Sukupolvi, joka ei jää historiaan?

2.6.2017 by Toimitus

Elämme yltäkylläistä aikaa täällä hyvinvointivaltiossa. Kaikkea on saatavilla kellonajasta riippumatta. Emme enää taistele mistään. Sukupolveni edustajat, siis 1980-luvulla syntyneet ja nuoremmat, eivät ole sukupolvena kohdanneet suurta ikäpolveamme yhdistävää kriisiä. Meillä ei ole yhteistä poliittista tai uskonnollista tekijää, joka sitoisi meidät yhteen ja saisi sukupolvemme tavoittelemaan paikkaansa historiassa.

Sitä vastoin vetelehdimme yksilöinä epämiellyttävissä työpaikoissa kerätäksemme rahaa, jotta voimme kuluttaa sen itseemme. Vapaa-aika töiden ulkopuolella kuluu ulkokuoren koristeluun, päihteisiin, irtosuhteisiin, tyhjänpäiväiseen matkusteluun ja päättömään viihteeseen. Ei kai tämänkaltainen sukupolvi ansaitsekaan jäädä historiaan?

Meitä edeltäneet sukupolvet ovat olleet yhtenäisiä monesta syystä. Uskonnot ovat pitkään tuoneet ihmisiä yhteen, ja eri aikakaudet ylpeine kansakuntineen muistetaan kunnianhimon, tiedonjanon ja uskon innoittamien saavutusten vuoksi vielä tuhansien vuosien jälkeenkin. Egypti, Rooma, Kreikka, Persia – kaikki suuret sivilisaatiot on rakennettu henkisten ja hengellisten arvojen pohjalle, ja heidän monumenttinsa ovat pystyssä yhä. Heidät muistetaan. Heillä oli henkisten arvojensa vuoksi myös pyhä missio tehdä kansakunnastaan suuri ja mahtava – heillä oli halu näyttää jumalilleen olevansa heidän armonsa arvoisia. Usko on pitänyt kansakunnat yhdessä läpi historian.

Kun luonnonusko Euroopassa sai väistyä pian ajanlaskun alun jälkeen, ei peli kansakuntien vuoksi ollut silti menetetty. Vatikaani ja Pariisi ovat hienoja esimerkkejä tästä. Mitä uskomattomampia arkkitehtonisia taideteoksia nämä paikat ovatkaan! Uskonto on innoittanut sen ajan ihmisiä rakentamaan jotain erityisen kaunista, joka kestää ajasta ikuisuuteen muistuttaakseen tulevia polvia omasta olemassaolostaan. (Kirjoitan nyt vain kulttuurista – kaupunkien politiikkaa käsittelevän artikkelin sävy olisi päinvastainen!)

Myös kristinuskon innoittamat musikaaliset ja kuvataiteelliset saavutukset ovat vertaansa vailla! Vatikaani ja Pariisi pysykööt edelleen esimerkkeinä tästä, sillä näistä kaupungeista löytyvät kuvataiteen merkittävimmät teokset, joita innoittivat henkiset eivätkä suinkaan materialistiset arvot. Nykypäivän hengettömät ”taiteilijat” saavat aikaan vain ulostekasoja ja eläinrääkkäysvideoita.

Menneet kansakunnat ja sukupolvet muistetaan myös verisistä kamppailuistaan, jotka saivat usein hengellisiä sävyjä. Vaikka monien sotien poliittiset lähtökohdat olivatkin korruptoituneita, menneiden polvien sotilaiden uhrimieli on inhimillisen kulttuurin huipentuma. Ottomaaneja vastaan käydyt loputtomat sodat Itä-Euroopassa, ristiretket, viikinkien tutkimus- ja valloitusmatkat ympäri Eurooppaa – kaikki ovat olleet pyhällä missiolla ja kaikki muistetaan suurina sankareina. Heidät muistetaan sankareina, koska he uhmasivat pelkoa ja kuolemaa epäitsekkäistä syistä.

1700-luvun lopulla eurooppalaiset sodat muuttuivat poliittisesti yhä korruptoituneemmaksi. Sodista tuli pankkiirien rahasampoja. Kansakunnat jakautuivat omien ismiensä taakse, mutta edelleen ihmiset ja heidän saavutuksensa muistetaan. Rivisotilaiden uhrimieli säilyi. 1800-luvulla Euroopassa sodittiin pelkän politiikan nimiin ja valtioiden johtajat halusivat näyttää, että heidän kansansa on toista kansaa vahvempi. Turhaa egoistista uhoa, tietysti, mutta esimerkiksi Napoleon Bonaparte, 1800-luvun Ranska ja Napoleonin sotaretket muistetaan vielä satojen vuosien jälkeenkin.

1900-luvulle tultaessa tapahtui paljon suuria asioita: bolshevikit kaatoivat Romanovien dynastian Venäjällä, Suomi itsenäistyi ja ensimmäinen maailmansota puhkesi, kun kansakunnat lähtivät ottamaan katkerasti mittaa toisistaan. Tiivistääkseni sanomani keskityn nyt Suomen sukupolviin sekä vertailen menneitä polvia nykyiseen.

Suomi oli ollut vuosisatoja suurvaltojen sorrettu provinssi, ja kansa sai viimein itsenäisyyden vuonna 1917. Tätä seurasi verinen sisällissota, jossa urheat taistelijat kävivät veljeään vastaan poliittisten näkemyserojen vuoksi. Nämä urheat sotilaat muistetaan edelleen, toiset sankareina, toiset pettureina. Molemmat sanoivat olevansa isänmaan asialla, ja ainakin osa myös punaisista uskoi taistelevansa isänmaansa puolesta. Kun toukokuussa 1918 aseet vaikenivat valkoisten voitettua, alkoi katkeran neljän kuukauden runteleman maan uudelleenrakennus ja poliittisen hallinnon rakentaminen. Vuonna 1939 oli isoisiemme aika lopettaa toisilleen kyräily politiikasta ja yhdistyä, kun Neuvostoliitto uhkasi heidän vaivoin rakentamansa valtion itsenäisyyttä. Kun rauha viimein saapui jälleen 1945, oli isoisiemme edelleen pakko toimia yhdessä, jotta heidän jälkeläisensä saisivat turvallisen ja mukavan maan elää.

Isoisämme ja heidän isänmaanrakkautensa ja taistelut tunnetaan ympäri maailmaa. He eivät olleet merkityksetön sukupolvi; he ovat lunastaneet paikkansa historiassa niin kuin monet muutkin sukupolvet ympäri maailmaa läpi historian. Allekirjoittanutta edeltävää sukupolvea ei voi kuin muistella katkeruudella. He ovat passiivisuudellaan aiheuttaneet meidän sukupolvemme arvotyhjiön, joka ei tuota enää mitään historiallisesti suurta ja merkittävää.

Voiko näistä havainnoista sitten tehdä joitain johtopäätöksiä? Vedalaisuudessa uskotaan sykliseen aikakäsitykseen, jossa aika ja historia on neljään osaan jaettu pyörä. Sivilisaatiot syntyvät kulta-ajalle (Satya Yuga), jossa ihminen, luonto ja jumaluus ovat yhtä. Tästä taannutaan hopea-ajalle (Treta Yuga), pronssiajalle (Dwapara Yuga) ja lopulta pimeälle ajalle Kali Yugaan. Viimeksi mainitulle on ominaista esimerkiksi, etteivät ihmiset enää koe rooliaan luonnon osana tärkeäksi. Myös motiiviton murhanhimo kasvaa ja esiteinit tulevat raskaiksi, sillä yhteiskunnan pääasiaksi on muodostumassa seksuaalisuus ja perversiot. Vaikuttanee monille tutulta, kun heijastelee aikamme ilmiöitä populäärikulttuurista ja politiikasta?

Meidän aikakautemme ja sukupolvemme keskittyy nopeaan tarpeiden tyydytykseen ja hetkelliseen onnen tunteeseen, kun saa jälleen omistaa lisää turhuuksia. Sukupolvemme edustajille mikään ei ole pyhää, eikä mitään konkreettista eikä hengellistä olla valmiita puolustamaan. Saamme solvata poliittisia näkökantoja, uskontoja ja ydinperheen kaltaisia instituutioita loputtomiin eikä kukaan nouse vastarintaan. Maahamme saa valua kymmeniä tuhansia täysin vieraan kulttuurin edustajia, joilla ei ole mitään intressejä sopeutua yhteiskuntaamme.

Toivotamme valloittajat kuitenkin avosylin tervetulleiksi. Kauniit metsämme ja vesistömme myydään pilkkahinnalla ulkomaisille imperialisteille emmekä vaivaudu nousemaan vastarintaan. Isänmaastamme tehdään suuryritysten resurssikenttä, jossa juurettomat ja hengettömät ihmiset vailla mitään kulttuuria tuhoavat ympäristöämme hymyssä suin – kohtahan on taas viikonloppu, jolloin palkoillaan voi vetää pään täyteen ja herätä jälleen kerran käytetyn ihmisen vierestä.

Onneksi on vaihtoehto. Kansallissosialistit taistelevat suomalaisuuden uudelleensyntymän puolesta hedonistista kulutuskulttuuria ja ylikansallista kapitalismia vastaan. Ole osa muutosta ja liity Vastarintaliikkeeseen jo TÄNÄÄN!

Janne Moilanen