Töitä ulkomailta ---> www.toihinulkomaille.online

Paatero: Pahimmat ongelmat turvapaikanhakijoiden kanssa vasta edessäpäin

Entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero miettii, mitä Suomeen paperittomina jäävät, kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet tekevät.

Mikko Paatero pohtii Uuden Suomen blogissaan tulevaisuutta, jossa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet jäävät Suomeen, mutta “yhteiskunnan kirjanpidon” ulkopuolelle.

Pakistanilaisjengin käyttämät laitteet väärennettyjen passien tekoon, Ateena. 2015.

Pakistanilaisten käyttämä passinväärennöstoimisto.

“Vaihtoehdot ovat vähissä. Yksi vaihtoehto on hakea tuloja rikollisella toiminnalla joko itse ryhmittyen jonkinlaisiksi jengeiksi tai liittymällä jo olemassa oleviin rikollisryhmiin”, kirjoittaa Paatero.

“Paljonko tämän tien hakijoita on, kukaan ei tiedä, mutta yhä enemmän ja ainakin satoja, jos ei ensi vuoden aikana jo muutama tuhatkin.”

“Heidän joukossaan on kovan taustansa takia henkilöitä, joilla ei ole kovinkaan suurta merkitystä mitä heille tapahtuu, mutta vapaaehtoisesti he eivät halua kotimaahansa palata erilaisista syistä, joista osa on perusteltujakin, mutta ei suinkaan kaikki.”

Paateron mukaan paperittomien auttamisessa paras tapa on pyrkiä kaikin tavoin poistamaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet maasta.

poliisi löysi muslimiopettajan kantamasta laukusta väärennettyjä henkilöllisyystodistuksia, ilmastointiteippiä sekä

Poliisin löytämiä väärennettyjä henkilökortteja matkalaukussa.

Paatero ihmettelee, miksi Suomi ei ole saanut aikaan palautussopimusta esimerkiksi Irakin ja Afganistanin kanssa. Hän ei myöskään ymmärrä, miksi Venäjän kanssa ei aiota sopia rajasopimukseen jatkoa.

“Itse en hyväksy kirkonkaan ajattelua, jos se ottaisi suojiinsa laittomasti maassa olevat piilotellakseen heitä ja kieltäytymästä luovuttamaan heitä viranomaisten huostaan.”

“Kirkon tehtävänä on auttaa hädässä olijoita kaikissa tilanteissa, sanotaan. Kysymys kuuluukin, mistä kirkko tietää, että he ovat todellisessa hädässä.”

“Jos tässä asiassa toimitaan yhteistyössä viranomaisten kanssa, toiminta on hyväksyttävää, mutta laittomien piilottelu ei.”

Lähde: Mikko Paatero / Puheenvuoro

T2/MV
toimitus2mv@gmail.com


MV-lehti tekee taukoamatta, reaaliajassa Suomea koskevia uutisia, mitä muut mediat eivät uutisoi. Äänestä lompakollasi! Mikäli ajattelet, että uutisemme ovat arvokkaampia kuin iltapäivälehdistön, niin voit äänestää tästä linkistä.

KUUNTELE TOTUUS HELSINGIN SANOMISTA - PUHELU

 

Tue toimintaamme maksamalla lukuajastasi

Voit maksaa meille haluamasi summan lukuajastasi PayPalin kautta allaolevalla painikkeella. Maksusi käytetään julkaisun kehittämiseen sekä toiminnan jatkumisen takaamiseksi.

Mikäli haluat maksaa lukuajastasi suoralla tilisiirrolla (merkitse osoitteeksi Espanja tai Spain): DYNAMO MARKETING SLU IBAN: ES98 1465 0280 0819 0030 5492 BIC/SWIFT : INGDESMMXXX . Mikäli haluat maksaa lukuajastasi BITCOINEILLA: Bitcoin Address: 1LasnLqXqyVUbLDi8655YJaEZ3NuruPbxW

jsjoy1474380468

Kommentoi

q6q1p1474382544 --- yzsmp1477352950

Tuoreimmat