Kolmen poliisin kirjoitus julkaistiin keskiviikkona kymmenien tuhansien suomalaisnaisten yksityisessä Facebook-ryhmässä. Sen on julkaissut Kelloniemi ja ”allekirjoittanut” myös kaksi muuta nettipoliisia.
Kirjoituksesta kertoi ensimmäisenä Voice.https://www.voice.fi/ilmiot/a-153070?utm_source=ampparit&utm_medium=rss&utm_campaign=rss
Poliisin kirjoitus on ajankohtainen, koska viime päivinä sosiaalisessa mediassa on keskusteltu suorasanaisesti laulaja Tomi Metsäkedonhttps://www.is.fi/haku/?query=tomi+metsakedon käyttäytymisestä naisia kohtaan.
Nettipoliisien kirjoituksessa muistutetaan ryhmän jäseniä siitä, että yksityisissä Facebook-ryhmissä julkaistuilla sanomisilla voi olla pahimmillaan hallitsemattomat, jopa kohtalokkaat seuraukset. Tekstissä ohjeistetaan myös ryhmän käyttäjiä siitä, missä menevät yksityisyyden- ja kunnian loukkaamisen rajat.
Poliisien kirjoituksen mukaan osa ryhmässä harrastetuista keskustelunavauksista on hyvinkin tärkeitä, mutta osa keskusteluista ”poliisin näkökulmasta myös arveluttavia, arkaluontoisia ja ihmisten yksityisyyden suojaa rikkovia.”
Kirjoitus muistuttaa, että sananvapautta voi sosiaalisessa mediassa helposti käyttää myös väärin. Kirjoitus korostaa nettikeskustelijoille, ettei sosiaalisessa mediassa tulisi jakaa yksityiskohtaista tietoa ihmisistä, ja esimerkiksi näiden seksielämästä tai menneisyydestä.
– Jos jaat poikaystäväsi kuvan ja nimen kysellen yksityiskohtia hänen seksielämästään tai menneisyydestään, arvaa moniko mies haluaa tämän jälkeen seurustella jatkossa kanssasi. Taidat sen jälkeen olla merkitty nainen. Ja oma kuvasi voi löytyä sen jälkeen somesta samalla tavalla.
– Kyse ei nimittäin ole enää sananvapauden käyttämisestä, jos lausumilla – tässä tapauksessa somepostauksilla – vahingoitetaan esimerkiksi toisten ihmisten yksityisyyttä tai kunniaa.
Kirjoituksessa korostetaan myös, että ei ole olemassa suljettua tai salaista Facebook-ryhmää.
– Jos jollakulla on vielä se naiivi ajatus, että suljettu Facebook-ryhmä on todella suljettu, niin nyt on aika herätä tähän päivään.
– Tämänkin ryhmän seuraajamäärä vastaa sitä, että kertoisit mielipiteesi stadionkeikalla. Ja tieto leviää. Kun lyöt itse sanoillasi toista ihmistä yhdessä ryhmässä, sinä voit olla kohteena seuraavassa. Ja silloin yksityisyytesi on kaikkien tarkasteltavana ja raadeltavana; henkilöllisyys, nimi, kuva, perhe, sukulaiset…kaikki.
Kirjoitus mainitsee myös, että vaikka julkisuuden henkilöiden pitää pystyä ottamaan kritiikkiä todistetuista väärinkäytöksistä vastaan tavallista enemmän, ei kritiikki saa lipsua julkiseksi lynkkaukseksi.
Kirjoituksessa muistutetaan sosiaalisen median ryhmissä keskustelevia henkilöitä kirjoituksiin liittyvästä rikosvastuusta.
– Jos kirjoittelu menee nöyryytyksen puolelle, edessäsi on ihan aikuisten oikeasti rikosvastuu.
– Oletko siis itse valmis ottamaan vastaan sen julkisuuden, mihin saatat joutua nimesi ja kuvasi kera, mikäli tapaus menee käräjille ja istut itse syytettyjen penkillä epäiltynä kunnianloukkauksesta tai yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä? kirjoituksessa kysytään.
Poliisien kirjoitus sanasta sanaan:
Heitätkö yksityisyyden - omasi tai toisten - raateleville susille…janoatko nähdä verta?Vois sanoa, että on rohki jämeriä keskustelunavauksia tässä ryhmässä. Hauskoja, mielenkiintoisia, kutkuttavia ja kyllä, osa hyvinkin tärkeitä. Mutta poliisin näkökulmasta myös arveluttavia, arkaluontoisia ja ihmisten yksityisyyden suojaa rikkovia.
Meillä on onneksi Suomessa sananvapaus. Mutta siitä on vapaus kaukana, kun tätä oikeutta aletaan käyttää väärin. Joko ymmärtämättä sanojen voimaa tai tahallisesta niillä lyöden. Kyse ei nimittäin ole enää sananvapauden käyttämisestä, jos lausumilla - tässä tapauksessa somepostauksilla - vahingoitetaan esimerkiksi toisten ihmisten yksityisyyttä tai kunniaa.
Jos jollakulla on vielä se naiivi ajatus, että suljettu Facebook-ryhmä on todella suljettu, niin nyt on aika herätä tähän päivään. Ei ole suljettua tai salaista Facebook-ryhmää. Et voi tietää ketä ryhmissä on jäseninä. Kuvakaappauksia on otettu ja otetaan jatkossakin, olivatpa ryhmän säännöt mitkä hyvänsä. Tämänkin ryhmän seuraajamäärä vastaa sitä, että kertoisit mielipiteesi stadionkeikalla. Ja tieto leviää. Kun lyöt itse sanoillasi toista ihmistä yhdessä ryhmässä, sinä voit olla kohteena seuraavassa. Ja silloin yksityisyytesi on kaikkien tarkasteltavana ja raadeltavana; henkilöllisyys, nimi, kuva, perhe, sukulaiset…kaikki. Joten aina tulisi miettiä, kestääkö itse sitä painetta, minkä on valmis lataamaan toisten ihmisten niskaan.
Jos jaat poikaystäväsi kuvan ja nimen kysellen yksityiskohtia hänen seksielämästään tai menneisyydestään, arvaa moniko mies haluaa tämän jälkeen seurustella jatkossa kanssasi. Taidat sen jälkeen olla merkitty nainen. Ja oma kuvasi voi löytyä sen jälkeen somesta samalla tavalla. Kun epäonnistuneen iskuyrityksen tehneen henkilön profiili ja nimet tulevat julkiseksi, ei kohdehenkilön tilannetta enää pelasta se, että tiliä epäiltäisiinkin feikiksi. Ja tiesitkö, että tiedot henkilöiden sairauksista ovat vahvasti yksityisyyden suojan piirissä. Ryhmässä etsitään myös kadoksissa olevia ihmisiä. Kannattaa muistaa se tosiasia, että jotkut ihmiset ovat joiltain ihmisiltä piilossa tarkoituksella. Jos heidät löydetään, turvallisuus voi olla uhattuna.
Julkisuuden henkilöllä on oltava hieman kovempi nahka kuin muilla ja todistetuista väärinkäytöksistä pitää pystyä ottamaan kritiikkiä vastaan tavallista enemmän. Mutta mikä on kritiikkiä ja arvostelua ja mikä puolestaan enemmän kuin nöyryytys, julkinen lynkkaus. Oletko siis itse valmis ottamaan vastaan sen julkisuuden, mihin saatat joutua nimesi ja kuvasi kera, mikäli tapaus menee käräjille ja istut itse syytettyjen penkillä epäiltynä kunnianloukkauksesta tai yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Sellaisen julkisuuden jälkeen ei välttämättä lopputuloksella ole väliä. Kuka on oikeassa ja kuka väärässä, se ei somemaailmassa tai mediassa paljoa paina.
Jos kirjoittelu menee nöyryytyksen puolelle, edessäsi on ihan aikuisten oikeasti rikosvastuu. Kun tarinointi menee tarpeeksi paksuksi ja Lapin lisääkin on siihen pantu mukaan, aletaan puhua rikoksen törkeämmästä tekomuodosta, joka tämän kokoisessa FB-ryhmässä näin laajalla yleisöllä tarkoittaisi mm. törkeää kunnianloukkausta. Rangaistusmaksimi kaksi vuotta vankeutta.
Et ole tyttöjen saunaillassa. Sinulla on vastuu postauksistasi tässäkin ryhmässä. Yli 50 000 ihmistä on valtava yleisö ja sanojesi seuraukset voivat olla hallitsemattomia ja kohtalokkaitakin. Sekä sinulle, että henkilölle, josta kirjoitat.
Jutun otsikkoa muutettu 25.10.2017 kello 21.21: Naisten Facebook-ryhmä ei ole salainen, vaan yksityinen.
Kommentit (331)
-
Jurmu
2870
Tuon poliisin antaman ohjeistuksen pitäisi olla itsestään selvä jokaiselle.Vaan ei siltä vaikuta.Nuo asiat uskottaneen valitettavasti vasta sitten kun jotkut ovat saaneet kunnon rapsut käräjäoikeudessa.
-
Aikuiset nyt hei oikeesti
2333
Fiksu veto poliisilta. Monet tämän päivän aikuiset ovat sen verran ajattelemattomia ja lapsellisia käytökseltään somessa että kaipaavat kaitsentaa ja järjen ääntä. Aikuisten oikeasti.
-
Kiitos!
1031
Suomessa on todella hienoja poliiseja!
Näytä lisää