Miksi Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin Viestikoekeskuksesta ja käytti salaisia asiakirjoja?
Lukijoiden pitää saada riittävää ja totuudenmukaista tietoa siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu, kirjoittaa HS:n toimituspäällikkö Esa Mäkinen.
Helsingin Sanomat julkaisi lauantaina laajan artikkelin, jossa kerrottiin Puolustusvoimien sotilastiedustelusta ja signaalitiedustelua tekevän Viestikoekeskuksen toiminnasta. Artikkeli perustui osittain HS:n saamiin, noin kymmenen vuotta vanhoihin salaisiin asiakirjoihin.
Artikkelissa kerrottiin Viestikoekeskuksen toiminnan olevan melko laajaa ja etenkin Venäjän asevoimien liikkeitä seurataan tarkasti. Viestikoekeskuksen tuottaman tiedon tärkein hyödyntäjä on tasavallan presidentti, muu valtiojohto ja puolustusvoimien ylin johto.
Parhaillaan käsittelyssä olevat tiedustelulait antaisivat Viestikoekeskukselle selkeästi nykyistä laajemmat toimivaltuudet. Yksikkö voisi suodattaa ja seurata oikeuden päätöksellä valtionrajat ylittävää internet-liikennettä. Myös muita suomalaisten yksityisyyttä kaventavia oikeuksia olisi luvassa. Tiedustelulait on määrä säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä, eli kyse on selkeästi perusoikeuksiin puuttumisesta.
Artikkelin julkaisemisen jälkeen lauantaina päivällä tasavallan presidentti Sauli Niinistö lähetti tiedotteen, jonka mukaan salaisten asiakirjojen vuotamisesta HS:lle on aloitettu rikostutkinta. Helsingin Sanomien käsityksen mukaan lehti tai sen toimittajat eivät ole rikostutkinnan kohteena.
Miksi Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin Viestikoekeskuksesta ja käytti salaisia asiakirjoja?
Median tärkein tehtävä on seurata ja valvoa viranomaisten toimintaa. HS on vastuussa lukijoilleen, joiden pitää saada riittävää ja totuudenmukaista tietoa siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.
Viestikoekeskukselle ollaan uudessa tiedustelulaissa antamassa merkittäviä uusia valtuuksia. Laajoihin valtuuksiin nähden kansalaiset ja kansanedustajat tietävät laitoksesta hyvin vähän. Puolustusvoimat on pyrkinyt salaamaan kaiken tiedon. Ulkopuolisilla ei ole ennen tätä ollut juurikaan mahdollisuutta arvioida, miten toiminta on järjestetty.
Kaikki Viestikoekeskukseen liittyvät asiakirjat ovat järjestelmällisesti salaisia. Jos aiheesta haluaa kertoa jotain muuta kuin viranomaisten itsensä antamaa tietoa, pitää käyttää salaisia asiakirjoja.
Asiakirjan leimaaminen salaiseksi on samanlainen viranomaisen päätös kuin vaikka toimentulotuen myöntäminen. Sitä pitää ja saa arvioida kriittisesti. Asiakirjojen salaisuutta pohtiessa onkin hyvä miettiä, onko näin tiukka salaisuus enää jatkossa perusteltua? Viestikoekeskuksen toiminta vaikuttaa järkevältä ja eikä näytä sisältävän epäkohtia, mutta ennen tätä siitä on ollut vain viranomaisten sana.
Kun kotimaisille tiedusteluviranomaisille ollaan antamassa laajempia valtuuksia, median pitää seurata niiden toimintaa entistä tarkemmin. Tiedustelutoiminnan arviointi ja valvonta on salaisuuden verhon takia vaikeampaa, mutta salaisuus ei saa estää sitä.
Jonkin toiminnan salaisuus ei itsessään myöskään saa olla este sille, etteivätkö kansalaiset ja media voisi asiasta kirjoittaa ja keskustella. Viranomaiset ovat vastuussa toiminnastaan kansalaisille.
Helsingin Sanomat pyrki asiaa käsitellessään olemaan tasapainoinen ja vastuullinen. Kaikkea HS:n saamaa tietoa ei ole julkistettu, eikä julkisteta. Salaisia asiakirjoja on myös suojattu kuten niitä on syytä suojata.
Presidentti Niinistö ja osa muista kommentoijista ovat sanoneet, että asiakirjojen paljastuminen voi olla Suomen turvallisuuden kannalta kriittistä. Esimerkiksi niin, että julkaisemalla asiakirjoja HS antaa ulkovalloille tietoa viestikoelaitoksen toiminnasta.
Asian voi kääntää myös toisin päin: Tietävätkö ulkovaltojen tiedustelupalvelut viestikoelaitoksesta jo nyt paljon enemmän kuin Suomen kansalaiset? Pitäisikö suomalaisten tietää vähintään saman verran?
Kaikkien, myös Helsingin Sanomien etu on toimiva, lakia noudattava tiedustelu. Asiakirjojen ja artikkelin julkaisemisen tärkein tarkoitus oli tuoda Viestikoelaitos julkisen keskustelun piiriin. Julkisuus voi tuntua aluksi kiusalliselta, mutta se yleensä tekee viranomaisten toiminnasta parempaa ja tehokkaampaa.