Lähdön piti alun perin tapahtua noin kello 20.30 Suomen aikaa, mutta sääolosuhteiden vuoksi sitä lykättiin kahdesti. Yllä olevalta videolta voit katsoa raketin lähdön näyttävimmät hetket.
Yleisöä tuli seuraamaan Floridan itärannikolle tuhansittain. Parhaimmat paikat myytiin loppuun jo kauan ennen laukaisua.
Monet Nasan astronautit ja asiantuntijat onnittelivat yhtiötä suorituksesta laukaisun jälkeen.
Nasan Kennedyn avaruuskeskuksen johtaja Bob Cabanahttps://www.hs.fi/haku/?query=bob+cabana kuvaili ensimmäisellä kerralla onnistunutta laukaisua uutistoimisto AFP:n mukaan ”merkittäväksi saavutukseksi, josta he voivat olla hyvin ylpeitä”.
”Valtavat onnittelut SpaceX-tiimille neitsytlennostanne! Taas yksi valtava askel kohti sitä, että avaruuslennoista tehdään todellisuutta kaikille”, astronautti Randy Bresnikhttps://www.hs.fi/haku/?query=randy+bresnik kirjoitti Twitterissä.
Jotkut asiantuntijat arvioivat AFP:n mukaan, että myös Nasa voisi olla kiinnostunut hyödyntämään Falcon Heavya uusilla kuulennoilla, joita avaruushallinnossa pohditaan parhaillaan.
Falcon Heavyn vei matkaan 27 Merlin-1D-rakettimoottoria.
Ensimmäiseen vaiheeseen on niputettu kolmen Falcon 9 -kantoraketin rakettimoottorit. Falcon 9 on SpaceX-yhtiön edellisen sukupolven kantoraketti. Siinä on kahdeksan rakettimoottoria ympyrän muodossa ja keskellä vielä yksi.
Kaksi näistä Falcon Heavyn kantoraketin kolmesta osasta on jo aiemmin vienyt rahtia avaruuteen. Toisessa vaiheessa rakettia vie eteenpäin enää yksi Merlin-rakettimoottori. Polttoaineena on nestemäistä happea ja kerosiinia.
Lento on merkittävä myös siinä mielessä, että kolmen kantoraketin osan on määrä palata pystyasennossa Maahan, ja ne voi käyttää uudelleen. Se säästää paljon tulevien lentojen kuluja.
Varhain keskiviikkona Suomen aikaa kaksi näistä osista oli palannut onnistuneesti laukaisualustoilleen Kennedyn avaruuskeskukseen. Kolmannen oli määrä laskeutua meressä olevalle laukaisualustalle, mutta sen kohtalosta ei vielä aamuyöllä ollut tietoa.
Yhtiö on tehnyt Falcon Heavyn lennosta animaationhttps://www.youtube.com/watch?v=4Ca6x4QbpoM.
Kantoraketti voi viedä matalalle Maan kiertoradalle lastin, joka painaa 63 800 kiloa, esimerkiksi tavallista raskaampia satelliitteja. Vertailun vuoksi käytöstä vuonna 2011 poistettu avaruussukkula pystyi viemään ruumassa avaruuteen 24 000 kilon lastin.
Kantoraketti Falcon Heavyn kapseli voisi saattaa Marsiin yli 16 tonnia painavan lastin. Kapseli Dragoniin sopii rahtia tai muunneltuna muutaman hengen miehistö.
Yli seitsemän metriä korkea Dragon vei ensi kertaa kaupallisena yhtiönä rahtia ISS-avaruusasemalle vuonna 2012. Myös se on palannut rahtilentojen jälkeen aina ehjänä Maahan.
Kantoraketin ruumassa on tällä lennolla yllätyksellinen rahti. Ruumassa on punainen urheiluauto Tesla Roadster, joka on Teslan valmistama sähköauto.
Avaruusyhtiö SpaceX:n omistaja miljardööri Elon Musk https://www.hs.fi/haku/?query=elon+musksanoi joulukuussa, että yhtiö ”päätti lähettää avaruuteen jotain epätavallista, sellaista joka herättää tunteita”.
Musk omistaa myös Teslan. Jos kaikki onnistuu ja auto säilyy ehjänä, on Tesla Roadster ensimmäinen auto avaruudessa, jos Kuussa käyneitä ”rantakirppuja” ei lasketa.
Tesla on määrä suunnata ruumasta radalle, joka kiertää Auringon ja ulottuu Marsin kiertoradalle.
SpaceX julkaisi maanantain toisen animaationhttps://www.youtube.com/watch?v=Tk338VXcb24, jossa Tesla Roadster ja siihen istutettava kypärällinen nukke irtautuvat ruumasta ja jatkavat matkaa radallaan avaruudessa. Se matka voi kestää jopa satoja tuhansia vuosia.
Taustalla ja autossa soi David Bowien https://www.hs.fi/haku/?query=david+bowienkappale ”Space Oddity” vuodelta 1972. Se soi myös autossa ennen kuin soitin jäätyy.
Kantoraketti Falcon Heavy on tällä erää raketti, jolla on suurin työntövoima maailmassa. Se vastaa noin kahdeksantoista 747-jumbojetin moottoreiden voimaa.
Falcon Heavy on voimakkain Yhdysvaltain raketti sitten Saturn V -kantorakettien. Ne poistettiin käytöstä jo 1972, kun Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa lopetti Apollo-kuuohjelman.
Aikoinaan Saturn V:ttä testattiin ja se lähti samalta lähtöalustalta 39A Cape Canaveralissa Floridan itärannikoilla. Samalta alustalta kohosivat myös sukkulalennot, jotka lopetettiin 2011. Siksi lähtöalustalla on jo tarunhohtoinen maine.
Falcon Heavyn rakettimoottoreita koekäytettiin jo 24. tammikuuta kymmenen sekunnin ajan. Koe tehtiin lähtöalusta 39A:lla Cape Canaveralissa Floridan itärannikolla.
Falcon Heavy ei ole kovin pitkään mahtavin kantoraketti. Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa kokeilee SLS-kantorakettia näillä näkymin 2020-luvun alussa. SLS on 97,5 metriä korkea ja vie taivaalle selvästi isomman hyötykuorman kuin Falcon Heavy.
Muskin suunnitelmissa on rakentaa vieläkin isompi kantoraketti BFRhttps://en.wikipedia.org/wiki/BFR_(rocket). Myös ilmailu- ja avaruusyhtiöt Boeing ja Lockheed Martin suunnittelevat yhdessä omaa isoa kantorakettia. Yksityinen Blue Origin -yhtiö suunnittelee 2020-luvun alkuun kantorakettia, jonka nimi on New Glenn.
Tulossa on siis isojen kantorakettien vuosikymmenhttps://www.youtube.com/watch?v=mD1_UdW4qqQ.
- Avaruuslennot Seuraa
- Avaruus Seuraa
- kantoraketti Seuraa
- Tiede Seuraa
- Timo Paukku Seuraa
Kommentit (39)
Kommenttisi on moderoitavana. Viestejä julkaistaan sitä mukaa, kun toimitus ehtii niitä tarkistaa. Viestejä tarkistetaan arkisin kello 7–24 ja viikonloppuisin kello 8–24