Neljälle sotilaalle myönnettiin 2. luokan Mannerheim-risti kahdesti. He olivat kenraalimajuri Aaro Pajarihttps://www.is.fi/haku/?query=aaro+pajari, eversti Martti Ahohttps://www.is.fi/haku/?query=martti+aho, sekä lentäjä-ässät kapteeni Hans Windhttps://www.is.fi/haku/?query=hans+wind ja lentomestari Ilmari Juutilainenhttps://www.is.fi/haku/?query=ilmari+juutilainen.
IS laati jokaisesta 191 ritarista luonnehdinnat.
1. Eversti Ruben Lagus (1896-1959)
Ensimmäisen ristin sai eversti Ruben Lagus, koska Mannerheim halusi näpäyttää Laguksen esimiestä, kenraalimajuri Paavo Talvelaa.
Talvela ilmaisi pettymyksensä harvinaisen suoraan.
- Talvela soitti Mikkelin päämajaan, en tiedä kenelle. Linja oli huono ja Talvela huusi kovalla äänellä: ”Kun se ryssä-perkele antoi ensimmäisen Mannerheim-ristin ruotsalais-saatanalle, niin taitaa mennä asiat sekaisin.” Näpäytyksen jälkeen Mannerheim palkitsi Talvelankin.
2. Kenraalimajuri Paavo Talvela (1897-1973)
Talvisodan Tolvajärven taistelujen ja jatkosodan hyökkäysvaiheen sankari sai Mannerheim-ristin toisena. Sodan jälkeen Talvela toimi sellu- ja paperialan johtotehtävissä.
3. Eversti Erkki Raappana (1893-1962)
Rajamies ja intohimoinen metsästäjä oli Mannerheimin suosikkikomentajia. ”Mottimestari” näytti kyntensä jatkosodassa.
4. Sotamies Vilho Rättö (1913-2002)
JR 27:ssä taistellut panssarintorjuja oli ensimmäinen ritariksi nimitetty sotamies. Rättö valtasi heinäkuussa 1941 pst-tykin, jolla tuhosi neljä vihollisvaunua.
5. Eversti Antero Svensson (1892-1946)
Yksi Karjalan Armeijan päätavoitteista kesällä 1941 oli vallata Sortavala, minkä Svenssonin komentama 7. divisioona tekikin.
6. Lentomestari Oiva Tuominen (1908-1976)
Ensimmäinen lentävä ritari. Jatkosodan alussa hän pudotti kahdeksan vihollispommittajaa. Sodan jälkeen taksia suhanneelle ässälle kertyi 37 ilmavoittoa.
7. Luutnantti Juho Pössi (1898-1958)
Salmista kotoisin ollut maanviljelijä taisteli talvisodassa Pajarin joukoissa Tolvajärvellä ja oli edesauttamassa ensimmäistä talvisodan ihmettä. Jatkosodassa hän hyökkäsi menestyksellä komppaniansa kärjessä. Pajarin ehdottama Mannerheim-risti myönnettiin 29.8.1941.
8. Alikersantti Valde Sorsa (1920-1942)
Kontiolahtelainen ryhmänjohtaja onnistui erään sotamiehen kanssa pidättelemään vahvoja neuvostojoukkoja Tyrjän taistelun aikana heinäkuussa 1941. Sen ansiosta suomalaispataljoona pääsi paikalle ja voitti tärkeän taistelun. Sorsa kuoli Kannaksella tarkka-ampujan luotiin 15.6.1942.
9. Kapteeni Eero Kivelä (1908-1992)
Tamperelainen sai ristin ansioistaan hyökkäyksessä neuvostopataljoonaa ja panssareita vastaan Lankilassa kesällä 1941. Kivelä tuomittiin asekätkennästä, mutta vapautettiin viiden kuukauden jälkeen, koska hänestä tuli kansanedustaja.
10. Luutnantti Olli Remes (1909-1942)
Huippuhiihtäjä, MM-kisojen pronssimitalisti Remes osoitti jatkosodassa komppanianpäällikkönä esimerkillistä rohkeutta tiedusteluretkillään, eikä haavoituttuaankaan jättänyt joukkojaan eikä taisteluja. Uudenvuodenaattona 1942 Remes kuoli tarkka-ampujan luotiin etulinjassa.
11. Eversti Aarne Blick (1894-1964)
Jääkäriupseeri johti talvisodassa 7. divisioonaa kovissa puolustustaisteluissa Itä-Kannaksella. Kesällä 1941 hänen komentamansa 2. divisioona oli Kannaksella hyökkäysvuorossa. Ylipäällikkö kiitteli Blickin oma-aloitteisuutta ja päättäväisyyttä, joka tarttui alaisiinkin.
12. Eversti Aaro Pajari (1897-1949)
Pajarista tuli harvinainen kahden Mannerheim-ristin ritari. Ensimmäisen hän sai johdettuaan divisioonansa Laatokan rannoille 1942, toisen 1944 taistelusta entistä aseveljiä vastaan, Tornion valtauksesta saksalaisilta.
13. Korpraali Onni Mantere (1911-1970)
Taistelu, josta keuruulaiselle pst-tykin ampujalle myönnettiin Marskin risti, käytiin heinäkuussa 1941, kun venäläiset tekivät ankaran vastahyökkäyksen Kiteellä. Kahdessa tunnissa Mantere tuhosi seitsemän vihollisvaunua.
14. Sotamies Emil Pasanen (1910-1981)
Viitasaarelainen maanviljelijä oli talvisodassa hevostenhoitaja. Jatkosodan hyökkäysvaiheessa hän käytti Suomi-konepistooliaan tuhoisasti. Suvilahden ja Prääsän taisteluissa Pasanen ratkaisi useita taisteluita yksin kymmeniä, jopa satoja vihollisia vastaan.
15. Alikersantti Veikko Vehviläinen (1920-1998)
Suonenjokelaisen ryhmänjohtajan taistelutyyliä on kuvattu varsin erikoiseksi, vaikka toimivaksi. Vehviläinen valtasi yksin taloja ja bunkkereita, ja ryhmä huolehti hänelle kranaatteja, ammuksia ja kasapanoksia. Vehviläisen mielestä yhteen mieheen oli vaikeampi osua kuin kokonaiseen sotajoukkoon. Nimitetty ritariksi 26.9.1941.
16. Vänrikki Pentti Iisalo (1920-2008)
”Hän ampui noin 40 laukausta kolonnaa kohti saaden aikaan läpipääsemättömän ruuhkan tielle. Näin sai vänrikki Iisalo reippaalla toiminnallaan viivytetyksi vihollista...” perusteltiin ristin myöntämistä 1.10.1941, kun Iisalo oli yksin vallannut vihollisen panssarintorjuntatykin ja kääntänyt sen venäläisiä kohti.
17. Kenraalimajuri Taavetti Laatikainen (1886-1954)
29-vuotias suomen kielen lehtori jätti porilaiskoulun 1915 lähteäkseen jääkäriksi Saksaan. ”Pappa” Laatikainen toimi talvisodassa divisioonankomentajana Summassa ja myöhemmin armeijakunnan komentajana. Jatkosodassa hänen joukkonsa etenivät Rajajoelle.
18. Sotamarsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim (1867-1951)
”Näillä korkeimmilla sotilaallisilla kunniamerkeillämme ei ole sitä poikkeuksellisen suurta arvoa ja merkitystä, joka niille on tarkoitettu antaa, elleivät ne myös korista suurimman ja näiden kunniamerkkien kantamiseen parhaiten ansioituneen sotilaamme, sotamarsalkka Mannerheimin omaa rintaa”, presidentti Risto Ryti puhui ja viittasi 17 ensimmäisen ritarin pyytäneen Marskille kyseistä kunniamerkkiä.
Ritareista vanhimmalle, 74-vuotiaalle marsalkalle, annettiin kerralla sekä 1. että 2. luokan Mannerheim-ristit.
19. Lääkintäeversti Simo Brofeldt (1892-1942)
Kirurgian tohtori, Helsingin yliopiston professori oli jatkosodassa Päämajan lääkintähuollon tarkastaja. Kun Itä-Karjalaan edennyt 5. divisioona joutui mottiin Latvan kylässä 1941, lensi Brofeldt paikalle ja leikkasi potilaita kolme vuorokautta nukkumatta. Hän sairastui ja kuoli sodan aikana.
20. Kersantti Eino Mallila (1919-1942)
Laihialainen konekiväärijoukkueen varajohtaja ei aikaillut toiminnassaan Porlammin mottitaisteluissa Kannaksella 1941. Saarrostuksenkin uhatessa hän toi ottamansa vangit, joukkueensa ja joukkueen konekiväärit läpi omalle puolelle. Mallila kuoli vihollisen pst-tykin kranaatista.
21. Eversti Kaarlo Heiskanen (1894-1962)
”Kylmä-Kalle” Heiskanen oli divisioonankomentaja, joka laski välirauhan tultua lipun Viipurin linnan tornista. Iskevän Kiilan eli 11. divisioonan komentaja raivasi jatkosodassa tien Petroskoihin. Puolustusvoimien komentajana 1953-59 toiminut Heiskanen ampui itsensä upseeripistoolilla sairastuttuaan syöpään.
22. Eversti Einar Vihma (1893-1944)
Jatkosodan alussa Vihma sai mainetta vallattuaan divisioonineen Viipurin ja ahdistettuaan kolme venäläisdivisioonaa mottiin. Kesällä 1944 Vihman 6. divisioona pysäytti lopullisesti suurhyökkäyksen Ihantalassa. Vihmasta tuli ainoa rintamalla kaatunut kenraali, kun hän sai etulinjassa kranaatinsirpaleen rintaansa 5.8.1944.
23. Alikersantti Väinö Sokka (1904-1972)
Antreassa syntynyt Sokka käytti panssarintorjuntakivääriään tehokkaasti Hyrsylän mutkassa ja Prääsässä kesällä 1941. Tuloksena oli useita tuhottuja tai vaurioituneita kuorma-autoja ja panssarivaunuja. Sotien jälkeen Sokka toimi kauppaedustajana. Nimitetty ritariksi 12.10.1941.
24. Korpraali Tauno Savolainen (1913-1944)
Savolainen kuoli vain kolme päivää ennen aselepoa. Hän oli virkatehtävissä Luumäellä, kun hänen melomansa kanootti kaatui ja mies hukkui. Mannerheim-ristin Savolainen sai toimittuaan rohkeana taistelulähettinä, joka selviytyi yksin vihollisosastojen väijytyksistä.
25. Alikersantti Valdemar Kosonen (1916-1942)
Itä-Kannaksella jatkosodassa edenneen JR 15:n kranaatinheittimen tulenjohdon tähystäjä raivasi hyökkäysuraa myös konepistoolilla ja kasapanoksilla. Eräässä taistelussa hän päästi panssarivaunun kahden metrin päähän, kunnes tuhosi sen pst-kiväärillä. Kosonen haavoittui vaikeasti ja kuoli Viipurin sotasairaalassa huhtikuussa 1942.
26. Vänrikki Matti Varstala (1919-1944)
Vaasalainen jääkärijoukkueen johtaja kunnostautui hyökkäyksessä Viipuriin ja siitä eteenpäin. Hän valtasi joukkueineen Valkeasaaren aseman vanhalla rajalla syyskuussa 1941. Vain muutamaa päivää myöhemmin hän joutui valtaamaan sen uudelleen 600 miehen vihollisosastolta. Varstala kohtasi lopulta taistelumatkansa pään synkän sateisena juhannusyönä 1944 Talissa.
27. Sotamies Ahti Heino (1921-1942)
Koivistolta kotoisin ollut karjalaispoika taisteli jatkosodassa konepistoolimiehenä Kannaksella ja oli kaikissa hyökkäyksissä ensimmäisenä vihollisen kimpussa. Hänen taistelunsa päättyi tammikuussa 1942 päähän osuneesta luodista. 20-vuotias Heino oli nuorin kaatuneista ritareista. Nimitetty ritariksi 19.10.1941.
28. Vänrikki Torsten Korkkinen (1912-1969)
Nakkilassa syntynyt Korkkinen toimi ennen sotaa Alkon maatilan tilanhoitajana Nurmijärvellä. Sodassa huimapäinen Kevyt osasto 14:n jääkärikomppanian päällikkö mm. pelasti osaston komentajan hengen. Piiloutunut vihollinen yritti ampua komentajan 30 metrin päästä, mutta Korkkinen ratkaisi tilanteen toisin konepistoolillaan.
29. Luutnantti Arvo Pentti (1915-1986)
Aseitten vaiettua rintamalla ei kapteeni Arvo Pentin tulevaisuus näyttänyt valoisalta. Pentti osallistui asekätkentään ja hänet tuomittiin kahdeksaksi kuukaudeksi vankilaan.
Pentistä tuli presidentti Kekkosen luottomies ja ministeri 1960-70-luvuilla ja suojelupoliisin johtaja 1972.
30. Everstiluutnantti Hans Olof von Essen (1900-1973)
Vapaaehtoisena sisällissotaan osallistunut von Essen komensi Uudenmaan rakuunarykmenttiä koko jatkosodan ajan. Johti ratsuväkiosastoaan erittäin vaikeassa korpimaastossa kesällä 1941 koukkauksiin ja takaa-ajoihin. Nimitetty ritariksi 22.10.1941.
31. Luutnantti Soini Mikkonen (1911-1944)
Käkisalmella syntynyt komppanianpäällikkö näytti jatkosodan alussa saksalaisille SS-miehille sotataidon mallia Sallassa. Kun aseveljien hyökkäys rämpi korvessa kovien tappioiden hidastamana, etenivät suomalaiset syvällä vihollisselustaan. Näistä koukkauksista Mikkosellekin myönnettiin kunniamerkki. Hän kaatui 13.2.1944. Nimitetty ritariksi 22.10.1941.
32. Kersantti Oiva Rönkä (1913-1983)
Mikkosen kanssa samalla päivämäärällä nimitettiin ritariksi toinenkin pohjoisessa kunnostautunut taistelija. Jänkäjääkäreihin eli JR 12:een kuulunut Rönkä tuhosi vihollisen huoltokolonnia ja puolusti myös omaa tukikohtaa vaikka yksin. Hän haavoittui Kiestingissä elokuussa 1941.
33. Lentomestari Viljo Salminen (1905-1991)
Blenheim-pommittajan lentäjä erikoistui jatkosodassa varsinkin puna-armeijan junien tiedusteluun ja tarkkaan pommittamiseen.
34. Alikersantti Paavo Korpi (1919-1941)
Jääkäripataljoona 2:n taistelija vauhditti hyökkäystä Itä-Karjalaan mm. valtaamalla panssariauton ja ajamalla sillä hyökkäyksen kärjessä.
Venäläiset räjäyttivät Poventsassa Stalinin kanavan sulun, jolloin hyökyaalto hukutti viisi suomalaissotilasta. Korpi oli yksi heistä.
35. Kapteeni Tauno Viiri (1908-2002)
Ylitorniolla syntynyt Viiri saavutti ennen sotia akateemisen maailmanmestaruuden sekä kiekonheitossa että kuulantyönnössä. Mannerheim-risti hänelle myönnettiin JR 43:n I pataljoonan johtamisesta kärjessä monissa tiukoissa paikoissa Kannaksella kesällä 1941.
36. Alikersantti Aarre Voutilainen (1919-2000)
Voutilainen pelasti joulukuussa 1941 Poventsassa Stalinin kanavasta tulvineelta vedeltä monia haavoittuneita turvaan tulipalopakkasessa, mistä kenraali Heinrichs esitti jo Marskin ristin saaneelle miehelle peräti 1. luokan Mannerheim-ristiä. Kersantiksi sen sijaan ylennetty Voutilainen pääsi yllätyksekseen kättelemään Hitleriä Mannerheimin syntymäpäivillä.
37. Korpraali Veikko Saarelainen (1919-1968)
Saarelainen sai kunniamerkkinsä harvinaisen raa’asta taistelusta Salmin ja Tulemajärven tienhaarassa heinäkuussa 1941. Hän ampui konekiväärillä hengiltä peräti 20 kuorma-autollista hyökkäykseen ryhmittyneitä vihollisia. Hän haavoittui, ja kaikki asetoverit hänen ympäriltään kaatuivat tai haavoittuivat.
38. Korpraali Eino Wenäläinen (1921-1997)
20-vuotias konepistoolimies oli yksi niistä 5. divisioonan taistelijoista, jotka vyöryttivät pelottomasti vihollisasemia hyökkäyksessä syvälle Itä-Karjalaan. Pohjalainen sotilas haavoittui kahdesti.
39. Alikersantti Yrjö Tamminen (1921-1943)
Pst-tykkiä 5. divisioonassa menestyksellä hyökkäysvaiheen aikana johtanut janakkalalainen katosi jouduttuaan erilleern partiostaan Kuuttilahdessa Syvärillä. Tammisen ääni kuultiin, mutta venäläiset ehtivät viedä hänet.
40. Luutnantti Albert Räsänen (1895-1963)
Ensimmäinen Marskin ristillä palkittu panssarimies komensi jatkosodan alussa Panssaripataljoonan panssarivaunujoukkuetta, jolla oli kalustonaan sotasaaliiksi saatuja T-28-vaunuja. Räsänen johti suomalaiset läpimurtoon Tuulosjoella.
41. Jääkäri Taavi Törmälehto (1922-2007)
19-vuotiaana vanhemmilta salaa asepalvelukseen lähtenyt haapavetinen tunnettiin 5. divisioonassa hyökkäysvaiheessa nimellä ”Jermulehto”. Esimerkillisen rohkeasti hyökännyt konepistoolimies haavoittui jatkosodassa kolme kertaa.
42. Kersantti Viljo Laine (1908-1977)
Panssarivaunun ajaja huomasi syksyllä 1941, että Itä-Karjalassa Prääsässä oli mottiin jäänyt kymmeniä hylättyjä, mutta käyttökelpoisia vihollisvaunuja. Laine kävi ajamassa ne parempaan talteen.
43. Korpraali Arvid (Arvi) Janhunen (1900-1941)
Mannerheimia vastaan Tampereella punakaartin riveissä 1918 taistellut Arvi Janhunen kaatui Marskin ritareista ensimmäisenä.
Kun Kannasta elokuun alussa 1941 alettiin vallata takaisin, Janhunen haki vihollisen puolelle jääneen konekiväärin takaisin tulituksesta huolimatta. Itä-Karjalassa Janhunen tuhosi 50 miehen vihollisosaston ja valtasi yksin heidän asemansa. Karhumäessä kuolleeksi tekeytynyt venäläinen ampui Janhusta vatsaan. Seuraavana päivänä, 27.11.1941, Arvid Janhuselle, entiselle punavangille, myönnettiin Mannerheim-risti.
44. Vääpeli Viljo Suokas (1920-1943)
”Hän saavutti mainetta kykenevänä ja taitavana sissinä”, sanotaan Marskin ristin myöntämisperustelussa. Kaukopartiomies Suokas yleni sissiosaston johtoon. Hän tuhosi vihollispartioita ja sai haltuunsa tärkeitä asiapapereita. lokakuussa 1943 sissiretkellä Suokas sai kuolettavan osuman. Sissitoverit hautasivat sankarin korpeen.
45. Eversti Verner Viikla (1895-1941)
Jääkärieversti johti jatkosodassa 6. divisioonaa, joka hyökkäsi saksalaisille alistettuna Sallan suunnalla kohti Kantalahtea. Venäläiset puolustautuivat taitavasti, eikä saksalaisista ollut kummoista apua. Hyökkäys pysäytettiin kovien tappioiden jälkeen. Viikla nimitettiin ritariksi 15.12.1941. Kolme päivää myöhemmin hän ampui itsensä.
46 Majuri Toivo Häkkinen (1904-1944)
Johti syyskesällä 1941 Jääkäripataljoona 2:n Aunukseen ja valtasi koko kaupunkia puolustaneen tykistön. Nimitettiin samana päivänä Jouko Hynnisen kanssa ritariksi: kummatkin olivat kärkijoukoissa Stalinin kanavalla. Haavoittui päähän sirpaleesta Poventsassa 1942 ja kuoli 1944 sotasairaalassa.
47. Majuri Jouko Hynninen (1907-1983)
Jääkäripataljoona 3:n komentaja paineli Laguksen panssareiden etujoukkona Petroskoihin ja edelleen Karhumäkeen ja Stalinin kanavalle joulukuussa 1941. Saavutti ensimmäisenä Äänisen rannan.
48. Jalkaväenkenraali Erik Heinrichs (1890-1965)
Karjalan Armeijan komentaja Erik Heinrichs esitti joulukuun alun 1941 jälkeen kersantti Aarre Voutilaiselle 1. luokan Mannerheim-ristiä. Vain yksi oli sen siihen mennessä saanut – Mannerheim. Mannerheim ei myöntänyt kersantille 1. luokan ristiään. Heinrichs sai ensin helmikuussa 1942 itse 2. luokan ja vuoden 1944 viimeisenä päivänä 1. luokan Mannerheim-ristin.
49. Luutnantti Jorma Hämäläinen (1918-1962)
Juhannuksena 1941, ennen jatkosodan syttymistä, Hämäläinen ja hänen 15 sissiään lähetettiin siviilivaatteissa tiedustelemaan Stalinin kanavalle. Ennen Marskin ristin saamista hän oli ollut yli kaksi kuukautta vihollisen selustassa räjäyttelemässä junia ja miinoittamassa ratoja.
50. Luutnantti Ilmari Honkanen (1909-1987)
Turun suomalaisen yhteiskoulun ylioppilas oli Loimaan palloilijoiden perustajajäsen ja Suomen jääkiekkoliiton varapuheenjohtaja. Urheilumies hakeutui jatkosodassa osasto Marttinaan kaukopartiomieheksi ja johti useita iskuja.
51. Eversti Aleksanteri Autti (1893-1959)
Rovaniemeläinen johti jatkosodassa ”Tuntemattoman rykmenttiä” eli JR 8:aa. Edetessään syvälle Itä-Karjalaan käytti Autti itsekin konepistooliaan kärkikahinoissa. Reilu mies jakoi Marskin ristiin kuuluvat 50 000 markkaa rykmenttinsä miehille.
52. Everstiluutnantti Martti Aho (1896-1968)
Everstiluutnantti Aho, JR 50:n komentaja, sai toisen Mannerheim-ristin ansioistaan Tornion-maihinnousun jälkeisistä taisteluista Lapin sodassa. Ensimmäisen Aho sai 1942 hyökkäyksestä Laatokan Karjalassa. Aholla oli lähettinä oma poika, Kalevi.
53. Kornetti Teppo Hirvi-Kunnas (1919-1942)
Töölön Yhteiskoulun kasvatin ruumis jäi kentälle Vasilitskajan saareen Ääniselle. Hän sai Mannerheim-ristinsä postuumisti. Joukkueenjohtaja tapasi kohtalonsa saarretun partion kärjessä. Konekiväärituli surmasi ulosmurtautumista yrittäneen soturin.
54. Luutnantti Paavo Kahla (1918-1944)
Fokker C.X. -tiedustelukoneen tähystäjä hankki sekä talvi- että jatkosodassa niin arvokkaita tiedustelutietoja raivoisan it-tulen läpi, että niitä voi verrata ilmavoittoihin. Kahlan lennot päättyivät Lapin sodassa. Hän oli tähystäjänä Fokker-104-koneessa, jonka saksalaisten tulitus pudotti.
55. Luutnantti Rolf Winqvist (1919-1944)
Tuusulassa syntynyt pommikoneen tähystäjä oli koneessa, joka joutui tekemään pakkolaskun marraskuussa 1941. Loukkaantuneenakin Winqvist pelasti ohjaajan palavasta koneesta. 23.6.1944 venäläishävittäjä pakotti Winqvistin koneen maahansyöksyyn, jolloin koko miehistö sai surmansa.
56. Lentomestari Ilmari Juutilainen (1914-1999)
Talvisodassa Juutilainen lensi Fokker D.XXI -hävittäjällä. Jatkosodassa koneina olivat Brewster- ja Messerschmitt-hävittäjät.
Ensimmäinen Mannerheim-risti vuonna 1942 tuli 22 ilmavoiton jälkeen. Toinen risti tuli 73 ilmavoiton jälkeen kesällä 1944.
57. Vääpeli Jooseppi Moilanen (1906-1982)
Suomussalmelainen JR 25:n taistelija erikoistui uskaliaisiin partiomatkoihin vihollisen selustaan Kannaksella ja Maaselän kannaksella. Kerran tarkka-ampujan luoti osui Moilasta kitalakeen, mutta hän käveli 15 kilometriä omille linjoille.
58. Korpraali Mikko Matilainen (1920-1996)
JR 8:aan kuulunut liperiläinen konekiväärimies pysäytti jatkosodan alussa monta vihollishyökkäystä rauhallisella toiminnallaan. Jos kivääriä ei voinut käyttää paljastumisen pelossa, hän taisteli vaikka kivellä lyömällä. Hänet nimitettiin ritariksi 15.5.1942.
59. Alikersantti Yrjö Kilpinen (1904-1983)
Rämäpäinen karjalohjalainen oli jo melkein liian vanha jatkosotaan, mutta ratkaisi hyökkäykset tarvittaessa yksin. Komentavien upseerien kanssa jermu joutui kahnauksiin mm. muhkean partansa takia.
60. Everstiluutnantti Valter Nordgren (1899-1968)
Koukkausmestari, rykmentinkomentaja Nordgren oli venäläisten kauhu, sillä vaikka korpi oli läpipääsemätön, hyökkäsivät Nordgrenin sotilaat sieltä. 1944 Nordgrenin johtamat joukot valtasivat Ranuan saksalaisilta.
61. Kapteeni Osmo Laakso (1916-2004)
Häissään Osmo Laakso oli hääparista se, jolla oli huntu. Tai oikeammin sidekääre, sillä hän oli saanut kaksi luotia päähänsä kiivaassa taistelussa. Laakso nimitettiin ensimmäisenä tykistön sotilaan Marskin ritariksi.
62. Korpraali Johannes Hartikainen (1912-1979)
Hiitolassa Kollaan veteraani joutui ensimmäiseen taisteluunsa pst-tykin ampujana Tsokkilassa kesällä 1941. Hän tuhosi nopeasti peräti seitsemän vaunua ja pysäytti hyökkäyksen.
63. Kapteeni Ahti Vuorensola (1918-1994)
Vuorensola ei ehtinyt nähdä isäänsä, joka oli teloitettu punakaartilaisena. Vuorensola valitsi Suomen valkoisen armeijan, kävi kadettikoulun ja yleni vain 26-vuotiaana armeijan nuorimmaksi majuriksi.
64. Kersantti Jaakko Kolppanen (1902-1975)
Kolppanen oli sisällissotaan melkein liian nuori (16-vuotias) ja talvi- ja jatkosotaan melkein liian vanha (37-vuotias). 11. divisioonan taistelija tuhosi pelottomasti bunkkereita ja otti ryhmineen satoja vankeja.
65. Ylikersantti Sauli Kousa (1912-1956)
Kerran Kousa palasi partioretkeltä vaatteet ja konepistoolin tukki verestä tahmeina. Huolestuneet toverit kysyivät, mihin Kousaa oli osunut. ”En haavoittunut. Oli vain pakko nuijia konepistoolin perällä venäläiset tainnoksiin, kun lippaasta loppuivat patruunat.”
66. Everstiluutnantti Kaarle (Kaarlo) Kari (1897-1944)
Jatkosodassa Kari johti JR 60:n taisteluita Itä-Karjalassa kohti Petroskoita ja Karhumäkeä. Nimitetty ritariksi 5.7.1942.
67. Majuri Reino Lukkari (1908-1951)
Lukkari oli vuoden 1941 alussa käynyt Saksassa saamassa oppeja aivan uudesta aselajista – taistelupioneereista. Saksalaisvinkkien avulla hän käytännössäkin johti vihollislinnoitusten murskaamista hyökkäysvaiheessa.
68. Kersantti Lauri Skyttä (1922-1973)
"Kersantti Skyttä toimi kärkiosaston johtajana. Tukikohtaan johtavalle polulle oli vahva vihollisosasto asettunut edullisiin asemiin, josta se avasi tulen. Saavuttuaan ryhmän avuksi kersantti Skyttä rohkealla rintamahyökkäyksellä, itse ensimmäisenä syöksyen ja eläköötä huutaen, ajoi vihollisen silmittömään pakoon.”
Näillä perusteilla Lauri Skyttä, 19, nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi. Hän oli nuorin ritariarvon saanut.
69. Vänrikki Lauri Nissinen (1918-1944)
Varhain aamulla 17.6.1944 Nissisen johtama Messerschmitt-laivue joutui ilmataisteluun. Luutnantti Urho Sarjamon koneeseen osui ja se syöksyi pilveen törmäten suoraan Nissisen koneeseen. Molemmat Mersut murskautuivat maahan. Paikalle lähetetty sotilaspastori löysi Nissisen ruumiin luota Marskin ristin.
70. Lääkintäkersantti Feeli Isosomppi (1909-1972)
Kauhavalainen lääkintämies haki jatkosodan hyökkäysvaiheessa haki lukuisia haavoittuneita rintamalinjojen välistä. Ritarinimityksessä mainittiin hänen pelastaneen haavoittuneita, vaikka vahingoittuneet rumpukalvot vaivasivat.
71. Luutnantti Aarne Ahola (1910-1994)
Talvisodassa Taipaleenjoella haavoittunut karijokinen joukkueenjohtaja kuului Sortavalaan hyökänneeseen JR 58:aan. Sai Mannerheim-ristin partiomatkoistaan kesällä 1941.
72. Luutnantti Olavi Alakulppi (1915-1990)
Viestihiihdon maailmanmestari vuodelta 1939 johti jatkosodassa upseerina rohkeita kaukopartioretkiä vihollisen selustaan ja hankki niillä ritariperustelun mukaan ”korvaamattoman arvokkaita tietoja”. Alakulppi pidätettiin 1945 asekätkennästä epältynä. Han pakeni ja värväytyi USA:n armeijaan, jossa yleni everstiluutnantiksi.
73. Kapteeni Caj Toffer (1911-1942)
Asemasodan verisimpiin taisteluihin kuulunut Sevastopolin tukikohdan takaisinvaltaus toi kaksi Marskin ristiä. Tulevat ritarit kohtasivat kranaatinkuopassa, jossa makasi kuolettavasti haavoittunut, vastahyökkäystä johtanut komppanianpäällikkö Toffer. Alikersantti Tuomas Gerdt nappasi Tofferin olkapäälleen ja kantoi suojaan. Tofferin leski vieraili sairaalassa kiittämässä pahoin haavoittunutta Gerdtiä.
74. Luutnantti Reino Korpi (1917-1958)
Kadettiupseeri Korpi valtasi hyökkäyksessä Sortavalaan kesällä 1941 kaksi veturia, 11 kuorma-autoa, useita tykkejä sekä kaikenlaista muuta sotatarviketta.
75. Luutnantti Aaro Seppänen (1910-1944)
Miehet arvostivat jaloa Seppästä. Syyskuussa 1941 komppania sai 400 venäläistä mottiin. Seppänen piti heidän surmaamistaan mielettömänä ja neljän lähettinsä kanssa lähti neuvottelemaan antautumisesta. Kolme läheteistä surmattiin ja Seppänen haavoittui pahoin. Venäläiset tuhottiin.
76. Vänrikki Veikko Lehtonen (1920-1977)
Lehtonen oli kersantti, kun häntä ehdotettiin lokakuussa 1941 ritariksi. Kun nimitys elokuussa 1942 tuli, oli hän vänrikki. Joukkue arvosti johtajaansa yli kaiken. Aina hyökkäyksen alla hän valoi uskoa kertomalla rauhallisesti, mitä oli edessä.
77. Vääpeli Hugo Laukkanen (1912-1974)
Heinäkuussa 1941 kersantti Laukkanen oli tiukan paikan edessä: komppanian kaikki upseerit oli menetetty kranaatinheitintulessa. Laukkanen otti johdon ja valtasi kukkulan. "Väkisin vänrikiksi" ylennetyn Laukkasen sota päättyi Ilomantsissa elokuussa 1944, kun hermostunut nostomies erehtyi luulemaan Laukkasta viholliseksi ja ampui tätä nilkkaan.
78. Korpraali Johan Similä (1906-2002)
Puolikuurona syntynyt Similä ei kuullut vetäytymiskäskyä vaan jäi makaamaan kiven taakse Kiskiskukkulalla. Ylivoimainen vihollinen ajoi muut suomalaiset pakoon. Huomattuaan jääneensä jälkeen Similä nosti pystykorvansa ja alkoi tulittaa pikatahtia. Kymmeniä venäläisiä kuoli rinteelle ja hyökkäys pysähtyi. Similä oli yksi Mannerheimin arkkua kantaneista ritareista.
79. Luutnantti Eino Penttilä (1914-1992)
Rohkea kaukopartiomies onnistui mahdottomilta vaikuttavissakin tehtävissä. Sissipakkaus sisälsi myös saksalaisia piristepillereitä, amfetamiinipohjaista pervitiiniä. Kerran Penttilä turvautui siihen. Hiihtäessään viholliset kannoillaan 30 asteen pakkasessa hän näki hän punaisen talon, jonka orapihlaja-aita puhkesi kukkaan – pervatiiniharhan.
80. Everstiluutnantti Eino Polón (1892-1975)
Eversti Polón kuoli Helsingissä 82-vuotiaana. Lapsia häneltä ei jäänyt, sillä molemmat pojat kaatuivat jatkosodassa. ”Mikään uhri isänmaan hyväksi ei ole liian suuri”, totesi jääkärieversti.
81. Luutnantti Paavo Koli (1921-1969)
Tampereen yliopiston rehtoriksi sodan jälkeen kohonnut Koli oli toinen Mannerheim-ristin saanut pioneeri. Kolin johtamat ryhmät pidättelivät onnistuneesti ja tappioitta venäläisiä, jotka syyskuussa 1941 ahdistivat suomalaiset melkein pakoon Kiestingin suunnalla.
82. Vääpeli Leo Kojo (1917-2006)
”Kerran meni sängyn vieressä ollut kirjakaapin lasinen ovi säpäleiksi lyödessäni siihen vahingossa nyrkillä. Unessa olin tapellut jälleen venäläisten kanssa”, kertoi Kojo kirjailija Seppo Porvalille vuosituhannen vaihteessa, kuinka sota ei ollut jättänyt majurina Rajavartiostosta eläkkeelle jäänyttä Kojoa rauhaan. Syvästi uskovainen, majurina Rajavartiostosta eläkkeelle jäänyt Kojo sai apua Raamatusta.
83. Kersantti Kaarlo Laitinen (1920-1944)
Laitinen soti Tuntemattoman sotilaan rykmentissä, JR 8:ssa ja taisteli mm. Gorassa, jonka Linna on kirjaan ikuistanut. Vasta kolmannella kerralla meni läpi ehdotus hurjapäisen konepistoolimiehen rististä. Laitinen kaatui saksalaisen konekiväärisarjaan Lapissa lokakuussa 1944.
84. Luutnantti Lauri (Lassi) Kokko (1913-2004)
Komppanianpäällikön vahvuus oli onnistuneiden hyökkäysten johtamisessa. Peräänantamattomuudesta kertoo se, että hän kaulaan haavoituttuaan malttoi jättää miehensä vasta neljän vuorokauden kuluttua.
85. Vänrikki Paavo Nuotio (1899-1969)
Puolta nuoremmat joukkueen miehet olivat ihmeissään, mistä reilusti yli nelikymppinen ”vanhus”, vänrikki Nuotio rohkeutensa aina etulinjassa ammensi. Vanha sotaratsu oli haavoittunut jo sisällissodassa Tampereella, soti vapauttamassa Viroa ja Latviaa ja ”liian vanhana” oli vapaaehtoisena talvisodassa. Joten viidennessä sodassaan, jatkosodassa, hän oli ammattimies.
86. Vänrikki Kullervo Sippola (1914-1944)
Sotahistorian tutkijat ovat nimenneet Sippolan yhdeksi Suomen tehoaseen, Molotovin cocktailin kehittäjistä. Keksijä Sippola olikin, panssareiden tuhoamisen ohella. Hän kehitteli mm. palamattoman paperin, kääntyvän luodin ja hylsyttömän aseen. Siiranmäessä hänellä oli oma "tehdas", kenttäsaha. Suurhyökkäyksen alkaessa 1944 saha sai jäädä. "Sahaa ei enää ole. Voin hyvin. Kullervo", kirjoitti hän kotiin 11.6. Kaksi päivää myöhemmin Sippola kuoli vihollisen luotiin.
87. Ylikersantti Arvo Mörö (1914-1980)
Kaikki Oulun seudulla asuvat tunnistavat Mörön bussit. Bussikeisarin kutsumanimeä sen sijaan kaikki eivät enää muista: Karjalan kuningas. Tittelin Mörö ansaitsi osin sillä, että on Karjalan poikia, mutta myös 12 kaukopartioreissullaan rintaman yli. Niillä Karjalan korpi tuli tutuksi.
88. Ylikersantti Paavo Suoranta (1917-2002)
”Hän on tehnyt parikymmentä retkeä oleillen vihollisen selän takana yhteensä kolmisen kuukautta. Oleilu tarkoittaa tässä tapauksessa junien suistamista, vihollisosastojen ja pesäkkeiden tuhoamista ja erittäin arvokkaiden tietojen hankkimista”, perusteltiin kokeneen kaukopartiomiehen ritariristiä.
89. Alikersantti Toivo Ovaska (1920-1996)
Karjalaispoika Ovaska oli alvariinsa vaikeuksissa esimiestensä kanssa, kun ei suostunut ”laittelee kivilöit polkuloihe vartee”. Häntä kutsuttiinkin pataljoonan epäsotilaallisimmaksi – tosielämän Rokka. "Rokkamaisia" sankaritekoja Ovaska tekikin, kuten nimitysperusteluissa mm. lueteltiin: "Alikersantti Ovaska on koko sodan ajan kunnostautunut kylmäpäisenä ja rohkeana ryhmänjohtajana, käytellen viholliselle varsin tuhoisasti konepistooliaan, jonka käytössä hän onkin erikoisen taitava. Useita kertoja on alikersantti Ovaska yksin tuhonnut irrallisia vihollisosastoja ja partioita sekä ottanut vankeja.”
90. Majuri Auvo Maunula (1907-1944)
”Tulipahan eteen juhlapäivä, sillä olen ollut 15 vuotta ’Pohjolan ilmavoimissa’ ”, kirjoitti Marskin ritari lentopäiväkirjaansa 16.5.1944. Seuraavana päivänä hänen vanhentunut ja viallinen Morane-koneensa syöksyi ilmataisteluharjoituksessa kohtalokkaasti järveen. Tiedustelulentäjä Maunula oli ainoa lentäjä, jota maavoimien kenraali esitti ritariksi.
91. Kapteeni Yrjö Keinonen (1912-1977)
Yrjö Keinonen tuli puolustusvoimain komentajaksi 1965. Kenraalikuntaan hänet oli nostettu edellisvuonna. Komentajan ura päättyi vappuna 1969. Keinonen ryhtyi esittämään omia tulkintojaan yya-sopimuksesta. Väitetään hänen jopa keskustelleen puna-armeijan kenraalien kanssa yhteisistä sotaharjoituksista. Keinonen erehtyi presidentin reviirille. Tätä Urho Kekkonen ei sietänyt.
92. Kapteeni Jorma Karhunen (1913-2002)
Fokker D.XXI- ja Brewster-hävittäjillä ”Joppe” Karhunen sai Marskin ristin 25 ilmavoiton jälkeen. Voittoja kertyi 31,5. Sodan jälkeen hän kirjoitti 36 kirjaa.
93. Luutnantti Tor Lindblad (1909-1982)
Tammisaaressa on kahdesta panssariestekivestä tehty muistomerkki. Niissä on kahden oman kunnan ritaripojan nimet: Hasse Windin ja Tor Lindbladin. Taisteluansioistaan suoraan kersantista vänrikiksi talvisodassa ylennetty Lindblad veti komppaniaansa kärkijoukkona koko hyökkäysvaiheen 1941.
94. Vänrikki Toivo Korte (1911-1965)
Nostomies Korte ei ollut suorittanut talvisotaan mennessä varusmiespalvelusta, koska hänen toinen silmänsä oli sokea. Työssä oppii, sanotaan. Talvisodassa hän tuhosi viisi venäläispanssaria Molotovin cocktaileilla. Hänet ylennettiin kersantiksi ja vänrikiksi ilman upseerikoulua. Jatkosodassa Korte teki pitkiä ja onnistuneita partiomatkoja vihollisen selustaan Sallassa.
95. Kersantti Tuomas Gerdt (s. 1922)
Kolmesti haavoittunut Tuomas Gerdt, 91, on viimeinen elossa oleva Mannerheim-ristin ritari.
Tuomas Gerdt kunnostautui Karjalan kannaksella niin sanotulla Ohdan lohkolla, jossa hänen yksikkönsä, JR 7, kävi asemasodan ankarimpia taisteluita 20.–22. heinäkuuta 1942.
Juuri noista taisteluista Gerdt palkittiin Mannerheim-ristillä: yhden ainoan vuorokauden aikana hän kantoi kuolettavasti haavoittuneen esimiehensä pois keskeltä tulitusta, otti viisi vankia ja johti hyökkäystä, kunnes haavoittui vaikeasti itsekin.
96. Eversti Albert Puroma (1895-1987)
JR 12:n komentaja sai kutsumanimen ”Reikärauta-Puroma”, koska nimitti kivääriä reikäraudaksi. Uhkarohkea, pystypäin etulinjassa kävellyt Puroma selvisi naarmuitta sodasta, eikä sen jälkeen suostunut itänaapurissa käymään, koska "oli saanut turistimatkoista siellä tarpeekseen".
97. Eversti Eero Laaksonen (1896-1974)
Helsingin Kallion ja Vallilan työläiskaupunginosien jermuista muodostettiin talvisodassa mainetta niittänyt ”Ässärykmentti”, JR 26. Jatkosodassa ei edes sotilaiden arvostaman eversti Laaksosen esimerkki riittänyt pitämään stadilaisia kurissa, vaan kapinoinut rykmentti hajotettiin. Laaksonen jatkoi sotaa ritariristin arvoisesti.
98. Kapteeni Veikko Karu (1910-1991)
Hävittäjälaivueen komentajaksi sodassa edennyt Karu puolusti Morane-hävittäjällään talvisodassa Turkua ja sai kolme ilmavoittoa. Jatkosodassa voittoja kertyi seitsemän.
99. Ylikersantti Antti Vallebro (ent. Vorho)(1912-1991)
Kesällä 1940 oli välirauha, mutta inkeriläinen Antti Vorho oli kaukana Neuvostoliiton rajojen tuolla puolen hankkimassa tiedustelutietoja. Kolmen partiomatkan lisäksi Neuvostoliitosta Suomeen ennen sotia loikannut Vorho seikkaili sodissa kymmenissä kaukopartioissa.
100. Kersantti Toivo Manninen (1915-1943)
Yhdysvaltojen Michiganissa syntynyt Manninen oli Suomeen palattuaan raivannut ja itse rakentanut tilan korpeen Pudasjärvellä. Ensimmäinen haavoittuminen toi ritariristin, mutta toinen kerta oli kohtalokas, ja Anna-leski jäi sinnittelemään kahden lapsensa kanssa.
101. Alikersantti Paavo Paajanen (1917-1999)
Paajanen oli nopealiikkeinen patterinpäällikön lähetti - ja tarkkasilmäinen. Edetessään hiljaista maantietä syksyllä 1941 ampui Paajanen kaikkien säikähdykseksi konepistoolisarjan kohden kaatuneita puita. Manaillut upseeri hiljeni, kun näki puiden takana sarjasta kuolleen vihollisen pikakivääriampujan.
102. Alikersantti Arvid Nordin (1913-1997)
Ruotsinkielisen JR 61:n närpiöläinen maanviljelijä sai mitalin soturin- ja johtajantaitojensa vuoksi. ”Hän ampui erään politrukin, jolta sai haltuunsa erittäin tärkeitä karttoja täydellisine vihollisen asemamerkintöineen”, oli yksi ritariristin perustelu.
103. Kenraalimajuri Claes Winell (1892-1943)
Jääkäriupseerin ansioksi laskettiin osallistuminen Viipurin valtaukseen syksyllä 1941. Henkilökohtainen menetys oli vanhimman pojan kaatuminen 1942.
104. Komentajakapteeni Jouko Arho (1908-1950)
Miinalaiva Ruotsinsalmen ja myöhemmin miinalaivueen päällikkö raivasi suomalaisille kauppalaivoille tien venäläisten moninkertaisten miinoitusten läpi elokuussa 1941. Upotti syvyyspommeilla myös sukellusveneen.
105. Kapteeniluutnantti Osmo Kivilinna (1910-1943)
Turkulainen Kivilinna oli miinalaiva Riilahden päällikkö. Vihollinen torpedoi aluksen 23.8.1943 Suursaaren ja Tiiskerin välissä. Haavoittunut päällikkö pelastettiin merestä, mutta hän kuoli myöhemmin samana päivänä.
106. Kapteeni Birger Ek (1911-1990)
Pommituslentueen päällikkö lensi jatkosodassa SB-2-sotasaaliskonetta ja kehitti mullistavan sukellusvenetorjuntataktiikan: hän pudotti lentokoneesta laivaston syvyyspommeja. Ek sai ristin neljän sukellusveneen upotuksesta.
107. Luutnantti Niilo Korhonen (1915-1943)
14. divisioonan nilsiäläinen joukkueenjohtaja oli oma-aloitteinen mies, joka johti miehiään kärjestä. Omelian motin kukistamistaisteluissa ansioitunut luutnantti joutui majoitusalueella riitaan vartiomiehen kanssa ja kuoli rintaan osuneeseen suomalaisluotiin.
108. Sotilasmestari Toimi Ovaskainen (1909-1991)
Merivoimien nyrkki olivat nopeat moottoritorpedoveneet. Kolme Merivoimien viidestä ritarista oli torpedovenekomentajia, kuten Ovaskainen.
109. Vääpeli Harald Storbacka (1915-1990)
Pohjanmaan ruotsinkielisten pitäjien miehistä kootun JR 61:n hurjimpia sotureita oli vääpeli Storbacka. Lähitorjuntajoukkojen johtajana hän kohtasi usein kuoleman mutta selvisi voittajana.
110. Ylikersantti Einar Schadewitz (1917-1981)
”Avvoo iivana, tiälä kuolema kolokuttaa!” Tämä vanhan saksalaisen sotilassuvun savolaistuneen vesan aina New York Times -sanomalehden sivuille päätynyt tokaisu talvisodassa neuvostopanssarin päällä nousi legendaariseksi. Kun Schadewitz kunnostautui myös jatkosodassa, oli hän kuin luotu Mannerheimin ritariksi.
111. Kapteeniluutnantti Jouko Pirhonen (1915-1996)
Kolmen torpedoveneen röyhkeä hyökkäys neuvostojoukkojen hallussa olleen Lavansaaren satamaan marraskuussa 1942 tuotti lopulta kolme Mannerheim-ristiä veneiden kapteeneille. Ryhmää johti kapteeniluutnantti Jouko Pirhonen, 26. Pirhonen nimitettiin 1966 Merivoimien komentajaksi.
112. Luutnantti Veikko Leskinen (1920-1958)
Yli 5000 kilometriä kaukopartioissa sodan aikana oli tiettävästi enemmän kuin kenelläkään toisella sissiritarilla, saati kaukopartiomiehellä. Luutnantti Leskinen oli lajinsa löytänyt. Sydänkohtaus omassa sängyssä nukkuessa vei 38-vuotiaan ritarin liian varhain.
113. Vääpeli Leevi Moisander (1907-1997)
Kun noin 200 vihollista oli vallannut suomalaisten etuvartion, juoksi vääpeli taisteluun 3 kilometriä tykistön tulenjohtopaikaltaan. Ensimmäisenä tykkimies ryntäsi valtaamaan takaisin vartiopaikkaa. Huimapäinen soturi saalisti myös yksin vihollisten linjojen takana.
114. Kersantti Arvi Liikkanen (1912-1980)
Marskin ritari oli sotien jälkeen äärimmäisen vaatimaton, jopa tiukka. Hän ei halunnut koskaan tuoda esille ritariuttaan eikä sallinut muidenkaan. Joukkueensa johtajana sodassa hän oli kuin isä alaisilleen, mutta loppuelämänsä hän eli poikamiehenä ja lapsettomana kotitilallaan.
115. Korpraali Eino Laisi (1908-1986)
Panssarintorjuntatykin tehokas käyttö hyökkäysvaiheen kesällä toi mitalin puolitoista vuotta myöhemmin. Seitsemän tankin ja viiden kuorma-auton tuhoaminen olivat näytöt. Viholliselle sen sijaan jäi Karjalan Särkijärvellä ollut maatila.
116. Kapteeni Hans (Hasse) Wind (1919-1995)
Wind lensi jatkosodassa Brewster- ja Messerschmitt-hävittäjillä.
Kaikkiaan Windille merkittiin 75 varmistettua ilmavoittoa. Niistä 30 tuli kesän 1944 suurtaisteluissa.
117. Majuri Timo (Jukka) Puustinen (1909-1962)
Talvisodan kouluttajana viettänyt Puustinen pääsi näyttämään soturinkykynsä Rukajärven suunnalla jatkosodassa. Majuri Puustisen 581 miestä käsittänyt kaukopartio tuhosi venäläisten tärkeimmän huoltokeskuksen Jeljärvellä talvella 1943.
118. Luutnantti Heikki Nykänen (1920-2011)
Nykänen oli toiseksi viimeinen elossa olleista Mannerheim-ristin ritareista. Nykänen taisteli jatkosodassa mm. kaukopartion johtajana. Hän teki toiselle sadalle nousevan määrän partioretkiä vihollisen puolelle. Niissä osoitetuista ansioista hänet nimitettiin 1943 Mannerheim-ristin ritariksi. Sotilasarvoltaan Nykänen oli majuri.
119. Vääpeli Onni Määttänen (1908-2010)
”Sotatoimet loppuneet! Tulkaa kotiin niin kuin pääsette.” Siinä oli Onni Määttäsen kaukopartiolla pureksittavaa. He olivat kaukana rintamalinjojen takana, kun aselepo syyskuussa 1944 tehtiin. Lopulta kyyti Suomeen järjestyi salaa lentokoneella. Määttänen on ainoa yli satavuotiaaksi elänyt ritari.
120. Ylikersantti Mikko Pöllä (1916-1994)
Sodan päätyttyä Mannerheim myönsi ritarilleen, vänrikki Pöllälle Suomen kansalaisuuden, Suomeen 1932 loikannut inkeriläinen Pöllä kun oli taistellut Suomen puolesta kaukopartiomiehenä koko sodan - Neuvostoliiton kansalaisena. Valpo pidätti Pöllän, mutta tämä pakeni Etelä-Amerikkaan, josta palasi vasta 1964 Suomeen.
121. Kersantti Oiva Tuomela (1919-1968)
Tuomelan piti sotia kranaatinheittimien tulenjohtajana, mutta kun kranaateilta aikaa liikeni, urakoi Tuomela konepistooleineen etulinjassa tai partioissa. Useat haavoittumiset ja sodan rasitukset veivät ritarin hautaan vain 48-vuotiaana.
122. Lentomestari Unto Oksala (1915-1995)
Talvisodassa Oksala ohjasi Bristol Blenheim -pommikonettaan niin taitavasti, että hänet palkittiin kultakellolla. Jatkosodassa hänen vastuulleen tulivat vaaralliset kaukopartiolennot syvälle vihollislinjojen taakse, joista sai ritarimerkin.
123. Kersantti Lauri Heino (1918-2001)
Somerolainen ”Heinon Late” valtasi Suomen armeijalle ensimmäisen T-34-vaunun eli Sotkan lokakuussa 1941. Hän ajoi venäläisten hylkäämää vaunua koko sodan ajan. Hyökkäykset kohti Stalinin kanavaa Vienan Karjalassa 1941 käytiin Heinon Sotkan johdattamina.
124. Korpraali Sakari Sandroos (1919-1997)
Kun motissa olleen vihollisen murtautumisyritykset oli kaikki torjuttu, ehti Sandroos vilkaista ympärilleen ja näki olevansa yksin: kaikki muut olivat kaatuneet tai haavoittuneet. Ritariksi nimitetty pikakivääriampuja ampuja yleni sodan aikana suoraan aliupseeriarvoista vänrikiksi.
125. Sotamies Erkki Korpi (1920-1988)
Pirkkalalaisen maanviljelijän taitoa käsitellä konepistoolia on kuvattu ilmiömäiseksi. Yksi JR 7:n yhdestätoista ritarista sai kunniamerkkinsä asemasodan aikana, varsinkin linnoittautuneen vihollisen asemiin tehdyistä partioretkistä.
126. Everstiluutnantti Kauno Turkka (1898-1944)
Everstiluutnantti Turkan vieraaksi oli tammikuussa 1944 saapunut siviiliystävä, jolle Turkka lupasi esitellä etulinjaa. Asemasota oli hiljaista, eikä tappioita lohkolla ollut päiväkausiin. Niinpä kranaattikeskitys tuli yllättäen. Se tappoi talvisodan sankarin ja hänen vieraansa. Ritarimerkki päivättiin kaatumispäivää edelliseksi.
127. Majuri Eino Luukkanen (1909-1964)
Kun Eino Luukkanen oli saavuttanut ilmavoiton, ei hän maalannut viivaa koneensa pyrstöön vaan liimasi siihen pilsneripullon etiketin. Voittoja kertyi 54. Hänen tililleen tuli eniten taistelulentoja jatkosodassa, 441.
128. Everstiluutnantti Auno Kuiri (1897-1978)
Auno Kuiri oli, kuten useat muut korkea-arvoisimmat Marskin ritarit, entisiä jääkäreitä. Kuiri ansioitui pataljoonankomentajana jo talvisodassa, mutta torjuntataistelut Kannaksella 1944 toivat ritariristin.
129. Everstiluutnantti Erik Magnusson (1902-1993)
Gustaf Magnussonin 5,5 ilmavoittoa eivät ehkä yksin olisi riittäneet Marskin ristiin. Sen toivat hänen kouluttamansa ja johtamansa hävittäjälentäjät, jotka olivat juhannukseen 1944 mennessä ampuneet alas hurjat 800 viholliskonetta.
130. Kenraalimajuri Armas Martola (1896-1986)
Martolan sinisessä baretissa oli YK:n kokardi: jääkärikenraali ja Marskin ritari oli taas uudessa tehtävässä, Kyproksen YK-joukkojen komentajana 1966-69. Hän ehti toimia ulkoministerinä, maaherrana ja YK:n pääsihteerin sotilaallisena neuvonantajana.
131. Kenraaliluutnantti Lennart Oesch (1892-1978)
Kansa Taisteli -lehden perustaja kenraali Oesch ei suostunut tulemaan ”unohdetuksi”. Kannaksen torjuntataistelujen johtajana 1944 Marskin ristin ansainnut kenraali joutui sodan jälkeen oikeuteen syytettynä luvan antamisesta sotavankien tappamiseen. Kirjallisia todisteita ei ollut, mutta Oesch tuomittiin 12 vuodeksi vankeuteen. Hän vapautui yli 2 vuoden jälkeen.
132. Kapteeni Birger Kvikant (1912-1944)
Kannaksen torjuntataisteluiden ollessa kuumimmillaan nimitettiin samana päivänä 26.6.1944 kaksi Sturm-rynnäkkötykkien komentajaa Marskin ritareiksi. Saksasta saaduilla Sturmeilla oli merkittävä osuus neuvostohyökkäyksen torjumisessa. Birger Kvikant kaatui Sturmiensa viereen.
133. Luutnantti Olli Aulanko (1921-1964)
Aulanko kunnostautui Kuuterselän taistelussa kesäkuussa 1944. Aulanko johti rynnäkkötykkijoukkuettaan ja aiheutti viholliselle huomattavia panssarivaunujen ja suorasuuntaustykkien menetyksiä. Hänellä oli kuolemaansa saakka niskassa sirpale, jota ei uskallettu leikata pois edes siviiliaikana, koska halvaantumisen riski oli suuri.
134. Alikersantti Kauko Tuomala (1918-1944)
Kotona Humppilassa riemuittiin: radiossa kerrottiin Kaukon saaneen Marskin ristin. Seuraavassa uutislähetyksessä kerrottiin, että alikersantti Tuomala oli kaatunut edellisenä päivänä. Muiden muassa kahdeksan panssarivaunua ja kaksi rynnäkkötykkiä tuhonneen alikersantin hautajaisiin tuli hänen serkkunsa – kaksinkertainen Marskin ritari Hans Wind.
135. Majuri Eero Leppänen (1907-1944)
Kun tieto majuri Leppäsen kuolemasta kranaatinsirpaleiden osumiin 27.6.1944 tuli panssaridivisioonan esikuntaan, lähetti sen komentaja kenraalimajuri Ruben Lagus puhelinsanoman Päämajaan. Laguksen esitys Mannerheim-rististä hyväksyttiin samana päivänä, jolloin urhea pataljoonankomentaja oli kaatunut Portinhoikassa.
136. Luutnantti Esko Kausti (1916-1944)
Nahkainsinöörin tutkinnon Britanniassa suorittanut hämeenlinnalainen johti Syväriltä Sammatukseen vetäytyneessä 5. divisioonassa pst-osastoa, joka tuhosi 24.–25.6.44 peräti 26 vihollisvaunua. Taistelun tauottua Kausti meni tarkastamaan jälkiä ja kaatui vihollisluotiin. Nimitetty ritariksi 1.7.1944.
137. Majuri Eino Kuvaja (1906-1975)
Kalamiehet kuulivat avunhuutoja Kuopion Lehtosaaren vesillä joulukuussa 1975, mutta pelastajat saapuivat liian myöhään. Molemmat miehet olivat hukkuneet. Se oli Mannerheim-ristin ritarin, everstiluutnantti Eino Kuvajan matkan pää. Mies oli selvinnyt talvisodan Taipaleesta, jatkosodassa Siiranmäen tulimyrskystä ja haavoittunut Äyräpäässä.
138. Sotamies Eero Seppänen (1924-2004)
Sotamies Seppänen oli yksi kuudesta Mannerheim-ristin ritarista, jotka kantoivat marsalkan arkkua helmikuussa 1951. Seppänen oli vasta 19-vuotias, kun hänet kesällä 1944 nimitettiin ritariksi. Perusteluina oli mm. kuuden vihollispanssarin tuhoaminen yhden päivän aikana.
139. Luutnantti Gregorius Ekholm (1921-1985)
Luutnantti Ekholm oli kylmäpäinen taistelija joukkueenjohtajana ja komppanianpäällikkönä sekä asemasotavaiheessa että torjuntataisteluissa 1944. Juhannusviikolla 1944 Ekholm tuhosi kahdessa päivässä seitsemän raskasta vihollispanssaria.
140. Korpraali Eino Kiiveri (1923-1993)
Kannaksella Lempaalan lohkolla sotineella Kiiverillä oli erikoinen taipumus kerätä sotasaalista. Asemasotavaiheen aikana hän hiipi vihollisen puolelle, iski vartiomiehen tajuttomaksi ja varasti konekiväärin suomalaisille. Patruunoiden loputtua tilapäisesti kesän 1944 taisteluissa haki hän niitä lisää venäläisten varastoista.
141. Alikersantti Heikki Kärpänen (1914-1963)
Heikki Kärpänen oli Mannerheim-ristin myöntämisperusteiden mukaan ”jäyhän suomalaisen sotilaan perikuva”. Konepistoolimiehenä taistellut maanviljelijä Kärpänen ilmoitti hänen rohkeuttaan ihmetelleille: ”Perhehä miulla on mielessäin ja heijä tulevaisuus. En mie niinkää itestäin...”
142. Lentomestari Urho Lehtovaara (1917-1949)
Kolmen sodan hävittäjä-ässä nousi 44,5 ilmavoitollaan kuuden parhaimman lentäjän joukkoon. ”Pikku-Jätti” oli haka etenkin Messerschmitt-109:n ohjaajana.
143. Majuri Veikko Toivio (1914-1975)
Majuri Toiviossa oli näyttelijän vikaa. Hän mm. selvisi vihollisjoukon piirityksestä näytellen saavansa osuman ja kuolevan. Tarinaa muistakin tempauksista riitti niin, että osa päätyi jopa ritariristin myöntämisperusteisiin. Draamallista puoltaan hän toteutti sotilasasiantuntijana Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan kuvauksissa.
144. Luutnantti Lauri Törni (1919-1965)
Lauri Törniä pidetään usein Mannerheimin ohella Suomen tunnetuimpana sotilaana. Ainakin hänen tarinansa on sellainen, josta saisi melkoisen suurelokuvan: hän lähti talvisotaan, sitten SS-mieheksi Saksaan, takaisin Suomeen jatkosotaan, sitten uudestaan Saksaan ja lopulta Yhdysvaltojen armeijaan. Törni kaatui Vietnamin sodassa 1965.
145. Korpraali Ville Väisänen (1918-1944)
Ville on yhä siellä jossakin. Hän katosi jäljettömiin Tali-Ihantalan tulimyrskyssä 29.6.1944. Sitä ennen Väisänen oli vajaan vuorokauden aikana tuhonnut panssarinyrkeillä kahdeksan vihollisen raskasta panssarivaunua.
146. Vänrikki Eino Ripatti (1920-1965)
”Hänen viiden vuoden aikana tuhoamiensa ryssien luku nousee satoihin”, luki vänrikki Ripatin ritariristin perusteluissa. Sotaveljet arvostivat Ripattia yhtenä Suomen armeijan taitavimmista taistelijoista – ja tehokkaimmista tappajista. Hän menetti sodassa paitsi jalkansa myös terveytensä. "Sodassa aina joku jää henkiin, siviilissä kuolevat kaikki", Ripatti totesi lakonisesti. Hän menehtyi sydänkohtaukseen 44-vuotiaana.
147. Ylikersantti Erkki Oinonen (1915-2005)
Kolmannella kerralla nappasi, silloinkin vasta, kun Oinonen oli haavoittunut pahoin Tali-Ihantalassa. Ensimmäistä kertaa hänelle ehdotettiin Marskin ritarin arvoa, kun hän oli ryhmänsä kanssa napannut kymmenien miljoonien markkojen arvoisen sotasaaliin heti jatkosodan alussa 1941.
148. Ylikersantti Asser Puolamäki (1918-1944)
Maanviljelijä, reserviläinen Puolamäki määrättiin jatkosodan alussa asealiupseeriksi, mutta se ei häntä tyydyttänyt. Mies otti vapaaehtoisesti osaa etulinjan taisteluihin ja partioihin.
149. Luutnantti Toivo Honkaniemi (1908-1995)
Alahärmäläiselle Honkaniemelle ehdotettiin Marskin ristiä jo 1943 talvisodan partiomatkojen ja jatkosodan tehokkaan tarkka-ampujatyön takia. Nimitys tuli vasta sen jälkeen, kun Honkaniemi johti vastahyökkäyksiä Siiranmäessä Adolf Ehrnroothin alaisuudessa.
150. Ylikersantti Martti Nurmi (1912-1985)
Nurmen joukkueenjohtaja luutnantti Kausti kaatui 25.6.1944, joten Nurmi otti joukkueen komentoonsa. Panssarinyrkein joukkue tuhosi kymmeniä vihollistankkeja. Kun Nurmi haavoittui 30.6., tuli tieto Kaustin nimittämisestä ritariksi. Nurmi sai omansa kolme viikkoa myöhemmin.
151. Kapteeni Tauno Paronen (1912-1998)
”Jos ei miehet tee tehtäviään, ei oo johtajakaan mitään merkkiä ansainnut, kyllä se on kollektiivinen tunnustus.” Kapteeni Paronen oli vaatimaton, mutta tiukassa paikassa soturi. Hänen toimintansa loppukesällä 1944 johti motitetun neuvostodivisioonan tuhoamiseen.
152. Everstiluutnantti Martti Miettinen (1903-1976)
Ensin everstiluutnantti Miettinen valtasi Suursaaren neuvostojoukoilta ja sitten piti sen, kun saksalaiset vuorostaan halusivat saarta. Ensimmäisen ison taistelun voitto saksalaisia vastaan toi Mannerheim-ristin.
153. Ylikersantti Arvo Veikkanen (1919-1999)
Veikkanen aloitti sotansa tykkimiehenä ja päätti sen pienemmän putken varressa. Keväällä Saksasta saadut uudenaikaiset panssarintorjunta-aseet, panssarinyrkit, olivat Veikkasen käsissä tappavan tehokkaita.
154. Alikersantti Toivo Kirppu (1920-1986)
Kirppu huolehti Itä-Karjalassa konekiväärillään puolustuksesta niin peräänantamattomasti, että parikin kertaa hän jäi harhailemaan päiväkausiksi vihollisen puolelle. Kesällä 1944 Kirppu haavoittui selkään Tulemajoella varmistaessaan omien joukkojen vetäytymistä.
155. Korpraali Toivo Ilomäki (1917-1965)
Sääksmäellä syntynyt pst-tykin ampuja oli omimmillaan 1944 kiivaissa vetäytymistaisteluissa Itä-Karjalassa. Hän tuhosi kesän aikana 21 vihollisvaunua, usein vieläpä kertalaakilla ja vaarallisen lyhyiltä etäisyyksiltä.
156. Majuri Pentti Valkonen (1911-1944)
Majuri Valkonen sai Mannerheim-ristin ansioistaan Tornion maihinnousussa. Valkonen oli viimeinen Marskin ritari, joka sai ristin kuolemansa jälkeen. Hän kaatui Kyläjoella 6.10.1944.
157. Everstiluutnantti Wolfgang (Wolf) Halsti (1905-1985)
Halsti julkaisi 1939 näkemyksellisen kirjan Suomen puolustaminen. Huolto- ja esikuntapäällikkönä toimineen Halstin mestarisuoritus rintamakomentajana oli Tornion maihinnousu ja eteneminen Rovaniemelle Lapin sodassa.
158. Everstiluutnantti Kalervo Loimu (1906-1975)
Suursaaren valtaus 1942 teki niin suuren vaikutuksen saksalaisiin aseveljiin, että majuri Loimu nimitettiin rautaristin ritarikunnan ritariksi. Mannerheim-ristinsä hän taas ansaitsi sodassa ex-aseveljiä vastaan Lapissa syksyllä 1944.
159. Kenraaliluutnantti Aksel Airo (1898-1985)
Koko sodan ajan Päämajan päämajoitusmestarina toiminut Airo johti 1941 hyökkäyksen ja 1944 puolustustaistelujen suunnittelua. Ranskan sotakorkeakoulussa opiskellut Airo oli Mannerheimin oikea käsi ja rintamakomentajien selkäranka.
160. Kenraalimajuri Kustaa Tapola (1895-1971)
5. divisioonan komentajana Tapolan määrätietoinen, mutta rauhallinen ja sitkeä luonne auttoi hänen joukkojaan kestämään.
161. Jalkaväenkenraali Rudolf Walden (1878-1946)
Walden oli kabinettien sotasankari. Piinkova liikemies-sotilas oli sodanjohdon tärkein taustavaikuttaja. Puolustusministerinä ja rauhanneuvottelijana toiminut kenraali halvaantui marraskuussa 1944.
162. Eversti Adolf Ehrnrooth (1905-2004)
Vaikea haavoittuminen päällikkönä ja huikea johtamistaito torjuntataisteluissa olivat itseoikeutettuja syitä palkita Mannerheim-ristillä. Sitä ei vain Ehrnroothille kuulunut. Välirauhan jo tultua syksyllä 1944 Ehrnroothin esimies, 2. divisioonan komentaja Aarne Blick pyysi audienssia Mannerheimin luo. Hän halusi saada tietää, miksei Ehrnroothille ollut myönnetty korkeinta kunniamerkkiä.
"Asia on minulle aivan uusi. Kukaan ei ole näyttänyt esitystä asiasta", Mannerheim vastasi.
Ehrnroothille oli ehdotettu Mannerheim-ristiä jo vuonna 1942 ja toisen kerran alkuvuodesta 1944. Ehdotukset makasivat edelleen Päämajassa kenraaliluutnantti Wiljo Tuompon pöytälaatikossa.
Mannerheim kysyi vaivautuneelta Tuompolta, voisiko everstille myöntää siinä tapauksessa kaksinkertaisen ritarinarvon.
"Eiköhän yksinkertainen riitä", Tuompo vastasi.
Vaikka palkitseminen oli mutkikasta, odotti Ehrnroothia suuri kunniatehtävä sodan jälkeen. Hän oli yksi valituista ritareista, jotka laskivat marsalkan arkun Hietaniemen hautaan tammikuussa 1951.
163. Eversti Alpo Marttinen (1908-1975)
”Marttisen miehet” on nykysuomalaisillekin tuttu termi. He olivat Alpo Marttisen myötä Yhdysvaltoihin asekätkentäepäilyjen vuoksi uutta elämää etsimään lähteneitä suomalaisupseereita. Raatteen ja myöhemmin Viipurin puolustuksen sankari jäi eläkkeelle USA:n armeijan everstinä.
164. Majuri Arvo Ahola (1908-1998)
JR 7:n II pataljoonan komentaja kunnostautui kesän 1941 hyökkäysvaiheessa Tyrjän taisteluissa. Kesällä 1944 hän taisteli Äyräpään sillanpäässä ja heitti vastahyökkäyksellä vihollisen Vuosalmella Vuoksen yli.
165. Kersantti Allan Anttila (1921-1967)
Kauhajokelainen maanviljelijä johti kesällä 1944 Kannaksella Vammelsuussa eteentyönnetyn tukikohdan puolustusta raivoisia hyökkäyksiä vastaan. Kunnostautui myös Ilomantsin mottitaisteluissa elokuussa 1944.
166. Kersantti Mikko Anttonen (1911-2005)
Anttonen toimi kesällä 1941 konekivääriryhmän ja joukkueen johtajana hyökkäyksessä kohti Tyrjää ja Salmenkaitaa Kannaksella. Asemasotavaiheen aikana oli tunnettu tarkka-ampuja JR 28:ssa. Haavoittui 1944 Äyräpään sillanpäässä, mutta jäi paikalleen ja johti kolmea vastahyökkäystä.
167. Kersantti Väinö Hämäläinen (1920-2005)
Kerimäellä syntynyt konepistoolimies kuului kuuluisaan Tyrjän rykmenttiin. Hän johti kesän 1944 puolustustaisteluissa raivokkaita vastahyökkäyksiä Siiranmäessä ja Äyräpäässä, jolloin onnistui hätistämään lukuisia vihollispanssareita loitommas.
168. Kapteeni Tauno Iisalo (1916-1947)
Pommituslentäjä Tauno Iisalon Mannerheim-risti oli perheen toinen, sellainen oli myönnetty jo hänen Pentti-veljelleen. ”Koko etenemisvaiheen aikana toimi kapteeni Iisalo vihollisen kuljetusten, saattoyhteyksien, huoltokeskuksien ja lentokenttien menestyksellisenä pommittajana”, sanottiin ritariperusteluissa.
169. Vääpeli Esa Karjalainen (1917-1981)
Kuhmoisissa asunut maanviljelijä taisteli talvisodassa Sallassa ja hyökkäsi 1941 JR 44:n mukana Laatokan Karjalaan. Karjalainen sai saksalaisen 2. luokan rautaristin huomattuaan vartioasemastaan naapurilohkon saksalaisia vastaan yritetyn yllätyshyökkäyksen.
170. Vääpeli Nils Katajainen (1919-1997)
Helsinkiläisen ässän sota oli vauhdikas. Hän saavutti 35 ilmavoittoa ja teki seitsemän pakkolaskua. Kesällä 1944 hän jätti väliin toipumislomansa päästäkseen torjuntataisteluihin Messerschmitt-hävittäjällään.
171. Luutnantti Timo Koivu (1918-1985)
Sota keskeytti Lammilla syntyneen miehen metsätieteen opinnot, mutta jatkosodan aikana komppanianpäällikkö sai opintonsa päätökseen. Hänelle ehdotettiin ristiä jo 1943 iskupartiotoiminnasta Kannaksella, mutta se tuli lopullisesti vuoden 1944 kiivaista vastahyökkäyksistä Äyräpäässä.
172. Luutnantti Eino Laihiala (1916-1991)
Laihiala totesi sodan jälkeen, ettei pidä saamaansa Mannerheim-ristiä henkilökohtaisena kunniamerkkinä. ”Ristin olisi ansainnut moni muukin, niin elävä kuin taistelussa kaatunut. Ylipäällikkö halusi kuitenkin rajoittaa ristien myöntämistä, ettei mitali olisi kärsinyt inflaatiota”, analysoi komppaniansa johtajana kunnostautunut Laihiala.
173. Ylikersantti Aulis Lehtikangas (1917-1998)
Lehtikankaan tila Ruotsinpyhtäällä oli ollut suvun hallussa jo liki 200 vuotta. Sota vei nuoren miehen viideksi vuodeksi rintamalle, jossa uhrautuva ja esimerkillinen miesten johtaminen toi hänelle Mannerheim-ristin. Luotien särkemät jalat eivät koskaan parantuneet siihen kuntoon, mitä sukutilan hoitaminen olisi vaatinut.
174. Ylikersantti Vilho Pikkarainen (1918-1974)
Valokuvassa katsoo silmälasipäinen, kirjanpitäjän näköinen mies. Todellisuudessa hän oli kylmäpäinen sissipartioiden johtaja, jolla oli erinomaiset erämiestaidot. Pikkarainen määrättiin partionjohtajaksi, vaikka mukana olisi ollut upseeri.
175. Kapteeni Olli Puhakka (1916-1989)
Vaikka hävittäjälentäjä Puhakka saavutti talvi- ja jatkosodassa 43 ilmavoittoa, ei hän tarvinnut niihin kaikkiin aseita. Ritari Puhakka aiheutti peräti kolmen viholliskoneen tuhoutumisen vain jallittamalla nämä lentotempuillaan rysähtämään maahan.
176. Korpraali Jaakko Rytöniemi (1918-1999)
Jo talvisodassa panssarintorjuntamiehenä sotinut Rytöniemi sai keväällä 1944 koulutuksen upouusien ja tehokkaiden saksalaisten 75 millin panssarintorjuntatykkien ampujaksi.
”Korpraali Rytöniemi on siis yhteensä tuhonnut varmasti 11 vihollisen panssarivaunua ja vaurioittanut pahoin kahta, saanut osumia vielä muihin ja tukenut tehokkaasti sirpalekranaatein jalkaväen taistelua vihollisasemia tuhoamalla”, kiteytti eversti Savonjousi ritariperustelunsa.
177. Kersantti Aarne Salonen (1923-2003)
Saksalaisten aseapu: panssarinyrkit ja -kauhut saapuivat keväällä 1944 tarpeeseen. Alikersantti Salonen osoittautui varsinaiseksi virtuoosiksi panssarikauhun käytössä. Hän pysäytti yksin joukon vihollisvaunuja Hiisjärvellä.
178. Sotamies Valter Sipiläinen (1923-1995)
Pakokauhu iski suomalaisjoukkoihin, kun Neuvostoliitto aloitti massiivisen suurhyökkäyksen Kannaksella kesäkuussa 1944. Kaikki eivät juosseet. Rajuissa taisteluissa kunnostautunut lähetti Sipilänen nosti konepistoolinsa ja tokaisi: ”Jos ammun jonkun malliksi, niin sitten kai pysytte paikallanne!”
179. Korpraali Tauno Suhonen (1918-1999)
Mannerheim-ristin saajat palkittiin 50?000 markalla. Jatkosodan ensi vuosina sillä sai keskikokoisen omakotitalon, mutta talvella 1944 se riitti tuskin kuukauden tarpeisiin. Konepistooli- ja partiomiehenä kunnostautuneen Suhosenkin oli sodan jälkeen muutettava vinttikerrokseen, kunnes ritariveljet aikanaan avustivat hänet saamaan oman kodin.
180. Korpraali Pauli Tanttu (1921-1952)
Rintamalla korpraali Tanttu oli itse piru: hurjimpia ja pelottomimpia konepistoolimiehiä koko armeijassa. Jouluksi 1944 hänelle myönnettiinkin Mannerheim-risti.
181. Alikersantti Viljo Vyyryläinen (1917-1976)
Korpraali Vyyryläinen oli viimeinen miehistöön kuulunut, ritariksi nimitetty sotilas. Suurimman urotekonsa Vyyryläinen teki kesällä 1944, kun esimiesten haavoituttua otti korpraalina johtoonsa kaksi joukkuetta, 50 miestä Teikarinsaarella ja löi viholliset takaisin.
182. Luutnantti Lauri Äijö (1917-2004)
Pommikoneen tähystäjänä Lauri Äijön voi sanoa saaneen ritariristinsä valokuvauksesta. Hän myös kävi ehkä kauimpana suomalaisista vihollislinjojen takana, yli tuhannen kilometrin päässä Arkangelin rataa kuvaamassa. Tieto Marskin rististä tuli, kun Äijö oli jo kotiutettu siviiliin 21.12.1944.
183. Kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuo (1892-1947)
Talvisodan Suomussalmen taisteluiden sankari jatkoi urotöitään jatkosodassa ja sai Mannerheim-ristin 21.12.1944. ”Siilasvuo johti hyökkäysvaiheessa sotatoimia Pohjois-Suomessa ja puolustusvaiheessa Karjalan Kannaksen itäisellä osalla selviytyen usein hyvinkin vaikeista olosuhteista ja tilanteista kaikkea kiitosta ansaitsevalla tavalla”, kuului osa perustelua.
184. Tykistönkenraali Vilho Nenonen (1883-1960)
Itsenäisen Suomen armeijan tykistön ensimmäiset laukaukset ampui entisen tsaarin armeijan everstiluutnantin Vilho Nenosen johtama patteri Oulujoen rannalta 1918. Nenonen oli eittämättä Suomen tykistön ”isä”. Tai kuten Lina-rouva tuskastuneena totesi: "Vilho rakastaa vain kanuunoitaan". Nenonen oli Mannerheimin läheisimpiä komentajia sotien aikana. Jopa niin läheinen, että ainoana uskalsi Marskin pöydässä kääntää ryyppylasin nurinpäin. Viinan lisäksi kaurapuuro oli toinen, jota Nenonen ei suostunut nauttimaan.
185. Majuri Antti Hänninen (1904-1969)
Pataljoonaa komentanut Hänninen johti asemasotavaiheen aikana monia väkivaltaisia tiedusteluja vihollisen puolelle. Kesällä 1944 hän puolusti asemiaan Lempaalassa, Äyräpäässä ja Vuosalmella niin hyvällä menestyksellä, että hänelle ehdotettiin Mannerheim-ristiä.
186. Kapteeni Jouko Kiiskinen (1918-1985)
Kesällä 1941 Jouko Kiiskinen osoitti JR 7:n komppanianpäällikkönä, että motit voi purkaa myös puhumalla. Kivennavalla Kiiskinen sai 300 vankia pitämällä motitetuille venäläisille ”tilanneselostuksen”. Siiranmäen taisteluissa 1944 Kiiskinen haavoittui niin pahoin, että toinen jalka piti amputoida.
187. Luutnantti Toivo Korhonen (1916-1969)
Rajavartioston rajamiehestä tehtiin jatkosodassa 14. divisioonan kaukopartion johtaja, joka kävi tiedustelu- ja tuhoamisretkillä Rukajärven suunnalla vihollisen selustassa. Vuoteen 1943 mennessä hän oli johtanut 64:ää kaukopartiomatkaa.
188. Luutnantti Olavi Linnakko (1918-1989)
”Ammu minut omalla aseellani!” huusi raivoisa neuvostojoukkojen kaunis naissotilas päin luutnantti Linnakon kasvoja, kun tämä hyökkäysvaiheessa 1941 Petroskoin lähellä löysi vihollisryhmän korsussa piilottelemassa. ”Suomi on sivistysvaltio. Ja sivistysvaltion tapoihin ei kuulu vankien teloittaminen”, oli Linnakon vakaa vastaus.
189. Kapteeniluutnantti Kaarlo Kajatsalo (1909-1988)
Vehkalahdella syntynyt luotsin poika komensi Suomenlahdella ja Viipurinlahdella moottoritorpedovenelaivuetta. Suurimpia voittoja Kajatsalon laivueelle oli 1700 tonnin tykkiveneen Krasnoje Znajnan upotus Lavansaaressa 1942.
190. Kapteeni Kauko Vilanti (1915-1974)
Toiseksi viimeinen ritari sai suosituksen tunnustukseensa viimeiseltä JR 9:n vs. komentajalta Viljo Laaksolta. Jo hyökkäysvaiheessa Vilanti kunnostautui kylmäpäisyydellään kokoamalla pakokauhun valtaamista sotilaista osaston ja pysäytti vihollisen.
191. Everstiluutnantti Viljo Laakso (1895-1950)
Viimeisen Mannerheim-ristin ritarin piti saada arvo jo talvisodan ansioistaan. Silloin ei kunniamerkkiä vielä jaettu, joten lopulta Laakson kunnostauduttua jatkosodassa ja Lapin sodassa sai hän ritariristinsä 7. toukokuuta 1945. Jääkäriupseeri Laakso tunnettiin sen jälkeen lempinimellä ”Puujalkaritari”, koska hän oli menettänyt jalkansa miinaan 1941.
Kunnioitan suuresti näitä miehiä. Olisipa Suomessa tänä päivänä samat miehet.
Hieman pisti silmään, kun kenraali Yrjö Keinosen kohdalla ei mainittu mitään hänen uroteoistaan sodan aikana, koska niitäkin oli enemmän kuin monella muulla. Hänen puolustusvoimien komentajana tekemänsä virheet ovat tässä yhteydessä sivuseikka.