Poliisi on ottanut kiinni ja pidättänyt Kirkkonummella kuusi irakilaista miestä. Keskusrikospoliisin mukaan pidätykset tehtiin yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi.
Miehiä epäillään julkisesta kehottamisesta rikokseen. Keskusrikospoliisin mukaan epäilyt eivät liity terrorismirikoksiin. Epäillyt ovat tulleet Suomeen tänä syksynä.
”Epäillyt julkiset kehottamiset ovat tapahtuneet niin sanotusti siinä omassa yhteisössä, jossa he elävät”, kertoo tutkinnanjohtaja Thomas Elfgren keskusrikospoliisista.
Elfgrenin mukaan miehet haluttiin ottaa kiinni yleisen järjestyksen ja turvallisuuden takaamiseksi ennen kuin mitään pääsee tapahtumaan. ”Haluamme selvittää tarkemmin, mitä on tapahtunut ja mitä tarkalleen on sanottu.”
Elfgren ei halua vielä kertoa tarkemmin, millaisiin rikoksiin miesten epäillään muita yllyttäneen, koska kaikkia epäiltyjä ja todistajia ei ole vielä ehditty kuulustella. Kuulustelut saatiin kuitenkin alkuun torstaina.
Kiinniotto-operaatio tehtiin torstaiaamuna Aavarannan vastaanottokeskuksessa ja siihen osallistui useita poliisipartioita. Poliisin mukaan kiinniotot sujuivat rauhallisesti, eikä sivullisille aiheutunut vaaraa.
Poliisi pääsi tapauksen jäljille oman tiedonhankinnan kautta.
Elfgrenin mukaan tutkinta siirtyi Länsi-Uudenmaan poliisilta keskusrikospoliisille enemmän resurssikysymysten kuin tutkittavan rikoksen laadun vuoksi.
Toimittaja
Metro