Koti Artikkelit Pahamaineisen finanssijuutalaisen rahoittaman yhtiön epäillään havittelevan Nordeaa

Pahamaineisen finanssijuutalaisen rahoittaman yhtiön epäillään havittelevan Nordeaa

1
Carl Icahn.

Kauppalehden ja Dagens Industrin mukaan Euroopan suurin yrityskaappaaja, Cevian Capital -niminen keinottelurahasto saattaa suunnitella rikollispankki Nordean valtaamista. Nordeasta on tullut houkutteleva ostokohde, sillä pankin osake on halventunut huomattavasti tämän vuoden skandaalien vuoksi.

Finanssieliitti pyrkii piilottamaan toimintansa usein monimutkaisten omistusrakenteiden taakse. ”Dagens Industrin mukaan Cevian on jo saattanut ostaa 34 miljoonaa Nordean osaketta, UBS Group AG:n kautta”, Kauppalehti kirjoittaakin.

Ruotsissa perustettu ja kansainvälisesti toimiva Cevian pyrkii työskentelemään kulissien takana kohujen ulottumattomissa. Kun Business Insider haastatteli rahaston johtavaa osakasta, juutalaista Harlan Zimmermania, lehti painotti yhtiön ”tavoittelevan” huomaamattomuutta.

Pohjoismaista Vastarintaliikettä vastaan kampanjoinut Nordea on saanut epätoivottua julkisuutta, koska pankki on jäänyt kiinni kansainvälisen huumerikollisuuden tukemisesta. Hiljattain pankki siirsi pääkonttorinsa Suomeen, minkä on varoitettu asettavan koko suomalaisen kansantalouden tulevaisuuden vaakalaudalle. Mikäli pankki sukeltaa, joutuvat tavalliset suomalaiset maksamaan viulut pääkonttorin siirron vuoksi.

Cevianin nimekkäimpiin sijoittajiin lukeutuu Yhdysvalloissa asuva juutalainen Carl Icahn, joka nousi kuuluisuuteen 1980-luvulla kylmäveristen yrityskaappausten myötä. Cevian toteuttaa Icahnin yrityskaappausfilosofiaa Euroopassa.

Talousrikoksia vastustavan Hedge Clippers -kansalaisjärjestön mukaan Icahn jatkaa edelleen yrityskaappausoperaatioita, jotka ”köyhdyttävät kohdeyhtiöitä valtavasti johtaen irtisanomisiin ja työehtojen heikentymiseen”. Toimintansa vuoksi Icahnia kutsutaankin ”korppikotkakapitalistiksi”.

Käytännössä Icahn ostaa saaliikseen valitsemansa yrityksen velkarahalla ja kaluaa sen tyhjäksi esimerkiksi sulkemalla tehtaita ja irtisanomalla väkeä. Tämän jälkeen Icahn poimii yhtiön tuhoamisesta syntyneet ”säästöt” omiin taskuihinsa ja jättää varattoman yhtiön lyhentämään velkaa, jonka hän itse alun perin otti rahoittaakseen kaappauksen.

Hedge Clippers tutki vuonna 2016 kymmentä Icahnin yrityskaappausoperaatiota. Ne johtivat järjestön analyysin mukaan 35 000 työpaikan katoamiseen sekä 126 000 amerikkalaisperheen eläke- ja terveysetuuksien leikkauksiin. Nähtäväksi jää, onko Icahn tulossa Cevianin suojissa nyt Suomen pankkijärjestelmän ytimeen.

Lähteet: Kauppalehti, The New York Times, The Hedge Fund Journal, Hedge Clippers, Business Insider

1 KOMMENTTI

Kommentteja ei esitarkasteta, joten kirjoittajat ovat niistä itse laillisessa vastuussa. Kommentit eivät edusta Vastarintaliikkeen virallista kantaa.

  1. Kuvassa juutalaisten peikkoklaaniin kuuluva Icahn. Nämä olennot tunnistaa koukkunokista, kaljusta/harmaista hiuksista, isoista kulmakarvoista ja muutenkin ”viehättävästä” olemuksesta sekä pedofiilimaisesta habituksesta. Heillä on tunnetusti myös paljon aarteita ja rahaa. Soros on johtajapeikko.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here