Vastarintaliikkeen Tulevaisuuspäivät 2017
Lauantaina 17. päivä aktivisteja, tukijoita ja jäseniä Suomesta sekä muista Pohjoismaista kerääntyi Pirkanmaalle vuoden 2017 Tulevaisuuspäiviä varten. Paikalliset aktivistit nousivat aikaisin aamutuimaan valmistelemaan tiloja ja toivottamaan tulijat tervetulleiksi.
Vieraiden saapuessa paikalle aika kului rattoisasti eri paikkakuntalaisten vaihtaessa kuulumisia keskenään. Tämänkin vuoden Tulevaisuuspäivät aloitettiin virallisesti perinteeksi muodostuneella tavalla kerääntymällä yhdessä kentälle ja nostamalla salkoon Vastarintaliikkeen Tyr-lippu. Tämän jälkeen tapahtumaväki suuntasi sisätiloihin, jossa päivä käynnistyi juhlapuheilla.
Ensimmäisenä vuorossa oli Antti Niemen puhe, jossa käytiin läpi kuluneen vuoden tapahtumia. Niemi käsitteli niin Vastarintaliikkeen aktivismia kuin suomalaisen yhteiskunnan ja erityisesti poliisin tekemiä hyökkäyksiä Vastarintaliikettä vastaan. Puheen yhteydessä katsottiin myös videoita järjestön toiminnasta, ja erityisesti video järjestön itsenäisyyspäivän marssilta 2016 sai raikuvat aplodit katsojilta sekä runsaasti kehuja myös ulkomaalaisilta tovereilta.
Seuraavaksi järjestön Oulun aktivistiryhmän johtaja ja Studio 204 -radio-ohjelman juontaja Juhani Keränen nousi lavalle kertomaan yleisölle liikkeen mediatoiminnasta, Kansallisen Vastarinnan toimituksesta sekä viimeisen vuoden aikana tapahtuneesta kehityksestä. Vastarintaliikkeen Riimuradion tarjonta on laajentunut muun muassa vastikään julkaistulla moniosaisella Taisteluni-äänikirjalla. Lisäksi Kansallisen Vastarinnan uutisten tarjonta on monipuolistunut tänäkin vuonna. Keränen lopetti puheensa kertomalla omasta kokemuksestaan toimitustyössä ja siitä, miten mediastamme kiinnostuneet henkilöt voivat lähteä toimitukseen mukaan.
Pääkaupunkiseudun aktivistiryhmän Jesse Torniaisen piti seuraavaksi esitelmän Suomen politisoituvasta poliisista kertoen esimerkkejä virkavallan kansallismielisiin kohdistamasta painostuksesta ympäri Pohjolaa. Lisäksi hän ohjeisti ihmisiä siitä, miten poliisin kanssa tulee toimia esimerkiksi kuulustelutilanteessa. Esitelmä oli ajankohtainen, sillä poliisi on häirinnyt kuluneiden kuukausien aikana järjestelmällisesti niin Vastarintaliikkeen kuin monien muidenkin kansallismielisten järjestöjen toimintaa.
Ensimmäisten puheiden jälkeen vieraat poistuivat salista ruokalan puolelle. Aterioinnin yhteydessä vanhat jäsenet ja monet uudet tulokkaat ympäri Suomen saivat tutustua rennossa ilmapiirissä; jo ennen pöytiin siirtymistä ruokajonossa kävikin nauravainen puheensorina. Ruokailun aikana käytiinkin monia mielenkiintoisia keskusteluja. Lopuksi aktivistit siivosivat yhteisen ruokailutilan, ja vieraat astelivat takaisin saliin.
Paikalle oli myös saapunut ruotsalaisten edustajana Vastarintaliikkeen parlamentaarisen siiven johtaja ja kunnanvaltuutettu Pär Öberg, joka kertoi liikkeen toiminnasta ja kuulumisista Ruotsista ja Norjasta. Öberg kertoi kuinka liike oli saanut luvan ja aikoi osallistua Gotlannin Visbyssä järjestettävälle Almedalen-viikolle sekä siitä, miten ruotsalaiset kulttuurimarxistipuolueet olivat reagoineet tähän vihaisesti ja päättämällä boikotoida tapahtumaa. Norjan poliisin päätös kieltää liikkeen mielenosoitus homolobbya vastaan Fredrikstadissa tuotiin myös esille, ja Öberg kertoi, että liikkeen Norjan-johtaja Haakon Forwald aikoi haastaa poliisien ristiriitaisen päätöksen. Liike tulisi osoittamaan mieltään homolobbya vastaan tavalla tai toisella – pitivätpä päättäjät siitä eli eivät.
Seuraavaksi keräännyttiin pihalle urheiluohjelmaa varten, jolloin jäsenet kisailivat keskenään ryhmissä kilpajuoksun, köydenvedon ja punnerrusten parissa. Edeltävän päivän sateisuudesta huolimatta Tulevaisuuspäiville osui onneksi kaikin puolin täydellinen sää: aurinko paistoi kirkkaasti taivaalla ja tuuli puhalsi virkistävästi silloin tällöin. Urheilunumeron jälkeen osa lähti käymään läheisellä rannalla uimassa ja virvoittautumassa, kun taas osa jäi rentoutumaan ja ottamaan aurinkoa sekä rupattelemaan tovereiden kesken.
Kun viimeisetkin uimarit palasivat tapahtumapaikalle, jatkui virallinen ohjelma sisätiloissa jälleen. Seuraavana vuorossa oli vuoden aktivistin sekä aktivistiryhmän palkitseminen. Vuoden aktivisti 2017 on Tomi Tiihonen, joka on tuttu kaikille Kansallisen Vastarinnan seuraajille. Vuoden ryhmä oli puolestaan Tulevaisuuspäivien järjestäjä eli Pirkanmaan ryhmä; järjestön mukaan pirkanmaalaiset ovat olleet erityisen toimeliaita kuluneen vuoden aikana.
Lopuksi oli vuorossa Janne Moilasen puhe. Moilasen ideologinen puhe käsitteli kansallissosialismia ainoana vastavoimana globalismia vastaan. Esitelmässä käsiteltiin muun muassa presidentti Donald Trumpia ja sitä, kuinka tämä ”kansallismielisiltä” kuulostavista lupauksistaan huolimatta käänsi takkinsa viikoissa ja alkoi palvella sionisteja sekä globaalia pankkieliittiä. Alla pieni ote puheesta, joka tullaan julkaisemaan Kansallisessa Vastarinnassa myöhemmin kokonaan:
”Globalismi merkitsee siis äärimmäistä rajat ylittävää korruptiota, joka uhraa kaikki inhimilliset arvot dollarin alttarilla. Globalismin vuoksi ’sotia ja ääri-islamismia’ vastustava presidentti lietsoo sotia ääri-islamistien rinnalla. Globalismin vuoksi ääri-islamistit, amerikkalaiset kapitalistit, sionistit ja homolobbaajat voivat istua sulassa sovussa saman neuvottelupöydän äärellä. Käytäntö osoittaa, että pinnallisista eroavaisuuksistaan huolimatta he ovat lopulta yksi ja sama vihollinen.
Emme siis taistelekaan useita vihollisia vastaan. Edessämme on lopulta vain yksi vastustaja. Vielä joitain vuosikymmeniä sitten vastustaja oli paljon pienempi ja voimattomampi. Globalismin varsinainen voittokulku alkoi vasta toisen maailmansodan jälkeen, kun kansainvälisen kapitalismin nimiin vannonut Amerikka ja kansainvälistä marxismia levittänyt Neuvostoliitto jakoivat Euroopan omiin etupiireihinsä. Kumpaakin miehittäjää yhdisti kulttuurimarxismi, riistoon perustuva talousjärjestelmä sekä viha eurooppalaisia kansallisvaltioita vastaan – tämänhän opimme jo Naton omasta julkilausumasta.
Pian sodan jälkeen miehittäjien kylvämä myrkky alkoi purra. Kansainvälisyyskiihko korvasi eurooppalaisten puolueiden perinteiset teemat, liittyivätpä ne sitten maatalouteen, työmarkkinoihin tai vaikkapa uskontoon. Globalismista tuli uusi poliittinen uskonto, jonka tunnustamista vaadittiin kaikilta puoluekirjaan katsomatta. Sana ’demokratia’ alkoi merkitä sitä, että kansalla oli ’oikeus’ valita globalistisen vasemmiston ja globalistisen oikeiston väliltä. Valitsipa kansa kumman tahansa, viholliseliitti voitti aina.
Perinteinen Eurooppa ei tietenkään ollut koskaan vastustanut matkustamista tai rajat ylittävää yhteistyötä sinänsä. Vielä toisessa maailmansodassa kansallismieliset tekivät rajat ylittävää yhteistyötä Suomesta Saksaan ja sitä kautta aina Japaniin sekä Palestiinaan asti. Yhteistyötä tehtiin kuitenkin nationalistiselta ja omavaraiselta arvopohjalta. Suomalaiset, saksalaiset, japanilaiset ja palestiinalaiset kansallismieliset tukivat toisiaan vapaustaistelussa globalistimiehittäjää vastaan.
Toisinaan miehittäjä puki kasvoilleen kapitalismin, toisinaan taas kommunismin tai sionismin naamiot. Sodassa globalisteilla oli yksi vihollinen: kansallismieliset. Nyt meillä, 2000-luvun vapaustaistelijoilla, on myös vain yksi vihollinen – globalistit.”
Varsinaisen virallisen ohjelman loputtua osallistujat jäivät keskustelemaan leudossa kesäilmassa ja nauttimaan pikkuhiljaa laskevasta auringosta terassilla. Viimeiset poistuivatkin paikalta omiin yöpymispaikkoihinsa vasta pimeän tultua. Pirkanmaan ryhmä kiittää puhujia ja kaikkia osallistujia jälleen yhdestä ikimuistoisesta tapahtumasta!
Eläköön voitto!
Oli kyllä hieno päivä jälleen, suuret kiitokset järjestäjille! Eläköön voitto!
Hienoa toimintaa! Ja kiitos vielä viime kesästä. Harmi kun en päässyt tänä vuonna töiden takia. Mutta oon hengessä mukana! Terveisin, Tukijäsen stadista.
Mahtavaa oli päästä ensimmäistä kertaa osallistumaan kun viime vuonna meni sivu suun muiden menojen vuoksi. Paljon tuttuja sekä uusia naamoja tuli tavattua.