Otetaanpa esimerkki. Viime vuoden katsastustilasto kertoo, että kolmevuotiaista autoista, jotka katsastettiin siis ensimmäistä kertaa, hylättiin keskimäärin 2,8 prosenttia. Yllättävän usein syynä ovat olleet huonokuntoiset renkaat. Loppuun ajetut renkaat eivät kerro auton kestävyydestä yhtään mitään. Jos kolmevuotias auto hylätään ensimmäisessä määräaikaiskatsastuksessa epätavallisen usein, taustalla saattaa vaikuttaa myös todellinen tyyppivika.
Tai sitten auto on vain huonosti huollettu.
Huollon kautta katsastukseen
Katsastusvikatilastot eivät ota huomioon sitä, että auto on voitu juuri huollattaa ja tarkastaa katsastusta varten – tai sitten ei. Toisaalta moni menee edelleen katsastukseen saadakseen selvyyden siitä, mitä pitää korjata, jos mitään.Vikatilastoja ei ole myöskään ajosuoritteen mukaan korjattu, eli autojen ajomääriä ei huomioida tuloksissa. Toisella mallilla voi olla keskimäärin kilometrejä takanaan kaksin verroin se, mitä toisella. Se luonnollisesti vaikuttaa tavalliseen auton kulumiseen.Autot nyt vain kuluvat
Isoja ja pieniä vikoja
Katsastusvikatilastot listaavat vain vikojen määrää, eivät niiden laatua. Kaikki kuitenkin tietävät, että autoissa on niin isoja kuin pieniäkin vikoja. Kaikki niistä eivät tule lainkaan esille katsastuksissa, vaikka vika olisi iso. Esimerkiksi rikkoutunut DSG-automaattivaihteisto oli vielä muutama vuosi sitten yleinen päänvaiva VW:lle, myös Suomessa. Korjaus oli asiakkaalle kallis, mutta katsastusvikatilastoissa se ei näy mitenkään.Toisaalta 2000-luvun autojen OBD-diagnostiikka havaitsee usein erilaisia auton ohjauselektroniikan ongelmia, jotka sytyttävät merkkivalon kojelautaan. Vika saattaa olla ohimenevä sähköinen häiriö, joka korjaantuu itsestään, mutta varoitusvalo täytyy nollata huollossa ennen kuin auto menee katsastuksesta läpi. Kaikki eivät tätä tiedä, ja seurauksena on hylkäys katsastuksessa.
Ajajan auto?
Suomalainen käytetty auto on tällä hetkellä keskimäärin 11 – 12 -vuotias, eli rekisteröity vuosina 2005 tai 2006. Tämän ikäryhmän autoissa keskimääräiset hylkäysprosentit olivat viime vuonna Trafin uunituoreen tilaston mukaan 24,4 ja 21,3 prosenttia – keskimäärin siis noin joka neljäs ja viides auto hylättiin. Näissä autoissa hylkäyspäätös ei siis ole mitenkään poikkeuksellinen.Autot nyt vain kuluvat käytössä, niin kuin lähes kaikki kulutustavarat.
Vuonna 2005 käyttöön otetuissa autoissa vähävikaisimpaan kärkikymppiin mahtuu viisi Toyotan mallia sekä yksi Honda, Ford, Hyundai, Suzuki ja Subaru. Tavallisimmat viat olivat käyttöjarruissa, etuakselistossa ja jousituksessa; kokonaisuuksissa joissa on tyypillisesti normaalissa ajossa kuluvia osia.
Vuotta tuoreemmissa kulkupelissä paras kympin kärki muodostuu yhdestä Peugeotista, neljästä Toyotasta, yhdestä Citroënista, Suzukista, Hyundaista, Fordista ja Hondasta. Hajontaa siis riittää. Tavalliset hylkäämisperusteet olivat täsmälleen samat kuin vuotta vanhemmissa autoissa.
Ihmiset arvostavat autoissaan erilaisia asioita. Yksi niistä on varmasti vähävikaisuus, mutta toinen yhtä varmasti hyvät ajo-ominaisuudet, kolmas runsaat tilat. Joskus nuo ominaisuudet voivat olla ristiriidassa. Avain henkilökohtaiseen onneen on löytää niiden itselle sopivin tasapaino.Tilastoja pitää myös osata lukea.
Isompikin vika voidaan antaa autolle anteeksi, jos se on muutoin täydellinen.
Vanhempikin auto viedään katsastukseen syynättäväksi vain kerran vuodessa, mutta itse sillä voidaan ajaa lähes joka päivä. Katsastusta varten autoa ei kannata ostaa.
Kommentit
Kommenttien lataaminen keskeytyi. Kokeile myöhemmin uudelleen.
Näytä lisää