<style> .fitted-heading span { visibility: visible !important; white-space: normal !important; font-size: 35px !important; } </style>
Rauno, Rainer

Ulkomaat

Sataako väkivalta katalaanien laariin? Professori: itsenäisyyden vahvistuminen voi nousta keskusteluun

Katalonian itsenäisyysäänestyksessä äänen jättänyt nainen tuuletti sunnuntaina.

Julkaistu:

Osa katalaaneista voi arvostella jatkossa keskushallintoa entistäkin pontevammin, Helsingin yliopiston professori Teivo Teivainen sanoo. Syynä on äänestyksen väkivaltainen estäminen.
Katalonian itsemäärämisoikeuden vahvistaminen voi nousta Espanjassa uudelleen keskusteluun sunnuntain yhteenottojen jälkeen, arvioi professori Teivo Teivainen Helsingin yliopistosta.

Jos tällainen malli etenisi, Katalonian itsehallintoalue voisi säilyä osana Espanjaa mutta saada nykyistä enemmän valtaa suhteessa Espanjan keskushallintoon. Mallin etenemisestä ei kuitenkaan ole varmuutta.

Teivaisen mukaan Espanjan poliisin sunnuntainen voimankäyttö voi johtaa siihen, että ainakin osalla Katalonian asukkaista kritiikki keskushallintoa kohtaan syvenee. Toisaalta Teivainen pitää selvänä, että äänestämistä olisi ollut hankala yrittää estää ilman voimatoimia.

– Aika kovia otteita on nähty. Näyttää siltä, että (Espanjan) poliisi ei kuitenkaan pysty estämään äänestystä kaikkialla, arvioi Teivainen iltakuuden aikaan sunnuntaina.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Espanjan hallituksen ja perustuslakituomioistuimen mukaan Katalonian sunnuntainen itsenäisyyskansanäänestys on laiton.

Teivainen uskoo, että äänestysprosentti sekä paineen alla kyhätyt vaalijärjestelyt ja vaalisalaisuuden toteutuminen voivat saada vielä kritiikkiä. Hänen mukaansa itse vaalin lopputuloksen voi kuitenkin olettaa olevan myönteinen itsenäistymiselle.

– Äänestykseen osallistuu sen kiistanalaisuuden takia enemmän niitä, jotka kannattavat itsenäisyyttä. Olisi siis erittäin yllättävää, jos kyllä-äänet eivät voittaisi, hän sanoi.

Teivaisen mukaan EU:ssa ja Euroopan maissa on ollut haluttomuutta ottaa kantaa Katalonian tilanteeseen, jota on pidetty monissa kommenteissa Espanjan sisäisenä asiana. Riskinä on pidetty muun muassa sitä, että Katalonian kaltaiset itsenäisyyspyrkimykset etenisivät myös muualla Euroopassa.

– EU:sta useimmat kommentit ovat olleet sellaisia, että jos Katalonia tekisi yksipuolisen itsenäisyysjulistuksen, ei sellaista tultaisi tunnustamaan. Kommentit on kuitenkin haluttu muotoilla tavalla, ettei liikaa suututeta katalaaneja, arvioi Teivainen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat ennen ja nyt: Venäjälle muuttanut action-tähti muuttui aivan eri näköiseksi – kuvankaappaukset tv-lähetyksestä leviävät

    2. 2

      Säteilevä kaunotar: Sara Sieppi purjehti upeana missifinaaliin – Roope Salminen kieltäytyi avec-pyynnöstä

    3. 3

      Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen päivityksen työstään – ei suostu käyttämään juontajan yleistä apuvälinettä: ”H*lvetin tyhmää”

    4. 4

      Lukijat valitsivat: Tässä ovat upeimmat missifinalistit – ”Filmitähden karismaa”

    5. 5

      Markku tinkasi tämän mökin hinnasta 25 prosenttia: ”Nyt on ostajan markkinat”

    6. 6

      Legendaarinen ilmaveivimaila on Leo Komarovilla – kaksi museota haluaa haltuunsa: ”Sen arvo on silloin mittaamaton”

    7. 7

      Särkänniemen joukko­tappelussa sähkö­lamautin ja kaasua – ”Harvoin tulee esiin tällaisia asenne­vammoja”

    8. 8

      Hieroja Juha saa sopimattomia ehdotuksia naisilta: ”Yksi tarttui pakarasta, toinen esitteli rintojaan, kolmas pyysi seksiä”

    9. 9

      Presidentti Niinistö IS:lle: Katalonian vahingollinen kierre syytä saada katkeamaan

    10. 10

      Sataako väkivalta katalaanien laariin? Professori: itsenäisyyden vahvistuminen voi nousta keskusteluun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hieroja Juha saa sopimattomia ehdotuksia naisilta: ”Yksi tarttui pakarasta, toinen esitteli rintojaan, kolmas pyysi seksiä”

    2. 2

      Savukoskella erämaahan kadonneen pariskunnan mies löytyi kuolleena

    3. 3

      Dementia voi uhata, jollet tunnista näitä viittä tavallista hajua

    4. 4

      Lotossa neljä 6+1-tulosta – näillä paikkakunnilla rivit pelattiin

    5. 5

      IS seurasi: Max Verstappenille uran toinen voitto – draamaa maaliintulon jälkeen!

    6. 6

      Vietnamilainen Huynh Nhu päätyi 22-vuotiaana naimisiin Keski-Suomeen – vasta vuosien jälkeen hänelle selvisi, että aviomies oli löytynyt Keltaisesta Pörssistä

    7. 7

      Uskoisitko 58-vuotiaaksi? Näyttelijäkaunotar häkellyttää nuorekkaalla ulkonäöllään – luullaan jatkuvasti parikymppiseksi

    8. 8

      Olet varmaan nähnyt Ruotsin-laivan kannelta tämän paikan – Omenainen oli hyljeksittyjen piruparkojen synkkä saari

    9. 9

      Superjumbo A380:n moottori repesi korkealla Grönlannin yllä – teki hätälaskun sotilaskentälle

    10. 10

      HS: Hamiltonin perheen köyhyys Rosbergeihin verrattuna paljastui 20 vuotta sitten autotiellä: ”Ei olisi voinut olla suurempaa kontrastia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    4. 4

      Aku Louhimiehen ala-asteikäinen poika palasi kesälomalta kouluun – järkyttynyt opettaja soitti heti kotiin: ”Sain sitten selittää”

    5. 5

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    6. 6

      Vietnamilainen Huynh Nhu päätyi 22-vuotiaana naimisiin Keski-Suomeen – vasta vuosien jälkeen hänelle selvisi, että aviomies oli löytynyt Keltaisesta Pörssistä

    7. 7

      Lentoemäntä julkaisi kuvat kulissien takaa – tätä on todellisuus yläilmoissa

    8. 8

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    9. 9

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    10. 10

      IS tapasi Aleksandrin ja Nikitan, jotka puukottivat itseään eduskuntatalon portailla: ”Kuolemme mieluummin Suomessa kuin Venäjällä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat ennen ja nyt: Venäjälle muuttanut action-tähti muuttui aivan eri näköiseksi – kuvankaappaukset tv-lähetyksestä leviävät

    2. 2

      Säteilevä kaunotar: Sara Sieppi purjehti upeana missifinaaliin – Roope Salminen kieltäytyi avec-pyynnöstä

    3. 3

      Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen päivityksen työstään – ei suostu käyttämään juontajan yleistä apuvälinettä: ”H*lvetin tyhmää”

    4. 4

      Lukijat valitsivat: Tässä ovat upeimmat missifinalistit – ”Filmitähden karismaa”

    5. 5

      Markku tinkasi tämän mökin hinnasta 25 prosenttia: ”Nyt on ostajan markkinat”

    6. Näytä lisää