Suomeen halutaan tiedusteluvaltuutettu, jonka tehtäviin kuuluisi salamyhkäisyyden hälventäminen – voisiko mallia ottaa Britanniasta?

Valmisteilla olevassa tiedustelulaissa on esitykset kahdesta uudesta elimestä, jotka valvoisivat Suomen siviili- ja sotilastiedustelua.

Parlamentaarista valvontaa suorittaisi eduskunnan tiedusteluvalvontavaliokunta. Laillisuusvalvontaa varten palkattaisiin uusi virkamies eli tiedusteluvaltuutettu.

Tiedusteluvaltuutetulla olisi useita valvontatehtäviä, jotka ovat merkittäviä paitsi laillisuusvalvonnan myös koko tiedustelukoneiston hyväksyttävyyden kannalta.

Tiedustelun legitimiteetin kannalta tärkeimpiä asiakirjoja olisi vuosikertomus, joka tiedusteluvaltuutetun pitäisi laatia.

Lainvalmistelun asiakirjojen mukaan tiedusteluvaltuutetun vuosikertomuksen ”tulisi kattaa valtuutetun tehtäväkenttä ja toimivaltuuksien ala kokonaisuudessaan”.

Vuosikertomuksen painotukset olisivat tiedusteluvaltuutetun itsenäisessä harkinnassa, mutta kertomuksen pitäisi sisältää ainakin valtuutetun havaintoja lain noudattamisesta tiedustelussa sekä arviointia perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisesta.

Vuosikertomus jakaantuisi julkiseen ja salaiseen osaan. Salaisen osan saisivat nähdäkseen eduskunnan tiedusteluvalvontavaliokunta, eduskunnan oikeusasiamies ja tiedustelutoiminnasta vastaavat ministeriöt.

Salaisen tiedustelutoiminnan hyväksyttävyyden kannalta erityisesti julkisen osan pitäisi olla uskottava ja konkreettinen. Asia korostuu, kun uuden tiedustelulain on määrä lisätä valtuuksia kansalaisten tarkkailuun.

Tiedusteluvaltuutetun vuosikertomus olisi keskeinen dokumentti, jonka kautta kansalaisten pitää pystyä seuraamaan, miten lakeja on noudatettu ja mitä ongelmia havaittu.

Tiedustelun valvonnasta on viime vuosina keskusteltu paljon ympäri maailmaa. Valvontaa on useissa maissa haluttu kehittää parlamentaariseen suuntaan. Mallia on otettu esimerkiksi Britanniasta.

Britanniassa tiedustelun valvonnan keskeinen elin on parlamentin valiokunta nimeltä Intelligence and Security Committee of Parliament (ISC). Yhdeksänjäsenisellä valiokunnalla on pääsy kaikkein salaisimpaan tiedustelutietoon.

ISC julkaisee vuosittain kertomuksen valvontatyöstään ja tarpeen vaatiessa tiedustelua koskevia erikoisraportteja.

Esimerkiksi vuonna 2013 ISC tutki Britannian signaalitiedustelua selvittääkseen, harjoittaako Britannian signaalitiedustelulaitos massavalvontaa. Lopputulos oli, ettei harjoita.

Parlamentaarinen valvonta­elin ei ole Britanniassa mikään kumileimasin. ISC on julkistanut muun muassa teräviä havaintoja siitä, ettei tiedusteluyhteisön julkinen kokonaisbudjetti kerro kaikkea. Rahaa tulee runsaasti myös muista lähteistä.

Voitaisiinko Suomessa ottaa mallia ISC:n tavasta raportoida tiedusteluyhteisöstä?

ISC:n tuorein vuosikertomushttps://b1cba9b3-a-5e6631fd-s-sites.googlegroups.com/a/independent.gov.uk/isc/files/2016-2017_ISC_AR.pdf?attachauth=ANoY7cp5x5tJV13-Ra11vniG4bAP7cJZSFy7HIUTn-UkbPyNdWTfY7GEJ70xe5g2Fz10q3O5dm0hyZULlzhC8f6Ef5m2HWndSmgexEFJrxdQQn67OxqN8w9EtswyS4enM3ujPIHbcu_PrMLCPYU9UVygfVtZTwbcesSquJcsR2nsg99Vw5hTB63sgT0cuwFjMLqcfFfNIjrGGX8mLeOwEaVgpsP8B_h_jDtltR8ZbLpvXMYb7QrGWIo%3D&attredirects=0 julkaistiin juuri joulun alla. Yli satasivuisen raportin sisältö on monin tavoin paljastava, vaikkei siinä olekaan tiedusteluoperaatioita koskevia salaisia tietoja.

ISC valvoo koko Britannian tiedusteluyhteisöä. Tärkeimmät valvottavat ovat maan sisäisestä ja ulkoisesta tiedustelusta vastaavat Security Service (MI5) ja Secret Intelligence Service (SIS tai MI6) sekä signaalitiedustelulaitos Government Communications Headquarters (GCHQ).

Vuosikertomuksessa on julkisia ja salaisia osia, mutta se on kirjoitettu siten, että lukija näkee, mitä osia on salattu. Nämä kohdat on merkitty raportissa tähti-merkeillä (*).

Salaisessa osassa kerrotaan esimerkiksi rahasummista, joita MI5 ja SIS maksavat agenteilleen. Julkisessa osassa lukuja ei ole, mutta se ei ole estänyt asian avaamista kansalaisille.

MI5:n osalta kerrotaan, että useimmille agenteille maksetaan palveluksista, vaikkei se aina olekaan heidän tärkein syynsä työskennellä MI5:lle.

Ulkomaantiedustelu SIS:stä taas paljastetaan, että agenttien palkkiot nousevat suurimmillaan satoihin tuhansiin puntiin vuodessa.

SIS:n johtaja – kutsumanimeltään muuten C eikä James Bondeista tuttu M – selittää vuosiraportissa, että maksamista pitää katsoa ”kompensoidun hyödyn yhteydessä”. Toisin sanoen agenttien käyttö voi tuoda huomattavia säästöjä muualla.

ISC:n raportit riisuvat turhaa salamyhkäisyyden verhoa tiedustelupalvelujen ympäriltä: Britannian kuuluisat tiedustelulaitokset ovat pohjimmiltaan kuitenkin valtion virastoja siinä missä muutkin hallintoelimet.

Tiedusteluyhteisöllä on samat rahoitusta, henkilökuntaa, toimitiloja ja vaikkapa tietotekniikkaa koskevat ongelmat kuin muilla.

Esimerkiksi voi ottaa GCHQ:n.

ISC:n vuosikertomuksessa kerrotaan, että GCHQ on muiden brittiläisten tiedustelulaitosten tapaan värväämässä kiivaasti uutta väkeä. Sitä tarvitaan terrorismin ja lisääntyvien kyberuhkien torjuntaan.

GCHQ:llä on työntekijöitä noin 6 000. Tarkoitus on lisätä väkimäärää parissa vuodessa vielä lähes tuhannella.

Niinpä ISC:n vuosikertomuksessa kerrotaankin, että GCHQ:n kuuluisa päämaja – ”Donitsi” – kärsii tilanpuutteesta.

Britannian signaalitiedustelu kamppailee myös ammattitaitoisen henkilöstön löytämisen kanssa. Ammattilaisten palkkataso on yksityisellä puolella moninkertainen. Väkeä lähtee koko ajan talosta pois.

Yksi ISC:n valvontahavaintoja onkin, että GCHQ joutuu käyttämään suuria määriä entisiä työntekijöitään kalliiksi käyvinä konsultteina, koska heillä on niin harvinaista osaamista.

Britannia on kiinnostava esimerkki siitä, että tiedustelulaitosten toimintaa voi avata yllättävän paljon vaarantamatta niiden toimintaa.

Osittainenkin avoimuus on usein tehokas keino hälventää tiedustelua ympäröivää salaperäisyyttä ja lisätä samalla toiminnan legitimiteettiä tiedusteluvaltuuksien kasvaessa.