Viljapeltojen keskellä seisovan maatalon neljä kissaa viettää tavallista arkipäivää. Harmaa Nano tasapainoilee sohvatyynyillä. Mustavalkoinen Pallero hyppää pöydälle saadakseen huomiota. Musta Topi-kissa istuu ikkunan edessä olevalla penkillä. Se odottaa ulospääsyä.

Ikkuna avautuu ja kissat lähtevät ulos yksi toisensa perään.

Ikkuna ei johdatakaan kissoja talon pihalle hiirijahtiin, vaan se avautuu ulkotarhaan. Jaana Pohjola ei halua pitää kissojaan vapaana.

– Meillä oli aikaisemmin kanoja. Jouduin seuraamaan, kun suuret petolinnut saalistivat niitä ja söivät tässä pihalla. Myös kettu käy pihalla melkein joka aamu, Pohjola sanoo.

Kissojen tarha on seitsemän neliön suuruinen. Tontilla olisi ollut tilaa suuremmallekin kissatarhalle, mutta suunnitelmia rajoitti se, että Pohjola halusi tarhaan katon petolintujen pelossa.

– Eivät ne välttämättä tietysti kissaa nappaisi. Kanat painavat vain puolitoista kiloa, nämä paljon enemmän.

Pohjola on eläinten käyttäytymisen asiantuntija. Hän kouluttaa kissoja ja auttaa kissojen omistajia lemmikkien käytösongelmien kanssa.

Eläinten käyttäytymiseen perehtyminen on saanut Pohjolan arvostamaan kissoja uudella tavalla. Kun hän oli lapsi, perhe eli maaseudulla ja kissat kulkivat vapaana. Yksi toisensa jälkeen kissat katosivat.

Pohjola ei muista, että yksikään kissoissa olisi kuollut luonnollisesti.

– Silloin se oli jotenkin normaalia. Nykyään ajattelen, ettei ole vastuullista pitää kissoja vapaana. Vaikka ne ovat aktiivisia eläimiä ja ulkoilu olisi niille hyväksi, ennemmin tai myöhemmin niille sattuu jotakin.

Pohjolan kissatarhassa on kiipeilypuita ja kävelysiltoja eri korkeuksilla. Lattialla on piilopaikkoja, joihin kissat voivat pujahtaa turvaan.

Alhaalla maan tasossa on ruukku, jossa kasvaa salaattia, vehnänorasta ja mirrinminttua.

– Salaatista ne eivät niin välitä, mutta syövät ruohoa. Kannattaa kokeilla, mistä kissa tykkää.

Pohjola ei harmittele kissatarhansa pientä kokoa, sillä suuri tila ei tee kissaa onnelliseksi. Tärkeämpää on, mitä tilassa on tarjolla.

– Esimerkiksi asunto voi olla vaikka miten avara ja tilava, mutta jos asunnossa ei ole kissalle tukikohtia, se ei uskalla käyttää tilaa. Siellä pitää olla tasoja ja piiloja.

Hienosta tarhastaan huolimatta Pohjolan kissat eivät pääse ulkoillessaan saalistamaan. Hän myöntää, ettei tarhassa voi mitenkään tavoittaa samaa kokemusta kuin kissan ulkoillessa vapaana.

Muutakin kuin saalistaja

Tutkimusten (Bradshaw ym. 2012 ks. alla) mukaan vapaana elävä kissa tekee saalistusyrityksen noin 60 kertaa vuorokaudessa. Kymmenen yrityksistä johtaa saaliiseen. Eikä saalis useinkaan silloin ole kärpänen, kuten tarhakissalla hyvänä päivänä, vaan lintu tai hiiri, josta kissa saa vatsan täytettä.

Vapaana kulkeva kissa voi juosta pitkiä pyrähdyksiä täyttä vauhtia. Se voi kiivetä puuhun ja seikkailla uusien hajujen keskellä naapurinkin pihassa.

Siihen verrattuna sisäkissat ovat passiivisia.

Pohjolan mielestä se ei silti tarkoita, että vapaana kulkevan kissan elämä olisi automaattisesti hyvää.

– Ulkokissalla voi olla koko ajan ihan hirveä stressi. Se voi olla jatkuvasti peloissaan. Jos se saa ruokansa vain metsästämällä, kyse on jo todellisesta eloonjäämistaistelusta.

Pohjola muistuttaa, että kissassa on muitakin puolia kuin vain se, että se on saalistaja. Hän arvelee, että monelle kissan tarve saalistaa on kätevä perustelu sille, että kissan voi antaa kulkea vapaana, eikä sen aktivoimiseksi tarvitse nähdä vaivaa.

Saalistamisen lisäksi kissa arvostaa rentoutumista. Jos se voi valita, se hakeutuu paikkoihin, joissa ruokaa on tarjolla helposti. Kissa on myös sosiaalinen eläin, kuten koirakin.

– Jos kissan ei tarvitse etsiä ruokaa, se makailee tai on kaverin tai ihmisen kanssa. Kissan päivän voi täyttää monilla muillakin mielekkäillä asioilla kuin saalistamisella, Pohjola sanoo.

Suurin syy siihen, että kissat kulkevat etenkin maaseudulla omia teitään, on Pohjolan mielestä se, ettei kissoja arvosteta. Kun navetan hiirikissa jää ketun saaliiksi, sitä pidetään osana luonnon kiertokulkua. Jos maatilan työkoira sen sijaan joutuu suden suuhun, kukaan ei ajattele samalla tavalla.

– Eihän hevosia tai koiriakaan jätetä pihalle ja oleteta, että ne osaisivat itse varoa vaaroja. Kissa ei osaa väistää autoa sen enempää kuin mikään muukaan eläin.

Kissa ei opi pysymään omassa pihassa

Savonlinnan seudulla työskentelevä valvontaeläinlääkäri Auli Koponen jakaa Pohjolan ajatuksen. Hän näkee jatkuvasti työssään taloja, joissa kissojen menemisistä ja tulemisista viis veisataan. Kissaa ei leikkauteta, koska se maksaa, rokottamisesta puhumattakaan. Ajatellaan, että luonto hoitaa, tavalla tai toisella.

Ja hoitaahan se. Vaikka elettäisi miten syvällä maaseudun sydämessä, kissaa uhkaavat aina autot, niittokoneet, lietesäiliöt ja pedot. Kissan kuolemaksi koituu valitettavan usein myös naapuri.

– Osa metsästäjistä ampuu kaikki kohtaamansa kissat. Ei ole lainkaan tavatonta, että lasten lemmikkikissa on ollut kateissa pari viikkoa, ja kun se palaa kotiin, sen reisiluu on ammuttu tohjoksi, Koponen sanoo.

Metsästyslain (siirryt toiseen palveluun) mukaan villiintyneen kissan saa ampua. Sen määrittely, milloin kissa on villiintynyt, onkin toinen asia.

Harva asia aiheuttaa niin paljon tunteen kuohuja ja erimielisyyttä kuin vapaana kulkevat kissat. Kun yhden mielestä kissaa ei saa missään nimessä asettaa vaaroille alttiiksi vapauteen, toinen on järkyttynyt ajatuksesta, että kissan elämä suljettaisiin seinien sisälle. Lakipykälät kissojen pidosta ovat hähmäisiä, eikä ihme, sillä asia ei ole yksiselitteinen.

Vaikka Koponen tekee eläinsuojelutyötä, eikä hänkään ole varma, mitä kissojen irtipidosta ajattelisi.

– Yhtäältä eläinsuojelulaki määrää, että kissojen pitopaikan pitää olla turvallinen ja vahingoittumisen riskin vähäinen. Toisaalta on vaikea ajatella, että maatilojen hiirikissat eivät pääsisi kulkemaan työssään, hiirimetsällä, Koponen sanoo.

Jos kissat olisi pakko siruttaa ja rekisteröidä, se hillitsisi niiden ihmisten kissojen pitoa, joille eläimen hyvinvointi on yhdentekevää. Silloin heidät saisi vastuuseen eläimestään.

Toisaalta Koponen tietää monia paikkoja, joissa ulkokissasta pidetään hyvää huolta. Kissa saa säännöllisesti ruokaa ja on yöt sisällä. Silloin se saattaa pysytellä pihapiirin tuntumassa.

– Voikohan kissan opettaa pysymään pihassa? Koponen pohtii.

Ei voi, sanoo kissojen käyttäytymisen asiantuntija. Jaana Pohjolalle ei tulisi mieleenkään päästää kissojaan metsästämään vapaasti pihalle.

– Kun meillä oli kanoja, hiiriä oli valtavasti. Silloin kannoin kissat toisinaan talliin suljettujen ovien taakse metsästämään.

Suuri hiirikanta saattaisi pitää kissat pihassakin. Tai sitten ei.

Pohjola muistaa Oulun seudulta tapauksen (Facebook (siirryt toiseen palveluun)), jossa kissalla oli ollut gps-panta, jotta omistaja pystyi seuraamaan sen liikkeitä. Pannan mukaan kissa kulki yhden yön aikana 10 kilometrin matkan ja sen reviiri ulottui viiden kilometrin päähän kotoa.

– Sitten piste kartalla ei enää liikkunutkaan. Sekin kissa löytyi kuolleena.

Kissan vapaanapito autotien lähellä ehkä lainvastaista?

Mikään laki ei ota suoraan kantaa kissojen irtipitoon. Järjestyslain mukaan kissa saa kulkea omia teitään, jos omistaja pystyy estämään sen pääsyn esimerkiksi uimarannoille ja lasten leikkipaikoille. Käytännössä se on mahdotonta.

Parasta aikaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta odotetaan linjausta siihen, miten eläinsuojelulakia pitäisi tulkita kissojen vapaana pidon osalta. Lain mukaan kissojen pitopaikan täytyy olla turvallinen. Mutta miten turvallinen määritellään?

Oikeuden käsittelyssä on tapaus, jossa kahden rotukissan omistaja antaa lemmikkiensä ulkoilla vapaana omakotitalon pihassa Pohjois-Savossa Siilinjärvellä. Talo sijaitsee rautatien vieressä ja moottoritielle on matkaa puolisen kilometriä. Kissojen omistajan mukaan ulkoilutus pihalla on turvallista, koska kissat säikkyvät junia eivätkä ne vaeltele moottoritielle asti.

Alempi oikeusaste, Itä-Suomen hallinto-oikeus linjasi (siirryt toiseen palveluun)keväällä, ettei kissojen vapaana ulkoiluttaminen ole eläinsuojelulain mukaista. Piha, joka on lähellä sekä rautatietä että moottoritietä, ei oikeuden mukaan ole eläinsuojelulain määräämä turvallinen pitopaikka.

Valvontaeläinlääkäri Auli Koponen toivoo, että korkein hallinto-oikeus pitäisi aiemman ratkaisun voimassa. Silloin olisi olemassa selkeä linjaus, milloin kissojen ulkoilu vapaana ei ole lain mukaista.

– Toivon kyllä, että lain tulkintaan arkisessa työssä jätetään yhä tilaa maalaisjärjen käytölle. Toisaalta, jos kaikki käyttäisivät maalaisjärkeä eläinten pidossa, ei tällaisia oikeudenkäyntejä edes tarvittaisi.

Kissa kerää kierroksia saamatta jääneestä saaliista

Jaana Pohjola rajoittaa kissojen pääsyä ulkotarhaan. Kissat pääsevät ulos aamulla ja illalla muutamaksi tunniksi.

– Aion opettaa kissat soittamaan kelloa, kun ne haluavat ulos.

Rajoittamalla ulkoilua Pohjola tekee pihalle pääsystä ohjelmanumeron kissojen päivään ja itsestään avainhenkilön, joka mahdollistaa ulkoilun. Rajattuun ulkoiluaikaan on toinenkin syy: sisäkissatkin ovat lopulta saalistajia.

Ulkotarhassa kissat näkevät perhosia, lintuja ja jopa hiiriä. Niiden saalistusvietti herää, mutta ne eivät koskaan saa napattua saalista kiinni.

– Ne kuumenevat siitä. Kun ne tulevat sisälle, kierrokset jäävät päälle ja ne alkavat kähistä keskenään, Pohjola kertoo.

Kissalle voi käydä samoin myös sisällä ikkunan äärellä. Purkaakseen kissojen stressin järkevällä tavalla, Pohjola on perustanut niille kellariin puuhanurkan, jota hän kutsuu palkkiohuoneeksi.

Huoneessa on erilaisia kulkuesteitä ja piiloja, kuten pahvilaatikoista tehty labyrintti. Niiden sekaan hän heittelee kissojen raksuja.

– Palkkiohuone tasaa kissoja ulkoilun jälkeen. Eli ensin ne ovat kiihtyneessä tilassa, sitten ne pääsevät etsimään ruokaa ja syömään.

Palkkiohuoneen voi tehdä mihin tahansa huoneeseen kotona. Se lisää kissan mielenkiintoa sisällä olemiseen. Pohjolan kokemuksen mukaan omistajat panostavat usein kissan viihdyttämiseen ulkona joko tarhassa tai valjaissa, mutta sisällä oleminen unohtuu.

– Ihan vahingossa käy niin, että kaikki kiva on ulkona ja sisällä on tylsää.

Jos Pohjola voisi muuttaa yhden asian suomalaisten kissojen elämässä, hän varmistaisi, että niillä olisi edes perusasiat kunnossa: ruokaa tarjolla ja pääsy lämpimiin sisätiloihin.

– Ettei niitä pidettäisi jossain vajassa.

Siekkinen on selvästi arempi kuin Pohjolan muut kissat. Se on villiintyneen kissan pentu. Se löytyi veneen alta ja sai kodin Pohjolan luota. Siekkinen todistaa, että ulkokissakin voi sopeutua sisälle.

– Siekkinen ei ole osoittanut mitään mielenkiintoa lähteä ulos. Kissalle täytyy vain tarjota jotakin, mikä täyttää sen aikabudjettia, Pohjola sanoo.

– Eikä sen tarvitse olla saalistamista.

Hyörinä palkkiohuoneessa jatkuu, kunnes raksut on syöty. Sitten kissat peseytyvät, venyttelevät ja käyvät nukkumaan.

Illalla ulkoillaan taas.

Tekstissä on viitattu John W.S. Bradshawn, Rachel A. Caseyn ja Sarah L. Brownin teokseen The Behavior of the Domestic Cat.