Psykoosien lääkehoito

Lääkehoidon keskeiset periaatteet

Hoitomyönteisillä potilailla psykiatrisen sairaalahoidon tarve on pienempi. Puutteellinen lääkehoitomyöntyvyys haittaa usein potilaiden hoitoa. Noin 30 prosenttia sairaalapotilaista ja 40–65 prosenttia avohoitopotilaista ei ajoittain noudata lääkitysohjeita.  Parhaiten hoitomyöntyvyyttä ennustavat potilaan asenne käytettyyn hoitoon ja yhteistyösuhteen toimivuus hoitavan henkilökunnan kanssa.

Puutteellista hoitomyöntyvyyttä voidaan parantaa antamalla potilaalle ja hänen läheisilleen lääkitystä koskevaa tietoa, käyttämällä mahdollisimman yksinkertaisesti toteutettavia hoitoja, pyrkimällä oireita tehokkaasti lievittävään lääkitykseen, minimoimalla lääkityksen haittavaikutukset, käyttämällä pienintä tehokasta annosta sekä kiinnittämällä huomiota hoidon jatkuvuuteen.

Psykoosin lääkehoito ehkäisee relapseja sekä itsemurhia ja pidentää potilaan elinikää. Lääkehoitoa, kuten muutakin hoitoa, seurataan määrittelemällä mihin lääkkeellä pyritään vaikuttamaan ja seuraamalla vaikutusta yhdessä potilaan ja hänen läheistensä kanssa.

Lääkkeiden säännöllistä ottoa voidaan tukea esimerkiksi dosetin ja kotisairaanhoidon avulla tai siirtymällä pitkävaikutteisiin injektioihin. Läheisten suhtautuminen myönteisesti hoitoon voi toimia vahvana tukena potilaan hoitomyöntyvyyden parantumisessa.

Psykoosilääkkeiden pitkäaikaiskäyttöön liittyy useisiin elinjärjestelmiin kohdistuvia haittavaikutuksia, joiden takia lääkehoitoa tulee säännönmukaisesti seurata. Erityistä huomiota tulee kiinnittää verenkiertoelimistöön kohdistuviin, neurologisiin ja metabolisiin haittavaikutuksiin. Lääkkeen huolellisella valinnalla ja mahdollisimman pienellä vuorokausiannoksella voidaan vähentää haittavaikutuksia.

Ensipsykoosin lääkehoito

Viimeistään tutkimusvaiheen aikana aloitetaan psykoosilääkitys. Hoito perustuu pitkälti Käypä hoito -suosituksiiin:

Akuuttivaiheessa psykoosilääkityksen annostus on yleensä suurempi kuin pitkäaikaishoidossa, joskin ensipsykoosissa lääkityksen tarve on yleensä vähäisempi kuin uusiutuneissa psykooseissa. Potilaiden herkkyys eri haittavaikutuksille tulee ottaa huomioon lääkityksen valinnassa.

Käytännön ohjeita psykoosilääkityksestä

Kun ensipsykoosia seurannut oireeton kausi on kestänyt vähintään kaksi vuotta, psykoosilääkitystä voidaan lähteä purkamaan. Lääkitystä tulee vähentää hitaasti ja samalla seurata tiiviisti psykoosia ennakoivien oireiden tai käyttäytymishäiriöiden ilmaantumista. Jos näitä ilmaantuu, lääkitys palautetaan aiemmalle tehokkaalle tasolle. Lyhytkestoisten, reaktiivisten psykoosien jälkeen tai päihdepsykoosien jälkeen psykoosilääkityksen tarve on em. lyhyempi.

Toistuvan psykoosin lääkehoito

Jos psykoosi toistuu, on tarpeen aloittaa pitkäaikainen estolääkitys, josta tulee sopia yhteistyössä potilaan ja hänen läheistensä kanssa. On tärkeää löytää lääkitys, josta potilas kokee saavansa apua ja jonka käyttöä hän pitää tärkeänä.

Uusiutuneen psykoosin hoidossa on syytä käyttää lääkettä, josta potilas on hyötynyt aikaisempien sairausvaiheiden aikana saamatta merkittäviä haittaoireita. Tavanomaisten ja toisen polven lääkkeiden välillä saattaa olla eroja vaikutuksessa kognitiiviseen toimintakykyyn.

Osa toisen polven psykoosilääkkeistä saattaa vaikuttaa hieman tehokkaammin skitsofreniapotilaiden kognitiivisiin häiriöihin kuin vanhat neuroleptit. Pitkäaikaiskäytössä psykoosilääkkeiden annokset ovat yleensä pienempiä kuin akuuttitilanteita hoidettaessa.

Toistuvan depression hoitoon aloitetaan estolääkitys, joka on yleensä sama lääke, jolla on päästy hoidolliseen remissioon (toipumiseen). Estohoidossa käytetään samaa annosta, jolla vaste akuuttivaiheessa saavutettiin. Bipolaarihäiriössä suositellaan pitkäkestoista estolääkitystä.

Pitkittyneen psykoosin lääkehoito

Psykooseihin liittyy merkittävä riski uusista kriisivaiheista, joka säilyy pitkään ensipsykoosin jälkeenkin. Tämän vuoksi uusiutumisvaiheita estävää psykoosilääkehoitoa tulisi jatkaa vähintään 2–5 vuotta hoitovasteen saavuttamisen jälkeen oireiden vaikeusasteen ja sen mukaan, miten herkkä potilas on ulkoisille elämäntapahtumille. Loppuiän psykoosilääkehoitoa tulisi harkita kolmannen psykoosivaiheen jälkeen. Useamman kuin kahden psykoosilääkkeen käyttöä tulee välttää.

Pitkävaikutteinen injektiolääkitys voi olla käyttökelpoinen, varsinkin jos potilaan sairaudentunto on puutteellinen. Pitkävaikutteisen psykoosilääkeinjektion on monissa tutkimuksissa osoitettu parantavan hoidon pitkäaikaistulosta erityisesti huonon hoitomyöntyvyyden potilailla.

Pitkävaikutteista injektiolääkitystä käytettäessä on syytä muistaa, että lääkepitoisuus vakautuu hitaasti ja pitkäaikaiskäytössä on hitaasti kehittyvän ekstrapyramidaalioireiston, kuten tardiivin dyskinesian tai akatisian vaara. Kun potilas saa tavanomaisin annoksin pitkävaikutteista injektiolääkitystä, tulee välttää pitkäaikaista samanaikaisesti suun kautta otettavaa psykoosilääkitystä, koska sen vuorokausiannos on tällöin herkästi liian suuri.

Lue myös: Psykoottisten häiriöiden lääkehoito raskaana olevilla ja imettävillä äideillä