Current Time 0:00
/
Duration Time 0:00
Loaded: 0%
Progress: 0%
Stream TypeLIVE
Remaining Time -0:00
 
1x
Päättyy s.

Mariam Sotamaa kilpaili lauantaina bikini fitnessin SM-kisoissa.

Vihdoin tämän vuoden helmikuussa jyväskyläläinen fitness-urheilija rohkaisi mielensä ja lähti etsimään biologisia vanhempiaan siskonsa kanssa, joka oli myös adoptoitu Suomeen.

– Kannoin sisälläni monta vuotta tuskaa ja pelkoa. Synnytin mielikuvia ja tein omia päätelmiä, Mariam, 26, kertoo.

– Varsinkin nuorempana olin välillä pahasti hukassa, kun en tuntenut itseäni täysin. Kaikesta huolenpidosta ja rakkaudesta huolimatta mietin, että jossain täytyy olla parempaa.

Hän oli muuttanut Sri Lankasta Suomeen seitsemänviikkoisena vauvana. Adoption ehtona oli, että kaikki siteet katkaistaan.

– En tiennyt, ovatko vanhempani edes elossa, Mariam kertoo.

Lähtötietoina olivat vain äidin ja hänen isänsä nimi, mutta perillä asiat etenivät todella vauhdikkaasti.

Oppaana toiminut kuski löytyi lentoasemalta. Mies vei siskokset poliisiasemalle, jossa selvisi kotiosoite. Virkavalta haki äidin ja isoäidin asemalle.

Mariam sai vastauksia. Ne koskettivat syvältä.

– Ymmärsin, kuinka hyvin asiani olivat lopulta kääntyneet adoption myötä. Äitini ei olisi pystynyt huolehtimaan minusta. Isästäni ei ole mitään tietoa.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Mariam Sotamaa tapasi biologisen äitinsä helmikuussa Sri Lankassa.
Mariam Sotamaa tapasi biologisen äitinsä helmikuussa Sri Lankassa.
Mariam Sotamaa tapasi biologisen äitinsä helmikuussa Sri Lankassa. Mariam Sotamaan Instagram

Mariamille selvisi, että hänellä oli kolme nuorempaa sisarusta, jotka olivat varttuneet Sri Lankassa.

Kaksi veljeä, jotka ilmestyivät myöhemmin poliisiasemalle ja sisko, jonka hän tapasi samana iltana.

– Heistä ainoastaan siskoni oli tiennyt, että olen olemassa.

Srilankalaiset sisarukset oli sijoitettu teini-ikäisinä eri perheisiin. Heidän lapsuutensa oli ollut hyvin rikkonainen.

– Mietin, että se olisi voinut olla myös minun elämääni, Mariam sanoo.

Äiti ei juuri puhunut tapaamisen aikana. Hän oli joutunut kuusivuotiaana vakavaan auto-onnettomuuteen. Vammat olivat niin pahoja, ettei hänen alkuun uskottu selviävän hengissä.

Lääkärit olivat onneksi väärässä, mutta onnettomuus aiheutti pysyvän päävamman. Mariamin Anoma-äiti tarvitsee jatkuvaa apua elämänohjauksessa.

– Hän ei kykene olemaan aikuinen tai vastuussa kenestäkään, Mariam sanoo.

Rakas kiitos vanhemmille

Jyväskyläläisurheilija kertoo, että kokemus opetti arvostamaan, kuinka hyvin hänen asiansa ovat.

– Anoma-äitini koti on minun taloni olohuoneen kokoinen. Siellä ei ole sähköä tai juoksevaa vettä, Mariam sanoo.

– Moni lapsi elää Sri Lankassa kadulla. Koulutus ei todellakaan ole kaikkien oikeus. Osalla ei riittäisi siihen varat, vaikka säästäisi koko elämänsä. Tietysti näistä asioista on monesti kuullut, mutta on täysin eri juttu, kun näkee sen kaiken läheltä.

Mariam sanoo, että hän arvostaa nykyään vielä enemmän rakastavaa kotiaan, jossa sai kasvaa aikuiseksi.

Marjatta-äitini ja Erkki-isäni ovat timanttejani, aivan mielettömän hienoja vanhempia.

– Minut otettiin vieraana lapsena taloon. Minua on aina rakastettu, tuettu sekä puolustettu kaikella sydämellä. Vaikeudet on jaksettu luovuttamatta. On opetettu ja kielletty, oltu huolissaan ja valvottu öitä.

Raskaaksi 15-vuotiaana

Mariamin nuoruus Suomessakaan ei muodostunut kovin tavalliseksi. Hän tuli raskaaksi jo 15-vuotiaana.

– Elämä muuttui täysin, mutta päätin selvitä siitä, vaikka olin yksin. Lopulta kaikki menikin hienosti. Toki sain vanhemmiltani korvaamatonta apua. Olen myös todella kiitollinen, että kaikki hyvät kaverini pysyivät tukenani.

– Pojastani on kasvanut hieno nuorimies.

Mariam sanoo, että Sri Lankassa asiat olisivat olleet hyvin eri tavalla.

– Minut olisi naitettu rikkaalle miehelle, josta en edes pidä, jotta pysyisin hengissä.

Nykyään 26-vuotias jyväskyläinen on kahden pojan äiti. Toisen lapsensa hän sai kolme vuotta sitten Karri-miehensä kanssa. Pariskunta on ollut yhdessä reilut neljä vuotta. Karrilla on myös aiemmasta avioliitosta neljä lasta, joista kaikki nuorimpaa asuu vielä puolet ajasta heidän luonaan.

Mariam työskentelee yksityisyrittäjänä kauneudenhoitoalalla ja leipoo viikonloppuisin tarjottavaa erilaisiin juhliin.

Päälle tulevat vielä salitreenit. Lauantaina jyväskyläinen kilpaili bikini fitnessin SM-kisoissa Lahdessa.

– Kyllähän tässä kiirettä riittää, kun treenien ja työn lisäksi on tärkeä huolehtia, että aikaa jää tarpeeksi myös lapsilleni ja miehelleni, joka on minulle korvaamaton tuki.

Hän haluaa myös vielä opiskella itselleen uuden ammatin.

– Haen keväällä lääkikseen. Lääkäri on ollut jo pitkään unelma-ammattini.

Jyväskyläinen sanoo, että varsinkin viimeinen vuosi on opettanut häntä arvostamaan Suomea.

– Kyllähän täällä esimerkiksi maksetaan paljon veroja, mutta vastapainoksi saamme uskomattoman määrän tukea elämään. Monelle Suomessa ei kuitenkaan työ kelpaa. Luovutetaan heti, kun jokin pienikin juttu on pielessä, hän sanoo.

– Minua elämä on opettanut. Jos olisin kasvanut Sri Lankassa, olisin saanut kerjätä ruokaa ja vaatteita.

Mariam Sotamaa kisasi lauantaina bikini fitnessin SM-kisoissa.
Mariam Sotamaa kisasi lauantaina bikini fitnessin SM-kisoissa.
Mariam Sotamaa kisasi lauantaina bikini fitnessin SM-kisoissa. Riku Korkki