Keskusrikospoliisi iski ulkomaalaisomisteiseen yritykseen jättimäisissä kotietsinnöissä Turun saaristossa – Tämän tiedämme operaatiosta nyt

Keskusrikospoliisi (KRP) tekee parhaillaan mittavia kotietsintöjä Turun saaristossa ja Varsinais-Suomen alueella.

keskusrikospoliisi
Ilmakuvaa Turun saaristosta. Arkistokuva.
Ilmakuvaa Turun saaristosta. Arkistokuva.Jaakko Avikainen / Lehtikuva

Keskusrikospoliisi (KRP) on tehnyt koko päivän mittavia kotietsintöjä Turun saaristossa ja Varsinais-Suomen alueella. Poliisi tekee etsintöjä noin kymmenessä eri kohteessa. Operaatio jatkuu ainakin sunnuntai-iltaan saakka.

Kotietsinnät liittyvät esitutkintaan, jota keskusrikospoliisi tekee yhdessä Verohallinnon kanssa. Tutkintaa on tehty muutamien kuukausien ajan.

Poliisi epäilee, että Suomessa sijaitsevan osakeyhtiön toiminnassa on pesty rahaa usean miljoonan euron edestä. Lisäksi yhtiön epäillään käyttäneen toiminnassaan pimeää työvoimaa.

Mikä yritys?

Poliisin mukaan kotietsinnät kohdistuvat osakeyhtiöön, joka on rekisteröity Suomeen. Yhtiön omistus on toisessa EU-maassa.

Ylen haastatteleman silminnäkijän ja Turun Sanomien (siirryt toiseen palveluun) mukaan suuria määriä poliiseja on nähty esimerkiksi Paraisten Ybbersnäsintiellä. Ylen paikalla käyneen kuvaajan mukaan poliisi on sulkenut tien loppupään Torpparintien kohdalta eteenpäin. Tien päässä sijaitsee rantakiinteistö, jonka omistaa Airiston helmi -niminen yritys.

Viranomaiset eivät ole vahvistaneet tai kieltäneet, onko etsintöjen kohteena nimenomaan tämä yritys.

Keitä epäillään?

Yritystä epäillään muun muassa törkeästä rahanpesusta, törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta. Poliisi ei ole kertonut tarkemmin, keitä rikoksista epäillään.

Kuinka monta epäiltyä on poliisilla?

Poliisi ei ole myöskään vahvistanut, kuinka paljon epäiltyjä on. Myöskään heidän kansalaisuuttaan ei kerrota. Se tiedetään, että epäiltyjä on useita ja poliisin mukaan kuulustelluissa on useamman kuin yhden maan kansalaisia.

Onko kiinniottoja tehty?

Keskusrikospoliisin rikostarkastaja Markku Ranta-aho kertoi lauantaina iltapäivällä, että kaksi henkilöä on otettu kiinni ja seitsemää on kuulusteltu.

Keitä viranomaisia on mukana operaatiossa?

Keskusrikospoliisi saa apua viikonloppuna tehtävissä kotietsinnöissä Varsinais-Suomen poliisista ja Länsi-Suomen merivartiostosta. Kotietsintöihin osallistuu Ylen tietojen mukaan yhteensä jopa sata henkilöä.

Ylen tietojen mukaan alueella on pysäytetty muutamia huviveneitä, jotka ovat tulleet liian lähelle poliisin kohteita.

Miksi operaatio tehdään juuri nyt?

Operaatio oli sovittu hyvissä ajoin etukäteen, sillä siinä on mukana paljon eri viranomaisia. Näin isoja operaatioita ei tehdä sääolojen mukaan, Ranta-aho kertoi Ylelle aiemmin.

Aiheesta aiemmin:

Jättioperaatio Turun saaristossa jatkuu ainakin sunnuntai-iltaan – sata henkilöä mukana KRP:n johtamissa kotietsinnöissä, poliisi vaikenee kohteista

Lue seuraavaksi

Lisää tuoreimpia Tuoreimmat-sivulta