Unkarin kansannoususta 60 vuotta

6.11.2016 by Toimitus

Unkarin kansannousu vuonna 1956 ei ole nykypäivänä kaikkein tunnetuimpia aiheita, mutta mitä tulee sen historialliseen painoarvoon, on se lunastanut paikkansa historiassa.

Tuona vuonna ajalla 23.10.–10.11. Neuvostoliiton satelliittivaltiona toimineen Unkarin kansallismieliset nousivat kapinaan, joka onnistui ainutlaatuisella tavalla taivuttamaan teräksenlujana pidetyn kommunisti-imperiumin rakenteita. Vaikka vapaustaistelu päättyi unkarilaisten häviöön, inspiroi tuolloin henkensä ja vapautensa kotimaan puolesta antaneiden vapaustaistelijoiden esimerkki edelleen kansallismielisiä ympäri maailman.

Kansannousun alkunäytös käytiin, kun lokakuussa poliitikko Imre Nagy erotettiin Unkarin kommunistisesta puolueesta. Vaikka Nagy oli kommunistisen puolueen jäsen, ulottuivat hänen juurensa Itävalta-Unkarin armeijaan, jossa hän oli palvellut ensimmäisessä maailmansodassa. Jäätyään tuolloin sotavangiksi hänet oli kuljetettu Venäjälle ja koulutettu uudelleen kommunistiksi.

Palveltuaan puna-armeijassa Nagy palasi Unkariin ja omisti elämänsä maanviljelyn kehittelyyn. Vuoden 1944 jälkeen hän toimi Unkarin maatalousministerinä. Vuosina 1953–55 hän työskenteli pääministerinä ja aloittikin mittavat neuvostovastaiset toimet lopettaen useita kommunistisia vankileirejä, höllentäen lehtien sensuuria ja siirtäen useita kolhooseja takaisin yksityisomistukseen.

Nämä toimet johtivat lopulta Nagyn erottamiseen puolueesta. Erotettu Nagy kehotti julkisesti kaikkia unkarilaisia, niin opiskelijoita, työläisiä kuin älymystöäkin, vaatimaan vapaita vaaleja, neuvostojoukkojen vetämistä Unkarista ja maan itsenäisyyttä.

Nagyn puheita seuranneen kansannousun voi katsoen alkaneen 23. lokakuuta, kun 50 000 työläistä ja opiskelijaa marssi osoittamaan mieltään parlamenttitalolle. Iltaan mennessä joukko oli kasvanut jo 300 000 henkeen. Illalla kello 20 kommunistisen puolueen pääsihteeri Ernő Gerő piti radiossa puheen, jossa hän tuomitsi mielenosoituksen. Tästä suivaantuneet mielenilmaisijat marssivat Radio Budapestin toimitilojen eteen, missä he ottivat voimalla yhteen miliisin kanssa.

Unkarin salainen poliisi ÁVH käytti kyynelkaasua ja kovia luoteja mielenosoittajia vastaan surmaten monia. Tämä taas johti siihen, että mielenilmaisijat alkoivat mellakoida ympäri Budapestia tuhoten kaikki näkemänsä punatähdet ja muut kommunistiset symbolit. Yö huipentui siihen, kun Sankarien aukiolla kaadettiin Stalinin patsas. Kadulle alkoi nousta myös “reikälippuja” eli Unkarin lippuja, joista mielenosoittajat olivat leikanneet kommunistien tunnuksen irti. Yhteenotot salaisen poliisin ja mielenosoittajien välillä jatkuivat. Poliiseilla oli aseita ja kyynelkaasua, mielenilmaisijoilla kaikkea, mitä he käsiinsä saivat.

Gerő yritti saada tilannetta vielä hallintaan nimittämällä Nagyn takaisin virkaansa ja neuvottelemalla Moskovan kanssa neuvostojoukkojen väliintuloa. Neuvostoliiton vastaus oli tyly: Gerő erotettiin virastaan, ja hänen korvaajakseen asetettiin rautakourainen kommunisti János Kádár.

Seuraavan päivän aamuna radiossa ilmoitettiin Nagyn perustaneen uuden hallituksen Unkariin. Seuraavana päivänä Nagy piti julkisen puheen, jossa hän ilmoitti Unkarin eronneen kansanliitosta. Tästä taas seurasi se, että puna-armeija lähetettiin puuttumaan tilanteeseen. Neuvostoliitossa pelättiin, että Unkarin esimerkki saattaisi innoittaa myös muita satelliittivaltioita, joten kapina päätettiin tukahduttaa heti alkuunsa.

Unkarilaiset vaativat vapaita vaaleja, täydellistä itsenäisyyttä, uskonnon– ja sananvapautta, tehtaiden itsehallintoa, oikeutta yksityisomistukseen sekä puna-armeijan vetäytymistä Unkarista. Niinpä he olivat alkuun varmoja, että Yhdysvallat saapuisivat heidän avukseen – olivathan Amerikan tiedotusvälineet tuoneet Unkarin tapahtumat suuren yleisön tietoon. Presidentti Dwight Eisenhover kuitenkin pelkäsi konfliktia Neuvostoliiton kanssa niin paljon, että apu jäi unkarilaisilta saamatta, ja heidän oli tultava toimeen omillaan.

Koska Nagy oli ilmoittanut Unkarin erosta Varsovan liitosta, lähti Neuvostoliitto suoriin sotatoimiin sitä vastaan. Ensimmäinen puna-armeijan väliintulo tapahtui 23.10.–3.11. Kansa taisteli kaduilla puna-armeijaa vastaan kaikella, millä pystyivät. Lopullinen taistelu käytiin Budapestissa 4. marraskuuta, kun 100 000 neuvostosotilasta marssi kaupunkiin. Taisteluissa sai surmansa yli 3 000 unkarilaista nuorta. Puna-armeijan tappiot olivat reilut 600 miestä.

Taistelujen jälkeen kaupunki oli kuin sodan jäljiltä, kun talot ja kadut oli tuhottu palasiksi ja kaduilla lojui palavien tankkien seassa ruumiita. Pravda vakuutteli toistuvasti, että kansannousu oli kukistettu rauhanomaisesti, mutta totuus oli jotain muuta. Kansannousun jälkeen 200 000 unkarilaista pakeni maasta, kymmeniätuhansia suljettiin pakkotyöleireihin ja vankilaan ja 229 teloitettiin, heidän joukossaan myös Imren Nagy.

Aivan vaille saavutuksia eivät unkarilaiset jääneet. Kansannousun jälkeen Neuvostoliitto antoi poistaa kommunistisen tunnuksen maan lipusta ja salli kansalliset tunnukset muun muassa armeijassa. Yhtiöitä kansallistettiin – esimerkiksi unkarilais-neuvostoliittolainen Maszovlet-lentoyhtiö muutti nimekseen Malév.

Pohjoismainen Vastarintaliike muisti loka–marraskuun vaihteessa erilaisilla aktiviteeteilla Unkarin sankareita.

Oulun aktivistiryhmä osallistui Unkarin kansannousun muistotempaukseen levittämällä tarroja Kaakkurin alueella.

Helsingissä aktivistit kävivät laittamassa tapahtumista kertovia tarroja eräälle kuntoilijoiden suosimalle kukkulalle.

Turussa muistettiin kansannousun sankareista levittämällä Unkari 1956 -teemaista materiaalia kaupungille.

Myös Lahdessa kampanjamateriaalia levitettiin keskustan alueelle.

Tampereella Unkari-aiheinen aktivismi jakautui kahdelle viikolle. Tämä piti sisällään tarrakierroksen, banderollien viemistä teiden varteen sekä huipentumana keskustassa Tammerkosken rannalla soihtujen kanssa tehdyn banderollitempauksen.