Jouko Jokisalo: Euroopan radikaali oikeisto

Jouko Jokisalo: Euroopan radikaali oikeisto. Into 2016. 262 s.

Itä-Suomen yliopiston yliopistonlehtorin Jouko Jokisalon uusin tutkimus Euroopan radikaalista oikeistosta on sekä ajankohtainen että tarpeellinen analyysi siitä, mitä Euroopassa on viime vuosikymmeninä tapahtunut.

Teos kattaa hyvin keskeiset EU-maiden oikeistopopulistiset virtaukset, radikaalit ääripuolueet ja myös suoranaiset fasistiset ryhmittymät. Sen teoreettinen anti ja historiatietoisuus ovat nykyisen pikaruokajournalismin vallitessa sivistävää luettavaa.

Jokisalo aloittaa erittelemällä fasismin aikakautta ja nousua sotien välisenä aikana, mikä on hyvä pohjustus uusfasismille ja uuden ”modernin” oikeistoradikalismin juurille. Moni vanha teoria saa uudet käärepaperit. Myös Ukrainan viime vuosien tapahtumat voi nähdä hieman laajemmassa kontekstissa, ei vain Venäjän valloituspolitiikkana.

Paljon huomiota saa Saksan tilanne kuten myös Ranskan Kansallinen rintama FN ja Itävallan vapauspuolue FPÖ, jonka yllättävä suosio oli oikeistoradikalismin, tai populismin, nousun eräs virstanpylväs.

Saksan historian hyvin tunteva ja kieltä osaava Jokisalo lainaa tuon tuosta Suomessa tuiki tuntemattomia saksalaistutkijoita, joilla on esimerkiksi uusliberalismista, islamista ja maahanmuutosta paljon tuoreemmat ja syvällisemmät tiedot kuin meillä syrjäisessä Pohjolassa.

Oikeistolainen ideologi Alain de Benoist on kirjassa aivan keskeisellä sijalla. Hän jakaa mielipiteet jopa uusoikeiston keskuudessa ja antaa ajattelemisen aihetta vasemmistollekin.

Benoist nimittäin puhuu uusoikeiston tarpeesta saavuttaa yhteiskunnassa ”kulttuurinen hegemonia” ja lainailee jopa marxilaista Antonio Gramscia.

Eräs Benoistin teeseistä on se, että yksisilmäinen ”taistelu rasismia vastaan tekee vasemmistosta kyvyttömän” keskittymään pääoman ja uuden globaalin markkinakapitalismin vastaiseen kamppailuun. Näin esimerkiksi työväenluokan päävastustajaksi on Ranskassakin tullut Le Pen, isä ja tytär, ei pääoman valta.

Jokisalo on viime vuosina keskittynyt myös ekologisen kriisin kysymyksiin. Euroopan oikeistoradikalismi on nyttemmin ominut itselleen luonnonsuojelunkin, tosin kaksijakoisesti.

Osa hylkää jopa teoriat ilmastonmuutoksesta. Uusfasistinen Saksan NPD puolestaan korostaa kotiseutua (Heimat), siihen limittyvää identiteettiä ja ympäristöajattelua. Käsitteisiin sisältyy ideaali luonnon, historian ja ihmisen syntyperän määräävästä roolista ”kansanluonteelle”. Näinkin voidaan rasistisesti poissulkea esimerkiksi maahanmuuttajat.

Yhteen teokseen ei mahdu koko Eurooppa. Niinpä esimerkiksi itäisen Euroopan, Puolan, Unkarin, Slovakian ja Balkanin maiden oikeistoaatteet ja jyrkkäkin rasismi jäävät Jokisalon teoksessa vähemmälle huomiolle.

Pentti Stranius