissa teoissa on tavallista, että

154

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tekoja ei toteuteta muiden nähden. Tämä ei kuitenkaan ole sellainen seikka, joka välttämättä osoittaisi, ettei teolla ole tällaista tavoitetta. Lapsen seksuaalista integriteettiä loukkaava seksuaalityydytystä tavoitteleva tekijä voi olla välinpitämätön muiden katseista ja kokea jopa suurempaa nautintoa voidessaan toteuttaa teon muiden puuttumaan kykenemättömien henkilöiden läsnä ollessa. Lukuisissa tapausaineiston jutuissa seksuaaliteot olivat tapahtuneet muiden lasten tai perheenjäsenten ollessa paikalla vastaajan seksuaalisen tyydyttymisen tästä häiriintymättä.

Tiettyä ihmetystä korkeimman oikeuden ratkaisemassa jutussa kieltämättä herättää se, että vastaaja saattoi toistuvasti yli viiden vuoden ajan toteuttaa lapsiin kohdistuneita kielisuudelmia muun muassa valvotuissa tapaamisissa ja muissa tilanteissa, joissa lasten turvallisuudesta vastuussa olevat aikuiset eivät millään tavoin puuttuneet asiaan. Päätellen siitä, että lapsille oli hovioikeuden ratkaisussa määrätty maksettavaksi vahingonkorvausta henkisestä kärsimyksestä, heille kuitenkin aiheutui henkistä vahinkoa. Tämä viittaa joko siihen, että vastuulliset valvojat ja muut aikuiset olivat välinpitämättömiä lasten hyvinvoinnista tai siihen, etteivät he pitäneet tekoa lapsia vahingoittavana.

Tietoisuus hyväksikäytöstä

Edelleen perusteena teon muusta kuin seksuaalisesta tarkoituksesta korkeimman oikeuden ratkaisemassa jutussa todettiin, ettei tekijässä osoitettu lapsen seksuaalisen hyväksikäytön taipumuksia. Tältä osin oikeus viittasi oikeudessa kuultuihin vastaajan hyvin tunteneisiin henkilöihin. Tapausaineiston perusteella voi sanoa, että lasten seksuaalisen hyväksikäytön taipumukset eivät ole sellaisia, joista vastaajat omina ominaisuuksinaan tiedottaisivat ulkopuolisille tai ne näkyisit henkilön ulkonäössä tai muussa sosiaalisessa toiminnassa. Vastaajat päinvastoin kykenevät solmimaan henkilökohtaisia luottamuksellisia suhteita paitsi lapsiin, myös muihin aikuisiin, esimerkiksi lasten vanhempiin. Tapausaineiston jutuissa, joissa hyväksikäyttöön syyllistyi lapsen lähiomainen, teoista kotipiirissä ainakin jossain määrin tiedettiin tai niitä osattiin epäillä. Siitä huolimatta ne olivat perheen puhumattomia salaisuuksia. Paljastuttuaan ne tulivat muulle ympäristölle yllätyksinä työnsä ja perheensä tunnollisesti hoitaneen elämäntavoiltaan

155

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tavallisena ja lapsirakkaana pidetyn naapurin, työtoverin, pelikaverin tai sukulaisen osoittautuessa lapsen hyväksikäyttäjäksi.

Vaikka korkeimman oikeuden ratkaisua voi pitää jossain määrin pulmallisesti perusteltuna, sen varteenotettava viesti on tietty varovaisuus tulkita huoltoriitojen yhteydessä toisen vanhemman ja lapsen läheisyys jälkikäteen seksuaalisävyiseksi, jollei se ole tullut tulkituksi sellaiseksi jo parisuhteen kestäessä. Tällaiseen jälkikäteiseen tulkintaan viittaa se, ettei kukaan lasten lähellä olevista viranomaisasemassa olevista aikuisista nähnyt aihetta yli viiteen vuoteen puuttua tähän toistuvaan käyttäytymistapaan.

Teon motiivin selvittäminen

Korkeimman oikeuden ratkaisussa omaksuttu tarkastelutapa johtaa kuitenkin siihen, että tekijän tarkoitusperän selvittäminen eli kysymys siitä, oliko teon motiivina seksuaalisen kiihotuksen tai tyydytyksen tavoittelu vai jokin muu tavoite tapahtuu tekijäkeskeisesti. Tämä kriteeri ratkaistaan toisin kuin oikeuskäytännössä on vakiintuneesti aikaisemmin menetelty: ei teosta ilmenevällä objektiivisella mittaristolla, vaan vastaajan henkilöön liittyvillä subjektiivisilla seikoilla. Tämä merkitsee esitutkinnan selvittämisvaatimuksen laajenemista. Selvitettäväksi tulee vastaajan subjektiivinen seksuaalinen kiihottuneisuus tekotilanteessa ja hänen seksuaalinen profiilinsa muutoinkin. Aineksia johtopäätöksiin voidaan saada henkilön aikaisemmin ilmenneistä taipumuksista tai vaikka lapsipornografian harrastamisesta. Tämä tarkoittaa, että vastaajan kiinnostuksen kohteiden selvittämiseksi tulee rutiininomaisesti toimittaa kotietsintä mahdollisen todistusaineiston löytämiseksi ja tietokoneen tietosisällön tutkimiseksi. Lisäksi voi olla aiheellista hankkia myös henkilötodistelua vastaajan seksuaalihistoriasta. Vastaajan mielikuvamaailman selvittämisvastuu saattaa johtaa myös siihen, että salaiset pakkokeinot, telekuuntelu ja tekninen kuuntelu, tulevat lapsen seksuaalisen hyväksikäytön törkeissä tekomuodoissa välttämättömiksi tutkintakeinoiksi. Tekijäkeskeinen teon tarkoituksen arviointitapa saattaa kaikista tutkintakeinoista huolimatta jättää käytännössä lapseen kohdistuneet törkeätkin seksuaaliteot tällä perusteella rangaistavuuden ulkopuolelle.

156

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

8.2.3 Hyväksikäyttö muulla tavoin kuin koskettelemalla

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö voi tapahtua myös muulla tavoin kuin koskettelemalla lasta. Lain esitöissä esimerkkinä tällaisesta tekotavasta on todettu lapsen houkutteleminen katsomaan masturbointia, sukupuoliyhteyttä tai niitä kuvaavia filmejä. Myös esimerkiksi seksuaalisesti latautuneiden tapahtumien kertominen lapselle saattaa joissain tilanteissa olla säännöksessä edellytetyllä tavalla seksuaalisesti olennainen teko.¹⁹⁴

Sukupuolielimen esitteleminen

Sukupuolielimen esittelytilanteen lapselle katsottiin täyttäneen muulla kuin koskettelemalla tapahtuvan seksuaalisen teon edellytykset ja toteuttavan lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön.

1) Oikeus katsoi vastaajan tehneen 10-vuotiaalle seksuaalisen teon siten, että hän oli kutsunut tuotteita ovelta ovelle myyneen lapsen sisään asuntoonsa. Olohuoneessa vastaaja veti housunsa nilkkoihin ja paljasti lapselle sukuelimensä sekä pyysi lasta tämän poistuessa asunnosta antamaan hänelle suudelman. Rangaistus lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä oli ehdollinen 10 kuukautta vankeutta.

2) Samanlainen tulkinta oli tapauksessa, jossa vastaaja oli 9- ja 10- vuotiaiden naapurin lasten vieraillessa hänen luonaan paljastanut näille sukuelimensä tehden itsetyydytykselle ominaisia liikkeitä. Oikeus sulki pois mahdollisuuden siitä, että lapset olisivat sekoittaneet tilanteen virtsaamiseen. Ko. ikäiset lapset kykenivät erottamaan virtsaamisen ja muun tyyppisen sukupuolielimen koskettelun. Sukupuolielimen hinkkaaminen lapsen nähden on voimakkaasti seksuaalisesti latautunut ja merkityksellinen teko. Rangaistus oli ehdollinen 6 kuukautta vankeutta.

Pornofilmin näyttäminen

Lasta koskettamatta toteutetuista lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tekotavoista tapausaineistossa oli esimerkkejä muistakin lakia säädettäessä ajatelluista mahdollisista tilanteista; pornofilmin näyttämisestä lapselle, lapsen sukupuolielimen kuvaamisesta tai lapsen kuvaamisesta muutoin seksuaalisesti olennaisella tavalla sekä seksuaaliviritteisistä puheista ja viesteistä lapselle.

Jutussa syyttäjä vaati X:n tuomitsemista rangaistukseen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. X oli tehnyt 9-vuotiaalle lapselleen seksuaalisen teon vaatimalla lasta katsomaan videofilmiä, jossa mies ja nainen olivat sukupuoliyhteydessä. Oikeus totesi, että lain tarkoittaman seksuaalisen teon ei tarvitse merkitä fyysistä puuttumista lapsen seksuaaliseen koskemattomuuteen, vaan teko voi toteutua myös saattamalla lapsi katsomaan sukupuoliyhdyntää kuvaavia filmejä. Tällöin suuri merkitys on teko-olo-

157

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

suhteilla ja osapuolten keskinäisellä suhteella. Lisäksi teko edellyttää tahallisuutta.

Jutussa osoitettiin lapsen kokeneen videon katsomisen vastenmieliseksi ja kiusalliseksi. Hän ei ollut ymmärtänyt, mitä isä tarkoitti seksin opettamisella. Filmi oli tarkoitettu vain aikuisille ja vastaaja piti sitä itsekin pornofilminä. Oikeuden mukaan vastaajan piti ymmärtää, että lapsen kehitystaso huomioon ottaen pornovideon näyttäminen ko. olosuhteissa oli vain omiaan hämmentämään ja vahingoittamaan lasta. Seksuaalisen teon kaikki tunnusmerkistötekijät täyttyivät. Rangaistus oli ehdollinen 3 kuukautta vankeutta.

Lapsen kuvaaminen

Myös lapsen kuvaaminen voi tai ei voi täyttää seksuaalisen teon kriteerit. Käräjäoikeuden ratkaisussa todettiin, että vastaaja ei ollut syyllistynyt seksuaaliseen hyväksikäyttöön vaan salakatseluun hänen filmatessa 14-vuotiaan wc:ssä käyntejä.

Oikeus totesi seksuaalisen hyväksikäytön edellyttävän yleensä koskettelua. Lapsi ei ollut tietoinen kuvaamisesta eikä hän ollut havainnut videokameraa asioidessaan käymälässä. Oikeuden mukaan teko täytti sen sijaan salakatselun tunnusmerkistön, mutta sillä ei ollut mitään tekemistä lapsen seksuaalisen hyväksikäytön kanssa. Teko ei ollut omiaan vahingoittamaan lasta. Kyseessä ei siten ollut seksuaalinen teko.

Sen sijaan harrastusten ohjaajan lasten kuvaaminen alastomina, pukeutumistilanteissa ja harjoituksissa toteutti sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan käyttäytymisen lasta kohtaan.

Jutussa oli kysymys syytteestä, jossa lasten harrastusten ohjaajana toiminut vastaaja oli kuvannut 10–14-vuotiaita salaa alastomina vaatteiden vaihtotilanteissa ja erilaisissa voimisteluliikkeissä, joissa hän oli kohdentanut kuvan lapsen sukuelimiin. Oikeus totesi, että sanotunlainen kuvaaminen ei voinut johtua hyväksyttävistä syistä. Kuvaamisen tarkoituksena ei voinut olla muu kuin lasten alavartaloiden kuvaaminen hyväksi käyttäen ohjaajan asemaa ja lasten luottamusta. Kuvaamista jatkaessaan vastaaja oli varmuudella käsittänyt tekonsa moitittavuuden. Hänelle ei voinut olla ennalta-arvaamatonta, että tällainen toiminta vaaransi lasten kehityksen. Oikeus otti kantaa myös lain soveltumiskysymykseen. Teko oli tapahtunut vanhan lain aikana, jolloin siihen soveltui sukupuolisiveellisyyttä loukkaava käyttäytyminen lasta kohtaan. Uuden lain mukaisena kyseessä olisi ollut lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Lievemmän lain mukaisena juttuun soveltui tekoajan laki. Rangaistus oli ehdoton 1 vuosi 6 kuukautta vankeutta.

Seksuaaliviritteiset puheet

Lapseen kohdistuva seksuaalinen teko voi toteutua myös seksuaaliviritteisillä puheilla. Esimerkkinä tällaisten keskustelujen ja muiden seksuaalitekojen tilanteesta tapaus, jossa vastaaja tietoko-

158

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

neeseen liitetyn web-kameran ja sähköpostin välityksin oli yhteyksissä ulkomaille 13-vuotiaaseen.

Aikuinen vastaaja oli tehnyt 13-vuotiaalle seksuaalisia tekoja keskustelemalla seksuaalisuuteen liittyvistä asioista, kyselemällä tämän fyysisestä kehittyneisyydestä ja esiintymällä itse web-kameran välityksin alasti masturboiden. Vastaaja oli myös saanut lapsen ainakin kerran esiintymään alasti sekä esittelemään paljaita rintojaan. Vastaajan mukaan teot eivät täyttäneet lain vaatimuksia, koska niissä ei ollut fyysistä kanssakäymistä. Lakia ei hänen mielestään voitu tulkita laajentavasti käsittämään nettiseksiä. Oikeus totesi, että fyysisen kontaktin lisäksi myös muu loukkaavuudeltaan vastaava tekotapa voi tulla kysymykseen. Vastaaja oli tavoitellut seksuaalista kiihotusta ja tyydytystä, mikä ilmeni jo hänen masturboinnistaan lapselle, lapsen alastomana esiintymisestä ja tähän liittyvästä seksuaalisävyisestä kommunikoinnista. Asianomistajan ikä huomioon ottaen teko oli omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä. Rangaistusseuraamusta harkitessaan oikeus totesi pitävänsä tekoa vakavana ja siihen nähden 1 vuoden 3 kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta ja 50 päiväsakon oheissakkoa oikeudenmukaisena seuraamuksena.

Lasten kanssa käydyt seksuaalisävyiset keskustelut voivat joutua arvioitaviksi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön kannalta myös tilanteissa, joissa niihin ei liity mitään kuvayhteyttä ja siinä toteutettuja viestejä vahventavia seksuaalitekoja. Tällaisia keskustelujen forumeja ovat sähköposteina, keskustelupalstoilla tai puhelimen tekstiviesteinä käydyt viestinvaihdot.

29-vuotias vastaaja oli lähettänyt 11-vuotiaalle tv:n keskustelupalstalta tavoittamalleen lapselle matkapuhelimella seksuaaliviritteisiä tekstiviestejä. Näissä hän oli kuvannut omia seksuaalikokemuksiaan yhdynnöistä sekä kokemuksiaan miesten ja naisten kanssa, suuseksistä, anaaliyhdynnästä ja omista seksifantasioistaan lapsen kanssa. Viestejä oli kaikkiaan 30 kappaletta. Oikeuden mukaan lain tarkoittama seksuaalinen teko voi tapahtua esimerkiksi seksuaalisesti latautuneiden tapahtumien kertomisena lapselle. Kyseisessä tapauksessa esitöissä mainittu "kertominen" oli tapahtunut teknistä apuvälinettä käyttäen. Viesteissä oli kyse seksuaalisesta teosta ja vastaaja syyllistyi lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Muunlaiset lapsille esitetyt seksuaaliset puheet ovat oikeuskäytännössä tulleet arvioitaviksi virkavelvollisuuden rikkomisena pikemminkin kuin rikoslain tarkoittamina seksuaalisina tekoina. Koulussa opetustilanteissa tapahtuneita opettajan seksuaaliviritteisiä puheita koskevissa jutuissa keskeistä oli opettajan virkatoimien asianmukaisuuden arvioiminen.

159

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

1) Oikeus totesi vastaajan syyllistyneen muuna kuin vähäisenä pidettävään virkavelvollisuuden rikkomiseen, kun hän oli toimiessaan opetus- ja ohjaustehtävissä tahallaan rikkonut ja jättänyt täyttämättä virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin ja määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa opetustilanteessa: 1) ottamalla kiinni 15- vuotiasta oppilasta vatsan seudulta ja pitämällä kätensä siinä, kunnes tämä oli pyyhkinyt taulun, 2) hieromalla saman ikäistä oppilasta olkapäästä niin, että tämän rintaliivin olkain oli pudonnut, 3) antamalla 15-vuotiaille oppilaille seksuaalisävyisiä vastauksia, 4) näyttämällä opinto- ohjaustilanteessa 15-vuotiaalle oppilaalle orgasmia koskevia tekstejä ja keskustelemalla näistä oppilaan kanssa. Rangaistus oli 75 päiväsakkoa.

2) Toisessa tapauksessa opettaja sai syytteen virkavelvollisuuden rikkomisesta, koska hän oli ympäristöopin tunnilla käyttänyt opetusaiheeseen kuulumattomia sopimattomia seksuaalisävytteisiä lausumia. Kertoessaan sukupuolielimistä ja yhdynnästä hän oli kertonut, että muissa maissa asiaa havainnollistetaan niin, että oppilas riisuutuu alasti. Opetuksessaan seksuaaliasioista hän oli lisäksi käyttänyt esimerkkeinä nimeämiään koulun oppilaita. Vastaaja tuomittiin virkavelvollisuuden rikkomisesta 50 päiväsakkoon.

Ryhtyminen seksuaaliseen tekoon

Seksuaalisena tekona voi tulla rangaistavaksi myös se, että tekijä saa lapsen ryhtymään seksuaaliseen tekoon. Esitöiden mukaan tällaisesta on kyse esimerkiksi silloin, kun tekijä saa lapsen masturboimaan tekijää. Samoin lapsen saaminen ryhtymään itsetyydytykseen tekijän nähden saattaa esitöiden mukaan toteuttaa rikoksen.¹⁹⁵

1) Jutussa vastaaja oli riisunut itsensä alastomaksi 11-vuotiaan edessä ja asettunut sängylle sekä yrittänyt sanallisin kehotuksin ja käsillä saada lapsen sängylle ja koskettelemaan ja suutelemaan itseään. Oikeus antoi merkitystä sille, että teko tapahtui huoneessa, jossa vastaaja oli kahdestaan lapsen kanssa. 11-vuotiaalle tällaista tekoa on pidettävä seksuaalisesti olennaisena ja sellaisena, että se vahingoittaa lapsen kehitystä. Vastaajan katsottiin syyllistyneen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Rangaistus oli ehdollinen 7 kuukautta vankeutta.

2) Oikeus katsoi vastaajan syyllistyneen lastenkodissa 5-vuotiaan seksuaaliseen hyväksikäyttöön menemällä yöllä ainakin kerran lapsen sänkyyn ja käskemällä tätä koskemaan omaa sukupuolielintään. Rangaistus oli ehdoton 1 vuosi 9 kuukautta vankeutta.

8.2.4 Rikoksen yrityksen toteutuminen

Rikoksen yrityksen tunnusmerkit

Laissa ja oikeuskäytännössä on annettu sisältöä myös sille, missä vaiheessa rikoksen yrityksen katsotaan toteutuneen. Rikoslaissa on kiteytetty oikeusteorian ja -käytännön muotoama linja ja säädetty

160

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

rankaisemattoman valmistelun ja rangaistavan yrityksen välisestä rajanvedosta.¹⁹⁶ Tämän mukaan teko on edennyt rikoksen yritykseksi, kun tekijä on aloittanut rikoksen tekemisen ja saanut aikaan vaaran rikoksen täyttymisestä. Yritys on kysymyksessä myös silloin, kun tällaista vaaraa ei aiheudu, jos vaaran syntymättä jääminen on johtunut vain satunnaisista syistä. Yritys edellyttää tunnusmerkistön kannalta konkreettisiin toimiin ryhtymistä rikoksen toteuttamiseksi. Ulkoisten toimien lisäksi edellytetään, että rikoksen täyttymisen tulee olla tosiasiallisesti mahdollista ja myös käytännössä uskottava vaihtoehto.

Apusääntönä yrityksen kelvollisuuden arvioinnissa voidaan käyttää mm. tekijän tahallisuutta ja hänen ajattelemaansa toimintavaihtoehtoa suhteessa tavoiteltuun päämäärään: jos tekijä on valinnut useasta toimintavaihtoehdosta kelvottoman, yrityksestä rangaistaan. Jos taas kaikki vaihtoehdot olivat jo lähtökohtaisesti kelvottomia, yrityksestä ei rangaista. Jos jälkikäteen tapahtumien ketju voidaan muotoilla sellaiseksi, että rikos olisi voinut tulla täytetyksi, on kyseessä rangaistava yritys. Rankaisemattomaksi yritys taas jää, jos rikossuunnitelmassa on sillä tavoin perustava puute, ettei teko käytettyjen välineiden, teon kohteen tai muiden tilanteeseen tyypillisesti liittyvien seikkojen vuoksi olisi missään olosuhteissa voinut johtaa tarkoitettuun tulokseen.¹⁹⁷

Seksuaalinen hyväksikäyttö

Rikoslaissa seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön kohdalla rangaistavuuden on todettu alkavan jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Hyvin epämääräinen vihjaus ei kuitenkaan vielä ole seksuaalisen hyväksikäytön yritys.¹⁹⁸

Lapseen kohdistuneen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistavan yrityksen toteutumisen kiteyttävänä tapauksena on ollut hovioikeuden ratkaisema juttu: tapauksessa pohdittiin yrityksen toteutumista vastaajan 15-vuotiaalle soittamassa kahdessa puhelussa, joissa hän oli ilmaissut seksuaalisen kiinnostuksensa asianomistajaan ja halukkuutensa tavata tämän. Oikeuden mukaan oli ilmeistä, että tekijä oli tavoitellut seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä ja teko oli tekijä ja kohteena oleva sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen seksuaalisesti olennainen. Yrityksen toteutumista kyseisillä puheluilla hovioikeus perusteli seuraavasti:

161

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

1) Ett förslag till sexuellt umgänge kan beroende på omständigheterna i sig innebära ett sexuellt utnyttjande. Riktat mot ett barn innebär ett sådant förslag alltid en kränkning. Hovrätten finner att ett försök till sexuellt utnyttjande av barn kan vara påbörjat då förövaren ger barnet en klar sexuell invit och det föreligger fara att gärningen inom kort kan fullbordas. Sett från X:s synpunkt vid tidpunkten för samtalen hade det dock varit möjligt att A gått med på hans förslag. Fara för fullgörande har varit därför förelegat. Den omständigheten att A inte varit villig att tillmötesgå X är att beteckna som ett så kallat tillfälligt hinder som inte påverkat X:s skuld.

Valmistelun ja yrityksen rajanveto

Seuraavassa korkeimman oikeuden tapauksessa 2004:71 on myös piirretty rajaa valmistelun ja yrityksen väliseen rajanvetoon kysymyksenä siitä, oliko vastaajan toimilla aiheutettu huomioon otettava vaara rikoksen täyttymisestä.

2) Tapauksessa 51-vuotias X oli vastannut 11-vuotiaan A:n internetin ilmoituspalstalla olleeseen ilmoitukseen muun muassa kysymällä "kiinnostaisiko sinua seksi?". Tämän jälkeen X ja A olivat lähetelleet toisilleen muutamia viestejä, joissa he olivat esitelleet itseään ja harrastuksiaan. A oli kertonut olevansa 11-vuotias. Tämän jälkeen X oli vastannut A:lle "tervevaan! No mun ikä on 18 v. Sä taidat olla minulle vähän liian nuori. Mä haluan jo tyttökaveria, jolla on mahdollisuus harrastaa seksiä. Ulkona käymisellä tarkoitin, että käytkö illalla missään kaupungilla katsomassa poikia. Joko sinulla on pojat mielessä seksi kaveriksi? Mä kyllä voin opettaa sinulle kaikkea kivaa seksistä." A oli ilmoittanut, että X:n kirjoitukset eivät kiinnostaneet häntä ja lopettanut niiden lähettämisen. X myönsi kyseessä olleen nettipornon, mutta hänellä ei ollut tarkoitus saada vastaanottajiin muuta yhteyttä kuin internetyhteys.

Korkein oikeus katsoi viestien sisällön osoittavan, että X oli pyrkinyt yhteydenpidollaan seksuaaliseen kanssakäymiseen A:n kanssa. X oli sinänsä ryhtynyt konkreettisiin toimiin päästäkseen A:n kanssa sellaiseen seksuaaliseen kanssakäymiseen, joka toteuttaa rikoslain 20 luvun 6 §:n 1 momentin mukaisen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön. Rikoksen eteneminen yritysasteelle edellyttää kuitenkin, että jo tehdyillä toimilla on aiheutettu huomioon otettava vaara rikoksen täyttymisestä. Harkitessaan tunnusmerkistön täyttymistä kysymys oli siten siitä, oliko X:n menettely edennyt A:n kanssa tapahtuvan seksuaalisen teon yrityksen asteelle vai olivatko viestit teon myöhempään toteuttamiseen tähtäävää valmistelua, joka lain mukaan jää rankaisematta.

Korkeimman oikeuden mukaan lapseen kohdistuvan rikoksen täyttymisen vaaraa arvioitaessa on otettava huomioon, että internetin avulla on helppoa kohdistaa johdattelua ja taivuttelua lapsiin, joiden kyky vaaran torjumiseen on vähäinen. Aiheutunutta vaaraa arvioidessaan oikeus totesi, ettei X tiennyt A:n henkilöllisyyttä eikä hän missään vaiheessa tiedustellut A:n tarkkoja henkilö- ja yhteystietoja. X lopetti sähköpostiviestien lähettämisen A:lle esittämättä tapaamista, puhelinyhteyttä tai muuta sähköpostiviestejä läheisempää yhteydenpitoa. Mainitut seikat huomioon ot-

162

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

taen X:n menettelystä ei aiheutunut todellista vaaraa, että A:han kohdistuva seksuaalinen hyväksikäyttö toteutuisi. Yritys ei siten toteutunut.

Kummassakin yritystä koskevassa tapauksessa ratkaisu oli yhdenmukainen:

Konkreettisiin toimiin ryhtyminen

1) Tapauksissa vastaajien todettiin yhteydenotoillaan ja seksuaalisilla ehdotuksillaan ryhtyneen konkreettisiin toimiin päästäkseen asianomistajan kanssa lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkit toteuttavaan seksuaaliseen kanssakäymiseen. Ensimmäisessä tapauksessa 60-vuotias vastaaja oli soittanut 15-vuotiaalle asianomistajalle kaksi puhelua, joissa oli ilmeinen seksuaalinen sävy ja yritys saada asianomistaja tapaamiseen. Jälkimmäisessä tapauksessa yhteydenpitovälineenä oli internetin keskustelukanava, jonka viestissä 51-vuotias vastaaja tarjoutui opettamaan 11-vuotiaalle lapselle seksiä.

Vaara rikoksen täyttymisestä

2) Yrityksen toteutumisen seuraava kriteeri edellyttää, että tehdyillä toimilla on aiheutettu vaara rikoksen täyttymisestä. Ensimmäisessä jutussa tilannetta tarkasteltiin vastaajan näkökulmasta ja todettiin, ettei vastaajan ehdotuksen toteutumiselle olisi hänen kannaltaan ollut mitään esteitä. Asianomistajan henkilötiedot, asuinpaikka ja muut yksityiselämää koskevat seikat olivat vastaajan tiedossa. Asianomistajan haluttomuus ehdotettuun tapaamiseen oli satunnainen este, joka ei vaikuttanut vastaajan syyllisyyteen. Yrityksen raja siten ylittyi. Korkeimman oikeuden tapauksessa rikoksen täyttymisen vaaraa arvioitaessa otettiin huomioon mahdollisuus internetin avulla helposti kohdistaa johdattelua ja taivuttelua lapsiin, joiden kyky vaaran torjumiseen on vähäinen. Tapauksessa aiheutunutta vaaraa arvioitaessa oleelliseksi kriteeriksi kohosi kuitenkin se, ettei vastaaja tiennyt asianomistajan henkilöllisyyttä eikä tiedustellut tämän tarkkoja henkilö- ja yhteystietoja. Yhteydenpito päättyi vastaajan ehdotukseen seksin opettamisesta asianomistajalle. Vastaaja ei esittänyt lapselle tapaamista, puhelinyhteyttä tai muuta läheisempää yhteydenpitoa. Tämän vuoksi menettelystä ei aiheutunut todellista vaaraa asianomistajaan kohdistuvan seksuaalisen hyväksikäytön toteutumisesta eikä yrityksen raja ylittynyt.

163

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Kummassakin tapauksessa konkreettinen seksuaaliteko presumoitiin pelkkää seksuaaliviritteistä keskustelua ja ehdottelua pidemmälle meneväksi konkreettiseksi lapseen kohdistuneeksi kosketteluksi, jossa viestien vaihdossa oli kysymys vasta lapsen taivuttelusta varsinaisesti tähtäimessä olleeseen seksuaalitekoon. Tapauksissa rikoksen täyttymisen vaaran raja oli siinä, olisiko lapsen tapaaminen ollut vastaajan kannalta mahdollista. Kuitenkin myös täytetty rikos voi aikaisemmin esitellyistä tapauksista ilmenevin tavoin toteutua lapselle esitettyinä seksuaaliviritteisinä puheina tai muina viesteinä. Mihin tällaisen koskematta tapahtuneen teon yrityksen alkupiste asettuu, ei oikeustapauksista saa tulkintaohjetta ja vaikea sitä muutoinkaan on antaa. Hovioikeuden ratkaisu (1) oli joka tapauksessa asianmukainen, sillä yhteydenotoilla tähdättiin nimenomaisesti tapaamiseen ja tuolloin toteutettavaan seksuaalitekoon. Samoin korkeimman oikeuden tapaus (2), jossa taas syyte rajasi tutkimisen mahdollisuutta ja jutussa ei edes voitu ottaa kantaa siihen, olisivatko viestit jo sellaisenaan toteuttaneet täytetyn rikoksen. Syyte jutussa koski vain lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yritystä.

8.2.5 Seksuaalisen teon kriteereiden soveltaminen

Kootusti seksuaalisen teon toteutumisesta voi todeta, että oikeuskäytännössä ovat todentuneet kaikki lakia säädettäessä ennakoidut seksuaalisen teon tekotavat. Seksuaalisen teon käsitteen soveltamisessa ei käytännössä toistaiseksi ole ollut suurempia ongelmia ja tuomioistuimet ovat soveltaneet käsitettä luontevasti lainsäätäjän tarkoittamalla tavalla. Edellä ilmeni, että alioikeudet ja hovioikeudet ovat käyttäneet seksuaalisen kiihotuksen tai tyydytyksen tavoitteen toteutumisen arvioimisessa teon ulkoisista olosuhteista pääteltäviä "yleisen elämänkokemuksen" mittareita. Tuomioistuimet eivät ole pohtineet sen yksilöidymmin vastaajan seksuaalihistoriaa tai edellyttäneet näyttönä vastaajan kiihottumisesta selvitystä tekohetken erektiosta tai muista seksuaalisen kiihottuneisuuden merkeistä. Tällaista arviointitapaa on myös oikeuskirjallisuudessa pidetty oikeana lähestymistapana.¹⁹⁹

164

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Subjektiivinen reagointi tekoon

Edellä kuvattu korkeimman oikeuden ratkaisu 2005:93 saattaa avata tässä suhteessa toteennäyttämiselle kuitenkin toisenlaisen tekijäkeskeisen lähestymisen, jossa ratkaisevaksi näytöksi teon tavoitteesta muodostuu vastaajan subjektiivinen itse koettu tuntemus ja reagointi tekoon. Nykyisen tulkintakäytännön ongelmia kuvaa ennakkopäätöksen jälkeen ratkaistu tapaus, jossa rikoksesta epäilty aikuinen oli uimahallissa työntänyt sormensa useampaan kertaan alle 10-vuotiaan lapsen uimahousuihin ja kosketellut tämän peräaukkoa. Teon ei katsottu toteuttavan lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöä, koska rikoksesta epäilty kiisti tarkoituksenaan olleen seksuaalisen kiihotuksen tavoittelun ja jutussa ei ollut näyttöä tekijän seksuaalisesta kiihottumisesta. Hän ei tosin ilmoittanut teolleen mitään muutakaan tarkoitusta. Mikäli ratkaisu teon tavoitteesta tapahtuu vastaajan oman sisäisen motivaatiotaustan eikä ulkoisten objektiivisten seikkojen perusteella, sen toteennäyttäminen, että teon tavoitteena oli seksuaalisen kiihotuksen tai tyydytyksen tavoittelu, on käytännössä lähes mahdotonta. Näyttövaatimus vastaajan tavoitteista hänen sisäisen mielikuvamaailmansa selvittämisenä asettaa esitutkinnan ongelmallisen selvitystehtävän eteen. Samalla se tarkoittaa, että lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistö saattaa menettää "suojelutehonsa".

Tekijän tavoite lapsen kannalta

Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön säännöksen tavoitteena on suojella lasta häntä vahingoittavilta seksuaalisilta teoilta.²⁰⁰ Lapsen kannalta ei ole merkitystä, mikä tekijän teolleen sisäistämä tavoite on. Mikäli jutussa muut seksuaalisen teon kriteerit 1) teon seksuaalisesta olennaisuudesta ja 2) yleinen edellytys siitä, että teko on omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä toteutuvat, olisi tekorikosoikeudellisen ajattelun kanssa sopusoinnussa, että vastaajan tavoitteeksi riittää tunnusmerkistöön liittyvä seuraus ja tähän kytketty normaali tahallisuusvaatimus. Muissakaan tekorikoksissa, esimerkiksi henkirikoksissa tai pahoinpitelyissä, ei teon motivaatiotausta tee teosta rankaisematonta. Esimerkiksi pahoinpitely kasvatustarkoituksessa tai henkirikos kostona loukatusta kunniasta ei vapauta rikosvastuusta. Nähtäväksi jää, muuttaako ennakkopäätös laajemminkin tulkintakäytäntöä. Mikäli näin käy, säännöksen suojelutehon heikentyminen saattaa edellyttää sen

165

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

muuttamista.²⁰¹ Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on tekorikos, jolloin myös RL 20:10.2:n seksuaalisen teon tunnusmerkki tulisi muotoilla itse tekoon painottuvaksi.

8.3 Kontradiktorinen periaate ja välittömyysvaatimus

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11 §:n 2 momentissa on säädetty lapsen videotallenteeseen tallennetun kuulustelun käyttämisen edellytyksistä todisteena oikeudenkäynnissä.

Jos henkilön, joka ei ole täyttänyt 15 vuotta tai jonka henkinen toiminta on häiriintynyt, esitutkinnassa antama kertomus on tallennettu videotallenteeseen tai siihen rinnastettavaan muuhun kuva- ja äänitallenteeseen, kertomusta saadaan kuitenkin käyttää tuomioistuimessa todisteena, jos syytetylle on varattu mahdollisuus esittää kuulusteltavalle kysymyksiä. Tällaisen henkilön kuulemisesta todistajana säädetään 21 §:ssä.

Säännös konkretisoi kansalliseen lainsäädäntöön Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön selkeän linjan. Sen mukaan tapauksissa, joissa näytön esittämistä lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapauksissa on lapsen suojaamisen vuoksi helpotettu, oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuus edellyttää, että myös syytetyn oikeuksista pidetään huolta ja hänelle turvataan tilaisuus vastakuulusteluun. Langettavaa päätöstä ei saa perustaa sellaiseen näyttöön, joka perustuu yksinomaan tai pääasiallisesti kertomukseen, jota syytetty ei ole voinut tällä tavoin riitauttaa (P.S. v. Saksa (2001), S.N. v. Ruotsi (2002), W.S. v. Puola (2007), W. v. Suomi (2007), A.H. v. Suomi (2007), F. ja M. v. Suomi (2007)).

8.3.1 Kontradiktorisuus ja välittömyys oikeuskäytännössä

Kontradiktorisuuden laiminlyönnin yleisyys

Vastakuulustelun laiminlyönti yleistä

Jo esitutkintavaihetta koskevassa osassa kävi ilmi, että vastakuulustelun vaatimuksen laiminlyöminen oli tapauksissa hämmästyttä-

166

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

vän yleistä. Etenkin pienimpien lasten kohdalla tästä ei huolehdittu. Puute korostui sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisten toimittamissa lasten kuulusteluissa. Monissa jutuissa vasta syyttäjän lisätutkintapyynnön johdosta oli havahduttu tähän asiaan, jos silloinkaan. Useissa tapauksissa kuulemispyyntö osoittautui kuitenkin mahdottomaksi toteuttaa joko lapsen henkisen kunnon heikkenemisen, terapian häiriintymisen tai muun syyn vuoksi. Tuomioistuimet joutuivat siten toistuvasti tilanteisiin, joissa vastaajan oikeuksista ei huolehdittu. Tästä huolimatta näihin puutteisiin kiinnitettiin vähän huomiota ja vastaajien avustajat esittivät niistä vain harvoin prosessiväitteitä.

Jutut oli käsitelty ennen nykyisin voimassaolevia esitutkintalain ja oikeudenkäymiskaaren säännöksiä, joten yksi selitys tietämättömyyteen oikeudenmukaisen menettelytavan vaatimuksista saattoi olla kansallisen lainsäädännön puutteessa.

Syy laiminlyöntiin

Suomalaisen oikeudenkäynnin heikkoutena on yleisemminkin kuulemisvelvollisuuden laiminlyöminen. Syynä tähän saattaa olla, että oikeudenkäymiskaaressa tai rikosasioiden oikeudenkäynnistä annetussa laissa ei ole kontradiktorisuuden velvoitetta ilmaisevaa yleisnormia. Velvoite on ikään kuin kätketty muihin prosessuaalisiin säännöksiin. Tämän paremmaksi tiedostamiseksi voitaisiinkin harkita lisättäväksi periaatteen ilmaiseva säännös oikeudenkäymiskaareen tai rikosasioiden oikeudenkäyntiä koskevaan lakiin tai jopa molempiin lakeihin.

Ratkaisuja kontradiktorisuuspuutteisiin

Seuraavassa tapausaineistossa ilmi käyneitä menettelytapoja, joilla tuomioistuimet lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa ratkaisivat väitteet kontradiktorisuuspuutteista. Ensimmäisessä jutussa oli kysymys tyypillisestä tilanteesta: vastaajaa syytettiin lapseen kohdistuneista hyväksikäytöistä. Jutussa psykologi oli toimittanut lasten kuulustelut ja kertomukset oli videoitu. Esitutkinnan kestäessä vastaajalle ei kuitenkaan annettu tilaisuutta esittää kysymyksiä. Jutussa syyttäjä tarjosi lisätutkinnassa kysymysten tekomahdollisuutta, mutta vastaaja ei sitä käyttänyt katsoen sen siinä vaiheessa selvittämisen kannalta merkityksettömäksi. Toisaalta myös kuulustelun tehnyt psykologi kieltäytyi kuulustelusta enää

167

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tuossa vaiheessa lasten edun vastaisena. Oikeus otti jutussa harvinaisen ihmisoikeustietoisesti kantaa todisteiden hyväksyttävyyteen ja mahdolliseen hyödyntämiskieltoon seuraavasti:

Oikeus totesi syyttäjän lisätutkinnan yhteydessä tarjoamasta vastakuulustelumahdollisuudesta seuraavaa: Normaalisti vastaajan kyselyoikeus toteutuu viimeistään tuomioistuimessa pidettävässä pääkäsittelyssä, johon asianomistajat kutsutaan henkilökohtaisesti. Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa asianomistajina olevat lapset olivat niin pieniä, ettei heitä voida kuulla oikeudessa. Syyttäjä on varannut lisätutkinnassa vastaajalle tilaisuuden esittää kysymyksiä lapsille psykologin välityksellä. Vastaaja on kuitenkin ilmoittanut, ettei hän pitänyt kysymysten esittämistä enää siinä vaiheessa tarpeellisena.

Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset edellyttivät, että vastaajalle olisi jo kuulustelujen alkuvaiheessa varattu tilaisuus lapsille esitettäviin kysymyksiin. Varsinkin lasten kohdalla kertomusten syntyhistorialla sekä ensimmäisillä lausumilla ja haastatteluilla on ratkaiseva merkitys arvioitaessa, vastaako kertomus todellisuudessa tapahtunutta. Tätä tukivat myös oikeudenkäynnissä esitetyt asiantuntijoiden kannanotot.

Johtopäätöksinään oikeus totesi seuraavaa: Pitkän ajan kuluttua hyväksikäytöstä ja ensimmäisistä pienten lasten kuulemisista suoritetut lisäkuulustelut eivät välttämättä tuo uutta luotettavaa selvitystä ja saattavat estyä eri syistä. Näin ollen syyttäjän ja vastaajan yhdenvertaisuuden kannalta on merkityksellistä, että vastaaja voisi käyttää kyselyoikeuttaan jo kuulustelujen alkuvaiheessa. Menettely ei täyttänyt oikeuskirjallisuudessa esitettyjä suosituksia. Puutteena voitiin pitää erityisesti sitä, että vastaajalle oli vasta varsin myöhäisessä vaiheessa varattu tilaisuus esittää kysymyksiä asianomistajina oleville lapsille.

Toisaalta arvioitaessa menettelyn oikeudenmukaisuutta kokonaisuudessaan oli todettava, ettei vastaaja, jolla jo esitutkinnassa oli avustajana asianajaja, ollut pyytänyt saada esittää kysymyksiä. Hän ei myöskään halunnut esittää lisäkysymyksiä syyttäjän varattua hänelle siihen sittemmin tilaisuuden. Lisäksi lapsen kuulleita psykologeja ja muita henkilöitä kuultiin oikeudessa, jolloin vastaajalla oli mahdollisuus esittää heille kysymyksiä. Vastaajalla olisi halutessaan ollut mahdollisuus vaatia muitakin lasten kuulemiseen osallistuneita henkilöitä kuultavaksi oikeudessa. Lisäksi hänellä oli oikeudenkäynnin aikana mahdollisuus vastustaa syyttäjän esittämiä todisteita. Menettelyä kokonaisuutena arvioiden oikeus päätyi siihen, että vastaajan oikeudet – mukaan luettuna oikeus esittää kysymyksiä häntä vastaan todistaville henkilöille – tulivat ihmisoikeussopimuksen edellyttämällä tavalla huomioiduiksi, vaikka lasten kertomukset hyväksyttiin todisteiksi. Näin ollen kertomukset otettiin huomioon todistusharkinnassa. Jutun lopputuloksena vastaaja tuomittiin osasta syytteitä.

Toisessa tapauksessa oli kysymys jutusta, jossa vastaajaa syytettiin kolmeen lapseen kohdistuneesta hyväksikäytöstä. Jutussa lapsen

168

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

kuulemisen kontradiktorisuuspuutteesta esitettiin väite. Tuomioistuin otti näytön vastaan ja arvioi sen, mutta ei lausunut erikseen väitteestä mitään. Jutussa syyte hylättiin.

Kuulemista koskevaan väitteeseen tuomioistuin otti sen sijaan kantaa jutussa, jossa oli kysymys lapsen biologiseen vanhempaan kohdistuneesta syytteestä. Syyte hylättiin alioikeudessa ja hovioikeudessa se johti langettavaan lopputulokseen. Jutussa lapsen kuuleminen oli toimitettu lastenpsykiatrian klinikalla ja se oli videoitu. Tapauksessa oli psykiatrisen hoitokäytännön mukaisesti järjestetty palautekeskustelu, jolloin vastaajalta oli tiedusteltu, oliko hänellä asiasta kysyttävää. Vastaaja vaati lisätutkimuksia. Keskustelu ei kuitenkaan johtanut lisätutkimuksiin. Vastaajalla ei siis ollut mahdollisuutta vastakuulusteluun. Oikeus totesi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksista seuraavaa:

Niissä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevissa tapauksissa, joissa lapsen kertomus on olennainen ja ainoa näyttö, on tärkeää, että syytetyn vähimmäisoikeudet täyttyvät ja että kontradiktorisuus toteutuu. Tässä tapauksessa lapsen kertomus, joka oli otettu videolle neljässä eri tilaisuudessa, oli keskeinen todiste. Sen lisäksi esitettiin mittava muu henkilötodistelu ja asiakirjatodistelu. Hovioikeudessa kuultiin paitsi tutkimukset tehneitä asiantuntijoita, myös lapselle terapiaa antanutta henkilöä, lapsen vanhempia ja lukuisia muita todistajia. Lisäksi todisteina esitettiin lasta koskevia lääkärintodistuksia.

Ottaen huomioon, että lapsen kertomus on keskeinen syytettä tukeva todiste, vastaajalle tai tämän avustajalle olisi tullut esitutkintavaiheessa selkeästi varata tilaisuus esitutkintaviranomaisten kautta esittää kysymyksiä lapselle tai vaatia täydentäviä tutkimuksia. Tätä tilaisuutta ei ole kuitenkaan varattu kohtuullisessa ajassa ja silloin, kun sillä olisi ollut merkitystä eli ennen lapsen hoitojakson alkua. Menettely on tältä osin puutteellinen.

Siihen nähden, että asiassa esitettiin myös muuta näyttöä lapsen kertomuksen lisäksi, ei mainittu menettelyvirhe kuitenkaan voinut johtaa syytteen hylkäämiseen. Kontradiktorisuuden toteuttaminen vasta myöhemmin ei sekään olisi kohtuullista ottaen huomioon lapsen oikeusturva ja terveydentila sekä se tosiasia, että lapsi oli ollut hoidossa jo pitkään. Lapsen kertomuksen käyttämiseen siinä muodossa, kuin se ilmeni videonauhoituksista, oli näytön arvioimisessa kuitenkin suhtauduttava varovaisuudella. Hovioikeus katsoi, että todistelun vastaanottaminen täytti oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vähimmäisvaatimukset.

Kontradiktorisuudesta ei huolehdittu liioin tapauksessa, jossa välillisenä todisteena esitettiin 13-vuotiaan asianomistajan haastat-

169

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

telusta tehty videotallenne. Oikeus totesi asianomistajan tallenteella kertoneen tulleensa seksuaalisesti hyväksikäytetyksi ja tekojen alkaneen hänen ollessaan 7-vuotias ja loppuneen 9-vuotiaana. Vastaaja kiisti jutussa videotallenteen näyttöarvon, koska hän ei voinut esittää asianomistajalle kysymyksiä. Oikeus totesi, että vastaajalla oli tilaisuus istunnossa esittää kysymyksiä välittömästi lasta kuulustelleelle lastenpsykiatrille. Vastaajan oikeusturvaa ei siten loukattu.

Huolestuttavaa on, että vastaava tilanne on ollut ratkaistavana myös korkeimman oikeuden tapauksessa 2006:107, joka tuli alioikeudessa esille vielä sen jälkeen, kun esitutkintalain ja oikeudenkäymiskaaren säännökset olivat tulleet voimaan. Tämä viittaa siihen, etteivät vaadittavat menettelytavat ole vieläkään näitä asioita hoitavien tiedossa. Korkein oikeus totesi, että kuvatallennetta, jossa vastakuulemisesta ei huolehdittu, ei olisi pitänyt käyttää alemmissa tuomioistuimissa todisteena. Tähän tuomioistuimien olisi tullut kiinnittää oma-aloitteisesti huomiota. Korkein oikeus joutui kuitenkin alempia oikeuksia pulmallisempaan aineellisen totuuden tavoitteen ja kontradiktorisen periaatteen toteuttamisen väliseen ristiriitatilanteeseen, koska kuvatallenne oli alempien oikeuksien näyttöaineistoa ja vastakuulustelun puutetta ei ollut mahdollista korjata esimerkiksi kuulemalla asianomistajaa henkilökohtaisesti oikeudessa. Tapauksessa näytön hyväksymistä osaksi aineistoa perusteltiin muun muassa sillä, että vastaaja oli itsekin omana puolustuksenaan vedonnut kuvatallenteeseen ja hänen lainoppinut puolustajansa oli vasta jutun ollessa korkeimman oikeuden ratkaistavana herännyt vastustamaan tallenteen käyttämistä todisteena.

Tuomioistuinten perustelut

Kootusti voi sanoa, että vastakuulustelun hoitamatta jättämisessä tuomioistuimet joutuivat vaikeaan ratkaisutilanteeseen ensinnäkin siitä, voitiinko todistetta lainkaan hyväksyä näytöksi. Toiseksi ne joutuivat ottamaan kantaa, miten menettelyn oikeudenmukaisuutta oli kokonaisuutena arvioitava ja kolmanneksi, millainen todistusoikeudellinen merkitys lapsen kertomukselle oli annettava. Tapauksissa tuomioistuimet myös pohtivat, oliko puuttuvaa vastakuulustelua mahdollista paikata myöhemmin vaikka oikeudenkäyntivaiheessa tehtävällä vastakuulustelulla. Jutuissa

170

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

katsottiin, ettei se enää pitkän ajan kuluttua pääkuulustelusta ja lapsen hoitovaiheen jo alettua olisi ollut enää vastakuulusteluna merkityksellinen tai muusta syystä mahdollinen. Oikeudet totesivat, että vastakuulustelun puutetta korvasi osaltaan, että vastaajalla oli oikeudessa mahdollisuus esittää kysymyksiä lasta välittömästi kuulustelleille henkilöille. Puutetta korvasi myös muu määrällisesti runsas näyttö. Päätöksissä viitattiin lisäksi siihen, että vastaajalla oli ollut käytettävissään avustaja, jonka olisi tullut reagoida ajoissa tilanteeseen. Oireellista tuomioistuimien ratkaisuissa oli, että joissakin tapauksissa edes nimenomaisesti esitettyihin prosessiväitteisiin ei päätöksissä välttämättä otettu mitään kantaa puhumattakaan siitä, että viran puolesta olisi kiinnitetty huomiota kuulemisvaatimuksen toteutumiseen, vaikka näitä puutteita oli lukuisissa jutuissa. Kaiken kaikkiaan päätöksistä välittyi, että tuomioistuimet joutuivat aineellisen totuuden tavoitteen merkittävyyden vuoksi perusteluissaan lähes keinotekoisen tuntuisilla menettelyn puutteita kompensoivilla ja oikeudenmukaisuutta kokonaisuutena arvioivilla perusteilla "pelastamaan" kontradiktorisuuspuutteisen esitutkinnan hyväksyttäväksi oikeudenkäyntiaineistoksi.

Hyödyntämiskielto

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11 §:n 2 momentin säännösten tultua voimaan on kuitenkin ilmeistä, että vastakuulusteluoikeuden varaamisen laiminlyönti saattaa jatkossa hyvin perustein johtaa myös todisteen hyödyntämiskieltoon. Tämä merkitsee sitä, että lapsen kertomus, jossa vastakuulustelun mahdollisuutta ei ole annettu, jätetään näyttöaineiston ulkopuolelle. Juttuja hoitavien lakimiesten ei tule laskea voivansa vedota edellä mainittuun korkeimman oikeuden ratkaisuun 2006:107 näytön hyväksymiseksi, sillä ratkaisussa on selkein sanoin todettu alempien oikeusasteiden laiminlyönti oma-aloitteisesti todeta, ettei kontradiktorisuuspuutteista kuvatallennetta olisi saanut käyttää todisteena.

Vastuu puutteista

Useissa jutuissa, joissa vastakuulustelun puutteita oli, kuulustelut oli tehty asiantuntijakuulusteluina, joten kritiikin kärki osoittaa näennäisesti sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisiin. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kysymys jokaisessa tapauksessa oli poliisin vastuulla olleen rikoksen esitutkinnasta, jossa tutkinnan teh-

171

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tävä rikosprosessin valmisteluna oli jätetty sosiaali- ja terveydenhuollon vastuulle. Jutuissa kävi selvästi ilmi, että syyttäjien yritykset lain heille antamilla valtuuksilla, eli lisätutkintapyynnöllä, saattaa juttu oikeille prosessuaalisille urille, oli tehty liian myöhään aidon vastakuulustelutilanteen tultua jo menetetyksi. Samalla tämä paljastaa sen, etteivät liioin syyttäjät olleet ottaneet vastuuta jutuista esitutkintavaiheessa ja varmistuneet hankittavan näytön luotettavuudesta, riittävyydestä ja hyödynnettävyydestä. Tuomioistuimen vastuulle epäonnistuneen näytön hankkimista ei voi sälyttää. Sen tehtävänä on huolehtia, että näytön arviointi toimitetaan sellaisen aineiston perusteella, joka on hankittu asianmukaisesti kenenkään oikeusturvaa loukkaamatta. Tässä suhteessa lapsiin epäillyiksi kohdistuneiden rikosten tutkintakulttuurissa tulee tapahtua selkeä muutos, jota myös uudistuneet esitutkintalain ja oikeudenkäymiskaaren säännökset edellyttävät.

Lapsen kuuleminen oikeudessa

Mahdollisuus korjata esitutkinnan vastakuulustelun puute on kuulla lasta henkilökohtaisesti oikeudessa.²⁰² Samalla tämä ratkaisee kysymyksen todistelun välillisyydestä. Ratkaisun sekä oikeudessa kuulemisesta että esitutkinnan hyväksymisestä oikeudenkäyntiaineistoksi tekee tuomioistuin. Lapsen kuulustelun asianmukainen taltiointi esitutkinnassa tekee mahdolliseksi sen, että tuomioistuimella ylipäätänsä on vaihtoehtoja lapsen kuulemisen tavan suhteen.

Alle 15-vuotias lapsi

Alle 15-vuotiaan lapsen tai henkisesti häiriintyneen kohdalla välitön kuuleminen oikeudessa on mahdollista tilanteissa, joissa yhtäaikaisesti toteutuu kaksi kriteeriä: 1) juttuun liittyvä vaatimus henkilökohtaisen kuulemisen keskeisestä merkityksestä todisteena ja 2) suojelun elementti sen estämiseksi, ettei kuuleminen aiheuta henkilölle kärsimystä tai muuta haittaa, joka voi vahingoittaa kuultavaa tai hänen kehitystään.

Kriteerit kuulemiselle

Todistelun merkityksellä tarkoitetaan todistelun merkittävyyttä jutun lopputuloksen kannalta. Jos muuta todistelua kuin lapsen kertomus ei ole, kuulemisella on itsestään selvästi keskeinen merkitys. Tämän lisäksi keskeinen merkitys voi tarkoittaa myös välillistä merkittävyyttä eli todisteen vaikutusta muun todistelun arvi-

172

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

oimiseen.²⁰³ Kokemustieto siitä, että lapsen varhainen taltioitu kertomus on luotettavampi ja merkittävämpi todiste kuin myöhemmin tapahtuva uudelleenkuuleminen, saattaa olla omiaan todisteen merkittävyyden kriteerinä painottamaan punninnan esitutkintakertomuksen hyväksymisen suuntaan.²⁰⁴ Harkittaessa toista kriteeriä eli lapsen suojelua, on lähtökohtana kysymys, aiheuttaisiko nimenomaisesti tuomioistuimessa kuuleminen lapselle kehityshaittaa tai kärsimystä. Tätä pohdittaessa tulee ottaa huomioon se, että lasta voidaan kuulla oikeudessa vastaajan ollessa poistettuna oikeussalista tai videolinkin välityksellä.²⁰⁵ Etäkuuleminen saattaa johtaa kuitenkin siihen, ettei kuulemisesta saada sen suurempaa lisäarvoa kuin videoidun esitutkintakuulustelun käyttämisestä. Joka tapauksessa lapselle aiheutuvasta kärsimyksestä ja kuulemisen vahingoittavuudesta voi olla tarpeen pyytää asiantuntijan näkemys. Tällainen jutussa on yleensä helposti saatavissa tapaukseen perehtyneiltä ja lapsen tavanneilta asiantuntijoilta.

Lapsen iän merkitys

Lapsen henkilökohtaisessa kuulemisessa on lapsen ikä- ja kehityskriteeri luonnollinen järkevä peruste ylipäätänsä harkita lapsen henkilökohtaista kuulemista. Alle kouluikäistä tarhalasta tuskin kukaan edes ajattelee voitavan kuulla oikeudessa. Harkinta lapsen henkilökohtaisesta kuulemisesta aktualisoituu yleensä tapauksissa, joissa lapsi on lähellä 15 vuotta. Ruotsissa on lähes poikkeukseton pääsääntö, ettei alle 15-vuotiaita kuulla oikeudessa henkilökohtaisesti. Lapsia ei pääsääntöisesti tule tuoda oikeussaliin. Alle 10-vuotiasta ei tulisi lainkaan kutsua kuultavaksi oikeuteen. Videoinnin heikko tekninen taso ja sen heikko todistusarvo saattaa kuitenkin jutun hoitamisessa johtaa strategiseen punnintatilanteeseen, jolloin videoidun kertomuksen todistusarvon korottamiseksi saattaa tapauskohtaisesti olla tarpeellista kutsua lapsi henkilökohtaisesti kuultavaksi oikeuteen.²⁰⁶ Ruotsissa tutkijat ovat suosittaneet, että siellä voitaisiin luopua kategorisesta linjasta olla kuulematta alle 15-vuotiaita oikeudessa ja suhtautua lähellä ikärajaa tähän joustavammin. Näin voitaisiin vahvistaa kertomuksen arvioimisen mahdollisuuksia, jolloin pelkkä kertomuksen välillinen vastaanottamistapa ei koituisi kertomuksen luotettavuuden arvioimisen vahingoksi.²⁰⁷

173

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Tapausaineistossa asianomistajien henkilökohtainen kuuleminen oli melko tavallista, sillä monissa jutuissa asianomistaja oli rikoksen paljastuttua jo parikymppinen nuori aikuinen. Asianomistajan ollessa yli 15-vuotias heitä yleensä kuultiin ja vain harvoin kuuleminen estyi asianomistajan henkisen tilan vuoksi. Tämän ikäisten asianomistajien kohdalla ei ollut tarvetta muunlaisiin asianomistajan suojaamisen järjestelyihin kuin muissakaan aikuiseen asianomistajaan kohdistuneissa seksuaalirikoksissa. Tapausaineistossa alle 15-vuotiaita kuultiin henkilökohtaisesti oikeudessa 13 %:ssa.

Nuorimmat henkilökohtaisesti pääkäsittelyssä kuullut olivat 10- ja 11-vuotiaita. Juttujen asiakirjoista ei ollut saatavissa kovin paljon tietoa, oliko lasten kuulemistilanteissa ryhdytty joihinkin erityisiin suojaamistoimiin. Vain yhdessä tapauksessa ilmeni, että 13-vuotiasta asianomistajaa kuultiin vastaajan olematta läsnä salissa. Eräässä tapauksessa asianomistajaa kuultiin henkilökohtaisesti alioikeudessa, mutta hovioikeudessa se ei enää nuoren henkisen kunnon vuoksi ollut mahdollista. Kuuleminen korvattiin kuuntelemalla käräjäoikeudessa tehty istuntonauhoite. Ainakin yhdessä tapauksessa oikeudella oli aito valintatilanne asianomistajien kuulemisessa. Jutussa oli esitutkinnassa tehty asianmukainen asianomistajien kuulemisvideo. Oikeus päätti kuitenkin kuulla lapsia henkilökohtaisesti heidän kehittyneisyytensä vuoksi.

Välillinen menettely

Lapsen kuuleminen oikeudessa ei pääsäännön mukaan tapahdu asianosaisten toimesta tehtävänä vuorokuulusteluna, vaan samaan välilliseen tapaan kuin esitutkinnassa. Kysymykset esitetään lapselle tuomioistuimen välityksellä. Sama välillisyyden menettelytapa koskee sekä pää- että vastakuulustelua. Kuulustelumenettelyn sujuminen edellyttää siten valmisteluistuntoa, jossa asianosaiset antavat etukäteen oikeudelle kysymyslistan, jota tarpeen mukaan voi vielä pääkäsittelyssä täydentää.²⁰⁸ Ainoastaan niissä tilanteissa, joissa tuomioistuin katsoo soveliaaksi, voivat asianosaiset esittää kysymykset suoraan lapselle.

174

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

8.4 Näytön arviointi ja näyttöratkaisun perustelu

8.4.1 Oikeudellinen päätöksenteko perusteluvastuuna

Tilastoja tuomioistuinten päätöksistä

Syyksi luetut rikokset

Tilastojen mukaan tuomioistuimissa syyksi luettuja lapseen kohdistuneita seksuaalirikoksia on ollut viime vuosina keskimäärin 230 tapausta vuodessa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan langettavaan lopputulokseen johtaneita tapauksia on aikavälillä 1995–2004 ollut seuraavasti:²⁰⁹

Tuomioistuimessa syyksi luetut rikokset

1995│1996│1997│1998│1999│2000│2001│2002│2003│2004

────┼────┼────┼────┼────┼────┼────┼────┼────┼────

116│ 120│ 148│ 124│ 128│ 146│ 259│ 282│ 249│ 332

-22%│ +3%│+23%│–16%│ +3%│+14%│+77%│ +9%│–12%│+33%

Tilastoissa on aina ongelmana kerätyn aineiston yhteismitallisuus ja vertailtavuus. Eri tilastolähteistä kootut tiedot eivät usein anna samaa tulosta. Tämän teoksen tarkoitusperien kannalta absoluuttisilla lukumäärillä ei ole kuitenkaan merkitystä, vaan kiinnostus kohdistuu ennemminkin havaittaviin trendeihin ja ylipäätänsä siihen, millaisessa suuruusluokassa menestyneiden ja hylättyjen syytteiden määrät liikkuvat.

Käräjäoikeuden päätöstiedot

Seuraavassa vuosilta 2002–2004 käräjäoikeusvaiheen päätöstiedot:

KÄRÄJÄOIKEUDET │vuosi 2002│vuosi 2003│vuosi 2004

───────────────────────────────────┼──────────┼──────────┼──────────

Lapsen seks. hk. juttuja yhteensä │ 165 │ 192 │ 224

───────────────────────────────────┼──────────┼──────────┼──────────

Tuomittu syytteen mukaisesti │ 132 │ 153 │ 181

───────────────────────────────────┼──────────┼──────────┼──────────

Syyte hylätty kokonaan tai osittain│ 25 │ 34 │ 39

───────────────────────────────────┼──────────┼──────────┼──────────

Jätetty tutkimatta │ 2 │ │

───────────────────────────────────┼──────────┼──────────┼──────────

Syytteestä luovuttu │ 2 │ 1 │

───────────────────────────────────┼──────────┼──────────┼──────────

Jätetty sillensä │ 1 │ 3 │ 4

───────────────────────────────────┼──────────┼──────────┼──────────

Tuntematon │ 3 │ 1 │

───────────────────────────────────┴──────────┴──────────┴──────────

Syytteiden hylkäämisprosentti

Edellä olevan tilastoinnin perusteella syytteiden hylkäämisprosentti näyttäisi olevan 15–17,4 %:n luokkaa. Tämä on varsin suu-

175

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

ri verrattuna yleisesti rikoslakirikosten hylkäämisprosenttiin, joka vastaavina vuosina oli 4,5–5,3 %.²¹⁰ Tapausaineistossa hylkäämisprosentti asettui tilastollisen hylkäämisprosentin keskivälille 16,5 %:iin. Vaikka hylkäämisprosentti vaikuttaa yleisesti ottaen suurelta, toisaalta hyväksymisprosenttikin oli korkea, 83,5.

Hovioikeudessa käsitellyt jutut

Tilastokeskuksen aineistosta on kolmelta vuodelta saatavissa myös tilasto hovioikeuksissa käsitellyistä jutuista ja siitä, millä tavoin asia on hovioikeusvaiheessa ratkaistu:

HOVIOIKEUDET │2002│2003│2004

─────────────────────────────────┼────┼────┼────

Lapsen seks. hk. tapauksia │55 │89 │95

─────────────────────────────────┼────┼────┼────

Ei muutettu käo:n ratkaisua │21 │34 │27

─────────────────────────────────┼────┼────┼────

Muutettu vain perusteluja │6 │9 │12

─────────────────────────────────┼────┼────┼────

Perusteluja ja lopputulosta muu- │12 │10 │26

tettu näyttöperusteella │ │ │

─────────────────────────────────┼────┼────┼────

Perustelut ja lopputulos muutettu│9 │28 │17

muusta syystä │ │ │

─────────────────────────────────┼────┼────┼────

Muutos koskee lopputuloksen │4 │5 │4

epäolennaista osaa │ │ │

─────────────────────────────────┼────┼────┼────

Tutkimatta │ │ │1

─────────────────────────────────┼────┼────┼────

Lausunnon antaminen rauennut │3 │2 │2

─────────────────────────────────┼────┼────┼────

Jäänyt sillensä │ │1 │2

─────────────────────────────────┼────┼────┼────

Valitus seulottu kokonaan │ │ │4

─────────────────────────────────┴────┴────┴────

Tämä tulos poikkeaa aineistosta varsin paljon. Mikäli käräjäoikeudet antavat vuosittain päätöksen kaikkiaan 165–224 tapauksessa, joista 55–95 tapauksessa valitetaan, olisi valitusprosentti 33–46 %:n luokkaa. Aineistossa valtaosassa tapauksia valitettiin ja valitusprosentti oli 67. Edellä olevan hovioikeusvaiheen tilastoinnin mukaan päätöstä oli perustelujen ja lopputuloksen osalta muutettu näytön uudelleenarvioinnin perusteella 11–27 %:ssa. Näytön perusteella tapahtuneita uudelleenarviointeja, jotka johtivat hovioikeudessa toiseen lopputulokseen kuin alioikeudessa, oli aineistossa aivan toisenlaisessa kertaluokassa: muutosprosentti oli ainoastaan 4,7. Sen sijaan muita muutoksia esimerkiksi rangaistuksen mittaamisen, syyteoikeuden tai lievemmän lain valinnan suhteen oli lukuisia.

176

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Tuomioistuinten perusteluvelvollisuus

Oikeudellinen päätöksenteko niin langettavissa kuin syytteen hylkäävissäkin päätöksissä on ennen kaikkea perusteluvastuuta. Rikosasioiden oikeudenkäynnistä annetussa laissa on nimenomainen säännös näyttö- ja oikeuskysymysten perusteluvelvollisuudesta.

Tuomio on perusteltava. Perusteluista on ilmettävä, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päättelyyn ratkaisu perustuu. Perusteluissa on myös selostettava, millä perusteella riitainen seikka on tullut näytetyksi tai jäänyt näyttämättä.²¹¹

Perustelujen merkitys

Perusteluvelvollisuus on ytimeltään informaatiota, justifiointia ja kontrollia.²¹² Perusteleminen tarkoittaa päätöksen läpinäkyvyyttä siten, että ratkaisijan päättelyketju on avoimesti, todellisesti ja julkisesti näkyvissä. Perustelut ovat päätöksentekijän ajatuskulun kommunikointia asianosaisille, muutoksenhakuasteelle ja julkisuudelle. Asianosaiselle perustelut sisältävät informaation siitä, miksi ratkaisuun on päädytty ja mahdollistavat viranomaistoiminnan lainmukaisuuden kontrollin ja muutoksenhakutarpeen arvioinnin. Päätöksentekijälle itselleen ne merkitsevät keinoa selkeyttää ratkaisun osatekijät ja toimivat intuition itsekontrollina perustelujen kestävyyden tullessa testatuksi niitä muotoiltaessa. Samassa merkityksessä ne palvelevat myös seuraavan asteen päätöksentekijää. Julkisuudelle perustelut taas merkitsevät yleisesti oikeusturvatakeena viranomaistoiminnan julkista kontrollia.²¹³ Aarnio on kiteyttänyt lainkäyttäjälle antamansa argumentaatio-ohjeen siten, että oikeudellinen kannanotto tulee perustella niin, että mahdollisimman moni rationaalisesti asiaa harkitseva oikeusyhteisön jäsen voisi sen hyväksyä.²¹⁴

8.4.2 Lapsen kertomuksen luotettavuuden arvioinnin mittareita

Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapauksissa todistusharkinta kiteytyy ennen kaikkea lapsen kertomuksen luotettavuuden arvioimiseen. Seuraavassa on koottuna tutkijoiden ja käytännön lainkäyttäjien muotoilemia lapsen kertomuksen "totuuskriteerejä".

177

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Hannu Tapani Klamin näkemyksen mukaan langettava ratkaisu voi perustua lapsen videoituun kertomukseen edellyttäen, että lapsi on kertonut lähipiirissään tapahtuneesta tavalla, joka ei sisällä ristiriitoja. Lisäksi lapsen kertomuksen tulee jutun esitutkinnassa olla yhdenmukainen lapsen aikaisemmin kertoman kanssa. Tutkinnan tulee olla lisäksi asianmukaisesti toimitettu niin, että siinä ei esiinny johdattelua, ja että lapsen kertomukseen mahdollisesti vaikuttaneet virhelähteet voidaan eliminoida. Edellytyksenä on vielä, ettei vastanäyttönä tärkeimmälle eli vastaajan kertomukselle voida antaa merkittävää todistusarvoa.²¹⁵

Lapsen seksuaalisen hyväksikäyttötapausten ratkaisemisessa kokenut hovioikeustuomari Robert Liljenfeldt antaa Klamin kriteereille vielä konkreettisemman sisällön. Hän korostaa, että näytön arvioinnissa rima tulee asettaa samalle tasolle kuin muissa vastaavissa rikosasioissa, ei korkeammalle tai alemmalle. Tällainen näyttökynnyksen asettaminen ja totuuden selvittäminen edellyttää, että oikeuden tulee voida kohdata lapset heidän omilla ehdoillaan. Ohjeeksi päätöksen rakentamiseen Liljenfeldt suosittaa näytön selostamista tarpeellisin osin, joksi usein riittää melko lyhyt selostus. Perusteluissa tulee käyttää avointa pro & contra -lähestymistapaa, jolloin päätöksessä tarkastellaan kaikki rikoksen puolesta ja vastaan ilmenneet seikat. Liljenfeldtin käytännön kokemuksen mukaan erityisesti seuraaviin osakysymyksiin kannattaa yleensä ottaa kantaa ja arvioida niitä tuomiossa:

1) Mikäli lasta on kuultu useita kertoja eri tilaisuuksissa, kertomusten yhdenmukaisuus puhuu kertomuksen todenperäisyyden puolesta. Huomiota tulee kuitenkin kiinnittää mahdollisuuteen, että kysymys saattaa olla todellisuutta vastaamattomasta opitusta kertomuksesta. Kertomusten täydentyminen ja muuttuminen ei välttämättä merkitse, että lapsen kertomus olisi keksitty eikä kertomuksen yksityiskohtien lisääntyminen ja epäolennaisten seikkojen täydentyminen ja vaihtelu heikennä sen luotettavuutta. 2) Kertomuksen väärät tiedot ja ristiriidat taas vähentävät sen luotettavuutta. Näillä seikoilla on merkitystä luotettavuuden heikentäjänä erityisesti, jos ne koskevat kertomuksen olennaisia osia. 3) Mikäli kertomukseen sisältyy yleisen elämänkokemuksen kannalta mahdottomia tapahtumia, näillä on kertomuksen luotettavuutta heikentävää vaikutusta. 4) Luotettavuuteen vaikuttaa myös motiivi mahdollisen väärän syytöksen tekemiseen. Näissä tilanteissa taustalla saattavat olla vanhempien ristiriidat, lapsen kokemus väärinkohtelusta ja siitä nouseva kostonhalu tai joskus jopa vahingonkorvausten saaminen. 5) Seikka, johon päätök-

178

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

sessä kannattaa kiinnittää myös huomiota on käytetty kyselytekniikka. Toistamalla esitetyt johdattelevat kysymykset saattavat saada lapsen vastaamaan odotusten mukaisesti. 6) Lapsen käyttäytyminen kuulustelussa on päätöksentekijälle tärkeä viesti, jolloin ilmeet ja eleet yhdessä kertomuksen sisällön kanssa antavat aineksia näytön harkintaan. 7) Merkitystä jutussa on myös kertomusta tukevalla teknisellä näytöllä, jota jutuissa on kuitenkin varsin harvoin.²¹⁶

Ruotsissa oikeuskäytännössä lapsen kertomuksen todistusharkinnan kiteyttäjä on tapaus, jossa todettiin, että videoinnin välityksellä saadun todistelun arvioinnin tulee tapahtua erityisellä varovaisuudella.²¹⁷ Ruotsin korkeimman oikeuden mukaan vastaajan tuomitsemiseksi rangaistukseen ei riitä, että kertomus on uskottava, vaan lisäksi jutussa ei saa jäädä järkevää epäilyä. Tämä tarkoittaa, että päätöksen perusteena olevan todistajankertomuksen tulee olla kaikin puolin luotettava. Tämän varmistamiseksi tuomioistuin määritteli kertomuksen arvioimisen kriteereiksi:

• kuulustelun tulee olla toimitettu luotettavalla tavalla

• annettujen tapahtumatietojen tulee itsessään olla todennäköisiä ja keskenään yhdenmukaisia

• kertomus ei saa sisältää sellaisia seikkoja, jotka antavat aiheen epäillä annettuja tietoja

• kertomuksessa ilmenevät seikat eivät saa olla ristiriidassa muun saadun selvityksen kanssa

• mikäli jonkin seikan uskottavuuden suhteen on epäilyjä, tulee syytteen mukaisen ratkaisun edellyttää, että jutussa saatu muu selvitys tukee kertomuksessa ilmennyttä.

Poissuljettavat vaihtoehdot

Christian Diesen taas antaa päätöksentekijän pohdittavaksi contra- perusteita vastaavat vaihtoehdot, jotka tulisi luotettavassa kertomuksessa voida sulkea pois:

• F1: Lapseen kohdistuneen teon tekijä on toinen henkilö kuin epäilty

• F2: Lapsen kertomus ja syyte eivät kuvaa samaa tapahtumaa. Teeman F2 alahypoteeseina:

• F2a: Lapsen kertomus on tulkittu väärin siten, että sen on katsottu kuvaavan hyväksikäyttöä

• F2b: Lapsen kertomus on tulkittu väärin siten, että hyväksikäyttö on tapahtunut jollain muulla tavalla kuin sillä, jonka syyttäjä on syytteessä kuvannut

• F2c: Lapsen kertomus on joko tietoisesti tai tiedostamattomasti kokonaan tai osittain johtunut muiden henkilöiden vaikutuksesta lapseen

• F2d: Lapsen kertomus on syntynyt mielikuvituksen tuotteena tai perustunut muuhun seksuaaliseen stimulaatioon

• F2e: Lapsen kertomuksen syynä on kosto tai edun tavoittelu.²¹⁸

179

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Todistajanpsykologinen näkemys

Edellä todetut keskenään varsin samanlaiset juristien kiteyttämät luotettavuuden arvioinnin testaamiskeinot saavat tukea myös todistajanpsykologian puolelta. Saksalaisen Udo Undeutschin Statement Validity Analysis -menetelmään samoin kuin ruotsalaisten Arne Trankellin ja hänen metodinsa kehittäjien muodolliseen rakenneanalyysiin sisältyy myös kertomuksen luotettavuuden kriteeriperusteinen testaaminen.

Muodollinen rakenneanalyysi

Trankellin sinänsä varsin työläässä metodissa hyväksyttävän tulkinnan tulee täyttää kaksi kriteeriä: 1) tulkinta ei saa jättää olennaista osaa jutun materiaalista selittämättä ja 2) tulkinnan tulee antaa yhtenäinen ja hyväksyttävä selitys jutun kokonaismateriaalille. Lopputulos on saavutettu, kun tulkinta selittää kaiken informaation eikä jätä vaihtoehtoja.²¹⁹ Metodin pääinstrumentti on realiteettianalyysi, jossa etsitään kertomuksesta seikkoja, jotka psykologisen tietämyksen mukaan ankkuroivat sen todellisuuteen. Nämä realiteetin kriteerit eivät kuitenkaan ole mitään yksityiskohtaisten totuuskriteereiden listoja. Jotta kokonaistuloksena voitaisiin päätyä toteamaan kertomus luotettavaksi, on metodin lukuisten erilaisten analyysitapojen tuettava samaa lopputulosta.²²⁰

Statement Validity Analysis

Edellistä helpompi lähestymistapa on Undeutschin tarkastelutapa, johon kuuluu myös lapsen kertomuksen analysointi luotettavuuskriteereillä.²²¹ Kriteeriluettelon positiiviset kriteerit viittaavat kertomuksen luotettavuuteen ja epäluotettavuuteen taas, jos näitä ei löydy. Arvioinnissa positiiviset luotettavuuskriteerit ovat valehtelukriteerejä merkittävämpiä.²²² Tilastollisen todennäköisyysajattelun mukaisesti samaan suuntaan osoittavien tunnusmerkkien määrästä päätellään, että niiden yhdessä esiintyminen ei ole sattuma.

A. Yksittäisiä kertomuksia koskevat luotettavuuskriteerit

I Yleiset peruskriteerit

• ankkuroituminen aikaan ja paikkaan

• konkreettisuus (selkeys, täsmällisyys, erittely ja elävyys)

• yksityiskohtien rikkaus

• originaalisuus (yksilöllinen kuvaus, muuta kuin kliseitä tai stereotyyppisiä fraaseja)

• sisäinen johdonmukaisuus (ei sisällä ristiriitoja)

• seksuaalirikokselle tyypillisten yksityiskohtien mainitseminen.

II Erityiskriteerien esiintyminen

180

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

• viittaukset sellaisiin yksityiskohtiin, jotka ylittävät todistajan todennäköisen kapasiteetin (lapsi kertoo esimerkiksi uhkailuista)

• henkilökohtaisten emootioiden raportointi

• odottamattomien komplikaatioiden mainitseminen

• spontaanit korjaukset, tarkennukset, täydennykset

• lausumat omia intressejä vastaan.

III Negatiiviset kontrollikriteerit

• sisäisen johdonmukaisuuden puute ja ristiriidat

• luonnonlakien tai tieteellisesti todistettujen tosiasioiden vastaisuus

• ulkoisen johdonmukaisuuden puuttuminen (ei täsmää muiden ulkoisten tosiasioiden kanssa).

B. Kriteerit eri lausuntojen ja lausuntojen jaksojen välillä

• lausuntojen epävakaisuus, muuntuminen

• aikaisempien ja myöhempien lausuntojen välinen epäjohdonmukaisuus.²²³

Todistajanpsykologian piirissä on kehitetty myös muita Undeutschin luokittelua vastaavia lausunnon totuuden arvioimisen kriteerilistoja.²²⁴ Jaana Haapasalon mukaan todellisissa kertomuksissa on sepitettyjä enemmän eloisuutta, aistimustietoja, tilaa ja sijaintia koskevaa tietoa, tunteiden kuvailua ja tapahtuman asettelua sitä edeltävään ja jälkikäteiseen tilanteeseen. Todella havaitun muisteluun voi liittyä myös epäilyä omien muistikuvien tarkkuudesta. Lapsen kertomuksen arvioinnissa Haapasalon mukaan tulisi kiinnittää huomiota lapsen kertomuksen johdonmukaisuuteen tilanteesta toiseen, kehitystason mukaiseen sanastoon ja tunneilmaisuihin, kuten pelon, häpeän tai syyllisyyden tunteisiin. Lisäksi tulisi tutkia, onko lapsella motiivia sepitettyyn kertomukseen. Myös vanhempien manipulaatiota voi joissain tapauksissa olla syytä arvioida.²²⁵

Ei totuuskaavaa

Kuten Haapasalo on todennut, mitään "totuuskaavaa" nämä menetelmät eivät kuitenkaan tarjoa eikä niitä pidä soveltaa sokeasti jokaiseen todistajankertomukseen.²²⁶ Myös Jaakko Jonkka on kritiikkinään luotettavuuskriteereitä kohtaan katsonut niiden antavan vain viitteitä kertomuksen subjektiivisesta totuudenmukaisuudesta. Päätelmää siitä, että kertomus myös objektiivisesti olisi virheetön, ei niiden perusteella voida tehdä. Puutteet voivat johtua yksilöiden välisistä havaitsemisen ja muistamisen eroista, tutkimusmenetelmästä, tulkitsijan taidoista tai siitä, että jokin

181

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

oleellinen lopputulokseen vaikuttava tieto ei tutkimuksessa kaikesta huolimatta paljastu.²²⁷

Kritiikki kriteereitä kohtaan

Lasten kertomusten osalta kriteerien soveltaminen on saanut myös erityistä kritiikkiä. On todettu, ettei niille ole tieteellisissä systemaattisissa kokeissa osoitettua perustaa. Toiseksi ei ole tietoa, että lähtökohtaisesti aikuisille sovitetut kriteerit soveltuisivat etenkään pienten lasten kertomuksiin. Niiden tiukka soveltaminen saattaakin jättää lapseen kohdistuneet rikokset rikosvastuun ulkopuolelle siksi, ettei lapsella kehitystasonsa vuoksi ole kykyä kertoa asiasta kriteerien edellyttämällä tavalla. Pienten lasten kertomuksissa ei kykyjen puutteesta johtuen ole välttämättä yksityiskohtien rikkautta, sijoittelua yksilöityyn ajankohtaan ja paikkaan ja omien emootioiden erittelyä.²²⁸ Näillä täysin kiistämättömillä varauksilla luotettavuuskriteerit tarjoavat käytännön tuomioistuintyöhön käyttökelpoisen työkalun henkilötodisteiden näyttöarvon harkinnan avuksi. Niiden etu on se, että ne antavat päätöksentekijälle jonkinlaisen keinon jaotella kertomus pienempiin osiin ja edetä analyysissa johdonmukaisesti sekä huomioida kilpailevan hypoteesin mahdollisuus. Kriteerien perusteella on mahdollista hahmottaa kertomuksen virhelähteitä ja epävarmuuden astetta sekä tehdä ratkaisijan subjektiivinen vakuuttuminen päätöksen perusteluissa näkyväksi. Tämä ei kuitenkaan saa peittää sitä, että jokaisessa jutussa todistusharkinnan tulee olla tapauskohtaista ja soveltua ennen kaikkea tapauksen yksilöllisiin erityispiirteisiin.

8.4.3 Todistusharkinta käytännössä

Seuraavassa tapausaineiston tarkastelussa keskitytään niiden päätösten perusteluihin, joissa lapsen kuulustelu oli tehty videotallenteena ja tapauksiin, joissa lapsen taltioitua kertomusta ei ollut, vaan kertomus saatettiin oikeuden tietoon muiden kertomana. Jutut jaotellaan vielä sillä perusteella, johtivatko ne langettavaan vai syytteen hylkäävään lopputulokseen.

182

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Videotaltioinnin johtaminen langettavaan lopputulokseen

Kaikissa aineiston tapauksissa oli joko pidempi tai lyhyempi selostus oikeudessa vastaanotetusta näytöstä ja sen sisällöstä. Sitä ei seuraavassa selosteta tarkemmin, vaan paneudutaan perusteluihin siltä osin kun jutuissa tehtiin johtopäätöksiä näytöstä. Jäljempänä esitellyissä tapauksissa lapsen kertomus esitettiin pääkäsittelyssä videotaltiointina. Jutuissa oli myös muuta todistelua, joka koostui pääosin asiantuntijoiden kuulemisesta.

Eräissä päätöksissä perusteltiin videoinnin hyväksyminen todisteeksi. Pääosassa tapauksia aineisto hyväksyttiin sitä sen kummemmin perustelematta.

Tyypillisiä perusteluja

Kaikissa tapauksissa perustelujen ydinosana oli oikeuden arviointi lapsen kertomuksen luotettavuudesta ja se, millaisiin kertomuksen "ankkureihin" luotettavuuden arviointi kytkettiin. Seuraavassa on tyypillisiä perusteluja tapauksissa, jotka johtivat molemmissa oikeusasteissa langettavaan lopputulokseen:

1) A:n kertomuksen luotettavuutta arvioidessaan oikeus otti huomioon, että kaikissa kolmessa kuulustelussa A:n kertomus oli tapahtumapaikkojen ja -aikojen osalta johdonmukainen. Kuulusteluissa A oli kertonut X:n näyttäneen hänelle sukupuolielintään ja kosketelleen häntä. Ensimmäisessä kuulustelussa A kertoi muistavansa tapauksen, jolloin X oli näyttänyt hänelle metsässä sukupuolielintään ja kosketellut häntä. Tarkentaviin kysymyksiin A oli tuolloin vastannut, ettei hän muistanut.

Myöhemmissä kuulusteluissa, jotka tehtiin lähes vuosi ensimmäisen jälkeen, hänen kertomukseensa oli tullut lisää yksityiskohtia. Hän kertoi X:n koskettelujen tapahtuneen monta kertaa. Todistajina kuultujen psykologien kertomuksista ilmeni, että A kärsi posttraumaattisesta stressireaktiosta. Traumaattisen kokemuksen jälkeen henkilö muistaa uusia asioita sitä mukaa kuin hän vapautuu traumasta. Kyseiset todistajat eivät pitäneet todennäköisenä, että A olisi kertonut muista kuin omista kokemuksistaan. Oikeus katsoi, että A:n myöhempien kertomusten uudet yksityiskohdat perustuvat siihen, että hän kykeni muistamaan tapahtumista enemmän yksityiskohtia ja kertomaan täsmällisemmin tapahtumista.

2) A kertoi tapahtumien yksityiskohdista huomattavan johdonmukaisesti ja täsmällisesti. Hän kertoi äidille tapahtumista välittömästi tultuaan kotiin ja samalla tavoin kuin sittemmin poliisiviranomaisille. Psykiatrin konsultaatiossa hän kertoi asioista yhteneväisesti videotallenteelta saadun tiedon kanssa.

Keskeisimpiä kriteereitä edellä olivat kertomuksen pysyvyys eri tilanteissa, tapahtumien sijoittuminen aikaan ja paikkaan, yksi-

183

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tyiskohdat sekä kertomuksen kehittyminen ja muistelun myötä siihen tulleet uudet yksityiskohdat.

Epäedulliset seikat ja emootiot

Seuraavissa jutuissa kertomuksen luotettavuus kytkettiin paitsi kertomuksen yksityiskohtiin ja pysyvyyteen, myös kertomuksessa ilmenneisiin lapselle itselleen epäedullisiin seikkoihin ja siihen, ettei lapsi kaunistellut omaa toimintaansa asiassa. Samoin merkitystä annettiin lapsen kertomuksen yhteydessä ilmenneille emootioille sekä sille, ettei lapsen todellisuudentajussa todettu epänormaaliutta. Eräässä tapauksessa merkitystä yleisestä perustelulinjasta poiketen annettiin myös sille rikosprosessin roolin mukaiselle muodolliselle seikalle, ettei vastaaja ole velvollinen puhumaan totta.

3) A on kertonut tapahtumista pääpiirteissään samalla tavalla neljässä eri yhteydessä ja pidemmän ajan kuluessa. Kertomuksissa on runsaasti yksityiskohtia ja ne eroavat toisistaan vain vähäisessä määrin. A ei ole eri yhteyksissä salaillut asiaa, vaikka hänen oma toimintansa ei ole ollut hänen etunsa mukaista. Tutkimuksissa ei ole ilmennyt A:n todellisuudentajun pettämistä, mielisairautta tai taipumusta valehteluun. A:n kertomusta on siten pidettävä uskottavana.

4) A oli ahdistunut kertoessaan asiasta. Kertomuksessa oli yksityiskohtia, jotka tekevät siitä elävän ja uskottavan. Hänen ei ole näytetty aikaisemmin joutuneen seksuaalisesti hyväksikäytetyksi. Asiassa ei ole muutoinkaan ilmennyt seikkoja, jotka antaisivat aihetta epäillä, että A valehtelisi. Jutussa todistajina kuullut asiantuntijat ovat velvollisina pysymään totuudessa kertoneet asiasta samansuuntaisesti ja syytettä tukevasti. Heidän kertomuksiaan on pidettävä uskottavina. Myös lääkärinlausunto tukee syytettä. X taas ei ole velvollinen puhumaan totta. Muu jutussa saatu selvitys huomioon ottaen hänen kertomustaan ei ole pidettävä uskottavana. Syyte katsotaan näillä perusteilla toteennäytetyksi.

Pienet lapset ja kaoottisuus

Seuraavissa perusteluissa tarkasteltiin edellisiä ongelmakeskeisemmin alle 10-vuotiaiden lasten kertomuksia, lasten kotiolojen yleistä kaoottisuutta ja sen vaikutusta lasten kertomuksiin sekä sitä, että tekojen tapahtuessa ja vielä kuulusteluja tehtäessäkin lapset olivat varsin nuoria.

5) Oikeus totesi keskeisenä ongelmana olevan, kuinka luotettavina lasten esitutkinnassa antamia kertomuksia voitiin pitää. Lasten kertomusten luotettavuutta arvioitaessa epävarmuustekijöinä on erityisesti otettava huomioon teoista kulunut aika ja lasten ikä. Lapset olivat poikkeuksellisen nuoria ja heidän perhe-elämänsä oli kaoottista. Psykiatrin ja psykologin lausunnot siitä, että lapset olivat kertoneet omista kokemuksistaan, olivat yhdenmukaisia.

184

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Lasten kertomusten uskottavuutta lisäsi, että he olivat kertoneet yhdenmukaisesti ja toistuvasti samalla tavalla. Sekä A että B kertoivat sellaisia kokemusperäisiä yksityiskohtia, joita he eivät voineet omaksua esimerkiksi videoita katsomalla tai näkemällä aikuisten seksiä. Tällaisia yksityiskohtia olivat muun muassa kuvaus miehen pippelistä tulleesta keltaisesta räästä ja suuhun jääneestä pahasta mausta, joka täytyi pestä pois hammastahnalla. Lisäksi hampaan lähtemisen suuhun jättämä tyhjä kolo, joka oli ollut samalla tavalla limainen kuin pimppi. Nämä seikat huomioon ottaen oikeus katsoi selvitetyksi, että A ja B olivat kertoneet totuudenmukaisesti. Perusteluissa tarkasteltiin lisäksi yksityiskohtaisesti, miten lapset olivat yksilöineet tekoon syyllistyneen vanhemman ja tämän seurustelukumppanin.

Tutkimusmenetelmät

Perusteluissa otettiin usein myös kantaa tutkimusmenetelmiin ja niistä tehtyihin väitteisiin. Langettavissa päätöksissä todettiin menettely joko asianmukaiseksi tai virheelliseksi. Tapauksissa, joissa menettelyssä oli huomautettavaa, otettiin kantaa virheiden vaikutukseen lapsen kertomukseen.

6) Osaa videoidussa haastattelussa tehdyistä kysymyksistä, kuten kysymystä pippelillä koskettamisesta, on pidettävä johdattelevina. Verrattaessa A:n antamia vastauksia johdattelevina pidettäviin kysymyksiin ja niihin kysymyksiin, jotka eivät ole johdattelevia, vastaukset eivät muodosta poikkeusta kertomusten johdonmukaisesta kokonaisuudesta. Oikeus piti A:n kertomuksia uskottavina.

Luotettavuus ja riittävyys

Näytön riittävyyden perusteluissa näkyi yleensä todistelun luotettavuuden ja näytön riittävyyden sulautuminen käytännössä yhdeksi kokonaisuudeksi.

7) A:n videotallenteilta ilmenevät kertomukset, sitä tukevat edellä mainitut todistajankertomukset ja kirjalliset todisteet osoittavat, että X on syyllistynyt hänen syykseen luettuun rikokseen.

8) Oikeus katsoi, että 5-vuotiaan lapsen kertomus ei pelkästään riitä osoittamaan, että X on ollut tämän kanssa sukupuoliyhteydessä. Kun lapsen kertomusta tukivat kuitenkin todistajan tekemät havainnot, joiden uskottavuutta X ei ole asettanut kyseenalaiseksi, asiassa on esitetty riittävä näyttö sukupuoliyhteydestä.

9) Asiassa ei ole ilmennyt sellaisia seikkoja, jotka osoittaisivat tai antaisivat aiheen epäillä että A valehtelisi kertoessaan itseensä kohdistuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ei myöskään ole tullut esiin, että kertomusta ei olisi annettu omaehtoisesti ja ilman johdattelua. Lapsen kertomusta täydentävänä näyttönä on todistajien kertomukset ja niihin liittyvä todistelu lapsen vakavista käyttäytymisoireista ja somaattisista havainnoista. Kokonaisuutena arvioiden esitetyn aineiston perusteella asia

185

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

on niin perusteellisesti selvitetty, ettei jää järkevää epäilyä X:n syyllisyydestä.

Videotaltioinnin johtaminen syytteen hylkäämiseen

Tyypillinen perustelu

Tapauksissa, joissa lapsen videoidun kuulustelun tapauksissa päädyttiin syytteen hylkäävään lopputulokseen, päätökset oli muotoiltu usein seuraavaan tapaan:

1) Lapsi oli 5-vuotias, kun ensimmäinen videotallenne hänen kuulemisestaan tehtiin. Kuulemisessa olivat läsnä lisäksi hänen sisaruksensa ja vanhempansa. Ennen lapsen kuulemista vanhempi kertoi nauhalle oman käsityksensä tapahtumista. Tästä lapselle saattoi syntyä ennakkoasenne siitä, mitä hänen oletetaan kertovan. Ennen nauhoituksessa olevaa taukoa lapsi ei kertonut mitään insestiin viittaavaa, vaan ainoastaan ristiriitaisesti kiusaamisesta. Tauon jälkeen lapsi sen sijaan kertoi seksuaalisia tapahtumia.

Oikeus piti mahdollisena, että lapselle oli tauon aikana sanottu, mitä hänen pitää kertoa. Toinen videotallenne oli tehty lapsen ollessa 7- vuotias. Tästä ilmeni lapsen kielteinen asenne epäiltyyn ja haluttomuus enää puhua vanhasta asiasta. Lapsi kertoi tapahtumista ylimalkaisesti ja kertomuksesta kävi ilmi vanhemman asenne tapahtumia kohtaan. Oikeuden mukaan kertomuksesta sai vaikutelman, että osa oli keksittyä ja osa peräisin vanhemmalta. Asiantuntijat eivät kiinnittäneet tarpeeksi huomiota tähän vaikutukseen. Tapauksessa oli lasten tapaamisiin liittyvä motiivi vaikuttaa lapsen kertomuksiin. Merkitystä oli lisäksi todistajina kuultujen kertomusten osittaisella muuttumisella ja heidän ennakkoasenteellaan. Syytteen tueksi esitettiin varteenotettavaa näyttöä. Kuitenkin esitetty näyttö kokonaisuudessaan huomioon ottaen jäi järkevä epäilys siitä, ettei vastaaja syyllistynyt syytteessä mainittuun tekoon.

Saatu vaikutelma

Samalla tavoin kuin langettaviin lopputuloksiin johtaneissa tapauksissa, syytteen hylkäävissä päätöksissä kiinnitettiin huomiota lapsen kertomuksesta ja kuulustelutilanteesta saatuun vaikutelmaan. Näissä tapauksissa vaikutelma ei kuitenkaan vahvistanut syytettä.

2) Pääosin todistelu asiassa perustuu lapsen kertomaan, joka ei ole tapahtunut spontaanisti. Asiantuntijalausunnotkaan eivät riittävällä varmuudella osoita, että lasta olisi käytetty seksuaalisesti hyväksi. Jutussa ei siten ole riittävästi näyttöä siitä, että vastaaja olisi käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen lasta.

Pro & contra

Myös hylkäävään lopputulokseen johtaneissa tapauksissa oli osin paneutuneempia pro & contra - lähestymistapoja.

186

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

3) Asiassa on esitetty sekä syytettä tukevaa että syytettä vastaan puhuvaa näyttöä. Syytettä tukevaa näyttöä ovat muun muassa A:n kertomukset hyväksikäyttäjästä ja sen tekijästä. Samoin todistaja B:n ja C:n kertomukset tukevat syytettä. Syytteen puolesta puhuu myös vastaajan esitutkinnassa arvelema, että hän on mahdollisesti syyllistynyt hyväksikäyttöön. Syytettä vastaan puhuu taas se, että A on kertonut 3-vuotiaana kokemistaan tapahtumista sellaisia yksityiskohtia, joiden muistaminen ei voi olla täysin uskottavaa. Hyväksikäyttö ei ole tullut myöskään esiin vuosia kestäneen terapian aikana. Videoidussa puhuttelussa kuvattu hyväksikäyttö on epäjohdonmukainen. Väitettyyn tekoaikaan A:ssa ei havaittu mitään merkkejä hyväksikäytöstä. A:n oireilu lapsuudessa ei välttämättä ole osoitus seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Todistelun mukaan A oli kertomusten aikaan katsonut pornofilmejä. Tämä ja keskustelut hyväksikäytöstä ovat saattaneet vaikuttaa A:n muistikuviin.

Vaikka asiassa on esitetty syytettä tukevaa näyttöä, niin huomioon otetaan edellä mainitut syytettä horjuttavat seikat. Asia on epäselvissä tapauksissa ratkaistava syytetyn eduksi. Oikeus katsoo syytteen jääneen näyttämättä.

Lapsen henkilökohtaisen kertomuksen puuttuminen

Tapauksia, joissa lapsen henkilökohtaista tai videoitua kertomusta ei oikeudessa ollut, vaan lapsen kertoma välittyi oikeudelle todistajien kertomana, oli aineistossa muutamia. Näissä tapauksissa lapsen kertomuksen luotettavuuden arviointi osoittautui mahdottomaksi.

1) Oikeus katsoo vastaajan oman kertomuksen perusteella tämän syyllistyneen yhden lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Sen sijaan muiden lasten osalta oikeus katsoo jääneen näyttämättä, että X olisi kosketellut A:a ja B:ä siten, että se täyttäisi seksuaalisen teon olemuksen. Lasten vanhemmilleen tai perheneuvolan työntekijöille antamaa kertomusta ei tältä osin voida pitää riittävänä näyttönä X:n menettelystä.

Oikeus ei edellä olevassa jutussa antanut mitään merkitystä pelkälle toisenkäden tiedolle lasten kertomuksista. Samoin kävi seuraavassa tapauksessa:

2) Oikeuskäytännössä ja kirjallisuudessakin on katsottu, että asianomistajan kertomus voi olla vastaajan kiistäessäkin riittävä näyttö. Tämä kuitenkin edellyttää, että on kertomusta tukevia seikkoja, joiden perusteella rikosasiaa koskeva korkea näyttövaatimus tulee täytetyksi. Tällaisia asianomistajan kertomusta tukevia seikkoja saadaan erityisesti asianomistajan välittömässä kuulemisessa. Ottaen huomioon A:n kertomuksen dokumentoinnissa ilmenneet puutteet (kertomusta ei ollut tallennettu) ja kertomusta heikentävät muut seikat, oikeus katsoo, ettei vastaajan voida katsoa syyllistyneen rikokseen.

187

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Langettava ratkaisu

Seuraava päätös kuvaa havainnollisesti, miten vahvaa näyttöä edellytetään langettavaan ratkaisuun, jos jutussa ei ole taltioitua lapsen kertomusta:

3) Tapauksessa 4,5-vuotias lapsi ei tuottanut asiantuntijatodistajien toimittamassa lapsen kuulustelussa spontaanisti kuvausta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Sen sijaan jutussa oli äidin silminnäkijähavainto hyväksikäyttötilanteesta, lapsen pikkuhousujen tuore veritahra, lääkärin lausunto lapsen hymenrenkaan tuoreesta repeämästä ja siemennesteeksi todettu tahra lakanasta ja lapsen pikkuhousuista, jonka dna-tunniste täsmäsi X:ään.

Oikeus perusteli syyksilukemista em. seikoilla ja lisäksi sillä, että huoneistossa oli tapahtuma-aikaan ollut vain lapsen äiti, X ja lapsi. Mikään ei viitannut siihen, että tekijä olisi äiti. Vammat aiheuttivat lapselle niin paljon kipua, ettei ollut myöskään uskottavaa, että näin pieni lapsi olisi itse aiheuttanut vammansa. Lääkärin mukaan vamman saattoi lapselle aiheuttaa siittimellä, sormella tai jollakin muulla tavalla. Teon ainoa mahdollinen tekijä oli X.

Jo aikaisemmin tutkimuksessa on todettu, että tapauksissa, joissa lapsen kertomusta ei ole, näyttö ei yleensä riitä langettavaan päätökseen. Tämän tutkimuksen tapausaineisto ei anna aihetta muuttaa tätä johtopäätöstä.²²⁹

Riittävän näytön edellytykset

Koottuna johtopäätöksenä tuomioistuinten käytännöstä voi todeta, että riittävän näytön edellytys on lapsen oma kertomus hyväksikäytöstä ja se, että lapsi on kyennyt nimeämään tekoon syyllisen. Mikäli taas lapsen hyväksikäyttökuvausta ei ole, vaan näyttönä ovat lapsen käyttäytymisoireet ja asiantuntijoiden havainnot, ei näyttö rikosasiassa riitä.

Lapsen kertomus

Lapsen kertomukseen kohdistuu myös laadullisia vaatimuksia sekä sisällön että tutkimusmenetelmien suhteen. Kertomusten arvioinnissa kiinnitetään huomiota samoihin luotettavuutta mittaaviin ominaisuuksiin, jotka todistajanpsykologisissa luotettavuuskriteereissä ovat keskeisiä. Näistä tärkeimpiä ovat kertomuksen yksityiskohtaisuus, sijoittuminen aikaan ja paikkaan, yksityiskohtien lisääntyminen muistelun myötä, kertomuksen ytimen pysyminen samana, omakohtaisuus ja liittyminen emootioihin, häpeän ja syyllisyyden tunteisiin. Erityisesti läheissuhteissa tapahtuneissa jutuissa huomiota kiinnitetään myös lapsen kertomuksesta

188

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

välittyvään tunnesuhteeseen vastaajaan, esimerkiksi kiintymyksen osoituksiin tekoon syyllistynyttä biologista vanhempaa kohtaan. Merkitystä annetaan lisäksi niille menetelmille, joilla lapsen kertomus on saatu. Tutkimusmenetelmiin sisältyvät virhelähteet heikentävät lapsen kertomuksen näyttöarvoa ja asianmukaisesti hankittu selvitys korottaa kertomuksen todistusarvoa.

Asiantuntijoiden rooli

Jutuissa asiantuntijatodistelulla oli keskeinen merkitys. Asiantuntijat antavat tuomioistuimelle keinot "lukea" lapsen kertomusta suhteessa lapsen ikätasoon, kykyprofiiliin ja persoonallisuuteen. Psykologeja ei tarvita niinkään kriteeripohdinnassa ja hypoteesien asettamisessa, vaan tuomioistuimen tiedontarpeessa lapsen muistia, havaintoja, kognitiivisia taitoja ja emotionaalista puolta koskevasta kokeellisesta, kliinisestä, yksilöpsykologisesta, sosiaalipsykologisesta ja lapsipsykiatrisesta tiedosta. Tämä asiantuntijatieto on välttämätöntä tuomioistuimen oman lapsen kertomuksen luotettavuuden arvioimiseksi.²³⁰ Asiantuntijat antavat siten kokemussäännön lapsen kertomuksen ja todistusteeman välisen suhteen arvioimiseen. Kirjallisuudessa esitettyyn huoleen siitä, että tuomioistuimet delegoisivat lapsen luotettavuuden arvioimisen asiantuntijoille ja tyytyisivät vain toistelemaan asiantuntijoiden lausuntoja tekemättä itse lapsen kertomuksen luotettavuusarviota, ei ainakaan tämän aineiston perusteella ole erityisemmin aihetta. Perusteluissa oli toki kerrottu asiantuntijan luotettavuusarviointi ja sen lopputulos. Siitä huolimatta valtaosassa juttuja oikeus päätyi tulokseen itsenäisesti ruotimalla seikkoja, joiden vuoksi lapsen kertomusta oli pidettävä luotettavana tai epäluotettavana. Lisäksi asiantuntijoiden lausumia tarkasteltiin kriittisesti arvioimalla tutkimuksen objektiivisuutta. Tapauksissa, joissa johtopäätös oli toinen kuin asiantuntijoilla, tuotiin esiin lapsen kuulemiseen liittyneet virheet ja virhetulkintojen mahdollisuudet sekä todettiin muun muassa, että diagnoosin näyttökynnys on matalammalla kuin rikosasiassa syyksi lukevan ratkaisun. Tapauksissa, joissa johtopäätös oli toinen kuin asiantuntijoilla, kävi myös ilmi, etteivät asiantuntijat kyenneet avaamaan oikeudelle lastenpsykiatrista kokemustietoa, miksi johtopäätöstä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä oli pidettävä "lastenpsykiatrisesti selvänä".

189

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Lapsen tavanneiden asiantuntijoiden lausumilla oli merkitystä jutuissa myös toisella tavalla. Lapsen videoitua kertomusta verrattiin lapsen asiantuntijalle muussa yhteydessä kertomaan. Mikäli se tai sen ydinkohdat olivat yhdenmukaisia oikeudelle esitetyn taltioidun kertomuksen kanssa, tämä vahvensi lapsen kertomuksen näyttöarvoa sen luotettavuutta osoittavana pysyvyytenä.

Lapsen oireet

Tällaisena apufaktana toimivat myös lapsen oireet. Näiden selvittämisessä asiantuntijatodistajilla oli myös erityinen merkitys. Tuomioistuimien tiedossa oli, että käyttäytymisoireista tai niiden puutteesta ei voida päätellä syytä eli lapsen joutumista hyväksikäytön kohteeksi, eikä liioin, että hyväksikäyttöä ei ole tapahtunut. Päättelyä oireista syihin ei siten voida tehdä eivätkä ne epäspesifisyyden vuoksi ole pääteeman todistusfakta.²³¹ Sen sijaan jossain määrin vaikutusta niillä on toisinpäin: oireita ja tietoa siitä, että oireita yleensä liittyy lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, voidaan käyttää näytön arvioinnissa aputosiseikkoina. Yksin ne eivät siis todista mitään, mutta voivat toimia päänäytön eli lapsen kertomuksen tukinäyttönä ja joko heikentää tai vahvistaa sen näyttöarvoa. Lapsen hyväksikäyttöä kuvaavan kertomuksen todistusarvoa vahvistaa, mikäli lapsella on todettu tähän yleensä liittyviä käyttäytymisoireita ja kertomuksen luotettavuutta taas heikentää, mikäli niitä ei ole.

Somaattiset merkit

Somaattisilla merkeillä on yleensä sama apufaktan merkitys kuin oireilla. Oireita harvemmin somaattisten merkkien puuttumista kuitenkaan tulkitaan kertomusta heikentäväksi apufaktaksi. Vaikka lapsessa ei ole fyysisiä merkkejä hyväksikäytöstä, ei tästä päätellä, ettei hyväksikäyttöä olisi tapahtunut, eikä lapsen hyväksikäyttöä kuvaavan kertomuksen näyttöarvoa heikennä somaattisten vammojen puuttuminen. Eräissä jokseenkin harvinaisissa tapauksissa somaattiset merkit voivat todistusoikeudellisesti toimia myös todistusfaktana (siemennestelöydös, nuoren raskaus, sukupuoliteitse tarttuva sairaus).

Kertomuksen yksityiskohdat

Useat tapaukset osoittivat sen, miten oleellista esitutkinnassa on mahdollisuuksien mukaan todentaa lapsen kuvaamia yksityiskohtia. Lapsen kertomuksessa saattaa olla piirteitä, jotka aikuisen näkökulmasta voivat olla vähemmän järkeviä ja viitata kertomuksen epäuskottavuuteen, vaikka se olisi vain lapsen tapa ilmaista

190

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

hänelle käsittämätöntä kokemusta. Kirjallisuudessa viitataan tapauksiin, joissa sittemmin epäillyn tunnustamisen tai löytyneen kuvamateriaalin perusteella lapsen uskomattomiksi leimatuille kertomuksille löytyi ymmärrettävä selitys.²³² Kootusti voi todeta, ettei tuomioistuimilla ollut vaikeuksia ottaa vastaan asianmukaisesti toimitettua tutkintaa ja jaotella todisteiden todistusoikeudellista merkitystä.

Vaihtoehtoiset selitykset

Päätösten heikkoutena oli kuitenkin se, että niissä keskityttiin päähypoteesin verifiointiin tai falsifiointiin, mutta vaihtoehtoisia selityksiä ei liiemmin tarkasteltu. Tavallisimmin perusteluissa lapsen luotettavuuden vastapunnuksena suljettiin pois mahdollisuus kertomuksen epäluotettavuudesta ja todettiin, ettei lapsi valehdellut. Samoin saatettiin ottaa kantaa lapsen todellisuudentajuun siinä mielessä, että lapsen mielikuvitukseen perustuva tarina suljettiin kertomuksen yksityiskohdilla pois. Ratkaisunteon ajatteluprosessissa annetaan joka tapauksessa sisältöä järkevän epäilyn poissulkemiselle käymällä jutussa läpi esiin tulleet muutkin päähypoteesin vaihtoehdot. Tässä mielessä tuomioistuimet voisivat kehittää perustelukulttuuriaan ja kommunikoida avoimemmin perusteluja lukijalle.

Videoitu kertomus vs. kertomus oikeudessa

Korkeampi näyttökynnys

Oikeuskirjallisuudessa on esitetty huoli siitä, että tapauksissa, joissa lapsen kertomus on videoitu, näytön arviointi olisi käytännössä tiukempaa verrattuna tapauksiin, joissa asianomistajaa kuullaan oikeudessa henkilökohtaisesti. On arveltu, että lapsen videoitu "staattinen" kertomus ei ole prosessuaalisesti tasavahva suhteessa oikeudessa läsnä olevan vastaajan tilanteeseen reagoivaan "dynaamiseen" kertomukseen ja lapsen videoitu kertomus edellyttää enemmän tukinäyttöä kuin kuuleminen välittömän kuulemisen tilanteessa edellyttäisi. Käytännössä tämä käy ilmi esimerkiksi siinä, että videoitua lapsen kertomusta peilataan luotettavuuskriteereihin ja arvioidaan sen ikätasoisuutta, pysyvyyttä ja johdonmukaisuutta kun taas vastaavaa arviointia ei tehdä tilanteissa, joissa asianomistajaa kuullaan henkilökohtaisesti oikeudessa.²³³ Tämä tarkoittaisi, että näyttökynnys asetettaisiin korkeammalle tapauksissa, joissa lapsen kertomus esitetään oikeu-

191

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

delle välillisesti esitutkintatallenteena verrattuna tilanteisiin, joissa asianomistajaa kuullaan oikeudessa välittömästi. Toisaalla on arveltu, että näyttökynnys jutuissa on liian matalalla.

Lain säännösten esitöissä ei ole kannanottoa lapsen videoidun kertomuksen todistusarvoon, vaan on vain todettu, että kuultaessa lasta henkilökohtaisesti pääkäsittelyssä ja käydessä niin, ettei lapsi kykene siellä kertomaan yhtä luotettavasti kuin videoidussa esitutkinnassa, voi lapsen ensimmäiseksi antama kertomus olla luotettavin.²³⁴ Etäkuulemisen harkinnassa on sen sijaan korostettu keskeisenä kuulemistavan valinnan kriteerinä sitä, kuinka luotettavasti kertomusta voidaan etäkuulemisena arvioida. Lisäksi on todettu, että lapsen kuulemiseksi oikeudella tulee olla useampia vaihtoehtoja, koska tällä voi olla hyvin ratkaiseva merkitys.²³⁵ EIT on lapsen seksuaalisen hyväksikäytön jutuissa käytettäessä todistelussa sellaisia menetelmiä, joissa epäillyn oikeuksia on rajoitettu ja henkilöä ei kuulla henkilökohtaisesti pääkäsittelyssä, todennut, että näytön arvioinnin tulee tapahtua erityisellä varovaisuudella (S.N. v. Ruotsi, 2002). Olisi sinänsä ristiriitaista, jos kehitettäessä prosessioikeudellista lainsäädäntöä sopeutuvaksi lasten ja muiden heikkojen ryhmään kuuluvien erityskohteluun näin saadulle oikeudenkäyntiaineistolle samalla määriteltäisiin jo lähtökohtaisesti heikompi todistusarvo, vaikka todistajanpsykologinen tutkimus osoittaa lapsen asianmukaisella kuulustelutekniikalla kykenevän omalla ikätasoisella tavallaan kertomaan tapahtumista luotettavasti.²³⁶ Tällainen lähtökohta merkitsisi itse asiassa haavoittuvien ryhmän kaksinkertaista marginalisointia: Ensinnäkin he jo muista riippuvaisuuden vuoksi ovat alttiimpia joutumaan kaltoinkohtelun kohteeksi. Mikäli heidän heikko asemansa kertautuisi vielä oikeudenkäynnissä määriteltynä todistusharkinnan sääntönä, se merkitsisi, että lapsille ja muille haavoittuville annettaisiin lapsen ominaisuuden ja kykyjen vähemmyyden vuoksi muita ryhmiä heikompi oikeussuoja.

Toisaalta voidaan sanoa, että tapauksissa, joissa syytetylle ei ole annettu vastakuulustelun oikeutta ja näyttö perustuu ensisijaisesti lapsen kertomukseen, näyttökynnys on ollut normaalia alempi. EIT:n käytännön mukaan pääasiallisesti sellaiseen aineis-

192

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

toon ei langettavaa ratkaisua saa perustaa. Tätä ei pidä tulkita siten, että näihin ryhmiin kohdistuviksi epäillyissä rikoksissa näyttökynnystä tulisi alentaa tai korottaa. Henkilötodisteiden arviointi on aina vaikeaa ja vielä pulmallisempaa se on, kun todistajana on lapsi, joka ei osaa ilmaista itseään aikusen tapaan. Näytön asianmukaisen arvioinnin edellytys on, että sen vastaanottamisessa on toteutunut niin pää- kuin vastakuulustelu. Henkilötodisteiden arvioinnin tulee aina tapahtua erityisellä varovaisuudella perusteellisen punninnan jälkeen.

Oikeustapausaineisto

Tapausaineistossa jutuissa, joissa lasten kertomukset oli videoitu, syytteitä hylättiin 14,2 %:ssa. Jutuissa, joissa asianomistajia kuultiin henkilökohtaisesti, hylkäysprosentti oli jopa hiukan suurempi, 14,6. Tämä tulos ei olisi omiaan vahvistamaan huolta ainakaan siitä, että videointi alentaisi näyttökynnystä. Toisaalta määrälliset vertailut eivät näin pienissä aineistoissa oikeuta laajempiin johtopäätöksiin. Arvioinnin tapaa voidaan sen sijaan perustellummin verrata sisällöllisesti. Hyvä vertailukohde on korkeimman oikeuden lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapaus 1993:95, jossa asianomistaja oli kuultu henkilökohtaisesti käräjäoikeudessa ja korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä. Tapauksessa käräjäoikeus ja hovioikeus hylkäsivät syytteen toteen näyttämättömänä. Korkein oikeus taas päätyi langettavaan lopputulokseen. Asianomistaja oli häntä henkilökohtaisesti käräjäoikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa kuultaessa 16–17-vuotias.

Jutussa X tuomittiin korkeimman oikeuden päätöksellä rangaistukseen (jatketusta) lapseen kohdistuneesta haureudesta. Hän oli kevään 1984 ja syksyn 1987 välisenä aikana noin 40 kertaa harjoittanut silloisen aviopuolisonsa vuonna 1975 syntyneen neljäätoista vuotta nuoremman tyttären A:n kanssa sukupuoliyhteyteen rinnastettavaa haureutta. Näytön arvioinnissa todettiin seuraavaa: Puolisoiden välillä oli vuoden 1987 aikana ilmennyt ongelmia. Lisäksi X:n ja A:n väliset suhteet olivat vaikeutuneet eikä A halunnut palata kotiin vietettyään kesälomaa äitinsä vanhempien luona. Näistä syistä perhe oli käynyt kasvatus- ja perheneuvolassa jo heinäkuussa 1987. Seuraava käynti oli sovittu tapahtuvaksi 28.10.1987. Edellisenä päivänä A kirjoitti äidilleen kirjeen, jossa hän kertoi X:n teoista ja pyysi äitiä puhumaan asiasta neuvolassa. A kirjoitti myös, ettei hän voinut puhua asiasta, koska häntä hävetti. Kirjeen A piilotti paikkaan, josta hän tiesi äitinsä sen varmasti löytävän.

Äidin jätettyä kirjeen 28.10.1987 neuvolaan A keskusteli asiasta perheneuvolan psykologin kanssa. Psykologia kuultiin sittemmin todistajana.

193

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

A oli kertonut todistajalle, kuten lapsi kertoo. Hänen oli ollut hyvin vaikea kertoa tapahtuneesta ja hän oli ollut häpeissään. Psykologin mielestä A:n tapa kertoa asiasta ja hänen kirjoittamansa kirjeen ulkoasu osoittivat, ettei hän ollut keksinyt asiaa.

A:a kuulusteltiin esitutkinnassa 16.5.1989, 27.10.1989 ja 8.3.1990. Hän kertoi asiasta yksityiskohtaisesti ja pääpiirteittäin samalla tavoin kuin psykologille. Kihlakunnanoikeuden istunnossa 20.9.1990 ja 6.3.1991 hän vakuutti esitutkinnassa antamiensa kertomusten pitävän paikkansa. A kertoi tapausten toistuneen noin kuukauden väliajoin. Myös korkeimmassa oikeudessa A kertoi samalla tavalla kuin aikaisemmin. X kiisti syytteen väittäen puolisonsa keksineen jutun ja kirjoittaneen edellä mainitun kirjeen yhdessä A:n kanssa avioerossa odotettavissa ollutta puolisoiden yhteisen lapsen huoltajuusriitaa silmällä pitäen. Lääketieteellistä selvitystä asiassa ei esitetty. Syytteessä kerrottujen tekojen laadun vuoksi oli kuitenkin ilmeistä, ettei ainakaan ruumiillisia vammoja olisi ollutkaan todettavissa. Niitä koskevan selvityksen puuttumisella ei siten ollut merkitystä. Todistajia, joilla olisi ollut välittömiä havaintoja syytteessä kerrotuista tapahtumista, ei ollut. Juttu oli siten ratkaistava muun kertyneen näytön, lähinnä asianosaisten kertomusten perusteella.

A:n kertomuksen merkitystä arvioidessaan korkein oikeus totesi, että neuvolassa oli 28.10.1987 tarkoitus käsitellä A:lla perheessä olleita vaikeuksia. A:n 27.10.1987 kirjoittama kirje, jossa hän ensimmäisen kerran kertoi syytteen perusteena olevista tapahtumista, oli sen sisällön mukaan tarkoitettu saatettavaksi perheneuvolan tietoon. Kirjeen kirjoittamisen ajankohta, sen ilmeisen pikaisesti kirjoitettu sisältö, viimeistelemätön ulkoasu ja toimittamistapa olivat omiaan synnyttämään käsityksen, että A:lla oli pakonomainen tarve kertoa asiasta ja että hän oli nähnyt neuvolakäynnin antavan mahdollisuuden tähän. Korkein oikeus katsoi, että mainittujen seikkojen perusteella kirje sellaisenaan tuki vahvasti A:n kertomusta. Neuvolassa A kertoi asiasta yksityiskohtaisemmin. A oli 12-vuotias ja siten jo sen ikäinen, että pystyi puhumaan asiasta. Hän osasi kertoa siten, että kertomuksen sisältö ei jäänyt epäselväksi ja tulkinnanvaraiseksi. Neuvolapsykologi ei asiantuntijana epäillyt A:n kertomuksen paikkansapitävyyttä. Tämän jälkeen A oli johdonmukaisesti pysynyt kertomuksessaan ja esittänyt sen uskottavalla tavalla myös korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä. Asiassa ei ilmennyt sellaisia seikkoja, jotka osoittaisivat tai antaisivat aiheen epäillä, että A valehtelisi. A ei tehnyt asiasta julkista eikä puhunut siitä yleisesti. Hänen ei näytetty aikaisemmin joutuneen hyväksikäytön kohteeksi. Väite, että A olisi omasta aloitteesta tai äitinsä kehotuksesta valehdellut avioeroa tai sen yhteydessä käytävää pikkuveljen huoltajuutta koskevaa riitaa varten, ei ollut uskottava, koska syksyllä 1987 tapahtuneen kirjeen kirjoittamisen jälkeen avioliitto jatkui vielä puolentoista vuoden ajan. Muutoinkaan ei ollut pääteltävissä, että A olisi tietoisesti halunnut vahingoittaa X:ää. X:n oikeudessa kuulustuttamat todistajat eivät kertoneet sellaisista seikoista, jotka osoittaisivat A:n kertomuksen vääräksi tai edes horjuttaisivat sen uskottavuutta. Kaikki esiin tulleet seikat huomioon ottaen korkein oikeus piti A:n kertomusta luotettavana. Kokonaisuutena arvioituna jutussa esitetty selvitys tuki syytettä riittävällä varmuudella.

194

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Korkein oikeus arvioidessaan asianomistajan kertomuksen luotettavuutta otti kantaa kertomuksen syntyhistoriaan, esittämistapaan ja pysyvyyteen eri tilanteissa. Merkitystä kertomuksen luotettavuuden arvioinnissa annettiin myös asiantuntijan näkemykselle kertomuksen ikätasoisuudesta ja siitä, että se asiantuntijan arvion mukaan oli todenperäinen. Lapsen kirjoittamalla kirjeellä oli keskeinen merkitys apufaktana vahventamassa kertomuksen uskottavuutta. Jutussa kirje joutui myös erillisen todistelun kohteeksi, sillä vastaajan väitteen mukaan se ei ollut aito, vaan kirjoitettu lapsen äidin aloitteesta pohjustamaan huoltoriidan ratkaisua. Vastaajan väite kirjoitustilanteesta ja sen motivaatiosta nosti samalla esiin päähypoteesille vaihtoehtoisen selitysvaihtoehdon, että seksuaalisen hyväksikäytön syytös olisi tekaistu ja esitetty avioeron varalta. Korkein oikeus tutki ensinnäkin kirjeen alkuperään liittyvät väitteet, jotka kumoutuivat kirjeen kirjoittamisen ajankohdalla, sisällöllä, ulkoasulla ja toimitustavalla. Nämä kaikki oikeuden mukaan osoittivat tytön pakonomaista tarvetta kertoa asiasta hänen nähdessään siihen neuvolakäynnillä mahdollisuuden.

Oikeus tutki lisäksi seikkoja, jotka olisivat voineet heikentää kertomuksen luotettavuutta. Näitä olisivat olleet tapauksen tekeminen julkiseksi tai lapsen aikaisempi hyväksikäytetyksi joutuminen. Tällaisia ei jutussa ilmennyt. Edelleen korkein oikeus sulki pois jutussa esiin nousseet vastahypoteesit hyväksikäyttöepäilyn herättämisestä huoltajuusoikeudenkäyntiä varten. Väite kumoutui puolisoiden avioliiton jatkumisella vielä pitkään kirjeen kirjoittamisen ja hyväksikäytön paljastamisen jälkeen. Lapsen koston tai vahingoittamisen tahto taas kumoutui, koska niitä ei tukenut jutussa mikään seikka. Korkeimman oikeuden argumentointi kokonaisuudessaan osoittaa vastaavaa lähestymistapaa ja näyttökynnystä kuin mikä tapausaineistossa oli havaittavissa jutuissa, joissa lapsen kertomus otettiin vastaan videointina.

195

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

8.5 Rangaistuskäytäntö

Sen jälkeen kun tuomioistuin on todennut rikoksen tulleen näytetyksi toteen ja tehnyt ratkaisunsa tekoon sovellettavasta tunnusmerkistöstä ja sen törkeysasteesta, seuraa päätös rangaistuksen lajista ja määrästä. Rangaistus määrätään rikossäännöksestä ilmenevän asteikon rajoissa. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön perustunnusmerkistön mukainen asteikko on vankeuden rangaistuslajin minimi 14 päivää vankeutta ja maksimi vankeutta 4 vuotta, törkeissä tekomuodoissa vuodesta kymmeneen vuotta vankeutta.

8.5.1 Rangaistuksen mittaaminen

Rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään tekijän syyllisyyteen. Mittaamisen johtavat periaatteet ovat yhdenvertaisuus ja suhteellisuus.²³⁷ Yhdenvertaisuutta toteuttaa normaalirangaistusajattelu, jossa päätöksenteolle haetaan kiintopiste vallitsevasta oikeuskäytännöstä. Mittaaminen tapahtuu vertaamalla ratkaistavana olevaa tapausta rikoksen tyyppitapaukseen. Rangaistus sovitetaan suhteessa "normaalirikokseen" ja siihen, miten tapaus vastaa tyyppitilannetta tai eroaa siitä joko lievempään tai törkeämpään suuntaan. Suhteellisuusperiaate taas ilmenee siinä, että rikoksen ja rangaistuksen välistä oikeudenmukaista suhdetta vahvistettaessa kiinnitetään huomiota rikoksen vahingollisuuteen, vaarallisuuteen ja vaikuttimiin sekä tekijän syyllisyyteen. Vahinkoa ja vaaraa arvioitaessa otetaan huomioon ne vahingot, joiden torjumiseksi tunnusmerkistö on säädetty. Teon vaarallisuutta ja vahingollisuutta ilmentävät tekotapaan liittyvät teon kesto, tekijän asema, uhrin avuttomuus ja haavoittuvuus sekä teon raakuus ja julmuus.

8.5.2 Rangaistuksen kohtuullistaminen

Kohtuullistamisperiaatteet

Rangaistuksen kohtuullistamisen perusteita vaaditaan sovellettaviksi lapsiin kohdistuneissa seksuaalirikoksissa usein. Kohtuullis-

196

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tamisperusteita ovat 1) tekijälle rikoksesta johtunut tai hänelle tuomiosta aiheutuva muu seuraus, 2) tekijän korkea ikä, heikko terveydentila tai muut henkilökohtaiset olot sekä 3) rikoksen tekemisestä kulunut pitkä aika. Rangaistuksia voidaan kohtuullistaa, jos vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi näistä syistä kohtuuttomaan lopputulokseen. Rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan hallituksen esityksen mukaan kohtuullistaminen on tarkoitettu nimenomaan poikkeussäännökseksi. Sitä sovelletaan tilanteissa, jotka poikkeavat rikoslajin normaalitapauksesta. Rikokseen normaalisti kuuluva lisäseuraamus, esimerkiksi rikoksen uutisoiminen ja sitä kohtaan osoitettu paheksunta tai rikokselle tyypilliset korvaukset, ei oikeuta kohtuullistamiseen. Perusteeksi lyhentää rangaistusta kohtuusperusteella on todettu vastaajan ikä, rikoksesta kulunut pitkä aika ja se, että teko tulee ilmi vanhentumisen kynnyksellä. Tällöinkin edellytyksenä on, että vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen.²³⁸

Kohtuullistaminen ajan perusteella

Lapseen kohdistuvissa seksuaalirikoksissa on tavallista, että tapaukset paljastuvat myöhään usein lähellä perustunnusmerkistön vanhentumista. Rikoksesta kulunut aika ja sen mahdollinen rangaistusta kohtuullistuttava vaikutus on näissä rikoksissa ongelmallinen. Lainsäätäjä on antanut viestin kohtuullistamisperusteen kyseenalaisuudesta tällä perusteella pidentämällä lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten vanhentumisaikaa tämän tyypillisen piirteen vuoksi niin, että syyteoikeus vuoden 2005 jälkeen tapahtuneissa teoissa vanhenee aikaisintaan uhrin täyttäessä 28 vuotta. Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rikosvastuun toteuttamiseksi kohtuullistamiseen ajan kulumisen perusteella on siten suhtauduttava jossain määrin toisin kuin muissa rikoksissa.

8.5.3 Ehdollinen ja ehdoton rangaistus

Kahden vuoden yläraja

Osa rangaistuksen lajin valintaa on harkinta ehdollisen ja ehdottoman rangaistuksen välillä. Enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Kahden

197

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

vuoden ylärajaa lähestyvissä rangaistuksissa rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevassa hallituksen esityksessä todetaan oletuksen kääntyvän rangaistuksen ehdottomuuden puolelle. Näissä tilanteissa ehdollisen rangaistuksen tueksi täytyy löytyä erityiset syyt.²³⁹

Rangaistuksen normaalivyöhyke

Yhdenvertaisuusperiaatteen toteuttamiseksi rangaistuksen mittaamisessa lainkäyttäjä siis etsii oikeuskäytännön rangaistuksen tyyppi- tai normaalivyöhykettä. Tavallisimmin tämä ilmenee rangaistustilastoista. Rangaistuskäytäntöjä selvitettäessä on tuomittujen seuraamusten havaittu yleensä liikkuvan asteikon keskivaiheen alapuolella. Asteikon käytetyin osa on ensimmäinen neljännes.²⁴⁰ Tilastokeskuksen mukaan vuodelta 2004 keskimääräinen rangaistus lapsen seksuaalisen hyväksikäytön perustunnusmerkistön mukaisesta teosta oli 7,6 kuukautta vankeutta. Ehdottomana tuomitun vankeusrangaistuksen keskimäärä oli 12 kuukautta. Perustunnusmerkistön mukaisissa tapauksissa tuomittiin enimmäkseen ehdollisia rangaistuksia, jolloin keskimääräinen rangaistus oli 7 kuukautta. Törkeässä lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä keskimääräinen vankeusrangaistus oli 35,1 kuukautta (2 vuotta 11 kuukautta). Ehdottoman vankeusrangaistuksen keskimäärä oli 37,1 kuukautta (3 vuotta 1 kuukausi) ja ehdolliseen vankeuteen johtaneen parin tapauksen kohdalla 11 kuukautta (vaikka rangaistusasteikon minimi on vuosi vankeutta). Rangaistusten tilastolliset keskimäärät asettuivat selkeästi asteikon keskivaiheen alapuolelle.²⁴¹

Tapauksen erityispiirteet

Seuraava lainkäyttäjän tehtävä on verrata kyseessä olevan tapauksen erityispiirteitä kuviteltuun keskimääräiseen rikostyypin normaalitapaukseen. Ongelmana seksuaalirikoksissa tapausten salaisuuden vuoksi on rikoksen tyyppitapauksen yksilöiminen. Useissa aineiston jutuissa oikeus totesikin, ettei sillä ollut tiedossa vakiintunutta oikeuskäytäntöä, johon nojautumalla rangaistusseuraamus voitaisiin perustella. Korkeimman oikeuden lapsiin kohdistuneiden rikosten tapauksista ei ole myöskään saatavissa varsinaista mittaamisohjetta, sillä muutoksenhakuasetelma ja esitetyt vaatimukset ovat jutuissa rajanneet avointa harkintatilannetta.

198

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Esimerkkinä tästä on korkeimman oikeuden tapaus 2002:52, jossa otettiin kantaa vain rangaistuksen ehdollisuuteen törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa asiassa.

Jutussa asianomistajan biologinen isä oli viiden vuoden ajan kohdistanut 6–11-vuotiaaseen tyttäreensä sukupuoliyhteyteen verrattavissa olevaa haureutta. Lapsi oli isänsä pyynnöstä hieronut käsin ja suullaan isänsä sukuelintä. Vastaaja oli kosketellut omalla sukuelimellään lapsen sukuelintä niin, että tämän hymenrengas oli repeytynyt. Lapsi oli joutunut pitkälliseen lastenpsykiatriseen hoitoon. Käräjäoikeus ja hovioikeus tuomitsivat rikoksesta 1 vuoden 8 kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen.

Korkeimman oikeuden mukaan teon törkeys edellytti ehdotonta vankeusrangaistusta. Perusteena oli vastaajan syyllistyminen 6-vuotiaan tyttärensä seksuaaliseen hyväksikäyttöön usean vuoden ajan. Hän oli väärinkäyttänyt huollossaan olevan puolustuskyvyttömän lapsen riippuvaista asemaa ja luottamusta vanhempaansa. Rikoksen vakavuutta lisäsi se, että vastaaja tiesi tekoon ryhtyessään tyttärensä jo joutuneen toisen henkilön seksuaalirikoksen uhriksi. Seuraamusta harkittaessa oli otettava huomioon lapsen mielenterveydelle aiheutunut vakava vahinko, jota kuvasi sen vaatima pitkäaikainen hoito. Vastaajan syyksi luetun teon rikostutkinnan ja oikeuskäsittelyn vaatimaa aikaa ei voitu pitää kohtuuttoman pitkänä eikä ajan kuluminen ollut rangaistuksen ehdollisuutta puoltava seikka. Seuraamukset eivät teon moitittavuuteen nähden johtaneet kokonaisuudessaan kohtuuttomaan lopputulokseen.

Päätöksestä ei voi tehdä johtopäätöksiä muusta kuin tapauksen otsikkoasiasta: rangaistuksen ehdollisuudesta, sillä vain tästä oli kysymys korkeimmassa oikeudessa. Jutussa rangaistustaso jäi selkeästi alle törkeistä teoista tuomittujen rangaistusten tilastollisenkin 3 vuoden 1 kuukauden keskipituuden. Mitään seikkoja, jotka olisivat jutussa jotenkin selittäneet tapauksen keskimääräistä lievempää seuraamusta, ei ilmennyt. Korkeimman oikeuden oikeuskäytännölle antama viesti on se tilastojenkin vahvistama seikka, että törkeissä tekomuodoissa pääsääntöinen rangaistus on ehdoton seuraamus ja tätä lähtökohtaa ei jutussa käännä ehdollisuuden puolelle rikoksen paljastuminen kahdeksan vuotta ensimmäisen ja kolme vuotta viimeisen osateon jälkeen.

199

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

8.5.4 Rangaistusten pituudet ja tyypilliset piirteet

Kolme normaalivyöhykettä

Tapausaineistossa tuomitun rangaistuksen perusteella hahmottuu kolme "normaalivyöhykettä": Lievimmässä luokassa tuomiot olivat enintään 11 kuukautta vankeutta, keskikategoriassa 1 vuodesta 3 vuoden 6 kuukauden rangaistuksiin ja korkean rangaistustason luokassa 4 vuodesta aina 10 vuoden maksimiin.

Lievimmän tapausluokan piirteet

Lievimmässä tapausluokassa 11 kuukautta tai sen alle oli luonnollisesti kysymys perustunnusmerkistön mukaisista rikoksista. Tyypillisiä piirteitä tapauksissa olivat teon kertaluontoisuus ja se, että tekijä saattoi olla lapselle aikaisemmin tuntematon henkilö tai muutoin henkilö, josta lapsi ei ollut varsinaisesti riippuvainen. Teot olivat lähinnä "koskettamatta" tapahtuneita, joissa seksuaalitekona olivat seksuaaliviritteiset viestit lapselle, pornofilmin näyttäminen tai tekijän sukuelinten paljastaminen ja masturbointi lapsen seurassa. Lapsen vartaloon kajoamista tässä tapausluokassa ei varsinaisesti ollut ainakaan niin, että se olisi edennyt lapsen paljastettujen sukuelinten kosketteluun. Niissä tapauksissa, joissa oli kysymys sukupuoliyhteydestä, kyse oli seurustelusuhteista ja rikosoikeudellisesti sen harkitsemisesta, oliko ikäeron perusteella kyse lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vai samassa kehitysvaiheessa olevien seurustelusta. Seuraavassa esimerkkejä tästä tapausryhmästä:

Käo/HO│Lapsen ikä │Teko │Suhde │Tm. │Rangaistus

──────┼───────────┼────────────────────┼──────────────────┼──────────────────┼───────────

HO │2 lasta │Tekijän itsetyydy- │Naapuri │Lapsen seks. hy- │6 kk., eh-

│9 ja 10 v. │tys lasten seuras- │ │väksikäyttö │dollinen

│ │sa │ │ │

──────┼───────────┼────────────────────┼──────────────────┼──────────────────┼───────────

HO │11 v. │Seksuaaliviritteiset│Nettituttu │Lapsen seks. hy- │3 kk., eh-

│ │tekstiviestit │ │väksikäyttö │dollinen

──────┼───────────┼────────────────────┼──────────────────┼──────────────────┼───────────

HO │9v │Pornofilmin näyttä- │Biologinen van- │Lapsen seks. hy- │3 kk., eh-

│ │minen │hempi │väksikäyttö │dollinen

──────┼───────────┼────────────────────┼──────────────────┼──────────────────┼───────────

HO │14 v. │Puhelinsoitot, eh- │Perhetuttu │Lapsen seks. hy- │45 pv., eh-

│ │dottelu │ │väksikäytön yritys│dollinen

──────┼───────────┼────────────────────┼──────────────────┼──────────────────┼───────────

Käo │13–15 v. │Sukupuoliyhteys │Seurustelukump- │Lapsen seks. hy- │6 kk., eh-

│ │ │pani │väksikäyttö │dollinen

──────┼───────────┼────────────────────┼──────────────────┼──────────────────┼───────────

HO │2 lasta 10–│Lasten sukuelinten │Harrastusten oh- │Lapsen seks. hy- │7 kk., eh-

│11 v. │koskettelu │jaaja │väksikäyttö │doton

──────┼───────────┼────────────────────┼──────────────────┼──────────────────┼───────────

HO │12 v. │Lapsen houkutte- │Ei lapselle aikai-│Lapsen seks. hy- │9 kk., eh-

│ │lu asuntoon, varta- │semmin tuttu │väksikäyttö │doton

│ │lon koskettelu │ │ │

│ │vaatteiden päältä │ │ │

──────┼───────────┼────────────────────┼──────────────────┼──────────────────┼───────────

HO │2 lasta 15 │Halailu, vartalon │Työnantaja │Sukupuolisiveell- │10 kk., eh-

│v. │koskettelu, yritys │ │lisyyttä loukkaava│doton

│ │riisua, pakaroiden │ │käyttäytyminen │

│ │puristelu, käden │ │lasta kohtaan │

│ │työntäminen hou- │ │ │

│ │suihin ym. │ │ │

Tässä ryhmässä rangaistukset määrättiin pääasiallisesti ehdollisina. Tyypillinen perustelu ehdollisuudelle oli, ettei vastaajalla ollut aikaisempaa rikostaustaa.

Lievimmän tapausluokan rangaistukset

Tapauksissa, joissa vastaajan alle vuoden vankeusrangaistus määrättiin ehdottomaksi, tekoon sisältyi enemmän moitittavia elementtejä. Tällaisia olivat lapsen vartalon koskettelu, vapauden rajoittaminen tai aseman hyväksikäyttö sekä seurauksina lapselle aiheutuneet psyykkiset seuraukset. Rangaistuksen ehdottomuus näissä tapauksissa perusteltiin seuraavasti:

1) Rikokset kohdistuivat lapsiin. Vastaaja oli toisen asianomistajan kohdalla vielä toistanut rikoksen. Oikeus katsoi, että rikoksista ilmenevä syyllisyys edellytti rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Tuomitun 7 kuukauden vankeusrangaistuksen sijasta määrättiin 180 tuntia yhdyskuntapalvelua.

2) Jutussa vastaajan syyksi luettiin 12-vuotiaan hyväksikäyttö, joka tapahtui lapsen houkuttelemisena asuntoon, seksuaalisina puheina ja yrityksenä riisua lapsi. Vastaaja ja lapsi eivät tunteneet entuudestaan toisiaan. Ehdottomuuden syyksi todettiin, että kysymys oli vakavasta rikoksesta, joka oli huomattavasti järkyttänyt vielä viisi kuukautta tapahtuman jälkeen sairaalahoidossa olleen A:n psyykkistä terveyttä. Rikoksen vakavuus, vastaajan syyllisyys ja hänen aikaisempi toisentyyppinen rikollisuutensa vaati vankeusrangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Tuomittu rangaistus oli 8 kuukautta.

Tapaus, joka olisi tekotapansa mukaan kuulunut pikemminkin seuraavaan luokkaan, on korkeimman oikeuden juttu 2005:53. Oikeus tuomitessaan vastaajan perustunnusmerkistön mukaisesta rikoksesta otti samalla kantaa sekä rangaistuksen määrään että sen ehdollisuuteen.

Jutussa korkein oikeus luki syyksi 1.5.1995–kesän 1999 välisenä aikana tehdyn lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vastaajan käyttäessä hyväkseen 9–14-vuotiasta vaimonsa veljentytärtä. Vastaaja oli laittanut lapsen

200

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

käden ainakin kerran alushousujensa sisään jäykistynyttä sukupuolielintään vasten ja kosketellut lapsen vartaloa muun muassa rinnoista ja pakaroista, työntänyt kätensä lapsen alushousujen sisään sukupuolielimen seudulle sekä lähennellyt seksuaalisesti lasta halaamalla ja suutelemalla. Oikeus katsoi rikoksen vahingollisuuden ja vaarallisuuden sekä siitä ilmenevän vastaajan syyllisyyden huomioon ottaen oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi 8 kuukautta vankeutta. Rangaistuksen ehdollisuutta puoltavana seikkana oli, ettei vastaajaa ollut aikaisemmin rangaistu. Hänen rikokseensa ei sisältynyt niin vakavia piirteitä, että rangaistus olisi ensikertaisuudesta huolimatta tullut määrätä ehdottomana. Rangaistus määrättiin siten ehdolliseksi.

Edellä esitellyn tapauksen mittaaminen poikkesi jossain määrin ali- ja hovioikeuksien mittaamiskäytännöstä lievempään suuntaan: tapausaineiston yleislinjaa olisi vastannut, jos teosta olisi langetettu lähempänä vuotta oleva rangaistus ja se olisi määrätty ehdottomaksi. Korkeimman oikeuden jäsenen eriävässä lausunnossa rangaistus olisikin määrätty ehdottomana.

Keskimmäisen tapausluokan piirteet

Seuraavassa laajemmassa tapauskategoriassa tuomittiin 1 vuoden–3 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistuksia. Tähän tapausluokkaan sisältyi sangen "sekalainen kokoelma" sekä perustunnusmerkistön mukaisia että törkeäksi luokiteltuja rikoksia, joissa mittaaminen ei vaikuttanut aivan yhteismitalliselta. Rikoksille oli tyypillistä, että ne olivat jatkuneet yleensä pidemmän aikaa, teot etenivät muunlaisesta lähentelystä lapsen sukuelinten kosketteluihin ja jopa sukupuoliyhteyteen. Tekijänä oli lapsen luottamusta nauttiva lähipiirin sukulainen, perheystävä, lapsen vanhemman asuinkumppani tai biologinen vanhempi. Seuraavassa esimerkkejä tästä tapausryhmästä:

Käo/HO│Lapsen ikä │Teko │Suhde │Tm. │Rangaistus

──────┼───────────┼──────────────────┼──────────────────┼──────────────────┼───────────

Käo │4 v. │Lapsen sukuelin- │Biologinen van- │Lapsen seks. hy- │1 v. 6 kk.,

│ │ten koskettelu │hempi │väksikäyttö │ehdollinen

──────┼───────────┼──────────────────┼──────────────────┼──────────────────┼───────────

HO │7 v. │Sukupuoliyhteys, │Perheystävä │Lapseen kohd. │2 v. 4 kk.,

│ │lapsen sukuelin- │ │haureus │ehdoton

│ │ten koskettelu ja │ │ │

│ │esineiden työntä- │ │ │

│ │minen lapsen su- │ │ │

│ │kuelimeen │ │ │

──────┼───────────┼──────────────────┼──────────────────┼──────────────────┼───────────

HO │11 v. │Sukupuoliyhteys │Harrastusten oh- │Törkeä lapsen │3 v. 6 kk.,

│ │ │jaaja │seks. hy- │ehdoton

│ │ │ │väksikäyttö │

──────┼───────────┼──────────────────┼──────────────────┼──────────────────┼───────────

HO │3 lasta 4– │Lasten sukuelinten│Perhetuttu │Lapsen seks. hy- │1 v. 8 kk.,

│11 v. │koskettelu ja hie-│ │väksikäyttö │ehdoton

│ │rominen │ │ │

──────┼───────────┼──────────────────┼──────────────────┼──────────────────┼───────────

HO │5 v. │Sukuelinten sor │Lapsen hoidosta │Lapseen kohd. │1 v. 9 kk.,

│ │meilu, lapsen pyy-│vastannut henkilö │haureus │ehdoton

│ │täminen koskette- │ │ │

│ │lemaan vjan su- │ │ │

│ │kuelintä │ │ │

──────┼───────────┼──────────────────┼──────────────────┼──────────────────┼───────────

HO │4 lasta 6–9│Lasten sukuelinten│Biologinen van- │Törkeä lapsen │3 v. 8 kk.,

│v. │koskettelu, sor- │hempi ja perhetut-│seks. hyväksikäyt-│ehdoton

│ │men työntäminen │tu │tö (3 kpl), lapsen│

│ │lapsen sukueli- │ │seks. hyväksikäyt-│

│ │meen, pyytämi- │ │tö │

│ │nen koskettele- │ │ │

│ │maan vjan sukue- │ │ │

│ │lintä │ │ │

──────┼───────────┼──────────────────┼──────────────────┼──────────────────┼───────────

HO │2 lasta, 6–│Lapsien riisumi- │Biologisen van- │Lapsen seks. hy- │1 v. 6 kk.,

│9 v. │nen, sukuelinten │hemman seuruste- │väksikäyttö, tör- │ehdoton

│ │koskettelu, sor- │lukumppani │keä lapsen seks. │

│ │men työntäminen │ │hyväksikäyttö │

│ │lapsen sukueli- │ │ │

│ │meen │ │ │

──────┼───────────┼──────────────────┼──────────────────┼──────────────────┼───────────

HO │6–12 v │Sukupuoliyhteys │Biologisen van- │Törkeä lapsen │3 v., ehdo-

│ │ │hemman aviopuo- │seks. hyväksikäyt-│ton

│ │ │liso │tö │

──────┴───────────┴──────────────────┴──────────────────┴──────────────────┴───────────

Keskimmäisen tapausluokan rangaistukset

Jutuissa myös alle kahden vuoden seuraamuksissa päädyttiin pääsääntöisesti ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Perusteluna oli yleisen lainkuuliaisuuden vaatimus.

1) Vastaaja oli kohdistanut perheen kolmeen 4–11-vuotiaaseen useampien vuosien ajan hyväksikäyttöä koskettelemalla ja hieromalla näiden sukuelimiä. Oikeus totesi, ettei vastaajalla ollut aikaisempaa rikosrekisteriä. Ottaen kuitenkin huomioon hänen syykseen luettujen rikosten laatu, rangaistukseksi rikoksista on lähtökohtaisesti tuomittava ehdoton vankeusrangaistus. Jutussa ei tullut esiin sellaisia vastasyitä, jotka olisivat antaneet aiheen poiketa tästä. Vastaajan ikä ja sairaus eivät muodostaneet estettä ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitsemiselle. Myös yleinen lainkuuliaisuus vaati rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Rangaistus oli 1 vuosi 8 kuukautta.

2) Esimerkkinä myös tapaus, jossa vastaajan syyksi luettiin 7- vuotiaaseen kohdistunut sukupuolielimien koskettelu, esineiden työntäminen lapsen sukuelimeen ja yhdyntä. Mittaamista koskevassa perustelussa todettiin kysymyksessä olleen useita tekoja, jotka olivat kohdistuneet vastaajaan luottaneeseen perhetuttavan lapseen. Menettely aiheutti lapselle henkistä kärsimystä. Nämä seikat otettiin huomioon rangaistusta korottavana tekijänä. Rangaistus oli 2 vuotta 4 kuukautta.

3) Jutussa luettiin syyksi 11-vuotiaaseen useamman kerran kohdistunut sukupuoliyhteyteen johtanut hyväksikäyttö. Vastaaja oli lapsen harrastusten ohjaajana. Rangaistuksen mittaamisessa oikeus otti huomioon,

202

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

että aikuinen vastaaja oli kohdistanut teon vasta 11-vuotiaaseen lapseen. Vastaaja oli ollut selkeästi tietoinen menettelynsä lainvastaisuudesta ja piittaamaton tästä. Hyväksikäyttökertoja oli ollut ainakin kymmenen. Niistä oli aiheutunut lapselle pitkäaikainen ja vakava psyykkinen vaurio. Oikeuden mukaan rangaistusta ei voitu mitata asteikon alapäästä. Tuomittu rangaistus oli 3 vuotta 6 kuukautta vankeutta.

Niissä eräissä tapauksissa, joissa rangaistus tässä kategoriassa määrättiin ehdolliseksi, perusteluina olivat yleensä tekijän olosuhteisiin liittyneet erityiset seikat ja se, että vastaaja oli jutun tutkinnan aikana ollut pitkään vangittuna.

1) Jutussa vastaajan syyksi luettiin neljään 6–11-vuotiaaseen kohdistunut hyväksikäyttö. Vastaaja oli masturboinut lasten seurassa ja nuollut yhden lapsen sukuelimiä. Ehdollisuuden perusteena oli, ettei vastaajaa ollut aikaisemmin tuomittu vankeusrangaistukseen. Hän oli rikostensa vuoksi ollut vapautensa menettäneenä kuukauden ja hän oli oma-aloitteisesti hakeutunut mielenterveystoimiston asiakkaaksi. Oikeus katsoi, ettei rikoksessa ollut sellaisia erityisiä seikkoja, joiden nojalla yleisen lainkuuliaisuuden voitaisiin katsoa vaativan rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Rangaistus määrättiin ehdolliseksi. Tuomittu rangaistus oli 1 vuosi 8 kuukautta.

2) Vastaajan syyksi luettiin kahteen 10–12-vuotiaaseen kohdistunut hyväksikäyttö, joista toinen oli jatkunut 3 vuotta. Teot olivat sukuelimien koskettelua ja oman sukuelimen hieromista lapsen vartaloa vasten. Ehdollisuutta perusteltiin sillä, että vastaaja oli opiskelija. Ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitsemisella olisi merkittävät vaikutukset vastaajan tulevaisuuteen ja mahdollisuuksiin päästä työhön. Tekojen taustalla oli lääkärintodistuksista ilmenevä vastaajan tunne-elämän kypsymättömyys. Vastaaja oli lisäksi ollut tutkintavankeudessa pitkähkön ajan, mikä seikka myös puolsi rangaistuksen ehdollisuutta. Punnitessaan rikokseen ja vastaajan henkilöön liittyviä seikkoja, oikeus päätyi siihen, ettei yleinen lainkuuliaisuus vaatinut rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Tuomittu rangaistus oli 1 vuosi 5 kuukautta ja 80 päiväsakon oheissakko.

3) Vastaajan syyksi luettiin kuuteen 14–15-vuotiaaseen kohdistunut sukupuoliyhteyteen johtanut hyväksikäyttö. Yksi tytöistä oli tullut raskaaksi. Ehdollisuuden perusteena oli, ettei vastaajaa oltu tuomittu aikaisemmin rangaistuksiin. Vaikka hänen syykseen luetut teot olivat yleisesti ottaen vakavia, niissä kussakin oli myös lieventäviä asianhaaroja. Vastaaja oli ollut vangittuna yli kolme kuukautta jutun tutkinnan aikana. Oikeuden harkinnan mukaan vastaajan syyllisyys tai aikaisempi rikollisuus ei edellyttänyt ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Tuomittu rangaistus oli 1 vuosi 8 kuukautta ja sen ohella 70 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Tähän tapausluokkaan sijoittuu myös korkeimman oikeuden ratkaisu jutussa 2005:54.

204

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Tapauksessa korkein oikeus luki miespuolisen vastaajan syyksi, että hän oli 6.3.1991–2.8.1995 harjoittanut sukupuoliyhteyteen verrattavissa olevaa haureutta 11–15-vuotiaan pojan kanssa siten, että hän oli alkoholia ja rahallista korvausta vastaan saanut asianomistajan lukuisia kertoja nostamaan hänet vinssillä ilmaan siten, että vinssi oli kiinnitettynä kiristyssolmulla hänen sukuelimeensä, sekä riiputtamaan häntä näin ilmassa useiden tuntien ajan. Lisäksi vastaaja oli rahallista korvausta tai alkoholia vastaan saanut asianomistajan useita kertoja masturboimaan hänen sukuelintään useiden tuntien ajanjaksoja kerrallaan vastaajan laittaessa samanaikaisesti tulitikkuja virtsaputkeensa. Rikoksen vahingollisuus ja vaarallisuus ja siitä ilmenevä vastaajan syyllisyys huomioon ottaen oikeudenmukainen rangaistus oli kaksi vuotta vankeutta.

Edellä olevassa jutussa oli kysymys perustunnusmerkistön mukaisesta teosta, jossa rikos oli jatkunut pidemmän aikaa, toistunut yhteensä ainakin 100 kertaa. Tekijänä oli lapsen harrastusten kautta tuttavapiiriin kuuluva aikuinen, joka sitoi lapsen tekoon rahakorvausta ja alkoholia vastaan. Perusteena ehdottomalle seuraamukselle olivat rikoksen laatu ja vastaajan aikaisempi vastaava rikollisuus.

Korkeimman rangaistustason piirteet

Korkean rangaistustason rikoksia tapausaineistoon sisältyi myös useampia. Näissä rangaistusseuraamus oli aina 4 vuodesta rangaistusasteikon maksimiin 10 vuoteen. Tyypillistä tapauksille oli, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö oli alkanut jo lapsen varhaisella iällä, teot olivat jatkuneet vuosia, ne käsittivät muun ohella sukupuoliyhteyden lapseen ja tekijä oli usein lapsen biologinen vanhempi tai muutoin lapsen kanssa asuva aikuinen. Korkeita rangaistuksia käytettiin tilanteissa, joissa tekojen kohteena oli useita lapsia, teot käsittivät hyväksikäytön lisäksi raiskauksia tai pakottamista ja muuta väkivaltaa tai nöyryyttämistä. Esimerkkeinä tästä tapauskategoriasta seuraavat tapaukset:

Käo/HO│Lapsen ikä │Teko │Suhde │Tm. │Rangaistus

──────┼────────────┼─────────────────────┼───────────────────┼──────────────────┼───────────

HO │2 lasta │Lasten sukupuoli- │Biologinen van- │Törkeä lapsen │7 v. van-

│1—8 v. │elimien koskette- │hempi ja hänen │seks. hyväksikäyt-│hempi, 3 v.

│ │lu, nuoleminen, │avopuolisonsa │tö (2) │avopuoli-

│ │lasten pakottami- │ │ │so, ehdo-

│ │nen tyydyttämään │ │ │ton

│ │tekijää vastaavalla │ │ │

│ │tavalla │ │ │

──────┼────────────┼─────────────────────┼───────────────────┼──────────────────┼───────────

HO │8 lasta, │Sukupuoliyhteys, │Aikaisemmin tun- │Törkeä lapsen │5 v., ehdo-

│12–15 v. │raiskaus, alaston- │tematon, yhteys │seks. hyväksikäyt-│ton

│ │kuvilla kiristäminen │internetin keskus- │tö (7), lapsen │

│ │ │telupalstojen kaut-│seks. hyväksikäyt-│

│ │ │ta │tö, raiskaus │

──────┼────────────┼─────────────────────┼───────────────────┼──────────────────┼───────────

HO │7 lasta, 3– │Lasten sukuelimi- │Sukulainen ja per- │Törkeä lapsen │7 v., ehdo-

│15 v. │en koskettelu, las- │hetuttava │seks. hyväksikäyt-│ton

│ │ten saaminen tyy- │ │tö (7) │

│ │dyttämään tekijää │ │ │

│ │oraalisesti ja käsil-│ │ │

│ │lään, teot jatkuivat │ │ │

│ │vuosia │ │ │

──────┼────────────┼─────────────────────┼───────────────────┼──────────────────┼───────────

HO │2 lasta │Sukupuoliyhteys │Biologisen van- │Törkeä lapsen │5 v., ehdo-

│12–13 v. │ │hemman avopuoli- │seks. hyväksikäyt-│ton

│ │ │so │tö, väkisinmakaa- │

│ │ │ │minen │

──────┼────────────┼─────────────────────┼───────────────────┼──────────────────┼───────────

Käo │3 lasta, │Lasten sukuelinten │Biologisen van- │Törkeä lapsen │4 v., ehdo-

│18, 13 v. ja│koskettelu, sukue- │hemman avopuoli- │seks. hyväksikäyt-│ton

│9–11 v. │linten nuolemi- │so │tö, raiskaus, pa- │

│ │nen, sukupuoliyh- │ │kottaminen seksu- │

│ │teys nuorimman │ │aaliseen tekoon │

│ │kanssa │ │ │

───────────────────┴─────────────────────┴───────────────────┴──────────────────┴───────────

Korkeimman rangaistusluokan rangaistukset

Korkeimmassa rangaistusluokassa rangaistustaso kohosi korkeaksi yleensä tapauksissa, jossa pitkäaikaiset teot kohdistuivat vastaajan omiin varsin nuoriin lapsiin. Tätä kategoriaa edustaa esimerkiksi tapaus, jossa tuomittu rangaistus eri oikeusasteissa vaihteli 5–7 vuoden välillä. Alioikeus langetti 7 vuoden vankeusrangaistuksen, hovioikeuden alensi sen 5 vuoteen ja korkein oikeus päätyi 6 vuoden rangaistukseen (KKO 2005:5).

Oikeuskäytännön arviointi

Vaikka edellä on pyritty hahmottamaan oikeuskäytännössä tietyt rangaistustasot, eivät ne keskitason tekoluokan osalta ole kovin selkeitä. Mittaamiskäytännössä heijastuu, ettei tuomioistuimilla ole ollut vertailuperustetta, jolloin helposti rangaistusta selvästi ankaroittavista tekijöistä huolimatta pitäydyttiin mittaamaan seuraamus perustunnusmerkistön puoliväliin ja hieman törkeän asteikon minimin yläpuolelle eli kahden vuoden tienoille. Tällaisia rangaistusta ankaroittavia tekijöitä ovat teon kohdistuminen nuoreen lapseen, seksuaalitekona lapseen kohdistuva sukupuoliyhteys, tekojen toistuvuus ja se, jos tekijänä on lapsen lähipiirissä oleva henkilö, josta lapsi on riippuvainen ja jota kohtaan hän on käytännössä puolustuskyvytön. Rangaistusta ankaroittavia tekijöitä ovat lisäksi lapselle aiheutuneet somaattiset ja tavallisimmin vakavat psyykkiset vammat.

205

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

8.5.5 Tuomittujen hoito-ohjelmat

Seksuaalirikoksista tuomituille on Kuopion ja sittemmin Riihimäen vankilassa tarjolla seksuaalirikosten uusimisriskiä vähentävä nk. STOP-koulutusohjelma (Sex Offender Treatment Programme). Malli ohjelmaan on saatu Englannin vankienhoidossa käytettävästä menetelmästä, jossa ohjelman keskeinen sisältö on seksuaalirikoksiin liittyvien uskomusten ja ajatusmallien työstäminen, uhrin kokemusten tiedostaminen ja tavoite antaa tekijälle rikoksen uusimisen välttämiseksi tarvittavat keinot ja taidot. Ohjelma on 180 tunnin mittainen ja sen kokonaiskesto on 8 kuukautta.²⁴²

Tutkimuksen mukaan kuitenkin este siveellisyysrikoksista tuomittujen vankien hakeutumiseen STOP- ohjelmaan on motivaation puutteen lisäksi se, että tuomiot ovat kahdeksan kuukautta kestävän ohjelman läpiviemiseksi liian lyhyitä.²⁴³ Eräs ongelma ohjelmaan pääsemiselle siihen halukkaidenkin osalta on lisäksi oikeudenkäyntiasiakirjojen salaisuus.

Hoito-ohjelmien tarve

Tarvetta vankeusrangaistuksen sisällössä ennalta ehkäisevien puuttumiskeinojen kehittämiseen ja käyttämiseen seksuaalirikollisten osalta kuitenkin on. Tutkimusten mukaan lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapauksista tuomituilla oli rikosrasitteisuutta.²⁴⁴ Raiskausrikoksiin syyllistyneiden vankeusrangaistukseen tuomittujen rikoksen uusiminen oli merkittävää. Tutkimuksen 3–11 vuoden seuranta-aikana raiskauksista tuomituista 73 % syyllistyi johonkin rikoslakirikokseen ja 13 % uuteen raiskaukseen.²⁴⁵

Vaikka STOP-ohjelman vaikuttavuudesta ei vielä ole tarpeellista tieteellistä tietoa, rangaistusajan tulisi antaa eväät rikoksettomaan vankeusajan jälkeiseen elämään ja keinoja seksuaalirikoksiin liittyvien ajatusvääristymien korjaamiseen. Tämä asettaa odotuksia hoito-ohjelmien kehittämiseksi. Olisi ehkä sekä rikoksesta tuomitun että yhteiskunnan etu, jos sekä ehdottomiin seuraamuksiin että ehdollisiin rangaistuksiin voitaisiin liittää eräänlainen "velvoitteinen avohoito". Tämäkään tie ei kuitenkaan ole tuomittujen oikeusturvan kannalta ongelmaton, sillä siinä hoitamiseen liittyy rangaistusjärjestelmän pakko, joka on ristiriidassa hoidon vastaanottamisen vapaaehtoisuuden kanssa.

207

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

8.6 Vahingonkorvauskäytäntö

Tapauksissa kävi ilmi, että lapsen psyykelle aiheutui seksuaalirikoksista varsin vakavia vahinkoja. Oireettomien lasten osuus seksuaalisesti hyväksikäytetyistä on tutkimusten mukaan 20–50 % eli noin joka kolmas hyväksikäytön kokenut on oireeton. Noin kaksi kolmasosaa oirehtivista toipuu 12–18 kuukauden aikana hyväksikäytön päättymisen jälkeen. Oireet pahenevat merkittävästi vasta myöhemmin hyväksikäytön ilmitulon jälkeen 10–20 %:ssa tapauksia.²⁴⁶

Tapausaineistossa oireettomia asianomistajia ei ollut monta. Siten on oletettavaa, että oireettomat tapaukset jäävät pääosin rikosoikeusjärjestelmän ulottumattomiin ja rikosoikeudelliseen tarkasteluun valikoituvat ovat seurauksiltaan vakavimmat tapaukset. Aineistossa lapset olivat kokemuksesta toipuakseen joutuneet usein varsin pitkiin lastenpsykiatrisiin hoitoihin. Tapauksissa, jotka tulivat ilmi vuosien kuluttua, teko oli heijastunut lapsen elämään ja terveyteen eri vaiheissa rajoittaen monin tavoin hänen tervettä kehitystään.

Psyykkisten oireiden kustannukset

Vahingot aiheuttavat luonnollisesti kärsimystä ennen kaikkea uhrille itselleen. Sen lisäksi vahingoilla on merkitystä yhteiskunnallisella tasolla myös kansantaloudelle terveydenhuollon, sosiaalitoimen ja oikeuslaitoksen kustannuksina. Seksuaalirikosten osalta ei ole vastaavaa kotimaista tutkimusta rikoksen yhteiskunnalle aiheuttamista kustannuksista kuin parisuhdeväkivallasta. Tutkimuksen mukaan naisiin kohdistuvan väkivallan aiheuttamat välittömät kustannukset terveyssektorilla olivat vuosittain 40 miljoonaa markkaa (6,7 miljoonaa euroa), sosiaalisektorilla 88 miljoonaa markkaa (14,8 miljoonaa euroa) ja oikeussektorilla 158 miljoonaa markkaa (26,5 miljoonaa euroa). Välilliset kustannusvaikutukset nousevat vielä huomattavasti suuremmiksi eli 360–660 miljoonaan markkaan (60–111 miljoonaan euroon).²⁴⁷

8.6.1 Seksuaalisen hyväksikäytön seuraukset

Seuraukset ikäryhmittäin

Suomen Lastenpsykiatriyhdistyksen julkaisemassa käyvän hoidon ohjeessa lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tutkimiseksi on

208

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

todettu alle kouluikäisten tavallisimmiksi seksuaalisen hyväksikäytön seurauksiksi ahdistuneisuus, painajaiset, traumaperäinen stressihäiriö ja seksualisoitunut käyttäytyminen. Ikäryhmässä 7–12-vuotiaat yleisimpiä ovat pelot, neuroottistasoinen psyykkinen häiriö, aggressiivisuus, painajaiset, kouluongelmat, hyperaktiivisuus ja lapsen regressiivinen käyttäytyminen. Nuoruusikäisillä 13–18-vuotiailla yleisimpiä oireita ovat masennus, itsetuhoinen käytös, ruumiilliset vaivat, lakien rikkominen, karkailu ja päihdekäyttö. Hyväksikäytön kokeneilla esiintyy nuoruusiässä muita ikätovereita enemmän tunne-elämän ongelmia, aggressiivisuutta, rikollisuutta ja päihderiippuvuutta sekä itsetuhoisuutta. Hyväksikäytetyillä pojilla oireita on hyväksikäytettyjä tyttöjä enemmän. Kaikissa ikäryhmissä penetraatio, hyväksikäytön pitkäkestoisuus, toistuvuus, pakottaminen, tekijän ja lapsen suhteen läheisyys sekä tuen puute lisäävät oirehdintaa. Mitään spesifiä syndroomaa seksuaaliseen hyväksikäyttöön ei kuitenkaan liity eikä siinä ole vain yhdenlaista traumatisoivaa prosessia. Heti seksuaalisen hyväksikäytön loppumisen jälkeen lapset ovat suuressa vaarassa sairastua traumaperäiseen stressihäiriöön.²⁴⁸

Traumaperäinen stressireaktio

Tautiluokituksen ICD-10 mukaan traumaperäinen stressireaktio (F43.1) kehittyy viivästyneenä tai pitkittyneenä vasteena lyhyt tai pitkäkestoiseen poikkeuksellisen uhkaavaan tai tuhoisaan tapahtumaan tai tilanteeseen, joka todennäköisesti aiheuttaisi voimakasta ahdistusta kenessä tahansa. Esimerkkeinä reaktion aiheuttavista tilanteista luokituksessa todetaan luonnonkatastrofit, ihmisen aiheuttamat tuhot, sotatila, vakava onnettomuus, väkivaltaisen kuoleman näkeminen ja kidutuksen, terrorismin, raiskauksen tai muun rikoksen uhriksi joutuminen.

Häiriö ilmenee traumaan liittyvinä painajaisunina ja takautumina, eristäytyneisyytenä autonomisena ylivireytenä ja säpsähtämisreaktiona. Oireisiin liittyy yleensä ahdistusta ja masennusta eivätkä itsemurha- ajatuksetkaan ole harvinaisia. Häiriön kulku on aaltoileva, mutta useimmat toipuvat siitä. Joissakin tapauksissa tila kuitenkin pitkittyy ja siitä kehittyy pysyvä persoonallisuuden muutos (F62.0). Tätä häiriötä ei yleensä pidä diagnosoida, mikäli ei ole näyttöä siitä, että oireet ovat alkaneet kuuden kuukauden sisällä poikkeuksellisen vaikeasta traumasta. Trauman lisäksi diagnostisia kriteerejä ovat jokin seuraavista:

• jatkuvat muistikuvat

• hetkelliset voimakkaat takautumat

209

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

• painajaisunet

• ahdistuneisuus olosuhteissa, jotka muistuttavat koetusta tapahtumasta.

Henkilö pyrkii välttämään joutumista olosuhteisiin, jotka muistuttavat koetusta tapahtumasta, eikä tällaista välttämistä ole ollut ennen traumaattista tapahtumaa. Lisäksi häiriöön liittyy yksi seuraavista:

• kykenemättömyys muistaa osittain tai kokonaan joitain keskeisiä asioita traumaattisesta tapahtumasta

• jatkuvat psyykkisen herkistymisen ja ylivireyden oireet sekä vähintään kaksi seuraavista oireista:

• unettomuus

• ärtymys ja vihanpuuskat

• keskittymisvaikeudet

• lisääntynyt valppaus ja varuillaan oleminen

• liiallinen säpsähtely.

Häiriön tulee täyttää kriteerit kuuden kuukauden sisällä traumaattisesta tapahtumasta tai sen päättymisestä. Joissain tapauksissa myös pitemmän ajan kuluttua ilmenneet oireet voidaan katsoa kuuluviksi tähän.

Tuhoisaa kokemusta seuraava persoonallisuuden muutos

Erotusdiagnoosina traumaperäiselle stressireaktiolle ovat pitkän aikaa, jopa vuosikymmenien kuluttua tuhoisien kokemusten jälkeen ilmenevät jälkitilat. Tautiluokituksessa diagnoosi on tuhoisaa kokemusta seuraava persoonallisuuden muutos (F62.0). Tila voi syntyä traumaperäisen stressireaktion seurauksena ja muutos voidaan nähdä stressireaktion kroonisena ja parantumattomana jälkitilana. Joissain olosuhteissa persoonallisuuden muutos voi kehittyä myös ilman edeltävää traumaperäistä stressireaktiota. Diagnoosilla tarkoitetaan pitkäaikaista, ainakin kaksi vuotta kestävää persoonallisuuden muutosta, joka seuraa altistumisesta tuhoisalle rasitukselle. Rasituksen tulee olla niin äärimmäistä, ettei sen vaikutusta persoonallisuuteen ole tarpeen selittää yksilöllisellä haavoittuvuudella. Ryhmään kuuluvat esimerkiksi keskitysleirikokemukset, kidutus, suuronnettomuudet, pitkäaikainen altistuminen hengenvaaralle (panttivankitilanteet, pitkäaikainen vankeus, johon liittyy tapetuksi tulemisen uhka). Tähän diagnoosiluokkaan ei tautiluokituksen mukaan tule kuitenkaan sisällyttää sellaista pitkäaikaista persoonallisuuden muutosta, joka on lyhytaikaisen henkeä uhkaavan tilanteen seuraus.

210

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

8.6.2 Vahingonkorvausvastuun vanhentuminen

Yksityisoikeudellinen korvausvaatimus

Koska seksuaalisen hyväksikäytön tapauksiin liittyy etenkin psyykkisiä vahinkoja, niissä esitetään myös vahingonkorvausvaatimuksia. Yksityisoikeudellinen vaatimus voidaan tutkia, vaikka syyte hylättäisiin.²⁴⁹ Säännös tulee sovellettavaksi esimerkiksi tilanteissa, joissa vanhan lain aikaisissa teoissa törkeänä syytetty rikos todetaan perustunnusmerkistön mukaiseksi ja rikoksen syyteoikeus vanhentuneeksi. Samoin sitä on sovellettu tilanteissa, joissa oikeus vanhan lain aikaisessa tapauksessa on katsonut virallisen syyttäjän syyteoikeuden erittäin tärkeän yleisen edun perusteella olevan olemassa, mutta todennut asianomistajan menettäneen oman syyteoikeutensa.

Vanhentumisajat

Vahingonkorvauksen reunaehto on vaatimuksen vanhentumista koskevat säännökset: Vahingonkorvauslain mukaan vahingonkorvausta oli vaadittava kymmenen vuoden kuluessa vahingon tapahtumisesta. Jos vahinko on aiheutettu rikoksella ja syyteoikeus on tätä pidempi, oikeus vahingonkorvaukseen oli sama kuin syyteoikeus. Tämän säännöksen on kuitenkin korvannut 1.1.2004 alkaen voimaan tullut laki velan vanhentumisesta. Nykyisin vahingonkorvausvelkoja koskee yleinen 3 vuoden vanhentumisaika. Määräaika alkaa kulua, kun vahingonkärsijä on saanut tiedon vahingosta ja sen aiheuttajasta. Korvausta tulee vaatia viimeistään 10 vuodessa vahinkotapahtumasta. Olennaista henkilöön kohdistuvissa vahingoissa on kuitenkin, ettei tämä määräaika rajoita oikeutta vaatia korvausta henkilövahingoista: rikoksesta johtuvaa velkaa saa vanhan vahingonkorvaussäännöksen mukaisesti vaatia niin kauan kuin rikosasiassa voidaan nostaa syyte tai kun rikosasian käsittely on vireillä tuomioistuimessa. Aikaisempi tilanne ei siten ole muuttunut: vahingonkorvauksen henkilövahingosta voi siten edelleen saada yhtä kauan kuin syyteoikeuskin on olemassa. Uutta vanhentumislakia valmisteltaessa kiinnitettiin erityisesti huomiota siihen, että seksuaalirikosten yhteydessä lapsille aiheutuvat psyykkiset vauriot voivat ilmetä paljonkin aikuistumisen jälkeen. Olisi kohtuutonta, jos tällaisten "myöhäisvahinkojen" korvausvaatimukset vanhentuisivat ilman, että asianomis-

211

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tajalla olisi edes ollut todellista mahdollisuutta vaatimusten esittämiseen.

8.6.3 Vahingonkorvauksen perusteet

Uusi ja vanha laki

Tapausaineiston juttujen ollessa oikeudessa ratkaistavina olivat voimassa vanhan vahingonkorvauslain vuoden 1974 säännökset. Vahingonkorvauslain 1.1.2006 voimaan tulleessa uudistuksessa säännökset ovat sanamuodoltaan muuttuneet. Sinänsä kuitenkaan aikaisemman lain mukaiset perusteet vahingonkorvaukseen eivät seksuaalirikosten uhrien osalta ole perimmiltään muuttuneet. Sen sijaan lainmuutoksessa henkilövahingon ja kärsimyksen korvauksen määräytymisperusteista on saatu aikaisempaa täsmällisemmät säännökset. Vanhan lain säännökset korvattavista vahingoista jäävät joka tapauksessa edelleen vaikuttamaan, sillä uutta vahingonkorvauslakia sovelletaan vasta lain voimaantulon jälkeen tapahtuneisiin vahinkoihin.

Vuoden 1974 lain mukaan henkilövahingon korvaamisesta säädettiin seuraavasti:

Vahingonkorvauslain 5:2:n mukaan sillä, jolle on aiheutettu ruumiinvamma tai muu henkilövahinko, on oikeus saada korvaus sairaanhoitokustannuksista ja muista vahingosta aiheutuneista kuluista, tulojen tai elatuksen vähentymisestä, kivusta ja särystä sekä viasta tai muusta pysyvästä haitasta.

Vahingonkorvauslain 5:6:n mukaan henkilövahinkoa koskevia tämän lain säännöksiä on sovellettava myös sen kärsimyksen korvaamiseen, jonka on aiheuttanut vapauteen, kunniaan tai kotirauhaan kohdistunut taikka muu sen kaltainen rikos.

Uuden lain vastaavat tarkennetut säännökset ovat edelleen VahL 5:2:ssä ja VahL 5:6:ssä. Uuden lain VahL 5:2:n mukaan henkilövahingon kärsineellä on oikeus korvaukseen:

tarpeellisista sairaanhoitokustannuksista ja muista tarpeellisista kuluista; ansionmenetyksestä; kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta ja pysyvästä haitasta.

Luvun seuraavissa pykälissä on säädetty tarkemmin VahL 5:2:ään liittyvien korvausten määräytymisperusteista. Säännöksissä 2a ja

212

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

b § on ansionmenetyksen korvaamisen perusteet ja 2c §:ssä aikaisempaa tarkemmat korvauksen määräytymisperusteet kivusta ja särystä:

Kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta määrätään korvaus ottamalla huomioon erityisesti henkilövahingon laatu ja vaikeusaste, sen edellyttämän hoidon laatu ja kestoaika sekä haitan kestoaika.

Pysyvästä haitasta määrätään korvaus ottamalla huomioon henkilövahingon laatu ja vaikeusaste sekä vahinkoa kärsineen ikä. Korvausta korottavana tekijänä voidaan lisäksi ottaa huomioon henkilövahingosta vahinkoa kärsineelle aiheutunut elämänlaadun erityinen heikentyminen.

Edelleen uuden lain 2d §:ssä on säädetty henkilövahinkoon joutuneen hoitamisesta korvaus henkilövahingon kärsineen vanhemmille, lapsille ja aviopuolisolle tai muulle erityisen läheiselle henkilölle. Oikeus on ansionmenetyksen tai toimenpiteiden korvaamiseen.

Uuden lain 5:6:n mukaan oikeus korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on sillä:

jonka vapautta, rauhaa, kunniaa tai yksityiselämää on rangaistavaksi säädetyllä teolla loukattu; jota on rangaistavaksi säädetyllä teolla syrjitty; jonka henkilökohtaista koskemattomuutta on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu; jonka ihmisarvoa on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu muulla kuin 1–3 kohdassa tarkoitettuihin loukkauksiin verrattavalla tavalla.

Korvaus määrätään sen kärsimyksen perusteella, jonka loukkaus on omiaan aiheuttamaan ottaen erityisesti huomioon loukkauksen laatu, loukatun asema, loukkaajan ja loukatun välinen suhde sekä loukkauksen julkisuus.

Korvaus henkisestä kärsimyksestä

Seksuaalirikoksissa henkilövahinkoihin liittyy melko harvoin fyysisiä vammoja tai sairauksia. Sen sijaan psyykkinen vahinko on tavallisin ja korvaus henkisestä kärsimyksestä merkittävin korvausmuoto. Henkistä vahinkoa korvataan sekä vanhan että uuden lain mukaisesti kahdella perusteella, sekä VahL 5:2:n että VahL 5:6:n nojalla. Henkisen kärsimyksen tullessa korvattavaksi 5:2:n nojalla puhutaan kipuun ja särkyyn rinnastettavasta kärsimyksestä. Taas 5:6:n mukaisessa kärsimyskorvauksessa kysymys on henkisestä kärsimyksentunteesta. Käytännön ero näissä korvausperusteissa on,

213

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

että VahL5:2:n mukainen kipuun ja särkyyn rinnastettava kärsimys edellyttää lääketieteellistä näyttöä, että tällainen vahinko on aiheutunut. Selvityksenä on yleensä psykologin tai lääkärin lausunto uhrille aiheutuneista psyykkisistä seurauksista. VahL 5:6:n mukainen korvaus taas liittyy nimenomaisesti rikoksen laatuun, jonka aiheuttama kärsimys ei edellytä näyttöä. Tämän säännöksen nojalla korvataan henkisen kärsimyksen tunne suoraan teon laadun perusteella. Lain esitöissä tällaisiksi teoiksi on todettu oikeuskäytännössä vakiintuneesti seksuaalirikokset, vaikka seksuaalisen itsemääräämisoikeuden oikeushyvää ei aikaisemmassa tai uudessakaan laissa ole erikseen nimenomaisesti mainittu.²⁵⁰ Kiteytettynä voi sanoa, että uhri voi saada korvausta henkisestä kärsimyksestä samanaikaisesti kahdella perusteella: lääketieteellisen selvityksen perusteella 5:2:n ja rikostyypin perusteella 5:6:n nojalla. Tapauksista voi päätellä, että avustajien tiedossa ei välttämättä ollut, että asianomistajan oikeuteen saada korvausta 5:2:n lisäksi 5:6:n perusteella ei vaikuta se, onko uhrille aiheutettu samalla rikoksella kipuun ja särkyyn rinnastettava 5:2:n mukainen henkilövahinko.

8.6.4 Vahingonkorvauksen määrä

Korvaukseen vaikuttavat tekijät

Oma mielenkiintonsa jutuissa on sillä, minkä määräisiä vahingonkorvauksia niissä tuomitaan. Uusien säännösten kärsimyskorvauksen perusteita tarkentavan 5:2:n mukaisen korvauksen määrään vaikuttavat vahingon laatu, vaikeusaste, sen edellyttämän hoidon laatu, kesto ja haitan kestoaika. 5:6:n mukaisessa kärsimyskorvauksessa tulee puolestaan ottaa huomioon muun muassa loukatun asema ja loukkaajan ja loukatun välinen suhde. Korvausta korottava tekijä on loukkauksen kohdistuminen henkilöön, jolla on vaikeuksia suojella itseään. Samoin korottava tekijä on, jos loukkaamisessa on käytetty hyväksi loukatun luottamus- tai riippuvuussuhdetta. Esimerkkinä hallituksen esityksessä on mainittu seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen kohdistuvat teot.²⁵¹

Tiedon puute

Seksuaalirikosten kärsimyskorvausten määrällisessä mitoittamisessa on sama ongelma kuin rangaistuksissa: tiedon puute jut-

214

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tujen salaiseksi määräämisen vuoksi siitä, millaisia korvauksia millaisistakin jutuista on vaadittu ja tuomittu.

Valtion maksamat korvaukset

Vahingonkorvauslain yhteydessä uudistettiin myös rikosvahinkolaki vastaamaan vahingonkorvauslain uusia säännöksiä ja lähentämään valtion maksamia korvauksia tuomioistuimen määräämiin korvauksiin. Laki edellyttää, että Valtiokonttorin on otettava korvauspäätöksen perusteeksi tuomioistuimen antama ratkaisu ja mikäli tästä poiketaan hakijan vahingoksi, tulee perusteet ilmoittaa. Poikkeusta tuomittujen korvausten vastaavuudesta tuomioon merkitsevät kuitenkin korvausten enimmäismäärät.²⁵² Seksuaalirikoksissa on rikosvahinkolain perusteella suoritettu noin 55 % tuomioistuimien tuomitsemista määristä.

Vahingonkorvauslain 5:2:n nojalla määrätystä kivusta ja särystä sekä tilapäisestä haitasta rikosvahinkolain nojalla maksettavan korvauksen enimmäismäärä on 10 000 euroa ja 5:6:n nojalla määrättävän kärsimyskorvauksen maksimi seksuaalirikosten uhreille on 8 000 euroa. Lain esitöissä ennakoidaan painopisteen kärsimyskorvauksissa siirtyvän 5:2:n mukaisen henkilövahingon korvaamiseen.²⁵³ Rikosvahinkolain mukainen valtion korvausvastuun katto henkilövahingosta ja kärsimyksestä saman vahinkotapahtuman perusteella on 51 000 euroa. Rajoitussäännöstä sovellettaessa henkilövahingon ja kärsimyksen korvaukset lasketaan yhteen.²⁵⁴

Asiantuntijan lausunto

Korvausvaatimuksen määrällisissä vaatimuksissa viitataan yleensä asiantuntijan lausuntoon. Psykologiliiton ohjeissa psyykkisen vahingon arvioimiseksi ei ole kuitenkaan esitetty mitään korvausluokkia tai rahamääräisiä arvioita korvausvaatimuksen määrälliseksi tueksi. Ohjeiden mukaan psykologin tulee kirjata lausuntoon havaitut oireet ja seuraukset sekä tehdä arvio siitä, miltä osin ne ovat seurausta traumaattisesta tapahtumasta.

Psykologin tulee arvioida trauman aiheuttamat muutokset uhrin minä-, maailman- ja ihmiskuvaan. Ohjeissa tämä todetaan vaikeaksi, sillä ei ole selkeää, onko ahdistus- tai masennusoireilu seurausta tapahtuneesta vai jostain pitempiaikaisesta kehityskulusta vai kummastakin. Suosituksen mukaan lausuntoon tulee kirjata myös jatkohoidon tarve, kesto ja kustannukset esimerkiksi

215

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

muodossa "suosittelen asiakkaalle hoidoksi psykoterapiaa x–y kertaa viikossa z–ö vuotta".²⁵⁵

Viimeaikainen korvaustaso

Oikeuskäytännössä korkeimman oikeuden viimeaikaista käytäntöä lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten korvaustasosta kuvaavat seuraavat tapaukset:

Tapaus │Lapsen │Teko │As.os. suhde │Rangaistus │Vahingonkorvaus │Vahingonkorvaus

│ikä teon │ │ │ │käo:ssa ja ho:ssa │KKO:ssa

│tapahtu- │ │ │ │ │

│essa │ │ │ │ │

───────┼─────────┼──────────────────────┼─────────────┼─────────────┼─────────────────────┼─────────────────────────

2005:5 │6–11 v. │Lapsen sukupuolieli- │Lapsen isä │6 v. vank. │Kipu ja särky │Ei muutosta kor-

│tyttö. │men koskettelu, lap- │ │ │5 000 euroa, henki- │vauksiin. Niiden

│Teot kuu-│sen saaminen käsin │ │ │nen kärsimys │määristä ei ollut

│kausit- │ja suulla tyydyttä- │ │ │40 000 euroa, pysy- │kyse KKO:ssa.

│tain 5 │mään vastaajaa, │ │ │vä vika ja haitta │

│vuoden │anaaliyhdyntä │ │ │20 000 euroa │

│ajan │ │ │ │ │

───────┼─────────┼──────────────────────┼─────────────┼─────────────┼─────────────────────┼─────────────────────────

2005:53│3 tyttöä │A ja B: lasten suku- │Sukulais- │8 kk. vank. │Alle, B:lle ja C:lle │A:lla ja B:llä oikeus

│A: │puolielimen kosket- │mies │Tuomittu C:n │kullekin 5:2:n perus-│5:2:n mukaiseen

│7–13 v. │telu, sormen työntä- │(vjan vaimon │osalta │teella 13 000 euroa │korvaukseen, kum-

│B: │minen sisään suku- │veljen tyttö-│ │ja 5:6:n perusteella │mallekin 8000 eu-

│10–14 v. │puolielimeen, lap- │jä) │Rikos A:n ja │kullekin 13 000 eu- │roa. Oikeus 5:6:n

│C: │sen saaminen kos- │ │B:n osalta │roa │korvaukseen van

│9–14 v. │kettelemaan vastaa- │ │vanhentunut │ │hentunut.

│ │jaa. │ │ │ │

│ │C: lapsen vartalon │ │ │ │C:lla oikeus 5:2:n ja

│ │koskettelu, käden │ │ │ │5:6:n mukaiseen

│ │työntaminen alus- │ │ │ │korvaukseen. Tuo-

│ │housujen sisään su- │ │ │ │mittu määrät yhdes-

│ │kupuolielimen koh- │ │ │ │sä, 5 000 euroa.*

│ │dalle, lapsen käsi ai-│ │ │ │

│ │nakin kerran vjan │ │ │ │

│ │alushousujen si- │ │ │ │

│ │sään jäykist. suku- │ │ │ │

│ │puolielintä vasten. │ │ │ │

───────┼─────────┼──────────────────────┼─────────────┼─────────────┼─────────────────────┼─────────────────────────

2005:54│5 poikaa │Rahakorvausta vas- │Lasten har- │2 v. vank. │Käo tuomitsi henki- │A:lla, B:llä ja D:llä oi-

│A ja B: │taan lasten saami- │rastusten │Tuomittu C:n │sestä kärsimykses- │keus 5:2:n mukai-

│13 – 15 │nen nostamaan vja │kautta tuttu │osalta │tä korvauksina A:lle │seen korvaukseen,

│v. │nostolaitteella su- │mies │ │12 000 euroa, B:lle │A:lle ja B:lle 10 000

│C: │kuelimestä, vastaa- │ │Syyteoikeus │18 000 euroa ja │euroa, D:lle 8 000

│11–15 v. │jan masturboiminen │ │vanhentunut │D:lle 10 000 euroa. │euroa

│D: │ │ │A:n, B:n D:n │5:2:n mukaiset vaa- │

│14–15 v. │ │ │ja E:n osalta│timukset hylättiin │Vaatimus 5:6:n mu-

│E: 15 v. │ │ │ │näyttämättöminä. │kaisesta korvauk-

│ │ │ │ │Hovioikeuden mu- │sesta hylättiin, kos-

│ │ │ │ │kaan vahingonkor- │ka vastaajan teko ei

│ │ │ │ │vaukset olivat van- │loukannut heidän

│ │ │ │ │hentuneita. │vapauttaan tai sek-

│ │ │ │ │ │suaalista itsemää-

│ │ │ │ │ │räämisoikeuttaan.

│ │ │ │ │ │(C:n ja E:n osalta ei

│ │ │ │ │ │kyse korvauksista)

│ │ │ │ │ │**

───────┼─────────┼──────────────────────┼─────────────┼─────────────┼─────────────────────┼─────────────────────────

2005:55│12–13 v. │Lapsen sukuelimen │Sukulais- │Syyteoikeus │Käo tuomitsi henki- │Aojalla oikeus 5:2:n

│tyttö │koskettelu käsillä ja │mies │vanhentunut │sestä kärsimykses- │mukaiseen korvauk-

│ │suulla, yhdyntä, lap- │ │ │tä 16 000 euroa, │seen, 5 000 euroa.

│ │sen saaminen kos- │ │ │ho:ssa ei kyse kor- │

│ │kettelemaan vastaa- │ │ │vauksesta. │5:6:n mukainen kor-

│ │jan sukuelintä │ │ │ │vaus vanhentunut

│ │ │ │ │ │***

───────┴─────────┴──────────────────────┴─────────────┴─────────────┴─────────────────────┴─────────────────────────

216

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Jossain määrin ratkaisut herättävät kysymyksiä sekä perusteiltaan että määriltään:

* Tapauksessa 2005:53 korvausratkaisu oli erikoinen. Kahden asianomistajan osalta todettiin VahL 5:2:n mukaiset kipuun ja särkyyn rinnastettavat korvaukset näytetyiksi. Niissä vahinkoa oli alkanut syntyä kustakin osateosta lähtien ja vahinkoa syntyi jatkuvasti. Asianomistajilla oli siten oikeus korvaukseen vahingonkorvausvaatimuksen esittämistä edeltäneen 10 vuoden ajalta. Tähän asti ratkaisu oli vanhentumissäännöksen näkökulmasta täysin ymmärrettävä, sillä rikoksen syyteoikeus oli vanhentunut ja korvausvaatimukseen sovellettiin yleistä korvausvaatimuksen vanhentumisaikaa. Sen sijaan huomattavasti ongelmallisempi oli VahL 5:6:n mukainen kärsimyskorvaus. Korkeimman oikeuden mukaan teot olivat toki loukanneet asianomistajien vapautta ja niistä oli aiheutunut lainkohdan nojalla korvattavaa henkistä kärsimystä. Asianomistaja A:han kohdistuneet teot olivat kuitenkin päättyneet jo vuonna 1985 ja B:hen vuonna 1992. Vastaaja oli saanut tiedon korvausvaatimuksesta 6.11.2002. Korkeimman oikeuden mukaan kyse tällä perusteella oli "sellaisesta kestoltaan rajoitetusta kärsimyksestä", jonka osalta asianomistajien oikeus oli vanhentunut. Korkein oikeus katsoi siten 5:6:n nojalla korvattavan kärsimyksen olevan luonteeltaan ikään kuin pistemäisen, alkavan teosta ja kestävän siitä lukien tietyn rajallisen ajan. Siitä ajasta, jonka tällainen rajallinen tyyppikohtainen kärsimys korkeimman oikeuden mukaan kesti, voi tapauksesta saada käsityksen: asianomistaja B:hen kohdistunut rikos oli nimittäin alkanut 1.6.1988 ja päättynyt 30.9.1992. Kun korvausvaatimus oli annettu tiedoksi 6.11.2002 ja vaatimus todettiin 10 vuoden perusteella vanhentuneeksi, voi laskea, että viimeisen osateon jälkeinen kärsimys oli korkeimman oikeuden mukaan lakannut vaikuttamasta 1 kuukauden 6 päivän kuluessa.

C:n osalta tilanne oli toinen: Hänen kohdallaan tekoaika oli 1.5.1995– kesä 1999. Hänellä oli oikeus sekä 5:2:n että 5:6:n mukaiseen korvaukseen. Korkeimman oikeuden mukaan korvaus näistä vahingoista oli parhaiten arvioitavissa kokonaisuutena, jo-

217

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

ten oikeus määräsi kipuun ja särkyyn rinnastettavasta kärsimyksestä ja henkisestä kärsimyksestä yhteensä 5 000 euroa.

Myös korvattujen määrien osalta päätös herättää kysymyksiä. Kuten edellä ilmeni, korkein oikeus katsoi, että kaikilla asianomistajilla oli oikeus VahL 5:2:n mukaisiin kärsimyskorvauksiin. Alioikeus ja hovioikeus mitoittivat nämä korvaukset 13 000 euron määräisiksi. Korkein oikeus puolestaan alensi korvauksen kahden asianomistajan osalta kohtuulliseksi harkitsemakseen 8 000 euroksi. Siihen nähden, että korkeimman oikeuden toteamin tavoin tätä lääketieteellisesti todettua vahinkoa oli asianomistajille aiheutunut jatkuvasti, ei ole oletettavaa, että korvauksen määrään vanhimpien osatekojen osalta olisi vaikuttanut vastaava kärsimyksen laantuminen kuin 5:6:n mukaisten kärsimysten kohdalla. Siten on lähdettävä siitä, että harkittavana oikeusasteissa oli sama kipuun ja särkyyn rinnastettava kärsimys. Syy siihen, miksi korkeimmassa oikeudessa kohtuullinen määrä oli käräjäoikeuden ja hovioikeuden arvioimaa 13 000 euroa 5 000 euroa pienempi, ei saa selitystä. Miltään osin ei selity liioin asianomistaja C:n saamien korvausten määrä. Käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa hänen 5:2:n ja 5:6:n mukaiset yhteenlasketut korvauksensa olivat 26 000 euroa. Korkeimman oikeuden mukaan ne olivat 5 000 euroa. Päätöksestä johdettavan kohtuullisen korvaustason hahmottamiseksi olisi ollut toivottavaa, että korkein oikeus olisi perustellut sen, miksi alempien oikeuksien tuomitsemasta korvauksesta 11 000 euron määräinen osuus oli kohtuutonta kärsimyskorvausta.

** Jutussa 2005:54 kävi ilmi, että vastaajien avustajilla ja käräjäoikeudella ei ollut selkeää käsitystä eri korvauslajeista, sillä jutussa vaadittiin VahL 5:2:n mukaisia korvauksia VahL 5:6:n nojalla. Korkein oikeus tulkitsi vaatimukset VahL 5:2:n mukaisiksi lääketieteellisen selvityksen perusteella. Vastaavalla tavalla kuin edellisessä tapauksessa oikeus korvaukseen syyteoikeuden vanhentumisen vuoksi oli 10 vuodelta ennen korvausvaatimuksen tiedoksiantoa.

Jutussa korkeimman oikeuden ratkaisu asianomistajien VahL 5:6:n mukaisista korvausvaatimuksista herättää jälleen kysymyksiä. Tähän perustuneet vaatimukset nimittäin hylättiin. Perusteet

218

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tällä kertaa olivat kuitenkin toisenlaiset kuin tapauksessa 2005:53. Perusteena oli se, että vastaaja ei korkeimman oikeuden mukaan ollut teoillaan loukannut lasten vapautta tai seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Hämmennystä tämä johtopäätös herättää siksi, että korkein oikeus kuitenkin VahL 5:2:n mukaisten korvausten yhteydessä totesi asianomistajille aiheutuneiden moninaisten psyykkisten vahinkojen ja kehityksen häiriintymisen johtuneen nimenomaisesti vastaajan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Seksuaalirikosten suojaama oikeushyvä taas on seksuaalinen itsemääräämisoikeus ja seksuaalirikokset kuuluvat vahingonkorvauslain esitöiden ja vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan VahL 5:6:n piiriin. Mikäli korkein oikeus viittaa esimerkiksi siihen, että lapset olivat itse toistuvasti tulleet vastaajan luokse harjoittamaan tämän sadomasokistisia tekoja, olisi ollut toivottavaa, että tällainen tulkinta olisi kirjoitettu auki. Nyt perustelut VahL 5:2:n ja VahL 5:6:n osalta jäävät ristiriitaisiksi. Tässäkään tapauksessa tuomittujen vahingonkorvausten määriä ei ole perusteltu eikä selitetty, miksi käräjäoikeuden VahL 5:2:n mukaiset 12 000 ja 18 000 euron korvaukset alenivat 10 000 euroon ja 10 000 euron korvaus 8 000 euroon.

*** Tapauksessa 2005:55 ratkaisu noudattelee tapauksen 2005:53 linjoja. Jutussa katsottiin VahL 5:2:n mukaiset korvaukset lääketieteellisen selvityksen perusteella aiheellisiksi. Ne olivat syntyneet kustakin osateosta alkaen ja luonteeltaan ne olivat sellaisia, että ne ilmenevät yleensä vasta vähitellen pitkän ajan kuluessa. Asianomistajalla oli oikeus korvaukseen 10 vuoden ajalta vastaajaan kohdistetusta vahingonkorvausvaatimuksesta. VahL 5:6:n mukaisista korvauksista korkein oikeus vastaavalla tavalla kuin tapauksessa 2005:53 totesi, että teoista tekohetkellä saattoi aiheutua asianomistajalle lainkohdassa tarkoitettua kärsimystä. Siltä osin kuin kärsimys ei tullut korvattavaksi psyykkisen tilan ja kehityksen häiriintymisen henkilövahinkona (5:2), kysymys oli sellaisesta vuosina 1984–1985 tapahtuneisiin tekoihin välittömästi liittyneestä kärsimyksestä, jonka osalta oikeus korvaukseen oli vanhentunut. Vastaaja sai tiedon korvausvaatimuksista 28.1.2003. Korvausvaatimuksen hylkääminen vanhentuneena oli jutussa

219

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

kuitenkin huomattavasti ymmärrettävämpää kuin tapauksessa 2005:53, sillä viimeisestä osateosta oli kulunut 18 vuotta. Sen sijaan tässäkään tapauksessa ei lukija saa vastausta siihen, miksi 16 000 euron määräinen 5:2:n mukainen kärsimyskorvaus aleni korkeimmassa oikeudessa 5 000 euroon.

Tulkinta VahL 5:6:n mukaisesta korvauksesta on kaiken kaikkiaan ongelmallinen, koska säännöksen tarkoittaman rikostyypin perusteella aiheutuneen kärsimyksen katsotaan ilmenevän ikään kuin pistemäisenä ja lakkaavan tietyn ajan kuluttua. Vahingonkorvauslain esitöissä ei kuitenkaan mikään viittaa siihen, että lainsäätäjä olisi antanut tällaisen soveltamisohjeen. Tietynlainen tuki tälle ajattelulle olisi ehkä saatavissa edellä esitellystä Suomen Lastenpsykiatriyhdistyksen ohjeistuksesta, jossa todetaan suurimman osan (2/3) oirehtivista toipuvan 12–18 kuukauden aikana hyväksikäytön päättymisestä. Mikään psyykkisen tiedon puolella ei sen sijaan anna tukea yhden kuukauden ja 6 päivän kärsimyksen laantumisen johtopäätökselle. Ongelman tällainen vahingon määrittelytapa aiheuttaa jutuissa, joissa syyteoikeus on vanhentunut (törkeänä tekona syytetty juttu todetaan perustunnusmerkistön mukaiseksi ja vanhentuneeksi). Tyypillisesti nämä tilanteet voivat edelleen aktualisoitua vanhan rikoslain aikaisissa seksuaalirikoksissa (ennen 1.1.1999 tapahtuneet teot).

Korvaukset muista rikoksista

Pulmallinen päätöksistä hahmottuva linja on myös korvausten määrien osalta. Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittuja korvauksia voidaan määrällisesti verrata tapauksiin, joissa korkein oikeus on määrittänyt henkisen kärsimyksen korvauksia muun tyyppisissä loukkaamistapauksissa. Näistä erilaisista korvaustasoista vain muutama tapausesimerkki:

1) 2005:137: Korkein oikeus tuomitsi korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä 500 euroa naispuoliselle raviohjastajalle, jota miespuolinen kilpakumppani oli kilpailutilanteessa nimitellyt sukupuoleen viittaavalla halventavalla ilmaisulla. Käräjäoikeuden tuomiosta ilmeni, että ohjastaja oli huutanut kovaäänisesti ja selvästi "saatanan huora". Huuto oli osoitettu asianomistajalle ja sen oli kuullut ainakin hänen vieressään seissyt henkilö. Korkeimman oikeuden mukaan kunnianloukkausrikoksen aiheuttama kärsimys tulee arvioida ottamalla lähtökohdaksi tapauksen objektiiviset piirteet, kuten kunnianloukkauksen laatu, asian saama julkisuus ja sen tosiasialliset vaikutukset loukatun elämänpiirissä. Jutussa oli selvitetty, että tapahtuma oli vaivannut asianomistajaa pitkään. Asia ei kui-

220

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

tenkaan saanut julkisuutta eikä se vaikeuttanut asianomistajan toimintaan ravikilpailutoiminnassa. Loukkauksen karkeuteen nähden korkein oikeus katsoi, että hovioikeuden ei olisi tullut alentaa käräjäoikeuden tuomitsemaa 500 euron korvausta 300 euroon ja korotti sen käräjäoikeuden tuomitsemaan määrään.

2) 1997:80: Korkein oikeus tuomitsi korvaukseksi lehtijutun perusteella henkisestä kärsimyksestä 50 000 markkaa (8 400 euroa). Lehdessä oli julkaistu tuhopolttajaa koskeva kirjoitus, jossa kerrottiin, että syylliseksi epäilty oli paikkakunnan palopäällikön vaimo. Todistajan mukaan jutun kantaja oli tapahtuman jälkeen tullut aremmaksi ja syrjäänvetäytyväksi. Hän oli menettänyt ruokahalunsa ja laihtunut arvion mukaan 20 kiloa. Lääkärintodistuksen mukaan asianomistaja oli perheasioiden vuoksi stressaantunut, masentunut ja hänellä oli exhaustiotilanne. Samanaikaisesti iltapäivälehdistössä tapahtunut yksityisasioiden julkistaminen oli lisännyt masennus- ja stressioireita. Psyykkisen voinnin huonontumisen vuoksi hänelle oli määrätty sairauslomaa 6.–20.9.1991.

3) 1991:128: Korkein oikeus tuomitsi 17 vuorokautta syyttömästi pidätetylle asianajajalle korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä 80 000 markkaa (13 455 euroa). Pidätyksestä ja siitä johtuneesta vapauden menetyksestä asianajajalle oli aiheutunut henkistä kärsimystä niin, että hän oli vapautumisensa jälkeen joutunut jäämään sairauslomalle. Asianajajana hän toimii ammatissa, jonka harjoittaminen erityisesti edellyttää rehellisyyttä ja luotettavuutta. Pidätystä oli käsitelty tiedotusvälineissä. Asianajaja oli pidätyksen aikana ja sen jälkeenkin joutunut kantamaan huolta pidätyksen vaikutuksista hänen ammattinsa harjoittamisen mahdollisuuksiin.

4) 1997:81: Tapauksen KKO 1997:80 uutinen julkaistiin myös toisessa lehdessä. Korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä tuomittiin 100 000 markkaa (16 818 euroa).

Tarkimmin seksuaalisen hyväksikäytön asianomistajille aiheutuneita psyykkisiä seurauksia korkein oikeus kuvaili aikaisemmin esitellyssä tapauksessa 2005:54, jossa kahdelle asianomistajalle määrättiin 10 000 euron ja yhdelle 8 000 euron korvaus. Heille psyykkisen vahingon oli aiheuttanut vastaajan ikävuosina 13–15 kunkin lapsen kohdalla noin sata kertaa toistamat sadomasokistiset seksuaaliset teot. Yhdelle asianomistajalle seurauksena oli työelämään sopeutumattomuutta aiheuttanut persoonallisuushäiriö, 10 vuotta kestänyt psyykkinen levottomuus, jännittyneisyys ja univaikeudet sekä toiselle yli 10 vuotta kestäneet toistuvat painajaiset, ahdistuneisuus ja mielialaongelmat sekä sittemmin puhjennut skitsofreniatyyppinen psykoottinen häiriö. Kolmannella 8 000 euron korvaukset saaneella asianomistajalla teot olivat

221

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

aiheuttaneet koulunkäyntiin vaikuttaneen keskittymiskyvyttömyyden ja itsetuhoisuuden sekä alkoholisoitumisen.

Yhtään paljoksumatta aikuisille kunnian loukkaamisesta ja laittomasta pidättämisestä maksettuja korvauksia, voi kysyä, miksi lapsen henkilökohtaisen integriteetin vuosia jatkuneesta loukkaamisesta aiheuttaneista ja hänen elämäänsä jatkuvasti invalidisoivista henkisistä vahingoista tuomitut korvausmäärät ovat korvauskäytännössä toisella tasolla kuin aikuiselle kertaluontoisesti julkisesti tapahtuneen kunnian loukkaamisen tai lyhytaikaisen vapaudenmenetyksen aiheuttamissa kärsimyksissä?

8.6.5 Korvaustasot suhteessa tekoon

Neljä korvaustasoa

Kuvan saamiseksi vielä ali- ja hovioikeusvaiheen henkisen kärsimyksen korvauskäytännöstä seuraavassa tapausaineistosta hahmottuneet korvaustasot. Yleisesti voi sanoa, että korvausten määrääminen tehtiin rangaistuksen mittaamista tarkemmalla jyvityksellä. Korvaustasot voi jakaa määrällisesti neljään luokkaan: 1) 500–2 500 euroa (2 972 mk–14 864 mk), 2) 3 000–10 000 euroa (17 837 mk–59 457 mk), 3) 11 000–15 000 euroa (65 403–89 185 mk) ja 4) 16 000–40 000 euroa (95 131– 237 829 mk).

500–2 500 euron korvaustaso

Ensimmäisen 500–2 500 euron korvausluokan tapauksia oli 31,7 %:ia. Seuraavassa esimerkkejä näistä:

Tapaus│Lapsen │Syyksi luettu teko │Suhde │Tunnusmerkistö │Rangaistus │Vah.korvaus/lapsi

käo/HO│ikä │ │ │ │ │

──────┼───────────┼───────────────────────┼──────────────┼───────────────────┼─────────────┼─────────────────

HO │2 lasta 9 │Tekijän itsetyydytys │Naapuri │Lapsen seks. hyväk-│6 kk., │Henkinen kärsimys

│v. ja 10 │lasten seurassa │ │sikäyttö │ehdollinen │2 500 euroa

│v. │ │ │ │ │

──────┼───────────┼───────────────────────┼──────────────┼───────────────────┼─────────────┼─────────────────

Käo │4 lasta │Koskettelut oppilas- │Opetusteh- │Virkavelvollisuuden│75 ps. │Henkinen kärsimys

│15 v. │ta vatsan seutuun ja │tävässä ole- │rikkominen │ │500 mk

│ │olkavarteen, seksu- │va henkilö │ │ │

│ │aaliviritteiset puheet,│ │ │ │

│ │seksuaalisen materi- │ │ │ │

│ │aalin esittely interne-│ │ │ │

│ │tistä │ │ │ │

──────┼───────────┼───────────────────────┼──────────────┼───────────────────┼─────────────┼─────────────────

HO │4 lasta │Masturbointi lasten │Naapuri las- │Lapsen seks. hyväk-│1 v. 8 kk., │Henkinen kärsimys

│11v., 8 │seurassa, yhden │ten leikkipai-│sikäyttö │ehdollinen │7 000–10 000 mk

│v., 7 v. ja│lapsen sukuelinten │kalla │ │ │

│6 v. │nuoleminen │ │ │ │

──────┼───────────┼───────────────────────┼──────────────┼───────────────────┼─────────────┼─────────────────

Käo │14 v. │Sukupuoliyhteys │Seurustelu- │Lapsen seks. hyväk-│6 kk., │Henkinen kärsimys

│ │ │kumppani │sikäyttö │ehdollinen │3000 mk

│ │ │19 v. │ │ │

──────┼───────────┼───────────────────────┼──────────────┼───────────────────┼─────────────┼─────────────────

HO │11 v. │Seksuaaliviritteisten │Nettituttu │Lapsen seks. hyväk-│3 kk., │Henkinen kärsimys

│ │tekstiviestien lähet- │ │sikäyttö │ehdollinen │2 000 euroa

│ │täminen (kuvaukset │ │ │ │

│ │omista yhdynnöistä │ │ │ │

│ │ja fantasioista sekä │ │ │ │

│ │sukupuolielimestä) │ │ │ │

│ │-tekijä ilmoittanut │ │ │ │

│ │olevansa 13 v. │ │ │ │

──────┼───────────┼───────────────────────┼──────────────┼───────────────────┼─────────────┼─────────────────

HO │9 v. │Pornofilmin näyttä- │Biologinen │Lapsen seks. hyväk-│3 kk., ehdol-│Henkinen kärsimys

│ │minen lapselle │vanhempi │sikäyttö │linen │1 500 euroa

──────┴───────────┴───────────────────────┴──────────────┴───────────────────┴─────────────┴─────────────────

Pääsääntöisesti edellä olevassa korvausluokassa teko oli kertaluontoinen, useissa tapauksissa seksuaaliteko ei edennyt sukupuoliyhteyteen ja tekijä oli tavallisimmin muu kuin lapsen lähiomainen. Tapauksissa, joissa teko eteni sukupuoliyhteyteen, oli tavallisimmin kysymys seurustelutyyppisestä suhteesta, jossa kuitenkin asianosaisten iän tai henkisen ja ruumiillisen kypsyyseron todettiin olleen suuren.

3 000–10 000 euron korvaustaso

Kaikkein suurin osa aineiston tapauksista, 38,3 %:a, oli korvaustasossa 3 000–10 000 euroa.

Tapaus│Lapsen │Syyksi luettu teko │Suhde │Tunnusmerkistö │Rangaistus │Vah.korvaus / lapsi

käo/HO│ikä │ │ │ │ │

──────┼───────┼──────────────────────┼───────────┼───────────────────┼───────────┼────────────────────

HO │11 v. │Sukupuoliyhteys │Harrastus- │Törkeä lapsen seks.│3 v. 6 kk.,│Kipuun ja särkyyn

│ │ │ten ohjaaja│hyväksikäyttö │ehdoton │verrattava henkinen

│ │ │ │ │ │kärsimys 50 000 mk

──────┼───────┼──────────────────────┼───────────┼───────────────────┼───────────┼────────────────────

HO │5 v. │Sukupuoliyhteys │Naapuri │Lapsen seks. hyväk-│2 v., │Henkinen kärsimys

│ │(anaaliyhdyntä) │ │sikäyttö │ehdoton │20 000 mk

──────┼───────┼──────────────────────┼───────────┼───────────────────┼───────────┼────────────────────

HO │2 lasta│Lasten sukuelimien │Lapsen van-│Lapsen seks. hyväk-│1 v. 6 kk.,│Henkinen kärsimys

│9 v. ja│koskettelu, sormen │hemman │sikäyttö, │ehdoton │5 000 ja 7 000 eu-

│6 v. │työntäminen lapsen │seurustelu-│törkeä lapsen seks.│ │roa

│ │sukuelimeen ja su- │kumppani, │hyväksikäyttö. │ │

│ │kuelimen nuolemi- │naapuri │ │ │

│ │nen (6 v.) │ │ │ │

──────┼───────┼──────────────────────┼───────────┼───────────────────┼───────────┼────────────────────

HO │12 │Oraalinen sukupuo- │Perhetuttu │Lapsen seks. hyväk-│1 v. 3 kk.,│Henkinen kärsimys

│v. │liyhteys, kolme ker- │ │sikäyttö, │ehdoton │8 500 euroa, kipu ja

│ │taa, useita kielisuu- │ │sukupuolisiveel- │ │särky 500 euroa

│ │delmia, lapsen su- │ │lisyyttä loukkaavan│ │

│ │kuelinten ja vartalon │ │lasta esittävän ku-│ │

│ │hierominen ja nuole- │ │van hallussapito │ │

│ │minen, lapsen saa- │ │ │ │

│ │minen tyydyttämään │ │ │ │

│ │kädellä ja suullaan │ │ │ │

│ │tekijää, useita kerto-│ │ │ │

│ │ja 4 kk:n aikana │ │ │ │

──────┼───────┼──────────────────────┼───────────┼───────────────────┼───────────┼────────────────────

HO │4–6 v. │Lapsen pitäminen │Vanhemman │Lapsen seks. hyväk-│1 v., │Henkinen kärsimys

│ │alastomana sylissä, │seurustelu-│sikäyttö │ehdollinen │6 000 euroa

│ │erektio, lapsen ma- │kumppani │ │ │

│ │kuuttaminen pal- │ │ │ │

│ │jaan vatsan päällä, │ │ │ │

│ │lapsen saaminen │ │ │ │

│ │koskettelemaan teki- │ │ │ │

│ │jän sukupuolielintä │ │ │ │

──────┴───────┴──────────────────────┴───────────┴───────────────────┴───────────┴────────────────────

222

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Tällä korvaustasolla teot saattoivat olla hyvinkin vakavia ja edenneet sukupuoliyhteyteen. Vastaajat olivat lapsen perheen perheystäviä, harrastusten ohjaajia tai vanhemman seurustelukumppaneita. Teot olivat myös toistuneet usein ja kestäneet monissa tapauksissa useita vuosia. Erona seuraavaan korvaustasoon oli se, että biologisia vanhempia tai lapsen kanssa vakituisesti asuvia vanhemman roolissa olevia vastaajia ei tässä korvaustasossa ollut.

11 000–15 000 euron korvaustaso

Seuraavan 11 000–15 000 euron korvaustason osuus oli 11,7 %:a.

Tapaus│Lapsen │Syyksi luettu teko │Suhde │Tunnusmerkistö │Rangaistus │Vah.korvaus / lapsi

käo/HO│ikä │ │ │ │ │

──────┼────────┼─────────────────────┼────────────┼───────────────────┼─────────────┼───────────────────

HO │7 v. │Sukupuoliyhteys, │Perhetuttava│Lapseen kohd. hau- │2 v. 4 kk., │Henkinen kärsimys

│ │sukuelinten kosket- │ │reus │ehdoton │80 000 mk,

│ │telu, esineiden työn-│ │ │ │kipu ja särky 5000

│ │täminen lapsen su- │ │ │ │mk

│ │kuelimeen │ │ │ │

──────┼────────┼─────────────────────┼────────────┼───────────────────┼─────────────┼───────────────────

HO │7 lasta │Lasten sukuelinten │Sukulainen │Törkeä lapsen seks.│7 v., ehdoton│Henkinen kärsimys

│3–15 v. │koskettelu, saami- │ja perhetut-│hyväksikäyttö (7) │ │80 000–90 000 mk

│ │nen tyydyttämään │tava │ │ │

│ │vjaa oraalisesti ja │ │ │ │

│ │käsillään, jatkunut │ │ │ │

│ │kaikkiaan eri lapsiin│ │ │ │

│ │kohdistuvana 16 v, │ │ │ │

│ │jokaiseen lapseen │ │ │ │

│ │useita vuosia │ │ │ │

──────┼────────┼─────────────────────┼────────────┼───────────────────┼─────────────┼───────────────────

HO │10–15 v.│Sukupuoliyhteys 2– │Vanhemman │Lapseen kohdistu- │2 v., │Henkinen kärsimys

│ │3 kertaa/kk, jatku- │avopuoliso │va haureus │ehdoton │90 000 mk

│ │nut 5 vuotta │ │ │ │

──────┼────────┼─────────────────────┼────────────┼───────────────────┼─────────────┼───────────────────

HO │2 lasta,│Sukupuoliyhteys │Vanhemman │Väkisinmakaami- │5 v., ehdoton│Henkinen kärsimys

│12 ja 13│ │seurustelu- │nen, törkeä lapsen │ │80 000 ja 60 000

│v. │ │kumppani │seks. hyväksikäyttö│ │mk

│ │ │ │ym. │ │

──────┼────────┼─────────────────────┼────────────┼───────────────────┼─────────────┼───────────────────

HO │2 lasta,│Sukupuoliyhteys, │Biologinen │Törkeä lapsen seks.│6 v. vank. │Henkinen kärsimys

│8–11 v.,│anaaliyhdyntä, jatku-│vanhempi │hyväksikäyttö (2) │ │15 000 euroa, kipu

│3–5 v. │nut vuosia │ │ │ │ja särky 1 500 eu-

│ │ │ │ │ │roa

──────┴────────┴─────────────────────┴────────────┴───────────────────┴─────────────┴───────────────────

Tällä korvaustasolla kyseessä olivat samoin kuin aikaisemmassakin vakavat ja pitkäkestoiset teot. Erona edelliseen korvausluokkaan oli seksuaalitekojen alkaminen varsin nuorella iällä ja se, että tekijänä oli usein henkilö, joka asui vakituisesti lapsen kanssa ja josta lapsi oli tosiasiallisesti riippuvainen.

16 000–40 000 euron korvaustaso

Korkeimmassa korvaustasossa henkisistä vahingoista määrätyt korvaukset olivat 16 000–40 000 euroa. Tämä korvausluokka ei ollut kaikkein pienin, vaan 18,3 %:a tapauksista kuului tähän tasoon. Tosiasiassa korvaukset saattoivat kipu- ja särkykorvauksen kanssa nousta aina 81 000 euroon.

224

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Tapaus │Lapsen │Syyksi luettu teko │Suhde │Tunnusmerkistö │Rangaistus │Vah.korvaus/lapsi

käo/HO │ikä │ │ │ │ │

────────┼─────────┼─────────────────────┼────────────┼────────────────────┼───────────────┼────────────────────

Käo │4 v. │Lapsen sukuelinten │Biologinen │Lapsen seks. hyväk- │1 v. 6 kk., │Henkinen kärsimys

│ │koskettelu │vanhempi │sikäyttö │ehdollinen │16 000 euroa

────────┼─────────┼─────────────────────┼────────────┼────────────────────┼───────────────┼────────────────────

HO │2 lasta │Lasten sukupuoli- │Biologinen │Törkeitä lapsen │7 v., 3 v., eh-│Henkinen kärsimys

│1–6 v. ja│elinten koskettelu, │vanhempi ja │seks. hyväksikäyttö-│doton │150 000 mk, henki-

│7–8 v. │mm. nuoleminen, │tämän seu- │jä │ │sestä kivusta ja sä-

│ │lasten pakottami- │rustelukump-│ │ │rystä 20 000 mk

│ │nen tekijän tyydyttä-│pani │ │ │

│ │miseen vastaavalla │ │ │ │

│ │tavalla │ │ │ │

────────┼─────────┼─────────────────────┼────────────┼────────────────────┼───────────────┼────────────────────

HO, │6–12 v. │Lapsen koskettelu │Biologinen │Törkeä lapsen seks. │1 v. 8 kk., │Henkinen kärsimys

KKO │ │tekijän sukuelimellä,│vanhempi │hyväksikäyttö │ehdoton │150 000 mk, kipu ja

2002:52 │ │lapsen sukuelimen │ │ │ │särky 15 000 mk

KKO:ssa │ │koskettelu ja nuole- │ │ │ │

ei kyse │ │minen │ │ │ │

korvauk-│ │ │ │ │ │

sista │ │ │ │ │ │

────────┼─────────┼─────────────────────┼────────────┼────────────────────┼───────────────┼────────────────────

HO │13–16 v. │Lapsen sukupuolieli- │Harrastus- │Törkeä lapsen seks. │3 v. 8 kk. │Henkinen kärsimys

│ │men koskettelu, hie- │ten kautta │hyväksikäyttö │ │17 000 euroa, kipu

│ │romasauvan työntä- │tuttu │ │ │ja särky 2 500 eu-

│ │minen sisään suku- │ │ │ │roa

│ │puolielimeen, lap- │ │ │ │

│ │sen pakottaminen │ │ │ │

│ │ottamaan penis suu- │ │ │ │

│ │hunsa, lapsen pa- │ │ │ │

│ │kottaminen nukku- │ │ │ │

│ │maan vjan vieressä │ │ │ │

────────┼─────────┼─────────────────────┼────────────┼────────────────────┼───────────────┼────────────────────

HO, │6–11 v. │Lapsen sukuelimen │Biologinen │Törkeä lapsen seks. │6 v. ehdoton │Henkinen kärsimys

korvauk-│ │sormeilu, tekijän │vanhempi │hyväksikäyttö │ │40 000 euroa, kipu

set │ │oraalinen tyydyttä- │ │ │ │ja särky 5 000 eu-

HO:n │ │minen, tekijän su- │ │ │ │roa, pysyvä vika ja

tuomit- │ │kuelimen koskettelu │ │ │ │haitta 20 000 euroa

semia │ │ja tyydyttäminen, │ │ │ │

│ │anaaliyhdyntä. │ │ │ │

KKO │ │Teot tapahtuneet vii-│ │ │ │

2005:5 │ │den vuoden ajan vä- │ │ │ │

│ │hintään kuukausit- │ │ │ │

│ │tain. │ │ │ │

────────┼─────────┼─────────────────────┼────────────┼────────────────────┼───────────────┼────────────────────

HO │6–12 v. │Sukupuoliyhteys │Biologisen │Törkeä lapseen koh- │3 v. ehdoton │Henkinen kärsimys

│ │ │vanhemman │distuva haureus │ │25 000 euroa

│ │ │puoliso │ │ │

────────┴─────────┴─────────────────────┴────────────┴────────────────────┴───────────────┴────────────────────

Korkeimmalla korvaustasolla edellisen korvaustason ankaroittavat tekijät korostuivat: vastaajien joukossa oli aikaisempaa enemmän biologisia vanhempia, teot olivat kohdistuneet varsin nuoriin lapsiin ja ne olivat useimmiten pitkäkestoisia ja käsittivät lapseen kohdistuneita sukupuoliyhteyksiä.

Yleisesti korvauksista voi todeta, että ne vain harvoin muuttuivat määrällisesti alioikeuden päätöksestä. Tavallisimmin hovioikeus totesi ne alioikeuden määräämin perustein kohtuullisiksi. Samoin voi todeta, että ali- tai hovioikeudet eivät korkeimman oikeuden tavalla katsoneet VahL 5:6:n mukaisen kärsimyskorvauksen olevan pistemäisen ja lakkaavan tietyn ajan kuluttua.

225

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Korvauslajien erotteleminen

Ali- ja hovioikeuksien päätöksissä huomiota kiinnittää se, että niissä ei usein eroteltu lääketieteellisen selvityksen perusteella määrättäviä kipuun ja särkyyn rinnastettavia 5:2:n mukaisia korvauksia VahL 5:6:n rikostyyppikohtaisista kärsimyskorvauksista. Tulevaisuudessa korvauslajien erotteleminen on kuitenkin toivottavaa, sillä asianomistajan mahdollisuus saada rikosvahinkolain nojalla valtiolta korvausta erikseen kummankin säännöksen perusteella edellyttää, että ne on vaadittu ja tuomittu erikseen. Niissä tapauksissa, joissa korvaukset oli eroteltu, kipuun ja särkyyn verrattavat olivat yleensä huomattavasti pienempiä kuin rikostyyppikohtaiset korvaukset. Tämä on jossain määrin vastoin sitä, mitä rikosvahinkolain esitöissä on otaksuttu painopisteen siirtymisenä kärsimyskorvauksissa VahL 5:2:n mukaisten henkilövahinkojen korvaamiseen.²⁵⁶ Edellä sanottu viittaa myös siihen, ettei oikeuskäytännössä ole selkeää käsitystä siitä, millainen kärsimys kuuluu kummankin säännöksen piiriin. Jutuissa myös se, että niissä ei vaadittu erikseen korvauksia kummankin säännöksen perusteella antaa aiheen olettaa, ettei näiden säännösten rinnakkaisesta soveltamisesta tiedetty. Esimerkki epäselvyydestä eri korvauslajeista ja niiden sisällöstä on tapaus, jossa lääketieteellisestä selvityksestä huolimatta ali- ja hovioikeus hylkäsivät 5:2:n mukaisen kivun ja säryn kärsimyskorvauksen sillä perusteella, ettei hyväksikäytössä käytetty väkivaltaa.

Tapaus│Lapsen │Syyksi luettu teko │Suhde │Tunnusmerkistö │Rangaistus │Vah.korvaus/lapsi

käo/HO│ikä │ │ │ │ │

──────┼─────────┼───────────────────┼──────────┼──────────────────┼───────────┼──────────────────────

HO │3 lasta │Lasten sukuelimien │Sukulainen│Lapseen kohd. hau-│1 v. 6 kk.,│Oikeus hylkäsi 5:2:n

│6–4 v. │koskettelut ja sa- │ │reus │ehdoton │kipu- ja särkyvaati-

│teot jat-│manaikaisesti teki-│ │ │ │muksen, koska te-

│kuneet 7 │jän itsetyydytys. │ │ │ │oissa ei käytetty vä-

│v. │Teot tapahtuneet │ │ │ │kivaltaa.

│ │lasten kotona. │ │ │ │

│ │ │ │ │ │Henkisestä kärsi-

│ │ │ │ │ │myksestä 10 000

│ │ │ │ │ │euroa, tulevista tera-

│ │ │ │ │ │piakustannuksista

│ │ │ │ │ │5 700 euroa

Tulkinta VahL 5:2:n sisällöstä oli tapauksessa virheellinen, sillä korvauksen saaminen henkisestä kärsimyksestä ei edellytä väkivallan käyttöä. Edellä olevassa tapauksessa korvauksia sen sijaan tuomittiin tulevista terapiakustannuksista. Henkisen vamman

226

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

hoitokustannuksista jutuissa vaadittiin vain harvoin korvauksia. Tapauksissa, joissa korvauksia vaadittiin, ne myös tuomittiin ja niitä ei hylätty esimerkiksi ennenaikaisina. Joissakin tapauksissa korvauksia sekä vaadittiin että tuomittiin myös lapsen opintojen viivästymisestä aiheutuneista vahingoista.

Edellä kävi ilmi, että korvaustaso korkeimman oikeuden ja alempien oikeuksien käytännössä on jossain määrin erilainen ja jutuissa 2005:53, 2005:54 ja 2005:55 korkein oikeus päätyi samoista kärsimyksistä matalampiin korvauksiin kuin alemmissa oikeusasteissa oli päädytty. Oikeuskäytäntöä ohjaavina ennakkopäätöksinä ratkaisut ovat ongelmallisia, sillä korvausten määrällisiä muutoksia ei perusteltu muutoin kuin toteamalla ne kohtuullisiksi. On mahdollista, että tuomittujen korvausten taustalla oli ratkaisuja annettaessa valmisteltavana ollut rikosvahinkolaki ja siinä todetut valtion varoista maksettavien korvausten enimmäismäärät. Uhrien korvausoikeuden kannalta on kuitenkin kielteistä, jos heidän turvakseen annettu uusi lainsäädäntö kääntyy paradoksaalisesti heitä vastaan, ja rikosvahinkolain valtion rikosvahingoista uhrille korvattavat korvauskatot alkavat yleisesti määrittää myös vastaajan uhreille maksettaviksi tuomittavia korvauksia.

8.6.6 Rangaistuksen pituuden ja vahingonkorvauksen suhde

Lopuksi vielä lyhyesti katsaus kysymykseen korvausten vaikutuksesta rangaistukseen. Lainsäätäjän ohje mittaamisessa on rangaistuksen oikeasuhteisuus rikoksen vahingollisuuteen. Tästä huolimatta voi sanoa, että rikoksesta aiheutuneet vakavat vahingot ja niitä kuvaavat korkeat korvaukset eivät välttämättä näkyneet tuomittujen rangaistusten määrissä. Tapauksissa, joissa korvaukset olivat lapselle aiheutuneiden vakavien vahinkojen vuoksi korkeita ja tekijänä oli lapsen biologinen vanhempi, rangaistus mitattiin usein alle kahdeksi vuodeksi. Muutoinkin useissa tapauksissa syntyi vaikutelma, että korvaukset otettiin mittaamisessa huomioon päinvastoin rangaistusta alentavana seikkana, vaikka sitä ei perusteluissa suorasanaisesti aina todettukaan.

227

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Soveltamisohje

Rangaistuksen ja vahingonkorvauksen yhtymäkohtaa koskeva soveltamisohje korvauksen kohtuullistuttavasta tai alentavasta vaikutuksesta rangaistukseen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapauksessa on korkeimman oikeuden ratkaisu 2005:5:

Jutussa vastaaja tuomittiin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Korvaukset kivusta ja särystä olivat 5 000 euroa, henkisestä kärsimyksestä 40 000 euroa ja pysyvästä viasta ja haitasta 20 000 euroa. Hovioikeus otti rangaistusta lieventävänä seikkana huomioon vastaajan maksettaviksi tuomitut huomattavat vahingonkorvaukset ja alensi rangaistuksen 5 vuodeksi vankeutta.

Korkein oikeus totesi, että kohtuullistaminen on poikkeusluontoista, eivätkä sen piiriin kuulu rikokseen ja rangaistukseen säännönmukaisesti liittyvät seuraamukset. Korkeimman oikeuden mukaan törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on rikoksena vakava ja laadultaan sellainen, että siitä säännönmukaisesti aiheutuu rikoksen kohteeksi joutuneelle lapselle niin ruumiillista kuin henkistäkin vahinkoa, useimmiten jopa pitkäaikaista ja vakavaa vahinkoa. Alemmat oikeudet olivat tuominneet asianomistajalle vahingonkorvausta teon johdosta aiheutuneesta kivusta ja särystä, henkisestä kärsimyksestä sekä pysyvästä viasta ja haitasta. Tuomitut korvaukset olivat tyypillisiä tämänkaltaisten rikosten perusteella tuomittavia korvauslajeja.

Kysymys ei ollut poikkeuksellisesta, vaan tällaiseen rikokseen luonteenomaisesti liittyvän vahingon korvaamisesta. Tähän nähden X:lle aiheutunutta vahingonkorvausvelvollisuutta ei tullut rangaistusta mitattaessa ottaa huomioon rangaistusta alentavana seikkana. Korkein oikeus piti oikeudenmukaisena rangaistuksena 6 vuotta vankeutta.

Korkeimman oikeuden viesti rangaistuksen mittaamiseen on selvä: rikokseen tyypillisesti liittyvän vahingon korvausvelvollisuutta ei tule ottaa huomioon rangaistusta alentavana tekijänä.

228

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

Viitteet

1 www.unicef.org.

2 Taskinen 1986 s. 51, Antikainen 1994 s. 115.

3 KM 2003:3 s. 438, Ellonen ym. 1998 s. 240–252.

4 HE 6/1997 s. 161, Rautio 2002 s. 709–713.

5 HE 6/1997 s. 172–174, Rautio 2002 s. 713–717.

6 HE 6/1997 s. 188, Rautio 2002 s. 714.

7 HE 6/1997 s. 181, 188–189, Rautio 2002 s. 722, Niemi-Kiesiläinen 2004 s. 97–98.

8 HE 6/1997 s. 177–180, LaVM 3/1998 s. 22. Rautio 2002 s. 723–726, Niemi-Kiesiläinen 2004 s. 268–269.

9 HE 6/1996 s. 166, LaVM 3/1998 s. 23, Rautio 2002 s. 727–728.

10 HE 6/1997 s. 167, Rautio 2002 s. 730–731.

11 Frände 2005 s. 67.

12 LaVM 3/1998 s. 23.

13 HE 6/1997 s. 181, Rautio 2002 s. 728–730.

14 HE 6/1997 s. 183, Rautio 2002 s. 730–731.

15 HE 6/1997 s. 184.

16 HE 6/1997 s. 183–184.

17 HE 6/1997 s. 184, Rautio 2002 s. 733–734.

18 Antikainen 1994 s. 95

19 Taskinen 2003 s. 50–51, Salo – Ståhlberg 2004 s. 106–107, Laitinen 2004 s. 163, 188.

20 Laitinen 2004 s. 82–85, 194–201.

21 Taskinen 1994 s. 14–16, 28–29; 2003 s. 14–17, 56, Antikainen 1994 s. 46–48, Kankkonen 1995 s. 81, Söderholm – Turunen 1989 s. 1448, Sipilä 1989 s. 1543–1544, Sanderson 1992 s. 44–74, Sundholm 1989 s. 38–40, 14–16, Laitinen 2004 s. 121–123, Hammar – Tauriainen 1995 s. 132, Sanderson 1992 s. 51–56, Martens 1989 s. 124–125, Sipilä 1989 s. 1542–1544.

22 Lamb 1994 s. 1023, Hoorwich 1995 s. 73–76, Linna – Varilo 1991 s. 145.

23 Taskinen 2003 s. 38–43, 55, Salo – Ståhlberg 2004 s. 113. Navratil, luento 13.9.2003 HUS Lasten ja nuorten sairaalassa ja siellä saatu aineisto.

24 Linna – Varilo 1991 s. 138.

229

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

25 Taskinen 2003 s. 55–56.

26 Laitinen 2004 s. 196–201.

27 Taskinen 2003 s. 11, 31.

28 Antikainen 1994 s. 170.

29 Antikainen 1994 s. 101.

30 Oikeusasiamiehen erilliskertomus eduskunnalle 2006 s. 17–23.

31 Hurtig 2003 s. 174, Laitinen 2004 s. 202.

32 RL 15:10, HE 6/1997 s. 41–42, LaVM 3/1998 s. 12.

33 HE 6/1997 s. 43

34 HE 6/1997 s. 43.

35 HE 6/1997 s. 44.

36 HE 137/1999.

37 Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2001:3 s. 75.

38 Niemi-Kiesiläinen 2004 s. 188–190, Taskinen 2003 s. 11, 36, 48–49.

39 Gottberg 2004 s. 48.

40 Oikeusasiamiehen erilliskertomus 2006 s. 43.

41 Gottberg 2004 s. 47–48.

42 Niemi-Kiesiläinen 2004 s. 186–193.

43 Taskinen 2003 s. 12, 30–31.

44 Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos: Rikollisuustilanne 2004 s. 71, Rikollisuustilanne 2005, s. 73.

45 STM 2001: Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet, s. 41, HE 137/1999.

46 Taskinen 2003 s. 121.

47 Socius 2004, Sosiaali- ja terveyspoliittinen aikakausilehti verkossa.

48 Lastensuojelulaki 23 § (417/2007).

49 Lastensuojelulaki 22 § (417/2007).

50 Niemi-Kiesiläinen 1997 s. 451, Vuorenpää 1999 s. 121.

51 Virolainen 1998 s. 206, Frände 1999 s. 307, Virolainen – Pölönen 2004 s. 242.

52 Jokela 2000 s. 91.

53 Vuorenpää 1999 s. 122–123.

54 HE 82/1995 s. 48.

55 Helminen – Lehtola – Virolainen 2002 s. 210, 426, Virolainen 1998 s. 438.

56 HE 45/2001 s. 7.

57 HE 169/2005 s. 60.

58 Sisäasiainministeriö, poliisiosasto 2002 s. 16.

230

───────────────────────────────────────────────────────────────────────────

59 Virolainen 1998 s. 449–450, Jokela 2000 s. 137–140, 142–143.

60 Vuorenpää 2005 s. 190

61 HE 82/1995 s. 36.

62 HE 82/1995 s. 37.

63 Pölönen 2003 s. 82.

64 Rautio 1997 s. 431–433.

65 Rautio 1997 s. 431–433.

66 Helminen – Lehtola – Virolainen 2002 s. 142, 146–147.

67 HE 82/1995 s. 158.

68 Helminen – Lehtola – Virolainen 2002 s. 157–158, Samoin Puonti 2003 s. 403, 408–416, Noronen 1991 s. 751–752, Virolainen 1995 s. 518–519, Jonkka 1995 s. 1515.

69 Helminen – Lehtola – Virolainen 2002 s. 157, 160.

70 Samoin Virolainen-Pölönen 2003 s. 225; 2004 s. 45–48.

71 OLJ 1/1993 s. 48–50, 58–59, 339–343.

72 Liljenfeldt 2000 s. 399.

73 Taskinen 2003 s. 59–60.

74 Antikainen 1994 s. 182–183.

75 Taskinen 2003 s. 6–7.

76 Häkkänen 2005 s. 98.

77 Hirvelä 1997 s. 15–16.

78 Pelastakaa Lapset – Rädda Barnen -yhdistyksen tuottama esitys

Islannin lastentalohankkeesta.

79 Tiedot perustuvat osin Islannin valtakunnansyyttäjänvirastosta ja Ruotsin syyttäjälaitoksen Göteborgin kehittämisyksiköstä saamiini tietoihin sekä Ruotsin oikeusministeriön päätökseen Justitiedepartementet 03-02-2005 JU 2005/1181/KRIM.

80 Oikeusasiamiehen erilliskertomus eduskunnalle 2006 s. 45.

81 A esitutkinnasta ja pakkokeinoista 11 § 2.

82 ETL 39 a §.

83 HE 52/2002 s. 47.

84 Ellonen – Karstinen – Nykänen 1996 s. 131.

85 ETL 39 a §. HE 52/2002 s. 47.

86 ETL 33 §. SM-2006-02026/Ri-2, s. 4.

87 Taskinen 2003 s. 75.

88 OLJ 2004:19.

89 Liljenfeldt 2000 s. 399.